SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri Tiina Muinonen PERUSTELUMUISTIO. Yleistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri Tiina Muinonen PERUSTELUMUISTIO. Yleistä"

Transkriptio

1 SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri Tiina Muinonen PERUSTELUMUISTIO Yleistä Tapaturmavakuutuslain vakuutusmaksun määräytymistä koskevat uudet säännökset tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta Lain uudessa 35 a :ssä säädetään niistä vakuutusten siirtymiseen liittyvistä tilanteista, joissa vakuutusyhtiöt toimittavat toisilleen vakuutusta koskevia palkka- ja vahinkotietoja. Näitä tietoja kutsutaan laissa tilastohistoriaksi. Lain 35 a :n 4 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään tarkemmin tilastohistoriasta ja sen toimittamisesta. Tilastohistoriaan kuuluvien tietojen määrittely on lainkohdan yhdenmukaisen soveltamisen ja onnistuneen hinnoittelun vuoksi tarpeellista. Tietojen välittäminen ei koske vakuutuksenottajalle vapaaehtoisia vakuutuksia. Vakuutuksen tietoja toimitetaan tapaturmavakuutuslain 35 a :n nojalla kolmessa tilanteessa: 1) lain 35 a :n 1 momentin mukaan, kun vakuutusyhtiö on saanut vakuutuksen myöntämistä koskevan tarjouspyynnön vakuutuksenottajalta, jonka ilmoittama palkkasumma on vähintään euroa vuodessa, sillä on oikeus saada maksutta vakuutusyhtiöltä, jossa vakuutus on tai on ollut, kunkin tarjouspyynnön kohteena olevan pakollisen vakuutuksen palkka- ja vahinkotiedot viideltä viimeiseltä täydeltä sekä kuluvalta vakuutuskaudelta (tilastohistoria). Vakuutusyhtiön on toimitettava tilastohistoria viivytyksettä, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluttua siitä, kun tarjousta tekevä vakuutusyhtiö on sitä pyytänyt. Tältä osin menettely on uusi ja säännöksen perustelujen mukaan sen tehtävänä on tukea kilpailua varmistamalla, että kaikilla vakuutusyhtiöillä olisi pakollisen vakuutuksen vakuutusmaksuperusteidensa soveltamista varten maksutta käytössään määrämuotoiset perustiedot. Laissa säädetyllä euromääräisellä rajalla on pyritty sulkemaan pois tämän menettelyn piiristä sellaiset pienet vakuutuksenottajat, joiden osalta tietojen hankkimista ei ole katsottava tarpeelliseksi tarjouksen tekemiseksi, 2) lain 35 a 3 momentin nojalla, kun vakuutuksenottaja on siirtynyt toiseen vakuutusyhtiöön, on vastaanottavan vakuutusyhtiön pyydettävä viipymättä edellisiltä vakuutusyhtiöiltä omien maksuperusteidensa mukaan erikoismaksuperusteisen vakuutuksenottajan siirtyneiden vakuutusten em. tilastohistoria. Tilastohistoria on luovutettava kolmen kuukauden kuluessa pyynnöstä. Tässä tilanteessa tietojen sisältö on siis sama kuin kohdassa 1 mainitussa tilanteessa ja 3) lain 35 a 2 momentin mukaan luovuttavan vakuutusyhtiön on toimitettava pakollisen vakuutuksen palkkatiedot viimeiseltä täydeltä ja kuluvalta vakuutuskaudelta vastaanottavalle vakuutusyhtiölle kahden viikon kuluessa vakuutuksen viimeisestä irtisanomispäivästä. Nämä tiedot ovat suppeammat kuin kahdessa edellisessä tilanteessa toimitettavat tiedot, mutta ne on toimitettava kaikista siirtyvistä pakollisista vakuutuksista. Näistä tiedoista säädetään tarkemmin asetuksen 7 :ssä.

2 2 Yksityiskohtaiset perustelut 1 Tilastohistoriaan kuuluvat tiedot 2 Palkkatiedot 3 Määritelmät Asetuksen 1 :ssä määritellään tarkemmin miltä ajalta tapaturmavakuutuslain 35 a :n 1 ja 3 momentissa tarkoitettuun tilastohistoriaan kuuluvat tiedot annetaan toisin sanoen mihin aikaan tiedot kohdistuvat. Lain mukaan tiedot on oikeus saada viideltä viimeiseltä täydeltä sekä kuluvalta vakuutuskaudelta. Asetuksen 1 :ssä tarkennetaan aikamäärää siinä tilanteessa, jossa vakuutus on ollut voimassa yhdessä yhtiössä lyhyemmän kuin edellä mainitun ajan, jolloin kyseessä oleva yhtiö voi toimittaa pyydetyt tiedot vain siltä ajalta kuin vakuutus on ollut siinä yhtiössä voimassa. Laissa käytetyn vakuutuskauden sijasta asetuksessa käytetään ilmaisua kalenterivuosi, koska vakuutuskausi voi olla pitempi kuin kalenterivuosi ja tiedon esittämisen ja sen käyttötarkoituksen kannalta kalenterivuosi on olennainen tarkastelujakso. Kalenterivuoden käyttäminen ei vaikuta laissa säädetyn tarkasteluajanjakson pituuteen. Pykälässä myös todetaan, että tapaturmavakuutuslain 35 a :n 1 ja 3 momentissa tarkoitetun tilastohistorian toimittamisesta säädetään jäljempänä asetuksen 2 6 :ssä. Lain 35 a :n 2 momentissa tarkoitetusta palkkatietojen toimittamisesta säädetään asetuksen 7 :ssä. Asetuksen 2 :ssä säädetään tarkemmin palkkatietojen toimittamisesta viideltä viimeiseltä täydeltä sekä kuluvalta kalenterivuodelta. Palkkatietoina ilmoitetaan vakuutusmaksun perusteena käytetyt palkat, jotka vakuutuksenottaja on ilmoittanut vuosittain vakuutusyhtiölle. Palkkatiedot eritellään siltä osin kuin ne koskevat viimeistä täyttä ja kuluvaa kalenterivuotta 2 :n 1 momentin mukaan Tapaturmavakuutuslaitosten liiton (TVL) ylläpitämän riskiluokituksen edellyttämän tiedon mukaisesti. Tällä tiedolla tarkoitetaan TVL:n tapaturmavakuutuslain 64 :n 2 momentin työtapaturma- ja ammattitautirekisterin ammatti- ja toimialaluokitusta. Nykyinen riskiluokitus perustuu TVL:n ylläpitämään ammattiluokitukseen. Viimeistä täyttä kalenterivuotta edeltävien kalenterivuosien osalta annetaan vain palkkojen vuosittainen yhteismäärä. Pykälän 2 momentin mukaan palkkatiedot ilmoitetaan lopullisina palkkoina, millä tarkoitetaan vakuutuksenottajan vuosi-ilmoituksessaan ilmoittamia palkkoja, tai vakuutusyhtiön arvioimaa palkkasummaa, jos palkkatietoja ei ole saatu vakuutuksenottajalta. Jos lopullisia palkkoja ei vielä ole käytettävissä, palkkatietona ilmoitetaan ennakkopalkkatieto kyseisen vuoden palkoista. Kuluvan vakuutuskauden osalta on aina kyse ennakkopalkkasummista. Asetuksen 3 :ssä määritellään korvaustietojen jaotteluissa käytettäviä käsitteitä, joita ei ole muualla tapaturmavakuutuslainsäädännössä määritelty. Jako ohimeneviin ja pysyviin korvauksiin vastaa pääosin nykyisen, 1 päivänä tammikuuta 2012 kumoutuvan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen riskien luokittelusta ja vakuutusmaksun määräytymisestä ammatin tai työn vaarallisuuden mukaan sekä vakuutuksenotta-

3 3 jan oman vahinkotilaston huomioon ottamisesta tapaturmavakuutuslain 35 :n mukaisen vakuutusmaksun määräytymisessä (743/2001; vakuutusmaksuasetus) 5 :n 7 kohdassa tehtyä määrittelyä. Muutoksena aikaisempaan ohimenevistä korvauksista on jätetty pois oikeudenkäyntikulut, koska ne eivät ole tapaturmavakuutuslaissa säädettyjä korvauksia, vaan hallintolainkäyttölain (586/1996) nojalla vakuutusyhtiölle aiheutuvia korvausten hoitokuluja. Varaus (keskeneräinen vahinkokohtainen varaus) ja pääoma (vahvistettu vahinkokohtainen varaus) ovat käsitteitä, joita ei ole säännöstasolla määritelty, vaikka niillä voidaan katsoa olevan tässä käyttöyhteydessä vakiintunut sisältö. Nykyisen vakuutusmaksuasetuksen 6 2 momentissa käytetään tarkemmin määrittelemättä käsitteitä vahvistetut pääomat ja vahinkokohtaiset varaukset. Nämä tiedot kerätään myös TVL:n korvaustilastoinnin yhteydessä, jolloin käytetään vastaavasti käsitteitä vahinkokohtaiset eli in casu -varaukset ja lopullisesti vahvistettu tapaturmaeläke (eläkkeen pääoma-arvo), lopullisesti vahvistettu perhe-eläke, lopullisesti vahvistettu haittaraha ja lopullisesti vahvistetut lisät. 4 Vahinko- ja korvaustiedot Asetuksen 4 :ssä säädetään vahinko- ja korvaustietojen sisällöstä. Tapaturmavakuutuslaissa käytetään termiä vahinkotiedot, mutta asetuksessa käytetään tarkempaa käsitettä vahinko- ja korvaustiedot, koska vahinkotiedot voidaan jaotella itse vahinkoa koskeviin tietoihin ja vahingosta maksettaviin korvauksiin. Asetuksen 4 :ssä määritellään, millä tarkkuudella vahinko- ja korvaustietoa välitetään. Tarkoituksena on, että vakuutusyhtiöllä on tarpeelliset tiedot vakuutusmaksun määräämiseksi. Tapaturmavakuutuslain 35 a :n perustelujen mukaan asetuksella on tarpeen säätää siitä, että vahinkotietojen osalta tilastohistorian tiedot tulee eritellä kalenterivuosittain vahinkojen sattumis- ja suoritusvuotta vastaten ja erikseen ammattitaudeista, työmatkalla sattuneista tapaturmista ja muista tapaturmista. Lisäksi vahinkotietojen osalta on tarpeen saada tiedot vakuutuskauden sattumisvuosittaisista vahinkojen lukumääristä sekä maksetuista korvauksista, vahvistetuista pääomista ja vahinkokohtaisista varauksista nykyisen vakuutusmaksuasetuksen 5 :n 7 kohdan mukaisesti ohimeneviin ja pysyviin korvauksiin eriteltynä. Asetuksen 4 :n 1 momentin mukaan vahinko- ja korvaustiedot jaotellaan ammattitauteihin, työmatkalla sattuneisiin työtapaturmiin ja muihin työtapaturmiin. Jaottelu noudattaa TVL:n tilastoinnissa noudatettua vahinkojen jaottelua. Ammattitaudit sisältävät myös ammattitautiepäilyt, joista on maksettu korvausta. Työmatkalla sattuneet työtapaturmat ovat tapaturmavakuutuslain 4 1 momentin 2 b)-kohdan tarkoittamia tapaturmia. Muita työtapaturmia ovat kaikki muut tapaturmavakuutuslain 4 :n nojalla korvattavat vahingot. Tapaturmavakuutuslain mukaiset korvaukset ilmoitetaan 1 momentin mukaan eriteltyinä maksettuihin ohimeneviin korvauksiin, maksettuihin pysyviin korvauksiin sekä varauksiin ja pääomiin. Nämä käsitteet on asetuksessa määritelty edeltävässä pykälässä. Tämä korvausten erittely perustuu myös TVL:n tilastoinnissa käytettyyn jaotteluun. Ohimeneviin korvauksiin sisältyvät päivärahat ilmoitetaan myös erikseen omana summanaan niissä tapauksissa, joissa vakuutuksenottajan palkkasumma ylittää euroa viimeisenä täytenä kalenterivuotena. Jos palkkasummaraja ylit-

4 4 tyy, tiedot ilmoitetaan jokaiselta ilmoitusvuodelta. Palkkasummarajan ylittymistä ei tarvitse tutkia muilta vuosilta. Asetuksen 4 :ssä tarkoitetut korvaustiedot ilmoitetaan pykälän 1 momentin ensimmäisen lauseen mukaisesti erikseen ammattitaudeista, työmatkalla sattuneista ja muista työtapaturmista. Pykälän 2 momentin mukaan korvaustiedot eritellään kalenterivuosittain ristiintaulukoituna seuraavasti. Maksetut korvaukset ilmoitetaan vahingon sattumisvuotta ja suoritusvuotta vastaten eli jaoteltuna sattumisvuosittain niille kalenterivuosille, joina ne on maksettu. Pääomat ja niiden myöhemmät korjaukset ilmoitetaan vahingon sattumisvuosittain jaoteltuna niille kalenterivuosille, joina pääoma tai sen korjaus on vahvistettu. Varaus ilmoitetaan vahingon sattumisvuotta vastaten niille kalenterivuosille, joina vahingosta on ollut olemassa varaus. Siten samasta vahingosta tehty varaus ilmoitetaan jokaisena vuotena kun se on tehty eikä esimerkiksi vain viimeisintä varausta. Ristiintaulukoinnin malli esitetään asetuksen liitteenä olevassa 6 :n tarkoittamassa mallissa. Pykälän 3 momentissa on täsmentäviä säännöksiä korvaustiedoista. Pysyvien korvausten osalta ei pääoman vahvistamisvuoden jälkeen enää ilmoiteta niitä pysyviä korvauksia, jotka kohdistuvat tähän pääomitettuun korvauslajiin. Tähän korvausten ilmoittamatta jättämiseen ei vaikuta pääoman mahdollinen myöhempi korjaus. Korvaukset sekä varaukset ja pääomat ilmoitetaan nettomääräisinä niin, että niistä on takautumisoikeuteen perustuvat saamiset eli regressit vähennetty. Samoin näistä vähennetään voimassa olevan tapaturmavakuutuslain 12 :n mukainen työnantajan omavastuu sekä tapaturmavakuutuslain 60 b :ssä tarkoitetutut jakojärjestelmässä rahoitettavat korvaukset. Tapaturmavakuutuslain 12 on kumottu lailla tapaturmavakuutuslain muuttamisesta (647/2010) ensimmäisestä päivästä tammikuuta 2012 alkaen, joten omavastuun vähentäminen koskee vain niitä vahinkoja, joiden sattumisvuosi on aikaisempi kuin Sen jälkeen tapaturmavakuutuslain 12 :ssä säädetyn kaltaista omavastuuta ei enää ole lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa. Pykälän 4 momentissa säädetään siitä, minkä ajankohdan tilanteen mukaisena korvaustiedot ilmoitetaan. Varaukset ilmoitetaan kunkin kalenterivuoden lopun tilanteen mukaisena. Pääomat ilmoitetaan vahvistamisvuosittain myös kalenterivuoden lopun tilanteen mukaisena. Vastaavasti ilmoitetaan pääoman korjaus. Pääoman korjauksella tarkoitetaan tässä esimerkiksi tapaturmaeläkkeen määrän tai regressin muutosta. Korjauksella ei tarkoiteta normaalia vuosittaista pääoman pienenemistä, joka johtuu siitä vuosittain ulos maksetuista korvauksista. Koska tilastohistoriassa ei pääomista niiden vahvistamisen jälkeen enää ilmoiteta maksettuja korvauksia, niin tässä momentissa säädetty pääomien ilmoittaminen kalenterivuoden lopun tilanteen mukaisena liittyy ajallisesti pykälän 3 momenttiin, jonka mukaan pysyvien korvausten osalta ei pääoman vahvistamisvuoden jälkeen enää ilmoiteta niitä pysyviä korvauksia, jotka kohdistuvat tähän pääomitettuun korvauslajiin. Mikäli yhtiö kuitenkin käytäntönsä mukaisesti vahvistaa tai korjaa pääomia juoksevasti koko kalenterivuoden aikana, tulee sen erikseen sopeuttaa ilmoituksensa vastaamaan tämän pykälän momenttien 3 ja 4 mukaista menettelyä. Edelleen pykälän 4 momentin mukaan kuluvan suoritusvuoden aikana maksetut korvaukset sekä vahvistetut pääomat ja tehdyt vahinkokohtaiset varaukset ilmoitetaan viimeisimmän saatavilla olevan tiedon mukaisina. Tämä ajankohta riippuu siten siitä, millä viiveellä kukin tieto saadaan yhtiön tietojärjestelmästä. Tilastohistoriassa ilmoi-

5 5 tetaan asetuksen 5 :n 3 momentin mukaan se päivä, jona tilastopyyntö on tietojärjestelmään tehty. Pykälän 5 momentissa säädetään tarkemmin vahinkojen lukumäärän ilmoittamisesta. Vahingolla tarkoitetaan vahinkonumerolla yksilöityä yhtä vakuutettua kohdannutta vahinkoa. Vahinkojen lukumäärä ilmoitetaan sattumisvuosittain eli sen mukaan minä kalenterivuonna tapaturma on sattunut tai ammattitauti on ilmennyt. Lisäksi eritellään sattumisvuosittain niiden vahinkojen lukumäärä, joissa on tehty vahinkokohtainen varaus tai vahvistettu pääoma. Nämä lukumäärätiedot eritellään myös pykälän 1 momentissa säädetyn mukaisesti ammattitauteihin, työmatkalla sattuneisiin työtapaturmiin ja muihin työtapaturmiin. 5 Yksilöinti- ja vakuutustiedot Asetuksen 5 :ssä säädetään tarkemmin, mitä vakuutuksen yksilöinti- ja muita tietoa annetaan. Pykälän 1 momentin mukaan tiedot annetaan vakuutuskohtaisesti eli ne kohdistuvat aina tiettyyn vakuutusyhtiön käyttämään vakuutusnumeroon. Vakuutusnumeroa käytetään myös ilmoitettaessa tilastotietoja TVL:lle. Vakuutuksenottajalla voi olla useita vakuutuksia, jotka yksilöidään eri vakuutustunnuksilla. Vakuutuskohtaisesti ilmoitetaan vakuutusnumeron lisäksi vakuutuksenottajan nimi ja Y-tunnus sekä osoite. Nimi ilmoitetaan sen mukaisena kuin se on vakuutusyhtiön rekisterissä. Vakuutuksesta ilmoitetaan sen alkamis- ja päättymispäivä, mistä yhtiöstä vakuutus mahdollisesti siirtynyt tiedot antavaan yhtiöön sekä vastaavasti mihin yhtiöön se on sieltä mahdollisesti siirtynyt. Pykälän 2 momentissa säädetään vielä, ettei viimeksi mainittuja 1 momentin 5 8 kohdassa tarkoitettuja tietoja anneta, jos niille ei ole tarvetta tai niitä ei ole. Pykälän 3 momentin mukaan tilastohistoriassa on tarpeellista myös ilmoittaa, milloin tilastopyyntö on tietojärjestelmään tehty eli käytännössä milloin tilastoajo on tehty tietojärjestelmästä (tilastopäivämäärä). Pykälän 4 momentissa säädetään, että palkkatiedon osalta on kerrottava, jos se on 2 :n 2 momentissa säädetyn mukaisesti ennakkopalkkatieto tai lopullinen palkkatieto on arvioitu. Saman momentin mukaan palkka- ja korvaustiedot ilmoitetaan yhden euron tarkkuudella. Sanamuoto antaa mahdollisuuden joko pyöristyssääntöjen mukaisesti pyöristää summan tai katkaista desimaalit pois, koska tällä ei ole asiallista merkitystä tilastohistorian käyttötarkoituksen kannalta. 6 Tilastohistorian toimittamistapa Asetuksen 6 1 momentissa säädetään, että tilastohistoriaan kuuluvat asetuksen 1 5 :ssä säädetyt tiedot tulee toimittaa tietyn mallin mukaisina. Mallin mukainen tietojen esittämistapa osoitetaan asetuksen liitteenä olevilla mallitaulukoilla. Tietojen yhdenmukainen esittämistapa on tarpeen soveltamiskäytännön yhdenmukaisuuden varmistamiseksi ja tulkinnanvaraisuuksien välttämiseksi. Mallitaulukoissa esitetään esimerkiksi kuinka 4 :n 2 momentissa tarkoitettu ristiintaulukointi tulee tehdä. Malleissa on olennaista tietojen esittämisjärjestys, mutta ne eivät ole määrämuotoisia lomakkeita, joiden asettelua olisi noudatettava täsmällisesti. Malleja on kaksi, joista toinen sisältää vahinkotiedot ja vuosittaiset palkkasummatiedot ja toinen ammattiluokittain eritellyt palkkatiedot.

6 6 Lisäksi pykälän 1 momentissa säädetään, että tilastohistoriaan kuuluvat tiedot tulee toimittaa vakuutusyhtiöstä toiseen sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen. Momentin mukaan TVL määrittelee tiedonsiirrossa käytettävän teknisen ratkaisun ja siinä välitettävän sähköisen sanoman ja sanomamallin. Sähköiseen tiedonvälitystekniikkaan siirtyminen on tarpeellista siinä saavutettavien tehokkuus- ja kustannushyötyjen vuoksi. Pykälän 2 momentissa säädetään, että vakuutusyhtiön on yksilöitävä ne yhtiönsä lakisääteistä tapaturmavakuutusta hoitavat yksiköt, joilla on oikeus pyytää asetuksessa tarkoitettuja tietoja ja joille nämä tiedot on toimitettava. Tällä säännöksellä pyritään siihen, että tilastohistorian välitys sujuu keskitetysti, mikä edesauttaa tietojenvälityksen tehokasta ja onnistunutta toteutumista. Järjestelmän toimivuus paranee, kun on selvästi tiedossa ne tahot, joihin tietopyynnöt ja toisaalta pyydetyt tiedot toimitetaan. Tätä yhteystietojen ylläpitoa käytännössä hoitaa TVL. Pykälän 3 momentin mukaan vakuutusyhtiön on ilmoitettava TVL:lle myös se korko, jota on käytetty tilastohistoriassa ilmoitettavien varausten ja pääomien laskemisessa, varauksen ja pääoman suoritusvuotta vastaten. Tuoreimman suoritusvuoden korkoa koskevan tiedon saatavuus tämän suoritusvuoden aikana edellyttää, että korko ilmoitetaan TVL:lle vuosineljänneksittäin. Jos korko riippuu suoritusvuoden lisäksi jostain muusta seikasta kuten esim. sattumisvuodesta, niin tämä seikan tulee ilmetä ilmoituksesta. TVL määrittelee tarvittaessa, mikä tällainen tekijä voi olla ja onko sillä arvonmäärityksen kannalta sellaista merkitystä, että se tulee ilmoittaa. TVL julkaisee nämä korkotiedot siten, että ne ovat kaikkien yhtiöiden käytettävissä. 7 Palkkatietojen toimittaminen vakuutuksen irtisanomisen yhteydessä Asetuksen valmistelu Asetuksen 7 :ssä säädetään tapaturmavakuutuslain 35 a :n 2 momentissa tarkoitettujen palkkatietojen toimittamisesta. Mainittu lainkohta ja tämä säännös koskee toisin kuin 1 5 :n säännökset kaikkia yhtiöstä toiseen siirtyviä pakollisia vakuutuksia. Luovuttavan vakuutusyhtiön on toimitettava pakollisen vakuutuksen palkkatiedot viimeiseltä täydeltä ja kuluvalta vakuutuskaudelta vastaanottavalle vakuutusyhtiölle kahden viikon kuluessa vakuutuksen viimeisestä irtisanomispäivästä. Nämä tiedot toimitetaan jo nykyisinkin vakuutusyhtiöiden sopiman käytännön mukaisesti. Pykälässä säädetään, että palkkatiedot tulee eritellä tapaturmavakuutuslain 35 e :n nojalla ylläpitämän riskiluokituksen edellyttämän toimialaa tai teetettyä työtä koskevan tiedon mukaisesti, mikä nykyisen käytännön mukaan tarkoittaa TVL:n ylläpitämää ammattiluokitusta. Näiden palkkatietojen toimittamiseen sovelletaan mitä asetuksen 6 :n 1 momentissa säädetään tilastohistoriaan kuuluvien tietojen toimittamisesta. Sen mukaisesti palkkatiedot toimitetaan asetuksen liitteenä olevan mallin mukaisina. Samoin tiedot tulee toimittaa TVL:n määrittelemää sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen. Asetus on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä yhteistyössä Tapaturmavakuutuslaitosten liiton kanssa. Asetuksen valmistelun yhteydessä on pyydetty lausunnot Finanssivalvonnalta ja Finanssialan Keskusliitolta.

7 7 Voimaantulo Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti tapaturmavakuutuslain maksusääntelyä koskevien lainmuutosten kanssa 1 päivänä tammikuuta Tilastohistorian sisältö, esittämismuoto ja tiedonvälitystapa poikkeavat nykyisestä, mikä edellyttää vakuutusyhtiöissä tietojärjestelmien muuttamista. Erityisesti sähköiseen tiedonvälitykseen siirtyminen vaatii paljon teknisiä muutoksia. Näistä käytännön syistä johtuen on tarpeen säätää kohtuullinen ja realistinen siirtymäaika, jona aikana vakuutusyhtiöt voivat tehdä tarvittavat muutokset tietojärjestelmiinsä. Siirtymäsäännöksen mukaan tiedot olisi toimitettava asetuksessa säädetyssä muodossa viimeistään 1 päivästä tammikuuta 2013 alkaen. Sitä ennen tilastohistoriaan kuuluvat tiedot voidaan toimittaa siinä muodossa, kuin se on mahdollista. Voimaantulosäännöksessä vielä tarkennetaan, että tämän asetuksen nojalla toimitettavia tietoja ovat myös ne tiedot, jotka kohdistuvat ennen voimaantuloa sattuneisiin vahinkoihin.

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011. 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011. 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus tapaturmavakuutuslain 35 a :ssä tarkoitetusta tilastohistoriasta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

HOWDEN INSURANCE BROKERS OY

HOWDEN INSURANCE BROKERS OY TAUSTATIETOA TAPATURMAVAKUUTUSMAKSUSTA SEKÄ ERILAISISTA VAKUUTUSJÄRJESTELMISTÄ SEKÄ NIIHIN VAIKUTTAVISTA TEKIJÖISTÄ Tapaturmavakuutus Työtapaturmavakuutuksen tarkoitus ja oikeutus on korvausten maksaminen

Lisätiedot

Tilastohistoria If Vahinkovakuutusyhtiö Oy. Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö Töölönkatu 37 A HELSINKI

Tilastohistoria If Vahinkovakuutusyhtiö Oy. Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö Töölönkatu 37 A HELSINKI Tilastohistoria 13.12.216 26 HLSINKI Vakuutusnumero 1123456 Y-tunnus 22637-8 Tilastopvm 3.11.216 Vakuutuksen alkamispvm 1.1.213 Vakuutuksen päättymispvm 31.12.215 Työtapaturmat 213 214 215 216 213 3 738

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

Tilastohistoria 18.09.2012 If Vahinkovakuutusyhtiö Oy PÖYTYÄN KUNTA KYRÖN TOIMIPISTE KEHITYKSENTIE 6 21800 KYRÖ

Tilastohistoria 18.09.2012 If Vahinkovakuutusyhtiö Oy PÖYTYÄN KUNTA KYRÖN TOIMIPISTE KEHITYKSENTIE 6 21800 KYRÖ Tilastohistoria 18.9.212 YRÖN TOIMIPIST HITYSNTI 6 218 YRÖ Vakuutusnumero 1991764 Tilastopvm 31.8.212 Vakuutuksen alkamispvm 1.1.29 Työtapaturmat 29 21 211 212 29 13 716 9 652 13 716 9 652 21 3 736 2 874

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 MATA-EHDOT vapaa-aika 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Vakuutuksenottaja on maatalousyrittäjien

Lisätiedot

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE Kirsi Salo 12.12.2013 1(6) Arvoisa jäsenlaitos TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE 1. YLEISTÄ Tapaturmavakuutuslaitosten liiton kiertokirjeessä 18/2005 on kerrottu työtapaturmakorvaustietojen

Lisätiedot

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 1, 2 :n 2 momentti, 4 :n

Lisätiedot

ARRAY TEORIASSA JA KÄYTÄNNÖSSÄ CASE LAKISÄÄTEISEN TAPATURMAVAKUUTUKSEN TILASTOHISTORIAN JATKUVAN ELÄKKEEN LASKENTA

ARRAY TEORIASSA JA KÄYTÄNNÖSSÄ CASE LAKISÄÄTEISEN TAPATURMAVAKUUTUKSEN TILASTOHISTORIAN JATKUVAN ELÄKKEEN LASKENTA ARRAY TEORIASSA JA KÄYTÄNNÖSSÄ CASE LAKISÄÄTEISEN TAPATURMAVAKUUTUKSEN TILASTOHISTORIAN JATKUVAN ELÄKKEEN LASKENTA SISÄLTÖ LTC-Otso Arrayn teoria Tilastohistorian eläkemääritykset Jatkuvan eläkkeen laskenta

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

1. Palkansaajien vahvistettujen tapaturmaeläkkeiden lukumäärä kasvoi vuonna 2012

1. Palkansaajien vahvistettujen tapaturmaeläkkeiden lukumäärä kasvoi vuonna 2012 1 5.8.2013 / JP Vahvistetut tapaturmaeläkkeet 2007 2012 1. Palkansaajien vahvistettujen tapaturmaeläkkeiden lukumäärä kasvoi vuonna 2012 Tapaturmavakuutuslaitokset vahvistivat vuonna 2012 yhteensä 385

Lisätiedot

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010. HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Vapaa-ajan MATA-tapaturmavakuutuksen

Vapaa-ajan MATA-tapaturmavakuutuksen Vapaa-ajan MATA-tapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 5 momentin mukaista vapaa-ajan tapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

TAULUKKO 1.1: Palkansaajien vahvistetut tapaturmaeläkkeet. TAULUKKO 1.2: Palkansaajien vahvistetut tapaturmaeläkkeet vahinkotyypeittäin

TAULUKKO 1.1: Palkansaajien vahvistetut tapaturmaeläkkeet. TAULUKKO 1.2: Palkansaajien vahvistetut tapaturmaeläkkeet vahinkotyypeittäin 15.5.2018 / JL Vahvistetut tapaturmaeläkkeet 2009 2016 1. Palkansaajien vahvistettujen tapaturmaeläkkeiden lukumäärä pieneni vuonna 2016 Tapaturmavakuutuslaitokset vahvistivat vuonna 2016 yhteensä 259

Lisätiedot

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 42 16.11.1999 LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ 1. Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää kuntajaostolta

Lisätiedot

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2010, tilastot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2010, tilastot Sivu 1 (13) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 2 Vakuutusmaksutulo 2 Luottotappiot 4 Maksetut korvaukset 4 Liikekulut 5 Vastuuvelka 6 Ammattitaudit 10 Tilastolähteet 13 Graafin

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen VALTIONEUVOSTON ASETUS TOIMIVALTAISESTA ELÄKELAITOKSESTA

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen VALTIONEUVOSTON ASETUS TOIMIVALTAISESTA ELÄKELAITOKSESTA SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen 31.10.2016 VALTIONEUVOSTON ASETUS TOIMIVALTAISESTA ELÄKELAITOKSESTA Pääasiallinen sisältö Nykytila Ehdotetaan, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Eteran Talous- ja palkkahallintopäivä Fennia

Eteran Talous- ja palkkahallintopäivä Fennia Eteran Talous- ja palkkahallintopäivä 2015 28.10.2015 Sisältö Lakimuutoksen taustaa Muutokset työnantajan näkökulmasta Muutokset työntekijän näkökulmasta Muutokset yrittäjän näkökulmasta Miten muutokset

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie TAIPALSAARI. Tarjouksen numero S VAKUUTUSTARJOUS

Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie TAIPALSAARI. Tarjouksen numero S VAKUUTUSTARJOUS 16.1.2015 Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie 1 54920 TAIPALSAARI Tarjouksen numero S0353-20150114-122307451 VAKUUTUSTARJOUS Kiitos tarjouspyynnöstänne. Tarjoamme yrityksellenne vakuutusturvaa seuraavasti:

Lisätiedot

INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN. 1. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa käytettävät indeksit

INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN. 1. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa käytettävät indeksit TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2005 Bulevardi 28 PL 275 00121 HELSINKI 5.1.2005 puh. (09) 680 401 fax (09) 604 714 1(13) INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN 1. Lakisääteisessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tapaturmavakuutuslain muuttamista siten, että vakuutuksenottajalla olisi mahdollisuus siirtää

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan

Lisätiedot

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Lakisäätsen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Työnantaja Vakuutusnumero 56- Työnantajan nimi Tämä hakemus koskee 1.1.2007 voimaan tulleen työntekijän eläkelain mukaista lain vähimmäisehdot täyttävää eläkevakuutusta.

Lisätiedot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2011, tilastot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2011, tilastot kannattavuudesta 22 211, tilastot 8.11.212 Sivu 1 (12) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 1 Luottotappiot 3 Maksetut korvaukset 3 Liikekulut 4 Vastuuvelka

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta

Lisätiedot

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 211/2005 vp Hallituksen esitys laiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta (HE 204/2005 vp).

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp Hallituksen esitys laiksi tapaturmavakuutuslain, maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on

Lisätiedot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta , tilastot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta , tilastot kannattavuudesta 26 215, tilastot 2.1.217 1 (9) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 1 Luottotappiot 2 Korvaukset 3 Liikekulut 5 Vastuuvelka 5 Ammattitaudit

Lisätiedot

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400 VAKUUTUSKIRJA Sivu Ryhmatapatu rmavakuutus 1 Vakuutustunnus 25.11.2010 70090201950 Asiakastunnus 20532702 RESERVILAISLIITTO RY DOBELNINKATU 2 00260 HELSINKI Vakuutuksenottaja Vakuutuskausi Maksu e RESERVILAISLIITTO

Lisätiedot

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi Ohje 1 (12) Viimeisin muutos 31.12.2014 VJ Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi VJ-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Taulukko käsittää

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 Fennian tiivistelmä TVL:n tiedotteesta 7.5.2015 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 Vuoden 2016 alusta tulee voimaan työtapaturma- ja ammattitautilaki (säädöskokoelmanumero 459/2015, lyhenne

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5.2015 Kiertokirjettä korjattu 16.6.2015 esimerkkilaskelmissa

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n

Lisätiedot

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen 120 vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen SISÄLLYSLUETTELO Tämä tuoteseloste on tarkoitettu avuksesi tutustuessasi työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiseen vapaaehtoiseen

Lisätiedot

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE OHJE 1.6.2017 1 (5) TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE 1. YLEISTÄ Tapaturmavakuutuskeskuksen kiertokirjeessä 18/2005 ja ohjeessa 12.12.2013 on kerrottu työtapaturmakorvaustietojen

Lisätiedot

HE 237/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan urheilijoiden tapaturma-

HE 237/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan urheilijoiden tapaturma- HE 237/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan urheilijoiden tapaturma-

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS. Aktuaarijaosto 7.8.212 LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORJATTU RISKITUTKIMUS VUODELLE 213 LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA 27-211 KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ

Lisätiedot

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus, TyTa Perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin (2016) aiemmin Tapaturmavakuutuslaki Työntekijällä on aina oikeus saada työtapaturma-

Lisätiedot

YRITTÄJIEN ELÄKELAIN (YEL) VÄHIMMÄISEHTOJEN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET

YRITTÄJIEN ELÄKELAIN (YEL) VÄHIMMÄISEHTOJEN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET YRITTÄJIEN ELÄKELAIN (YEL) VÄHIMMÄISEHTOJEN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET Kokooma 30.3.2006. Viimeisin perustemuutos on vahvistettu 20.12.2004. Voimassa 1.1.20 Perusteen 13.6.2003 voimaantulosäännös Voimaantulo

Lisätiedot

Työtapaturmainfo: Työtapaturman ilmoittaminen 2016->

Työtapaturmainfo: Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Työtapaturmainfo: Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> TYÖTAPATURMAN ILMOITTAMINEN 1.1.2016 ALKAEN Sisältö Työtapaturman ilmoittaminen, muutokset 2016 -> Muutokset käytettäessä Yrityskansiota, If Loginia

Lisätiedot

1993 vp - HE 87 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1993 vp - HE 87 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1993 vp - HE 87 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyyskassalakia siten, että valtion liikelaitoksille

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUKAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISEEN (25.1.2016)

OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUKAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISEEN (25.1.2016) Tapaturma-asiain korvauslautakunnan yleisohje 25.1.2016 19.4.2016 korjattu laskentataulukon esimerkkitapauksen työttömyyspäivät ja luontoisetujen summakohdan laskentakaava OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN

Lisätiedot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2003 2012, tilastot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2003 2012, tilastot kannattavuudesta 23 212, tilastot 2.9.213 1 (12) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 1 Luottotappiot 3 Maksetut korvaukset 3 Liikekulut 4 Vastuuvelka Ammattitaudit

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2007 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2007 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2007 vp Hallituksen esitys laeiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta Asia

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET

MAATALOUSYRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET 1 (4) MAATALOUSYRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET 1 Perusteiden soveltaminen Näitä perusteita sovelletaan 1.1.2016 lähtien maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006, MYEL) mukaisiin vakuutuksiin.

Lisätiedot

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2008 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 20.2.2008 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS Vuoden 2007

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus. Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO

Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus. Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO 23.7.2012 Taustaksi Sisäasiainministeriön asetus ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle

Lisätiedot

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut Työnantajan sosiaaliturvamaksu Työnantajan sosiaaliturvamaksu eli sairausvakuutusmaksu maksetaan kaikista työntekijöistä jotka ovat 16-67-vuotiaita. Se maksetaan oma-aloitteisesti

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ

LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ Aktuaarijaosto 28.6.2016 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKITUTKIMUS VUODELLE 2017 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN 2011-2015 KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ KORVAUKSET / VAKUUTUSVUOSI

Lisätiedot

YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET. Kokooma Viimeisin perustemuutos vahvistettu

YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET. Kokooma Viimeisin perustemuutos vahvistettu YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET Kokooma 20.2.2017 Viimeisin perustemuutos vahvistettu 22.12.2016. 1 Perusteen 2.11.2015 voimaantulosäännös Voimaantulo Poikkeussäännös

Lisätiedot

Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot

Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot Yleisiä määräyksiä 1 Näitä vakuutusehtoja sovelletaan yrittäjän eläkelain 110 :n mukaisen vakuutussopimuksen tehneen yrittäjän tai 143

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

Maksusääntelyn haasteet lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa

Maksusääntelyn haasteet lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa Maksusääntelyn haasteet lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa Suomen Aktuaariyhdistys 15.5.2012 Pertti Savijoki 16.5.2012 1 Lakisääteinen tapaturmavakuutus Suomen vanhin, lailla pakolliseksi säädetty

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain 88 ja 100 a :n ja vakuutuskassalain 132 ja 134 :n muuttamisesta Asia Hallitus on

Lisätiedot

Työttömyysvakuutusmaksut

Työttömyysvakuutusmaksut Työttömyysvakuutusmaksut Työttömyysvakuutusmaksut Työttömyysvakuutusmaksuvelvollisuus perustuu lakiin työttömyysetuuksien rahoituksesta (555/1998). Työttömyysvakuutusrahasto määrää ja perii työttömyysvakuutusmaksut

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n

Lisätiedot

Päivämäärä Datum. 10 vuoden ajan kyseisestä mybhedstä järjestelysta

Päivämäärä Datum. 10 vuoden ajan kyseisestä mybhedstä järjestelysta ELÄKETURVAKESKUS PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Osasto/käsi:telijä Abdeinlng/handl&are su/vesa Ronkainen YLEISKIRJE B 1/93 1 Päivämäärä Datum 16.4.1993 Ty6eldkelaitoksille VALTION ELAXERAHACTOON SUORITETTAVAN

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat 21.6.2017HENKILÖSTÖPALVELUT 1 Lakisääteinen tapaturmavakuutus, Opiskelijat 1/2 Opiskelijoiden vakuutusturva perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin. Lain

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 26.11.2015 Mika Mänttäri

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 26.11.2015 Mika Mänttäri SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 26.11.2015 Mika Mänttäri VALTIONEUVOSTON ASETUS TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MU- KAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISESTÄ 1. Yleistä 1.1 Asetuksenantovaltuus

Lisätiedot

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA 1 Asiakastunnus 109024153 Woltman Group Oy Paciuksenkaari 16 B 64 00270 HELSINKI VAKUUTUSSOPIMUS 16-522-521-2 Vakuutuskirja muodostuu seuraavista osista: 1 YLEISTÄ 1 YLEISTÄ 2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Lakisääteinen tapaturmavakuutus Henkilövakuutukset Juhana Valve Pohjola Vakuutus Oy OP-Pohjola Lakisääteinen tapaturmavakuutus - yleiset periaatteet Lakisääteinen tapaturmavakuutus on Lähtökohtaisesti

Lisätiedot

Lisäeläkesäännön muuttaminen

Lisäeläkesäännön muuttaminen 1 (7) Lisäeläkesäännön muuttaminen Lisäeläkesäännön 1 1 momentti, 3 1 ja 2 momentti sekä uusi 5 momentti, 4, 5 4 momentti, 9 ja 10. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1. Nykytila Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.2015 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 UUDET

Lisätiedot

Työtapaturmista ilmoittaminen Intranet-linkin kautta

Työtapaturmista ilmoittaminen Intranet-linkin kautta Työtapaturmista ilmoittaminen Intranet-linkin kautta 1 Tapaturman satuttua... Vahingoittunut Ilmoitus tapaturmasta Työnantaja Vakuutustodistus Vakuutustodistus Tapaturma/ ammattitauti-ilmoitus Lääkäri

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019 MUISTIO 1(5) Hallitussihteeri Anne Vänskä 12.11.2018 STM/4611/2018 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019 1. Sosiaali- ja

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

TERVEYDENTILATIETOJEN TOIMITTAMINEN VAKUUTUSLAITOKSILLE TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIOISSA JA TIEDOISTA MAKSETTAVAT KORVAUKSET (17.2.

TERVEYDENTILATIETOJEN TOIMITTAMINEN VAKUUTUSLAITOKSILLE TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIOISSA JA TIEDOISTA MAKSETTAVAT KORVAUKSET (17.2. TERVEYDENTILATIETOJEN TOIMITTAMINEN VAKUUTUSLAITOKSILLE TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIASIOISSA JA TIEDOISTA MAKSETTAVAT KORVAUKSET (17.2.2016) 1 Johdanto Vuoden 2016 alussa voimaan tullut työtapaturma-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN ELÄKELAIN 11 :N MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN ELÄKELAIN 11 :N MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 MYEL-EHDOT lisäeläke 1 (7) MAATALOUSYRITTÄJIEN ELÄKELAIN 11 :N MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Vakuutuksenottaja on maatalousyrittäjä, joka on tehnyt vakuutussopimuksen

Lisätiedot

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tilastot

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tilastot tilastot 27 216 2.3.218 1 (9) Sisällysluettelo Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 2 Luottotappiot 2 Korvaukset 3 Liikekulut 5 Vastuuvelka 6 Ammattitaudit 7 Tilastolähteet

Lisätiedot

YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET. Kokonaisperuste vahvistettu 20.12.2006. Voimassa 1.1.2007 alkaen.

YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET. Kokonaisperuste vahvistettu 20.12.2006. Voimassa 1.1.2007 alkaen. YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET Kokonaisperuste vahvistettu 20.12.2006. Voimassa 1.1.2007 alkaen. YRITTÄJÄN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET 1

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2012 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS. Aktuaarijaosto 6.8.213 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKITUTKIMUS VUODELLE 214 LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA 28-212 KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ KORVAUKSET

Lisätiedot

Vakuutusmeklarin liiketoimintakertomuksen liitetaulukot

Vakuutusmeklarin liiketoimintakertomuksen liitetaulukot Ohje 1 (8) (Viimeisin muutos 31.12.2014) VQ Vakuutusmeklarin liiketoimintakertomuksen liitetaulukot VQ-tiedonkeruussa kerätään vuosittaista tietoa vakuutusmeklarien liiketoiminnasta. Tietoja käytetään

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA -JA AMMATTITAUTIVAKUUTUS

TYÖTAPATURMA -JA AMMATTITAUTIVAKUUTUS TYÖTAPATURMA -JA AMMATTITAUTIVAKUUTUS Skenaariot: a) Normaali nykyinen vahinkomeno 1. VERTAILU 21.11.2017 Edelliseen suurvahinko b) Normaali vahinkomeno nousee 1,5 kertaiseksi Edelliseen suurvahinko Tuusulan

Lisätiedot

49 :n muuttamisesta. Laki. liikennevakuutuslain muuttamisesta

49 :n muuttamisesta. Laki. liikennevakuutuslain muuttamisesta EV 234/1996 vp - HE 226/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liikennevakuutuslain, potilasvahinkolain, tapatunnavakuutuslain, vakuutusyhtiölain ja ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun

Lisätiedot

HE 55/2010 vp. tarpeelliset työnantajan palkka- ja tapaturmavahinkotiedot.

HE 55/2010 vp. tarpeelliset työnantajan palkka- ja tapaturmavahinkotiedot. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tapaturmavakuutuslain vakuutusmaksua koskevien säännösten uudistamista.

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 68/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tapaturma- ja liikennevakuutuslaitoksilta vuodelta 2004 perittävästä maksusta Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi yksivuotinen laki, jolla tapaturma-

Lisätiedot

HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS. Aktuaarijaosto 30.6.2015 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKITUTKIMUS VUODELLE 2016 HUOM: ajoneuvoryhmittelyä on tarkennettu vs. edellinen riskitutkimus (harmaat palkit kuvassa) LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO-

Lisätiedot

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 249/2004 vp. Henkilövahingosta johtuvien liikennevakuutuksesta, joka on tarkistettu vuotta 2004 vastaavaan indeksitasoon.

HE 249/2004 vp. Henkilövahingosta johtuvien liikennevakuutuksesta, joka on tarkistettu vuotta 2004 vastaavaan indeksitasoon. Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennevakuutuslainsäädännön, potilasvakuutuslainsäädännön ja ympäristövahinkovakuutuslainsäädännön indeksijärjestelmän väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUUTOKSIA 2016

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUUTOKSIA 2016 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUUTOKSIA 2016 AGENDA Työtapaturma- ja ammattitautilaki 2016 Ammatti- ja riskiluokkamuutokset 2016 MUUTOKSIA 2016 Uusi työtapaturma- ja ammattitautilaki voimaan 1.1.2016.

Lisätiedot

Vahinkojen selvittelykuluvaraus vahinkovakuutuksessa

Vahinkojen selvittelykuluvaraus vahinkovakuutuksessa Vahinkojen selvittelykuluvaraus vahinkovakuutuksessa SHV-harjoitustyö Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Mika Sirviö Vakuutuskeskus Vakuutuskeskuksen muodostavat: Liikennevakuutuskeskus

Lisätiedot

Tulorekisteri tulee

Tulorekisteri tulee Tulorekisteri tulee 1.1.2019 Agenda 1.Periaatteet ja aikataulu 2.Palkkatietojen ilmoittaminen 3.Eläkkeet ja etuudet 4.Kunnat tietojen käyttäjinä 5.Yhteystiedot ja lisätietoja 1. Periaatteet ja aikataulu

Lisätiedot

PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK:STA

PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK:STA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 6/2014 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(5) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 17.9.2014 PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN

Lisätiedot