Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2003 vp Orvoiksi jääneiden lasten sijoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime aikoina on käyty runsaasti keskustelua siitä, mihin lapset sijoitetaan, jos perheen molemmat vanhemmat kuolevat ja alaikäiset lapset jäävät orvoiksi. Mikäli tällaisessa tapauksessa isovanhemmat tai muut sukulaiset haluaisivat ottaa lapset kasvatettavakseen, niin useimmiten lapsia ei heille anneta, vaan heidät sijoitetaan mieluummin sijais- tai lastenkotiin, kuten esimerkiksi ns. Punkaharjun tapauksessa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Kun lokakuussa 2000 tiedustelin asiaa kirjallisessa kysymyksessäni "Orpojen lasten adoptoiminen" (KK 777/2000 vp), silloinen peruspalveluministeri Osmo Soininvaara oli sitä mieltä, että " ratkaisumalli isovanhempien ensisijaisuudesta orvoiksi jääneiden lastenlastensa huoltajina ei vastaa suomalaista lapsilainsäädäntöä ja sen vakiintuneita soveltamiskäytäntöjä. Nykyinen lainsäädäntö antaa riittävät arviointiperusteet ja erilaisia mahdollisuuksia ratkaista tilanne kunkin lapsen kannalta parhaalla tavalla." Onko nykyinen asiasta vastaava ministeri samaa mieltä Soininvaaran taannoisen vastauksen kanssa, vai onko valtioneuvostossa suunnitteilla lakimuutosta, jolla viranomaiset velvoitetaan ensisijaisesti selvittämään, voidaanko orvoiksi jääneet lapset sijoittaa sukulaisten, esimerkiksi isovanhempien, luo, vai onko valtioneuvoston mukaan lapsen edun mukaista se, että hän orvoksi jäätyään menettää vanhempiensa lisäksi myös sisaruksensa, isovanhempansa ja muut sukulaiset? Kyseinen teema on mielenkiintoinen myös siitä näkökulmasta, että ihmisten toivotaan olevan nykyistä pitempään työelämässä. Kokeeko valtioneuvosto tämän näkemyksen olevan ristiriidassa sen kanssa, että ihmisten oletetaan olevan kykenemättömiä huoltajiksi jo yli 60-vuotiaina, kuten ns. Punkaharjun tapauksessa on näyttänyt käyneen? Helsingissä 21 päivänä elokuuta 2003 Marjukka Karttunen /kok Leena Harkimo /kok Arto Seppälä /sd Matti Kangas /vas Timo Seppälä /kok Raimo Vistbacka /ps Risto Kuisma /sd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Marjukka Karttusen /kok ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 250/2003 vp: Kun lokakuussa 2000 tiedustelin asiaa kirjallisessa kysymyksessäni "Orpojen lasten adoptoiminen" (KK 777/2000 vp), silloinen peruspalveluministeri Osmo Soininvaara oli sitä mieltä, että " ratkaisumalli isovanhempien ensisijaisuudesta orvoiksi jääneiden lastenlastensa huoltajina ei vastaa suomalaista lapsilainsäädäntöä ja sen vakiintuneita soveltamiskäytäntöjä. Nykyinen lainsäädäntö antaa riittävät arviointiperusteet ja erilaisia mahdollisuuksia ratkaista tilanne kunkin lapsen kannalta parhaalla tavalla." Onko nykyinen asiasta vastaava ministeri samaa mieltä Soininvaaran taannoisen vastauksen kanssa, vai onko valtioneuvostossa suunnitteilla lakimuutosta, jolla viranomaiset velvoitetaan ensisijaisesti selvittämään, voidaanko orvoiksi jääneet lapset sijoittaa sukulaisten, esimerkiksi isovanhempien, luo, vai onko valtioneuvoston mukaan lapsen edun mukaista se, että hän orvoksi jäätyään menettää vanhempiensa lisäksi myös sisaruksensa, isovanhempansa ja muut sukulaiset? Kyseinen teema on mielenkiintoinen myös siitä näkökulmasta, että ihmisten toivotaan olevan nykyistä pitempään työelämässä. Kokeeko valtioneuvosto tämän näkemyksen olevan ristiriidassa sen kanssa, että ihmisten oletetaan olevan kykenemättömiä huoltajiksi jo yli 60-vuotiaina, kuten ns. Punkaharjun tapauksessa on näyttänyt käyneen? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Ministeri Osmo Soininvaaran kirjalliseen kysymykseen KK 777/2000 vp antamassa vastauksessa on tarkemmin selostettu ne yleiset periaatteet ja säännökset, joiden pohjalta täysin orvoksi jääneiden lasten huollon ja hoidon järjestäminen tapahtuu, ja viittaan tältä osin tuohon vastaukseen. Olen samaa mieltä siitä, että jokaisen lapsen yksilöllinen etu on keskeinen peruste arvioitaessa, miten täysorvoiksi jääneiden lasten huolto ja kasvatus tulisi järjestää. Lapsi sijoitetaan toki ensisijaisesti sukulaisperheeseen, jos sukulaisperheellä arvioidaan olevan kyky selviytyä lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Isovanhempien koti voidaan hyväksyä sijoituspaikaksi silloin, kun sen harkitaan olevan lapsen edun kannalta paras vaihtoehto, ja käytännössä lapsia myös usein sijoitetaan isovanhemmille. On muistettava, että isovanhemmuus ei pääty siihen, kun lapsi sijoitetaan muualle kuin isovanhempiensa kotiin hoidettavaksi. Kuten ministeri Soininvaaran aiemmin antamassa vastauksessakin on todettu, lapsen suhteiden ylläpito sukulaisiin ei edellytä, että sukulaiset toimisivat sijaisvanhempina. Lastensuojelulaissa painotetaan lapselle tärkeiden ja turvallisten ihmissuhteiden jatkuvuutta. On tärkeää, että isovanhemmat ja muut sukulaiset voivat pitää sijoitettuun lapseen yhteyttä ja tavata häntä ja lapsella on mahdollisuus pitää tiiviisti yhteyttä omiin isovanhempiinsa. 2

3 Ministerin vastaus KK 250/2003 vp Marjukka Karttunen /kok ym. Lapsen sijoittamista koskevat ratkaisut tehdään kunnissa aina tapauksittain, eli jokaisessa tapauksessa harkitaan erikseen lapsen etua ja sukulaisten mahdollisuuksia huolehtia lapsesta. Tällöin otetaan huomioon myös se, miten isovanhempien ikääntyminen vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa huolehtia lapsesta tulevaisuudessa. Lapsen edun mukaista on sijoituspäätöstä tehtäessä harkita tilannetta vuosia eteenpäin. Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 2003 Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Herr talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Marjukka Karttunen /saml m.fl. undertecknade skriftliga spörsmål SS 250/2003 rd: När jag i oktober 2000 i ett skriftligt spörsmål (SS 777/2000 rd), "Adoption av föräldralösa barn, begärde information i den aktuella frågan, ansåg dåvarande omsorgsminister Osmo Soininvaara att den " lösningsmodell, enligt vilken mor- och farföräldrarna skulle ha första prioritet när det gäller att få vårdnaden om barn som förlorat båda sina föräldrar däremot inte motsvarar finsk lagstiftning och den redan etablerade tillämpningen av den. Vår nuvarande lagstiftning ger tillräckliga utvärderingsgrunder och olika möjligheter att lösa situationen på ett sådant sätt som för varje enskilt barn är det bästa." Företräder vår nuvarande minister som ansvarar för området i fråga samma ståndpunkt som Soininvaara den gången framförde i sitt svar, eller planerar statsrådet en lagändring som skulle ålägga myndigheterna att i första hand klarlägga om barn som mist sina föräldrar kan placeras hos släktingar, till exempel hos far- eller morföräldrar, eller anser statsrådet det bästa för barnet vara att det, efter att ha mist båda sina föräldrar, dessutom skall förlora sina syskon, mor- och farföräldrar och andra släktingar? Det aktuella temat är intressant också ur den synvinkeln att människor förväntas stanna längre kvar i arbetslivet än tidigare. Har statsrådet den uppfattningen att det finns en konflikt mellan denna aspekt och antagandet att människor efter fyllda 60 år inte längre klarar av uppgiften som vårdnadshavare, såsom situationen verkar vara i det s.k. Punkaharjufallet? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: I sitt svar på det skriftliga spörsmålet SS 777/2000 rd har minister Osmo Soininvaara närmare redogjort för de allmänna principer och bestämmelser som ligger till grund för ordnandet av vården och omvårdnaden av barn som mist båda sina föräldrar, och i detta avseende hänvisar jag till hans svar. Jag omfattar åsikten om att varje enskilt barns bästa är den viktigaste utgångspunkten vid bedömningen av hur omvårdnaden och fostran av ett barn som mist bägge föräldrarna skall ordnas. Ett barn placeras givetvis i första hand hos släktingar, om släktingarna förväntas ha förmåga att klara av vårdnaden och fostran av barnet. Det kan vara en godtagbar lösning att placera ett barn i mor- eller farföräldrarnas hem om det med tanke på barnets intresse bedöms som det bästa alternativet, och i praktiken är det ofta också så att barn placeras hos sina mor- eller farföräldrar. Det är skäl att komma ihåg att rollen som moreller farförälder inte upphör om barnet tas om hand av någon annan än mor- eller farföräldrarna. Såsom det redan konstaterades i minister Soininvaaras svar, förutsätter barnets fortsatta kontakt till sina släktingar inte att dessa åtar sig uppgiften som fosterföräldrar. I barnskyddslagen framhålls betydelsen av viktiga, fortgående och 4

5 Ministerns svar KK 250/2003 vp Marjukka Karttunen /kok ym. trygga människorelationer för barnet. Det är viktigt att mor- och farföräldrarna och andra släktingar kan hålla kontakt med och träffa ett barn som placerats hos andra, och för barnet innebär det en möjlighet att etablera en nära relation till sina mor- och farföräldrar. När det gäller placeringen av ett barn löser kommunerna alltid frågan från fall till fall, det vill säga man överväger i varje enskilt fall vad som är bäst för barnet och vilka möjligheter släktingarna har att ta hand om barnet. Man beaktar då också frågan om hur mor- och farföräldrarnas ålder påverkar deras möjligheter att ta hand om barnet längre fram. Med hänsyn till barnets bästa är det skäl att se över situationen flera år framåt i tiden när ett beslut om placeringen av ett barn skall fattas. Helsingfors den 11 september 2003 Omsorgsminister Liisa Hyssälä 5