Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C"

Transkriptio

1 Asiakasraati Aika: Maanantai klo Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen - Kokous aloitettu kahveilla ja käymällä esittelykierros. Puheenjohtajana Samuli, sihteerinä Erika. 2. Viime raadin muistio - Muistio hyväksytty, muutoksia ei ehdotettu. 3. Vierailijoiden puheenvuoro ja keskustelua sosiaalihuoltolaista - Lakimies Sanna Tohka esittäytyi; pitkä historia kaupungilla, 2007 asti ollut sosiaalihuollon lakimiehenä. Työskennellyt erityisesti lastensuojelun parissa kevään kouluttanut kaupungin henkilöstöä sosiaalihuoltolain tiimoilta. - Sosiaalihuoltolaista Sanna nosti esille seuraavia asioita: o Pyytää kärsivällisyyttä, koska sosiaalihuoltolaki tulee voimaan kesken vuoden, mikä voi tuoda sekavuutta toimintaan. Arvioi lain olevan täydessä terässään ensi keväänä. Sanna myös kertoo, ettei kaikkeen ole ehditty varautua suunnitteluvaiheessa. Tampereella hyvä tilanne, koska lain vaatimia palveluita on jo olemassa. Haasteita kuitenkin varmasti tulee. o Keskeisiä asioita yhteistyövelvoite (asiakas ei liiku, vaan työntekijät = yhden toimiston taktiikka) ja asiakaslähtöisyys. o Laki antaa hyviä kehityssuuntia aikuissosiaalityölle, vaikka huomio onkin lain osalta ollut lastensuojelussa.

2 o Kenenkään (aikuissosiaalityössä) ei ole pakko ottaa palveluita vastaan. Asiakkaan mielipide on otettava huomioon lakia toteutettaessa esim. omatyöntekijän ja yhteistyövelvoitteen suhteen. Lastensuojelussa toimitaan aina lapsen parhaaksi, mikä voi edellyttää myös tahdonvastaisia palveluita. o Omatyöntekijän on oltava sosiaalialan ammattilainen, esimerkiksi terveydenhuoltaja ei siis voi toimia omatyöntekijänä. Omatyöntekijä on koordinoija, johon voi aina olla yhteydessä ja joka huolehtii palveluiden saannista. Hän ei siis tee kaikkea itse, vaan pitää langat käsissä. o Yhteistyössä laadittuja suunnitelmia ei tarvitse tehdä uudestaan eri yksiköissä, vaan suunnitelma on laillista tallentaa kaikkiin niihin yksiköihin, joista on ollut edustus suunnitelman teossa. o Kansallinen terveystietokanta Kansa on tulossa, mihin kaikki laaditut asiakirjat on mahdollista laittaa sähköiseen arkistointiin. Sieltä asiakkaat voisivat vahvan tunnustautumisen kautta itse lukea asiakirjojaan. Kansa on vielä alkuvaiheissaan, käyttöönotossa tulee kestämään. o Aiemmin suunniteltu itsemääräämislaki jäänyt tulematta (koskee mm. vammaisia, vanhuksia ja esim. sairaustilanteissa ketä tahansa). Laki toisi sääntelyä tilanteisiin joissa itsemääräämisoikeus on alentunut. Nykyään henkilökunta joutuu joissain tapauksissa käyttämään fyysisiä keinoja ilman lainsäädännön tukea. Tämä herätti paljon keskustelua ja pohdintaa siitä, keitä voi rajoittaa ja millä perusteilla. - Tuula Haapio esittäytyy; vähän pidempi historia kaupungilla kuin Sannalla. On toiminut vuodesta 2010 lähtien sosiaalipalvelupäällikkönä. Nostaa muutaman asian esiin: o Viimeaikoina on ollut paljon suuria ja pieniä uudistuksia. Seuraavina sosiaalihuoltolaki ja toimeentulotuen siirtyminen Kelaan. Myös TYPPi-lain yhteensovittaminen tuo todennäköisesti muutoksia.

3 o Sosiaali- ja terveyspuolella on keskenään erilaisia lähtökohtia. Laki tuo selkeyttä vaatimalla yhteistyötä. Tähän Tampereella pyritty mm. uudella mielenterveys- ja päihdepalveluyksiköllä (Ensio), missä on työntekijöitä monelta eri alalta. - Yleistä keskustelua: o Sannan mukaan aiempi vuonna 1982 laadittu sosiaalihuoltolaki on pirstaleinen, koska sinne on lisätty paljon kaikkea vuosien varrella. Uusi laki tehty huolella ja Sanna on tyytyväinen siihen, että laista tulee taas yhtenäinen kokonaisuus. Muutama kohta - 82 tehdystä laista tosin jää erikseen voimaan, mutta silti kokonaisuus selkeämpi nyt. Myös raadista tuotu esiin, että laki vaikuttaa selkokieliseltä. o Sanna kertoo myös, että ministeriöllä on viranomaisille kysymys vastaus palsta, missä voi kysellä laista. On pyydetty, että yhteistyötahoille ja tätä kautta asiakkaille saataisiin soveltamisopas. o Muutosten myötä Tuulan mukaan hyvä tilaisuus kehittää palveluja ja ajatella niitä uusiksi. Tässä tullaan hyödyntämään myös Asiakasraatia. Myös Sannan mielestä hyvä tilaisuus kehittää kuntien ja Kelan yhteistyötä. o Raadista kysytty tuleeko toimeentulotuen Kelaan siirron myötä toimeentulotuki kaikille, vaikkeivät tietäisi olevansa oikeutettuja siihen. Sanna vastaa, että perustoimeentulotuen pitäisi tulla Kelan kautta melkoisen automaattisesti, kun taas harkinnanvarainen tarvitsee hakea erikseen. o Raadista ehdotettu opasta, jossa olisi kaikki numerot, yhteystiedot ja kootusti ohjeita palveluista. Sanna veikkaa, että 2017 tiedotetaan runsaasti siitä, kuinka palvelut toimivat. Raatilaisia mietityttää kuitenkin miten tavoitetaan asiakkaat, jotka eivät lue lehtiä tai käytä internetiä. o Raadista ihmetellään kun toimeentulotukeen liittyviä uutiskirjeitä ei ole Kelasta tullut, vaikka ne on tilattu. Sanna muistuttaa, että Kelasta tulevat postit saattavat mennä omassa sähköpostissa roskapostikansioon. Osa on sieltäkin katsonut, muttei viestejä ole saanut.

4 o Ehdotettu, että Tuula ja Sanna voisivat tulla myöhemmin uudelleen raatiin vastailemaan kysymyksiin, kun on tullut lisätietoa muutoksista ja suunnitellaan miten asiat käytännössä hoidetaan. o Tuula tuo esiin, että asioita viedään eteenpäin yhteistyössä raadin kanssa. Kertoo kaupungin sitoutuneen asiakasraatiin ja kokemusasiantuntijatoimintaan. Kiittää hanketta alulle panosta. o Sanna ehdottaa palvelutarpeen selvitystä (huom. sosiaalihuoltolain asiakirjakohta) käsiteltäväksi raadissa. Asiakirjoissa on edetty lomakemaisempaan suuntaan, minkä vuoksi työntekijät täyttävät helposti lomakkeen rasti ruutuun taktiikalla, jolloin jotain voi jäädä huomioimatta. Raadissa voitaisiin pohtia asiakaslähtökohtaa asiassa. o Kysytty, mitä termi viipymättä tarkoittaa laissa. Sanna kertoo, että kolme kuukautta on laista tulkittavissa oleva aikaraja. Muistuttaa kuitenkin, että jos selvittämistyö vie kauan aikaa tai hakemus tehdään runsaasti etuajassa, voi mennä kauemmin. Sanna huomauttaa, että usein lakiin tulee tarkemmat aikarajat, mikäli kunnilla kestää kauan hoitaa asioita. o alkaen otetaan käyttöön omavalvontasuunnitelmat. Tampereella on jo tällaisia suunnitelmia. o Kysytty, mitä tarkoittaa läheisverkosto: aikuisten palveluissa asiakkaan luvalla kartoitetaan asiakkaan läheisverkosto ja se, miten he voivat tukea ja auttaa asiakkaan asiassa. Voi olla läheinen, kaveri, vapaaehtoinen. Mikäli nousee esiin, että läheisellä nousee tuen tarve, tulee työntekijän puuttua siihenkin tämän omalla luvalla. Läheisverkostoa ei voi pakottaa osallistumaan. Lastensuojelussa ja tapauksissa, joissa asiakkaalla alentunut päätöksentekokyky, voidaan tehdä läheisverkoston kartoitus ilman asiakkaan lupaa. o Kysytty siitä, ettei terveydenhuollosta kulje tiedot luvallakaan sossuun. Sanna kertoo, että lakimuutoksen myötä on tarvittaessa mahdollista pyytää terveydenhuollon henkilö mukaan tapaamiseen, mihin heidän on kutsusta osallistuttava.

5 o Raadista pyydetty, että sossulta saisi tietoa mm. ruokanyssestä. Huomautettu, että siitä voisi tulla seurakunnan ja kunnan välille närää, koska kunnan tulee turvata toimeentulo ja pärjääminen, ei ulkoistaa palveluja kirkolle. Sanna myös huomauttaa, ettei päätöksessä voida ohjata hakemaan ruokaa esim. ruokanyssestä, vaan tukea on annettava riittävästi sosiaalitoimesta. Raadista tuotu esiin, ettei pitäisi joutua siihen tilanteeseen että joutuu ruokajonoon, vaan kunnan tulisi huolehtia asukkaistaan. o Kriisitilanteista kysytään. Sanna kertoo, että Sorilla on päivystys 24/7, joka ei ole pelkästään lapsille vaikka niin ajatellaan. Sosiaalipäivystys on kaikille Tamperelaisille tarkoitettu. Vieruskuntalaiset voivat myös asioida sosiaalipäivystyksessä virkaaikojen ulkopuolella. 4. Muut asiat - Mielipidekirjoitus viimeraadin muokkausten jälkeen saatu Tamperelaiseen ja Aamulehteen. Lehdet vähän tiivistäneet juttua. Hesariin ei valitettavasti saatua juttua läpi. Raatilaiset tyytyväisiä juttuun ja näkyvyyteen. - Asiakkaan kohtaamisen koulutuksesta tullut paljon kiitosta ja hyvää palautetta. Ensi syksynä järjestetään mahdollisesti uudelleen koulutusta. - Tämän kevään viimeinen raati, kesäjuhlat 17.6 klo Alussa pienimuotoinen raati, minkä jälkeen vapaamuotoisempaa hauskan pitoa. Ilmoittautumiset 9.6. mennessä ja mahdollisia ohjelmaehdotuksia. Anu lupaa alustavasti musiikkia. - Tutustumiskäynti Kumppanuustalo Arttelille klo Ilmoittautumiset mennessä. Tapaaminen Tammelan apteekin edessä klo 12.45, voi myös mennä suoraan Arttelille, jos tietää paikan klo Sarviksella luentosalissa B kokemusasiantuntijoiden työnohjauksellinen tapaaminen, johon ei tarvitse ilmoittautua. Mikäli haluaa harjoitella elämäntarinansa kerrontaa, olisi siitä ilmoitettava Mialle mennessä aikataulutuksen vuoksi Kokemusasiantuntijoiden työkokous, johon ilmoittauduttava mennessä.

6 - Kaikki postit lähetetään jatkossa sähköpostitse, ellei itse ilmoita haluavansa perinteisenä kirjeenä. Mahdollisista sähköpostimuutoksista on tämän vuoksi ilmoitettava viipymättä. - Jyväskylän yliopistosta lähestytty Miaa; Tutkija kertoo tekevänsä väitöskirjaa kokemusasiantuntijuuden tulevaisuudesta. Mia ja Samuli ovat lupautuneet haastateltaviksi. He sopivat päivän, jolloin tutkija tulee Tampereelle tekemään haastatteluja. Myös kokemusasiantuntijoiden toivotaan osallistuvan haastatteluihin. Kun aika ja paikka selviävät, avataan ilmoittautuminen ja annetaan tarkempia tietoja kokemusasiantuntijoille. Muistion kirjasi Erika

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Tiistai 20.1.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen Asiakasraati tulee saamaan uusia vetäjiä Tampereen kaupungilta.

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Maanantai 20.4.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen Käytiin nimikierros. Vieraana Tuija Hyyrynen Kotouttavasta

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Tiistai 17.3.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C MUISTIO 1. Kokoontuminen Esiteltiin vieraat ja juotiin kakkukahvit Kansainvälisen

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko 11.6.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko 11.6.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Keskiviikko 11.6.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Minna toimi puheenjohtajana ja Mia sihteerinä. 2. Esittelykierros

Lisätiedot

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Asiakasraadin perustaminen, mallinnus Pirkanmaan SOS II-hanke, 2013-2015 Asiakasraadin suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Aloitustilaisuus, tarkennetaan

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Torstai 14.8.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit 2. Kuulumiskierros Paikalla oli yksitoista raatilaista, osa paikalla

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Tiistai 17.2.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C MUISTIO 1. Kokoontuminen Puheenjohtaja Minna avasi tilaisuuden kahvien lomassa. 2.

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Keskiviikko 16.4.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit 2. Vierailijat esittäytyvät Asiakasraadin vieraina Kangasalta olivat

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta

Lisätiedot

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin Aikuissosiaalityö ja Sosku-hanke Hannikaisenkadun sosiaaliasema Jyväskylän kaupunki 15.2.2017 / 1 AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKASRAATI Aika torstai 9.2.2017 klo 10.00 13.00 Paikka Jyväskylän Vanha Asemaravintola,

Lisätiedot

Asiakasraati. Muistio

Asiakasraati. Muistio Asiakasraati Aika: Torstai 21.11.2013 klo 14-16 Paikka: Hatanpään pirtti, Hatanpään puistokuja 10 Paikalla: Projektityöntekijät Samuli Pietilä ja Mia Mäki- Fränti Muistio 1. Kokoontuminen ja kahvit - Samuli

Lisätiedot

Tietosuoja asumisneuvonnan arjessa

Tietosuoja asumisneuvonnan arjessa 1 Tietosuoja asumisneuvonnan arjessa Y-Säätiön asumisneuvonta ja tietosuoja - lähtökohtia Osa työturvallisuutta Y-Kodit ja M2-Kodit, asukkaat samassa asemassa Asumisneuvonta on vuokranantajan omaa toimintaa,

Lisätiedot

Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014. Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen

Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014. Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014 Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen SOS hanke SOS I 2011-2013 SOS II 2013-2015 (31.10.2015 asti)

Lisätiedot

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Jyväskylän päivähoidon asiakasraati INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Päivähoitopalveluiden asiakasraati toiminut maaliskuusta 2008 päivähoidon asiakkaista koottu päivähoitopalveluiden

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Torstai 13.2.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit Vieraana seuraamassa asiakasraadin toimintaa on johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Helena Vorma lääkintöneuvos

Helena Vorma lääkintöneuvos 12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota

Lisätiedot

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sanna Suomi sanna.suomi@ylasavons

Lisätiedot

Omavalvonnan työpaja. Riitta Husso Valvira

Omavalvonnan työpaja. Riitta Husso Valvira Omavalvonnan työpaja Riitta Husso 22.11.2017 Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt (SHL 47, SosPaL 6 ja VPL 23 ) Valviran määräys 1/2014 Sosiaalityössä käytössä Valviran

Lisätiedot

Tuula Tuominen Puutarhakatu Tampere

Tuula Tuominen Puutarhakatu Tampere MUISTIO Asiakasraati Aika: Torstai 23.1.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Paikalla: Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 3krs. Projektityöntekijät Samuli Pietilä ja Mia Mäki-Fränti 1. Kokoontuminen ja kahvit

Lisätiedot

Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille Varsinais-Suomen hankekuntien kehittämisosio

Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille Varsinais-Suomen hankekuntien kehittämisosio Sosiaalityön palveluiden sekä päihde- ja mielenterveyspalveluiden tarpeessa olevan asiakkaan palveluprosessi: Palvelusuunnitelman teko 1 Sosiaalityöntekijä työntekijä 2.Muu työntekijä 4 3 Palvelusuunnitelma

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2020 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite kokonaan läpi yhdessä huoltajasi

Lisätiedot

Nokian kaupungin sosiaalityön asiakasraati. 4. tapaaminen 12.2.2015

Nokian kaupungin sosiaalityön asiakasraati. 4. tapaaminen 12.2.2015 Nokian kaupungin sosiaalityön asiakasraati MUISTIO 4. tapaaminen 12.2.2015 Paikka: Neuvotteluhuone 201, Harjukatu 21. Paikalla: 7/8 asiakasraatilaista sekä raadin vetäjät Helvi Ulvila ja Marianne Kukkasniemi-

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2019 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kelasiirto kunnan näkökulma Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Lahti Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan

Toimeentulotuen Kelasiirto kunnan näkökulma Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Lahti Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan Toimeentulotuen Kelasiirto kunnan näkökulma Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Lahti 25-26.1.2017 Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan kaupunki Toimeentulotuen Kelasiirron vaikutukset Paljon

Lisätiedot

Omavalvonnan työpaja Oulu Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira

Omavalvonnan työpaja Oulu Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira Omavalvonnan työpaja Oulu 15.11.2017 Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt (SHL 47, SosPaL 6 ja VPL 23 ) Valviran määräys 1/2014 Sosiaalityössä

Lisätiedot

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Piia Wallenius, Aikuisten sosiaalipalvelut 1 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki - Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Lisätiedot

ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI

ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI Yleistä Asiakasraati on työntekijöiden ja asiakkaiden yhteinen kehittämisryhmä Raadin tarkoituksena on tuottaa tietoa, mielipiteitä ja kokemuksia sekä tehdä ehdotuksia, joita

Lisätiedot

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

Miten perustamme Naapuruuspiirin? Miten perustamme Naapuruuspiirin? Naapuruuspiiri-idea Pyritään luomaan Verkosto, jossa olisi eri toimijoita asuinalueilta esim. asukasyhdistykset, koulut, seurakunnat, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke

Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017 Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 1 ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 Sisällys Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Aikuisten sosiaalipalvelut Lasten ja nuorten terveyspalvelut Vastaanottotoiminta Mielenterveys-

Lisätiedot

Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä.

Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä. ASIAKASPEILI KOKEMUKSENI PALVELUNKÄYTTÄJÄNÄ Asiakaspeilin tavoitteena on saavuttaa aikuissosiaalityön palveluissa parempaa ymmärrystä siitä, miten palvelunkäyttäjä kokee oman tilanteensa, ammattilaisten

Lisätiedot

8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri)

8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) Asiakasraadin muistio Aika 28.9.2018 klo 14 16 Paikka Läsnä Nummentie 4, 21270 Nousiainen 8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl

Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Lainsäädännössä tapahtuu 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla mm. Ajattelutavan muutokset dg tarve Arjen moninaistuminen Toimintaympäristön

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta

Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa Järvenpään kotihoidon omavalvonta Järvenpään kaupunki Tiina Palmu 14.12.2017 Omavalvontaa ohjaavat tahot Omavalvontaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon

Lisätiedot

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen asiakasraati

Vanhuspalvelujen asiakasraati Vanhuspalvelujen asiakasraati 14.10.2015 14.10.2015 tapaaminen Tervetuloa asiakasraatiin Lyhyt esittelykierros Ketä me olemme ja miksi haluamme olla täällä Mikä ja miksi asiakasraati Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan

Lisätiedot

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 17.3.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asiakkaan oikeuksista sosiaalihuollossa Oikeus

Lisätiedot

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Maija Pelkonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja 1.9.2011 1 Puheenvuoron runko Aluehallintoviraston tehtävät Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset

Lisätiedot

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 1 Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Päivi Niiranen-Linkama

Lisätiedot

Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen

Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen 20.4.2015 Jaakko Penttinen 1 Esityksen sisältö Kapsa-projekti pähkinänkuoressa Kapsa-projektin tavoitteet Kapsa-projekti

Lisätiedot

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin Aikuissosiaalityö ja Sosku-hanke Hannikaisenkadun sosiaaliasema Jyväskylän kaupunki 12.4.2017 / 1 AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKASRAATI Aika tiistai 4.4.2017 klo 10.00 13.00 Paikka Jyväskylän Vanha Asemaravintola,

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen

Lisätiedot

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet 1 Yksityinen sosiaalipalvelu? Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 3 Sosiaalihuoltolain(1301/2014)

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuoltolain valmistelun tilanne 1.2.2012 Työryhmän tehtävä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävänä: selvittää sosiaalihuoltoa koskevien

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve / dg Arjen ongelmien moninaistuminen

Lisätiedot

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.

Lisätiedot

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.

Lisätiedot

Keskustelua perustoimeentulotuesta

Keskustelua perustoimeentulotuesta 1 Keskustelua perustoimeentulotuesta Kela Keskinen vakuutuspiiri ja asiakaspalveluyksikkö Lapuan ja Tampereen Hiippakunnat Sarita Alarotu ja Asko Riihioja 8.6.2016 2 Kelan organisaatio Keskinen alue 3

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Sosiaaliasiamiehen selvitys. Sipoon vammaisneuvosto 28.4.2016

Sosiaaliasiamiehen selvitys. Sipoon vammaisneuvosto 28.4.2016 Sosiaaliasiamiehen selvitys Sipoon vammaisneuvosto 28.4.2016 Sosiaalialan osaamiskeskus Verson Sosiaaliasiamiehet sosiaaliasiamiestoiminta VTM Ritva Liukonen ja YTM Anne Korpelainen Toimipisteet Lahti:

Lisätiedot

Rovaseudun MAKO-verkosto Jouni Röntynen, tiimipäällikkö, Pohjoinen vakuutuspiiri, Kela

Rovaseudun MAKO-verkosto Jouni Röntynen, tiimipäällikkö, Pohjoinen vakuutuspiiri, Kela Rovaseudun MAKO-verkosto 27.4.2017 Jouni Röntynen, tiimipäällikkö, Pohjoinen vakuutuspiiri, Kela 1. Kunta tekee valinnat kiintiöpakolaisista Elyn listojen mukaisesti. 2. Kunta saa valintojen jälkeen tarkemmat

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2018 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

OSALLISTAVAN SOSIAALITURVAN KUNTAKOKEILU

OSALLISTAVAN SOSIAALITURVAN KUNTAKOKEILU OSALLISTAVAN SOSIAALITURVAN KUNTAKOKEILU 2018-2019 Aikuissosiaalityön palvelut, Kuopion kaupunki www.kuopio.fi 1.11.2018 2018-2019 STM:n yhdessä THL:n kanssa toteuttama hanke v. 2018-2019. Hankkeeseen

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2017 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan

KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan LAPSI SUBJEKTISTA OBJEKTIKSI MIKÄ ON RIITTÄVÄN VARHAISTA TUKEAMISTA JA ENNALTAEHKÄISYÄ? -> tuki jo ennen lapsen syntymää MIKÄ ON LAPSILÄHTÖINEN PALVELU?

Lisätiedot

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina THL:n tutkimushanke sosiaalityön ja siihen liittyvien palvelujen ja etuuksien vaikuttavuudesta Tutkimuksen tausta Sosiaalityö, siihen liittyvät

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Risto Masonen yksityishenkilö

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti RITVA TILTTI ritva@tiltti.net Organisaatio, jota vastaus edustaa Tuusulan vammaispalvelu

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marja-Liisa Saarinen

Lisätiedot

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 - Toimintatapoja aikuissosiaalityössä uudistettu siirrytty kahteen tehtäväalueeseen: 1. Aikuisten palveluohjaus ja kiireellinen sosiaalityö ( uudet ja satunnaiset toimeentulotuen

Lisätiedot

Neuvonta- ja asiakaspalvelut. Jonna Hyppönen

Neuvonta- ja asiakaspalvelut. Jonna Hyppönen Neuvonta- ja asiakaspalvelut Jonna Hyppönen 26.3.2015 Yleistä Jyväskylän kaupungin neuvonta- ja asiakaspalveluista Jyväskylä-neuvonta, puhelinvaihde ja yhteispalvelupisteet (Tikkakoski, Vaajakoski, Korpilahti

Lisätiedot

Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Keskuskaari 3

Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Keskuskaari 3 Asiakasraadin muistio Aika 20.4.2018 klo 14 16 Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Läsnä 6 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Lehtola (puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) sekä sosionomiopiskelija

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Tuula Vilenius tuula.vilenius@oikeus.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Suomen

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN ASIAKASRAADIN KÄSIKIRJA

SOSIAALITYÖN ASIAKASRAADIN KÄSIKIRJA SOSIAALITYÖN ASIAKASRAADIN KÄSIKIRJA Mia Mäki-Fränti ja Samuli Pietilä SOS II -HANKE 2015 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Sosiaalityön asiakasraadin toimintamallin perustiedot... 3 3 Sosiaalityön asiakasraadin

Lisätiedot

LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja)

LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja) LOMAKKEEN VASTAANOTTO: LOMAKKEEN KÄSITTELY: LAPSEN / NUOREN PERUSTIEDOT Nimi LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja) HUOLTAJIEN PERUSTIEDOT Äidin nimi Työtön Työssä

Lisätiedot

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Kuntakokemuksia hankkeesta Rakenteelliset muutokset - Tiimikäytännöt

Lisätiedot

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan 1 Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta (12 ) ja sosiaalipäivystyksestä

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Mistä puhumme, kun puhumme yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta?

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Mistä puhumme, kun puhumme yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta? Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Mistä puhumme, kun puhumme yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta? Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Yksilökohtaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Eija Koskela eija.koskela@uusikaupunk

Lisätiedot

Kunnan päätöksistä voi valittaa

Kunnan päätöksistä voi valittaa Kunnan päätöksistä voi valittaa Omaishoidon tuesta tai omaishoitoa tukevista palveluista päättää oma kotikuntasi. Jos olet tyytymätön kunnan päätöksiin, voit tehdä niistä valituksen. Apua valituksen tekoon

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Ulla Kuittu ulla.kuittu@jkl.fi

Lisätiedot

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ Aikuissosiaalityö ja Sosku-hanke Hannikaisenkadun sosiaaliasema Jyväskylän kaupunki 12.9.2016 / 1 AIKUISOSISAALITYÖN ASIAKASRAATI Aika keskiviikko 31.8.2016 klo 11.30 13.30 Paikka Läsnä Jyväskylän Vanha

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Maria Ekroth maria.ekroth@reumaliitto.

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut Päivähoidon asiakasraadin arviointi Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut 1 erittäin huono: 0% 2 huono: 27% 5 erittäin hyvä: 9% Oma aktiivisuuteni asiakasraadin jäsenenä 4 hyvä: 36%

Lisätiedot

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016 Kuinka teen perheetuutta koskevan maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016 Hakemus vai maksuvaatimus? Tässä esityksessä kerromme, miten ja missä tilanteissa kunta tekee maksuvaatimuksen tai hakemuksen

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan?

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan? Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan? Kelan ja Kuntaliiton Kela-siirron alueinfot hankepäällikkö Heli Kauhanen, Kela lakimies Maria Porko, Kuntaliitto Mikä muuttuu ja millainen on uusi

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Virpi Paasisalo virpi.paasisalo@suomenki

Lisätiedot

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi

Lisätiedot

KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset. Anni Kuhalainen ja Matti Karvonen

KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset. Anni Kuhalainen ja Matti Karvonen KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset Anni Kuhalainen ja Matti Karvonen KiTi pähkinänkuoressa Hankesuunnitelman pohjalla esiselvitys 2013 Hankerahoitus THL OPER-yksiköstä 1.3.2014-28.2.2016 Mukana

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus sirkka Myllys sirkka.myllys@hotmail.co

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Risto Hiekkataipale irma.tolmunen@okv.fi

Lisätiedot

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Omaishoitajien valmennus Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Toimeentulotuki Toimeentulotuki koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 22.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson 1 Kysymys: Tuottaja on merkitty kunnan

Lisätiedot

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI!

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille 15 vuotta täyttäville nurmijärveläisille kirkon jäsenille. Tästä

Lisätiedot