TIETOJENKÄSITTELYTEORIAN PÄÄAINEEN KORVAAVUUSPERIAATTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETOJENKÄSITTELYTEORIAN PÄÄAINEEN KORVAAVUUSPERIAATTEET"

Transkriptio

1 Versiohistoria Ensimmäinen versio / Ilkka Niemelä Koulutusohjelmatoimikunnan kokouksessa esitetyt muutokset tehty TIETOJENKÄSITTELYTEORIAN PÄÄAINEEN KORVAAVUUSPERIAATTEET Tietojenkäsittelyteorian laboratorio on uusinut kurssikoodit kaikkien kurssiensa osalta ja samalla määrittänyt kullekin vanhalle opintojaksolle korvaavan kurssin (kurssit). Näin ollen on mahdollista suorittaa vanhan tutkintosäännön mukainen tietojenkäsittelyteorian suunta ja pääaine samoin kuin uuden tutkintorakenteen pääaine (tietojenkäsittelyteorian jatko- ja syventävä moduuli) yhdistämällä joustavasti vanhoja opintojaksoja ja uusia kursseja korvaavuussääntöjen mukaisesti. Tämä siis tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vanhan tutkintosäännön mukaan opiskeleva voi suorittaa suunnan ja pääaineen opintojaan jatkossakin korvavuussääntöjen ansiosta sujuvasti. Kurssien korvaavuustietojen yhteenveto löytyy tietojenkäsittelyteorian pääaineen kotisivulta (tehdään huhtikuun 2005 aikana). Näiden tietojen perusteella opiskelijat pystyvät suunnittelemaan opintojaan. Seuraavassa on annettu esimerkit korvaavuuksien hyödyntämisestä sekä vanhan tutkintosäännön mukaisten opintojen että uuden tutkintorakenteen moduulien suorittamisessa. Epäselvissä tapauksissa, joissa annetut opintojaksojen korvaavuussäännöt eivät suoraan ole sovellettavissa tai jättävät tulkinnanvaraa, kannattaa ottaa yhteyttä suoraan tietojenkäsittelyteorian pääaineen professoriin Suunnan ja pääaineen suorittaminen vanhan tutkintosäännön mukaisesti Tietojenkäsittelyteorian suunnan opintojen suorittaminen yhdistämällä vanhoja opintojaksoja ja uusia kursseja: Tietojenkäsittelyteorian suunta Opintojaksot T Tiedonhallintajärjestelmät T Ohjelmistotuotannon perusteet T Logiikka tietotekniikassa: perusteet T Cryptography and Data Security T Rinnakkaiset ja hajautetut dig. järj. T Tietämystekniikan peruskurssi Korvaavat kurssit T T T T T T T Algoritmien suunnittelu ja analyysi T T Käyttöjärjestelmät T Tietoliikennearkkitehtuurit T T Huom! Jos opiskelijalla ei ole vielä suoritusta opintojaksosta T Tietämystekniikan peruskurssi, se korvataan uudella kurssilla T Hakuongelmat ja -algoritmit. Siirtyminen uuteen tutkintorakenteeseen Tietojenkäsittelyteorian jatkomoduulin suorittaminen yhdistämällä vanhoja opintojaksoja ja uusia kursseja: 1 of 5 04/20/05 09:51

2 Tietojenkäsittelyteorian jatkomoduuli Kurssit: T Tietojenkäsittelyteorian seminaari T Hakuongelmat ja -algoritmit T Rinnakkaiset ja hajautetut järjestelmät T Tiedon salaus ja suojaus T Algoritmien suunnittelu ja analyysi Korvaavat opintojaksot T T T T T T-79-kurssien väliset korvaavuudet Alla on annettu opintojakso- ja kurssikohtaiset korvaavuustaulukot, jotka perustuvat LPM-listan tietoihin. Opintojaksojen korvaaminen kursseilla T Logiikka tietotekniikassa: perusteet Korvaava kurssi: T Logiikka tietotekniikassa: perusteet T Logiikka tietotekniikassa: erityiskysymyksiä I Korvaava kurssi: T Laskennallisen logiikan jatkokurssi T Tietojenkäsittelyteorian perusteet Korvaava kurssi: T Tietojenkäsittelyteorian perusteet T T Diskreetit rakenteet Korvaava kurssi: T Diskreetit rakenteet T Logiikka tietotekniikassa: erityiskysymyksiä II Korvaava kurssi: T Laskennallisen logiikan erikoiskurssi T Tietojenkäsittelyjärjestelmien formaali kuvaus ja verifiointi Korvaava kurssi: T Formaalit menetelmät T Cryptography and data security Korvaava kurssi: T Tiedon salaus ja suojaus T Kombinatoriset algoritmit Korvaava kurssi: T Kombinatoriset algoritmit T Graafiteoria Korvaava kurssi: T Graafiteoria T Rinnakkaiset ja hajautetut digitaaliset järjestelmät Korvaava kurssi: T Rinnakkaiset ja hajautetut järjestelmät T Verifiointi Korvaava kurssi: T Symbolinen mallintarkastus T Reaktiiviset järjestelmät Korvaava kurssi: T Reaktiiviset järjestelmät T Tietojenkäsittelyteorian erikoistyö Korvaava kurssi: T Tietojenkäsittelyteorian erikoistyö T Rinnakkaisohjelmistojen testaus Korvaava kurssi: T Formaali konformanssitestaus T Tietojenkäsittelyteorian erikoiskurssi 2 of 5 04/20/05 09:51

3 Korvaava kurssi: T Tietojenkäsittelyteorian seminaari T Rinnakkaisohjelmistojen määrittelymenetelmät Korvaava kurssi: T Reaktiiviset järjestelmät tai T Symbolinen mallintarkastus T Tietojenkäsittelyteorian seminaari Korvaava kurssi: T Tietojenkäsittelyteorian seminaari T Agenttipohjaisen tietojenkäsittelyn perusteet Korvaava kurssi: T Laskennallisen logiikan erikoiskurssi T Parallel and distributed digital systems Korvaava kurssi: T Rinnakkaiset ja hajautetut järjestelmät T Turvallisuuskriittiset järjestelmät Korvaava kurssi: T Turvallisuuskriittiset järjestelmät T Laskennallisen vaativuuden erikoiskurssi Korvaava kurssi: T Laskennan vaativuusteoria T Kombinatoriset mallit ja stokastiset algoritmit Korvaava kurssi: T Kombinatoriset mallit ja stokastiset algoritmit T Yksilöllinen opintojakso Korvaava kurssi: T Yksilölliset opinnot T Tietojenkäsittelyteorian lisensiaattikurssi Korvaava kurssi: T Tietojenkäsittelyteorian lisensiaattikurssi T Kryptologian perusteet Korvaava kurssi: T Kryptologia T Seminar on cryptography and security protocols T Special course on cryptology T Cryptology: special topics Kurssien korvaaminen opintojaksoilla T Tietojenkäsittelyteorian perusteet T Aiempi opintojakso: T Tietojenkäsittelyteorian perusteet T Tietojenkäsittelyteorian perusteet Y T Logiikka tietotekniikassa: perusteet Aiempi opintojakso: T Logiikka tietotekniikassa: perusteet T Tietojenkäsittelyteorian seminaari Aiempi opintojakso: T Tietojenkäsittelyteorian erikoiskurssi tai T Tietojenkäsittelyteorian seminaari T Hakuongelmat ja -algoritmit 3 of 5 04/20/05 09:51

4 T Rinnakkaiset ja hajautetut järjestelmät Aiempi opintojakso: T Rinnakkaiset ja hajautetut digitaaliset järjestelmät tai T Parallel and distributed digital systems T Tiedon salaus ja suojaus Aiempi opintojakso: T Cryptography and data security T Tietojenkäsittelyteorian erikoistyö Aiempi opintojakso: T Tietojenkäsittelyteorian erikoistyö T Laskennallisen logiikan jatkokurssi Aiempi opintojakso: T Logiikka tietotekniikassa: erityiskysymyksiä I T Laskennallisen logiikan erikoiskurssi Aiempi opintojakso: T Logiikka tietotekniikassa: erityiskysymyksiä II tai T Agenttipohjaisen tietojenkäsittelyn perusteet T Laskennan vaativuusteoria Aiempi opintojakso: T Laskennallisen vaativuuden erikoiskurssi T Diskreetit rakenteet Aiempi opintojakso: T Diskreetit rakenteet T Kombinatoriset algoritmit Aiempi opintojakso: T Kombinatoriset algoritmit T Graafiteoria Aiempi opintojakso: T Graafiteoria T Kombinatoriset mallit ja stokastiset algoritmit Aiempi opintojakso: T Kombinatoriset mallit ja stokastiset algoritmit T Reaktiiviset järjestelmät Aiempi opintojakso: T Reaktiiviset järjestelmät tai T Rinnakkaisohjelmistojen määrittelymenetelmät T Symbolinen mallintarkastus Aiempi opintojakso: T Verifiointi tai T Rinnakkaisohjelmistojen määrittelymenetelmät T Turvallisuuskriittiset järjestelmät Aiempi opintojakso: T Turvallisuuskriittiset järjestelmät T Formaali konformanssitestaus Aiempi opintojakso: T Rinnakkaisohjelmistojen testaus T Formaalit menetelmät Aiempi opintojakso: T Tietojenkäsittelyjärjestelmien formaali kuvaus ja verifiointi T Liikkuvuudenhallinnan erikoiskurssi T Kryptologia Aiempi opintojakso: T Kryptologian perusteet T Kryptologian jatkokurssi Aiempi opintojakso: T Seminar on cryptography and security protocols tai T Special course on cryptology tai T Cryptology: special topics 4 of 5 04/20/05 09:51

5 T Tietojenkäsittelyteorian lisensiaattikurssi Aiempi opintojakso: T Tietojenkäsittelyteorian lisensiaattikurssi T Yksilölliset opinnot Aiempi opintojakso: T Yksilöllinen opintojakso 5 of 5 04/20/05 09:51

T-61 Informaatiotekniikka

T-61 Informaatiotekniikka 1 Tietotekniikka * Tutkinnon suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti ks. Into Kurssikorvaavuusluettelo Päivitetty 7.8.2014 ** Vanhojen ohjelmointikurssien kurssikorvaavuuskaavio ks. taulukko

Lisätiedot

ICS. T-61 (Informaatiotekniikka)

ICS. T-61 (Informaatiotekniikka) Tietotekniikan tutkinto-ohjelma korvaavuusluettelo 2010-2014 Päivitetty 1.7.2016 Käyttöohje 1. Hae etsimäsi kurssi CTRL+F 2. Viimeisin sarake oikealla on voimassaoleva kurssi/ajankohtaisin tieto 3. Jos

Lisätiedot

Opintosuunnitelma. Suunta: Tietoliikenneohjelmistot ja -sovellukset Pääaine: Tietoliikenneohjelmistot Sivuaine: Yritysturvallisuus

Opintosuunnitelma. Suunta: Tietoliikenneohjelmistot ja -sovellukset Pääaine: Tietoliikenneohjelmistot Sivuaine: Yritysturvallisuus Opintosuunnitelma Janne Paalijärvi Koulutusohjelma ja vuosikurssi: T II Opiskelijanumero: 57375S Sähköpostiosoite: jpaalija cc hut fi Opinto-opas: 2003-2004 Kirjastonkäyttöharjoitus suoritettu: 27.09.2004

Lisätiedot

Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava T Tietokoneen arkkitehtuuri (3 ov)

Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava T Tietokoneen arkkitehtuuri (3 ov) 1 Tietotekniikka * Tutkinnon suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti ks. Into Kurssikorvaavuusluettelo Päivitetty 29.5.2015 ** Vanhojen ohjelmointikurssien kurssikorvaavuuskaavio ks. taulukko

Lisätiedot

Kukin kurssi voi sisältyä vain yhteen alemman tai ylemmän perustutkinnon moduuliin.

Kukin kurssi voi sisältyä vain yhteen alemman tai ylemmän perustutkinnon moduuliin. 1.1 Teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto ohjelman tarjoamat, vain sivuaineena suoritettavat moduulit kaikille tutkinto ohjelmille Sivuaineen muodostaminen Sivuaine sisältää jonkin pääaineen perusmoduulin

Lisätiedot

Kukin kurssi voi sisältyä vain yhteen alemman tai ylemmän perustutkinnon moduuliin.

Kukin kurssi voi sisältyä vain yhteen alemman tai ylemmän perustutkinnon moduuliin. Teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto-ohjelma Johanna Bovellán/6.3.2009 LPM-listojen (tfm:n lista kn 24.2., tdk 10.3.) perusteella tehdyt muutokset moduuleihin on merkitty viivaamalla yli vanhat

Lisätiedot

T-61 Informaatiotekniikka

T-61 Informaatiotekniikka 1 Tietotekniikka * Tutkinnon suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti ks. Into Kurssikorvaavuusluettelo Päivitetty 10.11.2014 ** Vanhojen ohjelmointikurssien kurssikorvaavuuskaavio ks. taulukko

Lisätiedot

TFM-osaston tuottamat vain sivuaineet lv

TFM-osaston tuottamat vain sivuaineet lv TFM-osaston tuottamat vain sivuaineet lv 2006-2007 Diskreetti matematiikka Laskennallinen tiede ja tekniikka 18.7.2006/akh t vain sivuaineet F303-2 F500-2 Diskteetti matematiikka F400-2 LTT Xxxx-2 Perustieteiden

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKKA 2012-2013 Koodi Vanha opintojakso op ov Vastuuhenkilö LV 2011-2012 vastaavat opinnot tai korvaava suoritustapa TTE.

TIETOTEKNIIKKA 2012-2013 Koodi Vanha opintojakso op ov Vastuuhenkilö LV 2011-2012 vastaavat opinnot tai korvaava suoritustapa TTE. TIETOTEKNIIKKA 2012-2013 Koodi Vanha opintojakso op ov Vastuuhenkilö LV 2011-2012 vastaavat opinnot tai korvaava suoritustapa TTE.344 Agenttipohjainen tietojenkäsittely 3 Ei voi suorittaa, tilalle jokin

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tietotekniikan kandivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tietotekniikan pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Yli 7 vuotta vanhoilla

Lisätiedot

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2010 informaatiotilaisuudet: to 2.9. klo L-salissa / pe 3.9. klo F-salissa TERVETULOA!

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2010 informaatiotilaisuudet: to 2.9. klo L-salissa / pe 3.9. klo F-salissa TERVETULOA! PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2010 informaatiotilaisuudet: to 2.9. klo 14.15-15 L-salissa / pe 3.9. klo 12.15-13 F-salissa TERVETULOA! prof. Juhani Pitkäranta (mat.) tutk. Antti Hakola(fys.) suunn.

Lisätiedot

13,0 46,5 57,5 50,5 45,0 38,0 72,0 19,0 18,0 119,0

13,0 46,5 57,5 50,5 45,0 38,0 72,0 19,0 18,0 119,0 1 (7) 1..006 0.6 707N OSOITETIEDOT Schaeffer Satu Elisa Iirislahdentie 7 C 1 00 ESPOO Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: 00-8 67 elisa.schaeffer@tkk.fi HENKILÖTIEDOT Syntymäaika: 7..1976 707N Hyväksytty

Lisätiedot

Lakkautetut vastavat opintojaksot: Mat Matematiikan peruskurssi P2-IV (5 op) Mat Sovellettu todennäköisyyslaskenta B (5 op)

Lakkautetut vastavat opintojaksot: Mat Matematiikan peruskurssi P2-IV (5 op) Mat Sovellettu todennäköisyyslaskenta B (5 op) KORVAVUUSLISTA 31.10.2005/RR 1 KURSSIT, jotka luennoidaan 2005-2006 : Lakkautetut vastavat opintojaksot: Mat-1.1010 Matematiikan peruskurssi L 1 (10 op) Mat-1.401 Mat-1.1020 Matematiikan peruskurssi L

Lisätiedot

Visualisointi informaatioverkostojen Opintoneuvoja Teemu Meronen (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta)

Visualisointi informaatioverkostojen Opintoneuvoja Teemu Meronen (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2008-2009 Opintoneuvoja Teemu Meronen 29.10.2008 (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö (30

Lisätiedot

TIETOLIIKENNEVERKKOJEN OPISKELU TTY:llä

TIETOLIIKENNEVERKKOJEN OPISKELU TTY:llä ma 13.12. klo 16-18 sali TB220 TIETOLIIKENNEVERKKOJEN OPISKELU TTY:llä Tilaisuus verkkotekniikasta kiinnostuneille Joulukuu 2010 Matti Tiainen matti.tiainen@tut.fi Mitähän ihmettä tuokin kurssi pitää sisällään?

Lisätiedot

Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta Opintoneuvoja Teemu Meronen (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta)

Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta Opintoneuvoja Teemu Meronen (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta 2009-2010 Opintoneuvoja Teemu Meronen 10.9.2009 (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö

Lisätiedot

4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS. 4.5.1. Tutkinnon rakenne. Matemaattisten aineiden koulutusohjelma

4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS. 4.5.1. Tutkinnon rakenne. Matemaattisten aineiden koulutusohjelma Matemaattisten aineiden 82 4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS Koulutuksesta vastaa professori Seppo Pohjolainen, Matematiikan laitos, huone Sg207, puhelin 365 2424 email: seppo.pohjolainen@tut.fi.

Lisätiedot

Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan

Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan CC1991:n ja CC2001:n vertailu Tutkintovaatimukset (degree requirements) Kahden ensimmäisen vuoden opinnot Ohjelmistotekniikan

Lisätiedot

Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta Informaatioverkostojen kilta Athene ry Opintovastaava Janne Käki 19.9.

Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta Informaatioverkostojen kilta Athene ry Opintovastaava Janne Käki 19.9. Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta 2005-2006 Informaatioverkostojen kilta Athene ry Opintovastaava Janne Käki 19.9.2006 Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö (30 op) Tieteen

Lisätiedot

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta. Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte

Lisätiedot

HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon

HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tilastotiede HOPS - Tilastotiede HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon Nimi: Syntymäaika: Ammatti ja urasuunnitelmat: Muuta:

Lisätiedot

Kemian tekniikan koulutusohjelma Siirtymävaiheen info 7.3.2014

Kemian tekniikan koulutusohjelma Siirtymävaiheen info 7.3.2014 Kemian tekniikan koulutusohjelma Siirtymävaiheen info 7.3.2014 Katrina Nordström, professori (BK laitos) Kemian tekniikan koulutusohjelman johtaja 2014-2016 (tutkintosääntö 2005) Huone C304b katrina.nordstrom@aalto.fi

Lisätiedot

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo Aalto-yliiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo S-38 Tieterkkotekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi S-38.101 Sähköisen

Lisätiedot

Tfy Teoreettinen mekaniikka (5 op) Tfy Fysiikka IV alkuosa A ja Tfy Teoreettinen mekaniikka

Tfy Teoreettinen mekaniikka (5 op) Tfy Fysiikka IV alkuosa A ja Tfy Teoreettinen mekaniikka 7.8.2006/akh Perustetut kurssit Tfy-0 Korvaavat vastaavat opintojaksot Tfy-0.1011 Fysiikka IA (4 op) Tfy-0.101 Fysiikka I alkuosa Tfy-0.1012 Fysiikka IB (4 op) Tfy-0.101 Fysiikka I loppuosa Tfy-0.1023

Lisätiedot

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta)

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2011-2012 Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tietotekniikan tutkinto-ohjelman opinto-opas 2006-2007

SISÄLLYSLUETTELO. Tietotekniikan tutkinto-ohjelman opinto-opas 2006-2007 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. OSASTON ESITTELY...5 1.1 Yleistä...5 1.2 Hallinto ja yhteystiedot...7 1.3 Toimikunnat ja työryhmät...7 1.4 Laboratoriot...8 1.5 Tietotekniikan talon kirjasto...9 2. TUTKINTOJEN TAVOITTEET

Lisätiedot

TEKNILLISEN FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN TUTKINTO OHJELMA ( op) TEKNILLISEN FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 op)

TEKNILLISEN FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN TUTKINTO OHJELMA ( op) TEKNILLISEN FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 op) IL/TFM/KN 3/08/4/6 22.4.2008/akh TEKNILLISEN FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN TUTKINTO OHJELMA (180+120 op) 1/11 TEKNILLISEN FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 op) Kukin kurssi voi sisältyä vain

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Visualisointi informaatioverkostojen Opintoneuvoja Janne Käki

Visualisointi informaatioverkostojen Opintoneuvoja Janne Käki Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2007-2008 Opintoneuvoja Janne Käki 7.5.2007 Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö (30 op) Tieteen metodiikka M (10 op) Vapaasti valittavat

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteen pääaine Pääaineinfo ke

Tietojenkäsittelytieteen pääaine Pääaineinfo ke Tietojenkäsittelytieteen pääaine Pääaineinfo ke Pekka Orponen Tietojenkäsittelytieteen laitos Aalto-yliopisto http://ics.aalto.fi/ Tietojenkäsittelytiede Kehitetään systemaattisia ja tehokkaita malleja

Lisätiedot

Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta Korvaavuusluettelo S-38 Tietoverkkotekniikka

Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta Korvaavuusluettelo S-38 Tietoverkkotekniikka Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta Korvaavuusluettelo S-38 Tieterkkotekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi S-38.3001

Lisätiedot

Kandiuudistusinfo. Stina Immonen, (ref. Maria Ranta, tutan infotilaisuus )

Kandiuudistusinfo. Stina Immonen, (ref. Maria Ranta, tutan infotilaisuus ) Kandiuudistusinfo Teknistieteellisen kandidaattiohjelman käynnistyminen ja sen vaikutukset ennen 1.8.2013 opintonsa aloittaneisiin informaatioverkostojen opiskelijoihin Stina Immonen, 16.4.2013 (ref. Maria

Lisätiedot

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo Aalto-yliiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo S-38 Tieterkkotekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi S-38.101 Sähköisen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tietotekniikan tutkinto-ohjelman opinto-opas

SISÄLLYSLUETTELO. Tietotekniikan tutkinto-ohjelman opinto-opas 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. OSASTON ESITTELY...5 1.1 Yleistä...5 1.2 Hallinto ja yhteystiedot...6 1.3 Toimikunnat ja työryhmät...6 1.4 Laboratoriot...6 1.5 Tietotekniikan talon kirjasto...8 2. TUTKINTOJEN TAVOITTEET

Lisätiedot

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo Aalto-yliiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo S-38 Tieterkkotekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi ELEC-A7900 Telecommunications

Lisätiedot

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ 608 PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ TKK:ssa on vuodesta 1995 voinut suorittaa erityisen perusaineiden laajan oppimäärän. Ohjelmassa opiskeleville matematiikan, fysiikan ja tietotekniikan opetus on laajempaa

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN OPS

TIETOTEKNIIKAN OPS TIETOTEKNIIKAN OPS 2017-2020 Infotilaisuus nykyisille opiskelijoille Raino Mäkinen, Sanna Mönkölä & Ilona Lapinkylä OPS-infon sisältö OPS 2017-2020 mikä, miksi? Miten uusi eroaa nykyisistä ja vanhoista?

Lisätiedot

TFM-tutkinto-ohjelma, tekniikan kandidaatin tutkinnon pääaineet lv Teknillinen fysiikka Matematiikka Mekaniikka Systeemitieteet

TFM-tutkinto-ohjelma, tekniikan kandidaatin tutkinnon pääaineet lv Teknillinen fysiikka Matematiikka Mekaniikka Systeemitieteet TFM-tutkinto-ohjelma, tekniikan kandidaatin tutkinnon pääaineet lv 2006-2007 Teknillinen fysiikka Matematiikka Mekaniikka Systeemitieteet 12.7.2006 Tekniikan kandidaatin tutkinto 1, teknillinen fysiikka

Lisätiedot

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty TU-22 TEOLLISUUSTALOUS

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty TU-22 TEOLLISUUSTALOUS Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 TU-22 TEOLLISUUSTALOUS Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava 1 TU-0.1100 Johdatus tieteenfilosofiaan 3op TU-0.3100

Lisätiedot

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo Aalto-yliiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo S-72 Tietoliikennetekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi S-26.002 Johdatus

Lisätiedot

Teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkintoohjelma, tekniikan kandidaatin tutkinnon pääaineet

Teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkintoohjelma, tekniikan kandidaatin tutkinnon pääaineet ja matematiikan tutkintoohjelma, tekniikan kandidaatin tutkinnon pääaineet Teknillinen fysiikka Matematiikka Mekaniikka Systeemitieteet 30.6.2005/akh Tekniikan kandidaatin tutkinto 180 op, teknillinen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo Aalto-yliiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo S-72 Tietoliikennetekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi ELEC-A0110 Johdatus

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset

Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Näiden tutkintovaatimusten mukaan opiskelevat lukuvuonna 2006 2007 opintonsa aloittaneet opiskelijat sekä uuteen tutkintojärjestelmään lukuvuoden 2005 2006

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks Infotilaisuus 4.12.2014 DI-tutkinnonuudistuksen aikataulu Uudet DI-ohjelmat aloittavat 1.8.2015 Vanha tutkinto valmiiksi

Lisätiedot

Lisäykset, poistot ja muutokset lukuvuoden opetusohjelmaan Osastoneuvosto

Lisäykset, poistot ja muutokset lukuvuoden opetusohjelmaan Osastoneuvosto IITE 7/1 isäykset, poistot ja muutokset lukuvuoden 2005-2006 etusohjelmaan Osastoneuvosto 1..2005 OSASTON YHTEISET ISÄYKSET AS-0.1101 C ohjelmoinnin peruskurssi AS-0.1102 C/C++ ohjelmointi (luennoidaan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tietotekniikan tutkinto-ohjelman opinto-opas

SISÄLLYSLUETTELO. Tietotekniikan tutkinto-ohjelman opinto-opas 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. OSASTON ESITTELY...5 1.1 Yleistä...5 1.2 Hallinto ja yhteystiedot...7 1.3 Toimikunnat ja työryhmät...7 1.4 Laboratoriot...8 1.5 Tietotekniikan talon kirjasto...9 2. TUTKINTOJEN TAVOITTEET

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka. Infotilaisuus

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka. Infotilaisuus Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka Infotilaisuus 10.11.2014 DI-tutkinnonuudistuksen aikataulu Uudet DI-ohjelmat aloittavat 1.8.2015 Vanha tutkinto valmiiksi 31.10.2016

Lisätiedot

T T of 16 04/20/05 09:48

T T of 16 04/20/05 09:48 T-79.1001 T-79.1001 Tietojenkäsittelyteorian perusteet T (4 op) 24+12 (2+1) I-II,III-IV Opettaja: prof. Pekka Orponen Sisältö: Äärelliset automaatit ja säännölliset kielet. Yhteydettömät kieliopit ja pinoautomaatit.

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2012 informaatiotilaisuudet: TO 6.9. klo L-salissa TERVETULOA!

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2012 informaatiotilaisuudet: TO 6.9. klo L-salissa TERVETULOA! PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2012 informaatiotilaisuudet: TO 6.9. klo 14.15-16 L-salissa TERVETULOA! prof. Juhani Pitkäranta (mat.) tutk. Antti Hakola(fys.) suunn. Linda Havola Guru ry. 1 Valintaperusteet

Lisätiedot

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo Aalto-yliiston sähkötekniikan korkeakoulu Korvaavuusluettelo S-72 Tietoliikennetekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi ELEC-A0110 Johdatus

Lisätiedot

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(7) TU-91 STRATEGINEN JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava TU-91.100C Avoin koodi strategian ja kansainvälisen

Lisätiedot

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2007 informaatiotilaisuudet: MA 3.9. klo G-salissa/ TI 4.9. klo G-salissa TERVETULOA!

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2007 informaatiotilaisuudet: MA 3.9. klo G-salissa/ TI 4.9. klo G-salissa TERVETULOA! PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2007 informaatiotilaisuudet: MA 3.9. klo 14-15 G-salissa/ TI 4.9. klo 15-16 G-salissa TERVETULOA! Prof. Juhani Pitkäranta (mat.) Prof. Juhani von Boehm (fys.) suunn.

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus TFM:n kandivaiheen iskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman teknillisen fysiikan tai matematiikan ja systeemitieteiden pääaineisiin Tärkeää huomioitavaa:

Lisätiedot

Opetussuunnitelma : kurssien lisäykset, poistot ja muutokset (LPM)

Opetussuunnitelma : kurssien lisäykset, poistot ja muutokset (LPM) Opetussuunnitelma 2012 2013: kurssien lisäykset, poistot ja muutokset (LPM) Laitos: Mediatekniikan laitos Professuurikoodit: T-75, T-111 LISÄYKSET T-111.6596 Mediatekniikan yksilölliset opinnot 1-10 op

Lisätiedot

Siirtyminen vuoden 2005 tutkintosääntöön

Siirtyminen vuoden 2005 tutkintosääntöön Siirtyminen vuoden 2005 tutkintosääntöön Vuoden 2005 tutkintosäännön mukainen tutkinto: Tekniikan kandidaatti = 180 op Arkkitehti / Maisema-arkkitehti = 120 op Yhteensä 300 op Vuoden 1995 tutkintosäännön

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Organisaatio- a ja yhteiskuntaosaaminen. - ja vuorovaikutusosaaminen istoiminnan osaaminen toimintaosaaminen. Kansainvälisyysosaaminenn

Organisaatio- a ja yhteiskuntaosaaminen. - ja vuorovaikutusosaaminen istoiminnan osaaminen toimintaosaaminen. Kansainvälisyysosaaminenn TIETOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Lukuvuonna 2009-2010 aloittavat Kompetenssit Yleiset Yhteiset Ohjelmistotekniset Tietoverkkotekniset Itsensä kehittäminen Eettine Viestint Kehittä n ä m Organisaatio- a ja

Lisätiedot

NBE-E4510 Special Assignment in Biophysics and Biomedical Engineering AND NBE-E4500 Special Assignment in Human. NBE-E4225 Cognitive Neuroscience

NBE-E4510 Special Assignment in Biophysics and Biomedical Engineering AND NBE-E4500 Special Assignment in Human. NBE-E4225 Cognitive Neuroscience Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos Department of and Biomedical OPETUSOHJELMASTA POISTUNEET KURSSIT (Tfy-99, Becs-114, BECS, NBE)/päivitetty 16.5.2017 COURSES REMOVED FROM THE STUDY PROGRAMME

Lisätiedot

F901-P Perusopinnot P (80 op) op opetusperiodi

F901-P Perusopinnot P (80 op) op opetusperiodi Vanhan TFM kanditutkinnon kurssien korvaaminen uusilla 9.4.2013 F901-P Perusinnot P (80 ) Mat-1.1010 Matematiikka L1 10 MS-A0001 Matriisilaskenta MS-A0101 Differentiaali- ja I II integraalilaskenta 1 Mat-1.1020

Lisätiedot

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2008 informaatiotilaisuudet: to 4.9. klo L-salissa/ pe 5.9. klo L-salissa TERVETULOA!

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2008 informaatiotilaisuudet: to 4.9. klo L-salissa/ pe 5.9. klo L-salissa TERVETULOA! PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2008 informaatiotilaisuudet: to 4.9. klo 14-15 L-salissa/ pe 5.9. klo 12-13 L-salissa TERVETULOA! Prof. Juhani Pitkäranta (mat.) Leht. Petri Salo (fys.) suunn. Katriina

Lisätiedot

Geomatiikan tutkinto-ohjelman moduulirakenne

Geomatiikan tutkinto-ohjelman moduulirakenne Geomatiikan tutkinto-ohjelman moduulirakenne 2010-2011 7.5.2010 Tekniikan kandidaatin tutkinto (180 op) M902-P Perusopinnot (80 op) Mat-1.1110 Matematiikan peruskurssi C1 10 Mat-1.1120 Matematiikan peruskurssi

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset suoraan DI-vaiheeseen valituille

Tutkintovaatimukset suoraan DI-vaiheeseen valituille 1 / 10 Tutkintovaatimukset suoraan DI-vaiheeseen valituille Tutkintovaatimukset määräytyvät suoraan DI-vaiheeseen valituilla opiskelijoilla pääsääntöisesti samoin kuin muillakin DI-tutkintoa suorittavilla

Lisätiedot

Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori

Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori Insinöörikoulutuksen Foorumi 2012 Seminaariesitelmä Timo Turunen ja Matti Welin Monitori koulutusalarajat ylittävä

Lisätiedot

T DATASTA TIETOON

T DATASTA TIETOON TKK / Informaatiotekniikan laboratorio Syyslukukausi, periodi II, 2007 Erkki Oja, professori, ja Heikki Mannila, akatemiaprofessori: T-61.2010 DATASTA TIETOON TKK, Informaatiotekniikan laboratorio 1 JOHDANTO:

Lisätiedot

Tilanne sekä MS-A0003/4* Matriisilaskenta 5 op

Tilanne sekä MS-A0003/4* Matriisilaskenta 5 op MATEMATIIKKA Mat-1.1210 Matematiikan peruskurssi S1 ei järjestetä enää MS-A0103/4* Differentiaali- ja integraalilaskenta I 5 op sekä MS-A0003/4* Matriisilaskenta 5 op Mat-1.1110 Matematiikan peruskurssi

Lisätiedot

O P I N T O S U O R I T U S O T E

O P I N T O S U O R I T U S O T E Jyväskylän yliopisto 19.02.2013 O P I N T O S U O R I T U S O T E Sukunimi : Soranto Etunimet : Annemari Kristiina Syntymäaika : 01.05.1977 Opinto-oikeus : Varsinainen Tutkintotavoite : Kauppatieteiden

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Teollisuustalouden sivuaineopiskelijoille tarkoitettujen jatkomoduulien suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti

Teollisuustalouden sivuaineopiskelijoille tarkoitettujen jatkomoduulien suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti Teollisuustalouden sivuaineopiskelijoille tarkoitettujen jatkomoduulien suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti Ohjeita moduuleja suorittaville opiskelijoille opintotilanteen mukaan: 1. Opiskelija

Lisätiedot

Teknillinen fysiikka ja matematiikka (TFM) Moduulit lv 2010-2011

Teknillinen fysiikka ja matematiikka (TFM) Moduulit lv 2010-2011 Teknillinen fysiikka ja matematiikka (TFM) Moduulit lv 2010-2011 TEKNIIKAN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 op) F901-P Perusopinnot P (80 op) Vastuuopettaja: professori Martti Puska Matematiikka (30 op) Mat-1.1010

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset

Lisätiedot

Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa?

Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Uusi maisteriohjelma Maisteritutkielma 30 op, vanhassa ohjelmassa 40 op Antropologian kurssimuotoisten opintojen laajuus 50-75

Lisätiedot

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN Pääaineen opinnot Pääaineen opinnot suoritetaan pääsääntöisesti uusien tutkintorakenteiden mukaisesti. Jo suoritetut pääaineiden opinnot korvaavat uusien tutkintorakenteiden

Lisätiedot

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN TUTKINTO-OHJELMIEN VALMISTELU Raportti

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN TUTKINTO-OHJELMIEN VALMISTELU Raportti TEKNILLINEN KORKEAKOULU 1(4) Automaatio- ja systeemitekniikan osasto 26.3.2004 AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN TUTKINTO-OHJELMIEN VALMISTELU Raportti Tutkintorakennetyöryhmä on pyytänyt osastoilta 26.3.2004

Lisätiedot

Oulun yliopisto. Luonnontieteellinen koulutusala. Fysiikan tutkinto-ohjelma. Fysiikka, filosofian maisteri, 120 op. 1 of

Oulun yliopisto. Luonnontieteellinen koulutusala. Fysiikan tutkinto-ohjelma. Fysiikka, filosofian maisteri, 120 op. 1 of 1 of 12 15.12.2015 17:38 Oulun yliopisto Luonnontieteellinen koulutusala Fysiikan tutkinto-ohjelma Fysiikka, filosofian maisteri, 120 op 2 of 12 15.12.2015 17:38 Pääaine: Fysiikka Vuosi/lukukausi 1. syksy

Lisätiedot

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2011 informaatiotilaisuudet: PE 2.9. klo L-salissa TERVETULOA!

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2011 informaatiotilaisuudet: PE 2.9. klo L-salissa TERVETULOA! PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2011 informaatiotilaisuudet: PE 2.9. klo 13.15-15 L-salissa TERVETULOA! prof. Juhani Pitkäranta (mat.) tutk. Antti Hakola(fys.) suunn. Katriina Korhonen Guru ry. 1

Lisätiedot

10. TUTKINTO-OHJELMIIN KUULUVIEN MODUULIEN SISÄLLÖT INNEHÅLLET TILL MODULERNA I EXAMENSPROGRAMMEN

10. TUTKINTO-OHJELMIIN KUULUVIEN MODUULIEN SISÄLLÖT INNEHÅLLET TILL MODULERNA I EXAMENSPROGRAMMEN 80 10. TUTKINTO-OHJELMIIN KUULUVIEN MODUULIEN SISÄLLÖT INNEHÅLLET TILL MODULERNA I EXAMENSPROGRAMMEN Teknillisen korkeakoulun tutkinto-ohjelmat esittelevät tässä luvussa moduulit siltä osin, kuin ne ovat

Lisätiedot

Konetekniikan osasto Osaston tuottamat opintojaksot

Konetekniikan osasto Osaston tuottamat opintojaksot Konetekniikan osasto Osaston tuottamat opintojaksot 2005-2006 Opintojaksot on hyväksytty konetekniikan osastoneuvoston kokouksissa 9.2.2005 ja 2.3.2005. Konetekniikan osaston yhteiset Ko4000000 Tutkimusseminaari

Lisätiedot

Tietojärjestelmätieteen ohjelmat

Tietojärjestelmätieteen ohjelmat Tietojärjestelmätieteen ohjelmat PÄÄAINEENVALINTAINFO KEVÄT 2018 LAURA LAPPALAINEN KO-VASTAAVA TEKNINEN VIESTINTÄ Tietojärjestelmiä on kaikkialla, ja yhteiskunnan digitalisoituminen vain kiihtyy Technology

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Digitaaliset ihmistieteet. Infotilaisuus klo 15

Digitaaliset ihmistieteet. Infotilaisuus klo 15 Digitaaliset ihmistieteet Infotilaisuus 14.1.2019 klo 15 Digitaaliset ihmistieteet Oulun yliopistossa Tutkinto-ohjelmien yhteiset opinnot: Eri oppiaineissa runsaasti osaamista, joka kootaan nyt yhteen

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

RANST2 Ääntäminen ja intonaatio, 2 op RANP2 Suullinen viestintä, 5 op

RANST2 Ääntäminen ja intonaatio, 2 op RANP2 Suullinen viestintä, 5 op Ranskan kielen tutkinto-ohjelma vastaavuustaulukko (myös ranska c-työkielenä) Tutkinto-ohjelman etussuunnitelmatyöryhmä on hyväksynyt nämä vastaavuustaulukot 8.5.2012. Niihin voi kuitenkin tulla vielä

Lisätiedot

ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet

ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet Kemiantekniikan koulutusohjelma 22.9.2014 Ohjeen sisällysluettelo: Johdanto...1 1. Ensimmäisen ehopsin luonti...2 2. ehopsin muokkaaminen...5 2.1 Kurssien lisäys ja

Lisätiedot

TU901-O Ohjelman yhteiset opinnot

TU901-O Ohjelman yhteiset opinnot Korvaavat kurssit tuotantotalouden lukuvuoden 12 13 opinto-oppaan mukaisiin O-moduuleihin laajaa oppimäärää suorittaville TU901-O Ohjelman yhteiset opinnot Perustieteet (oppaan sivu 98) Kurssit lukuvuoden

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ 1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

Lisätiedot

Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto Korvaavuusluettelo S-114 Laskennallinen tekniikka

Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto Korvaavuusluettelo S-114 Laskennallinen tekniikka Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto Korvaavuusluettelo S-114 tekniikka Uusin kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi Edellinen kurssi S-114.1100 tiede 5 S-114.1310 Mallintamisen ja informaatioteorian

Lisätiedot

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een 1. HENKILÖTIEDOT * Etunimi Sukunimi Opiskelijanumero Sähköposti 2. KOULUTUSOHJELMA JA SEN ERIKOISTUMISALUE * Opiskelija siirtyy aina koulutusohjelmaansa vastaavalle erikoistumisalueelle.

Lisätiedot

Kurssin koodi ja nimi Ryhmä Päivä Aika Sali Viikot Henkilöt Course code and name Group Day Time Lecture Weeks Course staff

Kurssin koodi ja nimi Ryhmä Päivä Aika Sali Viikot Henkilöt Course code and name Group Day Time Lecture Weeks Course staff Tietotekniikan koulutusohjelman tarjoama opetus syksyllä 2015 8.6.2015 CSE course schedule in autumn 2015 Päivitetty 29.6.2015 S. Salmisuo I periodi: 7.9. 16.10.2015, viikot 37 42. Period I: 7.9. 16.10.2015,

Lisätiedot

Opintojen mallipolut

Opintojen mallipolut Opintojen mallipolut 1.0 20.12.2016 Opintojen mallipolut TOPSI-projekti Tietotekniikan laitos Jyväskylän yliopisto Jyväskylä Tekijät: Marianne Laapio Hannes Laukkanen Jaana Oinonen Jutta Tolvanen Tiivistelmä:

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Kiinteistötalouden tutkinto-ohjelman moduulirakenne lukuvuonna

Kiinteistötalouden tutkinto-ohjelman moduulirakenne lukuvuonna Kiinteistötalouden tutkinto-ohjelman moduulirakenne lukuvuonna 2010-2011 Tekniikan kandidaatin tutkinto (180 op) M901-P Perusopinnot Mat-1.1410 Matematiikan peruskurssi P1* 10 Mat-1.1420 Matematiikan peruskurssi

Lisätiedot

Kiintiö/quo ta/kvot. Kieli/language/spr åk

Kiintiö/quo ta/kvot. Kieli/language/spr åk JOUSTAVA OPINTO-OIKEUS (JOO) LUKUVUONNA 2016-17 / FLEXIBLE STUDY RIGHT (JOO) ACADEMIC YEAR 2016-17 / FLEXIBEL STUDIERÄTT (JOO) UNDER LÄSÅRET 2016-17 KORKEAKOULU / SCHOOL / HÖGSKOLA Taiteiden ja suunnittelun

Lisätiedot

Tietojärjestelmätiede (TJT) / Tekninen viestintä (TEVI) linjavalintainfo

Tietojärjestelmätiede (TJT) / Tekninen viestintä (TEVI) linjavalintainfo Tietojärjestelmätiede (TJT) / Tekninen viestintä (TEVI) linjavalintainfo Tietojärjestelmätiede 5.4.2017 2 Tietojärjestelmätiede Markkinat IT ja markkinat Organisaatio Ryhmä IT ja organisaatio IT ja ryhmä

Lisätiedot

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan

Lisätiedot

OPS-MUUTOSINFO

OPS-MUUTOSINFO 1 OPS-MUUTOSINFO 3.9.201 Matemaattisten tieteiden tutkinto-ohjelma MUUTOKSEN TAUSTALLA 2 Oulun yliopiston strategia- ja rakennemuutokset Oulun yliopiston opetussuunnitelmatyön periaatteet o Opintojaksojen

Lisätiedot

Taloustieteen opinnot Tampereen yliopistossa

Taloustieteen opinnot Tampereen yliopistossa Taloustieteen opinnot Tampereen yliopistossa Tietopaketti opintojaan aloittelevalle tai taloustiedettä sivuaineena opiskelevalle lv. 2016-2017 Millaista taloustieteen opiskelu on? Taloustieteen opetus

Lisätiedot