Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016"

Transkriptio

1

2 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

3 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

4 Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä Tavoitteena on tukea omilla päätöksillä suomalaisten klubien palveluaktiviteetteja ja tukea muutenkin lionstoimintaa. Sääntöjen mukaisesti säätiö vaalii maamme lionstoiminnan perustajan Arne Ritarin elämäntyötä

5 Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: Adresseista saatavilla lahjoituksilla Hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari killan jäseniksi Ottamalla vastaanlahjoituksia ja testamentteja Sijoittamalla varat tuloa tuottavalla tavalla Hallituksen päätöksillä säätiö jakaa apurahoja klubien palveluaktiviteettien toteuttamiseksi

6 Apurahat Säätiön hallitus myöntää apurahat, joiden hakijana voi olla klubi tai useampi klubi yhdessä. Apurahoja myönnetään palveluaktiviteetteihin, etusijalla klubien sellaiset palveluaktiviteetit, joihin sisältyy jäsenten työtunteja. ARS tukee klubin hallinnoimaa aktiviteettia enintään samalla summalla, minkä klubi itse siihen käyttää.

7 Apurahat Säätiö myöntää myös apurahoja klubeille, jotka avustavat perheille, joita on kohdannut katastrofi esim. kuolemantapauksen tai tulipalon muodossa. Säätiö käyttää harkintaa klubilta vaadittavan palvelutyön ja/tai 50 %:n omarahoituksen osalta. Hakemuksen tulee olla Lions klubin tekemä

8 Apurahat Apurahat haetaan AR -säätiön virallisella Internetissä olevalla hakemuslomakkeella. Liitteenä voi olla klubin vapaamuotoinen hakemusta täydentävä liite. Pakollisia liitteitä ovat hankkeen yksilöity kustannusarvio, suunnitelmat/piirustukset, toteutusaikataulu jne. Klubi voi hakea uutta apurahaa aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua edellisen apurahan myöntämisestä. Samaan kohteeseen voi hakea uutta apurahaa 3 vuoden välein.

9 Apurahat Apurahan voi hakea vain kohteeseen, jota ei ole aloitettu.palvelutyötä ei ole klubin rahoitusosuuden hankkimiseksi käytetty aktiviteettityön määrä. Hakemuksen liitteenä pitää olla klubin päätöspöytäkirja, missä klubi sitoutuu ko. palvelu-aktiviteetin suorittamiseen ja rahoittamiseen.

10 Apurahat Asianmukaisesti täytetty lomake liitteineen toimitetaan piirin AR-toimikuntapuheenjohtajalle, joka tarkastaa paperit, liittää siihen kirjallisen lausuntonsa ja toimittaa sen säätiön hallitukselle. Hakemusten jättämisellä ei ole määräaikaa. Hallitus käsittelee ne seuraavassa kokouksessaan ja tiedottaa klubille kirjallisesti päätöksestä. Apuraha maksetaan yhdessä tai useammassa erässä hakemuksessa ilmoitetulle pankkitilille, joka tulee olla klubin hallinnoima tili. Kaikki aktiviteetin kulut maksetaan ao. tililtä.

11 Apurahat Klubin tulee antaa selvitys apurahan käytöstä kohteen valmistuttua, kuitenkin viimeistään vuoden kuluttua myöntämispäivästä. Jos kohde ei ole tuolloin valmis, on siitä ilmoitettava säätiölle. Ellei kohdetta ole päästy aloittamaan, tulee apuraha palauttaa säätiön tilille.

12 Apurahat Selvityksen liitteenä tulee olla asianomaiset kulutositteet sekä yli euron apurahoissa myös tilintarkastajien lausunto. Lisäksi selvityksessä pitää olla klubikokouksen päätös siitä, että kohde on valmis ja luovutettu hakemuksessa mainittuun käyttöön. Apurahan käyttötarkoitusta klubi ei voi muuttaa ilman säätiön siihen antamaa lupaa. Apurahojen hakemisesta saa lisätietoja piirin ARSpuheenjohtajalta ja säätiön asiamieheltä.

13 Apurahaluokat I -luokka Normaali säätiön apurahaohjesäännön mukainen apuraha Apuraha myönnetään klubin palveluaktiviteettinä suoritettavaan kohteeseen, enintään 50 % aktiviteetin rahallisista kustannuksista. Klubin oma rahasuoritus tulee olla vähintään samansuuruinen, kuin myönnettävä apuraha. Klubilaisten suorittamaa työpanosta ei rahoiteta, vaikka suoritettavat työtunnit ovat merkittävänä tekijänä apurahan määrää päätettäessä. Pienin myönnettävä apuraha on 500 euroa maksimi euroa.

14 Apurahaluokat II -luokka Muut apurahat Säätiön hallitus voi harkintansa mukaan jakaa muita apurahoja kauden aikana enintään euroa palveluaktiviteetteihin. Tästä määrärahasta myönnettävä apuraha voi olla enintään 50% klubin käyttämästä rahasummasta. Anottavan apurahan tulee olla minimissään 250 euroa ja enintään1 000 euroa. Apuraha maksetaan kuitteja vastaan.

15 Apurahaluokat 30-vuotisjuhlavuoden apuraha Tälle kaudelle on klubeilla mahdollisuus hakea uutta ns. 30-vuotisjuhlavuoden apurahaa nuorisotyön tukemiseksi. Apurahaa myönnetään enintään 60 prosenttia klubin/klubien hankkimista tarvikkeista. Tätä apurahaa voidaan hakea loppuun mennessä.

16 Apurahaluokat Huomioitavaa Apurahakemus tulee tehdä hyvissä ajoin ennen kuin klubi ryhtyy minkäänlaisiin aktiviteetin toteutustoimiin. Niin sanottu lahjoituksellinen apuraha ei ole käytössä. Kaikissa apurahoissa on 3 vuoden karenssiaika.

17 Apurahaa ei myönnettä Suurin syy hakemusten hylkäämiseen on se, että rahoitusta haetaan varainhankinta-aktiviteetille, joka ei ole ohjesäännön mukainen palveluaktiviteetti. Säätiö ei tue Suomen Lions-liiton ohjelmaan kuuluvia kertaluontoisia tai jatkuvia aktiviteetteja (esim. Lions-Quest). Huume-ja päihdetyöhön

18 Apurahaa ei myönnetä Säätiö ei tue klubien tai muiden tahojen historiakirjojen tekemisiä jne. Myös yhteiskunnan vastuulla olevat muistomerkit eivät kuulu säätiön avustusohjelmaan Säätiö ei myönnä apurahaa klubin tekemiin lahjoituksiin

19 Arne Ritari -kilta Perustettu1984 Arne Ritari -killan jäsenyyttä anoo klubin hallitus oman klubinsa ansioituneelle jäsenelle Anomukseen liitetään lyhyt ansioluettelo. Allekirjoitettu jäsenanomus lähetetään Arne Ritari- säätiölle. Jäsenmaksu 850 maksetaan klubin aktiviteettitililtä anomusta jätettäessä säätiön tilille Nordea FI Toimitusaika on kuukausi

20 Adressit Adressit on tarkoitettu yksittäisten leijonien, klubien, piirien tai Suomen Lions-liiton onnittelu- ja surunvalittelu-välineeksi. Adresseja voivat käyttää muutkin kuin leijonat. Adressi luovutetaan 10 euron lahjoitusta vastaan. Adressien toimitus tapahtuu oman organisaation välityksellä, piirien ARS-puheenjohtajien, piirikuvernöörien ja Lions-liiton toimiston kautta. Klubin jäsenen käyttäessä adressia hän maksaa sen klubin aktiviteettitilille.

21 ARS-puheenjohtajan tehtävät Ottaa osaa ARS:in järjestämään koulutukseen. Kouluttaa klubien ARS-lionit piirin järjestämässä koulutustilaisuudessa. Pitää piirissä adressivarastoa. Markkinoi säätiötä yhdessä PK:nkanssa piirihallituksenkokouksissa ja PNAT:ssa. Toimittaa adresseja klubeille. Informoi koko piiriä säätiön toiminnasta piirilehdessä ja Piirikuvernöörin kirjeiden kautta.

22 ARS lionin tehtävät Toimii klubin yhteyshenkilönä Arne Ritari säätiöön. Ottaa osaa piirin järjestämään koulutukseen. Markkinoi adresseja ja Lions-ritariutta klubinkokouksissa ja puolisotapahtumissa. Hankkii klubille adresseja.

Arne Ritari säätiö rs.

Arne Ritari säätiö rs. Arne Ritari säätiö rs. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 18.8.2012 www.lions.fi/ar-saatio Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.11.2014 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen 23.11.2014 ARS koulutus 2 Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 22.8.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: - adresseista saatavilla lahjoituksilla - hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari -killan jäseniksi

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - VAIKUTTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 PERUSTAMISEEN. ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö TOIMINTASUUNNITELMA

Arne Ritari -säätiö TOIMINTASUUNNITELMA Arne Ritari -säätiö TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016-2017 2 (11) SÄÄTIÖN TOIMINTA-AJATUS Tukee suomalaista Lions-toimintaa, myöntämällä apurahoja klubien palveluaktiviteettien toteuttamiseksi. SÄÄTIÖN

Lisätiedot

1. SÄÄTIÖ 2. PIIRI 3. KLUBI 4. ADRESSIT 5. RITARIT

1. SÄÄTIÖ 2. PIIRI 3. KLUBI 4. ADRESSIT 5. RITARIT ARS-lionin kansio LC 1. SÄÄTIÖ 2. PIIRI 3. KLUBI 4. ADRESSIT 5. RITARIT Tämä kansio on tarkoitettu klubin ARS-lionin käsikirjaksi. Piirin osioon voi piirin ARS-toimikunta lisätä omia sivujaan, klubin osioon

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 AGRONOMILIITON TIEDE- JA TUTKIMUSSÄÄTIÖ P. Makasiinikatu 6 A 8, 00130 Helsinki Puh. (09) 2511 160, faksi (09) 2511 1610 Saapunut: 1 APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 A Matka-apuraha

Lisätiedot

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420

Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420 Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420 Piiriapurahojen tarkoitus Rotarypiirin 1420 alueelle toimivat klubit voivat hakea piiriltä apurahaa ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin humanitaarisiin

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit

Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit 2017 107-G piirin aluefoorumit Marraskuu 2015 Ilkka Sainio ilkka.sainio@lions.fi 050 512 2969 Yleistä Kampanja: 2017 Teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Lupaus: 2017 tekoa nuorten hyväksi Kampanja-aika: Jo

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto

Lisätiedot

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle 1 (2) Hakija voi olla henkilö tai ryhmä. Sukunimi: Etunimet: Osoite: Syntymävuosi: Puhelinnumero: Sähköposti: Nykyinen työ- tai opiskelupaikka: Ryhmän

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus

LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus Uudet piirit, jotka muodostetaan yhden tai useamman ylimenokauden piirin yhteenliittämisen seurauksena,

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.

Lisätiedot

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson JÄSENTUTKIMUS 214 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson Jäsenkyselyn lähettäminen Kysely lähetettiin 14.1.214 LION-viestinä 19.863 vastaanottajalle Uudelleen muistutuksena LION-viestin yhteydessä 1.11.214

Lisätiedot

RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT

RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT Artikla Aihe Sivu 1 Määrittelyt... 213 2 Hallitus... 213 3 Vaalit ja tehtävien kestot... 213 4 Hallituksen tehtävät... 214 5 Kokoukset... 214 6 Liittymis- ja

Lisätiedot

PUNAINEN SULKA 2016-2017

PUNAINEN SULKA 2016-2017 PUNAINEN SULKA 2016-2017 Piirihallitus 23.8.2015 Liminka Luontokeskus 27.8.2015 Punainen Sulka / Juhani Alanen 1 Lyhyt keräysinfo Keräysaika: 2016-2017 Keräystavoite: 5 milj. euroa / n. 200 / jäsen Keräyskohde:

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013-2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynnä@lions.fi Kauden

Lisätiedot

Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 DC Pirkko Kokkonen 18.7.08

Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 DC Pirkko Kokkonen 18.7.08 Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 Nuorisotyötoimikunta jakaantuu neljään osa-alueeseen: Nuorisovaihto, Lions Quest, Päihteiden vastainen työ ja Leo-toiminta. Osa-alueiden vetäjät ovat Ulla

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija!

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Täytä hakemus huolella ja noudata ohjeita. Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Apurahat on tarkoitettu ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille jatko-opintojen

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ TAVALLINEN APURAHAOHJELMA

LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ TAVALLINEN APURAHAOHJELMA LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ TAVALLINEN APURAHAOHJELMA TAVALLISTEN APURAHOJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SÄÄNNÖT TEHTÄVÄLAUSUNTO JA APURAHOJEN TÄRKEYSJÄRJESTYS LCIF:n tavalliset apurahat antavat rahoitusta

Lisätiedot

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010)

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) GrIFK Salibandy ry SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisajankohta ja kieli Yhdistyksen nimi on GrIFK Salibandy ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauniaisten kaupunki Uudenmaan

Lisätiedot

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN 24.1.2017 MAJAOJA-SÄÄTIÖSTÄ Säätiö perustettiin 14.12.2000 rakkaudesta kulttuuriin. Säätiön tarkoituksena on jakaa vuosittain apurahoja erilaisiin kulttuurikohteisiin. Etusijan

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia. Kaupunki maksaa päätöksensä mukaisesti

Lisätiedot

MONINKERTAISPIIRIN JA PIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN HAKEMUS

MONINKERTAISPIIRIN JA PIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN HAKEMUS Mikä on ja piirin johtajakoulutuksen apurahaohjelma? Tämän apurahaohjelman puitteissa on haettavissa rahoitusta vahvistettujen ensimmäisten ja toisten varapiirikuvernöörien koulutusta varten moninkertaispiirin

Lisätiedot

Lions Clubs International 107-M, Finland

Lions Clubs International 107-M, Finland 1 Lions Clubs International 107-M, Finland Piirikuvernööri 2018 2019 Vesa Kynnysmaa ja puoliso Marja LC Köyliö Pyhän Henrikintie 401 A 27750 Köyliö / puh. 050-5267721 e-mail: vesakynnysmaa@gmail.com www.lions107m.org

Lisätiedot

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja.

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. LCIF piirikoordinaattorin tiedote 3 klubeille - Helmikuu 2010 LCIF:n KAUTTA ANOTTAVAT APURAHAT Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. Nämä

Lisätiedot

Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015

Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015 Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015 Yleiskatsaus symposiumohjelmasta Lionien palvelut lapsille symposiumohjelman puitteissa voidaan myöntää: yksi (1) symposiumi

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Varainkeruuaktiviteeteilla taataan Lions-nuorisotyön tukemiseen tarvittavat varat. Punainen Sulka keräyksen 2016 2017 tavoitteet ovat klubeissa hyväksytyt ja

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

Tuula Mikkonen sihteeri

Tuula Mikkonen sihteeri TAMPEREEN KAUPUNKI Lahjoitus- ja tukirahaston toimikunta PÖYTÄKIRJA LAHJOITUS- JA TUKIRAHASTON TOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 16.8.2018 klo 14.08-15.55 Paikka Keskusvirastotalo, ryhmähuone 4, 5. krs Osallistujat

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland

Lions Clubs International MD 107 Finland Lions Clubs International MD 107 Finland 9.4.2014 Kiitos veteraanit! aktiviteetin raportointiohjeet 1. Aktiviteetin syötön valitseminen Päästäksesi aktiviteetin syöttöön valitse valikosta Klubien aktiviteettien

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

NUORISOVAIHTO (Youth camps and exchange)

NUORISOVAIHTO (Youth camps and exchange) 20/02/15 Minna Räisänen-Ojapalo,, MD 107-C YCEC NUORISOVAIHTO (Youth camps and exchange) Lions-järjestön tunnettu ja vakiintunut klubiaktiviteetti Kansainvälisesti hyväksytyt säännöt ja ohjeet Lähteviä

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle 2012 Petri Karonen 28.10.2011 Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusjärjestelmä 1) Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu kattoorganisaationa - Aloittanut

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006 ASIA HAKIJA Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo Iskalan pengerrysyhtiö

Lisätiedot

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä.

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä. A.K. CAJANDERIN RAHASTON SÄÄNNÖT Suomen Metsätieteellinen Seura on kunnioittaakseen perustajansa ja kunniapuheenjohtajansa uraa uurtavaa metsätiedemiehen elämäntyötä perustanut tammikuun 22 p:nä 1943 A.

Lisätiedot

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016 1 KIRJE SMDno-2015 1766 23.10.2015 Aluehallintovirastot Pelastuslaitokset Ahvenanmaan maakunnan hallitus Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle

Lisätiedot

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT Suomessa tehtävään kansatieteelliseen tutkimukseen on haettavissa tutkijahuonestipendejä Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahastosta. Emil ja Lempi Hietasen

Lisätiedot

JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN SÄÄNNÖT

JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN SÄÄNNÖT 2018 2019 JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN SÄÄNNÖT Mikä on johtajakoulutuksen apurahaohjelma? Tämän apurahaohjelman puitteissa on haettavissa rahoitusta vahvistettujen ensimmäisten ja toisten varapiirikuvernöörien

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS HUITTINEN PUOLISOKOULUTUS LÄNSI-SUOMEN OPISTO DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS HUITTINEN PUOLISOKOULUTUS LÄNSI-SUOMEN OPISTO DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS HUITTINEN 26.4.2014 PUOLISOKOULUTUS LÄNSI-SUOMEN OPISTO DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan

Lisätiedot

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 1. Missio 2. Perusarvot 3. Nykytila-analyysi ja johtopäätökset analyyseista 4. Pelikenttä 5. Visio ja päämäärät 6. Menestyskonsepti 7. Kriittiset

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2016 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska

Lisätiedot

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8. Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.2009 1 (3) Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunnan TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

Lisätiedot

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5)

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) LIONS CLUB RY SÄÄNNÖT (MALLI) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club r.y. Sen kotipaikka on. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin

Lisätiedot

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) TAMPEREEN YLIOPISTO Saapunut Opinto ja kansainvälisten asiain osasto Päätöksen pvm 33014 Tampereen yliopisto Myönnetään euroa OPISKELIJOIDEN MATKA APURAHAHAKEMUS HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 DG Heikki Saarinen ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu OHJE 1 (7) Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu 1.10.2015 1 Hakuaika 2 Haettavan rahoituksen käyttötarkoitus 3 Rahoituksen

Lisätiedot

Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi.

Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi. Suomen Optometrian Ammattilaiset ry I YHDISTYS, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2008-2009 20.1.2009. Lion presidentti, PDG:t, hyvät lionit ja puolisot!

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2008-2009 20.1.2009. Lion presidentti, PDG:t, hyvät lionit ja puolisot! THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2008-2009 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Martti Lehtelä District Governor Vammalantie 821, 31900 Punkalaidun, Finland Matkap. +358

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

MAISEMATYÖLUPAHAKEMUS (MRL 128 )

MAISEMATYÖLUPAHAKEMUS (MRL 128 ) 1. Kiinteistö, jota hakemus koskee 2. Hakijan tai hakijoiden tiedot Hakijana voi olla vain kiinteistön omistaja tai -haltija Koko tontti tai tila Kiinteistön postiosoite: Hakijan postiosoite Hakijan postiosoite

Lisätiedot

Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi

Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi Viimeksi päivitetty 26.02.2013 14:34 1. NIMI Piirin nimi on LIONS-PIIRI 107-. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi. Piirin toimintaalue on Lions Clubs Internationalin

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 5 06.11.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Hyvää Ruotsalaisuuden päivää! Tässä kirjeessä Nenäpäivä 08.11.2013/ Jäsenkysely 2013/

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot