Käyttötalouden toteutuma 2016 Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käyttötalouden toteutuma 2016 Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut"

Transkriptio

1 Käyttötalouden toteutuma 2016 Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut

2 PALVELUALUE: Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto- ja tukipalvelut, johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä asioista, edunvalvonnasta, Itä-Lapin maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen toiminnasta ja elinkeinopalveluista. Elinkeinopalveluja ja edunvalvontaa johtaa kaupunginjohtaja. Palvelualueen toimintaa ja toiminnan kehittämistä johtaa hallintosäännön mukaisesti palvelualuejohtaja. Palvelualueen tehtävänä on lisäksi vastata koko kaupunkiorganisaation ja konsernin talouden ja toimintojen yhteensovittamisesta, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päätöksenteon tuesta, päätösten toimeenpanosta ja viestinnästä. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset Kaupungin oma organisaatiorakenneuudistus viimeinen vaihe hyväksyttiin valtuustossa kesäkuussa 2016 ja samalla tarkennettiin hallintosääntöä. Suurin muutos vuonna 2015 alkaneessa organisaatiouudistuksessa tapahtui tukipalvelujen keskittämisellä eli hallintopalvelut keskitettiin yhden johdon alle keskitettyihin hallinto- ja tukipalveluihin ja muut kaupungin tukipalvelut ruokahuolto-, materiaali-, laitoshuolto- ja varastopalvelut teknisiin palveluihin. Kuntalaki uudistui osittain 5/2015, uudistus astuu voimaan kokonaisuudessaan valtuustokaudella 6/2017. Kuntalain talouden ohjaukseen, strategiseen suunnitteluun (kuntastrategia) ja hallinnon järjestämiseen liittyvät muutokset on otettava huomioon kaupungin taloussuunnittelussa, toiminnan kehittämisessä ja uudistettaessa kaupunkistrategiaa. Maakunta- ja sote-uudistukseen valmistautumista toteutettiin vuoden 2016 aikana mm. osallistumalla maakunnallisiin työryhmiin. Henkilöstö käytti aktiivisesti palkattomia vapaita ja lomarahanvaihtovapaita kaupungin talouden tasapainottamiseksi ja henkilöstömenojen pienentämiseksi. Esimiesten delegointipäätöksiä valmisteltiin loppuvuonna 2016, päätöksen astuivat täysipainoisesti voimaan vuoden 2017 alussa. Valtuusto päätti , että elinkeinotoimi ja Kemijärven Kehitys Oy yhdistetään siten, että toiminnot keskitetään kaupungin elinkeinotoimeen alkaen. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen Hallinto- ja tukipalvelut ovat toimineet vuoden 2016 alusta keskitetyn mallin mukaisesti ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toimistohinnoittelussa oleva toimistohenkilöstö ja hallinnon asiantuntijatehtävissä toimivat ovat suoraan palvelualuejohtajan alaisuudessa. Tällä on tehostettu henkilöstöresurssien käyttöä ja näin mahdollistuu kokonaisvaltainen toimintaprosessien uudistamin nen. Keskitettyjen hallinto- ja tukipalvelujen henkilöstömäärä kasvoi toimistohenkilöstön siirtyessä palvelualueen alaiseksi henkilöstöksi. Palvelualuejohtaja aloitti viranhoidon Tietohallintopäällikön virka on ollut täyttämättä lähtien ja henkilöstöpäällikkö jäi virkavapaalle. Vastuu tietohallinnon ja henkilöstöhallinnon kehittämisestä siirtyivät palvelualuejohtajalle.

3 Henkilöstömäärä Määräaikainen Vakinainen Kaikki yhteensä Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut palvelualue Tunnusluvut TP2013 TP2014 TA2015 TA2016 TP 2016 TS2017 vakinaiset virat ja 24,5 27,0 22,0 45, ,1 toimet Henkilöstömenot Muutos % 1,5 4, ,3-2,8-0,1 Palvelujen ostot Muutos % 4,2 4,2 27,3-21,2 26,5-8,1 Asukasluku Toimintakate /as Toiminnalliset tavoitteet Toiminnalliset tavoitteet (hallitus) keskitettyjen hallinto- ja tukipalvelujen toiminnan kehittäminen uuden organisaatiorakenteen mukaisen toiminnan yhtenäistäminen henkilöstöasioiden, taloussuunnittelun ja hallinnon sekä johtamisen osalta (kaikilla palvelualueilla yhtenäinen tapa toimia) Toimenpiteet Mittarit Toteutuma tehtävien määrittäminen ja työnjako suhteessa sisäisiin ja ulkoisiin asiakkaisiin toiminnan ohjaus, tehokas viestintä ja ohjeiden ajantasaistaminen tehtävät määritelty ja työnjako on tehty ohjeet on saatu ajan tasalle (päivitetty) ja perehdyttäminen tehty Tehtävien määrittelyä ja työnjakoa kehitetään Ohjeiden päivittäminen ja perehdyttäminen on vielä osittain kesken. Toimintamallien yhtenäistämistä jatketaan vuoden 2017 aikana.

4 5. Määrärahat ja niiden sitovuustaso Määrärahat TA TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut TA muutos TA muutos Muutos Muutos Tot. TP Palvelualueen käyttötaloussuunnitelman toteutuminen Tot. TP 2016 Muutos % Menot , Tulot , NETTOMENO , Keskitetyt hallintoja tukipalvelut TP 2014 TA 2015 TA 2016 Tot. Tot. Muutos TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut Henkilösivukulut Henkilöstökulut Asiakaspalvelujen ostot Muiden palvelujen ostot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut TOIMINTAKATE

5 7. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta (toteutuma 2016) Hallinto- ja tukipalvelut toimii kaupunginhallituksen alaisena ja tehtävänä on mm. vastata kaupungin ohjeiden ja sääntöjen ajantasaisuudesta ja niiden käytön seurannasta mm. viranhaltijoiden ja toimielinten toimivalta hankinnoissa, henkilöstöasioissa ja muussa päätöksenteossa. Sisäistä valvontaa on toteutettu seuraamalla palvelualueiden viranhaltijapäätösten sisältöä ja toimivallan käyttöä, henkilöiden tehtävien sisältöä ja delegointipäätöksiä, sivutoimilupien myöntämistä ja hankintoja. Talouden ohjauksen osalta on seurattu laskujen hyväksymistä, laskujen oikeellisuutta ja nk. vaarallisia työyhdistelmiä. Tarvittaessa on annettu ohjeita toimintojen kehittämiseen.

6 YKSIKKÖ: Vaalit 1. Toiminta-ajatus Tulosalue sisältää valtiollisten vaalien ja kunnallisvaalien järjestämisen. 2. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Toiminnalliset tavoitteet Vuonna 2016 ei vaaleja. Vuonna 2017 järjestetään kunnallisvaalit Vuonna 2018 tammikuussa järjestetään presidentinvaalit Vuonna 2019 järjestetään eduskuntavaalit. Toimenpiteet Mittarit Toteutuma keskusvaalilautakunta kokoontuu tarvittaessa Vaalilain muutosten läpikäynti ja vaalien toteutus lain mukaisesti. Vaalilain muutosten läpikäynti ja vaalien toteutus lain mukaisesti. Vaalilain muutosten läpikäynti ja vaalien toteutus lain mukaisesti. Toteutui 1 kokous 3. Tunnusluvut Tunnusluvut TP 2015 TA 2016 TP 2016 TS 2017 Kokouksia Toimintaympäristö ja sen muutokset Keskusvaalilautakunta kokoontui vuonna 2016 yhden kerran määräämään varavaltuutettuja. 5. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen Vuoden 2016 aikana ei järjestetty vaaleja. Henkilöstömäärä Määräaikainen Vakinainen Kaikki yhteensä Vaalit 0 0 0

7 6. Määrärahat ja niiden sitovuustaso Määrärahat TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Vaalit TA muutos TA muutos Muutos Muutos Tot Tot. Muutos 2016 % Menot Tulot NETTOMENO Yksikön käyttötaloussuunnitelman toteutuminen TP 2014 TA 2015 TA/KS Tot. Tot. Muutos Vaalit TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Muut toimintatuotot TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut Henkilösivukulut Henkilöstökulut Muiden palvelujen ostot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut TOIMINTAKATE

8 YKSIKKÖ: Tilintarkastus 1. Toiminta-ajatus Sisältää kaupunginvaltuuston valitseman tarkastuslautakunnan sekä varsinaisen ammattitilintarkastajan toiminnan. Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lautakunta seuraa tilintarkastusta sekä tekee tarvittaessa aloitteita ja esityksiä tilintarkastuksen kehittämisestä. 2. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Toiminnalliset Toimenpiteet Mittarit Toteutuma tavoitteet 1.Tilintarkastuskertomus ja arviointikertomus Valmistellaan valtuustolle Raportit Annettiin vuodelta 2015 kaupunginvaltuustolle 2. Epävirallinen Annetaan viimeistään Annettava raportti Ei annettu toiminnan ja talouden väliarviointi tilanteesta tarpeen mukaan syys-lokakuun valtuustoon 3. Kokouksia 10/vuosi Toteutui 9 4. Lakisääteinen JHTTtilintarkastus 25 päivää/vuosi. Lisäksi 8 päivää/vuosi tarkastuslautakunnan avustamiseen liittyvät tehtävät ja muu arviointityö sekä erityistehtävien tai hankkeiden, kuten euhankkeiden tarkastus n. 7 päivää/vuosi Tilintarkastaja raportoi tarkastuksen etenemisestä Toteutuneet päivät JHTT tilintarkastus 26 pv. Tarkastuslautakunnan avustaminen ja muu arviointityö 11 pv Muut toimeksiannot, seminaarit ja tiedotustilaisuudet 4 pv 5. Seurataan kaupungin taloudellisen tilanteen kehittymistä Osastojen selvitykset ja erilaiset tilastot Käyntikohteiden lukumäärä Tarkastuslautakunnan arviointityön painopistealueena vuonna 2016 ollut konserniohjaus, hallinto- ja tukipalvelut palvelualue ja hyvinvointipalvelualue. Kuultu ao. toimialojen johtavia viranhaltijoita ja tutustuttu eri toimintoihin. 3. Tunnusluvut Tunnusluvut TP 2015 TA 2016 TP 2016 TA 2017 Palvelujen ostot Kokouksia Tarkastuspäiviä

9 4. Toimintaympäristö ja sen muutokset Kemijärven kaupungin organisaatiouudistus toteutettu v aikana. Kemijärven kaupungin taloudellinen tilanne on ollut ja on edelleenkin haastava. Tarkastuslautakunta käsitellyt kokouksissaan Kemijärven kaupungin organisaatiouudistukseen sekä talouden tasapainottamiseen liittyviä asioita. 5. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen Toiminnan painopistealueena ollut lakisääteiset hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Tarkastuslautakunta kokoontunut kertomusvuonna 9 kertaa ja kuullut palvelualueiden johtavia viranhaltijoita. Arviointikertomus vuodelta 2015 annettu kaupunginvaltuustolle. Henkilöstömäärä Määräaikainen Vakinainen Kaikki yhteensä Tilintarkastus Määrärahat ja niiden sitovuustaso Määrärahat TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate TA 2015 TA 2016 Muutos Muutos Tot Tot Muutos Tilintarkastus +muutos +muutos TP 2015 TP 2016 % Menot , Tulot NETTOMENO ,

10 7. Vastuualueen käyttötaloussuunnitelman toteutuminen Tilintarkastus TP 2014 TA 2015 TA /KS 2016 Tot TP 2015 Tot TP 2016 Muutos TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut Henkilösivukulut yht Henkilöstökulut yht Asiakaspalvelujen ostot Muiden palvelujen ostot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE

11 YKSIKKÖ: Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut 1. Toiminta-ajatus Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut vastaa kaupungin maaseutu-, tieto-, talous-, henkilöstö- ja yleishallinnon tehtävistä ja tukee toiminnallaan muiden palvelualueiden johtamista, kehittämistä ja palvelujen tuottamista. Palvelualueen henkilöstö työskentelee pääosin eri yksiköissä avustaen roolinsa mukaisesti esimiehiä ja muita työntekijöitä palvelutuotannon sujuvuudessa. Keskistettyjen hallinto- ja tukipalveluiden tehtävänä on toimia asiantuntijana ja esimiesten tukena: - Henkilöstöasioissa mm. palvelussuhdeasiat, rekrytointi, työhyvinvointi ja osaamisen kehittäminen - Talouden ohjaukseen, suunnittelun ja raportointiin liittyvissä asioissa sekä vastata kaupungin talousarvion ja tilinpäätöstietojen kokoamisesta ja esittelystä valtuustolle, - Tietohallintojärjestelmien hankinta, kehittäminen ja käytön ohjaus, - Yleishallintoon liittyvät asiakaspalvelutehtävät, viestintä, asianhallintajärjestelmän ylläpito, arkistointi, kirjaamo, joukkoliikenne ja lähettipalvelut. - Maaseutuhallinnon viranomaistehtävät ja yhteistoiminta-alueen toiminnan johtaminen ja toiminnan koordinointi. 2. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen. Toiminnalliset tavoitteet (valtuusto) Tasapainoinen kuntatalous Tuotetaan palvelut kustannustehokkaasti ja kustannusvastaavasti Tulot riittävät menojen kattamiseen Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö Henkilöstöresurssien joustava ja tehokas käyttö Toimenpiteet Mittarit Toteutuma Keskittämällä talous-, henkilöstö- ja hallintopalvelut vähennetään päällekkäisyyttä ja erillistä resurssitarvetta sekä parannetaan toiminnan laatua Käyttötaloudessa ja investoinneissa ei oteta lisää velkaa Ennakoiva henkilöstösuunnittelu ja luonnollisen poistuman hyödyntäminen. Henkilöstövoimavarojen ja työajan suunnitelmallinen ja tehokas käyttö. Luodaan seurantatietojen koonti ja mittarit (baseline) v Velan määrä Henkilöstömäärä ja rakenne Henkilöstön vaihtuvuus; sisäisten siirtojen ja ulkoisten rekrytointien määrä, henkilötyövuodet, henkilöstökustannukset ( ) Yhtenäinen seurantatietojen raportointi on luotu. Uusien järjestelmien tuottaman tiedon hyödyntämistä jatketaan vuoden 2017 aikana. Lainakannan kasvua ei saatu vielä taittumaan. Henkilöstöä 737, joista vakinaisia 553. Päättyneittä palvelussuhteita 71, alkaneita palvelussuhteita 56, sisäisiä siirtoja toteutunut 6. HTV 712 Tehty työaika HTV 664

12 Henkilöstön osaaminen ja hyvinvointi Viihtyisä elinympäristö ja luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen Ympäristön ja ihmisen hyvinvointi ja ympäristöarvot otetaan huomioon suunnittelussa ja toiminnassa Henkilöstön ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatiminen vuosittain. Henkilöstön työssä jaksamisen tukeminen ja varhainen puuttuminen. Korostetaan kuntalaisen oman toiminnan vaikutuksia ja vastuuta Työkyvyttömyyspäivien määrä (pv/hlö) ja kustannukset ( /hlö), koulutuspäivät (pv/hlö) ja kustannukset ( /hlö), toteutuneet kehitys- ja puheeksiottokeskustelut (% henkilöstöstä) Kuntalaiskuulemiset ja viestintä kuntalaisille ennen päätöksentekoa Henkilöstökustannukset : Työkyvyttömyyspäivien määrä 17,07 pv/hlö ja kustannukset 1126,79 /hlö, koulutuspäivät 2,01 pv/hlö. Kehityskeskustelu- ja puheeksiottokeskustelui sta ei ole saatavilla tietoa, kuinka monta % henkilöstöstä. Vuoden 2016 aikana on järjestetty useita keskustelu ja kuulemistilaisuuksia mm. uuteen brändiin liittyen. Aktiiviset kuntalaiset ja hyvät vaikutus-mahdollisuudet Kehitetään kylien/kaupunginosien elinvoimaa yhteistyössä kaupungin, toimijoiden ja yhdistysten välillä Viestintästrategian päivittäminen Palautteet Kuntalaisten tapaamisten/ kansalaisraatien/kuulemi sten määrä/vuosi Viestintästrategia päivitetty Viestintästrategian hyväksyminen siirtyi vuoden 2017 alkuun. Toiminnalliset tavoitteet (hallitus) Talouden suunnittelun ohjauksen ja talousprosessien kehittäminen (esimiesten talousosaamisen vahvistaminen omalla vastuualueellaan) Henkilöstöresurssien joustava ja tehokas käyttö Toimenpiteet Mittarit Toteutuma Esimiesten koulutus: Esimies talouden johtajana - koulutus Ennakoiva henkilöstösuunnittelu ja luonnollisen poistuman hyödyntäminen. Henkilöstövoimavaro jen ja työajan suunnitelmallinen ja tehokas käyttö. Koulutusten määrä Osallistujaprosentti esimiehistä Henkilöstömäärä ja rakenne Sisäisten siirtojen ja ulkoisten rekrytointien määrä Henkilötyövuodet Henkilöstökustannuk set Koulutukset ovat käynnistyneet osana talousarviovalmistelua syksyn aikana. Henkilöstöä 737, joista vakinaisia 553. Päättyneittä palvelussuhteita 71, alkaneita palvelussuhteita 56, sisäisiä siirtoja toteutunut 6. HTV 712 Tehty työaika HTV 664 Henkilöstökustannukset :

13 Henkilöstön osaamisen ja hyvinvoinnin kehittäminen käyttöönotettujen järjestelmien tuoma hyöty toiminnassa Kuntalaisten osallistaminen Kaupungin viestinnän kehittäminen Toimivat maaseutuviranomaispalv elut Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma n laatiminen. Henkilöstön työssä jaksamisen tukeminen ja varhainen puuttuminen. raporttien kehittäminen ja osavuosikatsausten tietojen laajentaminen järjestetään vähintään 2 kyläiltaa/vuosi kaupungin ajankohtaiskatsauks et Asioiden avoin valmistelu päivitetään kaupungin viestintästrategia Neuvontapalvelut, yleinen aktivointi ja koulutus Sairauspoissaolot (pv/hlö) ja kustannukset ( /hlö) Toteutuneet kehitysja puheeksiottokeskust elut (% henkilöstöstä) raportit sisältävät sekä talouden tunnusluvut että henkilöstöraportoinni n kyläillat on toteutettu kaupungin johdon vierailut ja medianäkyvyys Kuntalaisten mahdollisuus vaikuttaa (sähköinen palaute- ja kysymyskanava) viestintästrategia hyväksytty valtuustossa v aikana. Mavin raportoinnit, tuki- ja rahoitushakemukset ym. hoidettu määräajassa. Toteutuneet koulutuspäivät Sairauspoissaolot 15,4 pv /hlö Kehityskeskustelu- ja puheeksiottokeskustelui sta ei ole saatavilla tietoa, kuinka monta % henkilöstöstä. Uusia raporttipohjia on otettu käyttöön ja raportointia kehitetään edelleen. Kaupunginjohtaja on vieraillut toimipisteissä. Organisaatiouudistukse n myötä henkilöstölle luotiin kyselykanava. Tämä toteutettiin Webropol kyselyllä. Viestintästrategian hyväksyminen siirtyi vuoden 2017 alkuun. Mavin raportoinnit, tukija rahoitushakemukset ym. on hoidettu määräajassa. 3. Tunnusluvut Tunnusluvut TP2013 TP2014 TA2015 TA2016 TP 2016 TS2017 henkilöstö (palvelualue) 24, , ,1 henkilöstökust.kpki/ /as henkilöstökust * 283* 307* hallinto/ /as tietohallinnon ostopalvelut ** ** ** ** * keskitetyt palvelut = kulut koko kaupungin osalta, aiemmin hallinnon kulut hajautetun mallin mukaan jakautuneet osastoille ** Koko kaupungin tietohallinnolliset kulut on keskitetty tietohallintoon (kp 2050) vuodesta 2015 alkaen

14 4. Toimintaympäristö ja sen muutokset Kaupungin oma organisaatiorakenneuudistus viimeinen vaihe hyväksyttiin valtuustossa kesäkuussa 2016 ja samalla tarkennettiin hallintosääntöä. Suurin muutos vuonna 2015 alkaneessa organisaatiouudistuksessa tapahtui tukipalvelujen keskittämisellä eli hallintopalvelut keskitettiin yhden johdon alle keskitettyihin hallinto- ja tukipalveluihin ja muut kaupungin tukipalvelut ruokahuolto-, materiaali-, laitoshuolto- ja varastopalvelut teknisiin palveluihin. Kuntalaki uudistui osittain 5/2015, uudistus astuu voimaan kokonaisuudessaan valtuustokaudella 6/2017. Kuntalain talouden ohjaukseen, strategiseen suunnitteluun (kuntastrategia) ja hallinnon järjestämiseen liittyvät muutokset on otettava huomioon kaupungin taloussuunnittelussa, toiminnan kehittämisessä ja uudistettaessa kaupunkistrategiaa. Maakunta- ja sote-uudistukseen valmistautumista toteutettiin vuoden 2016 aikana mm. osallistumalla maakunnallisiin työryhmiin 5. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen Hallinto- ja tukipalvelut ovat toimineet vuoden 2016 alusta keskitetyn mallin mukaisesti ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toimistohinnoittelussa oleva toimistohenkilöstö ja hallinnon asiantuntijatehtävissä toimivat ovat suoraan palvelualuejohtajan alaisuudessa. Kaupungissa on järjestetty vuoden 2016 aikana useita esimiesten ajankohtais- ja perehdytystilaisuuksia liittyen seuraaviin aihealueisiin: Organisaatiouudistuksen valmistelu ja toteutus, yhtenäiset käytännöt täyttölupa- ja rekrytointiprosesseissa, henkilöstön palkattomat vapaat, niiden suunnittelu sekä hakeminen työyhteisöissä, työterveyshuollon palvelut (Suomen Terveystalon kanssa tehdyn palvelusopimuksen mukaisesti), henkilöstön työssä jaksamisen varhainen tuki ja seuranta sekä tarvekartoitus henkilöstöpalveluiden kehittämistyön tueksi esimiehille. ESS-henkilöstöhallinnon järjestelmä, Travel-matkahallintajärjestelmä ja Personec FKraportointijärjestelmä käytössä ja käyttäjäkoulutukset toteutettu. HR-raportoinnin kehittämistyö on käynnistetty. Dynasty -asianhallintajärjestelmän päivitystyö on suoritettu ja järjestelmän käyttäjiä on perehdytetty järjestelmän ominaisuuksiin. E-arkistoinnin laajentumiseen varaudutaan osallistumalla koulutuksiin. Kuiturakentamista toteutettiin yhteistyönä Koillis-Lapin Sähkön kanssa kesään 2016 aikana. Lapin liiton kuiturakentamisen hankehakuun jätetyllä hakemuksella tavoiteltiin Suomun alueen rakentamista. Vuorovaikutusta kylien kanssa hyvässä yhteistyössä on jatkettu aikaisempien toimintamallien mukaisesti mm. myöntämällä kylille suunnattuja avustuksia. Viestintästrategian uudistaminen toteutetaan alkuvuodesta 2017 huomioiden Kemijärven uusi brändi. Keskitettyjen hallinto- ja tukipalvelujen henkilöstömäärä kasvoi toimistohenkilöstön siirtyessä palvelualueen alaiseksi henkilöstöksi. Palvelualuejohtaja aloitti viranhoidon Tietohallintopäällikön virka on ollut täyttämättä lähtien ja henkilöstöpäällikkö jäi virkavapaalle. Vastuu tietohallinnon ja henkilöstöhallinnon kehittämisestä siirtyivät palvelualuejohtajalle.

15 Henkilöstömäärä Määräaikainen Vakinainen Kaikki yhteensä Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut Määrärahat ja niiden sitovuustaso Määrärahat TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut TA muutos TA muutos Muutos Muutos Tot TP 2015 Tot TP 2016 Muutos % Menot , Tulot NETTOMENO ,

16 7. Yksikön käyttötaloussuunnitelman toteutuminen Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut TP 2014 TA 2015 TA/KS 2016 Toteutuma TP 2015 Toteutuma TP 2016 Muutos TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilösivukulut Henkilöstökulut Asiakaspalvelujen ostot Muiden palvelujen ostot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut TOIMINTAKATE

17 YKSIKKÖ: Elinkeinopalvelut 1. Toiminta-ajatus Elinkeinopalveluiden asiakkaita ovat alueella toimivat tai alueelle sijoittuvat tai alueelle perustettavat yritykset. Elinkeinotoiminnan aktiivinen ja pitkäjänteinen kehittäminen on Itä-Lapin keskeinen menestystekijä. Riskinottokyvyn lisäksi tarvitaan olemassa olevien resurssien tehokasta hyödyntämistä sekä investointeja yksityiselle ja julkiselle sektorille. Elinkeinopalvelut tuottavat alueelle elinkeinojen edistämiseen liittyviä palveluita kuten yritysten perustamis-, kehittämis-, ja omistajanvaihdosneuvontaa. Palveluita tarjotaan henkilöstön työpanoksen lisäksi erilaisten hankkeiden, koulutusten, työpajojen ja sähköisten työkalujen avulla. Niitä tuotetaan tiiviissä yhteistyössä Lapin muiden toimijoiden kanssa. Keskeisiä kehittämisaloja ovat biotalous (metsä, puu, energia), luonnontuoteala sekä matkailu. 2. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Toiminnalliset tavoitteet (valtuusto) Yritysten toiminnan tukeminen ja työpaikkojen määrän lisääminen Kärkitoimialojen kehittäminen Selvitetään elinkeinopalvelujen tuottamistapa Toiminnalliset tavoitteet (hallitus) Aktiivisen elinkeinoelämän toteuttaminen ja kehittäminen Toimenpiteet Mittarit Toteutuma Kattavat neuvontapalvelut ja yritysvaikutusten arviointi Kärkihankkeiden valmistelu ja toteuttaminen (edellytykset kannattavalle yritystoiminnalle) Arvioidaan tuottamistapa yhtiö/kaupunki Asiakaspalaute/asiakaskyselyn toteutus toteutunut yritysvaikutusten arviointi/määrä Työpaikkojen määrän kehitys, tuloverokehitys Päätös elinkeinopalvelujen tuottamistavasta Työttömyys laskenut lievästi. Marraskuun lopussa n. 100 vähemmän kuin vuoden alussa. Kärkitoimialoille syntynyt työpaikkoja. Näkymät hyvät. Hankkeita käynnissä ja valmistelussa runsaasti. Päätös tehty valtuustossa. Toimenpiteet Mittarit Toteutuma Laadukkaiden yrityspalveluiden tuottaminen ja kehittäminen. Yhteistyön edelleen kehittäminen ja tukeminen Palautteen laatu. Asiakkaiden määrä (perustettavat, kehitettävät). Pääsääntöisesti positiivista. Perustettuja yrityksiä 23. Kehittämistoimenpiteit ä tehty 25 yritykselle. Yhteydenottoja yhteensä n. 200 kpl (omissa toimissa/yhteistyökum pp.)

18 Kehittämishankkeet Yhteistyöhankkeet Matkailuliikenneyhtey ksien kehittäminen ja ylläpitäminen Työllisyyden parantaminen Riittävä tonttivaranto ja kaupungin omistamien kiinteistöjen aktiivinen markkinointi Aktiivinen hanketoiminta päätoimialoille Yhteistyöhankkeiss a selkeät toimenpiteet alueelle ja alueen yrityksiin. Elinkeinopalveluilla aktiivinen rooli Aktiivinen vaikuttaminen sidosryhmiin Yhteistyö eri toimijoiden kanssa; 500 /kk työnantajille Yhteistyö teknisen palvelualan ja yksityisten kanssa Hankkeiden volyymi ja vaikuttavuus sekä sitoutuneet ja mukana olevat yritykset Hankkeiden määrä. Tulokset ja tehdyt toimenpiteet Asiakaspalaute Työttömyysprosentti, maksetut tuet ja henkilömäärä Uusien tonttien määrä Kaksi omaa hanketta. Aktiivisesti mukana olevat yritykset n yhteistyöhanketta. Elinkeinopalveluilla aktiivinen rooli ohjauksessa. Suomu yhteistyö. VR yhteistyö Työttömyysprosentti vuoden alussa 19,4 jan lopussa 17,8 Työttömiä 64 vähemmän. Suunnittelu käynnissä rantatonttien osalta (pöyliöjärvi). Kaavoitus Räisälä, Patokangas. 3. Tunnusluvut Tunnusluvut TP2013 TP2014 TA2015 TA2016 TP 2016 TS2017 Henkilömäärä Perustettavat yritykset Toimenpiteisiin osallistuvat yritykset Hanketyytyväisyys kysely (1-5) Toimintaympäristö ja sen muutokset Viimeisten vuosien aikana yritysten liiketoimintaympäristössä tapahtunut merkittäviä muutoksia. Uudet teknologiat, tietotekniset ratkaisut tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia niin päivittäisten rutiinien kuin markkinoinnin ja viestinnän toteutukseen. Perinteisillä toimintamalleilla ja -tavoilla toimineet yritykset joutuvat uudelleen arvioimaan toimintaansa kasvaneiden asiakasodotusten, palveluvaatimusten ja toimintaympäristön vaatimusten myötä. Alueelle etabloituneet uudet yritykset ovat tuoneet uusia liiketoimintamahdollisuuksia myös alueella toimiville muille yrityksille. Isot hankkeet tuovat myös elinvoimaa, toivoa ja uskoa alueen vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin. Matkailun kasvu Lapissa näkyy myös Kemijärvellä lisääntyneenä kysyntänä ja matkailupalveluiden kasvuna ja parantumisena. Systemaattinen matkailun kehittäminen on lisännyt yritysten sitoutumista, yritysten välistä yhteistyötä sekä alueen näkyvyyttä ja saavutettavuutta. Kemijärven

19 brändin rakentaminen on toteutettu yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Sisäinen lanseeraus on toteutettu vuoden 2016 lopussa. Ulkoinen lanseeraus alkaa vuoden 2017 alussa. 5. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen YRITYSNEUVONTA - jatkuvaa (matala kynnys, myös sivutoimiset) tavoite: mahd. nopeasti prosessi alkuun - tavoitettavuutta kehitetään, yhteydenottolomake lisätty nettisivuille - Palvelut keskitetty Toritalolle, jossa toimii myös Itä-Lapin kuntayhtymä ja hankkeiden henkilöstöä - tiedottamiseen edelleen panostaminen YRITYKSEN KEHITTÄMISPALVELUT - käytetään olemassa olevia työkaluja ja rahoituksia - aktiivinen hankevalmistelu ja yhteistyö alueella. Olemassa olevien ja uusien hankkeiden hyödyntäminen. - yrityskohtaisten ja yritysryhmähakkeiden aktivointi - omistajanvaihdos- jatkaminen (jalkautuminen), markkinointi ja arvonmääritykset - Yritysryhmärahoituksen info -tilaisuus sekä kaksi yrityksen perustamiste taa SÄHKÖISTEN PALVELUIDEN HYÖDYNTÄMINEN JA KEHITTÄMINEN - elinkeinopalveluiden internetsivujen kehittäminen: kemijarvenyrityspalvelut.fi o hankkeista (kun päätös) hankevetäjä, lyhyt kuvaus o Yritystulkki ja sen käyttömahdollisuudet (linkki) o YritysSuomi (linkki) o muiden toimijoiden yrityspalvelut linkitetään sivustolle - matkailun internetsivujen uudistaminen ja kehittäminen: visitkemijarvi.fi o uuden brändin mukainen rakenne ja ulkoasu toteutettu TAPAHTUMA-AVUSTUKSET - Tapahtumien avustusten kriteeristö ja pisteytys Haettavaksi tapahtuma-avustukset vuodelle 2017 (Koti-Lappi, netti) - Painopisteet suunnitelmallisuuden, vaikuttavuuden ja yhteistyön kehittäminen ALUEYHTEISTYÖ (Itä-Lappi seutukunta) - Panostetaan voimakkaasti elinkeinotiimin työskentelyyn. - Itä-Lapin kuntayhtymän hallinnoimat hankkeet tiukasti elinkeinotiimin ohjauksessa. Hankkeiden valmistelu tiimin kautta tiukasti yritysten ja yritysyhdistysten kanssa (mm. matkailuyhdistykset) Päätökset tehty lokakuussa Kemijärven Kehitys Oy:n henkilöstön ja palveluiden siirtämisestä Elinkeinopalveluiden alaisuuteen. Elinkeinopalveluihin siirtyi kaksi henkilöä.

20 Henkilöstömäärä Määräaikainen Vakinainen Kaikki yhteensä Elinkeinopalvelut Määrärahat ja niiden sitovuustaso Määrärahat TA TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Elinkeinopalvelut TA 2015 TA 2016 Muutos Muutos Tot. Tot. Muutos +muutos +muutos TP 2015 TP 2016 % Menot , Tulot , NETTOMENO , Vastuualueen käyttötaloussuunnitelman toteutuminen Elinkeinopalvelut -yksikkö TP TA TA/KS TP TP Muutos TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut henkilöstösivukulut Henkilösivukulut Henkilöstökulut

21 Asiakaspalvelujen ostot Muiden palvelujen ostot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut TOIMINTAKATE Avustukset: talousarvio v ja toteutuma Toteutuma Yrittäjäpalkinnot Kemijärven Moottorikerho ry / Giant Kemijärven Moottorikerho ry / SnowCross/lumetus Kemijärven Moottorikerho ry / museo Kemijärven Moottorikerho ry / Papatuspäivät Kemijärven Urheilijat ry / Yukigassen RuskaSwing Kemijärven Kuvanveistoviikot ry Mahdollisesti uusia tapahtumia Yhteensä Iskelmätulet -kevyen musiikin tapahtuma Kemijärven Kehitys Oy:n tapahtumantuotanto (sis.osto) Joulun avaus, uuden vuoden juhla Haukiviikko / luonnontuoteviikko Yöttömän Yön Soutu tapahtuma Kemijärvi päivät / papatuspäivien yhteydessä Kemijärven matkailuyhdistyksen markkinointiavustus Pyhä-Luosto matkailuyhdistyksen markkinointiavustus YHTEENSÄ

KESKITETYT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT

KESKITETYT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT KESKITETYT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto- ja tukipalvelut, johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä

Lisätiedot

HALLINTO- JA TUKIPALVELUT

HALLINTO- JA TUKIPALVELUT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto- ja tukipalvelut, johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin

Lisätiedot

PALVELUALUE: HALLINTO- JA TUKIPALVELUT

PALVELUALUE: HALLINTO- JA TUKIPALVELUT PALVELUALUE: HALLINTO- JA TUKIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto- ja tukipalvelut, johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut palvelualue

Käyttösuunnitelma Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut palvelualue Käyttösuunnitelma Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut palvelualue Palvelualue: KESKITETYT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa ja

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma toteutuma Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut palvelualue

Käyttösuunnitelma toteutuma Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut palvelualue Käyttösuunnitelma toteutuma 30.4.2016 Keskitetyt hallinto- ja tukipalvelut palvelualue Palvelualue: KESKITETYT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma Hallinto- ja tukipalvelut

Käyttösuunnitelma Hallinto- ja tukipalvelut Käyttösuunnitelma 2017 Hallinto- ja tukipalvelut Kaupunginhallitus 13.2.2017 x.x.2017 1 PALVELUALUE: HALLINTO- JA TUKIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto-

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma toteutuma Hallinto- ja tukipalvelut palvelualue

Käyttösuunnitelma toteutuma Hallinto- ja tukipalvelut palvelualue 2016 Käyttösuunnitelma toteutuma 31.8.2016 Hallinto- ja tukipalvelut palvelualue Kaupunginhallitus 25.1.2016 Kaupunginvaltuusto 29.2.2016 Palvelualue: KESKITETYT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

OSASTO: HALLINTO-OSASTO Liite 13; kh

OSASTO: HALLINTO-OSASTO Liite 13; kh OSASTO: HALLINTO-OSASTO Liite 13; kh 24.11.2014 Hallinto-osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä asioista, vastata elinkeinopalveluista

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018 TOTEUTUMA Hallinto- ja tukipalvelut

TALOUSARVIO 2018 TOTEUTUMA Hallinto- ja tukipalvelut TALOUSARVIO 2018 TOTEUTUMA 30.6.2018 Hallinto- ja tukipalvelut Kaupunginhallitus 20.8.2018 HALLINTO- JA TUKIPALVELUT PALVELUALUE 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto-

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma 2019

Käyttösuunnitelma 2019 Käyttösuunnitelma 2019 Kaupunginhallitus 28.1.2019 PALVELUALUE: Hallinto- ja tukipalvelut 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto- ja tukipalvelut, johtaa ja valvoa

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma 2017 Toteutuma Kaupunginhallitus x.x.2017

Käyttösuunnitelma 2017 Toteutuma Kaupunginhallitus x.x.2017 Hallinto- ja tukipalvelut Käyttösuunnitelma 2017 Toteutuma 30.6. Kaupunginhallitus x.x.2017 Hallinto- ja tukipalvelut Käyttösuunnitelma 2017 Toteutuma 30.6. Kaupunginhallitus x.x.2017 PALVELUALUE: HALLINTO-

Lisätiedot

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen 1 PALVELUALUE: 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät sosiaali-, terveys-, opetus-, sivistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

3. Talous TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015 Poikkeama Toimintamenot

3. Talous TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015 Poikkeama Toimintamenot TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 31.12.2015 OSASTO: HALLINTO-OSASTO 1. Osaston toiminta-ajatus Hallinto-osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 Palvelutuotantolautakunta 30.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 KONSERNIHALLINNON VUODEN 2018 TAVOITTEET...1 1.1 Toiminnan sisältö

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODEN TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Yleishallinnon ja elinkeinotoimen tulosalueiden toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1. ja tilinpäätösennuste Tulosalue: Tilivelvollinen: Yleishallinto 18510 YLEISHALLINTO

Lisätiedot

LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS Selite TA 2017 Raami 2018

LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS Selite TA 2017 Raami 2018 Budjettiyhteenveto Kehittämiskeskus Selite TA 2017 Raami 2018 LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS 2020 Ulkoiset ja sisäiset yht. Myyntituotot 779 960 223 297 190 796 164 025 149 727 Tuet ja avustukset 573 291

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Kunnanhallituksen tulosalue

Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitus Käyttösuunnitelma 2016 1 Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitukseen nähden sitovia ovat vastuualueiden toimintakatteet. Vastuualueet: 1000 Yleishallinto, 1001 Yhteistoiminta, 1002 Elinkeinojen

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä

Kriittinen menestystekijä Kriittinen menestystekijä Hanke, tavoite OSAAVA JOHTO JA MOTIVOITUNUT HENKILOSTÖ Valmentava ja kannustava johtaminen Toimiva sisäinen viestintä Toimiva työyhteisö ja motivoitunut osaava henkilöstö Henkilöstöohjelman

Lisätiedot

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20.9.2017 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: vs. Ympäristöpäällikkö Tiina Kemppi Toiminnan luonne:

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma

YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma 2019-2021 KS 2019 TS 2020 TS 2021 Myyntituotot 535 100 215 100 216 100 Myyntituotot, konsernipalvelu 2 314 000 2 314 000 2 314 000 Myyntituotot, Saita 264 600 264 600

Lisätiedot

Hall 8/ Liite nro 3

Hall 8/ Liite nro 3 Hall 8/31.8.2017 Liite nro 3 Sisällys vertailu 1.1. 30.6.2017... 1 Tuloslaskelmat 2014 17... 2 Talousarvion toteutumavertailu 2017... 3 Toimintakate 2014 17... 4 Palkkojen toteutumat 1.1. 30.6.2017...

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 HÄMEENKYRÖN KUNTA Kunnanhallitus Liite HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Hallituksen alaiset vastuualueet:. Toimielimet ja johto. Hallinnon tukipalvelut. Yhteistoiminta 2 HALLINTOPALVELUT YHTEENSÄ

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet 1(5) TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Tarkastuslautakunta palvelee kaupunginvaltuuston strategisia ohjaustarpeita tuottamalla valtuustolle kuntalaissa tarkoitettua

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.12.2015 1 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO Konsernihallinnon tehtävänä on johtaa ja huolehtia kaupungin hallintotehtävistä kaupungin strategiasta johdettujen päämäärien ja tavoitteiden mukaisesti. Konsernihallinto

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari Hallintopalveluiden talousarvio 2017 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari 3.10.2016 Hallinnon tukipalveluiden sitovat tavoitteet Strateginen tavoite ja kriittinen menestystekijä Tavoite

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TP 2016 TA 2017 TA 2018 muutostp2016-ta2018 TOIMINTATUOTOT/TULOT Myyntituotot/tulot

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI MAALISKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI Osasto: HALLINTO-OSASTO Raportti ajal ta 1.1. 20 15-30.4. 20 15 1. Toiminta-ajatus Hallinto-osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMARAPORTOINTI

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMARAPORTOINTI VUODEN TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMARAPORTOINTI Yleishallinnon ja elinkeinotoimen tulosalueiden toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1. ja tilinpäätösennuste Tulosalue: Tilivelvollinen: Yleishallinto 18510

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Uusi kaupunginkanslia alkaen

Uusi kaupunginkanslia alkaen Uusi kaupunginkanslia 1.6.2018 alkaen Kaupunginkanslian tehtävänä on toimia kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen yleisenä suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelimenä sekä vastata kaupungin kehittämisestä.

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200

Lisätiedot

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 KH 23.10.2017 1.1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 0 0 38 000 38 000 Toimintakulut

Lisätiedot

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA 19.9.2018 NAANTALIN KAUPUNKI Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 KOKOUSAIKA 14.11.2018 klo 9:00 15.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 2 LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muut suoritt. myyntituotot -425-180 -400 122,2-400 -400 Yleishallinnon maksut Tuet

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 4.10.2017 11:12:57 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -702-640 -560-12,5-560 -560

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri- ja museotoimen investointisuunnitelman

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto 6 Sisällysluettelo I OSA Hallinnon ja toiminnan järjestäminen... 12 1 luku Kunnan johtaminen... 12 1 Hallintosäännön soveltaminen... 13 2 Kunnan johtamisjärjestelmä... 13 3 Esittely kaupunginhallituksessa...

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla

Lisätiedot

Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta Talousarvio 2020 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 18.9.2019 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja (Markku Aro) Toiminnan

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGIN- HALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGIN- HALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGIN- HALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 1.1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 15 000 30 000 Toimintakulut -18 725-1 200-21 300-18 000-36 000

Lisätiedot

Toivakan kunta Talousarvio 2017, taloussuunnitelma

Toivakan kunta Talousarvio 2017, taloussuunnitelma Tehtäväalue: Kunnanvaltuusto Toimielimet: Kunnanvaltuusto, keskusvaalilautakunta, tarkastuslautakunta Tehtäväalueen vastuuhenkilö: kunnanjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Toiminnan kuvaus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Toiminta-ajatus tulosalueittain. Tilivelvolliset KUNNANHALLITUS

Toiminta-ajatus. Toiminta-ajatus tulosalueittain. Tilivelvolliset KUNNANHALLITUS KUNNANHALLITUS Taloussuunnitelma 2017-2019 1 Toiminta-ajatus Ilomantsi vahvistaa ja kehittää omille vahvuuksille perustuvaa yritystoimintaa ja maaseutupalveluja. Hallintokunta järjestää sisäisille asiakkaille

Lisätiedot

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009 Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus

Lisätiedot