Valtiovarainministeriö MINVA VM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtiovarainministeriö MINVA VM"

Transkriptio

1 Valtiovarainministeriö MINVA VM EUS JULKINEN Viite Asia ECOFIN neuvosto , Luxemburg Tiivistelmä Suomea kokouksissa edustaa valtiovarainministeri Petteri Orpo. Ilmastorahoitus Neuvostossa on tarkoitus hyväksyä neuvoston päätelmät ilmastorahoituksesta. Niissä vahvistetaan EU:n ja sen jäsenvaltioiden voimakas tuki Pariisin ilmastosopimuksen (2015) oikeaaikaiselle toimeenpanolle. Kehittyneiden maiden yhteistä 100 miljardin euron Yhdysvaltain dollarin vuotuista tavoitetta köyhempien maiden ilmastotoimien tukemiseen pidetään keskeisenä. EU:n ja sen jäsenvaltioiden vahvistetaan jatkavan ilmastorahoituksensa kasvattamista. Samalla kuitenkin korostetaan rahoituspohjan laajentamiseen tarvetta. Suomi voi hyväksyä ehdotuksen päätelmiksi. Ilmastosopimuksen toimeenpanoa jatketaan Bonnin ilmastokokouksessa Ecofinneuvoston päätelmillä vahvistetaan EU:n neuvottelumandaatti ilmastorahoituksen osalta. Eurooppalainen ohjausjakso 2017 mitä on opittu Ecofinneuvosto keskustelee vuoden 2017 eurooppalaisesta ohjausjaksosta saaduista kokemuksista ja mahdollisista parannusehdotuksista. Ohjausjaksossa on tapahtunut positiivista kehitystä, ja yhteistyö komission ja jäsenmaiden välillä on parantunut. Suomi voi kannattaa esitettyjä parannusehdotuksia ohjausjaksotyöskentelyn sujuvoittamiseksi. On tärkeää, että komission suositukset maakohtaisiksi suosituksiksi julkaistaan ajoissa, jotta niistä keskusteluun jää aikaa jäsenmaiden kesken ennen niiden hyväksymistä. Kansainvälisten kokousten valmistelu ja seuranta Neuvostossa hyväksytään myös EU:n yhteiset toimintaohjeet G20maiden valtiovarainministereiden ja keskuspankkien pääjohtajien kokoukseen sekä EU:n yhteinen lausunto Kansainvälisen valuutta ja rahoituskomitean kokoukseen (IMFC). Kokoukset järjestetään lokakuussa Washingtonissa. Suomi voi hyväksyä molempia kokouksia koskevat kannanotot. Ensin mainitussa keskustellaan mm. kansainväliseen verotukseen liittyvistä kysymyksistä sekä Argentiinan tulevan G20puheenjohtajuuskauden tavoitteista. Jälkimmäisessä pääaiheena on IMF:n uusin arvio maailmantalouden tilasta sekä IMF:n prioriteettien esittely seuraavaksi puoleksi vuodeksi.

2 2(24) Muissa asioissa Lisäksi komissio esittelee muissa asioissa ehdotuksen lopulliseksi arvonlisäverojärjestelmäksi sekä tiedonannon digitaaliveroon liittyen. Aamiaisella keskustellaan komission harkintavallasta liittyen vakaus ja kasvusopimukseen. Euroryhmä Ecofinneuvostoa edeltävänä päivänä kokoontuvan euroryhmän alustavalla asialistalla on Portugalin ohjelman jälkeinen valvonta, katsaus viimeaikaiseen valuuttakurssikehitykseen, temaattinen keskustelu työn verokiilan rahoituksesta sekä Euroopan vakausmekanismin (EVM) rooli osana talous ja rahaliiton syventämistä.

3 Asialista: 3(24) 1. Esityslistaehdotuksen hyväksyminen Lainsäädäntöasiat 2. Akohtien luettelon hyväksyminen 3. Muut asiat: Lopullinen ALVjärjestelmä s. 4 = komissio esittelee Eilainsäädäntöasiat 4. Akohtien luettelon hyväksyminen 5. Eurooppalainen ohjausjakso 2017 mitä on opittu s. 6 = näkemysten vaihto 6. G20 valtiovarainministereiden ja keskuspankkiirien ja IMF:n vuosikokousten valmistelut (Washington ) s. 8 = G20 terms of reference = IMFC lausuma 7. Ilmastorahoitus s. 10 = luonnos neuvoston päätelmiksi 8. Muut asiat: Digitaalivero Komission tiedonanto "A Fair and Efficient Tax System in the EU for the Digital Single Market" ja Tallinnan digitaalihuippukokouksen jatkotoimet s. 13 = Komissio esittelee ja puheenjohtajavaltio tiedottaa Maanantai :00 Euroryhmä s. 17 Tiistai :00 Ecofinneuvosto

4 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM VO Parkkola Tommi JULKINEN 4(24) Asia ECOFIN , Luxemburg; 3. Muut asiat: Lopullinen ALVjärjestelmä Kokous Talous ja rahoitusasioiden neuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Komission tarkoituksena on antaa lainsäädäntöehdotus lopulliseksi ALVjärjestelmäksi. Komission ehdotusta ei ole vielä saatu. Kokouksessa komissio esittelee ehdotuksensa. Suomi määrittää kantansa komission ehdotukseen, kun sen tarkempi sisältö on tiedossa ja ehdotuksen vaikutukset on selvitetty. Arvonlisäverotuksen kehittäminen EU:ssa tapahtuu vuonna 2012 vahvistetun ALVstrategian pohjalta. Strategiassa on määritelty EU:n tulevan ALVjärjestelmän perusominaisuudet. Tavoitteena oleva järjestelmä on yksinkertainen, tehokas ja neutraali sekä vakaa ja petoksilta suojattu. Vuoden 2016 huhtikuussa komissio täsmensi strategiaansa ja antoi arvonlisäveroa koskevan toimintasuunnitelman COM(2016) 148, joka käsittää mm. EU:n tulevan lopullisen ALVjärjestelmän keskeiset periaatteet; verokantoja koskevien sääntöjen ajantasaistamisen; lyhyen aikavälin toimenpiteet petoksiin puuttumiseksi; pkyritysten toimintaa helpottavan paketin. ECOFINneuvosto tuki komission toimintasuunnitelmaa tekemissään päätelmissä. Neuvosto ei kuitenkaan ollut valmis

5 5(24) sitoutumaan mihinkään erityiseen malliin, vaan katsoi, että selvitystyötä on tarpeen jatkaa. Nyt esiteltävä lainsäädäntöpaketti sisältää ehdotuksen sisämarkkinakaupan lopulliseksi ALVjärjestelmäksi. Ennen vuodenvaihdetta on tulossa lisäehdotuksia, jotka liittyvät verokantoihin, pkyrityksiin ja hallinnollisen yhteistyön kehittämiseen. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUTsopimus) 113 artikla (yksimielinen päätöksenteko) Käsittely Euroopan parlamentissa Asiaa ei ole vielä käsitelty Euroopan parlamentissa. Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Valtiovarainministeriö EUministerivaliokunta Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Direktiiviehdotukset edellyttävät toteutuessaan arvonlisäverolain (1501/1993) muuttamista. Asia ei kuulu Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan. Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Komission ehdotusta ei ole vielä annettu. Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/VO, Hallitusneuvos Tommi Parkkola, p , EUTORItunnus EU/2017/0286

6 6(24) Liitteet Viite

7 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM KO Kostiainen Juho(VM) (24) Asia ECOFINneuvosto , Luxemburg; 5. Eurooppalainen ohjausjakso 2017 mitä on opittu Kokous Talous ja rahoitusasioiden neuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ecofinneuvosto keskustelee vuoden 2017 eurooppalaisesta ohjausjaksosta saaduista kokemuksista ja mahdollisista parannusehdotuksista talous ja rahoituskomitean puheenjohtajan kirjeen perusteella. Neuvostossa käytävän keskustelun teemoina ovat maakohtaisten suositusten kansallisen toimeenpanon vahvistaminen, maakohtaisten suositusten eurooppalaisen ulottuvuuden tunnistaminen, sisämarkkinoiden syventäminen, sekä euroalueen ja maakohtaisten suositusten väliset liittymäkohdat. Suomen kanta Ohjausjaksossa on tapahtunut positiivista kehitystä, ja yhteistyö komission ja jäsenmaiden välillä on parantunut. On tärkeää, että komission suositukset maakohtaisiksi suosituksiksi julkaistaan ajoissa, jotta niistä keskusteluun jäsenmaiden kesken jää aikaa ennen niiden hyväksymistä. Pääasiallinen sisältö Yleisesti ottaen ohjausjakson prosessi on parantunut ja yhteistyö yhtäältä komission ja jäsenmaiden ja toisaalta eri komiteoiden välillä on parantunut. Erityisesti helmikuussa julkaistavia maaraportteja on pidetty parannuksena aiempaan samoin kuin maakohtaisten suositusten keskittymistä politiikkaprioriteetteihin seuraavien 1218 kuukauden aikana.

8 8(24) Parannettavaa löytyy erityisesti aikataulusta. Tänä vuonna komission suositusten myöhäinen julkaisuajankohta ei jättänyt juuri aikaa jäsenmaiden väliseen keskusteluun. Lisäksi itse suositusten ja ns. perustelutekstien (resitaalit) välinen suhde tulee olla selvä ja suosituksia ei tulisi antaa perusteluteksteissä. Maakohtaisten suositusten toimeenpanoa jäsenmaissa tulee parantaa. Prosessin virtaviivaistaminen ei kuitenkaan saa johtaa suositusten monivuotisen tarkastelun heikkenemiseen. Tärkeitä teemakokonaisuuksia olisi hyvä tuoda enemmän ministerien keskusteltavaksi. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Valtiovarainministeriö EUministerivaliokunta Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Ei vielä saatavilla Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/EUS, yksikön päällikkö, finanssineuvos Marketta Henriksson, p VM/KO, neuvotteleva virkamies Jenni Pääkkönen, p VM/KO, neuvotteleva virkamies Päivi Puonti, p VM/KO, neuvotteleva virkamies Juho Kostiainen, p

9 9(24) EUTORItunnus EU/2017/0688 Liitteet Viite

10 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM KVR Nikitin Minna(VM) JULKINEN 10(24) Asia ECOFINneuvosto , Luxemburg: 6. G20 valtiovarainministereiden ja keskuspankkiirien ja IMF:n vuosikokousten valmistelut (Washington ) Kokous Talous ja rahoitusasioiden neuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Lokakuun Ecofinneuvostossa hyväksytään EU:n yhteiset toimintaohjeet Washingtonissa pidettävään G20maiden valtiovarainministereiden ja keskuspankkien pääjohtajien kokoukseen. Lisäksi hyväksytään EU:n yhteinen lausunto Kansainvälisen valuutta ja rahoituskomitean Washingtonissa pidettävään kokoukseen. Suomi hyväksyy EU:n yhteiset toimintaohjeet G20maiden valtiovarainministereiden ja keskuspankkien pääjohtajien kokoukseen sekä EU:n yhteisen lausunnon Kansainvälisen valuutta ja rahoituskomitean kokoukseen. IMF:n ja Maailmanpankin vuosikokoukset järjestetään Washington DC:ssä. Varsinaisen vuosikokousistunnon lisäksi kokoontuvat sekä Kansainvälinen valuutta ja rahoituskomitea (International Monetary and Financial Committee, IMFC) että Maailmanpankin ja IMF:n yhteinen Kehityskomitea (Development Committee, DC). EU:n yhteisen lausunnon IMFC:ssä pitää Viron valtiovarainministeri Toomas Tõniste. Pohjoismaiden ja Baltian maiden vaalipiiriä IMFC:ssä edustaa Viron keskuspankin pääjohtaja Ardo Hansson. IMFCkokouksessa pääaiheena on IMF:n uusin arvio maailmantalouden tilasta. Lisäksi toimitusjohtaja Lagarde esittelee IMF:n prioriteetit seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Kehityskomiteassa Pohjoismaiden ja Baltian maiden vaalipiiriä edustaa Tanskan kehitysministeri Ulla Tørnæs. Kehityskomitean pääaiheina

11 11(24) ovat Maailmanpankin kehitysraportti 2018 aiheesta Koulutus ja kehitys lupauksesta toteutukseen, yksityisen sektorin rahoituksen kannustaminen kasvun ja kestävän kehityksen rahoitukseen kehitysmaissa sekä pankin tulevaisuuskatsauksen ja äänivaltauudistuksen tilanne. G20maiden valtiovarainministerien ja keskuspankkiirien kokouksessa keskustellaan mm. kansainväliseen verotukseen liittyvistä kysymyksistä. EU:n toimintaohjeissa painotetaan kansainvälisen verotuksen läpinäkyvyyden lisäämisen tärkeyttä. Toimintaohjeissa korostetaan lisäksi rahoitusjärjestelmän globaalin kehittämistyön jatkamista, Afrikka strategian tärkeyttä sekä kansainvälisten rahoituslaitosten kehitystyötä yksityisten investointien lisäämiseksi. Lisäksi keskustellaan Argentiinan tulevan G20puheenjohtajuuskauden tavoitteista. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Valtiovarainministeriö EUministerivaliokunta Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat EU terms of reference for the G20 Finance Ministers and Central Bank Governors meeting on 1213 October 2017 in Washington, DC Statement by Minister of Finance, Toomas Tõniste in his capacity as Chairman of the EU Council of Economic and Finance Ministers, at the IMFC Annual Meeting, Washington, 1315 October, 2017 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot

12 VM/KVR, Erityisasiantuntija Minna Nikitin, , 12(24) EUTORItunnus EU/2017/0300 Liitteet Viite

13 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM BO Valjus Ilari(VM) JULKINEN 13(24) Asia ECOFINneuvosto, , Luxemburg; 7. Ilmastorahoitus Kokous Talous ja rahoitusasiat neuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Joulukuussa 2015 sovitun Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoa jatketaan Bonnin ilmastokokouksessa (the 23rd Conference of Parties to the United Nations Framework Convention on Climate Change (UNFCCC)). Ympäristöneuvoston kokouksessa on tarkoitus hyväksyä neuvoston päätelmät, joista muodostuu EU:n neuvottelumandaatti Bonniin. Ilmastorahoitukseen liittyvissä kysymyksissä EU:n neuvottelumandaatista Bonniin linjataan ECOFINneuvostossa. Puheenjohtajan ehdotus neuvoston päätelmiksi on Suomen hyväksyttävissä. Päätelmissä vahvistetaan EU:n ja sen jäsenvaltioiden voimakas tuki Pariisin ilmastosopimuksen oikeaaikaiselle toimeenpanolle. Sopimuksen artiklassa 2.1(c) asetetun tavoitteen maailmantalouden rahoitusvirtojen muuttamisesta yhteensopiviksi vähäpäästöisen ja ilmastokestävän kehityksen kanssa (ns. transformaatiotavoite) todetaan edellyttävän sopimusosapuolilta ripeitä ja kunnianhimoisia toimia. Päätelmissä toivotetaan tervetulleiksi viimeaikaiset hankkeet ja edistysaskeleet, joiden pyrkimyksenä on parantaa rahoitusjärjestelmän kykyä rahoittaa vihreitä ja ilmastokestäviä investointeja ja kehittää niihin liittyvien riskien hallintaa. Hiilen hintaan vaikuttavien mekanismien roolia vihreisiin ja ilmastokestäviin

14 14(24) tuotantoteknologioihin ja innovaatioihin siirtymisen kannustamisessa alleviivataan. Kehittyneiden maiden yhteistä 100 miljardin Yhdysvaltain dollarin vuotuista ilmastorahoituksen mobilisaatiotavoitetta pidetään päätelmissä keskeisenä keinona transformaatiotavoitteen saavuttamisen kannalta. EU:n ja sen jäsenvaltioiden vahvistetaan jatkavan ilmastorahoituksensa kasvattamista ja vastaavan omista sitoumuksistaan mobilisaatiotavoitteeseen pääsemiseksi. Päätelmissä kuitenkin korostetaan samalla rahoituspohjan laajentamiseen tarvetta ja kehotetaan muita osapuolia vastaamaan sitoumuksistaan ja kasvattamaan ilmastorahoitustaan. Rahoituksen vaikuttavuuden varmistamiseksi päätelmissä painotetaan sitä, että ilmastorahoitusta tulee tarkastella tulosorientoituneesta näkökulmasta. Julkisen ilmastorahoituksen roolin todetaan säilyvän keskeisessä roolissa myös jatkossa. Päätelmissä kuitenkin korostetaan yksityisen sektorin merkitystä ilmastorahoituksen lähteenä ja tarvetta mobilisoida sen rahoituspotentiaali nykyistä paremmin. Kansainvälisiä monenvälisiä kehityspankkeja kehotetaan kasvattamaan ilmastorahoitustaan sekä käyttämään rahoitusvarojaan nykyistä innovatiivisemmin ja tehokkaammin yksityisen ilmastorahoituksen mobilisoimiseksi. Päätelmissä tunnustetaan kansainvälisten rahoituslaitosten tärkeä rooli ilmastorahoituksessa ja todetaan EU:n olevan halukas jatkamaan näiden rahoituslaitosten toiminnan tukemista. Päätelmissä kuitenkin korostetaan tarvetta kehittää UNFCCC:n ilmastorahoitusta koskevaa institutionaalista arkkitehtuuria. Läpinäkyvyyskehikon todetaan olevan keskeisessä roolissa Pariisin sopimuksen toimeenpanon onnistumisen kannalta, sillä kehikko parantaa ilmastorahoituksen ja muiden kansallisten ilmastotoimien mittaamisen, seurannan ja valvonnan edellytyksiä. Päätelmissä painotetaan voimavarojen lisäämisen tärkeyttä niiden kehittyvien maiden tukemiseksi, jotka ovat erityisen haavoittuvia ilmastonmuutokselle ja joilla on merkittäviä kapasiteettirajoituksia. Päätelmissä pyydetään Euroopan komissiota tuottamaan yhteenveto EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä Euroopan investointipankin myöntämästä vuotta 2016 koskevasta ilmastorahoituksesta neuvoston vahvistettavaksi. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu

15 Valtiovarainministeriö EUministerivaliokunta (24) Eduskuntakäsittely Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Suomen ilmastorahoituksen osuus oli noin 43 milj. euroa vuonna Osuus oli noin 72 milj. euroa pienempi kuin edellisenä vuonna. Ilmastorahoitusosuuden selvä pieneneminen edellisvuoteen verrattuna oli osaksi seurausta päätösperäisistä toimista, kuten määrärahaleikkauksista ja määrärahojen maksuaikatauluihin tehdyistä muutoksista, ja osaksi normaalista ilmastomaksatuksiin liittyvästä vuotuisesta vaihtelusta. Vuoden 2016 ilmastorahoituksesta noin 58 % oli ilmastonmuutoksen hillintään tarkoitettua tukea ja 42 % ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tarkoitettua tukea. Pariisin sopimuksella suoraan ei ole välittömiä taloudellisia vaikutuksia, vaan sen taloudelliset vaikutukset syntyvät pitkällä aikavälillä ja pääosin EU:n ilmastopolitiikan seurauksena. Ne liittyvät päästöjen vähentämiseen, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja ilmastorahoitukseen eli köyhempien maiden ilmastotoimien tukemiseen. Laajempi globaali osallistuminen ilmastotoimiin tasoittaa kansainvälistä kilpailuasetelmaa ilmastopolitiikasta aiheutuvien kustannusten osalta. Sopimuksen toimeenpanon myötä pitkällä aikavälillä myös ilmastonmuutoksen vaikutukset ja siitä seuraavat taloudelliset kustannukset pienenevät. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen alentaa myös terveydelle haitallisia päästöjä. EU:n komission vaikutusarvion mukaan haitallisten päästöjen vähenemiseen liittyvät terveyshyödyt voivat olla taloudellisesti merkittäviä. Hyödyn määrä riippuu mm. tavoitteiden tasosta ja se jakaantuu epätasaisesti alueellisesti. Pariisin sopimus ei velvoita osapuolia tiettyihin numeerisiin päästövähennystavoitteisiin, vaan osapuolet sitoutuvat sopimuksessa valmistelemaan, ylläpitämään ja päivittämään omia kansallisia päästövähennystavoitteitaan. Ensimmäinen päivitetty tavoite tulee ilmoittaa YK:n ilmastosopimussihteeristölle vuoteen 2020 mennessä. EU päättää oman päästövähennystavoitteensa toimeenpanosta normaalissa päätöksentekoprosessissa EU:n 2030 ilmasto ja energiapaketin pohjalta. Arviot taloudellisista vaikutuksista Suomelle tehdään osana EU:n päästövähennystavoitteiden mukaisten toimenpiteiden ja kansallisesti valittavien toimien yhteydessä, ja eduskuntaa informoidaan niistä. Pariisin sopimus velvoittaa teollisuusmaita jatkamaan kehitysmaiden ilmastotoimien tukemista ja antamaan siitä tietoja. Itse sopimuksessa

16 16(24) ei kuitenkaan sanota mitään ilmastorahoituksen tasosta. Pariisin sopimusta täydentävän osapuolikokouksen päätöksen (1/CP.21) mukaan teollisuusmaiden yhteinen USD 100 miljardin vuosittainen mobilisointitavoite ulotetaan vuoteen 2025, mihin mennessä sovitaan suuremmasta ilmastorahoitustavoitteesta. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/BO, erityisasiantuntija Ilari Valjus, p EUTORItunnus EU/2017/0212 Liitteet Viite

17 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM VO Aine Leena(VM) JULKINEN 17(24) Asia ECOFIN neuvosto, , Luxemburg; 8. Muuta asiat: Digitaalivero Komission tiedonanto "A Fair and Efficient Tax System in the EU for the Digital Single Market" ja Tallinnan digitaalihuippukokouksen jatkotoimet Kokous Talous ja rahoitusasioiden neuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Komissio julkaisi A Fair and Efficient Tax System in the European Union for the Digital Single Market tiedonannon (COM (2017) 547 final) Tiedonanto käsittelee suunnitelmia siitä, miten digitaaliseen EU:n digitaalisilla sisämarkkinoilla voitaisiin luoda oikeudenmukainen ja tehokas verojärjestelmä. Ecofinkokouksessa komission on tarkoitus pitää esitys tiedonannostaan ja puheenjohtaja antaa tietoja. Ecofinneuvoston on tarkoitus antaa päätelmät asiasta joulukuussa Suomi pitää aihetta merkittävänä ja ajankohtaisena. On tärkeää, että ratkaisut digitaalisen talouden verotuksen osalta tehtäisiin globaalilla tasolla. Suomi on kuitenkin valmis tutkimaan eri vaihtoehtoja ja keskustelemaan erilaisista ratkaisuista digitaalisen talouden verotuskysymyksissä. On tärkeää ymmärtää digitaalisen talouden uudet liiketoimintamallit, jotta voidaan käydä keskustelua niiden verokohtelusta. Teknologian kehittyessä digitaalista liiketoimintaa harjoittavia voi olla vaikea erottaa perinteisempää liiketoimintaa harjoittavista. Kun arvioidaan kansainvälisten verotussäännösten toimivuutta, kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yritysten liiketoimintaa ja verotusta on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti. Ratkaisut tulee tehdä globaalilla tasolla erityisesti verotusoikeuden (kiinteän toimipaikan käsite) sekä tulon kohdistamista koskevien säännösten (missä arvon katsotaan syntyvän) osalta. Verotusoikeuden syntyminen ns. merkittävän taloudellisen läsnäolon käsitteen

18 18(24) perusteella tai kuluttajiin ja niiden sijaintiin liittyvät elementit verotuksen perusteena merkitsisivät nykytilaan nähden huomattavaa muutosta. Tältä osin eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia on arvioitava tarkkaan. Tulon kohdistamisen osalta Suomi katsoo, että siirtohinnoittelun ja tulon allokoinnin vakiintuneet periaatteet ja arviointikriteerit ovat edelleen lähtökohtaisesti käyttökelpoisia myös digitaalisen talouden arvonmuodostusta arvioitaessa. On arvioitava, liittyykö digitaaliseen talouden verotukseen päivitystarpeita joidenkin yksityiskohtien osalta. Pääasiallinen sisältö Komission tiedonannon mukaan direktiiviehdotus yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (CCCTB) voisi tarjota perustan digitaalisen talouden verotusta koskevalle tarkastelulle. Ehdotuksessa olevan verotettavan tulon jakokaavan ei voida katsoa heijastavan sitä, missä arvo syntyy. Aiemmin on arvioitu, että ehdotettu jakokaava toisi mukanaan merkittävän epävarmuuden verotuloista Suomelle. CCCTB:n osalta on lisäksi arvioitava muun muassa pakollisuuselementin suhdetta jäsenvaltioiden toimivaltaan yritysverotuksessa sekä mahdollisuutta säilyttää kansallinen yritysverojärjestelmä. Suomen mielestä on kannatettavaa pyrkiä ratkaisuihin, jotka eivät lisää veroriitoja tai vaikuta haitallisesti verotuksen ennustettavuuteen. Asian arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös kilpailukykytekijät sekä vaikutukset Suomen verotuottoihin. Ehdotusten osalta olisi selvitettävä, olisiko ehdotuksissa kyse verosopimukseen sisältyvästä verosta tai vaikuttaisivatko ne jollakin muulla tavalla verotulojen jakautumiseen valtioiden kesken. Asiassa tarvitaan huolellista teknistä valmistelua, minkä johdosta aikataulu vaikuttaa Suomen mielestä kunnianhimoiselta. Digitaaliset sisämarkkinat on yksi Euroopan komission poliittisista prioriteeteista. Komission mukaan on tärkeää muodostaa modernit ja ennustettavat puitteet verotukselle digitaalisilla sisämarkkinoilla, mutta vältettävä uusien verotuksellisten porsaanreikien syntyminen. Digitalisoitumisen kiihtyessä on haastavaa löytää ratkaisuja, jotka takaisivat oikeudenmukaisen ja tehokkaan verotuksen. Komission mukaan nykyiset verosäännökset eivät sovellu liiketoimintaan, joka tapahtuu verkon välityksellä ja ilman fyysistä läsnäoloa palveluiden sijaintivaltiossa. Kyseistä toimintaa harjoittavat yritykset kuitenkin hyödyntävät kyseisten valtioiden infrastruktuuria sekä vakiintunutta oikeusjärjestelmää. Digitaalisen toiminnan oikeudenmukainen verotus on haaste, jonka osalta ei ole vielä saavutettu kansainvälistä konsensusta. Syyskuun epävirallisessa Ecofinkokouksessa suuri joukko valtioita kannatti sitä, että komission tulisi pyrkiä etsimään erilaisia ratkaisuja ongelmaan. Komission mukaan sen toimet ovat pyrkineet takaamaan periaatteen, jonka mukaan EU:ssa toimivien yritysten pitäisi maksaa veronsa sinne, missä voitot ja arvo luodaan. Yksittäisten valtioiden yksittäisillä toimilla

19 19(24) voidaan saada aikaan sisämarkkinoiden pirstoutumista. EUtasolla on komission mukaan jo tehty paljon toimia aggressiivisen verosuunnittelun ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Komission mukaan yritykset ovat entistä digitalisoituneempia, mikä on luonut uusia liiketoimintamalleja. Verosäännöt on kuitenkin luotu vanhojen liiketoimintamallien vallitessa. Digitaalisuus vaikuttaa kaikkeen yhteiskuntaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Komission mukaan kolmannes teollisuustuotoksen kasvusta Euroopassa johtuu digitaalisten teknologioiden käyttöönotosta. Vuonna 2017 markkinaarvoltaan 20 suurimmasta yrityksestä 9 oli teknologiayrityksiä, jotka vastasivat 54 prosentista näiden 20 yrityksen markkinaarvosta. Ajalla viiden suurimman sähköistä vähittäiskauppaa harjoittavien yritysten tulot kasvoivat keskimäärin 32 prosentilla vuodessa. Samana aikana koko EU:n vähittäiskauppasektorin tulot kasvoivat keskimäärin 1 prosentilla vuodessa. Uudet teknologiat tulevat vauhdittamaan tätä kehitystä. Komission tiedonannon mukaan digitaalisten liiketoimintamallien efektiivinen veroaste on ollut matala. Verojärjestelmän haasteena on teknologioiden mahdollistamien liiketoimintamallien moninaisuus sekä mahdollisuus suurien tietomäärien hyödyntämiseen. Asiakkaiden on mahdollista ostaa hyödykkeitä ja palveluita ympäri maailmaa. Verotuksen mahdollisen ratkaisun etsiminen edellyttää erilaisten digitaalisten aktiviteettien ja palveluiden kartoittamista. Esimerkkeinä uusista liiketoimintamalleista voidaan mainita verkkokauppamalli, sosiaalisen median malli, tilausmalli sekä jakamistalousalusta. Komission mukaan voittoja pitäisi verottaa siellä, missä arvo luodaan. Ensin on arvioitava, missä verotetaan (nexus): Miten synnytetään ja suojellaan verotusoikeutta valtiossa, joissa yritykset voiva tarjota digitaalisia palveluita ilman, että ne ovat fyysisesti läsnä siitä huolimatta, että niillä on taloudellinen läsnäolo kyseisessä valtiossa. Toinen kysymys on se, mitä verotetaan: Miten allokoidaan tuloa uudessa digitaalisuuden kattamissa liiketoimintamalleissa, joissa keskeisiä ovat aineettomat varallisuuserät, data ja tietotaito. Tärkeä vaihe on, kun OECD esittää keväällä 2018 väliaikaraportin digitaalisen talouden verotuksesta G20maille. Komission mukaan on tärkeää löytää kansainvälisen tason poliittinen ratkaisu. EUjäsenvaltioilla tulisi olla koordinoitu kanta, jotta sillä olisi enemmän vaikutusta kansainvälisellä tasolla. Lopputuloksen pitäisi stabilisoida jäsenvaltioiden veropohjaa. EU:n pitäisi varmistaa, että EU:ssa aikaansaadut voitot verotetaan tehokkaasti jäsenvaltioissa ja jaetaan uudelleen oikeudenmukaisella tavalla. EU:n on samanaikaisesti tutkittava kaikkia mahdollisia ratkaisuja, jotta sisämarkkinoilla otettaisiin käyttöön uudet säännöt digitaalisen talouden verottamiseksi. Tavoitteena on oikeudenmukaisuus, kilpailukyky, sisämarkkinoiden eheys ja vakaus. Fyysiseen läsnäoloon perustuvat kiinteän toimipaikan säännökset luovat nykyisin perusteen verottamiselle. Digitaalisten teknologioiden

20 20(24) avulla yritysten mahdollista olla merkittävässä määrin taloudellisesti läsnä valtiossa ilman, että sillä välttämättä on merkittävä fyysistä läsnäoloa. Vaihtoehtoisia indikaatioita merkittävälle taloudelliselle läsnäololle tarvitaan, jotta verotusoikeuden syntyminen ja turvaaminen voidaan varmistaa. Siirtohinnoittelusäännökset määrittävät tulon kohdistamista eri valtioihin. Aineettomilla varallisuuserillä on keskeinen merkitys digitaalisessa taloudessa, mutta niiden arvottaminen on kuitenkin vaikeaa. Komission mukaan tarvitaan muita menetelmiä tulon kohdistamiseen muutettaessa kiinteän toimipaikan muodostumista koskevia säännöksiä. Komission mukaan CCCTBdirektiiviehdotus mahdollistaa digitaaliseen talouden verohaasteiden käsittelyn uuden kiinteän toimipaikan käsitteen avulla sekä tulon allokoinnin (globaalilla) jakokaavalla, jolla arvioidaan, missä arvo muodostuu. Lyhyellä tähtäimellä on tarpeen arvioida myös muita keinoja, joilla voidaan turvata jäsenvaltioiden suoria ja epäsuoria veropohjia. Komissio esittelee joitakin vaihtoehtoisia keinoja: 1) Tasausvero: Vero kaikille verottamatta tai riittämättä verotetuille tuloille, jotka ovat peräisin internetpohjaisista toiminnoista sekä yritysten välillä että yritysten ja kuluttajien välillä; hyvitettävä vero yhteisöverosta tai erillinen vero. 2) Lähdevero: Erillinen, bruttoperusteinen lähdevero tietyille maksuille, joita tehdään eiasuville toimijoille, jotka tarjoavat tuotteita ja palveluita verkossa. 3) Digitaalisten palveluiden tai mainostoiminnan tuottojen vero: Erillinen vero, jota sovellettaisiin kaikkiin transaktioihin, joita tehdään etänä jäsenvaltion kansalaisen ja eiasuvan yrityksen kanssa, jolla on merkittävä taloudellinen läsnäolo. Komissio tukee Viroa puheenjohtajana, jotta vuoden loppuun mennessä saavutettaisiin neuvoston päätelmät, jotka sisältäisivät koordinoidun EUnäkemyksen asian käsittelystä. Nämä päätelmät muodostaisivat myös perustan EU:n ja jäsenvaltioiden keskusteluille kansainvälisellä tasolla. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Valtiovarainministeriö EUministerivaliokunta Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema

21 21(24) Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat COM(2017) 547 final Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/VO, Erityisasiantuntija Leena Aine, puh VM/VO, Neuvotteleva virkamies Minna Upola, puh EUTORItunnus EU/2017/1466 Liitteet Viite VALTIOVARAINMINISTERIÖ EUS, KVR, KO EURORYHMÄ , Bryssel Euroryhmän kokouksissa käsitellään alustavan asialistan mukaan seuraavia asioita: Portugali ohjelman jälkeinen valvonta Euroryhmä käsittelee kuudetta Portugalin ohjelman jälkeistä valvontaraporttia. Portugalille maksettiin vuosina toteutetun rahoitustukiohjelman aikana yhteensä 26 mrd. euroa rahoitustukea Euroopan rahoitusvakausvälineestä (ERVV) ja 24,3 mrd. euroa Euroopan rahoituksenvakautusmekanismista (ERVM). Tämän lisäksi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tuki Portugalia noin 26,5 mrd. eurolla. Portugali kuuluu ohjelman jälkeisen valvonnan piiriin, kunnes 75 prosenttia sille maksetusta

22 rahoitustuesta on maksettu takaisin. 22(24) Portugalin lyhyen aikavälin taloustilanne on vakautunut, mutta sen kyky kestää uusia shokkeja on edelleen heikko. Turismi on edelleen talouskehityksen veturi, mutta tavaravienti ja investoinnit ovat elpyneet melko hyvin. Työttömyys on laskenut 9,1 % tasolle ja luottamus talouteen on korkeimmalla tasollaan pariin vuosikymmeneen. Budjettialijäämän ennakoidaan olevan tänä vuonna 1,8 %/BKT, mutta se voi heikentyä huomattavasti jos pankkien pääomitukseen käytetyt miljardit päädytään laskemaan siihen mukaan. Pankkien tilanne on kohenemassa, mutta järjestämättömien saamisten suuren määrän vuoksi pankkien kyky rahoittaa uusia investointeja on toistaiseksi rajallinen. Kansainvälisten kokousten valmistelut: valuuttakurssikehitys Kyseessä on katsaus viimeaikaiseen valuuttakurssikehitykseen globaalitaloudessa. Euro on vahvistunut suhteessa muihin päävaluuttoihin, lähinnä Yhdysvaltain dollariin huolimatta erilaisista odotuksista rahapolitiikan suhteen ja sitä kautta lyhyiden korkojen eroista. Olennaisina selittäjinä ovat myös myönteinen talousvire ja poliittisten jännitteiden väheneminen Euroopassa. Lisäksi geopoliittisen tilanteen kiristyminen maailmalla on johtanut siihen, että Eurooppa on joissain määrin syrjäyttänyt Japanin ns. turvasatamana ja tänne on siten virrannut pääomaa. Työn verokiilan rahoitus temaattinen keskustelu kasvusta ja työllisyydestä Syyskuussa 2015 euroryhmä päätti euroalueen ja EU:n keskimääräisen työn verotuksen keskinäisvertailusta. Euroryhmä keskustelee nyt ensimmäistä kertaa työn verokiilan alentamisesta komission varsin yleisen tason analyysin pohjalta. Työn verotuksen alentamista tarvetta työn teon kannusteiden parantamiseksi nähdään mailla, joissa työn verotus on EUmaiden keskiarvon yläpuolella (Suomi niukasti painotetun keskiarvon alapuolella) ottaen kuitenkin huomioon keskipitkän aikavälin julkisen talouden kestävyys. Työn verokiilan alentamisen vaihtoehtoisia rahoitustapoja on kolme: i) kompensoimaton alennus, ii) kompensoitu, eli fiskaalisesti neutraali, alennus ja iii) alennusta vastaava menojen leikkaus. Komission näkemyksen mukaan kompensoimattomaan veronalennukseen on varaa vain neljällä euromaalla (DE, LT, LV ja AT). Neutraalin veromuutoksen tapauksessa rahoitus voitaisiin toteuttaa siirtämällä verotuksen painopistettä työn verotuksesta vähemmän vääristäviin veroihin kuten kulutus, kiinteistö, ympäristöveroihin. Menojen leikkauksissa kohdentamisen välineenä toimisi menokartoitus erityisesti verotukiin kohdistuen. EMUn syventäminen Euroopan vakausmekanismin (EVM) rooli Osana talous ja rahaliiton syventämisestä käytävää keskustelua valtiovarainministerit käyvät alustavan keskustelun Euroopan vakausmekanismin (EVM) tulevaisuudesta. EMUn kehittämistä koskevan

23 23(24) keskustelun osana on myös esitetty EVM:n muuttamista Euroopan valuuttarahastoksi. Virallisia ehdotuksia asiasta ei kuitenkaan vielä ole. Suomi katsoo, että kokemukset EVM:n toiminnasta ovat myönteisiä. EVM on onnistunut tehtävässään ja se on myötävaikuttanut merkittävästi euroalueen tilanteen vakautumiseen. EVM:n kehittämisen tulisi perustua viime vuosien kokemuksiin. Suomen peruslinjana on, että euroalueen kehittämisessä tulisi vahvistaa rakenteita, jotka edistävät sijoittajanvastuuta. Suomi ei kannata valtioiden välisen yhteisvastuun laajentamista. Vastuu ja omistajuus ongelmien korjaamisesta tulee olla jäsenmailla. Kokemukset rahoitustukiohjelmista vahvistavat tätä näkemystä. Lisäksi EVM:n kehittämisessä on otettava huomion yhteydet talous ja rahaliiton sekä euroryhmän toimintaan ja näissä tehtäviin ratkaisuihin.

24 24(24) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi

Asia E-kirje komission tiedonannosta digitalouden verotuksesta COM(2017) 547 final

Asia E-kirje komission tiedonannosta digitalouden verotuksesta COM(2017) 547 final Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700580 VO Aine Leena(VM) 25.10.2017 Asia Ekirje komission tiedonannosta digitalouden verotuksesta COM(2017) 547 final Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä.

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600436 VO Upola Minna(VM) 24.08.2016 Asia Ekirje komission tiedonannosta lisätoimenpiteistä avoimuuden lisäämiseksi ja verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi

Lisätiedot

Suomen arvion mukaan sopimus on sekasopimus, joka sisältää sekä unionin että jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä.

Suomen arvion mukaan sopimus on sekasopimus, joka sisältää sekä unionin että jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM2016-00081 YSO Kuokkanen Tuomas 10.03.2016 Asia Ilmastonmuutosta koskevaan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimukseen liittyvä Pariisin sopimus; komission ehdotus päätökseksi

Lisätiedot

9643/17 1 DG G LIMITE FI

9643/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9643/17 LIMITE PV/CONS 30 ECOFIN 457 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3543. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Bryssel,

Lisätiedot

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00128 VO Aine Leena(VM) 02.03.2016 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG

13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. marraskuuta 2015 (OR. en) 13677/15 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Jaakkola Henri(VM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Jaakkola Henri(VM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201900002 RMO Jaakkola Henri(VM) 11.01.2019 JULKINEN Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan keskuspankille: Kolmas edistymiskertomus

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00224 JulkICT Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) 20.04.2017 JULKINEN Asia Eurooppalaiset yhteentoimivuusperiaatteet täytäntöönpanostrategia Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201800220 RMO Kuusinen Miki(VM) 19.04.2018 JULKINEN Asia Euroopan komission tiedonanto FinTechtoimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden

Lisätiedot

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne

Lisätiedot

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Harri Laurikka Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Twitter: @paaneuvottelija 18.03.2016

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) 13883/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

13864/18 ma/js/hmu 1 ECOMP 1A

13864/18 ma/js/hmu 1 ECOMP 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2018 (OR. en) 13864/18 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. marraskuuta 2018 Vastaanottaja: Asia: Valtuuskunnat

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen

Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen 1(5) E-kirje Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Euroryhmä teki 16.7.2015 poliittisen

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6.

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00534 BO Kukkonen Panu 16.10.2017 JULKINEN Asia EU:n vuotta 2017 koskeva lisätalousarvioesitys nro 6 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

14148/17 team/js/mh 1 DGG 1A

14148/17 team/js/mh 1 DGG 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. marraskuuta 2017 (OR. en) 14148/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 7. marraskuuta 2017 Vastaanottaja: Asia: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201200760 12.10.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Pankkiunioni osana EMU:n kehittämistä U/Etunnus: EUTORInumero: EU/20121429 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n

Lisätiedot

10431/17 1 DG G LIMITE FI

10431/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10431/17 LIMITE PV/CONS 36 ECOFIN 553 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3549. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014.

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0045 (CNS) 16498/14 FISC 222 ECOFIN 1159 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista

Lisätiedot

SAK AKAVA STTK

SAK AKAVA STTK SAK AKAVA Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriö Tarja Järvinen Leena Aine Snellmaninkatu 1 A, PL 28 00023 Valtioneuvosto VM/1874/03.01.00/2016, VM/1875/03.01.00/2016 Lausunto komission ehdotuksista neuvoston

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

14167/16 1 DGG 1A. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14167/16 ECOFIN 1015 ENV 696 CLIMA 148

14167/16 1 DGG 1A. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14167/16 ECOFIN 1015 ENV 696 CLIMA 148 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14167/16 ECON 1015 ENV 696 CLIMA 148 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia:

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. lokakuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 12722/16 LIMITE ECOFIN 857 ENV 623 CLIMA 128 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien

Lisätiedot

Euroopan vakausmekanismin kehittäminen

Euroopan vakausmekanismin kehittäminen Euroopan vakausmekanismin kehittäminen Suuri valiokunta Valtiovarainvaliokunta 11.1.2019 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Eurokriisin tilinpäätös ja näkymät Euromaiden kaikki tukiohjelmat ovat nyt

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu , merkittävän digitaalisen läsnäolon yhteisöverotuksesta

KOMISSION SUOSITUS, annettu , merkittävän digitaalisen läsnäolon yhteisöverotuksesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 C(2018) 1650 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 21.3.2018, merkittävän digitaalisen läsnäolon yhteisöverotuksesta FI FI KOMISSION SUOSITUS, annettu 21.3.2018, merkittävän

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

PUBLIC 6903/16 1 DG G LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6903/16 LIMITE PV/CONS 13 ECOFIN 209

PUBLIC 6903/16 1 DG G LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6903/16 LIMITE PV/CONS 13 ECOFIN 209 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 6903/16 LIMITE PV/CONS 13 ECOFIN 209 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3454. istunto (TALOUS- JA

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM2012-00614 BO Anttinen Martti(VM) 11.07.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU-budjetti; neuvoston kanta vuoden 2013 talousarvioesitykseen U/E-tunnus: U37/2012

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700684 JulkICT Huotari Maarit(VM) 28.11.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöä koskevan direktiivin

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/3. Tarkistus. Bernard Monot ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/3. Tarkistus. Bernard Monot ENF-ryhmän puolesta 18.11.2015 A8-0317/3 3 Johdanto-osan A b kappale (uusi) A b. ottaa huomioon, että komission puheenjohtaja Juncker oli Luxemburgin pitkäaikaisena pääministerinä ja valtiovarainministerinä tärkeässä osassa

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Vero-osasto Tarja Järvinen ja Marianne Malmgrén Eduskunta, valtiovarainvaliokunnan verojaoston kuuleminen

Vero-osasto Tarja Järvinen ja Marianne Malmgrén Eduskunta, valtiovarainvaliokunnan verojaoston kuuleminen E-kirje 41/2015 vp komission tiedonannosta Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin oikeudenmukainen ja tehokas yhtiöverojärjestelmä: viisi keskeistä toiminta-alaa 22.09.2015 Tarja Järvinen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) 6543/15 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0010 (CNS) 2016/0011 (CNS) 5827/16 LIMITE PUBLIC FISC 14 ECOFIN 71 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut

Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut -tilannekatsaus 19.9.2017 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Euroalueen talous- ja rahoitusvakaus EU- ja euromaiden vakauskysymykset Talouskasvu (globaali ja EU)

Lisätiedot

Ilmastorahoitus ja Suomen toimeenpanosuunnitelmat

Ilmastorahoitus ja Suomen toimeenpanosuunnitelmat Ilmastorahoitus ja Suomen toimeenpanosuunnitelmat Ilmastobisnestä yrityksille seminaari Ilmastorahoitusvelvoitteen taustaa YK:n ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus (UNFCCC) Teollisuusmaaosapuolilla tukivelvollisuus

Lisätiedot

Ehdotus verojen kiertämisen estämistä koskevaksi direktiiviksi Suositus verosopimukseen liittyvistä kysymyksistä

Ehdotus verojen kiertämisen estämistä koskevaksi direktiiviksi Suositus verosopimukseen liittyvistä kysymyksistä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00052 VO Upola Minna(VM) 01.02.2016 Asia Veronkierron ehkäisemistä koskeva toimenpidepaketti (komission tiedonanto) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Eduskunnan informointi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviehdotuksen käsittelyvaiheesta.

Eduskunnan informointi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviehdotuksen käsittelyvaiheesta. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00057 JulkICT Rahkola Markus(VM) 22.02.2016 JULKINEN Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi julkisen sektorin elinten verkkosivustojen saavutettavuudesta

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2017-00280 TIO Lehtilä Olli(LVM) 18.09.2017 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmistä liikenteen digitalisaatiosta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

PUBLIC 7519/17 1 DG G LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7519/17 LIMITE PV/CONS 15 ECOFIN 224

PUBLIC 7519/17 1 DG G LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7519/17 LIMITE PV/CONS 15 ECOFIN 224 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7519/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 15 ECOFIN 224 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3527. istunto (talous- ja

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteenä talous- ja rahoituskomitean laatima ehdotus neuvoston päätelmiksi ilmastorahoituksesta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteenä talous- ja rahoituskomitean laatima ehdotus neuvoston päätelmiksi ilmastorahoituksesta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. lokakuuta 2014 (OR. en) 13844/14 ECOFIN 873 ENV 845 ENER 434 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys, E-kirje.

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys, E-kirje. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2018-00383 VO Maisala Tiina(VM) 19.06.2018 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi veroyhteistyötä koskevan Fiscalis-ohjelman perustamisesta Kokous

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201700046 KAS Ruso Henrik(OKM) 07.02.2017 Viite Asia Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheiluneuvosto 17.2.2017 Suomea kokouksessa edustaa opetus ja kulttuuriministeri

Lisätiedot

Komission direktiiviehdotukset - yhteisestä yhteisöveropohjasta (CCTB) ja - yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (CCCTB)

Komission direktiiviehdotukset - yhteisestä yhteisöveropohjasta (CCTB) ja - yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (CCCTB) Komission direktiiviehdotukset - yhteisestä yhteisöveropohjasta (CCTB) ja - yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (CCCTB) U-kirjelmät 65/2016 ja 66/2016 9.12.2016 Tarja Järvinen ja Ilari Valjus Eduskunta,

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. huhtikuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 7093/16 LIMITE PV/CONS 17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3458. istunto (YLEISET ASIAT), Bryssel,

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PUBLIC PV CONS 64 ECOFIN 704 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston ylimääräinen istunto

Lisätiedot

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700349 TIO Saari Kari 27.10.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Kokous

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö MINVA VM

Valtiovarainministeriö MINVA VM Valtiovarainministeriö MINVA VM201800627 EUS 29.10.2018 Viite Asia ECOFIN neuvosto 6.11.2018, Bryssel Tiivistelmä Suomea kokouksissa edustaa valtiovarainministeri Petteri Orpo 5.11.2018 ja pysyvä edustaja

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Kyproksen talouden sopeutusohjelma

Kyproksen talouden sopeutusohjelma Kyproksen talouden sopeutusohjelma Prosessin eteneminen Euroryhmän neuvottelutulokset 16.3, 19.3. ja 25.3. Dokumentaation valmistelu (komissio, EKP, troikka) Euroryhmä 12.4. dokumentaation hyväksyminen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 LIMITE PVCONS59 ECOFIN935

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 LIMITE PVCONS59 ECOFIN935 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 PUBLIC LIMITE PVCONS59 ECOFIN935 EHDOTUSPÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopanunioninneuvoston3198.istunto(TALOUS-jaRAHOITUSASIAT),

Lisätiedot

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600274 PAO Takala Pyry(LVM) 02.09.2016 Asia EUkomission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

13478/2/15 REV 2 team/mba/kkr 1 DGG 1A

13478/2/15 REV 2 team/mba/kkr 1 DGG 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. marraskuuta 2015 (OR. en) 13478/2/15 REV 2 ECON 813 ENV 658 CLIMA 120 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Ilmastorahoitus Ehdotus

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9518/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 28 ECOFIN 511 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3468. istunto (TALOUS- JA

Lisätiedot

Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM YSO Oja Jenna(YM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM YSO Oja Jenna(YM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM2016-00285 YSO Oja Jenna(YM) 06.09.2016 Asia Ilmastonmuutosta koskeva Pariisin sopimus; komission ehdotus neuvoston päätökseksi Pariisin sopimuksen tekemisestä Euroopan

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii?

Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii? Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii? Ville Niinistö Ympäristöministeri COP 19 -seminaari: Kohti maailmanlaajuista ilmastosopimusta vuonna 2015 28.10.2013 IPCC:n 5. arviointiraportin tulokset

Lisätiedot