Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM AKY Koskela Akseli VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Transkriptio

1 Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM AKY Koskela Akseli VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, alueiden komitealle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle; ''Vihreä kirja alueellisesta koheesiosta Euroopassa - Alueellisen moninaisuuden kääntäminen vahvuudeksi'' U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2008/2550 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission tiedonannosta neuvostolle, Euroopan parlamentille, alueiden komitealle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle Vihreä kirja alueellisesta koheesiosta Euroopassa Alueellinen moninaisuus vahvuudeksi Heikki Aurasmaa Alivaltiosihteeri Työ- ja elinkeinoministeriö Jussi Yli-Lahti Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö LIITTEET Perusmuistio TEM KOM(2008) 161 lopullinen

2 2(2) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi alue- ja rakennepolitiikka TEM ALR, EUE, MAVI, MMM, OPM, SM, STM, VM, VNEUS, YM Lomakepohja: Eduskuntakirjelmä

3 Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM AKY Koskela Akseli Asia EU; Alue- ja rakennepolitiikka; Suomen vastaus julkiseen kuulemiseen komission alueellista koheesiota käsittelevään vihreään kirjaan sekä kuvaus vihreän kirjan pääasiallisesta sisällöstä Kokous EU-ministerivaliokunta; Liitteet 14059/2008 KOM(2008) 616 lopullinen; taustamuistio (alueellinen koheesio uusi tavoite EU:n koheesiopolitiikassa) Viite EUTORI/Eurodoc nro: - U-tunnus / E-tunnus: - Käsittelyn tarkoitus ja käsittelyvaihe: Asiakirjat: Suomen vastaus Euroopan komission julkiseen kuulemiseen alueellista koheesiota käsittelevään vihreään kirjaan. Komissio käynnisti laajan julkisen kuulemisen julkaisemalla lokakuussa 2008 alueellisen koheesion vihreän kirjan. Julkisen kuulemisen vastausten määräaika on /2008 KOM(2008) 616 lopullinen EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely: Käsittelijä(t): Alue- ja rakennepolitiikan EU-yhteistyötä koskeva perustamissopimuksen 158 artikla. TEM/Aluekehitysjohtaja Jussi Yli-Lahti, p TEM/Neuvotteleva virkamies Leif Ehrstén, p TEM/Neuvotteleva virkamies Ulla Jatila, p TEM/Ylitarkastaja Akseli Koskela, p

4 Suomen kanta/ohje: 2(8) Suomi pitää hyvänä sitä, että alueellista koheesiota tarkastellaan vihreässä kirjassa toisaalta maantieteellisenä ilmiönä ja toisaalta eri politiikkasektoreiden alueellisten vaikutusten ja toimeenpanon aluetason koordinoinnin näkökulmasta. Vihreässä kirjassa ei ole pyritty määrittelemään alueellisen koheesion sisältöä tarkemmin, mutta on tärkeää että pyrkimyksenä on muodostaa selkeämpi kuva unionin erilaisista aluetyypeistä ja niiden haasteista. Suomi korostaa alueiden merkitystä maailman taloudellisen kriisin keskellä. Talouden hidastuminen ja taantumisen vaikutukset ilmenevät voimakkaasti paikallis- ja aluetasoilla, joilla on suuria mahdollisuuksia oikeilla toimenpiteillä osaltaan lievittää kriisin vaikutuksia. Talouskriisi vaikuttaa ratkaisevasti koheesiopolitiikan reunaehtoihin, joten on tärkeää tarkastella mihin alueiden dynamiikka ja kilpailukyky päätyy kriisin jälkeen. Tarvitaanko alueellisen koheesion määrittelyä? Suomi pitää alueellisen koheesion määrittelyä välttämättömänä. Vihreässä kirjassa esitetyt aluetyypit, joilla on erityisiä kehityshaasteita, muodostavat perustan alueellisen koheesion määrittelylle. Näiden vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsivien sekä harvaan asuttujen alueiden kehittämisen tekee haasteelliseksi se, että niillä esiintyy samanaikaisesti useita maantieteellisiä erityispiirteitä, kuten rajojen läheisyys, syrjäisyys ja maaseutumaisuus. Lisäksi tarvitaan selkeää rajausta siitä, mitä alueellisella koheesiolla tarkoitetaan esimerkiksi suhteessa taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon, koheesiopoliittiseen rahoitukseen ja alue- ja rakennepolitiikan sisältöön. Suomi korostaa, että alueellisen koheesion tavoite tulee nostaa taloudellisen ja sosiaalisen koheesion rinnalle samanarvoiseen asemaan. Tällöin on myös tärkeää määritellä koheesiotavoitteiden väliset rajapinnat. Kokonaisuus ja rajapinnat voidaan hahmottaa esimerkiksi seuraavasti: taloudellinen koheesio (kilpailukyky, innovaatio), sosiaalinen koheesio (hyvinvointi, työllisyys), alueellinen koheesio (saavutettavuuden, aluerakenteen, aluetasojen ja aluetyyppien sekä alueiden erilaisuuden huomioiminen). Alueellisella koheesiolla voidaan lisäksi tarkoittaa sellaista kehittämispolitiikkaa, joka perustuu eri alueiden ja paikkakuntien vahvuuksien ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen tukemalla alueiden osaamista ja erikoistumista sekä vetovoimaa. Suomen kansallinen aluepolitiikka on jo pitkään perustunut tähän ajatteluun. Euroopan eri alueiden tulevaisuus globaalissa kilpailussa perustuu yhä enemmän osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatioihin Lissabonin strategian mukaisesti. Suomessa alueellisella koheesiolla tarkoitetaan usein erilaisten hyvinvointi- kulttuuri- ja koulutuspalveluiden sekä työmahdollisuuksien saavutettavuutta, mutta myös hyvin toimivia infrastruktuuripalveluja eri alueilla. Kansalaisilla ja yrityksillä tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet julkisiin ja yksityisiin palveluihin riippumatta asuinpaikastaan. Tämän varmistaminen on erityinen haaste harvaan asutuilla ja syrjäisillä alueilla kuten Pohjois- ja Itä-Suomessa. Alueellisen koheesion uusi perustehtävä (vielä ratifioimaton Lissabonin sopimus) mainitsee erityisesti tämän kaltaiset alueet, jotka tyypillisesti myös kärsivät eniten epäsuotuisista väestökehityksen seurauksista. Alueellisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin ohella alueiden kyky uusiutua ja uudistua tulee nähdä tärkeänä alueellisen koheesion sisältöalueena.

5 Vaikka alueellisen koheesion tavoite ei ole itsessään rahanjakoinstrumentti, Suomi pitää tärkeänä että sen kautta saatava tarkempi kuva alueellisista haasteista ja erityisongelmista vaikuttaa koheesiopoliittisiin rahanjakomekanismeihin. Onko maantieteellä merkitystä? Suomi korostaa koheesiopolitiikassa alueita, jotka kärsivät vakavista ja pysyvistä luontoon ja väestöön liittyvistä haitoista. Näitä alueita ovat EU:n pohjoisimmat alueet, joiden väestötiheys on alhainen. Maantiede on yksi tärkeä alueellisen koheesion elementti, mutta lisäämällä taloudellisia ja sosiaalisia tekijöitä, saadaan eri kuva kehityksestä ja mahdollisuuksista. Tämä edellyttää uudentyyppistä ajattelua ja käyttökelpoisia työvälineitä. Alueperusteisessa koheesiopolitiikassa tarvitaan horisontaalisten kehittämistoimenpiteiden ( people-based policy ) lisäksi vahvaa paikkasidonnaista politiikkaa ( place-based policy ), jotta paremmin voidaan huomioida alueellisia ja paikallisia tarpeita. Paikkasidonnaisessa politiikassa erityisesti yritysten toimintaedellytysten ja innovaatioympäristöjen parantaminen sekä maantieteellisen ja virtuaalisen saavuttavuuden turvaaminen on tärkeää. Suomelle, EU:n reuna-alueena, saavutettavuudesta muodostuu jatkuva haaste. On tärkeää kehittää aluetasoista ja käyttäjälähtöistä innovaatiopolitiikkaa ja tukea alueiden kykyä uusiutua. Ei riitä, että maantieteellisesti syrjäisiä alueita suhteutetaan Euroopan keskusalueisiin, vaan sen sijasta tulisi keskittää huomiota alue- ja paikallistasojen maailmanlaajuisen kilpailukyvyn kehittämiseen. Erityisesti harvaan asutuilla ja syrjäisillä alueilla tarvitaan yritystoimintaan ja toimintaympäristöön kohdistuvien kehittämistoimien rinnalla uusia palveluiden tuottamisja tarjoamistapoja. Uusien teknologiaratkaisujen ja sosiaalisten palveluinnovaatioiden hyödyntäminen voivat murtaa etäisyyden aiheuttamat maantieteelliset esteet, mutta vaativat teknologiselta infrastruktuurilta hyvää valmiutta (esim. laajakaista). Haasteena on saada toimivat työmarkkinat, jotta myös harvaan asutuilla alueilla voidaan tarjota julkisia ja yksityisiä palveluja kustannustehokkaasti. Tämä vaatii alueiden välisten verkostojen vahvistamista maiden rajojen sisällä ja auttaa löytämään kehittämisen kumppaneita maiden rajojen ulkopuolelta. Näissä verkostoissa leviävät innovaatiot ja kokemukset. Tarvitaan maantieteellisesti tarkempi näkökulma Suomen kannalta katsoen on tärkeää huomata, että aluerakenteemme muodostuu erityyppisistä maantieteellisistä alueista, joilla on täysin erilaiset tulevaisuuden kehittymisnäkymät. Nämä erot usein häviävät yleiseurooppalaisissa vertailuissa, jotka perustuvat NUTS 2 -tasolla kerättyihin tietoihin. Suomi pitää tästä syystä tärkeänä, että alueellisia vertailuja tehdään alemmalla maantieteellisellä (NUTS 3) tasolla, joka antaisi paremman kuvan todellisista paikka- ja alueperusteisista erityispiirteistä ja mahdollisuuksista. Esimerkiksi demografiakehitykseen liittyvät haasteet näyttäytyvät aivan erilaisina riippuen siitä millä maantieteellisellä tasolla niitä käsitellään. Komission tuottama alueellista kehitystä NUTS 2 -tasolla vuoteen 2020 asti ulottuva selvitys antaa aivan toisen kuvan väestömuutoksista Suomessa verrattuna siihen jos vertailu olisi tehty maakunta- tai seutukuntatasoilla (NUTS 3-4). 3(8)

6 4(8) Suomessa väestön ikääntymisen ja muuttoliikkeen vaikutukset paikallistalouksiin ovat erityisen haastavat perinteisillä muuttotappioalueilla kasvaviin seutuihin verrattuna. Erityisesti Itä-Suomen maaseutualueilla työikäisen väestön väheneminen on voimakasta vuoteen 2020 mennessä monissa seutukunnissa jopa kolmasosa (30 %). Työvoiman määrä kasvaa 2010-luvulla vain pääkaupunkiseudulla sekä suurimmilla keskusalueilla ja niitä ympäröivillä alueilla. Suomi kannattaa koheesiopolitiikan rahoituksen nykyistä laajempaa määrittelyä. Erityisesti tarvitaan indikaattoreita kuvaamaan kehitystä NUTS 3 ja jopa NUTS 4 -tasoilla. Käyttökelpoisten indikaattorien luominen edellyttää laajempaa yhteiskunnan talouden, sosiaali- ja ympäristötekijöiden tarkastelua. Näiden indikaattorien tuloksena saatava tieto alueiden kehityksestä ja eroista tulee huomioida tulevista koheesiopoliittisista painotuksista käytävässä arvioinnissa. Sektoripolitiikat ja kumppanuus alueellisen koheesion näkökulmasta Suomessa alueellinen koheesiopolitiikka on omaehtoista, läpileikkaavaa toimintaa, jossa alue- ja paikallistasoilla on vahva rooli. Aluetasolla tapahtuvan koheesiopolitiikan keskeisiä komponentteja ovat kilpailukykypolitiikka (sisältäen mm. osaamiseen perustuvan alueellisen innovaatiopolitiikan), liikenne- ja muiden yhteyksien kehittäminen, ympäristö, maatalous sekä julkisen ja yksityisen palvelutason turvaaminen. Innovaatiopolitiikan osalta vihreä kirja mainitsee vain pääsyn korkeatasoisen tutkimuksen piiriin sekä Euroopan tutkimusalueen (ERA). Suomalaisesta näkökulmasta innovaatiopolitiikka käsitetään kuitenkin selvästi tätä laajemmin. Olennaista siinä on myös tutkimuksen ja tiedon soveltaminen ja kaupallinen hyödyntäminen eli itse innovaatioiden synnyttäminen. Innovaatiotoiminnan tulisi olla huomattavasti laaja-alaisempi, koska se tuo myös alueille uusia tehtäväkokonaisuuksia (mm. sosiaaliset palveluinnovaatiot). Laajaalaisuutta tulee lisätä uusilla kannusteilla etenkin palvelujen, liiketoiminnan, työelämän kehittämiseksi sekä luovien alojen innovaatioiden kohentamiseksi. Suomessa on hyviä kokemuksia korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten, yritysmaailman (elinkeinoelämä) ja julkisen sektorin (valtio, kunnat) yhteistyöstä. Kyseessä on strateginen yhteistyö- ja kumppanuusmalli, jonka toimintaa on tärkeää kehittää ja vahvistaa (Triple Helix). Yhteistyö- ja kumppanuusmalli on erityisen tärkeä etenkin innovaatioympäristöjen kehittämisessä niin valtakunnallisella, alueellisella kuin paikallisella tasolla. Kaupunkipolitiikan näkökulmasta vihreässä kirjassa esitetty monikeskuksisen aluerakenteen ja kaupunkiseutujen tunnistaminen myös maaseudun elinvoiman turvaajana on myönteistä. Se on linjassa Suomen harjoittaman kansallisen politiikan kanssa, jossa monikeskuksinen aluerakenne nähdään tasapainoisen aluekehityksen turvaajana. Suomen näkökulmasta myös kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus voidaan nähdä osana alueellisen koheesion tavoitetta. Alueellisessa koheesiossa on kyse myös EU-politiikkojen ja kansallisten sektoripolitiikan alojen alueellisista vaikutuksista ja koordinoinnista aluetasolla. Keskeinen kysymys on, tulisiko EU:n politiikkasektoreiden koordinointia jatkossa syventää ja laajentaa? Tähän alueellisen koheesion vihreä kirja tai sitä edeltävät prosessit ei anna vastausta. Esimerkiksi maaseutualueiden kehittäminen tarvitsee parempaa yhteensovittamista eri politiikanalojen välillä sekä välineiden kehittämistä. Sektoripolitiikkojen, strategioiden ja alueellisen koheesion välisestä suhteesta tarvitaan jo olemassa olevan tutkimustiedon parempaa hyödyntämistä.

7 5(8) Suomessa luonnonvaroihin ja ympäristöön, liikenteeseen ja työvoimaan, elinkeinoihin, osaamiseen ja kulttuuriin liittyvät valtion aluehallinnon tehtävät kootaan ensi vuoden alusta yhteen viranomaiseen; elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY). Tämän odotetaan huomattavasti parantavan sektorien välisiä toimenpiteitä alueilla. Demografiahaasteen lisäksi ilmastonmuutos ja sen tuomien ajankohtaisten ympäristöhaasteiden vaikutukset tulevat kohdistumaan hyvin erilaisina eri alueille. Esimerkiksi energian hinnan kallistuminen voi nostaa liikkumiskustannuksia, minkä vaikutukset tuntuvat erityisesti etäällä keskuksista sijaitsevilla alueilla. Tämän vuoksi eri alueilla tarvitaan erilaisia toimia niin ilmastonmuutoksen hillinnässä kuin siihen sopeutumisessa. Ilmastomuutoksen alueellisia ja paikallisia vaikutuksia voidaan paremmin hyödyntää, jos EU:n ja kansallisilla ilmastopolitiikoilla tuetaan useisiin energialähteisiin perustuvaa hajautettua energiantuotantoa. Aluesuunnittelun ja koheesiopolitiikan välineitä voidaan hyödyntää nykyistä aktiivisemmin ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista koskevien EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden toteuttamiseksi mm. kohdentamalla rahoitusta erityisesti uuden teknologian ja uusiutuvien energiavarojen hyödyntämisen kehittämiseen. Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää integroitua ja kokonaisvaltaista, sektorit ylittävää lähestymistapaa sekä tiivistä vertikaalista ja horisontaalista yhteistyötä hallinnon eri toimijoiden välillä. Alueellinen koheesio ja yhteistyö EU:n ulko- ja sisärajoilla Euroopan alueellinen yhteistyö tuo selvää eurooppalaista lisäarvoa ja se on erityisen hyvin kombinoitavissa alueellisen koheesion tavoitteiden kanssa. Lisäksi uusi Eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen rajat ylittävän yhteistyön osio (ENPI CBC) parantaa huomattavasti rajaseutuyhteistyön edellytyksiä Suomen ja Venäjän rajalla. Lisäämällä yhteistyötä ja edistämällä kokemusten vaihtoa ja hyvien käytäntöjen leviämistä Euroopan alueellinen yhteistyö ja ENP CBC voivat merkittävällä tavalla vaikutta alueiden, erityisesti raja-alueiden, kilpailukykyyn ja taloudelliseen kehitykseen. Rajat ylittävää yhteistyötä ei toteutettaisi samassa mittakaavassa ilman EU-rahoitusta. EU:n rahoituksellinen tuki on avainasemassa eurooppalaisten alueiden ja muiden maiden välisessä yhteistyössä sekä elinkeino- että ympäristöhankkeiden toteutuksessa. Suomen näkemyksen mukaan yhteystyöhön sekä unionin ulko- että sisärajoilla tulisi tulevaisuudessa kiinnittää suurempaa huomiota, myös voimavarojen suhteen. Itämeristrategia on myös EU:lle tärkeä Itämerta ympäröivät maat ovat suurten haasteiden edessä mm. väestön ikääntymiseen, taloudelliseen epätasapainoon, saastumiseen ja meriliikenteen turvallisuuteen liittyen. Itämeren alueella ei ole toimivia työmarkkinoita. Itämerta uhkaa myös koko ekosysteemin tuhoutuminen meren hapenpuutteen vuoksi. Toistaiseksi Itämeren alueelta on puuttunut laaja-alainen koko aluetta kaikkia politiikan osa-alueita koskeva näkökulma. Lisäksi on tarve koordinoida yhteisesti alueella toimivia lukuisia EU-ohjelmia, joten strategian avulla voidaan tehostaa jo käynnissä olevien toimintaohjelmien ja säännösten toimenpanoa Itämerellä. Itämeri on hallinnollisesti haastava yhteistyöalue, koska eri päätöksentekotasot ympäröivissä valtioissa ovat vastuussa yhteistyöstä.

8 6(8) Suomi tukee komission näkemystä laajempien yhteistyöalueiden ( macroeconomic regions ) roolin vahvistamisesta (mm. Itämeri, Välimeri, Tonava, Atlantti). Vihreän kirjan pääasiallinen sisältö: Vihreä kirja alueellisesta koheesiosta Euroopassa: Alueellisen moninaisuuden kääntäminen vahvuudeksi sisältää alueellista koheesiota koskevan tilanneanalyysin, kohdentumista ja sisältöä koskevia tarkasteluita sekä jatkovalmistelua koskevia kysymyksiä, jotka liittyvät koheesiopolitiikan uudistamiseen. Vihreään kirjaan liittyy komission työpaperi, joka sisältää alueellista koheesiota kuvaavia indikaattoreita ja karttaesityksiä. Alueellista koheesiota tarkastellaan asiakirjassa toisaalta maantieteellisenä ilmiönä ja toisaalta eri politiikkasektoreiden alueellisten vaikutusten ja toimeenpanon aluetason koordinoinnin näkökulmasta. Siinä pyritään muodostamaan parempi kuva unionin erilaisista aluetyypeistä ja niiden haasteista. Kysymyksessä on alueellisen ulottuvuuden ja maantieteellisen analyysin syventäminen. Asiakirja sisältää väestötiheyteen ja väestömäärään sekä maantieteellisiin erityspiirteisiin perustuvan eurooppalaisten alueiden tyypittelyn. Vihreässä kirjassa esitetyt aluetyypit ovat: metropolialueet, maaseudusta ja erikoisista kaupungeista koostuvat alueet ( intermediate regions ) sekä maaseutualueet (vanhat elinkeinot kuten metsäteollisuus, maanviljely sekä uudet kuten matkailu). Alueellisella koheesiolla pyritään kaikkien näiden aluetyyppien kehittämiseen, kuitenkin erityisesti syrjäisten ja eristyneiden alueiden yhteyksien parantamiseen. Vihreässä kirjassa tarkastellaan myös EU-politiikkojen ja kansallisten sektoripolitiikan alojen alueellisia vaikutuksia ja koordinoinnin tarvetta aluetasolla sekä, miten julkisella politiikalla voidaan auttaa alueita parempaan yhteistyöhön ja omien vahvuuksien hyödyntämiseen, esimerkiksi yhdistämällä voimavaroja ja intressejä. Monitasoisessa hallinnoinnissa korostuu sekä vertikaalisen että horisontaalisen yhteensovittamisen tarve. Komissio kuitenkin painottaa, että kansallinen ja alueellinen päätösvalta ja kompetenssit eivät kuulu vihreän kirjan piiriin. Kansallinen käsittely: EU4-jaosto Työkokous (EU4-jaoston laaja kokoonpano ja ulkopuoliset asiantuntijat) EU4-jaoston kokous EU-ministerivaliokunta Eduskuntakäsittely: - Käsittely Euroopan parlamentissa: - Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema: - Taloudelliset vaikutukset:

9 - 7(8) Muut mahdolliset asiaan vaikuttavat tekijät: -

10 8(8) Asiasanat Hoitaa alue- ja rakennepolitiikka Tiedoksi Lomakepohja: Perusmuistio, EU-ohje

11 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittäminen/rapo TAUSTAMUISTIO Alueellinen koheesio uusi tavoite EU:n koheesiopolitiikassa Tiivistelmä Euroopan unionin perussopimusten uudistamista koskeva ns. Lissabonin sopimus sisältää merkittäviä muutoksia artikloihin, jotka koskevat alue- ja rakennepolitiikan tavoitteita ja sisältöä. Taloudellisen ja sosiaalisen koheesion rinnalle on nostettu alueellisen koheesion (yhteenkuuluvuuden) edistäminen. Käsite alueellinen koheesio (territorial cohesion) sisältää aluekehitykseen ja aluesuunnitteluun liittyvät näkökulmat. Käytännössä tämä edellyttää integroitua valmistelua, joka liittyy sekä koheesiopolitiikan että ympäristöpolitiikan toimialoille. Alueellisesta koheesiosta ei ole olemassa yhtä selkeää ja yksiselitteistä määritelmää. Peruslähtökohtana voidaan kuitenkin pitää Euroopan alueiden erilaisuutta ja sen hyödyntämistä EU:n kilpailukykyä ja kestävää kehitystä koskevien tavoitteiden saavuttamisessa. Aluekehityksen ja aluesuunnittelun integrointi yhdeksi tarkastelukehikoksi vastaa pitkälti Suomessa omaksuttua alueellisen kehittämisen toimintamallia, joka korostaa alueellisia erityispiirteitä sekä alueiden omia vahvuuksia. EU-tasolla alueelliseen koheesioon liittyvää valmistelua on toteutettu 1990-luvulta lähtien Euroopan aluekehityssuunnitelman (ESDP-prosessi) ja kaupunkipolitiikan puitteissa. Aluesuunnittelusta vastaavat ministerit käynnistivät Lissabonin sopimukseen kirjatusta alueellisen koheesion tavoitteesta poliittisen keskustelun vuonna EU:n alueellinen agenda ja kestävän kaupunkikehityksen suuntaviivat (Leipzigin peruskirja) hyväksyttiin Saksan puheenjohtajuuskaudella Portugalin kaudella laadittiin alueellisen agendan toimintaohjelma, jonka toteutus käynnistyi Slovenian kaudella Valmistelu on kuulunut ympäristöneuvoston toimialaan. Ranska edisti omalla kaudellaan määrätietoisesti alueelliseen koheesioon liittyvää valmistelua. Alueelliseen agendaan ja alueelliseen koheesioon liittyvät kysymykset yhdistettiin koheesiopolitiikan uudistamiseen, jolloin ne muodostavat yhden integroidun kokonaisuuden. Komissio julkaisi lokakuussa 2008 vihreän kirjan alueellisesta koheesiosta, jossa käsitellään Lissabonin sopimukseen sisältyviä koheesiopolitiikan tavoitteita ja sisällöllisiä linjauksia. Samalla käynnistyy laaja julkinen kuuleminen, joka liittyy myös koheesiopolitiikan tulevaisuutta koskevaan keskusteluun. Yhteenveto kuulemisen tuloksista julkaistaan toukokuussa 2009 kuudennessa koheesiopolitiikkaa käsittelevässä edistymisraportissa. Komissio julkaisee keväällä 2010 viidennen koheesiokertomuksen, jossa linjataan koheesiopolitiikan uudistusta. Esitykset uusista rahoituskehyksistä ja rakennerahastoja koskevista asetuksista tulee antaa toimielinten välisen sopimuksen perusteella viimeistään kesällä Ennakkovaikuttamisen kannalta tärkeä vaihe on syyskausi 2009, jolloin uusi parlamentti ja komissio aloittavat työnsä.

12 2 Tähän muistioon on koottu yhteenveto alueelliseen koheesioon liittyvistä EU:n uudistuksista ja valmisteluprosesseista, jotka on ryhmitelty seuraavien otsakkeiden alle: 1. Lissabonin sopimus, alueellisen koheesion tavoite (2004/2007) 2. Vihreä kirja alueellisesta koheesiosta (syksy 2008) 3. EU:n alueellinen agenda ja toimintaohjelma (2007) 4. Leipzigin peruskirja kestävästä eurooppalaisesta kaupungista (2007) 5. Koheesiopolitiikan strategiset suuntaviivat ja rakennerahastot Muistion lopussa on lisäksi selostettu Suomen osallistumista pohjoismaiseen ja jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön, joka painottuu erityisesti harvaan asuttujen ja pohjoisten alueiden kysymyksiin. 1. Alueellisen koheesion tavoite ja Lissabonin sopimus Taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon tähtäävä politiikka on mainittu Rooman sopimuksen (1957) johdanto-osassa ja sopimuksella perustettiin myös nykyisistä rakennerahastoista Euroopan sosiaalirahasto. Maaseudun kehittämistoimet käynnistettiin luvulla. Aluekehitysrahasto perustettiin vuonna 1975, mutta rahoitus tapahtui aluksi pääasiassa kansallisin varoin Koheesiopolitiikan kehitys Koheesiopolitiikan säädösperusta ja rahoitusvälineet luotiin varsinaisesti 1980-luvulla, kun alueiden väliset kehittyneisyyserot kasvoivat merkittävästi unionin laajentumisten myötä. Euroopan yhtenäisasiakirjassa (1986) yhteisön tavoitteeksi asetettiin yhtenäismarkkinoiden toteuttamisen lisäksi taloudellinen ja sosiaalinen koheesio. Vuonna 1988 neuvosto hyväksyi ensimmäisen rakennerahastojen toimintaa koordinoivan asetuksen sekä erityisen rahoituskehyksen kaudelle Taloudellisen ja sosiaalisen koheesion edistäminen on lisätty Euroopan yhteisön perustamissopimukseen vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksella. Perustamissopimusta on muutettu myöhemmin useampaan kertaan, mutta koheesiopolitiikkaa koskevien artikloiden sisältöön ei ole tullut muutoksia. Taloudellista ja sosiaalista koheesiota koskevat säädökset ovat nykyisin voimassa olevan perustamissopimuksen artikloissa Koheesiopolitiikan tavoite ilmaistaan perustamissopimuksessa seuraavasti: Yhteisö pyrkii erityisesti vähentämään alueiden välisiä kehityseroja sekä muita heikommassa asemassa olevien alueiden tai saarien jälkeenjääneisyyttä, maaseutu mukaan luettuna. (Perustamissopimus, artikla 158) Lissabonin sopimukseen sisältyvät uudet tavoitteet Lissabonin sopimukseen (uudistussopimukseen) on kirjattu koheesiopolitiikan osalta merkittäviä sisällöllisiä uudistuksia, jotka liittyvät erityisesti alueellisen koheesion tavoitteiseen. Uusi sopimus kumoaisi myös kaikkien perustamisen jälkeen liittyneiden maiden liittymissopimukset, joista on poimittu erityiset määräykset uudistussopimuksen liitepöytäkirjaksi. Suomen osalta pöytäkirjalla vahvistetaan Ahvenanmaan erityisasema sekä mm. harvaan asuttujen alueiden erityisasemaa koskevat määräykset 1. Nämä Suomelle tärkeät kysymykset näkyvät koheesiopolitiikan osalta myös varsinaisessa sopimustekstissä. 1 Tiilikainen, Teija: Perustuslaki EU:lle, Eurooppa-tiedotus 183/2004

13 3 Suomi on osaltaan ratifioinut sopimuksen, mutta sen voimaantulo edellyttää kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyntää. Lissabonin sopimuksessa alueellinen koheesio on nostettu EU:n koheesiopolitiikan tavoitteeksi taloudellisen ja sosiaalisen koheesion (yhteenkuuluvuuden) rinnalle. Alue- ja rakennepolitiikkaa koskevat artiklat on koottu omaksi osastoksi otsakkeella Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus (osasto XVIII, artiklat ). Unioni pyrkii erityisesti vähentämään alueiden välisiä kehityseroja sekä muita heikommassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä. Uudistussopimuksen artiklassa 174 on määritelty aiempaa tarkemmin aluetyypit, joihin kiinnitetään erityistä huomiota. Näitä ovat: maaseutu teollisuuden muutosprosessissa olevat alueet vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsivät alueet, kuten pohjoisimmat alueet, joiden väestötiheys on alhainen saaristo-, rajaseutu- ja vuoristoalueet Artiklat sisältävät säädöksiä mm. käytettävistä rahoitusvälineistä, raportoinnista, aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta sekä rakennerahastoja koskevista säädöksistä. Euroopan sosiaalirahastoa koskevat säädökset on koottu uudistussopimuksessa omaksi osastoksi (osasto XI, artiklat ). Lainsäätämisjärjestystä lukuun ottamatta näihin ei ole tehty mainittavia muutoksia. 2. Vihreä kirja alueellisesta koheesiosta 2008 Komissio julkisti lokakuun alussa 2008 vihreän kirjan alueellisesta koheesiosta Euroopassa: Alueellisen moninaisuuden kääntäminen vahvuudeksi 2. Se sisältää alueellista koheesiota koskevan tilanneanalyysin, kohdentumista ja sisältöä koskevia tarkasteluita sekä jatkovalmistelua koskevia kysymyksiä, jotka liittyvät koheesiopolitiikan uudistamiseen. Vihreään kirjaan liittyy komission työpaperi, joka sisältää alueellista koheesiota kuvaavia indikaattoreita ja karttaesityksiä Vihreän kirjan tavoitteet ja sisältö Vihreän kirjan tavoitteena on syventää keskustelua alueellisen koheesion sisällöstä ja tavoitteista sekä tuoda sitä kautta uusia elementtejä koheesiopolitiikan tulevaisuutta koskevaan keskusteluun. Kun arvioidaan vihreän kirjan antamaa kuvaa Euroopan unionin alueellisesta kehityksestä ja alueellisista eroista, on syytä pitää mielessä, että siinä on rajattu tarkastelun ulkopuolelle koheesiopolitiikan nykyiset ulottuvuudet eli taloudellinen ja sosiaalinen koheesio. Komissio hakee vihreässä kirjassa alueelliselle koheesiolle uutta sisältöä ja määrittelyä. Alueellista koheesiota tarkastellaan asiakirjassa toisaalta maantieteellisenä ilmiönä ja toisaalta eri politiikkasektoreiden alueellisten vaikutusten ja toimeenpanon aluetason koordinoinnin näkökulmasta. Alueellisella koheesiolla pyritään eri alueiden tasapainoiseen kehittämiseen. Tässä yhteydessä ei ole tarkasteltu alueellisen koheesion suhdetta rahoitukseen ja siihen vaikuttaviin kriteereihin. 2 Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Alueiden komitealle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle. Vihreä kirja alueellisesta koheesiosta Euroopassa: Alueellisen moninaisuuden kääntäminen vahvuudeksi. Bryssel , KOM(2008) 616 lopullinen 3 Commission staff working document, accompanying the Green Paper on Terriotorial Cohesion. Bryssels, , SEC(2008)2550 / COM(2008) 616 final

14 4 Maantieteellinen tarkastelu Vaikka vihreässä kirjassa ei ole suoraan viittauksia Lissabonin sopimukseen, siinä pyritään kuitenkin muodostamaan parempi kuva unionin erilaisista aluetyypeistä ja niiden haasteista. Kysymyksessä on alueellisen ulottuvuuden ja maantieteellisen analyysin syventäminen. Asiakirjassa tarkastellaan tasapainoisen alueellisen kehityksen haasteita, jotka liittyvät väestötiheyteen ja asutuksen rakenteeseen, alueellisiin etäisyyksiin ja saavutettavuuteen sekä yhteistyön ja maantieteellisten esteiden (mm. raja-alueet) voittamiseen. Karttaesitykset (yhteensä 13 analyyttistä karttaa) havainnollistavat alueellisen koheesion haasteita eurooppalaisessa kontekstissa. Alueellisen koheesion määrittely edellyttää myös maantieteellisiin erityispiirteisiin perustuvaa eurooppalaisten alueiden tyypittelyä. Vihreässä kirjassa haetaan erilaisia mahdollisuuksia alueellisten typologioiden muodostamiselle. Tarkastelussa on käytetty mm. seuraavaa aluetyypittelyä: - metropolialueet ja kaupunkialueet, - maaseudusta ja erikokoisista kaupungeista koostuvat alueet (intermediate regions), - kaupunkien lähellä olevat maaseutualueet, - syrjäiset maaseutualueet, - alueet, joilla on erityisiä maantieteellisiä piirteitä (mm. harvaan asutut alueet). Viimeisellä luetelmakohdalla tarkoitetaan vihreässä kirjassa kolmea aluetyyppiä, joilla on erityisiä kehityshaasteita. Näitä ovat vuoristoalueet, saaristoalueet ja harvaan asutut alueet. Erityisen haasteelliseksi näiden alueiden kehittämisen tekee se, että niillä esiintyy samanaikaisesti useita maantieteellisiä erityispiirteitä, kuten rajojen läheisyys, syrjäisyys ja maaseutumaisuus. EU:ssa on yhteensä 18 harvaan asuttua aluetta, joilla asuu yhteensä noin 2,6 miljoonaa asukasta. Harvan asutuksen kriteerinä on käytetty alle 12,5 asukasta neliökilometrillä (NUTS 3-tasolla). Vihreän kirjan analyysi on tämän aluetyypin osalta varsin suppea, joten jatkossa tarvitaan monipuolisempaa ja analyyttisempaa tarkastelua. Alueellinen erilaisuus ei tule riittävästi esille nykyisessä laajoihin alueisiin (NUTS 2-taso) perustuvassa tarkastelussa. Tarvitaan tarkempia aluejakoja (NUTS 3-4), jotka tuovat paremmin esille alueellisia erityispiirteitä. Toisaalta tarvitaan uudentyyppisiä alueellista näkökulmaa, joka perustuu laajempiin yhteistyöalueisiin valtioiden välillä (macro regions tai supra-national regions). Alueellisessa yhteistyössä on keskityttävä nykyisen alueellisen yhteistyö -tavoitteen jälkeiseen yhteistyöhön, kuten Itämeri-yhteistyön kehittämiseen. Myös yhteistyön kehittäminen ulkorajoilla on tärkeä. Lisäksi tarvitaan yksinkertaisia malleja yhteistyölle, kuten esim. eurooppalainen alueellisen yhteistyön yhtymä (EAYY) 4. Vihreään kirjaan liittyy komission työpaperi, johon on koottu NUTS 3-tasolla erilaisia alueluokituksia ja niiden operationaalisia määritelmiä, joita on käytetty komission tilastotuotannossa sekä erilaisissa tutkimuksissa ja kehityshankkeissa. Mukana on myös OECD:n käyttämiä määritelmiä, mm. kaupunki- maaseutu luokittelu, jonka avulla on kuvattu Euroopan aluerakennetta NUTS 3-tasolla (kartta 3). 4 Eurooppalaisesta alueellisen yhteistyön yhtymästä (EAYY, engl. EGTC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1082/2006

15 5 Ongelmana on yhdenmukaisten tilastotietojen saatavuus koko EU:n alueelta nykyistä NUTS 2-tasoa tiheämmällä aluejaolla. Alueellista koheesiota kuvaavien indikaattoreiden osalta tarvitaan myös kehitystyötä ja olemassa olevien selvitysten systemaattista hyödyntämistä. Eri politiikkasektoreiden alueelliset vaikutukset ja koordinointi Alueellisessa koheesiossa on kyse myös EU-politiikkojen ja kansallisten sektoripolitiikan alojen alueellisista vaikutuksista ja koordinoinnista aluetasolla. Maantiede on vain yksi alueellisen koheesion elementti. Jos siihen lisätään taloudellisia ja sosiaalisia tekijöitä, saadaan aivan eri kuva kehityksestä. Kyseessä on siis paikkasidonnaisen politiikan (place based) kehittämisestä, jotta se paremmin huomioisi alueellisia tarpeita. Vihreässä kirjassa tarkastellaan myös, miten julkisella politiikalla voidaan auttaa alueita parempaan yhteistyöhön ja omien vahvuuksien hyödyntämiseen, esimerkiksi yhdistämällä voimavaroja ja intressejä. Monitasoisessa hallinnoinnissa (multilevel governance) korostuu sekä vertikaalisen että horisontaalisen yhteensovittamisen tarve. Komissio kuitenkin painottaa, että kansallinen ja alueellinen päätösvalta ja kompetenssit eivät kuulu vihreän kirjan piiriin. Täydentävät raportit (alueet 2020 ja Barcan raportti) Vihreää kirjaa täydentää kaksi komission tilaamaa selvitystä, jotka tuovat koheesiopolitiikan tulevaisuutta koskevaan keskusteluun tutkimustietoon perustuvia lisäaineksia. Komissio julkisti marraskuussa 2008 epävirallisen ministerikokouksen yhteydessä Alueet 2020 raportin, joka on analyyttinen selvitys tulevaisuuden haasteiden (globalisaatio, ilmastonmuutos, energiariippuvuus, ikääntyminen, muuttoliike) alueellisista vaikutuksista. Alkuvuodesta 2009 valmistuu tohtori Barcan johtaman riippumattoman asiantuntijaryhmän raportti, jossa käsitellään rakennerahastojen hallinnon kehittämistä tulevalla kaudella Vihreään kirjaan liittyvä kuuleminen ja jatkovalmistelu Koheesiopolitiikassa tarvitaan sekä EU-tasolla että kansallisella tasolla keskeisten käsitteiden selkiyttämistä. Erilaisilla alueellisilla termeillä on EU:n päätöksenteossa ja valmistelussa asiayhteydestä, puhujasta sekä politiikan alasta riippuen vaihtelevia ja jopa ristiriitaisia merkityssisältöjä. Komission vihreä kirja käynnistää alueellista koheesiota koskevan laajan julkisen kuulemisen, joka liittyy kiinteästi myös koheesiopolitiikan tulevaisuutta koskevaan keskusteluun. Julkisen kuulemisen vastausten määräaika on helmikuun loppu Komissio ei esitä vihreässä kirjassa tarkempaa määrittelyä alueellisen koheesion käsitteestä. Sen sijaan siinä esitetään julkisen kuulemisen ohjeeksi kysymyspatteristo, joiden pohjalta käsitteitä ja sisältöä voidaan hahmotella ja täsmentää. Vihreän kirjan kysymyksissä halutaan vastauksia mm: - alueellisen koheesion määrittelemiseen, esim. indikaattoreita ja vaikutusarviointimenetelmiä kehittämällä. - eri sektoripolitiikka-alojen koordinointiin - kumppanuuden kehittämiseen Vihreän kirjan yksi tavoitteista onkin käsitteitä koskevan keskustelun pohjustaminen. Koheesiopolitiikan keskeisten käsitteiden määrittely oli myös yksi Ranskan pu-

16 6 heenjohtajuuskauden tavoitteista. Toinen keskeinen teema on alueellisen koheesion sisältöä, alueellista kohdentumista ja politiikkalinjauksia koskeva keskustelu, joka tulee vaikuttamaan merkittävästi myös koheesiopolitiikan tulevaisuuteen. Ranskalla oli omalla pj-kaudellaan kunnianhimoinen työsuunnitelma, johon liittyvä valmistelutyö käynnistettiin jo keväällä 2008, jolloin Ranska perusti neljä työryhmää 5 valmistelemaan alueelliseen koheesioon ja alueelliseen agendaan liittyviä kysymyksiä. Jäsenvaltioille varattiin mahdollisuus tuoda esille omia kantojaan eri yhteyksissä mm. neuvoston rakennetyöryhmässä (SAWP). Alueellista koheesiota, koheesiopolitiikan tulevaisuutta ja alueellisen agendan toimeenpanoa käsiteltiin Marseillessa järjestetyssä epävirallisessa ministerikokouksessa, johon oli kutsuttu aluepolitiikasta (koheesiopolitiikasta) ja aluesuunnittelusta vastaavat ministerit. Suomen vastaukset vihreässä kirjassa avattuun julkiseen kuulemiseen valmistellaan helmikuun 2009 loppuun mennessä. Ne käsitellään EU-ministerivaliokunnassa ja annetaan tiedoksi eduskunnalle. Komissio julkaisee yhteenvedon vihreän kirjan julkisen kuulemisen tuloksista keväällä 2009 kuudennessa koheesiopolitiikkaa käsittelevässä edistymisraportissa. Toimikautensa päättävä komissio antanee myös omat linjauksensa ja evästyksensä koheesiopolitiikan uudistusta koskevalle jatkotyölle. 3. Aluesuunnittelun näkökulma EU:n alueellinen agenda EU:n alueellisen agendan valmistelu käynnistyi vuonna 2004 Rotterdamin epävirallisessa aluesuunnitteluministereiden kokouksessa, jossa päätettiin aloittaa poliittinen keskustelu Lissabonin sopimukseen kirjatusta alueellisen koheesion tavoitteesta. Valmistelun lähtökohdat painottuivat siten aluesuunnitteluun ja ympäristöpolitiikkaan. Alueellisen agendan perusrakenne hyväksyttiin Espoossa marraskuussa 2006 pidetyssä aluesuunnittelusta vastaavien pääjohtajien kokouksessa. Alueellinen agenda perustuu aiempiin poliittisiin asiakirjoihin, joista tärkein on toukokuussa 1999 Potsdamin epävirallisessa ministerikokouksessa hyväksytty asiakirja Euroopan aluesuunnittelun ja aluekehityksen suuntaviivat (European Spatial Development Perspective, ESDP). Valmistelutyötä vietiin eteenpäin lokakuussa 1999 Tampereella pidetyssä epävirallisessa ministerikokouksessa. Aluesuunnitteluun liittyvät kysymykset olivat esillä jo aiemmin mm. Ranskan pj-kaudella 1995, jolloin epävirallisessa aluesuunnitteluministereiden kokouksessa käsiteltiin Euroopan alueellisen suunnittelun skenaarioita EU:n alueellinen agenda 2007 EU:n alueellinen agenda Kohti erilaisten alueiden kilpailukykyisempää Eurooppaa hyväksyttiin toukokuussa 2007 Leipzigin epävirallisessa aluesuunnitteluministereiden kokouksessa. Siinä vahvistettiin poliittiset suuntaviivat, joilla pyritään koko unionin alueella tasapainoiseen ja kestävään kehitykseen. 5 Työryhmien teemat ovat: 1) Koheesiopolitiikan uudistaminen 2013+, 2)Lissabonin strategia, 3) Maatalouspolitiikka ja maaseudun kehittäminen ja 4) aluenäkökulman integrointi ja aluekehittämisen hallinnointi. Suomi osallistuu työryhmiin 1 ja 4. Työryhmien työtä koordinoi Ranskassa DIACT (Interministerial Delegation for Spatial Planning and Competitiveness)

17 7 Alueellisen agendan mukaan koko EU:ta koskeviin haasteisiin (ilmastonmuutos, ikääntyminen, globalisaatio jne.) vastataan tunnistamalla alueiden erilaisuus paikallisella, alueellisella, kansallisella ja unionin tasolla. Alueellisen kehityspolitiikan tulisi perustua alueiden erilaisuudesta lähtevälle ajattelulle. Agendassa tarkastellaan tässä yhteydessä erityyppisiä alueita ja niiden välisiä suhteita sekä eri aluetyyppien roolia, tehtäviä ja työnjakoa Euroopan kehityksessä. Tarkastelussa painotetaan myös eri politiikkasektoreiden koordinointia ja niiden alueellisia vaikutuksia alue- ja paikallistasolla. Euroopan alueellisen yhteenkuuluvuuden (koheesion) lisäämiseksi agenda määrittelee kuusi alueellisen kehittämisen painopistealuetta, joita ovat: monikeskuksisuuden ja innovaatiokyvyn vahvistaminen kaupunkiseutujen verkostoitumisen avulla, maaseutu- ja kaupunkialueiden uudenlaiset kumppanuudet ja alueelliset hallinnointitavat, ylikansallisten alueklustereiden edistäminen (kilpailukyky ja innovaatiot), Euroopan laajuisten verkostojen vahvistaminen ja laajentaminen, Euroopan laajuisen ilmastomuutosten vaikutusten ja riskien hallinnan edistäminen, sekä ekologisten rakenteiden ja kulttuuristen voimavarojen vahvistaminen. Alueellisen kehityspolitiikan painopistettä tulisi agendan mukaan siirtää kilpailukyvyn vahvistamiseen siten, että pyritään kaikkien alueiden potentiaalin ja mahdollisuuksien kehittämiseen. Näin määriteltynä agendan linjaukset ovat varsin pitkälle yhdensuuntaisia Suomen kansallisen aluekehittämisen ja aluesuunnittelun perusajatusten kanssa. Alueellista agendaa toteutetaan sekä EU:n että jäsenmaiden ja alueiden tasolla. Alueiden käytön suunnittelun osalta EU:lla ei ole suoranaista säädöksiin perustuvaa toimivaltaa, joten toimenpiteet painottuvat koordinaatioon, yhteistyöhön ja tietojen vaihtoon. Rahoitusta vaativien toimien osalta nojaudutaan pääasiassa rakennerahastojen rahoitusmahdollisuuksiin. Agendassa esitetään mm. seuraavia toimenpiteitä: Alueellisiin vaikutusarviointeihin liittyvän metodologian kehittäminen, Euroopan laajuisen aluetiedon syventäminen ESPON 2013 ohjelman avulla, Yhteisten strategisten kehittämistavoitteiden laatiminen Euroopan suuralueille (esim. Itämeri) ja muille kaupunki- ja alueryhmittymille, Euroopan alueiden välinen yhteistyö tavoite: rajat ylittävien, valtioiden välisten ja alueidenvälisten yhteistyöohjelmien hyödyntäminen. Leipzigissä sovittiin lisäksi, että alueellisen agendan toimeenpanoa varten laaditaan erillinen käytännön työtä ohjaava toteutussuunnitelma (toimintaohjelma). Alueellinen agenda - asiakirja tullaan arvioimaan ja tarkistamaan vuonna 2011 Unkarin pj-kaudella EU:n alueellisen agendan toimintaohjelma Portugalin pj-kaudella valmisteltiin EU:n alueelliseen agendaan liittyvä ensimmäinen toimintaohjelma vuosille Se hyväksyttiin epävirallisessa aluesuunnittelu- ja aluekehitysministereiden kokouksessa Azoreilla marraskuussa 2007 ja vahvistettiin ympäristöneuvostossa Toimintaohjelman peruslähtökohtana on Euroopan alueiden erilaisuuden tunnistaminen ja niiden vahvuuksien hyödyntäminen alueellisessa kehityksessä. Siinä painotetaan lähivuosien keskeisiä politiikkatoimia ja prosesseja, joiden osalta voidaan tunnistaa toimenpiteiden alueellinen ulottuvuus. Avoimen koordinaation metodia sovelletaan sekä EU-

18 8 tasolla että kansallisesti. Toimintaohjelmassa näkyy painopisteen siirtyminen aluesuunnittelusta alueellisen kehittämisen suuntaan. Toimintaohjelma koostuu viidestä toimintalinjasta (lines of action,la) sekä niiden alla esitetyistä yksityiskohtaisista toimista (actions). Toimintalinjat ovat seuraavat: 1. Aluesuunnittelusta ja aluekehityksestä 6 vastaavien ministereiden omaan toimialaan kuuluvat toimet EU:n ja kasallisella tasolla, 2. Vaikuttaminen EU:n keskeisiin asiakokonaisuuksiin ja EU:n sektoripolitiikkoihin siten, että niissä otetaan huomioon alueellinen/kaupunkiulottuvuus, 3. Monitasoisen alueellisen hallinnoinnin vahvistaminen EU:n ja jäsenmaiden tasolla, 4. EU:n ja jäsenmaiden alueellisen tilan, kehitysnäkymien ja vaikutusten arviointi ja vertailu alueellisen koheesion ja kestävän aluekehityksen (spatial development) kannalta, 5. Toimintaohjelman toimeenpanon koordinointi, arviointi ja kehittäminen sekä alueellista koheesiota koskevan tiedotusstrategian valmistelu ja toteutus. Kukin puheenjohtajamaa jatkaa osaltaan alueellisen agendan toimeenpanoa ja raportoi toimintaohjelman edistymisestä neuvostolle (ympäristöneuvosto). Toimeenpanon onnistuminen edellyttää EU:n komission ja jäsenmaiden yhteistyön tiivistämistä. Tarkoitus on, että siinä hyödynnetään etupäässä olemassa olevia yhteistyöfoorumeita ja verkostomaista valmistelua, joista keskeisimpiä ovat: alueellisen koheesion ja kaupunkiasioiden alakomitea (TCUM, Territorial Cohesion and Urban Matters Expert Committe / COCOF), ESPON tutkimusohjelma Alueellisen koheesion yhteysverkosto (NTCCP, Network of territorial cohesion contact points), Yhteistyötä ja tietojenvaihtoa varten perustettu internet-sivusto ( Slovenian pj-kaudella käynnistettiin alueellisen agendan ensimmäisen toimintaohjelman koordinointiin ja tiedottamiseen liittyviä valmisteluita (LA5) sekä aluekehityksen ja kaupunkipolitiikan koordinointiin liittyvää selvitystyötä (LA1). Slovenia painotti integroitua lähestymistapaa alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan käsittelyssä. Ranskan pj-kaudella painopiste siirtyi selkeästi alueellisen agendan ja sen toimintaohjelman toimeenpanosta alueellisen kehittämisen suuntaan. Alueellista agendaa käsiteltiin yhdistettynä koheesiopolitiikan uudistukseen ja alueellisen koheesion kysymyksiin. Aluesuunnittelun viitekehyksestä siirryttiin koheesiopolitiikan viitekehykseen. 4. Kaupunkipolitiikan näkökulma - Leipzigin peruskirja Vuonna 2007 valmisteltiin kaupunkipolitiikan kannalta merkittävä asiakirja, joka liittyy myös alueelliseen koheesioon. Kestävän kaupunkikehityksen periaatteet, Leipzigin peruskirja kestävästä eurooppalaisesta kaupungista, hyväksyttiin aluesuunnittelusta vastaavien ministereiden kokouksessa toukokuussa Leipzigin peruskirjan lähtökohtana on vuonna 1990 julkaistu kaupunkiympäristöjä koskeva EU:n vihreä kirja sekä komission vuonna 1998 julkaisema toimintasuunnitelma, joka koski 6 Toimintaohjelman poliittisessa osassa käytetään ilmaisua Ministers responsible for spatial planning and development.

19 9 kestävää kaupunkikehitystä. Myöhemmin kaupunkipolitiikkaa on linjattu Rotterdamin kaupunkiministereiden kokouksessa (2004) sekä Bristolissa vuonna Leipzigin peruskirjassa korostetaan kaupunkien merkitystä EU:n tulevan toimintapolitiikan valmistelussa. Jäsenvaltiot ovat lisäksi sitoutuneet käynnistämään keskustelua kansallisella tasolla siitä, miten kaupunkiulottuvuus voidaan sisällyttää eri politiikkasektoreiden toimintaan. Peruskirjassa painotetaan kaupunkien kehittämisessä: Korkealaatuisten julkisten tilojen luomista ja turvaamista, Infrastruktuuriverkostojen ajanmukaistamista ja energiatehokkuuden parantamista, Ennakoivaa innovaatio- ja koulutuspolitiikkaa, sekä Epäsuotuisasti kehittyvien kaupunginosien tukemista. Alueellinen agenda käsittelee laajasti alueellista näkökulmaa, erityyppisiä alueita ja alueellista kehittämistä, kun taas Leipzigin peruskirjassa käsitellään yhdentyyppistä alueyksikköä (kaupunkeja) ja keskitytään tähän aluetyyppiin liittyviin kysymyksiin. Se käsittelee näin ollen alueellisen ulottuvuuden yhtä tiettyä, mutta tärkeää osa-aluetta. Kaupungit ovat kilpailukyvyn ja aluekehityksen kannalta tärkeitä keskuksia, jotka samalla kohtaavat suuria sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä haasteita. Rakennerahastojen rahoitus kohdistuu merkittävässä määrin kaupunkialueille ja ne ovat myös toimenpiteiden merkittäviä toteuttajia ja osarahoittajia. EU:n kaupunkipolitiikalle ei ole perussopimuksen tasolla koheesiopolitiikan ja alueellisen koheesion tapaan selkeää säädösperustaa, joten toiminta perustuu avoimeen koordinaatioon ja yhteistyöhön. Leipzigin peruskirjan yhteydessä on esitetty kriittisiäkin näkemyksiä toissijaisuusperiaatteen soveltamisesta ja EU:n toimivallasta kaupunkipolitiikassa. Esim. parlamentissa käydään keskustelua siitä, onko EU:n ylipäätänsä oltava aktiivinen kaupunkipolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Näkemyseroja on mm. siitä, onko kaupunkien kehitykseen liittyvillä kysymyksillä erityistä eurooppalaista ulottuvuutta. 7 Toisaalta parlamentti on ottanut eri yhteyksissä kantaa aktiivisen kaupunkipolitiikan puolesta. 8 Ranska tuki omalla pj-kaudellaan Leipzigin peruskirjan periaatteiden viemistä käytäntöön konkreettisilla toimenpiteillä. Sitoutumista kestävään kaupunkikehitykseen edistetään mm. sopimalla yhteisistä kriteereistä ja indikaattoreista. JESSICA -rahoitusinstrumentin toimeenpanoa vauhditetaan. Ranska haluasi myös käynnistää keskustelua kaupunkien varautumisesta ilmastonmuutokseen siten, että myös sosiaaliset vaikutukset otetaan huomioon. 5. Koheesiopolitiikan strategiset suuntaviivat ja rakennerahasto-ohjelmat Edellä on kuvattu aluesuunnittelun viitekehyksessä käynnistettyjä prosesseja, joista merkittävimmät ovat EU:n alueellinen agenda ja toimintaohjelma sekä Leipzigin peruskirja kestävästä kaupunkikehityksestä. Alue- ja rakennepolitiikassa alueellisen koheesion periaate on otettu huomioon ohjelmakaudelle hyväksytyissä koheesiopolitiikan strategisissa suuntaviivoissa sekä rakennerahastoja koskevissa asetuksissa. Alueellisen agendan ja kaupunkipolitiikan toi- 7 Alueellisen agendan ja Leipzigin peruskirjan seuranta: kohti eurooppalaista aluekehityksen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden toimintaohjelmaa. Ad hoc-muistio, Euroopan parlamentti, rakenne- ja koheesiopolitiikan osasto ( ) 8 Mm. Kallbachin mietintö (Euroopan parlamentti)

20 10 meenpanoa tuetaan rakennerahasto-ohjelmien ja komission käytössä olevan rahoituksen keinoin Koheesiopolitiikan strategiset suuntaviivat Rakennerahastojen ohjelmakaudella on vahvistettu strategista ohjausta koheesiopolitiikan suunnittelussa ja toteutuksessa. Neuvosto hyväksyi lokakuussa 2006 yhteisön strategiset suuntaviivat koheesiopolitiikalle ja ne ovat ohjanneet kansallisten strategia-asiakirjojen ja rakennerahasto-ohjelmien valmistelua. Koheesiopolitiikan strategisten suuntaviivojen tavoitteena on lujittaa koheesiopolitiikan synergiaa Lissabonin strategian kanssa ja siten edistää EU:n kasvua ja työllisyyttä koskevien tavoitteiden saavuttamista. Ne liittyvät siten ensisijaisesti koheesiopolitiikan taloudelliseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen. Suuntaviivoissa nostetaan esille omana lukunaan myös koheesiopolitiikan alueellinen ulottuvuus. Siinä korostetaan alueiden erilaisuuden tunnistamista ja merkitystä Euroopan kasvun ja työllisyyden tukemisessa koko unionin alueella. Luvussa käsitellään koheesiopolitiikan roolia kaupunkien kasvun ja työllisyyden edistämisessä sekä mm. maaseutualueiden ja luonnonhaitoista kärsivien alueiden kehittämisessä. Nämä painotukset on otettu huomioon jäsenvaltioiden laatimissa ohjelma-asiakirjoissa. Suuntaviivoissa korostetaan alueellisen ulottuvuuden yhteydessä erityisesti eurooppalaisen alueellisen yhteistyön tavoitetta ja Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavia toimia rajat ylittävän, kansainvälisen ja alueiden välisen yhteistyön kehittämisessä. Euroopan sosiaalirahaston osalta kansainvälistä yhteistyötä rahoitetaan vastaavasti tavoiteohjelmien puitteissa Alueellista ulottuvuutta tukeva rakennerahastojen rahoitus Rakennerahasto-ohjelmat laaditaan jäsenvaltioissa sopivalla alueellisella tasolla ja niiden toimeenpano tapahtuu niin ikään pääsääntöisesti aluetasolla. Siten ne tukevat jo lähtökohtaisesti alueellista ulottuvuutta, ja kaikessa rahoituksessa otetaan huomioon alueelliset ja paikalliset tarpeet sekä toiminnan alueelliset vaikutukset. Alueellisen ulottuvuuden yhteydessä tarkastellaan erityisesti alueellisen yhteistyön tavoitetta ja ohjelmia sekä komission käytössä olevaa rahoitusta, jolla tuetaan mm. tutkimusohjelmia ja verkostoja. Alueellisen koheesion politiikkasisällön ja toimintamallien kehittämisen kannalta kiinnostavaa kehitystyötä tehdään mm. seuraavissa ohjelmissa ja hankkeissa: Eurooppalainen naapuruuden ja kumppanuuden väline (ENPI) Alueidenvälinen yhteistyöohjelma (INTERREG IV) Valtioiden väliset yhteistyöohjelmat URBACT II ohjelma ym. (kokemusten vaihto ja verkosto kaupunkipolitiikassa) ESPON 2013 (European spatial Planning Observation Network) ESR:n tutkimus- ja kehittämisverkostot (kansainvälinen yhteistyö) INTERACT II ohjelma (yhteistyöohjelmien hallinto) JESSICA (kaupunkialueiden kestävän kehityksen investoinnit)