Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming"

Transkriptio

1 Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot Markus Flaaming

2 Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan mieltä. Hän oli mukana kerhossa, jossa oli muitakin vaikutusvaltaisia henkilöitä paikkakunnalta. Aktiivinen toiminta sekä vilkkaat ja mielenkiintoiset kokoukset eivät tuoneet kerhon uudelle sihteerille täyttä tyydytystä, vaan hänen mielessään heräsi uusia ajatuksia. Hän kysyikin: Miksi me kerhon jäsenet, 200 huomattavaa vaikuttajaa tällä paikkakunnalla, tyydymme keskustelemaan liikeasioista ja toteamaan ohimennen epäkohtien lukuisuuden, kun emme kukaan toimi niiden poistamiseksi? Miksi me kokoonnumme itsekkäissä tarkoituksissa, hyviä kauppoja toivoen? Miksi emme voisi henkilökohtaisesti vaikuttaa paikkakunnan hyväksi? GS Markus Flaaming 2

3 Lionstoiminnan perusta Vuonna 1917 oli erilaisia klubeja mm. Lions klubeja, joiden määrä kasvoi kovasti Vuonna 1917 pidettiin ensimmäinen klubien kokous Chicagossa ja siinä päätettiin järjestön nimeksi Lions Clubs International Ensimmäinen kansainvälinen vuosikokous pidettiin Dallasissa Texasissa Vuosikokouksen aloituspäivän kunniaksi vietämme lionien palvelupäivää joka vuosi Vuonna 1925 Helen Keller haastoi Lionit valon ritareiksi tukemaan näkövammaisten toimintaa GS Markus Flaaming 3

4 Päämajan päärakennus Kv. päämaja Edustalla ID-pariskunta Rahko ja CC-pariskunta Forss sekä päätoimittaja Naumanen GS Markus Flaaming 4

5 Melvin Jonesin työhuone 2007 Melvin Jonesin työhuone päämajassa GS Markus Flaaming 5

6 Lionstoiminnan perusta Lion George Bonham keksi valkoisen kepin vuonna 1930 seuraamalla katua ylittävää sokeaa, jolla oli luuta apunaan Opaskoirakoulutus on myös lionien kehittämä 1940-luvulla Lions-järjestö on YK:n perustajajäsen vuonna Siksi joka vuosi kv. vuosikokouksessa on YK:n lipun vaihtoseremonia Vuonna 2007 Financial Times teki laajan tutkimuksen maailman eri järjestöjen luotettavuudesta. Järjestöjä oli tutkimuksessa 34. LCIF, Lions Clubs International Foundation, oli paras tässä tutkimuksessa GS Markus Flaaming 6

7 Melvin Jones Fellow Päämajassa on kunkin Melvin Jones Fellown tiedot tietokoneella GS Markus Flaaming 7

8 Lionstoiminnan organisaatio Kansainvälinen hallitus Presidentti IP Wayne Madden, USA 1. varapresidentti Barry Palmer, Australia 2. varapresidentti Joe Preston, USA Edellinen kv. pres. IPIP Wing-Kun Tam, Kiina 34 jäsentä (ID - kansainvälinen johtaja) Toimisto, palvelu myös suomenkielellä. Toimistossa työskentelee noin 300 henkilöä GS Markus Flaaming 8

9 Lions Suomi Aarne Ritari Kanadan suomalainen Aarne Ritari oli mies, jota pidetään suomalaisen Lions-toiminnan isänä ja kummina. Hänen toimestaan perustettiin Suomen ensimmäinen Lions klubi Helsinkiin Hän tuli syntymänsä jälkeen ensimmäisen kerran Suomeen 1948 ja hänen seuraavan matkansa jälkeen perustettiin LC Helsinki / Helsingfors.

10 Lions Suomi

11 Lionstoiminnan organisaatio Moninkertaispiirit Piirit (MD = Moninkertaispiiri) (D= Piiri, District) Suomi 14 piiriä/a-i, K-O SUOMI = MD 107 Piirikuvernööri Puheenjohtaja Seppo Söderholm N-piiri Jukka Kärkkäinen Liittotoimisto/pääsihteeri Maarit Kuikka LIONSKLUBIT Presidentti Hallitus GS Markus Flaaming 11

12 Lionstoiminnan tunnuslause Me Palvelemme We Serve L Liberty Vapaus I Intelligence Valistuneisuus 0 Our N Nation's Kansamme S Safety Turva L Luovuta Leadership I Isänmaasi Innovation O Onnellisempana Orientation N Nousevalle Networking S Sukupolvelle Skills GS Markus Flaaming 12

13 Suomalaisen lionsliikkeen toimintaajatus 2012 Järjestön toiminta-ajatus (missio) Havaitsemme inhimilliset tarpeet, rohkaisemme vapaaehtoisia palvelemaan yhteiskuntaansa, tukemaan rauhaa ja edistämään kansainvälistä yhteisymmärrystä Lionsklubien avulla. Järjestön tavoitetila (visio) Järjestö säilyy vapaaehtoisten yhteiskunnallisten ja humanitaaristen palvelujen maailmanlaajuisena johtajana GS Markus Flaaming 13

14 Suomalaisen lionsliikkeen toimintaajatus 2012 Suomalaisen Lionsliikkeen toiminta-ajatus Teemme yhdessä työtä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi sekä ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja apua tarvitsevien tukemiseksi. Toiminta tarjoaa jäsenelle mahdollisuuden toimia sosiaalisessa yhteisössä, kehittyä ihmisenä ja kehittää johtamistaitoja sekä solmia kontakteja kotimaassa ja ulkomailla GS Markus Flaaming 14

15 Suomalaisen lionsliikkeen toimintaajatus 2012 Kansainvälisen presidentin Wayne Maddennin teema: In a World of Service Palvelun maailmassa I en värld av hjälpinsatser Kotimainen teema: Palvelulla hyvinvointia Paikallisella palvelulla ja yhteistyöllä nuoria, ikääntyneitä, vammaisia ja koko yhteiskuntaa. Haastamme kaiken ikäiset mukaan hyvän tekemiseen. Hyvän tekeminen ja siihen liittyvä henkinen kasvu lisäävät myös omaa hyvinvointiamme GS Markus Flaaming 15

16 Suomalaisen lionsliikkeen toimintaajatus 2012 Teemme yhdessä työtä paikallisella, kansallisella ja kansainvälissä tasolla lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamíseksisekä ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja apua tarvitsevien tukemiseksi. Toiminta tarjoaa jäsenelle mahdollisuuden toimia sosiaalisessa yhteisössä, mahdollisuuden kehittyä ihmisenäja kehittää johtamistaitoja sekä solmia kontakteja sekä kotimaassa että ulkomailla GS Markus Flaaming 16

17 Suomalaisen lionsliikkeen arvot 2011 PDG Ossi Eloholma Arvotyöryhmä on miettimässä uusia arvoja tämän kauden aikana Kaudella on muodostettu seuraavat arvot Arvo on asia, jota pidämme tärkeänä Arvot ovat valintoja Arvo on vakaumus Arvot ovat yleisiä taipumuksia pyrkiä tiettyihin päämääriin Arvot ankkuroituvat sekä järkeen että tunteeseen Arvot ovat yhteisön tahtotila GS Markus Flaaming 17

18 Suomalaisen lionsliikkeen arvot 2012 Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys GS Markus Flaaming 18

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Lions-piiri 107-N PTS DG Sini Eloholma Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa

Lions-piiri 107-N PTS DG Sini Eloholma Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa Lions- 107-N PTS 2015-2019 DG Sini Eloholma Hyväksytty hallituksen kokouksessa 5.11.2014 Kansainvälinen lions-järjestö Näkemyksemme- visio Järjestö säilyy vapaaehtoisten yhteiskunnallisten ja humanitaaristen

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Lions-järjestö perustettiin Chicagossa

Lions-järjestö perustettiin Chicagossa Lions-järjestö perustettiin Chicagossa 7.6.1917 Melvin Jones 1879-1961 7.5.2014 PV MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen

Lisätiedot

107 N-PIIRI PTS

107 N-PIIRI PTS Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa 24.4.2010 107 NPIIRI PTS 2010 2015 www.lions.fi/n Npiiri/ Holopainen Tuomo/ Ruissalo Jouko/Tuomikoski Antti/ Viinikainen Esko 1 Vaikka Lionstoiminta on vakaalla

Lisätiedot

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Presidentti Teppo Luoto p. 050-45 84570 teppo.luoto@kolumbus.fi Lions tunnuslause - Organisations valspråk Järjestömme tunnuslause We serve - Me palvelemme - Vi tjänar

Lisätiedot

107 N-PIIRIN STRATEGIA.

107 N-PIIRIN STRATEGIA. Luonnos 107 N-PIIRIN STRATEGIA 2010 2015 www.lions.fi/n Ruissalo Jouko/Tuomikoski Antti/ Viinikainen Esko 1 Vaikka Lions-toiminta on vakaalla pohjalla, on uskallettava katsoa pitkälle horisonttiin. Mitä

Lisätiedot

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Hyvä aloittavien lionjohtajien instituutin osallistuja, Sinut on valittu osallistumaan aloittavien lionjohtajien instituuttiin, onneksi olkoon! Tämän

Lisätiedot

Lions-toiminta on meidän yhteinen iloinen asia

Lions-toiminta on meidän yhteinen iloinen asia Lions-toiminta on meidän yhteinen iloinen asia 1 Johtaminen vapaaehtoisjärjestössä Lions toiminta-ajatus: Lionsit palvelevat yhdessä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla lasten ja nuorten

Lisätiedot

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto

Lisätiedot

Suomi johtoon. N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011

Suomi johtoon. N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011 Suomi johtoon N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011 Historiaa Keskustelu suomalaisesta leijonasta järjestömme presidentiksi alkoi jo 1980-luvulla. Valtakirjaa Liiton vuosikokoukselta pyydettiin ensimmäisen

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

Arvojen merkitys klubille

Arvojen merkitys klubille Arvot ja lionismi Arvojen merkitys klubille Viimeistään 1980-luvulla tunteiden merkitys päätöksenteossa tunnustettiin tärkeäksi Lionsjärjestöllä on alun pitäen ollut voimakkaat eettiset arvot. (Lions-vuosikirjassa

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

Organisaatio Mitä titteleiden takana?

Organisaatio Mitä titteleiden takana? Lions Clubs International MD 107 Finland Organisaatio Mitä titteleiden takana? Uusien leijonien koulutus- ja keskustelutilaisuus 3.10.2013 DC Leena Lehtonen LION-ORGANISAATIO Lionit Lions-klubit Piirit

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Lions-ansiomerkeistä

Lions-ansiomerkeistä Lions-ansiomerkeistä Keskeisiä periaatteita Lions-ansiomerkkejä anottaessa, myönnettäessä ja käytettäessä ovat: Yhdestä ansiokkaasta työstä palkitaan vain kerran Samalle henkilölle voidaan myöntää vain

Lisätiedot

Global Action Team. - toimintavalmiuksien kehittäminen -

Global Action Team. - toimintavalmiuksien kehittäminen - Global Action Team - toimintavalmiuksien kehittäminen - Global Action Team Tavoitteena asettaa koko lionien verkosto toimimaan klubien puolesta Tiimityö on keskeinen osa: Palvelutiimit (GST) Jäsenyystiimit

Lisätiedot

KOHENNA UUDISTA SYTYTÄ UUDELLEEN ELVYTÄ PALAA ALKUUN Lions-opastuksen kertaussarja "Kunniakas historiamme"

KOHENNA UUDISTA SYTYTÄ UUDELLEEN ELVYTÄ PALAA ALKUUN Lions-opastuksen kertaussarja Kunniakas historiamme KOHENNA UUDISTA SYTYTÄ UUDELLEEN ELVYTÄ PALAA ALKUUN Lions-opastuksen kertaussarja "Kunniakas historiamme" Kunniakas historiamme Kertaussarjassa on viisi osaa, jotka kattavat seuraavat aiheet: Kunniakas

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International Lions Clubs International Valmennusviikonlopun tulos? 4.2.2017 Suomen Lions-liitto ry / koulutusjohtaja Antti Forsell / Kehitä itseäsi 2017 2 4.2.2017 Suomen Lions-liitto ry / koulutusjohtaja Antti Forsell

Lisätiedot

Mikä ihmeen brändi? Mitä brändäämisellä tarkoitetaan? Miten erottautua? Entä kannattaako brändäys yksin?

Mikä ihmeen brändi? Mitä brändäämisellä tarkoitetaan? Miten erottautua? Entä kannattaako brändäys yksin? KTT, dosentti Saila Saraniemi, Oulun yliopisto, markkinoinnin laitos Rokua 24.8.2013 Mikä ihmeen brändi Mitä brändäämisellä tarkoitetaan Miten erottautua Entä kannattaako brändäys yksin 1 2 Jokainen tuo

Lisätiedot

Lions Clubs International 107-M, Finland

Lions Clubs International 107-M, Finland 1 Lions Clubs International 107-M, Finland Piirikuvernööri 2018 2019 Vesa Kynnysmaa ja puoliso Marja LC Köyliö Pyhän Henrikintie 401 A 27750 Köyliö / puh. 050-5267721 e-mail: vesakynnysmaa@gmail.com www.lions107m.org

Lisätiedot

Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä ohjesäännöissä:

Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä ohjesäännöissä: Tammikuu 2018 Vastaanottaja: Kaikki piirikuvernöörit Asia: Vaatimukset/säännöt kansainväliseen virkaan pyrkiville Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

I-piirin toimintasuunnitelma 2016-2017 Hailuodosta Kuhmoon VISIOMME Rakennamme osaltamme tasa-arvoista yhteiskuntaa, (tietäen omat henkiset ja taloudelliset rajamme.) Tuottaen tekijöilleen hyvän mielen.

Lisätiedot

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan.

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland. Piirikuvernööri, DG 2012-2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Distriktsguvernör DG 2012 2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Lions

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio

LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio Lionismin ydin Mitä jos nämä henkilöt jotka ovat menestyneet motivoituneisuutensa, älykkyytensä ja kunnianhimonsa

Lisätiedot

Kerran nuori leijona kysyi minulta minun määritelmääni johtajuudesta ja sen suhteesta Lions Club Internationaliin, johon vastasin:

Kerran nuori leijona kysyi minulta minun määritelmääni johtajuudesta ja sen suhteesta Lions Club Internationaliin, johon vastasin: Unelmoi Valmistaudu Saavuta ME PALVELEMME SALIM MOUSSAN Entinen Kansainvälinen Johtaja Ehdokas Kansainväliseksi Kolmanneksi Varapresidentiksi Milano, Italia 5.-9.7.2019 Kansainvälinen Vuosikokous Lions-ystävät,

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-N. Markku Talvio

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-N. Markku Talvio Toimintasuunnitelma 2007-2008 Lions-piiri 107-N Markku Talvio 21.04.2007 Toiminta-ajatus markku.talvio@lions.fi 5.4.07 Suomalaisen Lions-liikkeen toiminta-ajatus 2007-2008 Teemme yhdessä työtä paikallisella,

Lisätiedot

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja.

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. LCIF piirikoordinaattorin tiedote 3 klubeille - Helmikuu 2010 LCIF:n KAUTTA ANOTTAVAT APURAHAT Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. Nämä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA DGE Seppo Saarela

TOIMINTASUUNNITELMA DGE Seppo Saarela TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 DGE Seppo Saarela Lionsjärjestön visio Järjestö on vapaaehtoisten, yhteiskunnallisten ja humanitaaristen palvelujen maailmanlaajuinen johtaja. Suomen lionstoiminnan visio

Lisätiedot

LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma

LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma 2012-2013 Lions-tavoitteet LUODA ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. EDISTÄÄ hyvän hallitsemisen ja täydellisten kansalaisoikeuksien

Lisätiedot

PIIRIN 107-O STRATEGIA

PIIRIN 107-O STRATEGIA PIIRIN 107-O STRATEGIA 2014-2019 Laadittu maaliskuussa 2014 1VDG Heikki Hemmilä, DG Gurli Dumell, 2VDG Jukka Borén, PDG Mauno Mäkelä, ipdg Kerttu Illikainen, GMT Christina Simons, DC Raija Fors, CS Pekka

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 DG Heikki Saarinen ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

Uudet leijonat 16.10.2014

Uudet leijonat 16.10.2014 Uudet leijonat 16.10.2014 Me palvelemme We serve Näkövammaiset lapset piirin kohderyhmänä 1.VDG Veikko Teerioja Kuntoutuspiha ja oppimiskeskus -Toteutimme kaksi upeaa hanketta 2012 ja 2013 -Toteutuksen

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN PRESIDENTTI SUOMESTA. 25.3.2011 PID Harri Ala-Kulju

KANSAINVÄLINEN PRESIDENTTI SUOMESTA. 25.3.2011 PID Harri Ala-Kulju KANSAINVÄLINEN PRESIDENTTI SUOMESTA 1 MIKSI? 2 PARAS VAPAAEHTOISJÄRJESTÖ 3 MITÄ LIONS CLUBS INTERNATIONAL SAA AIKAAN 206 maassa toimii Lions-klubeja 46 216 klubia (Suomi 953) 1 364 647 lionia (Suomi 25

Lisätiedot

LC KAUHAJOKI / KATRILLI. kauhajoki.katrilli@lions.fi 107-F nro 918 Perustamispäivä 4.11.1998 Charter Night 13.2.1999

LC KAUHAJOKI / KATRILLI. kauhajoki.katrilli@lions.fi 107-F nro 918 Perustamispäivä 4.11.1998 Charter Night 13.2.1999 Versio 16.4.2015, hyväksytty kokouksessa KLUBIKÄSIKIRJA LC KAUHAJOKI / KATRILLI kauhajoki.katrilli@lions.fi 107-F nro 918 Perustamispäivä 4.11.1998 Charter Night 13.2.1999 2TO1900 Kauhajoen Krouvi Topeeka

Lisätiedot

Tervetuloa maailman suurimpaan palvelujärjestöön Olet Lion

Tervetuloa maailman suurimpaan palvelujärjestöön Olet Lion Tervetuloa maailman suurimpaan palvelujärjestöön Olet Lion 20.04.12 PV SISÄLTÖ Järjestön historia Periaatteet Tavoitteet Rakenne Toiminta 20.04.12 PV MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107 I Osallistu turvaa tulevaisuus

Lions Clubs International Piiri 107 I Osallistu turvaa tulevaisuus Piiri 107 I Osallistu turvaa tulevaisuus 1 (7) TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 DGE Seppo Saarela Lionsjärjestön visio Järjestö on vapaaehtoisten, yhteiskunnallisten ja humanitaaristen palvelujen maailmanlaajuinen

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Lions-liiton vuosikokous 2013 Heinolassa teki päätöksen palveluaktiviteetista sotiemme veteraanien hyväksi

Lisätiedot

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson JÄSENTUTKIMUS 214 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson Jäsenkyselyn lähettäminen Kysely lähetettiin 14.1.214 LION-viestinä 19.863 vastaanottajalle Uudelleen muistutuksena LION-viestin yhteydessä 1.11.214

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

Uusien lionien opastus

Uusien lionien opastus Uusien lionien opastus 2015-2016 Rauma 18.2.16 & Kankaanpää 23.2.16 23.2.2016 GLT-DC Kalevi Sillanpää 1 Lions-jäsenyys Olet Lion - olet mukana maailman suurimmassa palveluklubien järjestössä! Lions-jäsenyyslupaus

Lisätiedot

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä 3.3.2018 https://www.youtube.com/watch?v=0c9oq9jktho GAT TEAM FINLAND GAT TEAM FINLAND 2 Lions Clubs International MD 107 Finland Maailmanlaajuisesta

Lisätiedot

KOHENNA UUDISTA SYTYTÄ UUDELLEEN ELVYTÄ PALAA ALKUUN Lions-opastuksen kertaussarja Kansainvälinen järjestösi

KOHENNA UUDISTA SYTYTÄ UUDELLEEN ELVYTÄ PALAA ALKUUN Lions-opastuksen kertaussarja Kansainvälinen järjestösi KOHENNA UUDISTA SYTYTÄ UUDELLEEN ELVYTÄ PALAA ALKUUN Lions-opastuksen kertaussarja Kansainvälinen järjestösi Sarjassa on viisi osaa, jotka kattavat seuraavat aiheet: Kunniakas historiamme Mistä me tulimme

Lisätiedot

Lions Clubs International Presidentin teema 2014-2015. Presidentti Joe Preston

Lions Clubs International Presidentin teema 2014-2015. Presidentti Joe Preston Lions Clubs International Presidentin teema 2014-2015 Presidentti Joe Preston lauma (pride of lions) on Leijonien leijonaperhe, jollaisia elää Afrikan keskiosien savannialueilla. Jokaisella lauman jäsenellä

Lisätiedot

LUKU XX JULKAISUT A. VIRALLISET JULKAISUT

LUKU XX JULKAISUT A. VIRALLISET JULKAISUT JULKAISUT A. VIRALLISET JULKAISUT Kansainvälisellä hallituksella on valta määrätä tämän järjestön kaikista virallisista julkaisuista sekä oikeus valvoa ja ohjata niitä. B. MÄÄRITELMÄ "VIRALLINEN JULKAISU"

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

Original Sokos Hotel Kimmel, kokoustila Pressi, Itäranta 1, Joensuu

Original Sokos Hotel Kimmel, kokoustila Pressi, Itäranta 1, Joensuu MK 13.6.2017 1 (7) KUVERNÖÖRINEUVOSTO AIKA Sunnuntai 11.6.2017 klo 10.01 11.04 PAIKKA Original Sokos Hotel Kimmel, kokoustila Pressi, Itäranta 1, 80100 Joensuu LÄSNÄ Erkki Honkala CC puheenjohtaja Pirkko

Lisätiedot

SPRESIEDENT DR. NR ARESH AGGA V RWAL,

SPRESIEDENT DR. NR ARESH AGGA V RWAL, WE SERVE PRESIDENT DR. NARESH AGGARWAL, 2017-2018 Löysin itseni lopulta - kun kadotin itseni muiden palvelemisessa. - Mahatma Gandhi INTIALAINEN TERVEHDYS NAMASTE TARKOITTAA TERVEHDIN SINUSSA OLEVAA PYHYYTTÄ.

Lisätiedot

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle The International Association of Lions Clubs Suomi 107 G-piiri, 1.VDG Pirkko Kokkonen 107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle 2010-2011 Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN

Lisätiedot

Arvoisat klubien presidentit sekä kaikki Lionit Leot / puolisot ja PDG:t

Arvoisat klubien presidentit sekä kaikki Lionit Leot / puolisot ja PDG:t Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2017-2018 Jaakko Passinen ja puoliso Liisa Distriktsguvernör, DG 2017-2018 Jaakko Passinen och maka Liisa Lions

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

KLUBITARVIKEHANKINNAT OHJEITA PALKITSEMISEKSI

KLUBITARVIKEHANKINNAT OHJEITA PALKITSEMISEKSI KLUBITARVIKEHANKINNAT Lions-liiton tarvikemyynnin tuotteet tilataan 1.8.2015 alkaen lions-verkkokaupasta osoitteesta: www.lionsverkkokauppa.fi. Tilaukset postitetaan edelleen liiton toimistolta ja valikoimissamme

Lisätiedot

LIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa

LIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa K-PIIRIN Hyväksytty johtoryhmässä 19.3.2018 Hyväksytty piirihallituksessa 5.4.2018 Käsittely piirin vuosikokouksessa 21.4.2018 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Toiminta-ajatus 3. Perusarvot 4. Pelikenttä

Lisätiedot

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä ja

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä ja Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä 21.1. ja 4.2.2019 https://www.youtube.com/watch?v=0c9oq9jktho GAT TEAM FINLAND MD 107 Finland Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme

Lisätiedot

Johtamisvalmennus 7.8.2010

Johtamisvalmennus 7.8.2010 Johtamisvalmennus 7.8.2010 Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Kauden 2010 2011 teema: Eteenpäin yhdessä toimien Framåt tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010 2015 Arvot Isänmaa

Lisätiedot

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri SUOMEN LIONS-LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4/2012-2013 MK 22.11..2012 1 (7) Julkaistaan www.lions.fi HALLITUS AIKA Perjantai 16.11.2012 klo 11.00 12.41 PAIKKA Hotelli Cumulus, Hämeenlinna LÄSNÄ Seppo Söderholm

Lisätiedot

Lions-piiri107-B Nuorisovaihtoinfo

Lions-piiri107-B Nuorisovaihtoinfo Lions-piiri107-B Nuorisovaihtoinfo 10.4.2019 Tietoiskut 2 VDG Susanna Jokiperä 1 B-PIIRIN NUORISOVAIHTO INFO 2 VDG Susanna Jokiperä 2 Taustaa Nuorisoleirit hyväksyttiin järjestön aktiviteetiksi vuonna

Lisätiedot

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri SUOMEN LIONS-LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 2/2012-2013 MK 26.9.2012 1 (7) HALLITUS AIKA Tiistai 25.9.2012 klo 10 PAIKKA Lions-talo, Kirkonkyläntie 10, Helsinki LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107-C. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi.

Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107-C. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi. 1. NIMI Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107-C. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi. Piirin toiminta-alue on Lions Clubs Internationalin muodostama moninkertaispiirin 107 (MD 107) osapiiri. 2.

Lisätiedot

Tee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas

Tee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas Tee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas Lionsklubit, jotka järjestävät mielekkäitä palveluprojekteja, vaikuttavat monella tavalla niiden ihmisten elämään, joita he auttavat. Klubijäsenet tuntevat

Lisätiedot

Tietolähde: Lions-vuosikirja 2011-2012. Suomi on jaettu 14 piiriin. Jokaisessa piirissä toimii piirihallitus, jonka puheenjohtaja on piirikuvernööri.

Tietolähde: Lions-vuosikirja 2011-2012. Suomi on jaettu 14 piiriin. Jokaisessa piirissä toimii piirihallitus, jonka puheenjohtaja on piirikuvernööri. LIONS Lionsjärjestö on perustettu 1917 Chicagossa USA:ssa. Järjestön perustaja oli amerikkalainen liikemies Melvin Jones. Lions on kansainvälinen palveluorganisaatio, itse asiassa maailman suurin palvelujärjestö,

Lisätiedot

Klubivirkailijoiden täydennyskoulutus

Klubivirkailijoiden täydennyskoulutus Klubivirkailijoiden täydennyskoulutus Meri-Karina 10.10.2013 2013-10-19 1 2013-2014 We serve Me palvelemme Vi Hjälper Seuraa unelmaasi Följ din dröm Yhdessä tekemällä tavoitteisiin! Tillsammans når vi

Lisätiedot

Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi

Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi Viimeksi päivitetty 26.02.2013 14:34 1. NIMI Piirin nimi on LIONS-PIIRI 107-. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi. Piirin toimintaalue on Lions Clubs Internationalin

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA

KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA Luku 2 KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA Kansainvälinen päämaja on tärkeä resurssi kaikille lioneille. Koko kansainvälisen päämajan henkilökunta on valmiina tarjoamaan piirikuvernööreille apua ja neuvoja, milloin

Lisätiedot

Webkoulutus 10.11.2012

Webkoulutus 10.11.2012 Webkoulutus 10.11.2012 Yleistä kotisivuista Ohjelma Lions liiton ohjeet websivuista Kotisivut Lions-liiton palvelimella Kotisivujen pohjamateriaali Kompozer ohjelma ja sen käyttö 10.11.2011 DC Mika Mustonen

Lisätiedot

SUOMEN LEOT. Leijonien oma nuorisojärjestö

SUOMEN LEOT. Leijonien oma nuorisojärjestö SUOMEN LEOT Leijonien oma nuorisojärjestö Innovaatio Uusia ideoita ympäriltämme arjesta Chapel Street, Melbourne, VIC, Australia Innovaatio Uusia ideoita ympäriltämme arjesta Chapel Street, Melbourne,

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International LIONS-PIIRIN 107-I OHJESÄÄNTÖ 1. NIMI Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107- I ja sen kotipaikka käsittää Oulun, Raahen ja Kainuun talousalueet, pois lukien Koillismaan kunnat Pudasjärvi, Kuusamo, Taivalkoski

Lisätiedot

Suomen Lions-toiminnan vahvistaminen. Piirirakennetyöryhmän ehdotus 2

Suomen Lions-toiminnan vahvistaminen. Piirirakennetyöryhmän ehdotus 2 Suomen Lions-toiminnan vahvistaminen Piirirakennetyöryhmän ehdotus 2 Päivitetty piireiltä saatujen virallisten ja epävirallisten kommenttien perusteella. Esityksen sisältö Piirirakennetyöryhmä ja sen tavoitteet

Lisätiedot

M-piirin APJ ja LPJ koulutus. Merikarvia

M-piirin APJ ja LPJ koulutus. Merikarvia M-piirin APJ ja LPJ koulutus Merikarvia 13.4.2019 Ohjelma Esittäytyminen Kauden teema Lions organisaatio Keskeiset toimintasuunnitelman osat Piirihallituksen työnjako ja tehtävät APJ:n tehtävät LPJ:n tehtävät

Lisätiedot

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG Piirin 107-L toimintasuunnitelma 2018-2019 LUONNOS Piirihallituksen kokous 17.2.2018 Tuomo Romakkaniemi 1VDG Esityksen sisältö 1.Toiminnan suunnittelun lähtökohdat 2.Piirin tarkoitus ja tavoite 3.Strategiset

Lisätiedot

2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot

2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot 2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot MIKÄ ON GLT:N PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA? Tämän ohjelman kautta tarjotaan taloudellista tukea tärkeiden koulutus-

Lisätiedot

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions

Lisätiedot

PIIRIKOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI

PIIRIKOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI PIIRIKOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI Lionit, jotka täyttävät piirin GLT-koordinaattorin (GLT-D) vaatimukset, voivat hakea kyseistä virkaa. Hakijoiden tulee lukea vastuista ja vaatimuksista, täyttää hakemus

Lisätiedot

KLUBITARVIKEHANKINNAT OHJEITA PALKITSEMISEKSI

KLUBITARVIKEHANKINNAT OHJEITA PALKITSEMISEKSI KLUBITARVIKEHANKINNAT Lions-liiton tarvikemyynti välittää liiton kotisivuilla lueteltuja tuotteita (www.lions.fi Jäsenille Lions-toiminnan ohjeita tarvikehankinnat). Tarvikkeiden kuvat löytyvät kansainvälisen

Lisätiedot

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu 13.2.2008 PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 TAPAHTUMAHISTORIA 21 vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu on yksi Lionsjärjestön nuoriso-ohjelmista. Kilpailu on yleinen

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus 13.9.2014 Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Marja Sundström-Pullinen. CM, presidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin sekä jäsenjohtajan tehtävät

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.

Lisätiedot

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen Puolisokoulutus Piirikokous 26.4.2014 Muurame Taru Rytkönen Lions-periaatteet Pidä päivätyötäsi kutsumuksena ja hoida työsi niin, että herätät luottamusta Pyri tekemään työsi menestyksellisesti. Olet oikeutettu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Piiri 107-N DGe Sini Eloholma

TOIMINTASUUNNITELMA Piiri 107-N DGe Sini Eloholma TOIMINTASUUNNITELMA Piiri 107-N 2014-2015 DGe Sini Eloholma 12.4.2014 KAUDEN 2014-2015 TEEMAT Kansainvälinen teema (Joe Preston) Strengthen the Pride Vahvempina yhdessä Kotimainen teema (Tuomo Holopainen)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2018-2019 Hyväksytty piirin 107-L vuosikokouksessa 21.4.2018. www.lions.fi Suunnittelun lähtökohdat Piirin ohjesäännön mukaan, piirin tarkoituksena on toimia piirin alueella toimivien

Lisätiedot