LIONS-LIITON 60V. JUHLAVUODEN JA LIONSVIIKON AVAUS PORISSA LAUANTAINA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIONS-LIITON 60V. JUHLAVUODEN JA LIONSVIIKON AVAUS PORISSA LAUANTAINA 9.1.2010"

Transkriptio

1 LIONS-LIITON 60V. JUHLAVUODEN JA LIONSVIIKON AVAUS PORISSA LAUANTAINA Suomen Lions-liitto täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi piirimme järjesti juhlan, joka oli samalla virallinen Lions-viikon avaus. Viikkoa vietetään aina tammikuussa perustajansa Melwin Jonesin syntymäpäivän aikoihin ( s ). 107 M- piiri halusi järjestää jäsenilleen uudenlaisen juhlan, joka olisi samalla arvokas ja lioneja yhdistävä. Juhla oli kaksiosainen. TILAISUUS KESKI-PORIN KIRKOSSA Keski-Porin uusgoottilaistyylinen punatiilinen kirkko on komea nähtävyys keskellä kaupunkia Kokemäen joen rannalla. Suomen, Lions-liiton ja 107M piirin liput olivat kunniapaikalla kirkon kuorissa. Etupenkeillä pystyasennossa, lipunkantajien käsissä klubien liput olivat vaikuttava näky kauniissa kirkossa. Lähes 200 lionia puolisoineen saivat kokea harvinaisen ja kauniin tunnelman - tällä kertaa isänmaallisessa hengessä. Lääninrovasti Tapio Seppälä, myös lion, johdatteli lionaatteen hyvin tuntien kuulijoiden ajatukset oivaltamaan, että lionien palvelustyö pohjimmaltaan on aika lähellä kristinuskon perusajatuksia. Urkutaiteilija Juhani Romppanen ei säästänyt urkuja soittaessaan J.S.Bachin Toccatan ja fuuga d- mollin. Kirkon holvien jokainen soppi täyttyi mahtavasta musiikista ja sävelistä. Tilaisuuden päätteeksi laskettiin kirkkopuistossa sijaitsevalle yhdelle maamme kauneimmista sankarihaudoista Lionspiirin seppele. Suomen, Lionsliiton, piirin ja klubien liput muodostivat näyttävän kunniarivistön sankarihautausmaan sivustalle. Tapahtuma oli lyhyt ja koruton. Lumi ja pakkanen olivat kietoneet puiston puut hienoon lumi- ja huurrevaippaan, jota valaisivat talvi-illan pimeässä jouluiset valot. Kaunis ja puhutteleva hetki jäi mukanaolijoiden mieliin. JUHLA PORIN SUOMALAISELLA KLUBILLA Ilta jatkui toisenlaisissa merkeissä Porin suomalaisella klubilla. Nautittiin alkajaisiksi Lions-illan kimara eli coctail. Illan juontajana ja jutustelijana toimi tunnettu lion Pertti Harju.. Buffet-pöytä tarjosi runsaasti erilaisia kylmiä ja lämpimiä ruokapaloja, joista kukin voi valita mielihalujensa mukaan. Talonviini antoi potkua keskusteluille ja jutteluille tuttujen ja tuntemattomienkin lionien kanssa.. Ohjelmana oli musiikkipaloja. Pianomusiikkia esitti lion Alexander Bruck soittaen mm. Jean Sibeliuksen tunnetun pianokappaleen Kuusi. Lionsväki koki juhlan kohokohdan, kun 16- vuotias porilainen Timo Hautamäki päästeli hanuristaan Meksikon pikajunan ja ylimääräisenä Säkkijärven polkan. Hanuristi kertoi soittaneensa n. 6 vuoden ajan ja paras saavutus on viime kesältä Ikaalisten Kultainen harmonikkakilpailun kakkossija. Luonteva esiintyminen ja harmonikan täydellinen hallinta takaa sen, että uranvalintaa ei tarvitse tämän lahjakkuuden enää miettiä. Piirikuvernööri Pentti Hämäläinen päätti 3-tuntisen illanvieton omaan puheenvuoroonsa. Hän totesi, että tämäntapainen juhla on uudenlainen ja jonkin verran vielä hakusessa. Mutta ilta osoitti, että se toimii, lionit ja ladyt olivat tyytyväisiä ohjelmaformaattiin Sitä kannattaa ilmeisesti jatkaa ja viedä ideaa vaikkapa lohko- ja klubitasolle asti.

2 Hän totesi juhlan olleen Suomen Lionsliiton 60 juhlan merkeissä järjestetty. Juhla oli myös isänmaallinen. Siitä puhuttiin kirkossa, oli seppeleenlasku sankarihaudalle, muisteltiin kaatuneitten sotilaittemme suorittamaa aktiviteettia, joka vietiin monen kohdalla loppuun asti. Sen perustellumpaa selitystä ei tarvitse tunnuslauseellemme: Luovuta isänmaasi onnellisempana nousevalle sukupolvelle. Lionsliiton 60 v. juhla oli ohi. Piiri onnistui erinomaisesti. Ohjelma oli arvokasta, oli lions-asiaa, musiikkia/laulua, puheita, kaikkia sopivasti. Jäi todellakin aikaa myös jutteluun ja yhteyksien pitämiseen niin tuttujen kuin vieraampienkin lionien ja ja ladyjen kanssa eri puolilta 107M-piiriä.. Lämpimät kiitokset järjestäjille. PS Klubimme tarjosi kaikille 6 perustajajäsenelle + ladyille mahdollisuuden osallistua klubin kustannuksella tähän juhlaan. Valitettavasti joukko jäi pieneksi, vain allekirjoittaneet olivat mukana. Uskomme, että edustimme klubiamme parhaalla mahdollisella tavalla. Untamoiset huomioitiin ainakin kahdesti käytetyissä puheenvuoroissa. Yksi syy lienee se, että lohkomme klubeista ei ollut muuta edustusta. Kiitos Untamoiset Anja ja Seppo Eila ja Reijo

3

4

5

6

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Leijonaviikon avaus Keski-Porin kirkko klo 10.00

Leijonaviikon avaus Keski-Porin kirkko klo 10.00 1 Leijonaviikon avaus Keski-Porin kirkko klo 10.00 sopiminen seurakunnan/papin/kirkkoherran kanssa tilaisuudesta ja aikataulusta ja mahdollisesta kahvituksesta kirkkotuvalla (ensi vuonna 10.1.2016) kutsut

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-M, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-M, Finland E-mail: kalevi.sillanpaa@lions.fi www.lions.fi/m PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 8 / 2014-2015 18.2.2015 Kevätkausi on piirissä aloitettu monin juhlatilaisuuksin. Lions-viikolla tammikuun alussa useilla paikkakunnilla

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön

Lisätiedot

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella.

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 10.10.2013 LOKAKUU lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. PNAT- kokouksen oli kutsunut koolle III alueen 2. lohkon puheenjohtaja Tuomo Hokkinen.

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus Kiitos veteraanit -toimikunta Piirikoordinaattori: Jaakko Harjumäki, jaakko.harjumäki@lions.fi, 040 164 9030 PDG: Toivo Lehtinen, toivo.lehtinen@pp.inet.fi,

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

Piirikuvernöörin tiedote nro 8 / 2003_2004 29.03.2004

Piirikuvernöörin tiedote nro 8 / 2003_2004 29.03.2004 Piirikuvernöörin tiedote nro 8 / 2003_2004 29.03.2004 Hyvät klubien presidentit, lionit, puolisot ja PDG:t Talven selkä on jo taittunut ja harmaat, puolihämärät päivät vaihtuneet kevään valoisuuteen. Lionskausi

Lisätiedot

Satavuotisjuhlan WWS-päivämäärä Teema

Satavuotisjuhlan WWS-päivämäärä Teema Tavoitteet Mikä on Satavuotisjuhlan palveluhaaste? Satavuotisjuhlan palveluhaaste (CSC) on aloite, jonka avulla juhlimme lionien antaman palvelun sataa vuotta. Klubeja haastetaan järjestämään vähintään

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

Tavoitteet. 100-vuotisjuhlan vuosi. WWS-päivämäärä

Tavoitteet. 100-vuotisjuhlan vuosi. WWS-päivämäärä Tavoitteet Mikä on 100-vuotisjuhlan palveluhaaste? 100-vuotisjuhlan palveluhaaste (CSC) on aloite, jonka avulla juhlimme lionien antaman palvelun 100 vuotta. Klubeja haastetaan järjestämään vähintään yksi

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 LIONS CLUBS INTERNATIONAL PIIRI 107-N Pöytäkirja Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 Kokouksen avaus DG Torsti koskinen

Lisätiedot

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 11.-12.4. Liiton vuosikokous, seppeleenlasku, tervehdysten vastaanotto Helsingissä

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013-2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynnä@lions.fi Kauden

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

TYÖLLISYYSFOORUMI

TYÖLLISYYSFOORUMI TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä

Lisätiedot

Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015

Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015 Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Liikelahjan avulla viestitään yrityksen arvoista. Aarikka tuotteilla osoitatte

Lisätiedot

Kunniavartiot Sankarihaudoilla Lahdessa

Kunniavartiot Sankarihaudoilla Lahdessa Kunniavartiot Sankarihaudoilla Lahdessa 6.12.2017 Taustaa Valtioneuvoston kanslian toimesta on käynnistetty hanke, jossa koko Suomessa pyritään toteuttamaan kunniavartiot sankarihaudoilla itsenäisyyspäivänä.

Lisätiedot

Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa

Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 21.6.2013 KESÄKUU Kesäkuun TIETÄMÄT 5 Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa 7.-9.6. 2013 Klubimme virallisina edustajina kokoukseen osallistuivat puolisoineen varapresidentti

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

1. Kokouksen avasi piirikuvernööri Tapani Matintalo ja sen jälkeen laulettiin Leijonahenkilaulu.

1. Kokouksen avasi piirikuvernööri Tapani Matintalo ja sen jälkeen laulettiin Leijonahenkilaulu. THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- E Finland Piirikuvernööri 2012-2013 District Governor Tapani Matintalo (Anne) Puh. 050 34 24 900 tapani.matintalo@lions.fi

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 POKKINEN Lokakuu 2010 Kuva: Eero Kettunen LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 Kansainvälinen teema: Kotimainen teema: Piirimme teema: a Beacon of Hope - Toivon merkkituli Vastuu on minun Pienillä teoilla

Lisätiedot

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

Julkaisut ja logot Useimmat julkaisut (järjestön virallisilla kielillä) ja logot ovat ladattavissa järjestön verkkosivulla. (Hakusana Logo).

Julkaisut ja logot Useimmat julkaisut (järjestön virallisilla kielillä) ja logot ovat ladattavissa järjestön verkkosivulla. (Hakusana Logo). Luku 14 PR-TOIMINTA PR-toiminta piirin tasolla PR-toimintaan kuuluu Lions Clubs Internationalia koskevan informaation jakelu ja positiivisen imagon luominen järjestölle sekä miellyttävän ilmapiirin kehittäminen

Lisätiedot

Aktiivitili: 460010-297220 Hallintoitili: 460010-297238 LC-Iisalmi OSANOTTO 2011-2012 Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä

Aktiivitili: 460010-297220 Hallintoitili: 460010-297238 LC-Iisalmi OSANOTTO 2011-2012 Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2011/2012 Presidentti: Vesa Pakarinen Rahastonhoitaja: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Veli Matti Pulkka Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Pertti Halonen Nuorisoasiamies:

Lisätiedot

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Presidentti Teppo Luoto p. 050-45 84570 teppo.luoto@kolumbus.fi Lions tunnuslause - Organisations valspråk Järjestömme tunnuslause We serve - Me palvelemme - Vi tjänar

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU Miksi viides palveluväylä (uudet sukupolvet palvelu) - Mahdollistaa tehokkaan väylän paikkakunnan nuorten tukemiseen - Tarvitaan

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Presidentti Jukka Franssila GSM +385 407166607 email jukka.franssila@pp.inet.fi Sihteeri GSM +358 40 5007279 email petri.nieminen61@pp.inet.fi

Lisätiedot

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 1. Missio 2. Perusarvot 3. Nykytila-analyysi ja johtopäätökset analyyseista 4. Pelikenttä 5. Visio ja päämäärät 6. Menestyskonsepti 7. Kriittiset

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

Lions Clubs International Alue ja lohko Usein kysyttyjä kysymyksiä

Lions Clubs International Alue ja lohko Usein kysyttyjä kysymyksiä K: Miten luon oman alue-/lohko-/klubirakenteen? V: Jokaisen toimivuoden alussa tulee määrittää alueen/lohkon/klubin rakenne. Sinulla on mahdollisuus kopioida ja muokata rakennetta edelliseltä vuodelta

Lisätiedot

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus Kaupunginhallitus 425 13.10.2014 Kaupunginhallitus 437 20.10.2014 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2014 1181/07.02.02.04.00.00/2014 KH 425 Itsenäisyyspäivän viettoon Lappeenrannassa kuuluvat

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Pekka Majuri piirikoordinaattori LC Helsinki/Itä pekkaolavi.majuri@kolumbus.fi 040 755 8554 Mitä veteraanit odottavat nyt? Miksi kaikki ajaa aina ohi,

Lisätiedot

Juhlikaa uutta klubianne! Charter Night. Tapahtuman suunnittelu

Juhlikaa uutta klubianne! Charter Night. Tapahtuman suunnittelu Juhlikaa uutta klubianne! Charter Night Charter night on erityinen seremonia, jolla juhlitaan uuden lionsklubin alkua. Tämän tapahtuman aikana klubisi tunnustetaan virallisesti Lionsklubien kansainvälisen

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

Ohjelman kuvaus on ladattavissa järjestön verkkosivuilta www.lionsclubs.org. (Hakusana vastaavan summan PR-apurahat).

Ohjelman kuvaus on ladattavissa järjestön verkkosivuilta www.lionsclubs.org. (Hakusana vastaavan summan PR-apurahat). Luku 14 PR-TOIMINTA PR-toiminta piirin tasolla PR-toimintaan kuuluu Lions Clubs Internationalia koskevan informaation jakelu ja positiivisen imagon luominen järjestölle sekä miellyttävän ilmapiirin kehittäminen

Lisätiedot

14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät

14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät 14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät Lieksa 1.9.- 3.9.2017 Nuorisotapahtumat TEEMA: 100- vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen 1.3-30.4 Kirjoitelmat

Lisätiedot

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!! TORNIO KÄRPÄT - JOKERIT 2.10.2012 RAKSILA HANNU 60 vuotta Yllätys onnistui Lätkäbussilaisten järjestämä yllätys Hannun merkkipäivän kunniaksi onnistui, vaikka aluksi tuntui mutkia tulevan matkaan, kun

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Ari Lindell ja puoliso Jaana Lions Club Loimaa/Tähkä, Mäntymäentie 5, 32210 LOIMAA GSM Ari 050-544 2979 GSM Jaana 050-387 1127

Lisätiedot

KOTEJA HAITILLE. Suomen Lionien projekti 2011-13. Lions Clubs International MD 107 Finland. Yhteistyötä parhaimmillaan

KOTEJA HAITILLE. Suomen Lionien projekti 2011-13. Lions Clubs International MD 107 Finland. Yhteistyötä parhaimmillaan MD 107 Finland KOTEJA HAITILLE Suomen Lionien projekti 2011-13 Yhteistyötä parhaimmillaan Suomen Lions-liitto ry Apua Haitille ry Youth with a Mission New Vision Ministeries MD 107 Finland Miksi rakennutimme

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 22.8.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen Viestintä on mahdollisuus Auvo Mäkinen Sisäinen viestintä, visio Jäsenistö tietää toimintamme tavoitteet Jäsenistö saa aktiivisesti tietoa yhteisistä hankkeista Jäsenistö pystyy vaikuttamaan asioihin Syntyy

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto

Lisätiedot

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat LIONS CLUB HELSINKI/VALLILA 21.3.2017 Piiri 107 N, I Alue, 2. lohko http://www.verkkoviestin.fi/lionshkivallila/ LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA 2017 2018 Toiminnan teemat ja raamit Toimintamme

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Näin me sen teimme RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Ylivieskan Rotary klubi Ylivieskan Jokivarsi Rotary klubi Haapaveden Rotary klubi Oulaisten Rotary klubi 22.3.2014 MARTTI MATIKAINEN 1 OHJELMA RYLA-JOHTAMISSEMINAARI

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Julkaisija: Piiritoimisto Osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 MÄNTSÄLÄ Puhelin: 019 6871 300 E-Mail:

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

TARINAT VIESTINNÄN YTIMENÄ. Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja

TARINAT VIESTINNÄN YTIMENÄ. Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja TARINAT VIESTINNÄN YTIMENÄ Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja Wanha tarina Kolme vaihtoehtoa Jos me emme tee mitään Jäsenkuntamme ikääntyy Meidän järjestömme näivettyy Me menetämme

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS LIONS CLUB IVALO RY 2007 2008

TOIMINTAKERTOMUS LIONS CLUB IVALO RY 2007 2008 TOIMINTAKERTOMUS LIONS CLUB IVALO RY 2007 2008 Hallituksen vaihtokokous pidettiin 13. 06.2007 ja hallitukseen kuuluivat: Presidentti Reijo Timperi 1.varapresidentti Mikko Kööpikkä Past presidentti Pentti

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 päätöksellä palveluaktiviteetti sotiemme veteraanien hyväksi. Kokouksen päätös perustui

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524

Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524 Kaupunginhallitus 524 30.10.2017 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2017 896/07.02.02.04.00.00/2017 KH 524 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Tapahtumatoiminnan

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Hyvä aloittavien lionjohtajien instituutin osallistuja, Sinut on valittu osallistumaan aloittavien lionjohtajien instituuttiin, onneksi olkoon! Tämän

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Lotta-patsas Kirkkokadulla

Lotta-patsas Kirkkokadulla Kaupunginhallitus 473 29.10.2012 Kaupunginhallitus 497 12.11.2012 ITSENÄISYYSPÄIVÄN TILAISUUDET 6.12.2012 733/014/2012 KH 473 Kaupungin, seurakuntayhtymän, Maasotakoulun, rajavartiostojen ja järjestöjen

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.

Lisätiedot

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli rompetorin pitäminen hakkapeliittatapahtuman yhteydessä.

Lisätiedot

Jäsentoimikunnan puheenjohtaja - klubin jäsenjohtaja - GMT. Jukka Kärkkäinen Liiton jäsenjohtaja

Jäsentoimikunnan puheenjohtaja - klubin jäsenjohtaja - GMT. Jukka Kärkkäinen Liiton jäsenjohtaja Jäsentoimikunnan puheenjohtaja - klubin jäsenjohtaja - GMT Jukka Kärkkäinen Liiton jäsenjohtaja 27.5.2015 esittäjän etunimi sukunimi 2 Jäsenjohtajan avainalueet Lionsklubin virallinen virkailija, joka

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(6) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kuva 1 Tässä vielä harjoiteltiin Viimeisiä veneitä Anne-Maija näyttää sanoja etupenkissä Itsenäisyyspäivänä olikin sunnuntai ja perinteinen

Lisätiedot

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää

Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää Päivitetty 8.10.2014 1 Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää Uusi viestintäkanava M-piiriin Lions Monta tapaa tehdä hyvää on Lions-liiton sisäisen ja ulkoisen markkinoinnin uunituore ydinviesti. Uutta sanomaamme

Lisätiedot

Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi

Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi 10.1.2014 Itämeri-tiedotustilaisuus Riihimäellä Piirikuvernööri Ilkka Torstila DG 1420 Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi Maailmanlaajuinen Rotary International -järjestö perustettiin

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

Lions-ansiomerkeistä

Lions-ansiomerkeistä Lions-ansiomerkeistä Keskeisiä periaatteita Lions-ansiomerkkejä anottaessa, myönnettäessä ja käytettäessä ovat: Yhdestä ansiokkaasta työstä palkitaan vain kerran Samalle henkilölle voidaan myöntää vain

Lisätiedot

HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2008-2009. Tiedotussihteeri: Laitinen Samuli Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili 460010-297238

HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2008-2009. Tiedotussihteeri: Laitinen Samuli Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili 460010-297238 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2008-2009 Presidentti: Risto Pehkonen Rahastonhoitaja: Pertti Halonen 1.varapresidentti: Clubimestari: Vesa Jarmo Falck Pakarinen Klubimestari Sakari Kinnunen 2.varapresidentti:

Lisätiedot

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

PIIRIN VUOSIKOKOUS JA VUOSIJUHLA 2014 26.4.2014 Kisko, Salo

PIIRIN VUOSIKOKOUS JA VUOSIJUHLA 2014 26.4.2014 Kisko, Salo LCI:n piirin 107A vuosikokous ja vuosikokousjuhla pidetään lauantaina 26.4.2014 Kiskossa Kiskohallissa, osoitteessa Kiskontie 2260 A, oheisen ohjelman mukaisesti. OHJELMA 09.00 10.00 Vuosikokousedustajien

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.11.2014 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen 23.11.2014 ARS koulutus 2 Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet. Tervehdyssanat lipun naulaustilaisuudessa Askaisten kirkossa 28.5.2016 1 Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 11.11.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Kokouksessa mm. vahvistetaan tulo ja menoarvio sekä päätetään liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudesta

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu 13.2.2008 PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 TAPAHTUMAHISTORIA 21 vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu on yksi Lionsjärjestön nuoriso-ohjelmista. Kilpailu on yleinen

Lisätiedot

Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili: 460010-297238 LC-Iisalmi OSANOTTO 2011-2012. Marra s. Joul u. Tamm i

Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili: 460010-297238 LC-Iisalmi OSANOTTO 2011-2012. Marra s. Joul u. Tamm i HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2011/2012 Presidentti: Vesa Pakarinen R Rahastonhoitaja: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Veli Matti Pulkka Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Peertti Halonen Nuorisoasiamies:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA DGE Seppo Saarela

TOIMINTASUUNNITELMA DGE Seppo Saarela TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 DGE Seppo Saarela Lionsjärjestön visio Järjestö on vapaaehtoisten, yhteiskunnallisten ja humanitaaristen palvelujen maailmanlaajuinen johtaja. Suomen lionstoiminnan visio

Lisätiedot