RADIO HELSINKI? MIKÄ ON

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RADIO HELSINKI? MIKÄ ON"

Transkriptio

1 MEDIAESITTELY

2 MIKÄ ON RADIO HELSINKI? Radio Helsinki on kaupungin ääni. Maamme ainoa formaattivapaa musiikkiradio, jossa musiikista päättävät asiantuntevat toimittajat, juontajat ja DJ:t. Ei soittolistoja! Kanava tarjoaa monipuolisen musiikin lisäksi useita puheohjelmia, joiden aiheina mm politiikka, ruoka ja ravintolat, kirjallisuus, muoti, elokuvat ja hyvinvointi. Voimme tuottaa myös asiakkaillemme oman ohjelman tai väliaikaisen radiokanavan. Kanavan ohjelmatarjonta rikastuttaa radiomaisempaa ja tarjoaa laadukkaan vaihtoehdon varsin ennustettavalle radiokentälle siksi kuulijamme rakastavat meitä. Radio Helsinki valittiin viime syksynä Vuoden Radioksi jo kymmenennen kerran.* *Musiikki&Media Industry Awards

3 KANAVAN HISTORIA Vuonna 2000 perustettu paikallisradio, joka aloitti lähetyksensä 1. maaliskuuta Helsingin Sanomat ilmoitti huhtikuussa 2005 ostavansa Radio Helsingin. Radiotoiminta Sanoma-konsernin alaisuudessa jatkui vuoteen 2013 kunnes yhtiö ilmoitti lopettavansa ohjelmatoiminnan. Tästä syntyi valtava kanavan lopettamista vastaan taisteleva Save Radio Helsinki-liike jossa kaupunkilaista osoitti tukensa kanavalle Pro Radio Helsinki -liikkeen ilmoitettiin ostaneen kanavabrändin Sanomalta ja itsenäinen Radio Helsinki aloitti lähetykset uudella FM-taajuudella 98,5Mhz.

4 MILLAINEN KULUTTAJA? Aktiivi-ikäinen. Kaupunkilainen. Fiksu. Utelias. Korkeakoulutettu. Kansainvälinen. Mielipidejohtaja. Kanavauskollinen. Hyvätuloinen.

5 KOHDERYHMÄKUVAUS Radio Helsingin avulla tavoittaa korkeakoulutettua ja hyvätuloista mielipidejohtajaa. Kuulijamme haluavat asiantuntijoiden ja arvostamiensa kulttuurivaikuttajien suosituksia tapahtumista, ravintoloista sekä kaupungin ilmiöistä ja ajankohtaisista puheenaiheista. Sitoutunut kuulijakunta. Hyvin pitkät kuuntelusessiot. Kohderyhmässä ei harrasteta kanavasurffausta kanavien välillä etsien kappaletta joka ei ärsytä Muita kuuntelupreferenssejä ovat Yle Puhe ja Yle Radio Suomi, heitä ei tavoita muilta kaupallisilta kanavilta!

6 TAVOITTAVUUS JA TUNNUSLUVUT VIIKKOKUUNTELIJAA. PITKÄT KUUNTELUSESSIOT. FM-KUUNTELU (PÄÄKAUPUNKISEUTU + HYVINKÄÄ) viikkokuuntelijaa (Lähde: KRT joulukuu 2014). Keskim, kuunteluaika 5,45h per viikko (345min). MOBIILI- JA NETTIKUUNTELU (VALTAKUNNALLINEN) viikkokuuntelijaa verkossa, netti- ja mobiilistreami. (Lähde: Icecast) kuuntelukertaa per viikko, yhteensä kuukaudessa

7 IKÄJAKAUMA 50 37,5 43,7 42, ,5 0 13, v v 45+ v

8 KOHDERYHMÄPROFIILI ,5% 45,5% 48% 47% 26% 34% 15 0 MIEHET NAISET AKAT. KOULUTUS TULOT YLI 35K TULOT YLI 50K JOHTAJA / YL. TOIMIHLÖ

9 SPOTTIMAINONTA 30SEK spottihinnoittelu (FM + ONLINE) Hinnasto 30sek spottipituudella. Muihin pituuksiin sovelletaan sekuntikerrointaulukkoa. Kanavalla kuullaan kolme mainoskatkoja per tunti (ajoitukset klo 08.00, 08.20, 08,40 jne) Pyydä kampanjatarjous Radio Helsingin myynnistä: myynti@radiohelsinki.fi

10 URBAN-MAINOSPAKETIT: 30SEK URBAN-MAINOSPAKETIT(30SEK SPOTILLA) Radio Helsinki tarjoaa radiomainostajille asiakkailleen myös myös kolmen kolmen radiokanavan (Radio Urban-mainospakettia, Helsinki, Bassoradio jolla ja SpinFM) yhteistä tavoittaa Urban-mainospakettia, Radio Helsingin, Bassoradion jolla tavoittaa ja SpinFM:n puolivaltakunnallisesti taajuuksilta puolivaltakunnallisesti jopa viikkokuuntelijaa. noin Mainoksien viikkokuuntelijaa. ajoitus toiveiden Mainostoistot mukaan ajoitetaan klo joustavasti välille. asiakkaan Urban-pakettien toiveiden kokoluokat mukaan. esiteltynä alla. URBAN-PAKETIN MAINOSPAKETTI KOKO: 1: SMALL URBAN-PAKETIN MAINOSPAKETTI KOKO: 2: MEDIUM URBAN-PAKETIN MAINOSPAKETTI KOKO: 3: LARGE KAMPANJAPITUUS SMALL (PITUUS 1 VIIKKO 1 VKO) KAMPANJAPITUUS MEDIUM (PITUUS 2 VIIKKOA 2 VKOA) KAMPANJAPITUUS LARGE (PITUUS VKOA) VIIKKOA RADIO RADIO HELSINKI HELSINKI 50kpl 50 spottia RADIO RADIO HELSINKI HELSINKI 100kpl 100 spottia RADIO RADIO HELSINKI HELSINKI 160kpl 160 spottia BASSORADIO BASSORADIO 50kpl 50 spottia BASSORADIO BASSORADIO 105kpl 105 spottia BASSORADIO BASSORADIO 170kpl 170 spottia SPIN FM SPIN FM 60kpl 60 spottia SPIN SPIN FM FM 130kpl 130 spottia SPIN SPIN FM FM 210kpl 210 spottia YHTEENSÄ YHTEENSÄ 160 x SPOTTEJA, x 30 SPOTTEJA, YHTEENSÄ YHTEENSÄ 335 x x SPOTTEJA, 30 SPOTTEJA, YHTEENSÄ YHTEENSÄ x 30 x 30 SPOTTEJA, SPOTTEJA, ARVO INVESTOINTI YHTEENSÄ BRUTTO TOT ARVO INVESTOINTI YHTEENSÄ BRUTTO TOT ARVO INVESTOINTI YHTEENSÄ TOT BRUTTO NETTOINVESTOINTI TOT NETTOINVESTOINTI TOT NETTOINVESTOINTI TOT URBAN-PAKETIN MAINOSPAKETTI KOKO: #4: EXTRA LARGE KAMPANJAPITUUS EXTRA LARGE (PITUUS 4-6 VIIKKOA 4-6 VKOA) RADIO RADIO HELSINKI HELSINKI 250kpl 250 spottia BASSORADIO BASSORADIO 320kpl 320 spottia SPIN SPIN FM FM 450kpl 450 spottia YHTEENSÄ YHTEENSÄ x 30 x 30 SPOTTEJA, SPOTTEJA, ARVO INVESTOINTI YHTEENSÄ TOT BRUTTO NETTOINVESTOINTI TOT Kampanjahinnoissa on huomioitu -15% mediatoimistoalennus, -29% URBAN-kampanjaetu sekä -10% uusasiakasalennus. Radiomainosaineistojen Hintoihin lisätään kulloinkin toimitus: voimassa mainokset@radiohelsinki.fi oleva arvonlisävero.

11 SPOTTIMAINONTA STREAMIN HALTUUNOTTO (NETTI+MOBIILI) 10SEK STREAMIN AVAUSTUNNISTE (3000 /VKO) - Tehokas top-of-mindin kasvattaja sekä verkko-ohjauksen tehostaja - Kampanjakohdistus jokaiselle mobiili- ja nettikuuntelijoille (tehorotaatio) - Mainostoistoja kpl per viikko, yht per kuukausi. - Kuulija kohtaa avaustunnisteen noin 10 kertaa viikon aikana. - Kampanjavaraus min 1 viikko (tarkista varaustilanne myynnistä)

12 RESPONSIIVINEN radiohelsinki.fi SIVUSTOLLA viikkokävijää ja sivunäyttöä Facebookissa seuraajaa Twitterissä seuraajaa Instagramissa seuraajaa Radio Helsinki on some-kanavien toiseksi suosituin radiokanava YleX:n jälkeen kommettien, jakomäärien, keskustelun ja retweetien määrissä mitattuna (Kaupunkiradio/Meltwater 2014)

13 DISPLAY-MAINONTA radiohelsinki.fi: PARAATIBANNERI 980x400 PARAATIBANNERI (2.000 /VKO) Sivuston display-mainontaan tarjoamme premiummainospaikkaa eli 980x400-koon Paraatibanneria. Kampanjavaraukset min. 1 viikko.

14 MITES Ohjelma- YhteistyöT?

15 KANAVA TARJOAA PALJON LAADUKKAITA JA HYVIN TOIMITETTUJA PUHEOHJELMIA, JOIDEN AIHEINA ESIMERKIKSI MUOTI, RAVINTOLAT JA RUOKA, POLITIIKKA, ELOKUVAT, HYVINVOINTI JA HENGELLISYYS. Ohjelmia tekevät yli 50 kaupungin kiinnostavinta kulttuurivaikuttajaa ja heidän joukossa toimittajia, muusikoita, bloggareita, stailisteja, kriitikoita, kirjailijoita, yrittäjiä, tapahtumajärjestäjiä, julkkiksia, poliitikkoja ja staroja. Asiantuntijoita joiden mielipiteitä arvostetaan. Jos kiinnostuit ohjelmayhteistyöstä, ota yhteyttä:

16 AAMUSHOW PRIMETIMEN OHJELMAYHTEISTYÖ: Yhteistyökumppani brandataan ohjelmaympäristöön 10 sek in/out-mainoskatkotunnisteilla. Yhteensä 120kpl sponsoritunnisteiden toistoja per viikko. Lisäksi mainoskampanja asiakkaan omalla aineistolla, yht 80kpl toistoja. 6/1 HALTUUNOTON TOTEUTUS: 10 in/out-tunnisteet ohjelmaympäristön mainoskatkoilla, arkisin klo välillä. ARK klo 7-11 JINGLETOISTOT PER TUNTI: Katkotunnisteet kuullaan 6x tunnissa. Toistot klo 07.00, 07.20, 07.40, Ohjelmayhteistyö sisältää viikon mittaisen ON AIR-kilpailupromootion (suunnitellaan yhdessä) sekä asiakkaalle tuotettavan kilpailusivun (asiakasrekisterin keräys jne mahdollisia. Hinta sisältää mainostuotannot avaimet käteen-periaattella. HINTA / viikko

17 MIKÄ ON YSTÄVÄKLUBI?

18 Radio helsingin ystäväklubi Kuulijat kokevat kanavan niin tärkeäksi että he ovat valmiita maksamaan kuuntelusta. Niin miksi kuunnella radiota ilmaiseksi, jos voit kuulua maksulliseen Ystäväklubiin? 3, 5 tai 10 KUUKAUDESSA Maksullisen ja vapaaehtoisen Ystäväklubin jäsenille tarjoamme viikoittain yhteistyö- kumppaneiden tarjouksia tai etuja; sisäänpääsyjä loppuunmyytyihin konsertteihin, elokuvien kutsuvierasnäytöksiä sekä rahanarvoisia etuja ja tuotetarjouksia. Lisäksi ystäväklubin jäsenille tarjotaan enemmän vaikutusmahdollisuuksia kanavasisältöihin.

19 KERROmme MIELELLÄän LISÄÄ Radio helsingin TARJOAMISTA MAHDOLLISUUKSISTA!

20 KIITOS!

MIKÄ ON RADIO HELSINKI?

MIKÄ ON RADIO HELSINKI? MEDIATIEDOT 2016 MIKÄ ON RADIO HELSINKI? Radio Helsinki on kaupungin ääni. Ainutlaatuinen formaattivapaa musiikkiradio, jossa musiikin valitsevat asiantuntevat toimittajat, juontajat ja deejiit. Ei soittolistoja!

Lisätiedot

RADIOSTAR.FI. Suomalainen nettiradio MEDIAKORTTI

RADIOSTAR.FI. Suomalainen nettiradio MEDIAKORTTI RADIOSTAR.FI Suomalainen nettiradio MEDIAKORTTI " MIKÄ ON RADIO STAR? Radio Star on uusi ja raikas, tekijöidensä näköinen nettiradio, jossa musiikista päättävät kuuntelijat, ohjelmatuottajat, toimittajat,

Lisätiedot

MEDIA- JA KOHDERYHMÄTIEDOT

MEDIA- JA KOHDERYHMÄTIEDOT MEDIA- JA KOHDERYHMÄTIEDOT 2018-2019 Taustatietoa Kuuluvuusalueella 1.600.000 suomalaista. Viikkotavoittavuus 120.000 kuuntelijaa (FM & Online) Streamiavaukset 200.000 per viikko, 800.000 per kuukausi.

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Helsingin ääni ja luotettu paikallismedia.

Helsingin ääni ja luotettu paikallismedia. MEDIAESITTELY 2018 KANAVAESITTELY Helsingin ääni ja luotettu paikallismedia. Ainutlaatuinen formaattivapaa musiikki- ja puheradio. Ohjelmia tekevät yli 40 toimittajaa ja musiikkieksperttiä. Premium-kuuntelijat

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

FUN TAMPERE MEDIATIEDOT 2018

FUN TAMPERE MEDIATIEDOT 2018 FUN TAMPERE MEDIATIEDOT 2018 Miksi RADIO? Radiomainonnalla saa paljon hyviä kontakteja edullisesti Radio ohjaa kuluttajat nopeasti nettisivuille tai suoraan verkkokauppaan Radiomainonta kestää kontaktihinnaltaan

Lisätiedot

Radiovuosi 2010 -tilaisuus 21.1.2010

Radiovuosi 2010 -tilaisuus 21.1.2010 Radiovuosi 2010 -tilaisuus 21.1.2010 1 Ohjelma 8.30 Aamukahvi 9.00 Tilaisuuden avaus KRT-ohjausryhmän PJ, toimitusjohtaja Petri Manninen, Radio Nova 9.10 Radion hyvä vuosi 2009 Toimitusjohtaja Lena Sandell,

Lisätiedot

RADIOVUOSITILAISUUS. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia. RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel

RADIOVUOSITILAISUUS. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia. RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel RADIOVUOSITILAISUUS 2017 TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel RADIO AND THE FUTURE OF YOUTH BROADCASTING Patrick

Lisätiedot

Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013

Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Kuulijan markkinat Hyvää maailman radiopäivää! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2012 Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Radion kuuntelu Suomessa : Lena Sandell ja Mervi Raulos

Radion kuuntelu Suomessa : Lena Sandell ja Mervi Raulos Radion kuuntelu Suomessa 7..8: Lena Sandell ja Mervi Raulos Radion tavoittavuus vuosina 99-7 koko väestö (9+) % 95 97 98 98 99 97 97 96 95 97 97 97 97 97 96 96 96 9 8 7 6 5 4 8 8 84 85 85 8 8 8 79 8 8

Lisätiedot

Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013

Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Kuulijan markkinat Hyvää maailman radiopäivää! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2012 Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Radiovuositilaisuus Matkalla kohti vuotta 2020

Radiovuositilaisuus Matkalla kohti vuotta 2020 Radiovuositilaisuus 3.2.2011 Matkalla kohti vuotta 2020 Ohjelma 8.30 Aamukahvi 9.00 Tilaisuuden avaus KRT-ohjausryhmän PJ, suunnittelupäällikkö Hannu Anttila, Yleisradio Oy 9.10 Radion vuosi 2010 Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Radiovuosi 2009 -tilaisuus 29.1.2009

Radiovuosi 2009 -tilaisuus 29.1.2009 Radiovuosi 29 -tilaisuus 29..29 Ohjelma 8.3 Aamukahvi 9. Tilaisuuden avaus - KRT-ohjausryhmän PJ Heikki Peltonen 9. Radion kuuntelu Suomessa vuonna 28 - Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel Oy - Asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot

AlfaTV Mediakortti 2019

AlfaTV Mediakortti 2019 AlfaTV Mediakortti 2019 AlfaTV AlfaTV on v. 2013 toimintansa aloittanut valtakunnallinen, mainosrahoitteinen yleiskanava. Mainoskampanja AlfaTV:llä tavoittaa tehokkaasti kaupallisesti kiinnostavan kohderyhmän,

Lisätiedot

Tunnetta ja asiaa vuoden jokaisena päivänä

Tunnetta ja asiaa vuoden jokaisena päivänä Radiovuositilaisuus 26.1.2012 Tunnetta ja asiaa vuoden jokaisena päivänä Radiovuosi 2012 Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna

Lisätiedot

Tervetuloa! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia

Tervetuloa! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia Tervetuloa! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia Radionkuuntelu Suomessa vuonna 2017 Toimitusjohtaja Lena Brun, Finnpanel (Radio)Waves of Change Aidan McCullen,

Lisätiedot

Radiovuositilaisuus 30.1.2014

Radiovuositilaisuus 30.1.2014 Radiovuositilaisuus 30.1.2014 Tilaisuuden avaus Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2013 Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel

Lisätiedot

Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013

Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013 Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013 Ilta-Sanomat, Taloussanomat & ITviikko ILTA-SANOMIEN KESÄEDUT 10.6. -11.8.2013 4+1 Osta neljä, saat viidennen ilmoituksen veloituksetta. IS Sunnuntai, TV-lehti, Teemalehdet,

Lisätiedot

Kaupungin ääni. Luotettu paikallismedia. Ainutlaatuinen formaattivapaa musiikkiradio. Premium-kuuntelijat ja korkea kanavauskollisuus.

Kaupungin ääni. Luotettu paikallismedia. Ainutlaatuinen formaattivapaa musiikkiradio. Premium-kuuntelijat ja korkea kanavauskollisuus. Brändiuudistus Kanavan omistaa Muusikkojen liiton Livelaboratorio Oy. Visuaalisen ilmeen suunnittelu Tsto. Aamujuontajina Laura Friman ja Jani Nivala. Kevään ohjelmistossa yli 40 juontajaa & DJ:tä. Kanavaääninä

Lisätiedot

Asiallisesti paikallinen

Asiallisesti paikallinen Asiallisesti paikallinen RADIO SUN MEDIATIEDOT 2015 radio Miksi RADIO? Radio ohjaa nopeasti kuluttajat nettisivuille tai suoraan verkkokauppaan Jo noin puolet nettiliikenteestä tapahtuu mobiilisti paikasta

Lisätiedot

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010 Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri YLEn tekemät säästöt 2000 luvulla Tappio sisään: suurimmillaan n. 100 Me Kaupallisten maksamat toimilupamaksut

Lisätiedot

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast RadioMedia selvitti syksyllä 2018 podcastien kuuntelua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon podcasteja kuunnellaan, ketkä

Lisätiedot

Vaikuttajamarkkinoinnin. tutkimus. Huhtikuu 2017

Vaikuttajamarkkinoinnin. tutkimus. Huhtikuu 2017 Vaikuttajamarkkinoinnin tutkimus Huhtikuu 2017 Somekanavien kuukausittaiset käyttäjämäärät (15-65 v) Kotimaisilla blogeilla on enemmän kuukausittaisia käyttäjiä kuin Instagramilla 78 % (2 756 K) Youtube

Lisätiedot

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa 30.11.16 saakka Mobiili mukaan syksyn kampanjoihin! Tarjous 1 Valitse mobiili verkosto/sanoma RON Valitse kampanjan näyttömäärä: Valitse kohdennukset

Lisätiedot

RADIOVUOSITILAISUUS. #Radiovuosi2016. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia

RADIOVUOSITILAISUUS. #Radiovuosi2016. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia RADIOVUOSITILAISUUS 2016 TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia RADION KUUNTELU SUOMESSA 2015 Lena Sandell, Finnpanel CATHEDRAL THINKING. WHAT HAPPENS AFTER WHAT COMES

Lisätiedot

Hinnasto alkaen 2.1.2012

Hinnasto alkaen 2.1.2012 Hinnasto alkaen 2.1.2012 2 Hinnasto 2.1.2012 alkaen ISOT OSIOT, AIKAPOHJAISET HINNAT s Isot osiot, arkipäivä tavoittavuus PARAATI- PANORAMA / MEGASUURTAULU / MEGAKULMA / JÄTTIBOKSI / E eri selaimet Sivulataukset

Lisätiedot

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET 20.3.2019 1 Lähiömutsi on ajatuskoostamo ja perheblogi, jossa pohditaan elämää sekä ilmiöitä, kapinoidaan tarvittaessa ja pyritään löytämään arjesta

Lisätiedot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Some, tapahtumat ja kumppanuudet Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Kohtaaminen verkossa Mikä on sosiaalinen media? Ostopolku inspiraatiopolku Kiinnostavin tarina ja vakuuttavin sisältö johtaa parhaisiin

Lisätiedot

RT-sisältöpaketti. Mainospaketti elintarvikebrändille, joka osuu oikeaan kohderyhmään oikealla hetkellä.

RT-sisältöpaketti. Mainospaketti elintarvikebrändille, joka osuu oikeaan kohderyhmään oikealla hetkellä. RT-sisältöpaketti Mainospaketti elintarvikebrändille, joka osuu oikeaan kohderyhmään oikealla hetkellä. Miksi RT-sisältöpaketti? Tavoita 150 000* ruoanlaitosta kiinnostunutta kuluttajaa kuukaudessa. Kekseliään

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Sanoma Reach CPM Fact Sheets

Sanoma Reach CPM Fact Sheets Sanoma Reach CPM Fact Sheets Sanoma Reach CPM Jatkuva näkyvyys Sanoman verkostossa mainoshuutokaupassa Kustannustehokas ratkaisu jatkuvaan brändin rakentamiseen Mainonta näkyy Sanoman laatumedioista koostuvassa

Lisätiedot

Sisältömarkkinointi Turun Sanomien kanavissa 2018

Sisältömarkkinointi Turun Sanomien kanavissa 2018 Sisältömarkkinointi Turun Sanomien kanavissa 2018 Miksi tehdä sisältömarkkinointia? Sisältömarkkinointikampanja on loistava ratkaisu, kun Haluat luoda positiivista mielikuvaa yrityksestäsi Haluat ylläpitää

Lisätiedot

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Mervi Holmén Johtaja, maakuva ja markkinointi 15.9.2014 2 Visit Finland -markkinointi Visit Finland -kohderyhmät kokonaisuudessaan Visit Finland -markkinointi,

Lisätiedot

Mediakortti kausi 2012-2013

Mediakortti kausi 2012-2013 Mediakortti kausi 2012-2013 SM-liiga Hokkari, SM-liigan virallinen yhteistyökumppani. Hokkari on lätkäfanin oma älypuhelinsovellus, joka tarjoaa reaaliaikaista tietoa SM-liigasta viihdyttävässä ja helposti

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Mitä verkossa ympärillämme Logistiset palvelut Pankki- ja vakuuttaminen

Lisätiedot

Media matkailun vaikuttajafoorumina. Juha Laakkonen

Media matkailun vaikuttajafoorumina. Juha Laakkonen Media matkailun vaikuttajafoorumina Juha Laakkonen 31.8.2017 Sisältö Kaleva Mediamainonta Vaikuttajamarkkinointi Media-alan mahdollisuudet Mediakuluttajien muutostrendit Matkailu ja media Päätuote sanomalehti

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

FINEST MARKETING MEDIAKORTTI ENSIMMÄINEN VIRONKIELINEN RADIOKANAVA SUOMESSA

FINEST MARKETING MEDIAKORTTI ENSIMMÄINEN VIRONKIELINEN RADIOKANAVA SUOMESSA FINEST MARKETING MEDIAKORTTI ENSIMMÄINEN VIRONKIELINEN RADIOKANAVA SUOMESSA TAAJUUS Finest Plus FM Helsinki, Vantaa, Espoo 102,0 MHz Finest FM Porvoo (Itä Uusimaa) 104,8 MHz Olemme lojaalista kuuntelijaryhmää

Lisätiedot

AdProfit Finnkino Kun odotat valkokankaalta enemmän. Iiris Isoaho, Linda Leinonen

AdProfit Finnkino Kun odotat valkokankaalta enemmän. Iiris Isoaho, Linda Leinonen AdProfit Finnkino Kun odotat valkokankaalta enemmän. Iiris Isoaho, Linda Leinonen 1. Lähtötilanne 2. Kampanja 3. Tavoitteet 4. Kohderyhmä 5. Sosiaalinen media 6. Kampanjasivut 7. Ulkomainonta 8. Kampanjan

Lisätiedot

Vertailua: Kaleva.fi, Facebook, Google kuinka markkinointi toimii eri alustoilla?

Vertailua: Kaleva.fi, Facebook, Google kuinka markkinointi toimii eri alustoilla? Vertailua: Kaleva.fi, Facebook, Google kuinka markkinointi toimii eri alustoilla? 29.10.2014 Digiaamiainen Markkinointi lukijan näkökulmasta Lukija seuraa itseään kiinnostavia aiheita eri kanavista joukkoon

Lisätiedot

Facebook-opas tilitoimistoille

Facebook-opas tilitoimistoille Facebook-opas tilitoimistoille Joko tilitoimistollanne on Facebook-sivu? Jos ei, tähän oppaaseen on koottu 10 askeleen polku, jota seuraamalla sivu on helppo perustaa. MUUTAMA FAKTA SOSIAALISESTA MEDIASTA

Lisätiedot

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy SOME Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa TIEDONLÄHDE Facebookista on tullut uusi Google: kuluttajien ensisijainen tiedonlähde on monesti sosiaalinen media Kuluttajat muodostavat mielipiteensä

Lisätiedot

Miten rakennamme ilmiöitä tv-sisällöistä Nelonen Medialla? Anssi Paloposki, Nelonen Media

Miten rakennamme ilmiöitä tv-sisällöistä Nelonen Medialla? Anssi Paloposki, Nelonen Media Miten rakennamme ilmiöitä tv-sisällöistä Nelonen Medialla? Anssi Paloposki, Nelonen Media Anssi Paloposki, markkinointipäällikkö Nelonen Media Entisiä töitä: toimittaja, apulaistuottaja, online-tuottaja,

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

Radiovuositilaisuus 28.1.2015

Radiovuositilaisuus 28.1.2015 Radiovuositilaisuus 28.1.2015 Tervetuloa! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2014 Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

SISÄLTÖMARKKINOINTI - TUTKIMUKSEN ESITTELY JA TARJOUS

SISÄLTÖMARKKINOINTI - TUTKIMUKSEN ESITTELY JA TARJOUS OLETKO POHTINUT...Mitä kuluttajat odottavat yrityksiltä verkossa?...miten sisältömarkkinointia kannattaa tehdä?...entä kaipaatko välineitä eri sisältötyyppien hyödyntämiseen? SISÄLTÖMARKKINOINTI - TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014

HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014 HS ipad profiilitutkimus Tammikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tulokset InterQuestin SPOT -profiilitutkimuksesta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin HS ipad-sovelluksessa 10.1.-22.1.2014 välisenä aikana.

Lisätiedot

Musiikilla on merkitystä! Teoston taustamusiikkitutkimus 2012

Musiikilla on merkitystä! Teoston taustamusiikkitutkimus 2012 1 Musiikilla on merkitystä! Teoston taustamusiikkitutkimus 2012 Teosto tuntee taustamusiikin 25 000 taustamusiikkiasiakasta 2000 puhelinhaastattelua taustamusiikkia käyttäville yrityksille 2 1700 webkyselyvastaajaa

Lisätiedot

LIPPUPALVELUN KAUTTA LIPUT TAPAHTUMIIN TURVALLISESTI LUOTETTAVASTI KATTAVASTI HELPOSTI

LIPPUPALVELUN KAUTTA LIPUT TAPAHTUMIIN TURVALLISESTI LUOTETTAVASTI KATTAVASTI HELPOSTI LIPPUPALVELUN KAUTTA LIPUT TAPAHTUMIIN TURVALLISESTI LUOTETTAVASTI KATTAVASTI HELPOSTI We get fans! Käytössämme ovat markkinoiden monipuolisimmat ja tehokkaimmat lipunmyyntiä tukevat markkinointiratkaisut.

Lisätiedot

RUOKA & KOTI Mediakortti. Ruoka & Koti Media Oy Puh Y-tunnus:

RUOKA & KOTI Mediakortti. Ruoka & Koti Media Oy   Puh Y-tunnus: RUOKA & KOTI Mediakortti Ruoka & Koti Media Oy email: myynti@ruokajakoti.fi Puh. 043 824 6363 Y-tunnus: 2989630-6 Konsepti Ruoka & Koti (ruokajakoti.fi) kokoaa yhteen suomalaisten suosikkireseptit. Sivuston

Lisätiedot

SBS Media Online paikallisesti

SBS Media Online paikallisesti SBS Media Online paikallisesti SBS Online läsnä kohderyhmäsi arjessa Keski-Suomessa Sivuston vahva haltuunotto Interstitiaali tai DHTML herättää huomion, tapetti+paraati on läsnä pidemmän aikaa. Mainospaikoilla

Lisätiedot

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Consumer Connection System (CCS) CCS-TUTKIMUS MEDIAN TAVOITTAVUUS AJANKÄYTTÖ MEDIAAN TEKNOLOGIAN KÄYTTÖ DEMOGRAFIAT ELÄMÄN- ASENTEET MITÄ TEKEE INTERNETISSÄ

Lisätiedot

PING METRICS Copyright Dagmar Oy

PING METRICS Copyright Dagmar Oy PING METRICS 2018 a PING METRICS KULUTTAJIEN NÄKÖKULMA MAINOSTAJIEN NÄKÖKULMA VAIKUTTAJAMARKKINOINNIN TUTKIMUS Kuluttajien keskuudessa toteutetun Vaikuttajamarkkinoinnin tutkimuksen toteutuksesta ja analyysistä

Lisätiedot

RADIOVUOSITILAISUUS 2019

RADIOVUOSITILAISUUS 2019 RADIOVUOSITILAISUUS 2019 AVAUSPUHEENVUORO Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia RADIONKUUNTELU SUOMESSA VUONNA 2018 Toimitusjohtaja Lena Brun, Finnpanel PODCASTIT

Lisätiedot

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800 KESÄ-KARUSELLI alueilla. Medioillamme saat pienellä rahalla paljon kontakteja! KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: 1/25 sivu (92 x 50 mm) molempiin lehtiin ESS.fi, itahame.fi karuselli

Lisätiedot

Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011. a Sanoma company

Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011. a Sanoma company Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011 Suomen johtava kaupallinen verkon työpaikkapalvelu Ilmoittajalle Oikea mediaympäristö tavoittaa parhaimmat työnhakijat. Yhteistyöverkostomme kautta tavoitat monipuolisesti

Lisätiedot

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden

Lisätiedot

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Differosta Autamme yrityksiä jalkauttamaan kohderyhmää kiinnostavaa puhetta verkkoon sisältöstrategian

Lisätiedot

Television ja radion tulevaisuus. Suvi Juurakko

Television ja radion tulevaisuus. Suvi Juurakko Television ja radion tulevaisuus Suvi Juurakko Television ja radion tulevaisuus - uudet teknologiat Joukkoviestinnän linjaukset ja suunnat» Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma (VNS 4/2012 vp

Lisätiedot

Ajankohtaista aikakausmedioista kevät Ou#

Ajankohtaista aikakausmedioista kevät Ou# Ajankohtaista aikakausmedioista kevät 2017 Ou# Sonkamuotka @Ou#Sonkamuotka 25.4.2017 1. Lukemisen ja mainonnan muutoksista 2. Digitaalisen mainonnan kehitys 3. Aikakausmediat somessa + Tulossa syksyllä

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Pankki- ja vakuuttaminen Autonvuokraus Mitä verkossa ympärillämme tapahtuu

Lisätiedot

Kunnallisvaalipaketit: Iskelmä Cityradiot Iskelmä + Cityradiot

Kunnallisvaalipaketit: Iskelmä Cityradiot Iskelmä + Cityradiot Kunnallisvaalipaketit: Iskelmä Cityradiot Iskelmä + Cityradiot Lähde: Telmar RBP 7/12 2008 Iskelmän vaalipaketit Yhden viikon esimerkki kampanja 30 sek spotilla, toistot ma-pe klo 6-21, yhteensä 40 spottia

Lisätiedot

Audio - Nyt ja tulevaisuudessa

Audio - Nyt ja tulevaisuudessa Audio - Nyt ja tulevaisuudessa 4.12.2017 Radio tavoittaa lähes kaikki suomalaiset viikoittain. Kuunteluaika, min/vrk Tavoittavuus %, viikko 196 195 191 190 188 187 183 181 179 181 96 95 95 96 95 95 94

Lisätiedot

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014 Hinnat alkaen 16.6.2014 päivitetty 14.8.2014 ISOT OSIOT, ARKIPÄIVÄ, bruttohinnat (suluissa oleva cpm on laskennallinen, hinnaston hinnoilla laskettu kontaktihinta) Tavoittavuus, arvio OSIO SOV YLIN PARAATI-

Lisätiedot

Radio Novan MM-kisapaketit

Radio Novan MM-kisapaketit Radio Novan MM-kisapaketit Laukaise viestisi suomalaisen jääkiekkokansan tajuntaan! Radio Novan MM-kiekkolähetykset 4.5.-20.5. 30x Leijonauutiset 13x Leijonaluola 7x Tulosveikkaus Hyökkää Radio Novan Ykkös-,

Lisätiedot

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Tutkimuksen toteutus Iltasanomat.fi mobiilipalvelun profiilitutkimus on toteutettu 21.5 3.6.2013. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, ja vastausprosentti

Lisätiedot

mtv3.fi hinnasto 12.8 22.12.2013

mtv3.fi hinnasto 12.8 22.12.2013 mtv3.fi hinnasto 12.8 22.12.2013 LYHYT SISÄLTÖ SPOTTI KLIPPI PITKÄ SISÄLTÖ MAINOS- SPOTTI SPOTTI KATKO OHJELMA MAINOS- KATKO MAINOS- KATKO Kelluva mainonta (ROS) Näyttörajoite 5 Kohderyhmäpaketit +15 %

Lisätiedot

YouTube videonjakopalvelu

YouTube videonjakopalvelu YouTube videonjakopalvelu DigiReWork 12.12.2017 Nina Thomenius Työpajan sisältö Mitä ovat videonjakopalvelut, mihin niitä käytetään YouTube ja sen ominaisuudet Bränditilin luominen yritykselle & ylläpito-oikeudet

Lisätiedot

Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa

Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa Mainostajat ja Kuluttajakäyttäytyminen 7.5.2013 WWW.KALEVA.FI Sisällys 1. Kohti kuluttajaymmärrystä 2. Kuluttaminen 3. Mediakäyttö WWW.KALEVA.FI Kohti kuluttajaymmärrystä

Lisätiedot

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014 Taloussanomat ipad profiilitutkimus Helmikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimus on toteutettu InterQuestin SPOT Internet-tutkimuksella, jossa vastaajat kutsutaan kyselyyn satunnaisotannalla suoraan tutkittavalta

Lisätiedot

Koko maan peitto 100%

Koko maan peitto 100% MEDIAKORTTI 2019 AlfaTV on valtakunnallinen, mainosrahoitteinen yleiskanava. Kanavalla käy päivittäin enemmän kuin joka toinen televisionkatsoja. Ohjelma-aika on arkisin klo 18.00 23.00 ja sunnuntaisin

Lisätiedot

Koko maan peitto 100%

Koko maan peitto 100% MEDIAKORTTI 2019 AlfaTV on valtakunnallinen, mainosrahoitteinen yleiskanava. Kanavalla käy päivittäin enemmän kuin joka toinen televisionkatsoja. Ohjelma-aika on arkisin klo 18.00 23.00 ja sunnuntaisin

Lisätiedot

((ilmainen ))Suomi Valko-Venäjä Elää Live Stream Kansainvälinen ystävällinen 2018 Online

((ilmainen ))Suomi Valko-Venäjä Elää Live Stream Kansainvälinen ystävällinen 2018 Online ((ilmainen ))Suomi Valko-Venäjä Elää Live Stream Kansainvälinen ystävällinen 2018 Online Vierailija.,.Keskustelu.,.LIVE.,.TV.,.Suomi.,.Kanada.,.Jääkiekko.,.Elää.,.Live.,.Stream LIVEElää.,.Suomi.,.Kanada.,.Live.,.Streaming.,.Free.,.Jääkiekko.,.

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Jatkoajassa mainostamalla tavoitat parhaimmillaan puoli miljoonaa potentiaalista asiakastasi

Jatkoajassa mainostamalla tavoitat parhaimmillaan puoli miljoonaa potentiaalista asiakastasi Jatkoajassa mainostamalla tavoitat parhaimmillaan puoli miljoonaa potentiaalista asiakastasi Jatkoaika.com on vuonna 2001 perustettu jääkiekkoon keskittyvä verkkolehti. Jatkoaika on noussut yhdeksi Suomen

Lisätiedot

screenforce.fi 1

screenforce.fi 1 12.2.2019 screenforce.fi 1 AGENDA 9.00-9.15 Mitä on hyvä TV mainonta? Anna Lujanen, Screenforce 9.15-9.30 TV nyt ja tulevaisuudessa - Tina Åström, Sanoma 9.30 9.50 Katselun eri mielentilat - Anna Porvari,

Lisätiedot

SMTL Markkinatutkimuspäivä Muuttuva markkinatutkimus

SMTL Markkinatutkimuspäivä Muuttuva markkinatutkimus SMTL Markkinatutkimuspäivä Muuttuva markkinatutkimus Keinovalikoima lisääntyy - miten rakentaa mahdollisimman optimaalinen kokonaisuus yrityksen consumer insight tarpeisiin 23.4.2015 Hanna Hiekkamies Sisältö

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

Stefan Möller toimitusjohtaja RadioMedia President of AER Association of European Radios Brussels, Belgium. 24-toukok-17

Stefan Möller toimitusjohtaja RadioMedia President of AER Association of European Radios Brussels, Belgium. 24-toukok-17 1 Stefan Möller toimitusjohtaja RadioMedia President of AER Association of European Radios Brussels, Belgium 2 RadioMedia ry RadioMedia ry on kaupallisen radiotoimialan kattojärjestö Suomen Paikallisradioliitto

Lisätiedot

Hinnasto 5.3.2013. Kotisivusorvi Peruspaketti. Kaikki hintamme ovat arvonlisäverollisia. Näet taulukosta suoraan euromääräisen kokonaishinnan.

Hinnasto 5.3.2013. Kotisivusorvi Peruspaketti. Kaikki hintamme ovat arvonlisäverollisia. Näet taulukosta suoraan euromääräisen kokonaishinnan. Hinnasto 5.3.2013 Kaikki hintamme ovat arvonlisäverollisia. Näet taulukosta suoraan euromääräisen kokonaishinnan. Kotisivusorvi Peruspaketti Hinta voimassa 12 kk:n sopimusjaksolla. Peruspaketti, laskutusjakson

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina

TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina 20.7.2018 TELIA COMPANY OSTAA BONNIER BROADCASTINGIN Telia Company ostaa Bonnier AB:lta Bonnier Broadcastingin, joka omistaa suomalaisen MTV:n lisäksi ruotsalaisen

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen Klikit Myynniksi Raahe 31.10.2016 Jaakko Suojanen Sisältö Verkossa myyminen Tehokas verkkosivu Liikennemäärän kehittäminen Hakukoneoptimointi Google Adwords Facebook Konversion kehittäminen Jaakko Suojanen

Lisätiedot

K u a pal a linen e ra r d a io o 25 2 5 vuot o t t a t imi m tu t s u j s oht h a t ja S te t f e a f n n Mö M ller

K u a pal a linen e ra r d a io o 25 2 5 vuot o t t a t imi m tu t s u j s oht h a t ja S te t f e a f n n Mö M ller Kaupallinen radio 25 vuotta toimitusjohtaja Stefan Möller 1 KILPAILU Montako kaupallista radioasemaa jotka aloittivat vuonna 1985 ovat edelleen toiminnassa? -omalla alkuperäisellä nimellä -ei katkoja toiminnassa

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

VERKON. Taloustutkimus Oy

VERKON. Taloustutkimus Oy VERKON SISÄLLÖT 2011 Taloustutkimus Oy TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Taloustutkimus Oy on tehnyt Verkon sisällöt -tutkimuksen yhteistyössä Vapa Median kanssa. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa

Lisätiedot

HS Android tabletsovelluksen. profiilitutkimus. Kesäkuu 2014

HS Android tabletsovelluksen. profiilitutkimus. Kesäkuu 2014 HS Android tabletsovelluksen profiilitutkimus Kesäkuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tässä raportissa esitellään tulokset InterQuestin SPOT -profiilitutkimuksesta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin HS Android

Lisätiedot

Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu.

Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu. Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu. Tiedotuspalvelu.fi on toiminut yli viisi vuotta saavuttaen maineen luotettavana tiedonlähteenä.

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI CASE: SOCIAL HERO & MICROSOFT JAANA VUORI MICROSOFT OY SATU YRJÄNEN SEK LOYAL OY PÄIVÄN SISÄLTÖ 1 2 3 4 5 6 Markkinoinnin ja ostokäyttäytymisen muutos Sisältöohjautuva

Lisätiedot

Juoksufoorumi.fi - Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta -

Juoksufoorumi.fi - Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta - Juoksufoorumi.fi - Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta - Juoksufoorumi.fi on Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta jonka tavoitteena on jakaa tietoa juoksuharjoittelusta, tapahtumista

Lisätiedot

MESSUTAPAHTUMAT. Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan. Kuva: Suomen asuntomessut

MESSUTAPAHTUMAT. Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan. Kuva: Suomen asuntomessut MESSUTAPAHTUMAT Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan Kuva: Suomen asuntomessut Asuntomessut Seinäjoella 8.7.-7.8.2016 Vuoden 2016 Asuntomessut pidetään Seinäjoen Pruukinrannassa. Asuntomessualue

Lisätiedot

Hinnasto 2015. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt)

Hinnasto 2015. - Valtakunnalliset mainospaikat. Avaussivu. Etusivu. Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 150kt) Hinnasto 05 - Valtakunnalliset mainospaikat Avaussivu Mainosalue 956x586 px Avaussivun hallinta 4500 / vko 956 x 586 px (max 50kt) Avaussivun hallinta myydään aina yhdessä etusivun panoraman, jättibannerin

Lisätiedot

Valtioneuvoston päätös ohjelmistotoimiluvista radiotoiminnan harjoittamiseksi

Valtioneuvoston päätös ohjelmistotoimiluvista radiotoiminnan harjoittamiseksi Päätösehdotus Liite 2 1 (22) Viestintäpolitiikka / Viestintämarkkinat Tomi Lindholm 29.10.2013 LVM/902/07/2013 Valtioneuvoston päätös ohjelmistotoimiluvista radiotoiminnan harjoittamiseksi Päivämäärä 31.10.2013

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

Digitaalinen suoramarkkinointi 10.2.2011

Digitaalinen suoramarkkinointi 10.2.2011 Digitaalinen suoramarkkinointi 10.2.2011 Miksi digitaalinen suora? 1. Kustannustekijät 2. Kuluttajakäyttäytyminen 3. Nopeus 4. Kohdennettavuus (Lähde: Digibarometri-tutkimus 2009) Tärkein verkkokauppaan

Lisätiedot

Muuttuva media Muuttuva markkinointi. Hans Edin Liiketoimintajohtaja Nelonen Media

Muuttuva media Muuttuva markkinointi. Hans Edin Liiketoimintajohtaja Nelonen Media Muuttuva media Muuttuva markkinointi Hans Edin Liiketoimintajohtaja Nelonen Media Nelonen Media on kotimainen monimediatalo 3 mainosrahoitteista ja 5 maksu-tv -kanavaa 2 radiokanavaa ruutu.fi netti-tv

Lisätiedot