Valtiovarainministeriö MINVA VM
|
|
- Asta Mattila
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtiovarainministeriö MINVA VM EUS Viite Asia ECOFIN neuvosto , Bryssel Tiivistelmä Suomea kokouksissa edustaa valtiovarainministeri Petteri Orpo ja pysyvä edustaja Marja Rislakki Digitaalisten palvelujen verotus Ecofinneuvostossa saadaan tilannekatsaus ja käydään periaatekeskustelu digitaalisten palvelujen verotusta koskevasta direktiiviehdotuksesta. Itävallan tavoitteena on ehdotuksen hyväksyminen joulukuussa. Digitaalisen talouden verotuskysymyksiä on käsitelty globaalilla tasolla (OECD) sekä Euroopan unionissa. Suomi on kannattanut työn jatkamista globaalilla tasolla, jotta digitaalisen talouden verotuskysymyksiin saataisiin yhtenäinen pitkän aikavälin ratkaisu. Komissio katsoo, että sen saavuttaminen vie aikaa ja ehdottaa väliaikaisratkaisuksi digitaalisten palvelujen veroa (DST) isoille yrityksille. Ehdotuksen mukaan verotusoikeus syntyisi käyttäjän sijaintivaltioon. Suomi on suhtautunut komission ehdotukseen varautuneesti. Lyhyen aikavälin ratkaisun tulisi olla selkeästi väliaikainen, käytännössä toimiva ja täytäntöön pantavissa sekä kustannustehokas. Ilmastorahoitus Neuvostossa on tarkoitus hyväksyä neuvoston päätelmät ilmastorahoituksesta. Niissä vahvistetaan EU:n ja sen jäsenvaltioiden voimakas tuki Pariisin ilmastosopimuksen (2015) oikeaaikaiselle toimeenpanolle ja korostetaan EU:n olevan sitoutunut vankkojen ja toimivien sääntöjen luomiseen. Päätelmissä EU:n ja sen jäsenvaltioiden vahvistetaan jatkavan ilmastorahoituksensa kasvattamista. Ne myös vastaavat sitoumuksistaan kehittyneiden maiden yhteisen 100 miljardin Yhdysvaltain dollarin vuotuisen tavoitteen saavuttamiseksi, jolla tuetaan köyhempien maiden ilmastotoimia. Samalla kuitenkin korostetaan rahoituspohjan laajentamisen tarvetta. Päätelmien mukaan EU ottaa ilmastorahoitusta suunnattaessa huomioon niiden valtioiden tarpeet, jotka ovat erityisen alttiita ilmastonmuutokselle ja joiden kykyyn toteuttaa ilmastotoimia liittyy merkittäviä rajoituksia. Suomi voi hyväksyä ehdotuksen päätelmiksi. Ilmastosopimuksen toimeenpanoa jatketaan Katowicen ilmastokokouksessa Ecofinneuvoston päätelmillä vahvistetaan EU:n neuvottelumandaatti ilmastorahoituksen osalta. Muut asiat Neuvostossa on mahdollisesti esillä vakavaraisuusasetuksen muutosehdotus koskien järjestämättömiä vastuita varten tehtäviä varauksia tavoitteena yleisnäkemys. Lisäksi neuvostossa esitellään Euroopan
2 2(30) tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus EU:n talousarvion toteuttamisesta v. 2017, hyväksytään päätelmät EU:n tilastoista sekä saadaan tietoa Balilla pidettyjen G20maiden ja IMF:n kokousten keskusteluista. Neuvosto käy myös makrotaloudellisen vuoropuhelun työmarkkinaosapuolten kanssa sekä keskustelun finanssiteknologian (fintech) haasteista ja mahdollisuuksista Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) maiden kanssa. Aamiaisella on esillä taloustilanne, raportointi euroryhmästä sekä Euroopan finanssipoliittisen lautakunnan (EFB) vuosiraportti. Euroryhmä Euroryhmän asialistalla on pankkiunionin euroaluetta koskevat näkökohdat, temaattinen keskustelu kasvusta ja työllisyydestä liittyen rahoitusvakauteen EMU:ssa sekä maiden alustavat talousarviosuunnitelmat. Laajennetussa kokoonpanossa saadaan lisäksi tietoa lokakuun eurohuippukokouksesta sekä keskustellaan tiekartasta yhteisen talletussuojajärjestelmään (EDIS) liittyvien poliittisten keskustelujen aloittamiseksi ja Euroopan vakausmekanismin (EVM) kehittämisestä.
3 Asialista: 3(30) 1. Esityslistaehdotuksen hyväksyminen 2. Akohtien luettelon hyväksyminen a) Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo b) Lainsäädäntöasioiden luettelo Lainsäädäntöasiat 3. Digitaalisten palvelujen verotus s. 4 Direktiivi tiettyjen digitaalisten palvelujen tarjoamisesta saatavista tuloista kannettavasta verosta = Poliittinen yhteisymmärrys/ politiikkakeskustelu 4. (mahd.) Asetus järjestämättömiin vastuisiin liittyvien tappioiden kattamisen vähimmäisvaatimuksista s. 7 = Yleisnäkemys 5. Muut asiat Eilainsäädäntöasiat 6. Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus vuoden 2017 talousarvion toteuttamisesta s. 12 =Esittely 7. Neuvoston päätelmät EUtilastoista s. 15 =Hyväksyntä 8. Neuvoston päätelmät ilmastorahoituksesta COP24 kokoukseen s. 18 =Hyväksyntä 9. G20 valtiovarainministereiden ja keskuspankkiirien ja IMF:n vuosikokousten seuranta (Bali, Indonesia) s. 22 = Puheenjohtaja ja komissio kertovat **** Maanantai :30 Makrotaloudellinen vuoropuhelu (MED) 15:00 Euroryhmä s (tbc) Laajennettu euroryhmä Tiistai :00 Ministeritason keskustelut EFTAmaiden kanssa 10:00 Ecofinaamiainen
4 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM VO Skyttä Maija(VM) JULKINEN 4(30) Asia ECOFINneuvosto , Bryssel; 3. Digitaalisten palvelujen verotus Kokous Talous ja rahoitusasioiden neuvosto U/E/UTPtunnus U 22/2018 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Puheenjohtajalta saadun viimeisimmän tiedon mukaan Ecofinneuvostossa on tarkoituksena käydä periaatekeskustelu tiettyjen digitaalisten palvelujen verosta (DST). Itävallan tavoitteena on, että direktiiviehdotus hyväksytään joulukuun Ecofinneuvostossa. Pidämme digitaalisen talouden verotukseen liittyviä kysymyksiä tärkeinä ja ajankohtaisina. On tärkeää varmistaa, että myös digitaalisen talouden kohdalla yritystoiminnasta maksetaan veroa siellä, missä arvo syntyy. Samoin aggressiivisen verosuunnittelun estäminen on tärkeää. Ratkaisua arvioitaessa tulee ottaa huomioon sisämarkkinoiden toimivuus, EU:n ja Suomen kilpailukyky ja verotuottovaikutukset samoin kuin se, että digitaalista liiketoimintaa harjoittavia voi olla vaikeaa erottaa perinteisempää liiketoimintaa harjoittavista toimijoista. Suomi katsoo, että työtä tulee jatkaa globaalilla tasolla, jotta digitaalisen talouden verotuskysymyksiin saavutettaisiin yhtenäinen pitkän aikavälin ratkaisu. Komissio katsoo, että globaalin pitkän aikavälin ratkaisun saaminen vie aikaa ja ehdottaa väliaikaisratkaisuksi tiettyjen digitaalisten palvelujen veroa. Suomi on suhtautunut komission ehdotukseen varautuneesti. Tällaisen lyhyen aikavälin ratkaisun tulisi olla selkeästi väliaikainen, käytännössä toimiva ja täytäntöön pantavissa sekä kustannustehokas. Veropohjan rapautumisen estämiseksi on jo tehty toimenpiteitä ja valtioiden verosäännöksiä on jo muutettu, joten olisi tärkeä myös arvioida, miten jo tehdyt toimet vaikuttavat digitaalisten toimijoiden veronmaksun määrään.
5 Pääasiallinen sisältö 5(30) Digitaalisen talouden verotuskysymyksiä on käsitelty sekä globaalilla tasolla Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä (OECD) että Euroopan unionissa (EU). Komissio on antanut digitaalisen talouden verotusta koskevan paketin. Se sisältää muun muassa tiettyjen digitaalisten palvelujen verotusta koskevan ehdotuksen, joka on tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi. Tiettyjen digitaalisten palvelujen verotusta koskevassa direktiiviehdotuksessa komissio esittää, että EU:ssa otettaisiin käyttöön isoja yrityksiä koskeva tiettyjen digitaalisten palvelujen vero. Vero kohdistuisi EUyritysten lisäksi kolmansien valtioiden yrityksiin. Digitaalisia mainospalveluja, monen käyttäjän välisen digitaalisen alustan käyttöön tarjoamista ja datan siirtoa verotettaisiin kolmen prosentin liikevaihtoon perustuvalla verokannalla. Verotusoikeus syntyisi käyttäjän sijaintivaltioon. Komission mukaan ehdotus kasvattaisi jonkin verran kaikkien jäsenvaltioiden verotuloja. Komission mukaan direktiivillä on tarkoitus estää, etteivät jäsenvaltiot ottaisi käyttöön yksipuolisia toimia, jollaisia on jo käytössä tai suunniteltu kymmenessä jäsenvaltiossa. Komission direktiiviehdotuksen mukaan ehdotus perustuu välillistä verotusta koskevaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 113 artiklaan. Neuvoston oikeuspalvelujen antaman lausunnon mukaan oikeusperustan tulisi kuitenkin olla SEUT:n 115 artikla, jonka nojalla annetaan välittömän verotuksen direktiiviehdotukset. Tähän liittyy myös kysymys siitä, mikä on veron suhde verosopimuksiin eli miten vero on täytäntöönpantavissa suhteessa kolmansien valtioiden yrityksiin. Alustavan tiedon mukaan Ecofinneuvostossa esitetään tilannekatsaus direktiiviehdotuksesta ja keskustelun keskiössä tulee olemaan ehdotuksen soveltamisala ja raukeamislauseke. Digitaalisen talouden verotuskysymyksiä on käsitelty OECD:ssä usean vuoden ajan. Aiheesta annettiin väliraportti G20valtioiden ministereille maaliskuussa 2018 ja OECD:n loppuraportin on tarkoitus valmistua vuoden 2020 aikana. Väliraportissa ei suositella lyhyen aikavälin toimia, koska kyse on valtioiden sisäisistä yksipuolisista toimista, jotka voivat johtaa esimerkiksi moninkertaiseen verotukseen. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Direktiiviehdotus tiettyjen digitaalisten palvelujen verotuksesta perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 113 artiklaan. Neuvoston oikeuspalvelujen antaman lausunnon mukaan direktiiviehdotuksen oikeusperustan tulisi kuitenkin olla SEUT:n 115 artikla. Ehdotuksen hyväksyminen edellyttää kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisyyttä. Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Käsittely Euroopan parlamentin talous ja rahavaliokunnassa on kesken. Ukirjelmä U 22/2018 vp EUministerivaliokunta, kirjallinen menettely
6 6(30) Eduskuntakäsittely Suuri valiokunta, perusmuistio toimitettu kirjallisesti Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Asia ei kuulu Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan. Lainsäädäntöön kohdistuvia vaikutuksia on kuvattu eduskunnalle annetussa U kirjelmässä. Taloudelliset vaikutukset Direktiiviehdotuksella on toteutuessaan taloudellisia vaikutuksia. Tiettyjen digitaalisten palvelujen verotusta koskevalla direktiiviehdotuksella suurilta digitaalisen talouden toimijoilta perittäisiin kolmen prosentin vero tietyistä digitaalisista palveluista saadusta bruttotulosta. Direktiiviehdotuksen arvioitaisiin lisäävän Suomen verotuloja vain vähän. Taloudellisia vaikutuksia on kuvattu eduskunnalle annetussa Ukirjelmässä. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Ehdotus neuvoston direktiiviksi tiettyjen digitaalisten palvelujen tarjoamisesta saatavista tuloista kannettavaa digitaalisten palvelujen veroa koskevasta yhteisestä järjestelmästä COM(2018) 148 final Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/VO, erityisasiantuntija Maija Skyttä, puh VM/VO, erityisasiantuntija Leena Aine, puh etunimi.sukunimi@vm.fi EUTORItunnus EU/2018/0832 Liitteet Viite
7 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM (30) RMO Kariniemi Pauli, Kuusinen Miki(VM) JULKINEN Asia ECOFIN neuvosto , Bryssel; 4. (mahd.) Asetus järjestämättömiin vastuisiin liittyvien tappioiden kattamisen vähimmäisvaatimuksista Kokous Talous ja rahoitusasioiden neuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ecofinneuvostossa on mahdollisesti esillä puheenjohtajan kompromissiehdotus vakavaraisuusasetuksen muutosehdotuksesta (prudential backstop) koskien järjestämättömiä vastuita varten tehtäviä varauksia. Pj:n ehdotus sisältää vaihtoehtoiset ratkaisutavat vastuiden kattamiselle muutosasetuksen voimaan tulon jälkeen, koska työryhmässä asiasta ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Puheenjohtajan tavoitteena on saavuttaa asiassa yleisnäkemys. Coreperissa oli esillä työryhmässä käsitelty kompromissiehdotus, jossa oli kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa pankkien tulisi tehdä täydet varaukset tietyn ajan kuluessa, kun taas toisessa vaihtoehdossa varaukset on rajattu 85 prosenttiin lainojen nimellisarvosta. Vaihtoehto 1 on saanut työryhmätasolla enemmän kannatusta kuin vaihtoehto 2. Italia toi Coreperissa esille, että on sitoutunut toimintasuunnitelmaan vähentää järjestämättömiä luottoja ja että näiden luottojen määrä on vähentynyt Italiassa. Italia on työryhmässä kannattanut vaihtoehtoa 2, minkä johdosta Italia toi uutena vaihtoehtona keskusteluun mallin (vaihtoehto 3), jossa päädyttäisiin täysiin varauksiin kymmenen vuoden kuluessa riippumatta siitä, milloin laina on todettu järjestämättömäksi. Rahoituspalvelutyöryhmä keskustelee uudesta, kolmannesta, vaihtoehdosta maanantaina Asiaa on tarkoitus käsitellä uudelleen Coreperissa Tämän jälkeen asia tuodaan mahdollisesti Ecofinneuvoston ratkaistavaksi, mikäli Coreper ei löydä ratkaisua asiaan, tai mikäli Coreper löytää ratkaisun, sen hyväksymistä varten. Kyseessä on toinen osa komission maaliskuussa 2018 antamasta järjestämättömiä luottoja koskevasta paketista. Puheenjohtaja katsoo, että asetusehdotuksen osalta on edetty niin paljon, että se halutaan käsitellä samaan pakettiin kuuluvaa direktiiviä nopeammin, ja pyrkiä yleisnäkemykseen nyt syksyn 2018 aikana. On kuitenkin toistaiseksi epäselvää, ovatko komissio ja Euroopan parlamentti halukkaita käymään trilogeja tästä paketin osuudesta erikseen. Muilta osin järjestämättömiä luottoja koskeva paketti on vielä työryhmän käsittelyssä.
8 8(30) Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Suomi oli pääasiassa tyytyväinen komission ehdotukseen (U 27/2018 vp). Ehdotusta on osittain muokattu huonompaan suuntaan ja molemmissa Coreperille esitetyissä vaihtoehdoissa on toimenpidettä vesittäviä tai ainakin hidastavia elementtejä. Tärkeintä Suomelle on kuitenkin se, että järjestämättömiä luottoja varten tehdään lopulta täydet varaukset, mikä puheenjohtajan 1. vaihtoehdossa toteutuu. Koska muutos tulee todennäköisesti koskemaan vain asetusmuutoksen voimaantulon jälkeen annettuja luottoja, on se tärkeää saada voimaan mahdollisimman pian. Sen vuoksi Suomi on kompromissina valmis hyväksymään 1. vaihtoehdon. Suomi kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että tämä ei ratkaise nykyisten, pankkien taseissa olevien, järjestämättömien luottojen ongelmaa. Komissio antoi maaliskuussa 2018 ehdotukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (jäljempänä vakavaraisuusasetus tai CRR) muuttamisesta järjestämättömiin vastuisiin liittyvien tappioiden kattamiseksi sekä direktiiviksi luotonhallinnoijista, luotonostajista ja vakuuksien realisoimisesta (NPL Package). Nyt pyritään yleisnäkemykseen vain paketin ensimmäisestä osasta, eli vakavaraisuusasetuksen muutoksesta (prudential backstop). Asetusmuutoksen tarkoituksena on estää se, että järjestämättömiä lainoja kertyy tulevaisuudessa liikaa ilman, että pankkien taseissa on riittävästi varoja tappioiden kattamiseen. Pankkien on kirjattava riittäviä luottotappiovarauksia uusille järjestämättömiksi muuttuville luotoille, tai muuten ne joutuvat tekemään vähennyksiä vakavaraisuusasetuksen mukaisesta ydinpääomastaan (Common Equity Tier 1, CET1). Tällä hetkellä eurooppalaiset pankit eivät tee riittäviä varauksia odotettuja luottotappioita varten ja viivyttelevät velkojen uudelleenjärjestelyssä, koska ne eivät halua kirjata tappioita tilinpäätöksessään. Prudential backstop mekanismin pääperiaate on seuraava: yhtäältä siinä asetetaan luottolaitoksille velvoite kattaa varauksilla tiettyyn vähimmäistasoon saakka vastuisiin liittyvät aiheutuneet ja odotetut tappiot, kun kyseisistä vastuista tulee järjestämättömiä (luottotappioiden kattamista koskeva vähimmäisvaatimus). Toisaalta, jos näiden tappioiden kattamista koskeva vähimmäisvaatimus ei tilinpäätöksessä tehtyjen varausten johdosta täyty, luottolaitoksen ydinpääoman (CET1) eristä on tehtävä vähennys (vakavaraisuutta turvaava varautumisjärjestely), joka vastaa tosiasiallisen kattavuuden ja vähimmäiskattavuuden välistä erotusta. Komission ehdotusta on muutettu puheenjohtajan kompromissitekstissä huonompaan suuntaan seuraavilta osin: se koskee vain asetuksen voimaantulon jälkeen annettuja luottoja komission ehdottaman ehdotuksen julkistuspäivämäärän sijasta, pankin antamien lainanhoitojoustotoimenpiteiden (forbearance measures) johdosta vähennysten määrä pysyy vuoden ajan samana, kuitenkaan pidentämättä varautumisjärjestelyn kokonaissiirtymäaikaa, pankit saavat luottaa tilinpäätöksen mukaisiin luottotappiovarauksiin pidempään ja vakuudettomien luottojen osalta
9 9(30) siirtymäjakso täysiin varauksiin on komission ehdottaman kahden vuoden sijasta kolme vuotta. Parempaan suuntaan ehdotus on mennyt erityisesti näiltä osin: siinä ei tehdä eroa järjestämättömien ja järjestämättömiksi muuttuvien luottojen (unlikely to pay) välillä, vakuudellisten luottojen osalta siirtymä täysiin varauksiin on komission ehdottaman kahdeksan vuoden sijasta seitsemän vuotta (lisäksi tulee mahdollinen siirtymäaika) ja tarkastelu tehdään luotoittain. Ohjausta tarvitaan mainittujen vaihtoehtojen välillä, joiden osalta työryhmätasolla ei ole saatu selvää määräenemmistöä (edellisessä kokouksessa 1. vaihtoehtoa kannatti 15 jäsenvaltiota ja 2. vaihtoehtoa kahdeksan jäsenvaltiota): Vaihtoehto 1: Pankkien on tehtävä lopulta kiinteistövakuudellisten järjestämättömien luottojen osalta täydet varaukset (100 %) komission ehdotusta vastaavasti. Vaihtoehdossa tullaan vastaan eräiden jäsenvaltioiden huolia lisäämällä ehdotukseen kahden vuoden siirtymäaika niille luotoille, jotka muuttuvat järjestämättömiksi kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asetusmuutos on tullut voimaan. Vaihtoehto 2: Pankkien on lopulta tehtävä vain 85 %:n varaukset kiinteistövakuudellisten järjestämättömien luottojen osalta. Vaihtoehdossa ei ole varsinaista siirtymäaikaa, vaan näihin lopullisiin varauksiin päätyminen kestää seitsemän vuotta (progressiivisilla kertoimilla). Vaihtoehto 3 (uusi Italian ehdotus Coreperissa): Pankkien olisi tehtävä lopulta täydet varaukset siten, että seitsemännestä vuodesta lähtien varaus olisi vähintään 80 % nousten täyteen 100 % varaukseen yhdeksännen vuoden jälkeen riippumatta siitä, milloin laina olisi katsottu järjestämättömäksi. Efektiivisesti ehdotus 3 on muokattu malli ehdotuksesta 1, jota enemmistö on kannattanut työryhmässä. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely SEUT 114 artikla, määräenemmistöpäätös, tavallinen lainsäädäntömenettely. Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Asetusehdotus on Euroopan parlamentin talous ja rahaasioiden valiokunnan käsiteltävänä ja asian käsittely on kesken. Esittelijät ovat Esther De Lange (EPP) sekä Roberto Gualtieri (S&D). Asetusehdotuksessa lausuntoa antavana valiokuntana on oikeudellisten asioiden valiokunta, joka päätti olla antamatta lausuntoa. Valtiovarainministeriö EUministerivaliokunta, kirjallinen menettely
10 Eduskuntakäsittely 10(30) Suuri valiokunta, perusmuistio toimitettu kirjallisesti Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Asia kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 :n ja 29 :n perusteella valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Komissio arvioi Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) avustuksella laatimassaan vaikutusarviossa, että vuoden 2018 alusta voimaan tullut rahoitusvälineitä koskeva IFRS9tilinpäätösstandardi kasvattaa pankkien järjestämättömien vastuiden osalta tekemiä luottotappiovarauksia vain viidellä prosentilla nykytilaan verrattuna. Asetusehdotuksesta aiheutuisi kustannuksia niille pankeille, jotka eivät tee tilinpäätöksessään asianmukaisia edellä mainittuja luottotappiovarauksia. Näiden pankkien ydinpääomatasot laskisivat, kun niiden olisi tehtävä siihen laskettavista eristä vähennyksiä. Jos ydinpääoma ei tällöin riittäisi täyttämään pankille asetettuja vakavaraisuusvaatimuksia, tulisi sen hankkia lisää pääomaa. EBA:n arvion mukaan ehdotus johtaisi pankkien ydinpääomien keskimääräiseen 217 peruspisteen (noin 2,2 prosenttiyksikön) laskuun seuraavan 20 vuoden aikana. Luottotappion kattamista koskeva vähimmäisvaatimus kasvaa asteittain, mikä johtaa siihen, että vähennyksiä ydinpääomasta voidaan joutua tekemään jo seuraavana vuonna siitä, kun luotto on määritelty järjestämättömäksi vastuuksi. Komissio on kuitenkin ehdottanut vähimmäisvaatimuksen kalibroimista tavalla, jossa vaatimus on ensimmäisten vuosien aikana matala, mutta kasvaa vuosittain tarkastelujakson loppua kohden. Komission arvion mukaan asetusehdotuksen vaikutukset pankeille olisivat myönteisiä pidemmällä aikavälillä. Ehdotettu asetusmuutos vahvistaisi paitsi pankkien kannattavuutta myös niiden kestävyyttä laskusuhdanteessa, kun tilinpäätöksessä huomioimattomien järjestämättömien vastuiden kerääntyminen pankkien taseeseen vältettäisiin uusien luottojen osalta. Myös luotonanto voisi komission mukaan kasvaa, kun pankeilla ei olisi taseessaan väärinarvostettuja rahoitusvaroja. Komissio on julkaissut erillisen vaikutusarvioinnin ehdotetusta sääntelystä (SWD(2018) 73 final). Suomessa järjestämättömien luottojen määrät ovat nykyisellään niin alhaiset, että ehdotuksella ei arvioida olevan merkittäviä lyhyen aikavälin negatiivisia vaikutuksia pankkien luotonantokykyyn. Pidemmällä aikavälillä ehdotuksen arvioidaan parantavan myös suomalaisten pankkien kykyä varautua ennakoivasti kasvaviin luottotappioihin laskusuhdanteessa. Ehdotuksen arvioidaan lisäävän jonkin verran luottolaitosten hallinnollista taakkaa. Komissio arvioi asetusehdotuksen jossain määrin vähentävän eurooppalaisten ja kansallisten valvontaviranomaisten työtä ajan myötä, kun asiasta säädettäisiin suoraan sovellettavassa asetuksessa. Näin ollen niiden pankkien määrä, joille vastuun kattaminen asetettaisiin valvontaviranomaisen harkinnan mukaan, todennäköisesti vähenisi.
11 Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät 11(30) Asia liittyy olennaisesti pankkiunionin loppuunsaattamiseen. Suomen kantojen mukaan riskien vähentämisessä tulee edetä ennen riskien jakamista vuoden 2016 pankkiunionitiekartan mukaisesti. Yksi osaalueista, joissa edistystä on saavutettava, on järjestämättömien luottojen korkeat tasot osassa jäsenvaltioista (E 95/2017 vp). Jotkut jäsenvaltiot tulevat todennäköisesti pitämään tämän asetusmuutoksen hyväksymistä osoituksena siitä, että riskit ovat merkittävästi vähentyneet. Tältä osin on pidettävä mielessä, että muutos koskee vain uusia, muutoksen voimaantulon jälkeen annettuja luottoja ja sen vaikutusten näkymisessä kestää. Tämä ei siis korjaa nykyistä järjestämättömien luottojen ongelmaa. Suomen kanssa samoilla linjoilla asetuksen osalta ovat olleet varsinkin Alankomaat ja Saksa. Sen sijaan Italia, Portugali ja Irlanti ovat pyrkineet pehmentämään komission ehdottamaa toimenpidettä mm. sillä perusteella, että valvoja voi täydentää tätä suoraan asetuksesta seuraavaa pilari 1toimenpidettä ns. pilari 2vaatimuksilla. Asiakirjat 13379/18: Trilogimandaatti vaihtoehtoineen 13393/18: Puheenjohtajan kompromissiteksti komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU) N:o 575/2013 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse järjestämättömiin vastuisiin liittyvien kattamisen vähimmäisvaatimuksista, (KOM(2018)134 lopullinen). Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/RMO, finanssineuvos Pauli Kariniemi, puh VM/RMO, finanssineuvos Miki Kuusinen, puh EUTORItunnus EU/2018/0803 Liitteet Viite
12 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM VVC Tiala Toni(VM) JULKINEN 12(30) Asia ECOFINneuvosto , Bryssel; 6. Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus Euroopan unionin talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2017 Kokous Talous ja rahoitusasioiden neuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Euroopan tilintarkastustuomioistuin on julkaissut vuosikertomuksensa varainhoitovuodelta 2017 ja se esitellään Ecofinneuvostolle Vuosikertomusta käsitellään tammi ja helmikuussa 2019 neuvoston budjettikomiteassa. Neuvoston suosituksesta vastuuvapauden myöntämiseksi EU:n komissiolle varainhoitovuodelta 2017 on tarkoitus päättää Ecofinneuvostossa Euroopan parlamentti päättää vastuuvapauden myöntämisestä komissiolle kevään 2019 aikana. Tilintarkastustuomioistuimen esittely otetaan tiedoksi. Tilintarkastustuomioistuimen lausunnon mukaan EU:n talousarviosta vuonna 2017 suoritettujen maksujen arvioitu kokonaisvirhetaso on edelleen alentunut. Vuoden 2017 virhetasoksi arvioidaan 2,4 prosenttia, kun virhetaso oli 3,1 prosenttia vuonna 2016 ja 3,8 prosenttia vuonna Kehitys on myönteistä, mutta neuvoston käsittelyn aikana on selvitettävä vielä tarkemmin tilintarkastustuomioistuimen arvioon vaikuttaneita tekijöitä. Suomen kanta vastuuvapauden myöntämisestä komissiolle varainhoitovuodelta 2017 on valmisteilla. Suomen kanta täsmentyy edelleen neuvoston budjettikomitean käsittelyn aikana tammihelmikuussa 2019 kun kuullaan tilintarkastustuomioistuimen selvitykset sekä komission ja muiden toimielinten vastaukset tilintarkastustuomioistuimen huomautuksiin. Lopullinen kanta neuvoston vastuuvapaussuositukseen määritellään Ecofinneuvoston kokoukseen Euroopan tilintarkastustuomioistuin tarkastaa joka vuosi EU:n talousarvion tulot ja menot ja tutkii, ovatko tilinpäätökset luotettavat ja tulo ja menotapahtumat sovellettavien sääntöjen mukaisia EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla. Työ muodostaa
13 13(30) perustan tarkastuslausumalle, jonka tilintarkastustuomioistuin antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti. Tilintarkastustuomioistuimen mukaan vuoden 2017 tilinpäätös on laadittu kansainvälisten standardien mukaisesti, ja siinä esitetään kaikilta olennaisilta osiltaan oikea ja riittävä kuva. Tämän vuoksi tilintarkastustuomioistuin antaa tilien luotettavuudesta puhtaan tarkastuslausunnon, kuten se on antanut vuodesta 2007 lähtien. Tilintarkastustuomioistuimen arvion mukaan EU:n talousarviosta suoritettujen maksujen virhetaso on edelleen alentunut. Virhetasoksi arvioitiin 2,4 prosenttia vuonna 2017, kun se vuonna 2016 oli 3,1 prosenttia ja vuonna 2015 vielä 3,8 prosenttia. Lisäksi voidaan todeta, että huomattavassa osassa vuodelta 2017 tarkastettuja menoja etenkin tukioikeuteen perustuvissa maksuissa virhetaso ei ollut olennainen. Siksi tänä vuonna toisen perättäisen kerran tilintarkastustuomioistuin antaa maksuista varauman sisältävän tarkastuslausunnon. Tukioikeuteen perustuvien maksujen virhetaso jäi alle kahden prosentin olennaisuusrajan. Kulujen korvaamiseen perustuvissa maksuissa arvioitu virhetaso oli 3,7 prosenttia, kun se oli 4,8 prosenttia vuonna Erityisenä huomiona tilintarkastustuomioistuin nostaa esille sen, että Euroopan rakenneja investointirahastoista (ERIrahastot) saatavilla olevien varojen käyttö on yhä jäsenvaltioille haaste. EU:n talousarvioon kohdistuu edelleen merkittävä paine, joka johtuu niistä maksuista, jotka EU on sitoutunut suorittamaan tulevina vuosina. Vuonna 2017 sitoumusten määrä oli huomattava, mutta maksuja suoritettiin vähän. Nämä seikat yhdessä kasvattivat maksattamatta olevien talousarviositoumusten määrän ennätyssuureksi 267,3 miljardiin euroon. Maksusumaan liittyvän riskin parempi hallinnointi olisi tilintarkastustuomioistuimen mukaan asetettava painopisteeksi vuonna 2021 käynnistyvän kauden monivuotisen rahoituskehyksen suunnittelussa. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 287 ja 319 artikla. Euroopan unionin yleiseen talousarvioon sovellettavien varainhoitosääntöjen artiklat Tilintarkastustuomioistuin antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle lausuman tilien luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Kunkin varainhoitovuoden päätyttyä tilintarkastustuomioistuin laatii vuosikertomuksen, johon on liitetty toimielinten vastaukset. Neuvoston määräenemmistöllä antamasta suosituksesta Euroopan parlamentti myöntää komissiolle talousarvion toteuttamista koskevan vastuuvapauden. Käsittely Euroopan parlamentissa Asian käsittelystä Euroopan parlamentissa vastaa talousarvion valvontavaliokunta (CONT), jonka laatiman mietinnön pohjalta täysistunto äänestää vastuuvapauden myöntämisestä. Komission vastuuvapauden osalta raportoijana toimii Ines Ayala Sender (S&D, Espanja).
14 Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely 14(30) Alustavan aikataulun mukaan talousarvion valvontavaliokunnan äänestykset ovat helmikuun lopussa 2019 ja täysistuntoäänestys vastuuvapaudesta on maaliskuun 2019 toisessa istunnossa. Valtiovarainministeriö pyytää kannanotot ja mahdolliset muut kommentit tilintarkastustuomioistuimen huomautuksiin ja komission vastineisiin asianomaisilta viranomaisilta Suomen kannan muodostamiseksi EUkäsittelyä varten. EUministerivaliokunta, kirjallinen menettely Toimitetaan PeL 97 :n mukainen tiedoksianto eduskuntaan. Suuri valiokunta, perusmuistio toimitettu kirjallisesti Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Asialla ei ole suoria taloudellisia vaikutuksia. Tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksella pyritään vaikuttamaan EU:n varainkäyttöön ja varainhallintaan. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus varainhoitovuodelta 2017 (EU:n virallinen lehti /C 357). Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/VVC, Neuvotteleva virkamies Toni Tiala, p , VM/VVC, Valtioneuvoston apulaiscontroller Esko Mustonen, p , EUTORItunnus EU/2018/1634 Liitteet Viite
15 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM KO Koikkalainen Pasi(VM) JULKINEN 15(30) Asia ECOFINneuvosto , Bryssel, 7. Neuvoston päätelmät EUtilastoista Kokous Talous ja rahoitusasioiden neuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu 1) Käsiteltävänä on Eurostatin laatima vuoden 2018 tilannekatsaus talous ja rahaliiton (EMU) informaatiovaatimuksista (so. EU:n taloustilastojen kehittämistyöstä) Tilannekatsauksen pohjalta laadittu luonnos neuvoston päätelmiksi. 2) Tilastopaketista keskustellaan talous ja rahoitusasioiden komiteassa (EFC) ja Ecofinneuvostossa kerran vuodessa. Asiaa on valmisteltu EFC:n tilastoalakomiteassa ja se menee EFC:n valmistelun jälkeen Ecofinneuvoston kokoukseen Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Suomi voi hyväksyä neuvoston päätelmät EU:n tilastoista. Neuvoston päätelmissä huomioidaan Euroopan tilastojärjestelmän (ESS) olevan avainasemassa virallisten tilastojen tuottajana ja korostetaan riittävien resurssien varmistamista tilastojärjestelmälle. Tilastojen laadunvarmistamisen osalta huomioidaan Eurostatin tuoneen käyttöön uuden laadunarviointikehikon. Vuoden 2018 tilannekatsauksen osalta päätelmissä arvostetaan keskeisten talousindikaattoreiden (PEEI eli Principal European Economic Indicators) kattavuuden parantuneen edelleen. Edellisen raportin jälkeen aikasarjat ovat pidentyneet julkisen sektorin neljännesvuosittaisten sektoritilien osalta. Päätelmissä rohkaistaan Eurostatia jatkamaan työtä neljännesvuosittaisen asuntojen myyntiindikaattorin tuottamiseksi.
16 16(30) Korostetaan (marraskuussa alkavaa) työllisyyden pikaennakon julkistamista euro ja EUalueelle 45 päivän viiveellä vuosineljänneksen päättymisestä. Päätelmissä korostetaan kiinteistömarkkinoiden hintaindikaattoritietojen tärkeyttä makrovakauden kannalta. Päätelmissä toivotetaan tervetulleeksi työryhmän Task Force on Commercial Real Estate Indicators perustaminen. Liiallisten alijäämien menettelyn (EDP) tilastojen osalta päätelmissä vedotaan jäsenmaita varmistamaan menosäännön vaatimien tilastotietojen saatavuus. Saksa halusi tilastoalakomitean kokouksessa lisätä tähän kohtaan myös muistutuksen jäsenmaiden aika ja resurssirajoitteiden huomioimisesta, kun EDP tilastojen laadinnasta annetaan uusia ohjeistuksia. Makrotaloudellisten epävakauksien tunnistamisen (MIP) kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että maiden kehitystä seurataan hyödyntäen mahdollisimman laadukasta tilastotietoa. Päätelmissä pidetään positiivisena kehitystä, jota on tapahtunut niiden laadun varmistamiseksi. Tärkeää työtä on tehty myös mm. työmarkkinoihin, globalisaatioon, kestävään kehitykseen, sekä julkisen sektorin kirjanpitoon liittyvissä tilastonkeruuhankkeissa. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Valtiovarainministeriö EUministerivaliokunta, kirjallinen menettely Suuri valiokunta, perusmuistio toimitettu kirjallisesti Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät
17 Asiakirjat 17(30) Draft Council Conclusions on EU statistics 2018 Status report on information requirements in EMU Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/KO, neuvotteleva virkamies Pasi Koikkalainen, p EUTORItunnus EU/2018/0367 Liitteet Viite
18 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM BO Valjus Ilari(VM) JULKINEN 18(30) Asia ECOFINneuvosto, , Bryssel; 8. Ilmastorahoitus Kokous Talous ja rahoitusasiat neuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Joulukuussa 2015 sovitun Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoa jatketaan Katowicen ilmastokokouksessa (the 24th Conference of Parties to the United Nations Framework Convention on Climate Change (UNFCCC)). Kokouksessa on tarkoitus hyväksyä Pariisin sopimuksen täytäntöönpanosäännöt. Ympäristöneuvoston kokouksessa hyväksyttiin neuvoston päätelmät, joista muodostuu EU:n neuvottelumandaatti Katowiceen. Ilmastorahoitukseen liittyvissä kysymyksissä EU:n neuvottelumandaatista Katowiceen linjataan ECOFINneuvostossa. Puheenjohtajan ehdotus neuvoston päätelmiksi on Suomen hyväksyttävissä. Päätelmissä vahvistetaan EU:n ja sen jäsenvaltioiden voimakas tuki Pariisin ilmastosopimuksen oikeaaikaiselle toimeenpanolle yhdessä YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030toimenpideohjelman sekä kehitysrahoitukseen ja sen toimeenpanoon keskittyvän Addis Abeba ohjelman kanssa. Päätelmissä painotetaan Pariisin sopimuksen täytäntöönpanosääntöjen merkitystä sopimuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta ja korostetaan EU:n olevan sitoutunut vankkojen ja toimivien sääntöjen luomiseen. Pariisin ilmastosopimuksen artiklassa 2.1(c) asetetun tavoitteen maailmantalouden rahoitusvirtojen muuttamisesta yhteensopiviksi vähäpäästöisen ja ilmastokestävän kehityksen kanssa (ns. transformaatiotavoite) todetaan edellyttävän sopimusosapuolilta ripeitä ja kunnianhimoisia toimia. Päätelmissä painotetaan, että julkinen rahoitus ei yksinään riitä rahoittamaan siirtymistä kohti vähäpäästöistä ja ilmastokestävää kehitystä, vaan tarvitaan myös yksityistä rahoitusta. Päätelmien mukaan toimintaympäristön tulee olla otollinen ilmastokestäville investoinneille ja harjoitetulla politiikalla on suuri rooli otollisen toimintaympäristön luomisessa. Tähän liittyen päätelmissä toivotetaan tervetulleiksi EU:n viimeaikaiset
19 19(30) hankkeet ja edistysaskeleet, joiden pyrkimyksenä on parantaa rahoitusjärjestelmän kykyä rahoittaa vihreitä ja ilmastokestäviä investointeja ja kehittää niihin liittyvien riskien hallintaa. Päätelmissä myös alleviivataan hiilen hintaan vaikuttavien mekanismien roolia vihreisiin ja ilmastokestäviin tuotantoteknologioihin ja innovaatioihin siirtymisen kannustamisessa sekä ilmaistaan tuki hiilen hinnoittelun vahvistaville aloitteille ja toimenpiteille. Päätelmissä vahvistetaan, että EU ja sen jäsenvaltiot jatkavat ilmastorahoituksensa kasvattamista ja vastaavat omista sitoumuksistaan kehittyneiden maiden yhteiseen 100 miljardin Yhdysvaltain dollarin vuotuiseen ilmastorahoituksen mobilisaatiotavoitteeseen pääsemiseksi. Tämän lisäksi EU:n todetaan olevan omalta osaltaan sitoutunut täyttämään Pariisin sopimuksen mandaatin, jonka mukaan uudesta ilmastorahoituksen mobilisaatiotavoitteesta päätetään ennen vuotta Päätelmissä lisäksi tuodaan esiin, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat suurin ilmastorahoittaja maailmassa. Vuonna 2017 ne antoivat yhteensä noin 20,4 miljardia euroa ilmastotoimien rahoitukseen. Samalla kun EU:n ja sen jäsenvaltioiden vahvistetaan jatkavan ilmastorahoituksensa kasvattamista, päätelmissä korostetaan tarvetta laajentaa rahoituspohjaa ja kehotetaan muita osapuolia vastaamaan sitoumuksistaan ja kasvattamaan omaa ilmastorahoitustaan. Rahoituksen vaikuttavuuden varmistamiseksi päätelmissä painotetaan sitä, että ilmastorahoitusta tulee tarkastella tulosorientoituneesta näkökulmasta. Julkisen ilmastorahoituksen todetaan säilyvän keskeisessä roolissa ilmastotoimien rahoittamisessa myös jatkossa. Päätelmissä kuitenkin korostetaan yksityisen sektorin merkitystä ilmastorahoituksen lähteenä ja tarvetta mobilisoida sen rahoituspotentiaali nykyistä paremmin. Kansainvälisiä monenvälisiä kehityspankkeja kehotetaan kasvattamaan ilmastorahoitustaan sekä käyttämään rahoitusvarojaan nykyistä innovatiivisemmin ja tehokkaammin yksityisen ilmastorahoituksen mobilisoimiseksi. Päätelmissä korostetaan toimia, jotka tähtäävät ilmastorahoituksen ennustettavuuden parantamiseen. Pariisin sopimuksen puitteissa tapahtuvan ilmastorahoituksen ennakkoraportoinnin tulee perustua käytettävissä olevaan tietoon ja olla yhteensopivaa kansallisten budjetointisäännösten ja prosessien kanssa. Päätelmissä painotetaan tarvetta parantaa ilmastorahoitusta koskevan institutionaalisen arkkitehtuurin komplementaarisuutta ja vaikuttavuutta. Kehittämistarve koskee myös UNFCC:n alaisten rahoitusmekanismien toimintaa, joiden tukemista EU:n todetaan olevan valmis jatkamaan. Samalla rahoitusmekanismeja kuitenkin kannustetaan kunnianhimon nostoon sekä pyrkimään kohti ja ylläpitämään korkeita standardeja projektien rahoituksessa ja sisäisessä hallinnoinnissa. Päätelmien mukaan EU ja sen jäsenvaltiot pyrkivät jatkossakin löytämään tasapainon ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja ilmastonmuutokseen sopeutumista edistävien hankkeiden rahoituksen välillä. Ilmastorahoitusta suunnattaessa otetaan huomioon niiden valtioiden tarpeet, jotka ovat erityisen alttiita ilmastonmuutokselle ja joiden kykyyn toteuttaa ilmastotoimia liittyy merkittäviä rajoituksia. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely
20 Käsittely Euroopan parlamentissa 20(30) Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Valtiovarainministeriö EUministerivaliokunta, kirjallinen menettely Suuri valiokunta, perusmuistio toimitettu kirjallisesti Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Suomen ilmastorahoituksen osuus EU:n ilmastorahoituksesta oli noin 119 milj. euroa vuonna Osuus oli noin 76 milj. euroa suurempi kuin edellisenä vuonna. Suomen ilmastorahoituksesta noin 76 % kohdistui ilmastonmuutoksen hillintään ja 24 % ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Monenvälisten rahoituskanavien osuus Suomen ilmastorahoituksesta oli noin 72 % ja kahdenvälisten 28 %. Suomen myöntämän ilmastorahoituksen määrä on vaihdellut viime vuosina paljon. Vuonna 2016 ilmastorahoituksen määrä oli noin 43 milj. euroa ja vuonna 2015 noin 115 milj. euroa. Vuotuinen vaihtelu on ollut osaksi seurausta päätösperäisistä toimista, kuten maksuaikataulujen muutoksista, ja osaksi normaalista ilmastomaksatuksiin liittyvästä vuotuisesta vaihtelusta. Suomen ilmastorahoitusosuuden huomattava kasvu vuonna 2017 verrattuna edellisvuoteen johtuu merkittäviltä osin yhdestä suuresta kertaluonteisesta erästä. Suomi sijoitti Maailmanpankin yksityisellä sektorilla toimivan rahoitusorganisaation IFC:n uuteen FinlandIFC Blended Finance for Climate Fund rahastoon yhteensä noin 114 milj. euroa vuonna Sijoitetut varat on tarkoitus käyttää yksityisen ilmastorahoituksen mobilisointiin sekä ilmastoteknologioiden ja ratkaisujen kehittämiseen viiden vuoden aikana. Vuonna 2017 Suomen osuus rahastosta ulos maksetusta ilmastorahoituksesta oli noin 68 milj. euroa. Tämä summa sisältyy edellä mainittuun Suomen ilmastorahoituksen kokonaismäärään vuonna Pariisin sopimuksella suoraan ei ole välittömiä taloudellisia vaikutuksia, vaan sen taloudelliset vaikutukset syntyvät pitkällä aikavälillä ja pääosin EU:n ilmastopolitiikan seurauksena. Ne liittyvät päästöjen vähentämiseen, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja ilmastorahoitukseen eli köyhempien maiden ilmastotoimien tukemiseen. Laajempi globaali osallistuminen ilmastotoimiin tasoittaa kansainvälistä kilpailuasetelmaa ilmastopolitiikasta aiheutuvien kustannusten osalta. Sopimuksen toimeenpanon myötä pitkällä aikavälillä myös ilmastonmuutoksen vaikutukset ja siitä seuraavat taloudelliset kustannukset pienenevät. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen alentaa myös terveydelle haitallisia päästöjä. EU:n komission vaikutusarvion mukaan haitallisten päästöjen vähenemiseen liittyvät terveyshyödyt voivat olla taloudellisesti merkittäviä. Hyödyn määrä riippuu mm. tavoitteiden tasosta ja se jakaantuu epätasaisesti alueellisesti.
21 21(30) Pariisin sopimus ei velvoita osapuolia tiettyihin numeerisiin päästövähennystavoitteisiin, vaan osapuolet sitoutuvat sopimuksessa valmistelemaan, ylläpitämään ja päivittämään omia kansallisia päästövähennystavoitteitaan. Ensimmäinen päivitetty tavoite tulee ilmoittaa YK:n ilmastosopimussihteeristölle vuoteen 2020 mennessä. EU päättää oman päästövähennystavoitteensa toimeenpanosta normaalissa päätöksentekoprosessissa EU:n 2030 ilmasto ja energiapaketin pohjalta. Arviot taloudellisista vaikutuksista Suomelle tehdään osana EU:n päästövähennystavoitteiden mukaisten toimenpiteiden ja kansallisesti valittavien toimien yhteydessä, ja eduskuntaa informoidaan niistä. Pariisin sopimus velvoittaa teollisuusmaita jatkamaan kehitysmaiden ilmastotoimien tukemista ja antamaan siitä tietoja. Itse sopimuksessa ei kuitenkaan sanota mitään ilmastorahoituksen tasosta. Pariisin sopimusta täydentävän osapuolikokouksen päätöksen (1/CP.21) mukaan teollisuusmaiden yhteinen USD 100 miljardin vuosittainen mobilisointitavoite ulotetaan vuoteen 2025, mihin mennessä sovitaan suuremmasta ilmastorahoitustavoitteesta. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/BO, erityisasiantuntija Ilari Valjus, p EUTORItunnus EU/2018/0127 Liitteet Viite
22 22(30) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO KVR Nikitin Minna(VM) EUS Marttinen Anni(VM) JULKINEN VM Asia ECOFIN neuvosto , Bryssel; 9. Balilla pidettyjen G20maiden ja IMF:n kokousten jatkotoimet Kokous Talous ja rahoitusasioiden neuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Komissio ja puheenjohtaja informoivat valtiovarainministereiden ja keskuspankkien pääjohtajien kokouksen keskusteluista Balilla Indonesiassa. Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Suomi ottaa informaation tiedoksi. Indonesian Balilla järjestetyissä Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin vuosikokouksissa Suomella oli näkyvä rooli varsinaisen vuosikokouksen puheenjohtajana. Valtiovarainministeri Petteri Orpo piti vuosikokousten avajaispuheen, jossa hän nosti erityisesti esille ilmastonmuutoksen globaalina haasteena, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan yksittäisten maiden toimien lisäksi kansainvälistä yhteistyötä. Valtiovarainministeri Orpo edusti Pohjoismaiden ja Baltian maiden vaalipiiriä Maailmanpankin ja IMF:n yhteisessä Kehityskomiteassa. Lisäksi ministeri Orpo osallistui valtiovarainministereiden ilmastonmuutosta käsittelevälle lounaalle. Kansainvälisen valuutta ja rahoituskomitean kokouksessa Pohjoismaiden ja Baltian maiden vaalipiiriä edusti Ruotsin keskuspankin pääjohtaja Stefan Ingves. Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin vuosikokous Suomella oli kunnia toimia ensimmäistä kertaa Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin vuosikokouksen puheenjohtajana. Puheenjohtajuus kiertää vuosittain eri maanosien välillä, ja tällä kertaa Euroopan edustajaksi valittiin Suomi. Puheenjohtajan ominaisuudessa ministeri Orpolla oli ennen virallisten kokousten alkua kahdenkeskiset tapaamiset IMF:n toimitusjohtaja Christine Lagarden ja Maailmanpankin pääjohtaja Jim Yong Kimin kanssa. Valtiovarainministeri Petteri Orpo avasi vuosikokouksen Indonesian presidentti Joko Widodon sekä Vietnamin, Myanmarin, Laosin ja Kambodžan valtionpäämiesten läsnä
23 23(30) ollessa. Ministeri Orpo aloitti pyytämällä kaikkia osallistumaan hiljaiseen hetkeen Indonesian viime viikkojen luonnonkatastrofien uhrien muistoksi. Presidentti Widodon jälkeen puhunut valtiovarainministeri Orpo korosti kansainvälistä yhteistyötä globaalien haasteiden, erityisesti ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa. Hän nosti esimerkiksi Pohjoismaisen mallin, jossa päästöjen vähentäminen ei ole tapahtunut talouskasvun kustannuksella. Lisäksi puheessa painotettiin koulutuksen tärkeyttä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Ministeri Orpo sanoi Suomen menestyksen perustuvan pitkälti panostuksiin koulutuksessa, terveydenhuollossa ja sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa. Hän myös totesi Suomen koulutuspolitiikan perustuvan ilmaiseen koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen. Ministeri Orpo kertoi myös kestävän kehityksen budjetoinnista Suomessa. Puheen kantavana teemana oli luottamus, jota tarvitaan ihmisten, yhteiskuntien ja instituutioiden välillä. Ilman luottamusta on mahdotonta löytää kestäviä ratkaisuja globaaleihin haasteisiin. Maailmanpankin ja IMF:n yhteisen kehityskomitean kokous Kehityskomitean pääaiheet olivat inhimillinen pääoma, teknologinen kehitys, finanssiteknologia ja köyhien maiden velkakehitys. Erityisesti inhimillisen pääoman merkitys nousi esille läpileikkaavana teemana, ja sitä voidaan pitää Maailmanpankin tämän vuoden kokousten pääviestinä. Kokousten yhteydessä julkistettiin osana Maailmanpankin inhimillisen pääoman projektia inhimillisen pääoman indeksi (Human Capital Index), jonka tarkoitus on kuvata koulutuksen ja terveydenhuollon vaikutusta eri maiden työntekijöiden tuottavuuteen. Suomi on indeksissä sijalla viisi, parhaana eurooppalaisena. Valtiovarainministeri Orpon vaalipiirin puolesta pitämässä puheessa keskeinen viesti oli, että maailmantalouden vahvan kasvun jatkuminen edellyttää toimia kasvua uhkaaviin haasteisiin vastaamiseksi. Ensimmäisenä haasteena ministeri Orpo nosti esille köyhien maiden kasvavan velkaongelman. Vaikka konsensus on, että tarvitaan suuria määriä lisää resursseja kehitysmaiden haasteisiin vastaamiseksi, täytyy pitää huolta siitä, että velkakestävyys köyhissä maissa ei vaarannu. Toisena haasteena ministeri Orpo mainitsi, että tarvitaan lisää tutkimusta ymmärtääksemme, miten teknologinen kehitys tulee vaikuttamaan maailmantalouteen. Kolmanneksi, työn murros on haaste sekä kehitysmaille että teollisuusmaille. Ministeri Orpo korosti koulutuksen, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan merkitystä tähän haasteeseen vastaamisessa. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä haasteena ministeri Orpo nosti myös tässä puheenvuorossa esille ilmastonmuutoksen. Maailmanpankin pääjohtaja Jim Yong Kim totesi omassa puheenvuorossaan, että näissä Balin kokouksissa on ollut enemmän kuin aiemmissa vuosikokouksissa yksityisten yritysten edustajia esittelemässä uusia innovaatioita. Hän toivoi, että myös jatkossa nämä kokoukset tunnettaisiin siitä, että virallisten kokousten lisäksi myös yksityisten yritysten uusia ratkaisuja globaaleihin haasteisiin tuodaan esiin kokousten yhteydessä. Kansainvälisen valuutta ja rahoituskomitean kokous YK:n pääsihteeri Antonio Guterres oli Kansainvälisen valuutta ja rahoituskomitean vieraana. Kuten valtiovarainministeri Orpo vuosikokouspuheessaan, myös pääsihteeri Guterres korosti luottamuksen merkitystä. Hänen mukaansa tällä hetkellä maailmassa vallitsee luottamuspula. Guterres nosti esille myös kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDG) tärkeyden. Erityisesti ilmastonmuutokseen liittyen ollaan kaukana tavoitteista, kuten viime viikolla julkistetusta IPCC:n raportista käy ilmi.
24 24(30) Pääsihteeri Guterres oli tyytyväinen tiiviimmästä yhteistyöstä Maailmanpankin ja IMF:n kanssa. IMF:n toimitusjohtaja Lagarde kävi esityksessään läpi IMF:n prioriteetteja, joista hän erityisesti mainitsi viimeaikaiset IMF:n jäsenmaille myönnetyt lainaohjelmat. IMF:n Argentiinalle myöntämä 57 miljardin US dollarin lainaohjelma on IMF:n historian suurin. Lagarde puhui myös kansainvälisen monenkeskisen kauppajärjestelmän uudistamisesta. Kuten kehityskomiteassa, myös Lagarden esityksessä nostettiin esille huoli köyhien maiden velkakestävyydestä. IMF:n pääekonomisti Maurice Obstfeld piti esityksen maailmantalouden tilasta. Hän totesi kasvun jatkuvan edelleen vahvana. Kasvu on kuitenkin tasaantunut odotettua aiemmin, lisäksi maiden välisissä kasvunäkymissä on huomattavia eroja. Obstfeld totesi, että kansainvälisen kaupan jännitteet heikentävät ensi vuoden kasvunäkymiä. Valtiovarainministereiden ilmastokokous Maailmanpankin aloitteesta järjestettiin valtiovarainministereiden ilmastokokous, johon oli kutsuttu yli 40 maan valtiovarainministerit. Kokouksen pääaiheena oli valtiovarainministereiden rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kokous alkoi YK:n pääsihteeri Guterresin, IMF:n toimitusjohtaja Lagarden ja Maailmanpankin pääjohtaja Kimin puheenvuoroilla, joissa korostettiin, että valtiovarainministereillä on käytössään tehokkaita ohjauskeinoja liittyen muun muassa hiilen hinnoitteluun. Keskeisenä tavoitteena kokouksessa oli, että valtiovarainministerit aloittaisivat säännölliset kokoontumiset ja käynnistäisivät tiiviimpää kansainvälistä yhteistyötä ilmastoasioissa. Keskustelun aluksi muun muassa Ranska, Saksa, Kiina, Uganda ja Ruotsi esittelivät omia toimiaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Suomen puheenvuorossa ministeri Orpo kannatti vahvasti yhteistyön jatkamista, ja ilmoitti Suomen olevan valmis toimimaan aktiivisesti kansainvälisen yhteistyön edistämiseksi. Valtiovarainministereiden ja keskuspankkien pääjohtajien G20 kokous Argentiinan valtiovarainministeri Nicolas Dujovne kertoi G20 maiden keskustelleen maailman talouden positiivista näkymistä. Maat jakavat kuitenkin huolen siitä, että talouden kasvu jakaantuu edelleen epätasaisesti ja siitä, että osa alkuvuoden potentiaalisista riskeistä ovat materialisoitumassa. Rahapolitiikan normalisoituessa kehittyneissä talouksissa, markkinavolatiliteetti kasvaa kehittyvissä maissa, kun taloudellinen tilanne kiristyy. Yhteistyö on Dujovnen mukaan avain rahoitusmarkkinoiden vakaudelle. Dujovne mainitsi myös infrastruktuurikehityksen, joka on Argentiinan puheenjohtajuuskauden yksi määritellyistä prioriteeteista. Tapaamisessa järjestettiin istuntoja liittyen muu muassa kansainväliseen rahoitusmarkkinaarkkitehtuuriin ja Afrikkaaloitteeseen. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Jaakkola Henri(VM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201900002 RMO Jaakkola Henri(VM) 11.01.2019 JULKINEN Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan keskuspankille: Kolmas edistymiskertomus
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta
Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan
Suomen arvion mukaan sopimus on sekasopimus, joka sisältää sekä unionin että jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä.
Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM2016-00081 YSO Kuokkanen Tuomas 10.03.2016 Asia Ilmastonmuutosta koskevaan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimukseen liittyvä Pariisin sopimus; komission ehdotus päätökseksi
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä
Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600436 VO Upola Minna(VM) 24.08.2016 Asia Ekirje komission tiedonannosta lisätoimenpiteistä avoimuuden lisäämiseksi ja verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen
14148/17 team/js/mh 1 DGG 1A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. marraskuuta 2017 (OR. en) 14148/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 7. marraskuuta 2017 Vastaanottaja: Asia: Valtuuskunnat
Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201800220 RMO Kuusinen Miki(VM) 19.04.2018 JULKINEN Asia Euroopan komission tiedonanto FinTechtoimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden
13864/18 ma/js/hmu 1 ECOMP 1A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2018 (OR. en) 13864/18 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. marraskuuta 2018 Vastaanottaja: Asia: Valtuuskunnat
9643/17 1 DG G LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9643/17 LIMITE PV/CONS 30 ECOFIN 457 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3543. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Bryssel,
6372/19 ADD 1 1 ECOMP LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2019 (OR. en) 6372/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 5 ECOFIN 161 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Talous- ja rahoitusasiat) 12. helmikuuta 2019
VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00128 VO Aine Leena(VM) 02.03.2016 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta
Valtuuskunnille toimitetaan liitteenä talous- ja rahoituskomitean laatima ehdotus neuvoston päätelmiksi ilmastorahoituksesta.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. lokakuuta 2014 (OR. en) 13844/14 ECOFIN 873 ENV 845 ENER 434 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper
Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista
Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen
1(5) E-kirje Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Euroryhmä teki 16.7.2015 poliittisen
Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM2012-00614 BO Anttinen Martti(VM) 11.07.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU-budjetti; neuvoston kanta vuoden 2013 talousarvioesitykseen U/E-tunnus: U37/2012
2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0045 (CNS) 16498/14 FISC 222 ECOFIN 1159 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.
MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00166 RMO Häyrynen Janne(VM) 22.03.2016 JULKINEN Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun
PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 LIMITE PVCONS59 ECOFIN935
ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 PUBLIC LIMITE PVCONS59 ECOFIN935 EHDOTUSPÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopanunioninneuvoston3198.istunto(TALOUS-jaRAHOITUSASIAT),
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan
Valtiovarainministeriö MINVA VM
Valtiovarainministeriö MINVA VM201700522 EUS 04.10.2017 JULKINEN Viite Asia ECOFIN neuvosto 10.10.2017, Luxemburg Tiivistelmä Suomea kokouksissa edustaa valtiovarainministeri Petteri Orpo. Ilmastorahoitus
PUBLIC 6903/16 1 DG G LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6903/16 LIMITE PV/CONS 13 ECOFIN 209
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 6903/16 LIMITE PV/CONS 13 ECOFIN 209 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3454. istunto (TALOUS- JA
Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja
14167/16 1 DGG 1A. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14167/16 ECOFIN 1015 ENV 696 CLIMA 148
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14167/16 ECON 1015 ENV 696 CLIMA 148 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia:
Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. lokakuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. lokakuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 12722/16 LIMITE ECOFIN 857 ENV 623 CLIMA 128 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
Toinen seurantaraportti järjestämättömien lainojen vähentämisestä Euroopassa
Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan keskuspankille Toinen seurantaraportti järjestämättömien lainojen vähentämisestä Euroopassa 9.5.2018 Markku Puumalainen, VM/RMO Talousvaliokunta
Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva
Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne
Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)
PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PUBLIC PV CONS 64 ECOFIN 704 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston ylimääräinen istunto
Perustuslain 97 :n mukainen selvitys, E-kirje.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2018-00383 VO Maisala Tiina(VM) 19.06.2018 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi veroyhteistyötä koskevan Fiscalis-ohjelman perustamisesta Kokous
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201200760 12.10.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Pankkiunioni osana EMU:n kehittämistä U/Etunnus: EUTORInumero: EU/20121429 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n
Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje
Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Harri Laurikka Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Twitter: @paaneuvottelija 18.03.2016
LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13
Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013
EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa
Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM
Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen
PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso
Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta
Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015
Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe
EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 21. marraskuuta 2013 ECA/39/13 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2012 vuosikertomusten esittely
Eurooppalainen talletussuojajärjestelmä U5/2016 vp
Eurooppalainen talletussuojajärjestelmä U5/2016 vp 23.2.2016 Jaakko Weuro ja Markku Puumalainen Eduskunnan talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Tausta Pankkiunionin kolmas vaihe Komissio antoi asetusehdotuksen
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2015 2014/2083(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston
Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00534 BO Kukkonen Panu 16.10.2017 JULKINEN Asia EU:n vuotta 2017 koskeva lisätalousarvioesitys nro 6 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),
PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),
OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista
10431/17 1 DG G LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10431/17 LIMITE PV/CONS 36 ECOFIN 553 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3549. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,
10067/17 vpy/elv/si 1 DGG 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2015/0270 (COD) 2016/0360 (COD) 2016/0361 (COD) 2016/0362 (COD) 2016/0363 (COD) 2016/0364 (COD) 10067/17 EF 117
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2016 COM(2016) 21 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hyväksyttävän pääoman määritelmän asianmukaisuuden tarkastelusta asetuksen (EU) N:o 575/2013
Euroopan vakausmekanismin kehittäminen
Euroopan vakausmekanismin kehittäminen Suuri valiokunta Valtiovarainvaliokunta 11.1.2019 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Eurokriisin tilinpäätös ja näkymät Euromaiden kaikki tukiohjelmat ovat nyt
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2084(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
nro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
13060/17 ADD 1 1 DPG
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,
14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta
Suomi voi hyväksyä puheenjohtajan kompromissiehdotuksen jatkotyön pohjaksi.
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00271 DKY Huotarinen Heini(OM) 04.11.2016 JULKINEN Asia EU:n VAALISÄÄDÖKSEN UUDISTAMINEN; EDUSTAJIEN VALITSEMINEN EUROOPAN PARLAMENTTIIN YLEISILLÄ, VÄLITTÖMILLÄ VAALEILLA;
PUBLIC 15286/16 1 DG G LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2016 (OR. en) 15286/16 LIMITE PV/CONS 65 ECOFIN 1166
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2016 (OR. en) 15286/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 65 ECOFIN 1166 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston3506.istunto (talous- ja
U 27/2018 vp: järjestämättömien vastuiden kattaminen ja jälkimarkkinat Lakivaliokunta , Markus Kari
U 27/2018 vp: järjestämättömien vastuiden kattaminen ja jälkimarkkinat Lakivaliokunta 30.5.2018, Markus Kari Taustaa Keväällä 2017 Rahoituspalvelukomitean (FSC) työryhmän kattava arvio ongelmasta ja suosituksia
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa
Yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteinen varautumisjärjestely E43/2017 vp
Yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteinen varautumisjärjestely E43/2017 vp Kesäkuu 2017 Pankki- ja rahoitusyksikkö Rahoitusmarkkinaosasto Pankkiunionin syventäminen ECOFIN 17.6.2016: Further steps will
Pariisin ilmastosopimus
Pariisin ilmastosopimus Hallituksen esitys Pariisin sopimuksen hyväksymisestä ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Ympäristövaliokunta 18.10.2016 Outi Honkatukia,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM
Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201700046 KAS Ruso Henrik(OKM) 07.02.2017 Viite Asia Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheiluneuvosto 17.2.2017 Suomea kokouksessa edustaa opetus ja kulttuuriministeri
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1 COMPET 65 POLGEN 13 MI 69 SOC 63 ENT 31 CONSOM 16 N 55 ENER 23 TRANS 34 TELECOM 16 IND 29 TARKISTETTU ILMOITUS Lähettäjä:
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,
15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2082(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Eduskunnan informointi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviehdotuksen käsittelyvaiheesta.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00057 JulkICT Rahkola Markus(VM) 22.02.2016 JULKINEN Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi julkisen sektorin elinten verkkosivustojen saavutettavuudesta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta
13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. marraskuuta 2015 (OR. en) 13677/15 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: