Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa"

Transkriptio

1 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA KESÄKUU Kesäkuun TIETÄMÄT 5 Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa Klubimme virallisina edustajina kokoukseen osallistuivat puolisoineen varapresidentti Kari Heikkilä ja lion Paula Pulkkinen sekä sihteeri Simo Loman ja lion Ritva Loman. Lisäksi äänivaltaisena edustajana klubimme PDG Terho Mäkimartti ja Tuula Mäkimartti. Osallistujien puolisot olivat mukana myös Tornio Mamsellien lioneina ja Tuula (presidentti) ja Paula (sihteeri) klubinsa virallisina edustajina. Tämä joukko muodosti L-piirin Tornion edustuksen. Kokouspaikalle saavuttiin L-piiristä sekä yhteiskuljetuksella että omalla autolla kukin aikataulunsa ja oheisohjelmansa mukaan. Rovaniemeltä startannut Niemelän bussi toi paikalle L-piirin pääjoukon Jarmo Rastaan toimiessa matkanjohtajana.

2 Klubimme sihteeri Simo ja lionpuoliso Ritva valmistautuvat kokouksen aloitusseremonioihin. Omilla autoillaan erilaisten aikataulutusten vuoksi Heinolan Vierumäelle saapuivat perjantai-iltana Kari ja Paula sekä Terho ja Tuula jo torstaina.

3 Kari ja Simo ikuistettuna lippuparaatin järjestäytymispaikalla. Kaikki kunnossa... Siellä Simo heiluttelee komeasti klubimme tunnusta. Helteinen sää ja lähelle saunan lämpötiloja kohonnut paahde koetteli lippumarssiin valmistautuvien kuntoa - vaan ilman pyörtymisiä selvittiin Runsaalla nesteytyksellä oli tässäkin tärkeä roolinsa.

4 L-piirin osasto alkaa olla valmiina. Eturivistössä tulevan kauden piirikuvernööri Raija Väre ja puoliso PDG Timo Allenius, jotka näin tulevat olemaan L- piirin ensimmäinen piirikuvernööripariskunta. Heidän vierellään LC Pellon klubia edustava ensimmäinen varapiirikuvernööriehdokas Markku Ilmavirta. Koko valtakunnan klubien komea lippumeri valmiina piireittäin järjestäytyneenä astumaan juhlavasti kokoustilaan, missä liput asetettiin niille varattuihin telineisiin vuosikokouksen ajaksi reunustamaan päänäyttämön molempia sivustoja.

5 Häikäisevän kirkkaasta oviaukosta juhlasalin pimeyteen marssiva valtaisa lippujen joukko soljui ennalta sovittuihin asemiinsa päättäväisin marssin askelin katsojalle tunnistamattomien silhuettimaisten mustien hahmojen käsissä.

6 Kokouspaikkakunnaksi vuodelle 2017 ehdolle asettunut Rovaniemi klubeineen oli pystyttänyt kokouspaikalle aluettaan esittelevän osaston. Tämä joukkue ei enää esittelyjä kaipaa - valmiina ollaan tärkeisiin äänestyksiin.

7 Näin ovat Tornio/Pudas presidentin ja sihteerin äänillä lausunut oman mielipiteensä tehtävien valintojen ja ratkaisujen suhteen. Ja hyvinhän valinnat onnistuivat suunnitelmien mukaan, vaikka Rovaniemi ei tällä kertaa tullutkaan valituksi.

8 Lauantain iltajuhlaan virittäydyttiin helteisen päivän päätteeksi raikkaiden mehujuomien voimalla. Simo nosti sunnuntain äänestyksessä ryhdikkäästi keltaisen lipun äänestämällä yksimielisen jäsenistön ylivoimalla nurin kuvernöörineuvoston esityksen, jossa Lionsliitto olisi lähtenyt tukemaan diabetesliiton toimintaa heidän tekemänsä anomuksen pohjalta. Tällaiseen suostuminen olisi avannut pään ja paineen lukemattomien muidenkin vaikeiden sairauksien järjestöjen auttamiseksi.

9 Elektit puolisoineen iltajuhlassa, kun ilta oli vielä nuori ja ruokailu vain kaukainen haave. Nyt on ateria nautittu ja uudet kuvernöörielektit esitelty ja L-piirin ensimmäinen kuvernööripari Raija & Timo kukitettu.

10 Myös piirikuvernöörimme Matti ja Emma toivat onnitteluadressin Raijalle kaikilta mukana olleilta L-piirin lioneilta. Kuvat tähän TIETÄMÄT julkaisuun näppäilivät Simo ja Kari ja niistä koosteen kasaili ja rajaili Kari

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella.

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 10.10.2013 LOKAKUU lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. PNAT- kokouksen oli kutsunut koolle III alueen 2. lohkon puheenjohtaja Tuomo Hokkinen.

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5 93600 Kuusamo GSM Raija+35840 7390 413 Timo +358400 2890140 E-mail: raija.vare@lions.fi, www.lions.fi/l

Lisätiedot

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5, 93600 Kuusamo GSM Raija +35840 7390 413, Timo +358400 289 140 E-mail: raija.vare@lions.fi

Lisätiedot

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri SUOMEN LIONS-LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4/2012-2013 MK 22.11..2012 1 (7) Julkaistaan www.lions.fi HALLITUS AIKA Perjantai 16.11.2012 klo 11.00 12.41 PAIKKA Hotelli Cumulus, Hämeenlinna LÄSNÄ Seppo Söderholm

Lisätiedot

Oma vihtamestarimme Reino ohjasti tekijöitä ja sitoi Paulan kokoaman nipun mallivihdaksi, joka ensimmäisenä ripustettiin telineelle.

Oma vihtamestarimme Reino ohjasti tekijöitä ja sitoi Paulan kokoaman nipun mallivihdaksi, joka ensimmäisenä ripustettiin telineelle. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 31.7.2013 HEINÄKUU heinäkuuntietämät 1 Paikka: Kutsu oli käynyt klubimme vihta-aktiviteetin pariin torstaille 18.7. Reino ja Rauni Alatalon kesäpaikkaan Tornion Vojakkalan

Lisätiedot

joulukuun TIETÄMÄT 5 Kari & Paula Simo & Ritva Joulukuun TIETÄMÄT päättää syyskauden pikkujoulutunnelmissa Tornion VPK:n juhlatiloissa.

joulukuun TIETÄMÄT 5 Kari & Paula Simo & Ritva Joulukuun TIETÄMÄT päättää syyskauden pikkujoulutunnelmissa Tornion VPK:n juhlatiloissa. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 4.12.2013 JOULUKUU joulukuun TIETÄMÄT 5 Joulukuun TIETÄMÄT päättää syyskauden pikkujoulutunnelmissa Tornion VPK:n juhlatiloissa. Simo & Ritva Kari & Paula Itse juhlahetki asettui

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

4 Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksessa on läsnä piirihallituksen jäseniä, toimikuntien puheenjohtajia, PDG:t, leijonia, puolisoita, yhteensä 49.

4 Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksessa on läsnä piirihallituksen jäseniä, toimikuntien puheenjohtajia, PDG:t, leijonia, puolisoita, yhteensä 49. Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

Suomen Lions-liiton 64. vuosikokous Joensuu Rekisteröityjä klubien virallisia edustajia oli 838, jotka edustivat 421 klubia

Suomen Lions-liiton 64. vuosikokous Joensuu Rekisteröityjä klubien virallisia edustajia oli 838, jotka edustivat 421 klubia Suomen Lions-liiton 64. vuosikokous Joensuu 9. 11.6.2017 Rekisteröityjä klubien virallisia edustajia oli 838, jotka edustivat 421 klubia Suomen Lions-liitto ry:n ja Moninkertaispiirin 107 vuosikokous Årsmötet

Lisätiedot

Tietoa Hampurin vuosikokouksesta - Ilmoittautumisohjeet ja tietoa matkoista

Tietoa Hampurin vuosikokouksesta - Ilmoittautumisohjeet ja tietoa matkoista Tietoa Hampurin vuosikokouksesta - Ilmoittautumisohjeet ja tietoa matkoista Hampuri kutsuu 96. kansainvälinen vuosikokous järjestetään Hampurissa 5. - 9.7.2013 Ohjelma: Perjantai 5.7. Näyttelyhalli ja

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Klubin tiedot ja virkailijat MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.0 24.7.2015 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,

Lisätiedot

Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi

Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi Viimeksi päivitetty 26.02.2013 14:34 1. NIMI Piirin nimi on LIONS-PIIRI 107-. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi. Piirin toimintaalue on Lions Clubs Internationalin

Lisätiedot

D107-I PIIRIKOKOUS

D107-I PIIRIKOKOUS D107-I PIIRIKOKOUS 25.4.2015 PÖYTÄKIRJA Aika: 25.4.2015 klo 12:45-15:47 Paikka: Kokkokankaan seurakuntakeskus, Kissaojantie 12 Kempele Läsnä: Liite 1, klubien valtakirjat, 36 kpl. Edellisen piirikokouksen

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TOUKOKUU

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TOUKOKUU 2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 31.5.2014 TOUKOKUU Touko TIETÄMÄT 10 Aika: 9.5.2014 klo 19.00 Paikka: E-City Bed & Breakfast! 1. Kokouksen avaus Presidentti Kari Heikkilä ja puoliso Paula sekä sihteeri Simo

Lisätiedot

1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus

1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus 1 (7) LCKemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2015 2016 2 (7) 1. YLEISTÄ Toimintakaudella 1.7.2015 30.6.2016 Merenhelmet osallistuivat aktiivisesti kuukausikokoukseen ja erilaisiin palveluaktiviteetteihin.

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

Lions piiri 107-L TOIMINTAKERTOMUS kaudelta

Lions piiri 107-L TOIMINTAKERTOMUS kaudelta Lions piiri 107-L TOIMINTAKERTOMUS kaudelta 2015 2016 Piirihallitus Luostolla ensimmäisessä kokouksessa 5.9.2015 2 Toimintakertomus kaudelta 2015 2016 107-L Sisältö: - Yleistä - Kansainväliset valinnat

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Piirikuvernöörin korvaussäännöt

Piirikuvernöörin korvaussäännöt Piirikuvernöörin korvaussäännöt Piirikuvernöörit voivat hakea korvausta seuraavista menoista. Kaikki matkat tulee tehdä mahdollisimman edullisesti. 1. KORVATTAVAT TAPAHTUMAT a. KLUBIVIERAILUT Jotta varmistetaan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Lions 107 G piirin vuosikokous 26.4.2014 klo 15.00 Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame

PÖYTÄKIRJA Lions 107 G piirin vuosikokous 26.4.2014 klo 15.00 Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame PÖYTÄKIRJA Lions 107 G piirin vuosikokous 26.4.2014 klo 15.00 Muuramen kulttuurikeskus, Nisulantie 1 40950 Muurame Hiljainen hetki edellisen piirikokouksen jälkeen ajasta ikuisuuteen siirtyneiden lionien

Lisätiedot

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli rompetorin pitäminen hakkapeliittatapahtuman yhteydessä.

Lisätiedot

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Maarit Kuikka GS sihteeri

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Maarit Kuikka GS sihteeri MK 24.6.2013 Sivu 1 (7) KUVERNÖÖRINEUVOSTO AIKA Perjantai 7.6.2013 klo 13.00 14.03 PAIKKA Hotelli Scandic Vierumäki, Heinola LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä VCC

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu 13.2.2008 PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 TAPAHTUMAHISTORIA 21 vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu on yksi Lionsjärjestön nuoriso-ohjelmista. Kilpailu on yleinen

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 Heinolassa päätti yksimielisesti toteuttaa kauden 2014-2015 aikana palveluaktiviteetin sotiemme veteraaneille (Tammenlehväsukupolvi)

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2016-2017 Jarmo Hietala ja puoliso Paula Distriktsguvernör, DG 2016-2017 Jarmo Hietala och maka Paula Lions Club

Lisätiedot

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä MK 4.6.2013 Sivu 1 (7) KUVERNÖÖRINEUVOSTO AIKA Perjantai 7.6.2013 klo 13.00 PAIKKA Hotelli Scandic Vierumäki, Heinola LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä VCC KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2016-2017 Jarmo Hietala ja puoliso Paula Distriktsguvernör, DG 2016-2017 Jarmo Hietala och maka Paula Lions Club

Lisätiedot

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus 13.9.2014 Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Marja Sundström-Pullinen. CM, presidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin sekä jäsenjohtajan tehtävät

Lisätiedot

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

Piirikuvernöörin tiedote nro 8 / 2003_2004 29.03.2004

Piirikuvernöörin tiedote nro 8 / 2003_2004 29.03.2004 Piirikuvernöörin tiedote nro 8 / 2003_2004 29.03.2004 Hyvät klubien presidentit, lionit, puolisot ja PDG:t Talven selkä on jo taittunut ja harmaat, puolihämärät päivät vaihtuneet kevään valoisuuteen. Lionskausi

Lisätiedot

PIIRIN VUOSIKOKOUS JA VUOSIJUHLA 2014 26.4.2014 Kisko, Salo

PIIRIN VUOSIKOKOUS JA VUOSIJUHLA 2014 26.4.2014 Kisko, Salo LCI:n piirin 107A vuosikokous ja vuosikokousjuhla pidetään lauantaina 26.4.2014 Kiskossa Kiskohallissa, osoitteessa Kiskontie 2260 A, oheisen ohjelman mukaisesti. OHJELMA 09.00 10.00 Vuosikokousedustajien

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 päätöksellä palveluaktiviteetti sotiemme veteraanien hyväksi. Kokouksen päätös perustui

Lisätiedot

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2011-2012 Kuva; Vallanvaihto Äijälässä kauden 2010-2011 presidentti Heleena Talala ja tuleva presidentti Maija Järvenpää LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Webkoulutus 10.11.2012

Webkoulutus 10.11.2012 Webkoulutus 10.11.2012 Yleistä kotisivuista Ohjelma Lions liiton ohjeet websivuista Kotisivut Lions-liiton palvelimella Kotisivujen pohjamateriaali Kompozer ohjelma ja sen käyttö 10.11.2011 DC Mika Mustonen

Lisätiedot

Kärppämatsi Oulun Raksilassa ja Kaamoksen kaatajaiset Merihelmessä Tanssijalka vipattaa kohti Merihelmeä... ja kevättä

Kärppämatsi Oulun Raksilassa ja Kaamoksen kaatajaiset Merihelmessä Tanssijalka vipattaa kohti Merihelmeä... ja kevättä 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 20.2.2013 HELMIKUU HelmikuunTIETÄMÄT 2 Kärppämatsi Oulun Raksilassa ja Kaamoksen kaatajaiset Merihelmessä Tanssijalka vipattaa kohti Merihelmeä... ja kevättä lauantaina 16.2.

Lisätiedot

Suomen Lions-liiton 63. vuosikokous ja juhla Turussa

Suomen Lions-liiton 63. vuosikokous ja juhla Turussa Yhdessä tekemällä tavoitteisiin! Tillsammans når vi målen! Piiri 107-A Suomen Lions-liiton 63. vuosikokous ja juhla Turussa 27-28.5.2016 Lions-liiton vuosikokous ja -juhla Suomen Lions-liiton 63. vuosikokous

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2011 2012 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Lions-liiton vuosikokous 2013 Heinolassa teki päätöksen palveluaktiviteetista sotiemme veteraanien hyväksi

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Pekka Majuri piirikoordinaattori LC Helsinki/Itä pekkaolavi.majuri@kolumbus.fi 040 755 8554 Mitä veteraanit odottavat nyt? Miksi kaikki ajaa aina ohi,

Lisätiedot

LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2012 2013

LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2012 2013 LC Kemi/Merenhelmet Toimintakertomus 2012 2013 Klubimme ensimmäinen Melvin Jones tunnustus Liisa Blässarille 19.9.2012. YLEISTÄ Toimintakausi 1.7.2012 30.6.2013 8. toimintavuosi JÄSENET Jäsenmäärä 1.7.2012

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Klubin tiedot ja virkailijat MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 28.3.2017 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,

Lisätiedot

1. Kokouksen avasi piirikuvernööri Tapani Matintalo ja sen jälkeen laulettiin Leijonahenkilaulu.

1. Kokouksen avasi piirikuvernööri Tapani Matintalo ja sen jälkeen laulettiin Leijonahenkilaulu. THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- E Finland Piirikuvernööri 2012-2013 District Governor Tapani Matintalo (Anne) Puh. 050 34 24 900 tapani.matintalo@lions.fi

Lisätiedot

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 Vaihtokokous pidettiin Muurasjärvellä luonnon helmassa. Maija Järvenpää luovutti presidentin vastuun Kreetalle. LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Klubipresidentti. - Johdonmukainen ja joustava

Klubipresidentti. - Johdonmukainen ja joustava Klubipresidentti - Johdonmukainen ja joustava Tervetuloa presidenttikoulutukseen! Minä olen NN ja nyt vietämme kaksi tuntia yhdessä ja tutkimme lions-klubipresidentin tehtävää eri näkökulmista Minä olen

Lisätiedot

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 STRATEGIA 2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 Maan mahti voimakkain on yhteistyö VISIO 2015 Me olemme tunnettuja palveluistamme

Lisätiedot

Organisaatio Mitä titteleiden takana?

Organisaatio Mitä titteleiden takana? Lions Clubs International MD 107 Finland Organisaatio Mitä titteleiden takana? Uusien leijonien koulutus- ja keskustelutilaisuus 3.10.2013 DC Leena Lehtonen LION-ORGANISAATIO Lionit Lions-klubit Piirit

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International LIONS-PIIRIN 107-I OHJESÄÄNTÖ 1. NIMI Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107- I ja sen kotipaikka käsittää Oulun, Raahen ja Kainuun talousalueet, pois lukien Koillismaan kunnat Pudasjärvi, Kuusamo, Taivalkoski

Lisätiedot

Thorleif Johansson LIITTEET 132, 137, 139, 140/1-2, 141, 142/1-2, 143 145, 147/1-3, 148/1-3, 149, 150/1-3, 151

Thorleif Johansson LIITTEET 132, 137, 139, 140/1-2, 141, 142/1-2, 143 145, 147/1-3, 148/1-3, 149, 150/1-3, 151 SUOMEN LIONS-LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7/2012-2013 MK 19.2.2013 1 (11) Julkaistaan www.lions.fi HALLITUS AIKA Perjantai 15.2.2013 klo 11.10 15.25 PAIKKA Hotelli Savonsolmu, Pieksämäki LÄSNÄ Seppo Söderholm

Lisätiedot

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan.

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland. Piirikuvernööri, DG 2012-2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Distriktsguvernör DG 2012 2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Lions

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015

Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015 Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015 We Serve Me Palvelemme Viihteellä Vuokatissa 6.5.2011 1 Vuokatti 2015 - vuosikokous Sotkamon Lions-klubit, LC Sotkamo ja LC Sotkamo/Vuokatti, ovat

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Klubin tiedot ja virkailijat MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.1 4.4.2016 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 27.2.2014 HELMIKUU. Helmi TIETÄMÄT 7

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 27.2.2014 HELMIKUU. Helmi TIETÄMÄT 7 2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 27.2.2014 HELMIKUU Helmi TIETÄMÄT 7 Helmikuun Tietämien matkassa syöksytään ensin lätkämaailmaan seuraamaan Kärppien ja Jokerien kamppailua Raksilassa. Leijonajoukkueessa mukana

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-M, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-M, Finland E-mail: kalevi.sillanpaa@lions.fi www.lions.fi/m PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 8 / 2014-2015 18.2.2015 Kevätkausi on piirissä aloitettu monin juhlatilaisuuksin. Lions-viikolla tammikuun alussa useilla paikkakunnilla

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 22.8.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry:n säännöt Sivu 1 (5)

Suomen Lions-liitto ry:n säännöt Sivu 1 (5) Suomen Lions-liitto ry:n säännöt Sivu 1 (5) 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen Lions-liitto ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue Suomi. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

Sihteerin avaintehtävät

Sihteerin avaintehtävät SIHTEERIN OPAS Sihteerin avaintehtävät 1. Toimia presidentin oikeana kätenä sekä hallituksen että klubikokouksissa. 2. Liiton jäsenrekisterin ylläpito. (uudet jäsenet, eroavat jäsenet, jäsenten yhteystietojen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 107-F -PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 Vuoden teemat: Kansainvälisen presidentin teema: Ihmisyys - Sopusointu - Arvokkuus Kotimainen teema: Monta tapaa tehdä hyvää - Många

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 LIONS CLUB MYLLYKOSKI RY 1 ( 5 ) TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2010 2011 oli klubin 44. toimintavuosi. LC Myllykoski on perustettu 22.11.1967. Kansainvälisenä presidenttinä (IP)

Lisätiedot

INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT

INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT 2 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND)... 1 SÄÄNNÖT... 1 NIMI... 3 JÄSENET...

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry:n säännöt

Suomen Lions-liitto ry:n säännöt Suomen Lions-liitto ry:n säännöt Viimeksi päivitetty 03.09.2012 14:24 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen Lions-liitto ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue Suomi. Yhdistystä

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Tapani Matintalo DG Jari Vuorinen Bo Lindberg Terho Mäkimartti IPDG saapui 184 käsittelyn aikana. Thorleif Johansson MD-PRC este

Tapani Matintalo DG Jari Vuorinen Bo Lindberg Terho Mäkimartti IPDG saapui 184 käsittelyn aikana. Thorleif Johansson MD-PRC este SUOMEN LIONS-LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 10/2012-2013 MK 3.5.2013 1 (8) HALLITUS AIKA Keskiviikko 24.4.2013 klo 10.00 13.17 PAIKKA Lions-talo, Kirkonkyläntie 10 Helsinki LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

Veroilmoitus verkossa

Veroilmoitus verkossa SUOMEN LIONS-LIITTO RY Veroilmoitus verkossa Suomen Lions-liitto ry:n ja Verohallinnon yhteishanke Kari T. Ahonen 7.3.2012 Projektisuunnitelma siitä kuinka Suomen Lions-liitto ry:n jäsenet verohallinnolta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi

Lisätiedot

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen Puolisokoulutus Piirikokous 26.4.2014 Muurame Taru Rytkönen Lions-periaatteet Pidä päivätyötäsi kutsumuksena ja hoida työsi niin, että herätät luottamusta Pyri tekemään työsi menestyksellisesti. Olet oikeutettu

Lisätiedot

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia.

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia. 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 2009 YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toiminnan tarkoitus ja sisältö TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toimintavuonna 2008 2009 viisikymmentä vuotta täyttäneen Lions Club Rovaniemi/Ounasvaaran

Lisätiedot

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8. Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.2009 1 (3) Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunnan TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45.

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45. Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 2 / 2012-2013 Lauantai 1. joulukuuta 2012 klo 9.30 14.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio PÖYTÄKIRJA 2. VDG Pekka Seppä toivotti kokousvieraat tervetulleeksi kauden

Lisätiedot