Asiakasraati. Aika: Torstai klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakasraati. Aika: Torstai klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit"

Transkriptio

1 Asiakasraati Aika: Torstai klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit 2. Kuulumiskierros Paikalla oli yksitoista raatilaista, osa paikalla ensimmäistä kertaa. Raatilaiset vaikuttivat olevan hyvällä ja odottavaisella mielellä syksyn suhteen. 3. Viime raadin muistio Yksi raatilainen halusi selventää muutamia kohtia muistiosta ja näitä käytiin läpi lyhyesti (mm. toimeentulotuen siirto Kelaan, kokemusasiantuntija -koulutukseen ilmoittautuminen sekä aktiivipassi). Samuli ja Mia aikovat kirjoittaa kannanottoa liittyen aktiivipassiin. Tähän asiaan voivat myös raatilaiset tuoda näkemyksiään. 4. Toiminta jatkossa yksi asiakasraati Päivämääriä tuleville raadeille on lyöty lukkoon. Syyskuussa raati on keskiviikkona klo 13-15, lokakuussa klo 13-15, marraskuussa tiistaina klo Paikkana jokaisella kerralla on Frenckellin konttori. Aiemmin toiminut asiakasraati liitetään mukaan uuteen raatiin, eli nämä kaksi raatia yhdistetään. Tämä voi tuoda raadin sisältöön uusia näkökulmia, käsiteltävät asiat kuitenkin ovat samoja. Raatilaisten mielestä tämä on hyvä ajatus.

2 5. Seuraava vierailija syyskuussa/lokakuussa? Toimeentulotuen kehityksen jatkotyöstäminen Asiakasraatiin on tulossa vierailijaksi toimeentuloturvanpäällikkö Timo Ruohola. Ennen tätä ajankohtaa voisivat raatilaiset miettiä kysymyksiä hänelle. Raatilaisille jaettiin etukäteen tutustuttavaksi materiaalia toimeentulotukeen liittyen ja käytiin toimeentulotukeen liittyviä asioita läpi. Seuraavia aiheita nousi esiin raadissa ja niitä voidaan käsitellä myös Timo Ruoholan kanssa seuraavassa raadissa: Keskustelua herätti Kelan maksamien päivärahojen vaikutus toimeentulotukeen, esimerkiksi kun päivärahaan saa Kelasta neljän euron korotuksen opiskelusta, se vähentää myönnettyä toimeentulotukea. Keskusteltiin myös perheessä asuvien täysi-ikäisten lasten tilanteesta silloin kun perhe hakee toimeentulotukea. Asiaa vaikeuttaa se, että aikuinen lapsi joutuu periaatteessa hakemaan itsenäisesti toimeentulotukea omaan elantoonsa, ja tämä monesti jää perheen vanhempien vastuulle kuitenkin ja teettää moninkertaista työtä. Keskusteluun nousi myös yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen välillä. Tiedonkulku on hankalaa, koska lähes kaikkeen tiedon vaihtamiseen tarvitaan asiakkaan lupa eikä yhteisiä tietojärjestelmiä ole käytössä. Samuli kertoi erilaisista hankkeista, joita tähän asiaan liittyy: KanSa Kansallinen sosiaalihuollon asiakastietovaranto eli KanSa on tarkoitettu määrämuotoisten asiakastietojen säilyttämiseen ja jakamiseen. Se on yhteiskäyttöinen ja keskitetysti hallinnoitava sähköinen palvelu, joka tulee toimimaan muun muassa sosiaalihuollon sähköisistä asiakasasiakirjoista koostuvana arkistona. Tämä palvelu on tarkoitettu työntekijöiden käyttöön. Lisätietoja:

3 Kanta Kansallinen terveysarkisto Kanta on tarkoitettu palvelemaan sekä terveydenhuollon ammattilaisia että kaikkia terveyspalvelujen käyttäjiä. Kanta-palveluihin kuuluvat sähköinen lääkemääräys potilastiedon arkisto mahdollisuus katsoa omia terveystietojaan netin kautta (Omakanta). Eli palvelun kautta voi tarkistella esimerkiksi omia tietojaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Lisätietoja: Toisesta raadista pyydettiin kysymään kaupungin kantaa toimeentulotukeen tietokoneisiin opiskelijoille, jos ei suoraan rahana niin esimerkiksi leasing-systeemillä. Monessa oppilaitoksessa edellytetään koneen käyttöä opinnoissa. Esimerkiksi joissain tilanteissa oppikirjoihin ainakin on myönnetty tukea. Sähköisten toimeentulotukihakemusten ongelma on esimerkiksi se, että kuvatiedostojen koko on monesti liian suuri liitteeksi. Sähköinen toimeentulotukihakemus on liian työläs verrattuna paperiseen jatkohakemukseen. Mia kertoi, että raatilaisilta on pyydetty kokemuksia sähköisen toimeentulotuen hakemiseen liittyen. Raatilaisten kokemukset ovat erittäin tervetulleita myös jatkossa, sillä yhteistyö jatkuu edelleen sähköisen toimeentulotuen hakemista kehitettäessä. Pystyykö täydentävää toimeentulotukea hakemaan sähköisesti? Myös täydentävän tuen maksatuksessa on eroja käytännöissä eri työntekijöiden/yksiköiden välillä. Tuki pitäisi maksaa mahdollisimman pian, eikä esimerkiksi seuraavan kuukauden toimeentulotuen yhteydessä.

4 Toimeentulotuen myöntämisessä lääkekuluihin on myös eroja. Esimerkiksi pitääkö itse maksaa ensin ja kuitteja vastaan saa tuen vai saako vaikka maksusitoumuksen? Tämä olisi tärkeää huomioida varsinkin kalliiden lääkkeiden kohdalla. Toimeentulotuen käsittelyssä tuntuu hankalalta se, että asiakkailla ei ole tiettyä, samana pysyvää työntekijää, vaan asioita joutuu selittämään ja kertomaan moneen kertaan. Välttämättä kaikki työntekijät eivät noudata samoja ohjeistuksia. Myös kirjekuoria pitäisi kaupungin tarjota asiakkaille hakemuksen lähettämistä varten. Kävimme läpi myös sitä, että toimeentulotukipäätöksiä pyritään tekemään pitemmäksi kuin yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan mikäli asiakkaan tilanne näyttää vakiintuneelta. Kehotettiin raatilaisia miettimään lisää kysymyksiä aiheesta, joita sitten voidaan Timo Ruoholalle esittää. Raatilaisten toiveita lokakuun raadin aiheiksi/vierailijoiksi? Te-toimiston palvelut ovat puhuttaneet jo aiemmin ja sieltä toivottiin vierailijoita. Typan (työllisyydenhoidon palveluyksikkö) puolelta voisi olla helpompi saada vierailijoita, mutta ensisijaisesti raatilaiset toivoivat vierasta Te-toimistosta. Voisiko ajatella, että kutsuttaisiin vieraat molemmilta tahoilta (Te + typa). SOS II -hankkeen projektityöntekijät laittavat kutsuja näille organisaatioille. 6. Kokemusasiantuntijakoulutus torstaina klo 13 Mia kertoi koulutuksen aloituksesta ja antoi tarkempaa infoa sen sisällöistä. Raatilaiset saivat muun muassa kartan mihin mennä ja sovittiin tapaamispaikka ulkona Kuntokadun ja Ensitien risteyksessä klo Myös aikataulut jaettiin niille, joilla sitä ei vielä ollut. Ensimmäisellä koulutuskerralla annetaan tarkempaa tietoa koulutuksen sisällöstä.

5 7. Muut asiat - Timon kansalaisaloite - Pankkien kieltäytyminen verkkopankkitunnusten antamisesta luottohäiriömerkinnän takia saakka Ensimmäisen raadin jäsen Timo on tehnyt kansalaisaloitteen ja toivoo allekirjoituksia. Aloitetta voi käydä katsomassa ja allekirjoittamassa osoitteessa: - Työttömien terveystapahtuma Ratinassa klo Tampereen kaupunki järjestää Terveys- ja hyvinvointitapahtuman työikäisille työttömille Ratinan stadionin sisätiloissa keskiviikkona klo Tapahtumassa mittauksia ja testausta, materiaaleja ja näyttelypöytiä sekä ohjausta ja neuvontaa. - Aikuissosiaalityön lokakuun arkikuvahaaste SOS II -hanke haastaa asiakkaita ja työntekijöitä arkihaasteeseen eli kuvaamaan ja sanoittamaan arkeaan. Valokuvat ja kirjoitukset kootaan yhteen Aikuissosiaalityön arki - näyttelyksi tai -videoksi. Näitä esitetään julkisesti Väli-Suomen alueen eri tapahtumissa ja julkisissa tiloissa Aikuissosiaalityön lokakuu tempauksen ajan. Lisätietoja: - Asiakasraadin Facebook -ryhmä halukkaat voivat liittyä Liittyä voi laittamalla kaveripyynnön Samulin työprofiiliin (SOS Samuli) tai Mian työprofiiliin (SOS Mia). Tämän jälkeen Samuli tai Mia pystyy liittämään asiakasraatiryhmään. Tämän jälkeen on täysin ok poistaa heidät kaverilistaltaan, jos haluaa. Ryhmä on salainen, joten siihen ei voi liittyä olematta facebook-kaveri ylläpitäjän kanssa, mutta kaveruuden voi halutessaan lopettaa ryhmään päästyään.

6 - Takuu-Säätiön vertaistapaaminen Takuu-Säätiö on järjestämässä seminaaria Tampereella ammattilaisille/vertaisille pienlainatoiminnasta. Tilaisuus on klo Vanhan kirjastotalon luentosalissa osoitteessa Keskustori 4. Ilmoittautumiset mennessä osoitteeseen tai Kaikki kiinnostuneet voivat osallistua. Muistion kirjasi Minna

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko 11.6.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko 11.6.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Keskiviikko 11.6.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Minna toimi puheenjohtajana ja Mia sihteerinä. 2. Esittelykierros

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Keskiviikko 16.4.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit 2. Vierailijat esittäytyvät Asiakasraadin vieraina Kangasalta olivat

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Maanantai 20.4.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen Käytiin nimikierros. Vieraana Tuija Hyyrynen Kotouttavasta

Lisätiedot

Asiakasraati. Muistio

Asiakasraati. Muistio Asiakasraati Aika: Torstai 21.11.2013 klo 14-16 Paikka: Hatanpään pirtti, Hatanpään puistokuja 10 Paikalla: Projektityöntekijät Samuli Pietilä ja Mia Mäki- Fränti Muistio 1. Kokoontuminen ja kahvit - Samuli

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Torstai 13.2.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit Vieraana seuraamassa asiakasraadin toimintaa on johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Tiistai 20.1.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen Asiakasraati tulee saamaan uusia vetäjiä Tampereen kaupungilta.

Lisätiedot

Tuula Tuominen Puutarhakatu Tampere

Tuula Tuominen Puutarhakatu Tampere MUISTIO Asiakasraati Aika: Torstai 23.1.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Paikalla: Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 3krs. Projektityöntekijät Samuli Pietilä ja Mia Mäki-Fränti 1. Kokoontuminen ja kahvit

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Tiistai 17.3.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C MUISTIO 1. Kokoontuminen Esiteltiin vieraat ja juotiin kakkukahvit Kansainvälisen

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko 17.9.14 klo 13-15. Paikka: Frenckelin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko 17.9.14 klo 13-15. Paikka: Frenckelin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Keskiviikko 17.9.14 klo 13-15 Paikka: Frenckelin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit 2. Viime raadin muistiot Ei lisättävää. 3. Raadin toimintasäännöt Raadin

Lisätiedot

8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri)

8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) Asiakasraadin muistio Aika 28.9.2018 klo 14 16 Paikka Läsnä Nummentie 4, 21270 Nousiainen 8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014. Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen

Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014. Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014 Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen SOS hanke SOS I 2011-2013 SOS II 2013-2015 (31.10.2015 asti)

Lisätiedot

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Jyväskylän päivähoidon asiakasraati INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Päivähoitopalveluiden asiakasraati toiminut maaliskuusta 2008 päivähoidon asiakkaista koottu päivähoitopalveluiden

Lisätiedot

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin Aikuissosiaalityö ja Sosku-hanke Hannikaisenkadun sosiaaliasema Jyväskylän kaupunki 15.2.2017 / 1 AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKASRAATI Aika torstai 9.2.2017 klo 10.00 13.00 Paikka Jyväskylän Vanha Asemaravintola,

Lisätiedot

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Asiakasraadin perustaminen, mallinnus Pirkanmaan SOS II-hanke, 2013-2015 Asiakasraadin suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Aloitustilaisuus, tarkennetaan

Lisätiedot

ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI

ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI Yleistä Asiakasraati on työntekijöiden ja asiakkaiden yhteinen kehittämisryhmä Raadin tarkoituksena on tuottaa tietoa, mielipiteitä ja kokemuksia sekä tehdä ehdotuksia, joita

Lisätiedot

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin Aikuissosiaalityö ja Sosku-hanke Hannikaisenkadun sosiaaliasema Jyväskylän kaupunki 12.4.2017 / 1 AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKASRAATI Aika tiistai 4.4.2017 klo 10.00 13.00 Paikka Jyväskylän Vanha Asemaravintola,

Lisätiedot

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Omaishoitajien valmennus Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Toimeentulotuki Toimeentulotuki koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Maanantai 11.5.2015 klo 13 15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen - Kokous aloitettu kahveilla ja käymällä esittelykierros.

Lisätiedot

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Asiakasraati Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut 21.9.2016 Asiakasraati aloittanut toimintansa maaliskuussa 2008 on kunnallisten ja yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen asiakkaiden osallisuus-

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN ASIAKASRAADIN KÄSIKIRJA

SOSIAALITYÖN ASIAKASRAADIN KÄSIKIRJA SOSIAALITYÖN ASIAKASRAADIN KÄSIKIRJA Mia Mäki-Fränti ja Samuli Pietilä SOS II -HANKE 2015 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Sosiaalityön asiakasraadin toimintamallin perustiedot... 3 3 Sosiaalityön asiakasraadin

Lisätiedot

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ Aikuissosiaalityö ja Sosku-hanke Hannikaisenkadun sosiaaliasema Jyväskylän kaupunki 12.9.2016 / 1 AIKUISOSISAALITYÖN ASIAKASRAATI Aika keskiviikko 31.8.2016 klo 11.30 13.30 Paikka Läsnä Jyväskylän Vanha

Lisätiedot

Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen

Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen Koulutusorganisaatiot Kansa-koulu-IIhankkeessa -aloitusseminaari Sisältö Kanta-palvelut sosiaalihuollossa Sosiaalihuollon asiakastiedon

Lisätiedot

TOIMITUSSOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄSTÄ

TOIMITUSSOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄSTÄ TOIMITUSSOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄSTÄ Liite TS2.4 Migraatiovaatimukset 1/10 VERSIOHISTORIA Päivä Versio Kuvaus Tekijä 12.3.15 3.0 Tarjouspyynnön liitteeksi Hanketoimisto 2/10 SISÄLLYS

Lisätiedot

Muistio.

Muistio. Muistio Nämä diat toimivat 28.3.2019 kokoontuneen työllisyyden asiakasraadin muistiona. Raadissa käsiteltiin Joensuun raatilaisten kokemuksia ja näkemyksiä raatitoiminnasta sekä ajatuksia ja ideoita siitä,

Lisätiedot

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen asiakasraati

Vanhuspalvelujen asiakasraati Vanhuspalvelujen asiakasraati 14.10.2015 14.10.2015 tapaaminen Tervetuloa asiakasraatiin Lyhyt esittelykierros Ketä me olemme ja miksi haluamme olla täällä Mikä ja miksi asiakasraati Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. sosiaalityöntekijä Maarit Engman, aikuissosiaalityö

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. sosiaalityöntekijä Maarit Engman, aikuissosiaalityö Aikuissosiaalityö ja Sosku-hanke Hannikaisenkadun sosiaaliasema Jyväskylän kaupunki 29.11.2016 / 1 AIKUISOSISAALITYÖN ASIAKASRAATI Aika keskiviikko 23.11.2016 klo 11.30 13.30 Paikka Läsnä Jyväskylän Vanha

Lisätiedot

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 - Toimintatapoja aikuissosiaalityössä uudistettu siirrytty kahteen tehtäväalueeseen: 1. Aikuisten palveluohjaus ja kiireellinen sosiaalityö ( uudet ja satunnaiset toimeentulotuen

Lisätiedot

7 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri)

7 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) Asiakasraadin muistio Aika 15.2.2019 klo 14 16 Paikka Hermannin tilat, ryhmätila Nummentie 4, 21270 Nousiainen Läsnä 7 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri)

Lisätiedot

Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Keskuskaari 3

Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Keskuskaari 3 Asiakasraadin muistio Aika 23.2.2018 klo 14 16 Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Läsnä 7 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Lehtola (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) 1. Kokouksen

Lisätiedot

Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen

Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen 20.4.2015 Jaakko Penttinen 1 Esityksen sisältö Kapsa-projekti pähkinänkuoressa Kapsa-projektin tavoitteet Kapsa-projekti

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut Päivähoidon asiakasraadin arviointi Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut 1 erittäin huono: 0% 2 huono: 27% 5 erittäin hyvä: 9% Oma aktiivisuuteni asiakasraadin jäsenenä 4 hyvä: 36%

Lisätiedot

Mikä on facebook? Rekisteröityminen

Mikä on facebook? Rekisteröityminen Mikä on facebook? Facebook on Internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka tarkoituksena on yhdistää ystäviä, työ ja opiskelu kavereita ja tuttuja. Ihmiset käyttävät facebookkia ollakseen yhteydessä

Lisätiedot

Kanta-palvelut ja palautteiden jakelukäytäntö. Silja Iltanen Palvelupäällikkö, tietosuojavastaava Tietohallinto, Satasairaala

Kanta-palvelut ja palautteiden jakelukäytäntö. Silja Iltanen Palvelupäällikkö, tietosuojavastaava Tietohallinto, Satasairaala Kanta-palvelut ja palautteiden jakelukäytäntö Silja Iltanen Palvelupäällikkö, tietosuojavastaava Tietohallinto, Satasairaala 11.12.2018 Kanta-palveluiden tavoite Kanta-palvelut edistävät hoidon jatkuvuutta

Lisätiedot

Potilastiedon arkistoon liittyminen 6 kk tukikokous

Potilastiedon arkistoon liittyminen 6 kk tukikokous Potilastiedon arkistoon liittyminen 6 kk tukikokous Kela, Kanta-palvelut, 2.9.2014 Viimeisin versio: Kanta.fi > Potilastiedon arkiston käyttöönoton käsikirja Käsiteltävät asiat Kelan rooli ja Potilastiedon

Lisätiedot

Tää on tällästä reunalla elämistä koko ajan. Espoon keskuksen aikuissosiaalityön asiakasraadin kokemuksia aikuissosiaalityöstä ja toimeentulotuesta

Tää on tällästä reunalla elämistä koko ajan. Espoon keskuksen aikuissosiaalityön asiakasraadin kokemuksia aikuissosiaalityöstä ja toimeentulotuesta Tää on tällästä reunalla elämistä koko ajan. Espoon keskuksen aikuissosiaalityön asiakasraadin kokemuksia aikuissosiaalityöstä ja toimeentulotuesta Johtava sosiaalityöntekijä Marja Koskenalho & Sosionomiopiskelija

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Tiistai 17.2.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C MUISTIO 1. Kokoontuminen Puheenjohtaja Minna avasi tilaisuuden kahvien lomassa. 2.

Lisätiedot

Sähköinen resepti Terveystalossa

Sähköinen resepti Terveystalossa Sähköinen resepti Terveystalossa Sähköinen resepti Terveystalossa Terveystalo on siirtynyt sähköisen reseptin eli ereseptin käyttöön. Kaikki apteekit ja julkinen terveydenhuolto ovat siirtyneet sähköiseen

Lisätiedot

Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible?

Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible? Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible? Paula Saikkonen & Minna Ylikännö 13.-14.6.2017 Pieksämäen kesäkoulu Tackling Inequalities in Time of Austerity Toimeentulotuen

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Kahvila Muisto, Graniittisali (Toivolan piha), Cygnaeuksenkatu 2, 40100 JYVÄS- KYLÄ

Kahvila Muisto, Graniittisali (Toivolan piha), Cygnaeuksenkatu 2, 40100 JYVÄS- KYLÄ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (5) VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika torstai 28.4.2016 klo 18.00 20.00 Paikka Kahvila Muisto, Graniittisali (Toivolan piha), Cygnaeuksenkatu 2, 40100 JYVÄS- KYLÄ

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA. Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari

ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA. Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari 5.9.2018 Yleistä Espoon kaupungin asumisneuvonnasta Hanke on osa Espoon Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma (AUNE 2016-2019).

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula 2.11.2017, Lehmusvalkama Terveydenhuollon / sosiaalihuollon ammattilainen Hoito Potilas / asiakas palveluidenkäyttäjä VSSHP

Lisätiedot

Kanta-palvelujen käyttöönotto sosiaalihuollossa

Kanta-palvelujen käyttöönotto sosiaalihuollossa Kanta-palvelujen käyttöönotto sosiaalihuollossa Sosiaalihuollon Digisemiaari Sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittäminen Kanta-palvelujen käyttöönotto sosiaalihuollossa tapahtuu Kansahankkeessa Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen 13.12.2017 Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Vuosi 2017 Mitä kaikkea on käsitelty asiakasraadin tapaamisissa

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin osallisuustyön malli. Anne Vesaranta

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin osallisuustyön malli. Anne Vesaranta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin osallisuustyön malli Anne Vesaranta 3.5.2018 Erilaisia asiakas- ja potilasfoorumeja erikoissairaanhoidossa Kokemusasiantuntijuus Pirkanmaan/Tampereen seudun kokemustoiminnan

Lisätiedot

Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus

Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus 1 Sähköisten palveluiden käytön aloittaminen 1. Mene www.tampere.fi -sivulle 2. Klikkaa Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston sähköiset palvelut ikääntyneille 10.3.2015

Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston sähköiset palvelut ikääntyneille 10.3.2015 Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston sähköiset palvelut ikääntyneille 10.3.2015 Portaali www.sote.pietarsaari.fi Asiakas- ja potilasopas Päivystys Alueet Kohderyhmät Eri palvelut Ajankohtaista Pikalinkit

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Nykytilan kartoituksen työkalu

Nykytilan kartoituksen työkalu Nykytilan kartoituksen työkalu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen kartoitus Tavoitteena kokonaiskuva siitä, missä kaikissa järjestelmissä käsitellään sosiaalihuollon asiakastietoa Keski-Suomen sosiaalihuollon

Lisätiedot

Pitääkö olla huolissaan? Eksoten kokemuksia ja kuulumisia. Tiedon Kumppanuusforum Jyväskylä Minna Kälviä & Kaisa Pesonen

Pitääkö olla huolissaan? Eksoten kokemuksia ja kuulumisia. Tiedon Kumppanuusforum Jyväskylä Minna Kälviä & Kaisa Pesonen Pitääkö olla huolissaan? Eksoten kokemuksia ja kuulumisia Tiedon Kumppanuusforum Jyväskylä Minna Kälviä & Kaisa Pesonen SOSKANTA-HANKE Eksote pilotoi THL:n rahoituksella sosiaalihuollon Kanta-palveluihin

Lisätiedot

Kanta-palvelut, Kelan näkökulma

Kanta-palvelut, Kelan näkökulma Kanta-palvelut, Kelan näkökulma Pia Järvinen-Hiekkanen Lääkäriliitto 6.3.2014 Kela Kanta-palvelujen toteuttajana Kela on myös iso IT-talo Tietohallinnon toimialalla toimii IT-osasto, Tietohallinto-osasto

Lisätiedot

Alaikäisen puolestaasiointi

Alaikäisen puolestaasiointi Alaikäisen puolestaasiointi 25.9.2019 Alaikäisen puolesta-asiointi terveydenhuollossa Potilaslain mukaan alaikäisellä potilaalla on oikeus päättää hoidostaan sekä hänen terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

Toimeentulotuen sähköinen asiointi. palvelun käyttöohje

Toimeentulotuen sähköinen asiointi. palvelun käyttöohje Toimeentulotuen sähköinen asiointi palvelun käyttöohje Palvelua voi käyttää selaimilla: Internet Explorer 9 tai uudempi Firefox 3.5 tai uudempi Opera 10.5 tai uudempi Chrome ja Safari uusimmat versiot

Lisätiedot

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Toiminta ja kehittäminen - 1 johtava talous- ja velkaneuvoja - 9 talous- ja velkaneuvojaa - 2,8 sihteeriä - asukaspohja n. 335 000 Toimintatavat - Talous- ja velkaneuvonta - Talous-

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 10:00. Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 10:00. Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 30.1.2018 klo 10:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Riikka Hirvasniemi kehittämiskoordinaattori @RiikaHI, @OuluHealth riikka.hirvasniemi@ouka.fi www.oulunomahoito.fi MITÄ MEILLÄ

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Renessanssi-hanke. - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke

Renessanssi-hanke. - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke Renessanssi-hanke - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke 2015 2018 Heikki Rantala Oma Häme II Järjestöfoorumi : Renessanssi-hankkeen järjestöyhteistyö Heikki

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke

Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017 Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu

Lisätiedot

Sosiaalitoimi tekee lakisääteisen, mutta lähinnä hipaisemalla. 6.11.2012 http://www.kukakuunteleekoyhaa.fi

Sosiaalitoimi tekee lakisääteisen, mutta lähinnä hipaisemalla. 6.11.2012 http://www.kukakuunteleekoyhaa.fi Sosiaalitoimi tekee lakisääteisen, mutta lähinnä hipaisemalla. Sosiaalityöntekijät eivät ehdi tehdä työtänsä. Palvelut ovat pirstaloituneita ja säästetään. Ammattilaisia turhauttaa. Sosiaalityöntekijän

Lisätiedot

5 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri)

5 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) Asiakasraadin muistio Aika 15.3.2019 klo 14 16 Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone,, Läsnä 5 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) 1. Kokouksen

Lisätiedot

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8.

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. Jakoissa 1. - 3. ABI-VUOSI opiskelu koostuu jäljellä olevista pakollisista kursseista sekä yo-kokeisiin treenaavista syventävistä ja soveltavista kursseista

Lisätiedot

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu Omakanta portti omiin terveystietoihisi Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu näet omat hoitotietosi ja sähköiset reseptisi voit itse päättää, miten terveystietojasi käytetään terveystietosi

Lisätiedot

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Sähköinen resepti Potilastiedon arkisto Kanta-palvelut ovat ulottuvillasi asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon

Lisätiedot

Suomeksi Näin käytät ereseptiä

Suomeksi Näin käytät ereseptiä Suomeksi Näin käytät ereseptiä Kaikkialla Suomessa siirrytään vaiheittain käyttämään sähköistä reseptiä eli ereseptiä. Tarkista, mitkä apteekit ja terveydenhuollon toimipaikat käyttävät jo ereseptiä. Saat

Lisätiedot

Asiakasraadin toiminta kehittyy

Asiakasraadin toiminta kehittyy Asiakasraadin toiminta kehittyy Raatilaisten ajatuksia asiakasraadin toiminnasta 2015-2016? Onnistumiset: Keskustelua laidasta laitaan, jokainen kysymys on arvokas, pyritään löytämään hyvä vastaus, ei

Lisätiedot

Kansallisen arkiston ja ereseptin tilannekatsaus Terveydenhuollon atk päivät 25.5.2009 Erkki Aaltonen

Kansallisen arkiston ja ereseptin tilannekatsaus Terveydenhuollon atk päivät 25.5.2009 Erkki Aaltonen Kansallisen arkiston ja ereseptin tilannekatsaus Terveydenhuollon atk päivät 25.5.2009 Erkki Aaltonen Esityksen sisältö KanTa ja sen tausta Käyttöönotto ja tilanne nyt Mikä muuttuu eresepti earkisto Omien

Lisätiedot

Muistio Tampere Cumulus 14.-15.11.13. Väli-Suomen POTKU 2 Projektipäälliköiden suunnittelupäivät

Muistio Tampere Cumulus 14.-15.11.13. Väli-Suomen POTKU 2 Projektipäälliköiden suunnittelupäivät Muistion laati Mari Sisso Väli-Suomen POTKU 2 Projektipäälliköiden suunnittelupäivät Muistio Tampere Cumulus 14.-15.11.13 Läsnä: Margaretha Backman Gunilla Nyman-Klavus Mari Harju Erja Oksman Jukka Karjalainen

Lisätiedot

Kansa-hankkeen II vaiheen määrittelyjen lausuntokierros 03/2019

Kansa-hankkeen II vaiheen määrittelyjen lausuntokierros 03/2019 Kansa-hankkeen II vaiheen määrittelyjen lausuntokierros 03/2019 Kanta-palvelujen käyttöönotto sosiaalihuollossa etenee toiseen vaiheeseen vuonna 2020. Toisen vaiheen määrittelyjä täydennetään muun muassa

Lisätiedot

Hyvinvoiva Kouvola. rakennetaan yhdessä! OVI-tiimi. Asukas Areena. Omahoito Ohjaamo VAIKUTA. IkäJelppi OSALLISTU VOI HYVIN

Hyvinvoiva Kouvola. rakennetaan yhdessä! OVI-tiimi. Asukas Areena. Omahoito Ohjaamo VAIKUTA. IkäJelppi OSALLISTU VOI HYVIN Hyvinvoiva Kouvola rakennetaan yhdessä! OVI-tiimi Asukas Areena Omahoito Ohjaamo VAIKUTA IkäJelppi OSALLISTU VOI HYVIN Miten Kouvolassa voidaan? Sairastavuusindeksi v. 2014 oli 106,5, mikä on valtakunnan

Lisätiedot

Sosiaalihuollon valtakunnallisten tjpalveluiden. I-vaihe

Sosiaalihuollon valtakunnallisten tjpalveluiden. I-vaihe Sosiaalihuollon valtakunnallisten tjpalveluiden käyttöönotto I-vaihe Tueksi pilottihankkeen suunnitteluun 4.9.2015 THL/OPER-yksikkö 1 Käyttöönoton vaiheistus I vaihe: PDF- tallennus ja tiedon saatavuus

Lisätiedot

TIEDOTUSASIOITA: * MIELIRUOKAPÄIVÄ 18.11.2014 kaksi hodaria per henkilö ja hedelmä?

TIEDOTUSASIOITA: * MIELIRUOKAPÄIVÄ 18.11.2014 kaksi hodaria per henkilö ja hedelmä? TIEDOTUSASIOITA: * MIELIRUOKAPÄIVÄ 18.11.2014 kaksi hodaria per henkilö ja hedelmä? * LAPSEN OIKEUKSIEN JUHLAPÄIVÄ 20.11. TORSTAINA, meille vierailija 19.11. YK:sta JANI LYDEN JOS OPELLE SOPII: OPPILAAT

Lisätiedot

Hakuinfo Mäntsälän lukio

Hakuinfo Mäntsälän lukio Hakuinfo 2017 Mäntsälän lukio Millaista on opiskelu lukiossa? Lukio = lukemalla opiskelua Tavoitteena hankkia valmiudet korkeakouluopiskeluun (yliopisto + ammattikorkeakoulu) Millaista on opiskelu lukiossa?

Lisätiedot

Palveluvajetiimin kokous

Palveluvajetiimin kokous Palveluvajetiimin kokous 7.4.2014 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta #seutunuotta Tänään 7.4.14 Viime kerran tehtävät

Lisätiedot

TURUN OMAISHOIDON ASIAKASRAADIN KOKOUS 2/2015

TURUN OMAISHOIDON ASIAKASRAADIN KOKOUS 2/2015 OPASTAVA-HANKE MUISTIO 1(5) TURUN OMAISHOIDON ASIAKASRAADIN KOKOUS 2/2015 AIKA 19.5.2014 klo 12.00 16.00 PAIKKA LÄSNÄ Alvarium, Puutarhakatu 8 B, 20100 Turku Hätönen, Helinä Jussila, Jukka Kaskiluoto,

Lisätiedot

Mitä Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia tarkoittaa rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen näkökulmasta?

Mitä Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia tarkoittaa rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen näkökulmasta? Mitä Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia tarkoittaa rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen näkökulmasta? Maritta Korhonen Tietohallintoneuvos STM, Ohjausosasto Digitalisaatio ja tiedonhallinta -yksikkö

Lisätiedot

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu Omakanta portti omiin terveystietoihisi Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu näet omat hoitotietosi ja sähköiset reseptisi voit itse päättää, miten terveystietojasi käytetään terveystietosi

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 1 ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 Sisällys Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Aikuisten sosiaalipalvelut Lasten ja nuorten terveyspalvelut Vastaanottotoiminta Mielenterveys-

Lisätiedot

Parempi Arki. Seminaarikierros Seinäjoki

Parempi Arki. Seminaarikierros Seinäjoki Parempi Arki Seminaarikierros 1 18.5.2016 Seinäjoki Tervetuloa! Päivän ohjelma: 12.00 Kuulumiskierros 12.15 Kotitehtävien purku (Kaksi ryhmää: 3 tiimiä/ryhmä) 14.15 Kahvi, kotitehtävien yhteenveto, velvoittavat

Lisätiedot

Kansallinen terveysarkisto (KanTa)

Kansallinen terveysarkisto (KanTa) Kansallinen terveysarkisto (KanTa) 28.1.2013 STM, esote Potilastietojärjestelmien kehitys 2 28.1.2013 Text HL7 RIS Potilaskertomus HIS Text HL7 Potilaskertomus HIS Varausten hallinta Text HL7 Pictures

Lisätiedot

Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi. Ohje asiointiin Kanta Ekstranetissa

Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi. Ohje asiointiin Kanta Ekstranetissa Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi Ohje asiointiin Kanta Ekstranetissa 17.10.2018 Sisällys 1 Yleistä...2 1.1 Kanta Ekstranet...2 1.2 Kirjautuminen Kanta Ekstranetiin...3 1.3 Organisaation

Lisätiedot

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO AIKA tiistai 4.2.2014 klo 14.00-15.10 PAIKKA Naantalin kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 8. 14.4.2015.

Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 8. 14.4.2015. HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA KOTIÄÄNESTYKSEN VAALITOIMITSIJALLE Yleistä kotiäänestyksestä Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 8. 14.4.2015. Kotiäänestys on tarkoitettu

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!

Lisätiedot

SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015

SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 Ohjelman rakenne ja sisältö 4.1 Kaksi kokonaisuutta, kuusi osaohjelmaa Kaste ohjelma muodostuu kahdesta tavoitekokonaisuudesta.

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Keskuskaari 3

Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Keskuskaari 3 Asiakasraadin muistio Aika 20.4.2018 klo 14 16 Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Läsnä 6 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Lehtola (puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) sekä sosionomiopiskelija

Lisätiedot

Rovaseudun MAKO-verkosto Jouni Röntynen, tiimipäällikkö, Pohjoinen vakuutuspiiri, Kela

Rovaseudun MAKO-verkosto Jouni Röntynen, tiimipäällikkö, Pohjoinen vakuutuspiiri, Kela Rovaseudun MAKO-verkosto 27.4.2017 Jouni Röntynen, tiimipäällikkö, Pohjoinen vakuutuspiiri, Kela 1. Kunta tekee valinnat kiintiöpakolaisista Elyn listojen mukaisesti. 2. Kunta saa valintojen jälkeen tarkemmat

Lisätiedot

Keskustelua perustoimeentulotuesta

Keskustelua perustoimeentulotuesta 1 Keskustelua perustoimeentulotuesta Kela Keskinen vakuutuspiiri ja asiakaspalveluyksikkö Lapuan ja Tampereen Hiippakunnat Sarita Alarotu ja Asko Riihioja 8.6.2016 2 Kelan organisaatio Keskinen alue 3

Lisätiedot

Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi

Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi Tämä ohje on tarkoitettu niille, jotka tekevät liittymishakemuksen Kanta-palveluihin ja päivättävät asiakastietojaan. Ohjeessa on käsitelty kaikki,

Lisätiedot

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Pentti Itkonen Sosiaali- ja terveysministeriö 24.03.2013 1 Toimintaympäristö Palvelurakenteen muutokset Palvelurakenne uudistuu kansallisesti ja alueellisesti

Lisätiedot

MIKÄ ON KANSA? Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta

MIKÄ ON KANSA? Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojapäivät 11.-12.11.2015 Jyväskylä 12.11.2015 12.11.2015 / Maarit Rötsä 1 MIKÄ ON KANSA?

Lisätiedot

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Piia Wallenius, Aikuisten sosiaalipalvelut 1 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki - Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Lisätiedot