Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KK 25/2000 vp - KIRJALLINEN KYSYMYS 25/2000 vp Maatalouden varoibio kuuluvien arvopaperien luovutusvoittojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Tuloverojärjestelmän tavoitteena on kaikkien kansalaisten tasapuolinen kohtelu. Lainsäädännössä on kuitenkin kohtia, jotka johtavat veronmaksajien kohdalla kohtuuttomiin veroseuraamuksiin. Kun tällainen epäkohta tuodaan julki ja asiasta tehdään aloite, olisi lainsäädäntö pikaisesti korjattava vastaamaan verotuksen oikeudenmukaisuuden periaatetta. Maatilan varoihin kuuluvien arvopaperien luovutusvoiton verotuksen osalta on asiaa koskevan lakialoitteen käsittelyn yhteydessä todettu seuraava: "Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää nopeasti maatalouden tuloverolain muuttamisen siten, että myös maatalouteen kuuluvien arvopapereiden luovutuksesta saadut voitot verotetaan tuloverolaissa säädetyllä tavalla ja että hallitus tarvittaessa tekee esityksen siten, että sen käyttö voisi olla mahdollista jo vuoden 1999 verotusta toimitettaessa." Maatalouden varoihin kuuluvien arvopapereiden luovutusvoitot ovat nykyisen lainsäädännön mukaan maatilatalouden tuloverolain piirissä. Kun maatilan ja sen osan luovutuksesta saatua voittoa verotetaan tuloverolain mukaan, olisi oikeudenmukaista ja myös verotusta yhtenäistävää saada myös arvopaperiluovutukset tuloverolain piiriin. Asialla on kiire, koska veroilmoitusten jättöaika on jo käsillä. Verotettaessa kaikkia arvopaperiluovutuksia samalla tavalla vältyttäisiin myös hankalilta rajanvedoilta siinä, mitkä arvopaperit ovat yhteydessä maatalouden harjoittamiseen ja niin ollen maatalouden varoihin kuuluvia. Koska arvopaperit ovat tuotantoa jalostavan yhtiön osakkeita ja kyseinen tuotanto on lopetettu vuosia aikaisemmin, on kyseenalaista, kuuluvatko arvopaperit enää maatalouden varoihin vai maatalousyrittäjän muuhun varallisuuteen. Käytännössä kyse on huomattavista eroista verokohtelussa ja rajanveto on tapauskohtaista. Tuloverolain piiriin kuuluvissa luovutuksissa käytetään veron määrää laskettaessajoko hankintamenoa tai hankintameno-olettamaa. Maatilatuloverolaissa hankintahintana hyväksytään ainoastaan todellinen hankintameno. Usein maatalouden varoihin kuuluvat arvopaperit ovat osakkeita, joiden omistaminen on yhteydessä tilalla harjoitettuun tuotantoon ja osakkeet ovat olleet tilan omaisuutta useiden vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Tällöin todellisen hankintahinnan selvittäminen on käytännössä usein mahdotonta. Kun hankintameno-otettamaa ei käytetä luovutusvoiton veroa määrättäessä, on maksettava vero ylimitoitettu verrattuna tuloverolain mukaiseen luovutusvoittojen verotukseen, jossa voidaan aina vähentää vähintään 20 % luovutushinnasta hankintameno-olettamana. Useimpiin maatilatalouden arvopaperiluovutuksiin voitaisiin soveltaa jopa 50 %:n hankintahintaotettamaa tuloverolakia sovellettaessa, koska osakkeet ovat yleensä olleet tilan omaisuutta yli l 0 vuoden ajan. Edellä kuvatun perusteella maatalouden harjoittajat ovat selkeästi epäedullisessa asemassa luovutusvoiton verotuksen suhteen. Erityisesti, koska arvopapereiden omistamisen perusteena Versio 2.0

2 KK 25/2000 vp- on ollut tuotantoa jalostavan yhtiön osakkeiden omistaminen, luovutusvoitosta ei saisi koitua ankarampia veroseuraamuksia kuin arvopaperiluovutuksista tuloverolain mukaan. Monille maatalousyrittäjille on vuoden 1999 aikana tehdyistä arvopaperiluovutuksista koitumassa kohtuuttomia veroseuraamuksia, joten lainsääädännön epäoikeudenmukaisuus olisi välittömästi oikaistava niin, että lain muutoksen vaikutukset tulisivat voimaan taannehtivasti vuoden 1999 alusta. Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 :n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Aikooko hallitus eduskunnan edellyttämällä tavalla siirtää maatalouden varoihin kuuluvien arvopaperien luovutusvoittojen verotuksen tuloverolain piiriin taannehtivasti vuoden 1999 alusta lukien? Helsingissä 9 päivänä helmikuuta

3 Ministerin vastaus KK 25/2000 vp - Eduskunnan puhemiehelle Valtiopäiväjärjestyksen 37 :n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Pertti Hemmilän /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 25/2000 vp: Aikooko hallitus eduskunnan edellvttämällä tavalla siirtää maataloude1; varoihin kuuluvien arvopaperien luovutusvoittojen verotuksen tuloverolain piiriin taannehtivasti vuoden 1999 alusta lukien? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Vuoden 1993 alusta voimaan tulleen tuloverouudistuksen keskeinen piirre oli tulojen jakaminen ansiotuloihin ja pääomatuloihin. Lähtökohtana oli, että ensisijaisesti määritetään suhteellisen verotuksen piiriin kuuluvat pääomatulot. Tulon jakaminen pääomatuloon ja ansiotuloon on vaikeasti ratkaistava kysymys erityisesti yrittäjien verotuksessa. Verojärjestelmää luotaessa jako toteutettiin siten, että pääomatuloksi katsotaan yritykseen sijoitetun pääoman laskennallinen tuotto loppuosanjäädessä ansiotuloksi. Maatalouden tulo jaetaan pääomatuloksi siten, että tulosta lasketaan ensin pääomatulo-osuus maatalouteen kuuluvan nettovarallisuuden perusteella. Maatalouden varoihin kuuluvien arvopapereiden luovutusvoittojen osuus on kokonaan pääomatuloa nettovarallisuuden tuotosta riippumatta. Maatilatalouden tuloverolain 5 :n 1 momentin 14 kohdan mukaan maatalouteen kuuluvan omaisuuden tuottamat osingot ja korot yhtiöveron hyvitys mukaan lukien ovat maatalouden veronalaista tuloa. Näin myös maatalousosakkei- den mahdollinen luovutusvoitto kuuluu jaettavaan maatalouden yritystuloon. Osakkeet ja osuudet kuuluvat maatalouden varoihin, jos ne liittyvät maatalouden harjoittamiseen. Tällainen liittymäkohta voi olla esimerkiksi osakkeiden omistuksen kytkentä viljelyoikeuteen ja tähän liittyvä oikeus vedota tuottajajärjestön sopimiin ehtoihin. Jos osakkeiden omistus on selvää sijoitustoimintaa, osakkeita ei lueta maatalouden varoihin. Tällöin luovutusvoitto verotetaan tuloverolain mukaan ja luovutusvoiton laskennassa sovelletaan hankintameno-olettamaa. Jos maataloustoiminta lopetetaan, osakkeet ja osuudet siirretään yksityistalouteen. Jos ne myöhemmin myydään, luovutusvoittoon sovelletaan tuloverolain säännöksiä ja myös hankintameno-olettamaa. Kuten edellä on todettu, jako pääomatuloon ja ansiotuloon on keskeinen osa nykyistä verojärjestelmää. Jakotapa vastaa parhaiten sitä verojärjestelmän lähtökohtaa, jonka mukaan pääomatulon luonteiset erät kuuluvat suhteellisen verotuksen piiriin. Maatalouden varoihin kuuluvat osakkeet lisäävät maatalouden pääoma-osuutta. Jos myös maatalouden varoihin selvästi katsottavien arvopapereiden luovutusvoittoja laskettaessa sovellettaisiin hankintameno-olettamaa, jouduttaisiin pääomatulon ja ansiotulon määrittelyä koskevia säännöksiä tarkistamaan ja koko verojärjestelmän keskeisiä perusajatuksia harkitsemaan uudelleen. Maatalouden rakenne on muuttunut tilakoko on suurentunut ja maatalous on muuttu~ massa yhä enemmän muun yritystoiminnan kaltaiseksi. Maatalouden verotusta ei ole aiheellista muuttaa ottamalla siihen muusta yritysverotuksesta poikkeavia säännöksiä, sillä pyrkimyksenä on pikemminkin uudistaa maatalouden verotusta yhä lähemmäksi muun yritystoiminnan verotus- 3

4 KK 25/2000 vp - Ministerin vastaus ta. Näin ollen hallitus ei pidä tarkoituksenmukaisena, että maatalouden varoihin kuuluvien arvo- papereiden luovutusvoittojen verotus kuuluisi tuloverolain piiriin. Helsingissä 3 päivänä maaliskuuta 2000 Ministeri Suvi-Anne Siimes 4

5 Ministerns svar KK 25/2000 vp - Tili riksdagens talman 1 det syfte mom. riksdagsordningen anger har Ni, Fru talman, till vederbörande med1em av statsrådet översänt följande av riksdagsman Pertti Hemmilä /cent undertecknade skriftliga spörsmål SS 25/2000 rd: Å.mnar regeringen på det sätt som riksdagen förutsätter retroaktivt från början av 1999 öve~föra beskattningen av vinsten av överlåtelse av värdepapper som hör tili ett jordbruks tillgångar till att omfattas av inkomstskattelagen? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Ett centralt drag i den inkomstskattereform som trädde i kraft vid ingången av 1993 var indelningen av inkomst i förvärvsinkomster och kapitalinkomster. Utgångspunkten var att i första hand definiera sådana kapitalinkomster som omfattas av proportionell beskattning. lndelningen i kapitalinkomst och förvärvsinkomst är en fråga som är svår att avgöra särskilt när det gäller beskattningen av företagare. 1 samband med inkomstskattereformen genomfördes indelningen så att den beräknade avkastningen på kapital som investerats i företaget betraktas som kapitalinkomst, medan återstoden betraktas som förvärvsinkomst. lnkomsten av jordbruk fördelas som kapitalinkomst genom att man först utgående från inkomsten räknar ut kapitalinkomstandelen enligt den nettoförmögenhet som hör tili jordbruket. Andelen överlåtelsevinster av värdepapper som hör tili jordbrukets tiligångar är i sin helhet kapitalinkomst oberoende av avkastningen på nettoförmögenheten. Enligt 5 1 mom. 14 punkten inkomstskattelagen för gårdsbruk är dividender och räntor av egendom som hör tili gårdsbruket, medräknat gottgörelse för bolagsskatt, skattepliktiga inkomster av jordbruket. Det innebär att också eventuell överlåtelsevinst av jordbruksaktier hör tili jordbrukets företagsinkomst som skall fördelas. Aktier och andelar hör tili jordbrukets tillgångar om de ansluter sig tili idkandet av jordbruk. En sådan anknytning kan t.ex. vara en koppling mellan aktieinnehav och rätt att odla och i anslutning tili detta rätt att åberopa de villkor som avtalats av producentorganisationerna. Om aktieinnehavet klart kan definieras som placeringsverksamhet, räknas aktierna inte tili jordbrukets tillgångar. 1 så fall beskattas överlåtelsevinsten enligt inkomstskattelagen, och anskaffningsutgiftspresumtionen tillämpas när överlåtelsevinsten räknas ut. Om aktierna senare säljs, tiliämpas inkomstskattelagens beskattning av överlåtelsevinsten på försäljningen och också anskaffningsutgiftspresumtionen. Såsom ovan konsaterades är indelningen i kapitalinkomst och förvärvsinkomst central för det nuvarande skattesystemet. lndelningen motsvarar bäst den utgångspunkt för skattesystemet enligt viiken poster som har karaktären av kapitalinkomst omfattas av proportionell beskattning. Aktier som ingår i ett jordbruks tillgångar ökar jordbrukets kapitalinkomstandel. Om anskaffningsutgiftspresumtionen skulle tillämpas också vid beräkningen av överlåtelsevinsten för värdepapper som klart hör tili jordbrukets tiligångar, skulle man vara tvungen att se över bestämmelserna om definition av kapitalinkomst och förvärvsinkomst och på nytt överväga de centrala grundtankar som hela skattesystemet baserar sig på. Jordbrukets struktur har förändrats, hemmansstorleken har ökat och jordbruket håller på att förändras så att det allt mer påminner om an- 5

6 KK 25/2000 vp - Ministems svar nan företagsverksamhet. Det finns ingen anledning att ändra beskattningen av jordbruk genom att införa bestämmelser som avviker från annan företagsbeskattning, eftersom avsikten snarare är att revidera beskattningen av jordbruk så att den allt mer skall närma sig beskattningen av annan företagsverksamhet. Av denna anledning anser regeringen det inte vara ändamålsenligt att beskattningen av vinsten av överlåtelse av värdepapper som hör till ett j ordbruks tillgångar skulle omfattas av inkomstskattelagen. Helsingfors den 3 mars 2000 Minister Suvi-Anne Siimes 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 875/2001 vp Maatilan luovutusvoiton syntyminen avioeroon liittyvässä osituksessa Eduskunnan puhemiehelle Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perinnönjako ja avioeroon liittyvä omaisuuden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 434/2009 vp Varojen arvostamisen ajankohta yritysverotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Osinkotulojen verotuksessa on selvä epäkohta riippuen siitä, milloin yrityksen tilikausi päättyy.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1364/2001 vp Norjassa työssä käyvien verotus Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismaisen verosopimuksen perusteella verotetaan niitä suomalaisia, jotka työskentelevät Norjassa mutta asuvat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2012 vp Omaishoitajien asema ja verotus Eduskunnan puhemiehelle Omaishoitajat ovat korvaamaton osa vanhus- ja vammaispalveluita. Omaishoito on sekä hoitajalle että varsinkin hoidettavalle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 471/2001 vp Maa-ainesten verokohtelu Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 1993 alusta voimaan tullut pääomatulojen verotusjärjestelmä määrittelee, että maaaineksista saatavia tuloja kohdellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KK 12/1999 vp- Raimo Vistbacka /ps KIRJALLINEN KYSYMYS 12/1999 vp Oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta säädetyn lain ja asetuksen ristiriitaisuus Eduskunnan puhemiehelle ASP-lainasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 571/2006 vp Myyntivoiton verotus Eduskunnan puhemiehelle Verohallinnon myyntivoiton verotuksen ohjeiden mukaan oman asunnon myynnistä tai vaihtamisesta saatu voitto on verovapaata tuloa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 734/2006 vp Invalidivähennys kunnallisverotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Verotuksessa voidaan myöntää niin sanottu invalidivähennys lääkärin määrittelemän haitta-asteen perusteella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 145/2003 vp Metsätalouden pinta-alaverotus Eduskunnan puhemiehelle Tuloverolain (1535/1992) säätämisen yhteydessä päätettiin metsätalouden verotuksessa siirtyä vuoden 1993 alusta todellisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Kirjallinen kysymys 583. Heikkinen: Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden verotusarvojen tarkistamisesta

Kirjallinen kysymys 583. Heikkinen: Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden verotusarvojen tarkistamisesta 1992 vp Kirjallinen kysymys 583 Heikkinen: Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden verotusarvojen tarkistamisesta Eduskunnan Herra Puhemiehelle Kiinteistöjen ja osakkeiden arvot ovat laskeneet romahdusmaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 550/2008 vp Yrittäjätulon verotus sekä hankintojen poistooikeus Eduskunnan puhemiehelle Yksityisellä elinkeinonharjoittajalla tai henkilöyhtiön yhtiömiehellä yrittäjätulo jaetaan pääoma-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 389/2003 vp Metsänomistajien eriarvoinen kohtelu oman auton käyttökulukorvauksissa Eduskunnan puhemiehelle Metsänomistajia, jotkat eivät harjoita muuta maataloutta, kohdellaan eriarvoisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1026/2010 vp Matkailuautojen hiilidioksidipäästöihin perustuva todistus Eduskunnan puhemiehelle Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon. Ajoneuvoveron perusvero muuttuu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 501/2002 vp Valtra-traktorituotannon jatkuminen Suolahdessa ja Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisia Valtra-traktoreita valmistava Partek-konserni on julkisuudessa olevien tietojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1395/2001 vp Yhdistysten asema valmismatkalaissa Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin voimassa oleva valmismatkalaki on vuodelta 1994. Lain säätämisen taustalla olivat kuluttajansuojan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 969/2006 vp Talkootyön verotusohjeistuksen korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Verohallinto on antanut noin vuosi sitten ohjeen, jossa kielletään talkootyöstä saatujen varojen jakaminen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 191/2005 vp Pääomatulojen laskenta opintotuessa Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijalla voi olla opintotukilain mukaan opintorahan lisäksi muita veronalaisia tuloja toimeentulon turvaamiseksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1008/2009 vp Asuntojen myyntivoiton verotus Eduskunnan puhemiehelle Väestömme ikääntyessä ennätysvauhtia monet perheet joutuvat tänä päivänä miettimään uudelleen perheen vanhempien

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 953/2001 vp Kemira Oy:n työpaikkojen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kemira Oy:n kohdalla ollaan tekemässä omistusjärjestelyjä talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

1993 vp. Sulo Aittoniemi

1993 vp. Sulo Aittoniemi 993 vp Kirjallinen kysymys 268 Aittoniemi: Eduskuntavaalien järjestämisestä uuden hallituksen muodostamiseksi Tilanne ammattiyhdistysliikkeen ja hallituksen välisissä neuvotteluissa on ajautunut törmäyskurssille,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 392/2001 vp Indeksitarkistuksen tekeminen velkajärjestelyn elinkustannuksiin Eduskunnan puhemiehelle Yksi merkittävä ongelma velkajärjestelyissä on, ettei velallinen pysty noudattamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1187/2002 vp Kiinteistöveron perusteiden muutokset Eduskunnan puhemiehelle Verohallitus on nostanut useilla eri alueilla pääkaupunkiseudulla omakotitalojen maapohjan verotusarvoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 950/2001 vp Luonnonsuojelulain mukaisten korvausten verotuksellinen kohtelu Eduskunnan puhemiehelle Luonnonsuojelulain mukaan voidaan suojelualueen omistajalle maksaa korvaus niistä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 649/2003 vp Ulosmitatun omaisuuden realisointiajankohta Eduskunnan puhemiehelle Yksityisen henkilön tai yrityksen joutuessa maksuvaikeuksiin velkoja hakee usein saatavalleen tuomion,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KK 211/1999 vp- Jari Koskinen /kok KIRJALLINEN KYSYMYS 21111999 vp Maatalouden ympäristöohjelma vuosille 2000-2006 Eduskunnan puhemiehelle Ehdotus maatalouden uudeksi ympäristöohjelmaksi luovutettiin pari

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 750/2006 vp Digitaalisten ohjelmien lähettäminen yhteisten digisovittimien kautta Eduskunnan puhemiehelle Suomen television lähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31.8.2007. Jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2008 vp Metsäverotuksen tasapuolistaminen Eduskunnan puhemiehelle Metsäverotus muutettiin muutama vuosi sitten pinta-alaverotuksesta myyntiverotukseksi. Tämä on johtanut tilanteeseen,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1125/2006 vp Metsätalouden pääomatuloista tehtävä metsävähennys Eduskunnan puhemiehelle Metsän pääomatuloverotuksessa on metsänomistajalla oikeus tehdä metsävähennys ennen muita metsätalouden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1381/2001 vp Palo- ja pelastustoimen palkkion vaikutus sopimuspalokuntalaisen työttömyyspäivärahaan Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on tällä hetkellä noin 390 kuntaa, joissa tukeudutaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 787/2002 vp Yrityksen vaihto-omaisuuden verokohtelu Eduskunnan puhemiehelle Yritykset voivat tehdä elinkeinoverolain mukaan vuosittain käyttöomaisuuden kulumisen perusteella hankintamenoista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KK 539/1999 vp - Klaus Bremer /r KIRJALLINEN KYSYMYS 539/1999 vp Autoverolailla toteutetun EU :n perustamissopimuksen vastainen syrjintä ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen rikkominen Eduskunnan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 4/2002 vp Suomesta saadun eläkkeen määrän vaikutus ulkomaan eläkkeen sairausvakuutusmaksuun Eduskunnan puhemiehelle Suomen sosiaaliturva perustuu ansiotyön lisäksi asumiseen. Suomessa

Lisätiedot