Hallilan raitiotiepysäkin osallistava havainnekuva KYSELYN TULOKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallilan raitiotiepysäkin osallistava havainnekuva KYSELYN TULOKSET"

Transkriptio

1 Hallilan raitiotiepysäkin osallistava havainnekuva KYSELYN TULOKSET

2 Tampereen raitiotie tulee kulkemaan Hallilan kohdalla metsässä. Hallilan raitiotiepysäkiltä on kulku myös Lukonmäkeen Hervannan valtaväylän ali tulevaa Siikin alikulkua pitkin. Kaikki kulkureitit pysäkille rakennetaan esteettömiksi, lisäksi pysäkille tulee polkupyörille liityntäpysäköintipaikkoja. Metsäinen sijainti antaa mahdollisuudet kehittää Hallilan raitiotiepysäkistä omaleimainen metsäpysäkki. Hallilan pysäkkiympäristön kehittämistä koskevaan kyselyyn sai vastata 23. kesäkuuta 2017 asti. Hallilan kyselyssä kaupunkilaiset tutustuivat pysäkkiympäristön vaihtoehtoihin havainnekuvan avulla, ja valita vaihtoehdoista itselleen mieleisimmät. Vaihtoehtoja selattiin klikkaamalla hiirellä kuvan alla olevia tekstilaatikoita. Kyselyn tuloksia hyödynnetään Hallilan pysäkkiympäristön suunnittelussa. Kyselyn laati Tampereen kaupungin toimeksiannosta Villi vyöhyke ry. 2 Kysely verkkoselaimessa. Poh joislu iskan pain ikkeilla void aan valita vaih toeh d ot ku van etu alalle keskelle. Etelälu iska jää ku vassa vasem m alle, h iem an pysäkin viereisen jalkakäytävän taakse. Reu n u s on ku vassa etu alalla. Klikkaam alla m etsän reu n at -pain ikkeita vaih tu vat m etsän reu n at ku van m olem m illa reu n oilla.

3 Vastaajien taustatiedot Vastausten tarkastelua Havainnekuvakysely oli avoinna vastauksille touko-kesäkuussa 2017 noin neljän viikon ajan. Kyselyyn saatiin 356 vastausta. Vastaajat olivat pääosin Tampereelta. Ulkopaikkakuntalaisia oli vain yhdeksän prosenttia vastaajista. Suosituin vaihtoehtojen yhdistelmä Hallilan raitiotiepysäkin ympäristöksi oli metsäpuutarha eteläluiskaan, kivireunus ja puusto pohjoisluiskaan sekä hoidetut reunametsät. Toiseksi suosituin vaihtoehto sisälsi samat vaihtehdot hoitamattomilla reunametsillä. Kolme seuraavaksi suosituinta vaihtoehtojen yhdistelmää olivat sellaisia, joissa pohjoisluiskassa oli puuston sijaan tuore niitty. Kyselyn taustamuuttujiksi pyydettyjen postinumeroiden perusteella vastaajien asuinpaikat painottuivat selvästi tulevan raitiotien rakentamisen 1. vaiheen reitin tienoille. Esimerkiksi Länsi-Tampereelta saatiin kyselyyn niukasti vastauksia. Yksittäisinä elementteinä tarkasteltuna eteläluiskassa metsäpuutarha oli selvästi suositumpi (256 vastaajaa, 72 %) kuin nurmikko (100 vastaajaa, 28 %). Pohjoisluiskaan kivistä reunusta toivoi 235 vastaajaa (66 %) ja massiivipuista reunusta kannatti 121 vastajaa (34 %). Puita toivottiin pohjoisluiskaan eniten (116 vastaajaa, 33 %). Pensasmaisista vaihtoehdoista pohjoisluiskaan toivoi atsaleioita 48 vastaajaa (13 %) ja hortensioita 18 vastaajaa (5 %). Pensasmaista kasvillisuutta pohjoisluiskaan kannatti yhteensä 18 prosenttia vastaajista. 3 Avoimista ympäristön vaihtoehdoista pohjoisluiskaan suosituin oli tuore niitty (74 vastaajaa, 21 %). Kuivaa ketoa pohjoisluiskaan toivoi 49 vastaajaa (14 %), kunttaa 42 vastaajaa (12 %) ja nurmikkoa 9 vastaajaa (3 %). Jos keskenään melko samankaltaiset kukkivat ruohovartiset kasvillisuustyypit (niitty ja keto) yhdistettiin, suosi niitä 35 prosenttia vastaajista. Erilaisia avoimia ympäristöjä yhteensä pohjoisluiskaan toivoi 49 prosenttia vastaajista. Reunametsien hoidon osalta vastaukset eivät suosineet merkittävästi kumpaakaan vaihtoehtoa. Hoidettua ja avointa reunametsää toivoi 197 vastaajaa (55%). Luonnontilaista ja sulkeutuneempaa reunametsää kannatti 161 vastaajaa (45 %). Vastauksien muuttujien ristiintaulukoinnissa ei ollut merkitseviä riippuvuuksia. Hoidettuja reunametsiä suosittiin hieman enemmän nurmikkoa toivovien vaihtoehtojen yhdistelmissä kuin muissa vastauksissa, mutta riippuvuus ei ollut merkitsevä.

4 Asuinalueen vaikutus vastauksiin Menetelmän arviointia Asuinalueen merkitys vastauksiin ei ollut merkitsevä. Tulevalla raitiotien reitillä asuvien henkilöiden vastaukset eivät merkitsevästi eronneet muista vastauksista. Ulkopaikkakuntalaisten vastaukset eivät eronneet merkitsevästi tamperelaisten vastauksista. Postinumeron sijaan olisi kyselyssä voinut tiedustella taustamuuttujaksi vastaajan asuinpaikan kadunnimeä. Silloin vastaajia olisi voinut ryhmitellä yksityiskohtaisemmin. Postinumeroalueet olivat raitiotiereitin varren vaikutuksen yksityiskohtaisemman tarkastelun osalta jossain määrin liian laajoja alueita. Postinumeron lisäksi vastaajan taustatiedoksi olisi voinut kysyä myös iän ja sukupuolen. Vastauksien painotuksiin saattoi vaikuttaa se, että visualisoinnissa osa vaihtoehdoista vaikutti graafisesti houkuttelevammilta kuin toiset. Esimerkiksi kuntta-vaihtoehdossa kanervat eivät kukkineet samaan tapaan kuin muissa kukkivia kasveja sisältävissä vaihtoehdoissa. 4

5 Su o si tu i m m a ssa va sta u ksi e n yh d i ste lm ä ssä ku va n e tu a la lle to i vo tti i n p u u sto a 5

6 Tu o re n i i tty o li p u u sto n j ä lke e n to i se ksi su o si tu i n yksi ttä i n e n e le m e n tti ku va n e tu a la lle 6

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA

TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA 2015 TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPAN MAISEMOINTI Käytöstä poistetut soranottoalueet soveltuvat hyvin luonnon monimuotoisuuden kehittämiseen. Soranottoalueet sopivat

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

Santalahden pysäkkitarkastelu

Santalahden pysäkkitarkastelu 26.3.2018 Santalahden pysäkkitarkastelu Johdanto Santalahdessa raitiotie kulkee Rantatie-katua pitkin ja jatkaa sillalla kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (KH:n päätös 12.2.2018). Santalahden kohdalla

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011 KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE Kirjekysely ja verkkokysely 2011 Kesä 2011 JOHDANTO Tässä raportissa on tulokset helsinkiläisille kohdistetusta kyselytutkimuksesta, jonka katu-

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

Hyvinvointikyselyn 2018 tulokset Yhteenveto

Hyvinvointikyselyn 2018 tulokset Yhteenveto Hyvinvointikyselyn 2018 tulokset Yhteenveto Vastauksia kyselyyn saatiin 417 kpl Tässä yhteenvedossa esitetään vastausten pohjalta esille nousseita keskeisimpiä tuloksia ja huomioita Yhteenvedosta tehdään

Lisätiedot

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto i lc 12. Ö/ 1 ( 5 ) LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 1=Täysi n en mi eltä. 2=Jokseenki n er i m ieltä, 3= En osaa sanoa 4= Jokseenki n sa m a a mieltä, 5= Täysin sa ma a

Lisätiedot

Metsäkyselyn tuloksia. Markus Makkonen ja Lauri Frank Jyväskylän yliopisto

Metsäkyselyn tuloksia. Markus Makkonen ja Lauri Frank Jyväskylän yliopisto Metsäkyselyn tuloksia Markus Makkonen ja Lauri Frank Jyväskylän yliopisto 28.11.2016 Aineiston keräys Aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä touko-kesäkuussa 2016 Kutsu kyselyyn lähetettiin 76 014 Suomen

Lisätiedot

Hirsitaloasukkaiden terveys ja

Hirsitaloasukkaiden terveys ja Hirsitaloasukkaiden terveys ja tyytyväisyys y Altti-tutkimukseen perustuva selvitys Fil. yo. Mira Anttila, FM Maria Pekkonen, Dos. Ulla Haverinen-Shaughnessy Asumisterveyden ja rakennusten terveellisyyden

Lisätiedot

MYLLYSAAREN KETO OSALLISTAVA LUONNONHOITO

MYLLYSAAREN KETO OSALLISTAVA LUONNONHOITO MYLLYSAAREN KETO OSALLISTAVA LUONNONHOITO 2015 MYLLYSAAREN KEDON MAHDOLLISUUDET Tampereen ydinkeskustan eräs hienoimmista luontokohteista sijaitsee Tampellan asuinalueella, Tammerkosken ja rautatien kainalossa.

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017 Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017 Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden aikana?

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9. Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.2016 Jokke Eljala Sisällysluettelo Tiivistelmä päälöydöksistä 3-11 Toiveet kuntapuolelta

Lisätiedot

SAMMONKATU SAMMONKATU JAAKON- SARVI- KATU SARVIJAAKONKATU 1: Kalevanrinteen katujen yleissuunnitelma, Liite 3 Asemapiirros 1/4

SAMMONKATU SAMMONKATU JAAKON- SARVI- KATU SARVIJAAKONKATU 1: Kalevanrinteen katujen yleissuunnitelma, Liite 3 Asemapiirros 1/4 KTOS L:\PROJEKTT_2012\1510001046 KLEVRTEE KTUJE YS\14_TULOKSET\3.KTUJE YLESSUUTELM\DWG\KLEVRE YS.DWG Tulostettu: 26.6.2013 n- JO KELLR- SR- JKO- KTU SMMOKTU PYSÄKÖT KORTTEL 4 +100,60 KSPHT 1/2 BUS (varaus)

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Asiakastutkimus 2019

Vaasan joukkoliikenne Asiakastutkimus 2019 Vaasan joukkoliikenne Asiakastutkimus Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2018

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2018 Vaasan joukkoliikenne Feelback 28 Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden aikana?

Lisätiedot

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 485 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli Vastaajien ikä/sukupuoli

Lisätiedot

Raitiotiehankkeen eteneminen

Raitiotiehankkeen eteneminen 23.2.2016 Raitiotiehankkeen eteneminen Raitiotien suunnittelu alkaa 16.6. Kaupunginvaltuusto hyväksyi raitiotien yleissuunnitelman ja päätti raitiotien suunnittelun jatkamisesta 15.6. Valtuusto päätti

Lisätiedot

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Perusraportti Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Kysely toteutettiin Webropol kyselytyökalun avulla ajanjaksolla15.8.-1.9.2016. Vastaajia oli 311. 1. Vastaajan sukupuoli 2. Vastaajan

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Vandell Ari. Valmistelijan yhteystiedot Kaupunginpuutarhuri Timo Koski, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Vandell Ari. Valmistelijan yhteystiedot Kaupunginpuutarhuri Timo Koski, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 13/2016 1 (8) 159 Hervannan valtaväylän puistoalueiden yleissuunnitelma välillä Laulunmaankatu - Kanjoninkatu, Muotialan, Korkinmäen, Hallilan ja Hervannan kaupunginosissa, suunnitelmanumero

Lisätiedot

Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely

Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely 08 8..09 Kyselyn toteutus Palautekysely oli avoinna 9.0.-0..08 Kyselyn kartalla esitettiin alustavan yleissuunnitelman kahden raiteen ratalinja maakuntakaavan maastokäytävässä.

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET

LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET YLEISTÄ KYSELYSTÄ Kyselyllä selvitettiin asukkaiden ja päättäjien näkemyksiä Loviisan Itärannan alueen suunnitteluvaihtoehtoihin. Mielipiteitä

Lisätiedot

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 Analyysin on suorittanut Fiskars Oyj 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tulokset... 3 2.1 Taustatietoa vastaajista... 3 2.1.1Vastaajien vuokratilat... 4 2.2.

Lisätiedot

Sammontalo. asukkaat

Sammontalo. asukkaat Sammontalo asukkaat Asukkaiden kuuleminen toteutettiin Maptionnaire -kyselyllä Kysely oli avoinna 12.4.-23.4.2019 Kyselyä mainostettiin asukastilaisuudesta kertovan tiedotteen yhteydessä, kaupungin verkkosivuilla

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua?

Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? 26.4.2019 Keväällä 2019 toteutetun asumispreferenssitutkimuksen tuloksia 3 " Tutkimuksen tausta ja tavoitteet 4 Tutkimuksen taustaa Tällä hetkellä 54 prosenttia

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018

Lisätiedot

omakotitontit omakotitontit Saaristokaupungin Pirttiniemessä

omakotitontit omakotitontit Saaristokaupungin Pirttiniemessä KUOPON KAUPUNK Maaoaisuuden hallintapalvelut Tarjousten Tarjousten perusteella perusteella yytävät yytävät oakotitontit oakotitontit Saaristokaupungin Pirttinieessä Tarjousten Tarjousten jättöaika jättöaika

Lisätiedot

Kuluttajakysely sähkölaskusta

Kuluttajakysely sähkölaskusta Kuluttajakysely sähkölaskusta 1.10.2014 1 Johdanto Kyselyn on toteuttanut YouGov Finland Energiateollisuus ry:n toimeksiannosta. (Tämä tieto pyydetään kertomaan tuloksia mahdollisesti julkistettaessa).

Lisätiedot

TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ EDELTÄVÄSTÄ TIEDONHAUSTA ASUNTOKAUPASSA 2006 MUUTOSKEHITYS 2002-2006

TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ EDELTÄVÄSTÄ TIEDONHAUSTA ASUNTOKAUPASSA 2006 MUUTOSKEHITYS 2002-2006 Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos ja Tampereen yliopiston kauppakorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto TUTKIMUSRAPORTTI 18.10.2006 YTT FM Lea Ahoniemi Kauppat. yo Maria-Riitta Ahoniemi TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 30.6.2011 1 30.6.2011 T2622-2626 Jari Pajunen Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus- ja

Lisätiedot

PAEKin kyselyt (koonti ) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK)

PAEKin kyselyt (koonti ) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) PAEKin kyselyt (koonti 2018-2019) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) 191 229 219 PERUSOPETUKSESTA JATKO-OPINTOIHIN peruskoulun oppilaista heikosti koulua käyviä

Lisätiedot

PS. Jos vastaanotit Sinulle kuulumattoman viestin, pyydän ilmoittamaan siitä viipymättä allekirjoittaneelle ja tuhoamaan viestin, kiitos.

PS. Jos vastaanotit Sinulle kuulumattoman viestin, pyydän ilmoittamaan siitä viipymättä allekirjoittaneelle ja tuhoamaan viestin, kiitos. Teamware Office' Posti Saapunut posti : Olavi Heikkisen lausunto Lähettäjä : Karjalainen Mikko Vastaanottaja : Leinonen Raija Lähetetty: 18.1.2013 10:29 He i! Korjasin nyt tämän spostiliitteenä olevaan

Lisätiedot

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies) olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä

Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä 1 Kyselyn y sisältö 1. Etusivu, jolla tietoa alueen suunnittelusta ja kyselystä 2. Taustatiedot

Lisätiedot

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos ASUKASKYSELY 1.9.-30.9.2018 Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos Yhteenveto 9.4.2019 2 / 12 1 JOHDANTO Raahen kaupungissa on vireillä asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatiminen Pikkulahden

Lisätiedot

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018 Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018 Tiivistelmä, Joensuun seutu 22.2.2019 Sisällysluettelo Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät seuduittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen

Lisätiedot

METSÄN KYLVÖ JA ISTUTUS

METSÄN KYLVÖ JA ISTUTUS Suomen Metsänhoitoyhdistys Tapion Käsikirjasia N:o 15. METSÄN KYLVÖ JA ISTUTUS ESITTÄNYT ARVID BORG. TAPIO Metsänomistaja, jolla ei ole TAPIO-lehteä, on ajastaan aivan takapajulla. Jos haluat tietoja metsäsi

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Päätösehdotus kaupunginhallitukselle 12.2.2018 kokoukseen 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen kaupunki, raitiotien kehitysohjelma v.

Lisätiedot

KUOPION NUORI -KYSELY

KUOPION NUORI -KYSELY KUOPION NUORI -KYSELY Nuorten Palvelu ry / Kauppakeskusten nuoret -hanke YHTEENVETO VASTAUKSISTA Kyselyn tausta Kuopion nuori -kysely oli Kuopion keskustassa asioiville ja aikaansa viettäville nuorille

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa 15.9.2016 Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Näin uskomme Suomessa tehtävää työtä tulee uudistaa ennakkoluulottomasti

Lisätiedot

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v. 2014 - Hervanta keskustelutilaisuus, Hervannan elokuvateatteri 6.11.2013, suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen Suunnittelun aikataulu Keskustelutilaisuudet alueilla,

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S< 1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5

Lisätiedot

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Aurinkoisen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syyskuussa 2016. Kysely oli suunnattu kaikille Aurinkoisen asiakkaille; yhteisökodissa ja tukiasunnossa asuville sekä päiväasiakkaille.

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

A S I A K K A ILLE K E SÄ KUUTA ME R EL LI STÄ YL I 2 5% ALE N N U STA M E R E N I N S PI R O I M I STA TU O KS U I STA,

A S I A K K A ILLE K E SÄ KUUTA ME R EL LI STÄ YL I 2 5% ALE N N U STA M E R E N I N S PI R O I M I STA TU O KS U I STA, A S I A K K A ILLE 1.-3 0. K E SÄ KUUTA 2 01 9 ME R EL LI STÄ TU NN E LM A A YL I 2 5% ALE N N U STA M E R E N I N S PI R O I M I STA TU O KS U I STA, H A N KI O M A S I N YT! KYNTTILÄPAKETTI Norm. hinta

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Kuurinniityn asukaskyselyn yhteenveto

Kuurinniityn asukaskyselyn yhteenveto Kuurinniityn asukaskyselyn yhteenveto Kysely tehty 23.3-7.4.2016 Esityksen sisältö Lyhyt kertaus syksylle suunniteltuihin bussilinjojen muutoksiin. Kyselyn vastausten keskeisin palaute. Kartta kouluista,

Lisätiedot

Heinijärvien elinympäristöselvitys

Heinijärvien elinympäristöselvitys Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista

Lisätiedot

YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA

YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 TOIMIALA 50 YHDYSKUNTAPALVELUT P A L V E L U 5 0 0 T E K N I S E N J A Y M P Ä R I S T Ö T O I M E N H A L L I N T O J A M A A S

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

Sisäpiirintiedon syntyminen

Sisäpiirintiedon syntyminen Kai Kotiranta Sisäpiirintiedon syntyminen Kontekstuaalinen tulkinta Y liopistollinen väitöskirja, jo k a Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan suostum uksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi

Lisätiedot

ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos

ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO Luonnos 13.9.2017 TARKASTELUALUEEN RAJAUS 1 Tarkastelualueena on asemakaavamuutoksen 8668 kaavaalue ja sen lähialue Tarkastelualue

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Forssan kaupunki Osavuosikatsaus YHDYSKUNTAPALVELUT. Arviointik r iteeri tr mittarit ja tavoitetaso ja t a v o i t e t a s o

Forssan kaupunki Osavuosikatsaus YHDYSKUNTAPALVELUT. Arviointik r iteeri tr mittarit ja tavoitetaso ja t a v o i t e t a s o Forssan kaupunki Osavuosikatsaus 2017-08 TOIMIALA 50 YHDYSKUNTAPALVELUT P A L V E L U 5 0 0 T E K N I S E N J A Y M P Ä R I S T Ö T O I M E N H A L L I N T O J A M A A S E U T U P A L V E L U T T I L I

Lisätiedot

Pakkauksen sisältö: Sire e ni

Pakkauksen sisältö: Sire e ni S t e e l m a t e p u h u v a n v a r a s h ä l y t ti m e n a s e n n u s: Pakkauksen sisältö: K e s k u s y k sikk ö I s k u n t u n n i s ti n Sire e ni P i u h a s a rj a aj o n e st or el e Ste el

Lisätiedot

PAEKin kyselyt (koonti ) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK)

PAEKin kyselyt (koonti ) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) PAEKin kyselyt (koonti 2018-2019) Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) 191 229 219 PERUSOPETUKSESTA JATKO-OPINTOIHIN peruskoulun oppilaista heikosti koulua käyviä

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Pihla Sillanpää/ Espoon yleiskaavayksikkö PILOTTIKYSELY: MUN PAIKKA! -ESPOONLAHTI 30.8.2018 2 TAUSTAA Kasvava Espoo, metro ja hyvinvointi seminaari 13.4.2016

Lisätiedot

Usko, toivo ja rakkaus

Usko, toivo ja rakkaus Makku Lulli-Seppälä sko toivo a akkaus 1. Ko. 1 baitoille viululle alttoviululle a uuille op. kummityttöi Päivi vihkiäisii 9.8.1986 iulu a alttoviulu osuude voi soittaa sama soittaa. Tavittaessa alttoviulu

Lisätiedot

TAMPEREEN RAITIOTIE OY

TAMPEREEN RAITIOTIE OY TAMPEREEN RAITIOTIE OY Tampereen Ratikan kuluttajatutkimus 201 Yhteenveto SISÄLLYS 1. Yhteenveto 2. Merkittävimmät muutokset 201 201 3. Poimintoja ja huomioita tutkimusraportista 4. Tutkimuksen otanta

Lisätiedot

LEIVOTAAN YHDESSÄ. Kuvat: Jutta Valtonen

LEIVOTAAN YHDESSÄ. Kuvat: Jutta Valtonen LEIVOTAAN YHDESSÄ Susanna Koistinen Miia Laho Kuvat: Jutta Valtonen SI-SÄL-LYS E-SI-VAL-MIS-TE-LUT... 2 PE-RUS-RE-SEP-TIT KAU-RA-KEK-SIT... 5 SUK-LAA-KEK-SIT... 7 MAR-JA-PII-RAK-KA... 9 MUF-FIN-IT...

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

& # # w. œ œ œ œ # œ œ œ œ œ # œ w. # w nœ. # œ œ œ œ œ # œ w œ # œ œ œ Œ. œ œ œ œ œ œ œ œ # œ w. œ # œ œ œ w œ œ w w w w. W # w

& # # w. œ œ œ œ # œ œ œ œ œ # œ w. # w nœ. # œ œ œ œ œ # œ w œ # œ œ œ Œ. œ œ œ œ œ œ œ œ # œ w. œ # œ œ œ w œ œ w w w w. W # w Epainn muis (1.1., 6.12.) # œ œ œ œ œ # œ w i nun Kris lis sä py hää muis tus Tofia (6.1.) jo Jo pai a, y lis n [Ba li nu a, os,] kun ni, l nä ru k, i dän Ju ma lis, y lis ka i dän h tm h nk sl nu a, o

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012. Yhteenveto lapsiasiakkaiden kyselystä

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012. Yhteenveto lapsiasiakkaiden kyselystä Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto lapsiasiakkaiden kyselystä 2 Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Käyttäjät...3 2.1 Sukupuoli...3 2.2 Ikä...4 3 Asiakkaan

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Kaavatunnus 1/5 1-152 Asianumero 546/10.02.03/2017 Pvm 17.5.2019 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala Asemakaavoitus PL 37 01900 Nurmijärvi Tuuli Virtanen, kaavoitusarkkitehti puh.

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKO ELMA

KIERTOKIRJEKOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKO ELMA 1976 N :o 126-130 N:o 126 postitoim ipaikkojen perustam isesta T a m m ik u u n 1 p ä iv ä s tä 1 9 7 7 perustetaan h aaraosa stot I I m a tra 1 2 Imatran

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Hankkeen esittely ja päivän tilanne

Hankkeen esittely ja päivän tilanne Hankkeen esittely ja päivän tilanne Tampereen raitiotieallianssin hankintapäivä ammattilaisille Galleria Nottbeck, 30.5.2016 Tampereen kaupunki, raitiotiehanke projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen infra

Lisätiedot

P S. Va r äi n. m m2 2. e a / puistossa säilyvät puut. korko muuttuu, kansi uusitaan SVK asv.

P S. Va r äi n. m m2 2. e a / puistossa säilyvät puut. korko muuttuu, kansi uusitaan SVK asv. TI E f as 8 5 5 pu ke lu pi ip iv - le / te AP 1 4 KI +8 8 +8 9 O le lem ht a ip ss uu a st ol oa ev aa rk ki ip met A L 31 6 L AP P LE IK S E T ei l y tu pu r u va liu m k u at m to äk i in u hl M 22

Lisätiedot

Yleistä. Tiedonkeruuaika Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä 232

Yleistä. Tiedonkeruuaika Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä 232 Lehtisaari-Kuusisaari-Kaskisaari i i i K i käyttäjäkysely 009 1 Yleistä Tiedonkeruuaika 7.9.-1.10.009 Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä Kyselyalue Lehtisaari,

Lisätiedot

matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 3 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo Opetushallitus ja tekijät Opetushallitus PL 380 0031 Helsinki www.oph.fi/verkkokauppa

Lisätiedot

Turun lentoasemalla suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle

Turun lentoasemalla suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle Kysely Turun lentoaseman kehittämisestä Turun lentoasemalla suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle 10.10.2018 Kyselyyn osallistui 897 vastaajaa Kyselyn tarkoitus oli kerätä tietoa Turun lentoaseman käytöstä

Lisätiedot

http://www.angelniemenankkuri.com/index.php?page=ilu/nuoret/ajankohtaista&select=3&head=nuori%20...

http://www.angelniemenankkuri.com/index.php?page=ilu/nuoret/ajankohtaista&select=3&head=nuori%20... Sivu 1/28 " #%% ((%% ( * +, " -. / " - ("*0 "# % "# (( # # ( ( * # +,,-. /0,-,,2 3 #4 3 % % 5 5 * 4 % 3 6 4 4 44( ( % #"" #"#"# + 7. 4 %%2%%3 % 4 9#:200; 1 5242%% 1,1200/,/,/ (43%% 1 ("*01,01200/,202200/

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY.4.08 TYÖN TAUSTA Hämeenlinnan kaupunki halusi selvittää paikallisen joukkoliikenteen toimivuutta, bussien kuntoa ja siisteyttä, kuljettajien toimintaa

Lisätiedot

YHTEENVETO KUNNALLISTEKNIIKKAKYSELYSTÄ TALMAN ASUKKAILLE

YHTEENVETO KUNNALLISTEKNIIKKAKYSELYSTÄ TALMAN ASUKKAILLE YHTEENVETO KUNNALLISTEKNIIKKAKYSELYSTÄ TALMAN ASUKKAILLE Kyselylomake Talman asukkaille jaettiin kunnan kyselylomake (liite.) tammikuussa, jossa kartoitettiin talouksien kiinnostusta kunnallistekniikkaan.

Lisätiedot