Vierumäki Esit itys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vierumäki Esit itys 14.01.2009 www.vierumaki.fi"

Transkriptio

1 Vierumäki Esitys

2 VIERUMÄKI COUNTRY CLUB OY Suomen Urheiluopisto Vierumäellä on vuodesta 1937 lähtien ollut suomalaisen urheilun ja liikunnan koulutuksen osaamisen lippulaiva. Vierumäki Country Club on Vierumäen palveluja (majoitus-, kiinteistö-, catering- ja ohjelmapalvelut) tuottava yhtiö, joka on liiketoiminnallinen osa Vierumäki kokonaisuutta. Vierumäellä yöpyy vuosittain yli yöpyjää pelkästään Suomen Urheiluopiston ja Vierumäki Country Club Oy:n vieraina, viikko-osake ja mökkiomistajat tämän päälle. Vierumäki Country Club vuonna 2007: Liikevaihto Tilikauden voitto Henkilöstökustannukset

3 Vierumäen tapahtumapalvelukonseptin kehittämishanke Tapahtumien järjestäminen on ollut pitkään osa Vierumäen toimintaa. Kuitenkaan siitä ei ole muodostunut talon ydinliiketoimintaa, vaikka puitteet ja palvelut tähän ovat olemassa. Kehittämishankkeen tavoitteena on luoda Vierumäki Country Club Oy:lle tapahtumapalvelukonsepti p p ja erityisesti sitä tukeva sähköinen ympäristö. Hankkeen aikana kartoitetaan kotimaiset ja kansainväliset tapahtumat, jotka olisivat tulevaisuudessa mahdollisia järjestää Vierumäellä. Tavoitteena on myös Vierumäki Country Club Oy:n tapahtumaliiketoiminnan kasvu, joka tuottaa kumppaniverkostolle ja koko Päijät-Hämeen seudulle tuloja sekä lisää alueen tunnettuutta ja kiinnostavuutta, myös kansainvälisesti.

4 Vierumäen tapahtumapalvelukonseptin kehittämishanke Konseptin tavoite on toimia työkaluna, joka mahdollistaa laadukkaiden tapahtumien järjestämisen tapahtuman tilaajan kokemuspohjasta riippumatta, hyödyntäen Vierumäen eri palvelujen kokonaisuutta yhdessä paketissa. Valmiissa tapahtumapalvelukonseptissa asiakas saa avukseen tapahtumaosaajan, joka helpottaa asiakkaan tapahtuman järjestämistä Vierumäellä ja varmistaa onnistuneen lopputuloksen johtamalla ja koordinoimalla Vierumäen toimintoja sekä hyödyntämällä uutta teknologiaa, jota hankkeessa kehitetään seuraavasti: 1. Tapahtumajärjestämisen hallintajärjestelmä 2. Tapahtuma-asiakkuuksien hallintajärjestelmä 3. Sähköiset tapahtumapalvelut ja elementit internetissä 4. Sähköiset tapahtumapalvelut ja elementit mobiililaitteisiin

5 Hanketyö muodostuu seuraavista toimenpiteistä: 1. Potentiaalisten asiakkaiden kartoitus kotimaassa ja kansainvälisesti 2. Asiakasvaatimusten selvittäminen 3. Sähköisten työkalujen kehittäminen 4. Palveluprosessien kehittäminen ja niiden siirto sähköiseen ympäristöön 5. Virtuaalitapahtumapalvelun kehittäminen 6. Tapahtumapalvelukonseptin käynnistäminen ja testaus sekä jatkokehittäminen Lisäksi koko kehittämisprosessin aikana vahvistetaan tapahtumapalvelukonseptiin liittyvien ihmisten tapahtumaosaamista Hankkeen lopputuloksena syntyvä tapahtumapalvelukonsepti on tuotteistettavissa myytäväksi tuotteeksi erityisesti kansainvälisille markkinoille.

6 Haasteet tähän asti: Tapahtuman määrittely Vierumäen ympäristössä ollut vaikeampaa kuin kuviteltiin. Kansainväliseen asiakaskartoitukseen (erityisesti liikunta ja urheilu) ei valmiita malleja Suomessa. Tapahtumien prosessiohjauksen määrittely olemassa olevaan perustoimintaan. Tapahtumapalvelun tuottamisen sähköisten työkalujen määrittely ja integrointi olemassa oleviin järjestelmiin. Tapahtumien yksilöllisyyden vaatimat sovellukset vs. kustannustehokas työkalupakki.

7 Tulokset ja odotukset: Asiakaskartoitus hyvässä vauhdissa ja selkeyttää työkaluilta vaadittavia ominaisuuksia. Asiakasvaatimusten kirjo helpottuu Vierumäen fyysisen infrastruktuurin kautta voidaan keskittyä siihen, mitä Vierumäki voi tarjota. Emme torju, mutta ohjaamme asiakkaan toivetilaa antamalla annettuja vaihtoehtoja. Palveluprosessien selkeyttäminen vähentää aiemmin havaittuja harmaita alueita Vierumäen palvelukokonaisuudessa.

8 Tulokset ja odotukset: Vierumäki siirtyy infran myyjästä kokonaispalvelun myyjäksi, jossa esim. majoitus ja ruokailut vain tukitoiminto. Internetin ja mobiilin ympäristön sisällyttäminen tapahtumapalvelukonseptiin laajentaa fyysisen tapahtuman: 1. Kaksisuuntaiseksi, reaaliaikaiseksi työkaluksi tilaajan ja palvelutuottajan välillä 2. Fyysisen tapahtuman laajeneminen ajalliseksi jatkumoksi osallistujan/asiakkaan näkökulmalta 3. Mahdollistaa fyysisen ja virtuaalisen osallistumisen yhdistämisen samaan tuotteeseen

9 TEKES ja Country Club Oy TEKES tuki mahdollisti prosessin käynnistämisen sen edellyttämässä laajuudessa. TEKES verkostoitumis-tilaisuudet antaneet paitsi uusia näkökulmia, niin myös konkreettisia avauksia yhteistyölle eri toimijoiden kanssa. TEKESin seurantajärjestelmä auttaa pitämään projektin aikataulun seurantaa suurennuslasin alla jokapäiväisten liiketoimintaan liittyvien haasteiden alla.

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

ICT Palvelut Juhani Suhonen

ICT Palvelut Juhani Suhonen ICT Palvelut Juhani Suhonen Megatrendejä ICT-maailmassa Mobiili Social Pilvipalvelut Kuluttajistuminen Big data 2 2 Taustoitus : Yritysmaailman ICT kysely Kuinka merkittävinä pidätte seuraavia kehityssuuntia

Lisätiedot

Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY

Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy -tutkimushanke Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy Sähköiset ajoneuvot kehäradan liityntä- ja asiointiliikenteessä Kyseessä on Metropolia Ammattikorkeakoulun, Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN KANTA-HÄMEEN MATKAILUN STRATEGINEN JATKOSELVITYS VAIHE III CreaMentors Oy 2008 Strategian laadintaprosessi Toimijahaastattelut -matkailutoimijat -kehittäjät -päättäjät -rahoittajat Visio 2015 Toimenpideohjelma

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT 29.9.2016 KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Tuotekehitysyhdistys ry, Sytkyn toiminnanjohtaja 2014

Lisätiedot

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset Alueellisesta palvelusta kansalliseksi palveluksi! Jani Kariniemi 10.9.2013 MEDI-IT LYHYESTI Toiminta on alkanut Kotkassa 1.1.2002 Medi-IT Oy:llä on 8 omistajapiiriä

Lisätiedot

Kokonaisuuksien, riippuvuuksien ja synergioiden hahmottaminen helpottuvat

Kokonaisuuksien, riippuvuuksien ja synergioiden hahmottaminen helpottuvat Johtaminen voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: 1. Arvojohtaminen (Leadership) 2. Työn(kulun) johtaminen (Process management) 3. Työn sisällön ja tulosten/ tuotosten johtaminen (esim. Product management)

Lisätiedot

Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009

Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009 Metsäklusteri Oy:n ohjelmat Metsäklusteri Oy Perustettu maaliskuussa 2007 Toiminta käynnistynyt syyskuussa 2007 Yksi Suomen kuudesta SHOKista Metsäklusteri Oy Toteuttaa Suomen metsäklusterin tutkimusstrategiaa

Lisätiedot

verkkolasku.fi 2.1.2011

verkkolasku.fi 2.1.2011 palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri käytännössä Case Arkistolaitos

Kokonaisarkkitehtuuri käytännössä Case Arkistolaitos Kokonaisarkkitehtuuri käytännössä Case Arkistolaitos Tuotepäällikkö Tarja Kallio Esityksen sisältö Triplan - ohjelmistoja asian-, asiakirjan- ja arkistonhallintaan yli 20 vuoden ajan Case Arkistolaitos

Lisätiedot

Mobiililiiketoiminnan uudet ratkaisut

Mobiililiiketoiminnan uudet ratkaisut Teknisen palveluliiketoiminnan tuotannonohjauksen ja logistiikan kehittäminen Mobiililiiketoiminnan uudet ratkaisut YIT Primatel Oy Kehityspäällikkö Jaana Saarela 24.11.2005 Esityksen sisältö YIT Primatel

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot

Lisätiedot

Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille. Jan Malmström Mepco Oy

Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille. Jan Malmström Mepco Oy Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille Jan Malmström Mepco Oy Projektiorganisaatioiden haasteita Investoinnin myyminen johdolle ja johdon sitoutuminen Organisaation totuttujen toimintamallien

Lisätiedot

LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit

LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit 1/7 LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit 2/7 Sisällysluettelo Palveluiden hallinta- ja toimintamallit Aluepalveluyhtiö Jatkuva elinkaaren hallinta ja kehittäminen

Lisätiedot

Moottorikelkkailu osana luontomatkailua (MOKEMA)-hanke. Paavo Hellstedt Metsähallitus, Lapin luontopalvelut

Moottorikelkkailu osana luontomatkailua (MOKEMA)-hanke. Paavo Hellstedt Metsähallitus, Lapin luontopalvelut Moottorikelkkailu osana luontomatkailua (MOKEMA)-hanke Paavo Hellstedt Metsähallitus, Lapin luontopalvelut 22.5.2017 Rahoittajat ja yhteistyötahot Maastoliikenne Suomessa Maastoliikennelaissa (1710/1995)

Lisätiedot

Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen

Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen Syöksy tutkimushanke Metropolia Ammattikorkeakoulu, Projektipäällikkö Markku Haikonen Ryhmähanke: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy Sähköiset ajoneuvot kehäradan liityntä-

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlin Systems Oy Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlinin palvelujen toimittaminen ja Asiakasratkaisuyksikön tehtäväkenttä Merlin Asiakasratkaisut

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991

Lisätiedot

Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys

Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys MIKÄ ON KITES? Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys Kites on perustettu: auttamaan suomalaisia yrityksiä pysymään mukana kansainvälistymisestä aiheutuvassa muutoksessa

Lisätiedot

Integral Reactive PALVELUKUVAUS

Integral Reactive PALVELUKUVAUS 2016 Integral Reactive PALVELUKUVAUS Helpdesk 09 4247 5858 PALVELUKUVAUS, INTEGRAL PROACTIVE 1 (6) Sisällys 1 YLEISTÄ... 2 2 PALVELUN SISÄLTÖ... 2 3 PALVELUN TOTEUTTAMINEN... 2 3.1 Palvelupyyntöjen vastaanottaminen...

Lisätiedot

Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari 11.12.2014

Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari 11.12.2014 Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari 11.12.2014 Kalasataman terveys ja hyvinvointikeskus-projekti Lars Rosengren /Projektipäällikkö (lars.rosengren@hel.fi) Hilkka Kulmala

Lisätiedot

Torstai Mikkeli

Torstai Mikkeli Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla

Lisätiedot

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusterin tarjoamat palvelut ideoiden jatkotyöstöön Lisää liikevaihtoa ja uusia asiakkaita venäläisistä

Lisätiedot

Big datan hyödyntäminen

Big datan hyödyntäminen Big datan hyödyntäminen LVM/FIIF-yhteistyö 1 0 /1 9 /1 4 Nykytilanne Useita olemassa olevia ohjelmia ja tahoja, josta yritykset ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta Big Dataan ja teollisen internetin

Lisätiedot

ITS Finland esiselvitys

ITS Finland esiselvitys ITS Finland esiselvitys Raine Hautala VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Liikenne- ja viestintäministeriö VTT Jussa Consulting Traficon Oy SysOpen Oyj Raine Hautala # 1 Taustaa Liikennetelematiikan merkitys

Lisätiedot

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Martti Korkiakoski 24.5.2010 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin liittyviä selvityksiä 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin

Lisätiedot

TIKON TIEKARTTA. Tavoitteista tuloksiin! Taloushallinnon kumppani 1

TIKON TIEKARTTA. Tavoitteista tuloksiin! Taloushallinnon kumppani 1 TIKON TIEKARTTA Tavoitteista tuloksiin! 15.5.2017 Taloushallinnon kumppani 1 TIEKARTAN PERUSAJATUS Tiekartta on Tikonin ja tilitoimiston yhdessä laatima suunnitelma tilitoimiston liiketoiminnan kehittämiseksi

Lisätiedot

PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT. Timo Aro 2012

PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT. Timo Aro 2012 PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT Hankemaailman paradokseja Jos ei ole tuotetta, ei ole mitään tuotteistettavaa Mutta jos tuote on Tuotteistaminen tarkoittaa sitä työtä, jonka tuloksena

Lisätiedot

Yritysnäkökulma tutkimukseen

Yritysnäkökulma tutkimukseen Yritysnäkökulma tutkimukseen Juha Matikainen, Fortum DM 01-2013 Copyright Tekes Ajatuksia aiheista joita pitäisi tutkia ja joista olisi hyötyä kansainvälisesti Sähköautojen pikalataus Optimaalinen verkostotiheys

Lisätiedot

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc QPR Software Oyj Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012 Vuosi 2011 Yhtiö käynnisti Kokonaisarkkitehtuuripalvelut-liiketoiminnan vuoden alussa. Yhtiö lanseerasi uuden tuotteen, QPR ProcessAnalyzerin

Lisätiedot

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen

Lisätiedot

SUJUVAT KÄYTTÄJÄLÄHTÖISET PALVELUT. SANOISTA TEKOIHIN Brändityöpajoista palvelumuotoiluprojekteihin

SUJUVAT KÄYTTÄJÄLÄHTÖISET PALVELUT. SANOISTA TEKOIHIN Brändityöpajoista palvelumuotoiluprojekteihin SUJUVAT KÄYTTÄJÄLÄHTÖISET PALVELUT SANOISTA TEKOIHIN Brändityöpajoista palvelumuotoiluprojekteihin TOIMENPITEET Teemoissa liikunta- hyvinvointimatkailu, kansainvälisyys (MM2017) 1.Yhteisen tahtotilan,

Lisätiedot

Oulun Seudun Mäntykoti ry ja oppilaitosyhteistyö yliopiston kanssa vv. 2010 2011. Seminaari 22.11.2011 klo 14.00 14.15 Marja-Leena Timonen, johtaja

Oulun Seudun Mäntykoti ry ja oppilaitosyhteistyö yliopiston kanssa vv. 2010 2011. Seminaari 22.11.2011 klo 14.00 14.15 Marja-Leena Timonen, johtaja Oulun Seudun Mäntykoti ry ja oppilaitosyhteistyö yliopiston kanssa vv. 2010 2011 Seminaari 22.11.2011 klo 14.00 14.15 Marja-Leena Timonen, johtaja Oulun Seudun Mäntykoti ry www. mantykoti.fi Yleishyödyllinen,

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå ASIAKASPALVELUKESKUS ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMINEN JA TEHOSTAMINEN

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå ASIAKASPALVELUKESKUS ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMINEN JA TEHOSTAMINEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå ASIAKASPALVELUKESKUS ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMINEN JA TEHOSTAMINEN PORVOON KAUPUNGIN STRATEGIASTA: Otetaan käyttöön uusia korvaavia palveluja ja palveluiden tuotantotapoja.

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin

Lisätiedot

Asiakasymmärryksestä palvelukonsepteiksi; prosessi ja työkalut. Jukka Ohvanainen, Emmi Hakala Savonia-amk, LEKA-hanke

Asiakasymmärryksestä palvelukonsepteiksi; prosessi ja työkalut. Jukka Ohvanainen, Emmi Hakala Savonia-amk, LEKA-hanke Asiakasymmärryksestä palvelukonsepteiksi; prosessi ja työkalut Jukka Ohvanainen, Emmi Hakala Savonia-amk, LEKA-hanke Savonia-ammattikorkeakoulu Teknologia- ja ympäristöala Microkadun kampus Microkatu 1

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN T&K TOIMINTA: Kartoitus vuosilta 2004-09. Maarit Haarma & Jari Lämsä & Jukka Viitasalo & Minna Paajanen

KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN T&K TOIMINTA: Kartoitus vuosilta 2004-09. Maarit Haarma & Jari Lämsä & Jukka Viitasalo & Minna Paajanen KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN T&K TOIMINTA: Kartoitus vuosilta 2004-09 Maarit Haarma & Jari Lämsä & Jukka Viitasalo & Minna Paajanen LÄHTÖKOHTIA Suomessa hyvää tutkimusosaamista, myös urheilussa Kohtuullisen

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

Tila ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen sampsa.nissinen@tekes.fi

Tila ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen sampsa.nissinen@tekes.fi 7.12.2010 Kasva - Kansainvälisty - Kehitä tuottavuutta! Rakennetun ympäristön kehittäminen Virtuaalisuus mahdollistajana Tekes Tila ohjelma 2008-2012 Tila ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen sampsa.nissinen@tekes.fi

Lisätiedot

Palvelukeskusvalmistelun tilanne

Palvelukeskusvalmistelun tilanne Palvelukeskusvalmistelun tilanne Sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta 23.2.2017 Urpo Karjalainen 1 13.12.2016 ICT palvelukeskus maakunnille 2 13.12.2016 Lähtökohdat ja tavoitteet Palvelukeskusten perustamisella

Lisätiedot

Palvelumuotoilu(service design)

Palvelumuotoilu(service design) Palvelumuotoilu(service design) Välineitä käyttäjälähtöisyyteen ja yhteiskehittelyyn Satu Miettinen Mitä palvelumuotoilu on? Palvelumuotoilulla tarkoitetaan palveluiden kaupallista kehittämistä muotoilun

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä

Lisätiedot

VUOSIIN HYVÄÄ ELÄMÄÄ

VUOSIIN HYVÄÄ ELÄMÄÄ VUOSIIN HYVÄÄ ELÄMÄÄ Oulussa käynnistyneen Pisara-hankekokonaisuuden tarkoituksena on parantaa pitkäaikaissairauksien hoitoa ja seurantaa sekä tarjota kuntalaisille mahdollisuus saada vertaistukea muilta

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio,

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, 20.9.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalat PPA-uutuus Muuta aurinkoenergiaan

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

Valmennuskeskusten yhteishanke 2013-2015. Valmennuksen osaamisen ja menetelmien kehittäminen

Valmennuskeskusten yhteishanke 2013-2015. Valmennuksen osaamisen ja menetelmien kehittäminen Valmennuskeskusten yhteishanke 2013-2015 Valmennuksen osaamisen ja menetelmien kehittäminen Erityiset koulutustehtävät/okm 1. Kuortaneen valtakunnallinen huippu-urheilun erityinen kehittämistehtävä on

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja

LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja Teknisen keskuksen tavoitteena on tuottaa kaupungin sisäiset tuki- ja muut palvelut laadukkaasti, tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.

Lisätiedot

Yrityspalveluiden esittely

Yrityspalveluiden esittely Yrityspalveluiden esittely Hannu Hiltunen BUSINESSOULU 2012, WWW.BUSINESSOULU.COM BO:n yrityspalvelut Yritysten liiketoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen, kasvuun, kansainvälistymiseen ja alueelle

Lisätiedot

ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut

ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut Shp:en ja Sote-johdon tapaaminen 5.5.2015 Tuula Heinänen Uudet Omahoitopalvelut 2 Mitä uutta? Korvaa nyt käytössä olevia yksittäisiä kuntakohtaisia ratkaisuja

Lisätiedot

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki/ tilaajaryhmä/ ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I Kaupungin

Lisätiedot

Kysymykset ja vastaukset Teollisuus Forum EAKR hankkeen kokonaistoteutus

Kysymykset ja vastaukset Teollisuus Forum EAKR hankkeen kokonaistoteutus Kysymykset ja vastaukset Teollisuus Forum EAKR hankkeen kokonaistoteutus 1. EAKR-projektihakemuksessa oli lueteltu ryhmä yrityksiä esimerkkeinä. Onko kyseisiltä yrityksiltä tai laajemmin suoritettu tarkempaa

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin. Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5.

Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin. Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5. Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5.2015 Keurusselän luoteisrannan aluekehittämissuunnitelma Invest in Keuruu

Lisätiedot

Saariston liikennepalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa

Saariston liikennepalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Saariston liikennepalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Liikenneneuvos Eeva Linkama, LVM Saaristoliikenteen neuvottelukunta 11.11.2014 Selvityksen taustalla on vuoden 2012 liikennepoliittinen selonteko

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman

Lisätiedot

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä.

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Tiina Perämäki Projektipäällikkö Kylämatkailu Kylämatkailulla tarkoitetaan kylän, kylän matkailuyritysten ja kylän matkailua

Lisätiedot

Levi 4 Kohti kestävää matkailua

Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Levin matkailuliiketoiminnan ja toimintaympäristön kehittämishanke Lapin luonnosta lisäarvoa matkailuun - työpaja Kittilän kunnantalo, 9.6.2015 Katja Kaunismaa, Kideve

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA TULEVAISUUDEN STANDARDEIHIN FORUM 2014 4.11. 2014

NÄKÖKULMIA TULEVAISUUDEN STANDARDEIHIN FORUM 2014 4.11. 2014 NÄKÖKULMIA TULEVAISUUDEN STANDARDEIHIN FORUM 2014 4.11. 2014 1 FORUM tapahtumat: Pitkä perinne, monipuolisia ja ajankohtaisia teemoja 2006 Standardeilla menestystä liiketoimintaan 2007 Hyödy standardeista

Lisätiedot

Mitä sitten? kehittämishanke

Mitä sitten? kehittämishanke Mitä sitten? kehittämishanke Luonnontieteellinen integraatio ja ekososiaalinen sivistys Turun yliopisto, Maantieteen ja geologian laitos Vastuullinen johtaja: Sanna Mäki Projektityöntekijät: Marianna Kuusela

Lisätiedot

TIMI TIETOTEKNIIKAN HYÖTYJEN MITTAAMINEN

TIMI TIETOTEKNIIKAN HYÖTYJEN MITTAAMINEN TIMI TIETOTEKNIIKAN HYÖTYJEN MTAAMINEN Tavoitteena on tuottaa tietoa rakennusalan tämän hetken kypsyystasosta ja :n avulla saavutettavista hyödyistä Menetelmänä oli asiantuntijatyöskentely ja tulosten

Lisätiedot

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Yritys Oy Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Raportin sisällys Esitys kehitystoimenpiteiksi 3-4 Tilannearvio 5-7 Toiminnan nykytila 8 Kehitetty toimintamalli 9 Tulosanalyysi 10 Taseanalyysi 11 Kilpailijavertailu

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Muistio 3.5.2016 1 (5) Liite 1 Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) 1 Tausta ja tavoite Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu

Lisätiedot

Tekesin demo- ja pilotointirahoitus. Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen

Tekesin demo- ja pilotointirahoitus. Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen Tekesin demo- ja pilotointirahoitus Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen Miksi? Pilottien ja demonstraatioiden hyödyt Tutkimus- ja kehitystyön tulosten

Lisätiedot

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI 2010 2012 Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut Ajotapakoulutus Pysäköintipalvelut Joukkoliikenne

Lisätiedot

Porin kaupungin tietohallinnon uudistus

Porin kaupungin tietohallinnon uudistus Kilpailutyö Porin kaupungin tietohallinnon uudistus Ryhmä numero 17 Ehdotus toimintamallista, miten Porin kaupunkikonsernin tietohallinto tulisi uudelleenorganisoida siten, että se voi parhaalla mahdollisella

Lisätiedot

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI INFRA 2010 -SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI Teemu Perälä teemu.perala@navico.fi puh.050-598 8405 5.11.2008 Taustaa ja lähtökohtia Sähköinen hankintamenettely on Tiehallinnossa käytössä täydessä laajuudessa

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

Palveluoperaattorit julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön edistäjinä

Palveluoperaattorit julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön edistäjinä 1 Palveluoperaattorit julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön edistäjinä Päijät-Hämeen hyvinvointiklusterin vuosiseminaari 30.9.2010 Sisältö Muutama sana yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöstä

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Asiakas prosessissa teemaseminaari Una-määrittelyt ja tulevaisuuden sote/ari Pätsi,Tuula Ristimäki

Asiakas prosessissa teemaseminaari Una-määrittelyt ja tulevaisuuden sote/ari Pätsi,Tuula Ristimäki Asiakas prosessissa teemaseminaari 12.9.2016 Una-määrittelyt ja tulevaisuuden sote/ari Pätsi,Tuula Ristimäki Tavoitteena Una-hanke Tuottaa organisaatio- ja toimittajariippumaton vaatimusmäärittely asiakaslähtöisten

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 27.4.2016

YHTIÖKOKOUS 27.4.2016 YHTIÖKOKOUS 27.4.2016 YHTIÖKOKOUS 27.4.2016 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS: MARKKU VIRTANEN VUODEN 2015 TÄRKEIMMÄT TAPAHTUMAT Tammi Helmi Huhti Touko Kesä Tivoli- ja Apollo -yökerhot, Oulu Cabaret-yökerho, Pori

Lisätiedot

Seurat mukaan Suunnistajan palveluun

Seurat mukaan Suunnistajan palveluun Hyödyt seuroille Seurat mukaan Suunnistajan palveluun Kesä 2017 - Palvelun tekeminen käynnistyy ja pilottiin ilmoittautuneet seurat (10-15 seuraa) pääsevät mukaan kehittämiseen. - Kehittämisessä kuullaan

Lisätiedot

Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24

Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24 Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24 Digitaalisen agendan päämäärä: Oulu on (vuonna 2020 Euroopan) älykkäimmin ja vastuullisimmin digitalisaation mahdollisuuksia toiminnassaan

Lisätiedot

Palmia Toiminta- ja hallintomallien järjestäminen. Lyhyt kuvaus henkilöstöravintola- ja ateriapalvelumarkkinasta 9.5.2014

Palmia Toiminta- ja hallintomallien järjestäminen. Lyhyt kuvaus henkilöstöravintola- ja ateriapalvelumarkkinasta 9.5.2014 Palmia Toiminta- ja hallintomallien järjestäminen Lyhyt kuvaus henkilöstöravintola- ja ateriapalvelumarkkinasta 9.5.2014 Kaikki alan suurimmat yritykset toimivat myös pkseudulla Suurten toimijoiden palvelutarjooma

Lisätiedot

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet Väestön ikääntyminen, palvelut ja tarvittavat investoinnit Kansalainen, kuntalainen, asiakas Vanhusten määrä lisääntyy räjähdysmäisesti, eräissä kunnissa yli 64 vuotiaiden määrä kasvaa vuoden 2015 loppuun

Lisätiedot

ARVOTIETO Oy. Asiakasdatasta lisäarvoa. Marko J. Kivelä www.arvotieto.fi

ARVOTIETO Oy. Asiakasdatasta lisäarvoa. Marko J. Kivelä www.arvotieto.fi ARVOTIETO Oy Asiakasdatasta lisäarvoa Marko J. Kivelä www.arvotieto.fi Strategiatyön ja Informaatiotyön inspiroiva symbioosi. Miksi Business Intelligence strategia ja mitä se sisältää? BUSINESS INTELLIGENCE

Lisätiedot

Toivoo, että olette viihtyneet Imatralla

Toivoo, että olette viihtyneet Imatralla Toivoo, että olette viihtyneet Imatralla 51 vuotias, naimisissa, 4 lasta ja 4 lastenlasta harrastuksena golf, penkkiurheilu, kokkailu ja TYÖ kokenut matkailun gona: kapakkatausta Sokos Hotels ketjussa

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi

Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi Tehoa toimintaan ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna Ohjaa toimintaasi Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan. Kaikki yhdestä järjestelmästä

Lisätiedot

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli 29.5.2006 Heikki Lunnas KuntaTIMEn keihäänkärjet 1. Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjausmekanismien kehittäminen 2.

Lisätiedot

Lean johtaminen ja työkalut. Työpaja 16.3.2016

Lean johtaminen ja työkalut. Työpaja 16.3.2016 Lean johtaminen ja työkalut Työpaja 16.3.2016 Lean ja Lean Construction Teoriainformoidut käytännön ihmiset MITÄ ON LEAN? LEAN on johtamisfilosofia joka on koko organisaatiota koskeva laaja-alainen muutosprosessi,

Lisätiedot

Projektin seuranta ja sen linkitys raportointiin

Projektin seuranta ja sen linkitys raportointiin Projektin seuranta ja sen linkitys raportointiin 2.10.2012 TOI hankkeiden aloituskoulutus Projektin johtaminen Projektin hallinto Taloushallinto Sopimussuhteet Toiminnan ja talouden seuranta Dokumentointi

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

VIIHTYISÄN PIHAN PUURAKENNUKSET. Puurakentamisen RoadShow 1.3.2012 Kuhmo. Erkki Salmirinne PYR Liiketoiminta -hanke

VIIHTYISÄN PIHAN PUURAKENNUKSET. Puurakentamisen RoadShow 1.3.2012 Kuhmo. Erkki Salmirinne PYR Liiketoiminta -hanke VIIHTYISÄN PIHAN PUURAKENNUKSET Puurakentamisen RoadShow 1.3.2012 Kuhmo Erkki Salmirinne PYR Liiketoiminta -hanke Sisältö Piharakentamisen trendit Metlan tutkimuksen mukaan Piharakentamisen palvelutarjonta

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma Valtio Expo 2009 Helsinki 7.5.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Terveysliikuntamallien tuotteistaminen. Isto Vanhamäki Lahden seudun kehitys LADEC Oy 8.3.2013

Terveysliikuntamallien tuotteistaminen. Isto Vanhamäki Lahden seudun kehitys LADEC Oy 8.3.2013 Terveysliikuntamallien tuotteistaminen Isto Vanhamäki Lahden seudun kehitys LADEC Oy 8.3.2013 Päijät-Hämeen liitto Paavo Nurmi keskus Helsingin kaupungin liikuntavirasto LAKES - Hankkeen hallinnoija -

Lisätiedot

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängöllä Projektin nimi lyhentyy toteutusalueesta ja päättymisvuodesta:

Lisätiedot

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön

Lisätiedot

TARJOUS 1.12.2014. Tarjoamme Teille Suomen Tilaajavastuu Oy -palvelukokonaisuuden oheisen tarjouksen mukaisesti.

TARJOUS 1.12.2014. Tarjoamme Teille Suomen Tilaajavastuu Oy -palvelukokonaisuuden oheisen tarjouksen mukaisesti. Janne Ojanperä Helsingin kaupunki, kiinteistövirasto, tilakeskus Tarjous Tarjoamme Teille Suomen Tilaajavastuu Oy -palvelukokonaisuuden oheisen tarjouksen mukaisesti. Vastaamme myös mielellämme kaikkiin

Lisätiedot

#DigCompOrg ja #HAMK Työkalu oppilaitoksen digikyvyn kehittämiseen ja arviointiin

#DigCompOrg ja #HAMK Työkalu oppilaitoksen digikyvyn kehittämiseen ja arviointiin #foorumi140 #DigCompOrg ja #HAMK Työkalu oppilaitoksen digikyvyn kehittämiseen ja arviointiin EU:n DigCompOrg-viitekehyksen soveltaminen Hämeen ammattikorkeakoulussa ITK 7.4.2017 Jaana Kullaslahti @jkullaslahti

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot