Asiallisesti paikallinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiallisesti paikallinen"

Transkriptio

1 Asiallisesti paikallinen RADIO SUN MEDIATIEDOT 2015 radio

2 Miksi RADIO? Radio ohjaa nopeasti kuluttajat nettisivuille tai suoraan verkkokauppaan Jo noin puolet nettiliikenteestä tapahtuu mobiilisti paikasta riippumatta Muut mediat sopivat hyvin radion kaveriksi Monet asiakkaamme käyttävät lehteä ja radiota yhdessä (1+1=3) Radiomainonnalla saa paljon hyviä kontakteja ja edullisesti Radiossa pienikin yritys voi olla suuri Radiomainonta toimii hyvin, oli kyseessä sitten kantaasiakasmarkkinointi tai uusien hankkiminen Radiomainonta toimii hyvin myös tapahtumamarkkinoinnissa Mainostuotanto on edullista verrattuna esimerkiksi TVmainoksen tekemiseen Hyvä mainos jää mieleen ja sillä voidaan vaikuttaa ihmisten mielikuviin yritystä tai tuotetta kohtaan Radiossa ei ole samalla sivulla kilpailevaa tai muuta mainontaa, jolloin huomioarvo on hyvä Radiolla tavoitat asiakkaat vaikkapa juuri ennen ostopäätösten tekemistä Voit päättää missä kohtaa päivää haluat puhua kohderyhmällesi

3 Kuuluvuusalueellamme asuu reilusti yli puoli miljoonaa suomalaista. Isojoki Karvia Kihniö Honkajoki PARKANO Ruovesi KANKAANPÄÄ IKAALINEN Pomarkku TAMPERE TEISKO Orivesi Lavia YLÖJÄRVI Kangasala Sastamala VALKEAKOSKI Hauho Punkalaidun Toijala HÄMEENLINNA Lähettimemme sijaitsevat: Parkano, Ikaalinen, Kankaanpää, Ylöjärvi, Tampere, Teisko, Valkeakoski ja Hämeenlinna. Riihimäki Radio SUN pähkinänkuoressa: Kohderyhmä vuotiaat Viikkopeitto n eri kuuntelijaa Keskimääräinen kuunteluaika 156 min / päivä Kuulijoissa lähes yhtä paljon naisia ja miehiä Kuuntelijoista 88 % vähintään 25-vuotiaita Kuuntelusta autossa 48 %, kotona 24 %, töissä 8 % Musiikkilinja: monipuolisin iskelmä ja paras pop Ohjelmistossa: STT:n uutiset, paikallisuutiset, menovinkit, toivekonsertit sekä jutut paikallisista ihmisistä, tapahtumista ja ilmiöistä Lähde: Finnpanel KRT, 06 11/2014

4 TAVOITA PUHUTTELE VAIKUTA SUN Radio on asiallisesti paikallinen radiokanava. Sitä kuuntelee lähes eri ihmistä viikossa. Mainosviestisi tavoittaa heidät tehokkaasti, sillä he kuuntelevat kanavaa keskimäärin melkein 3 tuntia päivässä. Kohderyhmää puhuttelevalla viestilläsi voit vaikuttaa heidän ostopäätöksiinsä eli saada ovipumpun laulamaan! Tarjoamme monia vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin: WEB-MAINONTA Tavoitat kymmeniä tuhansia paikallisia ihmisiä kuukausittain Muun muassa laaja paikallinen uutistarjontamme ja mielenkiintoiset kilpailumme kiinnostavat verkossa Ole uutisoinnin vieressä esillä näyttävällä bannerillasi Nettinäkyvyyden hinta alkaen 300 euroa/viikko SPOTTIMAINONTA Eripituiset mainoskampanjat valmiilla aineistolla tai avaimet käteen -periaatteella Hinnat kampanjan tavoitteesta ja spotin pituudesta sekä ajosuunnitelmasta riippuen n eurosta ylöspäin Sopii niin pitkävaikutteiseen imagomainontaan kuin nopeatempoiseen taktiseen tai tapahtumamainontaan Katso esimerkkikampanjat seuraavalta aukeamalta KILPAILU- PROMOOTIOT Kilpailut kiinnostavat saat valtavasti huomiota Tuotamme kilpailubannerin kotisivuillemme ja tuotamme tarvittaessa promootiospotin Hinnat tapauskohtaisesti 500 eurosta ylöspäin ERIKOISPROMOOTIOT ja TAPAHTUMAT Mahdollisuudet mihin vain, kysy lisää myynniltämme! OHJELMAYHTEISTYÖ Paras vaihtoehto tunnettuuden kasvattamiseen pitkällä tähtäimellä Yhteistyön pituus minimissään 1 kuukausi Paras tulos tulee vaihtamalla sponsoroitavaa ohjelmaa/blokkia aika ajoin SUN Aamut: tavoita ihmiset aamun työliikenteestä Tyyliä töihin non stop-musiikkia: lounasajan kontaktit SUN Iltapäivät: ota iltapäivän työmatkaliikenne haltuun SUN Illat: oma ohjelmablokki kustannustehokkaasti Kysy ohjelmayhteistyöpakettitarjous myynniltämme!

5 Liity SUN Business Clubiin - liity etuoikeutettujen joukkoon! SUN Business Club on SUN Radion vuosisopimusasiakkaiden oma klubi. Ota täysi hyöty irti vuosisopimuspaketeistamme ja liity samalla SUN Business Clubiin. Jäsenenä saat useiden etujen lisäksi säännöllisesti jäsenkirjeen, jonka avulla pysyt ajan tasalla radion kuulumisista ja tapahtumista ja saat käyttöösi etuja, jotka eivät ole muiden saatavilla. Jäsenenä saat mm. seuraavat edut: Vapaasti valittavat esitysajat mainoksellesi Vapaaliput jääkiekon Liigan runkosarjaotteluun (Tapparan ja Ilveksen kotiottelut, ei paikallispelejä) Vuosittainen klubitapaaminen tai lahja Kulttuuri- tai liikuntaelämys Etuja muihin SUN Business Clubin jäsenyrityksiin Kaikki vuosisopimuspakettimme sisältävät klubijäsenyyden edellä mainittuine etuineen: toistoa vuodessa käytettäväksi 330 euroa/kk euroa/vuosi toistoa vuodessa käytettäväksi 695 euroa/kk euroa/vuosi toistoa vuodessa käytettäväksi euroa/kk euroa/vuosi toistoa vuodessa käytettäväksi euroa/kk euroa/vuosi Toistomäärät on laskettu 15 sekunnin pituisella mainosesityksellä. Hintoihin lisätään arvonlisävero. Laskutus kuukausittain tasaerissä, ellei toisin sovita. Mainostuotannot eivät sisälly hintaan. Sopimusaika 12 kk allekirjoituspäivästä, ellei toisin sovita.

6 Valmiiksi optimoidut kampanjat: Esimerkkikampanja 1 Toistomäärä: Toistojen sijoittelu: Spotti: Kampanjan pituus: Nettopeitto: Peitto-%: Kuulemiskerrat/OTH-luku: Kontaktihinta: Populaatio alueella: Mediainvestointi: 90 esitystä Kelluvasti klo sekuntia 2 viikkoa kuulijaa 14 % 6,51 kertaa (CPT 4,44 ) Blokkihinnasto: klo klo klo klo Hinnoittelu 30 sek. oletuspituudella. Muut pituudet SRL:n kerrointen mukaisesti. Hintoihin listään arvonlisävero. Mainostuotanto sovitaan erikseen. Esimerkkikampanja 2 Toistomäärä: Toistojen sijoittelu: Spotti: Kampanjan pituus: Nettopeitto: Peitto-%: Kuulemiskerrat/OTH-luku: Kontaktihinta: Populaatio alueella: Mediainvestointi: 120 esitystä Kelluvasti klo sekuntia 3 viikkoa kuulijaa 16 % 7,65 kertaa (CPT 4,09 ) Esimerkkikampanja 3 Toistomäärä: Toistojen sijoittelu: Spotti: Kampanjan pituus: Nettopeitto: Peitto-%: Kuulemiskerrat/OTH-luku: Kontaktihinta: Populaatio alueella: Mediainvestointi: 144 esitystä Kelluvasti klo sekuntia 4 viikkoa kuulijaa 17 % 9,14 kertaa (CPT 3,80 ) Hintoihin ei sisälly mainostuotanto Hintoihin lisätään arvonlisävero Spottien toimitus vähintään kampanjaa edeltävänä viimeisenä arkipäivänä klo 12 mennessä mp3- tai wav-muodossa Kampanjaesimerkkien tunnusluvut RBP Telmar, KRT 01/

7 facebook.com/sunradiossa RADIO SUN Ideaparkinkatu 4, 2. kerros LEMPÄÄLÄ Puh Omistajamme: Pirkanmaan Lehtitalo konserni Ikaalinen Oy Leppäkosken Sähkö konserni IPP Finnet Oy Tampere 107,8 Etelä-Pirkanmaa 96,7 Ylä-Pirkanmaa 106,1 Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3 Kankaanpään seutu 106,7 Parkanon seutu 91,7 Hämeenlinna 88,8

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800 KESÄ-KARUSELLI alueilla. Medioillamme saat pienellä rahalla paljon kontakteja! KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: 1/25 sivu (92 x 50 mm) molempiin lehtiin ESS.fi, itahame.fi karuselli

Lisätiedot

Kunnallisvaalipaketit: Iskelmä Cityradiot Iskelmä + Cityradiot

Kunnallisvaalipaketit: Iskelmä Cityradiot Iskelmä + Cityradiot Kunnallisvaalipaketit: Iskelmä Cityradiot Iskelmä + Cityradiot Lähde: Telmar RBP 7/12 2008 Iskelmän vaalipaketit Yhden viikon esimerkki kampanja 30 sek spotilla, toistot ma-pe klo 6-21, yhteensä 40 spottia

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013

Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Kuulijan markkinat Hyvää maailman radiopäivää! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2012 Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Radiovuosi 2010 -tilaisuus 21.1.2010

Radiovuosi 2010 -tilaisuus 21.1.2010 Radiovuosi 2010 -tilaisuus 21.1.2010 1 Ohjelma 8.30 Aamukahvi 9.00 Tilaisuuden avaus KRT-ohjausryhmän PJ, toimitusjohtaja Petri Manninen, Radio Nova 9.10 Radion hyvä vuosi 2009 Toimitusjohtaja Lena Sandell,

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Kangasala. Kuntaraportti

Kangasala. Kuntaraportti Kangasala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Valkeakoski. Kuntaraportti

Valkeakoski. Kuntaraportti Valkeakoski Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Lempäälä. Kuntaraportti

Lempäälä. Kuntaraportti Lempäälä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hämeenkyrö. Kuntaraportti

Hämeenkyrö. Kuntaraportti Hämeenkyrö Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Nokia. Kuntaraportti

Nokia. Kuntaraportti Nokia Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Mänttä-Vilppula. Kuntaraportti

Mänttä-Vilppula. Kuntaraportti Mänttä-Vilppula Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Pirkkala. Kuntaraportti

Pirkkala. Kuntaraportti Pirkkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Vesilahti. Kuntaraportti

Vesilahti. Kuntaraportti Vesilahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN. Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012

HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN. Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012 HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012 YHDESSÄ OLEMME HÄME Häme on alueellisen yhteismarkkinoinnin edelläkävijä. Yli kymmenvuotiaan historiamme aikana olemme yhdessä useiden eri

Lisätiedot

Hinnasto alkaen 2.1.2012

Hinnasto alkaen 2.1.2012 Hinnasto alkaen 2.1.2012 2 Hinnasto 2.1.2012 alkaen ISOT OSIOT, AIKAPOHJAISET HINNAT s Isot osiot, arkipäivä tavoittavuus PARAATI- PANORAMA / MEGASUURTAULU / MEGAKULMA / JÄTTIBOKSI / E eri selaimet Sivulataukset

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.9.2013 Tilannekatsaus 30.8.2013 Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2013 lopussa 31139

Lisätiedot

Pirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Pirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät raportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Integroitu markkinointiviestintä

Integroitu markkinointiviestintä Markkinoinnin perusteet 23A00110 Videoluento I Integroitu markkinointiviestintä Ilona Mikkonen, KTT Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Markkinoinnin laitos Markkinointiviestintä (marketing communication)

Lisätiedot

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014 Hinnat alkaen 16.6.2014 päivitetty 14.8.2014 ISOT OSIOT, ARKIPÄIVÄ, bruttohinnat (suluissa oleva cpm on laskennallinen, hinnaston hinnoilla laskettu kontaktihinta) Tavoittavuus, arvio OSIO SOV YLIN PARAATI-

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Tammikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.1.2017) Työttömyys aleni reippaasti sekä vuosi- että kuukausitasolla Pirkanmaalla oli tammikuun 2017

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Kristina Ruuskanen TV09S1M1

Kristina Ruuskanen TV09S1M1 Kristina Ruuskanen TV09S1M1 1/24 1. Johdanto 2. Digitaalinen markkinointi 3. Digitaalisen markkinoinnin muotoja 4. Suosituimmat digitaalisen markkinoinnin keinot 5. Digitaalisen markkinoinnin käytön syyt

Lisätiedot

MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA

MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA Viestintä- ja markkinointiseminaari 2.-3.6.2015 Kari Ikonen twitter @IkonenKari 3.6.2015 Alma Aluemedia Maakuntalehdet Alma Aluemedia 4 maakuntalehteä 14 tilattavaa

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.1.2017 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.12.2016) Myönteinen työttömyyskehitys jatkui ja kiihtyi Pirkanmaalla oli joulukuun 2016 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Pirkanmaan maakuntatilaisuus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 26.4.216 Pirkanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

Ruovesi. Kuntaraportti

Ruovesi. Kuntaraportti Ruovesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tampere. Kuntaraportti

Tampere. Kuntaraportti Tampere Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Virrat. Kuntaraportti

Virrat. Kuntaraportti Virrat Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU JA / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät VUOSI VUOSI yht -15 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1571 1203 2774 1727 1341 3068 294 10,6 helmi 1522 1155 2677

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Urjala. Kuntaraportti

Urjala. Kuntaraportti Urjala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.9.2016 Elokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2016) Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen

Lisätiedot

Näkymä. Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa

Näkymä. Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa Näkymä Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa Aamulehden hinnasto 2016 Aamulehden hinnasto 2016 PRINTTI Ilmoitusmoduulien koot... 1 Päivät jolloin Aamulehti ei ilmesty vuonna 2016... 2 Aikataulut...

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT. Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo

PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT. Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo Puheenjohtajina erityissuunnittelija Seija Junno & kehittämispäällikkö Mervi Janhunen Sekä dialogisen

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2016 Marraskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2016) Työttömyystilanteessa selvä käänne Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun 2016 viimeisenä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.10.2016 Syyskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

VERKKOMEDIAMAINOKSET MAINOSPAIKAT

VERKKOMEDIAMAINOKSET MAINOSPAIKAT koneporssi.com VERKKOMEDIAMAINOKSET Eniten ammattimaisesti tuotettua verkkosisältöä kone- ja kuljetusalalle; nopeasti päivittyvät uutiset ja alan laajin kuva- ja videosisältö. Uutissivuillamme verkossa

Lisätiedot

Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1: :

Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1: : Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1:20.000 1916 1932: (Timo Meriluoto) (Päivitetty 7.2.2015) [Huom! Luettelon lähtöoletuksena on, että MMH teki kaikista 1916 1924 laatimistaan pitäjänkartoista

Lisätiedot

Tampere (Ikaalinen 92,9 MHz, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz, Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz)

Tampere (Ikaalinen 92,9 MHz, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz, Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz) TOIMILUVAT ANALOGISEEN RADIOTOIMINTAAN Pirkanmaa Kustannusliike Aluelehdet Oy Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy Pro Radio Oy Pro Radio Oy Tampereen yliopisto Tampere (Kokemäki 98,0 MHz, Nokia 107,4 MHz,

Lisätiedot

RADIOVUOSITILAISUUS. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia. RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel

RADIOVUOSITILAISUUS. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia. RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel RADIOVUOSITILAISUUS 2017 TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel RADIO AND THE FUTURE OF YOUTH BROADCASTING Patrick

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 330 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 331 Sastamala Kihniö Parkano Ikaalinen Hämeenkyrö Nokia Virrat Mänttä-Vilppula

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.2.2016 Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.1.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2016

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 216 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 217 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen

Lisätiedot

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa 30.11.16 saakka Mobiili mukaan syksyn kampanjoihin! Tarjous 1 Valitse mobiili verkosto/sanoma RON Valitse kampanjan näyttömäärä: Valitse kohdennukset

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot

Alueellinen apuvälinepalvelumalli

Alueellinen apuvälinepalvelumalli Alueellinen apuvälinepalvelumalli Tilaajarenkaan pääneuvottelijoiden ja PSHP:n yhteistyökokous 14.6.16 Anne Ojala apuvälinepalvelupäällikkö Alueellinen apuvälinepalvelumalli K380 Projektipäällikkö Jaana

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.6.2016 Toukokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.3.2016 Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.2.2016) Työttömyyden vuositasomuutos kääntyi uudelleen kasvuun Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.1.2016 Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2015

Lisätiedot

Väestö ja työpaikat suunnitetyö.

Väestö ja työpaikat suunnitetyö. Väestö ja työpaikat 2040 -suunnitetyö anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi www.pirkanmaa.fi Mitä tehdään, miksi tehdään? Maakuntakaavatyö: väestön ja työpaikkojen kehitysnäkymät. Rinnalle nostettu asuminen.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.10.2014 Syyskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa?

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Pirkanmaan Muistifoorumi 3.4.2014 Teija Siipola Toiminnanjohtaja Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Muistiliiton jäsen 25-vuotias

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen. MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai

Lisätiedot

Edulliset vaalipaketit

Edulliset vaalipaketit Edulliset vaalipaketit Hyödyntämällä kampanjassasi Kalevan kaikkia medioita tavoitat äänestäjät kattavammin ja kampanjasi jää paremmin mieleen. Valitse valmiista esimerkkipaketeista tarpeisiisi ja budjettiisi

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 50 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 51 Kihniö Virrat HÄMEENKYRÖ Urjaisen-Osaran-Kostulan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula

Lisätiedot

MESSUTAPAHTUMAT. Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan. Kuva: Suomen asuntomessut

MESSUTAPAHTUMAT. Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan. Kuva: Suomen asuntomessut MESSUTAPAHTUMAT Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan Kuva: Suomen asuntomessut Asuntomessut Seinäjoella 8.7.-7.8.2016 Vuoden 2016 Asuntomessut pidetään Seinäjoen Pruukinrannassa. Asuntomessualue

Lisätiedot

KanTa-palvelut: Kansallinen potilastiedon arkisto Alustava käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.2.2 ( )

KanTa-palvelut: Kansallinen potilastiedon arkisto Alustava käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.2.2 ( ) KanTa-palvelut: Kansallinen potilastiedon arkisto Alustava käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.2.2 (4.11.2013) Taulukossa on kuvattu alustava versio kunkin liittyjän liittymisajankohtasuunnitelmasta. Suunnitelmaa

Lisätiedot

PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla. Pirkanmaa ELY-keskus

Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla. Pirkanmaa ELY-keskus Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla Pirkanmaa ELY-keskus 1.11.2016 Maahanmuuttajat Pirkanmaalla Pirkanmaalla asui vuoden 2015 lopussa yhteensä 506 114 asukasta, joista 21 485 oli vieraskielisiä (4,2 %). Vieraskielisillä

Lisätiedot

Johdon ja tietosuojavastaavan yhteistyö

Johdon ja tietosuojavastaavan yhteistyö Johdon ja tietosuojavastaavan yhteistyö Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari 16.11.2016 Lahti Jaana Riikonen, tietosuojavastaava Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kunnat ja toimintayksiköt vuonna

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015 Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 38529

Lisätiedot

DESKTOP Hinnasto voimassa alkaen 5.10.2015. Hinnat bruttohintoja / cpm

DESKTOP Hinnasto voimassa alkaen 5.10.2015. Hinnat bruttohintoja / cpm DESKTOP Hinnasto voimassa alkaen 5.10.2015. Hinnat bruttohintoja / cpm Yläparaati Yläparaati+ DT Panorama Panorama+ DT Jättiboksi A4 boksi Pid. Megasuurtaulu Tarrakulma IL etusivu 24 30 12 18 7 10 5 IL

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

ELON DIGIVELHO -TESTIN VASTAUKSET

ELON DIGIVELHO -TESTIN VASTAUKSET ELON DIGIVELHO -TESTIN VASTAUKSET 1. Tiedätkö mitä yhteistä on VR:llä ja arabikeväällä? sosiaalinen media tiedottaminen myöhästyminen 6. Mikä seuraavista on tärkein sisältö verkkosivuilla? Miksi yritys

Lisätiedot

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti Tiedepuisto // Sähäkkä-hanke Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti mainonta markkinointi rekrytointi Santeri Lanér, VTM Tietotekniikan ammattilainen vuodesta 1996 Yrittäjänä ja konsulttina vuodesta

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA

HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA Ylitarkastaja Sini Männistö, Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen neuvottelukunnan kokous 4.12.2015 3.12.2015 1 TAUSTAA Kunnilla velvollisuus

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media.

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoite - Kuluttajien mielikuvat eri mediaryhmistä - Mukana 5 mediaryhmää - Kuluttajat arvioivat mediaryhmiä 44 ominaisuuden avulla Kohderyhmä ja tutkimusmenetelmä - Kohderyhmänä

Lisätiedot

Kirkonkirjojen, voudintilien sekä historiakirjojen jäljennösten mikrofilmejä ja mikrokortteja Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmissa

Kirkonkirjojen, voudintilien sekä historiakirjojen jäljennösten mikrofilmejä ja mikrokortteja Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmissa Kirkonkirjojen, voudintilien sekä historiakirjojen jäljennösten mikrofilmejä ja mikrokortteja Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmissa Tämä luettelo sisältää Kirkonkirjojen mikrofilmit ja kortit Suomen

Lisätiedot

Uusia malleja Julkisesti omistettu yhtiö erikoissairaanhoidon palveluntuottajana Pirkanmaalla

Uusia malleja Julkisesti omistettu yhtiö erikoissairaanhoidon palveluntuottajana Pirkanmaalla Uusia malleja Julkisesti omistettu yhtiö erikoissairaanhoidon palveluntuottajana Pirkanmaalla STAS-seminaari 27.1.2016, Helsinki Sairaanhoitopiirin johtaja, FT Rauno Ihalainen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016 MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016 PRINTTIMEDIA definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalais-suomalainen talouslehti. Kaksikielinen jäsenlehti puhuttelee erityisesti

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma Liite 1 Viestintäsuunnitelma 2014-2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelman tehtävänä on antaa suunta viestinnän toimenpiteille vuosille 2014 2016. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

RADIOVUOSITILAISUUS. #Radiovuosi2016. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia

RADIOVUOSITILAISUUS. #Radiovuosi2016. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia RADIOVUOSITILAISUUS 2016 TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia RADION KUUNTELU SUOMESSA 2015 Lena Sandell, Finnpanel CATHEDRAL THINKING. WHAT HAPPENS AFTER WHAT COMES

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.4.2016 Maaliskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun

Lisätiedot

Kirkonkirjojen mikrofilmit ja kortit, Suomen Sukututkimusseuran 29.10.2009 historiakirjojen jäljennösten mikrofilmit sekä voudintilien mikrofilmit

Kirkonkirjojen mikrofilmit ja kortit, Suomen Sukututkimusseuran 29.10.2009 historiakirjojen jäljennösten mikrofilmit sekä voudintilien mikrofilmit Kirkonkirjojen mikrofilmit ja kortit, Suomen Sukututkimusseuran 29.10.2009 historiakirjojen jäljennösten mikrofilmit sekä voudintilien mikrofilmit Kirjastoon on hankittu mahdollisimman täydellisinä Pirkanmaan

Lisätiedot

PRINTIN HINNASTO 2016

PRINTIN HINNASTO 2016 PRINTIN HINNASTO 2016 SANOMALEHDET 2,5 miljoonaa lukijaa VERKKOSIVUSTOT 2,4 miljoonaa kävijää viikottain MOBIILI Yli 2,0 TABLETTI Yli 240 000 lukijaa viikottain miljoonaa kävijää viikottain VIDEO Yli 1

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2010

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2010 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä vähenee Helmikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa

Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa Kokemuksia Laboratoriokeskuksen ekg-järjestelmähankkeesta Laaduntarkkailupäivät Helsinki 10.2.2006 Anna Himanen DI, kehitysinsinööri Laboratoriokeskus, Pirkanmaan

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe Lyhenteet Pirkanmaan kokonaisvaalitulos Ryhmittymien äänimäärät kunnittain Vertailua edellisiin vaaleihin

Lisätiedot

Mobiilimainonta Miten tehdä onnistunutta mobiilimainontaa? InterQuest Oy Ville Österlund GlobalCEO

Mobiilimainonta Miten tehdä onnistunutta mobiilimainontaa? InterQuest Oy Ville Österlund GlobalCEO Mobiilimainonta 2016 Miten tehdä onnistunutta mobiilimainontaa? 1 InterQuest Oy Ville Österlund GlobalCEO 1 Mobiilin käyttö ja tavoitettavuus 2 Älypuhelimen penetraatio hipoo deskaria DESKTOP 88% 89% 89%

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 TIEDOTE 21.02.2012 Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä on edelleen vähentynyt Tammikuun 2012 lopussa Pirkanmaan TE -toimistoissa oli 25 748 työtöntä työnhakijaa

Lisätiedot

Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017

Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017 OKL/PS-piiri Sähkötarjoukset 2017 10.11.2016 1/3 Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017 Omakotiliiton Pohjois-Savon Piiri pyysi jälleen jäsentarjoukset alueen keskeisiltä sähköyhtiöiltä ensi vuotta

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN

KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Kuinka myyn heille? JANNE HEPOLA 17.11.2016 JANNE HEPOLA Markkinoinnin tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa Erityisosaaminen kuluttajakäyttäytyminen,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot