TanssiDans ry. Toimintakertomus 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TanssiDans ry. Toimintakertomus 2016"

Transkriptio

1 1 TanssiDans ry Toimintakertomus 2016 Yhdistyksen perustehtävä ja toiminnan tarkoitus Seuran perustehtävänä on ollut edistää tanssiharrastusta ja tanssiurheilua sekä ylläpitää ja kehittää tanssiurheiluvalmentajien ja -tuomareiden lajitaidon ja -tiedon tasoa. Seura on myös kehittänyt ja lisännyt erityisesti lasten ja nuorison tanssiurheilua ja -harrastusta. Seura on toteuttanut tarkoitustaan järjestämällä jäsenistölleen tanssiurheilun alkeis- ja jatkotason harrastustoimintaa, tanssia kuntoilumuotona, tanssiurheiluvalmennusta ja kilpailutoimintaa. Toimintansa tukemiseksi yhdistys on harjoittanut varainhankintaa, alaansa liittyvää julkaisutoimintaa sekä järjestänyt tanssi- ynnä muita kulttuuritilaisuuksia. Seuran hallitus kokoontui 10 kertaa. Seuran hallituksen muodostivat vuonna 2016: Harri Antikainen puheenjohtaja Magnus Lindberg varapuheenjohtaja Minna Pietilä taloudenhoitaja ( ) Maarika Mattheiszen sihteeri Henna Antila tiedotusvastaava Tarja Huhtiniemi sinettiseuratiimi Emma-Jemina Liljestrand nuorisovastaava Hallituksen nimeämät toimihenkilöt vuonna 2016: Magnus Lindberg kilpailuvastaava Rainer Harjunpää Kunnon Rytmit Tomi Ronkainen sponsorityöryhmän vastaava Katja Hildeen-Fagerlund ruokahuoltovastaava Riitta Koponen tilavarausvastaava Heidi Mäki Kirkkonummipäivät 1. Varsinainen toiminta 1.1 Harjoitustoiminta Seura on tarjonnut monipuolisen ja kasvattavan tanssiurheiluharrastuksen lapsille ja aikuisille. Seura on tukenut tanssijoiden elämänkaarimallin mukaista kasvua harrastuksen kautta, missä huomioidaan harrastajien eri ikäkausiin ja elämäntilanteisiin liittyvät haasteet ja siirtymävaiheet. Seura on järjestänyt kevät- ja syyskaudella säännöllistä tanssiurheiluvalmennusta viikoittain kaikille seuran tanssijoille, niin kilpailijoille kuin kunto- ja harrasteliikkujillekin. Seura on järjestänyt vähintään yhden ohjatun harjoitteluvuoron viikossa ja tarjonnut lisäksi tanssijoille vapaaharjoitusvuoroja omaa harjoittelua varten. Seura on järjestänyt kilpaileville pareille paripalavereita kaksi-kolme kertaa vuodessa parisuunnitelmien varmistamiseksi. Seura on järjestänyt Cross Over -ryhmiä, joiden tavoitteena on ollut yhdistää seuran valmennusryhmät toimimaan yhdessä sekä luoda harjoittelukulttuuri, jossa pystytään auttamaan yksilöitä erilaisilla tanssijan poluilla. Seura on järjestänyt erilaisia leirejä: kevät- ja syyskaudella yhden Aktiivipäivä-valmennuspäivän kaikille pareille, kesäkuussa useamman päivän kesäleirin kaikille pareille, syyskauden alussa starttileirin lapsipareille Kirkkonummella, syyskauden alussa starttileirin aikuisille pareille yhteistyössä Tanssiurheiluseura Blue & White ry:n kanssa ja kevätkaudella kaksi minileiriä lapsipareille. Leiripäivillä on tutustuttu myös muihin lajeihin, jotka tukevat tanssiurheilua. Muiden tanssiurheiluseurojen pareja on myös osallistunut leiripäiville. Seura on myös tukenut seuran parien maajoukkuetoimintaa. Seuran hanketta Kaikki Tanssii on jatkettu edelleen ja sitä on kehitetty aikuisen ja lasten harrastetanssissa. Seura on jatkanut vuonna 2015 alkanutta yhteistyöhankketta: Lasten arki- ja harrasteliikuntatottumusten tukeminen monilukutaitomenetelmällä. Hankkeessa 5-, 6- ja 7 -vuotiaiden lasten liikunnan kautta pyritään vaikuttamaan koko perheen liikuntatottumuksiin. Hankkeessa hyödynnetään musiikkiliikunnassa lasten monilukutaitoa monipuolisten sisältöjen parissa viihtymällä, eläytymällä, ilmaisemalla sekä aktiivisesti osallistumalla ja vaikuttamalla. Hankkeen loppumateriaalin avulla voidaan ottaa käyttöön vastaavaa toimintaa muissa kouluissa ja kunnissa. Hanke tehdään yhteistyössä Heikkilän koulun ja Jolkbyn päiväkodin kanssa.

2 2 Seura on toteuttanut Kunnossa kaiken ikää ohjelman hanketta "Osaan sittenkin" aikuisväestön matalan kynnyksen liikuntastartti. Pääasiallisena tavoitteena on lisätä aikuisväestön arki- ja harrasteliikuntaa. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on luoda yhteistoimintamalli eri toimijoiden välillä. Seuran valmentajina toimivat: tanssiurheiluvalmentajat Harri Antikainen, Niina Antikainen, Helena Ahti-Hallberg, Sami Helenius, Jutta Helenius ja Johanna Kajaala kuntotanssiohjaajat Rainer Harjunpää, Tiina Urpola-Harjunpää, Erkki Väisänen ja Tuula Väisänen lastentanssiohjaajat Netta Kupiainen, Emma-Jemina Liljestrand ja Julia Mörsky fysioterapeutti Maija Salminen psyykkinen valmentaja Paula Thesleff Harjoitustoiminnan toiminnalliset tavoitteet Järjestetään laadukas viikoittainen ryhmätuntivalmennus taso Kevät 26 eri ryhmää Syksy 32 eri ryhmää Kevät 24 ryhmää Syksy 27 eri ryhmää + 5 ryhmää Liikunnan monilukutaitoprojektissa Oppilasmäärä ryhmässä hlö/ryhmä riippuen ryhmästä Oppilasmäärä hlö/ riippuen ryhmästä Laadukas ja johdonmukainen valmennus On käytetty koulutettuja ammattilais- ja amatöörivalmentajia ja lisäkoulutettu heitä 60 palaveria Mahdollistetaan paripalaverit valmentajan kanssa kaikille kilpaileville pareille suunnitelmallisuuden takaamiseksi Järjestetään erilaisia Cross Over -tapahtumia eri ryhmille Jatketaan ohjattuja harjoituksia Erilainen oppija -hankkeen mukaisesti Aktiivipäivä kaikille seuran pareille /kevät Palaverimäärä Käytetään koulutettuja seuran ammattilais- ja amatöörivalmentajia ja lisäkoulutetaan heitä palaveria / vuosi Tapahtumamäärä 8-14 tapahtumaa Leirien yhteydessä 1krt/viikko 7 ryhmää 100 tanssijaa Aktiivipäivä kaikille seuran pareille /syksy 8 ryhmää 120 tanssijaa Minileiri lapsipareille kevät Minileiri lapsipareille syksy 3 ryhmää 40 tanssijaa 3 ryhmää 40 tanssijaa Starttileiri 3-4 ryhmää 60 tanssijaa 8 ryhmää 140 tanssijaa Toteutunut ohjattuna harjoituksena koko seuran pareille 1 krt/ viikko 6 ryhmää 73 tanssijaa + vanhempien luennot 7 ryhmää 88 tanssijaa + vanhempien luennot 1 ryhmä 12 tanssijaa Toetutunut keväällä 2 ryhmää 18 tanssijaa 2 ryhmää 38 tanssijaa 5 ryhmää 94 tanssijaa Järjestetään kesäleiri kesäkuussa kaikille seuran pareille ja ulkopuolisille

3 3 Järjestetään lastentanssipäivä perheille Laadukkaan valmennuksen takaaminen seurassa Perhemäärä 30 perhettä Ei toteutunut Koulutukset valmentajille 2-3 koulutuspäivää vuodessa 2 koulutuspäivää kesällä Harjoitustoiminnan talousarvio , , , , , , , , , , , , Kilpailutoiminta Seura on kevätkaudella järjestänyt talkootyöperiaatteella kahdet tanssikilpailut, aluekilpailut Veikkolan koululla ja seurakilpailut Kirkkoharjun koululla. Seuran omat parit osallistuivat aktiivisesti kotimaan seura- ja aluekilpailuihin, valtakunnallisiin kilpailuihin, GP-, SM- ja kansainvälisiin kilpailuihin sekä ulkomailla järjestettäviin kilpailuihin. Seura on tukenut SM-kilpailuihin osallistuvia pareja. Kilpailutoiminnan toiminnalliset tavoitteet Järjestetään kahdet tanssikilpailut Veikkolan koululla Osallistujamäärä taso Aluekilpailut 150 paria Seuran parien osallistuminen kotimaassa järjestettäviin kilpailuihin Seuran parien osallistuminen ulkomailla järjestettäviin kilpailuihin Osallistumiskertoja 250 Aluekilpailut paria Seurakilpailut paria n. 250 Osallistumiskertoja 25 n. 30 Seurakilpailu 80 paria Kilpailutoiminnan talousarvio 6 615, , , , , , , , , ,16 +8, , Varsinaisen toiminnan muut kulut Seuran toiminta on nojannut suureen määrään vapaaehtoistekijöitä ja toiminnasta on vastannut hallitus. Seuran sisäisen tiedottamisen tärkein kanava on ollut nettisivusto, myclub -järjestelmä sekä jäsenistölle sähköpostitse lähetettävät tiedotteet. Vanhemmille on järjestetty tiedotustilaisuuksia, joissa on jaettu tietoa seuran toiminnasta ja on vastaanotettu palautetta. Nettisivusto ja sosiaalinen media on toiminut myös seurasta ulospäin suuntautuvan tiedottamisen kanavana. Lisäksi seura on painattanut mainoksia. Kirkkonummipäivillä seura on esittelyt toimintaansa ja innostanut kirkkonummelaisia tanssin monista mahdollisuuksista. Osa-aikainen työntekijä on tehnyt seuran toimistotöitä.

4 4 TanssiDans kuuluu Suomen tanssiurheiluliittoon sekä Etelä-Suomen liikunta ja urheilu -järjestöön. Yhteistyötä on tehty myös muita urheilulajeja edustavien tahojen kanssa. Toiminnalliset tavoitteet myclub järjestelmän käytön vakiinnuttaminen jäsenistölle Toteutusaika taso Vuoden 2016 aikana Toteutunut Kirkkonummen Sanomissa julkaistut jutut TanssiDansista Laadukkaan toimihenkilöiden toiminnan takaaminen seurassa Kertamäärä 8 Ei toteutunut Stul tai Eslun koulutus 5 koulutus kertaa 5 koulutus kertaa Varsinaisen toiminnan muut kulut talousarvio , , , , , ,67 593,33 593,33 2. Varainhankinta TanssiDans ry on pyrkinyt kasvattamaan jäsenmääräänsä. Uusia ryhmiä on pyritty keskittämään kasvukeskuksiin parhaille ajoille. Salivuorojen haussa on pyritty tekemään hyvää yhteistyötä kunnan kanssa. Jäsenmäärä vuoden lopussa oli 414. Vuoden aikana on järjestetty kaksi näytöstä. Keväällä järjestettiin kevätnäytös ja marraskuussa joulunäytös. Näytökset lisäsivät yhtenäisyyttä seuran sisällä ja ovat antaneet seuran tanssijoille lisää esiintymiskokemusta. Näytösten kautta myös vanhemmat ovat päässeet mukaan toimintaan. Seuran parit ovat myös esiintyneet muissa näytöksissä ja tapahtumissa. Seuran sponsoritiimi on valmistellut hakemukset eri avustuksia varten. Seura on saanut avustuksia Kirkkonummen kunnalta 4.835,00, KKI hanke 3.500,00 OKM ,00, OK Varuboden 1.000,00 ja Hyvä kiertämään 500,00 Varainhankinnan toiminnalliset tavoitteet Järjestetään kevätnäytös koko jäsenistölle Järjestetään joulunäytös koko jäsenistölle Jäsenmäärän lisääminen uusia ryhmiä perustamalla Katsojamäärä Katsojamäärä Henkilömäärä taso 300 hlö 150 hlö 300 hlö 150 hlö 50 uutta jäsentä 250 hlö 120 hlö 400 hlö 196 hlö 39 uutta jäsentä Varainhankinnan talousarvio , , , , , , ,46-355,73

5 , , , ,19 46,43 50,00 46,43 50,00 28,87-5,83 23,04-21,13-5,83-26,96 3. Sijoitus- ja rahoitustoiminta Seura on saanut korkotuottoja pankkitililtä. Sijoitus- ja rahoitustoiminnan talousarvio Liitteenä tuloslaskelma ja tase 2016

1 YLEISTÄ 2 SEURAN VISIO 3 SEURAN EETTISET LINJAUKSET

1 YLEISTÄ 2 SEURAN VISIO 3 SEURAN EETTISET LINJAUKSET TOIMINTALINJA 1 SISÄLLYS SISÄLLYS 2 1 YLEISTÄ 3 2 SEURAN VISIO 3 3 SEURAN EETTISET LINJAUKSET 3 4 SEURAN TAVOITTEET 4 4.1 Kasvatukselliset tavoitteet 4 4.2 Urheilulliset tavoitteet 4 4.3 Viihtymiseen ja

Lisätiedot

Jatkoryhmien tunnit, harjoitukset ja seuran tapahtumat, syksy 2015

Jatkoryhmien tunnit, harjoitukset ja seuran tapahtumat, syksy 2015 Jatkoryhmien tunnit, harjoitukset ja seuran tapahtumat, syksy 2015 Tässä tiedotteessa kerrotaan lukuvuoden 2015 2016 ryhmätunneista sekä seuran harjoituksista ja syyskauden 2015 tapahtumista. 1. Seuran

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 SEURAN VISIO 3 SEURAN EETTISET LINJAUKSET 4 SEURAN TAVOITTEET. 4.1 Kasvatukselliset tavoitteet

1 YLEISTÄ 2 SEURAN VISIO 3 SEURAN EETTISET LINJAUKSET 4 SEURAN TAVOITTEET. 4.1 Kasvatukselliset tavoitteet TOIMINTALINJA v. 2010 1 SISÄLLYS SISÄLLYS 2 1 YLEISTÄ 3 2 SEURAN VISIO 3 3 SEURAN EETTISET LINJAUKSET 3 4 SEURAN TAVOITTEET 3 4.1 Kasvatukselliset tavoitteet 3 4.2 Urheilulliset tavoitteet 4 4.3 Viihtymiseen

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 SEURAN VISIO 3 SEURAN EETTISET LINJAUKSET 4 SEURAN TAVOITTEET

1 YLEISTÄ 2 SEURAN VISIO 3 SEURAN EETTISET LINJAUKSET 4 SEURAN TAVOITTEET TOIMINTALINJA v. 2012 1 SISÄLLYS SISÄLLYS 2 1 YLEISTÄ 3 2 SEURAN VISIO 3 3 SEURAN EETTISET LINJAUKSET 3 4 SEURAN TAVOITTEET 3 4.1 Kasvatukselliset tavoitteet 4 4.2 Urheilulliset tavoitteet 4 4.3 Viihtymiseen

Lisätiedot

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

Tervetuloa TanssiDansiin

Tervetuloa TanssiDansiin Tervetuloa TanssiDansiin JÄSENYYS Jäseneksi liittyminen Jokainen ryhmiin mukaan tuleva liittyy automaattisesti TanssiDans ry:n (ja samalla Suomen Tanssi- urheiluliiton) jäseneksi. Jäsenyys on automaattinen,

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7)

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a Mitä on muuttunut? Tällä lomakkeella hakevat toiminta-avustusta kaikki muut yhdistykset ja yhteisöt paitsi veteraanitoimikunnalle osoitetut

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000 Polvijärven kunta Sivistyslautakunta YLEISAVUSTUKSEN HAKEMUS 1. HAKEMUKSEN KATEGORIA. VAIN YKSI RASTI/HAKEMUS x yleisavustus urheiluseuroille yleisavustus liikuntaa harrastaville yhteisöille yleisavustus

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2012 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012... 1 Toiminnan tarkoitus..... 1 Yleistä..... 1 Hallitustyöskentely vuonna 2012... 1

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin

Lisätiedot

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30 Riihimäki - Liikunnan toiminta-avustus 2018 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 03.03.2018 klo 00:01 Julkaisu loppuu 29.03.2018 klo 14:30 Kunta Riihimäki Hakuohje Linkki

Lisätiedot

2 Jokainen mukana oleva lapsi ja nuori tulee huomioiduksi seuran toiminnassa 4

2 Jokainen mukana oleva lapsi ja nuori tulee huomioiduksi seuran toiminnassa 4 Laatukäsikirja 1 SISÄLLYS 1 TanssiDans ry:n toimintalinja 3 2 Jokainen mukana oleva lapsi ja nuori tulee huomioiduksi seuran toiminnassa 4 3 Lasten liikunnan monipuolisuuden toteutuminen 5 4 Seuran kasvatuksellinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN MAASTOHIIHTO R.Y.:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

Kilpailevien parien ryhmätunnit, harjoitukset ja seuran tapahtumat, syksy 2014

Kilpailevien parien ryhmätunnit, harjoitukset ja seuran tapahtumat, syksy 2014 SYKSY 2014 Kilpailevien parien ryhmätunnit, harjoitukset ja seuran tapahtumat, syksy 2014 Tässä tiedotteessa kerrotaan kilpaileville pareille lukuvuoden 2014 2015 ryhmätunneista sekä seuran harjoituksista

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA Suomen mestaruuskilpailut 1.-2.3. Espoo Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 8.-9.3. Tanska Luokkanousukilpailut

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

RIIHIMÄEN TANSSIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 2017

RIIHIMÄEN TANSSIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 RIIHIMÄEN TANSSIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. YLEISTÄ Riihimäen Tanssiklubi ry on tanssiurheiluseura, joka on Suomen Tanssiurheiluliiton jäsenseura. Tämän lisäksi seura on jäsenenä Hämeen Liikunta

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

KUKA KERTOISI MINULLE?

KUKA KERTOISI MINULLE? KUKA KERTOISI MINULLE? JÄSENET... 3 Uudet jäsenet... 3 Jäsenyysasiat... 3 Jäsenmaksut... 3 Jäsentunnukset Jäsenhuone... 3 Jäsentunnukset Nimenhuuto... 3 TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMINEN... 3 Ryhmät... 3 Aktiivipäivät

Lisätiedot

Sisältö TOIMINTALINJA VISIO Vision toteuttaminen EETTISET LINJAUKSET Eettisten linjausten toteutus

Sisältö TOIMINTALINJA VISIO Vision toteuttaminen EETTISET LINJAUKSET Eettisten linjausten toteutus Toimintalinja 2013 2 Sisältö TOIMINTALINJA... 3 1. VISIO... 3 1.1. Vision toteuttaminen... 3 2. EETTISET LINJAUKSET... 3 2.1. Eettisten linjausten toteutus... 3 3. SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 4 3.1. Terveellisiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Kesäkausi... 3 1.3 Syyskausi... 3 1.4 Yhteistyö... 3 2

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN JUDO ry

ETELÄ-SUOMEN JUDO ry ETELÄ-SUOMEN JUDO ry 6.6.2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

Hakuohje Linkki hakuohjeeseen Pistelasku Ei

Hakuohje Linkki hakuohjeeseen   Pistelasku Ei Kalajokisten urheiluseurojen avustushakemus 2019 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 14.03.2019 klo 08:00 Julkaisu loppuu 01.05.2019 klo 00:00 Kunta Kalajoki Hakuohje Linkki

Lisätiedot

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki.

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Toiminta-ajatus Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v.1959. Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat pyrkii

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Syyskausi... 3 2 Kilpailutoiminta ja siihen liittyvät

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2015

Talousarvioesitys 2015 esitys 2015 Yhdistyksen perustehtävä ja toiminnan tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntaa ja muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sisällysluettelo 1. Puheenjohtajan katsaus... 3 2. Toimitilat... 4 3. Jäsenistö... 5 4. Valmennus 5 5. Kilpailutoiminta... 5 6. Talkootoiminta... 6 7. Seuran hallinto... 6 8. Seuran

Lisätiedot

Rauman Dansseor ry. Toimintalinja

Rauman Dansseor ry. Toimintalinja Rauman Dansseor ry Toimintalinja SISÄLLYS SISÄLLYS 1 1 YLEISTÄ 2 2 SEURAN VISIO 2 3 SEURAN EETTISET LINJAUKSET 3 4 SEURAN TAVOITTEET 3 4.1 Kasvatukselliset tavoitteet 3 4.2 Urheilulliset tavoitteet 4 4.3

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa. *Salon suurin seura; jalkapallo, taitoluistelu, salibandy ja koripallo. *Toimisto sijaitsee Salossa Helsingintiellä, seuran omistamissa

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2019

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2019 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2019 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2019, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Kesäkausi... 3 1.3 Syyskausi... 3 1.4 Yhteistyö... 3 2

Lisätiedot

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH r.y., josta voidaan käyttää epävirallista lyhennystä HSKH. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE Seivästalli ry:n visio ja missio kehittää seiväshypyn valmennus- ja kilpailutoimintaa, suoritus- ja harjoituspaikkoja ja lajikulttuuria sekä vaalia perinteitä tarkoitustaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.6.2015 klo 19.00 Paikka: Paikalla: Tinametsä 5, Espoo Seuran jäsenet: Päivi Leinonen Leea Sokura Seppo Fagerlund Tuomo Hynninen 1) Kokouksen avaus Seuran

Lisätiedot

LIIKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS LIIKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS Hakijan perustiedot Yhdistyksen virallinen nimi Yhdistyksen virallinen lyhenne Y-tunnus rekisteröintinumero Kotipaikka Yhdistyksen katuosoite Kotisivujen www-osoite Toimihenkilöt

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Mikkelin Nuorkauppakamari ry

Toimintasuunnitelma Mikkelin Nuorkauppakamari ry Toimintasuunnitelma 2019 Mikkelin Nuorkauppakamari ry Hallitus 2019 Mari Martikainen, puheenjohtaja Sami Savolainen, varapuheenjohtaja Jenny Paavilainen, talouspäällikkö Johanna Pulkkinen, sihteeri Olli

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Hakemus. Liikuntatoiminnan yleisavustus yhdistykselle Toimintavuosi Haetaan Muualta haettu avustus (mistä haettu ja määrä )

Hakemus. Liikuntatoiminnan yleisavustus yhdistykselle Toimintavuosi Haetaan Muualta haettu avustus (mistä haettu ja määrä ) Janakkalan kunta Juttilantie 1, 1 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 19 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Liikuntatoiminnan yleisavustus yhdistykselle Toimintavuosi 17 Hakija Järjestö/yhdistys/ryhmä

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

Tervetuloa Blue & White:n jäseneksi!

Tervetuloa Blue & White:n jäseneksi! Tervetuloa Blue & White:n jäseneksi! Tanssiurheiluseura Blue and White...3 Seuran hallinto... 3 Tiedonkulku... 3 Harjoitusryhmät ja opetustoiminta... 3 Ryhmämaksut ja laskutus... 4 Seurapäivä ja leiripäivät...

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y.

Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Toimintasuunnitelmat 2005-2006 Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Emoseuran toimintasuunnitelma kaudelle 2005-2006 2 1. Yleistä Jyväskylän Hiihtoseura on perustettu Jyväskylään 21.10.1945

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle TOIMINTASUUNNITELMA ajalle 1.7.2017 30.6.2018 SEURAN TAVOITTEET Helsingin Luistelijoiden strategian 2015-2018 mukaan seuran missio on luoda edellytykset taitoluistelun harraste- ja kilpailutoiminnalle

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2010 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2010...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Olennaiset tapahtumat tilikaudella 1.1. 31.12.2010...3

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

TKO-äly ry. Talouskertomus

TKO-äly ry. Talouskertomus TKO-äly ry Talouskertomus 1.1.2016 31.12.2016 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2016 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

T A N S S I U R H E I L U S E U R A S T E P R Y T O I M I N T A L I N J A

T A N S S I U R H E I L U S E U R A S T E P R Y T O I M I N T A L I N J A T A N S S I U R H E I L U S E U R A S T E P R Y T O I M I N T A L I N J A Laatinut: Johtokunnan pyynnöstä Jukka Reunavuori Päivitetty: 15.10.2009 Voimassa: toistaiseksi Vastuu: Tanssiurheiluseura Step

Lisätiedot

PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat

PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat 2012 2015 Nuorisovalmennuspäällikkö 2015 2016 Nuorisovalmentaja 2016 2018 Nuorisovalmentaja 50% 2019 - Valmennuskoordinaattori 50% - työtehtävät,

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Toimintalinja. Sivu 1

Toimintalinja. Sivu 1 Toimintalinja Sivu 1 Tämä toimintalinja on tehty palvelemaan Mäntän Ratsastajien seuratoimintaa, tukemaan seuratoiminnan raameja, antamaan seuratoiminnalle suuntaa sekä laatua. Toimintalinjaa päivitetään

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

AKK-Motorsport ry - Seurasertifikaatti

AKK-Motorsport ry - Seurasertifikaatti 14.12.2009 AKK-Motorsport ry - Seurasertifikaatti Jäsenseurojen tulos ja laatuperusteinen arviointi on osa AKK-Motorsportin seurakehitystyötä. Se on seuroille vapaaehtoinen ja tarkoitettu seuran toiminnan

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet HEINOLAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Liikuntajärjestöjen avustusohjeet Heinolan liikunta- ja kulttuurilautakunta 12.2.2013 (4.11.2014 74 säännöt urheiluasioiden palkitsemisesta, 3.6.2015 33 3. Kohdeavustukset)

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Absolute Judging System -arviointimenetelmän käyttö 2019

Absolute Judging System -arviointimenetelmän käyttö 2019 Absolute Judging System -arviointimenetelmän käyttö 19 1. LÄHTÖKOHTA JA TAVOITTEET Tutkimuksen taustat ja tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena on kerätä kokemuksia uuden kilpailijoiden suoritusten arviointimenetelmän

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry 0 Suomen Cheerleadingliitto ry Talousarvio 2012 Lasten ja nuorten liikunta/talousarvio 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Kesäleiri Osallistumismaksut 18350,00 15900,00 Ohjaajapalkkiot -1480,00-1120,00 Ulkom.ohjaajien

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille 2 2012 Copy 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana Keskiarvo: 5,1 Joukkue, jossa lapsi on mukana 25 11 20 15 7 19 11 7 15 8 6 B pojat C pojat D99 pojat D00 pojat E01

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Talousarvio 2013. Suomen Cheerleadingliitto

Talousarvio 2013. Suomen Cheerleadingliitto Talousarvio 2013 Suomen Cheerleadingliitto Kilpailutoiminta / Talousarvio 2013 Kilpailutoiminta Budj/13 Budj/12 May Madness kilpailu Osallistumismaksut 18000,00 15000,00 Pääsylipputulot 11000,00 9000,00

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot