Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys"

Transkriptio

1 Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

2 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen ARS koulutus 2

3 Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä Tavoitteena on tukea omilla päätöksillä suomalaisten klubien palveluaktiviteetteja ja tukea muutenkin lionstoimintaa. Sääntöjen mukaisesti säätiö vaalii maamme lionstoiminnan perustajan Arne Ritarin elämäntyötä ARS koulutus 3

4 Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: Adresseista saatavilla lahjoituksilla Hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari killan jäseniksi Ottamalla vastaan lahjoituksia ja testamentteja Sijoittamalla varat tuloa tuottavalla tavalla Hallituksen päätöksillä säätiö jakaa apurahoja klubien palveluaktiviteettien toteuttamiseksi ARS koulutus 4

5 Apurahat Säätiön hallitus myöntää apurahat, joiden hakijana voi olla klubi tai useampi klubi yhdessä. Apurahoja myönnetään palveluaktiviteetteihin, etusijalla klubien sellaiset palveluaktiviteetit, joihin sisältyy jäsenten työtunteja. ARS tukee klubin hallinnoimaa aktiviteettia enintään samalla summalla, minkä klubi itse siihen käyttää ARS koulutus 5

6 Apurahat Säätiö myöntää myös apurahoja klubeille, jotka avustavat perheille, joita on kohdannut katastrofi esim. Kuolemantapauksen tai tulipalon muodossa. Säätiö käyttää harkintaa klubilta vaadittavan palvelutyön ja/tai 50 %:n omarahoituksen osalta. Hakemuksen tulee olla Lions klubin tekemä ARS koulutus 6

7 Apurahat Apurahat haetaan AR -säätiön virallisella Internetissä olevalla hakemuslomakkeella. Liitteenä voi olla klubin vapaamuotoinen hakemusta täydentävä liite. Pakollisia liitteitä ovat hankkeen yksilöity kustannusarvio, suunnitelmat/piirustukset, toteutusaikataulu jne. Klubi voi hakea uutta apurahaa aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua edellisen apurahan myöntämisestä. Samaan kohteeseen voi hakea uutta apurahaa 3 vuoden välein ARS koulutus 7

8 Apurahat Apurahan voi hakea vain kohteeseen, jota ei ole aloitettu.palvelutyötä ei ole klubin rahoitusosuuden hankkimiseksi käytetty aktiviteettityön määrä. Hakemuksen liitteenä pitää olla klubin päätöspöytäkirja, missä klubi sitoutuu ko. palveluaktiviteetin suorittamiseen ja rahoittamiseen ARS koulutus 8

9 Apurahat Asianmukaisesti täytetty lomake liitteineen toimitetaan piirin AR-toimikuntapuheenjohtajalle, joka tarkastaa paperit, liittää siihen kirjallisen lausuntonsa ja toimittaa sen säätiön hallitukselle. Hakemusten jättämisellä ei ole määräaikaa. Hallitus käsittelee ne seuraavassa kokouksessaan ja tiedottaa klubille kirjallisesti päätöksestä. Apuraha maksetaan yhdessä tai useammassa erässä hakemuksessa ilmoitetulle pankkitilille, joka tulee olla klubin hallinnoima tili. Kaikki aktiviteetin kulut maksetaan ao. tililtä ARS koulutus 9

10 Apurahat Klubin tulee antaa selvitys apurahan käytöstä kohteen valmistuttua, kuitenkin viimeistään vuoden kuluttua myöntämispäivästä. Jos kohde ei ole tuolloin valmis, on siitä ilmoitettava säätiölle. Ellei kohdetta ole päästy aloittamaan, tulee apuraha palauttaa säätiön tilille ARS koulutus 10

11 Apurahat Selvityksen liitteenä tulee olla asianomaiset kulutositteet sekä yli euron apurahoissa myös tilintarkastajien lausunto. Lisäksi selvityksessä pitää olla klubikokouksen päätös siitä, että kohde on valmis ja luovutettu hakemuksessa mainittuun käyttöön. Apurahan käyttötarkoitusta klubi ei voi muuttaa ilman säätiön siihen antamaa lupaa. Apurahojen hakemisesta saa lisätietoja piirin ARSpuheenjohtajalta ja säätiön asiamieheltä ARS koulutus 11

12 Apurahaluokat I-luokka Säätiön apurahaohjesäännön mukainen apuraha, joka myönnetään klubin palveluaktiviteettinä suoritettavaan kohteeseen - enintään 50 % aktiviteetin rahallisista kustannuksista ARS koulutus 12

13 Apurahaluokat I-luokka Klubin oma rahasuoritus tulee olla vähintään saman suuruinen, kuin myönnettävä apuraha. Klubilaisten suorittamaa työpanosta ei rahoiteta, vaikka suoritettavat työtunnit ovat merkittävänä tekijänä apurahan määrää päätettäessä. Pienin myönnettävä apuraha on euroa ARS koulutus 13

14 Apurahaluokat II-luokka Säätiön hallitus voi harkintansa mukaan jakaa muita apurahoja kauden aikana enintään euroa palveluaktiviteetteihin. Tästä määrärahasta myönnettävä apuraha voi olla enintään 50% klubin käyttämästä rahasummasta. Anottavan apurahan tulee olla minimissään 250 euroa ja enintään euroa. Apuraha maksetaan kuitteja vastaan ARS koulutus 14

15 Apurahaluokat Kiitos veteraanit Säätiön hallitus päätti olla mukana Kiitos veteraanit projektissa klubien välityksillä siten, että säätiö myöntää klubien hallinnoimiin ja suorittamiin palveluaktiviteetteihin 50 prosentin apurahan ilman, että klubille aiheutuu siitä 3- vuoden karenssia. Aikaisempi myönnetty apuraha ei myöskään rajoita tämän apurahan käyttöä ARS koulutus 15

16 Apurahaluokat Kiitos veteraanit Klubilla on oikeus ilman karenssia hakea tätä apurahaa vain yhden kerran. Apuraha on haettava mennessä. Apuraha maksetaan esitettyjen ostolaskujen perusteella ja nosto tulee tapahtua mennessä. Klubilaisten omia kustannuksia ei avusteta ARS koulutus 16

17 Apurahaa ei myönnetä Suurin syy hakemusten hylkäämiseen on se, että rahoitusta haetaan varainhankinta-aktiviteetille, joka ei ole ohjesäännön mukainen palveluaktiviteetti. Säätiö ei tue Suomen Lions-liiton ohjelmaan kuuluvia kertaluontoisia tai jatkuvia aktiviteetteja (esim. Lions- Quest). Huume-ja päihdetyöhön ARS koulutus 17

18 Apurahaa ei myönnetä Säätiö ei tue ulkomaalaisia kohteita Säätiö ei tue klubien tai muiden tahojen historiakirjojen tekemisiä jne. Myös yhteiskunnan vastuulla olevat muistomerkit eivät kuulu säätiön avustusohjelmaan Säätiö ei myönnä apurahaa klubin tekemiin lahjoituksiin ARS koulutus 18

19 Arne Ritari -kilta Perustettu1984 Arne Ritari -killan jäsenyyttä anoo klubin hallitus oman klubinsa ansioituneelle jäsenelle Anomukseen liitetään lyhyt ansioluettelo. Allekirjoitettu jäsenanomus lähetetään Arne Ritarisäätiölle. Jäsenmaksu 850 maksetaan klubin aktiviteettitililtä anomusta jätettäessä säätiön tilille Nordea Toimitusaika on kuukausi ARS koulutus 19

20 Adressit Adressit on tarkoitettu yksittäisten leijonien, klubien, piirien tai Suomen Lions-liiton onnittelu- ja surunvalittelu-välineeksi. Adresseja voivat käyttää muutkin kuin leijonat. Adressi luovutetaan 10 euron lahjoitusta vastaan. Adressien toimitus tapahtuu oman organisaation välityksellä, piirien ARS-puheenjohtajien, piirikuvernöörien ja Lionsliiton toimiston kautta. Klubin jäsenen käyttäessä adressia hän maksaa sen klubin aktiviteettitilille ARS koulutus 20

21 ARS-puheenjohtajan tehtävät Ottaa osaa ARS:in järjestämään koulutukseen. Kouluttaa klubien ARS-lionit piirin järjestämässä koulutustilaisuudessa. Pitää piirissä adressivarastoa. Markkinoi säätiötä yhdessä PK:nkanssa piirihallituksenkokouksissa ja PNAT:ssa. Toimittaa adresseja klubeille. Informoi koko piiriä säätiön toiminnasta piirilehdessä ja Piirikuvernöörin kirjeiden kautta ARS koulutus 21

22 ARS -lionin tehtävät Toimii klubin yhteyshenkilönä Arne Ritari säätiöön. Ottaa osaa piirin järjestämään koulutukseen. Markkinoi adresseja ja Lions-ritariutta klubinkokouksissa ja puolisotapahtumissa. Hankkii klubille adresseja ARS koulutus 22

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: - adresseista saatavilla lahjoituksilla - hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari -killan jäseniksi

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

1. SÄÄTIÖ 2. PIIRI 3. KLUBI 4. ADRESSIT 5. RITARIT

1. SÄÄTIÖ 2. PIIRI 3. KLUBI 4. ADRESSIT 5. RITARIT ARS-lionin kansio LC 1. SÄÄTIÖ 2. PIIRI 3. KLUBI 4. ADRESSIT 5. RITARIT Tämä kansio on tarkoitettu klubin ARS-lionin käsikirjaksi. Piirin osioon voi piirin ARS-toimikunta lisätä omia sivujaan, klubin osioon

Lisätiedot

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle 1 (2) Hakija voi olla henkilö tai ryhmä. Sukunimi: Etunimet: Osoite: Syntymävuosi: Puhelinnumero: Sähköposti: Nykyinen työ- tai opiskelupaikka: Ryhmän

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä.

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä. A.K. CAJANDERIN RAHASTON SÄÄNNÖT Suomen Metsätieteellinen Seura on kunnioittaakseen perustajansa ja kunniapuheenjohtajansa uraa uurtavaa metsätiedemiehen elämäntyötä perustanut tammikuun 22 p:nä 1943 A.

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 AGRONOMILIITON TIEDE- JA TUTKIMUSSÄÄTIÖ P. Makasiinikatu 6 A 8, 00130 Helsinki Puh. (09) 2511 160, faksi (09) 2511 1610 Saapunut: 1 APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 A Matka-apuraha

Lisätiedot

Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015

Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015 Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015 Yleiskatsaus symposiumohjelmasta Lionien palvelut lapsille symposiumohjelman puitteissa voidaan myöntää: yksi (1) symposiumi

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

TÄYDENNYS- JA JATKOKOULUTUSRAHASTON APURAHAT 2015

TÄYDENNYS- JA JATKOKOULUTUSRAHASTON APURAHAT 2015 HAKEMUSLOMAKE Saapunut: TÄYDENNYS- JA JATKOKOULUTUSRAHASTON APURAHAT 2015 Haen apurahaa (merkitse vain yksi kohde) A Apuraha täydennyskoulutukseen B Kieliopintoihin C Jatko-opintoihin Hakijan nimi Henkilötunnus

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Pekka Majuri piirikoordinaattori LC Helsinki/Itä pekkaolavi.majuri@kolumbus.fi 040 755 8554 Mitä veteraanit odottavat nyt? Miksi kaikki ajaa aina ohi,

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus (2 )

Säätiön tarkoitus (2 ) 30.1.2012 1 Perustettu v. 1984 Perustajina Lappeenrannan kaupunki ja Viipurin Taloudellinen Korkeakouluseura ry (per. 1919, Viipuri) Peruspääoma 16.818,79 (100.000 mk) Tase 31.12.2010 ~ 7 milj. Säätiö

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten Viestintäalan tutkimussäätiö myöntää avustukset vuosittain vahvistetun budjetin mukaisesti. Säätiö voi sitoutua myös pidempiaikaisiin

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit

Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit 2017 107-G piirin aluefoorumit Marraskuu 2015 Ilkka Sainio ilkka.sainio@lions.fi 050 512 2969 Yleistä Kampanja: 2017 Teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Lupaus: 2017 tekoa nuorten hyväksi Kampanja-aika: Jo

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA

HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA 1 HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA Sukunimi, etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Arvo tai ammatti Virka tai toimi

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry:n säännöt

Suomen Lions-liitto ry:n säännöt Suomen Lions-liitto ry:n säännöt Viimeksi päivitetty 03.09.2012 14:24 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen Lions-liitto ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue Suomi. Yhdistystä

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland

Lions Clubs International MD 107 Finland Lions Clubs International MD 107 Finland 9.4.2014 Kiitos veteraanit! aktiviteetin raportointiohjeet 1. Aktiviteetin syötön valitseminen Päästäksesi aktiviteetin syöttöön valitse valikosta Klubien aktiviteettien

Lisätiedot

2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot

2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot 2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot MIKÄ ON GLT:N PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA? Tämän ohjelman kautta tarjotaan taloudellista tukea tärkeiden koulutus-

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE

APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE hakijan valokuva HUOM! Liitteet lähetettävä suoraan asiamiehelle erillisenä pdf-tiedostona 1.Hakijan henkilötiedot Sukunimi: Etunimet ( puhuttelunimi lihavoituna)

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 POKKINEN Lokakuu 2010 Kuva: Eero Kettunen LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 Kansainvälinen teema: Kotimainen teema: Piirimme teema: a Beacon of Hope - Toivon merkkituli Vastuu on minun Pienillä teoilla

Lisätiedot

Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5, 93600 Kuusamo GSM Raija +35840 7390 413, Timo +358400 289 140 E-mail: raija.vare@lions.fi

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT

PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT AVAINALUEET: GLT on piirihallituksen jäsen GLT laatii vuosittain johtajakoulutussuunnitelman yhdessä GLT -tiimin kanssa GLT laatii

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen Puolisokoulutus Piirikokous 26.4.2014 Muurame Taru Rytkönen Lions-periaatteet Pidä päivätyötäsi kutsumuksena ja hoida työsi niin, että herätät luottamusta Pyri tekemään työsi menestyksellisesti. Olet oikeutettu

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ TAVALLINEN APURAHAOHJELMA

LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ TAVALLINEN APURAHAOHJELMA LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ TAVALLINEN APURAHAOHJELMA TAVALLISTEN APURAHOJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SÄÄNNÖT TEHTÄVÄLAUSUNTO JA APURAHOJEN TÄRKEYSJÄRJESTYS LCIF:n tavalliset apurahat antavat rahoitusta

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen Derby Forum 2012-2013 DG Jukka Kärkkäinen Idea 2009-2010 Hahmottelu Kevät 2012 Työryhmän kokoaminen Syksy 2012 Kyselykaavakkeen suunnittelu Syksy 2012 Nettikysely 27.11. - 7.12.2012 Tulosten yhteenveto

Lisätiedot

Palosuojelurahaston vuoden 2016 erityisavustusten ensimmäinen hakukierros

Palosuojelurahaston vuoden 2016 erityisavustusten ensimmäinen hakukierros Palosuojelurahaston vuoden 2016 erityisavustusten ensimmäinen hakukierros Palosuojelurahasto on valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, josta voidaan myöntää harkinnanvaraisesti valtionavustuksia. Palosuojelurahaston

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE 3.10.2012

TIETOSUOJASELOSTE 3.10.2012 TIETOSUOJASELOSTE 3.10.2012 Henkilötietolaki 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Nimi Suomen Kulttuurirahasto Y-tunnus 0116947-3 Yhteystiedot PL 203 (Bulevardi 5 A) 00121 Helsinki 09-612 810 Telefaksi 09-640

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS

KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS LIONS CLUBS INTERNATIONAL FOUNDATION KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS Me välitämme. Me palvelemme. Me saamme aikaan. KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS Yleiskatsaus Kansainvälisen avun apurahojen (IAG)

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 73 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Kiinteistö Oy Helsingin Kalliolan setlementtitalon peruskorjausta koskevasta lainahakemuksesta

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry 1 DOKUMENTIN YLEISTIEDOT Dokumentti sisältää lyhennetyn tapahtumien tallennusohjeen. Mahdolliset kysymykset voit lähettää osoitteeseen lionsraportointi (at) lions.fi. 2 TAPAHTUMIEN

Lisätiedot

NUORISOVAIHTO (Youth camps and exchange)

NUORISOVAIHTO (Youth camps and exchange) 20/02/15 Minna Räisänen-Ojapalo,, MD 107-C YCEC NUORISOVAIHTO (Youth camps and exchange) Lions-järjestön tunnettu ja vakiintunut klubiaktiviteetti Kansainvälisesti hyväksytyt säännöt ja ohjeet Lähteviä

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten Viestintäalan tutkimussäätiö myöntää avustukset vuosittain vahvistetun budjetin mukaisesti. Säätiö voi sitoutua myös pidempiaikaisiin

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013-2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynnä@lions.fi Kauden

Lisätiedot

Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 DC Pirkko Kokkonen 18.7.08

Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 DC Pirkko Kokkonen 18.7.08 Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 Nuorisotyötoimikunta jakaantuu neljään osa-alueeseen: Nuorisovaihto, Lions Quest, Päihteiden vastainen työ ja Leo-toiminta. Osa-alueiden vetäjät ovat Ulla

Lisätiedot

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT Suomessa tehtävään kansatieteelliseen tutkimukseen on haettavissa tutkijahuonestipendejä Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahastosta. Emil ja Lempi Hietasen

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

LUKU I YHDISTYSASEMA

LUKU I YHDISTYSASEMA 1/8 1 Yleistä LUKU I YHDISTYSASEMA Tässä ohjesäännössä esitetyt oikeudet ja velvollisuudet koskevat sellaisia yhdistyksiä, joille Tamy on myöntänyt Tamyn piirissä toimivan yhdistyksen aseman. Yhdistysaseman

Lisätiedot

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Varainkeruuaktiviteeteilla taataan Lions-nuorisotyön tukemiseen tarvittavat varat. Punainen Sulka keräyksen 2016 2017 tavoitteet ovat klubeissa hyväksytyt ja

Lisätiedot

Säätiön nimi on 'Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö' ja sen kotipaikka Kouvolan kaupunki.

Säätiön nimi on 'Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö' ja sen kotipaikka Kouvolan kaupunki. KYMIN OSAKEYHTIÖN 100-VUOTISSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Yleiset säännökset 1 Säätiön nimi on 'Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö' ja sen kotipaikka Kouvolan kaupunki. 2 Säätiön toiminta-alue käsittää kotipaikan ohella

Lisätiedot

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016 1 KIRJE SMDno-2015 1766 23.10.2015 Aluehallintovirastot Pelastuslaitokset Ahvenanmaan maakunnan hallitus Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 2 Kuljetuspalvelun tavoite ja laajuus Kuljetuspalveluiden tavoitteena on edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8. Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.2009 1 (3) Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunnan TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

Lisätiedot

PUNAINEN SULKA 2016-2017

PUNAINEN SULKA 2016-2017 PUNAINEN SULKA 2016-2017 Piirihallitus 23.8.2015 Liminka Luontokeskus 27.8.2015 Punainen Sulka / Juhani Alanen 1 Lyhyt keräysinfo Keräysaika: 2016-2017 Keräystavoite: 5 milj. euroa / n. 200 / jäsen Keräyskohde:

Lisätiedot

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu 13.2.2008 PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 TAPAHTUMAHISTORIA 21 vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu on yksi Lionsjärjestön nuoriso-ohjelmista. Kilpailu on yleinen

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5 93600 Kuusamo GSM Raija+35840 7390 413 Timo +358400 2890140 E-mail: raija.vare@lions.fi, www.lions.fi/l

Lisätiedot

2. Vuosikokous. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 24.8.2008 Tampereella, Scandic Tampere Cityhotellin

2. Vuosikokous. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 24.8.2008 Tampereella, Scandic Tampere Cityhotellin 1 Arne Ritari - säätiö Y-tunnus 1570679-4 TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2008-30.6.2009 1. Yleistä Toimintakausi oli säätiön kahdeskymmeneskolmas. Tarkoituksensa mukaisesti säätiö teki tunnetuksi Arne Ritarin elämäntyötä

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2008-2009 20.1.2009. Lion presidentti, PDG:t, hyvät lionit ja puolisot!

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2008-2009 20.1.2009. Lion presidentti, PDG:t, hyvät lionit ja puolisot! THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2008-2009 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Martti Lehtelä District Governor Vammalantie 821, 31900 Punkalaidun, Finland Matkap. +358

Lisätiedot

William ja Ester Otsakorven Säätiö. Oppilaitosseminaari 6.11.14 Linnoituksen Krouvi, Lappeenranta

William ja Ester Otsakorven Säätiö. Oppilaitosseminaari 6.11.14 Linnoituksen Krouvi, Lappeenranta William ja Ester Otsakorven Säätiö Oppilaitosseminaari 6.11.14 Linnoituksen Krouvi, Lappeenranta Seminaari 2013 Käytännön caset eli se, mitä muissa oppilaitoksissa on tehty, on aina mielenkiintoista. Esimerkit

Lisätiedot

RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT

RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT Artikla Aihe Sivu 1 Määrittelyt... 213 2 Hallitus... 213 3 Vaalit ja tehtävien kestot... 213 4 Hallituksen tehtävät... 214 5 Kokoukset... 214 6 Liittymis- ja

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio

LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio Lionismin ydin Mitä jos nämä henkilöt jotka ovat menestyneet motivoituneisuutensa, älykkyytensä ja kunnianhimonsa

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

SIHTEERIT 26.4.2014. Antti Raitaniemi. 21.4.2014 Sihteerikoulutus

SIHTEERIT 26.4.2014. Antti Raitaniemi. 21.4.2014 Sihteerikoulutus SIHTEERIT 26.4.2014 Antti Raitaniemi 21.4.2014 Sihteerikoulutus 1 Koulutuksen tavoite Antaa vinkkejä tehtävän hoitamiseksi Kokemusten ja ajatuksien vaihto Verkostoituminen Ideat 21.4.2014 Sihteerikoulutus

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

LC - VANTAA/VERNISSAN

LC - VANTAA/VERNISSAN LC - VANTAA/VERNISSAN STRATEGIA Päivitetty maaliskuussa 2012 Työryhmä: Terttu Harlu, Ritva Nepponen, Aija Lehmusvaara, Varpu Ylhäinen, Ritva Laakso-Liukkonen ja Marketta Korhonen 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 5 06.11.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Hyvää Ruotsalaisuuden päivää! Tässä kirjeessä Nenäpäivä 08.11.2013/ Jäsenkysely 2013/

Lisätiedot

ANSIOMERKKISÄÄNNÖT SUOMEN SALIBANDYLIITON HUOMIONOSOITUKSET. Kunniajäsen. Hopeinen ansiomerkki Seuratoiminnan kultainen ansiomerkki.

ANSIOMERKKISÄÄNNÖT SUOMEN SALIBANDYLIITON HUOMIONOSOITUKSET. Kunniajäsen. Hopeinen ansiomerkki Seuratoiminnan kultainen ansiomerkki. ANSIOMERKKISÄÄNNÖT Suomen Salibandyliitto ry:n huomionosoituksia voidaan myöntää henkilöille, seuroille tai muille yhteisöille, jotka ovat edistäneet liiton ja/tai alueiden toimintaa ja/tai muuten toimineet

Lisätiedot

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät kokonaismenot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika

Lisätiedot