Strategiaseuranta 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Strategiaseuranta 2015"

Transkriptio

1 Strategiaseuranta 2015 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Tulostettu lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi

2 Hyvinvointiohjelma

3 1.1. Kannustetaan asukkaita kasvattamaan ja kasvamaan yhdessä samanarvoisina sekä oppimaan nykyhetkeä ja tulevaisuutta varten elämän eri vaiheissa. Koulutustarjonnassa kiinnitetään huomiota elinikäisen oppimisen mahdollisuuksiin. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Huovila, Krista :43. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :56. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Kirjaston palveluissa erityishuomio aktiivisiin senioreihin, kotipalvelua tarvitseviin senioreihin, nuoriin, maahanmuuttajiin. Lukutaidon, medialukutaidon ja elinikäisen oppimisen edistäminen lukupiirein, vinkkaustoiminnoin, hankkein ja lukudiplomein. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Kirjasto järjestää erilaisia luentoja, kirjailijavierailuita, konsertteja, näyttelyitä, nukketeatteria, elokuvaesityksiä ja yhteislaulutilaisuuksia. Kirjastossa toimii kirjallisuus - ja harrastuppirejä. Osallistutaan kulttuuripolku-, lukudiplomi- ja lukuintoprojekteihin. Järjestetään kirjavinkkausta ja kirjaleikkiä, koululuokille järjestetään suunnitelman mukaiset kirjastonkäytönopetukset. Satutunteja järjestetään säännöllisesti, myös venäjän kielellä. Sarjakuvaklinikka ja kielikahvila toimivat. Internetopastusta järjestetään säännöllisesti. Kirjaston digipajassa asiakkaat voivat digitoia omia aineistojaan. Lukukoiratoimintaa on järjestetty. Kirjasto järjestää erilaisia luentoja, kirjailijavierailuita, konsertteja, näyttelyitä, nukketeatteria, elokuvaesityksiä ja yhteislaulutilaisuuksia. Kirjastossa toimii kirjallisuus - ja harrastuppirejä. 2014: Tapahtumat ja osallistujat: yhteensä: 594 tapahtumaa, osallistujia tapahtumissa yhteensä oli Tapahtumat 487, osallistujia yhteensä Hengaa kirjastossa - projektin tilasuunnitelma toteutettiin. Sanataideprojekti toteutettiin.

4 1.1. Kannustetaan asukkaita kasvattamaan ja kasvamaan yhdessä samanarvoisina sekä oppimaan nykyhetkeä ja tulevaisuutta varten elämän eri vaiheissa. Koulutustarjonnassa kiinnitetään huomiota elinikäisen oppimisen mahdollisuuksiin. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Huovila, Krista :43. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :56. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Osallistutaan kulttuuripolku-, lukudiplomi- ja lukuintoprojekteihin. Järjestetään kirjavinkkausta ja kirjaleikkiä, koululuokille järjestetään suunnitelman mukaiset kirjastonkäytönopetukset. Satutunteja järjestetään säännöllisesti, myös venäjän kielellä. Kielikahvila toimii. Internet- ja tablettopastusta järjestetään säännöllisesti. Kirjaston digipajassa asiakkaat voivat digitoia omia aineistojaan. Lukukoiratoimintaa on järjestetty. Hengaa kirjastossa -projektissa suunnitellaan ja rakennetaan pääkirjaston n- osaston nuortennurkkausta. Sanataide- ja Pojat pääosassa -projektit.

5 1.2. Siirretään palvelurakenteen painopistettä erityispalveluista ennalta ehkäiseviin palveluihin ja varhaiseen tukemiseen siten että matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja palveluja lisätään (Versio 16) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :42. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :57. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Ikäkeskuksen toiminta alkaa (2014) Kirjaston kotipalvelutoiminta. (2014- Eksote (Sotetmk: SN) Kulttuurilautakunta (P-LP) - Palvelutarpeen arviointi - Monialainen toiminta 2014: Iso apu palvelukeskus aloittanut toiminnan (avajaiset ) ja prosesseja on kehitetty.iso apu palvelukeskus tarjoaa kattavat vanhus- ja vammaispalvelut muun muassa: vammaispalveluiden palveluohjaajat ja sosiaalityöntekijät, veteraanineuvojat, SAShoitajat, omaishoidon tukikeskuksen palveluohjaajat ja lähihoitajat, palveluneuvontapisteen palveluohjaajat ja terveydenhoitajat, tehostetun kotihoidon sairaanhoitajat, yöpartion, turva-auttajat sekä kotihoidon tiimien lähi- ja sairaanhoitajat. 2014: Kirjasto tarjoaa kotipalvelua asukkaille, jotka eivät iän, sairauden, liikuntaesteen tai vamman takia voi itse asioida kirjastossa Kirjasto tarjoaa kotipalvelua asukkaille, jotka eivät iän, sairauden, liikuntaesteen tai vamman takia voi itse asioida kirjastossa 2014: Toiminta on käynnistyn ja ensineuvotoimintamallia eli palveluohjausta on kehitetty. Vuoden 2014 aikana Iso avun ensineuvon ja infon kautta tavoitettiin 4483 asiakasta. Iso apupalvelukeskus on tehostanut vammais- ja vanhustenpalveluiden välistä yhteistyötä ja helpottanut asiointia. 2014: Kotipalveluasiakkaiden määrä 35, lainojen määrä 2780 Kirjastopalvelu on myös heidän tavoitettavissaan, jotka eivät voi itse asioida kirjastossa kotipalveluasiakkaita 35 ja lainoja yhteensä 1678

6 1.2. Siirretään palvelurakenteen painopistettä erityispalveluista ennalta ehkäiseviin palveluihin ja varhaiseen tukemiseen siten että matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja palveluja lisätään (Versio 16) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :42. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :57. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Kirjaston "Tosi siistii" -nuorisohanke Joutsenossa ja Sammonlahdessa. Hankkeen jatkotoimenpiteet ( Tehdään lainattava museomatkalaukku. Lainataan sitä ja ohjataan sen käytössä. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) Kulttuurilautakunta (PMP) 2014: Yhteistyössä nuorisotoimen kanssa Jatketaan vuonna 2013 alkanutta hanketta, jossa kirjastoon palkattiin nuorisotyön ammattilainen toimimaan nuorten kanssa ja suunnittelemaan heille sopivaa toimintaa kaupungin eri kirjastoissa. Kirjastoa kiinnostaa ensisijaisesti nuorten lukemisharrastuksen ylläpitäminen ja kirjaston tekemisessä tutuksi ja helposti lähestyttäväksi. Hankkeeseen on saatu Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusta. Hanke jatkuu. 2014: Museomatkalaukku valmis, käyttöönotto odottaa Wolkoffin virtuaalinäyttelyn valmistumista 2014: Järjestetty: piirustuspaja (33 krt),leffailta (27 krt), Taikurikurssi (10 krt). Tapahtumat:Yhteiset ovet, Elävä kirjasto, Kevätkumous, Tule ja tuosahda. Koulutuksia kirjastojen henkilökunnille (2) Sujuva ja mielekäs yhteistyö nuorten kanssa toteutettiin Kevätkumous-tapahtuma ja 14 leffailtaa. 2014: Museokokemusta ja - palveluita voidaan viedä museon seinien ulkopuolelle. Wolkoffin virtuaalinäyttely valmistuu, jonka jälkeen palvelu voidaan ottaa käyttöön Saavutettavuus lisääntyy

7 1.3. Kannustetaan terveisiin elintapoihin ja luodaan olosuhteet, joissa elämänhallintataitojen paraneminen on mahdollista. (Versio 20) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :47. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :58. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Ilmaiset museoperjantait syys/toukokussa ( ) Kulttuurilautakunta (PMP) 2014: Museoperjantait järjestetty suunnitelman mukaisesti. Museo on kehittänyt myös muita matalan kynnyksen palveluita mm. kaikille avoimet avajaiset näyttelyihin ja museoklubitoiminta 4x vuodessa. 2014: 9 museoperjantaita 7.3., ,13.10, 29.9 avoimet avajaiset. Museoklubi 19.2, 7.5.,24.9., museoperjantaita Museoperjantait, avoimet avajaiset ja museoklubitoiminta suunnitelman mukaisesti

8 1.3. Kannustetaan terveisiin elintapoihin ja luodaan olosuhteet, joissa elämänhallintataitojen paraneminen on mahdollista. (Versio 20) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :47. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :58. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Koululaiset kulttuuripalvelujen käyttäjiksi kulttuurin tulosalueiden ja koulujen aktiivisella yhteistyöllä. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Uusia yhteistyömuotoja kehitetään Kirjasto järjestää kouluille kirjavinkkausta ja osallistuu lukudiblomitoimintaan. Koululuokkien kirjastonkäytön opetus totetutetaan suunnitelman mukaan, Esikoululaisille järjestetään kirjaleikkiä. koulujen, järjestöjen ja museoiden välille Lasten oikeuksia ja mediakasvatusta käsittelevässä hankkeessa. Teatteri tekee yhteistyötä koulujen opettajien kanssa esim. 5.luokan oppilaille suunnatut Kulttuuripolut, vierailut teatterilla (lukioryhmä ja yläkoululaisten ilmaisutaitoryhmä, myös päiväkotilaiset). Tuottaja vierailee oppilaitoksissa ja kertoo teatterista. Teatteri on mukana valtakunnallisessa Nuori Näyttämö -hankkeessa. Orkesterin Metkukulttuuripolku, orkesteri tutuksi, koululaiset seuraavat orkesteriharjoituksia ja soittimia esitellään. Museo on aktiivisesti mukana kulttuuripolkujen järjestämisessä 2014: Kirjasto: Kulttuuripolku 22 kpl. Teatteri: Kulttuuripolkuja 9 kpl, näistä yksi maahanmuuttajille. Oppilaitoskäyntejä 4 kpl, lisäksi esim. Peter Pan - musikaaliin liittyvät työpajat. Nuori Näyttämö -hanke toteutuu suunnitellusti.orkesterilla 4 kulttuuripolkua. Museolla 18 kulttuuripolkua Kirjasto Kulttuuripolku 11 kertaa. Metkun koordinoima kulttuuripolku tavoittaa n. 70 % kaupungin perusopetuksen oppilaista. Toteutetut kulttuuripolut teatterilla (10 kpl) ja Nuori Näyttämö -hankkeessa syntyneet näytelmät saivat ensiesityksensä. 06/15 tilanne: Toteutunut suunnitelmien mukaisesti. Seuraavan lukuvuoden palvelutarjonta päivitetty. Mannerheim ja kettujen sota -näytelmään liittyvä tehtäväpaketti elävöitti Suomen historiaa koululaisille sekä tarjodi heille mielenkiintoisen tavan tutustua syyskuun 1944 jälkeisiin tapahtumiin. Museolla 12 kulttuuripolkua.

9 1.3. Kannustetaan terveisiin elintapoihin ja luodaan olosuhteet, joissa elämänhallintataitojen paraneminen on mahdollista. (Versio 20) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :47. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :58. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Alle 16-v. ilmaiseksi konsertteihin. (2014- Kulttuurilautakunta (MV) Kirjasto järjestää kouluille kirjavinkkausta ja osallistuu lukudiblomitoimintaan. Koululuokkien kirjastonkäytön opetus totetutetaan suunnitelman mukaan, Esikoululaisille järjestetään kirjaleikkiä. Kirjasto osallistuu aktiivisesti kulttuuripolkujen järjestämiseen. Teatteri jatkaa kulttuuripolkujen järjestämistä sekä yhteistyötä koulujen opettajien kanssa. Ajankohtaisena produktioon liittyvänä tehtäväpakettina on Mannerheim ja kettujen sota. Metku koordinoi kaikkien kulttuuritoimen yhteistyötä kulttuurikasvatusohjelmassa an. Teatterin Nuori Näyttämö - hankkeen tuotokset esitellään toukokuussa. 2014: Orkesterilla strategiassa edelleen. Kouluille kampanjoitu. 2014: Orkesteri tähtää uuden yleisön kouluttamiseen. Orkesterissa strategiassa edelleen. Uuden yleisön kouluttaminen.

10 1.3. Kannustetaan terveisiin elintapoihin ja luodaan olosuhteet, joissa elämänhallintataitojen paraneminen on mahdollista. (Versio 20) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :47. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :58. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Myönnetään toiminta-avustuksia ( Passiivisten teatterissakävijöiden aktivointi. Kokeillaan erilaisia lipunhintoja, jotta mahdollisimman monilla olisi mahdollisuus käyttää teatterin palveluja. (2014- Kulttuurilautakunta (PLP) Kulttuurilautakunta (JJ, MW) 2014: Avustukset olleet haettavina ja mennessä. Avustukset haettavissa sähköisesti mennessä. Avustukset jakaa kulttuurilautakunta maaliskuun kokouksessa. Vain yksi haku vuodessa. 2014: Lippujen hinnoissa on kolme pääkategoriaa. Sen lisäksi on toteutettu useita kampanjahinnoitteluja. Lokakuussa kaikkien esitysten hinnat olivat 12 euroa/katsoja suoraan ovelta. Lippujen hinnoittelu säilyy entisenkaltaisena, kampanjointia voidaan tehdä tarvittaessa. 2014: Kohdeavustuksia haki 37 toimijaa ja myönnettiin 21. Koulutusavustuksia myönnetty 15 seuralle. Tilanne 6/15: Avusten jakopäätös on tehty maaliskuussa 15. Avustukset olivat haettavina Jaettu kulan kokouksesssa Hakemuksia 31 kpl, myönnetty 27 kpl. 2014: Kampanjoilla saavutetaan vähintäänkin hetkellistä kiinnostusta. Lokakuun kampanja toi teatteriin katsojia, jotka eivät siellä aiemmin olleet käyneet. Hinnoittelulla voidaan vaikuttaa kohderyhmiin, ja sitä kautta saada uusia katsojia teatteriin. 6/2015 teatterin kampanjahinnoittelu ei tavoittanut katsojia toivotussa määrin.

11 1.4. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kiinteä osa hyvinvointipalveluja. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :48. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :59. Yksilöllinen tunniste: PRO fi 1.4. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kiinteä osa hyvinvointipalveluja LILA-hanke vakiinnuttaa liikuntaneuvonnan kiinteäksi osaksi ohjauspalvelujen työtä (2014) Tarjotaan eläke- ja vammaisjärjestöjen liikuntavastaaville liikuntaneuvontakoulutust a (2014) Vastuu Arviointikriteerit Toimenpiteet Tuotos Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) - Liikuntaneuvontaa on annettu hyvinvointiasemilla ja liikuntalaitoksissa. - Monta koulutusta on järjestetty? 2014: AVI:lta haettu hankerahaa LILA-hankkeen viimeiselle vuodelle. Liikuntatoimen liikuntaneuvonta ja matalan kynnyksen liikuntaryhmät edistävät asukkaiden liikunnallista elämäntapaa. Liikuntaneuvonta tekee yhteistyötä Eksote:n hyvinvointiasemien ja fysioterapiaosaston kanssa. Uusi liikuntaneuvontahanke aloitetaan, mikäli AVI myöntää siihen hankerahaa. Liikuntaneuvonta kohdistetaan ylipainoisiin ja työttömiin 2014: Koulutusta järjestellään, mutta ei vielä järjestetty. Kutsutaan järjestöjä liikuntaneuvojakoulutukseen syksyllä 2014: LILA-hankkeelle myönnetty hankerahaa sen viimeiselle hankekaudelle 3/2014-3/2015 Liikuntaneuvontaa annetaan vuoroviikoittain Sammonlahden ja Lauritsalan hyvinvointiasemilla. Uusi LIIKKEELLE - hanke työttömille ja ylipainoisille on aloittanut maaliskuussa 2015 ja siihen on satu hankerahaa. 2014: Keskusteltu järjestöjen liikuntavastaavien kanssa toimintamallista ja kiinnostuksesta asian osalta. Koulutukseen kutsutaan syksyllä 2015

12 1.4. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kiinteä osa hyvinvointipalveluja. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :48. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :59. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Nuorisotoimi kehittää ja tarjoaa tutustumismahdollisuuksi a uusiin harrastuksiin (2014) Kehitetään museopedagogiikkaa internetissä. (2014) Nuoriso- ja liikuntalautakunta (KH) Kulttuurilautakunta (PMP) - Harrastekerhojen määrä, toiminnoissa mukana olleiden nuorien määrä. 2014: Haetaan Lasten ja nuorten paikallisen harrastustoiminnan valtionavustusta haettu ja saatu. Harrastusmahdollisuuksiin tutustumismahdollisuuksia tarjotaan myös perustoiminnan puitteissa. Tarjotaan nuorille harrastusmahdollisuuksia nuorisotyön perustoiminnan puitteissa luokkalaisille suunnatun Avartti - toimintaohjelman pilotointi Myllymäen koululla. Järjestetään harrastuksiin tutustumista helpottavia tapahtumia, kuten Kaamospuhallus ja hiihtoloman talvileiri Monarilla. 2014: Saatu rahoitus vuorovaikutteisen nettisivuston tekemiseen.sivusto valmistuu toukokuussa 2015 Karjalankannasnäyttelyyn liittyvää nettisivustoa tehdään yhdessä koululaisten kanssa. fi 2014: Nuorten harrastekerhoja on järjestetty mm. seuraavasti: keilaus, biljardi, graffitti, liikunta, piirustus,,nettilehti, elokuva, kokkaus, mäkiauton rakennus. Teatterikerhoa kokeiltiin, mutta siihen ei löytynyt kiinnostuneita nuoria. Harratekerhoja 16, joihin osallistui yhteensä 724 nuorta. Harrastekerhot olivat nuorille maksuttomia. Maksuttomia harrastekerhoja järjestetään perustoiminnan puitteissa. Kerhojen ja osallistujien määrä pysyy vuoden 2014 kaltaisella hyvällä tasolla. 2014: Museopalvelujen ja - opetuksen saavutettavuus lisääntyy. Museopalvelujen ja - opetuksen saavutettavuus lisääntyy.

13 1.4. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kiinteä osa hyvinvointipalveluja. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :48. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :59. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Järjestetään vuosittain vähintään 2 vauvojen taidetyöpajaa, kulttuuripolut museoissa ja kirjastoissa eri luokkaasteille ( Lasten kulttuurikeskus Metkun toiminta jatkuu (2014- Kulttuurilautakunta (PMP, P- LP) Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Kirjasto osallistuu Kulttuuripolkutoimintaan järjestämällä suunnitelman mukaiset kirjastovierailut peruskouluille. Museolla 2 vauvojen maalaus- ja musiikkityöpajaa Suunnitelman mukaiset kultttuuripolut toteutuneet. Kirjasto osallistuu Kulttuuripolkutoimintaan järjestämällä suunnitelman mukaiset kirjastovierailut peruskouluille. Kulttuuripolut museoissa (12 kpl) ja 2 vauvojen taidetyöpajaa. 2014: Kh on päättänyt jatkaa Metkun toimintaa vuoteen 2018 saakka, ehdollisena: toimintaan on saatava vuosittain valtionavustus sekä muiden kuntien tulee olla mukana. Valtion rahoitus jatkuu. 2014: Kirjasto: kirjastonkäytön opetus 104 krt, kulttuuripolku 22 krt. Lapset ja lapsiperheet saavat tietoa museon palveluista.saavutettavuus lisääntyy. Kultturipalvelut tulevat tutuiksi lapsille Kirjastonkäytön opetus 25 kertaa, kirjaleikki 14 kertaa, kulttuuripolku 11 kertaa 2014: Valtionavustus on tullut ja muut kunnat ovat mukana. VAltion- ja kuntien rahoitus on varmistunut. 06/15 Avustuspäätös on tullut ja muiden kuntien osuudet on jo siirretty kaupungin tililtä.

14 1.4. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kiinteä osa hyvinvointipalveluja. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :48. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :59. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Kynnyksen madaltaminen konserttiin tuloon (2014- Kulttuurilautakunta (MV) 2014: Kaupunginorkesterin operettikonsertti, kaupunginjohtajan startti - konsertit, eri konserttipaikat (Raatihuone, Nuijamaan kirkko, Taipalsaaren kirkko, Kasino), Abba-konsertit 2014: Toteutuneet. Kuulijamäärä kasvussa syksyllä. Jatketaan Klassinenviihde-mallilla Wirma aktivoi yksityisiä toimijoita yhteistyöhön kaupungin liikunta-ja kulttuuritoimen kanssa ( Liikuntaneuvonta kuuluu ohjauspalvelujen ohjaajien perustyöhön ja sitä tehdään yhteistyössä Eksoten eri toimijoiden kanssa kanssa (2015) Järjestöt ja kolmassektori on mukana kiinteästi liikuntaneuvojien toiminnassa (2015) Klassinen-viihdemallin lisäämistä ohjelmistoon. Uudet konserttipaikat kuten Kehruuhuone. Wirma MUUTOS: POISTETAAN 2014: Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) - Kuinka moni liikunnanohjaaja antaa liikuntaneuvontaa? - Ketkä Eksotesta ohjaavat liikuntaneuvontaan asiakkaita? - Kuinka moni järjestö osallistuu koulutukseen? Liikunnanohjaajat antavat liikuntaneuvontaa oman työnsä ohella.eksotelle tiedotetaan liikuntaneuvonnasta aktiivisesti ja käydään kertomassa asiasta henkilöstölle. Järjestetään / annetaan liikuntaneuvontakoulutusta halukkaille eläke- ja vammaisjärjestöille. 2014: ei toimenpiteitä. Liikuntaneuvontaa antaa neljä liikunnanohjaajaa. Eksoten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä ja liikuntaneuvontaa annetaan viikoittain mm. Sammonlahden ja Lauritsalan hyvinvointiasemilla. Koulutuskesta on keskusteltu järjestöjen liikuntavastaavien kanssa järjestötapaamisessa, mutta koulutusta ei ole vielä järjestetty.

15 2.1. Otetaan käyttöön sekä vahvistetaan toimintamalleja, jotka tukevat perheitä ja vanhemmuutta sekä sukupolvien välistä, sukupolvien rajat ylittävää toimintaa ja yhteisöllisyyttä. (Versio 11) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :45. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :59. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Museomummo- ja vaaritoiminnan vakiinnuttaminen. (2014) Kulttuurilautakunta (PMP) 2014: Kartoitetaan resurssit. Museomummo- ja - vaaritoiminta otetaan huomioon yleisötyön ohjelmassa. 2014: Museo yhdistää sukupolvia ja siirtää perinnettä Museossa koulutetaan työntekijöitä ja vapaaehtoisia taide- ja muistelutoimintaan. (2014) Kasvatuskumppanuuskoulutus henkilöstölle (VK) (2014- Kulttuurilautakunta(PMP) Kasvatus- ja opetuslautakunta (PV) Kasvatus-ja Kasvatus- ja opetustoimen ja opetuslautakunta kulttuuritoimen lasten Kulttuurilautakunta kulttuurikasvatusyhteistyö ( : Vertaisihmettelijät ovat tavattavissa ja keskustelevat asiakkaiden kanssa museoperjantaisin. 2014: Varhaiskasvatuksessa henkilöstöä koulutettu kasvatuskumppanuuteen (2 koulutusta) Järjestetään 2 koulutusta, 24 osallistujaa 2014: Metkun laatima ja toteuttama Kulttuuripolkuohjelma, johon koulut voivat osallistua. Jatketaan osallistumista Kulttuuripolkuohjelmaan 2014:Museon saavutettavuus lisääntyy, museosta tulee kohtaamispaikka. 2014: Varhaiskasvatuksessa koulutuksen saanut 167 henkilöä Koututuksen saaneita 172. Toinen koulutus suunniteltu syksylle 2014: Päiväkoti- ja oppilasryhmät osallistuneet Metkun kulttuuripolkuohjelmaan Tilanne 06/15: Esikoululaiset osallistuneet suunnielman mukaisesti. Peruskoululaiset ovat osallistuneet Kulttuuripolkuun opetussuunnitelman mukaisesti. KOulut ovat tehneet yhteistyötä kirjaston kanssa Lukuinto-hankkeen puitteissa.

16 2.2. Kehitetään toimintamalleja ja aikuisten yhteistyötä tukemaan lasten ja nuorten psykososiaalista hyvinvointia. (Versio 17) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :50. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :00. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Maakuntakirjaston "Tosi siistii" - nuorisohanke. (2014) Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Yhteistyössä nuorisotoimen kanssa Jatketaan vuonna 2013 alkanutta hanketta, jossa kirjastoon palkattiin nuorisotyön ammattilainen toimimaan nuorten kanssa ja suunnittelemaan heille sopivaa toimintaa kaupungin eri kirjastoissa. Kirjastoa kiinnostaa ensisijaisesti nuorten lukemisharrastuksen ylläpitäminen ja kirjaston tekemisessä tutuksi ja helposti lähestyttäväksi. Hankkeeseen on saatu Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusta. 2014: Järjestetty: piirustuspaja (33 krt), leffailta (27 krt), Taikurikurssi (10 krt). Tapahtumat:Yhteiset ovet, Elävä kirjasto, Kevätkumous, Tule ja tupsahda. Koulutuksia kirjastojen henkilökunnille (2) Sujuva ja mielekäs yhteistyö kirjaston ja nuorten kesken leffailtoja 14 kertaa. Yksi kevätkumous-tapahtuma Nuori Näyttämö - hanke: yhdistetään nuoret teatterin harrastajat työskentelyyn ammattilaisten kanssa. (2014) Hanke jatkuu. Kulttuurilautakunta (JJ, MW) 2014: Nuori Näyttämö - hanke etenee suunnitellusti. Nuori Näyttämö - hanke etenee suunnitellusti. 2014: Hankkeessa mukana olevat ryhmät aloittavat harjoitukset syksyllä 2014 (ei teatterin tiloissa). Festivaali järjestetään teatterilla toukokuun alussa Nuori Näyttämö - hankkeen esitykset toukokuussa toteutuivat suunnitelman mukaisesti.

17 2.2. Kehitetään toimintamalleja ja aikuisten yhteistyötä tukemaan lasten ja nuorten psykososiaalista hyvinvointia. (Versio 17) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :50. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :00. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Yhteistyö koulujen opettajien kanssa: teatterin yhteys opetusohjelmiin. ( Kulttuuritoimi ja kasvatus- ja opetustoimi tekevät tiivistä yhteistyötä: Kulttuuripolut museoissa ja kirjastossa eri luokka-asteille. (2014- Kulttuurilautakunta (JJ, MW) Kulttuurilautakunta (P-LP, PMP) 2014: Teatteri tekee yhteistyötä opettajien kanssa. Tällä hetkellä on tehtäväpaketteja ja -sarjoja näytelmistä Sad Songs from the Heart of Europe, Tohvelisankarin rouva ja musikaali Peter Pan. Tämänhetkinen yhteys on erityisesti äidinkielen opetusohjelmiin. Yhteistyö koulujen opettajien kanssa jatkuu. Tehtäväpaketti liittyy Mannerheim ja kettujen sota -näytelmään. 2014: Kulttuuripolut järjestetään suunnitellusti Lasten kulttuurikeskus Metkun vastuulla on kuorotoiminnan edistäminen ja siihen liittyvät kuorojen iltapäiväkerhot ja Metkuillaan konsertti yhteistysössä kasvatus- ja opetustoimen kanssa 2014: Yhteistyöllä kasvatetaan kiinnostusta teatteriin ja saadaan nuoresta polvesta mahdollisesti uusi teatterista kiinnostunut sukupolvi. Yhteistyö kasvattaa kiinnostusta teatteriin sekä tuo myös uutta näkökulmaa Suomen historian opiskeluun. 2014: Museossa 18 kpl, kirjastossa 22 kpl Kulttuuripalvelut tutuiksi lapsille. Metkun tuotos Metkuillaan konsertti, joka on vuotuisen toiminnan kokoava konsertti. Syksyllä kuorokerhotoiminta jatkuu.tilanne 06/15: 900 lapsen maakunnallinen Kuorokonsertti toteutui helmikuussa Kirjastolla 11 ja teatterilla 10 kulttuuripolkua ( )

18 2.2. Kehitetään toimintamalleja ja aikuisten yhteistyötä tukemaan lasten ja nuorten psykososiaalista hyvinvointia. (Versio 17) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :50. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :00. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Nuorisotoimen ja kirjaston tiivis yhteistyö (2015) Maakuntakirjaston nuorisohankkeen jatkotoimenpiteet. ( Valmistellaan nuorisotoimen ja kirjaston kanssa yhdessätyöskentelyn muotoja ( Nuoriso- ja liikuntalautakunta (KH) - Nuorisotoimi tekee kirjaston kanssa luontevasti yhteistyötä tarpeen mukaan eri alueilla. Sammonlahden alueella yhteistyö hankkeiden myötä, muilla alueilla tehdään yhteistyötä tarpeiden mukaan. Kirjaston henkilökunnan tukeminen nuoriin liittyvissä kysymyksissä. Kirjaston toimintojen hyödyntäminen nuorisotyössä. Kulttuurilautakunta (P-LP) Tosi siistii - kirjastovirkailija toimimaan nuorten kanssa hankeavustuksella. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kirjaston palveluita on huomioitu nuorisotyössä. On tehty yhteistyötä kirjaston kanssa tarpeen mukaan nuorisokysymyksissä. Sujuva ja mielekäs yhteistyö kirjaston ja nuorten kesken pääkirjaston nuortennurkkauksen kalustaminen

19 2.3. Luodaan perheille yhteistä harrastus- ja kulttuuritoimintaa. (Versio 13) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Nissinen, Tuula :11. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :00. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Lasten Liikuntamaa keväällä 8 kertaa ja syksyllä 10 kertaa ( ) Tuotetaan myös koko perheen näytelmiä. (2014- Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Kulttuurilautakunta (JJ, MW) - Monta liikuntamaata järjestetty? 2014: Liikuntatoimi on suunnitellut ja hankkinut välineet Lasten Liikuntamaan toimintaa varten. Liikuntamaa laajenee uimahalliin 2014: Ohjelmistossa keväällä koko perheen seikkailumusikaali Peter Pan. Musikaali jatkaa myös syksyn tuotannossa. Iso kiltti jättiläinen voi houkutella koko perheen liikkeelle. Esitys ei ole pelkästään lapsille suunnattu vaan tuo iloa ja katsomisen aihetta koko perheelle. Yleisen kulttuuritoimen kanssa yhteistyössä toteutettu lasten näytelmä "Sadunmaa" on tuotettu erityisesti päiväkoteihin, mutta näytelmästä on esityksiä myös niin, että koko perhe voi tulla katsomaan. 2014: Liikuntamaita kevään 2014 aikana 10 kertaa ja syksyn aikana 12 kertaa. Liikuntamaa järjestetään Joutsenon ja Kourulan liikuntahalleissa vuorotellen viikonloppuisin. Liikuntamaita on järjestetty uimahallissa keväällä 4 kertaa ja Joutsenohallissa 5 kertaa sekä Kourulan liikuntahallissa 5 kertaa. 2014: Peter Pan näyttää saavuttaneen perheet. Tuotantoa on tarjottu myös päiväkodeille aamuesityksinä, ja ne ovat olleet suosittuja; osa esityksistä on ollut loppuunmyytyjä. Myös opettajat ovat tuoneet luokkia klo 13 esityksiin. Koko perheen yhdessä olo toteutuu teatteriin tultaessa.

20 2.3. Luodaan perheille yhteistä harrastus- ja kulttuuritoimintaa. (Versio 13) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Nissinen, Tuula :11. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :00. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Toteutetaan konserttien perhekampanjointia ( Kirjaston tapahtumatoiminta lapsille, nuorille ja perheille. (2014- Kulttuurilautakunta (MV) Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Suunnattuna Abbakonsertit ja operettikonsertti perheille Jatketaan klassinenviihde-mallin sisällyttämistä ohjelmistoihin 2014: Kirjasto järjestää eri toimipisteissään satutunteja, elokuvaesityksiä, kirjavinkkausta, kirjaleikkiä, konsertteja yms. tapahtumia lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Kirjasto vie kirjavinkkausta myös kouluille. 2014: Kohdennettiin markkinoinnissa perheille mm. Abba-konserteissa erinomaisella menestyksellä loppuunmyydyin konsertein. Jatketaan klassinenviihde-mallia ja sovelletaan kevään kävijätutkimusta : Tapahtumat 594. kävijät Tapahtumat 500, kävijät tapahtumaa joissa 7376 kävijää Museon perhepäivä kerran vuodessa. (2015) Kulttuurilautakunta (PMP) Kirjasto järjestää eri toimipisteissään satutunteja, elokuvaesityksiä, kirjavinkkausta, kirjaleikkiä, konsertteja yms. tapahtumia lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Kirjasto vie kirjavinkkausta myös kouluille. 2014: Museon ja linnoituksen Perhepäivä järjestetään : Linnoitukseen saadaan perheille suunnattua toimintaa Perhepäivä järjestetään elokuussa Linnoitukseen saadaan perheille suunnattua toimintaa

21 2.4. Tuetaan taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :52. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :01. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Yhteistyössä viranomaisten kanssa kohdennetaan teatteriesityksiä (esim. hinnoittelun avulla) niille joilla ei muuten olisi varaa. (2014- Kulttuurilautakunta (JJ, MW) 2014: Toistaiseksi Peter Pan -musikaalia on tarjottu päiväkodeille edulliseen hintaan. Opiskelijat pääsevät edullisesti sisään ovelta omiin tuotantoihin, jos katsomossa on tilaa. Veteraanit pääsevät sisään ilmaiseksi, myös mahdollinen saattaja pääsee mukana ilmaiseksi. Lappeenrannan kaupunki tarjoaa K9-korttilaisille ilmaisen pääsyn teatteriin. Iso kiltti jättiläinen tarjotaan kouluille ja päiväkodeille erityishintaan. Opiskelijat pääsevät opiskelijakortilla suoraan ovelta sisään omiin tuotantoihin edullisesti, jos esityksissä on tilaa. Veteraanit pääsevät sisään ilmaiseksi, myös mahdollinen saattaja pääsee mukana ilmaiseksi. Lappeenrannan kaupunki tarjoaa K9-korttilaisille ilmaisen pääsyn teatteriin. 2014: Kohderyhmät käyttävät hinnoitteluetua. Kohderyhmät käyttävät hinnoitteluetua.

22 2.4. Tuetaan taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :52. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :01. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Museon lasten ja nuorten pääsyliput ovat ilmaisia. (2014- Kulttuurilautakunta (PMP) 2014: Museossa alle 16-v pääsyliput ovat ilmaisia Museossa alle 18-v pääsyliput ovat ilmaisia 2014: Myös vähävaraisten ryhmien ja perheiden on helppo tulla museoon, saavutettavuus lisääntyy. Myös vähävaraisten ryhmien ja perheiden on helppo tulla museoon, saavutettavuus lisääntyy Palloilukerhojen järjestäminen koulun kerhotoimintana Sammonlahden aluella ( ) Kasvatus- ja opetuslautakunta (MR) 2014: Valmisteltu kokeilu palloilukerhojen järjestämiseksi koulun kerhotoimintana Sammonlahden aluella yhteistyössä urheiluseurojen kanssa Toiminta jatkuu kevään : Palloilukerhotoiminta suunniteltu ja toiminta käynnistynyt Sammonlahdessa syyslukukaudella Neljä eri urheiluseuraa toteuttanut kerhotoiminnan yhteistyössä neljällä eri koululla siten, että kaikkien koulujen oppilaat pääsevät kokeilemaan eri lajien harrastamista lukuvuoden aikana Haetaan hankerahaa nuorten liikunta- ja harrastustoimintaan, hanke kohdistetaan syrjäytyneisiin lapsiin ja nuoriin. Hanke perustaa matalankymmyksen liikuntaryhmiä nuorille (2015) Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Osallistutaan Kunnossa Kassulle hankkeeseen ja annetaan kutsuntoihin osallistuville nuorille liikuntaneuvontaa. Kerho toteutui suunnitelman mukaisella tavalla keväällä Valmistelut syksysyn kutsuntoihin osallistumiseen on tehty ja palavereja pidetty EKLU:n kanssa. Räätälöity ja sovittu liikuntakokeiluja nuorille.

23 2.5. Tuetaan maahanmuuttajaperheiden kotoutumista. (Versio 14) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Nissinen, Tuula :12. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :01. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Maakuntakirjaston kielikahvilatoiminta, venäjänkieliset satutunnit ja muu maahanmuuttajia kiinnostava tapahtumatoiminta. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Kirjastossa järjestetään kielikahvilatoimintaa n. kerran kuukaudessa. Kielikahvilassa suomen kieltä opiskelevat pääsevät puhumaan suomea. Venäjänkielisiä satutunteja järjestetään talviaikana n. kerran viikossa 2014: Kielikahvila 15 kertaa venäjänkieliset satutunnit 27 kertaa Kirjasto palvelee myös maahanmuuttajia Kielikahvila 9 kertaa, venäjänkieliset satutunnit 15 kertaa Vähemmistöjen ja maahanmuuttajien konsertti- ja harjoitusvierailut (2014- Kulttuurilautakunta (MV) Kirjastossa järjestetään kielikahvilatoimintaa n. kerran kuukaudessa. Kielikahvilassa suomen kieltä opiskelevat pääsevät puhumaan suomea. Venäjänkielisiä satutunteja järjestetään talviaikana n. kerran viikossa 2014: Maahanmuuttajien konsertti Konnunsuon vastaanottokeskuksessa, kohdemarkkinointia venäläisvähemmistölle mm. kausiesitteen kielenä mukana venäjä. 2014: Konsertissa n. 60 kuulijaa. Jatketaan soveltuvin osin Wirma auttaa maahanmuuttajia perustamaan yrityksiä (2014- Wirma Jatketaan soveltuvin osin 2014: Neuvontatyö, Maahanmuuttajataustaisen asiakkaan palvelumallin kehittäminen (MANE) 2014: MANE neuvoja tuottaa palvelua asiakkaille.

24 2.5. Tuetaan maahanmuuttajaperheiden kotoutumista. (Versio 14) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Nissinen, Tuula :12. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :01. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Selvitetään onko tarvetta maahanmuuttajien lukiokoulutukseen valmentavan opetukselle ( Toteutaan Kiekohankkeessa suunniteltuja toimintamuotoja (VK) (2015) Museossa kokeillaan työpajatoimintaa maahanmuuttajaperheille yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa (2015) Osallistutaan mahdollisiin kansallisiin hankkeisiin ( Kasvatus- ja opetuslautakunta (TW) Kasvatus- ja opetuslautakunta Kulttuurilautakunta (PMP) Kasvatus- ja opetuslautakunta 2014: Alustava kartoitus Toteutetaan Kiekohankkeessa laadittuja toimintamalleja. 2014: Projektia suunnitellaan vuodelle 2015 Yhteistyökumppaneiden kartoitus 2014: Alustava kartoitus tehty, tarve ei ole näkyvissä. ISK:n lukio ja IB-lukio ovat mahdollistaneet lukioopinnot. Maahanmuuttajat tutustuvat alueen historiaan ja kulttuuriin.

25 3.1. Vahvistetaan laaja-alaisia matalan kynnyksen neuvontapalveluja ja palveluohjausta. (Versio 9) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :35. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :02. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Kirjaston neuvontapalvelut sähköisessä asioinnissa. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Järjestetään Internetopastuksia verkon käyttöön ja sähköisen asioinnin perusasioihin. Kirjaston asiakaspalveluhenkilökunta opastaa asiakkaita aina tarvittaessa kirjaston oman verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. Kirjaston digipajan laitteilla asiakkaita opastetaan digitoimaan omia valokuvia, äänikasetteja, vhs-kasetteja jne. Järjestetään Internetja tablettopastuksia verkon käyttöön ja sähköisen asioinnin perusasioihin. Kirjaston asiakaspalveluhenkilökunta opastaa asiakkaita aina tarvittaessa kirjaston oman verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. Kirjaston digipajan laitteilla asiakkaita opastetaan digitoimaan omia valokuvia, äänikasetteja, vhs-kasetteja jne. 2014: Internetopastuksia 132 kertaa, osallistujia 158 Asiantuntevat sähköisen asioinnin opastuspalvelut Digipaja, internet/atk/tablet/älypuhelin opastukset 109 kertaa

26 3.1. Vahvistetaan laaja-alaisia matalan kynnyksen neuvontapalveluja ja palveluohjausta. (Versio 9) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :35. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :02. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Museossa koulutetaan työntekijöitä ja vapaaehtoisia taide- ja muistelutoimintaan. ( Eläkeläisten konserttiedut (2014- Kulttuurilautakunta (PMP) Kulttuurilautakunta (MV) 2014: Museon vertaisihmettelijät keskustelevat asiakkaiden kanssa museoperjantaisin Vertaisihmettelijätoimintaa jatketaan 2014: Alennetut lippujen hinnat. mm. sotaveteraanit ja omaishoitajat. Piristäjähankkelle esittely ja lippuja. 2014: Järjestetty 9 museoperjantaita, joissa kaikissa vertaisihmettelijä paikalla Museo toimii kohtauspaikkana 2014: Toteutuivat Jatketaan samaa mallia Wirma aktivoi yksityisiä toimijoita markkinoimaan omia palveluitaan palveluseteliasiakkaille (2014- Wirma Jatketaan sovitulla linjalla 2014: Aktivointityötä toteutettu osana yritysneuvontapalvelua. 2014: IsoApu Workshop, hankevalmistelu. Ideapaperi valmisteilla hyvinvointi yrittäjyydestä. Saimian, Wirman, Eksoten ja Kehyn yhteinen Hyvinvointikumppanuus hanke hyväksyttiin rahoitettavaksi EAKR:n haussa. Hankkeen tavoitteena on edistää julkisten ja yksityisten toimijoiden kumppanuutta hyvinvointialalla sekä valmentaa ja tiivistää alan pienten yritysten verkostoa sekä edistää sen toimintaa.

27 3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :02. Yksilöllinen tunniste: PRO fi 3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen Liikuntaneuvontaa on saataville ja asiakkaita palveluun ohjautuu mm. Eksoten kautta (2014) Matalankynnyksen liikuntaryhmät ovat ohajuspalvelun painopistealue, lisätään painonhallintaryhmiä (2014) Museossa koulutetaan työntekijöitä ja vapaaehtoisia taide- ja muistelutoimintaan. (2014) Vertaisohjaajien koulutus (2014) Vastuu Arviointikriteerit Toimenpiteet Tuotos Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Kulttuurilautakunta (PMP) Eksote (Sotetmk/SN) - Kuinka paljon liikuntaneuvonnassa on ollut asiakkaita? - Monta matalankynnyksen ryhmää sekä painonhallintaryhmää on järjestetty? - Vertaisohjaajien koulutuksen käyneet - Vertaisohjaajien jalkautuminen 2014: Liikuntaneuvonta on kirjattu Eksoten lihavuudenhoitosuosituksiin. Liikuntaneuvontaa annettu hyvinvointiasemilla sekä terveyskeskuksissa. Lisäksi liikuntaneuvonta palvelusta tiedotettu ja käyty puhumassa mm. lääkäreille, terveyenhoitajille, sairaanhoitajille ja fysioterapeuteille. 2014: Liikuntaneuvonnan tueksi tarvitaan uusia matkalankynnyksen ryhmiä, joihin asiakkaita voidaan ohjata. 2014: Museon vertaisihmettelijät keskustelevat asiakkaiden kanssa museoperjantaisin 2014: Hyvis.fi sivujen vertiasohjaajien koulutus aloitettu. 2014: Liikuntaneuvonnassa käyntikertoja vuoden 2014 aikana yhteensä 274 kpl. Liikuntaneuvontaa annetaan vuoroviikoin Sammonlahden sekä Lauritsalan hyvinvontiasemilla. Liikuntaneuvoja on käynyt puhumassa Eksoten henkilöstölle yhteensä 15 kertaa 2014: Keväällä ryhmiä yhteensä 7(3 MK-ryhmää ja 4 PH-ryhmää) Syksyllä ryhmiä yhteensä 11 (6 MKryhmää ja 5 PH-ryhmää) 2014: Järjestetty 9 museoperjantaita, joissa kaikissa vertaisihmettelijä paikalla 2014: Vertaisohjaajat ovat jalkautuneet hyvinvointiasemille ja aktivoivat kuntalaisia käyttämään sähköisiä palveluita. Toimintamallia laajennetaan.

28 3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :02. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Senioreiden liikuntaryhmiä 40 kpl / kausi (2014- Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) - Kuinka monta ohjattua liikuntaryhmää senioreille on järjestetty eri kausina? 2014: Järjestetään senioreille monipuolisesti sekä liikuntaryhmiä että liikuntakursseja. Pyritään pitämään liikuntaryhmien määrä entisellään 2014: Kevätkaudella (14 vkoa) 52 ohjattua senioreiden liikuntaryhmää sekä 3 liikuntakurssia. Kesäkaudella (5 vkoa) 24 ohjattua liikuntaryhmää. Syyskaudella (14 vkoa)55 ohjattua ryhmää ja 4 kurssia Viedään teatteria ikääntyneiden luo. (2014- Kulttuurilautakunta (JJ, MW) 2014: Ei toteutuneita toimenpiteitä. Kevään osalta ei ole mahdollisuutta toteuttaa. Syksyn osalta suunnittelu on vielä kesken. Liikuntaryhmien määrä on lisääntynyt ja ryhmät ovat terveysliikuntaryhmiä, jotka on suunnattu senioreille ja terveytensä kannalta liian vähän liikkuville. 2014: 6/ Ei toteutuneita toimenpiteitä.

29 3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :02. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Aktiivinen markkinointi esim. vanhusten palvelutaloissa. ( Mahdollisesti pienimuotoiset esiintymiset vanhusten palvelutaloissa. Orkesterin kamariyhtyeet jalkautuvat sairaaloihin; vanhainkodit, hoitolaitokset. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Piristäjäpalvelu yhdessä SPR- Lappeenrannan osaston kanssa.osallistutaan Kulttuuripalvelut vanhuspalvelujen paletissa - esiselvityshankeeseen (2014), ja varsinaiseen hankkeeseen 2014-> Piristäjäpalvelu yhdessä SPR- Lappeenrannan osaston kanssa. Kulttuuripalvelut vanhuspalvelujen paletissa - hanke on saanut rahoituksen, ja kulttuuritoimi on siinä mukana. Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Orkesteri n. 1-2 kertaa vuodessa palvelutaloissa: Toivo-koti ja Sammonlahden palvelutalo. Syksyllä Ortamonpuiston palvelukoti. Jatketaan perinteisesti vierailuja 2014: Piristäjiä koulutettu yhteensä 39. Piristäjät-koulutus jatkuu. Ollaan mukana Socomin Palettihankkeessa. Tilanne 6/15:Piristäjäkoulutus jatkunut. Kulttuuritoimen edustaja Paletti II - hankkeessa. 2014: Esiintymiset toteutuneet, kuulijoita n. 150.

30 3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :02. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Kirjaston tapahtumatoiminta ja sähköisen asioinnin neuvontapalvelut. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Kirjasto järjestää runsaasti erilaisia luentoja, konsertteja, kirjailijavierailuja, yhteislaulutilaisuuksia ja muita tapahtumia. Kirjastossa toimii myös lukuja harrastuspiirejä. Kirjastossa järjestetään Internet-opastuksia verkon käyttöön ja sähköisen asioinnin perusasioihin. Kirjaston asiakaspalveluhenkilökunta opastaa asiakkaita aina tarvittaessa kirjaston oman verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. Kirjaston digipajan laitteilla asiakkaita opastetaan digitoimaan omia valokuvia, äänikasetteja, vhs-kasetteja jne. Kirjasto järjestää runsaasti erilaisia luentoja, konsertteja, kirjailijavierailuja, yhteislaulutilaisuuksia ja muita tapahtumia. Kirjastossa toimii myös lukuja harrastuspiirejä. Kirjastossa järjestetään Internet-opastuksia verkon käyttöön ja sähköisen asioinnin perusasioihin. Kirjaston asiakaspalveluhenkilökunta 2014: Tapahtumia 594 osallistujia Internetopastukset 132 kertaa Monipuolinen tapahtumatuotanto ja asiantuntevat sähköisen asioinnin opastuspalvelut tapahtumia 487 joissa kävijöitä 7376

31 3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :02. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Ikäkeskuksen kuntosali, kokoontumistiloja ja kahvio (2014- Eksote (Sotetmk/SN) - Asiakasmäärä - Tilaisuudet ja tapahtumat - Toimijoiden määrä opastaa asiakkaita aina tarvittaessa kirjaston oman verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. Kirjaston digipajan laitteilla asiakkaita opastetaan digitoimaan omia valokuvia, äänikasetteja, vhs-kasetteja jne. 2014: Iso-apu palvelukeskus on aloittanut toiminnan. Kahvio ja kuntosali avattu ja yhteistoiminta aloitettu muun muassa liikuntatoimen ja järjestöjen kanssa. Kehittää erilaisia tapahtumia, joilla aktivoidaan kansalaisia monenlaisissa hyvinvointiin ja terveyteen sekä arjen elämään liittyvissä asioissa. Järjestetään muistisairaille ja omaishoitajille liikuntaryhmiä. (KV) 2014: Iso-apu palvelukeskus toimii ikäihmisten ja vaikeavammaisten matalankynnyksen kohtauspaikkana ja tarjoaa tiloja muun muassa 3. sektorin käyttöön. Iso apu palvelukeskus on tunnettu ikäihmisten ja vammaisten palveluiden tuottaja ja aktiivinen yhteistoiminnan järjestäjä.

32 3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari :36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :02. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Aktivoidaan yleisötyöllä vanhempaa ikäpolvea käyttämään teatteripalveluja. ( Liikuntaneuvonnassa käy viikoittain asiakkaita (2015) Kulttuurilautakunta (JJ, MW) Nuoriso- ja liikuntalautakunta(ar) - Kuinka monta asiakasta liikuntaneuvonnassa käy kuukausittain? 2014: Teatterilla järjestetty säännöllisesti Kulttuurikeskiviikkoja, joiden teema vaihdellut. Tilaisuuksista ilmoitettu kotisivuilla ja lehtiilmoituksissa ja niihin on yleisöllä ollut vapaa pääsy. Kulttuurikeskiviikkojen järjestämistä jatketaan. Liikuntaneuvonnassa annetaan viikoittain eri toimipisteissä. 2014: Myös vanhempi ikäpolvi on löytänyt kulttuurikeskiviikot ja sitäkin kautta aktivoituu teatteripalvelujen käyttäjäksi. Aktivoidaan vanhempaa ikäpolvea teatterissa kävijöiksi. 6/ kulttuurikeskiviikkojen järjestäminen oli vähäistä. Liikuntaneuvontaa on annettu viidessä eri toimipisteessa neljän liikuntaneuvojan toimesta. Asiakkaita ollut keskimäärin 15 viikossa.

33 3.4. Kehitetään yhteisöllistä, turvallista, esteetöntä ja liikunnalliseen elämäntapaan innostavaa elinympäristöä. (Versio 12) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Huovila, Krista :08. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :03. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Kirjaston sähköisen asioinnin neuvontapalvelut. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Järjestetään Internetopastuksia verkon käyttöön ja sähköisen asioinnin perusasioihin. Kirjaston asiakaspalveluhenkilökunta opastaa asiakkaita aina tarvittaessa kirjaston oman verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. 2014: Internet opastuksia 132 kertaa, osallistujia 158. Digipajan käyttö: 734 kertaa joista opastuskertoja oli 184. Kiertävä digipaja lähikirjastoissa ja maakuntakirjastoalueen kirjastoissa: 695 käyttökertaa, joista opastuksertoja Kiinnitetään Kulttuurilautakunta (P-LP) huomiota esteettömyyteen kulttuuritoimen toimipisteissä ja tapahtumapaikoilla. (2014- Järjestetään Internetopastuksia verkon käyttöön sähköisen asioinnin Asiantuntevat ja sähköisen asioinnin opastuspalvelut perusasioihin. Kirjaston Digipaja, asiakaspalveluhenkilökunta internet/atk/tablet/älypuhelin opastaa asiakkaita aina opastukset 109 kertaa, tarvittaessa kirjaston oman osallistujia yhteensä 110 verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. 2014: Sammonlahden kirjaston esteettömyyskartoitus. Saimaan ammattikorkeakoulun oppimistehtävä 2014: Kartoitus tehty keväällä Esteettömyyden toteuttaminen resurssien puitteissa. Korjataan esille tulevia puutteita mahdollisuuksien mukaan.

34 3.4. Kehitetään yhteisöllistä, turvallista, esteetöntä ja liikunnalliseen elämäntapaan innostavaa elinympäristöä. (Versio 12) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Huovila, Krista :08. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :03. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Lisätään neuvontaa ja ohjeistetaan valitsemaan esteetömämpää rakentamista mitä lainsäädännössä edellytetään ( Museon saavutettavuussuunnitelm an päivitys. (2015) Uudessa teatterissa esteettömyysasiat ovat kunnossa. ( Rakennuslautakunta Kulttuurilautakunta (PMP) Kulttuurilautakunta 2014: Toteutunut Ohjeistusta ja neuvontaa jatketaan 2014: Suunniteltu vuodelle : Rakennukset lainmukaisesti esteettömiä. Rakennukset lainmukaisesti esteettömiä. Palvelujen saavutettavuus paranee

35 4.2. Vahvistetaan nuorisososiaalityötä ja etsivää nuorisotyötä. (Versio 9) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Nissinen, Tuula :15. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea :03. Yksilöllinen tunniste: PRO fi Kirjaston tapahtumatoiminta ja nuorisohankkeen jatkotoimenpiteet. ( Nuvalaisten kanssa kohdekonsertti (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Kirjastossa on v loppuun asti käynnissä Tosi siistii -hanke. Sen lisäksi järjestetään nuorille konsertteja ja kirjailijavierailuja sekä elokuvaesityksiä. Sarjakuvaklinikka-toiminta jatkuu. Alkamassa on uusia projekteja: lukuvinkkausta yläkouluille ja lukioille ja suunnitellaan pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolle tila nuorille. Kulttuurilautakunta (MV) Tosi siistii -hanke jatkuu v Jatkohankkeena on haettu rahoitusta Tosi siistii kirjastovirkailija toimimaan nuorten kanssa -projektille. Lasten- ja nuortenosaston tilasuunnitelman toteuttaminen. Sanataide koukuttaa lukemaan ja Pojat pääosassa -projektit. Järjestetään nuorille konsertteja, elokuvaesityksiä ja kirjailijavierailuja. 2014: Abba-konsertit Queen-Abba, elokuva, pelimusa,tietokone yms.konsertti 2014: Järjestetty: piirustuspaja (33 krt), leffailta (27 krt), Taikurikurssi (10 krt). Tapahtumat:Yhteiset ovet, Elävä kirjasto, Kevätkumous, Tule ja tupsahda. Koulutuksia kirjastojen henkilökunnille (2) Sarjakuvaklinikka 4 kertaa. Sujuva ja mielekäs yhteistyö kirjaston ja nuorison kesken järjestetty 14 leffailtaa ja yksi Kevätkumoustapahtuma. 2014: Abba-konsertit

Strategiakatsaus 6/2014

Strategiakatsaus 6/2014 Strategiakatsaus 6/2014 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Kaupunginhallitus 18.8.2014 Tulostettu lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Hyvinvointiohjelma 1.1. Kannustetaan asukkaita kasvattamaan

Lisätiedot

Strategiaseuranta 2015

Strategiaseuranta 2015 Strategiaseuranta 2015 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Tulostettu lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Hyvinvointiohjelma 1. Myönteisiä ja kannustavia kasvu- ja kehittymiskokemuksia läpi

Lisätiedot

Strategiakatsaus 6/2014

Strategiakatsaus 6/2014 Strategiakatsaus 6/2014 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Tulostettu lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Johdanto Katsauksen tarkoitus Tähän katsaukseen on koottu toimielintasolla (ns. taso

Lisätiedot

Strategiaseuranta 2015

Strategiaseuranta 2015 Strategiaseuranta 2015 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Tulostettu lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Hyvinvointiohjelma 1. Myönteisiä ja kannustavia kasvu- ja kehittymiskokemuksia läpi

Lisätiedot

Strategiaseuranta 2015

Strategiaseuranta 2015 Strategiaseuranta 2015 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Tulostettu lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Hyvinvointiohjelma 1. Myönteisiä ja kannustavia kasvu- ja kehittymiskokemuksia läpi

Lisätiedot

Strategiaseuranta 2015

Strategiaseuranta 2015 Strategiaseuranta 2015 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Tulostettu 12.2.2016 lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Hyvinvoivat asukkaat 1. Aktiivisuudella hyvinvointia (Versio 1) - Lappeenrannan

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaneuvonnan järjestämisestä yli 64-vuotiaille

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaneuvonnan järjestämisestä yli 64-vuotiaille Kaupunginhallitus 32 23.01.2017 Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaneuvonnan järjestämisestä yli 64-vuotiaille 1075/00.04.02.06/2016 KH 32 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg,

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs. 2.10.2018 r LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Seniorihanke Lpr:n liikuntatoimessa Kärkikuntana 1.8.2017 lähtien. Liikuntatoimeen palkattiin liikunnanohjaaja

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaan kohdistuvasta seniorikortista 65+ -vuotiaille

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaan kohdistuvasta seniorikortista 65+ -vuotiaille Kaupunginhallitus 31 23.01.2017 Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaan kohdistuvasta seniorikortista 65+ -vuotiaille 1103/00.04.02.06/2016 KH 31 Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Strategiaseuranta 2015

Strategiaseuranta 2015 Strategiaseuranta 2015 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Tulostettu 18.3.2016 kaupunginhallituksen käsittelyn taustamateriaaliksi Hyvinvoivat asukkaat 1. Aktiivisuudella hyvinvointia (Versio 2) - Lappeenrannan

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Strategian raportointi Lautakuntataso (taso 3) Tulostettu lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi

Strategian raportointi Lautakuntataso (taso 3) Tulostettu lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Strategian raportointi Lautakuntataso (taso 3) Tulostettu 4.8.2016 lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Kimmo Hölkki, nuorisotoimintayksikön päällikkö Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren

Lisätiedot

Strategiaseuranta 2015

Strategiaseuranta 2015 Strategiaseuranta 2015 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Tulostettu 22.2.2016 lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Hyvinvoivat asukkaat 1. Aktiivisuudella hyvinvointia (Versio 1) - Lappeenrannan

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

Lappeenrannan kulttuuripolku

Lappeenrannan kulttuuripolku Lappeenrannan kulttuuripolku Kulttuuripolku on suunnitelma, jonka avulla toteutetaan koulujen taide- ja kulttuurikasvatusta. Sisällöt ja teemat pohjautuvat opetussuunnitelman Ihmisenä kasvamisen aihekokonaisuuteen.

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN TALOUSARVIO EUR EHDOTUS EDELL. 2018

TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN TALOUSARVIO EUR EHDOTUS EDELL. 2018 Sivu 20 LOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN LOUSARVIO 01.01. - 31.12. TILINP. 2017 EDELL. 2018 EHDOTUS 00006100 LIIKUNTOIMI VOITTEET Liikuntatoimi keskittyy kuntastrategian ja kunnan hyvinvointisuunnitelman

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Strategian raportointi Lautakuntataso (taso 3) Tulostettu lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi

Strategian raportointi Lautakuntataso (taso 3) Tulostettu lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Strategian raportointi Lautakuntataso (taso 3) Tulostettu 16.2.2017 lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Hanna Koskimies ylitarkastaja OKM/ KUPO 15.3.18 Kokonaisrahoitus vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Lyhyt sanallinen analyysi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Lyhyt sanallinen analyysi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Lyhyt sanallinen analyysi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta KULTTUURITOIMI Kirjasto, museo ja orkesteri saavuttivat tavoitteensa. Kokonaisuutena kulttuuritoimi pysyi hyvin talousarviokehyksessään

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Strategian raportointi Lautakuntataso (taso 3) Tulostettu kaupunginhallitus ja -valtuustokäsittelyn taustamateriaaliksi

Strategian raportointi Lautakuntataso (taso 3) Tulostettu kaupunginhallitus ja -valtuustokäsittelyn taustamateriaaliksi Strategian raportointi Lautakuntataso (taso 3) Tulostettu 17.8.2016 kaupunginhallitus ja -valtuustokäsittelyn taustamateriaaliksi Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015

NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015 NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015 Toimialan vuoden 2015 toimintakate alittui noin 210.000 eurolla talousarvioon nähden. Hallinnon toimintakatteen säästö oli noin 56.000 euroa, nuorisotoimen noin 16.000 euroa

Lisätiedot

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI Kaupunginhallitus 97 27.02.2012 TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI 783/012/2011 KH 97 Valtuustoaloite 12.12.2011: Yksi hyvä vaihtoehto ikäihmisten liikunnalle on

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhteistyöllä. Liikunnan palveluketju. Järvenpään kaupunki

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhteistyöllä. Liikunnan palveluketju. Järvenpään kaupunki Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhteistyöllä Liikunnan palveluketju Järvenpään kaupunki 5.1.2017 Liikunnan palveluketju Järvenpäässä Liikunta osana hoitopolkua -prosessi Asiakkaan ohjaus palveluketjussa

Lisätiedot

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Työpajan vetäjä: Sampsa Kivistö /HLU 1 Työpaja 3: Hallintokuntien välisen yhteistyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen Tehtävä 1: ESITTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku

Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku 76 125 Vapaa aikalautakunnan käsittelyyn 27.9.2016 660 Kulttuuripalvelut Kulttuuripalveluihin kuuluvat yleiset kulttuuripalvelut, lastenkulttuurikeskus,museot,

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Strategiaseuranta 2015

Strategiaseuranta 2015 Strategiaseuranta 2015 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Tulostettu 5.2.2015 lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi Hyvinvointiohjelma 1.2. Siirretään palvelurakenteen painopistettä erityispalveluista

Lisätiedot

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter 9.4.2015 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016

PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016 PUOLIVUOSIKATSAUS 20 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 20 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 206 KULTTUURITOIMI. Yleiskuvaus toimialan alkuvuoden 20 toiminnasta, arvio talousarvion toteutumisesta

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

Asiakaslähtöiset, yhdenvertaiset ja ajantasaiset palvelut kaikille

Asiakaslähtöiset, yhdenvertaiset ja ajantasaiset palvelut kaikille Asiakaslähtöiset, yhdenvertaiset ja ajantasaiset palvelut kaikille Asiakaslähtöinen palvelumuotoilu -koulutus Tampere 26.11.2015 Erityispalvelujen tiimi Tiimin tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa palveluja,

Lisätiedot

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin

Lisätiedot

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä.

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä. Siilinjärvi Hankkeessa mukana alakoulu Siilinlahti ja yläkoulu Ahmo Haasteena kehittää kahden ison koulun (n. 1200 oppilasta) liikunnallista toimintakulttuuria ja yhteistyötä Liikuntamyönteisen kasvun

Lisätiedot

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014 AVIn rahoituksella uusia tuulia Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014 Hakuaika 28.2.2014 1 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksen tavoitteena on: - erilaisten toimintamallien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

LIIKU OMIN VOIMIN - TERVEYSLIIKUNTAHANKE

LIIKU OMIN VOIMIN - TERVEYSLIIKUNTAHANKE LIIKU OMIN VOIMIN - TERVEYSLIIKUNTAHANKE Hanke esittely vuodelle 2016 Liikunta on lääkettä! Liikunta missä muodossa tahansa on kaikkein tärkeintä. Sinä itse päätät miten sinä liikut, mitä sinä syöt, mitä

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Strategiaseuranta 2015

Strategiaseuranta 2015 Strategiaseuranta 2015 Kaupunginvaltuusto (taso 2) Tulostettu 20.8.2015 Hyvinvointiohjelma 1. Myönteisiä ja kannustavia kasvu- ja kehittymiskokemuksia läpi elämän (Versio 11) - Lappeenrannan kaupunki 20.8.2015

Lisätiedot

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Hyvinvointiareena 18.9.2019 Ylilääkäri Eija Puhalainen Rehtori Antti Lautala 20.9.2019 Eija Puhalainen ja Antti Lautala 1 Kouvolan Liikkuva koulu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Suomenkielisen työväenopiston jk ope/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Suomenkielisen työväenopiston jk ope/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (8) 41 Lausuntopyyntö: Suomenkielisen työväenopiston johtokunnan lausunto kaupunginhallitukselle ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana KKI PÄIVÄT, FINLANDIA TALO 22.3.2017 Saku Nikkanen pj. Sosiaali- ja terveyslautakunta Saku Nikkanen Terveisiä Salosta 20 Asukkaita 53 556 alle 25-vuotiaita

Lisätiedot

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas

Lisätiedot

Ikääntyneiden hyväksi Yhteistyötilaisuuksien koonti sekä jatkoaskeleet

Ikääntyneiden hyväksi Yhteistyötilaisuuksien koonti sekä jatkoaskeleet Ikääntyneiden hyväksi Yhteistyötilaisuuksien koonti sekä jatkoaskeleet Yhteistyötilaisuudet ikääntyneiden hyväksi Ii, Pudasjärvi, Utajärvi, Simo, Vaala Tilaisuuksien tavoitteena kerätä olemassa olevia

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2017 yhteensä 12 kuntaa (Kuvio 1), joissa 75 vuotta täyttäneitä ihmisiä on 25 901 (Sotkanet 2016). Heistä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Osakokonaisuuden toimijat

Osakokonaisuuden toimijat NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri

Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta Tampere 12.4.2018 Marjariitta Viiri Kehittämisavustukset Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt kehittämisavustuksia 695 500

Lisätiedot

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO Hyvä kirjasto elävä alue Mikkeli 13.11.2012 13.11.2012 Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 1 Kirja pienen kirjaston tarpeisiin - viime vuoden urakkana oli kirja 13.11.2012

Lisätiedot

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011 Mikkeli Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin kaupungin opetustoimi p Perusopetus kouluja 26 n. 4800 oppilasta p Esiopetus osin koulujen yhteydessä, osin päivähoidon järjestämänä p Perusopetuksen

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia

Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta 1.3.2017 31.5.2018 Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia Mitä tavoitellaan? Koko yhteisön kaksisuuntaista kotoutumista Kemin kaupungissa,

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ja Vihdin kunta yhdessä rakentamassa aktiivisten ihmisten Vihtiä. Timo Tuomi kehittämispäällikkö Nummelan Palloseura

Nummelan Palloseura ja Vihdin kunta yhdessä rakentamassa aktiivisten ihmisten Vihtiä. Timo Tuomi kehittämispäällikkö Nummelan Palloseura Nummelan Palloseura ja Vihdin kunta yhdessä rakentamassa aktiivisten ihmisten Vihtiä Timo Tuomi kehittämispäällikkö Nummelan Palloseura Perustietoja NUPS 1964 perustettu Jalkapallo + futsal 5 päätoimista

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE KENELLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE-TOIMINTA ON TARKOITETTU? Perhe- ja sosiaalipalveluiden sekä työttömien terveystarkastuksen asiakkaille. Asiakkaille joiden muuten

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019 Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian 2018 2020 Työsuunnitelma 2019 Strateginen päämäärä: HYVINVOINNILLA VETO- JA PITOVOIMAA 1. Kaikille

Lisätiedot

Oulun Liikkuvat koulut. Susanna Hellsten Kai Lotvonen

Oulun Liikkuvat koulut. Susanna Hellsten Kai Lotvonen Oulun Liikkuvat koulut Susanna Hellsten Kai Lotvonen Liikkuvat koulut Oulussa Liikkuva koulu hankkeessa on tällä hetkellä mukana 3+1 koulua On lähdetty liikkeelle koulujen omista lähtökohdista Uusia hankekouluja

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö Ohjaamo Helsinki Tuloksia ja tulevaa Sirkku Reponen projektipäällikkö Kaupunkistrategiaa toteuttamassa Helsinki kehittää yhteensovitettuja, vaikuttavia ja ihmiskasvoisia palveluja yhdessä kaupunkilaisten

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Sähköpostiosoite

Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Sähköpostiosoite Dnro Liikkuva koulu Hakija Hakija Y-tunnus 0133596-1 Kankaanpään kaupunki Sijaintikunta Kankaanpää Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Yhteystiedot Postiosoite Lähiosoite

Lisätiedot

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen

Lisätiedot