ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
|
|
- Miina Kokkonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tapaturmavakuutuslain muuttamista siten, että vakuutuksenottajalla olisi mahdollisuus siirtää lakisääteinen tapaturmavakuutus vakuutuslaitoksesta toiseen kalenterivuosineljänneksittäin. Nykyisin vakuutuksen siirto on mahdollista vain vuoden vaihtuessa. Esityksen mukaan vakuutuksen siirto ei kuitenkaan voisi tapahtua kesken ensimmäisen vakuutuskauden. Ehdotettu vakuutuksen siirto edellyttäisi vakuutuksen irtisanomista kolme kuukautta ennen sen kalenterivuosineljänneksen ensimmäistä päivää, jona vakuutus halutaan päättää. Vastaava uudistus on toteutettu työeläkejärjestelmässä kuluvan vuoden alusta lukien. Ensimmäiset uuden järjestelmän mukaiset ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ vakuutuksen siirrot on voitu tehdä työeläkevakuutuksessa kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen päätyttyä eli 1 päivänä huhtikuuta Lakisääteinen tapaturmavakuutus ja työeläkevakuutus ovat keskeisiä ansiosidonnaisia sosiaalivakuutuksia. Siksi on perusteltua pyrkiä niissä vakuutussopimusten järjestämisen osalta mahdollisimman yhdenmukaiseen käytäntöön. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vahinkovakuutukselle ominaiset erityispiirteet. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta
2 2 PERUSTELUT 1. Nykytila Velvollisuus turvan järjestämiseen työtapaturman varalta kuuluu työnantajalle. Turva järjestetään ottamalla lakisääteinen tapaturmavakuutus työtapaturmavakuutusta harjoittavasta vakuutuslaitoksesta. Tapaturmavakuutuslain (608/1948) 32 :n 1 momentin mukaan vakuutussopimus tehdään vakuutuskaudeksi. Vakuutuskautena on kalenterivuosi. Poikkeuksena ovat keskellä vuotta voimaan tulevat uudet vakuutukset. Niiden kohdalla ensimmäinen vakuutuskausi jatkuu vakuutuksen alkamista seuraavan kalenterivuoden loppuun. Ensimmäisen vakuutuskauden jälkeen vakuutus jatkuu vakuutuskauden eli kalenterivuoden kerrallaan. Päinvastoin kuin vakuutuslaitos, vakuutuksenottaja voi halutessaan lopettaa vakuutuksen vakuutuskauden päättyessä joko vakuutustarpeen lakkaamisen johdosta tai halutessaan siirtää vakuutuksen toiseen vakuutuslaitokseen. Vakuutuksen siirtäminen edellyttää, että vakuutuksenottaja irtisanoo vakuutussopimuksen viimeistään kolme kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä eli viimeistään syyskuun viimeisenä päivänä. Vakuutuksenottajan irtisanomisoikeudesta vakuutuskannan luovutuksen yhteydessä säädetään vakuutusyhtiölain (1062/1979) 16 a luvun 12 :n 1 momentissa. Kalenterivuosittain jatkuvan vakuutuksen lisäksi vakuutussopimus voidaan tehdä määrättyä, kestoltaan ajallisesti rajoitettua työtä tai työkohdetta varten. Tällainen lakisääteinen tapaturmavakuutus päättyy vakuutuskirjaan merkittynä vakuutuksen päättymispäivänä. Jos vakuutuksenottajan teettämä työ jatkuu tämän päivän jälkeenkin, vakuutus on voimassa työn tosiasialliseen päättymispäivään saakka. Vakuutuksenottajan on kuitenkin tällöin ilmoitettava vakuutusyhtiölle työn jatkumisesta viimeistään silloin, kun vakuutuksen piti ennakkotietojen mukaan päättyä. Vakuutusyhtiö ei voi irtisanoa vakuutusta esimerkiksi vaaran lisääntymisen tai vakuutusmaksun laiminlyönnin johdosta. Vakuutus voi kuitenkin raueta vakuutusmaksun ulosmittauksen yhteydessä todetun vakuutuksenottajan varattomuuden tai tuntemattoman olinpaikan johdosta mainittujen seikkojen toteamishetkestä lähtien. tapaturmavakuutuslain 35 a :n mukaan Jos lopullinen vakuutusmaksu ylittää tai alittaa perityn ennakkovakuutusmaksun määrän, vakuutuksenottajalta peritään tai hänelle palautetaan tasoitusvakuutusmaksuna lopullisen maksun ja ennakkomaksujen erotus vakuutuslaitoksen määräämänä aikana. Tasoituksen on kuitenkin tapahduttava viimeistään vuoden kuluessa vakuutuskauden päättymisestä, jollei lain 37 :stä muuta johdu. Viimeksi mainittu säännös koskee vakuutuslaitoksen oikeutta arvioida vakuutusmaksu siinä tapauksessa, että työnantaja on antanut vakuutusmaksun määräämistä varten vääriä tietoja tai laiminlyönyt niiden antamisen. Mainittu määräaika ei kuitenkaan koske päättyneitä erikoistariffoituja vakuutuksia, jos tästä on sovittu vakuutuksenottajan kanssa. Erikoistariffoiduilla vakuutuksilla tarkoitetaan lakisääteisiä tapaturmavakuutuksia, joissa vakuutuksenottajan työssä sattuneet tapaturmat vaikuttavat suoraan vakuutuskaudelta perittävän vakuutusmaksun määrään. 2. Esityksen tavoitteet ja ehdotetut muutokset Sosiaali- ja terveysministeriö asetti hallitusohjelmaan ja tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun liittyen 11 päivänä lokakuuta 2000 Lakisääteisen työeläkejärjestelmän kilpailutyöryhmän selvittämään muun muassa kilpai-
3 3 lun lisäämisen keinoja ja vaikutuksia työeläkevakuutuksessa. Työryhmä ehdotti 15 päivänä helmikuuta 2002 antamassaan muistiossa (STM Työryhmämuistioita 2001:35) kilpailua edistävänä keinona mahdollisuutta vakuutuksenottajalle siirtää halutessaan työeläkevakuutus eläkelaitoksesta toiseen myös kalenterivuosineljänneksittäin. Tällöin tulisi kuitenkin noudattaa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa. Työryhmän ehdotuksen mukaan vakuutus ei kuitenkaan voisi siirtyä uudelleen vuoden sisällä edellisestä siirtymisestä tai vakuutuksen alkamisesta. Lakisääteinen tapaturmavakuutus on työeläkevakuutuksen ohella keskeinen ansiosidonnainen sosiaalivakuutuksen muoto. Tapaturmavakuutusta myydään työnantajille usein samanaikaisesti työeläkevakuutuksen kanssa. Vakuutuksenottajat myös ottavat nämä vakuutukset usein samalla kerralla ja saman vakuutuksenmyyjän tarjouksen perusteella. Tämän vuoksi tapaturmavakuutusjärjestelmän piirissä selvitettiin, olisiko myös lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa tarkoituksenmukaista ja vakuutuksenottajan edun mukaista tehdä mahdolliseksi työeläkevakuutuksen kaltainen vakuutuksen siirtokäytäntö. Selvitystyön tuloksena katsottiin tarkoituksenmukaiseksi siirtyä neljännesvuosittaiseen siirtokäytäntöön myös lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa. Uuteen käytäntöön siirryttäessä on kuitenkin otettava huomioon, että lakisääteinen tapaturmavakuutus on vahinkovakuutusta ja vakuutusmaksujärjestelmiin liittyvät erityispiirteet. Tämän vuoksi ehdotetaan tapaturmavakuutuslain 32 :n 1 momentin muuttamista siten, että myös lakisääteinen tapaturmavakuutus olisi mahdollista siirtää vakuutuslaitoksesta toiseen neljännesvuosittain. Lakisääteistä tapaturmavakuutusta koskeva vakuutussopimus tehtäisiin vastaisuudessakin jatkumaan vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja irtisano sitä päättymään. Kuten nykyisinkin vakuutuskautena olisi kalenterivuosi, paitsi jos kysymyksessä on kesken kalenterivuotta voimaan tuleva vakuutus. Tällöin ensimmäinen vakuutuskausi päättyisi vasta vakuutuksen alkamista seuraavan kalenterivuoden lopussa. Vakuutuksenottaja voisi irtisanoa vakuutuksen päättymään maalis-, kesä-, syys- tai joulukuun viimeisenä päivänä. Irtisanomisen olisi tapahduttava viimeistään kolme kalenterikuukautta ennen edellä mainittuja päättymispäiviä. Lakisääteinen tapaturmavakuutus on vahinkovakuutusta. Tästä johtuen vakuutusmaksu määräytyy vakuutuskausittain ja vakuutusmaksujärjestelmästä riippuen siten, että vakuutuksenottajan oma vahinkotilasto vaikuttaa vakuutusmaksun määrään. Tältä osin lakisääteinen tapaturmavakuutus eroaa oleellisesti lakisääteisestä työeläkevakuutuksesta. Lakisääteinen tapaturmavakuutus perustuu rahastoivaan vakuutusperiaatteeseen ja on korvausmenon vaihtelusta johtuen joskus vakuutusmatemaattisesti vaikeasti arvioitaviin korvausvastuisiin johtavaa vakuutusliikettä. Vakuutuslaitoksesta toiseen siirtyvän vakuutuksen vakuutusmaksun määräämiseen tarvittavan riittävän tiedon saannin turvaamiseksi on perusteltua, että vakuutuslaitos saa mahdollisimman hyvin todellisuutta vastaavan kuvan vakuutuksenottajan riskitasosta. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuutusmaksu ja sen pohjana oleva vakuutuksenottajakohtainen korvaustilasto on luotettavimmin käytettävissä kalenterivuosittain. Tämä johtuu paitsi siitä, että vakuutuksenottajien tilikausirytmi on tavallisesti kalenterivuosittainen, myös siitä että vakuutuslaitosten korvausvastuun vakuutusmatemaattista arviointia varten tarvittavat tiedot ovat yleensä luotettavimmin käytettävissä juuri vakuutuslaitoksen oman kalenterivuositilinpäätöksen yhteydessä. Riskitason riittävän arvioinnin mahdollistamiseksi on huolehdittava vakuutusten tilastoaineiston kertymisen jatkuvuuden turvaamisesta ja vakuutuslaitoksen vaihtamiseen joskus liittyvien epäterveidenkin piirteiden ehkäisemisestä. Tämän vuoksi ehdotetaan, ettei vakuutusta kuitenkaan voisi irtisanoa päättyväksi kesken ensimmäistä vakuutuskautta. Ensimmäisellä vakuutuskaudella tarkoitetaan paitsi uuden alkavan vakuutuksen, myös vakuutuslaitoksesta toiseen siirtyvän vakuutuksen ensimmäistä vakuutuskautta uudessa vakuutuslaitoksessa. Näin ollen vakuutuksenottajan korvaustilastot kertyisivät aina kuhunkin vakuutuslaitokseen vähintään yhden kalenterivuoden pituiselta ajalta. Tästä syystä esitys myös ohjaisi vakuutuksenottajan vakuutuskausirytmin ensimmäisen va-
4 4 kuutuskauden jälkeen kalenterivuosittaiseksi. Lakisääteistä tapaturmavakuutusta harjoittavat vakuutuslaitokset ovat tapaturmavakuutuslain 35 :n 3 momentin mukaan pakollisesti erikoistariffoitavan vakuutuksen siirrossa velvollisia vakuutusta koskevien korvaustietojen luovuttamiseen vakuutuksen vastaanottavalle vakuutuslaitokselle. Ehdotettavalla lainmuutoksella pyritään osaltaan turvaamaan koko järjestelmän tasolla riskitason määräämistä koskevan tiedon saanti ja sen jatkuvuus. Ehdotettu siirtomenettely koskisi vain 32 :n 1 momentin mukaisia jatkuviksi tarkoitettuja vakuutuksia, joissa vakuutuskausi määräytyy kalenterivuoden mukaan. Sen sijaan se ei koskisi vakuutuksia, joiden voimassaolo määräytyy ajallisesti työn keston tai työkohteen mukaan. Vakuutuksen päättyessä irtisanomisen johdosta kesken vakuutuskauden vakuutuksenottajalla on oikeus saada vakuutusmaksun palautusta siltä osin, kun vakuutuslaitoksen jo saamat vakuutusmaksut kohdistuvat kesken vakuutuskauden päättyvän vakuutuksen vielä jäljellä olevaan vakuutuskauteen. Palautettavassa vakuutusmaksussa voidaan ottaa tällöin huomioon erikseen ne erityiset liikekulut, joita luovuttavalle vakuutusyhtiölle on aiheutunut ko. vakuutuskauden alkamisesta. Ehdotuksen mukaan vakuutus voisi päättyä nykyisestä poiketen kesken vakuutuskauden, joka päättyy kalenterivuoden lopussa. Sen vuoksi ehdotetaan tapaturmavakuutuslain 35 a :ää muutettavaksi siten, että tasoitusvakuutusmaksun perimistä tai tilittämistä koskeva vuoden määräaika sidottaisiin vakuutuksen päättymiseen silloin, kun vakuutus on päättynyt kesken vakuutuskautta. Pykälässä säilytettäisiin päättyneitä erikoistariffoituja vakuutuksia koskeva pitempi määräaika. 3. Esityksen vaikutukset Esityksen tarkoituksena on lisätä nykyisestä vakuutuslaitosten välistä taloudellista kilpailua sallimalla nykyistä vapaamman vakuutusten siirtokäytännön. Se helpottaa myös työnantajan sosiaalivakuutuksiin liittyvien velvoitteiden hoitoa yhdenmukaistamalla vakuutusten siirtokäytännön työeläkevakuutuksen kanssa. 4. Asian valmistelu Esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmistelun yhteydessä on kuultu Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT ry:tä, Palvelutyönantajat ry:tä, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:tä, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:tä, AKAVA ry:tä ja Tapaturmavakuutuslaitosten liittoa. 5. Voimaantulo Lainmuutos ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä lokakuuta Siten lakisääteinen tapaturmavakuutus voitaisiin siirtää uuden järjestelmän mukaisesti kesken kalenterivuoden aikaisintaan 1 päivästä huhtikuuta 2004 alkaen. 6. Säätämisjärjestys Hallituksen käsityksen mukaan ehdotettu lainmuutos ei loukkaa perustuslaissa säädettyjä perusoikeuksia eikä muutenkaan ole perustuslain vastainen. Se voidaan siten käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
5 5 Laki tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta Lakiehdotus Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 20 päivänä elokuuta 1948 annetun tapaturmavakuutuslain (608/1948) 32 :n 1 momentti ja 35 a, sellaisina kuin ne ovat laissa 483/2001, seuraavasti: 32 Vakuutussopimus tehdään vakuutuskausittain jatkuvaksi. Vakuutuskautena on kalenterivuosi. Kesken vuotta voimaan tulevan vakuutuksen ensimmäinen vakuutuskausi päättyy kuitenkin vasta vakuutuksen alkamista seuraavan kalenterivuoden viimeisenä päivänä. Vakuutuksenottaja voi kirjallisesti irtisanoa vakuutussopimuksen päättymään maalis-, kesä-, syys- tai joulukuun viimeisenä päivänä, ei kuitenkaan ennen ensimmäisen vakuutuskauden päättymistä. Irtisanomisen on tapahduttava viimeistään kolme kalenterikuukautta ennen edellä mainittuja päättymispäiviä. Vakuutuksenottajan irtisanomisoikeudesta vakuutuskannan luovutuksen yhteydessä on kuitenkin voimassa, mitä siitä vakuutusyhtiölain 16 a luvun 12 :n 1 momentissa säädetään. 35 a Mitä 35 :n 2 momentissa säädetään vakuutusmaksusta, koskee vastaavasti Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 2003 myös ennakkovakuutusmaksua. Vakuutuskauden ennakkovakuutusmaksu on suoritettava vakuutuslaitoksen määräämänä aikana. Jos vakuutuskauden lopullinen vakuutusmaksu ylittää tai alittaa perityn ennakkovakuutusmaksun määrän, vakuutuksenottajalta peritään tai hänelle palautetaan tasoitusvakuutusmaksuna lopullisen maksun ja ennakkomaksun erotus vakuutuslaitoksen määräämänä aikana. Tasoitusvakuutusmaksu on kuitenkin perittävä tai palautettava viimeistään vuoden kuluessa vakuutuskauden päättymisestä tai jos vakuutus on päättynyt kesken vakuutuskauden, vakuutuksen päättymisestä, jollei 37 :n 2 momentista muuta johdu. Päättyneiden erikoistariffoitujen vakuutusten osalta tämä määräaika saa kuitenkin olla yhtä vuotta pidempi, jos siitä on vakuutuksenottajan kanssa sovittu, kuitenkin enintään kolme vuotta. Vakuutuslaitos voi vakuutusehdoissa määritellä määrän, jota pienempiä tasoitusvakuutusmaksuja ei peritä eikä palauteta. Tämä määrä saa olla enintään 8,41 euroa. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200. Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre
6 6 Liite Rinnakkaisteksti Laki tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 20 päivänä elokuuta 1948 annetun tapaturmavakuutuslain (608/1948) 32 :n 1 momentti ja 35 a, sellaisina kuin ne ovat laissa 483/2001, seuraavasti: Voimassa oleva laki 32 Vakuutussopimus tehdään vakuutuskaudeksi. Vakuutuskautena on kalenterivuosi, jollei kysymyksessä ole kesken vuotta voimaan tuleva vakuutus, jolloin ensimmäinen vakuutuskausi päättyy vakuutuksen alkamista seuraavan kalenterivuoden lopussa. Vakuutus jatkuu sen jälkeen vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja irtisano sitä kirjallisesti viimeistään kolme kuukautta ennen vakuutuskauden loppumista. Vakuutuksenottajan irtisanomisoikeudesta vakuutuskannan luovutuksen yhteydessä on kuitenkin voimassa, mitä siitä vakuutusyhtiölain 16 a luvun 12 :n 1 momentissa säädetään. Ehdotus 32 Vakuutussopimus tehdään vakuutuskausittain jatkuvaksi. Vakuutuskautena on kalenterivuosi. Kesken vuotta voimaan tulevan vakuutuksen ensimmäinen vakuutuskausi päättyy kuitenkin vasta vakuutuksen alkamista seuraavan kalenterivuoden viimeisenä päivänä. Vakuutuksenottaja voi kirjallisesti irtisanoa vakuutussopimuksen päättymään maalis-, kesä-, syys- tai joulukuun viimeisenä päivänä, ei kuitenkaan ennen ensimmäisen vakuutuskauden päättymistä. Irtisanomisen on tapahduttava viimeistään kolme kalenterikuukautta ennen edellä mainittuja päättymispäiviä. Vakuutuksenottajan irtisanomisoikeudesta vakuutuskannan luovutuksen yhteydessä on kuitenkin voimassa, mitä siitä vakuutusyhtiölain 16 a luvun 12 :n 1 momentissa säädetään. 35 a Mitä 35 :n 2 momentissa säädetään vakuutusmaksusta, koskee vastaavasti myös ennakkovakuutusmaksua. Vakuutuskauden ennakkovakuutusmaksu on suoritettava vakuutuslaitoksen määräämänä aikana. Jos vakuutuskauden lopullinen vakuutusmaksu ylittää tai alittaa perityn ennakkovakuutusmaksun määrän, vakuutuksenottajalta peritään tai hänelle palautetaan tasoitusvakuutusmaksuna lopullisen maksun ja ennakkomaksujen erotus vakuu- 35 a Mitä 35 :n 2 momentissa säädetään vakuutusmaksusta, koskee vastaavasti myös ennakkovakuutusmaksua. Vakuutuskauden ennakkovakuutusmaksu on suoritettava vakuutuslaitoksen määräämänä aikana. Jos vakuutuskauden lopullinen vakuutusmaksu ylittää tai alittaa perityn ennakkovakuutusmaksun määrän, vakuutuksenottajalta peritään tai hänelle palautetaan tasoitusvakuutusmaksuna lopullisen maksun ja ennakkomaksun erotus vakuutus-
7 Voimassa oleva laki Ehdotus 7 tuslaitoksen määräämänä aikana, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa vakuutuskauden päättymisestä, jollei 37 :stä muuta johdu. Päättyneiden erikoistariffoitujen vakuutusten osalta tämä määräaika saa kuitenkin olla yhtä vuotta pidempi, jos siitä on vakuutuksenottajan kanssa sovittu, kuitenkin enintään kolme vuotta. Vakuutuslaitos voi vakuutusehdoissa määritellä määrän, jota pienempiä tasoitusvakuutusmaksuja ei peritä eikä palauteta. Tämä määrä saa olla enintään 8,41 euroa. laitoksen määräämänä aikana. Tasoitusvakuutusmaksu on kuitenkin perittävä tai palautettava viimeistään vuoden kuluessa vakuutuskauden päättymisestä tai jos vakuutus on päättynyt kesken vakuutuskauden, vakuutuksen päättymisestä, jollei 37 :n 2 momentista muuta johdu. Päättyneiden erikoistariffoitujen vakuutusten osalta tämä määräaika saa kuitenkin olla yhtä vuotta pidempi, jos siitä on vakuutuksenottajan kanssa sovittu, kuitenkin enintään kolme vuotta. Vakuutuslaitos voi vakuutusehdoissa määritellä määrän, jota pienempiä tasoitusvakuutusmaksuja ei peritä eikä palauteta. Tämä määrä saa olla enintään 8,41 euroa. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200.
SISÄLLYS. N:o 748. Laki. tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2003
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä elokuuta 2003 N:o 748 755 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta... 2911 749 Tasavallan presidentin asetus
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp).
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp Hallituksen esitys laiksi tapaturmavakuutuslain, maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on
Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot
Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot Yleisiä määräyksiä 1 Näitä vakuutusehtoja sovelletaan yrittäjän eläkelain 110 :n mukaisen vakuutussopimuksen tehneen yrittäjän tai 143
1993 vp - HE 87 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1993 vp - HE 87 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyyskassalakia siten, että valtion liikelaitoksille
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain sekä yrittäjien eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työntekijäin eläkelakiin ja
Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot
etera.fi/yel Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot Yleisiä määräyksiä 1 Näitä vakuutusehtoja sovelletaan yrittäjän eläkelain 110 :n mukaisen vakuutussopimuksen tehneen yrittäjän
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 68/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tapaturma- ja liikennevakuutuslaitoksilta vuodelta 2004 perittävästä maksusta Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi yksivuotinen laki, jolla tapaturma-
Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot
Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot etera.fi/tyel Yleisiä määräyksiä 1 Näitä vakuutusehtoja sovelletaan työntekijän eläkelain 142 :n mukaisen vakuutussopimuksen tehneen
Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot Yleisiä määräyksiä 1 2 Vakuutuksen piiriin kuuluvat henkilöt 3
Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot (Sosiaali- ja terveysministeriön 15.12.2006 työntekijän eläkelain nojalla hyväksymät. Voimassa 1.1.2007 alkaen.) Yleisiä määräyksiä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan
Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen
Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen
MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1
MATA-EHDOT vapaa-aika 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Vakuutuksenottaja on maatalousyrittäjien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia
HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
HE 237/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan urheilijoiden tapaturma-
HE 237/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan urheilijoiden tapaturma-
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 12 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työttömyysturvalautakunnan
Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta
Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 1, 2 :n 2 momentti, 4 :n
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Vapaa-ajan MATA-tapaturmavakuutuksen
Vapaa-ajan MATA-tapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 5 momentin mukaista vapaa-ajan tapaturmavakuutusta.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta
HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua
Päätös. Laki. työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetunlain3 :nmuuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä
Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011. 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus tapaturmavakuutuslain 35 a :ssä tarkoitetusta tilastohistoriasta Annettu Helsingissä
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslain työnantajalle maksettavan vuosilomakustannuskorvauksen määrää koskevaa säännöstä muutettavaksi.
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä
HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,
HE 137/2006 vp. 1. Nykytila
HE 137/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasvammalakia muutettavaksi siten, että sotainvalideille,
1993 vp -HE 252 ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ
1993 vp -HE 252 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tapaturma- ja liikennevakuutuslaitoksilta vuodelta 1994 perittävästä maksusta ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi
Asevelvollisuuttaan suorittamasta palaavan työntekijän työsuhdeturvan kehittämiseksi ehdotetaan. suorittamasta palaavan työntekijän työsopimuk~~l!
1988 vp. - HE n:o 196 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- tai virkasuhteen jatkumisesta annetun lain 1 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
49 :n muuttamisesta. Laki. liikennevakuutuslain muuttamisesta
EV 234/1996 vp - HE 226/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liikennevakuutuslain, potilasvahinkolain, tapatunnavakuutuslain, vakuutusyhtiölain ja ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi siten, että sosiaalivakuutuslautakunnat
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 3 ja 12 :n sekä tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1985 vp. - HE n:o 11 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maatalousyrittäjien eläkelain
HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena
Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä
HE 63/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkevakuutusyhtiöistä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 2 luvun 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että yrityksessä työllistynyt
HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain
HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista
HE 5/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työttömyysturvalakiin säännökset ikääntyneiden työnhakijoiden
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
HE 193/2000 vp. muuttamisesta ESITYKSENPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- a terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 6 a :n muuttamisesta ESITYKSENPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kuntien sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaan sotainvalideille
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito
HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista annetun lain
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006.
HE 190/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon saumattoman palveluketjun kokeilusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
EV vp- HE vp. Laki. tapatunnavakuutuslain muuttamisesta
EV 23511996 vp- HE 22711996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi tapatunnavakuutuslain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o