Porvoon palvelurakenteet. Lyhennelmä esityksestä Eero Laesterä, HT Tuomas Hanhela, erityisasiantuntija

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Porvoon palvelurakenteet. Lyhennelmä esityksestä Eero Laesterä, HT Tuomas Hanhela, erityisasiantuntija"

Transkriptio

1 Porvoon palvelurakenteet Lyhennelmä esityksestä Eero Laesterä, HT Tuomas Hanhela, erityisasiantuntija

2 Toimeksianto Tarkastella Porvoon kaupungin toimintoja yleisten tilastojen perusteella, jotta voidaan tehdä johtopäätöksiä Palveluista, joihin käytetään enemmän tai vähemmän rahaa kuin ennen ja suhteessa verrokeihin. Siitä, mihin meno- tai tulolajeihin käytetään euroja enemmän tai vähemmän kuin verrokeissa. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet jonkin toiminnon nettokustannusten muutokseen tarkasteluaikana Copyright Perlacon Oy

3 Oletus Oletuksena on että kuntien kirjauskäytäntö poistoissa ja sisäisissä erissä erityisesti sisäisissä vuokrissa on samanlainen. Esimerkiksi Porvoossa on kirjattu muihin sosiaalipalveluihin kuuluvia avustuksia elinkeinoelämän tukemiseen Copyright Perlacon Oy

4 Yksikköhinnat ja laatu ja sisäiset erät Yksikköhinnat: Tavoitteena on, että palvelun nettokustannus voidaan kohdistaa tuotettuihin yksiköihin, esimerkiksi paljonko opetus maksaa opetustuntia tai oppilasta kohden. Joskus yksiköitä ei julkaista julkisissa tilastoissa, silloin joudutaan käyttämään vaihtoehtoisia yksiköitä euroa/asukas tai euroa/yli 75- vuotias. Resurssitietoja ei ole saatavilla (euroa/opettaja, euroa/päivähoitaja jne) Yhtä tärkeää kuin verrata omia yksikköhintoja verrokkien yksikköhintoihin on tarkastella omien yksikköhintojen kehitystä. Laatua suhteessa muihin ja laadun muutosta omassa palvelussa jää tarkastelun ulkopuolelle. On otettava huomioon myös esimerkiksi sisäisten vuokrien merkitys palvelun yksikköhinnassa kaikki verrokit eivät kirjaa sisäisiä vuokria samalla tavalla, joidenkin vuokrat ovat korkeampia rakennuskannan piirteistä johtuen myös poistot käyttäytyvät kuten sisäiset vuokrat (ja muut sisäiset erät) Copyright Perlacon Oy

5 Aineisto ja verrokit Aineistona on Tilastokeskuksen tiedonantajapalaute Tiedonantajapalaute perustuu kuntien Tilastokeskukselle ilmoittamiin tietoihin, joiden vertailukelpoisuutta Tilastokeskus tarkastelee. Ja THL:n perusturvan tietoja käsittelevä Sotkanet. Verrokkina on manner-suomen kunnat ja tässä vertailussa kaupunkimaiset kunnat, joiden asukasluku on +-20% Porvoon asukasluvusta (Hyvinkää, Järvenpää, Kokkola, Kotka, Lohja, Mikkeli, Nurmijärvi, Rauma, Salo); kohdennetumpi verrokki toisen tason desiilitarkastelussa perustuu 56 kaupunkimaiseen kuntaan ja kohdennetuin erillistarkastelu perustuu Hyvinkään, Hämeenlinnan, Järvenpään, Kokkolan, Seinäjoen, Vaasan ja Porvoon keskinäiselle vertailulle. Verrokkiryhmiä on oltava useita. Näin varmistetaan se, että jokin verrokkiryhmä erityisesti hyvin rajattu ryhmä ollessaan sattumalta samanlainen, ei vääristä johtopäätöstä Copyright Perlacon Oy

6 Kaksi eri nettokäsitettä Tilastokeskuksen (ja yleensäkin perinteinen tarkastelu), joka kohdistaa kaikki menot palveluille: Käyttömenot = (Toimintamenot + Poistot ja arvonalentumiset + Vyörytyserät) Käyttötulot = (Toimintatulot + Vyörytyserät) Nettomenot = Käyttömenot - Käyttötulot Toimintakate = Toimintamenot Toimintatulot (tarkastelu kohdistuu vain palvelun tuottamisen menoihin ja tuloihin) Copyright Perlacon Oy

7 Ylimmän tason tarkastelu Porvoo Yleishallinto eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo Muut palvelut eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo Sivistys eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo Sosiaalitoimi /as Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo Terveydenhuolto eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Asukaslukupohjaiseen verrokkiryhmään suhteutettuna Porvoo vaikuttaisi käyttävän keskimääräistä enemmän rahaa sivistykseen ja muihin palveluihin. Ylimmän tason vertailussa on käytetty nettokustannuksia ja jakoperusteena asukaslukua. Porvoo Perusturva yhteensä eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo Kaikki yhteensä eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Copyright Perlacon Oy

8 Ylimmän tason tarkastelu - poikkeamat Porvoo / muista palveluista Palo- ja pelastustoimi, menot eur Palo- ja pelastustoimi, tulot eur Nettomenot eur Palo- ja pelastustoimi, nettomenot eur/as Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo / palo- ja pelastustoimi Hälytyslähtöjä/vuosi Nettomenot/ hälytyslähtö Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden /lähtö Lähdöt * erotus viiteryhmään Porvoo / muista palveluista Toimitilat ja vuokrauspalvelut, menot eur Toimitilat ja vuokrauspalvelut, tulot eur Nettomenot eur Toimitilat ja vuokrauspalvelut, nettomenot eur/as Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo / muista palveluista Liikeluont. palvelut, menot eur Liikeluont. palvelut, tulot eur Nettomenot eur Liikeluont. palvelut, nettomenot eur/as Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Palo- ja pelastustoimi vaikuttaa asukaslukuun suhteutettuna ja myös hälytyslähdöillä mitattuna kalliilta Toimitilat ja vuokrauspalveluissa menoja enemmän kuin tuloja noudattaa samaa tasoa kuin koko maassa yleensä. Liikeluontoisten palveluiden sisältö kalliimmat kuin koko maassa Copyright Perlacon Oy

9 Ylimmän tason tarkastelu - poikkeamat Porvoo Lasten päiväkotihoidon käyttökustannukset eur Lasten päiväkotihoidon käyttötulot eur Nettomenot eur Lasten päiväkotihoidon nettomenot eur/as Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo Lasten päiväkotihoidossa olevat yhteensä Lasten päiväkotihoidon nettomenot eur/hoidossa oleva Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden /hoidettava Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo Lasten päiväkotihoidon hoitopäivät yhteensä Lasten päiväkotihoidon nettomenot eur/hoitopäivä Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden /päivä Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Lasten päiväkotihoidossa olevien lasten määrässä suuri muutos 2012->2013, jonka ansiosta nettokustannus/lapsi on ollut 2013 verrokkiryhmää edullisempi Hoitopäivien lukumäärässä ei vastaavaa muutosta -> hoitopäivillä mitattuna verrokkijoukkoa kalliimpi Copyright Perlacon Oy

10 Ylimmän tason tarkastelu - poikkeamat Porvoo Esiopetuksessa opetustunteja yhteensä Nettomenot eur/oppitunti Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden /opetustunti Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo esiopetus Tuntimäärä kpl/oppilas 45,2 41,0 40,1 41,1 46,9 39,9 41,4 Manner-Suomen kuntien keskiarvo 61,7 62,5 62,8 58,5 57,7 56,9 59,5 Viiteryhmä, 9 kuntaa 61,9 63,8 62,3 59,3 63,1 61,7 59,6 Porvoo Perusopetuksessa oppilaita Nettomenot eur/oppilas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden /oppilas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo Perusopetuksessa opetustunteja yhteensä Nettomenot eur/oppitunti Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden /opetustunti Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo perusopetus Tuntimäärä kpl/oppilas 72,4 76,1 77,1 74,8 74,3 73,0 73,0 Manner-Suomen kuntien keskiarvo 74,0 75,0 76,4 76,3 77,4 77,8 78,2 Viiteryhmä, 9 kuntaa 65,3 66,1 66,4 66,5 67,6 68,8 69,8 Esiopetus opetustunneille kohdistettuna koko maan keskiarvoa ja verrokkeja kalliimpi. Perusopetus verrokkeja edullisempi, koko maan keskiarvoa kalliimpi Copyright Perlacon Oy

11 Ylimmän tason tarkastelu - poikkeamat Porvoo Lukio-opetuksen käyttökustannukset eur Lukio-opetuksen käyttötulot eur Nettomenot eur Lukio-opetuksen nettomenot eur/as 108,6 117,4 140,4 140,5 138,6 141,1 136,3 Manner-Suomen kuntien keskiarvo 130,6 137,5 136,6 140,3 141,9 147,5 149,2 Viiteryhmä, 9 kuntaa 108,3 111,9 114,4 114,7 117,3 121,6 120,0 Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo Lukio-opetuksessa oppilaita Nettomenot eur/oppilas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden /oppilas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo Lukio-opetuksessa opetustunteja yhteensä Nettomenot eur/oppitunti Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmä, 9 kuntaa Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden /opetustunti Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Porvoo lukio-opetus Tuntimäärä kpl/oppilas 48,7 50,9 50,1 48,8 49,0 52,4 53,3 Manner-Suomen kuntien keskiarvo 60,3 62,9 64,6 66,0 68,9 72,0 71,4 Viiteryhmä, 9 kuntaa 45,5 46,5 45,8 47,9 47,8 47,6 47,2 Lukio-opetus verrokkeja kalliimpi kaikilla mittareilla, mutta asukaskohtaisesti ja oppilasmäärällä mitattuna koko maan keskiarvoa edullisempi Copyright Perlacon Oy

12 Mikä on desiilitarkastelu? Desiilitarkastelussa ylimmällä tasolla kaikkien kuntien palveluiden yksikköhinnat lajitellaan halvimmista kalleimpiin tai kalleimmista halvimpiin. Lajitelut yksikköhinnat jaetaan kymmenyksiin, desiileihin. Tällä tarkastelulla voidaan havainnoida se, missä kunnan palvelut sijaitsevat tarkemmin suhteessa koko tarkastelujoukkoon eikä vain suhteessa keskiarvoon. Desiilitarkastelulla voidaan arvioida sopeutuspotentiaali - esimerkiksi se, kuinka kaukana seuraavan desiilin yksikköhinta on ja kuinka paljon sopeutuminen kasvaisi, jos saavutettaisiin seuraavan desiilin yksikköhinta Copyright Perlacon Oy

13 Desiilitarkastelu koko maa Porvoo Minimi 10 % 20 % 30 % 40 % Mediaani 60 % 70 % 80 % 90 % Maksimi Yleishallinnon nettomenot /as Muut palvelut, nettomenot /as Liikenneväylät, nettomenot /as Palo-ja pelastustoimi, nettomenot /as Nettomenot /hälytyslähtö Toimitila- ja vuokrauspalvelut, nettomenot /as Liikeluont. Palvelut, nettomenot /as Vesihuollon nettomenot /as Porvoo Minimi 10 % 20 % 30 % 40 % Mediaani 60 % 70 % 80 % 90 % Maksimi Opetus-ja kulttuuritoimen nettomenot /as Lasten päivähoidon nettomenot /as Lasten päivähoidon nettomenot /lapsi Lasten päivähoidon nettomenot /hoitopäivä Lasten päiväkotihoidon nettokustannukset /as Lasten päiväkotihoito nettokustannukset /hoidossa oleva Lasten päiväkotihoidon nettokustannukset /hoitopäivä Lasten perhepäivähoidon nettokustannukset /as Lasten perhepäivähoidon nettokustannukset /hoidettava Lasten perhepäivähoidon nettokustannukset /hoitopäivä Lasten päivähoito hoitopäiviä kpl/hoidettava Lasten päiväkotihoito hoitopäiviä/hoidettava Lasten perhepäivähoito hoitopäiviä/hoidettava Esiopetuksen nettomenot /as Esiopetuksen nettomenot /oppilas Esiopetuksen nettomenot /opetustunti Esiopetuksen tuntimäärä /oppilas Perusopetuksen nettomenot /as Perusopetuksen nettomenot /oppilas Perusopetuksen nettomenot /opetustunti Perusopetus opetustunteja/oppilaita Lukio-opetus nettomenot/asukas Lukio-opetus /oppilas Lukio-opetus /oppitunti Lukio-opetus opetustunnit/oppilas Ammatillinen koulutus nettomenot /as Ammatillinen koulutus nettomenot /oppilas Ammatillinen koulutus nettomeno /opetustunti Ammatillinen koulutus tuntimäärä/oppilasmäärä Kansalaisopisto nettomenot /as Kansalaisopisto /opiskelija Kansalaisopisto /opetustunti Kansalaisopisto opetustunnit/opiskelija Kirjasto nettomenot /as Nettomeno /kirjastokäynti Nettomeno /lainaus Liikuntatoimi nettomeno /as Nuorisotoimi nettomenot /as Museot, teatterit jne. nettomenot /as Yleinen kulttuuritoimi nettomenot /as Copyright Perlacon Oy Taulukosta voidaan nähdä Porvoon ero suhteessa desiilileiden ylärajoihin, kun Manner-suomen kunnat on jaettu desiileihin nettokustannusten mukaan

14 Desiilitarkastelu kaupunkimaiset kunnat (56 kpl) Porvoo Minimi 10 % 20 % 30 % 40 % Mediaani 60 % 70 % 80 % 90 % Maksimi Lasten päivähoidon nettomenot /lapsi Lasten päivähoidon nettomenot /hoitopäivä Lasten päiväkotihoito nettokustannukset /hoidossa oleva Lasten päiväkotihoidon nettokustannukset /hoitopäivä Lasten perhepäivähoidon nettokustannukset /hoidettava Lasten perhepäivähoidon nettokustannukset /hoitopäivä Lasten päivähoito hoitopäiviä kpl/hoidettava Lasten päiväkotihoito hoitopäiviä/hoidettava Lasten perhepäivähoito hoitopäiviä/hoidettava Esiopetuksen nettomenot /oppilas Esiopetuksen nettomenot /opetustunti Esiopetuksen tuntimäärä /oppilas Perusopetuksen nettomenot /oppilas Perusopetuksen nettomenot /opetustunti Perusopetus opetustunteja/oppilaita Lukio-opetus /oppilas Lukio-opetus /oppitunti Lukio-opetus opetustunnit/oppilas Ammatillinen koulutus nettomenot /oppilas Ammatillinen koulutus nettomeno /opetustunti Ammatillinen koulutus tuntimäärä/oppilasmäärä Kansalaisopisto nettomenot /as Kansalaisopisto /opiskelija Kansalaisopisto /opetustunti Kansalaisopisto opetustunnit/opiskelija Kirjasto nettomenot /as Nettomeno /kirjastokäynti Nettomeno /lainaus Liikuntatoimi nettomeno /as Nuorisotoimi nettomenot /as Museot, teatterit jne. nettomenot /as Yleinen kulttuuritoimi nettomenot /as Copyright Perlacon Oy

15 Menot lajeittain eur/as Hyvinkää Häm eenlinnajärvenpää Kokkola Seinäjoki Porvoo Vaasa KUSTANNUKSET Palkat ja palkkiot Maksetut eläkkeet Eläkevakuutusmaksut Muut sosiaalivakuutusmaksut Asiakaspalvelujen ostot: Asiakaspalvelujen ostot valtiolta Asiakaspalvelujen ostot kunnilta Asiakaspalvelujen ostot kuntayhtymiltä Asiakaspalvelujen ostot muilta Muiden palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat (ml. varastojen lisäys/vähennys) Avustukset Vuokramenot, ulkoiset Vuokramenot, sisäiset Muut menot Toimintamenot yhteensä Toimintamenoista: Sisäiset menot yhteensä Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset menot: Vyörytyserät Palautusjärjestelmän arvonlisävero (ml. laskennallinen palautus 5182 %) Muut laskennalliset menot (ml. laskennalliset 0korot ja poistot) Copyright Perlacon Oy

16 Poistot %:ia käyttöomaisuudesta Porvoo 5,5 % 5,9 % 5,8 % 5,6 % 5,3 % 5,2 % 5,5 % 8,5 % 8,7 % 11,3 % Hyvinkää 4,9 % 4,2 % 4,9 % 5,1 % 5,0 % 5,5 % 5,6 % 5,1 % 4,8 % 5,4 % Hämeenlinna 2,8 % 3,0 % 2,8 % 3,0 % 3,1 % 3,7 % 4,3 % 3,2 % 3,2 % 3,1 % Järvenpää 3,1 % 3,3 % 3,4 % 3,5 % 3,8 % 4,2 % 4,3 % 4,4 % 4,6 % 5,3 % Kokkola 4,3 % 4,4 % 4,4 % 4,5 % 4,7 % 4,6 % 4,5 % 4,3 % 4,5 % 5,0 % Seinäjoki 3,5 % 3,6 % 3,4 % 3,4 % 3,6 % 3,4 % 3,3 % 2,8 % 2,9 % 3,4 % Vaasa 3,2 % 3,3 % 4,4 % 4,2 % 4,3 % 4,4 % 4,4 % 4,1 % 4,5 % 4,6 % Porvoo Kumulatiivinen vuosikate 1000 e Poistojen taso On ollut matala Ja on noin kaksinkertaistunut Porvoossa Selittääkö jotain? Porvoo Kumulatiiviset nettoinvestoinnit 1000 e Porvoo Nettolainakanta 1000 e Porvoo Kumulatiiviset poistot 1000 e Porvoo Kumulatiivinen ali/ylijäämä 1000 e Porvoo Käyttöomaisuus 1000 euroa Käyttöomaisuus eur/as Verrokit ka Koko maa ka Poistot 1000 euroa Poistot eur/as Poistot eur/as, koko maa Poistot käyttöomaisuudesta 5,5 % 5,9 % 5,8 % 5,6 % 5,3 % 5,2 % 5,5 % 8,5 % 8,7 % 11,3 % Poistot nettoinvestoinneista 47,0 % 58,5 % 59,3 % 57,2 % 51,2 % 70,6 % 115,1 % 199,1 % 188,6 % 434,4 % Copyright Perlacon Oy

17 Avustusten määrä 1000 eur Avustukset 1000 euroa Porvoo Hyvinkää HämeenlinnaJärvenpää Kokkola Seinäjoki Vaasa 110 Yleishallinto Sosiaali- ja terveystoimen hallinto Lasten päiväkotihoito Muu lasten päivähoito Lastensuojelun laitos- japerhehoito Muut lasten ja perheiden palvelut Vammaishuollon laitospalvelut Vammaisten työllistämistoiminta Kotipalvelut Muut vanhusten ja vammaisten palvelut Päihdehuolto Perusterveydenhuollon avohoito (pl. hammashuolto) Perusterveydenhuollon hammashuolto Erikoissairaanhoito Ympäristöterveydenhuolto Muu sosiaali- ja terveystoimi Opetus- ja kulttuuritoimen hallinto Esiopetus Perusopetus Lukiokoulutus Ammatillinen koulutus Ammattikorkeakoulutoiminta Kansalaisopistojen vapaa sivistystyö Muu vapaa sivistystyö Taiteen perusopetus Muu opetustoimi Liikunta ja ulkoilu Nuorisotoimi Museo- ja näyttelytoiminta Teatteri-, tanssi- ja sirkustoiminta Musiikkitoiminta Muu kulttuuritoiminta Yhdyskuntasuunnittelu Liikenneväylät Puistot ja yleiset alueet Palo- ja pelastustoimi Toimitila- ja vuokrauspalvelut Elinkeinoelämän edistäminen Joukkoliikenne Muu toiminta 0 0 Copyright 0 Perlacon 3 39 Oy Käyttötalous yhteensä

18 Tulot lajeittain eur/as eur/as Hyvinkää HämeenlinnaJärvenpää Kokkola Seinäjoki Porvoo Vaasa TULOT Myyntitulot: Myyntitulot valtiolta Myyntitulot kunnilta Myyntitulot kuntayhtymiltä Myyntitulot muilta Sisäiset myyntitulot Maksut Tuet ja avustukset: Työllistämistuet Muut tuet ja avustukset valtiolta Tuet ja avustukset Euroopan Unionilta Tuet ja avustukset muilta Vuokratulot, ulkoiset Vuokratulot, sisäiset Muut tulot Valmistevarastojen muutos, lisäys(+)/vähennys(-) Valmistus omaan käyttöön Toimintatulot yhteensä Toimintatuloista: Sisäiset tulot yhteensä Laskennalliset tulot: Vyörytyserät Muut laskennalliset tulot Copyright Perlacon Oy

19 Yleishallinto, netto eur/as 110 Yleishallinto /as Porvoo Hämeenlinna Hyvinkää Järvenpää Kokkola Seinäjoki Vaasa Palkat ja palkkiot Asiakaspalveluiden ostot Muiden palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat (ml. varastojen lisäys/vähennys) Avustukset Vuokramenot, ulkoiset Vuokramenot, sisäiset Muut menot Toimintamenot yhteensä Toimintamenoista: Sisäiset menot yhteensä Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset menot: Vyörytyserät Palautusjärjestelmän arvonlisävero (ml. laskennallinen 3 10 palautus 512 %) Myyntitulot Sisäiset myyntitulot Maksut Tuet ja avustukset Vuokratulot, ulkoiset Vuokratulot, sisäiset Muut tulot Valmistevarastojen muutos, lisäys(+)/vähennys(-) Valmistus omaan käyttöön Toimintatulot yhteensä Toimintatuloista: Sisäiset tulot yhteensä Laskennalliset tulot: Vyörytyserät Muut laskennalliset tulot Toimintamenot-toimintatulot Nettokustannukset Copyright Perlacon Oy euroa/as euroa/as euroa/as euroa/as euroa/as euroa/as euroa/as euroa/as Porvoon yleishallinto /as vaikuttaa kohdennettuun verrokkijoukkoon suhteutettuna edulliselta. Toimintamenot ovat toiseksi pienimmät, vain Järvenpään ja Hyvinkään yleishallinto vaikuttaa Porvoota edullisemmalta.

20 Lasten päiväkotihoito hoidettavaa kohden 204 Lasten päiväkotihoito /hoidettava Porvoo Hämeenlinna Hyvinkää Järvenpää Kokkola Seinäjoki Vaasa Palkat ja palkkiot Asiakaspalveluiden ostot Muiden palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat (ml. varastojen 84 lisäys/vähennys) Avustukset Vuokramenot, ulkoiset Vuokramenot, sisäiset Muut menot Toimintamenot yhteensä Toimintamenoista: Sisäiset menot yhteensä Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset menot: Vyörytyserät Palautusjärjestelmän arvonlisävero (ml. 163laskennallinen 195 palautus %) Myyntitulot Sisäiset myyntitulot Maksut Tuet ja avustukset Vuokratulot, ulkoiset Vuokratulot, sisäiset Muut tulot Valmistevarastojen muutos, lisäys(+)/vähennys(-) Valmistus omaan käyttöön Toimintatulot yhteensä Toimintatuloista: Sisäiset tulot yhteensä Laskennalliset tulot: Vyörytyserät Muut laskennalliset tulot Toimintamenot-toimintatulot Nettokustannukset Copyright Perlacon Oy Yksikköhinnalla mitaten päiväkotihoito tulee kaupungille Porvoota halvemmaksi Järvenpäässä, Kokkolassa ja Seinäjoella. Toimintamenot keskitasolla, mutta toimintatuotot (maksut) matalat. 1 euroa/as euroa/as euroa/as euroa/as euroa/as euroa/as euroa/as euroa/as

Porvoon palvelurakenteen kustannus. HT Eero Laesterä Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela

Porvoon palvelurakenteen kustannus. HT Eero Laesterä Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela Porvoon palvelurakenteen kustannus HT Eero Laesterä Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela Toimeksianto Tarkastella Porvoon kaupungin toimintoja yleisten tilastojen perusteella, jotta voidaan tehdä johtopäätöksiä

Lisätiedot

Hattula - Hämeenlinna Janakkala

Hattula - Hämeenlinna Janakkala Hattula - Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden nykytilatarkastelua 5.2.2014 Riitta Ekuri 5.2.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd.

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. 50 45 40 35 Käyttökustannukset yht. Sosiaali- ja terveystoimi 2) Opetus- ja kulttuuritoimi 2) Muut tehtävät 30 25 20 15 10 5

Lisätiedot

Kuuma-kunnat Kuntajakoselvityksen talousosio

Kuuma-kunnat Kuntajakoselvityksen talousosio Kuuma-kunnat Kuntajakoselvityksen talousosio Perlacon Oy, HT Eero Laesterä KTM, BBA, IAT Katja Pesonen Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela Teemat Lähentymiskriteerit Sopeutustarpeet 5.5.2014 Copyright Perlacon

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue BDO Audiator/Risto Hyvönen 7.12.2015 1(14) Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 1 57 320 30 Asukasluku

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA..... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 30 Asukasluku 31.12.2011 22020 4798 102308 15027 16369 60 Henkilökunnan

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue Asikkala Hartola Heinola Hämeenkoski Padasjoki Sysmä 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA...... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 30 Asukasluku

Lisätiedot

30.6.2014. Käyttötaloustiedot tulee jakaa seuraaville tehtäville. Tehtäväkohtaisesti kerättävät kulu- ja tuottolajit näkyvät alla.

30.6.2014. Käyttötaloustiedot tulee jakaa seuraaville tehtäville. Tehtäväkohtaisesti kerättävät kulu- ja tuottolajit näkyvät alla. 1(8) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tiedonkeruun muuttujat tilastovuodesta/tilikaudesta 2015 alkaen (tiedonkeruu keväällä 2016). Käyttötaloustiedot Käyttötaloustiedot kerätään kolmessa kokonaisuudessa;

Lisätiedot

Nettokustannusten vertailu 22.1.2009 PALVELUJEN NETTOKUSTANNUSTEN VERTAILU. Kouvola

Nettokustannusten vertailu 22.1.2009 PALVELUJEN NETTOKUSTANNUSTEN VERTAILU. Kouvola PALVELUJEN NETTOKUSTANNUSTEN VERTAILU PALVELUJEN NETTOKUSTANNUSTEN VERTAILU LÄHTÖTIEDOT Väestötiedot 31.12 27 (Tilastokeskus) Talous- ja toimintatilasto 27 (Tilastokeskus) (tehtäväluokitukset http://tilastokeskus.fi/keruu/kutall/lisaohjeita6.pdf

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien ulkoisista hankinnoista

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien ulkoisista hankinnoista Laskelma kuntien ja kuntayhtymien ulkoisista hankinnoista vuosina 2000- mrd. euroa: 2000 2011 muutos-%: 11-12 12-13 00-13 keskim./v Käyttötaloushankinnat yht. 6,00 13,40 14,16 14,67 5,7 3,6 7,1 - Aineet,

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Käyttötaloustiedot. 1. Käyttötalous tehtävittäin. 1.1 Käyttötalouden tehtäväluokat. Yleishallinto

Käyttötaloustiedot. 1. Käyttötalous tehtävittäin. 1.1 Käyttötalouden tehtäväluokat. Yleishallinto Käyttötaloustiedot 1. Käyttötalous tehtävittäin 1.1 Käyttötalouden tehtäväluokat Yleishallinto Sosiaali- ja terveystoiminta Lastensuojelun laitos- ja perhehoito Lastensuojelun avohuoltopalvelut Muut lasten

Lisätiedot

Forssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela

Forssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela Forssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela Forssa 1.12.2014 HT Eero Laesterä Yleinen talous 3.12.2014 Copyright Perlacon Oy 2014 2 Kaikki yhteensä painokertoimin Painotettu Tasepohja Sij.

Lisätiedot

Askolan kunta YT-elimille tiedottaminen 10.8.2012 Kunnan työntekijät, kuntalaiset, tiedotusvälineet 17.8.2012 Eero Laesterä Riitta Ekuri

Askolan kunta YT-elimille tiedottaminen 10.8.2012 Kunnan työntekijät, kuntalaiset, tiedotusvälineet 17.8.2012 Eero Laesterä Riitta Ekuri Askolan kunta YT-elimille tiedottaminen 10.8.2012 Kunnan työntekijät, kuntalaiset, tiedotusvälineet 17.8.2012 Eero Laesterä Hallintotieteiden tohtori Riitta Ekuri Erityisasiantuntija Kenen toimeksianto?

Lisätiedot

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2012. Jyväskylä 22.10.2013 Heikki Miettinen

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2012. Jyväskylä 22.10.2013 Heikki Miettinen Palvelujen odotekustannukset vuonna 212 Jyväskylä 22.1.213 Heikki Miettinen Odotekustannukset Mitkä olisivat nettokustannukset, jos ne olisivat vertailuryhmän tehokkaimpien tasolla? Tarkoitus on herättää

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tiedonkeruun muuttujat tilastovuodesta/tilikaudesta 2015 alkaen (tiedonkeruu keväällä 2016).

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tiedonkeruun muuttujat tilastovuodesta/tilikaudesta 2015 alkaen (tiedonkeruu keväällä 2016). 1(5) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tiedonkeruun muuttujat tilastovuodesta/tilikaudesta 2015 alkaen (tiedonkeruu keväällä 2016). Investoinnit Investoinnit kerätään kahdessa kokonaisuudessa; Investoinnit

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014 Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat

Lisätiedot

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2012. Joensuun selvitysalue yhdessä 14.6.2013 Heikki Miettinen

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2012. Joensuun selvitysalue yhdessä 14.6.2013 Heikki Miettinen Palvelujen odotekustannukset vuonna 212 Joensuun selvitysalue yhdessä 14.6.213 Heikki Miettinen Odotekustannukset Mitkä olisivat nettokustannukset, jos ne olisivat vertailuryhmän tehokkaimpien tasolla?

Lisätiedot

5.5.2010 Lahti Eero Laesterä & Juha Koskinen

5.5.2010 Lahti Eero Laesterä & Juha Koskinen 5.5.2010 Lahti Eero Laesterä & Juha Koskinen Väestöennusteena käytetään uusinta Tilastokeskuksen ennustetta 09/2009 Laskelmien pohjaksi on otettu kuntien omat arviot talouden kehityksestä vuoteen 2012

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2012. Outokummun kaupunki 28.6..2013 Heikki Miettinen

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2012. Outokummun kaupunki 28.6..2013 Heikki Miettinen Palvelujen odotekustannukset vuonna 212 Outokummun kaupunki 28.6..213 Heikki Miettinen Odotekustannukset Mitkä olisivat nettokustannukset, jos ne olisivat vertailuryhmän tehokkaimpien tasolla? Tarkoitus

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muut suoritt. myyntituotot -425-180 -400 122,2-400 -400 Yleishallinnon maksut Tuet

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014. Lähde:Tilastokeskus 2015, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 2014

Kuntien taloustietoja 2014. Lähde:Tilastokeskus 2015, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 2014 Kuntien taloustietoja 214 Lähde:Tilastokeskus 215, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 214 7 Verotulot 214 /asukas 6 Kemi 3851 /as. Koko maa 387 /as. Kemi sai vuonna 214

Lisätiedot

Nettokustannukset asukasta kohti /asukas pienimpiin kustannuksiin vuonna 2011 (Oulu) on listätty 3,5 % kustannusten reaalista nousua Huom! Kuntien tehtävät vaihtelevat, esim. ammatillinen koulutus on joskus

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jouko Luukkonen Selvitysryhmä 29.10.2013 Selvitysryhmä Aika Paikka Teema 4.9.2013 klo 11.30 Jyväskylän kaupungintalo 24.9.2013

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

Menot jaettava tehtäville 253-256 menolajille asiakaspalveluiden ostot kuntayhtymiltä.

Menot jaettava tehtäville 253-256 menolajille asiakaspalveluiden ostot kuntayhtymiltä. 1. Perusteet 1.1 - Kunta ostaa perusterveydenhoidon palvelut kuntayhtymältä (avohoito, vuodeosasto ja hammashoito). Miten kustannukset ilmoitetaan käyttötaloudessa (taulukko 01)? Menot jaettava tehtäville

Lisätiedot

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Sastamalan kaupunki Pääbudjetti INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Palkat ja palkkiot -306 000-309 500-309

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu 1/5 113 Osaprosessi: 600 SOTE-HALLINTO Myyntituotot 25 400 Maksutuotot 130 000 Tuet ja avustukset 3 800 Muut toimintatuotot 733 300 YHTEENSÄ 892 500 Palkat ja palkkiot -484 400 Eläkekulut -94 400 Muut

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2010. Tilastoaineistoa

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2010. Tilastoaineistoa UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2010 Tilastoaineistoa Kaupunginhallitus 4.4.2011 Uusikaupunki, työvoima ja työlliset Muutos vuodesta 2000 Työvoima Muutos vuodesta

Lisätiedot

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta ja tilastot Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta 1. Yhteistoiminta-alueet isäntäkunta mallilla» Isäntäkunnan tilasto» Sopimuskunnan tilasto 2. Kuntayhtymät» Kuntayhtymän tilasto»

Lisätiedot

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta LIITEOSA (liite 16) Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta Selvitysalue, Keuruu, Multia ja Mänttä-Vilppula Lähde: Miettinen/FCG 5/2015 Lähtötiedot Kuntatalouden trendiennusteen lähtötiedot

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

(-- ) ! 1" " # 80 % 70 % 60 % -30 % -20 % -10 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 %

(-- ) ! 1  # 80 % 70 % 60 % -30 % -20 % -10 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % !" # $ % & ' () # # * +),-. / 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % -10 % -20 % -30 % -30 % -20 % -10 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Menojen muutos 97->06 %:ia pystyakselilla, asukasluvun muutos

Lisätiedot

Lapinjärvi - Loviisa. Perlacon Oy, HT Eero Laesterä Tuomas Hanhela

Lapinjärvi - Loviisa. Perlacon Oy, HT Eero Laesterä Tuomas Hanhela Lapinjärvi - Loviisa Perlacon Oy, HT Eero Laesterä Tuomas Hanhela Asukasluku 2012 2040 Muutos Muutos/v. Lapinjärvi 2829 2893 2,3 % 0,1 % Loviisa 15519 16036 3,3 % 0,1 % Uusi kunta 18348 18929 3,2 % 0,1

Lisätiedot

KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008. Toimitusjohtaja Risto Parjanne

KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008. Toimitusjohtaja Risto Parjanne KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008 Toimitusjohtaja Risto Parjanne Palveluista selviytyminen edellyttää kuntien aseman säilymistä vahvana (järjestämisvastuu) hyvää taloutta henkilöstön saatavuutta

Lisätiedot

Julkiset hankinnat - ajankohtaiskatsaus

Julkiset hankinnat - ajankohtaiskatsaus Julkiset hankinnat - ajankohtaiskatsaus Kuntamarkkinat Juha Myllymäki Johtava lakimies Juha Myllymäki 12.9.2012 Ajankohtaiskatsaus Ajankohtaista hankinnoista» Juha Myllymäki, johtava lakimies Hankintadirektiivien

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilaston muutokset 2006

Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilaston muutokset 2006 23.4.2007 Aluetaloustilastot Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilaston muutokset 2006 Kunnan/kuntayhtymän talous- ja toimintatilasto 2006, Osa I Taulukko 22 Kunnan/kuntayhtymän rahoituslaskelma

Lisätiedot

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2012. Savonlinnan kaupunki 5.2.2014 Heikki Miettinen

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2012. Savonlinnan kaupunki 5.2.2014 Heikki Miettinen Palvelujen odotekustannukset vuonna 212 Savonlinnan kaupunki 5.2.214 Heikki Miettinen 27-212 nettokustannukset Laskenta Kuntien talous- ja toimintatilasto (Tilastokeskus) 27-211 kustannuksiin on yhdistetty

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014 20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0 1

Lisätiedot

Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Tot Poikkeama Tot %Ero ed v 2013 01-12 2014 2014 2014 01-09 2014 01-09 2014 %

Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Tot Poikkeama Tot %Ero ed v 2013 01-12 2014 2014 2014 01-09 2014 01-09 2014 % Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000410 SOSIAALIPALVELUT 00004000 Sosiaalitoimen hallinto 4001 Henkilöstökulut -47 157-66 000-66 000-46 888,45-19 111,55 71,0-0,6 4300 Palvelujen ostot -11 172-11 510-11 510-9

Lisätiedot

Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh. 2012 2013 2014 % 2015 2016

Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh. 2012 2013 2014 % 2015 2016 YPÄJÄN KUNTA Sivu 1 001000 Vaalit 3001 Myyntituotot 3130 Muut suoritteiden myyntituotot 3 800 100,0 4 4 3001 Myyntituotot 3 800 100,0 4 4 3 800 100,0 4 4 4003 Maksetut palkat ja palkkiot -3 500 100,0-4

Lisätiedot

Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet. neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011

Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet. neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011 Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011 Valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden valmistelu Tuottavuusohjelman koordinaatio- ja seurantatyöryhmän

Lisätiedot

Kuntatalouden trendit ja painelaskelmat. Raahen selvitysalue 1.9.2014 Heikki Miettinen

Kuntatalouden trendit ja painelaskelmat. Raahen selvitysalue 1.9.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden trendit ja painelaskelmat Raahen selvitysalue 1.9.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden trendiennusteen lähtötiedot ja oletukset Lähtötiedot 2012 tilinpäätöstiedot ja 2013 tilinpäätösten ennakkotiedot(tilastokeskus)

Lisätiedot

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2014. Savonlinnan kaupunki 26.11.2015 Tuomas Jalava/Heikki Miettinen

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2014. Savonlinnan kaupunki 26.11.2015 Tuomas Jalava/Heikki Miettinen Palvelujen odotekustannukset vuonna 214 Savonlinnan kaupunki 26.11.215 Tuomas Jalava/Heikki Miettinen 29-214 nettokustannukset Laskenta Kuntien talous- ja toimintatilasto (Tilastokeskus) 29-212 kustannuksiin

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden muutos ja kuntatalous. Jyväskylän selvitysalue 17.12.2013 Heikki Miettinen

Asukkaiden palvelutarpeiden muutos ja kuntatalous. Jyväskylän selvitysalue 17.12.2013 Heikki Miettinen Asukkaiden palvelutarpeiden muutos ja kuntatalous Jyväskylän selvitysalue 17.12.2013 Heikki Miettinen Kuntatalouden ennakoinnin rajoitukset Useissa asioissa kehitys on epävarmaa: yleinen talouskehitys

Lisätiedot

Tietojen luokitukset ja määritykset

Tietojen luokitukset ja määritykset Tietojen luokitukset ja määritykset Talous- ja toimintatilasto Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto - kuntatalous Käyttötalous taulukko 01 Meno- ja tulolajit Tehtäväluokitus Käyttötalous taulukko

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856 00005000 TEKNINEN LAUTAKUNTA (02) 3001 Myyntituotot 1.378.970 927.932,06 67,3 790.178,08 137.753,98 551.426,83 1.341.605 1.479.359 1.367.510 3200 Maksutuotot 88.390 44.446,24 50,3 41.542,63 2.903,61 10.489,55

Lisätiedot

Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Tot Poikkeama Tot %Ero ed v 2013 01-12 2014 2014 2014 01-12 2014 01-12 2014 %

Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Tot Poikkeama Tot %Ero ed v 2013 01-12 2014 2014 2014 01-12 2014 01-12 2014 % Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00004000 Sosiaalitoimen hallinto 3300 Tuet ja avustuks 253,04-253,04-100,0 100,0 253,04-253,04-100,0 100,0 4001 Henkilöstökulut -47 157-66 000-66 000-58 713,71-7 286,29 89,0

Lisätiedot

Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Tot Poikkeama Tot %Ero ed v 2013 01-12 2014 2014 2014 01-06 2014 01-06 2014 %

Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Tot Poikkeama Tot %Ero ed v 2013 01-12 2014 2014 2014 01-06 2014 01-06 2014 % Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000410 SOSIAALIPALVELUT 00004000 Sosiaalitoimen hallinto 4001 Henkilöstökulut -47 157-66 000-66 000-31 255,02-34 744,98 47,4-33,7 4300 Palvelujen ostot -11 172-11 510-11 510-6

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-06 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-06 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000064 TEKNINEN LAUTAKUNTA/HALLINTO Henkilöstökulut -4.500-4.500-1.989,49-2.510,51 44,2 Palvelujen ostot -1.650-1.650-7.288,62 5.638,62 441,7 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-06 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-06 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000064 TEKNINEN LAUTAKUNTA/HALLINTO Tuet ja avustukset 20.000 20.000 20.000,00 20.000 20.000 20.000,00 Henkilöstökulut -4.866-4.866-1.374,62-3.491,38 28,2 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Perustoimeentulotuen Kela-siirron kick off tilaisuus Kuntatalolla 20.5.2015 2 21.5.2015 Sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ja niiden vertailu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ja niiden vertailu Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ja niiden vertailu Teija Mikkola, erityisasiantuntija VTT, FL, KTM Sosiaalialan ajankohtaisfoorumi 14.4.2016 Esityksen rakenne Taustasta Kustannusten alueellisessa

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Käyttötalouden lisäohjeet ja esimerkit

Käyttötalouden lisäohjeet ja esimerkit 1(10) Käyttötalouden lisäohjeet ja esimerkit Sosiaali- ja terveystoimen sekä opetus- ja kulttuuritoimen hallinnon jakaminen tehtäville Tilastovuodesta 2015 eteenpäin käyttötaloustiedoissa sosiaali- ja

Lisätiedot

Arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2009. Tilastoaineistoa

Arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2009. Tilastoaineistoa UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2009 Tilastoaineistoa ASUKKAILLE MATKAILIJOILLE PÄÄTÖKSENTEKO Kaupunginhallitus 12.4.2010 Uusikaupunki, työvoima ja työlliset Muutos

Lisätiedot

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2013. Porin selvitysalue yhdessä 13.11.2014 Heikki Miettinen

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2013. Porin selvitysalue yhdessä 13.11.2014 Heikki Miettinen Palvelujen odotekustannukset vuonna 213 Porin selvitysalue yhdessä 13.11.214 Heikki Miettinen Kokemäki Luvia Nakkila Pomarkku Porin selvitysalue Pori ml. Lavia Ulvila Odotekustannukset Mitkä olisivat nettokustannukset,

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 213 1,7 % Toimintakulut 38,3 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,39 mrd. 3,6 %,7 % 1,6 %,2 %,3 % 3,8 % Henkilösivukulut 4,96 mrd. Palvelujen ostot 9,78 mrd. Materiaalin

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015

KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 1 PERHON KUNTA KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 Toukokuun lopussa vuosikate +1,222 milj. (41.700 ed. vuotta parempi) Lyhytaikainen laina 31.5.2015 oli Danske Bankilta 6,5 milj., korko % 0,09. PERHON KUNTA

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta 2014

Kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta 2014 Julkinen talous 2015 Kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta 2014 Kuntien nettokustannusten kasvu hidastui edelleen vuonna 2014 Vuonna 2014 kuntien yhteenlasketut bruttomääräiset käyttökustannukset

Lisätiedot

Liite 3. UusiKunta kunnat tilastoissa ja UusiKunta verrattuna muihin alueisiin

Liite 3. UusiKunta kunnat tilastoissa ja UusiKunta verrattuna muihin alueisiin Liite 3. tilastoissa ja UusiKunta verrattuna muihin alueisiin Kaavio 1. Väkiluku UusiKunta kunnissa vuonna 2007 (henkilöä) Kaavio 2. Suhteellinen väestönkasvu 2000 2007, ennuste 2010 2030 (indeksi 2000=100)

Lisätiedot

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-uudistus tulee ja muuttaa rakenteita Järjestämisvastuu Järjestämisvastuu t ja tuotantovastuu

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilastot

Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilastot Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilastot Tilastointiohjeet Mehtonen 2011 Sisällysluettelo Taulukko 01 Käyttötalous meno- ja tulolajeittain Taulukko 01 Käyttötalous tehtävittäin Taulukko 02

Lisätiedot

Tilinp. Ed.TA MRM TA+MRMyht. TA Muutos 2012 2013 2013 2013 2014 % H e n k i l ö s t ö hallinto KÄYTTÖTALOUS

Tilinp. Ed.TA MRM TA+MRMyht. TA Muutos 2012 2013 2013 2013 2014 % H e n k i l ö s t ö hallinto KÄYTTÖTALOUS NAANTALIN KAUPUNKI Sivu 1 H e n k i l ö s t ö hallinto KÄYTTÖTALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT MYYNTITUOTOT,ULKOISET pl.taseyk 3104 Myyntit.muilta 2.769,00 700 700 700 MYYNTITUOTOT,ULKOISET pl.taseyk

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -77.142-77.142-17.816,23-59.325,77 23,1 Palvelujen ostot -42.978-42.978-10.698,42-32.279,58 24,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

KANSALAISOPISTOT JA KESÄYLIOPISTOT

KANSALAISOPISTOT JA KESÄYLIOPISTOT TÄYTTÖOHJE 1(6) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2013 KANSALAISOPISTOT JA KESÄYLIOPISTOT Tällä kyselyllä kerätään tiedot yksityisistä kansalaisopistoista ja kesäyliopistoista. Kansalaisopistojen

Lisätiedot

Palvelujen järjestämisen kustannukset Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa 18.10.2012 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen

Palvelujen järjestämisen kustannukset Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa 18.10.2012 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Palvelujen järjestämisen kustannukset Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa 18.10.2012 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Kuntaliitto Julkiset kulutusmenot tehtävittäin v. 2010

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

KANSALAISOPISTOT JA KESÄYLIOPISTOT

KANSALAISOPISTOT JA KESÄYLIOPISTOT TÄYTTÖOHJE 1(6) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2015 KANSALAISOPISTOT JA KESÄYLIOPISTOT Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 21 1 momentin mukaan vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitäjän

Lisätiedot

Vesilahden kunta. Eero Laesterä. 27.1.2014 Kuntalaistilaisuus. Hallintotieteiden tohtori

Vesilahden kunta. Eero Laesterä. 27.1.2014 Kuntalaistilaisuus. Hallintotieteiden tohtori Vesilahden kunta 27.1.2014 Kuntalaistilaisuus Eero Laesterä Hallintotieteiden tohtori Valtio Mrd 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Valtionvelan kehitys %/BKT 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1990 1991 1992 1993 1994

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 213 1,7 % Toimintakulut 38,3 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,39 mrd. 3,6 %,7 % 1,6 %,2 %,3 % 3,8 % Henkilösivukulut 4,96 mrd. Palvelujen ostot 9,78 mrd. Materiaalin

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015 Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000051 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -79.077,30-77.142-239.180-78.307-58.468,54 75,8 4300 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Heinävesi 23.5.2014 Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Heinävesi 23.5.2014 Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 23.5.2014 Tuomas Jalava Joroinen Leppävirta Keski-Savon selvitysalue Varkaus Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Joroinen 27.5.2014 Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Joroinen 27.5.2014 Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 27.5.2014 Tuomas Jalava Heinävesi Leppävirta Keski-Savon selvitysalue Varkaus Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Varkaus 27.5.2014 Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Varkaus 27.5.2014 Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 27.5.2014 Tuomas Jalava Heinävesi Joroinen Leppävirta Keski-Savon selvitysalue Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen

Lisätiedot

Tilinp. TA Ta-muut. Ta + Toteutuma Poikkeama Tot. 2013 2014 2014 Ta-muutos 2014 2014 % TARVASJOEN KUNTA TULOSLASKELMA

Tilinp. TA Ta-muut. Ta + Toteutuma Poikkeama Tot. 2013 2014 2014 Ta-muutos 2014 2014 % TARVASJOEN KUNTA TULOSLASKELMA TARVASJOEN KUNTA Sivu 1 TARVASJOEN KUNTA TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 3101 Myyntitulot valtiolta 40.632 44.900,00 44.900,00 3.968,52 40.931,48 8,8 3102 Myyntitulot kunnilta 445.358 434.873,00

Lisätiedot

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2011. Savonlinnan kaupunki 1.2.2013 Heikki Miettinen

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2011. Savonlinnan kaupunki 1.2.2013 Heikki Miettinen Palvelujen odotekustannukset vuonna 2011 Savonlinnan kaupunki 1.2.2013 Heikki Miettinen Odotekustannusten laskenta Pohjana kuntien talous- ja toimintatilaston tiedot vuodelta 2011 Mukana on myös 2007-2010

Lisätiedot

KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO. Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti

KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO. Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti 1(6) 29.9.2014 KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti Tuottavuus ja taloudellisuus Palvelujen laatu

Lisätiedot

Lasten päiväkotihoito

Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Lapsia kokopäivähoidossa päiväkodeissa yhteensä 31.12. alle 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa 2-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa

Lisätiedot

Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto, LUONNOS EP-SOTE TOIMINTAYMPÄRISTÖINDIKAATTORIPAKETISTA. Alueuudistuksen yleiskuva

Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto, LUONNOS EP-SOTE TOIMINTAYMPÄRISTÖINDIKAATTORIPAKETISTA. Alueuudistuksen yleiskuva Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto, 20.5.2016 LUONNOS EP-SOTE TOIMINTAYMPÄRISTÖINDIKAATTORIPAKETISTA Alueuudistuksen yleiskuva Lähde: Alueuudistus.fi-verkkosivut 1 Uudistuksessa on monenlaisia tietotarpeita

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Lappeenranta. Hämeenlinna. Jyväskylä. Kuopio

Lappeenranta. Hämeenlinna. Jyväskylä. Kuopio 2011 LASTEN PÄIVÄHOIDON VERTAILUTIEDOT Rovaniemi Vaasa Kouvola Lasten päivähoidon 7 117 7 085 6 126 6 116 6 097 5 997 5 659 5 517 6 214 555 nettokustannukset 0-6 vuotiasta kohti Päiväkotipaikan bruttokustannus

Lisätiedot

Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa

Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa Lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppilaiden kotikunnan maksuosuuden määräytyminen

Lisätiedot

Lasten päiväkotihoito

Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Kunnan itse tuottamat palvelut Lapsia kokopäivähoidossa päiväkodeissa yhteensä 31.12. alle 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta Khall 8.12.2014 209 liite 5 Valtuusto 16.12.2014 58 liite 5 LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015 Luottamushallinnon organisaatio Kunnanvaltuusto Tarkastus

Lisätiedot

Miten kunnan tulos lasketaan?

Miten kunnan tulos lasketaan? Miten kunnan tulos lasketaan? TP 213 Laihia Toimintamenot - 48,826 M (sisältää kaikki kunnan käyttötalousmenot, mutta ei investointeja) Toimintatulot + 7, 78 M (toimintatuloja ovat mm. lasten päivähoitomaksut,

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011 Talousarv io-osat ISONKYRÖN KUNTA Talousarvio-osat 2011 1000 euroa Osuus Menot Tulot Netto Käyttötalous 88 % 28 650 4 949-23701 Investoinnit 11 % 3 659 691-2968 Rahoitus

Lisätiedot

TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO

TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO 1: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN LUKUMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014 TAULUKKO 2: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN OPPILAS- JA OPISKELIJAMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014

Lisätiedot

Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 INTIME/Talouden Suunnittelu 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus

Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 INTIME/Talouden Suunnittelu 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus 1 Myyntituotot 2 297 650 2 157 714 2 157 714 2 322 514 2 322 514 2 322 514 Maksutuotot 489 973 395 322 395 322 488 322 488

Lisätiedot