M19/2331/-89/,1,/10 ALAJARVI Jarmo Nikander Koskee :2313, 2224, 2242 ARK STORAPPALC GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "M19/2331/-89/,1,/10 ALAJARVI Jarmo Nikander Koskee :2313, 2224, 2242 ARK STORAPPALC GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS"

Transkriptio

1 ARK STORAPPALC ~ 5757(c GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2331/-89/,1,/10 ALAJARVI Jarmo Nikander Koskee :2313, 2224, 2242 GEOKEMIAN OSASTON HARVAPISTENÄYTTEENOTON KULTA-ANOMALIOIDEN MALMINETSINNÄLLISEN MERKITYKSEN AP.VIOINTIA ETELÄ-POHJANMAALLA

2 1 TUTKIMUSTEN TAUSTAA Geokemian osaston harvapistenäytteenoton tekniikasta ja anomaliamuodostuksesta on aluksi kerrottava muutamalla sanalla. Näytteiden edustaman perusyksikön, solun, pinta-ala on 2x2km. Tältä alueelta otetaan yhteensä 4 näytettä. Näytteet otetaan läheltä toisiaan, esimerkiksi tien varresta n. 20 m matkalta. Näytteistä 3 otetaan n. 2 m syvyydestä ja 1 mahdollisimman syvältä. Nämä näytteet yhdistetään jo kentällä yhdeksi näytteeksi. Kultaa lukuunottamatta muut alkuaineet analysoidaan tästä näytteestä. Kullan analysoimiseksi 4 näytteestä tehdään yksi näyte, joka edustaa siten 4x4 km aluetta. Normaalisti kartoissa esitetyt tulossymbolit esitetään em. tavalla. Tarvittaessa kulta-analyysitulokset voidaan purkaa neljään 2x2 km kokoiseen ruutuun. Liitteessä 1 on esitetty normaali Au-tulosten esitystapa tämän tutkimuksen alueelta. Liitteessä 2 on esitetty Au-analyysien purkutulokset anomaalisilla alueilla. Keväällä 1987 geokemian osastolta ilmoitettiin huomattavan korkeasta Au-anomaliasta karttalehdellä 2331, liitteet 1 ja 2. Näytteen purkuanalyysissä yksi osanäyte sisälsi 1434 ppb Au. Samasta jauheesta oli - tehty useita eri analyysejä ja kaikissa oli Au n ppb. Malmiosaston toimesta kohteesta otettiin yhteensä 28 näytettä eri pisteistä ja eri syvyyksiltä. Korkein Au-pitoisuus oli 4 ppb. Töistä on laadittu tutkimuskortti M19/2331/-87/3/10. Vanhojen tietojen ja yhden uuden kansannäytteen johdosta alueella tehtiin useassa kohteessa pienimuotoista Au-tutkimusta kesällä Töistä on laadittu tutkimuskortit M19/2331/-87/1/10, M19/2331/-87/2/10, M19/2331/-87/4/10. Loppukesästä 1987 tutkimusjohtaja Hyvärinen antoi malmiosaston Väli-Suomen yksikön tehtäväksi aloittaa malminetsintätyöt liitteessä 1 esitettyjen Au-anomalia-pallukoiden perusteella karttalehdillä 2224 Kuortane, 2313 Alajärvi, 2242 Soini ja 2331 Kyyjärvi. Erityisesti Soinin karttalehden laaja pallukka-alue vaati selvitystä. SUORITETUT TUTKIMUKSET Työ aloitettiin anomaalisten Au-pisteiden purkuanalyysillä, liite 2. Tuloksena oli koko joukko anomaalisia pisteitä. Tehtävän mukaisesti työt aloitettiin lehdeltä Tällä esiintyykin poikkeuksellisen korkeita Au-pitoisuuksia ympäristöönsä verrattuna. Toisaalta muiden alkuaineiden osalta alueella ei ole edes yksittäistä anomaliapistettä. Kullan suhteen anomaalisella alueella odottaisi olevan edes jonkinlaisia anomalioita jollakin alkuaineista As, Sb, Cu tai Co.

3 2 Käytettävissä olevien geologisten tietojen ja paikalla tehdyn revidoinnin perusteella alueen kallioperä koostuu erilaisista granitoideista. Poikkeuksena on vain lehti , jossa on happamia-emäksisiä vulkaniitteja. Paikoin on happamassa vulkaniitissa heikkoa magneetti-ja arseenikiisupirotetta. Aikaisempien tutkimusten mukaan niissä ei ole malmimielessä merkittävästi kultaa. Niiden Au-pitoisuus on muutamia kymmeniä ppb. Geokemian harvapistenäytteenotossa tällä alueella ei ole mitään anomaalista! Työnjohtaja P. Toivanen ja kenttätutkimusapulainen T. Stranius tekivät lokakuun lopulla 1987 paljastuma-ja lohkarehavainnointia viikon ajan karttalehdillä Lehden 03 magneetti-ja arseenikiisupitoisessa hapan vulkaniittipaljastumanäytteessä TOS-87-7, anal.n :o , oli 20 ppb Au. Tutkimuksissa ei havaittu mitään kultaan viittaavaa. Työnjohtaja V. Kellokangas ja T. Stranius tekivät lokakuussa 1987 viikon ajan paljastuma-ja lohkarehavainnointia karttalehdillä , eli Soinin lehden itäosassa. Alueen paljastumat ja lohkareet ovat erilaisia granitoideja. Mitään kultaan viittaavaa ei havaittu. Tiedostoissa ei ole myöskään aikaisempia Au-viitteitä. V. Kellokangas, T. Stranius ja P. Toivanen tekivät lokakuussa 1987 paljastuma-ja lohkarehavainnointia viikon ajan myös Alajärven karttalehden alueella. Täällä keskityttiin suurimpien Au-pallukoiden alueille lehdille ja 05. Maasto-olosuhteet ovat sellaiset, että paljastumakartoituksella ja lohkare-etsinnällä ei pitkälle päästä. Alueen paljastumat ja lohkareet ovat kiillegneissiä. Kolme rikki-ja magneettikiisupitoista lohkaretta analysoitiin, TOS , anal.n :o Niissä oli Au ppb, jota voidaan pitää anomaalisena. Mitään muuta kultaan viittaavaa ei havaittu. Tiedostoissa ei. ole myöskään aikaisempia Au-viitteitä. Kyyjärven karttalehden, 2331, työt on kerrottu tutkimusten taustaa-kappaleessa. Huomion arvoista on, että lehdellä 02 on useita Au-pitoisia lohkareita, mutta ei Au-anomalioita. Samoin lehden 03 pohjois-osassa on Au-pitoisia paljastumia, mutta ei Au-anomalioita. Lehden korkeimmasta Au-anomaliasta n. 1.5 km luoteeseen tunnetaan Au-pitoinen paljastuma, joka saattaa selittää Au-anomalian, vaikka sitä ei saatukaan lisänäytteenotossa toistumaan. Kuortaneen karttalehdellä havainnointia tehtiin vain lehdellä 12. Mitään merkittävää ei havaittu. Myöskään tiedostoissa ei ole Au-viitteitä.

4 3 YHTEENVETO Suoritetuissa alustavissa maastotöissä ei havaittu mitään kultaan viittaavaa geokemian osaston harvapistenäytteenotossa esiin tulleilla anomalia-alueilla. Syystalvella 1987 Outokumpu Oy :n malminetsinnän kanssa käydyissä keskusteluissa kävi ilmi, että OKME oli kesinä 1986 ja -87 tehnyt melko perusteellista lohkare-etsintää ja kultaviitteiden etsintää juuri samoilla alueilla kuin GTK. OKME :n tutkimuksissa ei ollut myöskään tullut esiin mitään kultaan viittaavaa. Geokemian osaston näytteenotossa saadut kulta-anomaliat jäivät siten edelleen selitystä vaille. Suorittamillamme tutkimuksilla ei toisaalta ollut suuriakaan mahdollisuuksia selvittää anomalioiden aiheuttajia. Tällainen harvapistenäytteenoton anomalioiden laaja-alainen selvittäminen ei myöskään kuulu kohteelliseen malminetsintään. Harvapistenäytteenoton tulosten sopivuus minkään metallin osalta suoraan malminetsinnän lähtökohdaksi on kyseenalaista, koska näytteenottoon, näytteeseen ja analytiikkaan liittyy liian paljon epävarmuustekijöitä ja sekundäärisiä vaikuttajia. Mittavan ja kalliin harvapistenäytteenoton tulosten saamiseksi malminetsintää palvelevaan muotoon ja käyttöön, laadittiin liitteenä 3 oleva muistio. Tämä johti liitteenä 4 olevan muistion syntyyn. Tämän muistion seurauksena muodostettiin työryhmä, joka tuotti liitteenä 5 olevan muistion. Yhteenvetona voidaan todeta, että suoritetuissa tutkimuksissa ja selvityksissä ei havaittu mitään malmiin viittaavaa ja tutkimukset lopetettiin.,.jarmo Nikander

5 LIITTYY Tutkimuskortit M19/2331/-87/l/10 M19/2331/-87/2/10 M19/2331/-87/3/10 M19/3331/-87/4/10

6 LIITE e e e. e osa.. e e e 224,. e e S S L saa GEOKEMIAN OSASTO Harvapisteyhdistelmä Au PPB 1 p / 16km 2

7 , GEOKEMIAN OSASTO Harvapistekartoitus Etelä - Pohjanmaa Au - tulosten purku, pit. PPB

8 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto Malmi osasto Geokemian osaston johtaja Malmiosaston johtaja TOIMENPIDE-EHDOTUS HARVAPISTEGEOKEMIASSA ESIINTYVIEN ANOMALIOIDEN SELVIT- TÄMISEKSI Tutkimuspyynnön tausta Geokemian osaston harvapistemoreeninäytteenotossa (1 p/16 km 2, 1 p/4 km 2 ) on tullut esille merkittävä Au-anomalia karttalehdillä 2242 Soini, 2313 Alajärvi ja 2331 Kyyjärvi, liitteet 1 ja 2. Käytettävissä olevat tiedot karttalehdittäin 2242 Soini - 1 : geologinen kartta - ei matalalentogeofysikkaa - lehden NW-reunassa Au-As-pitoinen paljastumahavainto - lehden E-osasta ei ole malmiviitteitä 2313 Alajärvi - 1 : geologinen kartta - matalalentogeofysiikka - ei Au-As-malmiviitteitä 2331 Kyyjärvi - 1 : geologinen kartta - W-osasto lehteä kivilajitäpläkartta 1 : lehden W-reunasta on matalalentogeofysiikka - useita Au-As-pitoisia paljastuma- ja lohkarehavaintoja lehden W-osasta

9 Esitys nro 1 Karttalehtien 2242 ja 2313 Au-anomaliat esiintyvät niin laajalla alueella, ettei niiden ottaminen kohteelli see n malminetsintään ole realistista ilman lisäselvityksiä. Jo korkeimpien kultapitoisuuksien selvittäminen vaatisi moreeninäytteenoton yli 300 km 2 alueelta. Harvahkollakin pistetiheydellä, 16 p/km 2, kertyisi yli 4800 pistettä. Toisaalta yksittäisiä Au-anomalioitakaan ei sovi unohtaa. Karttalehden 2331 NW-osassa tunnetaan useita Aumalmiviitteitä niin lohkareissa kuin paljastumissa. Moreenigeokemiassa alueelle sijoittuu vain yksi, tosin korkea anomaliapiste. Esitämme, että geokemian osasto tulisi suorittamaan edellä esitettyyn perustuen tarkempaa näytteenottoa (16 p/km 2 ) myöhemmin täsmennettävillä alueilla. Malmiosasto suorittaa korkeimilla anomalia-alueilla alustavaa 1ohkare-etsintää ja paljastumahavainnointia. Karttalehdelle 2242 (Soini) on esitetty matalalentoa v :lle Edelleen esitämme, että maaperäosasto (H. Hirvas~ selvittäsi alueen kvartäärigeologiaa ja moreenistratigrafiaa. Esitys. nro 2 Tehtäväkuvansa mukaisesti GTK :n toiminnan keskeisin painoalue jatkossakin tulee olemaan malminetsintä. Päävastuun tästä kantavat malmiosasto sekä geofysiikan- ja geokemian osastot. Nykyinen tietomäärä geofysiikan ja geokemian osalta lisääntyy huimaa tahtia. Etenkin geokemiallisen harvapistekartoituksen antama eri metallien viiteaineisto on valtaisa. Resurssit jatkotutkimuksia ajatellen ovat kuitenkin rajalliset. Esitämme, että malmi- ja geokemian osastojen välille luotaisiin selkeät "pelisäännöt" potentiaalisimpien kohdealueiden valitsemiseksi ja tutkimiseksi sekä näin olemassaolevien resurssien tehokkaaksi hyödyntämiseksi.

10 Harvapistekartoituksen (1 p/16 km2, 1 p/4 km 2 ) pohjalta malmiosaston ja sen alueellisten tutkimusryhmien tulisi yhdessä paikallisen geokemistin ja geofyysikon kanssa arvioida todettujen "anomaliaprovinssien merkittävyys malmiviitteiden, kallioperätietojen ja geofysiikan valossa. Tämän jälkeen malmi- ja geokemian osastojen vastuuhenkilöiden tulisi kokoontua päättämään koko valtakunnan osalta mitkä ovat ne suurimman odotusarvon omaavat metallit ja anomalia-alueet, jotka tulisi ja voitaisiin ottaa geokemian osaston tarkemman tutkimuksen (16 p/km2 ) kohteiksi seuraavana vuonna. Malmiosaston työt konkreettisesti alkaisivat vasta tässä vaiheessa mikäli anomalioista kehittyisi tutkimusaihe. Yhteistyötä tulisi osastojen välillä edelleen jatkaa ja pohtia esille tulleita detail scale tutkimustarpeita ja niiden toteuttamista. Malmi- ja geokemian osastojen välille tulisi näin rakentua kiinteä vuorovaikutus, pelisäännöt, joiden mukaisesti osastojen toimintasuunnitelmat niveltyisivät toisiinsa. Geokemiallisen kartoituksen käyttöarvo on pitkälti sen oikeassa synkronoimisessa varsinaiseen käytännön malminetsintään nähden. Malminetsintäoperaatioita ei ole järkevää heitellä jonkin atlasanomalian innoittamana. Tuloksiin tulee pyrkiä yhteistyössä, hallitusti edeten. Suunnittelun, päätöksenteon ja toteutuksen eri vaiheissa on kuitenkin aina oltava realisti. Lupaavia kohteita on vähän, mielenkiintoisia riittää loputtomiin, niistä on osattava luopua ajoissa. Kuopiossa Elias Ekdahl Jarmo Nikander ~Malmitutk.ryhmän päällikkö Geologi

11 Liite 1. Karttalehtien 2224, 2242, 2312 ja 2331 Au-anomaliat (1p/16 km 2 ) Päällä yksinkertaistettu geol. kartta. 2. Em. anomalioiden purkutulokset Tiedoksi : L. Hyvärinen K. Puustinen R. Salminen 0. Auranen P. Oivanen M. Äyräs M. Honkamo A. Lonka

12 . " Ir MEN mmom M - ENE REWO-imma M Emmmm - mmumommommumm U MENEREMISM ommmanow MERESEEME ESSERESS ONE.. t.. X.. ^ ^ ~ c. w 1, ~ ~ ~. nr'. ~. ^ ENE MEENE Plo PIN.. ~ mom NOON I m..,...,,., ~~.~ Au lp/ 16 km 2

13 2313 '-3 31 't g 8 b j Z3 l. yg' 8 &o_.~'_ 0 a!g 4~33 31 ~ 3d5y ~1a~ 5 1-1~ , I : t g. 3 a 3 = I J Z3 Z. ZL 2.i_ ' i t.3 1 `L 1 1. ~s_ 4 a 30. A5 g a -a- ' s 3 a I 3 f1 (d 1} 1 a a-. a I å8 5 ~ i. 3, 60, L-~,.1 ~. C 1L 1 d a.1,4 v ; i411 - g'3 3 4 l i :d_~ } 5 t91a a k 1 u a ti 8 3 ~5 aa a t 1c 1a~ a t.a (4~, C.a - _ (> -6«3 1 c~ a t 33 1 a t 9 1 a y ; 1 15 I b 13 d 1 3 Q, a 1 d -- 1'.9 ; a S a 1 a 0Lj , 1 1. I I G NT Lt ~t. 1 i i

14 OGIAN TUTKIMUSKESKUS TYÖRYHMÄN MUISTIO Liite L okemian osasto :almiosasto (3) GEOKEMIALLISTEN ANOMALIOIDEN SEURANNAN JA MALMINETSINNÄN KOHDEVALINNAN TOIMINTAPERIAATTEET GEOKEMIAN OSASTON JA MALMIOSASTON VÄLISESSÄ YHTEISTYÖSSÄ TYÖRYHMÄN TEHTÄVÄ Malmiosaston osastonjohtaja J. Talvitie ja geokemian osaston vt. osastonjohtaja H. Tanskanen asettivat neuvottelumuistiollaan työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää geokemian anomalioiden seurannan (follow-up) ja malminetsinnän kohdevalinnan toimintaperiaatteet osastojen välisessä yhteistyössä. Työryhmän rungoksi määrättiin K. Puustinen malmiosasosastolta ja T. Koljonen geokemian osastolta. Työryhmän asettamisessa todettiin myös, että työryhmä voi täydentää itseään, sekä että erityisen tärkeänä pidetään täydennystä geofysiikan osastolta. GEOKEMIALLISTEN ANOMALIOIDEN SEURANTA Geokemiallisessa kartoituksessaan ja kohdetutkimuksissaan geokemian osasto sekä kohdetutkimuksissaan malmiosasto tuottavat runsaasti aineistoa, joka tulostetaan esim. listoina, karttoina ja raportteina. Tätä materiaalia kutsutaan seuraavassa geokemialliseksi aineistoksi. Tehtäväkuvansa mukaisesti malminetsintä on GTK :n keskeisenä alueena. Tämän vuoksi on pidetty erittäin tärkeänä geokemiallisen aineiston sisältämien malmiviitteiden tiedoittamista malmiosaston eri tutkimusryhmille. Eräissä tapauksissa geokemian osasto ei ole ollut tietoinen malmiosaston geokemiallisista tutkimuksista. Työryhmä ehdottaa : Toimenpide-esitys 1 Geokemian oasasto ja malmiosasto muodostavat kiinteän yhteistyön neuvottelut, joissa valtakunnallisesti koordiinoidaan aihepiiriin liittyvät asiat. Neuvotteluissa ehdotetaan olevan läsnä molempien osastojen osastonjohtajat ja tutkimuksista vastaavien toimintayksiköiden päälliköt. Kokousten koollekutsujana toimisi malmiosaston johtaja. Neuvotteluita ehdotetaan pidettävän vähintään kolme kertaa vuodessa (esim. marraskuussa, helmikuussa ja toukokuussa). Kokousten pohjalta laaditaan neuvottelumuistio. Toimenpide-esitys 2 Geokemian osaston ja malmiosaston tutkimusryhmiin Etelä-, Väli- ja Pohjois-Suomeen muodostetaan kiinteät yhteistyön neuvottelut, joissa aluetoimistoittain käsitellään aihepiiriin liittyvät asiat. Neuvotteluissa ehdotetaan olevan läsnä molempien osastojen tutkimusryhmien päälliköt sekä

15 2 (3) tarvittavat asiantuntijat. Neuvotteluita ehdotetaan pidettävän riitävän usein, mutta vähintään neljä kertaa vuodessa (esim._marråskuussa, helmikuussa ja toukokuussa). Säännöllisten kokousten koollekutsujana toimisi malmiosaston tutkimusryhmän päällikkö. Kokouksia on koollekutsijasta riippumatta pidettävä aina tarvittaessa. Kokousten pohjalta laaditaan neuvottelumuistio. Toimenpide-esitys 3 Atlas- ja harvapistekartoituksen pohjalta saadun geokemiallisen aineiston luokittelu, tarkentaminen ja tulkinta aloitetaan välittömästi ensivaiheessa valtakunnallisesti geokemian osaston toimesta, sekä tämän jälkeen yksityiskohtaisesti molempien osastojen tutkimusryhmissä. Toimenpide-esitys 4 Kohteellisen geokemiallisen tutkimuksen osalta ehdotetaan toimenpide-esitys 2 :ssa mainittujen kiinteiden neuvotteluiden yhteydessä sovittavan yksityiskohtaisesti toimenpiteistä ja tehtävien jaosta. Toimenpide-esitys 5 Geokemian osasto toimittaa välittömästi alussa mainittua geokemiallista aineistoa tiedoksi malmiosastolle tai muuten pitää sen tietoisena mahdollisia toimenpiteitä varten. Keskeneräinen aineisto varustetaan laatimispäivämäärällä ja merkinnällä keskeneräisyydestä. Vastaavalla tavalla ehdotetaan malmiosaston geokemiallisen aineiston tiedoittamisesta geokemian osastolle. MALMINETSINNÄN GEOKEMIALLINEN KOHDEVALINTA Tekemättä tarkkaa selvitystä, on oletettavissa, että geokemian osaston ja malmiosaston tutkimusryhmissä on kohteiden valinnassa ja tehdyissä tutkimuksissa ollut päällekkäisyyttä ja vääriä valintoja. Toimintojen yhtenäistämiseksi työryhmä ehdottaa : Toimenpide-esitys 6 Toimenpide-esitysten 1 ja 2 kiinteät neuvottelut muodostavat rungon molempien osasastojen yhteistyölle ja kohdevalinnoille. Tämän vuoksi ehdotetaan nevotteluissa sovittavan yksityiskohtaisesti toimenpiteistä. GEOFYSIKAALISTEN ANOMALIOIDEN SEURANTA Työryhmän mielestä geofysikaalisen aineiston, etenkin matalalentokarttojen sisältämä tieto on erittäin tärkeää malminetsinnälle. Kuitenkaan tässä yhteydessä työryhmä eif ole käsitellyt tätä aihepiiriä yksityiskohtaisesti, mutta ehdottaa : Toimenpide-esitys 7 Geofysikaalisten anomalioiden seurantaa varten luodaan

16 3 (3) vastaavanlainen menettelytapa kuin on esitetty geokemiallisten-anomalioiden osalta, ja että tätä koskevat neuvottelut aloitettaisiin erikseen. MUUT EHDOTUKSET Koska yksittäiset molempien osastojen tutkijat saattavat joutua tilanteeseen, jossa on arvioitava tutkimustulosten julkisuutta, työryhmä ehdottaa : Toimenpide-esitys 8 Kaikissa yhteyksissä korostetaan GTK :n työjärjestyksen 27 pykälän määräystä kaivoslain vaatimista toimenpiteistä Valtion edun turvaamisessa, sekä 28 pykälän määräystä keskeneräisten eli vielä ei-julkisten tietojen antamisesta ulkopuolisille ilman asianomaista lupaa, ja ehdottaa näiden kohtien tinkimätöntä noudattamista. r Tapio Koljonen Valtiongeokemisti Kauko Puustinen Valtiongeologi JAKELU : Geokemian osasto/r. Salminen H. Tanskanen T. Koljonen Malmiosasto/ J. Talvitie K. Puustinen

17 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Geofysiikan osasto Geokemian osasto Malmiosasto Espoo MUISTIO LIITE 5 GEOKEMIAN JA GEOFYSIIKAN ANOMALIOIDEN TULKINTARYHMÄN JÄRJESTÄYTYMINEN 1. Tausta Tutkimusjohtaja L. Hyvärinen ja osastonjohtajat L. Eskola (geofysiikan osasto), R. Salminen (geokemian osasto) ja J. Talvitie (malmiosasto) asettivat geokemian ja geofysiikan anomalioiden valtakunnallisen tulkintaryhmän, johon kuuluvat valtiongeokemisti T. Koljonen, geofyysikot T. Jokinen ja T. Ruotoistenmäki sekä kokoonkutsujana erikoistutkija M. Tontti. Ryhmän asettamisen taustana on T. Koljosen ja K. Puustisen muistio "Geokemiallisten anomalioiden seurannan ja malminetsinnän kohdevalinnan toimintaperiaatteet geokemian osaston ja malmiosaston välisessä yhteistyössä ". 2. Työryhmän tehtävä Työryhmä on kokoontunut 5.5., ja tarkentamaan toimenkuvaansa. Työ voidaan jakaa kahteen linjaan : a. Järjestetään uusien geokemiallisten, geofysikaalisten (lähinnä matalalento) ja malmiennustekarttojen mahdollisimman nopea toimitus malminetsintäyksikön käyttöön. f b. Suoritetaan valtakunnallista e.m. karttojen yhteistulkintaa tarkoituksena valita malminetsinnällisesti mielenkiintoisimmat suuralueet. 3. Toimenpiteet Ensimmäisen toimintalinjan järjestäminen on kiireellisempi tehtävä. Tätä tarkoitusta varten olisi nimettävä geokemian ja geofysiikan osastoilla yhdyshenkilöt, jotka välittömästi uusien karttojen valmistuttua tiedottavat niistä suoraan malminetsintäyksikön nimeämille ko. yksikön vastaaville yhdyshenkilöille. Kun uusia karttoja ilmestyy, olisi myös heti selvitettävä, onko alueelta jo olemassa geokemiallista/geofysikaalista(matalalento)karttaa. Näin voitaisiin suorittaa heti alustava yhteistulkinta geokemistin, geofyysikon ja malmigeologin yhteistyönä. Malminetsintäyksikössä pidetään erittäin tärkeänä, että uusien karttojen nopea käyttöönsaanti varmistetaan. Toinen toimintamuoto on pitkäjänteisempi tehtävä. Työ on valtakunnallista, mutta työmenetelmien testaamiseksi voitaisiin valita suppea koealue. Sopiva olisi esim. Pyhäsalmen-Pielaveden alue ympäristöineen. Ensiksikin alue kuuluu osana Mittnorden-projektiin ja sieltä on olemassa paljon tietoja : esimerkiksi geokemia ja matalalentogeofysiikka. Lisäksi MM-projektin aineisto on käytettävissä. Käyttökelpoista jatkohyödyntämisaineistoa on siis kattavasti. Testialueen käsittely aloitettaisiin olemassaolevan datan keruulla ja käytettävissä olevien resurssien selvittämisellä. Tulokset voisivat vaikuttaa kesän 1989 malminetsintäalueiden suunnitteluun.

18 Koska tulkintaryhmän tarkoitus on malminetsinnän tehostaminen, on, ryhmän toimittava kiinteässä yhteydessä malminetsinnän johtoryhmään ja aluetoimistojen malminetsintäyksiköihin. Aluevalintoja tehtäessä olisi hyvä, jos neuvotteluihin osallistuisivat osastojen tutkimusryhmien päälliköt sekä tarvittavat asiantuntijat. Mitkään aluevalinnat eivät olisi sitovia, vaan suositusluonteisia. Jotta asiaan saataisiin laajempaa näkemystä ehdotamme, että järjestetään uusimpien (esim. vuoden 1988 aikana ilmestyneiden ) geokemiallisten, geofysikaalisten ja malmiennustekarttojen esittelytilaisuus. Ensimmäinen esittely voisi olla esimerkiksi ennen joulua. Karttojen tuottajat esittelisivät karttojaan ja tarkoituksenmukaisiksi katsotuista jatkotoimenpiteistä voitaisiin sen jälkeen sopia. Tilaisuudessa olisivat läsnä tämän muistion jakeluun merkityt, ao. geokemiallisten, geofysikaalisten ja malmiennustekarttojen esittelijät sekä asianomaiset malminetsintägeologit. Mikko Tontti Kokoonkutsuja JAKELU : Auranen, Ekdahl, Eskola, Hyvärinen, Jokinen, Koljonen, Lanne, Multala, Nikkarinen, Oivanen, Puustinen, Ruotoistenmäki, Salminen, Talvitie, Tervo, Tontti, Turunen, Vironmäki, Äyräs

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL

Lisätiedot

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku 28.1.2000 Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KARTTALEHDELLÄ 243108, KOHTEESSA JUKU, VUONNA 1998. 1 TUTKIMUSKOHTEEN

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3724/-89/1/10 Sodankylä Syväoja Olavi Auranen 5.4.1989 TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA 1988-89 Aihe

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3722/-81/1/10 Kittilä Jalkajoki Markku Rask 30.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen

RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen RAPORTTITIEDOSTO N:O 3426 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ISONKYRÖN KUNNAN ORISBERGIN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUEITA

Lisätiedot

Teollisuusmineraalitutkimukset

Teollisuusmineraalitutkimukset MALMIOSASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1982 ALKULAUSE MALMIOSASTON KERTOMUS VUODELTA 1982 TUTK IMU STOIMINTA Malminetsinta Etela-Suomi Puula-Paijanne projekti Vali-Suomi Pohjois-Suomi Syvakairaukset Kansannayte

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989 Seppo Penninkilampi/KET 17.2.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 02/SEP/1989 Jakelu OKME, Outokumpu Hyv..2.5.83/&~ - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA ZN-CU Karttalehti 4244 02 Sijainti 1 : 400 000 - -

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi 8.10.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA KIIMALA 1, KAIV. REK. N:o 4125/1, JA KIIMALA 2,

Lisätiedot

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv M 19/2732, 2734/-77/3/10 Kittilä, Tiukuvaara Olavi Auranen 26.11.1977 SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv. 1975-76 Syystalvella v. 1971 lähetti Eino Valkama Kittilän Tiukuvaarasta geologiselle

Lisätiedot

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10 Lestijärvi Syri Kaj J. Västi 30.1.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LESTIJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSA- LUEELLA SYRI 1, KAIV. REK. N:o 4512/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06 / 3231 / -85 / / 10 JUVA Lumpeinen Hannu Makkonen 5.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET

SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET M06/3723/-79/1/10 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS Malmiosasto 5.12.1979 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET Johdanto Valtausalueella

Lisätiedot

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset.

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset. GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä 13.1.2000 Raportin laji Ml 911 14312000/ 711 0 tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan

Lisätiedot

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet RAUTARUUKKI OY MOREENIGEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET YLI - KIRVESMAAN N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81 Tut kimu sa lue Laatija Jakelu Yli- Kirvesmaa Reutuoj a E. Korvuo OU mal RO ma l Kunta

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi 30.9.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA VESIPERÄ 1, KAIV. REK. N:o 3853/1, SUORI- TETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi ARkI,I, i dc,,.=t= i E 7i71T M 19/2333 Kivijärvi A. L onka 21. 11. 7 2 Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä 1970-72 HISTORIA : Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi

- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi TUTKIMUSRAPORTTI 2 (6) 060/3234 08, ll/umv/1989 NAYTTEENOTON TULOKSET KOHTEITTAIN 4.1 Homeselka 3234 08B 4.2 Perhonlaht i 3234 08B 4.3 Lamsniemi 3234 08C, D 4.4 Loskunvuori 3234 11B 4.5 Menginniemi 3234

Lisätiedot

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen 24.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA VUOMANPERÄNMAA JA POROAITA, KAIV.REK.

Lisätiedot

Käsivarren geokemiallisten aineistojen tarkastelua Pasi Lehmuspelto

Käsivarren geokemiallisten aineistojen tarkastelua Pasi Lehmuspelto Pohjois-Suomen yksikkö 23.1.2009 Rovaniemi Käsivarren geokemiallisten aineistojen tarkastelua Pasi Lehmuspelto Käsivarren geokemiaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä 23.1.2009 Tekijät Pasi

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka 8.9.1988 GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS RIIMINOJALLA SODANKYLÄN KUNNASSA VUOSINA 1980 1984 2 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991.

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S M 19/3323,3314, 3312/- 92/1/1Q, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipuda s MM-projekt i Jarmo Nikande r 5.2.1992 MM-PROJEKTIN MALMIENNUSTEKOHTEIDEN TUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN, PIELAVEDEN

Lisätiedot

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl 1 (7) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl OKME/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Koveron arkeeisella vihreäkivivyöhykkeellä valtauksilla Mönni 1 5, Kovero 1 2 ja Kuusilampi vuosina 1998 1999

Lisätiedot

Puustinen, K Malminetsinnan tyomaat Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti M 10.1/-97/ s., 1 liite.

Puustinen, K Malminetsinnan tyomaat Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti M 10.1/-97/ s., 1 liite. Puustinen, K. 1997. Malminetsinnan tyomaat 1979-1993. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti M 10.1/-97/2. 334 s., 1 liite. Raportti on karttalehtinumeron perusteella jarjestetty listaus kaikista malmityomaista

Lisätiedot

0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK (4)

0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK (4) Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK 26.2.1986 2 (4) LOHKARE-ETSINTA KOTALAHDEN YMPARISTOSSA 1985 Yleistii Kotalahden kaivokselta kaakkoon, Sarkiniemessä,.on matalalentomittauksissa todettu

Lisätiedot

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi 01.11.1991 30( TUTKIMUSTYOSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PUT- (ELA 1, KAIV.REK.NRO 4229/1, SUORITETUISTA MALMITUTKINUKSISTA

Lisätiedot

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET.

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4403 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2021/2000/1/10 PAIMIO Korvenala Petri Rosenberg 20.1.2000 PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA

Lisätiedot

. NTKIW(iKOHTEEN SIJAINTI KARTAN MITTAKAAVA 1 :

. NTKIW(iKOHTEEN SIJAINTI KARTAN MITTAKAAVA 1 : . NTKIW(iKOHTEEN SIJAINTI KARTAN MITTAKAAVA 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy Malminetsinta 065/3322/MK/75 BIOGEOKEMIALLINEN HUMUSTUTKIMUS KtlRSRMAKI, VUOHTOJOKI i Tutkimuksen aihe Aikaisemniissa tutkimuksissa

Lisätiedot

a.q>a5 ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2'

a.q>a5 ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2' ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2'.10.1989 a.q>a5 SINKKIMALMITUTKIMUKSET KEITELEEN HAMULASSA, KARTTALEHDILLÄ 3313 02, 03 JA 05, VUOSINA 1981-1983.

Lisätiedot

Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS. Valtaus KUSKOIVA 6; kaiv.rek.nro 3278/1, KTM nro 484/460/81

Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS. Valtaus KUSKOIVA 6; kaiv.rek.nro 3278/1, KTM nro 484/460/81 Lapin Malmi KAVOSLAN 19 :N MUKANEN TUTKMUSTYOSELOSTUS Valtaaja Rautaruukki Oy Valtaus KUSKOVA 6; kaiv.rek.nro 3278/1, KTM nro 484/460/81 Lääni Lapin lääni - Kunta Salla a Johdanto Suoritetut tutkimukset

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2

Lisätiedot

Kauhajärven geokemialliset maaperätutkimukset Aimo Hartikainen

Kauhajärven geokemialliset maaperätutkimukset Aimo Hartikainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio Arkistoraportti 163/2013 12.12.2013 Kauhajärven geokemialliset maaperätutkimukset Aimo Hartikainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Sisällysluettelo Kuvailulehti

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3312/-87/1/10 KEITELE Kangasjärvi Jarmo Nikander 8.12.1287 MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1 (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2433/93/2/10 OULAINEN Rimpikoivikko Esko Iisalo 30.4.1993 RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN LAVAJÄRVEN ALUEELLA VUONNA 1996.

KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN LAVAJÄRVEN ALUEELLA VUONNA 1996. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4982 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2124/2000/ 1 /10 HÄMEENKYRÖ Lavajärvi Petri Rosenberg 23.3.2000 KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN

Lisätiedot

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1:

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1: 001/2434 08/ UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, "ULKOKAARI" Sijainti 1: 400 000 0 OMALMINETSINTA U~O~U~PU U Kuronen, T ~hokas/phm 001/2434 08/ UOK, TA/86 - - Sijainti Kohde sijaitsee Vilmingon kylän

Lisätiedot

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V M19/2131/1998/10/1 Hyrvälä-Ilveskallio Hattula N. Kärkkäinen, K. Karttunen, B Lindmark 15.12.1998 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4487 KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V. 1997-1998.

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989. Jakelu. OKME 2 kpl MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU

TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989. Jakelu. OKME 2 kpl MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 01/SEP/1989 - Jakelu OKME 2 kpl - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 01/SEP/1989 JOHDANTO MAASTOTUTKIMUKSET TULOSTEN TARKASTELU LIITTEET Näytepistekartta

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Tutkimustyöselostus 080145231JJV103 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl IKME Kaivoslain 19 :n mukainen tutkimustyöselostus Kuusamon Kuparivaaran alueella valtauksilla Kuparivaara 1-3 suoritetuista

Lisätiedot

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv.

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. Urpo Vihreapuu DO:-Z?ZZ07-PH~etala wp Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. PEKKA H1ETALAN AU-KANSANNAYTTEESEEN LIITTYVIA HAVAINTOJA JA TUTKIMUSTULOKSIA 1999-2000. LllTE KAYNTIRAPOR-TTIIN KnOku/14/1-2-1999

Lisätiedot

RAPORTTI 062/ A/MK/ Martti Kokkola/tk MOREENITUTKIMUS KULLAA SILKUSSUO Tutkimusalueen sijainti

RAPORTTI 062/ A/MK/ Martti Kokkola/tk MOREENITUTKIMUS KULLAA SILKUSSUO Tutkimusalueen sijainti Martti Kokkola/tk 23.3.1993 RAPORTTI 062/1143 12A/MK/1993 2 MOREENITUTKIMUS KULLAA SILKUSSUO Tutkimusalueen sijainti Tutkimuksen tarkoitus Tutkimuksen suoritus,tutkimusaluesijaitsee.kullaan - Lavian välisen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VIHANTI, RUUKKI Kuusirati Jarmo Nikander

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VIHANTI, RUUKKI Kuusirati Jarmo Nikander GEOLOGAN TUTKMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VHANT, RUUKK Kuusirati Jarmo Nikander 14.3.1997 MALMTUTKMUKSET VHANNN JA RUUKN KUNTEN ALUEELLA KARTTA- LEHDELLÄ 2434 06, VUONNA 1996. ~

Lisätiedot

NTKIMJSKOHTEEN SlJAINTI AKAIWEN, SAHAKOSKI KARTAN MITTAKAAVA 1 :

NTKIMJSKOHTEEN SlJAINTI AKAIWEN, SAHAKOSKI KARTAN MITTAKAAVA 1 : NTKIMJSKOHTEEN SlJAINTI AKAIWEN, SAHAKOSKI KARTAN MITTAKAAVA 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy Malminets inta MOREENITUTKIMUS AHLAINEN, SAHAKOSKI Tutkimuskohteen sijainti Tutkimuksen tarkoitus Tyon suoritus ja

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen 5.12.1991 KAOLIINITUTKIMUKSET SAVUKOSKEN HEVOSKUUSIKONAAVALLA 1991 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1.1.

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1)

VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1) M 06/3311/-89/1/10 Viitasaari Lahnanen Jarmo Nikander 29.8.1989 VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1) 2 AIKAISEMMISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY .? 2. Reikien vastusmittaus (liitteet 2/Zn) Kairasydärnien ominaisvastusmittaustulokset (liitteet lc! Tulokset

OUTOKUMPU OY .? 2. Reikien vastusmittaus (liitteet 2/Zn) Kairasydärnien ominaisvastusmittaustulokset (liitteet lc! Tulokset 9 OUTOKUMPU OY Q- K MALMINETSINTX 2032 01 INKOO, LAGNXS Inkoon X,5gnasissa sijaitseva Zn-Cu -malmimineralisaati~ on vanhastaan tunnettu. Malmimineralisaatiota on louhittu ja siinä on n. 5 x 8.m2:n kokoinen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

2 tutkittu alue n. 3 km

2 tutkittu alue n. 3 km Outokumpu Oy Malminetsintä Radiometrinen haravointi Korsnäs Heikki Wennervirta 10.1 e-14e201962 Työn tarkoitus Työstä sovittiin käyntini yhteydessa Korsnäsin kaivoksella 17.10,-19,10.1961 liitteenä olevan

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala RAPORTT 1 080/2143 09/AAK/1989 JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala 2 1. 08. 2006 KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELQSTUS KUHMOINEN, MARKKAVUORI 1, kaivosrekisterinumero

Lisätiedot

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-91/1/10 Kuusamo Iso-Rehvi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA ISO-REHVI 1, KAIV. REK. N:O 4442 MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX Q Q K OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX M. Isohanni/TIH 15.6.1983 1 (3) TUTKIMUSRAPORTTI Ni-kriittisten lohkareiden lähtöpaikan selvittely Sievin Petäistön alueella, Sijainti 1 : 400 000 Q OUTOMUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

Lisätiedot

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi Lapin MalmiIE Korvuo Jakelu Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ Ru~o~ ' OKMEILM Rovaniemi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS LAPIN LMNISSA SODANKYMN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 58, kaiv.rek.nro

Lisätiedot

KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS

KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS / E Sandberg KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS Ilomantsi Pahakala, kaiv.rek.n:o 7576/1 Ktl. 4244 08 Sijanti 1:800 000 Pahakala 7576/1 1 (8) / E Sandberg 2 (8) / E Sandberg 3 (8) / E Sandberg

Lisätiedot

YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky

YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3132/-84/1/10 Savitaipale Boris Lindmark 16.02.1984 SCHEELIITTITUTKIMUKSET SAVITAIPALEELLA KESÄLLÄ 1982 YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia

Lisätiedot

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla Tutkimusmenetelmistä GTK:n roolista ja tutkimuksista Lapissa Mikä on

Lisätiedot

Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 :

Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 : Tutkimuskohteen sijainti: K E M I Eli järvi 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy - Malminetsinta HUMUSTUTKIMUSKOKEILU KEMI, ELIJARVI Tutkimusalueen sijainti Tutkimuksen tarkoitus Näytteenoton suoritus Preparointi

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/06/4522/-88/1/10 Kuusamo Kouvervaara Erkki Vanhanen 13.05. 1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto. Alueen maaperä

M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto. Alueen maaperä M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO Johdanto Alueen maaperä Geokemiallinen näytteenotto - kalustot - näytteiden preparointi ja analysointi Analyysitulosten esittäminen Yhteenveto

Lisätiedot

Petri Rosenberg 17.3.2000

Petri Rosenberg 17.3.2000 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2123/2000/ 2 /10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi Petri Rosenberg 17.3.2000 KULTATUTKIMUKSET LEMPÄÄLÄN KALLIOJÄRVEN

Lisätiedot

n m:n välein. Näytteet esikäsiteltfin

n m:n välein. Näytteet esikäsiteltfin Seppo Penninkilampi/R~L GEOKEMIALLINEN TARKISTUSNÄYTTEENOTTO KUHMON, VUOSANGAN ALUEELLA. (,L,TC),:UP~P\J Toukokuussa v. 1983 suoritetun maastotarkistuskäynnin (VO, U W, SEP) yhteydessa kerattiin joitakin

Lisätiedot

M 19/3323/82/1/ GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS. Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander

M 19/3323/82/1/ GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS. Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3323/82/1/10 Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander 23.9. 1982 ~ 0 's`k LOHKARETUTKIMUKSET KIURUVEDEN SULKAVANJÄRVELLÄ KARTTALEHDELLÄ 3323 07 VUOSINA 1981-82 TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTEN AIHE JA TAUSTA Geologisen tutkimuslaitoksen geokemian osasto suoritti keväällä 979 malminetsinnällisiä detaljitutkimuksia jäältä käsin Rää

TUTKIMUSTEN AIHE JA TAUSTA Geologisen tutkimuslaitoksen geokemian osasto suoritti keväällä 979 malminetsinnällisiä detaljitutkimuksia jäältä käsin Rää M 9424-790 9-9 Rääkkylä,, Varpasalo Lauri J. Pekkarinen 5.5.979 SELOSTUS RÄÄKKYLÄSSÄ VARPASALON JA HIETASAAREN VÄLISELLÄ JÄRVI- ALUEELLA SUORITETUISTA ERILLISTUTKIMUKSISTA KEVÄÄLLÄ 979 Koonnut Lauri J.

Lisätiedot

KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA:

KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA: m E Korvuo mpu Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö OKMEIarkisto Outokumpu KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA

Lisätiedot

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987 SISALLYSLUETTELO LIITELUETTELO Lähtötiedot Naytteenotto ja kustannukset Näytteiden käsittely Tulokset kohteittain 4.1 Heinikkolehto

Lisätiedot

Venetekemän malmitutkimuksista

Venetekemän malmitutkimuksista ~ U 5 --k- ~~, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3214/-80/1/10 Venetekemä Juha Jokinen 30. Väliraportti Venetekemän malmitutkimuksista Pieksämäen mlk. 30.04.1980 Juha Jokinen VÄLIRAPORTTI VENETEKEMÄN MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/341V-95/1/10 Kärsämäki-Haapavesi Myllyviidanperä Kaj Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/341V-95/1/10 Kärsämäki-Haapavesi Myllyviidanperä Kaj Västi ARKE J ' `'t`t'r'j"~ : 1L.4.`. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/341V-95/1/10 Kärsämäki-Haapavesi Myllyviidanperä Kaj Västi 20.3.1995 KUPARIMALMILOHKAREIDEN LÄHTÖPAIKAN ETSINNÖISTÄ

Lisätiedot

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3712/-86/1/10 Kittilä Haurespää Olavi Auranen 3.12.1986 TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N:0 3280 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA

Lisätiedot

MOREENIN KULTA-ANOMALIAN MALMITUTKIMUKSET KUUSIKKOKIVA- LOSSA TERVOLAN KUNNAN ITÄOSASSA VUOSINA

MOREENIN KULTA-ANOMALIAN MALMITUTKIMUKSET KUUSIKKOKIVA- LOSSA TERVOLAN KUNNAN ITÄOSASSA VUOSINA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 19/3522/-91/1/10 Tervola Kuusikkokivalo Seppo Rossi 4.11.1991 MOREENIN KULTA-ANOMALIAN MALMITUTKIMUKSET KUUSIKKOKIVA- LOSSA TERVOLAN KUNNAN ITÄOSASSA

Lisätiedot

Geokemia11isista tutkimustu1oksista Y1ikolkuttaman - Kukasjarven a1ueel1a.

Geokemia11isista tutkimustu1oksista Y1ikolkuttaman - Kukasjarven a1ueel1a. OUTOKUMPU Oy MALMINETSINTX Geokemia11isista tutkimustu1oksista Y1ikolkuttaman - Kukasjarven a1ueel1a. Y1ikolkuttaman - Kukasjarven a1uee11a on suoritettu p.rrosedimentti, rroreenija kal1ioperatutkimuksia

Lisätiedot

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V.

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732 Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. 1975 Geologinen tutkimuslaitos suoritti kesällä 1975 uraanitutkimuksia

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 19/2544/-91/1/10 Koskee: 3522 Tervola Vähäjoki Seppo Rossi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 19/2544/-91/1/10 Koskee: 3522 Tervola Vähäjoki Seppo Rossi 1(16) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 19/2544/-91/1/10 Koskee: 3522 Tervola Vähäjoki Seppo Rossi 10.1.1991 KORTTELIVAARAN KULTALOHKAREAIHEEN (M 19/3522/-89/1/10) JATKOTUTKIMUKSINA

Lisätiedot

RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA

RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA RAPORTTITIEDOSTO N:O 2949 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2213/-89/1/10 Kuru Aukeeaho Niilo Kärkkäinen 9.2.1991 RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA TAUSTA Tavoitteena

Lisätiedot

M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782

M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 M 06/3311/87/2 VIITASAARI Niinilahti - Pyydysmäki Esko Sipilä 3.12.1987 SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 - 2 - JOHDANTO Alueen sijainti Tutkimusalue on nelostien välittömässä

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo 2.5.2017 Geofysiikan mittaukset Velkuan Aumineralisaation alueella Naantalissa Tuire Valjus GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro

Lisätiedot

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976 M 19/3834/-78/3/10 Liittyy 3843 4812 4821 Inari, Nellimö Veikko Helppi 19.12.1978 SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976 Johdanto Geokemian osaston kenttäryhmä suoritti kesällä

Lisätiedot

ARNSTOKAPPAI. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/96/1/10 PAAVOLA Esko Iisalo

ARNSTOKAPPAI. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/96/1/10 PAAVOLA Esko Iisalo ARNSTOKAPPAI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/96/1/10 PAAVOLA Esko Iisalo 15.9.1996 Paavolan alueen kohteelliset geokemialliset tutkimukset 1994-1996 SISÄLLYSLUETTELO sivu TUTKIMUSALUE

Lisätiedot

MALMIOSASTON TUTKl JAKOKOUS

MALMIOSASTON TUTKl JAKOKOUS OeOWIMJ TUT KIMU8KEBKU8 M lawwn MALMIOSASTON TUTKl JAKOKOUS ESP-, 14.11.-16.1l.1989 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Otaniemi TUTKIJAKOKOUS Jouko Talvitie KOKOUKSEN AVAUS Hyva asiantuntijavieraarmae, malmiosastolaiset,

Lisätiedot

Meltauksen geokemiallisten aineistojen tarkastelua Pasi Lehmuspelto, Riitta Pohjola ja Anne Peltoniemi-Taivalkoski

Meltauksen geokemiallisten aineistojen tarkastelua Pasi Lehmuspelto, Riitta Pohjola ja Anne Peltoniemi-Taivalkoski Pohjois-Suomi S49/2009/38 4.6.2009 Rovaniemi Meltauksen geokemiallisten aineistojen tarkastelua Pasi Lehmuspelto, Riitta Pohjola ja Anne Peltoniemi-Taivalkoski GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä

Lisätiedot

--- 0 U T 0 K U M P U Oy Ma1minetsinta 0625/ /HK/76. M Kokko1a/PAL ( 2) MOREENITUTKIMUS ROVANIEMEN MAALAISKUNTA, KUOHUNKI

--- 0 U T 0 K U M P U Oy Ma1minetsinta 0625/ /HK/76. M Kokko1a/PAL ( 2) MOREENITUTKIMUS ROVANIEMEN MAALAISKUNTA, KUOHUNKI TALLENNETTU 0625/3613 02/MK/76 1 R 11 1010 Tutkimuskohteen sijainti Rovani e mi mlk, Kuohunki Kartan mittakaava 1:400 000 GTK "'':.I.-."$'>,... ',..I l Hirv ss8lk I ' Saun;? \ ukkc: """'\ V\IOsUmojt,....

Lisätiedot

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2744/-80/1/10 Koskee: 3722 Kittilä Jyskälaki Veikko Helppi 21.4.1980 SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 Johdanto Tutkimusten

Lisätiedot

KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek.

KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek. M 06/3312/-83/1/10 Keitele Kangasjärvi Jarmo Nikander 31.10.1983 KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek.n :o 3535/1) 2

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Sääskeläissuon Likosuon alueella valtauksilla Sääskeläissuo 1 2 (kaiv.

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1834/-87/1/60 Enontekiö Palkiskuru Ritva Karttunen 13.8.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N:0 3226

Lisätiedot

;* 2. Paltamo. Haapaselka

;* 2. Paltamo. Haapaselka 2 L* + GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS ;* 2 'I Paltamo Haapaselka Timo Heino TUTKIMUSTY USELOSTUS PALTAMON KUNNASSA VALTAUSALUEILLA HAAPASELKA 1 ja 2 SEK# HORKANLAMPI 1, KAIV. REK. N:O 3130 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä 0 = OKANOSTEOWSUUS U~O~U~PU J.Eeronheimo, R. Pietilä 01.09.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI - SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. ALKUTIEDOT 3 2. AIKAISEMMAT RAPORTIT 3 3.

Lisätiedot