Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Sivistysjohtaja Juha Tolonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Sivistysjohtaja Juha Tolonen"

Transkriptio

1 Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Sivistysjohtaja Juha Tolonen

2 Laukaan kouluverkon uudistus - aluekoulumalli Tarvaalan, Savion ja Vuonteen kylälle rakennetaan parhaillaan uutta kylien yhteistä koulua - Ekokoulua! Uusi koulu ja päiväkoti valmistuu keväällä Koulu 100 vuodeksi 100 oppilaalle Rakentaminen alkoi Suomi 100 v. juhlavuotena!

3 Taustaa Reilun sadan vuoden aikana Suomi on siirtynyt uusiutuvasta omavaraisesta energiahuollosta ja elintarvikeomavaraisuudesta merkittävään tuontiriippuvuuteen ja uusiutumattomien energialähteiden käyttöön. Suunnanmuutos: kauppataseen tasapainottaminen, vientiriippuvuuden vähentäminen, uudet työpaikat. Siirtyminen jatkuvasta kasvusta alueelliseen omavaraisuuteen ja resurssiviisauteen. Murroksen toteuttamisessa koululla voisi olla keskeinen rooli, koska kysymys on suurelta osin toimintatapojen ja ajattelumallien muutoksesta nykyteknologiaa soveltaen Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 3

4 Taustaa Kuntarakenteen muuttuessa syntyy maaseutumaisia kaupunkeja, joissa on elinvoimaisia kasvukyliä/ taajamia. Koulu- ja päiväkotipalvelut ovat lähipalveluja. Tarvitaan uusia innovatiivisia ratkaisuja lähipalvelujen tuottamiseksi kustannustehokkaasti ja kestävästi Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 4

5 Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 5

6 Tavoitteita ja keinoja Rakennuksen käyttöikä yli 100 vuotta! Terveellinen, turvallinen ja kestävä Hiilijalanjäljen minimointi rakentamisessa ja ylläpidossa Puun käytön maksimointi rakentamisessa (hiilivarasto) Mahdollisimman matalat elinkaarikustannukset Omavaraisuus; aurinkosähkö ja biokaasu energian lähteenä Monikäyttöisyys ja muuntojoustavuus Tilojen käyttöaste suuri Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 6

7 Ekokoulun toiminnot Peruskoulu uusi oppimisympäristö, uusi opetusteknologia esikoulu ja 1-6 luokat, lv reipas 100 oppilasta Päiväkoti 2 ryhmää kunnallinen päivähoito vs. yrittäjävetoinen, tällä hetkellä kallistuu kunnallisen päivähoidon puolelle! Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 7

8 Ekokoulun toiminnot Valmistuskeittiö kunnan ruokapalvelu vs. yrittäjävetoinen juhlat ja tapahtumat Mediateekki Teknisen työn tila monitoimipaja tai verstas kevennetty toimintamalli alakoulun tarpeisiin Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 8

9 Muita ajateltuja toimintoja Kylätalo iltakäyttöön Vanhusten palvelupiste Kierrätyspiste Lähiruokamyyntipiste Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 9

10 KYLIEN TALOLLA TAPAHTUU. lounaspaikka palvelupisteet juhlatila myös kyläläisten yksityistilaisuuksiin kylien omat tapahtumat iltakäyttö, mediateekki, harrastukset käyttö kesällä Yhteisöllinen ja ekologinen kylien talo! Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 10

11 Lähiruoan osuus 50% Koulu- ja päiväkotiruokailu Valmistuskeittiö, jossa mahdollisuus lähiruoka-raaka-aineiden käsittelyyn vs. esikäsitelty raaka-aine Koulun oma viljely vs. kasvihuone, yhteistyö lähiruokayrittäjien kanssa Kunnan ruokapalvelu vs. yrittäjävetoinen Lähiruokamyyntipiste Yhteistyö lähiruokayrittäjien kanssa Kunnan ruokapalvelu vs. yrittäjävetoinen Lähiruokamyyntipiste Ravitsemussuositukset, lait ja asetukset Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 11

12 Tilat Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 12

13 Mitä nyt meneillään Kolmen kyläkoulun toimintakulttuurin yhdistäminen ei ole helppo juttu, vaikka - uuden koulun henkilökunta on tuttu ja tunnemme toisemme hyvin - koulujen henkilökunta, oppilaat, vanhemmat sekä kyläläiset ovat olleet mukana suunnittelussa - yhteisiä opettajia jo nyt! Lukuvuoden aikana henkilöstön työnohjausta ja koulutusta Oppilaiden huomioimista muutoksessa; kuluvan lukuvuoden aikana yhteisiä tapahtumia, retkiä jne. Mitä oppilaat (ja opettajat) voisivat tuoda mukanaan uuteen kouluun? Miten Ekokoulun henki näkyy ja tuntuu päiväkodin ja koulun arjessa? Koulun nimikilpailu päättyy huomenna! Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 13

14 Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 14

15 Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 15

16 Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä 16

17 Kiitos! Ja kiitos kun tulitte Pinta-ala: Laukaaseen! Laukaa on maaseutumainen ja elinvoimainen asukkaan kasvukunta Jyväskylän seudulla. Laukaassa on monipuoliset asumismahdollisuudet, toimivat palvelut, korkeaa osaamista ja monipuolista yrittäjyyttä. 825,45 km 2 Rantaviivaa: km etunimi.sukunimi@laukaa.fi facebook.com/laukaankunta laukaa.fi Laukaan kunta Asukasluku: Laukaan kunta, Laukaantie 14, PL 6, Laukaa

Laukaan Ekokoulu. Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015

Laukaan Ekokoulu. Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015 Laukaan Ekokoulu Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015 Laukaan Ekokoulu-hanke Hankkeessa suunnitellaan Vuonteen alueelle Savion, Tarvaalan ja Vuonteen kylien yhteistä kylien koulua, joka on monella

Lisätiedot

YHTENÄISKOULUKAMPUS SEMINAARI VIRRAT

YHTENÄISKOULUKAMPUS SEMINAARI VIRRAT YHTENÄISKOULUKAMPUS SEMINAARI VIRRAT LAUKAAN EKOKOULU 17.8.2017 YHTENÄISKOULUKAMPUS SEMINAARI VIRRAT 17.8.2017 Hankkeen aluetaloudelliset tavoitteet ja toteuttaminen LÄHTÖKOHTA kolmen kyläkoulun yhdistäminen

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä LAUKAAN KUNTA Varhaiskasvatussuunnitelma Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä Prosessin aloitus varhaiskasvatuksen johtoryhmässä helmikuussa 2016 Vasu-työryhmän perustaminen

Lisätiedot

VIHTAVUOREN KOULUKESKUS TEKNINEN LAUTAKUNTA. Rakennuttaja Pekka Mikkonen

VIHTAVUOREN KOULUKESKUS TEKNINEN LAUTAKUNTA. Rakennuttaja Pekka Mikkonen VIHTAVUOREN KOULUKESKUS TEKNINEN LAUTAKUNTA Rakennuttaja Pekka Mikkonen 25.4.2019 Pellettilämpölaitos E- osa Pinta-alat: A- osa B- osa 1.- 5. C- osa D- osa 6.- 9. Tilaelementti 369,0 hym2 A- peruskorjaus

Lisätiedot

Puupäivä Kokemuksia puukouluista Satavuon koulu ja päiväkoti Laukaan ekokoulu. Rakennuttaja Pekka Mikkonen

Puupäivä Kokemuksia puukouluista Satavuon koulu ja päiväkoti Laukaan ekokoulu. Rakennuttaja Pekka Mikkonen Puupäivä 2.11.2018 Kokemuksia puukouluista Satavuon koulu ja päiväkoti Laukaan ekokoulu Rakennuttaja Pekka Mikkonen 2.11.2018 Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä Arkkitehtipalvelu Oy Tero Wéman 10 toimintavuotta

Lisätiedot

Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019

Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019 Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019 Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja Eero Raittila talousjohtaja 19.11.2018 Esityksen sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia ja toiminnalliset painopistealueet 3. Tulopohja

Lisätiedot

Tilinpäätös Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja. Lasse Leppä talousjohtaja

Tilinpäätös Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja. Lasse Leppä talousjohtaja Tilinpäätös 2016 Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja Lasse Leppä talousjohtaja Kasvu ja kehityspanostukset ovat vaikuttaneet myönteisesti elinkeinoelämän arvioon kunnan toiminnasta! Esimerkiksi esityksen nimi,

Lisätiedot

Savion ja Vuonteen kylien kyläilta

Savion ja Vuonteen kylien kyläilta Savion ja Vuonteen kylien kyläilta 21.2.2017 Mari Holmstedt kaavoitusjohtaja Savion ja Vuoteen kylien kyläilta Ekokoulu ja kyläselvitys klo 17.30 19.00 Avaussanat kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt Laukaan

Lisätiedot

Hankesuunnittelua 7.5.2015. Eija Hanhimäki, kunnanvaltuutettu, Petäjävesi

Hankesuunnittelua 7.5.2015. Eija Hanhimäki, kunnanvaltuutettu, Petäjävesi Hankesuunnittelua 7.5.2015 Eija Hanhimäki, kunnanvaltuutettu, Petäjävesi Ylä-Kintaus on vireä, maaseudun kylä Petäjäveden kunnan Jyväskylän puoleisella alueella Kohtuullinen matka moniin taajamiin: Petäjävesi

Lisätiedot

Savio-Puttolan ja Vuonteen kylien asukaskyselyn tulokset. Kati Matilainen Projektityöntekijä

Savio-Puttolan ja Vuonteen kylien asukaskyselyn tulokset. Kati Matilainen Projektityöntekijä Savio-Puttolan ja Vuonteen kylien asukaskyselyn tulokset Kati Matilainen Projektityöntekijä Savio-Puttolan ja Vuonteen asukaskysely Savio-Puttolan ja Vuonteen kyläselvityksen yhteydessä laadittiin asukaskysely,

Lisätiedot

Tilinpäätös Eero Raittila talousjohtaja

Tilinpäätös Eero Raittila talousjohtaja Tilinpäätös 2018 27.3.2019 Eero Raittila talousjohtaja Laukaan kunnan organisaatio Tilannekuva: väestö, työllisyys ja rakentaminen Väestömäärän vuosimuutos kunnittain 2018, % (suluissa muutos henkilömääränä;

Lisätiedot

Tilinpäätös Laukaan kunta. Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja. Lasse Leppä talousjohtaja

Tilinpäätös Laukaan kunta. Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja. Lasse Leppä talousjohtaja Tilinpäätös 2017 Laukaan kunta Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja Lasse Leppä talousjohtaja 5.4.2018 2 Laukaassa Keski-Suomen tyytyväisimmät asukkaat EPSI rating tutkimus 5.4.2018 Esimerkiksi esityksen nimi,

Lisätiedot

Puurakentaminen ja elinkaariajattelu

Puurakentaminen ja elinkaariajattelu Puurakentaminen ja elinkaariajattelu Porvoon puukortteliseminaari 20.9.2018 Arkkitehti, TkT Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Tavoitteet Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi alatunnisteeseen

Lisätiedot

NIEMEN ASUNNOT TEKNINEN LAUTAKUNTA LO P P U R A P O R T T I

NIEMEN ASUNNOT TEKNINEN LAUTAKUNTA LO P P U R A P O R T T I NIEMEN ASUNNOT TEKNINEN LAUTAKUNTA LO P P U R A P O R T T I 1 4. 1 1. 2 0 1 7 TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.11.2017 TARVESELVITYS JA TOTEUTUSTAPA Hanke liittyy Laukaan kunnassa laadittuun selvitykseen, jossa

Lisätiedot

Rakentamisen periaatteet ranta-, kyläja haja-asutusalueilla

Rakentamisen periaatteet ranta-, kyläja haja-asutusalueilla Rakentamisen periaatteet ranta-, kyläja haja-asutusalueilla Va l k o l a 6. 2. 2 0 1 8 Mari Holmstedt kaavoitusjohtaja Laukaan kylien kehittäminen Kuntastrategia 2020; Laukaa sydäntä ja elinvoimaa Elinvoimainen

Lisätiedot

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin tervehdys

Jyväskylän kaupungin tervehdys Jyväskylän kaupungin tervehdys Kunta- ja palvelurakenneseminaari 18.10.05 Paviljonki Kuntien vuosikatteet maakunnittain vuosina 2003-2004, euroa/asukas Uusimaa Itä-Uusimaa Pirkanmaa Satakunta Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola /

Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola / Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos Pasi Ahola / 3.10.2017 Turun väestönkehitys 2011-2017 ja Tilastokeskuksen ennuste 2015-2030 220 000 Toteutunut 2011-2016 Ennuste 2015-2030

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA TAUSTAA Markkuun seudun kyläyhdistys ja aiemmin kylätoimikunta on toiminut aktiivisesti pian 20 vuotta Kylän alueella asuu tällä hetkellä arviolta yli 300 henkeä Aktiivista ja elinvoimaista ydinmaaseutua

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin.

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin. KH 29.1.2013 LIITE Paltamon perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan laatukäsikirja 1 Johtaminen Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan koordinoinnista, arvioinnista ja valvonnasta vastaa Paltamon

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Terveellinen ja ekologinen päiväkoti Laukaan Kuhamäkeen suomalaisesta hirrestä

Terveellinen ja ekologinen päiväkoti Laukaan Kuhamäkeen suomalaisesta hirrestä Terveellinen ja ekologinen päiväkoti Laukaan Kuhamäkeen suomalaisesta hirrestä Kuhamäki, Laukaa Päiväkoti on 96-paikkainen, tilat suunnitellaan joustavasti pienryhmätoiminta, luonnontiedepainotus ja asuinalueen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Joustavat oppimisen tilat. innostavat aktiiviseen oppimiseen

Joustavat oppimisen tilat. innostavat aktiiviseen oppimiseen Joustavat oppimisen tilat innostavat aktiiviseen oppimiseen Mistä JOT-hankkeessa on kysymys? Espoon sivistystoimi on käynnistänyt Joustavat oppimisen tilat -hankkeen (JOT), jossa koulujen oppimisympäristöjä

Lisätiedot

V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018

V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018 V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018 A s i a k a s k y s e l y n t u l o k s e t 1. Vastaajantaustatiedot: Valitseseuraavistavaihtoehdoistaparhaitenvastausnäkökulmaasikuvaavavaihtoehto:

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiruoasta

Elinvoimaa lähiruoasta Elinvoimaa lähiruoasta BioVirrat Alueen yrityksiltä ja elinkeinoelämän toimijoilta tullut vahva viesti, että kehittämistoimintaa ja koulutusta pitää suunnata jo alueella oleviin luontaisiin vahvuuksiin

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain

Lisätiedot

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Parkanon koulukampus Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Lähtökohdat ja tavoite vuonna 2015 Kaksi alakoulua, yläkoulu ja lukio, 600+100 oppilasta

Lisätiedot

Energia- ja materiaalitehokkuus: Mihin pitää varautua? Säätytalo Erityisasiantuntija Matti Kuittinen

Energia- ja materiaalitehokkuus: Mihin pitää varautua? Säätytalo Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Energia- ja materiaalitehokkuus: Mihin pitää varautua? Säätytalo 6.9.2018 Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Tavoitteet Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi alatunnisteeseen

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Uusia (?) rooleja koulurakennukselle Mikkelin Ihastjärvellä. Kumppanuuspäivä 14.10.2015 Manu Rantanen

Uusia (?) rooleja koulurakennukselle Mikkelin Ihastjärvellä. Kumppanuuspäivä 14.10.2015 Manu Rantanen Uusia (?) rooleja koulurakennukselle Mikkelin Ihastjärvellä Kumppanuuspäivä 14.10.2015 Manu Rantanen www.helsinki.fi/yliopisto 15.10.2015 1 Kuvat: Manu Rantanen www.helsinki.fi/yliopisto 15.10.2015 2 Sisältö

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7295/2014 Etelä-Suomi 13.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 29. 30.9. 2014 klo 9.00

Lisätiedot

Lapin Perussuomalaisten Kuntavaaliohjelma 2017

Lapin Perussuomalaisten Kuntavaaliohjelma 2017 Lapin Perussuomalaisten Kuntavaaliohjelma 2017 Yritystoiminta elinvoiman perusta Kaavoitus kuntoon: Ei standardi kaavoja -> Maaseudulla riittävän suuret tontit. Kaupungeissa/taajamissa helposti tavoiteltavia

Lisätiedot

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian päivä III 27.10.2014 Asikkala Petra Korkiakoski, HAMK Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke Esityksen sisältö Kestävän

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

Liikkuva koulu tiiviisti tutkimuksesta

Liikkuva koulu tiiviisti tutkimuksesta Liikkuva koulu tiiviisti tutkimuksesta Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja Marko Kantomaa, erikoistutkija Kaarlo Laine, yksikönjohtaja Katariina Kämppi, tutkija Sisältö Liikkuva koulu - tutkimus ja seuranta

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

LAUKAAN EKOKOULU HANKESUUNNITELMA 15.09.2015

LAUKAAN EKOKOULU HANKESUUNNITELMA 15.09.2015 Laukaan kunta Kasvun ja oppimisen lautakunta Tekninen lautakunta PL 6 41341 Laukaa LAUKAAN EKOKOULU HANKESUUNNITELMA 15.09.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 YHDYSHENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT JA HANKESUUNNITTELUTYÖRYHMÄ...

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta I Pääministeri Juha Sipilä

Kestävää kasvua biotaloudesta I Pääministeri Juha Sipilä Kestävää kasvua biotaloudesta 14.3.2016 I Pääministeri Juha Sipilä Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 190 0 201 4 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7752/2014 Etelä-Suomi 29.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 7.-8.10. ja 11.11.2104 klo

Lisätiedot

LUONTO- JA TIEDEPÄIVÄKOTI LAUKAA

LUONTO- JA TIEDEPÄIVÄKOTI LAUKAA LUONTO- JA TIEDEPÄIVÄKOTI LAUKAA NORLANDIA PÄIVÄKODIT 15.6.2017 JULKINEN KARSITTU VERSIO Tästä esityksestä Tämä esitys on karsittu ja tiivistetty versio hakemuksestamme niin että kaikki salassa pidettävä

Lisätiedot

Sälinkään koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma / Maankäyttölautakunnan lausunto

Sälinkään koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma / Maankäyttölautakunnan lausunto Maankäyttölautakunta 101 16.09.2015 Sälinkään koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma / Maankäyttölautakunnan lausunto 48/10.03.02/2015 Maankäyttölautakunta 101 Mäntsälän kunta/tekniset palvelut pyytää maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa

Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa Perusopetukseen valmistava opetus -opetussuunnitelmatyöstä käytäntöön Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa 23.9.2016 1. Kokkola/Hollihaan koulu Väestö ja kielisyys

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI KUTSU ESAVI/11408/2014 10.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 16. 17.2. ja 26.3.2105 klo 9.00 alkaen

Lisätiedot

Liikkuva koulu Paasitorni Palvelujohtaja Mika Mäkelä

Liikkuva koulu Paasitorni Palvelujohtaja Mika Mäkelä Liikkuva koulu Paasitorni 1.12.2016 Palvelujohtaja Mika Mäkelä Aika ennen https://www.youtube.com/watch?v=gsaalcjnns Liikkuva koulu laajenee kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä HENKILÖSTÖ TAITOJEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

Hankkeen tausta ja tarve

Hankkeen tausta ja tarve Yhteiset strategiat Kaupungin strategiassa 2013-2016 todetaan että kaupungin vahvuus perustuu turvalliseen ja viihtyisään elinympäristöön, elinvoimaisiin kyliin, laadukkaisiin ja kustannustehokkaisiin

Lisätiedot

LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN

LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 26.9.2011 Apulaisrehtori Arja Makkonen, Kitee KITEE sijaitsee Itä Suomessa, Keski Karjalassa kaupungin

Lisätiedot

Käynnistämistapaaminen

Käynnistämistapaaminen Käynnistämistapaaminen Oulunkylän ala-asteen laajennus ja uusi lasten päiväkoti 12.3.2019 Klo 17-18:30 Käynnistämistapaamisessa mukana Outi Rinta-Filppula, rehtori, Oulunkylän ala-asteen koulu Arjariitta

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Parasta kylissä. Kehitysjohtaja Markku Heinonen L A PPEE N R A N N A N K A U P U N KI 2.6.2010 1

Parasta kylissä. Kehitysjohtaja Markku Heinonen L A PPEE N R A N N A N K A U P U N KI 2.6.2010 1 Parasta kylissä Kehitysjohtaja Markku Heinonen L A PPEE N R A N N A N K A U P U N KI 2.6.2010 1 Joutseno osana Lappeenrantaa Kuntaliitos toteutunut onnistuneesti. Joutsenon kuten Ylämaankin palvelut on

Lisätiedot

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ HIRSIRAKENTAMISTA PUDASJÄRVELLÄ 1700-LUVULLA PUDASJÄRVEN KIRKKO MAAILMAN PISIN KATETTU HIRSIAITA 1370 m 1884 LAKARIN KOULU TOIMII KOULUKÄYTÖSSÄ EDELLEEN 1980-LUVUN HIRSITALOKORTTELI

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

Asiakasraati

Asiakasraati Asiakasraati 24.3.2011 Vuorohoito Jyväskylässä Lapsia päivähoidossa n. 4800 Lapsia vuorohoidossa n. 470 Paikkoja vuorohoitoyksiköissä 712 Myllytuvan päiväkoti ma-pe klo 5.30-22.00 Kuokkalan päiväkoti ma-pe

Lisätiedot

Kuulemistilaisuudet. Nojanmaan ja Nätkin koulujen 6.-luokkalaisten siirtyminen Mertalan kouluun alkaen

Kuulemistilaisuudet. Nojanmaan ja Nätkin koulujen 6.-luokkalaisten siirtyminen Mertalan kouluun alkaen Kuulemistilaisuudet Nojanmaan ja Nätkin koulujen 6.-luokkalaisten siirtyminen Mertalan kouluun 1.8.2013 alkaen Perusopetuksen oppilasmäärän kokonaisennakointi 3500 3000 2963 2929 2860 2770 2709 2500 2634

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Maahanmuuttajat maaseudun arjessa hanke jatkaa Maahanmuuttajat kylille -hankkeen hyvien käytäntöjen jalkauttamista

Lisätiedot

Ohjelma Kahvi Tervetuloa. Ajankohtaista hankinnoista Jarmo Pasanen / Veli Puttonen. Kunnan tulevat hankinnat Jarmo Pasanen

Ohjelma Kahvi Tervetuloa. Ajankohtaista hankinnoista Jarmo Pasanen / Veli Puttonen. Kunnan tulevat hankinnat Jarmo Pasanen V Hankintafoorumi Ohjelma 16.30 Kahvi 17.00 Tervetuloa Eero Raittila Ajankohtaista hankinnoista Jarmo Pasanen / Veli Puttonen Kunnan tulevat hankinnat Jarmo Pasanen Keskustelua ja kehitysideoita 18.30

Lisätiedot

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 5/2008. Sivistyslautakunta 11.08.2008

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 5/2008. Sivistyslautakunta 11.08.2008 ASIALISTA 5/2008 Sivistyslautakunta 11.08.2008 **************************************************************************************** Kokousaika Ma 11.08.2008 klo 16:30 Kokouspaikka Paloaseman johtokeskus

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Kurre 7 työjärjestyssovelluksen käyttöönotto 2008-2009 ja mitä sen jälkeen?

Kurre 7 työjärjestyssovelluksen käyttöönotto 2008-2009 ja mitä sen jälkeen? Kurre 7 työjärjestyssovelluksen käyttöönotto 2008-2009 ja mitä sen jälkeen? Kurre 7 käyttöönoton taustaa 49 alakoulua 9 yhtenäistä peruskoulua 18 yläkoulua 7 erityiskoulua 11 lukiota 1 iltalukio 95 koulua

Lisätiedot

JOROISTEN YHTENÄISKOULU - HANKEPROSESSI

JOROISTEN YHTENÄISKOULU - HANKEPROSESSI 7.4.2014 JOROISTEN YHTENÄISKOULU - HANKEPROSESSI PVM LOPULLINEN MÄÄRÄAIKA PÄÄMÄÄRÄ SAAVUTETTU Joroisten sivistystoimi/ Perusopetus Joroisten perusopetus kokonaan yhtenäiskoulussa lukuvuoden 2015-2016 alussa

Lisätiedot

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen Lapin kuntapäivä 25.9.2015 Ratkaisujen Suomi Strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Työllisyys ja kilpailukyky 1. Kilpailukyvyn vahvistaminen yrittäjyyden ja

Lisätiedot

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriryhmän koontia

Opetus- ja kulttuuriryhmän koontia Opetus- ja kulttuuriryhmän koontia Selvitysryhmän kokoukseen 29.10.2013 Petäjävedellä Työryhmän puolesta kunnanjohtaja Matti Mäkinen Työryhmän toiminnasta Työryhmä on kokoontunut kahdesti 3.10 ja 23.10

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen 15.1.2019 Keravan varhaiskasvatus Tervetuloa esiopetukseen Hannele Koskinen, varhaiskasvatusjohtaja Videotervehdys eskaripäivästä Savion päiväkoti Oppiminen

Lisätiedot

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1 Rokua 24.11.2017 1 Tehtävä 1: Ihannekuntaa tai sen toimintaa kuvaavia sanoja Elävä Terve Esteetön Ekologinen Reilu Elinvoimainen Yritteliäs

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Kiihdyttämön ja KEINOn hyvät julkisten hankintojen esimerkit kunnille

Kiihdyttämön ja KEINOn hyvät julkisten hankintojen esimerkit kunnille Kiihdyttämön ja KEINOn hyvät julkisten hankintojen esimerkit kunnille Kuntien keinot hiilineutraaliin kiertotalouteen Helsinki 23.5.2019 Jarmo Linjama SYKE, Kulutuksen ja tuotannon keskus Kuva: LPR-Arkkitehdit

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

Raportin otsikko: Kysely varhaiskasvatuksen henkilöstölle

Raportin otsikko: Kysely varhaiskasvatuksen henkilöstölle Vastaajien kokonaismäärä: 28 1. Työskentelen, valittujen vastausten lukumäärä: 28 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50% Liljan päiväkodissa 46% Satulaivan päiväkodissa 46% Loiskeen esiopetusryhmä ja

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET

KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET 2017-2018 Lasten- ja nuorten koulutuksista vastaa nuoriso-ja koulutuspäällikkö. Koulutukset järjestetään pääsääntöisesti tilauskoulutuksina.

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 Sivu 1 / 5 Janakkalan Keskustan, Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Vihreiden yhteinen TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 1. JANAKKALA on elinvoimainen, elämänmyönteinen, kasvava, yhtenäinen,

Lisätiedot

KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA

KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA 5.10.2017 Venanzia Rizzi Limingan kunnanarkkitehti RENESSANSSI 1490 HUMANISMI: mies on universumin keskipiste. Kaikki

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Kuntarahoituksen vihreä rahoitus fiksun rakentamisen vauhdittajana

Kuntarahoituksen vihreä rahoitus fiksun rakentamisen vauhdittajana Kuntarahoituksen vihreä rahoitus fiksun rakentamisen vauhdittajana Rovaniemi, 2.2.2018 Kuntarahoitus Oyj Lainakanta 20,9 miljardia euroa* Suomen 3. suurin rahoituslaitos* Liikevoitto 95,9 miljoonaa euroa*

Lisätiedot

Tekevien ihmisten Sonkajärvi

Tekevien ihmisten Sonkajärvi Tekevien ihmisten Sonkajärvi Viihtyisyyttä arkeen ja vapaa-aikaan Sonkajärvellä Sonkajärvi on viihtyisä ja luonnonkaunis kunta Ylä-Savon seudulla. Kunnassa on kaksi taajamaa, Sonkajärven ja Sukevan kirkonkylät,

Lisätiedot

Yhtenäisperuskoulu 1-9 Koulu aloitti toimintansa 2008 koulua suunniteltaessa tavoiteltiin joustavia tiloja ja läpinäkyvyyttä 1016 oppilasta, koulu

Yhtenäisperuskoulu 1-9 Koulu aloitti toimintansa 2008 koulua suunniteltaessa tavoiteltiin joustavia tiloja ja läpinäkyvyyttä 1016 oppilasta, koulu Perustietoja Yhtenäisperuskoulu 1-9 Koulu aloitti toimintansa 2008 koulua suunniteltaessa tavoiteltiin joustavia tiloja ja läpinäkyvyyttä 1016 oppilasta, koulu kasvaa voimakkaasti 846 oppilasta 1-6 luokilla,

Lisätiedot

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus Palveluverkon uudistaminen Kuulemistilaisuus 3.12.2015 Tarkastelun lähtökohtia oppilaslähtöisyys ja pedagoginen tasa-arvo oppimisympäristöissä opetusvälineet ja teknologia uuden opetussuunnitelman tuomat

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIVERKKO VUOTEEN

PÄIVÄKOTIVERKKO VUOTEEN PÄIVÄKOTIVERKKO VUOTEEN 2020 Kymppi - Moni / Tilannekatsaus 31.5.2012 Ulla Rannanheimo aluekeskuksen palvelut aluekeskuksen palvelut Ydinkeskustan palvelut aluekeskuksen palvelut Maaseutukylä lähikeskus

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoimintaa ollut kunnassa vuodesta 1992. Keskus toimii nyt neljättä

Lisätiedot

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Marja-Liisa Tapio-Biström MMM Luomutoimijoiden kiertotalousseminaari Hämeenlinna 29.1.2016 31.1.2016 1 Sisältö tulevaisuuden mahdollisuudet biotalousstrategia

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA

ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA HELJÄ AARNIKKO / JUHANA RAUTIAINEN 12.4.2012 2 HAJARAKENTAMISEN TYÖPAJA Yhdyskuntarakenteen seuranta (YKR) Taajama YKR-Taajama on vähintään 200

Lisätiedot