Yhtymävaltuuston kyselytunti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtymävaltuuston kyselytunti"

Transkriptio

1 Yhtymävaltuuston kyselytunti 1. KYSYMYS Esittäjänä valtuutettu Veikko Väänänen, Inari LSHP:n yhtymävaltuuston kyselytunti Lapin pelastus-, lääkintä- ja lääkärihelikopteritoiminta on jatkuvana puheenaiheena ylisessä Lapissa ja kenties laajemminkin maakunnan alueella. Keskustelussa ovat pääaiheina toiminnallisuus/toimimattomuus sekä koko ensihoidon uudelleen järjestämiseen liittyen aiempiin moninkertaisiksi nousevat kustannukset. FinnHEMSin lääkintähelikopteri ei kykene Rovaniemeltä käsin toimimaan viiveittä ja välitankkauksitta Yliperillä. FinnHEMSin toimintaa paikkaamaan on hälytetty sairaankuljetuksiin rajavartiolaitoksen helikoptereita sekä Norjan pelastushelikopteri. Rajan kohdalla on puhuttu virka-apuna tapahtuvasta toiminnasta, joka toiminta normaalisti mielletään yksittäistapauksiksi. Rajan osalta kyseessä on kuitenkin sopimuspohjainen ja tavallaan säännöllinen, ensivastetasoinen ambulanssikopteritoiminta, jota määritystä mm. sairaanhoitopiiristä on asiaa kysyessäni käytetty. Raja laskuttaa lentonsa Kelalta eli ne eivät ole yhteiskunnalle ilmaisia. Samassa yhteydessä on kerrottu Rajan kopterien hyvästä päivystysvalmiudesta ja viittailtu kykyyn toimia myös pimeässä. Todellisuudessa myös rajavartiolaitoksen helikopterit tulevat pohjoisesta katsoen kaukaa ja niiden päivystysvalmius lähtee tunnin varallaolosta, mikäli ne eivät ole toisaalla niiden pääasiallisissa tehtävissä. Rajan koptereita kuten muitakin rajoittaa HEMS-sairaankuljetustehtävissä valoisuus, mutta SAR-pelastuslennoilla ei niinkään. Samoin turvarajoittein toimii mm. Sodankylässä oleva pelastus- ja lääkärihelikopteri Aslak. Sillä on tarvittaessa myös lääkärin maitse onnettomuuspaikoille tai pohjoisen ambulansseja vastaan tuova maayksikkö.

2 Kuntayhtymän talouden ja hallinnon hoitoon liittyen kysymykseni kuuluu, onko Lapin sairaanhoitopiirillä tarkoitus yhdessä OYS:n ervan kanssa tarkastella ensihoitoa siihen toiminnallisempia ja kustannustehokkaampia käytäntöjä etsien tilanteessa, jossa sekä toiminnalliset että taloudelliset ongelmat on tiedostettu ja jossa muun muassa lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnan rahoitus on siirtymässä ilmeisesti kokonaan kuntayhtymän peruskuntien valtionosuuksien kautta kustannettavaksi? Vastaus: Oheisena tilasto Aslakin toiminnasta vuonna 2011 ja FinnHems 51 toiminnasta FinnHems on pystynyt toimimaan Aslakia selkeästi luotettavammin ( toimintakatkoksia teknisistä syistä merkittävästi vähemmän) ja potilaiden hoidon näkökulmasta kattavammin osana sairaanhoitopiirin ja erva-alueen palvelujärjestelmä. FinnHemsin toiminta kattaa koko sairaanhoitopiriin alueen, myös Pohjois-Lapin. Norja ei ole laskuttanut toistaiseksi yhdestäkään tehtävästä Suomen valtiota ( Kelasta tarkistettu tieto). Aslakin nykyinen 8 tunnin välitön valmius ( 10-18) supistuu talvella, ei pimeä-, mittarilentomahdollisuutta Sodankylässä Pohjoinen Lappi tavoitetaan nopeimmin joka tapauksessa Norjan puolelta Aslakin vaatimaton 8h välitön valmius supistuu talvella, ei pimeä-, mittarilentomahdollisuutta Sodankylässä Rajalla on pimeälentomahdollisuus Sääesteessä FH51 ajaa maayksiköllä ambulansseja sairaalan näkökulmasta vastaan, ei takaa, kuten Sodankylästä käsin joudutaan pääsääntöisesti maayksiköllä ajamaan. FH51 koulutusmahdollisuudet LKS:ssa, FH:n omat koulutukset

3 Edellä oleva Aslakin luku 269 sisältää myös pelastustoimen tehtävät. FH 51:n luku 468 ovat terveystoimen tehtäviä. Rajavartiolaitoksen helikopteriyksikön hoitamat terveystoimen potilaat : LKS TK OYS Kohd (ei kuljetettu) Inari Enontekiö 1 Kemijärvi 1 Kittilä 2 Kolari 1 Muonio Norja 1 Pello 2 1 Ranua 1 Rovaniemi 2 3 Salla 2 1 Simo 1 Sodankylä Utsjoki 2 Ylitornio YHTEENSÄ

4 Yhteistyöstä erva-alueella: OYS- erityisvastuualueen erikoissairaanhoidon järjestämissopimukseen kohtaan 6.2. Ensihoitokeskuksen toiminta ja tehtävät on kirjattu, että ensihoitokeskukselle perustetaan yhteistyö- ja ohjausryhmät. Tällä hetkellä toimivat jo OYS-ervaalueen sosiaali-ja terveysalan VIRVE-yhteistyöryhmä ja ensihoitolääkäreiden/ ensihoitopäälliköiden yhteistyötyöryhmät hätäkeskustoiminnan tukena. Nämä ovat sopivia valmistelutyöryhmiä kysyjän tarkoittamaan tarkoitukseen tarkastella ensihoitoa ja löytää siihen toiminnallisempia ja kustannustehokkaampia käytäntöjä tilanteessa, jossa sekä toiminnalliset että taloudelliset ongelmat on tiedostettu. Lääkäri/lääkintähelikopteritoiminnan kustannusten siirtämisestä kokonaan kuntien rahoitusvastuulle vuodesta 2017 lähtien sairaanhoitopiirit ovat erittäin huolissaan. Lapin sairaanhoitopiiri pitää tärkeänä, että operatiivinen toiminta lääkintähenkilöstön palkkamenoja, lääke- ja hoitotarvikekustannuksia ja lääkintälaitekustannuksia lukuun ottamatta rahoitetaan edelleen valtion varoin. 2. KYSYMYS Milja Mettiäinen, Tuula Annala ja PekkaTuomivaara, Sodankylä Erikoissairaanhoidon kulut ovat Sodankylässä merkittävät n.10 M. Ne ovat nousussa mm. sairaanhoidon kulujen ja ensihoidon kustannusten voimakkaan kasvun takia. Ensihoidon kustannusten nousu on niin suurta, että kunnan ennakoidusta 0,5 veroprosentin korotuksen tuotto eli n kuluu kokonaan tähän yhteen asiaan ja rahoitusmallista riippuen saattaa jäädä jopa riittämättömäksi. Kunnan talous tulee olemaan vuonna 2014 alijäämäinen ja kunta joutuu toteuttamaan tulevina vuosina voimakkaita säästötoimia. Tiedustelemme, miten LSHP:n hallitus aikoo hillitä sairaalan menokehitystä ja onko sillä ohjeita siihen, miten kuntien ja sairaanhoitopiirin yhteistyöllä saataisiin erikoissairaanhoidon menokehitys parempaan hallintaan? Sairaanhoitopiirin lähitulevaisuuden investointiohjelma tuntuu myös kestämättömältä yleiseen kuntatalouden tilaan peilattuna. Sodankylän kunnassa omaa investointiohjelmaa on jouduttu tiukalla seulalla karsimaan ja tärkeitä investointeja siirtämään. Edellytämme, että sairaanhoitopiirissä toimitaan samaan tapaan ja toteutetaan vain kiireellisimmät hankkeet.

5 Edelleen tiedustelemme, miksi LSHP:n hallitus ei voi esittää hätäkeskukselle Aslak-pelastushelikopterin ja maayksikön käyttöä Sodankylän ja lähikuntien alueella ensihoidon A-kiireellisyyden tehtäviin? Sen käyttö on saamamme tiedon mukaan edullista, kun toiminta perustuu keräysvaroihin eikä julkiseen rahoitukseen. Julkisuudessa puhutaan lääkärikopterien kustannusten siirtämisestä kunnille. Olisi mielestämme viisasta pitää Aslak lennossa ja toimintakykyisenä jos ja kun tämmöinen kustannusten siirto kunnille on näköpiirissä. LSHP:n valtuuston jäsenet Milja Mettiäinen Tuula Annala Pekka Tuomivaara Vastaukset Sairaanhoitopiiri hakee eri tavoin ratkaisuja kustannuskehityksen hillitsemiseksi. Keskeistä on talousarvioon sitoutuminen ja tiukka taloudenpito organisaation kaikilla eri tasoilla. Hallitukselle annettavissa osavuosikatsauksissa seurataan tilannetta tarkoin ja hallitus antaa ohjeita. Osavuosikatsauksessa otetaan huomioon sekä talous että toiminta. Sisäiseen tarkastukseen on saatu vuodesta 2012 lähtien resurssia. Hankinnoista on annettu syksyllä2013 uudet ohjeet, joilla pyritään estämään ohi kilpailutusten ja hankintasopimusten tehtävät hankinnat. Kustannusten hillintään tähdätään erityisvastuualueen erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksen keinoin, tekemällä yhteistyötä perusterveydenhuollon kanssa ja tukemalla väestön omaehtoista terveyden edistämistyötä yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Ensimmäiseksi yhdessä kuntien toimijoiden kanssa työstettäväksi uudeksi palveluketjuksi on valittu päihdeongelmaisen potilaan palveluketju, koska päihteet ovat yksi keskeisimmistä ennenaikaista kuolleisuutta aiheuttavista tekijöistä ja päihdeongelmaisten sairaudet edellyttävät usein erittäin kallista ja toistuvaa erikoissairaanhoitoa.

6 Kustannusten hallinta on keskeisesti mukana myös HALO-toiminnassa, jossa kansallisesti arvioidaan uusien hoitomenetelmien käyttöä myös taloudellisesta näkökulmasta. Talousjohtaja on ohjeistanut kaikkia toimijoita siinä, kuinka tarkkana on oltava, jotta sellaiset kustannukset, jotka on mahdollista laskuttaa vakuutusyhtiöiltä tai jäsenkuntien ulkopuolisilta eri tahoilta taikka valtiolta eivät ajaudu kuntalaskutukseen. Henkilöstö muodostaa terveydenhuollossa keskeisen kustannuserän. Sairauspoissaolojen väheneminen näkyy suoraan kustannuksissa. sairaalassa on kampanjoitu kaikin keinoin, että influenssarokotekattavuus olisi suuri j a sillä pystyttäisiin ehkäisemään kausinfluenssan leviäminen ja siihen liittyvät sairauspoissaolot. Myös muut henkilöstön työkykyä ja työhyvinvointia edistävät toimenpiteet ovat tärkeitä tekijöitä kustannusten hallinnassa. Rakentamiseen liittyvä investointiohjelma on tarkoitus jaksottaa usealle vuodelle vuosittaisten kustannusten keventämiseksi. Muu investointitaso on pidetty vuosien ajan samalla tasolla, esim. lääkintälaitteissa, ellei ole erityisen kalliita laitehankintoja kuten magneettitutkimuslaite Aslakin käytön osalta tilanne on se, että erva-alueen ensihoitokeskus vastaa kokonaan helikopteriavusteisesta ensihoidosta sekä ensihoitolääkäritoiminnasta alueellaan. Valtion tuen saava viiden yliopistollisen sairaanhoitopiirin omistama Finn- Hems Oy on kilpailuttanut lento-operaattoritoiminnan vuosiksi eteenpäin ( 2021 asti). Siihen saakka on käytettävä sitä helikopteritoiminnan lento-operaattoria, joka on tullut valituksi kilpailutuksen tuloksena. Virka-apua helikopteritoimintaan sairaanhoitopiiri pyytää tarvittaessa Rajavartiolaitokselta, jonka kanssa Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiireillä on ollut vuodesta 2004 lähtien Sopimus rajavartiolaitoksen helikopterin osallistumisesta ensivastetoimintaan Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueella. Sairaanhoitopiiri voi lisätä Rajan kopteriin hoitotason ensihoitajan tai lääkärin tarvittaessa. Tilannekohtaisesti Aslakin käyttö on mahdollista kenttäjohtajan harkinnan mukaan. Tästä on erillinen ohje, joka on viimeksi päivitetty Ohje koskee myös muita sopimuksettomia yksiköitä.

7 3. KYSYMYS Eila Seppänen; Posio Kysymys koski ensihoitohenkilöstön työskentelyä kunnan terveyskeskuksessa ja kotihoidossa. Vastaus Kittilän kunnan kanssa on pilotoitu tehtävälistaa, joka olisi soveltuva ensihoitohenkilöstölle. Lista on lähetetty kaikkien kuntien johtaville lääkäreille kommenteille ja jokaisen kunnan kanssa tehtävää töiden räätälöintiä varten. Ensihoitajat voivat tehdä työtä myös muussa kunnan terveydenhuollon yksikössä ja se on myös tarkoitus. Työn sisältö tulee olla sellainen, että siitä voi irtaantua, eli kyse on tukitoimintatyyppisistä toiminnoista. Annettava työpanos riippuu suoraan yksikön käyttöasteesta. Työpanos ei voi haitata varsinaista ensihoitotyötä eli ensin omat hälytystehtävät, siten muut ensihoitoon liittyvät tehtävät( huolto, pesut, aseman toiminnot, koulutukset, hallinnolliset tehtävät ). Tämän jälkeen työskennellään kunnan terveystoimen tehtävissä esim. päivystyksessä eri tehtävissä).

ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN

ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN Kuntakokous 7.10.2015 Talousjohtaja Elisa Kusmin Ensihoidon kustannukset /asukas eri shp:t vuoden 2014 talousarviossa 2 Yhtymävaltuuston käsittely 27.11.2013 34

Lisätiedot

Ensihoidon toiminnan toteutuma

Ensihoidon toiminnan toteutuma Ensihoidon toiminnan toteutuma 1.-8.2014 Yhtymävaltuusto 26.11.2014 Antti Saari Päivystyksen ja ensihoidon tulosaluejohtaja, Lshp Ensihoidon palvelutasopäätös Vastuu ensihoidosta kunnilta sairaanhoitopiirille

Lisätiedot

Kuntaneuvottelut Ajankohtaista sairaanhoidosta Eva Salomaa, johtajaylilääkäri LSHP

Kuntaneuvottelut Ajankohtaista sairaanhoidosta Eva Salomaa, johtajaylilääkäri LSHP Kuntaneuvottelut 2013 Ajankohtaista sairaanhoidosta Eva Salomaa, johtajaylilääkäri LSHP Ensihoidon sijoitussuunnitelma ja kustannusten jako Palvelutasopäätös Ensihoitopalvelujen tasavertaisuus; samantasoisten

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Kyselytunti Yhtymävaltuuston työjärjestys 7

Ajankohtaiskatsaus. Kyselytunti Yhtymävaltuuston työjärjestys 7 Ajankohtaiskatsaus Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston kyselytunti 12.6.2013 Kyselytunti Kyselytunti Yhtymävaltuuston työjärjestys 7 Valtuutetulla on oikeus esittää hallitukselle kyselytunnilla

Lisätiedot

Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015

Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015 Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015 Antti Saari Päivystyksen ja ensihoidon tulosaluejohtaja, LSHP Mika Orrensuo Ensihoitopäällikkö, LSHP Kuntakohtaisten taulukoiden tulkinta Ylin taulukko on Lapin

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 13. 14.6.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito Tilinpäätös 2017 TA 2017 TA muutos Muutettu TA 2017 TP 2017 Ero Toteuma% kuntalask.käynnit, omat * 223 815-6 526 217

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas Sisältö: Käyttötalous yhteensä Sosiaali- ja terveydenhuolto Opetus- ja kulttuuritoimi Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito

Lisätiedot

Ensihoitopalvelu ja HEMS Muutokset. Jouni Kurola KYS

Ensihoitopalvelu ja HEMS Muutokset. Jouni Kurola KYS Ensihoitopalvelu ja HEMS Muutokset Jouni Kurola KYS 1 Ensihoitopalvelun Tehtävämäärät/vuosi 60000 50000 40500 46954 49836 48512 43 628 47958 40000 30000 20000 27300 25 000 31150 32270 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

TALOUSARVIO Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TALOUSARVIO Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TALOUSARVIO 2014 Valtuustoseminaari 26.11.2013 Talousjohtaja Elisa Kusmin Talousarvion 2014 valmistelu Yhtymähallituksen talousarvion laadintaohjeet 24.4.2013 99 Kuntien lausunnot pyydettiin 31.8.2013

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014-

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014- SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014- Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 2 (8) 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ Ensihoidon palvelutasopäätös koskee Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne Lapin shp:n valtuustoseminaari 27.11.2012 Tapio Kekki 1 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Samaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvien

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2019

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2019 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019 2021 JA TALOUSARVIO 2019 Yhtymävaltuusto 29.11.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin Milj. Potilasvahinkovaraus Potilasvahinkovaraus vuosina 2008-2018 14,00 12,00 10,00 8,00

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TILINPÄÄTÖS 2015 Yhtymävaltuuston seminaari 14. 15.6.2016 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2015 Ylijäämä 699 821,59 Taseessa edellisten tilikausien ylijäämää 1 761 646,24, joten taseessa ylijäämä

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1 31.12.2019 Laadittu ja hyväksytty ERVA järjestämissopimuksen mukaisessa ensihoitokeskuksen ERVA ohjausryhmässä:

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

Lääkärihelikopterien tukikohtien sijainti

Lääkärihelikopterien tukikohtien sijainti Lääkärihelikopterien tukikohtien sijainti Tausta Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelmassa kirjattiin tavoitteeksi lääkäri- ja pelastushelikopteritoiminnan turvaaminen. Sisäasianministeriön ja sosiaali-

Lisätiedot

Keskushallinto 3.6.2013 1(5)

Keskushallinto 3.6.2013 1(5) Keskushallinto 3.6.2013 1(5) Kolarin ja Lapin sairaanhoitopiirin välinen neuvottelu 2013 Aika ma 3.6.2013 klo 9.00-12.05 Paikka Kolari, Kunnantalo Osallistujat: Eija Koivuranta, Kolarin kunta Sakari Lipponen,

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 12. 13.6.2019 Talousjohtaja Elisa Kusmin TA 2018 TA muutos Muutettu TA 2018 TP 2018 Ero Toteuma% MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito kuntalask.käynnit, omat * 236 507 13 640 250 147 276 584 26

Lisätiedot

Päivystyksen ja ensihoidon tulosalue

Päivystyksen ja ensihoidon tulosalue Päivystyksen ja ensihoidon tulosalue Lapin sairaanhoitopiirin valtuusto 26.11.2014 Tulosaluejohtaja Antti Saari Ylihoitaja Marita Turulin Henkilöstöhallint o Tulosalueen ylihoitaja Marita Turulin Päivystys

Lisätiedot

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020 Toimintaympäristö Ensihoidon palvelutasopäätös koskee Pirkanmaa sairaanhoitopiirin alueella tapahtuvaa ja kuntayhtymän

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin talouskatsaus Seutukuntaneuvottelut 2014 kevät

Lapin sairaanhoitopiirin talouskatsaus Seutukuntaneuvottelut 2014 kevät Lapin sairaanhoitopiirin talouskatsaus Seutukuntaneuvottelut 2014 kevät Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2013 tuloslaskelma vertailu Tuloslaskelma/Milj. Muutettu Toteuma % Toteuma % TA 2013 TA 2013

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Ensihoito Lapissa. Matias Wesin Ensihoidon kenttäjohtaja Lapin sairaanhoitopiiri Ensihoitokeskus

Ensihoito Lapissa. Matias Wesin Ensihoidon kenttäjohtaja Lapin sairaanhoitopiiri Ensihoitokeskus Ensihoito Lapissa Matias Wesin Ensihoidon kenttäjohtaja Lapin sairaanhoitopiiri Ensihoitokeskus Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326 (voim. 1.5.2011/1.1.2013) Ensihoidon järjestämisvastuu siirtyi kunnilta

Lisätiedot

Lääkehuoltokysely LSHP:n jäsenkunnille. Laura Huotari Proviisori LKS sairaala-apteekki

Lääkehuoltokysely LSHP:n jäsenkunnille. Laura Huotari Proviisori LKS sairaala-apteekki Lääkehuoltokysely LSHP:n jäsenkunnille Laura Huotari Proviisori LKS sairaala-apteekki Kyselyn toteuttaminen Webpropol-kysely touko-kesäkuussa johtaville lääkäreille Vastauksia saatiin 12:sta kunnasta/kuntayhtymästä

Lisätiedot

LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI

LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI SAIRAANKULJETUKSESTA ENSIHOITOON ENSIHOITOPALVELUN TEHTÄVÄT TERVEYDENHUOLTOLAIN 40 MUKAISESTI 1) äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito:

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito: Lapin liitto 3.3.2010 Lapin kuntien talousarviot vuodelle 2010 Vertailutiedot: kuntien antamat ennakkotiedot vuoden 2009 tilinpäätöksistä ja Tilastokeskus Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus STM094:00/2016 LUONNOS 30.3.2017 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ensihoitopalvelusta Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään terveydenhuoltolain (1326/2010) 41 ja 46 :n nojalla,

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös

Lapin sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös LUONNOS 19.10.2011 Lapin sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös Esitys palvelutasopäätökseksi Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoitopalvelusta 2012-2013 22.11.2011 Eva Salomaa,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 JA TALOUSARVIO 2018 Johtoryhmä 6.112017 Yhtymähallitus 8.11.2017 Valtuustoseminaari ja valtuuston kokous 29. 30.11.2017 Talousjohtaja Elisa Kusmin Yhtymähallituksen

Lisätiedot

Tulevaisuussuunnittelua

Tulevaisuussuunnittelua Tulevaisuussuunnittelua LSHP:n ensihoitokeskus: - Ensihoitopalvelu - Siirtokuljetustoiminta Laadukasta, alueellisesti johdettua ensihoitoa osana terveydenhuollon päivystyspalveluita, asiakkaan tarpeisiin

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 2 2 ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISTAPA... 3 3 ENSIHOITOPALVELUN

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 29.3.2017 1 Teknologia-avusteiset kotihoidon palvelut Teknologiapilotit ovat liikkeellä (Inari, Kolari, Kittilä, Ranua, Sodankylä, Tervola)

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 Luvut 1000 As.luku Toiminta- Valtion- Tilikauden Tilikauden Lainat Netto- Kunta 2011 kate Verotulot osuudet Vuosikate Poistot tulos yli-/alijäämä 31.12.2011 invest.*) Enontekiö

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin palvelutasopäätös Antti Saari Ensihoidon vastuulääkäri, Lshp Päivystyspoliklinikan ylilääkäri, LKS

Lapin sairaanhoitopiirin palvelutasopäätös Antti Saari Ensihoidon vastuulääkäri, Lshp Päivystyspoliklinikan ylilääkäri, LKS Lapin sairaanhoitopiirin palvelutasopäätös 27.11.2012 Antti Saari Ensihoidon vastuulääkäri, Lshp Päivystyspoliklinikan ylilääkäri, LKS Palvelutasopäätöksen taustaa STM:n asetus ensihoitopalvelusta 6.5.2011,

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014-

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014- POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014- Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 2 (8) Ensihoitokeskus 27.9.2013 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ Ensihoidon palvelutasopäätös koskee

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari

Ajankohtaiskatsaus. Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Ajankohtaiskatsaus Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari 30.11.2017 Kyselytunti Hallintosääntö 104 Kyselytunti Valtuutetulla on oikeus esittää yhtymähallitukselle kyselytunnilla

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuusto

TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuusto TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari 10. -11.6.2014 Yhtymävaltuusto 11.6.2014 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2013 tuloslaskelma vertailu Tuloslaskelma/Milj. Muutettu Toteuma % Toteuma %

Lisätiedot

Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena

Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena Lähdetieto: Liirum laarum 5.4.2019 Seminaari Matti Meikäläinen Omaishoitajista pääasialliset auttajat, n. 300 000 naisia 61% miehiä 39% ei-työelämässä 34-54% ansiotyössä

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto Kunnanhallitus 243 07.10.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto 240/05.00.00/2013 Kunnanhallitus 243 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA

POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA AIDOLLA YHTEISTYÖLLÄ JA KUMPPANUUDELLA TEHOA, LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA 1 EVA SALOMAAN SEMINAARI 14.6.2016 SISÄLTÖ OYS-ERVA Yhteistyön välineet Mitä odotuksia meillä

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

- erikoissairaanhoidon sopimuksen sisältö

- erikoissairaanhoidon sopimuksen sisältö Rajattomia palveluita l Pohjoiskalotilla - erikoissairaanhoidon sopimuksen sisältö Saamelaisten rajayhteistyöseminaari 25.2.2015 Lapin sairaanhoitopiiri HELSE NORD HELSE FINNMARK POHJOINEN RAJAYHTEISTYÖ

Lisätiedot

Lääkärihelikopteritoiminta

Lääkärihelikopteritoiminta Lääkärihelikopteritoiminta Jorma Penttinen, hallituksen puheenjohtaja FinnHEMS Oy Lääkäri- ja pelastushelikopteritoiminta Työryhmäraportti 4.12.2007 Hallinnointiyksikkö: STM + YO-SHP:t Lääkäriyksikkö Ei

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys:

Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: 11.5.215 Selvitys 1 (54) Yhtymähallinto / Pohjoinen sote ja tuottamisen rakenteet -hanke 3.1.215 Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: Päihdeasiakkaiden avo-, laitos- ja asumispalvelut

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA 2013-2014 Ohjausryhmä 11.2.2014 Hankkeen tapahtumia: kokoukset, palaverit ym. Tarkennettu toimintasuunnitelma: 11/ 2013 ja toimintaraportti

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Johtajien kokous Johanna Lohtander Ikäihmisten palvelut/palvelualuepäällikkö

Johtajien kokous Johanna Lohtander Ikäihmisten palvelut/palvelualuepäällikkö SenioriKaste Johtajien kokous 27.1.2015 Johanna Lohtander Ikäihmisten palvelut/palvelualuepäällikkö Ikäihmisten palvelut -työryhmä Tehtävät Asiantuntijatyöryhmän tehtävänä on valmistella ehdotukset tarvittavista

Lisätiedot

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1 Marika Silvenius Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 1 Selvityksessä mukana olevat 21 Lapin kuntaa 1. Enontekiö 12. Ranua 2. Inari 13. Rovaniemi 3. Kemi 14. Salla 4. Kemijärvi 15. Savukoski, 5. Keminmaa

Lisätiedot

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Kuntauudistus Lapin kuntapäivät Tornio 20.9.2011 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Hallituksen kuntapolitiikan tavoite Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja

kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja Selvitys sosiaalihuollon ll henkilöstön nykyisestä määrästä ä ja kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja poistumasta it t vuoteen 2015 Lapin alueella ll Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki 7.2.2018 Timo Keistinen lääkintöneuvos Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen

Lisätiedot

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2018 sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.2015 Strategia Strategia (kreik. στρατός sotaväki ) tarkoittaa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. ensihoitopalvelusta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. ensihoitopalvelusta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2011 340/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ensihoitopalvelusta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Maakuntatalous ja kuntatalous Kunta-asiantuntija Jaana Koskela 26.5.2018 Maakuntatalous mistä rahoitus? Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan ja ohjaa maakuntien taloudenpitoa.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Kauppinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

PPSHP:n valtuustoseminaari Timo Kauppinen. Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä

PPSHP:n valtuustoseminaari Timo Kauppinen. Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä PPSHP:n valtuustoseminaari 14.11.2017 Timo Kauppinen Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä REL/102012 POHJOIS-SUOMEN LABORATORIOKESKUS - NORDLAB Kliinisen laboratorioalan pohjoinen

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Tunturi-Lapin kuntien (Kittilä, Kolari, Muonio, Enontekiö) ja Lapin sairaanhoitopiirin välinen neuvottelu 2014

Tunturi-Lapin kuntien (Kittilä, Kolari, Muonio, Enontekiö) ja Lapin sairaanhoitopiirin välinen neuvottelu 2014 Keskushallinto 3.4.2014 1(5) Tunturi-Lapin kuntien (Kittilä, Kolari, Muonio, Enontekiö) ja Lapin sairaanhoitopiirin välinen neuvottelu 2014 Aika ja paikka: to 3.4.2014 klo 12.00- Muonio, Kunnantalo Osallistujat:

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Työkokous hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisesta 13.4.2016 Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

16 Päätös 1 (9) Dnro 164/ /2015. Toimenpidepyynnön tekijä: Heliflite Oy. Lapin sairaanhoitopiiri Rajavartiolaitos

16 Päätös 1 (9) Dnro 164/ /2015. Toimenpidepyynnön tekijä: Heliflite Oy. Lapin sairaanhoitopiiri Rajavartiolaitos 16 Päätös 1 (9) 1. Asia 2. Osapuolet 3. Ratkaisu 4. Asian vireilletulo Epäily kilpailuneutraliteetin vaarantumisesta terveydenhuollon ensihoidon Rajavartiolaitokselle osoittamien lentotehtävien osalta

Lisätiedot

Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue. Kuntainfo 26.2.2014. eija.vaula@satshp.fi

Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue. Kuntainfo 26.2.2014. eija.vaula@satshp.fi Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue Kuntainfo 26.2.2014 eija.vaula@satshp.fi Käynnit 1-12kk v.2012/2013 Potilasvirta Esh YLE = Esh lasku -11%, Yle nousu +8% 70000 60000 50000 40000 30000 20000 10000 0

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 7.3.217 1 Sisältö Terveydenedistämisaktiivisuus Lapin maakunnassa

Lisätiedot

Palveluverkon löydöksiä Lapin alueella

Palveluverkon löydöksiä Lapin alueella Palveluverkon löydöksiä Lapin alueella 7.2.2014 Sari Kujala Ympäristösi parhaat tekijät 2 Taustatietoihin liittyviä löydöksiä 2012 2023 Väestöllisen huoltosuhteen muutos (ei-työikäisten ja työikäisten

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta 59 LAKIEHDOTUKSET Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin 1 kohta,

Lisätiedot

1 (3) Liitteet (1 kpl)

1 (3) Liitteet (1 kpl) 1 Sopimus yhteistyöstä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnassa 1. Sopijapuolet 1. ky (LSHP) 2. Enontekiön kunta 3. Inarin kunta 4. Kemijärven kaupunki 5. Kittilän

Lisätiedot

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PERUS- TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SOSIAALITYÖ 7.10.2011 1 Perusterveydenhuollon kehittäminen 1.9.2009-31.10.2011 PaKaste 1 Kuntalähtoistä kehittämistyötä

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset 27.6.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.

PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1. PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2017 ALKAEN VERSIO II - monituottajamalli PHSOTEY Ensihoitokeskus Sisällysluettelo

Lisätiedot

Ensihoitopalvelu Keski Suomessa

Ensihoitopalvelu Keski Suomessa Kaupunginhallitus 27.9.2010 liite nro 2 (1/14) Ensihoitopalvelu Keski Suomessa Mikko Lintu ensihoidon vastuulääkäri, sisätautilääkäri, päivystyslääketieteen erityispätevyys K SSHP, Päivystysalue Ensihoidon

Lisätiedot

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 JYRI LILJA ensihoitopäällikkö Eduskunta on hyväksynyt uuden terveydenhuoltolain, joka tulee voimaan 1.5.2011. Lain mukaan ensihoitopalvelun järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

MAAOMAISUUS Vuosittain:

MAAOMAISUUS Vuosittain: MAAOMAISUUS Vuosittain: 2000-2009 Lapin työ- ja elinkeinokeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2009 MAAOMAISUUS 31.12.2009 Enontekiö 2,91 27,14 30,05 Inari 219,58 158,77 378,35 järvi 59,49 19,16 78,65

Lisätiedot