Työryhmä 4 : Jotakin uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua kriittinen työpaja viestinnän käsitteistä ja teoreettisista jalansijoista

Transkriptio

1 Työryhmä 4 : Jotakin uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua kriittinen työpaja viestinnän käsitteistä ja teoreettisista jalansijoista Puheenjohtajat: FT Maija Gerlander, FT Eeva Takala, Jyväskylän yliopisto Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Toisaalta taaksepäin katselu on yksi reflektiivisyyden työkaluja kaikessa ammatillisessa toiminnassa, mutta käsitteiden käytön tarkastelussa erityisesti. Miten puheviestintää puhutaan tässä-ja-nyt, ja miten nykyiseen puhetapaan on tultu? Samoin kuin muutkin kulttuuriset tuotteet tai innovaatiot, myös teoreettiset käsitteet ja teoriat elävät, kiertävät, muuntuvat ja myös tarkentuvat tai hämärtyvät ajan kuluessa. Esimerkiksi joskus aiemmin marginaalissa ollut vuorovaikutus on noussut vahvasti viestintä -käsitteen rinnalle, ainakin suomalaisessa puheviestinnällisessä tutkimuskirjallisuudessa. Se on tieteenalan ydinkäsite samoin kun interpersonaalinen viestintä. Viestintä- ja vuorovaikutussuhde ovat myös vakiintuneet tieteelliseen kielenkäyttöön. Syntyykö R- kioskilla asioivan asiakkaan ja myyjän välille viestintä- tai vuorovaikutussuhde ja onko näillä käsitteillä tieteenalan edustajille mitään eroa. Pohtia voi myös käsitteiden käyttöön liittyvää normatiivisuutta ts. ymmärretäänkö vuorovaikutus, dialogi ja jotkut käytännön prosessit, esimerkiksi ohjaus, aina jo lähtökohtaisesti hyvinä asioina? Voisiko tutkimuksen tulos olla se, että tarvitaan vähemmän viestintää tai vuorovaikutusta? Entäpä kun haetaan taustoja ja motiiveja viestintäkäyttäytymiselle, miksi viestinnän tutkijat ovat kiinnostuneempia attribuutioista kuin selonteoista? Onko 1990-luvun alussa esitetty näkemys viestinnällisten selitysten puutteesta viestinnän tutkimuksessa vielä ajankohtaista? Tieteenalalla vallitsee erilaisia näkemyksiä käsitteiden sisällöstä, eikä mikään niistä ole sinänsä väärä tai oikea, kuten Burleson (2012) toteaa. Kuitenkaan kaikki määritelmät eivät ole yhtä hyviä, vaan jotkut ovat validimpia kuin toiset. Erityisesti keskeisissä käsitteissä tulisi Burlesonin mukaan vaalia selkeyttä, koherenttiutta ja valaisevuutta, mutta myös tutkimusyhteisön yhteistä määrittelyä mikä perustuu (kriittiseen) tieteelliseen keskusteluun. Mistä käsitteet tulevat ja millaiseen ontologiseen ja epistemologiseen maailmaan ne ankkuroituvat eli mitä tuovat tullessaan? Mistä ja keneltä niitä voi ja kannattaa lainata? Tällaista keskustelua virittelemme työryhmässä. Esitelmissä tarkastellaan käsitehygienian perusteita ja esimerkiksi suhteen ja kontekstin käsitteitä sekä goffmanilaisten käsitteiden antia puheviestinnälle. Sekaisin suhteesta ja vuorovaikutuksesta Maija Gerlander, FT Vuorovaikutus ja vuorovaikutussuhde, viestintä ja viestintäsuhde ovat tiuhaan esiintyviä käsitteitä puheviestinnän tutkimuksessa ja opetuksessa. Viestintä ja vuorovaikutus esiintyvät usein teksteissä ja puheessa sujuvan synonyymisesti, vaikka toisaalta vuorovaikutus tuntuu jo syrjäyttäneen viestintä-termin käytön. Onko kyse ajanilmiöstä, siitä että halutaan korostaa kaksisuuntaisuutta tai vastavuoroisuutta vai onko vuorovaikutus käsitteellisesti toimivampi? Onhan esimerkiksi jälkistrukturalistisen kritiikin mukaan

2 viestintä-käsitteen välittävä tai yhdistävä tehtävä subjektien välillä problemaattinen, jopa mahdoton. Vuorovaikutus-termiperheeseen liittyvät johdokset vuorovaikutteisuus ja interaktiivisuus voivat myös hämmentää. Ilmaus vuorovaikutteinen vuorovaikutus tuntuu oudolta, mutta jos vuorovaikutteisuus nähdään asteittaisena kuten interaktiivisuus, ilmaus on ymmärrettävämpi. Mikä on suhde-termin merkitys eri yhteyksissä? Mikä tekee vuorovaikutuksesta vuorovaikutussuhteen tai viestinnästä viestintäsuhteen? Viittaako suhde jatkuvuuteen? Näin ollen kerran tavatun R-kioskin myyjän kanssa asiointi ei olisi viestintäsuhde, mutta olisiko se vuorovaikutussuhde, vai ei sitäkään. Toisaalta suhteen ja viestinnän yhteys nähdään usein konstitutiivisesti: suhteet syntyvät, muuttuvat ja kehittyvät viestinnässä eli ovat läpeensä viestinnällisiä luonteeltaan, siis myös R-kaupanmyyjä ja asiakkaan suhde. (Voiko suhde rakentua viestinnässä olematta viestintäsuhde?). Kiinnostavasti Brant Burleson määrittelee viestintäsuhteen (communicative relationship) interpersonaalisen viestinnän edellytykseksi, joka syntyy osapuolten tunnistetuista ja vastavuoroisista ilmaisemisen ja tulkinnan intentiosta. Tämän jälkeen voi toteutua interpersonaalinen viestintäprosessi. Kiinnostava pohdittava on myös esiintymisen näkeminen vuorovaikutussuhteena: millainen vuorovaikutussuhde kyseessä voi olla, milloin se on olemassa ja millä ehdoilla ja jopa onko se sitä. Burleson, B.R Then nature of interpersonal communication. A message-centered approach. Handbook of Communication Science. Sage. Avauksia kontekstin käsitteeseen puheviestinnän tutkimuksessa Anne Laajalahti, FT Jyväskylän yliopisto Ira Virtanen, FM Helsingin yliopisto Konteksti on kenties yksi humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa yleisimmin käytetyistä käsitteistä. Se liittyy läheisesti myös puheviestinnän tutkimukseen, ja vuorovaikutuksen kysymyksiä tarkastellaankin usein jossain nimetyssä kontekstissa. Kontekstin käsitteen funktiona on rajata tutkimus johonkin tiettyyn kontekstiin. Vaikka kontekstin merkitys vuorovaikutukseen ja siitä tehtäviin tulkintoihin vaikuttavana tekijänä on laajasti hyväksytty, harvat tutkijat ovat tarttuneet suoraan kysymykseen vuorovaikutuksen ja kontekstin suhteesta. Kontekstin rooli puheviestinnän tutkimuksessa näyttäytyykin yhtäältä sekä itsestään selvänä että osittain epäselvänä. Mitä kontekstilla lopulta tarkoitetaan? Esitelmässä tarkastellaan vuorovaikutuksen kontekstuaalista luonnetta: jäsennetään erilaisia lähestymistapoja kontekstin käsitteeseen puheviestinnän tutkimuksessa ja selvennetään erilaisia tapoja hahmottaa vuorovaikutuksen ja kontekstin välisiä yhteyksiä. Esitelmä perustuu aiemman tutkimuskirjallisuuden esittelylle, kriittiselle tarkastelulle ja havainnollistamiselle. Konteksti on monimerkityksellinen käsite, jota voidaan lähestyä eri tavalla ja eri tasoilla. Kontekstista voidaan erottaa esimerkiksi ajan, tilanteen, tilan/paikan, sukupuolen, kulttuurin, vuorovaikutussuhteen sekä viestinnän funktion ulottuvuus, jotka kaikki vaikuttavat siihen, millaisia odotuksia viestinnälle asetetaan ja millaisia tulkintoja viestinnästä tehdään. Kontekstilla voidaan viitata lisäksi muun muassa viestintärooleihin (Knapp ym. 2002), viestintävälineisiin ja -kanaviin (Westmyer, DiCioccio & Rubin 1998) tai johonkin muuhun laajempaan viitekehykseen tai merkitysyhteyteen, jossa ilmiötä tarkastellaan. Puheviestinnässä konteksteiksi käsitetään usein esimerkiksi erilaiset viestinnän tasot, kuten interpersonaalinen ja ryhmäviestintä.

3 Yksilöt eivät vain vastaanota passiivisesti kontekstin todellisuutta ja vaikutuksia, vaan tulkitsevat ja myös aktiivisesti rakentavat konteksteja yhdessä toistensa kanssa (Spitzberg & Brunner 1991, 30). Yhdessä rakennetut ja viestinnässä ylläpidetyt kontekstit, esimerkiksi viestinnälliselle rituaalille tai fyysiselle paikalle neuvoteltu merkitys, muokkaavat vuorovaikutuksesta tehtäviä tulkintoja. Konteksti voidaankin nähdä samaan aikaan niin vuorovaikutusta rakentavana kuin vuorovaikutuksessa rakentuvana tekijänä. Esitelmän lopussa pohditaan, miksi kontekstin ja vuorovaikutuksen suhteen ymmärtäminen on tärkeää. Lisäksi havainnollistetaan, miten käsitteiden ja niiden välisien yhteyksien hahmottamistavat vaikuttavat puheviestinnän tutkimuksen ja opetuksen käytäntöihin. Knapp, M. L., Daly, J. A., Albada, K. F. & Miller, G. R Background and current trends in the study of interpersonal communication. Teoksessa M. L. Knapp & J. A. Daly (toim.) Handbook of interpersonal communication. 3. painos. Thousand Oaks: Sage, Spitzberg, B. H. & Brunner, C. C Toward a theoretical integration of context and competence inference research. Western Journal of Speech Communication 55 (1), Westmyer, S. A., DiCioccio, R. L. & Rubin, R. B Appropriateness and effectiveness of communication channels in competent interpersonal communication. Journal of Communication 48 (3), Generatiivinen vuorovaikutustyö ja sen hyödynnettävyys ihmistyön teoriaperustan modernisoinnissa Eeva Kaukoluoto, YTT Helsingin kaupunki Ihmisen elämä on jatkuvaa käytännöllistä vuorovaikutusta luonnon ja ihmisyhteisön kanssa. Lähestyn aihettani työ- ja opiskelu-urani kautta perustellen ja puolustaen väitöstutkimuksessa kehittelemääni generatiivisen vuorovaikutustyön käsitettä (Kaukoluoto, 2010, 24). Se on tulosta inhimillisen elämän olemusta, lainalaisuuksia, syy- ja seuraussuhteita sekä käytännön ja teorian keskinäissuhteista koskevasta pohdiskelusta. Käsite on eräänlainen opiskelu- ja työkokemukseni käytäntötutkimuksellinen synteesi, kehkeymä, emergenssi, jonka kehittelyä on värittänyt vahvasti elämäni naisena, äitinä ja isoäitinä. Pohdin generatiivisuuden ja emergenssin käsitteiden hyödynnettävyyttä ihmistieteiden ja ihmistyön teoriaperustan hahmottamisessa, jossa pidän tärkeänä myös Simone de Beauvoirin sekä - että - ihmiskäsitystä sekä aineellisen yhteisön ja autopoieettisen kehkeytymisen käsitteitä. Mikä ero on kasvatuksella ja koulutuksella? Kuka kasvattaa ja ketä? Kenellä on oikeus kasvattaa toista? Mikä on yhteiskunta? Onko yhteiskunnalla oikeus käsitellä lasta/ihmistä huonosti? Miksi? Kysymykset ovat askarruttaneet mieltäni lapsesta lähtien. Hankin yhteiskunta- ja kasvatustieteellisen, filosofisteoreettisen ja kasvatussosiologisen orientaation Jyväskylän yliopistossa 1970-luvulla. Kokemus motivoi kytkemään tutkivan työnkehittämisen koko myöhempään työ- ja virkauraani sekä myös jatko-opintoihin Helsingin yliopiston kehittävän työntutkimuksen yksikössä Päällikkötehtävissäni sosiaalialalla 1980-luvun lopulla ja luvuilla heittäydyin mukaan kehittämisprojektibuumiin toteuttaen verrattain laajoja kehittämishankkeita, mutta vähitellen minua alkoi häiritä kehittämisen teoriattomuus, jolloin työn laadullisen kehittymisen sijasta tuppasi syntymään väline, esimerkiksi seurantalomake. Kokemuksellisesti merkitykselliset tapahtumat vuorovaikutuksen kehyksessä Maija Peltola, FM

4 Kokemuksellisesti (l. kokijalle itselleen) merkityksellisistä tapahtumista on tullut suosittu puheenaihe yhteiskunnan eri sektoreilla. Kyseiset tapahtumat nähdään tärkeinä esimerkiksi oppimisen, työmotivaation, markkinoinnin vaikuttavuuden sekä ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Kokemuksellisesti merkitykselliset tapahtumat ovat alkaneet kiinnostaa enenevässä määrin myös vuorovaikutuksen tutkijoita, sillä kyseisten tapahtumien on havaittu kytkeytyvän toisiin ihmisiin ja sen kautta vuorovaikutuksen ilmiöihin. Kokemuksellisesti merkityksellisten tapahtumien määritteleminen ja tutkiminen on kuitenkin osoittautunut kaikkea muuta kuin yksiselitteiseksi. Aikaisempia tutkimuksia tarkasteltuani mietityttämään on muun muassa jäänyt, mikä olisi kyseiselle tapahtumalle kuvaavin ja ymmärrettävin käsite, ja voisiko vuorovaikutuksen merkityksen tuoda esille jo käsitetasolla. Tarpeellista on myös pohtia, miten kokemuksellisesti merkityksellinen tapahtuma on mahdollista tutkimuksen keinoin tavoittaa sekä viestinnällisesti jäsentää. Tässä esitelmässä keskityn tarkastelemaan sitä, miten kokemuksellisesti merkittävä tapahtuma on aiemmissa tutkimuksissa määritelty, ja miten sitä on tutkittu erityisesti terveydenhuollon kontekstissa. Lisäksi nostan esille kysymyksiä, jotka ovat itseäni kyseistä käsitettä määritellessäni mietityttäneet. Esitelmä kytkeytyy tekeillä olevaan puheviestinnän väitöskirjatutkimukseeni. Kyseisen tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja ymmärtää, miten terveydenhuollon ammattilaisen ja asiakkaan välinen kokemuksellisesti merkityksellinen vuorovaikutus on yhteydessä tyypin 2 diabeteksen omahoitoprosessiin. Väitöskirjatutkimus on aloitettu vuonna 2013, ja se toteutetaan artikkeliväitöskirjan muodossa. Tiedon ja taidon suhde vuorovaikutusosaamisessa Katariina Hollanti, FM Helsingin yliopisto Tuuli-Mariia Nilsson, FM, Helsingin yliopisto Viimeaikoina filosofian ja empiirisen tutkimuksen vuorovaikutus on synnyttänyt uudenlaista ymmärrystä ihmisen tietoisuuden rakentumisesta. Ihmisen tietoisuudella nähdään olevan ei-kielellinen kehollinen perusta, mikä on vaikuttanut myös kognition käsitteen ymmärtämiseen. Tietoisuuden keholliseen perustaan pohjautuvan vuorovaikutuksen perusidea on, että käsitteelliset ajatukset ja kieli, aistihavainnot ja keholliset kokemukset vaikuttavat toisiinsa ja ne kehittyvät ja syntyvät yhteydessä toisiinsa. Tällöin esimerkiksi metakognitio ei ole vain kognitiota kognitiosta, vaan se on myös tietoisuutta aistihavainnoista sekä kehotietoa, jota yksilö vastaanottaa proprioseptisen aistin kautta. Aistihavainnot ja kehotieto ovat puolestaan ajatusten, tunteiden ja tuntemusten perusta. Puheviestinnän tutkimuskirjallisuudessa on jäsennetty runsaasti vuorovaikutusosaamista, jossa motivaatio, tiedot ja taidot muodostavat kokonaisuuden. Taidon taustalla vaikuttavat muun muassa yksilön kognitiiviset viestintäominaisuudet ja -piirteet, viestinnällinen tieto sekä metakognitiiviset tiedot ja taidot. Korkeamman asteen kognitiivisten prosessien on nähty ohjaavan taitavaa vuorovaikutus- ja viestintäkäyttäytymistä. Käsitykset puheviestintätiedon luonteesta on mukaillut monitieteistä muun muassa kognitiivisessa psykologiassa ja kasvatustieteissä olevaa näkemystä taidon taustalla tai ohessa olevasta tiedollisesta osatekijästä (ks. esim. Valkonen 2003). Puheenvuorossamme pohdimme sitä, mikä on puheviestinnän taitojen ja tietojen, erityisesti metakognition suhde sekä sitä, millaisena se näyttäytyy eri tieteenaloilta peräisin olevan uuden tutkimuksen valossa. Goffmanin jäljillä Anne Alanne, FM Jyväskylän yliopisto

5 Eeva Takala, FT Jyväskylän yliopisto Olemme Goffmanin vuonna 2012 suomennetun artikkelikokoelman valossa pohtineet tämän sosiologian klassikon antia puheviestinnälle, niin tutkimuksen kuin pedagogisen ajattelunkin kannalta. Goffman viihtyy puheviestinnän opinnäytteiden sisällysluetteloissa. Minkä verran hänen ajatuksiaan on pohdittu, arvioitu ja kierrätetty tieteenalallamme? Itsen esittämisen, vaikutelmien hallinnan ja kasvojen käsitteet ovat ainakin laajalti hyödynnettyjä. Kyselemme, mitä muuta goffmanilaisella analyysilla voisi tavoittaa. Viritämme keskustelua goffmanilaisten käsitteiden käytettävyydestä miettimällä esiintymistä ja esittämistä. Mikä on goffmanilaisen mikrososiologian ja empiirisen taitoajattelun suhde? Goffmanin mukaanhan esittäminen on yksi yhteiskunnan perussävyistä. Avaamme muutaman goffmanilaisen peruskäsitteen avulla näkymiä siihen problematiikkaan, mikä näennäisen yksinkertaiseen esiintymisinstituutioon sisältyy. Goffman, Erving, Vuorovaikutuksen sosiologia. Suomentanut Kaisa Koskinen. Tampere: Vastapaino.