SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN"

Transkriptio

1 SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN Pääaineen opinnot Pääaineen opinnot suoritetaan pääsääntöisesti uusien tutkintorakenteiden mukaisesti. Jo suoritetut pääaineiden opinnot korvaavat uusien tutkintorakenteiden mukaisia opintoja oppiaineen ohjeen mukaisesti. Opiskelijat voivat suorittaa pääaineensa keskeneräiset perusopinnot loppuun myös vanhojen opetussuunnitelmien mukaisesti saakka. Kokonaisuudesta puuttuvien opintojen asemesta suoritetaan silloin uusien tutkintorakenteiden mukaisia kursseja oppiaineen ohjeen mukaisesti. Aine- ja syventävien opintojen osalta tarkemmat tiedot saa oppiaineesta. Sivuaineiden opinnot Pääaineiden tutkintorakenteisiin kuuluu sivuaineopintoja tietty määrä. Mikäli vaatimukset ovat tiukentuneet (esim. uudessa tutkintorakenteessa vaaditaan kahden opintokokonaisuuden suorittamista aiemman yhden sijaan), eivät tiukentuneet vaatimukset koske aiemmin opintonsa aloittaneita. Mikäli vaatimukset ovat helpottuneet, koskevat helpottuneet vaatimukset myös aiemmin opintonsa aloittaneita. Metodiopinnot Pääaineiden tutkintorakenteisiin kuuluu metodiopintoja tietty määrä. Mikäli vaatimukset ovat tiukentuneet (esim. uuteen tutkintorakenteeseen on lisätty menetelmäkursseja), eivät tiukentuneet vaatimukset koske aiemmin opintonsa aloittaneita. Mikäli vaatimukset ovat helpottuneet (esim. joku kurssi on jäänyt vaatimuksista pois), koskevat helpottuneet vaatimukset myös aiemmin opintonsa aloittaneita. Jos joku kurssi on korvautunut toisella kurssilla (esim. matematiikka tutkimusmenetelmien kurssilla), voi aiemmin opintonsa aloittanut opiskelija valita, kummalla tavalla hän metodiopinnot suorittaa. Kieli- ja viestintäopinnot Pääaineiden tutkintorakenteisiin kuuluu kieli- ja viestintäopintoja tietty määrä. Mikäli vaatimukset ovat tiukentuneet (esim. uuteen tutkintorakenteeseen on lisätty kursseja), eivät tiukentuneet vaatimukset koske aiemmin opintonsa aloittaneita. Tällöin esim. aiemmin suoritettu ruotsin 3 op suoritus riittää jatkossakin. Syksystä 2013 alkaen kaikki uudet ruotsin kielen suoritukset tehdään kuitenkin 4 opintopisteen (kirjallinen taito 2 op, suullinen taito 2 op) laajuisena. Mikäli vaatimukset ovat helpottuneet (esim. vaadittavien kurssien määrä on vähentynyt), koskevat helpottuneet vaatimukset myös aiemmin opintonsa aloittaneita.

2 POLITIIKKATIETEET Jos olet jo suorittanut pääaineen perusopintoja, voit jatkaa opintokokonaisuuden loppuun suorittamalla korvaavan kurssin listasta. IRPS1100 POLITIIKKATIETEIDEN PERUSOPINNOT IRPS1101 Johdatus politiikkatieteisiin IRPS1102 Politiikka ja maailmanpolitiikka IRPS1103 Poliittinen toiminta ja toimijuus IRPS1104 Praktikum SOPT1102 Johdatus politiikkatieteisiin SOPT1105 Valta, politiikka ja poliittisuus SOPT1101 Johdatus sosiologiaan tai SOPT1101 Johdatus sosiologiaan tai Mikäli sinulla on aikaisempia pääaineen perusopintoja, voi niillä korvata osia uusista opinnoista alla olevan listan mukaisesti. SOPT1100 POLITIIKKATIETEIDEN JA SOSIOLOGIAN PERUSOPINNOT SOPT1101 Johdatus sosiologiaan SOPT1102 Johdatus politiikkatieteisiin SOPT1105 Valta, politiikka ja poliittisuus SSOG1101 Sosiologian peruskurssi IRPS1101 Johdatus politiikkatieteisiin IRPS1104 Praktikum SSOG1103 Sosiologian erikoisalat I IRPS1102 Politiikka ja maailmanpolitiikka

3 SOSIOLOGIA Jos olet jo suorittanut pääaineen perusopintoja, voit jatkaa opintokokonaisuuden loppuun suorittamalla korvaavan kurssin listasta. SSOG0100 SOSIOLOGIAN PERUSOPINNOT SSOG1101 Sosiologian peruskurssi SSOG1103 Sosiologian erikoisalat I SSOG1105 Johdatus sosiologiseen tutkimukseen ja tutkimuskäytäntöihin SOPT1101 Johdatus sosiologiaan SOPT1102 Johdatus politiikkatieteisiin tai SOPT1105 Valta, politiikka ja poliittisuus Mikäli sinulla on aikaisempia pääaineen perusopintoja, voi niillä korvata osia uusista opinnoista alla olevan listan mukaisesti. SOPT1100 POLITIIKKATIETEIDEN JA SOSIOLOGIAN PERUSOPINNOT SOPT1101 Johdatus sosiologiaan SOPT1102 Johdatus politiikkatieteisiin SOPT1105 Valta, politiikka ja poliittisuus SSOG1101 Sosiologian peruskurssi IRPS1101 Johdatus politiikkatieteisiin IRPS1104 Praktikum SSOG1103 Sosiologian erikoisalat I IRPS1102 Politiikka ja maailmanpolitiikka

4 HALLINTOTIEDE TJHA1100 HALLINTOTIETEEN PERUSOPINNOT YYHT1103 Tiedon hallinta informaatioteknologisessa yhteiskunnassa TJHA1103 Organisaatioiden johtaminen TJHA1112 Hallinto-osaaminen työelämässä TJHA0200 HALLINTOTIETEEN AINEOPINNOT TJHA1223 Muutosteoriat ja strateginen johtaminen julkishallinnossa YYHT1105 Talous ja yhteiskunta TJHA1218 Talouden johtaminen TJHA1221 Sähköinen hallinto ja palvelurakenteet TJHA1224 Innovaatioympäristöt ja palveluiden kehittäminen TJHA1225 Uudistuva julkinen hallinto ja toimintaympäristö YMAR1208 Palvelujohtaminen tai JOMA1202 Strateginen johtaminen tai TJOI0003 Kunnallisoikeuden perusteet TJHA1226 Talous ja johtaminen TJHA1227 Sähköinen hallinto ja asiointi TJHA1228 Innovaatiot ja muutosten hallinta organisaatioissa ORJO1100 ORGANISAATIOIDEN JA TYÖYHTEISÖJEN JOHTAMISEN PERUSOPINNOT TJHA0200 HALLINTOTIETEEN AINEOPINNOT TJHA1225 Uudistuva julkinen hallinto ja toimintaympäristö TJHA1226 Talous ja johtaminen TJHA1227 Sähköinen hallinto ja asiointi TJHA1228 Innovaatiot ja muutosten hallinta organisaatioissa Valinnaiset 5 op TJHA1223 Muutosteoriat ja strateginen johtaminen julkishallinnossa TJHA1218 Talouden johtaminen TJHA1221 Sähköinen hallinto ja palvelurakenteet TJHA1224 Innovaatioympäristöt ja palveluiden kehittäminen Uusista vaatimuksista tai aiempia TJHA12-kursseja

5 JOHTAMINEN JOMA0100 JOHTAMISEN PERUSOPINNOT JOMA1104 Strategia I JOMA1105 Business ethics JOMA0200 JOHTAMISEN AINEOPINNOT JOMA1202 Strategia II JOMA1203 Työ ja vapaa-aika kulutusyhteiskunnassa Lisäksi 20 op vapaasti valittavia ORJO1102 Johdatus liiketoimintaan globaalissa taloudessa ORJO1101, ORJO1103 tai ORJO1105 ORJO1101, ORJO1103 tai ORJO1105 ORJO1101, ORJO1103 tai ORJO1105 JOMA1202 Strateginen johtaminen Valittavaissa vapaasti JOKO12- ja JOMA12-tarjonnasta Jos olet jo suorittanut JOMA1103 ja/tai JOMA1105 osana perusopintoja, siirretään nuo jaksot osaksi aineopintoja. Tällöin täydennä perusopintoja aiemmin suorittamattomilla perusopintojen opintojaksoilla siten, että perusopintojen 25 op laajuus täyttyy. Perus- ja aineopinnoista kunkin opintojakson voi suorittaa vain kerran. Sisällöltään (pääosin) samaa jaksoa ei voi suorittaa kahdesti, vaikka jakson koodi tai nimi muuttuu. ORJO1100 ORGANISAATIOIDEN JA TYÖYHTEISÖJEN JOHTAMISEN PERUSOPINNOT JOMA0200 JOHTAMISEN AINEOPINNOT JOMA1202 Strateginen johtaminen JOMA1105 Business Ethics Lisäksi 15 op vapaasti valittavia JOMA1202 Strategia II JOMA1105 Business Ethics Valittavaissa vapaasti JOKO12- ja JOMA12-tarjonnasta Jos olet jo suorittanut JOMA1103 ja/tai JOMA1105 osana perusopintoja, siirretään nuo jaksot osaksi aineopintoja. Tällöin täydennä perusopintoja aiemmin suorittamattomilla perusopintojen opintojaksoilla siten, että perusopintojen 25 op laajuus täyttyy. Perus- ja aineopinnoista kunkin opintojakson voi suorittaa vain kerran. Sisällöltään (pääosin) samaa jaksoa ei voi suorittaa kahdesti, vaikka jakson koodi tai nimi muuttuu. Jos olet suorittanut muita kuin tässä mainittuja johtamisen opintoja (esim. aiemmin JOKO-koodilla), joita haluat täydentää uuden perus- tai aineopintokokonaisuuden mukaisiksi, ota yhteyttä johtamisen ja markkinoinnin opintojen korvaavuusasioista vastaavaan opettajaan (lehtori Ossi Vuorilampi).

6 SOVELTAVA PSYKOLOGIA SOVP1100 SOVELTAVAN PSYKOLOGIAN PERUSOPINNOT YYHT1101 Ihminen tutkimuskohteena KAPS0102 Kehityspsykologian perusteet PSYK1108 Psykologian sovellukset SOVP1200 SOVELTAVAN PSYKOLOGIAN AINEOPINNOT PSYK1202 Kognitiivinen pyskologia PSYK1208 Työhyvinvoinnin psykologia PSYK1207 Psykologia tieteenalana PSYK1205 Psykologinen arviointi PSYK1206 Psykologiset interventiot SOVP1215 Kokemuksen psykologia SOVP1212 Työhyvinvoinnin psykologia SOVP1214 Soveltavan psykologian ajankohtainen tutkimus SOVP1217 Filosofinen ihmistutkimus SOVP1216 Työyhteisöjen psykologinen kehittäminen SOVP1211 Johtajuus pienryhmässä ORJO1100 ORGANISAATIOIDEN JA TYÖYHTEISÖJEN JOHTAMISEN PERUSOPINNOT SOVP1200 SOVELTAVAN PSYKOLOGIAN AINEOPINNOT SOVP1211 Johtajuus pienryhmässä SOVP1212 Työhyvinvoinnin psykologia SOVP1214 Soveltavan psykologian ajankohtainen tutkimus SOVP1215 Kokemuksen psykologia SOVP1216 Työyhteisöjen psykologinen kehittäminen SOVP1217 Filosofinen ihmistutkimus PSYK1206 Psykologiset interventiot PSYK1208 Työhyvinvoinnin psykologia PSYK1202 Kognitiivinen pyskologia PSYK1205 Psykologinen arviointi PSYK1207 Psykologia tieteenalana

7 MATKAILUTUTKIMUS YMAT0100 MATKAILUTUTKIMUKSEN PERUSOPINNOT YMAT1111 Johdatus matkailuun ja sen tutkimukseen YMAT1112 Kulttuurimatkailun perusteet YMAT1113 Liikkuminen luonnossa YMAT1114 Onnistuva matkailutuote YMAT0200 MATKAILUTUTKIMUKSEN AINEOPINNOT YMAT1201 Matkailun praktikum YMAT1232 Destination Management YMAT1211 Cultural Studies of Tourism YMAT1212 Kestävä luontomatkailu Lisäksi 15 op valinnaisia opintoja YMAT0111 Johdatus matkailuilmiöön YMAT0112 Matkailun toimintaympäristöt YMAT0114 Matkailun kestävyys YMAT0113 Responsible Tourism Business ORJO1102 Johdatus liiketoimintaan globaalissa taloudessa YMAT1201 Matkailututkimuksen jatkokurssi YMAT0222 Developing Destination Experiences YMAT1211 Cultural and Social Studies of Tourism YMAT0211 Sustainable Rural and Urban Tourism valittavissa vapaasti vanhasta ja uudesta tarjonnasta YMAT0100 MATKAILUTUTKIMUKSEN PERUSOPINNOT YMAT0111 Johdatus matkailuilmiöön YMAT0112 Matkailun toimintaympäristöt YMAT0113 Responsible Tourism Business YMAT0114 Matkailun kestävyys YMAT0115 Matkailututkimuksen peruskurssi YMAT0200 MATKAILUTUTKIMUKSEN AINEOPINNOT YMAT0211 Sustainable Rural and Urban Tourism YMAT0212 Elämykset matkailutuottteina YMAT0213 Matkalun arvot ja vaikutukset YMAT1211 Cultural and Social Studies of Tourism YMAT1201 Matkailututkimuksen jatkokurssi Lisäksi 10 op valinnaisia opintoja YMAT1111 Johdatus matkailuun ja sen tutkimukseen YMAT1112 Kulttuurimatkailun perusteet YMAT1114 Onnistuva matkailutuote YMAT1113 Liikkuminen luonnossa ei korvaavaa kurssia YMAT1212 Kestävä luontomatkailu YMAT1214 Elämystalous ja matkailun innovaatiot tai YMAT1232 Destination Management YMAT1241 Regional Issues in Tourism tai YMAT1215 Matkailu ja maaseudun elinvoimaisuus tai TKTA1103 Matkailun taloustiede YMAT1211 Cultural Studies of Tourism YMAT1201 Matkailun praktikum valittavissa vapaasti vanhasta ja uudesta tarjonnasta

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ 1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

Lisätiedot

Sivuainekokonaisuudet hallintotieteiden pääaineopiskelijoille (vähintään 25 op):

Sivuainekokonaisuudet hallintotieteiden pääaineopiskelijoille (vähintään 25 op): Sivuainekokonaisuudet hallintotieteiden pääaineopiskelijoille (vähintään 25 op): Aluetieteen sivuainekokonaisuus (väh. 25) op julkisjohtamisen, julkisoikeuden sekä sosiaali- ja terveyshallintotieteen pääaineopiskelijoille:

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een 1. HENKILÖTIEDOT * Etunimi Sukunimi Opiskelijanumero Sähköposti 2. KOULUTUSOHJELMA JA SEN ERIKOISTUMISALUE * Opiskelija siirtyy aina koulutusohjelmaansa vastaavalle erikoistumisalueelle.

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN 2012 2015 ja 2005 2012 VÄLILLÄ Siirtymäsäännökset ovat pääasiassa tarkoitettu vuonna 2005 2011 aloittaneille opiskelijoille. Tätä aiemmin aloittaneita opiskelijoita kehotetaan

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2016 ja haluat jatkaa opintojasi 1.8.2016 jälkeen? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.2016. Lue, miten

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten korvaavuustaulukko

Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten korvaavuustaulukko POLITIIKAN JA TALOUDEN TUTKIMUKSEN LAITOS 2.5.2014/PS Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten 2014-17 korvaavuustaulukko SIVUAINEOPISKELIJOILLE 31.8.2014 mennessä suoritetut yleisen valtio-opin opinnot

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Sivuainekokonaisuudet hallintotieteiden pääaineopiskelijoille (vähintään 25 op):

Sivuainekokonaisuudet hallintotieteiden pääaineopiskelijoille (vähintään 25 op): Sivuainekokonaisuudet hallintotieteiden pääaineopiskelijoille (vähintään 25 op): Aluetieteen sivuainekokonaisuus (väh. 25) op julkisjohtamisen, julkisoikeuden ALUE2021 Aluetalous ja liikennejärjestelmät

Lisätiedot

PERUS- JA AINEOPINTOKOKONASUUKSIEN SUORITTAMINEN 2005 2008 VAATIMUSTEN MUKAISESTI

PERUS- JA AINEOPINTOKOKONASUUKSIEN SUORITTAMINEN 2005 2008 VAATIMUSTEN MUKAISESTI PERUS- JA AINEOPINTOKOKONASUUKSIEN SUORITTAMINEN 2005 2008 VAATIMUSTEN MUKAISESTI Aiempina vuosina opintonsa aloittaneet opiskelijat voivat suorittaa aineopinnot johtamisesta, laskentatoimesta, markkinoinnista

Lisätiedot

14. TIETOJOHTAMINEN. Rakennustekniikka. Tietojohtaminen. 14.1. Tavoitteet. 14.2. Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot

14. TIETOJOHTAMINEN. Rakennustekniikka. Tietojohtaminen. 14.1. Tavoitteet. 14.2. Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot Rakennustekniikka 14. TIETOJOHTAMINEN 14.1. Tavoitteet 163 on koulutusohjelma, joka on suunniteltu vastaamaan tietoteknisen, taloudellisen sekä viestinnällisen johtamisen haasteisiin. Tietojohtamisen opinnot

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi Aineenopettajainfo 15.9.2017 - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN ja VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN ja VÄLILLÄ 1 / 8 JOHTAMISKORKEAKOULU päivitetty 21.8.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ Siirtymäsäännökset on pääasiassa tarkoitettu vuonna 2008 2011 aloittaneille opiskelijoille.

Lisätiedot

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden

Lisätiedot

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ).

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ). INFORMAATIOTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tampereen yliopisto 6.5.2010 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 12.5.2010. Liite B3/1 Informaatiotutkimuksen oppiainenimen muutoksesta ja uusista informaatiotutkimuksen ja

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset KAJOtutkinnosta. opintosuuntaan siirtyville. - miten jo suoritetut opinnot luetaan hyväksi uudessa tutkinto-ohjelmassa

Siirtymäsäännökset KAJOtutkinnosta. opintosuuntaan siirtyville. - miten jo suoritetut opinnot luetaan hyväksi uudessa tutkinto-ohjelmassa Siirtymäsäännökset KAJOtutkinnosta uuteen intosuuntaan siirtyville. - miten jo suoritetut innot luetaan hyväksi uudessa tutkinto-ohjelmassa Perusinnot KAJO-tutkinnossa suoritettu intojakso intojakson Huomioitavaa

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset vanhassa KAJO-tutkintorakenteessa jatkaville. - miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman kursseja

Siirtymäsäännökset vanhassa KAJO-tutkintorakenteessa jatkaville. - miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman kursseja Siirtymäsäännökset vanhassa KAJO-tutkintorakenteessa jatkaville. - miten uuden ohjelman intojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman kursseja Perusinnot KAJO-tutkinnossa suorittamatta jäänyt intojakso

Lisätiedot

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeustieteen maisterin tutkinnon (120 op) suorittanut henkilö: - on syventänyt ja laajentanut oikeusnotaarin tutkinnossa hankkimaansa oikeudellista osaamista

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN TUTKINTOJEN TAVOITTEET Koulutus tähtää terveystieteiden kandidaatin (TtK, alempi korkeakoulututkinto) ja terveystieteiden maisterin (TtM, ylempi korkeakoulututkinto)

Lisätiedot

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset

Lisätiedot

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA. 60 op

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA. 60 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT FILOSOFIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017 Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT YHTEISKUNTAPOLITIIKKA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tietotekniikan kandivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tietotekniikan pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Yli 7 vuotta vanhoilla

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Opintokokonaisuudet: Hallinto-osaaminen Eurooppahallinto Ympäristöala. Hallinto-osaamisen opinnot. Opintojaksokuvaukset

Opintokokonaisuudet: Hallinto-osaaminen Eurooppahallinto Ympäristöala. Hallinto-osaamisen opinnot. Opintojaksokuvaukset Opintokokonaisuudet: Hallinto-osaaminen Eurooppahallinto Ympäristöala Hallinto-osaamisen opinnot Hallinto-osaamisen opintojaksot: ALUE1001 Yhteiskunnan alueellinen organisoituminen (5 op) FILO1001 Filosofian

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin

Lisätiedot

Vastaavuustaulukot aiemmin aloittaneille eli siirtymäsäännöt

Vastaavuustaulukot aiemmin aloittaneille eli siirtymäsäännöt Vastaavuustaulukot aiemmin aloittaneille eli siirtymäsäännöt 2017-20 Poliittinen historia & talous- ja sosiaalihistoria Ohjeet siitä, miten aiemmin aloittaneet opiskelijat suorittavat tutkintoaan, jos

Lisätiedot

LIITE. Tietokone työvälineenä 3 op: word, excel, powerpoint, unix Johdatus liiketoimintaosaamiseen 5 op Kansainvälistymisopinnot 10 op

LIITE. Tietokone työvälineenä 3 op: word, excel, powerpoint, unix Johdatus liiketoimintaosaamiseen 5 op Kansainvälistymisopinnot 10 op Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto (180 op) / ALUETIEDE Aluetieteen pääaineopinnot 82 op: Aluetieteen perusteet 5 op Julkinen johtaminen 5 op Oikeus yhteiskunnassa 5 op Hyvinvointipalvelujen hallinto

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN OPS

TIETOTEKNIIKAN OPS TIETOTEKNIIKAN OPS 2017-2020 Infotilaisuus nykyisille opiskelijoille Raino Mäkinen, Sanna Mönkölä & Ilona Lapinkylä OPS-infon sisältö OPS 2017-2020 mikä, miksi? Miten uusi eroaa nykyisistä ja vanhoista?

Lisätiedot

MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2012 2013

MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2012 2013 MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2012 2013 Yhteystiedot Monitieteisten ympäristöopintojen järjestelyistä ja suunnittelusta vastaa Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan biologian laitos, sekä monitieteisten

Lisätiedot

Psykologian perus- ja aineopinnot PsK-tutkinnossa Suomen yliopistoissa

Psykologian perus- ja aineopinnot PsK-tutkinnossa Suomen yliopistoissa Psykologian perus- ja aineopinnot PsK-tutkinnossa Suomen yliopistoissa 2016-2017 Löytyy: http://www.psykonet.fi/ alareunan linkeistä Perusopintojen laajuus ja sisältö olleet vuosia samat, nyt HY vähän

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2015 2018 VÄLILLÄ YRITYSJURIDIIKAN JA VERO-OIKEUDEN OPINTOSUUNTA

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2015 2018 VÄLILLÄ YRITYSJURIDIIKAN JA VERO-OIKEUDEN OPINTOSUUNTA SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2015 2018 VÄLILLÄ YRITYSJURIDIIKAN JA VERO-OIKEUDEN OPINTOSUUNTA Kaikki ennen vuotta 2015 aloittaneet opintosuunnan opiskelijat suorittavat opinnot nykyisessä

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)

Lisätiedot

Uusi maisteriohjelma Uusi kandiohjelma

Uusi maisteriohjelma Uusi kandiohjelma Vastaavuuksia uusiin koulutusohjelmiin siirtyville (polhis & talsoshist) [luonnos] Uusi maisteriohjelma Kandiksi valmistuneen tai juuri maisteriopinnot aloittaneen kannattaa siirtyä Gradu 30 op Työharjoittelusta

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 7 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta ja

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

PUHEVIESTINTÄ Maturiteetti PUH0Y96 12.05.2008 HYV K 1.00 1

PUHEVIESTINTÄ Maturiteetti PUH0Y96 12.05.2008 HYV K 1.00 1 Jyväskylän yliopisto 29.08.2011 O P I N T O S U O R I T U S O T E Sukunimi : Rekola Etunimet : Pauli Mikael Syntymäaika : 01.03.1985 Opinto-oikeus : Valmistunut Koulutusohjelma : Erikoiskoulutus : Pääaine

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA Siirtymäsäännökset on pääasiassa tarkoitettu vuonna 2012 2014 aloittaneille opiskelijoille. Tätä

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

6.5.2 Kognitiotieteen koulutus

6.5.2 Kognitiotieteen koulutus 6.5.2 Kognitiotieteen koulutus www.helsinki.fi/kognitiotiede/opiskelu/index.htm Kognitiotiede on monitieteinen tieteenala joka tutkii organismien ja artefaktien älykkään käyttäytymisen taustamekanismeja,

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

PSYKOLOGIAN LAITOS. Psykologian koulutus

PSYKOLOGIAN LAITOS. Psykologian koulutus PSYKOLOGIAN LAITOS Psykologian koulutus Psykologian koulutuksen opetussivut: http://www.helsinki.fi/psykologia/opiskelu/yleistietoa.htm 1.8.2005 voimaan tulevat tutkintovaatimukset Psykologian kandinaatin

Lisätiedot

Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko ( ) asti)

Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko ( ) asti) Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko 1.8.2014 (14..2014) 2011-2014 (voimassa op 2014-2017 (voimassa op Huom. 31.7.2014 asti) 1.8.2014 alkaen) Perusopinnot (73018) 2 Perusopinnot 2 Mikäli kokonaisuuden

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA

15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA Tuotantotekniikan laitos 15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA 15.1. Tavoitteet 167 Tietoliikenne-elektroniikan koulutusohjelma tuottaa tietoliikennelaitteistojen ja -järjestelmien kehittämiseen,

Lisätiedot

Hallintotieteiden opinto-opas lkv / Opintojaksot oppiaineittain ok

Hallintotieteiden opinto-opas lkv / Opintojaksot oppiaineittain ok HTK 180 op / ALUETIEDE Aluetieteen pääaineopinnot 73 op: ALUE2021 Aluetalous ja liikennejärjestelmät 5 op ALUE2017 Aluekehittämisen ammatilliset käytännöt 5 op ALUE2018 Luonto, yhteiskunta ja ympäristönsuojelu

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet 16.5.2012 16.5. Humanistinen tiedekunta.2012 1 Taustaa Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen =hyväksiluku Rehtorin päätös Tdk-neuvosto Astuivat

Lisätiedot

15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA

15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA 164 15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA Vastuuhenkilö: Markku Renfors, koulutusohjelman johtaja, professori Huone: TG108 Puhelin: 31153937 markku.renfors@tut.fi Päivi Salo, osaston sihteeri

Lisätiedot

OPISKELUKOKONAISUUSUUDISTUS

OPISKELUKOKONAISUUSUUDISTUS OPISKELUKOKONAISUUSUUDISTUS Mikä muuttuu historia-aineissa? OPISKELUKOKONAISUUSUUDISTUS Suomen ja Pohjoismaiden historia, yleinen historia ja historia (ruots.) muodostavat opiskelukokonaisuuden Uudistus

Lisätiedot

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat 14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,

Lisätiedot

Taloustieteen opintosuunta JKK, Tampereen yliopisto

Taloustieteen opintosuunta JKK, Tampereen yliopisto Info uusille opiskelijoille 1.10.2012 korjattu versio Taloustieteen opintosuunta JKK, Tampereen yliopisto Lisätietoa: http://www.uta.fi/jkk/kat/opintosuunnat/tal.html Voit myös kysyä taloustieteen opinnoista

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta. Teologian tutkinnon rakenne ja ohjeellinen suoritusjärjestys suuntautumisvaihtoehdoittain Avoimen yliopiston kautta tutkintotavoitteisesti opiskeleville Turkoosilla värillä merkityt opintojaksot on mahdollista

Lisätiedot

HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon

HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tilastotiede HOPS - Tilastotiede HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon Nimi: Syntymäaika: Ammatti ja urasuunnitelmat: Muuta:

Lisätiedot

Opintojen vastaavuudet (ohjeellinen)

Opintojen vastaavuudet (ohjeellinen) Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Opintojen vastaavuudet (ohjeellinen) päivitetty 30.6.2015/mrv lkv 2014-15 muutokset / lkv 2015-16 muutokset ORIENTOIVAT OPINNOT, YLEISOPINNOT, VIESTINTÄ- JA KIELIOPINNOT

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Opetussuunnitelma alkaen

Opetussuunnitelma alkaen Opetussuunnitelma 1.8.2015 alkaen Ennen 1.8.2015 aloittaneet siirtyvät opiskelemaan 1.8.2015 jälkeen uusien tutkinnon perusteiden mukaan. Muutosta ohjaavat lainsäädäntö ja asetusmuutokset sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset

4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 34 4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 4.1. DI-koulutusohjelmien rakenne ja tutkinnon suorittaminen Koulutusohjelman opintojen yleinen rakenne on Tampereen teknillisessä

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO

TAMPEREEN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO TAMPEREEN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO Opetustarjonta lukuvuonna 2011 2012 Opetusohjelmat TAMPERE SEINÄJOKI HÄMEENLINNA PORI TAMPERE Postiosoite TaY, Avoin yliopisto 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO Käyntiosoite

Lisätiedot

Sosiaalitieteiden opintoinfo. Marja Andersson, Antti Kouvo, Tuukka Kaidesoja, Päivi Naumanen, Milla Salin & Outi Sarpila 27.11.

Sosiaalitieteiden opintoinfo. Marja Andersson, Antti Kouvo, Tuukka Kaidesoja, Päivi Naumanen, Milla Salin & Outi Sarpila 27.11. Sosiaalitieteiden opintoinfo Marja Andersson, Antti Kouvo, Tuukka Kaidesoja, Päivi Naumanen, Milla Salin & Outi Sarpila 27.11.2014 VTK- ja VTM-tutkinnon rakenne KAIKKI suorittavat ensin VTK-tutkinnon (180

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja HOPS. Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 19.3.

Opintojen suunnittelu ja HOPS. Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 19.3. Opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 19.3.2015 Iltapäivän ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling - Mikä HOPS

Lisätiedot

TUTKINTORAKENTEET, YMPÄRISTÖPOLITIIKKA

TUTKINTORAKENTEET, YMPÄRISTÖPOLITIIKKA TUTKINTORAKENTEET, YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Ympäristöpolitiikka tarjoaa oppiaineena laaja-alaista yhteiskuntatieteellistä osaamista ympäristöalan ja kestävän kehityksen tehtäviin. Tarkastelun kohteita ovat

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa

Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 19.8.2017 Tutkintotavoitteiset opinnot aikuiskoulutus Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen strateginen painopistealue

Lisätiedot