Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y."

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y.

2 Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Emoseuran toimintasuunnitelma kaudelle Yleistä Jyväskylän Hiihtoseura on perustettu Jyväskylään talviurheilun erikoisseuraksi. Tänä vuonna seuramme aloittaa siis 60:n toimintavuotensa. Merkkivuoden kunniaksi seura ei järjestä varsinaisia juhlallisuuksia, mutta toivomme, että tulevalle kaudelle asetettujen tavoitteiden saavuttamisella ja seuran toiminnan kehittämisellä sekä eteenpäinviennillä voimme juhlistaa 60-vuotista taivaltamme. Seuran päälajeina ovat viime vuosina olleet hiihto, alppihiihto, mäkihyppy, yhdistetty ja lumilautailu. Viime vuosina erityisesti yhdistetty, mäki ja alppilajit ovat olleet seuran menestyslajeja. Hiihdon puolella JHS on tullut esille valtakunnallisesti mm. suurten kisojen järjestäjänä (SM 2000 ja HS 2005). 2. Seuran toimintaperiaatteet Jyväskylän Hiihtoseura edistää talviliikuntaa ja talviurheilua hiihdon eri lajeissa. Seura hankkii jäsenistönsä pääasiallisesti Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan alueelta. JHS:n toiminnan painopiste on nuorten valmennus- ja kilpailutoiminnan järjestämisessä. Edustustason urheilijoille seura pyrkii hankkimaan mahdollisuudet ammattimaiseen valmentautumiseen yhteistoiminnassa lajiliittojen, yhteistyökumppaneiden ja kaupungin liikuntatoimen kanssa. Seura ei harjoita aktiivista edustustason urheilijoiden rekrytointia, mutta tarjoaa esim. Jyväskylän seudulle opiskelemaan tulleille urheilijoille mahdollisuudet liittyä seuraan ja seuran kilpailutoimintaan. Seura tekee tiivistä yhteistyötä muiden Suur-Jyväskylän alueen talviurheiluseurojen, kaupungin ja yritysten kanssa talviurheilun tunnettavuuden edistämiseksi järjestämällä SM- ja kansallisen tason kilpailuja sekä yritysten kilpailutapahtumia. Jyväskylän Hiihtoseura tukee kaikkia ohjelmassaan olevien lajien urheilijoita tasapuolisesti. Urheilijoille annettava tuki kanavoidaan pääsääntöisesti jaostojen toiminnan ja varainhankinnan kautta. Edustustason urheilijoiden tarvitsema tuki hankitaan tarvittaessa kaikkien jaostojen yhteistoimintana. 3. JHS:n toimintaorganisaatio Jyväskylän Hiihtoseuran toimintaorganisaation muodostavat seuran kokous, hallitus sekä hiihto-, alppi- ja mäkijaostot. Toimeenpanovaltaa JHS:n osalta käyttää seuran hallitus. Seuran kokouksia ovat varsinainen kevätkokous ja varsinainen syyskokous. Kevätkokouksessa käsitellään mm. seuraavan kauden toimintasuunnitelma, talousarvio ja valitaan seuran hallituksen puheenjohtaja (= seuran puheenjohtaja). Syyskokouksessa käsitellään edellisen kauden toimintakertomus sekä vahvistetaan toimintakauden tilinpäätös. Seuran toiminnallisen ytimen muodostavat itsenäisesti toimivat hiihto-, alppi- ja mäkijaostot, jotka luovat edellytykset niin harrastelijoille kuin Suomen tai jopa maailman huipulle tähtääville urheilijoillemme.

3 Jaostot toimivat jaostojensa puheenjohtajien johdolla ja toteuttavat itsenäisesti seuran vuosikokouksen hyväksymää jaoston toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Jaostojen puheenjohtajat raportoivat jaostojen toiminnan ja budjetin toteutumista seuran hallituksen kokouksissa. JHS:n nimissä tapahtuvasta markkinoinnista ja tiedottamisesta vastaa seuran hallitus. Jaostojen puheenjohtajat pitävät seuran hallituksen tietoisina jaostojen omaan toimintaan ja varainhankintaan liittyvästä markkinoinnista ja sopimuksista. 4. JHS:n tavoitteet toimintavuodelle Jyväskylän Hiihtoseura on asettanut toimintakaudelle mm. seuraavia tavoitteita: 4.1 Jyväskylän Hiihtoseuran yleistavoitteet: JHS:n kokonaistoimintaa ja talouden suunnittelua kehitetään ja vakioidaan seuran sääntöjen mukaiseksi Jaostojen välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta kehitetään siten, että eri jaostojen kilpailujen ja muiden tapahtumien järjestelyihin osallistuu tarvittaessa rutiininomaisesti seuran koko jäsenistö Seuran hallitus pitää yhteyttä kaupungin päättäjiin ja tekee esityksiä JHS:n toiveiden mukaisesta talviurheilupaikkojen kehittämisestä Seuran hallitus luo yhteyksiä kaupungin liike-elämän edustajiin ja pyrkii saamaan tukea seuran toiminnan perusrahoitukselle erilaisin yhteistoimintasopimuksin Nuorten urheilijoiden vanhempia aktivoidaan seuran toimintaan ja järjestetään heille valmennuksen perustietouden luentoja ja koulutustilaisuuksia 4.2 Jyväskylän Hiihtoseuran valmennus- ja kilpailutavoitteet: Jaostot tarjoavat urheilijoilleen ammattimaista valmennusta, ohjausta ja huoltoa. Urheilijoille taataan mahdollisuus keskittyä harjoitteluun ja kilpailemiseen. Jaostojen valmennustoimintaa vahvistetaan ohjaajien ja valmentajien toimintaedellytyksiä parantamalla Seuran nuoria urheilijoita aktivoidaan osallistumaan kilpailuihin alueellisella ja valtakunnallisella tasolla JHS:stä pyritään saamaan mahdollisimman monta edustajaa ja joukkuetta eri ikäkausien SM- tai vastaaviin kilpailuihin Tulevien vuosien kansallisten ja mahdollisten SM-tasoisten kilpailuhakemusten tekeminen 3 5. Päämäärät ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi 5.1 Yleistavoitteet Jyväskylän Hiihtoseuran hallitus käsittelee kokouksissaan seuran nykytilaa ja etsii keinoja toiminnan tehostamiseksi usean vuoden aikajänteellä. Hallitus laatii seuran kehittämissuunnitelman ja esittää sen varsinaiselle kevätkokoukselle toukokuussa Hallitus ja jaostot aloittavat jo toimintakauden kuluessa toimenpiteet seuraavan kauden toiminta- ja taloussuunnitelmien laatimiseksi.

4 Seuran hallitus toimii ensimmäisessä vaiheessa aktiivisesti saadakseen seuran aktiivihenkilöt koolle eri tilaisuuksiin ja jatkossa tärkeänä kohderyhmänä ovat kilpailijoiden vanhemmat ja muut tukihenkilöt. Seuran puheenjohtaja sopii yhteistoimintatilaisuuden Jyväskylän kaupungin liikuntajohdon kanssa. Tilaisuudessa käsitellään seuran hallituksen valmistelema JHS:n toiveiden mukainen lista niistä asioista, joita JHS toivoo kehitettävän Jyäskylän talviurheilupaikkojen ylläpidon osalta. Seuran hallitus ja seuran jäsenet kartoittavat ne potentiaaliset liike-elämän toimijat, jotka ovat kiinnostuneita tukemaan JHS:n toimintaa. Hallitus laatii yhteistoimintasopimuksen mallin, jonka mukaisesti pyritään neuvottelemaan mahdolliset sponsorointisopimukset seuralle. Jaostot etsivät omia yhteistyökumppaneita, aktiviteetteja ja talkootehtäviä, joiden tuotto voidaan käyttää jaoston toimintaan. Seuran nuorten urheilijoiden vanhemmille järjestetään info-tilaisuuksia, joissa annetaan perustietoa eri lajien valmennuksesta, kilpailutoiminnasta ja varusteista Kilpailutoiminta Jaostot hankkivat ja sitouttavat ammattitaitoiset valmentajat tai ohjaajat seuran toiminnassa mukana oleville urheilijaryhmille. Jaostojen toimintamäärärahoja kohdistetaan riittävästi myös valmentajien ja ohjaajien kulujen kohtuulliseen korvaamiseen. Jaostojen puheenjohtajat vastaavat siitä, että kaikissa johdetuksi ilmoitetuissa nuorten valmennustilaisuuksissa on paikalla seuran vastuuhenkilö. Jaostojen toiminnassa mukana olevien urheilijoiden keskuudessa pyritään saamaan aikaan positiivinen suhtautuminen kilpailutoimintaan. Ohjaajien tulee korostaa, että nuorimpien kilpailijoiden osalta tärkeintä ei ole sijoittuminen vaan oppiminen kilpailutilanteeseen. Erityisesti vuotiaiden kilpailutoimintaa pyritään aktivoimaan positiivisessa hengessä. Nuorten urheilijoiden ryhmähenkeä kohotetaan kokoamalla viestijoukkueita tai muita joukkueita. Joukkueiden ja viestijoukkueiden kokoaminen madaltaa myös osaltaan nuoren urheilijan kynnystä osallistua kilpailutoimintaan. Jaostot selvittävät tulevina vuosina haettavina olevat alueelliset, kansalliset ja SM-tason kilpailut. Kevään 2006 aikana seuran hallitus tekee päätökset järjestettäviksi haettavista kilpailuista jaostojen puheenjohtajien esityksestä. 5.3 Seuranta ja palkitsemiset Hallitus seuraa kokouksissaan JHS:n urheilijoiden osallistumista ja onnistumisia kilpailuissa toimintakauden aikana. Jaosten puheenjohtajien esityksestä seuran hallitus kohdentaa tarvittaessa resursseja erityisesti valtakunnallisella tasolla menestyneelle jaostolle tai yksittäiselle urheilijalle. Kilpailukauden päättyessä hallitus järjestää seuran yhteisen päättäjäistilaisuuden, jossa palkitaan seuran urheilijoita, valmentajia ja huoltajia mm. seuraavin perustein: kilpailumenestys aktiivinen osallistuminen seuran eri toimintoihin muu seuran toiminnan edistäminen 5.4 Jyväskylän Hiihtoseuran kehittämissuunnitelma Suunnitelma laaditaan seuran hallituksen johdolla ja esitellään seuran varsinaiselle kevätkokoukselle toukokuussa 2006.

5 5 6. Jaosten toimintasuunnitelmat Hiihtojaoston, mäkijaoston ja alppijaoston toimintasuunnitelmat ovat liitteenä 2.

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2018 30.4.2019 1. YLEISTÄ - Ollaan mukana alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Liiton toimintamalli 31.12.2014 mennessä Vuoden 2014 aikana puretaan molemmat kilpailutoiminnasta vastaavat lajiliitot, ja siirretään koko toiminta 31.12.2014 mennessä SKRL ry:n

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2016 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2017 30.4.2018 1. YLEISTÄ - Kehitetään yhteistyötä alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA Suomen mestaruuskilpailut 1.-2.3. Espoo Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 8.-9.3. Tanska Luokkanousukilpailut

Lisätiedot

HPK-Juniorijääkiekko ry. Joukkueenjohtajan tehtävät Mika Kannisto

HPK-Juniorijääkiekko ry. Joukkueenjohtajan tehtävät Mika Kannisto HPK-Juniorijääkiekko ry Joukkueenjohtajan tehtävät 9.8.2017 Mika Kannisto Joukkueenjohtaja Joukkueenjohtajat muodostavat yhdessä muiden toimihenkilöiden (valmentajat ja huoltajat) kanssa joukkueen johtoryhmän

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 4.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2016 30.4.2017 1. YLEISTÄ - yhteistyötä kehitetään Jämi Keskuksen kanssa alue-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Puolustusvoimien kilpailutoiminta

Puolustusvoimien kilpailutoiminta Puolustusvoimien kilpailutoiminta Ohje Puolustusvoimien kilpailu- ja valmennustoiminnasta 1. Johdanto 1.1 Kilpaurheilun perusteet Puolustusvoimien kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta tähtää

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Yleistä Vuoden 2018 tärkeimpinä toiminnallisina asioita on seuran jäsenmäärän kasvattaminen, kurssi- ja kilpailutoiminnan jatkuvuus

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2016 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jari Kinnunen Rauhalantie 14

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi

Lisätiedot

Alppijaoston johtokunnan kokous

Alppijaoston johtokunnan kokous Lahden hiihtoseura, Alppijaoston johtokunnan kokous Osoite: Urheilukeskus, Lahti Päivämäärä: 24.3.2015 Alppijaoston johtokunnan kokous Aika: 24.3.2015 klo 18:00 Paikka: Finlandia hiihdon toimisto Läsnä:

Lisätiedot

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi /7/7 Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 00, 0 % 80,0 % 60,0 %,6 % 0,0 %, % 0,0 % 0,0 % 7,9 % 7,9 %,6 %,6 % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.86)

Lisätiedot

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla. hallitus 9.12.2014 EsJt:n muodostelmaluistelun pelisäännöt Muodostelmaluistelun tavoitteet EsJt:n muodostelmaluistelun tavoitteena on tarjota luistelijoita kehittävää, laadukasta, pitkäjänteistä, määrätietoista

Lisätiedot

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2014 Kymenlaakson Yleisurheilu ry keskittyy uudistetun yleisurheilustrategian painopisteiden mukaisesti alueen ja piirin kilpailujen

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Syyskokous Vivecan sauna

Syyskokous Vivecan sauna Syyskokous 2.11.2018 Vivecan sauna Syyskokouksen asialista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Palvelut

TOIMINTASUUNNITELMA Palvelut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Palvelut 1 Varmistetaan jäsenetujen ja liikunnallisten etutapahtumien jatkuminen olemassa olevien kumppaneiden kanssa Tehdään lista jäsenjärjestöille olemassa olevista jäseneduista

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN MAASTOHIIHTO R.Y.:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10 ULVILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO LIIKUNTATOIMI Täyttäkää sinisellä merkityt kentät!.) VALMENTAJAT * Voivat olla seuran jäseniä tai ostopalveluna hankittuja valmentajia *

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Päälajit nykyään lentopallo, voimistelu ja yleisurheilu

Päälajit nykyään lentopallo, voimistelu ja yleisurheilu Maskun Katajan TOIMINTAKÄSIKIRJA 1 Yleistä 1.1 Perustietoja Perustettu vuonna 1915 Päälajit nykyään lentopallo, voimistelu ja yleisurheilu Jäsenmäärä noin 300 Toiminnan pääpaino lapsi- ja nuorisoliikunnassa

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki.

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Toiminta-ajatus Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v.1959. Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat pyrkii

Lisätiedot

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE Seivästalli ry:n visio ja missio kehittää seiväshypyn valmennus- ja kilpailutoimintaa, suoritus- ja harjoituspaikkoja ja lajikulttuuria sekä vaalia perinteitä tarkoitustaan

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Seurapäivien ryhmäkeskustelut Seurapäivät Veli-Tapio Kangasluoma

Seurapäivien ryhmäkeskustelut Seurapäivät Veli-Tapio Kangasluoma Seurapäivien ryhmäkeskustelut 2011-2015 Seurapäivät 26.11.2016 Veli-Tapio Kangasluoma Seurapäivät 2011-2015 - ryhmäkeskustelut 2011 Turku TUL:n arvot ja seuratyön arvot 2012 Joensuu Seuran toiminta ja

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella Laatua kaikille, omat polut huippuosaajille! Miten vastata lahjakkaiden ja motivoituneiden nuorten tarpeisiin? Miten

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

1) Vastaajan taustatiedot

1) Vastaajan taustatiedot Seuran toiminnan arviointi: Hyvä xxxxx:n jäsen, Olet aloittamassa seuran toiminnan arviointikyselyyn vastaamista. Hienoa! Seuran toimintaa halutaan kehittää entisestään, ja sitä varten Sinun kokemuksesi

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje 1 TARKOITUS... 2 2 YLEISET PERIAATTEET... 2 3 HALLINTO... 3 3.1 Liittokokoukset... 3 3.2 Hallitus... 3 2.2.2 Hallituksen järjestäytyminen ja kokoontuminen...

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa. *Salon suurin seura; jalkapallo, taitoluistelu, salibandy ja koripallo. *Toimisto sijaitsee Salossa Helsingintiellä, seuran omistamissa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous

Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringeten Reilu Peli periaatteet 12.11.2011 Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringette on suurenmoinen peli. Se tarjoaa parhaimmillaan mukana oleville ympäristön, jossa opitaan voittamaan ja häviämään sekä

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

SUOMEN VALJAKKOURHEILIJOIDEN LIITTO RY

SUOMEN VALJAKKOURHEILIJOIDEN LIITTO RY SUOMEN VALJAKKOURHEILIJOIDEN LIITTO RY 2002 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA TOIMINTASEKTORIT 1. Lasten ja nuorten liikunta Tuotot Kulut Netto Hallitus nimeää kaksi vastuuhenkilöä, yhden ajopuolelta ja toisen

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Kilpailusäännöt

Kilpailusäännöt Kilpailusäännöt 2015-2016 Liitossa on operatiivista urheilutoimintaa varten kolme lajiryhmää: maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty sekä alppilajit. Johtokunta kuultuaan lajiryhmien seuroja valitsee maastohiihdon

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Kisakallio Toimintasuunnitelma 2012 A. NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALA Kilpailutapahtumien monipuolistaminen Taitokisat Show Your Skills Harjoittelukulttuurin kehittäminen seuroissa Yksilön valmentaminen joukkueurheilussa

Lisätiedot

Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän

Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän Elämässä matka on tärkeämpi kuin maali 1 KULTTUURI JA TAIDE KAUPUNKI JA LIIKE-ELÄMÄ MAJOITUS JA RAVINTOLA- PALVELUT MATKAILU Tiilaakso Liikunta ja

Lisätiedot

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Yleistä Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Kiuruveden Urheilijat on urheilun yleisseura, jonka yhtenä jaostona toimii hiihtojaosto. Hiihtojaoston tavoitteena on tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO 1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO Seurassa päätösvaltaa käyttää seuran sääntömääräinen yleinen kokous. Noormarkun Koitossa yleinen kokous on syksyllä ja keväällä. Toimeenpanevana elimenä on johtokunta.

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura KOIVISTON ISKU ry

Voimistelu- ja urheiluseura KOIVISTON ISKU ry Voimistelu- ja urheiluseura KOIVISTON ISKU ry 2 www.koivistonisku.fi KOIVISTON ISKU RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 Alkava 80. toimintavuotemme on merkittävä, sillä järjestämme 80-vuotisjuhlat sekä

Lisätiedot

INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL

INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL Esitys Taekwondourheilijoiden kevätpäivässä 3/6/13 INVICTUS 2 TU11:n IDEA Taekwondourheilijat 2011 ry on taekwondoseura, joka tarjoaa huippuluokan taekwondo-opetusta

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa MUOTIALAN PÄIVÄKODIN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii Muotialan päiväkodin yhteydessä ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO. Tavoitteellista kilpaurheilua päämäärätietoista opiskelua

URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO. Tavoitteellista kilpaurheilua päämäärätietoista opiskelua URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO Urheilulinja Opiskelijoille, joilla on tavoitteellinen kilpaurheiluharrastus Aloituspaikkoja 36 Päälajit jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, salibandy, golf, yleisurheilu, uinti

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA SML:N ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo: ANTIDOPINGOHJELMA 1 SML:N ANTIDOPINGTYÖN ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGTYÖ JA -VALVONTA 3 DOPINGRIKKOMUKSET (LÄHDE ADT) 4 TAVOITTEET 5 TOIMENPITEET 5.1 Säännöt, ohjeistukset

Lisätiedot

Riihimäen Palloseura Toimintamalli

Riihimäen Palloseura Toimintamalli Riihimäen Palloseura Toimintamalli Markus Koivuniemi Nuorisopäällikkö 12.9.2013 Sisältö Riihimäen Palloseuran toimintamalli ja ohjeistus Joukkueenjohtajille Valmentajille Rahastonhoitajille Huoltajille

Lisätiedot

www.koivistonisku.fi KOIVISTON ISKU RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008

www.koivistonisku.fi KOIVISTON ISKU RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 www.koivistonisku.fi KOIVISTON ISKU RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Alkava 81. toimintavuotemme tulee olemaan merkittävä, sillä järjestämme Porin 450-vuotisjuhliin liittyen 3-päiväiset SM-maantieajot

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

Visio, missio, arvot ja strategia

Visio, missio, arvot ja strategia Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot