Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Nauvon lautakunta Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa 3112/ /2016 Kaupunginhallitus Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh Esittelijä Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh Palvelutoimintojen alainen ruokapalveluyksikkö vastaa kaupungin kaikista ruokapalvelutoiminnoista. Yksikkö tuottaa tällä hetkellä yli miljoona ruoka-annosta vuodessa, vuonna 2015 keskimääräinen annoskustannus oli 3,22 euroa ja vuoden 2016 talousarviossa se on 3,35 euroa. Vuonna 2011 valmisteltiin ja käynnistettiin laaja kehittämishanke. Kaupungin keittiöt organisoitiin uudelleen ja jaettiin suurempiin valmistuskeittiöihin ja pienempiin palvelukeittiöihin. Kaupungilla on tällä hetkellä 8 valmistuskeittiötä ja 8 palvelukeittiötä, joita ylläpidetään omana toimintana, sekä 7 palvelukeittiötä, jotka on ulkoistettu. Kaupungin ruokapalvelun keittiöissä työskentelee 43 työntekijää. Ruokapalvelun työnjohto organisoitiin uudelleen ostopalveluksi, minkä tavoitteena oli kehittää henkilöstön osaamista ja parantaa ruoan laatua ja yksikön tuottavuutta. Kustannusjakauma henkilöstökulujen ja materiaalikulujen välillä ei ole muuttunut merkittävästi vuoden 2011 jälkeen ja ruokapalvelun henkilöstömäärä oli vuonna 2015 samalla tasolla kuin vuonna Sote-uudistus tulee muuttamaan ruokapalvelun toimintaa olennaisesti ja muutokset tulevat heikentämään yksikön kehittämismahdollisuuksia. Tämänhetkisen tiedon mukaan sote-alueet eivät osta palvelutoimintoja kunnilta, jolloin Paraisten kaupungin omana toimintana tuotettavien ja kulutettavien annosten määrä vähenee kolmanneksella. Samaan aikaan asiantuntemuksen ja osaamisen tarve sekä ruoanvalmistuksen että esimiestyön osalta kasvaa, ja pienenevät volyymit vaikeuttavat entisestään kustannustehokkuuden ja toiminnan laadun ylläpitämistä ja kehittämistä. Ruoan tuottaminen on lähipalvelua, mutta osaamisen kehittäminen ja laadun ylläpitäminen voidaan toteuttaa kustannustehokkaammin suuremmassa yksikössä. Pienemmässä yksikössä myös henkilöstön kehittymismahdollisuudet ovat rajallisemmat. Arkea Oy on kuntaomisteinen yhtiö ja kaikki yhtiön asiakkaat ovat ja niiden tuleekin olla myös yhtiön omistajia. Yhtiö tuottaa ruoan jo esimerkiksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille ja näin ollen se on sote-uudistusta silmällä pitäen hyvässä asemassa. Kokonsa puolesta yhtiöllä on hyvät mahdollisuudet ja motivaatiota henkilöstönsä osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Arkea Oy on kuntaomisteinen ja sen tuottamat palvelut on valmiiksi kilpailutettu

2 lakisääteisesti. Oheismateriaali Ehdotus Arkean esittely Arkea Oy: edut Kaupunginhallitus päättää tilata selvityksen Paraisten kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista. Arkea Oy ja kaupungin palvelutoiminnot tekevät selvityksen yhdessä. Ruoan laadun tulee pysyä hyvänä ja kustannustehokkuutta tulee kehittää, vaikka tuotanto todennäköisesti tulee supistumaan. Selvityksestä tulee käydä ilmi, voidaanko nämä tavoitteet toteuttaa paremmin niin, että kaupungin ruoanvalmistustoiminta järjestellään uudelleen yhteistyössä Arkea Oy:n kanssa. Selvitystä tulee voida käyttää päätöksenteon pohjana ja siihen tulee sisältyä esimerkiksi seuraavaa: Ruokapalvelun organisointi Ruokapalvelun tuottavuuden ja kustannustehokkuuden parantaminen ottaen huomioon sote-uudistuksen vaikutus ruokapalveluun Kustannusvertailu Arkea Oy:n ja kaupungin oman ruokapalvelun välillä nykytilanteessa ja mahdollisen yhteistyön vaikutus Kuvaus siitä, miten kaupunki voi ohjata mahdollisesti ulkoistetun ruokapalvelun tuottamien palvelujen laatua ja kustannuksia Prosessi-, aikataulu- ja toimenpidekuvaus Vaikutusten arviointi henkilöstön, asiakkaiden ja lähellä tuotettujen raaka-aineiden käytön näkökulmasta Paraisten kaupungin selvityskustannukset muodostuvat kaupungin omien resurssien käytöstä. Päätös Keskustelun kuluessa Widar Nyberg ehdotti Carita Henrikssonin ja Cornelius Collianderin kannattamana, ettei Arkean kanssa tehdä selvitystä, vaan että kaupunki säilyttää ruokapalvelun omana toimintanaan ajatellen kielellisiä näkökohtia ruotsin kielen kannalta. Puheenjohtaja totesi, että Widar Nyberg oli tehnyt kannatetun ehdotuksen ja että kaupunginhallituksen on sen vuoksi äänestettävä esittelijän ehdotuksesta ja Widar Nybergin ehdotuksesta. Esittelijän ehdotusta kannattava äänestää Jaa ja Widar Nybergin ehdotusta kannattava äänestää Ei. Äänestys suoritetaan nimenhuudolla. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdottaman äänestysmenettelyn. Äänestyksessä annettiin Jaa-ääniä 7 Ei-ääniä 3 Poissa 1 Liite 20 Äänestyspöytäkirja

3 Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli päättänyt esittelijän ehdotuksen mukaisesti. Tiedoksianto Kaupunginvaltuusto, palvelutoiminnot/ruokapalvelu, Arkea Oy Kaupunginhallitus Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Seppo Pihl, puh Esittelijä Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh Paraisten kaupunki ja Arkea Oy ovat selvittäneet yhteistyön mahdollisuutta ruokapalvelujen osalta. Yhteistyö merkitsee käytännössä erilaisten toimijoiden edellytysten yhteensovittamista. Arkea Oy on suuri toimija, suuruusluokkana työntekijää, eri organisaatiotasoilla on ammattimaista osaamista laajalla segmentillä. Henkilöstön koulutus sekä kehityssuunnittelu on systemaattista ja kaikki osakeyhtiön edellyttämät toiminnat ovat yhtiön osaamista. Paraisten kaupungin osaaminen ruokapalvelutoiminnassa on hyvää tasoa ja ammattitaitoinen henkilöstö toimii olosuhteiden mukaisesti saavuttaen ruoalle asetetut tavoitteet. Laajempi ammattimainen osaaminen kaikilla eri organisaatiotasoilla antaa kuitenkin huomattavasti paremmat edellytykset valmistaa laadukasta ja tasalaatuista ruokaa päivästä toiseen. Paraisten kaupungin edellytykset yhteistyöhön ovat hyvät, mitä vahvistaa olemassa olevat yhteydet paikallisiin tavarantoimittajiin, jolloin lähiruokatuotannon kehittyminen ammattimaisessa työympäristössä on kasvava mahdollisuus. Pienet yksikkökoot antavat myös mahdollisuuden kehittämiseen ja analysointiin yhteistyössä tilaajan ja toimittajan välillä. Markkinoilla pysyäkseen ja kehittyäkseen on tukitoiminnot tyypillinen toimiala, jolla pitää pystyä saavuttamaan toiminnalle riittävä suuruus. Suuri volyymi vaikuttaa myös tuotteen ja palvelun hintaan positiivisesti. Ruoan laadun todentaminen, seuranta ja Paraisten kaupungin vaikutusmahdollisuudet siihen ovat keskeisiä tekijöitä laadun osalta. Ruoan laadun valvontaa voidaan tehdä mm. palautepohjaisesti asiakastyytyväisyyskyselyillä ja suoralla digitaalisella palautteenannolla, useamman viikon ruokalistojen ravitsemuksellisuustoteuman tarkastelulla sekä aterioinnin kautta. Seurantaa suoritetaan systemaattisesti sopimuksessa sovituin aikavälein, yhdessä sovittujen järjestelmien avulla. Ruokapalvelun sisältö määritellään yhdessä käyttäjäosapuolen kanssa palvelu- ja toiminnankuvauksina. Lähtökohtana on nykyinen palvelusisältö ja toiminta tuotteineen. Tilanteessa, jossa ruoan laatu ei vastaa sovittua, toimitaan poikkeama- ja reklamaatiojärjestelmän sekä mahdollisen sanktiomenettelyn mukaisesti. Henkilöstön asema uudessa organisaatiossa on keskeinen tekijä selvitystä. Arkean organisaatiossa henkilöstön asema on vakaampi ja henkilöystävällisempi kuin kilpailutuksen tuloksena muodostunut tilanne. Työntekijät siirtyisivät uuteen

4 organisaatioon vanhoina työntekijöinä, jolloin nykyinen työehtosopimus säilyy sopimuskauden loppuun asti. Arkean noudattama AVAINTES on sisällöltään paljon KVTES:in kaltainen toisin kuin muiden markkinoilla olevien toimijoiden työehtosopimukset. Pitkällä aikavälillä tämä turvaa henkilöstön aseman mahdollisimman pienillä työehtosopimuksen sisältömuutoksilla. Yhtiön toiminta perustuu henkilöstöön voimavarana, jossa henkilöstön motivaatio ja osaaminen ovat keskeisiä elementtejä. Osaaminen ja hyvinvointi luodaan suunnitelmallisella koulutuksella ja kilpailukykyisillä eduilla sekä työkykyjohtamisella, jossa tarvittaessa apuna tytäryhtiö Passaa Palvelut Oy. Sote-uudistus pienentää tukipalveluiden kuten ruokapalvelun tarvetta. Kaupungin asiakasmäärästä 30 % kuuluu uudistuksen piiriin, mikä palvelusisällön laajuuden vuoksi koskettaa vähintään 57 %:a ruokapalvelun henkilöstöstä osittain tai kokonaan. Ruokapalvelun asiakasmäärien jakautuessa kahteen ryhmään, jää kokonaisuus kaupungin osalta niin pieneksi, että se vaikuttaa suoraan työpaikkojen määrään ja kohottaa jäljelle jääviä tuotantokustannuksia. Ateriamääriltään pieni toiminta on taloudellisesti huomattavan haastavaa, etenkin kun toimintaa joudutaan harjoittamaan useassa eri yksikössä, jolloin kiinteitä kustannuksia ei voi säädellä. Sote-uudistuksen ja sen myötä kaupungin muun ruokapalvelutoiminnan kokonaistaloudellisen toiminnan turvaamisen vuoksi on tarkoituksenmukaista politiikkaa turvata henkilöstön työpaikat ennen muutoksien aktivoitumista. Henkilöstön vähentämisen sijasta Arkea Oy:n organisaatiossa työpaikat säilyvät markkinaehtoisesti pitkällä aikavälillä osana suurempaa kokonaisuutta. Uuden toimintatavan avulla saavutetaan säästöjä, jotka perustuvat suuremman organisaation mahdollisuuksiin hankinnoissa, kehitystyössä ja prosessien ohjauksessa. Tehokkuus voidaan saavuttaa ilman keittiöverkoston rakenteellista muutosta, toimintatapoja ja analyyttistä suunnittelua lisäämällä. Säästöpotentiaali sisältää vuokraosuuden, joka koostuu keittiöiden vuokrista pois lukien yhdistelmäkeittiöt, joiden kustannuksista vastaa kaupunki ja toimijana on ulkoinen yhdistelmätyöntekijä. Vuokra sisältää pääomavuokraosuuden ja on tasoltaan aidon vuokramäärän suuruinen. Toiminnan säästöjä painavat vuokrakustannusten aito, mutta samalla korkea taso. Kokonaistaloudellisuus on ainoa yhtenäinen kriteeri ja sen on vastattava tasoa, jonka sote asettaa. Pienemmät ateriamäärät ja pienet valmistusyksiköt tulevat olemaan kalliimpia, vähintään tasolla %. Arkea Oy pystyy kompensoimaan suurena toimijana osan kustannushaasteista. Arkea Oy on saavuttanut Green card -sertifikaatin ja auditointi on suoritettu 11/2016. Sertifikaatti on myönnetty yhtiölle seuraavan auditointijakson ajaksi, joka määritellään vuodeksi eteenpäin. Yhtiöllä on oma laatujärjestelmä ja henkilöstöä koulutetaan suunnitelmallisesti. Esitetään yhteistyöorganisointia Arkea Oy:n ja Paraisten kaupungin välille, jolloin yhteistyö muodostuu sopimustasolla kauppakirjasta, jonka mukaisesti nykyinen henkilöstö siirtyy yhtiön palvelukseen liikkeenluovutusmenettelyn mukaisesti ja työntekijät siirtyvät uuteen organisaatioon vanhoina työntekijöinä. Lisäksi sovitaan keittiölaitteiden kauppahinnasta lähtökohtana niiden elinkaari ja

5 käyttöarvo. Palvelusopimus laaditaan määrittämään ruuan hinta, laatu ja muut toimitusmäärittelyt. Sopimuksen pituudeksi on suunniteltu 7 vuotta ja 2 optiovuotta. Yhdistelmätyötehtävät siivouksen kanssa sekä siivouksen erilliset tehtävät ovat sopimuksessa optioina. Yhteistyöorganisointi perustuu Paraisten kaupungin osalta omistajuuteen tuotantoyhtiössä. Arvioidaan, että Arkean omistajakonsernin päätöksellä omistajuus muodostuu suuruusluokkana arvoiseksi. Esitetään sopimusta Arkea Oy:n kanssa, jolloin Paraisten kaupunki turvaa henkilöstönsä edut parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuudessa huomioiden sote-muutos. Valtakunnallisessa kilpailukykysopimuksessa lomarahaleikkaukset eivät koske AVAINTES:ä. Arkea Oy on vahva alueellinen toimija sote-muutoksen viitekehyksessä ja Paraisten kaupunki omaa hyvät edellytykset säilyttää ja edelleen kehittää ruokapalvelun laatu osana suurempaa organisaatiota. Vaikutusten arviointi Vaikutukset on arvioitu nykyisen toiminnan, Arkea Oy:n ja markkinoiden osalta. Oheismateriaali Ruokapalveluiden selvitystyö Paraisten kaupunki Palauteprosessi AVAINTES ja KVTES erot Vaikutusten arviointi Ehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy yhteistyöorganisoinnin Arkea Oy:n ja Paraisten kaupungin välillä. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle yhteistyöorganisoinnin hyväksymistä ja valtuuksia kaupunginhallitukselle hyväksyä kauppakirjan liikkeenluovutusmenettelystä sekä palvelusopimuksen. Päätös Keskustelun kuluessa Tarja Rinne ehdotti Markku Orellin, Widar Nybergin ja Christer Friisin kannattamana, että asia palautetaan seuraavien asioiden selvittämiseksi: - Miksi jotkut kunnat ovat päättäneet jäädä ulkopuolelle, vaikka niillä olisi ollut mahdollisuus liittyä Arkeaan. - Selvitetään, millaisia kokemuksia esimerkiksi Turun kouluissa ja Turunmaan sairaalassa on ruoan laadusta ja monipuolisuudesta sekä omista käytännön vaikutusmahdollisuuksista. - Millaiseksi henkilöstö on kokenut siirtymisen Arkeaan. - Tehdään tarkempi selvitys lähiruoan ja kotimaisten tuotteiden käyttömahdollisuuksista tuoreiden valtakunnallisten suositusten mukaisesti ja siitä, millainen vaikutus näillä tekijöillä on hinnoitteluun. - Selvitetään, kuinka pitkiä matkoja ja mitä annoksia kuljetukset koskevat ja käytetäänkö paikallisia yrityksiä. - Skenaario siitä, kuinka kauan ruokaa valmistetaan kaupungin nykyisissä valmistuskeittiöissä. - Voidaanko nykyinen henkilöstö siirtää yt-neuvottelujen seurauksena johonkin alueen muista Arkean yksiköistä.

6 Keskustelun kuluessa Cornelius Colliander ehdotti Carita Henrikssonin kannattamana, että kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, ettei yhteistyöorganisointia Arkea Oy:n kanssa tässä vaiheessa tehdä. Puheenjohtaja totesi, että Tarja Rinne oli tehnyt kannatetun palautusehdotuksen. Kaupunginhallituksen on sen vuoksi äänestettävä asian käsittelyn jatkamisesta ja palauttamisesta. Käsittelyn jatkamista kannattava äänestää Jaa ja palauttamista kannattava äänestää Ei. Äänestys toimitetaan nimenhuudolla. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdottaman äänestysmenettelyn. Äänestyksessä annettiin Jaa-ääniä 0 Ei-ääniä 11 Liite 10 Äänestyspöytäkirja Kaupunginhallitus Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli päättänyt palauttaa asian. Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Seppo Pihl, puh Esittelijä Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh etunimi.sukunimi@parainen.fi Arkea Oy:n ja Paraisten kaupungin ruokapalvelun yhteistyön organisoiminen on kohteena laajamittainen ja pitkällä aikavälillä kehitystyön avulla taloudellisesti hyvä ratkaisu, jolloin on perusteltua tehdä päätös jopa yhdeksän vuoden ajalle. Päätöksen perusteet on selvitettävä yksityiskohtaisesti ennen päätöksentekoa, mutta markkinatilanne on tehostamista ja yhteiskunnallisia muutoksia odottava. Sopimusehdot vaihtelevat tarjouskohtaisesti. Tarjouksen tekevälle osapuolelle selkeät tiedot tarjousperusteisiin ja olemassa oleva kehitys- ja yhteistyöorganisointi vaikuttavat annettavaan tarjoukseen. Monien kuntien kohdalla on taloudellinen säästöpotentiaali jäänyt kuntien oman arvion mukaisesti liian matalalle tasolle. On myös löydetty vastaavassa suuruusluokassa omia säästömahdollisuuksia, jolloin ei ole haluttu ostaa palvelua ulkoisesti. Turun kouluissa Arkea Oy on tehnyt laajamittaista tutkimustyötä tyytyväisyyden suhteen. Tulokset ovat olleet positiivisia, eikä suuria poikkeamia tuloksissa ole esiintynyt, vaan lopputulos on ollut samankaltainen eri tutkimuksissa. Turunmaan sairaalan tulokset selvitetään suoraan käyttäjiltä. Vaikuttaminen ruuan laatuun tapahtuu paljolti tilausmenettelynä, jolloin yksilöidään laatu ja määrä. Arkeaan siirtyneen henkilöstön tyytyväisyyttä Arkea on selvittänyt itse, mistä saadaan pohjatulos, jota suoraan tehdyt suppeammat kyselyt tukevat.

7 Lähiruuan ja kotimaisuuden lisääminen nykytasosta ovat kaupungin selkeitä tavoitteita, jotka nostavat hintatasoa. Kotimaisuuden ja lähiruuan lisääminen hyväksytään hintaa nostavana tekijänä, jolloin säästöpotentiaalista sijoitetaan maksimitasolla 10 %:n osuus kasvattamaan tämän ruuan osuutta. Kuljetukset pyritään hoitamaan ostopalveluna joustavana toimenpiteenä paikallisesti, kilpailutuksen avulla. Keittiöverkostoa ei muuteta, vaan ruuanvalmistus jatkuu nykyisissä tiloissa sopimuksen ajan. Kiinteistöinvestointi toimittajayhtiön rahoittamana ei ole reaalinen vaihtoehto ja kuljettaminen saaristo-olosuhteissa asettaa rajoituksensa. Kaupungin vastuu vuokranantajana on peruskorjata keittiöt tarpeen mukaan. Henkilöstön sijoittuminen keittiöihin voi vaihdella tarpeen mukaan, mutta työpisteen siirto pitkän matkan päähän ei ole tarkoituksenmukaista. Kauppakirjojen ja palvelusopimuksen työstäminen aikataulullisesti aikaisessa vaiheessa ja riittävän yksilöidysti varmistavat Paraisten kaupungille laatu- ja hintatason oikeellisuuden. Päätöksenteon tukena sopimusluonnokset antavat lisäarvoa. Sopimusten painopistealueina ovat henkilökunnan ansaitut edut, jotka velvollisuutena siirtyvät toimittajayhtiölle korvausta vastaan. Ateriahinnat ja reklamaatiomenettelyt määritellään sanktiokäytäntöineen. Markkinayhtiöt valmistautuvat muutokseen myös tällä toimialalla ja suurempia palvelua tuottavia yhtiöitä on muodostumassa alueellisesti. Toimintaansa sopeuttavien kuntien on tarkkaan harkittava, miten valmistautuminen ja päätöksenteko ajoitetaan. Aikataulullisesti liian myöhään ajoitettu yhteistyöhalukkuus kyltyneille markkinoille voi aiheuttaa laadullisesti, henkilöstöpoliittisesti ja taloudellisesti haasteellisen tilanteen. Esitetään yhteistyöorganisoinnin selvityksen jatkamista kauppakirja- ja sopimusmäärittelyjen avulla, jolloin saadaan yksilöidyt perusteet yhteistyön sisällöstä. Oheismateriaali Ehdotus Päätös Tietoa yhteistyöstä kieltäytyneiden kuntien perusteista Arkean käyttäjäasiakkaiden tyytyväisyys Arkean asiakastyytyväisyyskysely henkilöstöravintolat 2015 Arkean henkilöstön työtyytyväisyys Tuotteiden kotimaisuusaste sekä lähi- ja luomuruoka Arkean tavoin Puhelinhaastattelu: Käyttäjäasiakkaan mielipide Kaupunginhallitus hyväksyy yhteistyöorganisoinnin selvityksen jatkamisen määrittelemällä kauppakirja- ja palvelusopimukset Arkea Oy:n ja Paraisten kaupungin välillä. Ruokapalvelupäällikkö Niina Isberg vastasi kaupunginhallituksen kysymyksiin asiassa.

8 Keskustelun kuluessa Widar Nyberg ehdotti Carita Henrikssonin kannattamana, että kaupunginhallitus päättää, että yhteistyöorganisointi Arkea Oy:n ja Paraisten kaupungin välillä ei tässä vaiheessa etene, koska lopullisia sote-yksityiskohtia ei vielä ole määritelty eivätkä taloudelliset näkökohdat ole uskottavia. Keskustelun kuluessa Kurt Lundqvist ehdotti Tarja Rinteen, Christer Friisin ja Markku Orellin kannattamana, että päätösehdotus muutetaan kuulumaan siten, että kaupunginhallitus hyväksyy yhteistyöorganisoinnin selvityksen jatkamisen määrittelemällä ehdotuksen kauppakirjaksi ja palvelusopimukseksi Arkea Oy:n ja Paraisten kaupungin välillä. Esittelijä ilmoitti yhtyvänsä Kurt Lundqvistin ehdotukseen. Puheenjohtaja totesi, että Widar Nyberg oli tehnyt kannatetun ehdotuksen ja että kaupunginhallituksen on sen vuoksi äänestettävä esittelijän muutetusta ehdotuksesta ja Widar Nybergin ehdotuksesta. Esittelijän ehdotusta kannattava äänestää Jaa ja Widar Nybergin ehdotusta kannattava äänestää Ei. Äänestys toimitetaan nimenhuudolla. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdottaman äänestysmenettelyn. Niina Isberg poistui ennen päätöksentekoa asiassa, koska asiassa tehtävä päätös saattaa vaikuttaa häneen. Äänestyksessä annettiin Jaa-ääniä 8 Ei-ääniä 3 Liite 10 Äänestyspöytäkirja Kaupunginhallitus Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli hyväksynyt esittelijän muutetun ehdotuksen. Carita Henriksson ja Widar Nyberg ilmoittivat eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh Esittelijä Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh etunimi.sukunimi@parainen.fi Kaupunginhallitus päätti tehdä yhdessä Arkean kanssa selvityksen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista erityisenä painopistealueena se, mitä toiminnan luovutus Arkealle merkitsisi. Selvitys tehtiin kesän ja syksyn 2016 aikana ja se valmistui marraskuussa Joulukuussa 2016 kaupunginhallitus päätti jatkaa yhteistyöorganisoinnin selvittämistä määrittelemällä ehdotuksen kauppakirjaksi ja palvelusopimukseksi.

9 Kaupunginhallitus on tavannut Arkean edustajat x kertaa. Neuvottelut sopimuksen sisällöstä ovat jatkuneet kevään 2017 aikana ja johtaneet ehdotukseen kauppakirjaksi ja palvelusopimukseksi. Henkilöstölle on tiedotettu jatkuvasti selvityksestä ja neuvotteluista avoimissa infotilaisuuksissa, kirjallisten tiedotteiden muodossa, yhteistyötoimikunnassa ja suorissa keskusteluissa kaupungin ja ammattiyhdistyksen edustajien välillä. Koska yhteistyöorganisoinnin selvittämistoimeksiannon on antanut kaupunginhallitus, on luontevaa, että nykyinen kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto ottavat asiaan kantaa. Toiminnan siirtämistä säätelee osin kauppakirjan muodossa oleva luovutusasiakirja ja osin palvelusopimus, jossa määritellään, mitä kaupunki ostaa Arkealta ja mihin hintaan. Kauppakirjaan sisältyy korvaus irtaimiston ja koneiden luovutuksesta. Sote-uudistus: Maan hallitus vie uudistusta aktiivisesti eteenpäin ja tämänhetkisten lakiesitysten mukaan uudistus merkitsee sitä, että noin 30 % ruokapalvelun henkilöstöstä siirtyy maakunnan palvelukseen. Kunnan sosiaali- ja terveystoiminta siirtyy kokonaisuudessaan maakunnalle. Kuntien tukipalvelut siirtyvät maakunnalle siltä osin kuin ne ovat sosiaali- ja terveydenhuollon tukipalveluita: henkilöt, jotka työskentelevät yli 50 %:n osuudella sosiaali- ja terveydenhuollon tukipalveluissa siirtyvät maakunnan palvelukseen. Todennäköistä on, että suurin osa henkilöstöstä siirtyisi maakunnan omistamaan yhtiöön, jonka tehtävänä on tuottaa ruokapalveluja maakunnan hoitoyhtiölle ja liiketoiminnalle. Ellei kaupunki tee aktiivisesti muunlaisia päätöksiä, uudistus merkitsee sitä, että kaupungin ruokapalvelu supistuu ja palvelee jälkeen ainoastaan kaupungin kouluja henkilöstömäärällä, joka vähenee nykyisestä noin 45 henkilöstä noin 30 henkilöön. Tämä johtaisi siihen, että sivistyspuolen annoshinnat nousisivat tuntuvasti. Lisäksi maakunnan toimintojen Paraisilla (vanhusten asumisyksiköt, palvelutalot jne.) olisi erittäin vaikea saada ruokapalvelu järjestettyä paikallisesti tarkoituksenmukaisella ja kustannustehokkaalla tavalla. Liikkeenluovutuksella Arkealle saamme paikallisen toimijan, jolla keittiöverkostonsa myötä on parhaat mahdollisuudet kokonaisuutena tarjota kunnalle ja maakunnalle ruokapalveluja. Arkealla tullee kunta- ja maakuntaomisteisena yhtiönä heti alussa olemaan vahva asema, mitä tulee ruokapalvelun järjestämiseen maakunnassa, ja yhtiö voi myös tarjota ruokapalvelua mahdollisille paikallisille hoitoyhtiöille. Toiminnan luovutusta ja sitä sääteleviä sopimuksia voidaan tarkastella henkilöstön aseman, laadun ja talouden näkökulmasta. Henkilöstön asema: Henkilöstö siirtyy ns. vanhoina työntekijöinä.

10 Arkea noudattaa työehtosopimusta, joka kokonaisehdoiltaan vastaa Paraisten kaupungissa sovellettavaa kunnallista työehtosopimusta. Tässä mielessä Arkea eroaa muista alan yrityksistä. Tämä on tärkeä argumentti Arkean puolesta. Laatu: Sopimuksen lähtökohtana on laatutaso, joka on sama tai parempi kuin nykyinen taso. Laatu määritellään sopimuksessa ja sitä seurataan sopimuksen mukaan tarkasti esimerkiksi eri asiakasryhmille käytettyjen raaka-aineiden määrien ja nykyisen toiminnan mukaisen lähellä tuotettujen raaka-aineiden käytön perusteella. Kaupunki voi toki myös päättää nostaa laatua vielä tästä esimerkiksi nostamalla lähituotteiden käyttöastetta, millä kuitenkin on vaikutusta kustannuksiin. Laatua seurataan Arkean toimesta, yhteisen ohjausryhmän toimesta, asiakastyytyväisyysmittauksilla, kaupungin oman seurannan avulla sekä kolmannen osapuolen seurannan avulla. Kaupungin on varattava määräraha palvelusopimuksen seurannasta vastaavaa henkilöä varten; tämä on huomioitu vertailevissa laskelmissa. Sopimukseen sisältyy myös oikeus irtisanoa sopimus, mikäli laatuvaatimukset eivät täyty. Talous: Kaupunki on annetuin laatua, henkilöstöä ja sopimuskautta koskevin ehdoin tavoitellut huomattavaa ja todellista kustannussäästöä. Suuremmalla yhtiöllä, jonka ydintoimintaa ruokapalvelu on, on kaupunkia paremmat edellytykset muun muassa tehokkaan ohjauksen ja seurannan, suurempien hankintavolyymien ja kehittyneen reseptiikan kautta saavuttaa toiminnassaan suurempi kustannustehokkuus. Toiminnan siirtämisestä syntyvät säästöt ovat vuositasolla arviolta euroa, mikä merkitsee koko sopimus- ja optiokauden aikana (9 vuotta) noin 1,9 miljoonan euron potentiaalista säästöä. Laskennalliset säästöt verrattaessa omana toimintana pelkästään sivistyspuolelle järjestettävän ruokapalvelun kustannuksia sote-uudistuksen jälkeen ovat vielä suuremmat. Ottaen huomioon epävarmuuden, joka lopputuleman suhteen vallitsee, arvioin Arkean olevan vähiten riskejä sisältävä skenaario sekä henkilöstön, paikallisten keittiöiden ja työpaikkojen säilyttämisen että kaupungin talouden kannalta. Oheismateriaali Ehdotus Liiketoiminnan luovutuksen kauppakirja Kauppakirjan liitteet (salassa pidettäviä) Palvelusopimus Palvelusopimuksen liitteet (salassa pidettäviä) Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Paraisten kaupunki luovuttaa liikkeenluovutuksena ruokapalvelutoimintansa Arkea Oy:lle kauppakirjassa määritellyin ehdoin sekä tekee Arkean kanssa liitteen mukaisen palvelusopimuksen. Liikkeenluovutus tapahtuu Luovutuksen ehdot määritellään liiketoiminnan luovutuksen kauppakirjassa. Palvelusopimus tehdään siten, että se on voimassa alkaen ja sopimuskausi on 7 vuotta ( ). Sopimus mahdollistaa sen, että Paraisten kaupunki päättää sopimuskautta kahdella vuodella pidentävän option käytöstä, kuitenkin siten, että Arkea määrää option pituuden.

11 Paraisten kaupunki aloittaa yhdessä Arkean kanssa toiminnan luovutuksen valmistelut. Päätös Keskustelun kuluessa Carita Henriksson ehdotti Cornelius Collianderin kannattamana asian palauttamista, jotta liitteet ehditään kääntää. Puheenjohtaja totesi, että Carita Henriksson oli tehnyt kannatetun palautusehdotuksen. Kaupunginhallituksen on sen vuoksi äänestettävä asian käsittelyn jatkamisesta ja asian palauttamisesta siten, että käsittelyn jatkamista kannattava äänestää Jaa ja asian palauttamista kannattava äänestää Ei. Äänestys toimitetaan nimenhuudolla. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdottaman äänestysmenettelyn. Äänestyksessä annettiin Jaa-ääniä 8 Ei-ääniä 3 Liite 3 Äänestyspöytäkirja Kaupunginhallitus Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä. Keskustelun kuluessa Carita Henriksson ehdotti Widar Nybergin ja Cornelius Collianderin kannattamana, että kaupunginhallitus päättää, että yhteistyöorganisointia Arkea Oy:n ja Paraisten kaupungin välillä ei tehdä, vaan odotetaan soten hyväksymistä kokonaisuudessaan. Tämän jälkeen kaupunginhallitus ottaa asian käsiteltäväksi uudelleen, jos siihen on tarvetta. Keskustelun kuluessa Kurt Lundqvist ehdotti Tarja Rinteen kannattamana asian palauttamista, koska sopimusten ja sopimusliitteiden on oltava saatavilla ja käännettyinä. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian. Oheismateriaali Ehdotus Liiketoiminnan luovutuksen kauppakirja Kauppakirjan liitteet (salassa pidettäviä) Vuokrasopimus Palvelusopimus Palvelusopimuksen liitteet (salassa pidettäviä) Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Paraisten kaupunki luovuttaa liikkeenluovutuksena ruokapalvelutoimintansa Arkea Oy:lle kauppakirjassa määritellyin ehdoin sekä tekee Arkean kanssa liitteen mukaisen palvelusopimuksen. Liikkeenluovutus tapahtuu Luovutuksen ehdot määritellään

12 liiketoiminnan luovutuksen kauppakirjassa. Palvelusopimus tehdään siten, että se on voimassa alkaen ja sopimuskausi on 7 vuotta ( ). Sopimus mahdollistaa sen, että Paraisten kaupunki päättää sopimuskautta kahdella vuodella pidentävän option käytöstä, kuitenkin siten, että Arkea määrää option pituuden. Paraisten kaupunki aloittaa yhdessä Arkean kanssa toiminnan luovutuksen valmistelut. Päätös Keskustelun kuluessa Cornelius Colliander ehdotti Carita Henrikssonin kannattamana, että asiassa kuullaan ennen valtuuston käsittelyä aluelautakuntia, vanhusneuvostoa ja vammaisneuvostoa. Keskustelun kuluessa Carita Henriksson ehdotti Widar Nybergin ja Cornelius Collianderin kannattamana, että kaupunki ryhtyy selvittämään ja kehittämään omaa ruokapalvelutoimintaa, jossa siivouspalvelut olisivat osa toimintaa, varmistaakseen ja säilyttääkseen paikalliset työpaikat tehokkaassa toiminnassa. Kaupunginhallitus saattoi todeta, että hallintosäännön :n 5 kohdan 17 mukaan aluelautakunnalta on pyydettävä lausunto yhden jäsenen niin vaatiessa ja vaatimuksen saadessa kannatusta. Kaupunginhallituksen on näin ollen kuultava aluelautakuntia asiassa. Puheenjohtaja totesi, että Carita Henriksson oli tehnyt kannatetun ehdotuksen. Kaupunginhallituksen on sen vuoksi äänestettävä esittelijän ehdotuksesta ja Carita Henrikssonin ehdotuksesta siten, että esittelijän ehdotusta kannattava äänestää Jaa ja Carita Henrikssonin ehdotusta kannattava äänestää Ei. Äänestys toimitetaan nimenhuudolla. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdottaman äänestysmenettelyn. Äänestyksessä annettiin Jaa-ääniä 7 Ei-ääniä 3 Äänestämättä jätti 1 Liite 2 Äänestyspöytäkirja Nauvon lautakunta Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli hyväksynyt esittelijän ehdotuksen. Carita Henriksson ja Widar Nyberg ilmoittivat eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. Valmistelija Puheenjohtaja Johan Broos, puh Esittelijä Puheenjohtaja Johan Broos, puh johan.broos@op.fi

13 Kaupunginhallitus on päättänyt kuulla aluelautakuntia, vanhusneuvostoa ja vammaisneuvostoa koskien selvityksen tekemistä kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa. Talouspäällikkö Maija Elenius oli läsnä kokouksessa ja teki selkoa siitä, miksi Paraisten kaupunki ja Arkea Oy ovat selvittäneet yhteistyömahdollisuuksia kaupungin ruokapalvelun suhteen. Ehdotus Nauvon aluelautakunta voi hyväksyä sen, että kaupungin ruokapalveluyksikkö siirretään Arkea Oy:lle siitä syystä, että tätä voidaan pitää taloudellisesti perusteltuna todennäköisesti toteutuvan sote-uudistuksen taustaa vasten. Lautakunta on pahoillaan siitä, että luovutus tekee ruokapalvelun henkilöstön ja muiden ruokapalvelun palveluja käyttävien toimialojen välisen toimialojen rajat ylittävän yhteistyön lopullisesti mahdottomaksi, mutta toisaalta kun tällaista yhteistyötä ei tähänkään mennessä ole kehitetty tai sallittu kaupungin hallinnossa, luovutuksesta ei aiheudu varsinaista muutosta. Aluelautakunta vaatii kuitenkin, että luovutuksessa huomioidaan seuraavat lisäehdot: - Palvelusopimukseen sisällytetään pakottavana ehtona ensinnäkin vaatimus paikallisesti tuotettujen raaka-aineiden käytöstä ja toisaalta vaatimus paikallisesti valmistettavasta ruoasta ilman muualla valmistettujen puolivalmisteiden käyttämistä. - Palvelusopimuksen kohtaa 12 tulee täydentää siten, että ainoastaan paikalliset alihankkijat ovat sallittuja. - Erityisesti saariston eri keittiöyksiköiden työpaikat tulee säilyttää hinnalla millä hyvänsä, sillä niiden merkitys on paikallisesti varsin tärkeä. - Kaupungin tulee seurata ruoan laatua myös tekemällä säännöllisiä kyselyitä ruokailijoiden keskuudessa siten, että kyselyissä huomioidaan ruoan maistuvuus, eikä pelkästään ravintoarvot ja terveellisyysnäkökulmat. Jäsen Roger Henriksson ehdotti, että kaupunki tekisi lyhyemmän, esimerkiksi kahden vuoden liittymissopimuksen, jonka mukaan keittiöirtaimisto jäisi edelleen kaupungin omistukseen ja jonka aikana arvioitaisiin palvelujen laatua ja mahdollisuutta pidemmän sopimuksen solmimiseen. Roger Henrikssonin ehdotusta ei kannatettu ja se raukesi. Päätös Esittelijän ehdotus esitetään Nauvon lautakunnan lausuntona. Pöytäkirja tarkastetaan välittömästi.

14 Tiedoksianto Kaupunginvaltuusto

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa Kaupunginhallitus 129 06.06.2016 Kaupunginhallitus 261 28.11.2016 Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa 3112/00.01.03/2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa Kaupunginhallitus 129 06.06.2016 Kaupunginhallitus 261 28.11.2016 Kaupunginhallitus 284 19.12.2016 Kaupunginhallitus 97 24.04.2017 Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista

Lisätiedot

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa Kaupunginhallitus 129 06.06.2016 Kaupunginhallitus 261 28.11.2016 Kaupunginhallitus 284 19.12.2016 Kaupunginhallitus 97 24.04.2017 Kaupunginhallitus 113 22.05.2017 Kaupunginvaltuusto 76 06.06.2017 Selvityksen

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2017 235 Kaupunginhallitus TID - AIKA 22.05.2017 kl./klo 15:00-18:55 PLATS - PAIKKA Paraisten kaupungintalo, Ohjaamo 106 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 238 107 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 20 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 29

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 20 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 29 3/2017 26 Nauvon lautakunta TID - AIKA 31.05.2017 kl./klo 17:00-18:40 PLATS - PAIKKA Nauvon aluekonttori 20 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 28 21 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille:

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille: Kaupunginhallitus 88 25.04.2016 Sosiaalitoimessa toteutettavat toimenpiteet 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 25.04.2016 88 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh. 040 511 4383 Esittelijä

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen

Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen Ympäristölautakunta 179 16.11.2016 Kaupunginhallitus 258 28.11.2016 Kaupunginvaltuusto 130 13.12.2016 Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen 3476/02.05.00.00/2016 Ympäristölautakunta 16.11.2016 179 Valmistelija

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016. Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00.

Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016. Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00. Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016 Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 21.03.2016 58 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik

Lisätiedot

Monica Avellan ilmoitti esteellisyydestä; Paraisten Vesi Oy:n hallituksen jäsen.

Monica Avellan ilmoitti esteellisyydestä; Paraisten Vesi Oy:n hallituksen jäsen. Kaupunginhallitus 161 22.08.2016 Kaupunginhallitus 205 03.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 18.10.2016 Nordkalk Oy Ab:n omistuksen purkaminen Paraisten Vesi Oy:ssä 2185/00.01.00.03/2015 Kaupunginhallitus 22.08.2016

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 26 11.04.2017 Kaupunginhallitus 95 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 37 09.05.2017 Varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksuperiaatteet 1.8.2017 alkaen 90/02.05.00.00/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 591

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 591 14/2016 588 Kaupunginhallitus TID - AIKA 19.12.2016 kl./klo 15:00-19:05 PLATS - PAIKKA Paraisten kaupungintalo, Ohjaamo 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 590 277 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

TUKIPALVELUIDEN SELVITYSTYÖ. Naantalin kaupunki - kevät 2016

TUKIPALVELUIDEN SELVITYSTYÖ. Naantalin kaupunki - kevät 2016 TUKIPALVELUIDEN SELVITYSTYÖ Naantalin kaupunki - kevät 2016 Selvitystyö Naantalin kaupungin tukipalvelut 1. Selvitystyön aikataulu 2. Tukipalveluiden selvitys lähtökohdat 3. Selvitystyö tammi huhtikuu

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 18 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 4

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 18 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 4 3/2017 1 Korppoon lautakunta TID - AIKA 29.05.2017 kl./klo 18:00-19:55 PLATS - PAIKKA Korppoon aluekonttori 18 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 19 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle 11.12.2017 Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija, tukipalvelut Tanja Penninkangas, vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Sisältö Tausta Työryhmän raportti, kevät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen:

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen: Kaupunginhallitus 156 23.06.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 28.08.2014 Selvitys Turun hallinto-oikeudelle Cornelius Collianderin ym. valituksen johdosta koskien sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 21 V 31.1.2018, Sosiaali- ja terveystoimialan varastopalvelujen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto).

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto). Kunnanhallitus 179 08.09.2014 Koulutuslautakunta 52 02.12.2014 Koulutuslautakunta 13 01.04.2015 Kunnanhallitus 108 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 51 22.06.2015 RUOKAPALVELUSELVITYS Kunnanhallitus 08.09.2014

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana

Lisätiedot

Ruokapalvelun rakennemuutos

Ruokapalvelun rakennemuutos Valtuusto 43 23.05.2016 Ruokapalvelun rakennemuutos 700/00.01.02/2016 Valt 43 Khall 04.04.2016 104 Osana kunnan talouden tasapainotusohjelmaa selvitetään valmistuskeittiöiden verkko. Tasapainotusohjelmassa

Lisätiedot

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS-

Lisätiedot

Helena Särkijärven ym. aloite lähiruoan käyttöä edistävän hankkeen käynnistämiseksi Paraisten kaupungissa

Helena Särkijärven ym. aloite lähiruoan käyttöä edistävän hankkeen käynnistämiseksi Paraisten kaupungissa Kaupunginvaltuusto 12 28.01.2014 Kaupunginhallitus 109 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 66 21.06.2016 Helena Särkijärven ym. aloite lähiruoan käyttöä edistävän hankkeen käynnistämiseksi Paraisten kaupungissa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille:

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille: Kaupunginhallitus 88 25.04.2016 Kaupunginhallitus 211 03.10.2016 Sosiaalitoimessa toteutettavat toimenpiteet 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 25.04.2016 88 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén,

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan suomenkielinen Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunnan suomenkielinen Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunnan suomenkielinen 14 13.03.2017 jaosto Sivistyslautakunta 29 11.04.2017 Kaupunginhallitus 96 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 09.05.2017 Storgårdin koulun ja Paraistenseudun koulun yhdistäminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 7..0 Sivu / 7/0.0.0/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 0..0 70 Active Life Village Oy:n osakkeiden luovutus Valmistelijat / lisätiedot: Laitala Pasi, puh. (09) 86 87 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011. Sivu 1. Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011. Sivu 1. Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000 ROVANIEMI Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011 Sivu 1 22 Palkka ja taloushallinnon henkilöstöä koskevat järjestelyt liikkeenluovutuksessa Rovaniemen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 Kaupunginhallitus 99 16.3.2015 57 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella

Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella Kaupunginhallitus 5 13.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 28.01.2014 Sivistyslautakunta 7 06.03.2014 Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella 973/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuuston päätös 13.6.2005 64 KH/2005/132/0001 64 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kh 79 Kuntalain 13 2 momentin 2 kohdan mukaan valtuuston tulee päättää 7.3.2005 sijoitustoiminnan perusteista. Kurikan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN LÄHIRUOAN HANKINTAA

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN LÄHIRUOAN HANKINTAA VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN KOSKIEN LÄHIRUOAN HANKINTAA 543/65.504/2017 PTPJK 22.08.2017 40 Valmistelu ja lisätiedot: ruokapalvelupäällikkö Birgitta Creutziger, puh 040482 2301, birgitta.creutziger@porvoo.fi

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA

TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA 180413 versio Arvio ennakkoarvioinnin tarpeesta tehdään aina. Vastuu tarvearvioinnista on esittelijällä. Ennakkoarviointia ei tarvita: yksilöä koskeva

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4542/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4542/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 1 21.5.2018 51 Asianro 4542/00.01.00/2017 Talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelut Päätöshistoria Kaupunginhallitus 21.5.2018 1 Taloussuunnittelupäällikkö

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Liikkeen luovutuksesta

Liikkeen luovutuksesta Liikkeen luovutuksesta Liikkeen luovutus tarkoittaa sitä, että yritys tai sen toiminnallinen osa luovutetaan toiselle yritykselle. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 25 :n mukaan työnantajan liikkeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (1) 232 Asianro 2172/00.00.01.02/2018 Kuopion kaupungin, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen yhtiöittäminen

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien Perusturvalautakunta 86 04.10.2016 Kaupunginhallitus 409 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 100 17.10.2016 Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin 1.1.2017 lukien 119/30/300/2016 PTL 86 Selostus:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 99 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n Turvapalvelujen hoidettavaksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON TILAKYSYMYSTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI

LASTEN PÄIVÄHOIDON TILAKYSYMYSTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI Kaupunginhallitus 100 08.04.2008 Kaupunginvaltuusto 38 15.04.2008 Lapsi- ja nuorisoasioiden jaosto 20 17.04.2008 Kaupunginhallitus 120 06.05.2008 LASTEN PÄIVÄHOIDON TILAKYSYMYSTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 95 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen historia Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä

Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 64 17.03.2014 Kaupunginhallitus 99 28.04.2014 Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä 1172/01.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston ja lautakuntien strategiatyö

Kaupunginvaltuuston ja lautakuntien strategiatyö Kaupunginhallitus 2017-08-28 Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Jan Vapaavuoren ehdotuksesta. strategian keskeisistä teemoista.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi Järjestelytoimikunta 32 07.05.2008 Järjestelytoimikunta 67 10.09.2008 Järjestelytoimikunta 83 01.10.2008 Järjestelytoimikunta 88 22.10.2008 HALLINTOSÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN 55/01/010/2008 JÄRJTOIM 32 Liite

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo Tekninen lautakunta 17 16.03.2016 Tekninen lautakunta 26 11.05.2016 Kaupunginhallitus 209 30.05.2016 Tekninen lautakunta 72 02.11.2016 Ravitsemis- ja puhtaanapitopalvelujen järjestämistavan valinta 455/00.01.02.02/2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh 20.04.2016 Sivu 1 / 1 1862/2016 05.17.00 54 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen vaikutukset palveluverkkoon Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 Riikka Nikulainen, puh. 050 325

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8)

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8) Perusturvalautakunta 03.05.2017 1(8) Esityslista 03.05.2017 Aika Kello 16:30 Paikka Kh:n iso kabinetti, Olavinkatu 27 Läsnä Linnamurto Erja puheenjohtaja Jantunen Mikko varapuheenjohtaja Cederström Tiina

Lisätiedot

Ruokapalvelun rakennemuutos

Ruokapalvelun rakennemuutos Kunnanhallitus 104 04.04.2016 Kunnanhallitus 121 11.04.2016 Ruokapalvelun rakennemuutos 700/00.01.02/2016 Khall 04.04.2016 104 Osana kunnan talouden tasapainotusohjelmaa selvitetään valmistuskeittiöiden

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot