Väärät olettamukset tai ratkaisut voivat tulla arvonlisäverotuksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Väärät olettamukset tai ratkaisut voivat tulla arvonlisäverotuksessa"

Transkriptio

1 INTRUM JUSTITIAN TOIMEKSIANTAJALEHTI NO. 4 I 2011 Case ABB: Väärät olettamukset tai ratkaisut voivat tulla arvonlisäverotuksessa kalliiksi Laskulla maksaminen on varteenotettava vaihtoehto perinteisempien maksutapojen rinnalle

2 PääKirJOituS Intrum Justitia tekee perinteisen joululahjoituksen tänäkin vuonna yliopistollisten keskussairaaloiden lastenosastoille. Kiitos kuluneesta vuodesta! Hyvää joulumieltä ja menestystä tulevalle vuodelle! Kokonaisvaltaista arvonlisäveropalvelua Yritysten tarve ulkopuoliseen arvonlisäverokonsultointiin on lisääntynyt jatkuvasti muuttuvan EU-lainsäädännön ja kotimaisen verotuskäytännön myötä. Viimeisimpänä esimerkkinä muutoksista on rakennusalalla huhtikuussa käyttöön otettu käännetty arvonlisäverovelvollisuus. Arvonlisävero on kulutusvero, jonka tulisi näkyä yrityksen taloudessa ainoastaan läpikulkueränä. Yritykselle saattaa kuitenkin aiheutua kustannuksia vähentämättömien verojen tai sanktioiden muodossa, jos arvonlisäveron käsittelyssä on puutteita. Kustannusten lisäksi arvonlisäveroasioiden hoitaminen voi toisinaan osoittautua yritykselle varsin työlääksi ja monimutkaiseksi. Kansainvälistä liiketoimintaa harjoittava yritys joutuu toiminnassaan ottamaan huomioon monimutkaisia säännöskokonaisuuksia. Kansainvälisissä toiminnoissa esimerkiksi myyntimaa- ja laskutussäännökset herättävät usein kysymyksiä oikean alvtunnisteen käytöstä, vaadittavista laskumerkinnöistä ja arvonlisäveron veloittamisen oikeellisuudesta. Lisäksi on seurattava kansainvälisessä arvonlisäverosääntelyssä tapahtuvia muutoksia, jotta käytössä on aina tuorein tieto eri maiden lainsäädännöistä. Toiminta ulkomailla voi myös aiheuttaa velvollisuuden rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi kohdemaassa, jolloin asian selvittäminen ja mahdollinen rekisteröityminen on hyvä hoitaa ennakolta, jotta myöhemmiltä yllätyksiltä vältytään. Yritysten kannattaa myös hakea takaisin arvonlisäverot, jotka on maksettu ulkomailla esimerkiksi kokous-, koulutus- tai messumatkojen yhteydessä. Vuosittain takaisin jää hakematta miljoonien eurojen arvosta arvonlisäveroa. Työläs ja monimutkainen takaisinhakuprosessi sekä yhteydenpito eri maiden veroviranomaisiin kannattaa jättää asiantuntijan hoidettavaksi maakohtaisten erojen ja kielivaatimusten vuoksi. Asiantuntijan avulla yritys voi arvioida omien alvkäytäntöjensä toimivuuden ja saada niihin ohjausta. Asiantuntijat myös laativat tarvittaessa menettelyohjeita ja toimintasuosituksia, joiden avulla arvonlisäveron käsittelyä voidaan tehostaa, ja avustavat tarvittaessa viranomaisasioinnissa. Arvonlisäverotuksen kiemuroista voit lukea lisää lehden sivuilta 8-9, jossa ABB kertoo omassa toiminnassaan eteen tulevista arvonlisäverohaasteista. Lisäksi lehdessä kerrotaan mm. kesän kuluttajakyselyn tuloksista ja Laskulla, kiitos -palvelusta. Antoisia lukuhetkiä! Niina Nikkilä tuotantopäällikkö, arvonlisäveroasiantuntija

3 tässä numerossa Intrum Justitian toimeksiantajalehti Intrum Justitia selvittää yrityksen tai yhteisön puolesta ostajan luotto - kelpoisuuden, valvoo, että laskut maksetaan sovi tussa aikataulussa, muistuttaa maksa matta jääneistä laskuista ja perii niitä perintä lain mukaisesti. Julkaisija Intrum Justitia Oy PL 47, Helsinki puh. (09) Päätoimittaja Anu Peltola Osoitelähde Intrum Justitian toimeksiantajarekisteri Osoitemuutokset sivu 15 Ulkoasu ja taitto Euro RSCG Helsinki Paino Libris Oy, 2011 Jakelu kpl Seuraava Intressi ilmestyy ISSN-nro (painettu) ISSN (verkkolehti) Intressin toimitus on mukana WWF:n Green Office -verkostossa Kannen kuva Juha Rahkonen Intrum JustItIan toimeksiantajalehti NO. 4 I 2011 Case ABB: Väärät olettamukset tai ratkaisut voivat tulla arvonlisäverotuksessa kalliiksi Laskulla maksaminen on varteenotettava vaihtoehto perinteisempien maksutapojen rinnalle 4 Osaaminen on pääoma, jota kannattaa kasvattaa Sisällys 4 Koulutuksella jaetaan osaamista niin toimeksiantajille kuin henkilökunnallekin 6 Antiikkiverstas Wilma tarjoaa tuotteitaan myös laskulla 8 ABB Oy: Luottamus on tärkein asia yhteistyökumppanin valinnassa, myös arvonlisäveroasioissa 10 Suomalaisten kuluttajien maksumoraali jopa parantunut heikosta taloustilanteesta huolimatta 11 Crocsit jalkaan ja menoksi 12 Toimeksiantaja tilittää 13 Lakitietoa 14 Uutisia 15 Nimitysuutisia sekä palaute ja yhteydenotot 8 Eu tulee vaikuttamaan kansainvälisen arvonlisäverokäytännön lisäksi myös kotimaiseen arvonlisäverotukseen 6 Suurin osa suomalaisista maksaisi mieluiten laskulla Kalenterissa syksyn 2011 LUOTONHALLiNTAseMiNAARiT Intrum Justitian suositut ajankohtaisseminaarit jatkuvat. Varaa ajankohta kalenteristasi Helsinki, Finlandia-talo Ilmoittautumiset: Lisätietoja numerosta (09) energiapäivä Helsinki, Messukeskus Lisätietoja: /toimialapaiva tai numerosta (09) LUOTTOPÄÄTÖsPALVeLUseMiNAARiT Ennakoi ajoissa vältä riskit. Tule kuulemaan ajankohtaiset luottopäätöspalvelun kuulumiset suosittuun seminaariimme. 7. ja Helsinki Lisätietoja numerosta (09)

4 Koulutuksella jaetaan osaamista niin toimeksiantajille kuin henkilökunnallekin Intrum Justitia järjestää monenlaista oman alansa koulutusta vuosittain tuhansille. Koulutuksille on kysyntää jatkuvasti uudistuvan lainsäädännön, mutta myös vallitsevien käytäntöjenkin puitteissa. Teksti: Max Puumalainen KUVAT: Max Puumalainen ja Shutterstock Tarvittavan tietotason ylläpitäminen vaatii jatkuvaa kouluttautumista niin uusien kuin kokeneidenkin konkareiden kohdalla. Intrum Justitia panostaa myös jatkossa koulutustarjontaan niin sidosryhmilleen kuin omalle henkilökunnalleenkin. Monipuolinen peruskoulutus Tuhansille toimeksiantajillemme maksulliseen vuosisopimukseen sisältyvät valtakunnalliset Luotonhallintaseminaarit toimivat erittäin hyvänä peruskoulutuksena. Seminaareissa käydään läpi ajankohtaiset muutokset sekä vuosit- tain vaihtuvat asiakashallinnan perusasiat teemoittain, kuvaa sidosryhmäsuhteista vastaava yhteyspäällikkö Max Puumalainen monille tuttuja Luotonhallintaseminaareja. Seminaaripalaute on ollut sen verran hyvää, että Luotonhallintaseminaareja pidetään nykyisin myös osana Intrum Justitian henkilökunnan koulutusta, kertoo henkilökunnan koulutuksesta vastaava Tuula Mäenpää-Huttunen. Koulutusten avulla henkilökunta pidetään ajan tasalla alan muutoksista. Prosessikohtaiset koulutukset Näiden peruskoulutusten lisäksi Intrum Justitia on järjestänyt myös palvelukohtaisempia seminaareja, joissa käydään läpi yksityiskohtaisemmin osallistujan organisaation tiettyä prosessivaihetta. Koulutusta on järjestetty muun muassa toimeksiantajien asiakkaiden maksukykyä määrittelevästä Luottopäätöspalvelusta sekä koti- ja ulkomaisia arvonlisäveroasioita käsittelevästä Arvonlisäveropalvelusta. Näihin seminaareihin osallistuminen on ylittänyt odotukset ja niille povataan myös jatkoa. 4 intressi 4 / 2011

5 Intrum Justitia järjestää monenlaista oman alansa koulutusta vuosittain tuhansille. Koulutuksille on kysyntää jatkuvasti uudistuvan lainsäädännön, mutta myös vallitsevien käytäntöjenkin puitteissa. Tarvittavan tietotason ylläpitämiseksi pitää kouluttautua jatkuvasti, sanoo yhteyspäällikkö Max Puumalainen. Räätälöidyt koulutukset Edellä mainittujen lisäksi Intrum Justitia on toimeksiantajien pyynnöstä järjestänyt räätälöidympää koulutusta joko asiakokonaisuuksina tai toimeksiantajakohtaisesti järjestettynä. Näiden koulutusten sisältö pureutuu erittäin tarkasti esimerkiksi jonkin saatavalajin asiakashallintaan tai käy läpi organisaation asiakashallintaprosessia yksityiskohtaisesti. Räätälöidymmät koulutukset tukevat erittäin hyvin toimeksiantajille tarjottavaa muuta koulutusta. Kaikki koulutukset valmistellaan huolella ja siitä vastaa asiantuntijatiimi. Keräämme myös palautteet. Usein esimerkiksi jonkin saatavalajin erityispiirteet saattavat olla jo usean tunnin koulutuksen aihe. Tätä varten koulutuksen pitävä asiantuntija valmistelee aineistoa jopa tunteja kyseessä olevalle ryhmälle tai organisaatiolle. Tästä syystä räätälöidyt koulutukset perustuvat aina tarkasti yksilöityyn tarjoukseen koulutuksesta. Niitä kannattaa aina kysyä! kertoo Max Puumalainen. Henkilökunnan osaaminen on pääoma, jota kannattaa kasvattaa Perehdytykseen liittyvien ja varsinaisiin työtehtäviin liittyvien koulutusten lisäksi Intrum Justitian henkilökunnalla on vuosittaiset osastokoulutuspäivät, joissa käydään läpi ajankohtaisia asioita ja yleisempiä asioita niin talon omin kuin ulkopuolistenkin asiantuntijoiden avulla. Koulutusten avulla henkilökunta pidetään ajan tasalla alan muutoksista. Kun henkilökunnan koulutus pitää sisällään myös toimeksiantajille pidettävien seminaarien ai- heita, on yhteydenpito helppoa ja vaivatonta, kun puhutaan heti samoista asioista. Lisäksi monet toimeksiantajat ovat ottaneet Intrum Justitian koulutukset osaksi henkilökunnan perehdytystä sekä sen tietotason ylläpitämistä, Max ja Tuula kiteyttävät koulutuksen tärkeyttä. tervetuloa kuulemaan luotonhallinnan ajankohtaisista asioista syksyn 2011 Luotonhallintaseminaareihin! näiden ja muiden seminaarien päivämäärät ja paikat löydät sivun 3 kalenterista. intressi 4 /

6 Antiikkiverstas Wilma tarjoaa tuotteitaan myös laskulla Intrum Justitian lanseeraama Laskulla, kiitos -palvelu tuli Antiikkiverstas Wilmaan asiakkaiden saataville tänä syksynä korttimaksupäätteiden kautta. Palvelu on tulossa myös Antiikkiverstas Wilman verkkokauppaan. Teksti: Anu Peltola KuvaT: Juha Rahkonen Laskulla maksaminen soveltuu hyvin erikoisalalle, jossa kertaostokset voivat kasvaa suuriksi, arvioi Wilma Patomaki Antiikkiverstas Wilmasta. 6 intressi 4 / 2011

7 Perinnerakentamisen ja restaurointialan erikoisliike Antiikkiverstas Wilma otti Laskulla, kiitos -palvelun käyttöön myymälässään tänä syksynä. Palvelu on tarkoitus ottaa käyttöön myös yrityksen verkkokauppapuolella. Uskomme helpon ja joustavan maksutavan yleistyessään tuovan myös lisää asiakkaita. Kokonaisoston jakaminen osiin voi kasvattaa keskiostoksen kokoa. Palvelu soveltuu hyvin tällaiselle erikoisalalle, kuten meillä. Remontoinnin ja sisustamisen kertaostokset voivat kasvaa suuriksi, jolloin laskun jakaminen osiin voi helpottaa ostopäätöksen tekoa, kertoo Antiikkiverstas Wilman omistaja Wilma Patomaki. Laskulla, kiitos on palvelu, jossa perinteisten maksutapojen sijaan kuluttaja voi halutessaan suorittaa ostoksensa laskulla. Ostosten maksuhetkellä kuluttaja voi valita laskun yhdessä tai useammassa erässä sekä myymälässä että verkkokaupan puolella. suurin osa suomalaisista maksaisi mieluiten laskulla Vuoden alkupuolella tehdyn tutkimuksen mukaan isot ostokset maksetaan vielä mieluiten pankki- tai luottokortilla (73 %). Käteistä suosii 11 % asiakkaista, mutta rahoitussopimukseen vastaajista lähtee vain neljä prosenttia. Korotonta laskuvaihtoehtoa käyttäisi ehdottomasti tai todennäköisesti liki 60 % vastaajista. Vain 3 % vastaajista eh- Laskun jakaminen osiin voi helpottaa ostopäätöksen tekoa. dottomasti ei käyttäisi laskuvaihtoehtoa. Mieluiten laskulla maksettaisiin huonekaluliikkeissä (63 % ), kodinkoneliikkeissä (62 % ), kodin elektroniikkamyymälöissä (47 %), matkatoimistoissa (47 %) ja autokorjaamoissa (45 %). Lisäksi lasku - vaihtoehtoa toivotaan maksutavaksi optikkoliikkeisiin, rautakaupoihin tai yli - Antiikkiverstas Wilma on Suomessa toimiva perinnerakentamisen ja restaurointialan erikoisliike. Se tarjoaa asiakkailleen tuotteita, palveluita ja kursseja. Yritys tekee restaurointi- ja konser vointitöitä sekä tilauksesta uustuotantoa. Puutyöosasto tarjoaa vanhaan miljööseen sopivia rakennuksia, ja Angelniemen myymälästä löytyy vakiomallisto puutuotteita ja listoja. Verkkokaupasta löytyy tuotetta mm. maaleja. päänsä mihin tahansa, josta tuotetta ei saa heti mukaan. Kehitysjohtaja Juha Pihlajamäki Intrum Justitialta toteaakin uuden palvelun soveltuvan hyvin juuri tämänkaltaisiin tilanteisiin. Asiakkaat haluavat usein nähdä tuotteen ennen sen maksamista. Jotkut suhtautuvat myös varauksellisesti luottokorttitietojen antamiseen verkossa. Sen vuoksi Laskulla, kiitos -palvelu soveltuu hyvin myös verkkokauppaan. Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä helmikuussa Vastaajia kyselyssä oli yli tuhat. Laskulla, kiitos -palvelu tarjoaa laskutuksen uudeksi korttimaksupäätteiden maksutavaksi perinteisten pankki- ja luottokorttivaihtoehtojen rinnalle. intressi 4 /

8 CASE: ABB Oy ABB Oy: Luottamus on tärkein a yhteistyökumppanin valinnassa, myös arvonlisäveroasioissa ABB on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, järjestelmät ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiöasiakkaiden kilpailukykyä ympäristömyönteisesti. ABB:n palveluksessa on yli henkilöä noin 100 maassa. Toiminta ulkomailla luo omat haasteensa organisaation koosta huolimatta. Pitkään jatkunut, monipuolinen yhteistyö Intrum Justitian kanssa on osoitus siitä, että ABB voi luottaa siihen, että kumppani tekee sen minkä lupaa. Teksti: Max Puumalainen Kuva: Juha Rahkonen U lkomailla maksetut arvonlisäverot voi hakea takaisin EUmaista ja muutamasta muusta maasta. Joskus toiminta ulkomailla edellyttää rekisteröitymistä arvonlisäverovelvolliseksi kohdemaahan. Vaikka EU-direktiivit sääntelevät arvonlisäverotusta, on eri maissa lisäksi omia säännöksiä ja käytäntöjä esimerkiksi kulujen vähennyskelpoisuudesta. Huolimatta siitä, että ABB:llä on oma alv-asioita hoitava yksikkönsä, tarvitaan tukea myös ulkopuoliselta asiantuntijalta, sillä väärät olettamukset tai ratkaisut voivat tulla kalliiksi. Monesti tavarantoimittajat eivät ole kyenneet seuraamaan muuttuvaa lainsäädäntöä ja silloin virheellisen laskun maksamisella voi olla kauaskantoiset ja kalliit vaikutukset. Tästä syystä on parempi etukäteen tutkia yhdessä ulkopuolisen asiantuntijan kanssa kuinka menetellään, kuvaa yhteistyötä ABB Oy:n Head of Tax, Patrik Nyqvist. Arvonlisäverojen takaisinhakuun liittyvien palvelujen lisäksi Intrum Justitian arvonlisäveropalveluja käytetään esimerkiksi rekisteröitymisessä arvonlisäverovelvolliseksi kohdemaassa. Joskus rekisteröityminen on toiminnan luonteen vuoksi pakollista, joskus se on harkinnanvaraista tai muutoin taloudellisesti kannattavaa. Rekisteröidymme kohdemaassa arvonlisäverovelvolliseksi, jos sitä lainsäädännössä vaaditaan tai jos se on tarkoituksenmukaista. Tässäkin kumppanin laaja kokemuspohja ja maakohtainen erityisosaaminen toimii usein ohjaavana tekijänä. On helpompi tehdä päätöksiä, kun saatavilla on ennakkotapauksia, Nyqvist kertoo. 8 intressi 4 / 2011

9 sia EU tulee vaikuttamaan kansainvälisen arvonlisäverokäytännön lisäksi myös kotimaiseen arvonlisäverotukseen. Kuten niin monessa muussakin asiassa, syntyy vallitsevasta lainsäädännöstä erilaisia tulkintoja myös arvonlisäverotuksessa. Usein ulkopuolinen asiantuntija tuo omaan tulkintaan tarvittavaa uskottavuutta ja auttaa siten löytämään ratkaisun. Kun arvonlisäverojen takaisinhaussa ja muissa arvonlisäverotuksen tulkinnoissa tukeudutaan asiantuntijaan, myös arvonlisäveroihin liittyvä ennustettavuus paranee. Ja kaikki ennustettavuus vaikuttaa esimerkiksi maksuvalmiuteen, kertoo Nyqvist. Yhteistyö edellyttää suurta luottamusta Monesti arvonlisäveropalveluissa annetaan omat rahat ulkopuolisen huollettavaksi, mikä vaatii yhteistyöltä suurta luottamusta. Koko yhteistyön ajan olemme voineet luottaa siihen, että Intrum Justitialla asia on hoidossa. Lisäksi palvelun taso ja niin sanotusti yhden luukun periaate on mahdollistanut nopean ja helpon asioinnin, kun voi kääntyä nimetyn yhteyshenkilön puoleen. EU-tuomioistuimen päätökset tulevat vaikuttamaan kansainvälisen arvonlisäverokäytännön lisäksi enenevässä määrin myös kotimaiseen arvonlisäverotukseen. EU:n vaikutuksesta johtuen on erittäin loogista, että Intrum Justitian arvonlisäveropalvelut kattavat nykyisin myös kotimaiset arvonlisäveroasiat. Ovathan kotimaisen arvonlisäverotuksen muutosten haasteet olleet nähtävissä viimeaikaisessa kehityksessä, Nyqvist kiittelee palvelutarjonnan laajentumista. Arvonlisäveroihin liittyvä ennustettavuus paranee kun takaisinhaussa tukeudutaan asiantuntijaan, sanoo ABB Oy:n Head of Tax, Patrik Nyqvist. intressi 4 /

10 SuOmALAiStEn KuLuttAJiEn maksumoraali jopa parantunut heikosta taloustilanteesta huolimatta Asiakashallinnan asiantuntija Intrum Justitia toteutti kesän 2011 aikana kuluttajien maksutottumuksia koskevan kyselytutkimuksen neljättä kertaa. Tutkimus osoittaa, että suomalaiset suhtautuvat laskujensa maksamiseen jopa aiempaa tunnollisemmin. TeksTi: Anu Peltola kuva: Lea Sirola Kerran maksumuistutuksen tai perintä kirjeen saaneita oli 21 prosenttia vastan neista. Useammin kuin kerran maksumuistuksen oli saanut 35 prosenttia vastaajista. 44 prosenttia vastanneista ilmoitti, ettei ole koskaan saanut maksumuistutusta tai perintäkirjettä. Tästä huolimatta peräti 81 prosenttia vastaajista katsoi maksavansa laskunsa aina ajallaan. 17 prosenttia katsoi maksavansa laskunsa myöhässä joskus ja 2 prosenttia aina. Kuluttajat suhtautuvat tutkimuksen perusteella laskujen maksuun tunnollisemmin kuin aiempina vuosina. Jo ennestäänkin hyvä maksumoraali näyttää jopa parantuneen vuoden sisällä, johtaja Juha Iskala Intrum Justitia Oy:stä kertoo. Maksumuistutuksen saamisen syynä on usein oma unohdus Niistä, jotka vastasivat saaneensa joskus maksumuistutuksen tai perintäkirjeen, 66 prosenttia kertoi sen johtuneen omasta syystä (esimerkiksi unohdus) ja 14 prosenttia ilmoitti syyksi rahapulan. 13 prosenttia ilmoitti, ettei ollut saanut alkuperäistä laskua. Loput vastaajista kertoivat syynä olleen jokin muu, kuten laskuttajan virhe tai oma matka. Kyselyllä kartoitettiin ensimmäistä kertaa myös kuluttajien maksutapamieltymyksiä. Suosituin tapa maksaa näyttäisi olevan korttimaksu, toiseksi suosituin maksuväline on käteinen. Ostosten maksamista laskulla arvioi tulevaisuudessa käyttävänsä tai ehkä käyttävänsä 70 prosenttia vastaajista. Kysely toteutettiin Intrum Justitian asiakasneuvontateltalla, joka pystytettiin jo kymmenettä kesää peräkkäin Helsingissä ja Tampereella. Kyselyyn vastasi lähes kuluttajaa. Sähköisen laskutuksen suosio nousee kyselyn mukaan verraten hitaasti. Sähköistä laskua pitää mieluisampana 23 prosenttia vastaajista. Suosituin verkkolasku oli vuotiaiden vastaajien keskuudessa. Kaikkiaan 77 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo edelleen haluavansa laskunsa mieluiten paperiversiona postiluukusta. Fair pay -teltalta kuluttajat saavat ohjeita siitä, mistä voi saada apua maksuvaikeuksien kohdatessa ja miten on paras toimia, jos perintäkirje kolahtaa postiluukusta. Kaikkien osapuolten yhteinen etu on, että rästiin jää neen maksun hoitaminen alkaa mahdollisimman pian. Näin maksajan luottotiedot pysyvät puhtaina ja ylimääräiset kulut pysyvät kurissa. Intrum Justitia haluaa korostaa Fair pay please! -motollaan, että sovituista maksuvelvoitteista on syytä pitää kiinni. 10 intressi 4 / 2011

11 CrOCSit JALKAAn JA menoksi Uusi Crocs Store Helsinki avasi ovensa elokuussa Keskuskadulla Helsingin keskustassa. Kaikille varmasti tuttujen klassikkosandaaleiden lisäksi liikkeestä löytyy jalkineita joka makuun: saappaita, ballerinoja, tennareita... Crocsit voi jatkossa hankkia kätevästi myös laskulla. TeksTi: Anu Peltola kuva: Crocs Stores Oy Crocsin Helsingin liike lähdössä mukaan Laskulla, kiitos -palvelun käyttöön Palvelu lanseerataan ensin Helsingin myymälään, ja muissa myymälöissä palvelua ollaan ottamassa käyttöön marraskuun aikana. Tavoitteena on saada palvelu käyttöön joulukampanjointiin kautta koko ketjun, kertoo Jenni Haapala, Retail manager, Crocs Stores Oy. Onhan se kätevää hakea Crocsit vaikkapa joulupukin pussiin yhdellä kertaa. Uskomme laskulla maksamisen olevan varteenotettava vaihtoehto asiakkaille perinteisempien maksutapojen rinnalle. Laskulla, kiitos saattaa madaltaa myös ostokynnystä. Laskulla maksaminen palvelee sekä yksityisiä kuluttajia, että yrityksiä, Jenni Haapala jatkaa. Crocs Inc. (NASDAQ: CROX) on johtava innovatiivisten vapaa-ajan jalkineiden valmistaja, joka tarjoaa useita erilaisia jalkinekokoelmia naisille, miehille ja lapsille kaikkiin elämän osa-alueisiin. Erilaisia malleja on jo yli 250. Iloiset ja kevyet Crocsit takaavat erityislaatuisen mukavuuden jokaiseen sesonkiin. Kaikissa Crocs -merkin jalkineissa on käytetty Croslite -materiaalia, joka on Crocsin omistama mullistava teknologia. Croslite tekee Crocs -jalkineista pehmeät, jälkiä jättämättömät ja jalkaan mukautuvat. Crocs -tuotteita myydään yli 90 maassa. Joka päivä miljoonat Crocs kenkien ystävät ympäri maailmaa nauttivat erityislaatuisesta mukavuudesta, käytännöllisyydestä, monipuolisuudesta sekä hyvää tekevistä ominaisuuksista työssä, koulussa ja vapaa-ajalla. Crocs Nordic Oy on Suomessa, Skandinaviassa sekä Baltian maissa toimiva, vuonna 2007 perustettu Crocs Inc:n tytäryhtiö, joka työllistää noin 50 henkilöä. Pääkonttori toimii Tampereella. Kuluttaja-asiakkaita palvelee lukuisa jälleenmyyjien verkosto, nettikauppa sekä konseptiliikkeet, joita on tällä hetkellä neljä. intressi 4 /

12 toimeksiantaja tilittää Tällä palstalla esittelemme toimeksiantajiemme mielenkiintoisia bisnesideoita. Johtamisen käsikirjat, Kauppalehti -palvelukonsepti on pian 10 vuotta haastanut suomalaisia johtajia ja esimiehiä tekemään parempia päätöksiä. Palvelukonsepti on suunnattu yritysten ja organisaatioiden johtavissa asemissa oleville henkilöille, yrityksen koosta tai sektorista riippumatta. Palvelukonsepti on tarjonnut uusia ajatuksia johtajille Pohjoismaissa jo yli kolmenkym- menen vuoden ajan, ja se on saanut suuren lukijakunnan. tieto pitää olla saatavilla paikasta riippumatta Itsensä kehittäminen on tekemisen laadun ylläpidon kannalta välttämätöntä muuttuvassa toimintaympäristössä. Se näyttelee yhtä lailla tärkeää roolia myös työmotivaation ylläpitämisessä, ja on jokaiselle meistä vahvaa henkistä pääomaa työmarkkinoilla. Miltä oppimisen trendit näyttävät koulutustarjoajan näkökulmasta? Aiheesta kertoo johdon näkökulmasta asiakaspalvelusta vastaava kirsi kankaanoja Bonnier Business Forum Oy:stä. TeksTi: Anu Peltola kuvat: Bonnier Business Forum Oy ja Shutterstock Millaista tietoa Bonnier Business Forum tarjoaa? Johtamisen käsikirjat tarjoaa päättäjille ajankohtaista tietoa ja osaamista, jotta he voivat tehdä parempia päätöksiä sekä menestyä ja kehittyä omalla alallaan. Tietoa löytyy kolmestatoista eri aihealueesta. Aihealueet on koottu viiteen suurempaan kokonaisuuteen: Markkina, Strategia, Talous, Henkilöstö ja Operatiivinen. Aihealueemme päivittyvät neljä kertaa vuodessa tuoreella tiedolla. Johtamisen käsikirjojen kirjoittajat ovat alansa osaajia ja asiantuntijoita. Tieto on joustavasti saatavilla joko perinteisesti kansiomuodossa tai verkkokäsikirjana. Asiakkaamme voivat myös olla itse yhteydessä kirjoittajiin, mikäli he haluavat syventävää tietoa artikkeleista. Mikä on haasteellisin koulutusratkaisu, jota olette yrityksille tarjonneet? Pyrimme palvelemaan asiakkaitamme parhaalla tavalla ja räätälöimään palvelumme heidän tarpeitaan vastaaviksi. Olemme luoneet mm. IP-ratkaisuja oppilaitoksille. Eri yrityksillä on omat tarpeensa tiedon saannille. Tätä varten meillä on yritysratkaisut, eli käymme asiakkaan kanssa vuoropuhelua heitä palvelevasta kokonaisuudesta ja pyrimme toteuttamaan sen. Palvelemme tämän päivän kiireisiä päättäjiä tarjoamalla Johtamisen käsikirjat myös Tablet-muodossa. Mitkä ovat johtajan haasteet tänä päivänä? Olemme asiakaskunnassamme havainneet tehtävien määrän kasvaneen huomattavasti. Johtajan aika on kortilla. On nähtävissä trendi, että johtajan on suoraviivaistettava ja yksinkertaistettava omaa toimintaansa sekä ajankäyttöänsä. Johtamisen käsikirjat vastaa tähän tarpeeseen. Tieto on helposti saatavilla ja löydettävissä mm. hakusanojen kautta. Tuotteemme on saatavilla kaikilla mahdollisilla alustoilla, jolloin asiakkaamme voi saada tietoa paikasta riippumatta. 12 intressi 4 / 2011

13 LAKitiEtOA Esittelyssä Lakiasiat-osasto Intrum Justitia Oy:n lakiosasto hoitaa pääasiassa riitautettujen saatavien oikeudellista perintää. Tämän lisäksi osaston toimenkuvaan kuuluu toimeksiantajille ja perintäneuvottelijoille annettava yleinen perintäjuridiikkaan liittyvä konsultointi ja koulutus. Intrum Justitian lakiosastolla työskentelee yhteensä 12 lakimiestä, yksi varanotaari ja kahdeksan sihteeriä. Osastomme toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Tietyt juridista erikoisosaamista vaativat asiakokonaisuudet on pyritty keskittämään. Turun toimipisteemme on erikoistunut hoitamaan erityisesti talousrikos- ja yrityssaneerausasioita. Lisäksi Turussa hoidetaan julkisoikeudellisten saatavien perintään liittyvää juridista konsultointia. Tampereen toimipisteen lakimiehemme ovat keskittyneet yksityishenkilön velkajärjestelyyn ja konkurssi- perintään. Helsingin toimipisteen tarjoamiin palveluihin kuuluvat luottokaupan riskianalyysi sekä luotto- ja vakuusasiakirjojen laadinta ja päivitys. Helsingissä hoidetaan lisäksi keskitetysti suurten saatavien osamaksu- ja leasingsaatavien erityisperintää. Pyrimme varmistamaan toimeksiantajillemme parhaan mahdollisen palvelun ja asiantuntemuksen perintään liittyvissä erikoiskysymyksissä keskittämällä tärkeitä asiakokonaisuuksia nimetyille lakimiehille. Riita-asioiden hoitaminen Vapaaehtoisen perinnän aikana tai jo tätä ennen riitautettu saatava siirretään lakiosaston käsiteltäväksi. Lakimiehemme tekevät riitautusvaiheessa alustavan arvion siitä, miten asian käsittelyä kannattaa jatkaa. Kun riitaprosessia päätetään jatkaa käräjäoikeudessa, vaihtoehtoisia jatkotoimia ovat laajan haastehakemuksen laatiminen, riitautuksen johdosta annettu vastine käräjäoikeudelle tai sovintoneuvottelut vastapuolen tai tämän asiamiehen kanssa. Osa lakimiehistämme on erikoistunut prosessioikeuden kiemuroihin ja keskittyy täysipäiväisesti riitaasioiden oikeudenkäyntien hoitamiseen käräjä- ja hovioikeuksissa ympäri Suomea. Riita-asioiden kirjo on laaja, mutta tyypillisiä ovat esimerkiksi huoneenvuokraan ja rakennusalaan liittyvät riidat. konsulttiryhmä auttaa yleisimmissä kysymyksissä Viiden lakimiehen kokoonpanolla Helsingissä toimiva konsulttiryhmämme keskittyy konsultoimaan perintäneuvottelijoita ja toimeksiantajia perintään liittyvissä yleisissä, oikeudellisissa kysymyksissä. Yleisellä tasolla ei voida ottaa luotettavasti kantaa yksittäiseen tapaukseen, vaan perusteellisen vastauksen antaminen yksittäistapaukseen vaatii tarkemman perehtymisen jutun asiakirjoihin ja taustoihin ja hoidetaan erillisenä toimeksiantona. Konsulttiryhmän lakimiehet järjestävät sisäistä koulutusta ajankohtaisista lakimuutoksista ja erityisistä perintätyössä esiin nousseista ongelmista. Juristimme osallistuvat myös toimeksiantajille tarjottavaan koulutukseen luennoimalla perinnän juridiikkaan liittyvistä aiheista vuosittain järjestettävissä Luotonhallintaseminaareissa. Kirjoittaja: OKT Maria Nordberg, Intrum Justitia Lakiasiat intressi 4 /

14 uutisia Kallion ala-aste voitti äänestyksessä heijastinliivit Intrum Justitian Ennakoi ajoissa -kampanjassa yritykset ja yhteisöt saivat ehdottaa ala-astetta, jolle Intrum Justitia lahjoittaisi heijastinliivit. Eniten ehdotuksia sai Kallion ala-aste Helsingissä. Jaetulle kakkossijalle ylsivät Ylöjärven Yhtenäiskoulu ja Kråkö Skola, Porvoo. Kallion ala-asteen opettajat ja luokkien oppilaat saivat käyttöönsä heijastinliivit, jotka luovutettiin rehtori Tuomo Säävälälle aamunavauksessa Kuvassa liivejä testaavat 2Aluokan oppilaat. Hyvästä kakkossijasta Ylöjärvelle ja Porvooseen toimitettiin Intrum Justitian jousiheijastimet. intrum Justitia muodostelmaluistelun tukijaksi Tulevana talvena Intrum Justitia tukee muodostelmaluistelujoukkue Marigold Ice Unityn toimintaa. Marigold Ice Unity on Suomen menestynein muodostelmaluistelujoukkue, jonka riveissä luistelee 22 tyttöä. Joukkue harjoittelee ammattimaisesti 5 6 päivänä viikossa, osallistuen eri kilpailuihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. intrum Justitia mukana tuloslaskelma.fiyhteisöpalvelussa Tuloslaskelma.fi on asiantuntijuuteen perustuva avoin verkkofoorumi liiketoiminnan kehittämiseksi. Palvelussa ratkaistaan liiketoiminnan kehittämiseen liittyviä keskeisiä kysymyksiä ja se tarjoaa asiantuntijoille alustan tiedon ja mielipiteiden vaihdolle yritysten parhaista käytännöistä. Erityisesti palvelu on suunnattu talouden ammattilaisille, yrittäjille sekä organisaatioiden päätöksentekijöille ja kehittäjille. Tutustu ja osallistu osoitteessa Intrumlaiset pyöräilivät Kilometrikisassa 47 polkijan voimin yhteensä kilometriä. Autoiluun verrattuna bensaa säästyi yhteensä litraa ja hiilidioksidipäästöjä kg. Kilometrikisa poljettiin Leikkimielisen kisan tarkoitus oli innostaa työmatka- ja arkipyöräilyyn. 14 intressi 4 / 2011

15 nimitysuutisia Intrum Justitian Talous- ja hallinto-osastolla on aloittanut maksuliikenteenhoitajana Miia Riitala. Anastasia salo on aloittanut arvonlisäveroasiantuntijana Arvonlisäveropalvelut-osastolla. IT-osastolla on aloittanut avustajana Dani kuikka. Kesän asiakasneuvontateltalla työskennellyt Laura Hallivuori on siirtynyt perintäkäsittelijäksi. Perintäkäsittelijöinä ovat aloittaneet Raija Tommola ja Minna Tikka Lahden konttorilla. Miia Riitala Anastasia Salo Talon sisällä ryhmäesimies santtu eskola on siirtynyt vastaaviin tehtäviin Lahden konttorille. Maria Mantila ja Liisa Haverinen ovat edenneet perintäkäsittelijöistä perintäneuvottelijoiksi. Perintäneuvottelijat Hely Rantala ja Jussi Haahtela on nimitetty ryhmäesimiehiksi. Raija Tommola Minna Tikka Santtu Eskola Hely Rantala Jussi Haahtela Lähettäkää minulle lisätietoja intrum Justitian palveluista (rastita): Myynninohjaus Luottopolitiikka Asiakasvalinta Luotonhallinta Luottopäätökset ja luottokelpoisuuden valvonta Limiittivalvonta Maksuvalvonta Ostolasku Laskutus ja reskontra Maksumuistutukset Perintä Luottotappioiden jälkiperintä Lakiasiainpalvelut Saatavien osto Arvonlisäveropalvelut sähköisen laskutuksen ratkaisu Laskulla, kiitos Muu, mikä? Emme vielä ole Intrum Justitian toimeksiantaja Olkaa hyvä, poistakaa yhteystietoni postitusrekisteristä Uudet yhteystietoni ovat (täytä tiedot) Kiitos, haluan lisätietoja. Ovatko tietosi oikein? Haluatko postia Intrum Justitiasta? Nimi Tehtävä Yritys/Yhteisö Osoite Puhelin Faksi Sähköposti Faksaa numeroon (09) tai lähetä sähköpostia Valitettavasti emme voi ottaa vastaan osoitemuutoksia puhelimitse. Voit lähettää uudet yhteystietosi myös osoitteeseen Anna palautetta lehdestä! VOitA röslen JuuStOSEtti intressi 4 /

16 Laskulla, kiitos -palvelu mahdollistaa laskulla myynnin maksupäätteen kautta. Kyseessä on luotettava kokonaisratkaisu, jonka tarjoavat asiakashallinnan asiantuntija Intrum Justitia Oy sekä elektronisen maksamisen asiantuntija Point Transaction Systems Oy. Palvelu tarjoaa laskutuksen uudeksi maksutavaksi perinteisten pankki- ja luottokorttivaihtoehtojen rinnalle ja toimii myös verkkokauppamaksamisessa. Laskulla, kiitos -palvelu tarjoaa asiakkaallesi helpon, turvallisen ja joustavan tavan maksaa mahdollisuuden jakaa ostos useampaan maksuerään korotonta maksuaikaa lisää maksuaikaa Pohjola Pankin tarjoaman rahoituksen kautta Sinulle tämä merkitsee uusia asiakkaita, suurempia kauppoja ja lisää liikevaihtoa. Lisätietoja palvelusta tai puh. (09) Intrum Justitia Oy, PL 47, Helsinki puh. (09) faksi (09)

Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella. It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.

Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella. It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11. Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.2008 Sisältö Intrum Justitia lyhyesti Yleisen taloustilanteen kehittymisen

Lisätiedot

COUNTRY PAYMENT REPORT. Suomi

COUNTRY PAYMENT REPORT. Suomi COUNTRY PAYMENT REPORT 16 Suomi Country Payment Report 16: SUOMI Maksutaparaportti on Intrum Justitian tuottama. Intrum Justitia kerää tietoa tuhansista yrityksistä Euroopassa muodostaakseen kokonaisvaltaisen

Lisätiedot

Vuoden arvonlisäverotapahtuma

Vuoden arvonlisäverotapahtuma Ti 11.6.2013 Hilton Helsinki Strand Vuoden arvonlisäverotapahtuma Kehittäviä, ennakoivia näkemyksiä ja kannanottoja Mukana merkittäviä eturivin ALV-taitureita asiantuntijoita talousosaajia yrittäjiä KYLLÄ

Lisätiedot

Visma Duetto Oy. Parannamme luottokaupan tulosta. Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella

Visma Duetto Oy. Parannamme luottokaupan tulosta. Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella Visma Duetto Oy Parannamme luottokaupan tulosta Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella Asiat Visma Dueton esittely Huomautus- ja perintäpalvelut Duetto -asiakasliittymä Perinnästä yleisesti

Lisätiedot

Opas tehokkaaseen perintään PK-yritykselle. Seitsemän vaihetta, joilla tehostat yrityksesi erääntyneiden saatavien perintää

Opas tehokkaaseen perintään PK-yritykselle. Seitsemän vaihetta, joilla tehostat yrityksesi erääntyneiden saatavien perintää Opas tehokkaaseen perintään PK-yritykselle Seitsemän vaihetta, joilla tehostat yrityksesi erääntyneiden saatavien perintää Johdanto Tämä perinnän pikaopas on kirjoitettu kaikille yrityksille, jotka myyvät

Lisätiedot

IntruM JustItIa LuOttOtIetOPaLveLu

IntruM JustItIa LuOttOtIetOPaLveLu INTRUM JUSTITIA LUOTTOTIETOPALVELU Luottotietopalvelu kun halutaan ennakoivaa tietoa riskien hallintaa varten Antaa ennakoivaa tietoa asiakkaiden, sidosryhmien, alihankkijoiden, tavaran toimittajien ja

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Kaupan Liiton Verkkokauppakoulutus 7.11.2013 Satu Norema Sovelluskonsultti ProCountor International Oy Esityksen sisältö Sähköinen taloushallinto Verkkokaupan liittäminen

Lisätiedot

Vientisaatavien rahoitus - Saatavat kassaan nopeasti ja turvallisesti

Vientisaatavien rahoitus - Saatavat kassaan nopeasti ja turvallisesti Vientisaatavien rahoitus - Saatavat kassaan nopeasti ja turvallisesti Viennin rahoituksen päivä Perjantai 8.5.2015, Jyväskylä Pyry Huhtanen Tuotepäällikkö Nordea Rahoitus Suomi Oy pyry.huhtanen@nordea.com

Lisätiedot

Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404)

Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404) 1(5) Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404) 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan perintäpalveluista ja sitä koskevista toimenpiteistä. Sopimus toimii myös valtuutuksena perintäpalveluiden

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012 Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin

Lisätiedot

Tampere 19.-20.5.2015 ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015

Tampere 19.-20.5.2015 ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015 Maritta Virtanen Maritta Virtanen (Executive Director, EY) on työskennellyt arvonlisäveroasiantuntijana Ernst & Youngilla vuodesta 2004 alkaen. Tätä ennen hän toimi arvonlisävero- ja liikevaihtoveroasiantuntijana

Lisätiedot

Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön

Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä e-lasku on? Hei olen Bill Virtanen, e-laskuasiantuntija. Tutustutaan yhdessä e-laskuun tositarkoituksella! E-lasku on kuluttajille tarjottava

Lisätiedot

Palvelukuvaus 1.0 Monipuoliset maksutavat verkkokauppaan Joustavat tilitykset ja raportointi

Palvelukuvaus 1.0 Monipuoliset maksutavat verkkokauppaan Joustavat tilitykset ja raportointi emaksut Palvelukuvaus 1.0 Monipuoliset maksutavat verkkokauppaan Joustavat tilitykset ja raportointi Sisällys Yleistä emaksut-palvelusta... 1 Näin emaksut toimii verkkokaupassa... 1 Maksutavat... 2 Liiketoiminnan

Lisätiedot

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Tällä alalla sattuu ja tapahtuu. MaRa on kumppani, jonka kanssa voi aina keskustella. Meillä on yhteinen kieli ja yhteiset tavoitteet. Pekka Terävä, Ravintola Olo, Helsinki Kuva Timo Niemi apuna Yrityksesi

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy:n sopimusasiakkaan verkkopalvelun esittely

Suomen Asiakastieto Oy:n sopimusasiakkaan verkkopalvelun esittely Suomen Asiakastieto Oy:n sopimusasiakkaan verkkopalvelun esittely Kirjaudu palveluun osoitteessa www.asiakastieto.fi Asiakastiedon palveluista haet helposti tietoa luoton- ja riskienhallintaan sekä myynnin

Lisätiedot

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,

Lisätiedot

Opas tehokkaan yritysperinnän suunnitteluun

Opas tehokkaan yritysperinnän suunnitteluun Opas tehokkaan yritysperinnän suunnitteluun Tästä oppaasta saat vinkit tehokkaan B2B perintäprosessin suunnitteluun ja tietoa käytössä olevista perintäkeinoista Johdanto Tämä opas on tehty kaikille yrityksille,

Lisätiedot

Advisory Board palveluopas

Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas MIKÄ ON ADVISORY BOARD? Advisory Board (AB) tarjoaa kolme kansainvälisen kaupan asiantuntijaa yritysjohdon tueksi tärkeisiin kansainvälisen kasvun

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Asiakastiedon henkilötietopalvelut

Asiakastiedon henkilötietopalvelut Asiakastiedon henkilötietopalvelut Tietoa kuluttajista luotottamisen tueksi Sisältö Aloitusnäkymä Henkilöfaktat Luottopäätös Valvomo Aloitusnäkymä Tuoreena joka päivä Asiakastiedon verkkopalvelu tarjoaa

Lisätiedot

CASE Pisla Oy. Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella

CASE Pisla Oy. Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella CASE Pisla Oy Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella Pisla Oy yritysinfo Pisla Oy on vuonna 1976 perustettu konserni, pääpaikka on Viitasaarella Suomessa. Konserniin kuuluvat seuraavat

Lisätiedot

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Digi Roadshow 20.4.2015 OneWay Sanomanvälitys Oy Jukka Sippola OneWay Sanomanvälitys Oy / Rauhala Yhtiöt Oy OneWay Sanomanvälitys Oy Perustettu 1.1.2013

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Iso toimitus alkamassa, miten hoidan mahdolliset rahoitustarpeet?

Iso toimitus alkamassa, miten hoidan mahdolliset rahoitustarpeet? Iso toimitus alkamassa, miten hoidan mahdolliset rahoitustarpeet? Yritysten aamukahvit Raahe Kari Ollikainen ja Esko Kujala Oulun yrityskonttori Eurolaina Yleisimmin käytetty perustuote investointien ja

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten

Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten WSOYpro Oy on Suomen suurin painettujen ja sähköisten oppimateriaalien sekä työelämäpalveluiden tuottaja. Alan johtavana toimijana

Lisätiedot

ydinliiketoimintaan kuulumattomia tehtäviä ulkoistamalla

ydinliiketoimintaan kuulumattomia tehtäviä ulkoistamalla Intrum Justitian toimeksiantajalehti NO. 1 I 2011 Savon Voima: Resurssien keskittäminen omaan ydinosaamiseen onnistuu ydinliiketoimintaan kuulumattomia tehtäviä ulkoistamalla Monipuoliset maksuvaihtoehdot

Lisätiedot

Yhteistyön tulokset ovat mitattavissa ja nähtävissä koko ajan

Yhteistyön tulokset ovat mitattavissa ja nähtävissä koko ajan INTRUM JUSTITIAN TOIMEKSIANTAJALEHTI NO. 4 I 2013 INTERFLORAN TOIMITUS- JOHTAJA TINET REIHE: Yhteistyön tulokset ovat mitattavissa ja nähtävissä koko ajan Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeen varainhankinta

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Tiedotustilaisuus 8.11.2012

Asianajajatutkimus 2012. Tiedotustilaisuus 8.11.2012 Asianajajatutkimus 2012 Tiedotustilaisuus 8.11.2012 Yksityishenkilöiden ulottuvilla olevat oikeuspalvelut uhattuina Asianajajakunta kasvaa ja palvelutarjonta lisääntyy, mutta vain pääkaupunkiseudulla ja

Lisätiedot

Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina

Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Pasi Ketonen, pasi.ketonen@posti.com Linked: fi.linkedin.com/pub/pasi-ketonen/0/40a/590/en @ KetonenPasi 1 Euroopassa verkkokaupan kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista LEHDISTÖTIEDOTE, 28.11.2011 JULKAISUVAPAA HETI Yrityskyselyllä tietoa yritysneuvontapalvelusta Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista Koillismaalaisille

Lisätiedot

Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii. 17.3.2015 Julkinen - Public

Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii. 17.3.2015 Julkinen - Public Kasvua verkkokauppaan kansainvälisyydestä Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii 1 17.3.2015 Euroopassa verkkokaupan kasvu on nopeinta idässä Faktoja ja trendejä Venäjästä 146 M ihmistä,

Lisätiedot

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala SUORAVELOITUS PÄÄTTYY Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala 1 2 YDINVIESTEJÄ TERÄVÖITETTY MIGRAATIO ETENEE HITAASTI Suoraveloitusvaltakirjoista vasta 3 prosenttia on muunnettu

Lisätiedot

Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX

Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Pääotsikko tähän Alaotsikko Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Tietopalvelualan trendit mihin ala on menossa? Janne Järvinen Toimitusjohtaja LM Tietopalvelut LM toimipisteet 2011: Helsinki, Suomi Tukholma, Ruotsi

Lisätiedot

SEPA-MIGRAATIOPROJEKTI SUORAVELOITUS- VIESTINTÄ. SEPA-ydinryhmä 28.11.2012 Kristiina Siikala

SEPA-MIGRAATIOPROJEKTI SUORAVELOITUS- VIESTINTÄ. SEPA-ydinryhmä 28.11.2012 Kristiina Siikala SEPA-MIGRAATIOPROJEKTI SUORAVELOITUS- VIESTINTÄ SEPA-ydinryhmä 28.11.2012 Kristiina Siikala 1 SISÄLLYS Vuosi 2012 suoraveloitusviestinnässä Tehdyt toimenpiteet Suunnitelma viestinnän toimenpiteiksi vuonna

Lisätiedot

Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä. Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014

Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä. Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014 Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014 Agenda Finnvera Oyj ja avainluvut Finnveran rooli kv-kasvun rahoituksessa Vientikaupan

Lisätiedot

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Katajanokka 14.11.2007 Projektipäällikkö Hanna Hietala 16.11.2007 1 Kysely julkisista hankinnoista Helsingin Yrittäjien nettikysely jäsenyrityksille

Lisätiedot

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN?

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN? SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN? Piia-Noora Kauppi 17.1.2013 1 Finanssialan Keskusliitto Finansbranschens Centralförbund Mitä suoraveloituksen tilalle 2 Finanssialan Keskusliitto Finansbranschens

Lisätiedot

HE 20/2013 Sähkömarkkinalain muutos: Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän laskutus sekä laskutusta koskeva siirtymäsäännös (57, 69, 122 )

HE 20/2013 Sähkömarkkinalain muutos: Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän laskutus sekä laskutusta koskeva siirtymäsäännös (57, 69, 122 ) HE 20/2013 Sähkömarkkinalain muutos: Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän laskutus sekä laskutusta koskeva siirtymäsäännös (57, 69, 122 ) Energiateollisuus ry, lakimies eeva.kurkirinne@energia.fi GSM

Lisätiedot

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa osoitteessa Ponssentie

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Pankin rooli toimivassa verkkokaupassa. 26/02/2013 Maija Rinttilä

Pankin rooli toimivassa verkkokaupassa. 26/02/2013 Maija Rinttilä Pankin rooli toimivassa verkkokaupassa 26/02/2013 Maija Rinttilä Maksutapoja verkkokauppaan Visa/MasterCard kortit Nordean Kauppiaspalvelu Pankkien verkkomaksupainikkeet Nordean e-maksu Nettiluotto Nordea

Lisätiedot

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.

Lisätiedot

Financial Statement Scorecard as a Tool for Small Business Management 1 LIIKEVAIHTO / TUOTTEIDEN ARVONLISÄVEROTON MYYNTI ASIAKASULOTTUVUUS

Financial Statement Scorecard as a Tool for Small Business Management 1 LIIKEVAIHTO / TUOTTEIDEN ARVONLISÄVEROTON MYYNTI ASIAKASULOTTUVUUS YRITYKSEN MAKSUKYKY JA STRATEGINEN JOHTAMINEN HELSINKI 29.1.2010 OTM, KTM MIKKO HAKOLA 1 TULOSLASKELMAPERUSTEINEN MITTARISTO JOHDON KONTROLLITYÖVÄLINEESTÄ Financial Statement Scorecard as a Tool for Small

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen OUTOTEC OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.2.2016 KLO 9.30 KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 11.4.2016

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

Asiantuntijoille helppo vaihtoehto oman yrityksen perustamiselle. Yrityksille luotettava kumppani resursoinnissa ja rekrytoinnissa

Asiantuntijoille helppo vaihtoehto oman yrityksen perustamiselle. Yrityksille luotettava kumppani resursoinnissa ja rekrytoinnissa Asiantuntijoille helppo vaihtoehto oman yrityksen perustamiselle. Yrityksille luotettava kumppani resursoinnissa ja rekrytoinnissa Expericon Oy Perustettu vuonna 1997 Toimipisteet Helsinki, Tampere ja

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

Suoraveloitusmuutos suurlaskuttajan näkökulmasta. Elisa Oyj Kati Mikkonen

Suoraveloitusmuutos suurlaskuttajan näkökulmasta. Elisa Oyj Kati Mikkonen Suoraveloitusmuutos suurlaskuttajan näkökulmasta Elisa Oyj Kati Mikkonen Elisa Oyj Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online-

Lisätiedot

VEROILLA JA VAROILLA

VEROILLA JA VAROILLA VEROILLA JA VAROILLA LÄHITAPIOLAN SELVITYS TERVEYS- JA HYVINVOINTIPALVELUJEN TULEVAISUUDESTA SUOMESSA Melina Mäntylä & Juha Vekkilä 27.5.2015 TUTKIMUSKOKONAISUUDESTA YLEISESTI Tutkimuksella haluttiin tuoda

Lisätiedot

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa TOIMEKSIANTOSOPIMUS A. Toimeksisaaja Toimeksiannon toimeksisaaja on. Toimeksiannon vastuulakimies on Jussi Kari. Turre Legal voi käyttää myös muita lakimiehiä palvelun toteuttamiseen. B. Palvelut suorittaa

Lisätiedot

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ!

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! HENRI PIKKARAINEN p. 044 520 7709 & KIRSI HUOTARI p. 050 547 6566 Miksi Lähiruokadiili? Lähiruokadiili tarjoaa mahdollisuuden ostaa lähiruokaa suoraan tuottajalta.

Lisätiedot

YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT

YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT 1 of 5 UUTISKIRJE joulukuu 2014 Kerro kaverille YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT Tässä kirjeessä: Vuoden 2015 lakimuutokset Asiakastyytyväisyyskysely 2014: Otamme

Lisätiedot

Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen

Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen marko.viljanen@jm.eto.fi gsm 041-5340051 Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen Customer Experience Design 21.10.2014 Tunnistaminen, avaaminen ja kehittäminen Haluamme

Lisätiedot

tarvitsee uudenlaisia toimintamuotoja Anne Berner: Yhteiskuntamme Baswarella tehdään globaalisti paikallista luotonhallintaa Kuka maksaa, kuka ei?

tarvitsee uudenlaisia toimintamuotoja Anne Berner: Yhteiskuntamme Baswarella tehdään globaalisti paikallista luotonhallintaa Kuka maksaa, kuka ei? Intrum Justitian toimeksiantajalehti NO. 4 2014 Anne Berner: Yhteiskuntamme tarvitsee uudenlaisia toimintamuotoja Baswarella tehdään globaalisti paikallista luotonhallintaa Kuka maksaa, kuka ei? PÄÄKIRJOITUS

Lisätiedot

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Suoraveloituskatsaus. Baswaren suoraveloituskatsaus ja kyselytutkimus SEPA-foorum ydinryhmä 18.09.2013. Matti Luoto, Vice President Basware Oyj

Suoraveloituskatsaus. Baswaren suoraveloituskatsaus ja kyselytutkimus SEPA-foorum ydinryhmä 18.09.2013. Matti Luoto, Vice President Basware Oyj Suoraveloituskatsaus Baswaren suoraveloituskatsaus ja kyselytutkimus SEPA-foorum ydinryhmä 18.09.2013 Matti Luoto, Vice President Basware Oyj Australia Denmark Finland France Germany Netherlands Norway

Lisätiedot

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

taustaa keskustan tila on hälyttävä, nyt pitää tehdä jotakin!

taustaa keskustan tila on hälyttävä, nyt pitää tehdä jotakin! PUTIIKKIVIIKOT.fi taustaa keskustan tila on hälyttävä, nyt pitää tehdä jotakin! kaikkien pitää ymmärtää suurempi kuva. nyt tehdään yhdessä, toistaan tukien, ei siis vain oman navan kautta omaa etua ajatellen

Lisätiedot

Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna

Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna Löydä nautittavat ratkaisut Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna 18.11.2010 Kuka puhuu? Elinar Oy Ltd Sisällönhallinta- ja kollaboraatioratkaisut Monipuolinen osaaminen:

Lisätiedot

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishanke Aloitusseminaari 1.2.2012 Jyrki Laakso, palvelujohtaja Itella Posti Oy 1 1.2.2012 Itella Oyj Itella lyhyesti

Lisätiedot

PINS MasterCard -koulutusmateriaali. Vain myyjän käyttöön

PINS MasterCard -koulutusmateriaali. Vain myyjän käyttöön PINS MasterCard -koulutusmateriaali Vain myyjän käyttöön 2 PINS MasterCard PINS-ohjelman lippulaiva! Pinssejä kahdesti, kun asiakas maksaa PINS MasterCard -kortilla! PINS-kumppanin myöntämät pinssit Lisäksi

Lisätiedot

Rahoitusratkaisuja vientiin

Rahoitusratkaisuja vientiin Rahoitusratkaisuja vientiin Monipuolisia vienninrahoituspalveluja vientiyrityksille ja rahoittajille Finnvera edistää suomalaista vientiä tarjoamalla yrityksille sekä vientiä rahoittaville pankeille monipuolisia

Lisätiedot

KonsernitilinpäätösForum & IFRS Iltapäivä. Musiikkitalo 16.5.2013

KonsernitilinpäätösForum & IFRS Iltapäivä. Musiikkitalo 16.5.2013 KonsernitilinpäätösForum & IFRS Iltapäivä Musiikkitalo 16.5.2013 Ohjelma Konsernitilinpäätös Forum 8.30 Aamukahvit ja ilmoittautuminen 9.00 Tervetuloa: Konsernitilinpäätös Forum 2013 avaussanat Marika

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito, tutkinnon osa (KVRE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Kansainvälisen

Lisätiedot

Energiansäästöviikko

Energiansäästöviikko Energiansäästöviikko verkossa Energiansäästöviikon suunnitteluseminaari Motiva Oy, 2012 Nina Alsi ja Leila Timonen Aitoja tekoja joka päivä Energiansäästöviikko on aina lokakuussa viikolla 41 Tänä vuonna

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Lisätiedot

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net Valitse sopivin verkkokauppa. Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot* *Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot tekevät osoitekorttien ja seurantatunnusten

Lisätiedot

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija Kansainvälinen työharjoittelu Kansainvälisty kätevästi palkkaamalla ulkomainen harjoittelija Hyvä työnantaja! CIMO järjestää yhdessä oppilaitosten, opiskelijajärjestöjen ja työhallinnon kanssa ulkomaisille

Lisätiedot

Koulutuskalenteri syksy 2014. 23 syys. 30 syys. 02 loka. Näin tunnistat kätevästi koulutuksen aihepiirin. Syyskuu. Lokakuu

Koulutuskalenteri syksy 2014. 23 syys. 30 syys. 02 loka. Näin tunnistat kätevästi koulutuksen aihepiirin. Syyskuu. Lokakuu KOULUTUSKALENTERI Syksy 2014 Koulutuskalenteri syksy 2014 Varmista menestyksesi Venäjällä! Suomalais-Venäläinen kauppakamari (SVKK) kouluttaa suomalaisyritysten päättäjistä ja asiantuntijoista rautaisia

Lisätiedot

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Liideri livenä Tampereella 4.6.2014 Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Tampereen Puhelin Oy on vuonna 2003 perustettu tietoliikenne-

Lisätiedot

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012 Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012 Viestintäsuunnitelma/luonnos SEPA-ydinryhmän kokous 25.10.2011/ Kristiina Siikala Kyselytutkimukset verkkolaskun ja e-laskun käytöstä

Lisätiedot

Taloushallinnon toimistotyöt

Taloushallinnon toimistotyöt Taloushallinnon toimistotyöt LASKUJEN KÄSITTELY Myyntilaskut Ostolaskut Reskontrat Viivästyskorot MAKSULIIKENNE Maksutavat Kassanhoito Ulkomaan maksut Perintä Alussa on LIIKEIDEA Toimintaansa varten hankitaan

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN TUKIPALVELUT KATU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Kansainvälisen kaupan tukipalvelut, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija

Lisätiedot

Kyselytutkimus työajan käytöstä

Kyselytutkimus työajan käytöstä Kyselytutkimus työajan käytöstä Omien asioiden hoitaminen ja Internetin käyttö työajalla Markkina- ja mielipidetutkimusyritys Q-Tutkimus toteutti kesäkuussa 2013 (3.6. 17.6.2013) kyselytutkimuksen, joka

Lisätiedot

Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää.

Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. Yrityksesi markkinointitoimet ovat nyt hallinnassasi yhden, helppokäyttöisen sähköisen työpöydän kautta, myös mobiilisti. Meedion avulla nykyiset ja uudet

Lisätiedot

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND MPI:n tavoite on tarjota jäsenilleen mahdollisuus ammatilliseen kehitykseen ja koulutukseen sekä kokemusten vaihtoon muiden alan ammattilaisten kanssa. Pyrimme toiminnallamme

Lisätiedot

Finpro palvelee 2010. Yrityksesi kumppani kansainvälistymisessä

Finpro palvelee 2010. Yrityksesi kumppani kansainvälistymisessä Finpro palvelee 2010 Yrityksesi kumppani kansainvälistymisessä Finpron asiakaspalvelu Helsingissä Maksuton palvelunumero 0800 134 344 arkisin 9.00 16.00 Neuvontaa Finpron palveluista Markkinatietoa Yritys-

Lisätiedot

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa EK-foorumi, Oulu Satu Ågren Esityksen sisältö Oppisopimuskoulutusta yksilöllistyviin ja eriytyviin tarpeisiin Oppisopimuksen kehittäminen ammatillisen koulutuksen reformissa

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011 1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

Verkkolasku tavoittaa kuluttajat tehokkaasti vuonna 2009. It-viikko Seminaari Matti Villikka Sampo Pankki Oyj 20.11.2008

Verkkolasku tavoittaa kuluttajat tehokkaasti vuonna 2009. It-viikko Seminaari Matti Villikka Sampo Pankki Oyj 20.11.2008 Verkkolasku tavoittaa kuluttajat tehokkaasti vuonna 2009 It-viikko Seminaari Matti Villikka Sampo Pankki Oyj 20.11.2008 Sisältö Tausta Yritys- ja yhteisökenttä Kuluttajaverkkolaskutuksen näkymät Yhteenveto

Lisätiedot

Case Tenhon tila historiaa. Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa

Case Tenhon tila historiaa. Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa Case Tenhon tila historiaa Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa Tilan toimintaa Suomalaisen suoramyynnin pioneeritila Suoramyyntiä

Lisätiedot

Tietojohtamisen iltapäivä. 8.5.2014 Vanajanlinna

Tietojohtamisen iltapäivä. 8.5.2014 Vanajanlinna Tietojohtamisen iltapäivä 8.5.2014 Vanajanlinna Agenda 12:45 Lounas 13:30 Tilaisuuden alustus, agenda ja tavoite / Toimialajohtaja Kari Trygg, Visma Software Oy Osallistujien esittely (yritys+toimiala,

Lisätiedot

Automaattinen ja päivittäinen seuranta ovat edesauttaneet palvelukatkojen vähentymistä

Automaattinen ja päivittäinen seuranta ovat edesauttaneet palvelukatkojen vähentymistä INTRUM JUSTITIAN TOIMEKSIANTAJALEHTI NO. 3 I 2011 Tampereen kaupunki: Automaattinen ja päivittäinen seuranta ovat edesauttaneet palvelukatkojen vähentymistä Viivästyneet maksut uhkaavat yritysten selviytymistä

Lisätiedot

apollo ajanvaraus- ja asiakashallintajärjestelmä GOLD M A R K E T

apollo ajanvaraus- ja asiakashallintajärjestelmä GOLD M A R K E T GOLD ajanvaraukseen, asiakashallintaan ja markkinointiin. Dynaaminen Helppokäyttöinen Vaivattomasti ylläpidettävä Edullinen on ratkaisu Online-ajanvarauksella lisäetua palveluun MARKET:ssa asiakkaasi saavat

Lisätiedot

PROSESSIN KUVAUS... 6 MITEN OSTOSTEN MAKSAMINEN TAPAHTUU?...

PROSESSIN KUVAUS... 6 MITEN OSTOSTEN MAKSAMINEN TAPAHTUU?... SveaWebPay Tämä opas kuvailee sen mitä tarvitsee tehdä, jotta pääsee nopeasti alkuun SveaWebPay maksujen kanssa. Oppaan tarkoituksena on antaa lukijalleen käsitys avautuvista mahdollisuuksista, joita maksupalvelumme

Lisätiedot

Ree#a Nousiainen & Johanna Vehkoo 9.12.2013 Haaga- Helia

Ree#a Nousiainen & Johanna Vehkoo 9.12.2013 Haaga- Helia Ree#a Nousiainen & Johanna Vehkoo 9.12.2013 Haaga- Helia Mikä Long Play? Uusi digitaalinen julkaisu, joka keskittyy pitkiin tutkiviin juttuihin ja narratiiviseen journalismiin. Juttuja myydään 3,90 euron

Lisätiedot

PK konepaja digitalisaation pyörteissä

PK konepaja digitalisaation pyörteissä PK konepaja digitalisaation pyörteissä Teollisuus ja digitalisaatio -seminaari 3.9.2015 Technopolis Hermia. Harri Jokinen Toimitusjohtaja Nomet Oy Alihankintakonepaja, liikevaihto 8,2 M, 52 osaajaa ja

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot