OHJEET HOITOTARVIKEJAKELUSTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OHJEET HOITOTARVIKEJAKELUSTA"

Transkriptio

1 LAPUAN KAUPUNKI Perusturvakeskus OHJEET HOITOTARVIKEJAKELUSTA 1 Yleistä Kansanterveyslaki velvoittaa kuntaa järjestämään väestönsä sairaanhoidon. Hoitotarvikejakelusta ei ole olemassa kunnille säädöksiin perustuvia velvoitteita, mutta sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto ovat antaneet yhteisen yleisluonteisen suosituksen terveyskeskuksissa tapahtuvasta hoitotarvikejakelusta. Asiakas tulee hoitotarvikejakelun piiriin aina lääkärin lähetteellä. Hoitotarvikkeet myönnetään ainoastaan pitkäaikaiseen, yli 3 kk kestävään henkilökohtaiseen tarpeeseen. Potilaan kertomukseen tehdään merkintä tutkimus- ja hoitomääräyskaavakkeelle (SV 3S) tarvittavista hoitotarvikkeista. Tutkimus- ja hoitomääräys annetaan asiakkaalle tai omaiselle ja tällä määräyksellä saadaan hoitotarvikkeet hoitotarvikejakelusta. Hoitotarvikkeita jaetaan ainoastaan kotona asuville tai kotihoitoon rinnastettavan palveluasumisen piirissä oleville henkilöille. Hoitotarvikejakelun kautta luovutetaan ainoastaan hankintarenkaan sopimusten piiriin kuuluvia tuotteita. Perushygieniatuotteet eivät kuulu hoitotarvikejakelun piiriin. Annetuista tuotteista/välineistä on tehtävä merkintä TH-lehdelle. Hoitotarvikejakelua varten on keskusvarasto avoinna tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo Tilaukset voi tehdä muina aikoina sähköpostilla ja puhelimella. Diabetestarvikkeiden ja inkontinenssitarvikkeiden osalta jakelu tapahtuu jäljempänä ko. kohdissa mainitulla tavalla. Maksuttoman hoitotarvikejakelun piiriin eivät kuulu vuodesuojat, tippasuojat, pesulaput, ruokalaput, suojakäsineet ja pesuemulsiot paitsi jäljempänä erikseen mainituissa tapauksissa. Hoitotoimenpiteeseen tarvittavat apteekista ostettavat liuokset asiakas hankkii itse. Lapsille annetaan vaippoja vasta 3 vuotta täytettyään ja silloinkin lapsella tulee olla jokin diagnoosi taustalla. 2 Diabeetikot (muutos lähtien, hankintarenkaan hankintapäätöksen mukaiseksi) Hoitotarvikkeet jaetaan Yllinpuiston neuvolasta tai Tiistenjoen, Hellanmaan ja Kauhajärven kyläneuvoloista. INSULIININ PISTOSVÄLINEET: - insuliinikynän neulat, Pharmanova Oy, Fine-Ject 4, 5, 6, 8 ja 12 mm, neulanvaihto jokaiselle pistolle (kertakäyttöperiaate) - monikäyttökynät (säiliökynät) diabeetikoille, joilla insuliini säiliömuodossa INSULIINIPUMPPU:

2 2 - tarvittavista välineistä tulee Keskussairaalasta ohjeet ja suositusmäärät kullekin pumppuasiakkaalle erikseen (Medronic Finland Oy, Paradigm Veo ja pumppuun sopivat muut tarvikkeet) VERENSOKERIMITTARI JA MITTAUSLIUSKAT - asiakkaalla oltava diabetesdiagnoosi, jotta hän saa oman vs-mittarin neuvolasta - mittarit ovat terveyskeskukselle maksuttomia Pääsääntöisesti tyypin 1 ja 2 diabeetikot: - ensisijaisesti Roche Diagnostics Oy:n Accu-chek Aviva-mittari Lisäksi tyypin 1 ja 2 diabeetikot ns. erityisryhmät: (esim. lapset, näkövammaiset, henkilöt joilla käsien puristusvoima on heikko tai heikko motoriikka, halvauspotilaat tai yhden käden varassa toimivat potilaat) - Roche Diagnostics Oy:n Accu-chek Mobile mittari Insuliinipumppupotilaat: - Bayer Oy Diabetes Care:n Contour mittari ja liuskat (mittari toimii yhdessä pumpun kanssa) Ketoainemittaukseen lähinnä tyypin 1 diabeetikoille - NovaBioLab Oy:n Nova Max Plus mittari + ketoaineliuskat Vain ammattikäyttöön - Roche Diagnostics Oy:n Accu-chek Performa mittari sekä liuskat ja Safe-T-Pro plus lansetit INSULIINIRUISKUT, joissa neula mukana lähinnä lapsille varalle (tarve erittäin vähäinen) - Kiinteäneulaiset kertakäyttöruiskut on tarkoitettu yhtä pistoa varten. Kiinteäneulaiset ruiskut annetaan varalle mm tyypin 1 diabeetikoille, jos heidän vakituinen pistoskynänsä menee rikki viikonloppuna, jolloin hoitotarvikejakelu on kiinni. Tampereen Penli Oy, Exell NÄYTTEENOTTONEULAT = LANSETIT - lähinnä ammattikäyttöön Accu-chek Safe-T-Pro Plus lansetit - Lansetti verinäytteenottolaitteeseen: -- pääsääntöisesti Accu-chek Multiclix-lansetti ja pistolaite (osuus noin 85 %) tai Accu-chek Fastclix lansetti (osuus 10 %) ja erityisryhmille (kuten lapset) Accu-chek Softclix-lansetti ja pistolaite (osuus 5 %). Kaikkien lansettien toimittaja Roche Diagnostics Oy VERENSOKERILIUSKOJEN KULUTUKSEN TARPEEN ARVIOINTI Liuskakulutuksen määrää melko pitkälti diabetestyyppi eli onko kyse tyypin 1 vai tyypin 2 diabeteksesta sekä verensokerin omaseurantatarve eli onko kyse ns. perusseurannasta, jolloin mittauksia on harvemmin vai onko kyse tihennetystä seurannasta esim. sairauden alkuvaiheessa ja hoitomuutosten yhteydessä ja erityistilanteissa, kuten muiden sairauksien yhteydessä, matkoilla, ennen liikuntaa tms. Hoidonohjauksen yksi tavoite on, että diabeetikko hallitsee tarkoituksenmukaisen seurannan, ymmärtää mihin omaseurannalla pyritään ja osaa säädellä hoitoaan omaseurannan avulla. Talousarvion perusteeksi laskennallisia arvioita liuskatarpeesta: Tyypin 1 diabeetikko: - perusseuranta 25 liuskaa/viikko - lapset, epävakaa sokeritasapaino, näkövammaisuus, raskausdiabetes liuskatarve suurempi ad 70 liuskaa/viikko - ketoaineiden mittaukseen veren ketoainetestiliuskoja erityistilanteita varten (esim. akuutit infektiot) Tyypin 2 diabeetikko: - ruokavalio- ja tablettihoitoista diabetesta sairastavia verenglukoosin seuranta opettaa ymmärtämään, miten erilaiset ateriat ja liikunta vaikuttavat glukoositasoon. Tablettihoitoisella liuskoja tulee olla käytössä myös, jos potilaalla on alhaisesta

3 3 verensokerista johtuvia oireita samoin mittauksen avulla potilas opastetaan löytämään oikean tablettiannoksen - ruokavaliohoitoiset, sairauden alkuvaihe (noin 6 kk): 1-3 mittausta 2-3 kertaa viikossa eli kulutus 2-9 liuskaa/viikko, ja alun jälkeen perusseurannassa 1 liuska/viikko - tablettihoitoiset, lääkemuutoksen jälkeiset (noin 3 kk): 1-3 mittausta 2-3 kertaa viikossa eli 2-9 liuskaa/viikko, ja tämän jälkeen perusseurannassa noin 3 liuskaa/viikko - insuliinihoitoiset tyypin 2 diabeetikot hoidon onnistumisen kannalta vs-mittaus ensiarvoisen tärkeää. Aluksi oikean insuliiniannoksen löytymiseen kuluu yleensä 6-12 kk, jona aikana suositellaan paastoglukoosin mittausta joka aamu ennen aamupalaa ja lisäksi mittausta liian matalan verensokerin ilmaantuessa (hypoglykemiaoireiden ilmaantuessa). Kyse on tällöin kerran päivässä annosteltavan perusinsuliinihoitoisen tyypin 2 diabeetikon vs-mittaustarpeesta/vs-liuskatarpeesta. Liuskatarve on tällöin keskimäärin 10 liuskaa/viikko ensimmäisen vuoden ajan. Kun yhdellä insuliinipistolla/vrk hoidettava diabeetikko on perusseurannassa, niin liuskakulutus on nion 5 liuskaa/viikko. Jos tyypin 2 diabeetikolle kehittyy insuliininpuutos ja hän siirtyy ns. monipistosinsuliinihoitoon, niin vs-seurantatarve on sama kuin tyypin 1 diabeetikoilla ELI VERENSOKERIN LIUSKATARVE TIIVISTETTYNÄ: TYYPIN 1 DIABEETIKKO/MONIPISTOSHOITOINEN TYYPIN 2 DIABEETIKKO: LIUSKOJA: LIUSKAA/VIIKKO = LIUSKAA/VUOSI TYYPIN 2 RUOKAVALIO- TAI TABLETTIHOITOINEN DIABEETIKKO: LIUSKOJA: 2-9 LIUSKAA/VIIKKO = LIUSKAA/VUOSI TYYPIN 1 DIABEETIKKO Perusseurantaan 300 liuskaa/3kk 6 pkt/3 kk Lapset, epävakaa T1D, näkövammaisuus, raskausdiab. ad. 840 liuskaa/3 kk 16 pkt/3 kk Ketoliuskat 1 pkt kerralla TYYPIN 2 DIABEETIKKO Ruokavaliohoitoiset sairauden alkuvaihe 1-2 pkt/3 kk 1 pkt/vuosi Huom. toisaalta nykyään hoitosuositusten mukaan mentävä heti tablettihoitoon, kun diabetesdiagnoosi tehdään Tbl-hoitoiset tbl-aloitusvaihe tai lääkemuutos 1-2 pkt/3 kk 1 pkt/3 kk

4 4 1-pistoshoito T2D alkuvaihe yli 2 pkt/3 kk 1 pkt/3 kk Jos T2D:lle kehittyy insuliininpuutos ja hän siirtyy monipistoshoitoon, niin vs-liuskojen ja -mittauksen tarve on silloin sama kuin tyypin 1 diabeetikoilla ks. tyypin 1 diabeetikko 3 Avanneleikatut Avannesidokset - asiakkaalle laaditaan yksiköllinen avanteen hoidon suunnitelma avannehoitajan toimesta; jos asiakas käyttää tuotteita suunnitelmasta poiketen, hän kustantaa ne itse 4 Inkontinenssi-asiakkaat Vaipat ja tippasuojat - lääkäri toteaa tarpeen, vastaanottokäynti tai poikkeuksellisesti muu yhteydenotto - potilasasiakirjoista tulee selvitä suojien tarve (SV 3S) - hoitaja määrittää tarvittavan määrän ja oikean tuotteen sekä hoitaa kulutuksen seurannan; laaditaan yksilöllinen suunnitelma - jos säännöllinen tarve olemassa, tehdään kotiinkuljetussopimus, toimitukset ja niiden muutokset tehdään yhteyshenkilön kautta Kertakatetrit Lievään ponnistusinkontinenssiin tarvittavat tippasuojat eivät kuulu jakelun piiriin. Tippasuojia voidaan hoitavan tahon harkinnan mukaan jakaa neurologisista tai muista sairaudellisista syistä johtuvaan virtsankarkailuun. Hoitotarvikejakelusta annetaan myös suojakäsineet omaishoitajille samoin kuin vuodesuojat vuodepotilaille. 5 Haava-asiakkaat Erilaiset sidostuotteet - ei kahta päällekkäistä hoitavaa haavasidosta - koskee haavoja, joiden arvioitu hoitoaika on yli 3 kk - haavanhoitoa toteutetaan terveyskeskuksessa laaditun haavanhoitokäsikirjan mukaan - hoito- ja palvelusuunnitelman piiriin kuuluvilla kotihoidon asiakkailla hoitotarvikkeet sisältyvät hoitomaksuun Alle 3 kuukautta kestävässä haavahoidossa asiakas ostaa itse kaikki haavanhoitotarvikkeet, hoitotarvikkeista annettu ohje kirjataan TH-lehdelle

5 5 6 Dialyysipotilaat - hoitoon tarvittavat tuotteet sairaanhoitopiirin määräyksen mukaan 7 Injektiohoitoa tarvitsevat Ruiskut ja neulat - lääkärin hoitomääräyksen mukaisesti (SV 3S) 8 Trakeostomiapotilaat - hoitoon tarvittavat tuotteet (sairaanhoitopiiri määrittää) 9 Happihoitoa saavat potilaat - hoitoon tarvittavat tuotteet (sairaanhoitopiiri määrittää) 10 Gastroenterologiset potilaat - hoitoon tarvittavat tuotteet, Perushygieniaan kuuluvat tarvikkeet eivät kuulu hoitotarvikejakelun piiriin 11 Terminaalivaiheen sekä hoitoisuudeltaan siihen verrattavat vaikeaa sairautta sairastavat potilaat (esim. INCL, ALS) - hoitoon tarvittavat tuotteet Perushygieniaan kuuluvat tarvikkeet eivät kuulu hoitotarvikejakelun piiriin

HOITOTARVIKE- JA VALINEJAKELU PERUSTEET:

HOITOTARVIKE- JA VALINEJAKELU PERUSTEET: HOITOTARVIKE- JA VALINEJAKELU PERUSTEET: Siiliset-peruspalvelukeskuksessa luovutetaan pitkaaikaista sairautta sairastaville, avohoidossa oleville potilaille sairauden tai sen jälkitilan seurannan ja hoidon

Lisätiedot

Muutoksia maksuttomien hoitotarvikkeiden jakeluun 1.11.2013 alkaen

Muutoksia maksuttomien hoitotarvikkeiden jakeluun 1.11.2013 alkaen 1.11.2013 SODANKYLÄN TERVEYSKESKUS TIEDOTTAA Muutoksia maksuttomien hoitotarvikkeiden jakeluun 1.11.2013 alkaen Sodankylän kunnan perusturvalautakunta on hyväksynyt uudet ohjeet maksuttomien hoitotarvikkeiden

Lisätiedot

Maksuttomien hoitovälineiden ja hoitotarvikkeiden jakelu- ja menettelytapaohje

Maksuttomien hoitovälineiden ja hoitotarvikkeiden jakelu- ja menettelytapaohje Johtoryhmä 3.11.10 Päivitetty: 17.10.11 Päivitetty: 28.5.15/Kotihoidon ja palveluasumisen johtoryhmä Maksuttomien hoitovälineiden ja hoitotarvikkeiden jakelu- ja menettelytapaohje Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito-

Lisätiedot

Yleisohje hoitotarvikejakelusta 1.4.2016 lähtien

Yleisohje hoitotarvikejakelusta 1.4.2016 lähtien 1 Yleisohje hoitotarvikejakelusta 1.4.2016 lähtien Hoitotarvikejakelu perustuu terveydenhuoltolakiin ja kuntaliiton suosituksiin tarvikejakelusta. Sairaanhoitopalveluihin sisältyvät hoitosuunnitelman mukaiset

Lisätiedot

ASIAKKAALLE MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA -TARVIKKEIDEN MENETTELYTAPA- JA JAKELUOHJE 2015

ASIAKKAALLE MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA -TARVIKKEIDEN MENETTELYTAPA- JA JAKELUOHJE 2015 ASIAKKAALLE MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA -TARVIKKEIDEN MENETTELYTAPA- JA JAKELUOHJE 2015 Ohjeistus päivitetty: Materiaalipäällikkö Merja Kuusinen ja terveyspalvelujohtaja Kirsti Kähärä 4.5.2015 Johtokunta:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi 24.9.2009 MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE

Sosiaali- ja terveystoimi 24.9.2009 MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE Sosiaali- ja terveystoimi 24.9.2009 MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE Porvoon sosiaali- ja terveystoimi jakaa porvoolaisille pitkäaikaissairaille maksuttomia hoitovälineitä ja hoitotarvikkeita

Lisätiedot

Maksuttomien hoitovälineiden ja -tarvikkeiden jakeluohje. Päivitetty 15.10.2015/ar

Maksuttomien hoitovälineiden ja -tarvikkeiden jakeluohje. Päivitetty 15.10.2015/ar Maksuttomien hoitovälineiden ja -tarvikkeiden jakeluohje Päivitetty 15.10.2015/ar 1 Sisällys 1. Yleiset ohjeet ja perusteet asiakkaille annettavista hoitotarvikkeista... 3 2. Tilaaminen, jakelupaikat ja

Lisätiedot

Versio: 1/1 29.04.2013 Laatija: Eija Kantonen/ Pirjo Parviainen hyväksyjä: Hoitotarvikejakeluohje. Työryhmä. hoitotarvikkeiden vastuuhoitaja

Versio: 1/1 29.04.2013 Laatija: Eija Kantonen/ Pirjo Parviainen hyväksyjä: Hoitotarvikejakeluohje. Työryhmä. hoitotarvikkeiden vastuuhoitaja Versio: 1/1 29.04.2013 Laatija: Eija Kantonen/ Pirjo Parviainen hyväksyjä: Hoitotarvikejakeluohje Työryhmä Pirjo Parviainen Teija Lehtiranta Elisa Riski Milla Hänninen Eija Kantonen vs.hallintoylihoitaja

Lisätiedot

Maksuttomien hoitovälineiden ja -tarvikkeiden jakeluohje

Maksuttomien hoitovälineiden ja -tarvikkeiden jakeluohje Maksuttomien hoitovälineiden ja -tarvikkeiden jakeluohje Päivitetty 28.4.2014 1 Sisällys 1. Yleiset ohjeet ja perusteet asiakkaille annettavista hoitotarvikkeista... 3 2. Tilaaminen, jakelupaikat ja ajat...

Lisätiedot

Jaettavat tarvikkeet ja välineet sekä niiden enimmäismäärät:

Jaettavat tarvikkeet ja välineet sekä niiden enimmäismäärät: OHJEET HOITOVÄLINEJAKELUSTA Periaatteet Hoitovälineitä jaetaan ainoastaan pitkäaikaiseen yli 3 kuukautta kestävään tarpeeseen. Tilanteissa, joissa tarve on varmuudella pysyvä esim. diabetes-, dialyysi-

Lisätiedot

Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA 3.3.2009

Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA 3.3.2009 Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA 3.3.2009 2 YLEISET OHJEET JA PERUSTEET ASIAKKAALLE ANNETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA Asiakkaille, jotka eivät ole laitoshoidossa, voidaan

Lisätiedot

OHJE ASIAKKAALLE MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUSTA

OHJE ASIAKKAALLE MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUSTA KANGASALAN KUNTA LIITE STL 16 Sosiaali- ja terveyskeskus TERVEYSPALVELUT 24.4.2015 OHJE ASIAKKAALLE MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUSTA HOITOTARVIKEJAKELU Periaatteet: Terveydenhuoltolain (1326/2010)

Lisätiedot

Ohjeet hoitotarvike- ja välinejakelusta Oulunkaaren kuntayhtymässä

Ohjeet hoitotarvike- ja välinejakelusta Oulunkaaren kuntayhtymässä Ohjeet hoitotarvike- ja välinejakelusta Oulunkaaren kuntayhtymässä Patultk 31 9.2.2010 Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja Kyllikki Syrjäpalo (puh. 0400 187 684) Oulunkaaren kuntayhtymän kunnat Ii, Pudasjärvi,

Lisätiedot

KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HOITOTARVIKEJAKELUOHJE

KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HOITOTARVIKEJAKELUOHJE 1 KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HOITOTARVIKEJAKELUOHJE 2 1 YLEISET PERUSTEET HOITOTARVIKEJAKELULLE Terveydenhuoltolain (1326/2010) 24 mukaan kunnan tehtävänä on järjestää alueensa asukkaiden sairaanhoitopalvelut.

Lisätiedot

SAIRAANHOIDOLLISIN PERUSTEIN JAETTAVAT MAKSUTTOMAT HOITOTARVIKKEET - OHJE

SAIRAANHOIDOLLISIN PERUSTEIN JAETTAVAT MAKSUTTOMAT HOITOTARVIKKEET - OHJE Liite 1/Petula 21.10.2014 81 Janakkala- Hattulan yhteistoiminta-alue SAIRAANHOIDOLLISIN PERUSTEIN JAETTAVAT MAKSUTTOMAT HOITOTARVIKKEET - OHJE 21.10.2014 Hoitotarvikejakelun keskeinen sisältö Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49 19.04.2017 Sivu 1 / 1 4693/2016 00.01.01.00 49 Maksuttomien hoitotarvikkeiden ohjeen päivitys Valmistelijat / lisätiedot: Elina Sihvola, puh. 043 825 6268 Anna-Mari Leppäkoski, puh. 043 824 6699 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA -TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE. Päivitetty 12.9.2013

MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA -TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE. Päivitetty 12.9.2013 SODANKYLÄN KUNTA Terveyskeskus Perusturvaltk 25.9.2013 110 Liite nro 4 MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA -TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE Päivitetty 12.9.2013 Työryhmä: Ydintyöryhmä Kokoontumisaikataulu Paula Lintunen,

Lisätiedot

25.10.2011 STL 159 päiv. 1/2012

25.10.2011 STL 159 päiv. 1/2012 OHJEET HOITOTARVIKE- JA VÄLINEJAKELUSTA PYHTÄÄN TERVEYSKESKUKSESSA 25.10.2011 STL 159 päiv. 1/2012 YLEISET PERIAATTEET Terveydenhuoltolaki (1326/2010) 24 velvoittaa kuntaa järjestämään alueensa asukkaiden

Lisätiedot

MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA VÄLINEET. Yleiset periaatteet

MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA VÄLINEET. Yleiset periaatteet MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA VÄLINEET Yleiset periaatteet Terveydenhuoltolain 1326/2010 24 :n mukaan kunnan on järjestettävä asukkaiden sairaanhoitopalvelut, joihin sisältyvät hoitosuunnitelman

Lisätiedot

Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA

Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA OHJEET 8.4.2010 2 YLEISET OHJEET JA PERUSTEET ASIAKKAALLE ANNETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA Asiakkaille, jotka eivät ole laitoshoidossa, voidaan

Lisätiedot

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE 2013

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE 2013 RAISION JA RUSKON YHTEISTOIMINTA ALUE Sosiaali ja terveyskeskus HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE 2013 1 1 Hyväksytty Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnassa 2 Sisällys HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PERUSPALVELUKESKUS Aava-liikelaitos

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PERUSPALVELUKESKUS Aava-liikelaitos PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PERUSPALVELUKESKUS Aava-liikelaitos OHJE HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUSTA LAHDEN KAUPUNKI, HEINOLAN KAUPUNKI, PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

OHJE ASIAKKAALLE MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUSTA

OHJE ASIAKKAALLE MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUSTA Perusturvalautakunta 13.12.2012 OHJE ASIAKKAALLE MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUSTA Hoitotarvikejakelu Periaatteet: Hoitotarvikejakelusta ei ole säädöksiin perustuvia velvoitteita. Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Sotel 19.6.2012 MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE

Sotel 19.6.2012 MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE Sotel 19.6.2012 MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE 1 Porvoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimi jakaa porvoolaisille pitkäaikaissairaille maksuttomia hoitovälineitä ja hoitotarvikkeita

Lisätiedot

Maksuttomien hoitotarvikkeiden myöntämisperusteet ja jakelu Eksoten alueella

Maksuttomien hoitotarvikkeiden myöntämisperusteet ja jakelu Eksoten alueella Asiakirjatyyppi Ohje 1 (5) Kaija Ruskeepää ja Maksuttomien hoitotarvikkeiden myöntämisperusteet ja jakelu Eksoten alueella Tuotteiden myöntämisperusteet ryhmittäin 1. Inkontinenssisuojat Maksuttomiin inkontinenssisuojiin

Lisätiedot

OHJE MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JA -VÄLINEIDEN JAKELUUN

OHJE MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JA -VÄLINEIDEN JAKELUUN 1 Säkylän ja Köyliön terveydenhuollon kuntayhtymä Säkylän kunta Köyliön kunta OHJE MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JA -VÄLINEIDEN JAKELUUN Työryhmä: Katja Lehtonen, Aila Nurmi, Taru Viitala, Köyliön kotihoito

Lisätiedot

Espoon kaupunki 25.02.2015 Sosiaali- ja terveystoimi MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE

Espoon kaupunki 25.02.2015 Sosiaali- ja terveystoimi MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE Espoon kaupunki 25.02.2015 Sosiaali- ja terveystoimi MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.2.2015 YLEISTÄ: Maksuttoman hoitotarvikejakelun lähtökohtana on lääketieteellisin

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

OHJE PITKÄAIKAISSAIRAILLE JAETTAVISTA MAKSUTTOMISTA HOITOTARVIKKEISTA JA -VÄLINEISTÄ

OHJE PITKÄAIKAISSAIRAILLE JAETTAVISTA MAKSUTTOMISTA HOITOTARVIKKEISTA JA -VÄLINEISTÄ OHJE PITKÄAIKAISSAIRAILLE JAETTAVISTA MAKSUTTOMISTA HOITOTARVIKKEISTA JA -VÄLINEISTÄ 1 Yleiset periaatteet Keravan sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala jakaa maksuttomia hoitotarvikkeita ja -välineitä

Lisätiedot

OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA

OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA HOITOTARVIKEJAKELU OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA 3.9.2014 1 Sisällys Yleiset ohjeet asiakkaalle myönnettävistä korvauksetta jaettavista hoitotarvikkeista.. 2 Haavanhoitotarvikkeet...

Lisätiedot

Ulkopaikkakuntalaisilta potilailta, jotka asuvavat paikkakunnalla pidempiaikaises-

Ulkopaikkakuntalaisilta potilailta, jotka asuvavat paikkakunnalla pidempiaikaises- 1 1 YLEISET PERUSTEET HOITOTARVIKEJAKELULLE Hoitotarvikejakelu ei ole ollut aikaisemmin lakisääteistä, vaan sitä on ohjannut sosiaali- ja terveysministeriön antama suositus (94/59/98). 1.5.2011 voimaan

Lisätiedot

MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELU ASIAKKAILLE VANTAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMESSA

MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELU ASIAKKAILLE VANTAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMESSA MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELU ASIAKKAILLE VANTAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMESSA HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE JA LUETTELO Voimassa: 25.2.2014 alkaen Yleiset periaatteet: Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollontoimiala

Lisätiedot

Maksutta jaettavat hoitotarvikkeet ja -välineet

Maksutta jaettavat hoitotarvikkeet ja -välineet Kuopion kaupunki Ohje 1 (8) Maksutta jaettavat hoitotarvikkeet ja -välineet Sisällysluettelo Maksuttomien hoitotarvikkeiden jakelu asiakkaille Kuopiossa 2 Avannetarvikkeet 3 Diabetestarvikkeet 3 Hapen

Lisätiedot

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET. Pirkkalan yhteistoiminta-alue

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET. Pirkkalan yhteistoiminta-alue HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET Pirkkalan yhteistoiminta-alue 22.6.2015 1 Sisällysluettelo YLEISET OHJEET... 3 Yleiset perusteet potilaalle annettavista omahoitotarvikkeista...

Lisätiedot

HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE 1.1.2015

HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE 1.1.2015 1 HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE 1.1.2015 SISÄLTÖ 1. YLEISET PERUSTEET HOITOTARVIKEJAKELULLE 2 2. TAVOITTEET 3. HOITOTARVIKEJAKELUN PERIAATTEET 4. HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE 4.1 VIRTSAAMISEN APUVÄLINEET

Lisätiedot

Diabeteshoitajat Eija Leppiniemi ja Elise Nieminen

Diabeteshoitajat Eija Leppiniemi ja Elise Nieminen Diabeteshoitajat Eija Leppiniemi ja Elise Nieminen 24.1.2017 VERENSOKERISEURANNAN KEHITYS VERENSOKERISEURANNAN KEHITYS JATKUVAN GLUKOOSIMITTAUKSEN KEHITYS MiniMed CGMS Dexcom FreeStyle Seven Libre 1999

Lisätiedot

MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE

MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE Sosiaali- ja terveystoimi 1.10.2010 MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE sotel 28.10.2010 143 Yleistä Maksuttomien hoitovälineiden ja tarvikkeiden jakeluohje on hyväksytty sosiaali-

Lisätiedot

DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA. Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015

DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA. Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015 DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015 TULEHDUSSAIRAUKSIEN VAIKUTUKSIA VATSATAUDIN KANSSA TARKKANA Verensokerin seuranta: nouseeko vai laskeeko? Jos suolistossa

Lisätiedot

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET Lohjan Hoitotarvikejakelu Perusturvalautakunta 15.11.2016 Voimaan 1.1.2017 Sisällys Osa I: Hoitotarvikejakelun perusteet ja

Lisätiedot

Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita?

Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita? Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita? Päivystys Aika päivystykseen varataan aina ensisijaisesti puhelimitse. Hoidon tarpeen arvioinnin suorittaa aina sairaanhoitaja, joka ohjaa

Lisätiedot

MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELU ASIAKKAILLE VANTAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMESSA

MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELU ASIAKKAILLE VANTAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMESSA MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELU ASIAKKAILLE VANTAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMESSA HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE JA LUETTELO Voimassa:19.5.2015 alkaen Yleiset periaatteet: Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollontoimiala

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Bolujem od dijabetesa tip 2 Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Kysymyksiä ja vastauksia Pitanja i odgovori Mitä diabetekseen sairastuminen merkitsee? On täysin luonnollista, että diabetekseen sairastunut

Lisätiedot

1. Virtsakatetrit - kertakäyttöiset katetrit 1-6 kpl / vrk - laajentava katetri (miehille) lääkärin ohjeen mukaan - kestokatetrit tarpeen mukaan

1. Virtsakatetrit - kertakäyttöiset katetrit 1-6 kpl / vrk - laajentava katetri (miehille) lääkärin ohjeen mukaan - kestokatetrit tarpeen mukaan OHJE HOITOTARVIKKEIDEN ILMAISJAKELUSTA Alla olevaan luetteloon kirjatut hoitotarvikemäärät ovat ohjeellisia ja voidaan jakaa hoitosuunnitelman ja lääkärin suosituksen perusteella. Hoitosuunnitelma tulee

Lisätiedot

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET 29.4.2015 TAMPERE Sosiaali- ja terveyspalvelut Avopalvelut HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET Sisällysluettelo MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA VÄLINEET...

Lisätiedot

OHJE HOITOTARVIKKEIDEN ILMAISJAKELUSTA

OHJE HOITOTARVIKKEIDEN ILMAISJAKELUSTA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 31.3.2015 Terveyskeskus OHJE HOITOTARVIKKEIDEN ILMAISJAKELUSTA Hoitotarvikejakelu Ylöjärven terveyskeskus puhelinaika ma ja ke klo 11.30-12.00 puh.050 331 4856 Tarvikejakelu ti ja to

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA HOITOTARVIKKEIDEN JAKOPERUSTEET 1.11.2014

MUSTIJOEN PERUSTURVA HOITOTARVIKKEIDEN JAKOPERUSTEET 1.11.2014 1 (7) MUSTIJOEN PERUSTURVA HOITOTARVIKKEIDEN JAKOPERUSTEET 1.11.2014 Mäntsälä Pornainen yhteistoiminta alueella jaetaan pitkäaikaista ja/tai vaikeaa sairautta sairastaville terveyskeskuksen hoidossa oleville

Lisätiedot

OMAHOITOLOMAKE Liite 3

OMAHOITOLOMAKE Liite 3 OMAHOITOLOMAKE Liite 3 Sinulle on varattu seuraava aika: Sairaanhoitajan vastaanotolle: Aika lääkärille ilmoitetaan myöhemmin Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytä tämä omahoitolomake

Lisätiedot

TARVIKEJAKELU OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA

TARVIKEJAKELU OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA TARVIKEJAKELU OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA 1.10.2013 YLEISET OHJEET JA PERUSTEET ASIAKKAALLE ANNETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA Näiden ohjeiden ja niiden noudattamisen tavoitteena on yhtenäistää

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJEISTUS HANGOSSA

MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJEISTUS HANGOSSA MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJEISTUS HANGOSSA Perusturvalautakunta 12.02.2015 Sisällysluettelo YLEISET PERUSTEET HOITOTARVIKEJAKELULLE 3 1. Vaipat 3 2. Virtsaamisapuvälineet 4 3. Ulosteinkontinenssin

Lisätiedot

Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA

Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA 16.12.2011 YLEISET OHJEET JA PERUSTEET ASIAKKAALLE ANNETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA Näiden ohjeiden ja niiden noudattamisen tavoitteena on

Lisätiedot

Ika a ntyneen diabeetikon insuliinihoidon haasteet perusterveydenhuollossa. Mikko Honkasalo, LT, diabetesla a ka ri, Nurmija rven terveyskeskus

Ika a ntyneen diabeetikon insuliinihoidon haasteet perusterveydenhuollossa. Mikko Honkasalo, LT, diabetesla a ka ri, Nurmija rven terveyskeskus Ika a ntyneen diabeetikon insuliinihoidon haasteet perusterveydenhuollossa Mikko Honkasalo, LT, diabetesla a ka ri, Nurmija rven terveyskeskus Tuore diabeteksen KH-suosituksen päivitys III/2016 Iäkkään

Lisätiedot

HYPOGLYKEMIAPÄIVÄKIRJANI

HYPOGLYKEMIAPÄIVÄKIRJANI Hypoglykemia tarkoittaa tilaa, jossa verensokerin taso on alle 3,9 mmol/l tai 70 mg/dl 1, tosin tarkka lukema voi vaihdella yksilöllisesti. Hypoglykemia voi johtua useista syistä, ja sen yleisin aiheuttaja

Lisätiedot

TARVIKEJAKELU OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA

TARVIKEJAKELU OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA TARVIKEJAKELU OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA 07.07.2014 Mia Jernfors Avoterveydenhuollon ylilääkäri Tarja Marsalo Tarvikejakelun osastonhoitaja YLEISET OHJEET JA PERUSTEET ASIAKKAALLE

Lisätiedot

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko Tämä vihko on tarkoitettu tuoreen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurannan avuksi. Seurantavihko tukee omaa oppimistasi sairauden alkuvaiheessa. Tämän avulla sinä ja hoitajasi pystytte tarkkailemaan ohjattujen

Lisätiedot

Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit ja glukoosisensorit 2012

Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit ja glukoosisensorit 2012 Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit ja glukoosisensorit 2012 Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit Valmistaja Mittari Mittausaika Näytemäärä Abbott Diabetes Care www.abbottdiabetescare.fi

Lisätiedot

Valmistaja Mittari Mittausaika Näytemäärä

Valmistaja Mittari Mittausaika Näytemäärä Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit ja glukoosisensorit 2011 Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit Valmistaja Mittari Mittausaika Näytemäärä Mittausalue mmol/l Abbott Diabetes Care www.abbottdiabetescare.fi

Lisätiedot

OPAS TYYPIN 1 DIABETESTA SAIRASTAVAN LAPSEN LÄHEISILLE

OPAS TYYPIN 1 DIABETESTA SAIRASTAVAN LAPSEN LÄHEISILLE OPAS TYYPIN 1 DIABETESTA SAIRASTAVAN LAPSEN LÄHEISILLE Tämä opas on tarkoitettu teille, joiden läheinen lapsi sairastaa tyypin 1 diabetesta. Oppaaseen on koottu perustietoa sairaudesta ja sen monipistoshoidosta.

Lisätiedot

Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella

Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella LL Susanna Aspholm Tampereen Diabetesvastaanotto Tiimiklubi 25.10.2013 Aitolahti Tampereen Diabeetikot 2012 Tampereen väestö 217 579 henkeä 12 200 diabeetikkoa

Lisätiedot

29.12.2014 Liite 1. virtsa-avannepussi 1-osainen 4 kpl/viikko virtsa-avannepussi 2-osainen 1 kpl/vuorokausi avannelevy suoliavannepussiin

29.12.2014 Liite 1. virtsa-avannepussi 1-osainen 4 kpl/viikko virtsa-avannepussi 2-osainen 1 kpl/vuorokausi avannelevy suoliavannepussiin 1 29.12.2014 Liite 1 OMAHOITOJAKELUSSA OLEVAT TUOTTEET Jakelussa käytetään kulloinkin voimassaolevien hankintapäätösten mukaisia hoitotarvikkeita tai asiakaskohtaisella harkinnalla muita hoitotarvikkeita.

Lisätiedot

OHJE HOITOTARVIKKEIDEN ILMAISJAKELUSTA

OHJE HOITOTARVIKKEIDEN ILMAISJAKELUSTA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1.6.2015 Terveyskeskus OHJE HOITOTARVIKKEIDEN ILMAISJAKELUSTA Hoitotarvikejakelu Ylöjärven terveyskeskus puhelinaika ma ja ke klo 11.30-12.00 puh.050 331 4856 Tarvikejakelu ti ja to

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET 31.10.2013 TAMPERE Sosiaali- ja terveyspalvelut Avopalvelut HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA -VÄLINEET Sisällysluettelo MAKSUTTA JAETTAVAT HOITOTARVIKKEET JA VÄLINEET...

Lisätiedot

Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä. www.ksthky.fi

Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä. www.ksthky.fi Päivitetty: 4.3.2015 Hyväksytty johtoryhmässä: 18.3.2015 Hyväksytty yhtymähallituksessa 22.4.2015 Ohjeet hoitotarvikejakelusta Terveydenhuoltolain (1326/2010) 24 mukaan kunnan tehtävänä on järjestää alueensa

Lisätiedot

Diabeetikkolapsen arki-info

Diabeetikkolapsen arki-info Diabeetikkolapsen arki-info - KÄYTÄNNÖNTIETOA DIABETEKSESTA LASTEN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE 5.11.2010 Huomenta Verensokerin mittaaminen Ruuan hiilihydraattimäärän (hiilarit) arvioiminen Insuliinin pistäminen

Lisätiedot

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.

Lisätiedot

Glukoosipikamittarit ja laadunvarmistus 7.2.2008

Glukoosipikamittarit ja laadunvarmistus 7.2.2008 Glukoosipikamittarit ja laadunvarmistus 7.2.2008 Linnéa Linko linnea.linko@utu.fi Sisäinen ja ulkoinen laadunvarmistus Sisäinen laadunvarmistus toistuvin välein tehtävät kontrollinäytteet (päivittäin,

Lisätiedot

Valmistaja Mittari Mittausaika Näytemäärä

Valmistaja Mittari Mittausaika Näytemäärä Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit ja glukoosisensorit 2012 Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit Valmistaja Mittari Mittausaika Näytemäärä Mittausalue mmol/l Abbott Diabetes Care www.abbottdiabetescare.fi

Lisätiedot

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: Maksutta jaettavat hoitotarvikkeet ja -välineet

HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: Maksutta jaettavat hoitotarvikkeet ja -välineet SIILINJÄRVEN KUNTA HOITOTARVIKEJAKELUN YLEISOHJE: Maksutta jaettavat hoitotarvikkeet ja -välineet Sosiaali- ja terveyspalvelut H o i t o t a r v i k e j a k e l u Sisältö Maksutta jaettavat hoitotarvikkeet

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeetikon hoito ja kuntoutus. Vuokko Kallioniemi sisätautien erikoislääkäri diabeteksen hoidon ja kuntoutuksen erityispätevyys

Tyypin 2 diabeetikon hoito ja kuntoutus. Vuokko Kallioniemi sisätautien erikoislääkäri diabeteksen hoidon ja kuntoutuksen erityispätevyys Tyypin 2 diabeetikon hoito ja kuntoutus Vuokko Kallioniemi sisätautien erikoislääkäri diabeteksen hoidon ja kuntoutuksen erityispätevyys Mitä on kuntoutus ja kuntoutuminen? Kuntoutuminen on ihmisen tai

Lisätiedot

jotka sairautensa tai toimintakykynsä alentumisen vuoksi eivät voi käyttää muita avoterveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluja

jotka sairautensa tai toimintakykynsä alentumisen vuoksi eivät voi käyttää muita avoterveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluja KOTIHOIDON MYÖNTÄMISKRITEERIT 1. Kriteerien tarkoitus Kotihoidon kriteerien tarkoitus on selkiyttää palvelujen kohdentamista kotihoitoa tarvitseville asiakkaille. Palvelujen järjestämisen lähtökohtana

Lisätiedot

OMAHOITOTARVIKE- JA VÄLINEJAKELU

OMAHOITOTARVIKE- JA VÄLINEJAKELU Maksuton omahoitotarvike- ja välinejakelu 2015 2 OMAHOITOTARVIKE- JA VÄLINEJAKELU Päivitetty XX.XX.XXXX 1 YLEISIÄ PERIAATTEITA... 4 2 HEIKENTYNEEN VIRTSAN JA ULOSTUKSEN PIDÄTYSKYVYN OMAHOITOTARVIKKEET...

Lisätiedot

Mihin verensokerin mittausta vieritestinä tarvitaan

Mihin verensokerin mittausta vieritestinä tarvitaan Mihin verensokerin mittausta vieritestinä tarvitaan 17.4.2007 LABQUALITY, Helsinki Pirjo Ilanne-Parikka Sisätautien el, diabeteksen hoidon erityispätevyys Ylilääkäri Suomen Diabetesliitto/Kuntoutus ja

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA -TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE

MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA -TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA -TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE Voimaan 1.1.2016 alkaen 1 2 Sisällys JAKELUSSA OLEVAT TUOTTEET 4 1 Avannehoitotarvikkeet 4 2 Diabetestarvikkeet 5 3 Dialyysitarvikkeet 7 4 Haavanhoitovälineet

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen. Kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiä ja mietteitä. Jos haluat saada lisätietoja, ota yhteyttä

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen. Kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiä ja mietteitä. Jos haluat saada lisätietoja, ota yhteyttä Kysymyksiä ja mietteitä Jos haluat saada lisätietoja, ota yhteyttä Sairaalaan/terveyskeskukseen puh: Diabetessairaanhoitajaan puh: Diabeteslääkäriin puh: Esite julkaistaan Bayer Health Care -yrityksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen Palveluasumisesta perittävä hoitomaksu hoitosuus/ravatar 0-2,5 2,51-3 yli 3,01 tuloraja 573 36% 40% 44% Palveluasumisesta peritään

Lisätiedot

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan

Lisätiedot

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET Kuntalaisaloite asumispalveluiden järjestämiseksi tamperelaisille kehitysvammaisille - Tarja Viitapohja ym. (Dno TRE: 4108/05.01.05/2016)

Lisätiedot

MINULLA TODETTIIN TYYPIN 1 DIABETES

MINULLA TODETTIIN TYYPIN 1 DIABETES Dominika Parempaa diabeteksen hallintaa insuliinipumpulla vuodesta 2012 MINULLA TODETTIIN TYYPIN 1 DIABETES Tyypin 1 diabeteksen diagnoosi voi olla järkytys ja saattaa herättää monia kysymyksiä, kuten:

Lisätiedot

Tiedä älä arvaa! Mittaa verensokerisi!

Tiedä älä arvaa! Mittaa verensokerisi! Tiedä älä arvaa! Mittaa verensokerisi! Osaatko myös hyödyntää mittaustuloksia hoidossasi? Ylilääkäri, sisätautien el, diabeteslääkäri, Pirjo Ilanne-Parikka Sokeritasapainon seuranta Omaseuranta omamittaukset

Lisätiedot

MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE

MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE Espoon kaupunki 25.02.2015 Sosiaali- ja terveystoimi päivitys 3.11.2015 päivitys 17.6.2016 päivitys 7.11.2016 päivitys 7.4.2017 MAKSUTTOMIEN HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE YLEISTÄ: Maksuttoman hoitotarvikejakelun

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

PITKÄAIKAISSAIRAUKSIEN HOITOON TARVITTAVIEN HOITOTARVIKKEIDEN LUOVUTUSOHJE JA LUETTELO 1.9.2011. Terveyspalveluiden ja aikuissosiaalityön palvelualue

PITKÄAIKAISSAIRAUKSIEN HOITOON TARVITTAVIEN HOITOTARVIKKEIDEN LUOVUTUSOHJE JA LUETTELO 1.9.2011. Terveyspalveluiden ja aikuissosiaalityön palvelualue PITKÄAIKAISSAIRAUKSIEN HOITOON TARVITTAVIEN HOITOTARVIKKEIDEN LUOVUTUSOHJE JA LUETTELO 1.9.2011 Järvenpään kaupunki Terveyspalveluiden ja aikuissosiaalityön palvelualue Vanhus- ja vammaistyön palvelualue

Lisätiedot

Tarjouspyyntöä, palvelunkuvausta ja liitteitä on täydennetty. Korjausilmoitus julkaistaan Hilmassa 9.9.2015 nimellä korjausilmoitus:

Tarjouspyyntöä, palvelunkuvausta ja liitteitä on täydennetty. Korjausilmoitus julkaistaan Hilmassa 9.9.2015 nimellä korjausilmoitus: Virtain kaupunki tehostettu palveluasuminen, kysymykset? Tarjouspyyntöä koskevia kysymyksiä sai esittää tarjouspyynnön esittelytilaisuudessa tai sähköisesti 3.9.2015 klo 12 mennessä. Tarjouspyyntöä, palvelunkuvausta

Lisätiedot

Accu-Chek Compact- ja Accu-Chek Compact Plus -järjestelmien luotettavuus ja tarkkuus. Johdanto. Menetelmä

Accu-Chek Compact- ja Accu-Chek Compact Plus -järjestelmien luotettavuus ja tarkkuus. Johdanto. Menetelmä Accu-Chek Compact- ja Accu-Chek Compact Plus -järjestelmien luotettavuus ja tarkkuus I. TARKKUUS Järjestelmän tarkkuus on vahvistettu ISO 15197 -standardin mukaiseksi. Johdanto Tämän kokeen tarkoituksena

Lisätiedot

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KOTIHOIDON KRITEERIT IKÄIHMISTEN SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN ASUMIS- JA HOIVAHOITOPALVELUJEN

Lisätiedot

INSULIINIPUMPPUHOITO KÄYTÄNNÖSSÄ. Sh/Dh Niina Rantamäki SEKS/Sisätautien poliklinikka Mediwest 28.5.2015

INSULIINIPUMPPUHOITO KÄYTÄNNÖSSÄ. Sh/Dh Niina Rantamäki SEKS/Sisätautien poliklinikka Mediwest 28.5.2015 INSULIINIPUMPPUHOITO KÄYTÄNNÖSSÄ Sh/Dh Niina Rantamäki SEKS/Sisätautien poliklinikka Mediwest 28.5.2015 LUENTORUNKO JATKUVA GLUKOOSISEURANTA INSULIINIPUMPPUHOIDON ALOITUS INSULIINIPUMPUN KÄYTTÖ INSULIINIANNOSTELU

Lisätiedot

Kotisairaalatoiminnan aloittaminen Eurajoella

Kotisairaalatoiminnan aloittaminen Eurajoella Kotisairaalatoiminnan aloittaminen Eurajoella vastaava sairaanhoitaja Eurajoen terveyskeskuksen vuodeosasto ja vanhainkoti Taustaa Kotisairaalatoiminnan tarkoituksena on tarjota potilaalle hänen kotonaan

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit ja glukoosisensorit 2013

Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit ja glukoosisensorit 2013 Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit ja glukoosisensorit 2013 Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit Valmistaja Mittari Mittausaika Näyte määrä Mittausalue Abbott Diabetes Care www.abbottdiabetescare.fi

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes 1 Käypä hoito -indikaattorit, diabetes Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat useaan suositukseen: Diabetes (2013), Diabeettinen nefropatia (2007), Diabeettinen retinopatia (2014), Diabeetikon

Lisätiedot

Valmistaja Mittari Mittausaika Näyte määrä Mittausalue mmol/l

Valmistaja Mittari Mittausaika Näyte määrä Mittausalue mmol/l Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit ja glukoosisensorit 2013 Suomessa myynnissä olevat verensokerimittarit Valmistaja Mittari Mittausaika Näyte määrä Mittausalue mmol/l Abbott Diabetes Care www.abbottdiabetescare.fi

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/188850/2014 Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Jardiance-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla

Lisätiedot

Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen

Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Voutilakeskus 23.2.2017 Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Asumispalvelussa (hoitomaksun + 60 /kk lisäksi) asuva asiakas maksaa itse vuokran ja muut asumismenot (mm. sähkö, vesi, kotivakuutus). Vuokran

Lisätiedot

Teknologia diabeteksen hoidossa

Teknologia diabeteksen hoidossa Teknologia diabeteksen hoidossa 22.5.2015 Miika Rautiainen @miikarautiainen Kuka? Työskentelen Diabetesliitossa digitaalisen viestinnän tuottajana Työnsarkana pääasiallisesti Yksi elämä hanke Ykköstyypin

Lisätiedot

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista 2014

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista 2014 Mikä muuttui Diabeteskeskuksen myötä? Suvimarja Aranko, erikoislääkäri Espoon Diabeteskeskuksen vastuulääkäri Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista

Lisätiedot