Viisi syytä hyödyntää osallistuvaa budjetointia. Kuntamarkkinat Ritva Pihlaja asiantuntija, Bartsys Oy

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viisi syytä hyödyntää osallistuvaa budjetointia. Kuntamarkkinat Ritva Pihlaja asiantuntija, Bartsys Oy"

Transkriptio

1 Viisi syytä hyödyntää osallistuvaa budjetointia Kuntamarkkinat Ritva Pihlaja asiantuntija, Bartsys Oy

2 Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa -opas ilmestyi kesäkuussa 2017

3 Osallistuva budjetointi perustuu kuntalakiin Kuntalain uudistettu 22 astui voimaan Osallistuva budjetointi mainitaan myös maakuntalain luonnoksen 23 :ssä KUNTALAKI 5 LUKU 22 Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet Kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista. Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti: 1. järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia sekä kuntalaisraateja; 2. selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa; 3. valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin; 4. järjestämällä mahdollisuuksia osallistua kunnan talouden suunnitteluun; 5. suunnittelemalla ja kehittämällä palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa; 6. tukemalla asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen omaaloitteista asioiden suunnittelua ja valmistelua. Opas on ensimmäinen suomalainen selkeäkielinen tiivistelmä siitä, mitä osallistuva budjetointi käytännössä tarkoittaa

4 Tärkeänä pitäminen ei riitä pitäisi myös toimia näiden tavoitteiden eteen Miten asukkaiden osallistumista edistetään käytännössä? asukkaiden osallistumisen edistämistä kunnassa yhteisöllisyyden ylläpitämistä kunnassa pitää tärkeänä N = 1745 kunnanvaltuutettua Lähde: Valtuutettujen ilmapuntari 2017 kunnat, maakunnat ja yhteistyö Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS,

5 Osallistuva budjetointi tulkitaan oppaassa laajasti. Kapean määritelmän asemesta avataan niitä monipuolisia mahdollisuuksia, joita osallistuva budjetointi kunnille ja maakunnille tarjoaa. Osallistuva budjetointi tarkoittaa, että asukkaat ovat tiiviisti mukana suunnittelemassa ja päättämässä taloutta ja resursseja koskevista asioista. Opas on tarkoitettu ennen kaikkea rivivaltuutetuille, mutta myös viranhaltijoille sekä osallistuvan budjetoinnin kehittäjille.

6 Määrärahojen kohdentaminen Mihin talousarvioon osoitetut eurot käytetään? esimerkkinä RuutiBudjetti, Helsinki Tulojen ja resurssien kartoitus Rahat eivät riitä, mutta yhteisesti tärkeäksi koettu asia halutaan silti toteuttaa mistä löydetään lisää pelimerkkejä? esimerkkinä kevyen liikenteen väylä, Karvia Yhteissuunnittelu Mitä tarvitaan, mitä halutaan, mikä toimii, mihin rahat kannattaa käyttää? esimerkkinä tilojen käytön suunnittelu, Lahti Säästökohteiden valinta Rahaa on entistä vähemmän, mihin se käytetään? esimerkkinä säästökohteiden ideointi, Pieksämäki Viisi syytä hyödyntää osallistuvaa budjetointia Yhteistyötä edellyttävien haasteiden ratkaisu Meillä on ongelma, joka ei ratkea kapeasti ajatellen ja toimien. esimerkkinä Pudasjärvi

7 Osallistuvassa budjetoinnissa yhdistyy kaksi tärkeää asiaa: 1. kunnallinen demokratia ja 2. tehokkuutta tavoitteleva talousohjaus.

8 Missä vaiheessa talousarvion suunnittelua esim. päiväkodin lasten vanhemmat voivat osallistua talouden ja toiminnan suunnitteluun? kunnan budjettiprosessi: hallitus edellisen vuoden tilinpäätöksen tarkastelu kehykset ja laadintaohjeet talousarvio- ja talousarviosuunnitelma, ehdotus täytäntöönpanoohjeet valtuusto valtuustoseminaari: strategiat, painopisteet talousarvion ja suunnitelman hyväksyminen keskushallinto yhdistelmä ja tasapainotus lautakunta toimenpide ehdotukset toimialan ja päivähoidon talousarvioksi ja -suunnitelmaksi sekä käyttösuunnitelmaksi päiväkodin talousarvioehdotus käyttösuunnitelman tarkistus päiväkodille Tavoitteeksi kannattaa asettaa, että osallistuvasta budjetoinnista muodostuisi kunnan talousarvion valmisteluun lomittuva, vuosittain toistuva pysyvä käytäntö.

9 Miten päästä alkuun? Oppaan lopussa on muistilista osallistuvan budjetoinnin toteuttajille Satsatkaa toteuttamiseen Suunnitelkaa huolella Ymmärtäkää, mitä osallistuva budjetointi tarkoittaa Tehkää houkuttelevaksi Olkaa pitkäjänteisiä Olkaa ennakkoluulottomia Kytkekää jo olemassa olevaan Tehkää pelisäännöt selväksi Tiedottakaa avoimesti, ymmärrettävästi ja jatkuvasti

10 Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa -opas on ladattavissa maksutta Kuntaliiton verkkokaupassa Painettua opasta voi tiedustella Päivi Kurikalta Päivi Kurikka erityisasiantuntija, Kuntaliitto Ritva Pihlaja oppaan laatija asiantuntija, Bartsys Oy Medborgarbudget i kommuner och landskap

Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa

Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa Opas Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa OPAS JULKISTETTIIN 7.6.2017 Teksti ja kuvitus Ritva Pihlaja Kuntaliiton suunnittelutiimi Päivi Kurikka Sini Sallinen Henrik Rainio Marja-Liisa Ylitalo

Lisätiedot

Osallistuva budjetointi maakunnissa

Osallistuva budjetointi maakunnissa Osallistuva budjetointi maakunnissa Osallistuvan budjetoinnin T & K päivä Espoo 21.11.2017 Työryhmän vetäjät Seija Korhonen ja Ritva Pihlaja seija.korhonen@mansikkary.fi 050 5678728 ritva@pihlaja.fi 0400

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia 17.1.2018 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5

Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5 Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5 Mitä se osallisuus on? 19.5.2015 Osallisuuden ja avoimuuden aikajana 2007 pysähtyneisyyden aikakausi kaupungintalon ala-aulassa 2008 Haavi-projektin

Lisätiedot

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Maakunta- ja soteuudistuksen Muutostukiklinikka Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017, Silja Europa Päivi Kurikka, erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto paivi.kurikka@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN OSALLISUUSTYÖINFO Järjestöt meijän maakunnassa järjestöfoorumi

MAAKUNTAUUDISTUKSEN OSALLISUUSTYÖINFO Järjestöt meijän maakunnassa järjestöfoorumi MAAKUNTAUUDISTUKSEN OSALLISUUSTYÖINFO Järjestöt meijän maakunnassa järjestöfoorumi 25.1.2018 Mitä on osallisuus ja miksi siitä puhutaan? Osallisuus lainsäädännössä Kuntalaki 22 ; osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet

Lisätiedot

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE

Lisätiedot

Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa

Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa Demokratiapäivä 17.10.2017 Rinnakkaisseminaari 3: Maakunnat ja demokratia Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö 1 Maakuntavaalit Hallitusohjelman

Lisätiedot

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa Hyviä käytäntöjä Suomessa Kuntatalo 14.3.2017 Ritva Pihlaja Mitä lainsäädännössä sanotaan osallisuudesta? Maakuntalaki HE 2.3.2017 Maakuntien ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla ja maakuntahallituksella.

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli Palvelut asiakaslähtöiksi - Kärkihanke Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli LAPIN työpaja 27.9.2106 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Hankkeen tavoitteet Hankkeessa kehitetään

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke. 1.2 Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli Pia Mäkeläinen

Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke. 1.2 Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli Pia Mäkeläinen Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke 1.2 Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli 1 23.2.2017 Pia Mäkeläinen Asukkaiden osallistuminen lainsäädännön näkökulmasta Maakuntalakiesitys

Lisätiedot

YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS

YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS -MITEN ME SEN TEEMME? ELINVOIMAA KUNTIIN -TIINA PELKONEN - 4.12.2017 TULEVAISUUDEN KUNNAN ROOLI Miten näitä vahvistetaan käytännössä? Mihin ollaan menossa? Kuka auttaa navigoimaan?

Lisätiedot

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Suuri lähidemokratiailta 3.9.2014 Lohja, Laurentius sali erityisasiantuntija Päivi Kurikka Suomen Kuntaliitto Kuntalaki ja kuntalaisten osallistuminen

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Opetus ja kulttuuri -yksikkö Suomen Kuntaliitto MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ Elämäntapojen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä

KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä 1.11. 12.12.2017 Selvityshanke: Maakunta näkyvissä 1.3. 31.8. Rahoittajana Pohjois-Savon liitto, hallinnoija Mansikka

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) MTK-Pohjois-Savo ry Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 2.12.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa?

Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa? Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa? Päivi Kurikka paivi.kurikka@kuntaliitto.fi erityisasiantuntija Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Suomen Kuntaliitto Projektin taustalla

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Ennakkotuloksia kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista kunnissa nykyisellä valtuustokaudella kartoittavasta faktakyselystä 2015 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Kumppanuudella kohti hyvinvointia

Kumppanuudella kohti hyvinvointia Kumppanuudella kohti hyvinvointia JAKE Järjestö ja kansalaistoiminnan kehittämishanke Hankkeen toteutusaika: 2013-2018 (ad.28.2.2018) Kohdealue: Pohjois-Karjala ja Itä-Suomi Rahoitus: STEA TOIMINNAN SUUNNITTELU

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen

Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen Sote-uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa Vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa

Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa Pudasjärvi 22.9.2016 Seija Korhonen Maaseutukehittäjä Maaseutupolitiikan neuvosto Tulevaisuuden kunta? Hallitusohjelma: Kunta on ihmisten yhteisö

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

Asiakkaiden osallisuus sosiaali- ja terveydenhuollon

Asiakkaiden osallisuus sosiaali- ja terveydenhuollon Asiakkaiden osallisuus sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos Mitä se osallisuus on? Missä ollaan ja miten tähän on tultu? Miten osallisuus näkyy sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 89 Ruudin ydinryhmän tehtävät HEL 2014-012413 T 12 04 01 Päätös päätti vahvistaa Ruudin ydinryhmän tehtävät seuraaviksi: 1. Päättäjämiitti: valitsee aiheet työryhmiin,

Lisätiedot

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Aika 14.08.2017, klo 15:00-16:30 Paikka Tuusulan kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Konsernijaoston

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Asikkala Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari Asikkala Valtuustoseminaari 25.9.2017 Valtuustoseminaarin ohjelma Maanantai 25.9.2017 klo 16.30 Valtuustoseminaarin avaus Valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi Uuden strategian valmistelu ja kunnan oma

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Asiakasraadin toiminta kehittyy

Asiakasraadin toiminta kehittyy Asiakasraadin toiminta kehittyy Raatilaisten ajatuksia asiakasraadin toiminnasta 2015-2016? Onnistumiset: Keskustelua laidasta laitaan, jokainen kysymys on arvokas, pyritään löytämään hyvä vastaus, ei

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00.

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00. Maakuntahallitus 41 24.04.2017 Maakuntavaltuusto 8 24.05.2017 Uudenmaan liiton hallintosäännön 2017-2018 hyväksyminen 265/00.00.01/2017 MHS 24.04.2017 41 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Vuoden

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11. Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.2015 Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö - Forskningschef

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/ KH liite n:o 2/4.12.2012 VALT liite n:o 2/13.12.2012 Sivu 2 / 5 1 VALIOKUNNAT Pudasjärven kaupungin valiokunnat osallistuvat kaupungin päätöksien valmisteluun valtuustolle, kaupunginhallitukselle tai virkamiehille.

Lisätiedot

Jorma Niemelä MIPA-paneeli Diak

Jorma Niemelä MIPA-paneeli Diak Jorma Niemelä MIPA-paneeli Diak 13.9.2016 Vapaa järjestötoiminta Järjestö myy rekisteröityjä palveluja vapaasti Palvelujärjestötoiminta Järjestö tuottaa valinnanvapauden piirissä olevia palveluja Järjestö

Lisätiedot

Mikä on se Rovaniemi, joka haluamme ja voimme olla?

Mikä on se Rovaniemi, joka haluamme ja voimme olla? Mikä on se Rovaniemi, joka haluamme ja voimme olla? Mikä on se Rovaniemi, joka haluamme ja voimme olla? Mikä on se Rovaniemi, joka haluamme ja voimme olla? ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 17.5.2016

Lisätiedot

Kunta järjestö -suhde

Kunta järjestö -suhde Kunta järjestö -suhde Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö uusissa rakenteissa Lapin sosiaali- ja terveysturvan syyspäivät 7.-8.9.2017 Tarja Myllärinen Yhteistyö ja uudet kumppanuudet Valtio Maakunta

Lisätiedot

Kiteen kaupunki. Viestintäsuunnitelma

Kiteen kaupunki. Viestintäsuunnitelma Kiteen kaupunki Viestintäsuunnitelma Kiteen kaupunki Viestintäsuunnitelma 1 (12) Viestintäsuunnitelman tarkoitus... 2 Mitä Kuntalaki velvoittaa?... 2 Kiteen kaupungin viestintästrategia... 4 Mitä viestintä

Lisätiedot

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Lisätiedot

ASIAKKUUS, ASIAKASLÄHTÖISYYS JA ERIKOISSAIRAANHOIDON ROOLI TULEVINA VUOSINA

ASIAKKUUS, ASIAKASLÄHTÖISYYS JA ERIKOISSAIRAANHOIDON ROOLI TULEVINA VUOSINA ASIAKKUUS, ASIAKASLÄHTÖISYYS JA ERIKOISSAIRAANHOIDON ROOLI TULEVINA VUOSINA Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista säädetään seuraavista asioista: Hoitoon tarvitaan potilaan suostumus. Hoidon on tapahduttava

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty )

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty ) Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty 9.1.2017) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus Siilinjärven Nuorisovaltuusto on siilinjärveläisistä nuorista koostuva kunnanhallituksen alainen nuoria koskevien asioiden

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Lähidemokratia Suomessa

Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratiaseminaari 31.10.2013 Kivennavan Matkailukartano, Muuruvesi Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminnan teemaryhmä

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä 30.9.2016 Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen strategiset painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNTASTRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN

Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNTASTRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN Kunnanhallitus 115 17.08.2015 Kunnanhallitus 237 28.11.2016 KUNTASTRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN Khall 17.08.2015 115 Uusi kuntalaki tuli voimaan 1.5.2015, mutta kuntien toimintaan eniten vaikuttavia säännöksiä

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Maakuntahallituksen työn arviointilomake

Maakuntahallituksen työn arviointilomake Mh 10.11.2008, Liite nro: 1 Maakuntahallituksen työn arviointilomake Henkilökohtainen arviointi hallitustyöskentelystä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Ympyröikää mielestänne sopivin vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuussuunnitelma valmisteluajalle LUONNOS 7.11.2017 VATE 14.11.2017 Minna Laitila Sisällys 1. JOHDANTO 2. ASUKKAIDEN OSALLISUUS 3. OSALLISUUDEN

Lisätiedot

Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet

Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Tampere 15.5.2014 Riitta Myllymäki johtava lakimies 1 Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8. Ristiinan aluejohtokunta 14.9.2016 Liite 1 71 Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.2016 Aluejohtokuntien määrä ja rakenne Mikkelissä on 4 aluejohtokuntaa

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi

Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi Erityisasiantuntija Maria Salenius. Kuntaliitto Johtava konsultti Anne Sormunen, FCG Kimmo Haapasalo projektijohtaja

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali 1/2010 1 Sivistyslautakunta 26.1.2010 klo 18.00 18.50 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Kunnantalo, kokoushuone. Husu Tuuliainen Tarja.

LEMIN KUNTA 1/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Kunnantalo, kokoushuone. Husu Tuuliainen Tarja. 1/2012 1 Maaseutulautakunta. Keskiviikko 13.6.2012 klo 18.00 19.33 Kunnantalo, kokoushuone Tapanainen Matti Pesu Oiva Haiko Heikki Husu Tuuliainen Tarja Lehtonen Ritva Lahtinen Annikki Pekki Reijo puheenjohtaja

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Hyvinvointia ja kumppanuutta kulttuurista Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 26.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan

Suomalaisen yhteiskunnan Suomalaisen yhteiskunnan iso muutos muuttuvatko kunta ja kuntalainen? Kyläparlamentti Ilomantsi 31.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Kuulostaa hyvältä! Ilomantsi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Tietoja kuntalaisaloitteiden määristä 2005-2011 Kuntalaisten suhtautuminen kuntalaisaloitteisiin Maaliskuu 2012 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä

Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä Helsingin osallisuusmalli Osallisuustyöryhmä 5 havaintoa valmistelusta 1. Kaikki haluavat, että Helsinki on entistä parempi kaupunki. 2. Ihmiset ovat valmiita antamaan asiantuntemustaan ja osaamistaan

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N Lait

Lisätiedot

Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista?

Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista? Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista? Kuntalaki uudistuu seminaari 20.11.2013 Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö Kuntakehitys ja tutkimus Vaaliosallistumisesta

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 15.5.2012, 30.4.2013 Yleistä osallistumis- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että

Lisätiedot

Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa

Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa Oppaan sisältö Esipuhe...3 Osallistuva budjetointi pähkinänkuoressa...4 Viisi syytä hyödyntää ja neljä tapaa toteuttaa...6 Määrärahojen kohdentaminen...8

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,

Lisätiedot

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö 1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa

Lisätiedot