Suomen vastaus Euroopan komission julkiseen kuulemiseen alueellista koheesiota käsittelevään vihreään kirjaan

Transkriptio

1 Suomen vastaus Euroopan komission julkiseen kuulemiseen alueellista koheesiota käsittelevään vihreään kirjaan Euroopan komissio julkaisi lokakuussa 2008 tiedonannon alueellisesta koheesiosta 1. Pidämme komission täten käynnistämää laajaa kuulemista vihreästä kirjasta tervetulleena. Suomen hallitus on hyväksynyt 25. helmikuuta 2009 seuraavat näkemykset. Suomi pitää hyvänä sitä, että alueellista koheesiota tarkastellaan vihreässä kirjassa toisaalta maantieteellisenä ilmiönä ja toisaalta eri politiikkasektoreiden alueellisten vaikutusten ja toimeenpanon aluetason koordinoinnin näkökulmasta. Vihreässä kirjassa ei ole pyritty määrittelemään alueellisen koheesion sisältöä tarkemmin, mutta on tärkeää että pyrkimyksenä on muodostaa selkeämpi kuva unionin erilaisista aluetyypeistä ja niiden haasteista. Suomi korostaa alueiden merkitystä maailman taloudellisen kriisin keskellä. Talouden hidastuminen ja taantumisen vaikutukset ilmenevät voimakkaasti paikallis- ja aluetasoilla, joilla on suuria mahdollisuuksia oikeilla toimenpiteillä osaltaan lievittää kriisin vaikutuksia. Talouskriisi vaikuttaa ratkaisevasti koheesiopolitiikan reunaehtoihin, joten on tärkeää tarkastella mihin alueiden dynamiikka ja kilpailukyky päätyy kriisin jälkeen. Tarvitaanko alueellisen koheesion määrittelyä? Suomi pitää alueellisen koheesion määrittelyä välttämättömänä. Vihreässä kirjassa esitetyt aluetyypit, joilla on erityisiä kehityshaasteita, muodostavat perustan alueellisen koheesion määrittelylle. Näiden vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsivien sekä harvaan asuttujen alueiden kehittämisen tekee haasteelliseksi se, että niillä esiintyy samanaikaisesti useita maantieteellisiä erityispiirteitä, kuten rajojen läheisyys, syrjäisyys ja maaseutumaisuus. Lisäksi tarvitaan selkeää rajausta siitä, mitä alueellisella koheesiolla tarkoitetaan esimerkiksi suhteessa taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon, koheesiopoliittiseen rahoitukseen ja alue- ja rakennepolitiikan sisältöön. Suomi korostaa, että alueellisen koheesion tavoite tulee nostaa taloudellisen ja sosiaalisen koheesion rinnalle samanarvoiseen asemaan. Tällöin on myös tärkeää määritellä koheesiotavoitteiden väliset rajapinnat. Kokonaisuus ja rajapinnat voidaan hahmottaa TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ ARBETS- OCH NÄRINGSMINISTERIET MINISTRY OF EMPLOYMENT AND THE ECONOMY PL 32 (Aleksanterinkatu 4) PB 32 (Alexandersgatan 4) P.O. Box 32 (Aleksanterinkatu 4) Valtioneuvosto Puh Statsrådet Tfn FI Government Tel Faksi (09) Fax (09) Fax

2 2 (5) esimerkiksi seuraavasti: taloudellinen koheesio (kilpailukyky, innovaatio), sosiaalinen koheesio (hyvinvointi, työllisyys), alueellinen koheesio (saavutettavuuden, aluerakenteen, aluetasojen ja aluetyyppien sekä alueiden erilaisuuden huomioiminen). Alueellisella koheesiolla voidaan lisäksi tarkoittaa sellaista kehittämispolitiikkaa, joka perustuu eri alueiden ja paikkakuntien vahvuuksien ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen tukemalla alueiden osaamista ja erikoistumista sekä vetovoimaa. Suomen kansallinen aluepolitiikka on jo pitkään perustunut tähän ajatteluun. Euroopan eri alueiden tulevaisuus globaalissa kilpailussa perustuu yhä enemmän osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatioihin Lissabonin strategian mukaisesti. Suomessa alueellisella koheesiolla tarkoitetaan usein erilaisten hyvinvointi- kulttuuri- ja koulutuspalveluiden sekä työmahdollisuuksien saavutettavuutta, mutta myös hyvin toimivia infrastruktuuripalveluja eri alueilla. Kansalaisilla ja yrityksillä tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet julkisiin ja yksityisiin palveluihin riippumatta asuinpaikastaan. Tämän varmistaminen on erityinen haaste harvaan asutuilla ja syrjäisillä alueilla kuten Pohjois- ja Itä-Suomessa. Alueellisen koheesion uusi perustehtävä (vielä ratifioimaton Lissabonin sopimus) mainitsee erityisesti tämän kaltaiset alueet, jotka tyypillisesti myös kärsivät eniten epäsuotuisista väestökehityksen seurauksista. Alueellisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin ohella alueiden kyky uusiutua ja uudistua tulee nähdä tärkeänä alueellisen koheesion sisältöalueena. Vaikka alueellisen koheesion tavoite ei ole itsessään rahanjakoinstrumentti, Suomi pitää tärkeänä että sen kautta saatava tarkempi kuva alueellisista haasteista ja erityisongelmista vaikuttaa koheesiopoliittisiin rahanjakomekanismeihin. Onko maantieteellä merkitystä? Suomi korostaa koheesiopolitiikassa alueita, jotka kärsivät vakavista ja pysyvistä luontoon ja väestöön liittyvistä haitoista. Näitä alueita ovat EU:n pohjoisimmat alueet, joiden väestötiheys on alhainen. Maantiede on yksi tärkeä alueellisen koheesion elementti, mutta lisäämällä taloudellisia ja sosiaalisia tekijöitä, saadaan eri kuva kehityksestä ja mahdollisuuksista. Tämä edellyttää uudentyyppistä ajattelua ja käyttökelpoisia työvälineitä. Alueperusteisessa koheesiopolitiikassa tarvitaan horisontaalisten kehittämistoimenpiteiden ( people-based policy ) lisäksi vahvaa paikkasidonnaista politiikkaa ( place-based policy ), jotta paremmin voidaan huomioida alueellisia ja paikallisia tarpeita. Paikkasidonnaisessa politiikassa erityisesti yritysten toimintaedellytysten ja innovaatioympäristöjen parantaminen sekä maantieteellisen ja virtuaalisen saavuttavuuden turvaaminen on tärkeää. Suomelle, EU:n reuna-alueena, saavutettavuudesta muodostuu jatkuva haaste. On tärkeää kehittää aluetasoista ja käyttäjälähtöistä innovaatiopolitiikkaa ja tukea alueiden kykyä uusiutua. Ei riitä, että maantieteellisesti syrjäisiä alueita suhteutetaan Euroopan keskusalueisiin, vaan sen sijasta tulisi keskittää huomiota alue- ja paikallistasojen maailmanlaajuisen kilpailukyvyn kehittämiseen. Erityisesti harvaan asutuilla ja syrjäisillä alueilla tarvitaan yritystoimintaan ja toimintaympäristöön kohdistuvien kehittämistoimien rinnalla uusia palveluiden tuotta-

3 3 (5) mis- ja tarjoamistapoja. Uusien teknologiaratkaisujen ja sosiaalisten palveluinnovaatioiden hyödyntäminen voivat murtaa etäisyyden aiheuttamat maantieteelliset esteet, mutta vaativat teknologiselta infrastruktuurilta hyvää valmiutta (esim. laajakaista). Haasteena on saada toimivat työmarkkinat, jotta myös harvaan asutuilla alueilla voidaan tarjota julkisia ja yksityisiä palveluja kustannustehokkaasti. Tämä vaatii alueiden välisten verkostojen vahvistamista maiden rajojen sisällä ja auttaa löytämään kehittämisen kumppaneita maiden rajojen ulkopuolelta. Näissä verkostoissa leviävät innovaatiot ja kokemukset. Tarvitaan maantieteellisesti tarkempi näkökulma Suomen kannalta katsoen on tärkeää huomata, että aluerakenteemme muodostuu erityyppisistä maantieteellisistä alueista, joilla on täysin erilaiset tulevaisuuden kehittymisnäkymät. Nämä erot usein häviävät yleiseurooppalaisissa vertailuissa, jotka perustuvat NUTS 2 -tasolla kerättyihin tietoihin. Suomi pitää tästä syystä tärkeänä, että alueellisia vertailuja tehdään alemmalla maantieteellisellä (NUTS 3) tasolla, joka antaisi paremman kuvan todellisista paikka- ja alueperusteisista erityispiirteistä ja mahdollisuuksista. Esimerkiksi demografiakehitykseen liittyvät haasteet näyttäytyvät aivan erilaisina riippuen siitä millä maantieteellisellä tasolla niitä käsitellään. Komission tuottama alueellista kehitystä NUTS 2 -tasolla vuoteen 2020 asti ulottuva selvitys antaa aivan toisen kuvan väestömuutoksista Suomessa verrattuna siihen jos vertailu olisi tehty maakunta- tai seutukuntatasoilla (NUTS 3-4). Suomessa väestön ikääntymisen ja muuttoliikkeen vaikutukset paikallistalouksiin ovat erityisen haastavat perinteisillä muuttotappioalueilla kasvaviin seutuihin verrattuna. Erityisesti Itä-Suomen maaseutualueilla työikäisen väestön väheneminen on voimakasta vuoteen 2020 mennessä monissa seutukunnissa jopa kolmasosa (30 %). Työvoiman määrä kasvaa 2010-luvulla vain pääkaupunkiseudulla sekä suurimmilla keskusalueilla ja niitä ympäröivillä alueilla. Suomi kannattaa koheesiopolitiikan rahoituksen nykyistä laajempaa määrittelyä. Erityisesti tarvitaan indikaattoreita kuvaamaan kehitystä NUTS 3 ja jopa NUTS 4 -tasoilla. Käyttökelpoisten indikaattorien luominen edellyttää laajempaa yhteiskunnan talouden, sosiaali- ja ympäristötekijöiden tarkastelua. Näiden indikaattorien tuloksena saatava tieto alueiden kehityksestä ja eroista tulee huomioida tulevista koheesiopoliittisista painotuksista käytävässä arvioinnissa. Sektoripolitiikat ja kumppanuus alueellisen koheesion näkökulmasta Suomessa alueellinen koheesiopolitiikka on omaehtoista, läpileikkaavaa toimintaa, jossa alue- ja paikallistasoilla on vahva rooli. Aluetasolla tapahtuvan koheesiopolitiikan keskeisiä komponentteja ovat kilpailukykypolitiikka (sisältäen mm. osaamiseen perustuvan alueellisen innovaatiopolitiikan), liikenne- ja muiden yhteyksien kehittäminen, ympäristö, maatalous sekä julkisen ja yksityisen palvelutason turvaaminen. Innovaatiopolitiikan osalta vihreä kirja mainitsee vain pääsyn korkeatasoisen tutkimuksen piiriin sekä Euroopan tutkimusalueen (ERA). Suomalaisesta näkökulmasta

4 4 (5) innovaatiopolitiikka käsitetään kuitenkin selvästi tätä laajemmin. Olennaista siinä on myös tutkimuksen ja tiedon soveltaminen ja kaupallinen hyödyntäminen eli itse innovaatioiden synnyttäminen. Innovaatiotoiminnan tulisi olla huomattavasti laajaalaisempi, koska se tuo myös alueille uusia tehtäväkokonaisuuksia (mm. sosiaaliset palveluinnovaatiot). Laaja-alaisuutta tulee lisätä uusilla kannusteilla etenkin palvelujen, liiketoiminnan, työelämän kehittämiseksi sekä luovien alojen innovaatioiden kohentamiseksi. Suomessa on hyviä kokemuksia korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten, yritysmaailman (elinkeinoelämä) ja julkisen sektorin (valtio, kunnat) yhteistyöstä. Kyseessä on strateginen yhteistyö- ja kumppanuusmalli, jonka toimintaa on tärkeää kehittää ja vahvistaa (Triple Helix). Yhteistyö- ja kumppanuusmalli on erityisen tärkeä etenkin innovaatioympäristöjen kehittämisessä niin valtakunnallisella, alueellisella kuin paikallisella tasolla. Kaupunkipolitiikan näkökulmasta vihreässä kirjassa esitetty monikeskuksisen aluerakenteen ja kaupunkiseutujen tunnistaminen myös maaseudun elinvoiman turvaajana on myönteistä. Se on linjassa Suomen harjoittaman kansallisen politiikan kanssa, jossa monikeskuksinen aluerakenne nähdään tasapainoisen aluekehityksen turvaajana. Suomen näkökulmasta myös kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus voidaan nähdä osana alueellisen koheesion tavoitetta. Alueellisessa koheesiossa on kyse myös EU-politiikkojen ja kansallisten sektoripolitiikan alojen alueellisista vaikutuksista ja koordinoinnista aluetasolla. Keskeinen kysymys on, tulisiko EU:n politiikkasektoreiden koordinointia jatkossa syventää ja laajentaa? Tähän alueellisen koheesion vihreä kirja tai sitä edeltävät prosessit ei anna vastausta. Esimerkiksi maaseutualueiden kehittäminen tarvitsee parempaa yhteensovittamista eri politiikanalojen välillä sekä välineiden kehittämistä. Sektoripolitiikkojen, strategioiden ja alueellisen koheesion välisestä suhteesta tarvitaan jo olemassa olevan tutkimustiedon parempaa hyödyntämistä. Suomessa luonnonvaroihin ja ympäristöön, liikenteeseen ja työvoimaan, elinkeinoihin, osaamiseen ja kulttuuriin liittyvät valtion aluehallinnon tehtävät kootaan ensi vuoden alusta yhteen viranomaiseen; elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY). Tämän odotetaan huomattavasti parantavan sektorien välisiä toimenpiteitä alueilla. Demografiahaasteen lisäksi ilmastonmuutos ja sen tuomien ajankohtaisten ympäristöhaasteiden vaikutukset tulevat kohdistumaan hyvin erilaisina eri alueille. Esimerkiksi energian hinnan kallistuminen voi nostaa liikkumiskustannuksia, minkä vaikutukset tuntuvat erityisesti etäällä keskuksista sijaitsevilla alueilla. Tämän vuoksi eri alueilla tarvitaan erilaisia toimia niin ilmastonmuutoksen hillinnässä kuin siihen sopeutumisessa. Ilmastomuutoksen alueellisia ja paikallisia vaikutuksia voidaan paremmin hyödyntää, jos EU:n ja kansallisilla ilmastopolitiikoilla tuetaan useisiin energialähteisiin perustuvaa hajautettua energiantuotantoa. Aluesuunnittelun ja koheesiopolitiikan välineitä voidaan hyödyntää nykyistä aktiivisemmin ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista koskevien EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden toteuttamiseksi mm. kohdentamalla rahoitusta erityisesti uuden teknologian ja uusiutuvien energiavarojen hyödyntämisen kehittämiseen.

5 5 (5) Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää integroitua ja kokonaisvaltaista, sektorit ylittävää lähestymistapaa sekä tiivistä vertikaalista ja horisontaalista yhteistyötä hallinnon eri toimijoiden välillä. Alueellinen koheesio ja yhteistyö EU:n ulko- ja sisärajoilla Euroopan alueellinen yhteistyö tuo selvää eurooppalaista lisäarvoa ja se on erityisen hyvin kombinoitavissa alueellisen koheesion tavoitteiden kanssa. Lisäksi uusi Eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen rajat ylittävän yhteistyön osio (ENPI CBC) parantaa huomattavasti rajaseutuyhteistyön edellytyksiä Suomen ja Venäjän rajalla. Lisäämällä yhteistyötä ja edistämällä kokemusten vaihtoa ja hyvien käytäntöjen leviämistä Euroopan alueellinen yhteistyö ja ENP CBC voivat merkittävällä tavalla vaikutta alueiden, erityisesti raja-alueiden, kilpailukykyyn ja taloudelliseen kehitykseen. Rajat ylittävää yhteistyötä ei toteutettaisi samassa mittakaavassa ilman EUrahoitusta. EU:n rahoituksellinen tuki on avainasemassa eurooppalaisten alueiden ja muiden maiden välisessä yhteistyössä sekä elinkeino- että ympäristöhankkeiden toteutuksessa. Suomen näkemyksen mukaan yhteystyöhön sekä unionin ulko- että sisärajoilla tulisi tulevaisuudessa kiinnittää suurempaa huomiota, myös voimavarojen suhteen. Itämeristrategia on myös EU:lle tärkeä Itämerta ympäröivät maat ovat suurten haasteiden edessä mm. väestön ikääntymiseen, taloudelliseen epätasapainoon, saastumiseen ja meriliikenteen turvallisuuteen liittyen. Itämeren alueella ei ole toimivia työmarkkinoita. Itämerta uhkaa myös koko ekosysteemin tuhoutuminen meren hapenpuutteen vuoksi. Toistaiseksi Itämeren alueelta on puuttunut laaja-alainen koko aluetta kaikkia politiikan osa-alueita koskeva näkökulma. Lisäksi on tarve koordinoida yhteisesti alueella toimivia lukuisia EU-ohjelmia, joten strategian avulla voidaan tehostaa jo käynnissä olevien toimintaohjelmien ja säännösten toimenpanoa Itämerellä. Itämeri on hallinnollisesti haastava yhteistyöalue, koska eri päätöksentekotasot ympäröivissä valtioissa ovat vastuussa yhteistyöstä. Suomi tukee komission näkemystä laajempien yhteistyöalueiden ( macroeconomic regions ) roolin vahvistamisesta (mm. Itämeri, Välimeri, Tonava, Atlantti). 1 Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, alueiden komitealle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle. Vihreä kirja alueellisesta koheesiosta Euroopassa: Alueellisen moninaisuuden kääntäminen vahvuudeksi. Bryssel , KOM (2008) 616 lopullinen.