TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry"

Transkriptio

1 TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia harrastusmahdollisuuksia jokaiselle halukkaalle. Toimintaan kuuluu niin hevosten kanssa tapahtuva harrastustoiminta kuin mahdollisuus monipuoliseen ja innostavaan liikunnan harrastamineen yhdessä. Lakeudenportin Ratsastajat haluaa jatkossakin tarjota ns. matalan kynnyksen toimintaa, jolloin mahdollisimman monella on mahdollisuus harrastaa tulotasoon katsomatta. 2. Arvot ja eettiset linjaukset 3. Seuratoiminnan tavoitteet Toiminta perustuu hevosen ja luonnon sekä hevosmiestaitojen kunnioittamiseen. LpR ry korostaa myös omaehtoisuutta: jokaisella on mahdollisuus osallistua toimintaan omien kykyjen ja halujen mukaan. Yhteisöllisyys ja vapaaehtoisuus ovat tärkeitä toimintaa ohjaavia arvoja - seura pyrkii siihen, että tallilla ja seuran toiminnassa on hyvä ja hauskaa olla yhdessä. Hevosmiestaitojen lisäksi seura haluaa nostaa esille hyvät käytöstavat, joiden käyttöön seurassa opastetaan kaikessa toiminnassa. Kiinnitämme huomiota myös käyttäytymiseen sosiaalisessa mediassa. Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Avoimuus kaikessa toiminnassa ja tiedottamisessa on avainasemassa. Lakeudenportin Ratsastajat on varsin tuore seura (perustettu 12/2012), joten kaudella 2017 päätavoitteena on edelleen vakiinnuttaa seuran toimintaa ja hakea sille parhaita mahdollisia kanavia. Toiminnan alkuvuosien tärkeänä tavoitteena on myös seuratoimijoiden kouluttaminen ja tukeminen eri toiminnoissa. Seura haluaa tarjota jäsenilleen mielekästä toimintaa niin hevosten ja ratsastuksen kuin muunkin liikunnan parissa. Seura pyrkii tarjoamaan monipuolista ja innostavaa kunto- ja terveysliikuntaa ja liikunnanohjausta kaikille ikäryhmille, sukupuolille ja toimintakyvyltään erilaisille ryhmille. Seura haluaa ohjata jäsenet perheineen

2 TOIMINTALINJA (2/5) löytämään nimenomaan harrasteliikunnan riemun ilman kilpaurheilun luomia paineita, ilman fyysisiä ja motorisia vaatimuksia ja ilman sosioekonomisia rajoitteita Tärkeänä tavoitteena pidetään myös seuratyön luomista mielekkääksi teemalla "Yhdessä olemme enemmän". Ketään ei haluta pakottaa toimimaan, vaan kannustaa osallistumaan juuri siinä määrin ja muodossa, kuin se kulloinkin itselle parhaiten sopii. Seuran tavoitteena on kasvattaa hyvin käyttäytyviä, avoimia ja hevosia sekä luontoa ja hevosmiestaitoa kunnioittavia nuoria tulevaisuuden seuratoimijoiksi. Lapsille on jo toiminnassa oma hevoskerho, mutta nuorille ja aikuisille pyritään lähitulevaisuudessa kehittämään omaa, vastaavaa toimintaa tarjoamalla erilaisia kursseja. Pyritään tukemaan kilpailevia ratsastajia stipendein tai muulla hyväksi katsotulla tavalla. 4. Käytännön toiminta ja periaatteet Toimintaa: kilpailuharjoitukset Etelä-Pohjanmaan Valmennustallin tiloissa seuracup seuran mestaruuskilpailut retkiä, tapahtumia, koulutuksia, kursseja, illanviettoja avoimien ovien päivät, Nouse Ratsaille -päivä tallin ja seuran yhteinen joulujuhla, talvirieha sekä syksyinen kettujahti valmennukset merkkisuoritukset (aloitettu 2014) Jäsenedut: vuoden tallikaveri ja vuoden hevonen -äänestys kilpailija- ja aluelupakoulutus vuosittain SRL:n edut Periaatteita: lisäksi retkiä, koulutuksia ja tapahtumia jäsenhintaan tai jopa veloituksetta alennettu hinta LpR:n järjestämien seurakisojen lähtömaksuista (täys- ja perhejäsenille) ilmainen hevoskerho lapsille oikeus osallistua seuracupiin

3 TOIMINTALINJA (3/5) Tiedotus: Yhteistyö: toiminta on tarkoitettu kaikille ikään, sukupuoleen tai toimintakykyyn katsomatta toimintaan saa jokainen osallistua omien halujen ja kykyjen mukaan jokaisella jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa - kaikki ovat aina tervetulleita johtokunnan kokouksiin kertomaan omista toiveistaan ja ideoistaan kaikki pöytäkirjat ovat avoimesti kaikkien nähtävillä tallin satulahuoneessa talkootöihin/tapahtumien järjestämiseen osallistuminen on vapaaehtoista kilpailuissa korostetaan iloisella mielellä osallistumista, kyseessä on aina harjoitustilanne, josta on tarkoitus oppia seura panostaa toimivaan tiedotukseen (oma vastuuhenkilö) pääasialliset tiedotuskanavat: sähköpostitiedote, sosiaalinen media (Facebook), nettisivut sekä seuran ilmoitustaulu Etelä-Pohjanmaan Valmennustallin tiloissa seura toimii yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Valmennustallin kanssa yhteistä toimintaa myös alueen muiden yhdistysten ja yritysten kanssa Varainhankinta: Palkitsemiset: Seura saa varoja toimintaansa jäsenmaksusta sekä kilpailujen, koulutusten ja yleisötilaisuuksien järjestämisestä. vuosittain myönnetään erilaisia kunniamainintoja, jotka jaetaan tallin yhteisissä tapahtumissa LpR ry myöntää vuosittain stipendejä kertyneistä varoistaan 5. Organisaatio ja vastuunjako Lakeudenportin Ratsastajat toimii Suomen Ratsastajanliitto ry:n alaisuudessa. Toimintaa ja taloutta hoitaa johtokunta, johon kuuluu kahdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja ja 5-10 jäsentä (0-2 varajäsentä). Johtokunnan tehtävänä on erityisesti toteuttaa seuran kokousten päätökset, johtaa ja kehittää seuran toimintaa, valita tarvittavat työryhmät, vastata seuran taloudesta, pitää jäsenluetteloa, tehdä seuran toimintakertomus ja tilinpäätös sekä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten sekä hoitaa seuran tiedotustoimintaa. Johtokunta kokoontuu vuoden aikana tarpeen mukaan. Johtokunnan työnjako

4 TOIMINTALINJA (4/5) puheenjohtaja (yhteyshenkilö alueelle/liittoon) varapuheenjohtaja sihteeri (yhteyshenkilö alueelle/liittoon) jäsensihteeri tiedotus rahastonhoitaja sponsorointi virkistystoiminta ja vapaa-aika kanttiini kilpailut heppakerho Johtokunnan ulkopuolella: juniorityö nuorisojäsenet (2 jäsentä) Alueen ja liiton tiedotteet välitetään sihteerin toimesta eteenpäin johtokunnalle ja sähköpostitiedotteen tilanneille. Päätöksenteko halutaan pitää avoimena ja julkisena ja kokoukset ovat aina avoimia kaikille jäsenille. Kokouksista ilmoitetaan Etelä-Pohjanmaan Valmennustallin ilmoitustaululla sekä sähköpostitiedotteella. 6. Toimintalinjan päivitysaikataulu Toimintalinja on tehty asetetun tavoitteen mukaisesti vuonna 2013 ja hyväksyttiin hallituksen kokouksessa Sitä on päivitetty ja täydennetty vuosittain (alkuvuonna) vuodesta 2014 asti. Seuran uusi hallitus käy toimintalinjan seuraavan kerran läpi vuoden 2018 ensimmäisessä kokouksessa ja tarkistaa, miten toimintalinja sopii sen hetkiseen tilanteeseen. Toimintalinja on kaikkien luettavissa seuran nettisivuilla. Seuran yhteystiedot

5 TOIMINTALINJA (5/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry. puheenjohtaja Jutta Neste

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Toiminnan tarkoitus ja strateginen päämäärä Lakeudenportin Ratsastajat ry:n toiminnan tarkoituksena on järjestää jäsenistölleen

Lisätiedot

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 2013 Toimintalinja Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 Ratsastusseuran toimintalinja Yleistä toimintalinjasta - Toimintalinjan työstäminen aloitetaan

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ 5.2.2017 Sisältö JOHDANTO... 3 RATSASTUSSEURAN VISIO...4 RATSASTUSSEURAN ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET... 5 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET...6 Lyhyen aikavälin

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

TOIMINTALINJA 2015 Rusko Riding Team ry.

TOIMINTALINJA 2015 Rusko Riding Team ry. TOIMINTALINJA 2015 Rusko Riding Team ry. - turvallisessa seurassa VISIO: Rusko Riding Team ry. (TeamRR) on aktiivinen ratsastusseura, joka palvelee niin yksityishevosten omistajia kuin ratsastuskoulun

Lisätiedot

ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA

ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA Alavuden Ratsastajat ry 2013 STRATEGISTEN VALINTOJEN LÄHTÖKOHDAT TOIMINTAAMME OHJAAVAT ARVOT Perinteiden kunnioittaminen: Historian tunteminen antaa näkökulmaa sekä

Lisätiedot

Ratsastusseura Kopse Ry 31.5.2015 Toimintalinja 2015. Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja

Ratsastusseura Kopse Ry 31.5.2015 Toimintalinja 2015. Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja 1 Johdanto Seuramme valittiin Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisvalmennukseen syksyllä 2014. Tämän seurauksena teimme toimintalinjan luomaan selkeyttä seuran

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Toimintalinja. Sivu 1

Toimintalinja. Sivu 1 Toimintalinja Sivu 1 Tämä toimintalinja on tehty palvelemaan Mäntän Ratsastajien seuratoimintaa, tukemaan seuratoiminnan raameja, antamaan seuratoiminnalle suuntaa sekä laatua. Toimintalinjaa päivitetään

Lisätiedot

Ennen työn aloittamista miettikää seuraavia kohtia:

Ennen työn aloittamista miettikää seuraavia kohtia: Toimintalinja 2017 Kuopion Ratsastajat ry Yleistä toimintalinjasta Seuran toimintalinja rakennetaan yhteistyöllä. Toimintalinja on seuran markkinointi- ja profilointikeino, kyky erottautua muista seuroista.

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA

Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA 1. YLEISTÄ TOIMINTALINJASTA 2. VISIO 3. ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET 4. TOIMINNAN TAVOITTEET 5. KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET 6. ORGANISAATIO JA VASTUUNJAKO

Lisätiedot

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 2 Sisältö 1 SEURAN VISIO... 3 2 SEURAN EETTISET LINJAUKSET... 4 3 SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 3.1. VIIHTYMISEEN JA ILMAPIIRIN

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

TOIMINTALINJA. Oulujärven Ratsastajat ry Tapulitie 11 91700 VAALA

TOIMINTALINJA. Oulujärven Ratsastajat ry Tapulitie 11 91700 VAALA 1 Oulujärven Ratsastajat ry Tapulitie 11 91700 VAALA TOIMINTALINJA Seuran toimintalinjan tekemisen tarkoituksena on, että seura miettii toimintansa tarkoitusta, periaatteita ja tapoja toimia. Seuran toimintalinjan

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

Ala-Keiteleen Ratsastajat ry. Toimintalinja Tukeminen tekemiseen

Ala-Keiteleen Ratsastajat ry. Toimintalinja Tukeminen tekemiseen Ala-Keiteleen Ratsastajat ry Toimintalinja Tukeminen tekemiseen 1 Sisältö Johdanto s. 3 Ratsastusseuran visio s. 4 Ratsastusseuran arvot s. 5 Toiminnan tavoitteet s. 6 Vuosikello 2014 s. 7 Käytännön toiminta

Lisätiedot

TOIMINTALINJA

TOIMINTALINJA TOIMINTALINJA 2017-2018 TOIMINTALINJA Toimintalinjan käsikirjassa kuvataan seuran toiminnan periaatteita ja tavoitteita. Tämän asiakirjan tavoitteena on kehittää laadukasta toimintaa jäsenten toiveiden

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

Ratsastusseuran toimintalinja

Ratsastusseuran toimintalinja Ratsastusseuran toimintalinja Kauniaisten Ratsastajat - Grankulla Ryttare ry KRG Sisällysluettelo Päivitykset...1 1. Johdanto...2 2. Ratsastusseuran visio...2 3. Arvot ja eettiset linjaukset...3 4. Seuratoiminnan

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt

Lisätiedot

Toimintalinja 2014 Sivu 1 / 12

Toimintalinja 2014 Sivu 1 / 12 Toimintalinja 2014 Sivu 1 / 12 TOIMINTALINJA 2014 H C GRANN ry H C GRANN rf 31.1.2014 Toimintalinja 2014 Sivu 2 / 12 Johdanto Tämä toimintalinja on laadittu osana Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisvalmennusta,

Lisätiedot

Ratsastus. - koko elämän harrastus

Ratsastus. - koko elämän harrastus Ratsastus - koko elämän harrastus Nouse ratsaille! Ratsastus on luonnonläheinen, tasa-arvoinen ja monipuolinen liikuntamuoto, joka sopii lähes kaikille ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta. Ratsastusta

Lisätiedot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot Toimintasuunitelma 2016 Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet Kouvolan Ratsastajat ry edustaa Kaakkois-Suomen alueen ratsastusurheilua. Seuran toiminnan tarkoituksena on tehdä seuran toimialueella

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa!

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa! - JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa! TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄSENTALLIT: 1) Talli Satumaa ; Satu Koivisto 0400-878739 http://www.freewebs.com/tallisatumaa 2) Kotalan Tila ; Annika Mattila 050-5742630

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja 2014 PiSu:n VISIO Toimintamme tärkeimpänä lähtökohtana on koota Pieksämäen talousalueen sukelluksesta kiinnostuneet henkilöt seuraamme. Seura pyrkii ottamaan

Lisätiedot

5 Seuran jäsenyys muissa järjestöissä Seura noudattaa niiden liittojen, järjestöjen ja yhdistysten sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

5 Seuran jäsenyys muissa järjestöissä Seura noudattaa niiden liittojen, järjestöjen ja yhdistysten sääntöjä, joiden jäsenenä se on. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan seuraksi, nimi on Tuusulan Uimaseura ry. Seuran kotipaikka on Tuusulan kunta. Seura on perustettu 27.11.2003. Seuran

Lisätiedot

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen Myllyn Ratsukot ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosi 2014 oli seuran ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Seuran toiminnan tavoitteena on edistää ratsastusurheilua ja muuta siihen liittyvää toimintaa siten,

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot Toimintasuunitelma 2015 Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet Kouvolan Ratsastajat ry edustaa Kaakkois-Suomen alueen ratsastusurheilua. Seuran toiminnan tarkoituksena on tehdä seuran toimialueella

Lisätiedot

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen!

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Hyvälle ratsastusseuralle jaetaan vuosittain tunnustuspalkinto laadukkaasta ja monipuolisesta seuratyöstä. Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

N UORTEN ÄÄN ELLÄ 2020

N UORTEN ÄÄN ELLÄ 2020 Suomen Ratsastajainliitto ry N UORTEN ÄÄN ELLÄ 2020 Ratsastuksen nuorisotoiminnan strategia N uorten ään ellä Strateginen tahtotila/visio Ratsastuksen ytimessä on hevonen, joka innostaa ja yhdistää. Ratsastusyhteisössä

Lisätiedot

HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Hämeen Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Ratsastusseuran toimintalinja

Ratsastusseuran toimintalinja Suomen Ratsastajainliitto ry Päivitetty versio Ratsastusseuran toimintalinja Työvihko ratsastusseuran oman toimintalinjan tekemistä varten 1 Alkusanat: Suomen Ratsastajainliiton toiminnan yhtenä painopisteenä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

LAPSET JA NUORET Tiia Murtonen Anna-Elina Pekonen HALISKO Tänä päivänä Halisko on paljon muutakin kuin vihreä lisko, Halisko on TUL:n nuorisotoiminnan näkyvin tunnus Se on nuorisotoiminnan lippulaiva yhdessä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran

Lisätiedot

Ohjaajien startti-ilta 2013

Ohjaajien startti-ilta 2013 Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

1. Seuran nuorisotoiminta. 2. Seuratoiminnan visio

1. Seuran nuorisotoiminta. 2. Seuratoiminnan visio Budokwai ry Karate Junioritoiminnan kriteerit ja toimintalinja 2016 2018 Sisällysluettelo 1. Seuran nuorisotoiminta 3 2. Seuratoiminnan visio 3 3. Eettiset linjaukset 4 4. Toiminnan tavoitteet 5 5. Käytännön

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Mitä sinä haluaisit meidän tekevän hyväksesi ja kanssasi? Helsingin Ratsastajat ry:n jäsenkysely 10/2014

Mitä sinä haluaisit meidän tekevän hyväksesi ja kanssasi? Helsingin Ratsastajat ry:n jäsenkysely 10/2014 Mitä sinä haluaisit meidän tekevän hyväksesi ja kanssasi? Helsingin Ratsastajat ry:n jäsenkysely 10/2014 Helsingin Ratsastajat ry:n jäsenet 274 jäsentä 239 (87 %) naista 35 miestä 225 (82 %) senioria 49

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry 17.10.2006 Johtokunta Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH r.y., josta voidaan käyttää epävirallista lyhennystä HSKH. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen ääntenlaskijat (2) Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta (2)

Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen ääntenlaskijat (2) Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta (2) Kutsu syyskokoukseen Joheka team ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 20.11.2014 alkaen klo 19:00 kahvila Valkoisen Puun kokoustiloissa. Tarjoilun vuoksi ennakkoilmoittautumista toivotaan

Lisätiedot

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMEN URHEILUPSYKOLOGINEN YHDISTYS, SUPY RY Suomen urheilupsykologinen yhdistys pyrkii toiminnallaan

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

Suomen Liikunta ja Urheilu ry Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä. Voimassa 01.02.2008 asti.

Suomen Liikunta ja Urheilu ry Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä. Voimassa 01.02.2008 asti. Rastivarsat ry Seuran nimi Suomen Liikunta ja Urheilu ry Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä 01.02. 2006. Voimassa 01.02.2008 asti. TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen

Lisätiedot

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

Kymin Nikkarit säännöt

Kymin Nikkarit säännöt Kymin Nikkarit SÄÄNNÖT 1(6) Kymin Nikkarit säännöt Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi /7/7 Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 00, 0 % 80,0 % 60,0 %,6 % 0,0 %, % 0,0 % 0,0 % 7,9 % 7,9 %,6 %,6 % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.86)

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA

OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA 2009-2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintalinjan runkosuunnitelma...3 Oushinkan Ry:n visio...3 Eettiset linjaukset...3 Seuratoiminnan tavoitteet 2009-2011...4 Käytännön toimintatapoja...5

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. PERUSARVOT Hevosen ja luonnon kunnioittaminen, hevosen hyvinvointi Jokainen jäsen on tärkeä Monipuolinen, suvaitsevainen ja tasa-arvoinen harrastus Jäsenen koskemattomuuden

Lisätiedot

Lauttasaaren Kisa- Siskot ry:n säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Lauttasaaren Kisa- Siskot ry:n säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Lauttasaaren Kisa- Siskot ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lauttasaaren Kisa- Siskot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksestä käytetään jäljempänä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan ratsastajat ry on Suomen ratsastajainliiton jäsenseura, joka toimii tiiviissä yhteistyössä ratsastuskoulu

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Jalkapallojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jalkapallojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jalkapallojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Tulevan toimintakauden visio Jalkapallon kiinnostavuuden lisääntyminen ja pelaamisen riemu kaikissa ikäluokissa sekä tytöillä että pojilla. Kokonaisvaltainen

Lisätiedot