Ykspihlajan koulun esiselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ykspihlajan koulun esiselvitys"

Transkriptio

1 Opetus- ja kasvatuslautakunta Ykspihlajan koulun esiselvitys 524/00/01/02/2013 OPEKAS 9 valmistelija: sivistysjohtaja Peter Johnson, p , talouspäällikkö Kim Salo, p Opetus- ja kasvatuslautakunta päätti käynnistää esiselvitysten valmistelun Kyrkbackenin, Chydeniuksen ja Ykspihlajan kouluhankkeista ja perustaa niitä varten kolme työryhmää. Ykspihlajan kouluhankkeen esiselvityksen valmistuminen edellytti TUKES:in lausuntoa, joka tuli ja Liikenneviraston lausuntoa, joka tuli Opetus- ja kasvatuslautakunnan suomenkielinen jaosto on käynyt Ykspihlajan koulun esiselvityksestä lähetekeskustelun eli ennen lausuntojen saapumista ja antanut lausuntonsa esiselvityksen pohjalta TUKES:in lausunnossa ( ) otetaan koulun sijaintipaikkaan seuraavasti: "TUKES:in näkemyksen mukaan koulu tulee sijoittaa Ykspihlajan asuinalueen ja Lahdenperän työpaikka-alueen väliselle alueelle (vaihtoehto b)." Liikenneviraston lausunnon ( ) mukaan Kokkolan satama on Suomen kolmanneksi suurin yleissatama ja kaivannaisteollisuuden ykkössatama. Liikenteen kasvaminen edellyttää Ykspihlajan tavararatapihan ja väliratapihan raiteiston laajentamista sekä lisäraiteen rakentamista Kokkolan ratapihan ja Ykspihlajan väliratapihan välille. Kokkolan rata-alueen toiminnallinen parantaminen osuudella Kokkola-Ykspihlaja, yleissuunnitelma on saanut lainvoiman Hankkeen toteuttamisesta ei ole tehty vielä mitään päätöksiä. TUKES:in lausunnossa viitataan tähän Liikenneviraston mainitsemaan yleissuunnitelmaan. Edellä mainitut lausunnot on otettu huomioon Ykspihlajan koulun esiselvitysraportissa. Suomenkielinen jaosto on saanut informaation ja käynyt lähetekeskustelun Ykspihlajan koulun esiselvityksestä Silloin esiselvitys oli vielä luonnosvaiheessa. Esiselvitysvaiheen aikana on varhaskasvatuspalveluista tullut esitys päiväkodin tilojen rakentamisesta koulun yhteyteen, mikäli hanke toteutetaan uudisrakennuksena Ykspihlajan-Lahdenperän alueelle.

2 Esiselvitys on liitteenä; Vaihtoehdot: LIITE A 9 Työryhmä käsitteli kaikkiaan kuutta eri vaihtoehtoa, jotka käyvät ilmi esiselvityksestä. Valmistelun aikana karsiutui pois vaihtoehdot, joissa nykyinen koulu olisi pilkottu pienempiin osiin. Myös peruskorjaus- ja laajennusvaihtoehto nykyiselle paikalle jouduttiin jättämään pois Tukesin lausunnon ( ) ja kaavoitustilanteen takia. Vaihtoehdot on esitetty tarkemmin raportissa ja niistä on tehty nelikenttäanalyysit. Esiselvitystyöryhmän ehdotus: Esiselvitystyöryhmä antoi hankkeesta esityksen, jossa on jäljellä kaksi toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa: Esiselvitystyöryhmä esittää ensisijaisesti uuden koulun ja päiväkodin rakentamista Lahdenperän alueelle. Koulun yhteyteen työryhmä esittää noin 60-paikkaisen päiväkodin rakentamista. Uuden koulun rakentaminen on kustannuksiltaan samaa tasoa kuin vanhan koulurakennuksen korjaaminen ja laajentaminen. Esitystä puoltavat oppilaiden turvallisuus suhteessa teollisuuteen ja kasvavaan rataliikenteeseen sekä Tukesin lausunto, mutta myös luonnonympäristön monimuotoisuus opetuksen kannalta. Koulumatkat eivät oppilailla pitenisi, joten kuljetuksia ei tarvittaisi lisää. Ratkaisulla ei myöskään olisi vaikutusta kouluverkkoon ja se mahdollistaisi oppilaaksiottoalueen uudenlaisen tarkastelun Koivuhaan, Kvikantin ja Öjan suunnasta. Esimerkiksi Nuolipuron alue on hyvin lähellä Lahdenperää, mikä mahdollistaisi oppilassijoittelun Koivuhaan ja Ykspihlajan koulujen välillä. Liikenneyhteydet ovat alueella hyvät. Tyhjäksi jäävän nykyisen koulurakennuksen vuokraaminen tai myyminen alueen teollisuuden tai muiksi toimitiloiksi toisi kaupungille tuloja. Rakennus säilyisi alueen maamerkkinä. Lahdenperään sijoittuvan esiopetus 1-6-luokkien koulun yhteydessä olisi noin 60-paikkainen päiväkoti, antaisi mahdollisuuden muuntojoustavuudelle. Suurin osa rakennuksesta olisi mahdollista suunnitella siirtokelpoiseksi rakennusosaksi, joka toisi yksikölle muuntomahdollisuutta ja tilankäytön tehostamismahdollisuuden. Jos lapsi- ja oppilasmäärä laskisi, voisi päiväkotitoimintoja ottaa koulun puolelle sisään ja päiväkodin osia siirtää sinne päin kaupunkia, missä olisi enemmän tarvetta. Mahdollista olisi myös se, että päiväkoti palvelisi kyseisellä paikallaankin koko kaupungin

3 varhaiskasvatuksen tarpeita muuttuvan palvelutarpeen mukaisesti. Se olisi suurteollisuusalueen työmatkaliikenteen kannalta sopivalla paikalla. Työryhmä harkitsi esittää toisena vaihtoehtona nykyisen koulurakennuksen peruskorjaamista, mutta Tukesin lausunnon jälkeen tätä vaihtoehtoa ei voida toteuttaa. Se olisi ollut vaihtoehtona lähes samanhintainen kuin uuden koulun rakentaminen. Nykyinen koulu vaatisi myös ajanmukaistamista ja merkittävän laajennuksen. Peruskorjaus ei välttämättä takaisi nykyaikaista oppimisympäristöä, sillä tilojen muuttamisessa on rajoituksia esim. liikuntasalin osalta. Kolmantena vaihtoehtona on Koivuhaan koulun laajennus ja Ykspihlajan koulun liittäminen Koivuhaan kouluun. Koivuhaan koululla ei ole vapaata kapasiteettia tarjottavana, koska oppilasmäärä on siellä kasvava ja siksi Koivuhaan koulu tarvitsee tulevaisuudessa itse laajentumisvaran. Koulun laajentaminen palvelukeskuksen sisällä ei myöskään lähivuosina ole mahdollista, sillä siellä ei ole vapautuvaa tilaa koulun tarpeisiin. Työryhmän mukaan koulun pilkkominen ja osittainen yhdistäminen Koivuhaan koulun kanssa ei ole kannatettava vaihtoehto toiminnallisesti eikä taloudellisesti. Kustannuksiltaan Koivuhaka-vaihtoehto olisi Lahdenperä-vaihtoehdon kanssa samaa luokkaa. Toisaalta ei olisi perusteltua sijoittaa päiväkotia Koivuhaka-vaihtoehdon yhteyteen, koska palvelukeskuksessa on jo päiväkoti. Korttelikouluvaihtoehdot (vaihtoehdot 3 ja 5) esiselvitystyöryhmä on sulkenut pois. Korttelikoulussa koulu jakautuisi kahtia ja rakennusvaiheessa olisi kaksi erillistä rakennushanketta. Koivuhaan koulun oman kasvavan tilatarpeen tyydyttämiseksi lyhyellä tähtäimellä on vaihtoehtona nykyisen koulurakennuksen laajentamisen sijaan esimerkiksi 6. luokkien opetuksen siirtäminen Kiviniityn kouluun tai Vingenkadun kiinteistöön väliaikaisesti, jos niissä on tilaa. Molemmat vaihtoehdot olisivat edullisempia kuin uudisrakentaminen tai parakkien käyttö. Oppilaiden kuljetuskustannuksia syntyisi jonkin verran. Pidemmällä aikavälillä tulee seurata Koivuhaan koulun oppilasennusteen toteutumista (ennuste: 344 oppilasta vuonna 2020, nyt 251 oppilasta) ja sen pohjalta ratkaista koulun laajentaminen. Vaihtoehtojen taloudelliset vaikutukset Investiointkustannukset

4 Vanhan koulurakennuksen peruskorjaus- ja laajennuskustannukset olisivat olleet noin 4,8 M. Se ei ole Tukesin lausunnon takia toteuttamiskelpoinen vaihtoehto. Lahdenperä-vaihtoehdon investointikustannukset ovat koulutilojen osalta noin 5,4-5,7 M riippuen tilaratkaisun tehokkuudesta. Päiväkodin tilojen osalta investointikustannukset ovat 1,1-1,3 M. Lähtökohtana ovat tilojen yhteiskäyttö (sali-, ruokailu- ja sosiaalitilat) ja siirtokelpoiset rakennusosat, joista muodostuu rakennuksen elinkaaren kannalta perinteisiä koulu- ja päiväkotirakennuksia parempi kokonaistaloudellinen ratkaisu. Koivuhaka-vaihtoehdon investointikustannukset olisivat koulutilojen osalta samaa luokkaa kuin edellisessä vaihtoehdossa eli noin 5,4-5,7M. Päiväkotitilojen rakentaminen ei tähän vaihtoehtoon ole perusteltua, koska Palvelukeskuksessa on jo päiväkoti, tosin palvelutarpeeseen nähden pieni. Taulukko 1. Tilatarpeet, alat ja kustannukset yhteensä ja jaoteltuna käyttäjäryhmiin Lahdenperä alueen koulun ja päiväkoti (V2) Huoneistoala ha-m2 Investointikustannukset Tilatarpeet hym2 (e = 1,35) Kaikki toiminnot ,5 7,0 milj. Jaottelu käyttäjäryhmittäin: Huoneistoala ha-m2 (e = 1,35) Investointikustannukset Tilatarpeet hym2 Päiväkoti ? 1,1 1,3 milj. Esi- ja perusopetus 1-6, 1-sarjainen ,4-5,7 milj. Taulukko 2. Tilatarpeet, alat ja kustannukset yhteensä ja jaoteltuna käyttäjäryhmiin yhdistettäessä Koivuhaan kouluun (V3) - ilman päiväkotiosaa Tilatarpeet Kaikki toiminnot hym2 Huoneistoala ha-m2 (e = 1,35) Investointikustannukset ,4-5,7 milj. Jaottelu käyttäjäryhmittäin: Huoneistoala ha-m2 (e = 1,35) Investointikustannukset Tilatarpeet hym2 Päiväkoti Esi- ja perusopetus 1-6, 1-sarjainen ,4-5,7 milj.

5 Uudisrakennushankkeessa nousee pedagogisen suunnittelun arvo ja merkitys tärkeäksi, sillä hyvällä suunnittelulla voidaan tehostaa rakennuksen tila- ja käyttötehokkuutta merkittävästi. Uudisrakennuksen tilatehokkuus saadaan huomattavasti suuremmaksi kuin mitä vanhojen peruskorjattavien kiinteistöjen tilatehokkuus. Uudisrakentamisessa tiloja on mahdollista suunnitella monikäyttöisiksi käytävien ja aulatilojen tehokkaalla hyödyntämisellä. Peruskorjaushankkeissa hyvällä suunnittelullakaan ei voida saavuttaa samanlaista tilojen tehokkuuttaa suunnittelua rajoittavien olemassa olevien rakenteiden vuoksi. Vaihtoehtojen vaikutukset käyttömenoihin Opetuksen henkilöstömenot Kaikkien tarkastelujen kolmen vaihtoehdon kesken ei synny säästöjä henkilöstömenoissa, koska opetusryhmien yhdistäminen Koivuhaan koulun kanssa ei tuottaisi ryhmämäärien vähentymistä ja siten koulun opettajamäärän pienenemistä. Ykspihlajan koulun toimiminen erillään tai yhdessä Koivuhaan koulun kanssa antaa samanlaisen mahdollisuuden ryhmien oppilasmäärien optimointiin, koska koulut kuuluvat samaan oppilaaksiottoalueeseen jo nyt. Ykspihlajan koulun henkilöstökulut ovat vuoden 2013 tilinpäätöksen mukaan oppilas. Ruokapalvelut Henkilöstömenojen säästöä voisi syntyä ruokapalveluissa siinä vaihtoehdossa, jossa Ykspihlajan päiväkodin toiminta yhdistettäisiin koulun toimintaan Lahdenperä-vaihtoehdossa, koska sama keittiö- ja siivoushenkilöstö huolehtisi molempien yksiköiden ruokapalveluista ja toimintojen lattiapinta-ala olisi nykyistä pienempi mikäli tilojen suunnittelussa päästään tehokkaaseen hyöty- ja bruttoalasuhteeseen. Ykspihlajan koulun ruokapalvelukustannukset ovat n vuonna 2013 sisältäen myös henkilökunnan ateriat. Oppilasta kohden aterian hinta on 3,84 (ei sisällä kiinteistökustannuksia). Jos toimittaisiin yhteisessä kiinteistössä päiväkodin kanssa, olisi aterian hinta 2,81 / ateria. Kiinteistökustannukset Uudisrakennuksessa ei olisi elinkaaren alkuvaiheessa tarvetta vuosikorjauksiin ja talonmiespalveluissa voisi syntyä säästöä, koska toiminnot olisivat yhdessä rakennuksessa. Ykspihlajan koulun kiinteistökustannukset ovat olleet , vuonna Koulun

6 osuus kustannuksista on laskennallisesti Oppilasta kohden Esiopetuksen sekä iltapäivätoiminnan osuus kiinteistökuluista on vuonna Koulukuljetukset Ykspihlajan koululla ei ole koulukuljetusoppilaita. Vaihtoehdot ovat keskenään kustannusneutraaleja koulukuljetusten osalta. Esiopetuksen kustannukset Ykspihlajan koulun esiopetuskustannukset ovat olleet vuonna 2013 n Eli n oppilas. Esiopetuksen kustannuksiin ei olet vyörytetty esiopetuksen yhteisiä kulueriä. Kokkolan kaupungin esiopetuskustannukset olivat vuonna / oppilas sisältäen myös kaikki yhteiset kuluerät. Päiväkodin kustannukset Ykspihlajan päiväkodin kustannukset ovat olleet vuonna 2013 n , josta kiinteistökustannusten osuus oli Nykyinen toiminta vuokratiloissa merkitsee, että kaupunki maksaa tiloista ulkoista vuokraa. Ykspihlajan koulun johtokunnan kuuleminen Ykspihlajan koulun johtokuntaa on kuultu esiselvityksen valmisteluvaiheessa ja sen mukaan koulun säilyminen Ykspihlajassa on tärkein tavoite. Koulun johtokunta pitää ensisijaisena vaihtoehtona uuden koulurakennuksen (esiopetus, 1-6 luokat) rakentamista Lahdenperän alueelle. Samaan yhteyteen on mahdollista rakentaa päiväkoti, mikä olisi kooltaan paikkainen. Päiväkotirakennus voisi olla muunneltava lisärakennus, mikä palvelisi mahdollisesti myös Kokkolan alueella laajemminkin muuttuvissa tilanteissa. Johtokunta painotti päiväkotitilojen muunneltavuutta tulevaisuuden kannalta. Lahdenperän alueella on lähes valmiina hyvät liikenneyhteydet, erinomainen luonnonympäristö ja yhdessä varhaiskasvatuksen kanssa saataisiin tilat tehokkaaseen yhteiskäyttöön. Varhaiskasvatuksen kanssa tulisi yhteiskäytöstä huomattavia taloudellisia säästöjä. Toisena vaihtoehtona johtokunta esittää vanhan koulurakennuksen peruskorjaamista. ( ei ollut vielä Tukesin lausuntoa, se saatiin ) Johtokunta pitää edellä mainittua järjestystä lähes tasavertaisina ja

7 painottaa, että molemmilla vaihtoehdoilla on omat kannattajansa. Koulun yhdistäminen Koivuhaan koulun kanssa ei johtokunnan mukaan ole perusteltua. Samoin koulun pilkkominen ja osittainen yhdistäminen Koivuhaan koulun kanssa ei saanut johtokunnan kannatusta. Jatkovalmistelu Jos lautakunta päätyy Lahdenperä-vaihtoehdon kannalle, niin se säilyttää perusopetuksen palveluverkon nykyisellään eikä asiaa tarvitse viedä siltä osin kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Tässä tapauksessa valmistelu jatkuisi pedagogisena suunnitteluna ja tilasuunnitteluna, jolla valmistellaan esitystä talousarvion investointiosaan. Jos lautakunta päätyy Koivuhaka-vaihtoehtoon, tulee käynnistää ensin perusopetuksen palveluverkon muutoksen valmistelu. Siinä tulee suorittaa laaja kuuleminen ja sen pohjalta ensin päättää valtuustossa kouluverkon muutoksesta ja sitten edetä investoinnin valmisteluun. Opetus- ja kasvatuslautakunnalla ei ole toimivaltaa perusopetuksen palveluverkon muutoksiin, vaan se voi tehdä esityksiä palveluverkon muutoksista (Lautakuntien ja toimialojen johtosääntö 11 ). Toimivalta palveluverkkopäätöksistä on kaupunginvaltuustolla. Opetus- ja kasvatuslautakunnan suomenkielisen jaoston lausunto Suomenkielinen jaosto päätti - esittää Yksipihlajan kouluratkaisuksi vaihtoehtoa Lahdenperä - että kaupunkirakenteen kehittymisen ja palvelujen suunnittelussa huomioidaan samanaikaisesti myös koulujen ja päiväkotien tulevaisuuden tilatarpeet Sivistysjohtaja Lautakunta päättää 1 merkitä esiselvityksen tiedoksi 2 merkitä tiedoksi opetus- ja kasvatuslautakunnan suomenkielisen jaoston lausunnon esiselvityksen pohjalta, että on toiminnallisesti ja taloudellisesti perusteltua tehdä Lahdenperä -vaihtoehdon mukainen peruskoulun uudisrakennus, jonka yhteyteen rakennetaan esiselvityksen mukaiset päiväkotitilat

8 4 edellyttää jatkosuunnittelulta, että tilat on suunniteltava monikäyttöisiksi ja tehokkaiksi, erityisesti käytävä- ja aulatilojen osalta ja suurin osa tiloista on suunniteltava muunneltaviksi ja siirtokelpoisiksi rakennusosiksi 5 todeta, että päätös ei näin ollen edellytä perusopetuksen palveluverkon muutospäätöstä 6 lähettää päätöksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Päätös Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Ykspihlajan koulun esiselvitys / Lausunnon antaminen

Ykspihlajan koulun esiselvitys / Lausunnon antaminen Opetus- ja kasvatuslautakunta, suomenkielinen jaosto 4 05.02.2015 Ykspihlajan koulun esiselvitys / Lausunnon antaminen 524/00/01/02/2013 OPESJA 4 valmistelija: sivistysjohtaja Peter Johnson, p. 044 780

Lisätiedot

Chydeniuksen koulun esiselvitys

Chydeniuksen koulun esiselvitys Opetus- ja kasvatuslautakunta 22 19.02.2015 Chydeniuksen koulun esiselvitys 524/00/01/02/2013 OPEKAS 22 Sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254, ruots. koulutoimenjohtaja P-O Nyström puh. 044 780

Lisätiedot

Kyrkbackenin koulun esiselvitys

Kyrkbackenin koulun esiselvitys Opetus- ja kasvatuslautakunta 23 19.02.2015 Kaupunginhallitus 128 09.03.2015 Kyrkbackenin koulun esiselvitys 524/00/01/02/2013 OPEKAS 23 Sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254, ruots. koulutoimenjohtaja

Lisätiedot

Kokkolan perusopetuksen kouluverkkosuunnitelma 2015

Kokkolan perusopetuksen kouluverkkosuunnitelma 2015 Opetus- ja kasvatuslautakunta 98 08.10.2015 Kokkolan perusopetuksen kouluverkkosuunnitelma 2015 351/00.00.01/2015 OPEKAS 98 valmistelija: sivistysjohtaja Peter Johnson,puh. 044 780 9254 Kokkolan kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (6) 1201 V 20.1.2016, Kalasataman alueen peruskoulun perustaminen ja Brahenpuiston koulun yhdistäminen perustettavaan kouluun HEL 2015-010393 T 12 00 01 Esitys esitti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (6) 10 Kalasataman alueen peruskoulun perustaminen ja Brahenpuiston koulun yhdistäminen perustettavaan kouluun Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys Vaasan kaupunki Suomenkielinen koulutoimi Lokakuussa 2015 Sisällys: 1. Lautakunnan toimeksianto 2. Alueen 1 alakoulujen

Lisätiedot

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus Palveluverkon uudistaminen Kuulemistilaisuus 3.12.2015 Tarkastelun lähtökohtia oppilaslähtöisyys ja pedagoginen tasa-arvo oppimisympäristöissä opetusvälineet ja teknologia uuden opetussuunnitelman tuomat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko Ideariihi 30.9. klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Miksi? Hyvän oppiminen ja kasvu Laadukas oppimisympäristö, hyvät toimintaedellytykset ja monipuolinen

Lisätiedot

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE SIVISTYSLAUTAKUNTA Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 5.10.2015 ( 281) Lemminkäinen talo Oy:n elinkaarihankkeiden palvelutuottajaksi. Palvelusopimus Porvoon kaupungin ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija (Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja)

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija (Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja) Joutsenon koulun hankesuunnitelma Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/746/10.03.02.01/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija (Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO 18.5.2012/ 10.9.2012/28.11.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti:

Lisätiedot

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 14.06.2016 Sivu 1 / 1 3411/2015 02.08.00 31 Kulttuurilautakunnan lausunto Meri-Matin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus

Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus 10.10.2018 1 Kosken koulukeskuksen hankesuunnittelun tilannekatsaus 10.10.2018 - hankkeen kokonaisaikataulun esittely (Ari Lattu) - Hankesuunnitelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 Siltamäen en koulun johtokunta Suutarilan en koulun johtokunta Töyrynummen en koulun johtokunta Suutarilan yläasteen koulun johtokunta Maatullin en koulun johtokunta

Lisätiedot

Kouluverkko. 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015. Palveluverkko- ja 125/00.01.02/2015

Kouluverkko. 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015. Palveluverkko- ja 125/00.01.02/2015 Palveluverkko- ja 29 29.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 27 25.02.2015 Kouluverkko 125/00.01.02/2015 PALRYH 29.01.2015 29 Lohjan kaupungin perusopetuksen kouluja on yhteensä 32

Lisätiedot

Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma. Kaupunginhallitus

Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma. Kaupunginhallitus Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma Kaupunginhallitus 12.11.2018 Päiväkoti- ja kouluverkko 2019-2033: alustava aikatauluja kustannusarvio Sivistys-

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto NOUSIAISTEN KUNTA Kouluverkkoselvitys Lausunto FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19874P001 Lausunto 1 (6) Oksanen Raila Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Vaihtoehto 1. Valpperin koulun toiminta jatkaa korjaamattomassa

Lisätiedot

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi Valtuusto 72 10.09.2012 Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen 281/10.03.02/2012 281/10.03.02/2012 KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto 23.4.2012 Valmistelija: opetusjohtaja Annelie

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (6) 358 Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä Päätös katsoi valtuutettu Pilvi Torstin aloitteen loppuun

Lisätiedot

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15 24.8.2011 Sivu 1/15 Hanke: Hirvensalon koulu ja päiväkoti ALKUPERÄISEN HANKESUUNNITELMAN TILAOHJELMAN SUPISTAMINEN; VAIKUTUKSET HINTAAN JA HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAAN Sivu 2/15 HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/2018 1 (5) 550 V 26.9.2019, Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä HEL 2018-003221 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares Läntisen alueen palveluverkkoselvitys Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares 18.11.2015 Tausta Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa vaiheittain Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia- lukion Tilat

Lisätiedot

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä,

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Taustaa Launeen ja Liipolan peruskoulujen hallinnolliselle yhdistämiselle aluepäällikkö Mika Silvennoinen mika.silvennoinen@lahti.fi Lähtökohtana Talousohjelma

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 4 Päiväkoti Särjen peruskorjausta korvaavan hankkeen tarveselvityksen hyväksyminen HEL 2017-000185 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä tarveselvityksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 123 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-002292

Lisätiedot

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU L O V I I S A N K A U P U N K I S U O M E N K I E L I N E N K O U L U K E S K U S SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU 28.4.2010 SIJOITUSVAIHTOEHTO A SUOMENKIELINEN KOULUKESKUS SIJOITUSVAIHTOEHTO B GENERALSHAGENS

Lisätiedot

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Keskusta-Ounasjoen palveluverkkoselvitys Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Koulutuslautakunta 17.12.2015 148 Ylikylän Vennivaaran alueen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki. Sivistystoimi Palveluverkkoselvitys 9.3.2015. Johannes Rinkinen

Heinolan kaupunki. Sivistystoimi Palveluverkkoselvitys 9.3.2015. Johannes Rinkinen Heinolan kaupunki Sivistystoimi Palveluverkkoselvitys 9.3.2015 Johannes Rinkinen Lähtökohdat Seminaarin koulu ja Myllyojan koulu väistötiloissa Peruskorjaustarve lukiolla, Niemelä-talon kouluosassa ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 1 (5) 1 Herttoniemen alueen palveluverkon kehittäminen HEL 2014-002769 T 12 00 01 Esitysehdotus Esittelijän perustelut esittää kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella 2017 2021 Kuntalaisinfot 22./23./24.5.2018 Selvityksen lähtökohdat Ismo Korhonen, lasten ja nuorten palvelujen johtaja 28.09.20 Sisäilma

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (6) 554 Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen hankesuunnitelma HEL 2016-002292 T 10 06 00 Päätös päätti hyväksyä 10.2.2016 päivätyn Lasten päiväkoti Yliskylän

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 SOPPEENHARJUN ALUE Siivikkala 1-6 303 kasvaa ta-suunnitelma: peruskorjaus 2012-13 yhteistyö Tampereen laajennetaan

Lisätiedot

Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta

Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta 21.9.2015 Ylä-Malmin pk Pohjola (1-4 lk) Ylä-Malmin pk Talvela (5-9 lk) Kotinummen ala-asteen koulu Asukasilta klo 18.00-20.00 Tervetuloa Taustaa Aluepäällikkö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelujen palveluverkkojen rakennemuutokset

Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelujen palveluverkkojen rakennemuutokset Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelujen palveluverkkojen rakennemuutokset Käsittelen kuluja ja säästöjä ainoastaan Rödsön, Vittsarin ja Chydeniuksen koulujen osalta. Nämä voidaan erottaa muiden koulujen laskelmista,

Lisätiedot

Skanssin monitoimitalon tarveselvitys

Skanssin monitoimitalon tarveselvitys Skanssin monitoimitalon tarveselvitys 2018 Tausta Skanssin alue on kasvava ja kehittyvä kaupunginosa, jossa on käynnissä useampi asemakaavoitusprosessi. Alueelle tavoitellaan noin 7000-8000 uutta asukasta

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta ( tarkistettu versio)

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta ( tarkistettu versio) Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta 23.10.2014 (27.10.2014 tarkistettu versio) Outi Salo Linjanjohtaja Tulevaisuuden koulu - jalostammeko vain olemassa olevaa vai rakennammeko

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Oppilaaksiottoalueet Koulujen oppilasennusteet, lasten määrä ja päivähoitopaikat varhaiskasvatuksessa Väestöennusteet,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 6 319/2016 10.03.02 40 Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys 18.1.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137

Lisätiedot

Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma

Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma 1 Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma Kouluverkko-ohjausryhmän kannanotto 13.12.2010 LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin laadukkaasti

Lisätiedot

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus 30.11.2015) LUONNOS Kuulemistilaisuus 30.11.2015 Tilaisuuden tarkoitus on kertoa perusopetuksen kouluverkkoon esitettävistä muutoksista Koulujen

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Vertikal Oy Esko Sainio ja Simo Pokki Porvoon perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talouden kehitys /2021

Vertikal Oy Esko Sainio ja Simo Pokki Porvoon perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talouden kehitys /2021 Vertikal Oy Esko Sainio ja Simo Pokki 26.4.2018 Porvoon perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talouden kehitys 2017-2020/2021 Laskennan tavoite Arvioida 2017 tilinpäätöksen (lukuvuosi 2017/2018) ja suoritemäärien

Lisätiedot

Aiesuunnitelma tulevaisuuden oppimisympäristöjen selvittämiseksi Salossa

Aiesuunnitelma tulevaisuuden oppimisympäristöjen selvittämiseksi Salossa Kaupunginhallitus 224 15.05.2017 Opetuslautakunta 50 24.10.2017 Aiesuunnitelma tulevaisuuden oppimisympäristöjen selvittämiseksi Salossa 1114/12.00.01/2017 Kaupunginhallitus 15.05.2017 224 Valmistelija:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 212 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2015-013974

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatuslautakunnan talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma

Opetus- ja kasvatuslautakunnan talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Opetus- ja kasvatuslautakunta 87 10.09.2015 Opetus- ja kasvatuslautakunnan talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-2018 317/02/02/02/2015 OPEKAS 87 Valmistelijat: sivistysjohtaja Peter Johnson puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen 16.02.2012 Sivu 1 / 1 747/10.03.02/2012 25 Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

KHAL KVALT

KHAL KVALT KHAL 9.12.2013 310 KVALT 16.12.2013 Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 17.6.2013 50, että kunnassa tehdään palveluverkkotarkastelu, jonka yhteydessä kouluverkkoselvitys päivitetään Oppilasmäärissä ei

Lisätiedot

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Vaihtoehto KUSTANNUKSET investointi ylläpito/kk VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN TOIMINNALLISET HYÖDYT/EDUT TOIMINNALLISET HAITAT/HAASTEET Vaihtoehto 1 Opintien (suppea vaihtoehto) 2

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 394 Sj / Valtuutettu Heikki Takkisen aloite kouluverkkoa koskevista ratkaisuista Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset

Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset Svenska skolan- taustaa Koululla pitkät historialliset perinteet Oppilasmäärä on ollut viime vuosina laskeva,

Lisätiedot

ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen

ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN Riitta Huurinainen 18.10.2017 NYKYTILANNE Uimaharjussa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa 122 ja yläkoulussa 56. Enossa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa

Lisätiedot

Investointiohjelma Yhteenveto pohjaesityksen vaikutuksista

Investointiohjelma Yhteenveto pohjaesityksen vaikutuksista Investointiohjelma 2018-2032 Yhteenveto pohjaesityksen vaikutuksista Taustaa Investointiohjelman 2018-2032 valmistelu alkanut jo kesällä 2017 Lausuntopyynnöt ja lausunnot syksyllä 2017 Selvityksiä tehty

Lisätiedot

Perusopetuksen kouluverkko ja varhaiskasvatuksen toimipaikkaverkko Kirkonkylällä, Ämmänsaaressa ja Pitämällä

Perusopetuksen kouluverkko ja varhaiskasvatuksen toimipaikkaverkko Kirkonkylällä, Ämmänsaaressa ja Pitämällä Sivistyslautakunta 85 27.08.2014 Sivistyslautakunta 106 30.09.2014 Perusopetuksen kouluverkko ja varhaiskasvatuksen toimipaikkaverkko Kirkonkylällä, Ämmänsaaressa ja Pitämällä SIVLTK 85 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 69 Herttoniemen alueen palveluverkon kehittäminen HEL 2014-002769 T 12 00 01 Esitys esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle, että Herttoniemen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Vuosaaren alueen palveluverkko. Asukasilta 26.10.2015

Vuosaaren alueen palveluverkko. Asukasilta 26.10.2015 Vuosaaren alueen palveluverkko Asukasilta 26.10.2015 Ohjelma klo 18.00-18.05 avaus Aluepäällikkö Taina Tervonen klo 18.05-18.45 alustukset Tietokeskus järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori Vuosaaren alueen

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun.

Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun. Palvelutuotannon lautakunta 38 30.03.2017 Kunnanhallitus 125 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 28 24.04.2017 Veikkolan koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen 763/10.03.02.02/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Juvan kunta 10.2.2016 12.2.2016 Page 1 Toimeksiantona määritellä toimitilojen tarve Kunnanjohtaja perusti marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA. Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti)

LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA. Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti) LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti) 0 1. Johdanto Kaupunginvaltuusto hyväksyi 19.10.2009 (96 ) Loimaan

Lisätiedot

La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt

La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt 1 La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt 2 La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt Kaikki kehittämistoimenpiteet palvelevat molempien vaihtoehtojen (1A ja 1B) tarpeita, niin jalankulku-

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Keskustan ja Kariston alueiden tilaisuus 16.4.

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Keskustan ja Kariston alueiden tilaisuus 16.4. Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Keskustan ja Kariston alueiden tilaisuus 16.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Kannelmäen kouluverkkotarkastelu, ongelmakohtia

Kannelmäen kouluverkkotarkastelu, ongelmakohtia Kannelmäen kouluverkkotarkastelu, ongelmakohtia Alueen vanhemmat ilmaisevat vakavan huolensa Kannelmäen ja Maununnevan koulutilojen riittämättömyydestä. Helsingin kaupungin antamien tietojen mukaan alueen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7327/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7327/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (1) 65 Asianro 7327/10.03.02.02/2018 Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Sivistystoimialan palveluverkon valmistelu Tilannekatsaus

Sivistystoimialan palveluverkon valmistelu Tilannekatsaus Sivistystoimialan palveluverkon valmistelu 2018 Tilannekatsaus Tuomas Koskiniemi / 7.3.2018 Sisällysluettelo 1. Toimeksianto 2. Hyväksytty investointiohjelma TA2018-2021 3. Tarveselvitys- ja hankesuunnitteluprosessissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4198/2016 00.01.02.02 177 Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh.

Lisätiedot