POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2017"

Transkriptio

1 POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika klo 12: Paikka PPSHP (Luentosali 2) Läsnä varsinaiset jäsenet varajäsenet Jussi Rämet Riitta Pitkänen Matti Räinä Petri Keränen Maire Mäki Petteri Helisten Pirjo Kejonen Pasi Parkkila Juha Korpelainen, poistui klo 13: Päivi Lauri Kirsti Ylitalo-Katajisto Tapio Kangas Hannu Kallunki, 7-8, Mervi Koski Tuomas Lohi Marjukka Manninen, poistui klo 14: Päivi Karikumpu Antti-Jussi Vahteala, poistui klo 14: Leena Pimperi-Koivisto, 7-10, Jouko Manninen, poistui klo 13: Terho Ojanperä Anne Mäki-Leppilampi Kimmo Hinno, siht, 7-8, Juha Jääskeläinen, asiantuntija, 7-9, Sari Haataja, asiantuntija, 7-9, KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Jussi Rämet avaa kokouksen. Esitys: Todetaan läsnä olevat. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja todettiin läsnä olevat. Pykälän aikana päätettiin pöytäkirjan tarkastamisesta, että puheenjohtaja ja sihteeri laativat pöytäkirjan ja jokaisessa kokouksessa valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajina toimivat Matti Räinä ja Maire Mäki. 8 VÄLIAIKAISHALLINNON TYÖJÄRJESTYS Lisäksi päätettiin, että väliaikaisen valmistelutoimielimen esityslistat ja pöytäkirjat liitteineen ovat julkisia ja nähtävillä maakuntauudistuksen nettisivuilla, popmaakunta.fi. Työryhmän kokouksissa on läsnä tulevissa kokouksissa viestinnän edustaja joka on ennen väliaikaisen valmistelutoimielimen virallista asettamista maakuntaliiton viestintäpäällikkö, koska vastuu valmistelusta siihen saakka on maakuntaliitolla. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen

2 hallinnon ja toiminnan järjestämistä sekä päätöksenteko- ja kokousmenettelyä ohjaa väliaikaisen valmistelutoimielimen työjärjestys. Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin hyväksyy ensimmäisessä kokouksessaan työjärjestyksen. Väliaikaisen valmistelutoimielimen työjärjestystä noudatetaan kunnes Pohjois-Pohjanmaan maakunnan maakuntavaltuusto hyväksyy maakunnalle hallintosäännön. Väliaikaisen valmistelutoimielimen työjärjestyksessä todetaan väliaikaishallinnon organisaatio ja sen tehtävät. Väliaikaishallinnon toiminnan joustavaksi järjestämiseksi työjärjestykseen kirjoitetaan auki väliaikaisen valmistelutoimielimen toimivallan jakautuminen henkilöstöhallinnollisissa sekä käytännön talouden asioissa sekä lisäksi mahdollisuus päätösvallan delegointiin väliaikaishallinnon henkilöstömäärän kasvaessa. Lainsäädännön valmistuttua työjärjestyksen terminologiaan ja pykäliin liittyvät viittaukset tarkistetaan ennen väliaikaisen toimielimen virallista työjärjestyksen hyväksymiskäsittelyä. Hallintolakimies Sari Haataja esittelee asian. Merkitään työjärjestyksen luonnos tiedoksi. Työjärjestykseen tehtiin kaksi muutosta: kokouskutsu lähetetään vähintään kolme työpäivää ennen kokousta ja väliaikainen valmistelutoimielin valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Merkittiin tiedoksi. 9 MAAKUNTAUUDISTUKSEN MUUTOSJOHTAJAN MÄÄRÄAIKAINEN VIRKA Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen väliaikaisen toimielimen epävirallisessa kokouksessa päätettiin, että maakuntauudistukselle rekrytoidaan julkisella haulla muutosjohtaja määräaikaiseen virkaan ajanjaksolle Muutosjohtajan tehtävä on johtaa ja koordinoida sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Pohjois-Pohjanmaalla. Määräaikainen virka on ollut haettavana sanomalehti Kalevassa , Pohjois- Pohjanmaan liiton ja Työ- ja elinkeinotoimiston internet-sivuilla sekä Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoitustaululla Pohjois-Pohjanmaan liiton hallintojohtaja esittelee kokouksessa asiaa. Kokous päättää jatkotoimenpiteistä. 1. Todettiin, että maakuntauudistuksen määräaikaiseen virkaan tuli määräaikaan mennessä 10 hakijaa. Tehtävää haki TtM Ahokas Päivi, DI Haataja Ilkka, YTM Hinno Kimmo, YTM Isoviita Vesa, FM Kantola, Pekka, FM Kauppinen Petri, DI Korte Terttu, KTM Kuningas Antti, FM Mattila Harri, KTL Vauhkonen Päivi. 2. Päätettiin jatkaa hakuaikaa saakka. Virkaa aikaisemmin hakeneet otetaan huomioon ilman uutta hakemusta.

3 Hannu Kallunki ja Kimmo Hinno ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Riitta Pitkänen toimi pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän ajan. 10 VÄLIAIKAISHALLINNON VASTUUVALMISTELIJOIDEN HENKILÖVALINNAT Lakiluonnos maakuntalain, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain ja pelastustoimen järjestämisestä annetun lain voimaanpanosta 6 mahdollistaa henkilöiden palkkaamisen valmistelutoimielimeen valmistelutehtäviin joko virka- tai työsopimussuhteeseen ja heidän työnantajavelvoitteistaan vastaa valmistelutoimielin toimikautensa ajan. Virka- tai työsopimussuhteet täytyy loppua viimeistään Pohjois-Pohjanmaalla esivalmistelua on tehty kokoaikaisesti, osaaikaisesti tai oman työn ohella. Mahdollisimman hyvän valmistelun takaamiseksi on huolehdittava, että merkittävässä tehtävässä valmistelussa mukana olleet henkilöt pystyttäisiin pitämään osana valmistelua myös väliaikaishallinnon aikana. Lisähaasteen tähän tuo epätietoisuus väliaikaishallinnon aloittamisajankohdasta. Maakuntauudistuksen valmistelijoista Juha Jääskeläinen, Jarkko Raatikainen, Juhani Heikka, Sari Haataja, Pasi Keskitalo, Katariina Ervasti sekä Kimmo Hinno ovat työskennelleet kokoaikaisesti, osaaikaisesti tai heillä on merkittävä rooli valmistelussa valtakunnallisesti.. Kaikkien sopimukset päättyvät Maakuntauudistuksen ohjausryhmä kokouksessaan ja maakuntauudistuksen johtoryhmä kokouksessaan päättivät esittää perustettavalle maakunnan väliaikaiselle toimielimelle, että Juha Jääskeläinen, Jarkko Raatikainen, Juhani Heikka, Sari Haataja, Pasi Keskitalo, Katariina Ervasti ja Kimmo Hinno valitaan väliaikaishallintoon virka- tai työsopimussuhteeseen saakka. Väliaikainen valmistelutoimielin nimeää Juha Jääskeläisen maakunnan henkilöstöasioiden vastuuvalmistelijaksi ajanjaksolle , Jarkko Raatikaisen talousasioiden vastuuvalmistelijaksi ajanjaksolle , Juhani Heikan ICT-asioiden vastuuvalmistelijaksi ajanjaksolle , Sari Haatajan yleishallinnon vastuuvalmistelijaksi ajanjaksolle , Pasi Keskitalon kiinteistöt ja tekniikan vastuuvalmistelijaksi ajanjaksolle , Katariina Ervastin HR-assistentiksi ajanjaksolle ja Kimmo Hinnon maakuntauudistuksen projektijohtajaksi toistaiseksi kuitenkin enintään saakka. Tehtävien määräaika on sidottu sote- ja maakuntauudistuksen keskeisten lakien voimaantuloon. Henkilöt antavat maakuntaan virkaapua säilyttäen palvelussuhteensa nykyiseen työnantajaansa. Työnantajalla on kuitenkin oikeus laskuttaa maakuntaa edellä mainituista henkilöistä aiheutuneista kustannuksista.

4 Päätös Hyväksyttiin puheenjohtajan esityksen mukaisesti. Sari Haataja, Juha Jääskeläinen ja Kimmo Hinno ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Riitta Pitkänen toimi pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän ajan 11 SOTEN VASTUUVALMISTELIJAN REKRYTOINTI Sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvää valmistelua on tehty Pohjois- Pohjanmaalla PoPSTer-hankkeessa, jonka tehtävänä on ollut luoda mallit ja toimenpideohjelma siitä, millä tavoin sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään ja tuotetaan Pohjois-Pohjanmaalla alkaen valmisteilla olevan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelut yhdistyvät ja jatkossa molempia ohjaa sisällöllisesti maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin. PoPSTer- hanke on saanut rahoituksen saakka ja hanketyö jatkuu vuoden 2017 loppuun. PoPSTer- hanketta on johtanut selvityshenkilön ominaisuudessa Hannu Leskinen, hänen työnsä lakkaa Väliaikainen valmistelutoimielin hakee maakunnan sotelle vastuuvalmistelijan sisäisellä avoimella hakumenettelyllä, joka suunnataan henkilöstöä luovuttaville organisaatioille. Valittava henkilö ei siirry PoPSTer-hankkeen palvelukseen vaan suoraan maakunnan palvelukseen. Soten vastuuvalmistelijan rekrytoinnin hakuilmoituksesta valmistellaan pohjaesitys, joka lähetetään valmistelutoimielimen jäsenille hyväksyttäväksi. Valmistelusta vastaavat Pohjois-Pohjanmaan liiton hallintojohtaja ja henkilöstötyöryhmän vastuuvalmistelija. Hyväksyttiin puheenjohtajan esityksen mukaisesti. Leena Pimperi-Koivisto ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. 12 HENKILÖSTÖN REKRYTOINTIMALLI VÄLIAIKAISHALLINTOON JA MAAKUNTAAN ENNEN Maakunnan väliaikaishallintoon tarvitaan henkilöstöä valmistelu-, suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin. Väliaikainen valmistelutoimielin voi ottaa henkilöstöä vain määräaikaiseen virka- ja työsuhteeseen siten, että palvelussuhde päättyy mennessä. Maakuntauudistuksen merkittävyys ja laajuus sekä palvelujen jatkuvuuden välttämättömyys huomioon ottaen, on tärkeää, että käynnistysvaiheessa pystytään käyttämään hyväksi jo olemassa oleva osaaminen ja kokemus. Lisäksi on tärkeää ottaa huomioon jo rekrytointivaiheessa noudatettava liikkeenluovutuksen periaate, jonka

5 mukaan kunnista ja kuntayhtymistä maakuntiin siirtyviä tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy maakuntien palvelukseen. Vaikka Aluehallintovirastot eivät ole säännöksen mukaan mukana sopimassa väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanosta, voidaan myös Aluehallintovirastoista rekrytoida henkilöstöä väliaikaishallintoon. Rekrytoinnit voidaan toteuttaa neljän eri mallin mukaisesti valmistelutehtävän laajuudesta ja luonteesta riippuen. Väliaikaishallinto määrittelee kuhunkin tehtävään hakukuulutukset, jotka sisältävät tehtäväkuvaukset, tehtävään vaadittavat osaamisvaatimukset, osa- tai kokoaikaisuus sekä työskentelymallivaihtoehdot, jotka ovat joko virka-apu tai rekrytointi suoraan väliaikaishallinnon palvelukseen. Rekrytointimallit: 1. Maakunnan väliaikaishallinnon rekrytointimenettelynä käytetään ensisijaisesti sisäistä avointa hakumenettelyä, joka suunnataan henkilöstöä luovuttaville organisaatioille. 2. Työskentely maakuntauudistuksen väliaikaishallinnon tehtävissä projektin tai hankkeen kautta. 3. Niissä tehtävissä, joissa hakijoita ei ole saatavilla sisäisen hakumenettelyn kautta, toteutetaan rekrytointi ulkoisen haun kautta. 4. Kutsumenettelyä voidaan käyttää valmistelun kannalta keskeisten erityisasiantuntijoiden osalta. Palvelussuhteena on tarkoituksenmukaista käyttää työsopimussuhdetta, jollei tehtävään liity julkisen vallan käyttöä. Maakuntauudistuksen muutosjohtajan tehtävään liittyy julkisen vallan käyttöä hänen toimiessa esittelijänä väliaikaisessa valmistelutoimielimessä, joten muutosjohtajan määräaikaiseen virkatehtävään käytetään julkista hakumenettelyä. Maakuntauudistuksen voimaanpanolakiluonnoksen 8 :ssä ovat ns. virka-apua koskevat määräykset. Virka-apuun ja projektin/hankkeiden kautta työskentelyyn perustuvissa malleissa työntekijän/viranhaltijan nykyinen työnantaja toimii jatkossakin henkilön työnantajana ja vastaa palvelussuhteen ehdoista, lakisääteisistä työnantajamaksuista sekä henkilöstön työterveyshuollosta. Väliaikainen valmistelutoimielin määrittelisi tällöin maakuntavalmistelun osalta työtehtävät. Väliaikaisella valmistelutoimielimellä olisi sille työtä tehtäessä työntekijän/viranhaltijan suhteen työnjohto- ja valvontaoikeus sekä muut työnantajalle säädetyt velvollisuudet ja oikeudet liittyen työn tekemiseen ja työnteon järjestämiseen, sisältäen työntekijän perehdyttämisen työhön ennen työnteon aloittamista. Virka-avusta luovuttavalle organisaatiolle koituvista kustannusten korvaamisesta sovitaan erikseen maakunnan väliaikaishallinnon ja luovuttavan organisaation kesken ennen virka-avun antamista. Maakunnan väliaikaishallintoon työhön hakeutuvan henkilön olisi varmistettava, että hänen omassa organisaatiossa on mahdollista tehdä tarpeellisia tehtäväjärjestelyjä, jotka mahdollistavat siirtymisen väliaikaishallinnon tehtäviin joko kokonaan tai osittain. Samalla on sovittava mahdollisesta virkavapaa tai virka-apu mahdollisuudesta. Henkilöresurssia virka-apuna luovuttavien organisaatioiden huolehdittavaksi jää myös arvioida missä määrin järjestelyllä on

6 vaikutusta työntekijän/viranhaltijan palkkaukseen. Maakunnan väliaikaishallinnon palvelukseen ottamisen edellytys on, että väliaikaishallinnolle luodaan oma palkkausjärjestelmä. Rekrytointi-ilmoitukset lähetetään tiedoksi sote- ja maakuntauudistuksen kohteena olevien luovuttavien organisaatioiden kirjaamoihin. Lisäksi ilmoitukset lähetetään organisaatioiden viestintävastaavien kautta, niin että tieto on löydettävissä organisaatioiden sisäisissä tiedotusvälineissä koko henkilöstölle. Rekrytoinnit tullaan toteuttamaan Kuntarekryn sähköisen rekrytointipalvelun kautta. Rekrytoinnit voidaan toteuttaa neljän eri mallin mukaisesti valmistelutehtävän laajuudesta ja luonteesta riippuen. Väliaikaishallinto määrittelee kuhunkin tehtävään hakukuulutukset, jotka sisältävät tehtäväkuvaukset, tehtävään vaadittavat osaamisvaatimukset, osa- tai kokoaikaisuus sekä työskentelymallivaihtoehdot, jotka ovat joko virka-apu tai rekrytointi suoraan väliaikaishallinnon palvelukseen. Rekrytointimallit: - Maakunnan väliaikaishallinnon rekrytointimenettelynä käytetään ensisijaisesti sisäistä avointa hakumenettelyä, joka suunnataan henkilöstöä luovuttaville organisaatioille. - Työskentely maakuntauudistuksen väliaikaishallinnon tehtävissä projektin tai hankkeen kautta. - Niissä tehtävissä, joissa hakijoita ei ole saatavilla sisäisen hakumenettelyn kautta, toteutetaan rekrytointi ulkoisen haun kautta. - Kutsumenettelyä voidaan käyttää valmistelun kannalta keskeisten erityisasiantuntijoiden osalta. Hyväksyttiin puheenjohtajan esityksen mukaisesti. 13 POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNNAN VÄLIAIKAISHALLINNON VÄLIAIKAINEN YHTEISTOIMINTAELIN ( ) Maakunnan väliaikaishallinto tulee tekemään maakuntaa sitovia henkilöstöä koskevia päätöksiä ja sopimuksia, joten sen on noudatettava toiminnassaan yhteistoimintalain periaatteita (laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja maakunnassa 449/2007, sekä ns. voimaanpanolain 7, Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi.) Maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja on valtuuttanut henkilöstöasioiden valmistelija Juha Jääskeläisen yhdessä ammattijärjestöjen edustajien kanssa valmistelemaan väliaikaisen yhteistoimintaelimen perustamisen ja toimintaohjeen. Tehdyn valmistelun pohjalta esitetään, että Pohjois-Pohjanmaan maakunnan väliaikaishallinnon väliaikaisena yhteistoimintaelimenä

7 toimii Pohjois-Pohjanmaan maakunnan väliaikainen yhteistyötoimikunta. Väliaikaiseen yhteistoimintaelimeen kuuluu enintään 18 edustajaa, joista 4-9 edustaa työnantajaa ja 9 henkilöstöä. Yhteistoimintaelimen varsinaisille henkilöstön edustajille nimetään kullekin kaksi varajäsentä. Työnantajien varsinaisille jäsenille nimetään kullekin yksi varajäsen. Väliaikaishallinnon yhteistoimintaelimessä henkilöstöä edustavat kunta-alan pääsopijajärjestöjen (KoHo, JUKO, Kunta-alan Unioni) maakunnalliset edustajat. Kustakin pääsopijajärjestöstä valitaan yhteistoimintaelimeen kaksi edustajaa (2+2+2). Valtion henkilöstöä väliaikaisessa yhteistoimintaelimessä edustaa Pardia, JUKO ja JHL (1+1+1). Järjestöt päättävät ja ohjeistavat kukin omalta osaltaan sen, miten edustajat valitaan. Työnantajaa yhteistyöelimessä edustavat maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä, väliaikaishallinnon valmistelijoista tai luovuttavista organisaatioista liikkeenluovutuksen piirissä olevista henkilöistä valitut edustajat. Yhteistoimintaelin valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajuus vaihtuu työnantajan ja henkilöstön edustajien kesken. Puheenjohtajana toimii saakka työnantajan edustaja. Väliaikaisen yhteistoimintaelimen työskentelyä ohjaisi henkilöstötyöryhmän ja ammattijärjestöjen edustajien kanssa yhteistyössä valmistelema toimintaohje. 1. Hyväksyy Pohjois-Pohjanmaan maakunnan väliaikaishallinnon toimintaohjeen työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta. 2. Nimeää Pohjois-Pohjanmaan maakunnan väliaikaishallinnon väliaikaisen yhteistoimintaelimen kokoonpanon ajalle Ajankäytön väliaikaisen yhteistoimintaelimen kokoukseen osallistumiseen myöntää se työnantaja, jonka palveluksessa väliaikaisen yhteistoimintaelimen jäsen on. Esitetään, että väliaikaisen yhteistoimintaelimen kokouksiin osallistumisesta aiheutuvat kustannukset maksaa kunkin jäsenen oma työnantaja. Työnantajan edustajat Jäsen valmistelutoimielimen pj. muutosjohtaja Juha Jääskeläinen, henkilöstöjohtaja, Pohjois-Pohjanmaa sairaanhoitopiiri Varajäsen Matti Räinä, valmistelutoimielimen jäsen Juhani Heikka, tietohallintojohtaja, Oulun kaupunki Kimmo Hinno, maakuntauudistuksen, projektijohtaja, Pohjois-Pohjanmaan liitto

8 Katariina Ervasti, johdon sihteeri, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Jari Partanen, henkilöstöpäällikkö, Oulun kaupunki Mikko Weissenfelt, talous- ja henkilöstöjohtaja, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Sari Haataja, hallintolakimies, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Päivi Komulainen, taloussihteeri, Taivalkosken kunta Seija Kärkkäinen, talous- ja henkilöstöjohtaja, peruspalvelukuntayhtymä Selänne Juha Torvinen, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, Jarkko Raatikainen, talousjohtaja, Oulunkaaren kuntayhtymä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Mika Haverinen, pelastuspäällikkö, Oulu-Koillismaan pelastuslaitos Jukka Rusanen, hallintojohtaja, KEHA-keskus Jarmo Haapanen, pelastusjohtaja, Jokilaaksojen pelastuslaitos Jukka Erkkilä, kehittämispäällikkö, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Henkilöstön edustajat Jäsen Kunta Paula Vartiainen, pääluottamusmies KoHo/SuPer Oulun Kaupunki Varajäsenet Ritva Kujansuu, pääluottamusmies KoHo/SuPer Oulunkaaren kuntayhtymä Pasi Jaakkola, edunvalvontajohtaja, SPAL Nina Pulkkinen, pääluottamusmies KoHo/Tehy Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Anna-Maija Taanila, pääluottamusmies KoHo/Tehy, Oulun kaupunki Tatu Tiala, varaluottamusmies KoHo/Tehy Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Sanna Lastikka, luottamusmies JUKO Kalajoen kaupunki Eeva-Leena Hoppania, luottamusmies JUKO Oulun kaupunki Kirsti Reskalenko, varapääluottamusmies JUKO Pohjois-Pohjanmaan liitto Raija Niemelä, varapääluottamusmies JUKO Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Pekka Niemelä, pääluottamusmies JUKO Oulun kaupunki Marjo Juntunen, varapääluottamusmies JUKO Oulun kaupunki Ari Ruokangas, luottamusmies Kunta-alan unioni/jyty Reima Haukilehto, pääluottamusmies Kunta-alan unioni/jyty, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Merja Willman, pääluottamusmies Kunta-alan unioni/jyty, Oulun kaupunki Raili Nieminen, pääluottamusmies Kunta-alan unioni/jhl Karita Alanko, pääluottamusmies Kunta-alan Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiiri unioni/jhl, Oulun kaupunki

9 Kirsi Särkelä, pääluottamusmies Kunta-alan unioni/jhl, Oulun kaupunki Valtio Johanna Honkanen, luottamusmies JUKO ELY-keskus Marja-Leena Arffman, luottamusmies JUKO Aluehallintovirasto Kari Backman, luottamusmies JUKO TE-toimisto Aira Leinonen, luottamusmies JHL ELY-keskus Auvo Hekkala, yhdistyksen pj. JHL ELY-keskus Elisa Virta, yhdistyksen hallituksen jäsen JHL, ELYkeskus Tiina Huusko, luottamusmies Pardia TE-toimisto Sari Korhonen, luottamusmies Pardia Aluehallintovirasto Leena Aho, luottamusmies Pardia ELY-keskus Hyväksyttiin puheenjohtajan esityksen mukaisesti. 14 POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN LAAJAN SEURANTARYHMÄN KOKOONPANO Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen väliaikaishallinnon aikana uudistuksen tukena toimii laaja seurantaryhmä. Pohjana seurantaryhmän edustukselle käytetään PoPSTer-hankkeen ohjausryhmää. PoPSTerin ohjausryhmässä huomioitiin kaikkien kuntien edustus ja poliittinen suhteellisuus. Lisäksi ohjausryhmässä huomioitiin henkilöstöjärjestöjen ja sidosryhmien edustus. Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen johtoryhmä otti kantaa kokoonpanoon kokouksessaan ja esitti seurantaryhmään lisättäväksi myös MTK:n, metsäkeskuksen ja Pro Agrian edustukset. Henkilöstöjärjestöjen edustus on tähän saakka ollut kunta alan pääsopijajärjestöjen (KoHo, JUKO, Kunta alan Unioni) maakunnalliset edustajat mallin kautta. Maakuntauudistuksen ammattijärjestötapaamisessa on esitetty edustusta laajennettavaksi myös valtion edustajia edustavien järjestöjen edustajilla (Pardia, Juko, JHL) Poliittisen seurantaryhmän kokoonpanon vahvistaa Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus kokouksessaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen valmistelutoimielin pyytää

10 Pohjois-Pohjanmaan kuntia nimeämään yhteensä 43 kuntaedustajaa huomioiden kaikkien kuntien edustuksen ja poliittisen suhteellisuuden. Sidosryhmistä nimeäminen pyydetään Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta, Oulun yliopistolta, Oulun ammattikorkeakoululta, Pohjois-Pohjanmaan yrittäjiltä, Oulun kauppakamarilta, Suomen sosiaali ja terveys ry:ltä, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskukselta, MTK- Pohjois-Suomi ry:ltä, metsäkeskukselta ja Pro Agria Oulu ry:ltä. Henkilöstöjärjestöjen edustus pyydetään nimeämään kunta-alan pääsopijajärjestöiltä sekä valtion järjestöiltä Lähettävä organisaatio vastaa edustajalleen aiheutuneista kustannuksista. Ensimmäinen laajan seurantaryhmän kokous on tarkoituksena pitää elokuussa Hyväksyttiin puheenjohtajan esityksen mukaisesti, sillä lisäyksellä, että myös väliaikaisen valmistelutoimielimen varsinaiset jäsenet kutsutaan kokouksiin asiantuntijoina. 15 POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN TYÖRYHMIEN TILANNEKATSAUS JA JATKOTYÖ VÄLIAIKAISHALLINNON ALAISUUDESSA pidetyssä Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen aloituskokouksessa päätettiin perustaa seuraavat työryhmät valmistelemaan maakuntauudistusta: Maakuntastrategia, maakuntakaava, alueidenkäyttö ja liikennejärjestelmätyö Elinkeino ja työllisyys sekä aluekehittäminen ja rahoitus Pelastustoimi ja varautuminen Maaseutupalvelut, ympäristöterveydenhuolto, luonnonvarat ja vesistöt sekä lomituspalvelut. Käytännössä työryhmät pääsivät valmistelutyössään liikkeelle alkusyksystä Lokakuussa 2016 päätettiin perustaa valtiovarainministeriön tiekartan perusteella kuusi tukipalvelutyöryhmää (1. Henkilöstö, 2. ICT, 3. Talous, omaisuus, vastuut ja velat, 4. Hallinto, 5. Toimitilat ja kiinteistöt 6.Hankinnat). Näiden toimikausi alkoi vuoden 2017 alusta alkaen. Esivalmistelun projektisuunnitelman mukaan tavoitteena oli selvittää seuraavat asiat: - maakunnalle siirtyvät tehtävät valtakunnallisesti tehtyjen linjausten mukaisesti - siirtyvien tehtävien tämän hetkinen organisointi ja johtamisrakenne - keskeiset toimintaprosessit - siirtyvät henkilöresurssit htv-tasolla - palveluiden asiakkaat ja sidosryhmät - rajapintaan jäävien tehtävien pohdinta - käytössä olevat ICT-ratkaisut - käytössä olevat toimipaikat ja toimitilat - voimassa olevat sopimukset - kiinteä ja irtain omaisuus

11 Tukipalvelutyöryhmien osalta tavoitteita tarkennettiin ohjausryhmän kokouksessa Kesäkuun jälkeen vastuu työryhmien työn etenemisestä siirtyy väliaikaishallinnolle. Käydään alustava keskustelu maakuntauudistuksen työryhmien tilanteesta ja jatko-ohjeistuksesta syksylle. Käytiin keskustelua tilannekatsauksesta ja merkittiin asia tiedoksi. 16 MUUT ASIAT - Maakunnan talous- ja henkilöstöhallinto - Makun ja Soten korkeanpaikan leiri Merkittiin Juha Jääskeläisen tilannekatsaus maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnosta ja Jussi Rämetin tilannekatsaus korkean paikan leiristä tiedoksi. Kunnalliset pääsopijajärjestöt ovat lähettäneet väliaikaiselle valmistelutoimielimelle yhteisen kannanoton henkilöstön edustuksesta Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen väliaikaishallinnossa. Kannanotto liitteenä. Merkittiin tiedoksi. Asia valmistellaan elokuussa esityslistalle. 17 SEURAAVA KOKOUS Seuraavat kokoukset pidetään 10.8, 24.8, 7.9 ja Kokoukset pidetään klo KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.15

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ (10) Läsnä Rämet Jussi puheenjohtaja Helisten Petteri Kallunki Hannu jäsen poissa 21 käsittelyn ajan

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ (10) Läsnä Rämet Jussi puheenjohtaja Helisten Petteri Kallunki Hannu jäsen poissa 21 käsittelyn ajan POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (10) Väliaikainen valmistelutoimielin Aika 10.08.2017 klo 12:00-13:15 Paikka Reykjavik-sali, Sepänkatu 20, 5.krs. Läsnä Rämet Jussi puheenjohtaja Helisten

Lisätiedot

POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5)

POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5) POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5) Pohjois-Pohjanmaan väliaikaishallinnon väliaikainen yhteistoimintaelin Aika: klo: 13.00-13.54 Paikka: Kauppurienkatu 8 A, 90100 Oulu (4. krs.), neuvotteluhuone Liuske Läsnäolijat

Lisätiedot

POPmaakunta Muistio 1 (5)

POPmaakunta Muistio 1 (5) POPmaakunta Muistio 1 (5) Maakuntauudistukseen liittyvä ammattijärjestötapaaminen Aika tiistai 10.1.2017 klo 9.00 10.26 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Kurkikabinetti Kutsutut Juha Jääskeläinen henkilöstöjohtaja,

Lisätiedot

Maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaalla

Maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaalla Maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaalla 12.10.2017 Jussi Rämet Maakuntajohtaja Pohjois-Pohjanmaan liitto Poliittinen seurantaryhmä Varsinainen jäsen Kyösti Oikarinen, pj. Eija-Riitta Niinikoski Hemmo

Lisätiedot

POPmaakunta Muistio 1 (5)

POPmaakunta Muistio 1 (5) POPmaakunta Muistio 1 (5) Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistus, henkilöstötyöryhmä Aika: klo: 9.00 11.03 Paikka: Technopolis, Oulun keskusta, Sepänkatu 20, kokoustila Reykjavik Läsnä: Juha Jääskeläinen

Lisätiedot

POPmaakunta Asialista 1 (5)

POPmaakunta Asialista 1 (5) POPmaakunta Asialista 1 (5) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, henkilöstötyöryhmä Aika: 18.1.2017 klo: 9.00-12.00 Paikka: OYS, luentosali 1 (sisäänkäynti B1, 2. krs) Läsnä: Juha Jääskeläinen Eija Ahola

Lisätiedot

POPmaakunta Muistio 1 (6)

POPmaakunta Muistio 1 (6) POPmaakunta Muistio 1 (6) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, henkilöstötyöryhmä Aika: klo: 9.00-11.10 Paikka: OYS, luentosali 1 (sisäänkäynti B1, 2. krs) Läsnä: Juha Jääskeläinen Eija Ahola Jouni Aitto-oja

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen ohjausryhmä 20.2.2017 Valmistelija Juha Jääskeläinen Henkilöstötyöryhmä Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

POPmaakunta Muistio 1 (6)

POPmaakunta Muistio 1 (6) POPmaakunta Muistio 1 (6) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, taloustyöryhmä Aika: klo: 13.00-14.53 Paikka: Technopolis, Oulun keskusta, Sepänkatu 20, kokoustila Reykjavik Läsnä: Jarkko Raatikainen Sirpa

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/ (10) Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/ (10) Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/2018 1 (10) Maakuntauudistuksen johtoryhmä Aika 14.11.2018 klo 13:05-16:13 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Harju

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (13)

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (13) POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 (13) Maakuntauudistuksen johtoryhmä Aika 17.05.2018 klo 12:00-15:10 Paikka OYS, L2, sisäänkäynti B1, Kajaanintie 50, 90220 Oulu Läsnä Harju Pauli puheenjohtaja

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus

Sote ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ (25)

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ (25) POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 (25) Johtoryhmä / Väliaikainen valmistelutoimielin Aika 28.09.2017 klo 12:00-16:45 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20 Läsnä Rämet Jussi puheenjohtaja Poistui 34

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaa, maakuntajohtaja 10.1.2017 P-P liitto POPELY PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/ (12) Kymmenen virran sali, ELY-keskus, Veteraanikatu 1, Oulu

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/ (12) Kymmenen virran sali, ELY-keskus, Veteraanikatu 1, Oulu POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 (12) Maakuntauudistuksen johtoryhmä Aika 03.11.2017 klo 08:32-09:55 Paikka Kymmenen virran sali, ELY-keskus, Veteraanikatu 1, Oulu Läsnä Harju Pauli puheenjohtaja

Lisätiedot

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 7/2017 Aika: to klo 14.00 16.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Projektipäällikkö Kimmo Hinno 20.9.2016 1. Esivalmistelun taustaa Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus päätti kokouksessaan

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma P-P liitto P-P ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset Avi TE-toimisto Henkilöjärj... Viestintä Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) POPmaakunta

Maakuntauudistus. Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) POPmaakunta Maakuntauudistus Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) 19.12.2016 Työryhmän kokoonpano Työryhmän valmistelija: Talousjohtaja Jarkko Raatikainen, PPSHP. Työskentelee

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta

Lisätiedot

POPmaakunta Muistio 1 (6)

POPmaakunta Muistio 1 (6) POPmaakunta Muistio 1 (6) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, henkilöstötyöryhmä Aika: klo: 9.00-10.48 Paikka: Technopolis, Oulun keskusta, Sepänkatu 20, kokoustila Reykjavik Läsnä: Juha Jääskeläinen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 9/ (11) Reykjavik, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20, Oulu. Lukkarila Pirjo

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 9/ (11) Reykjavik, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20, Oulu. Lukkarila Pirjo POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 9/2018 1 (11) Maakuntauudistuksen johtoryhmä Aika 18.10.2018 klo 09:00-11:52 Paikka Reykjavik, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Harju Pauli puheenjohtaja

Lisätiedot

POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5)

POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5) POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, ICT-työryhmä 1/2017 Aika: ke klo: 9.02-12.03 Paikka: Oulun kaupungintalo, valtuustosali (kirkkokatu 2 A) Läsnä: Varsinainen jäsen Juhani

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

POPmaakunta Muistio 1 (5)

POPmaakunta Muistio 1 (5) POPmaakunta Muistio 1 (5) Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistus, taloustyöryhmä Aika: klo: 13.00 15.29 Paikka: Technopolis, Oulun keskusta, Sepänkatu 20, kokoustila Reykjavik Läsnä: Jarkko Raatikainen Sirpa

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:30 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, nh Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/ (11) Oulun yliopistollinen sairaala, Luentosali 4 (ovi B2), Kajaanintie 50, Oulu

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/ (11) Oulun yliopistollinen sairaala, Luentosali 4 (ovi B2), Kajaanintie 50, Oulu POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (11) Laaja seurantaryhmä Aika 13.12.2017 klo 10:05-12:45 Paikka Jäsenet Oulun yliopistollinen sairaala, Luentosali 4 (ovi B2), Kajaanintie 50, Oulu Jarmo Nahkala

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen esiselvitystyön työsuunnitelma Tekijä Versio Aika Muutos

Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen esiselvitystyön työsuunnitelma Tekijä Versio Aika Muutos Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen esiselvitystyön työsuunnitelma 1.1.2017 30.6.2017 Henkilöstötyöryhmä Työsuunnitelman muutoshistoria Tekijä Versio Aika Muutos Juha Jääskeläinen 0.1 11.1.2017 Katariina

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä Aika klo: 09:00 11.30 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) Läsnä Helisten Petteri puheenjohtaja Haapanen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTAUUDISTUS MUISTIO 1/2016. Asia Otsikko Sivu

KAINUUN MAAKUNTAUUDISTUS MUISTIO 1/2016. Asia Otsikko Sivu AIKA Perjantai 9.12.2016 klo 9:00 10.27 PAIKKA Kainuun liitto, 2. krs. neuvotteluhuone Kanerva, Kauppakatu 1, Kajaani KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokoonpanon toteaminen ja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2016 1 Maakuntauudistuksen johtoryhmä Kokousaika 10.08.2016 kello 10:00-12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNNAN VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN

LAPIN MAAKUNNAN VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN LAPIN MAAKUNNAN VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Järjestäytymiskokous 01/2017 AIKA: Maanantaina 14.8.2017 klo 9:30 PAIKKA: Lapin liitto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 02.05.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Henkilöstötyöryhmä (TR 4) Kokoontuu n. 1 x kk Henkilöstöön liittyvien asioiden valmistelu, mm.: Liikkeenluovutuksen piiriin kuuluva

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 30.1.2017 klo 12.33 14.55 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus

TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus 4.5.2017 Leena Tuuri Ympäristöjohtaja, Oulun seudun ympäristötoimi Toteutuneet ja suunnitellut kartoitukset Ympäristöterveydenhuolto Aluehallintovirasto

Lisätiedot

POPmaakunta Muistio 1 (5)

POPmaakunta Muistio 1 (5) POPmaakunta Muistio 1 (5) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, taloustyöryhmä Aika: klo: 13.00-14.38 Paikka: Technopolis, Oulun keskusta, Sepänkatu 20, kokoustila Reykjavik Läsnä: Jarkko Raatikainen Sirpa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja Henkilöstöryhmän kokous 17.11.2016, Karstula Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 22.11.2016 Järjestäytyminen Läsnäolijat Aikataulu 9-11 oma kokous, Kunnatalo 11-12 mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEN JOHTORYHMÄ 8.6.2017 Pelastusjohtaja Petteri Helisten Oulu-Koillismaan pelastuslaitos

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1 Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 11:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Kokousaika 28.04.2017 kello 9:00 11:05 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 26.6.2017 klo 12.30 14.10 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ (13) Siikasali, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20, Oulu. Karikumpu Päivi.

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ (13) Siikasali, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20, Oulu. Karikumpu Päivi. POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 (13) Maakuntauudistuksen johtoryhmä Aika 21.12.2017 klo 12:00-14:30 Paikka Siikasali, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Harju Pauli puheenjohtaja

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Väliaikainen valmistelutoimielin 14.08.2017 AIKA 14.08.2017 klo 09:34-11:40 PAIKKA Nuijamies, Lapin liitto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Liitteet Otsikko

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS PAIKALLA: JÄSENET Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto Eetu Salunen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Ismo Rautiainen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sari Lahti, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Timo Louna,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna).

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 28.11.2017 kello 09:00 Kokouspaikka Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Asialista: Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä. Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO ESITYSLISTA 6/ (15) Kymmenen virran sali, ELY-keskus, Veteraanikatu 1, Oulu. Karikumpu Päivi

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO ESITYSLISTA 6/ (15) Kymmenen virran sali, ELY-keskus, Veteraanikatu 1, Oulu. Karikumpu Päivi POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO ESITYSLISTA 6/2018 1 (15) Aika 19.06.2018 klo 10:00 Paikka Kymmenen virran sali, ELY-keskus, Veteraanikatu 1, Oulu Läsnä Harju Pauli puheenjohtaja Helisten Petteri Kallunki Hannu

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 37/2017 1 (5) 180 Maakunnan väliaikaishallinnon järjestäminen TRE:1525/00.01.06/2017 Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija Valmistelijan yhteystiedot Yhteyspäällikkö Tuukka

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Hallintoryhmä Tilannekatsaus. POPmaakunta

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Hallintoryhmä Tilannekatsaus. POPmaakunta HALLINNON TYÖRYHMÄ Hallintoryhmä 27.4.2017 Tilannekatsaus Väliaikaisen valmistelutoimielimen työjärjestys, sisällysluettelo 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET Työjärjestyksen soveltaminen 2 luku VÄLIAIKAISHALLINNON

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu

Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu LUONNOS Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu Maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelu lainsäädännön astuessa voimaan Strateginen johtoryhmä 27.4.2018 Väliaikainen valmistelutoimielin

Lisätiedot

POPmaakunta Pöytäkirja

POPmaakunta Pöytäkirja POPmaakunta Pöytäkirja 29.9.2017 Maakuntauudistus Toimitilat ja kiinteistöt / Valmisteluryhmän kokous 5 Aika 29.9.2017 klo 9.30 10.55 Paikka OYS, avohoitotalo neuvotteluhuone N8 329 Läsnä Terho Ojanperä,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 13.6.2017 kello 13 14.55 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/ (12) Heiskanen Hemmo jäsen. Kemppainen Marja-Leena jäsen Niinikoski Eija-Riitta jäsen

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/ (12) Heiskanen Hemmo jäsen. Kemppainen Marja-Leena jäsen Niinikoski Eija-Riitta jäsen POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 (12) Poliittinen seurantaryhmä Aika 10.11.2017 klo 09:00-12:10 Paikka Siikasali, Pohjois-Pohjanmaan liitto Läsnä Oikarinen Kyösti puheenjohtaja Simonen Pekka

Lisätiedot

POPmaakunta Asialista 1 (5)

POPmaakunta Asialista 1 (5) POPmaakunta Asialista 1 (5) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, ICT-työryhmä 8/2017 Aika: ke 15.11.2017 klo: 13.00 15.50 Paikka: skype-kokous Läsnä: (Pj) Juhani Heikka, ICT-vastuuvalmistelija, PPL Jari

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä Aika 11.01.2017 klo: 09:00 11.15 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (16) Karikumpu Päivi. Ojanperä Terho. Pimperi-Koivisto Leena jäsen

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (16) Karikumpu Päivi. Ojanperä Terho. Pimperi-Koivisto Leena jäsen POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 (16) Maakuntauudistuksen johtoryhmä Aika 19.10.2017 klo 12:00-15:13 Paikka Siikasali, Pohjois-Pohjanmaan liitto Läsnä Rämet Jussi puheenjohtaja Helisten Petteri

Lisätiedot

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja. Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 24.10.2016 klo 12.30 14.30 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Päytäkirjan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017. Aika: to klo

PÖYTÄKIRJA Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017. Aika: to klo PÖYTÄKIRJA 17.8.2017 Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017 Aika: to 17.8.2017 klo 13 14.30 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros)

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Pelastustoimi valmistelutyöryhmä 11.01.2017 Kokousaika 11.01.2017 kello 13:00 13:50 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA 1 MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA Johdanto Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

- palvelutuotanto - yhdyspinnat - hallittu siirto ja prosessin ohjaus (järjestämisen ja tuotannon yhteensovittaminen).

- palvelutuotanto - yhdyspinnat - hallittu siirto ja prosessin ohjaus (järjestämisen ja tuotannon yhteensovittaminen). Väliaikainen valmistelutoimielin 89 19.12.2017 Väliaikainen valmistelutoimielin 5 09.01.2018 Sote-valmistelun organisoituminen LLVate 19.12.2017 89 Väliaikainen valmistelutoimielin on kokouksessaan 24.10.2017

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Pyöreä torni

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Pyöreä torni Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Pyöreä torni Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Sihteerin valinta ja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 5/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 5/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 5/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 18.10.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen

Lisätiedot

POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5)

POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5) POPmaakunta Pöytäkirja 1 (5) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, ICT-työryhmä 2/2017 Aika: ke klo: 13.00 15.58 Paikka: Pohjois-Pohjanmaan liitto, Siikasali (Technopolis, Sepänkatu 20) + lync osallistumismahdollisuus

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa 14.6.2017 Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä Satakunnassa MAKU-työlistalla keväällä 2017, mm: Maakuntauudistuksen väliaikaishallinnon perustaminen Satakuntaan

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke klo 13.00 14.35 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto, Frami C Käsiteltävät asiat :t 1-8 Asia Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 13.6.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

MAKU, henkilöstötyöryhmän terveiset

MAKU, henkilöstötyöryhmän terveiset MAKU, henkilöstötyöryhmän terveiset Kimmo Puolitaival, ylijohtaja, Varsinais-Suomen ELY-keskus Henkilöstösiirrot valtiolta valmisteluryhmän puheenjohtaja Kimmo Puolitaival, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta HALLINNON TYÖRYHMÄ Maakuntavalmistelun ohjausryhmä 20.2.2017 Tilannekatsaus, Sari Haataja Hallintoryhmän tehtävät esivalmistelun aikana Maakunnan / palvelukeskusten vastuulle siirtyvien sopimusten kartoittaminen

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

POPmaakunta Muistio 1 (6)

POPmaakunta Muistio 1 (6) POPmaakunta Muistio 1 (6) Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja sote-uudistus Henkilöstö- ja taloustyöryhmä Aika: klo: 12.00-13.19 Paikka: Monetra Oy (auditorio), Nuottasaarentie 5, 90400 Oulu Läsnä: Juha Jääskeläinen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Kokousaika 11.1.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hallituksen linjaukset pelastustoimen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 25.4.2019 kello 12 13.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 17.1.2019 kello 10-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 2. epävirallinen kokous

Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 2. epävirallinen kokous Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 2. epävirallinen kokous Aika: tiistai 27.6. klo 14.00 16.00 Paikka: Forssan kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Osallistujat: Väliaikainen valmistelutoimielin

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1 Kokousaika 21.4.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Pelastuslaitoksen tilat Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Väliraportin

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke, kokous heti aamun seminaarin jälkeen, klo 11.50 13.00 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, kantasairaalan

Lisätiedot