MIKÄ ON RADIO HELSINKI?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIKÄ ON RADIO HELSINKI?"

Transkriptio

1 MEDIATIEDOT 2016

2 MIKÄ ON RADIO HELSINKI? Radio Helsinki on kaupungin ääni. Ainutlaatuinen formaattivapaa musiikkiradio, jossa musiikin valitsevat asiantuntevat toimittajat, juontajat ja deejiit. Ei soittolistoja! Monipuolisen musiikkitarjonnan lisäksi kanavalta kuullaan useita puheohjelmia, joissa käsitellään mm. politiikkaa, startupeja, oluita, kirjallisuutta, muotia sekä hyvinvointia. Voimme myös toteuttaa pop-up lähetyksiä eri lokaatioista tai mainostajalle kokonaan oman radio-ohjelman, joka tarjoaa kiinnostavaa sisältöä mainostajan omiin kanaviin. Monipuolinen ohjelmakarttamme tarjoaa laadukkaan ja yllättävän vaihtoehdon varsin ennustettaville soittolistakanaville ja siksi kuulijamme rakastavat meitä. Radio Helsinki valittiin syksyllä 2015 Vuoden Radioksi jo 11. kerran.* *Musiikki&Media Industry Awards

3 KANAVAN HISTORIA Vuonna 2000 perustettu paikallisradio, joka aloitti lähetyksensä 1. maaliskuuta Helsingin Sanomat ilmoitti huhtikuussa 2005 ostavansa Radio Helsingin. Radiotoiminta Sanoma-konsernin alaisuudessa jatkui vuoteen 2013 kunnes yhtiö ilmoitti lopettavansa ohjelmatoiminnan. Tästä syntyi valtava kanavan lopettamista vastaan taisteleva Save Radio Helsinki-liike jossa kaupunkilaista osoitti tukensa kanavalle Pro Radio Helsinki -liikkeen ilmoitettiin ostaneen kanavabrändin Sanomalta ja itsenäinen Radio Helsinki aloitti lähetykset uudella FM-taajuudella 98,5Mhz.

4 JOUKKORAHOITUSHANKE Kesällä 2015 toteutettiin joukkorahoituskampanja uusien kehityshankkeiden käynnistämiseksi. Hanke onnistui yli odotusten, keräten yli uutta pienomistajaa ja yhteensä euroa. Suurin osa sijoittajista osti yhden osakkeen - Radio Helsingin kuuntelijat muodostavat intohimoisen yhteisön, joka rakastaa radiotaan. 4

5 KUVITTELE KAUPUNKI ILMAN ÄÄNTÄ

6 KOHDERYHMÄKUVAUS Radio Helsingin avulla tavoitat korkeakoulutetut ja hyvätuloiset mielipidejohtajat, jotka haluavat arvostetuilta kulttuurivaikuttajilta suosituksia kaupungin tapahtumista, ilmiöistä ja puheenaiheista. Sitoutuneet kuulijat ja pitkät kuuntelusessiot, koska kuulijamme eivät harrasta kanavasurffausta etsien kappaletta joka ei ärsytä. Muita kuuntelupreferenssejä Yle Puhe ja Yle Radio Suomi, joten heitä ei tavoita muilta radiokanavilta!

7 MILLAINEN KULUTTAJA? Kaupunkilainen. Aktiivi-ikäinen. Tiedostava. Utelias. Korkeakoulutettu. Kanavauskollinen. Hyvätuloinen. Mielipidejohtaja. Nopea omaksuja.

8 TAVOITTAVUUS JA TUNNUSLUVUT USKOLLISTA VIIKKOKUULIJAA JA PITKÄT KUUNTELUSESSIOT. FM-KUUNTELU (PÄÄKAUPUNKISEUTU + HYVINKÄÄ) viikkokuuntelijaa (Lähde: KRT Online, joulu 2015-touko 2016). Keskim, kuunteluaika 6,55h per viikko (393min). MOBIILI- JA NETTIKUUNTELU (VALTAKUNNALLINEN) viikkokuuntelijaa verkossa, netti- ja mobiilistreami. (Lähde: Icecast) kuuntelukertaa per viikko, yhteensä kuukaudessa

9 IKÄJAKAUMA v v 45+ v

10 KOHDERYHMÄPROFIILI ,7% 46,3% 39% 29% 47% 33% 15 0 MIEHET NAISET AKAT. KOUL JOHTAJA / YL. TOIMIHLÖ TULOT 20-50K TULOT K TULOT 100K> 10% Lähde: KRT joulukuu toukokuu 2016

11 rakkaitamme OVAT

12 SPOTTIMAINONTA 30SEK spottihinnoittelu (FM + ONLINE) Hinnasto 30sek spottipituudella. Muihin pituuksiin sovelletaan sekuntikerrointaulukkoa. Kanavalla on kolme mainoskatkoja per tunti (ajoitukset klo 08.00, 08.20, 08,40 jne) Pyydä kampanjatarjous Radio Helsingin myynnistä: myynti@radiohelsinki.fi

13 SPOTTIMAINONTA STREAMIN HALTUUNOTTO (NETTI+MOBIILI) 10SEK STREAMIN AVAUSTUNNISTE, VIIKKOHINTA Tehokas top-of-mindin kasvattaja sekä verkko-ohjauksen tehostaja - Kampanjakohdistus jokaiselle mobiili- ja nettikuuntelijoille (tehorotaatio) - Mainostoistoja kpl per viikko, yht per kuukausi. - Kuulija kohtaa avaustunnisteen noin 10 kertaa viikon aikana. - Kampanjavaraus min 1 viikko (tarkista varaustilanne myynnistä)

14 RESPONSIIVINEN radiohelsinki.fi SIVUSTOLLA viikkokävijää ja sivunäyttöä Facebookissa seuraajaa Twitterissä seuraajaa Instagramissa seuraajaa

15 DISPLAY-MAINONTA radiohelsinki.fi: PARAATIBANNERI 980x400 PARAATIBANNERI (2.000 /VKO) Sivuston display-mainontaan tarjoamme premiummainospaikkaa eli 980x400-koon Paraatibanneria. Kampanjavaraukset min. 1 viikko.

16 MITES Ohjelma- YhteistyöT?

17 RADIO HELSINKI TARJOAA RÄÄTÄLÖITYJÄ MAINOSRATKAISUJA OHJELMAYHTEISTYÖHÖN JA RADIO-OHJELMIEN SPONSOROINTIIN, JOILLA MAINOSTAJA TAVOITTAA HALUTUN KOHDERYHMÄN TEHOKKAASTI. Ohjelmia juontavat kaupungin kiinnostavimmat kulttuurivaikuttajat. Heidän joukossaan toimittajia. muusikoita. bloggareita. stailisteja, tapahtumajärjestäjiä ja sosiaalisen median staroja, joita seurataan aktiivisesti kellon ympäri. Tutustu esimerkkipaketteihin ja kysy lisää!

18 JOHANNA STORCK SEKSIKÄS-SUKLAA EMIL JOHANSSON RH AAMUT JOKA ARKIAAMU KLO 07-11

19 AAMUSHOW PRIMETIMEN OHJELMAYHTEISTYÖ: Yhteistyökumppani brandi, tuote tai palvelu liitetään RH AAMUTohjelmaympäristöön 10 sek in/out-mainos-katkotunnisteilla. Yhteensä 120kpl sponsoritunnisteiden toistoja per viikko. Lisäksi mainoskampanja omalla aineistolla, yht 70kpl toistoja. 6/1 HALTUUNOTON TOTEUTUS: 10sek in/out-tunnisteet lähetyksen mainoskatkoilla, arkisin klo välillä. ARK klo 7-11 JINGLETOISTOT PER TUNTI: Katkotunnisteen toistoja 6x tunnissa. Toistot klo 07.00, 07.20, 07.40, Ohjelmayhteistyö sisältää viikon mittaisen ON AIR-kilpailupromootion (suunnitellaan yhdessä) sekä asiakkaalle räätälöitävän kilpailusivun. Hinta sisältää 10sek jingletuotannon avaimet käteen-periaattella. TUTUSTUMISHINTA (KAMPANJAN ARVO TOT )

20 OFF-PRIME PRIMETIME-OHJELMISTO

21 MIKÄ ON YSTÄVÄKLUBI?

22 Radio helsingin ystäväklubi Kuulijat kokevat kanavan niin tärkeäksi että he ovat valmiita maksamaan kuuntelusta. Niin miksi kuunnella radiota ilmaiseksi, jos voit kuulua maksulliseen Ystäväklubiin? 3, 5 tai 10 KUUKAUDESSA Maksullisen ja vapaaehtoisen Ystäväklubin jäsenille tarjoamme viikoittain yhteistyö- kumppaneiden tarjouksia tai etuja; sisäänpääsyjä loppuunmyytyihin konsertteihin, elokuvien kutsuvierasnäytöksiä sekä rahanarvoisia etuja ja tuotetarjouksia. Lisäksi ystäväklubin jäsenille tarjotaan enemmän vaikutusmahdollisuuksia kanavasisältöihin.

23 KIITOS! Kerromme mielellämme lisää! Lisätietoja

RADIO HELSINKI? MIKÄ ON

RADIO HELSINKI? MIKÄ ON MEDIAESITTELY MIKÄ ON RADIO HELSINKI? Radio Helsinki on kaupungin ääni. Maamme ainoa formaattivapaa musiikkiradio, jossa musiikista päättävät asiantuntevat toimittajat, juontajat ja DJ:t. Ei soittolistoja!

Lisätiedot

RADIOSTAR.FI. Suomalainen nettiradio MEDIAKORTTI

RADIOSTAR.FI. Suomalainen nettiradio MEDIAKORTTI RADIOSTAR.FI Suomalainen nettiradio MEDIAKORTTI " MIKÄ ON RADIO STAR? Radio Star on uusi ja raikas, tekijöidensä näköinen nettiradio, jossa musiikista päättävät kuuntelijat, ohjelmatuottajat, toimittajat,

Lisätiedot

MEDIA- JA KOHDERYHMÄTIEDOT

MEDIA- JA KOHDERYHMÄTIEDOT MEDIA- JA KOHDERYHMÄTIEDOT 2018-2019 Taustatietoa Kuuluvuusalueella 1.600.000 suomalaista. Viikkotavoittavuus 120.000 kuuntelijaa (FM & Online) Streamiavaukset 200.000 per viikko, 800.000 per kuukausi.

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

RADIOVUOSITILAISUUS. #Radiovuosi2016. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia

RADIOVUOSITILAISUUS. #Radiovuosi2016. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia RADIOVUOSITILAISUUS 2016 TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia RADION KUUNTELU SUOMESSA 2015 Lena Sandell, Finnpanel CATHEDRAL THINKING. WHAT HAPPENS AFTER WHAT COMES

Lisätiedot

Helsingin ääni ja luotettu paikallismedia.

Helsingin ääni ja luotettu paikallismedia. MEDIAESITTELY 2018 KANAVAESITTELY Helsingin ääni ja luotettu paikallismedia. Ainutlaatuinen formaattivapaa musiikki- ja puheradio. Ohjelmia tekevät yli 40 toimittajaa ja musiikkieksperttiä. Premium-kuuntelijat

Lisätiedot

Radiovuosi 2010 -tilaisuus 21.1.2010

Radiovuosi 2010 -tilaisuus 21.1.2010 Radiovuosi 2010 -tilaisuus 21.1.2010 1 Ohjelma 8.30 Aamukahvi 9.00 Tilaisuuden avaus KRT-ohjausryhmän PJ, toimitusjohtaja Petri Manninen, Radio Nova 9.10 Radion hyvä vuosi 2009 Toimitusjohtaja Lena Sandell,

Lisätiedot

Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013

Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Kuulijan markkinat Hyvää maailman radiopäivää! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2012 Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Radiovuositilaisuus Matkalla kohti vuotta 2020

Radiovuositilaisuus Matkalla kohti vuotta 2020 Radiovuositilaisuus 3.2.2011 Matkalla kohti vuotta 2020 Ohjelma 8.30 Aamukahvi 9.00 Tilaisuuden avaus KRT-ohjausryhmän PJ, suunnittelupäällikkö Hannu Anttila, Yleisradio Oy 9.10 Radion vuosi 2010 Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Kunnallisvaalipaketit: Iskelmä Cityradiot Iskelmä + Cityradiot

Kunnallisvaalipaketit: Iskelmä Cityradiot Iskelmä + Cityradiot Kunnallisvaalipaketit: Iskelmä Cityradiot Iskelmä + Cityradiot Lähde: Telmar RBP 7/12 2008 Iskelmän vaalipaketit Yhden viikon esimerkki kampanja 30 sek spotilla, toistot ma-pe klo 6-21, yhteensä 40 spottia

Lisätiedot

Radion kuuntelu Suomessa : Lena Sandell ja Mervi Raulos

Radion kuuntelu Suomessa : Lena Sandell ja Mervi Raulos Radion kuuntelu Suomessa 7..8: Lena Sandell ja Mervi Raulos Radion tavoittavuus vuosina 99-7 koko väestö (9+) % 95 97 98 98 99 97 97 96 95 97 97 97 97 97 96 96 96 9 8 7 6 5 4 8 8 84 85 85 8 8 8 79 8 8

Lisätiedot

Radiovuosi 2009 -tilaisuus 29.1.2009

Radiovuosi 2009 -tilaisuus 29.1.2009 Radiovuosi 29 -tilaisuus 29..29 Ohjelma 8.3 Aamukahvi 9. Tilaisuuden avaus - KRT-ohjausryhmän PJ Heikki Peltonen 9. Radion kuuntelu Suomessa vuonna 28 - Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel Oy - Asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Tunnetta ja asiaa vuoden jokaisena päivänä

Tunnetta ja asiaa vuoden jokaisena päivänä Radiovuositilaisuus 26.1.2012 Tunnetta ja asiaa vuoden jokaisena päivänä Radiovuosi 2012 Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna

Lisätiedot

RADIOVUOSITILAISUUS. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia. RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel

RADIOVUOSITILAISUUS. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia. RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel RADIOVUOSITILAISUUS 2017 TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel RADIO AND THE FUTURE OF YOUTH BROADCASTING Patrick

Lisätiedot

Kaupungin ääni. Luotettu paikallismedia. Ainutlaatuinen formaattivapaa musiikkiradio. Premium-kuuntelijat ja korkea kanavauskollisuus.

Kaupungin ääni. Luotettu paikallismedia. Ainutlaatuinen formaattivapaa musiikkiradio. Premium-kuuntelijat ja korkea kanavauskollisuus. Brändiuudistus Kanavan omistaa Muusikkojen liiton Livelaboratorio Oy. Visuaalisen ilmeen suunnittelu Tsto. Aamujuontajina Laura Friman ja Jani Nivala. Kevään ohjelmistossa yli 40 juontajaa & DJ:tä. Kanavaääninä

Lisätiedot

Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013

Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Kuulijan markkinat Hyvää maailman radiopäivää! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2012 Toimitusjohtaja

Lisätiedot

FUN TAMPERE MEDIATIEDOT 2018

FUN TAMPERE MEDIATIEDOT 2018 FUN TAMPERE MEDIATIEDOT 2018 Miksi RADIO? Radiomainonnalla saa paljon hyviä kontakteja edullisesti Radio ohjaa kuluttajat nopeasti nettisivuille tai suoraan verkkokauppaan Radiomainonta kestää kontaktihinnaltaan

Lisätiedot

Tervetuloa! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia

Tervetuloa! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia Tervetuloa! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia Radionkuuntelu Suomessa vuonna 2017 Toimitusjohtaja Lena Brun, Finnpanel (Radio)Waves of Change Aidan McCullen,

Lisätiedot

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast RadioMedia selvitti syksyllä 2018 podcastien kuuntelua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon podcasteja kuunnellaan, ketkä

Lisätiedot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Some, tapahtumat ja kumppanuudet Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Kohtaaminen verkossa Mikä on sosiaalinen media? Ostopolku inspiraatiopolku Kiinnostavin tarina ja vakuuttavin sisältö johtaa parhaisiin

Lisätiedot

AlfaTV Mediakortti 2019

AlfaTV Mediakortti 2019 AlfaTV Mediakortti 2019 AlfaTV AlfaTV on v. 2013 toimintansa aloittanut valtakunnallinen, mainosrahoitteinen yleiskanava. Mainoskampanja AlfaTV:llä tavoittaa tehokkaasti kaupallisesti kiinnostavan kohderyhmän,

Lisätiedot

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET 20.3.2019 1 Lähiömutsi on ajatuskoostamo ja perheblogi, jossa pohditaan elämää sekä ilmiöitä, kapinoidaan tarvittaessa ja pyritään löytämään arjesta

Lisätiedot

Valmennusmajakka Jarkko Muhonen

Valmennusmajakka Jarkko Muhonen 1 Valmennusmajakka Jarkko Muhonen 2 Miksi Google AdWords? Ihmiset löytävät yrityksesi Googlessa juuri silloin, kun he etsivät tuotteita tai palveluita, joita myös sinulla on tarjolla. Google AdWordsin

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Mitä verkossa ympärillämme Logistiset palvelut Pankki- ja vakuuttaminen

Lisätiedot

Tarkka kohdentaminen potentiaalisiin asiakkaisiin oli avain menestykseen CASE Fresh Fitness

Tarkka kohdentaminen potentiaalisiin asiakkaisiin oli avain menestykseen CASE Fresh Fitness Tarkka kohdentaminen potentiaalisiin asiakkaisiin oli avain menestykseen CASE Fresh Fitness Toimiala: Liikuntapalvelut / kuntokeskukset + Yritys: FRESH FITNESS OY "Nyt markkinointi pohjautuu kovaan dataan

Lisätiedot

Audio - Nyt ja tulevaisuudessa

Audio - Nyt ja tulevaisuudessa Audio - Nyt ja tulevaisuudessa 4.12.2017 Radio tavoittaa lähes kaikki suomalaiset viikoittain. Kuunteluaika, min/vrk Tavoittavuus %, viikko 196 195 191 190 188 187 183 181 179 181 96 95 95 96 95 95 94

Lisätiedot

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Mervi Holmén Johtaja, maakuva ja markkinointi 15.9.2014 2 Visit Finland -markkinointi Visit Finland -kohderyhmät kokonaisuudessaan Visit Finland -markkinointi,

Lisätiedot

Media matkailun vaikuttajafoorumina. Juha Laakkonen

Media matkailun vaikuttajafoorumina. Juha Laakkonen Media matkailun vaikuttajafoorumina Juha Laakkonen 31.8.2017 Sisältö Kaleva Mediamainonta Vaikuttajamarkkinointi Media-alan mahdollisuudet Mediakuluttajien muutostrendit Matkailu ja media Päätuote sanomalehti

Lisätiedot

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy SOME Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa TIEDONLÄHDE Facebookista on tullut uusi Google: kuluttajien ensisijainen tiedonlähde on monesti sosiaalinen media Kuluttajat muodostavat mielipiteensä

Lisätiedot

Radiovuositilaisuus 30.1.2014

Radiovuositilaisuus 30.1.2014 Radiovuositilaisuus 30.1.2014 Tilaisuuden avaus Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2013 Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel

Lisätiedot

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010 Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri YLEn tekemät säästöt 2000 luvulla Tappio sisään: suurimmillaan n. 100 Me Kaupallisten maksamat toimilupamaksut

Lisätiedot

RUOKA & KOTI Mediakortti. Ruoka & Koti Media Oy Puh Y-tunnus:

RUOKA & KOTI Mediakortti. Ruoka & Koti Media Oy   Puh Y-tunnus: RUOKA & KOTI Mediakortti Ruoka & Koti Media Oy email: myynti@ruokajakoti.fi Puh. 043 824 6363 Y-tunnus: 2989630-6 Konsepti Ruoka & Koti (ruokajakoti.fi) kokoaa yhteen suomalaisten suosikkireseptit. Sivuston

Lisätiedot

Asiallisesti paikallinen

Asiallisesti paikallinen Asiallisesti paikallinen RADIO SUN MEDIATIEDOT 2015 radio Miksi RADIO? Radio ohjaa nopeasti kuluttajat nettisivuille tai suoraan verkkokauppaan Jo noin puolet nettiliikenteestä tapahtuu mobiilisti paikasta

Lisätiedot

Sisältömarkkinointi Turun Sanomien kanavissa 2018

Sisältömarkkinointi Turun Sanomien kanavissa 2018 Sisältömarkkinointi Turun Sanomien kanavissa 2018 Miksi tehdä sisältömarkkinointia? Sisältömarkkinointikampanja on loistava ratkaisu, kun Haluat luoda positiivista mielikuvaa yrityksestäsi Haluat ylläpitää

Lisätiedot

AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA. Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen

AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA. Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen TV JA INTERNET SAUMATTOMASTI YHDESSÄ Koko 2000-luku on odotettu kuumeisesti

Lisätiedot

Sanoma Reach CPM Fact Sheets

Sanoma Reach CPM Fact Sheets Sanoma Reach CPM Fact Sheets Sanoma Reach CPM Jatkuva näkyvyys Sanoman verkostossa mainoshuutokaupassa Kustannustehokas ratkaisu jatkuvaan brändin rakentamiseen Mainonta näkyy Sanoman laatumedioista koostuvassa

Lisätiedot

Vaikuttajamarkkinoinnin. tutkimus. Huhtikuu 2017

Vaikuttajamarkkinoinnin. tutkimus. Huhtikuu 2017 Vaikuttajamarkkinoinnin tutkimus Huhtikuu 2017 Somekanavien kuukausittaiset käyttäjämäärät (15-65 v) Kotimaisilla blogeilla on enemmän kuukausittaisia käyttäjiä kuin Instagramilla 78 % (2 756 K) Youtube

Lisätiedot

Facebook-opas tilitoimistoille

Facebook-opas tilitoimistoille Facebook-opas tilitoimistoille Joko tilitoimistollanne on Facebook-sivu? Jos ei, tähän oppaaseen on koottu 10 askeleen polku, jota seuraamalla sivu on helppo perustaa. MUUTAMA FAKTA SOSIAALISESTA MEDIASTA

Lisätiedot

Sonera Roaming Desk Research. TeliaSonera Finland Oyj. Raportti. Sonera Roaming Desk Research TNS 27.04.2016 220107223

Sonera Roaming Desk Research. TeliaSonera Finland Oyj. Raportti. Sonera Roaming Desk Research TNS 27.04.2016 220107223 TeliaSonera Finland Oyj Hintavertailun toteutus Roaming-hintavertailu tehtiin kolmen eri operaattorin valikoitujen liittymien kesken kuudessa maassa ja viidessä eri käyttötapauksessa. Hinnat kerättiin

Lisätiedot

1OOsyytä. matkailla Suomessa -kampanja tässä hei! Suoma ry

1OOsyytä. matkailla Suomessa -kampanja tässä hei! Suoma ry 1OOsyytä matkailla Suomessa -kampanja tässä hei! Suoma ry 26.11.2018 Katso seuraava video. Se kestää vain kaksi minuuttia ja kertoo kampanjamme onnistumisesta kesällä 2018. Kesän 2019 kampanjasuunnitelma

Lisätiedot

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Consumer Connection System (CCS) CCS-TUTKIMUS MEDIAN TAVOITTAVUUS AJANKÄYTTÖ MEDIAAN TEKNOLOGIAN KÄYTTÖ DEMOGRAFIAT ELÄMÄN- ASENTEET MITÄ TEKEE INTERNETISSÄ

Lisätiedot

LovOne tutkimushankkeen johtopäätöksiä /jm

LovOne tutkimushankkeen johtopäätöksiä /jm LovOne tutkimushankkeen johtopäätöksiä /jm24.1.2018 Heti PoC-projektin alusta alkaen oli selvää, että Loviisan Sanomat kaipaa osin kiirellisiäkin toimenpiteitä, joiden avulla se pystyy vastaamaan erityisesti

Lisätiedot

Mitä mediassa tapahtuu?

Mitä mediassa tapahtuu? Mitä mediassa tapahtuu? 12 maakuntalehden yhteistä valtakunnallista toimitusta rakentava päätoimittaja Matti Posio Lännen Media Oy Northern Glow, Oulu 29.8.2014 Tulevaisuus on jo täällä. Se on vain jakautunut

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Pankki- ja vakuuttaminen Autonvuokraus Mitä verkossa ympärillämme tapahtuu

Lisätiedot

Helsingin Sanomat. Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan

Helsingin Sanomat. Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan Helsingin Sanomat Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan Pohjoismaiden suurin painettu sanomalehti tavoittaa päivittäin 742 000 ja viikoittain yli miljoona lukijaa. Laatujournalismin edelläkävijä,

Lisätiedot

YouTube videonjakopalvelu

YouTube videonjakopalvelu YouTube videonjakopalvelu DigiReWork 12.12.2017 Nina Thomenius Työpajan sisältö Mitä ovat videonjakopalvelut, mihin niitä käytetään YouTube ja sen ominaisuudet Bränditilin luominen yritykselle & ylläpito-oikeudet

Lisätiedot

Kauppa osana monikanavaista verkostoa. Case Kesko Minna Kurunsaari 6.11.2012

Kauppa osana monikanavaista verkostoa. Case Kesko Minna Kurunsaari 6.11.2012 Kauppa osana monikanavaista verkostoa Case Kesko Minna Kurunsaari 6.11.2012 Sähköisen liiketoiminnan muutokset asiakkaiden ostokäyttäytymiseen ja kaupan toimintamalleihin 2 Sähköinen vallankumous asioinnissa

Lisätiedot

Mainosvuosi 2013. Mainosvuosi 2013

Mainosvuosi 2013. Mainosvuosi 2013 Mainonnan kokonaiskehitys Mediamainonnan määrä ja kehitys 2002-2013 Milj. Euroa Muutos-% 1600 1400 1200 1000 2,5 6,5 3,3 3,7 6,4 1,7 4,8 3,7-2,9 10 5 0 800 600 400 200 0-15,8 1079 1150 1189 1236 1315 1500

Lisätiedot

Stefan Möller toimitusjohtaja RadioMedia President of AER Association of European Radios Brussels, Belgium. 24-toukok-17

Stefan Möller toimitusjohtaja RadioMedia President of AER Association of European Radios Brussels, Belgium. 24-toukok-17 1 Stefan Möller toimitusjohtaja RadioMedia President of AER Association of European Radios Brussels, Belgium 2 RadioMedia ry RadioMedia ry on kaupallisen radiotoimialan kattojärjestö Suomen Paikallisradioliitto

Lisätiedot

RADIOVUOSITILAISUUS 2019

RADIOVUOSITILAISUUS 2019 RADIOVUOSITILAISUUS 2019 AVAUSPUHEENVUORO Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia RADIONKUUNTELU SUOMESSA VUONNA 2018 Toimitusjohtaja Lena Brun, Finnpanel PODCASTIT

Lisätiedot

Aamun ohjelma. Mika Turtia, myyntiryhmänpäällikkö, Kaleva Oy

Aamun ohjelma. Mika Turtia, myyntiryhmänpäällikkö, Kaleva Oy Aamun ohjelma Klo 9.00 Klo 9.05 Klo 9.35 Tilaisuuden avaus Mika Turtia, myyntiryhmänpäällikkö, Kaleva Oy Kuluttajaymmärryksen hyödyntäminen verkkomainonnassa Jukka Haataja, kehityspäällikkö, Kaleva Oy

Lisätiedot

RT-sisältöpaketti. Mainospaketti elintarvikebrändille, joka osuu oikeaan kohderyhmään oikealla hetkellä.

RT-sisältöpaketti. Mainospaketti elintarvikebrändille, joka osuu oikeaan kohderyhmään oikealla hetkellä. RT-sisältöpaketti Mainospaketti elintarvikebrändille, joka osuu oikeaan kohderyhmään oikealla hetkellä. Miksi RT-sisältöpaketti? Tavoita 150 000* ruoanlaitosta kiinnostunutta kuluttajaa kuukaudessa. Kekseliään

Lisätiedot

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa 30.11.16 saakka Mobiili mukaan syksyn kampanjoihin! Tarjous 1 Valitse mobiili verkosto/sanoma RON Valitse kampanjan näyttömäärä: Valitse kohdennukset

Lisätiedot

Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana!

Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! MEDIAKORTTI 2015 SIVUSTO ( LIELAHTICOM.LÄHIUUTISET.FI ) Lisämyyntiä helposti ja nopeasti! Avaimet

Lisätiedot

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden

Lisätiedot

Thl.fi konseptointi 1. työpaja

Thl.fi konseptointi 1. työpaja MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi +358 40 740 1711 TERO SAARENPÄÄ tero.saarenpaa@solita.fi +358 50 359 0556 Thl.fi konseptointi 1. työpaja 20/8/2012 Agenda Lyhyet esittäytymiset Työpajan esittely

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Maksullisen sisällöt tulevat katoavatko silmäparit, paraneeko laatu? Maksullisen sisällön vaikutus median yleisöön. Johanna Suhonen 26.2.

Maksullisen sisällöt tulevat katoavatko silmäparit, paraneeko laatu? Maksullisen sisällön vaikutus median yleisöön. Johanna Suhonen 26.2. Maksullisen sisällöt tulevat katoavatko silmäparit, paraneeko laatu? Maksullisen sisällön vaikutus median yleisöön Johanna Suhonen 26.2.2013 Sisältöasiakkuudet palaavat Printtilevikkien lasku on saanut

Lisätiedot

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä)

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Nro Asiakohta Puoltavat äänet 1 Hallituksen ehdotus osingon jakamisesta Vastustavat äänet Tyhjät äänet 1 943 198 0 0 OKMETIC

Lisätiedot

MESSUTAPAHTUMAT. Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan. Kuva: Suomen asuntomessut

MESSUTAPAHTUMAT. Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan. Kuva: Suomen asuntomessut MESSUTAPAHTUMAT Lisää tehoa ja vaikuttavuutta kesäkauden mainontaan Kuva: Suomen asuntomessut Asuntomessut Seinäjoella 8.7.-7.8.2016 Vuoden 2016 Asuntomessut pidetään Seinäjoen Pruukinrannassa. Asuntomessualue

Lisätiedot

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI CASE: SOCIAL HERO & MICROSOFT JAANA VUORI MICROSOFT OY SATU YRJÄNEN SEK LOYAL OY PÄIVÄN SISÄLTÖ 1 2 3 4 5 6 Markkinoinnin ja ostokäyttäytymisen muutos Sisältöohjautuva

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 12.3.2009 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, joka sijaitsee Konecranes Visitors Centerissä

Lisätiedot

Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011. a Sanoma company

Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011. a Sanoma company Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011 Suomen johtava kaupallinen verkon työpaikkapalvelu Ilmoittajalle Oikea mediaympäristö tavoittaa parhaimmat työnhakijat. Yhteistyöverkostomme kautta tavoitat monipuolisesti

Lisätiedot

MARKKINOINTIRATKAISUT 2008 HINNASTO SHOW-LEHTI RADIO INTERNET MUUT MEDIARATKAISUT MYYNTI- JA MARKKINOINTIANALYYSI

MARKKINOINTIRATKAISUT 2008 HINNASTO SHOW-LEHTI RADIO INTERNET MUUT MEDIARATKAISUT MYYNTI- JA MARKKINOINTIANALYYSI Käytettävät värit: MARKKINOINTIRATKAISUT 2008 HINNASTO SHOW-LEHTI RADIO INTERNET MUUT MEDIARATKAISUT MYYNTI- JA MARKKINOINTIANALYYSI 20 08 09 1 TEHOKKAIMMAT MARKKINOINNIN TYÖKALUT MYYNNIN ERI VAIHEISIIN

Lisätiedot

SBS Media Online paikallisesti

SBS Media Online paikallisesti SBS Media Online paikallisesti SBS Online läsnä kohderyhmäsi arjessa Keski-Suomessa Sivuston vahva haltuunotto Interstitiaali tai DHTML herättää huomion, tapetti+paraati on läsnä pidemmän aikaa. Mainospaikoilla

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntatilaisuus 7.4.2016

Kymenlaakson maakuntatilaisuus 7.4.2016 Kymenlaakson maakuntatilaisuus 7.4.2016 Kymenlaakson maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Seuraa Kuntaliittoa ja keskustele

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

Esitteet. Hyvinvointitoimi laatii monitoimihallin tarjonnasta uuden esitteen Postitetaan kesä-pomarkkulaisille Jaetaan 450 kpl toukokuussa

Esitteet. Hyvinvointitoimi laatii monitoimihallin tarjonnasta uuden esitteen Postitetaan kesä-pomarkkulaisille Jaetaan 450 kpl toukokuussa Esitteet Yrityksiä ja yhteisöjä lähestytään kirjeitse Paikkakuntalaiset Ulkopaikkakuntalaiset Huhtikuussa 300 kpl Markkinoidaan mahdollisuutta järjestää tykypäivä monitoimihallilla Hyvinvointitoimi laatii

Lisätiedot

Tulevaisuuden radio. Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tuija Aalto YLE Uudet palvelut Tulevaisuus Lab

Tulevaisuuden radio. Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tuija Aalto YLE Uudet palvelut Tulevaisuus Lab Tulevaisuuden radio Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tulevaisuus Lab Mediakäytön muutoksien ennakointi Avoin innovaatio ja tuotekehitys Toimintatapana verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

OTK, ON täydennystentti 24.4.2007

OTK, ON täydennystentti 24.4.2007 1 OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Julkisoikeuden laitos FINANSSIOIKEUS Aineopinnot OTK, ON täydennystentti 24.4.2007 Vastaukset kysymyksiin 1, 2, 3a ja 3b eri arkeille. Kysymykseen 4 vastataan erilliselle

Lisätiedot

Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013

Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013 Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013 Ilta-Sanomat, Taloussanomat & ITviikko ILTA-SANOMIEN KESÄEDUT 10.6. -11.8.2013 4+1 Osta neljä, saat viidennen ilmoituksen veloituksetta. IS Sunnuntai, TV-lehti, Teemalehdet,

Lisätiedot

Venealan palveluiden ja tuotteiden visiointi

Venealan palveluiden ja tuotteiden visiointi Venealan palveluiden ja tuotteiden visiointi Janne Pekkala ja Sanna Peltonen Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu Länsi-Suomen muotoilukeskus MUOVA Wave-projekti Osa Tekesin Vene-ohjelmaa (2007-2011)

Lisätiedot

Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY. Thea Forstén 6.11.2012

Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY. Thea Forstén 6.11.2012 Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY Thea Forstén 6.11.2012 NANSO GROUP LYHYESTI Vuonna 1921 perustettu vaatetusalan perheyhtiö Tunnettuja brändejä ovat Nanso, Finnwear, Black Horse, Vogue,

Lisätiedot

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille Hengitysliitto on somessa aktiivinen Hengitysliiton löydät seuraavista sosiaalisen median kanavista tunnuksella Hengitysliitto Viestintätiimi vastaa

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2016 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2016. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Sosiaalinen media rekrytoinneissa näkemyksiä maailmalta. Johanna Uusitalo

Sosiaalinen media rekrytoinneissa näkemyksiä maailmalta. Johanna Uusitalo Sosiaalinen media rekrytoinneissa näkemyksiä maailmalta Johanna Uusitalo xkcd.com Työnhaku Yhdysvalloissa Valtava markkina TOP 3 rekrytointikanavat (syyskuu 2010): careerbuilder.com (14 M uniikkia kävijää

Lisätiedot

Case: Ceestashop. Tarina verkkokaupasta, brändäyksestä ja monikanavaisuudesta

Case: Ceestashop. Tarina verkkokaupasta, brändäyksestä ja monikanavaisuudesta Case: Ceestashop Tarina verkkokaupasta, brändäyksestä ja monikanavaisuudesta Viinin ystävän verkkokauppa Ceesta-nimi tulee esperanton kielestä sanasta ceesto, joka tarkoittaa olla läsnä, be present. Tämän

Lisätiedot

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea

Lisätiedot

Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö

Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö Me-säätiö Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen Ulla Nord 9.12.2015 ei ole olemassa meitä ja heitä. on vain me. Perustettu vuonna 2014 (virallisesti rekisteriin 2015) Säätiön taustalla peliyhtiö Supercellin

Lisätiedot

RAPALA VMC Oyj Yhtiökokous

RAPALA VMC Oyj Yhtiökokous RAPALA VMC Oyj Yhtiökokous 28.3.2019 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden toteaminen 5. Läsnä

Lisätiedot

Luottamus ja yrittäjän etiikka

Luottamus ja yrittäjän etiikka Luottamus ja yrittäjän etiikka S E I N Ä J O K I, 2 6. 4. 2 0 1 6 M I K A E L P E N T I K Ä I N E N Pasi Rahikainen Motto alkuun Voi olla eettistä toimintaa ilman luottamusta mutta ei luottamusta ilman

Lisätiedot

Television ja radion tulevaisuus. Suvi Juurakko

Television ja radion tulevaisuus. Suvi Juurakko Television ja radion tulevaisuus Suvi Juurakko Television ja radion tulevaisuus - uudet teknologiat Joukkoviestinnän linjaukset ja suunnat» Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma (VNS 4/2012 vp

Lisätiedot

Verkkomainonnan mahdollisuudet. Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011

Verkkomainonnan mahdollisuudet. Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011 Verkkomainonnan mahdollisuudet Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011 Elina Teräsvirta KTM, 31v. Tuotepäällikkö Sanoma Digital Finlandissa 2010- Displaymainonnan kehittäminen Oikotie Asunnot Oikotie

Lisätiedot

Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä

Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä SANNA LAINE SOSIAALITYÖNTEKIJÄ (YTM) KOULUTETTU KOKEMUSASIANTUNTIJA MUOTIALAN ASUIN- JA TOIMINTAKESKUS RY Missä ja miten pilotti toteutettiin A-Klinikkasäätiön

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Baarit & kahvilat WW.SIGNALPARTNERS.FI

Baarit & kahvilat WW.SIGNALPARTNERS.FI Baarit & kahvilat WW.SIGNALPARTNERS.FI Signal WiFillä saatat tehokkuuden ja hyvän asiakaskokemuksen yhteen Signal WiFi sopii esimerkiksi vierailijaverkoksi tai mobiilien maksupäätteiden yhteydeksi. Raportointityökalun

Lisätiedot

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800 KESÄ-KARUSELLI alueilla. Medioillamme saat pienellä rahalla paljon kontakteja! KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: 1/25 sivu (92 x 50 mm) molempiin lehtiin ESS.fi, itahame.fi karuselli

Lisätiedot

Kaveripiiri.fi - Selkokielen käyttäjien tapaamispaikka internetissä

Kaveripiiri.fi - Selkokielen käyttäjien tapaamispaikka internetissä Kaveripiiri.fi - Selkokielen käyttäjien tapaamispaikka internetissä Sillalla 2.2.2012 Niina Sillanpää Timo Övermark Kehitysvammaliitto Kaveripiiri helppokäyttöinen yhteisöpalvelu Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Differosta Autamme yrityksiä jalkauttamaan kohderyhmää kiinnostavaa puhetta verkkoon sisältöstrategian

Lisätiedot

Verkkomainonta SBS:llä

Verkkomainonta SBS:llä Verkkomainonta SBS:llä Yhteyshenkilöt SBS:llä Myynti: kanavien yhteyshenkilöt kaupallinen johtaja Outi Rekola, outi.rekola@sbs.fi, p. 020 747 4060 Mainostilavaraukset ja varaustilanne: kampanjasuunnittelija

Lisätiedot

Online Advertising Mainonnan panostukset

Online Advertising Mainonnan panostukset Online Advertising 212 Mainonnan panostukset TNS 212 Verkkomainonnan määrä ja kehitys 29 211 (display- ja luokiteltu, hakusanamainonta ja sähköiset hakemistot) 25 2 15 1 5 Milj. Euroa 14,7 Muutos-% 18

Lisätiedot

((^^jalkapallo^^))suomi Valko-Venäjä Elää Live Stream Online 2018

((^^jalkapallo^^))suomi Valko-Venäjä Elää Live Stream Online 2018 ((^^jalkapallo^^))suomi Valko-Venäjä Elää Live Stream Online 2018 Vierailija.,.Keskustelu.,.LIVE.,.TV.,.Suomi.,.Kanada.,.Jääkiekko.,.Elää.,.Live.,.Stream LIVEElää.,.Suomi.,.Kanada.,.Live.,.Streaming.,.Free.,.Jääkiekko.,.

Lisätiedot

Brändin rakentaminen somessa

Brändin rakentaminen somessa Terhi Aho Tulos Helsinki Oy 22.4.2016 #tuloslove Brändin rakentaminen somessa Brändin rakentamisesta johtamiseen Ennen Nyt Ei voi hallita, mutta voi vaikuttaa. Kuka johtaa yrityksen verkkoviestintää? Viestintä

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot

Käyttöohje Nokia Musiikki

Käyttöohje Nokia Musiikki Käyttöohje Nokia Musiikki 1.0. painos FI Aloita Nokia Musiikki -sovelluksen käyttö Nokia Musiikki -palvelussa voit tutustua uusiin kappaleisiin ja kuunnella vanhoja suosikkejasi. Voit ladata Nokia Musiikki

Lisätiedot