Ohjeet SLK-tutkimuksen järjestäjälle Vähemmän tekoja, enemmän oikeita tekoja SLK Suomi ry Kari Pölönen
|
|
- Otto Mattila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ohjeet SLK-tutkimuksen järjestäjälle Vähemmän tekja, enemmän ikeita tekja SLK Sumi ry Kari Pölönen
2 kaikki n Jumalan kädessä, hän su kasvun. --- Me lemme Jumalan työtvereita (1. Kr. 3:5-9.) Kenelle ja miksi Nämä hjeet n tarkitettu auttamaan henkilöä, jka järjestää seurakuntanne SLK-tutkimuksen. Järjestäjänä vi lla pastri, seurakuntanne SLK-svellusryhmän jäsen tai kuka tahansa, jlla n rganisintikykyjä ja seurakunnan jhdn valtuutus tutkimuksen tekemiseen. Ohjeet painttuvat SLK-tutkimuksen järjestämiseen. Samalla ne auttavat hahmttamaan seurakunnan SLKtiminnan kknaisuutta, ttamaan edistysaskelia seurakunnan kehittämisessä ja löytämään hyödyllisiä apuvälineitä kehittämistimen tueksi kuhunkin SLK-timinnan ratkaisevaan vaiheeseen. Käsitteitä SLK-tutkimuksella tarkitamme kyselyä, jnka avulla määritetään seurakuntanne vahvuudet sekä alue, jnka kehittämisestä kituu suurin hyöty seurakunnalle. Tutkimuksen tulsta kutsutaan SLK-prfiiliksi tai seurakuntaprfiiliksi. Seurakunnan kehittämistä SLK:n avulla kutsutaan SLK-prsessiksi tai SLK-kierrksi. SLK-prsessiin kuuluvat seuraavat päävaiheet: 1. Tutkimukseen valmistautuminen 2. Tutkimuksen tteutus 3. Tutkimuksen tulsten analysinti ja jatktimenpiteiden suunnittelu 4. Tavitteiden asettaminen ja kehityssuunnitelman tekeminen 5. Kehityssuunnitelman käytäntöön sveltaminen 6. SLK-prsessin nnistumisen arviinti ja valmistautuminen uuteen SLK-tutkimukseen SLK-prsessi kehittää seurakunnan jäsenten hengellistä elämää ja palvelustyön laatua. Siitä n lunnstaan myönteiset seuraukset seurakunnan jäsenmäärän kehitykseen. 1. SLK-tutkimukseen valmistautuminen USKO. Seurakunnan jäseniä kannattaa rhkaista palvelemaan Jumalaa lahjillaan ja luttamaan: kaikki n Jumalan kädessä, hän su kasvun. (1. Kr. 3:7.) NÄKY. Seurakunnan laadullisen kasvun sisältävän näyn jakaminen n tärkeämpää kuin pelkän infrmaatin antaminen. TIETO. Kyselyn järjestäjän kannattaa tutustua mahdllisimman hyvin SLK-kirjihin ja Internetsivuihin ( Susittelemme, että ennen kyselyyn vastaamista jkaista tutkimukseen sallistuvaa infrmidaan Seurakunnan Luntaisesta Kehityksestä ja siitä, miksi seurakunta tekee SLK-tutkimuksen. Vit halutessasi tilata SLK-timiststa PwerPint esityksiä ja esitteitä, jita vit käyttää jakaessasi tieta (kari.plnen@gmail.cm). Edullinen Avaintekijät lyhyesti kirjanen n susiteltavaa jakaa kaikille tutkimukseen sallistuville. kari.plnen@gmail.cm
3 kaikki n Jumalan kädessä, hän su kasvun. --- Me lemme Jumalan työtvereita (1. Kr. 3:5-9.) Seuraavat kirjat auttavat Seurakunnan Luntaiseen Kehitykseen (SLK) tutustumisessa: Avaintekijät lyhyesti -kirjanen kaikille tutkimukseen sallistuville. Seurakunnan luntainen kehitys - Terveen seurakunnan kahdeksan avaintekijää. Tämä n SLK:n perustes. Miten maalaat maailmasi - Seurakunnan luntainen kehitys. Tämä hyvin värikäs, käytännöllinen kirja hjaa siis syvempään Jumalan tuntemiseen, mikä pulestaan kituu kk seurakunnan siunaukseksi. Vit tutustua kirjjen esittelyyn mm. niiden kustantajan Päivä Oy:n Internet-sivuilla: Tilaa kirjja suraan Päivältä tai man herätysliikkeesi tai kirkkkuntasi kustantajan kautta. Hulehdi, että kirjja n jatkuvasti saatavana kaikille halukkaille seurakuntanne kirjamyynnin kautta. RESURSSIT. Jkainen uusi istutus tarvitsee vimavarja ja elintilaa. SLK-timinta n tulksellista vain, kun seurakunnassa varaudutaan antamaan sille humita, henkilöitä, aikaa ja vähän varjakin. PÄÄTÖS. Päätös SLK-tutkimuksen tilaamisesta ja seurakunnan kehittämisprsessiin lähtemisestä tulee tehdä seurakuntanne timinnasta vastaavien henkilöiden timesta (esim. vanhimmistssa). Samalla valitaan ja valtuutetaan henkilö tai ryhmä jhtamaan seurakunnan SLK-työtä. Kulutetut SLK-valmentajat vat halutessasi käytettävissänne SLK:n esittelyssä, näyn vahvistamisessa ja kyselyn tteuttamiseen hjaamisessa. Luettel heistä n sitteessa 2. Tutkimuksen tteutus Tilaa kyselylmakkeet SLK-timiststa ja kysy neuva, js jkin askarruttaa Timista hitelee Kari Pölönen, puh , kari.plnen@gmail.cm Js mahdllista, kyselylmakkeet kannattaa tilata sähköpstilla. Tällöin tilaus jää muistiin. (Puhelimeen vastatessa ei aina le käsillä muistiinpanvälineitä.) Js lmakkeiden tilausviestiisi ei tule pian vastausta, ta yhteyttä uudelleen. Kyselylmakkeiden tilauksen yhteydessä vit rhkeasti vaihtaa ajatuksia SLKprsessista ja esittää mielessäsi levia kysymyksiä. Kyselylmakkeet timitetaan sähköpstilla PDF-tiedstna. Mnista kyselylmakkeita riittävästi Tutkimusta varten tarvitaan 30 kpl SLK-tutkimus lmaketta ja yksi pastrin lisälmake Valitse tutkimukseen sallistuvat Yksi pastri / kirkkherra tai heitä vastaava henkilö Pastri/kirkkherra täyttää sekä SLK-tutkimus - pastrin lisälmakkeen että SLK-tutkimus kyselylmakkeen. Js seurakunnalla ei le pastria, jnkun seurakunnan jhtajista tulisi täyttää pastrin lisälmake (Tällöin sa kysymyksistä ei le merkityksellisiä ja niihin vi jättää vastaamatta). Tämä henkilö täyttää myös SLK-tutkimus kyselylmakkeen. Js seurakunnalla n useita pastreita, vain jhtava pastri täyttää pastrin lisälmakkeen ja kyselylmakkeen. Js jhtavaa pastria ei le, valitaan jku pastreista vastaamaan pastrin lisälmakkeen kysymyksiin. Tämä henkilö täyttää myös SLK-tutkimus kyselylmakkeen. Js pastri ei le jnkin muun pienryhmän jäsen, hänen tulisi pitää seurakunnan jhtryhmää (vanhimmista tms.) mana pienryhmänään tässä kyselyssä. kari.plnen@gmail.cm
4 kaikki n Jumalan kädessä, hän su kasvun. --- Me lemme Jumalan työtvereita (1. Kr. 3:5-9.) 29 seurakuntalaista, jtka kuuluvat seurakunnan ydinjukkn ja täyttävät seuraavat kriteerit: He vat mukana säännöllisesti seurakunnan kkntumisissa. Heillä n säännöllinen tehtävä seurakunnassa tai pienryhmässä. He vat jnkun pienryhmän jäseniä. Kaikenlaiset 3-20 hengen ryhmät täyttävät pienryhmän määritelmän (esim. slut, rukusryhmät, työmudn jhtryhmä, petuslapseusryhmä, jumalanpalveluksessa timiva pienryhmä jne.) Js seurakunnassanne ei le llenkaan pienryhmiä, vitte silti tehdä SLKtutkimuksen. Suuri tdennäköisyys kuitenkin n, että kknaisvaltaiset pienryhmät tulevat lemaan heikin lenkkinne. Valitse tutkimukseen sallistujat seurakunnan jäsenrakenteen mukaan Kriteerit täyttäviä henkilöitä tulee valita siten, että tutkimukseen sallistuvat henkilöt edustavat mahdllisimman hyvin seurakunnan rakennetta: eri ikäryhmiä, sukupulijakaumaa, työmutja jne. Kriteeri n tärkeämpi kuin määrä Js em. kriteerit täyttäviä seurakuntalaisia n alle 30, tällöin kaikki täyttävät kyselylmakkeen. Js kriteerit täyttäviä n yli 30, valitse satunnaists, jka edustaa kk seurakunnan ydintä ja rakennetta. Kyselyn tteuttaminen Vaivattminta n pyytää tutkimukseen sallistuvat vastaamaan kyselyyn samanaikaisesti esim. jumalanpalveluksen jälkeen. Js tämä ei le mahdllista, le hulellinen kertessasi tutkimuksen palauttamisen viimeisestä palautuspäivästä. Jaa lmakkeet kaikille sallistujille. Käykää rauhallisesti yhdessä läpi vastaamishjeet, jtka vat kyselylmakkeiden alussa. Pyydä sallistujia vastaamaan kysymyksiin melk spntaanisti ja antamaan lmakkeet tutkimuksen järjestäjälle. Painta, että lmake täytetään nimettömänä. Tärkeää: aviparien ei kskaan tule täyttää kyselylmaketta yhdessä. Js mlemmat täyttävät tutkimuksen sallistujan kriteerit, niin mlemmat täyttävät man lmakkeen. Järjestäjän tulee säilyttää lmakkeen täyttäjien annymiteetti. Lähetä täytetyt lmakkeet SLK-timistn: SLK Sumi, Kari Pölönen Virnkatu Savnlinna SLK-timist lähettää seurakuntanne SLK-prfiilin ja siihen liittyvän Prfiili + tiedstn (nin 20 sivua) kahden viikn sisällä siitä, kun se n saanut kyselylmakkeet. Lasku lähetetään seurakunnalle sähköpstitse. Tutkimustulkset timitetaan seurakuntaan SLKvalmentajan tai Sumen SLK:n timinnanjhtajan kautta, kun seurakunta n maksanut SLK-prfiilin. kari.plnen@gmail.cm
5 kaikki n Jumalan kädessä, hän su kasvun. --- Me lemme Jumalan työtvereita (1. Kr. 3:5-9.) Seuraavien vaiheiden tteuttamisessa kannattaa käyttää Näin tteutuu Seurakunnan luntainen kehitys kirjaa. Kirja n hyvä lla kaikilla SLK-jhtryhmän jäsenillä Hyödyntäkää sitä suunnitellessanne ja tteuttaessanne seuraavia SLK-askelia 3. Tutkimuksen tulsten analysinti ja jatktimenpiteiden suunnittelu Päättäkää seurakunnan jhdssa, keille ja miten tulkset jaetaan ja analysidaan. Analysikaa tutkimuksen tulkset SLK-jhtryhmän ja tutkimuksen sallistuneiden henkilöiden kkntumisessa. Susittelemme, että analysintia jhtaa SLK-valmentaja. Käy läpi sivut ja kirjasta Näin tteutuu seurakunnan luntainen kehitys 4. Tavitteiden asettaminen ja kehityssuunnitelman tekeminen Määritelkää SLK-jhtryhmässä seurakuntanne nykyinen (n) ja ihanteellinen (pitäisi lla) tila: Sivut ja kirjassa Näin tteutuu seurakunnan luntainen kehitys auttavat. Tunnistakaa syyt nykyiseen heikimpaan lenkkiin. Selvitä, miten hyödyllisiä ulkpulisen SLK-valmentajan palvelut lisivat. Vit pyytää SLK-timiststa tiedtteen valmentajien käyttömahdllisuuksista. Ota yhteyttä valitsemaasi SLK-valmentajaan ja svi ensimmäinen (tai jatk-) tapaaminen (esim. tueksi näiden vaiheiden läpikäymisessä ja timinta- tai petussuunnitelman lumiseksi). Kehittäkää räätälöity tteuttamishjelma: Kirjan Näin tteutuu seurakunnan luntainen kehitys sivuilla n käytännön timenpiteitä, jilla seurakunnan luntaisen kehityksen periaatteet vidaan yhdistää seurakuntanne jkapäiväiseen elämään. 5. Kehityssuunnitelman käytäntöön sveltaminen Khdistakaa kaikki timenpiteet nykyiseen heikimpaan lenkkiinne Humiikaa heikin lenkkinne myös valitessanne puhujia seurakuntaan. Käyttäkää vierailijina henkilöitä, jtka vivat tukea kehitystänne ajankhtaisessa haasteessanne. Käyttäkää apunanne Näin tteutuu seurakunnan luntainen kehitys kirjan svelluslmakkeita ja tarkistuslistja ideidessanne ja tukevat tätä prsessia. 6. SLK-prsessin nnistumisen arviinti ja valmistautuminen uuteen SLK-tutkimukseen Käyttäkää apunanne Näin tteutuu seurakunnan luntainen kehitys kirjan tarkistuslistja Humatkaa edistyminen, esittäkää julkisesti kiitsaiheita ja juhlikaa seurakunnan kanssa. Käyttäkää uuden SLK-tutkimuksen tekemistä sana arviintia. Luultavasti se antaa lisää kiitsaiheita. kari.plnen@gmail.cm
6 kaikki n Jumalan kädessä, hän su kasvun. --- Me lemme Jumalan työtvereita (1. Kr. 3:5-9.) Esimerkkikuva SLK-prsessin pääkhdista ja ajituksesta Tutkimuksen tteutuksen lutettavuus ja eettiset kysymykset Järjestäjänä vit kerätä kyselylmakkeet suljetuissa kirjekurissa, jtka avataan vasta SLKtimistssa. Kyselylmakkeita ei lueta paikallisseurakunnassa, vaan tiedt kerätään SLK-timistssa. SLK-tutkimuksen tulkset lähetetään svitusti sinulle, jka järjestät tutkimusta tai jllekulle muulle seurakunnan edustajalle tai SLK-valmentajalle, jka auttaa seurakuntaanne. SLK-tutkimuksen tulksia KÄSITELLÄÄN AINA LUOTTAMUKSELLISINA, eikä niitä esitetä julkisesti muille tahille. Js jku tah haluaa tulksia käyttää, seurakuntaanne tetaan yhteyttä. SLK-tutkimuksen tulkset menevät kunkin kirkkkunnan kansallisen SLK-tiimin jäsenelle ja jäävät SLK-timistn varmuuskpiksi kahtena kappaleena. Ei le "hunja" lähtökhtia. Aina tivtn tilanne n se, jhn et halua puuttua. (Miten maalaat maailmasi s. 183, VÄLÄYS ) Siunaavin yhteistyöterveisin, jttei yksikään jutuisi kadtukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän, Kari kari.plnen@gmail.cm
SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI
SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat
Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje
Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan
KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti
KR-Tukefin 2011-2012 Krjausrakentamiseen uusia timintamalleja ARA ja TEKES Lppuraprtti Sisältö Tiivistelmä sivu 1. KR-Tukefin tuttavuushanke 3 1.1. KR-Tukefin- hanke ja sen tavitteet 3 1.2. Hankkeen eteneminen
CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely
CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin
1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016
Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan
LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT
FI_Annex III_mnbeneficiary_valmis.dc I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä tarkennukset
INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <TEEMAN NIMI>
INSPIREn määrittelyjen mukaisen tiettutteen mudstaminen: Suunnitelma Otsikk INSPIREn määrittelyjen mukaisen tiettutteen mudstaminen: Päivämäärä Aihe/alue Tiettutteet
HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008
1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa
KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1. Myllypuro-Vartiokylän tiimi (Itäinen perhekeskus, Helsinki)
Lastensujelun kehittämisverkst pääkaupunkiseudulla KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lmake 1 TYÖRYHMÄN NIMI: Lakisääteinen Lapsikeskeinen Laadukas Myllypur-Vartikylän tiimi (Itäinen perhekeskus,
HENKKARIKLUBI. Mepco HRM uudet ominaisuudet vinkkejä eri osa-alueisiin 1 (16) 28.5.2015. Lomakkeen kansiorakenne
1 (16) Mepc HRM uudet minaisuudet vinkkejä eri sa-alueisiin Khta: Kuvaus: Lmakkeen kansirakenne Lmakkeen kansirakenne Lmakkeet vidaan kategrisida tiettyyn lmakekategriaan. Tämä helpttaa käyttäjiä hakemaan
Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku
Tervetula Liikkujan plku verkstn tiseen verkstseminaariin! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Tässä ja nyt jälleen huikea prukka kasassa! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt?
Ylälinjasi johtaja on:
Tärkeää tieta sinulle jka let PM:n Teampartner Me pyrimme ylläpitämään krkeaa palvelutasa, jtta vimme pitää tästä kiinni n tärkeää, että hyödynnät seuraavaa infrmatita. Lue tämä tarkasti ja käy nämä asiat
Liikkujan polku -verkosto
Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä
KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö
KTJkii-aineistluvutuksen tietsisältö 2008-02-12 Versi 1.05 2009-02-10 Versi 1.06 2010-02-16 Versi 1.07 2011-02-14 Versi 1.08 2012-02-13 Versi 1.09 2013-02-25 Versi 1.10 2014-02-10 Versi 1.11 Yleistä Ominaisuustietjen
Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.
FINLAND_Decisin_Making_March_3_4cuntry_study(1) Tämä kysely n sa neljän maan vertailututkimusta, jssa tutkitaan päätöksenteka lastensujelussa Nrjassa, Sumessa, Englannissa ja Yhdysvallissa. Samat kysymykset
LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy 5.6.2009
LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy 5.6.2009 Khderyhmä: Alkupetuksen 1- lukkien pettajat Opettaja vi lisäksi nimetä työkavereistaan 1-2 pettajaa/erityispettajaa seuraamaan verkkluentja Millin:
Hakemuslomake: Kevan työelämän kehittämisraha vuonna 2019
Hakemuslmake: Kevan työelämän kehittämisraha vunna 2019 (Diaarinumer 1/2019) Työelämän kehittämisrahalla haluamme edistää kunta-alan ja kirkn työnantajien työelämän kehittämistimintaa. Tuemme innvatiivisia
KAKSIKÄYTTÖTUOTTEIDEN VIENTIVALVONTA ASIOINTIPALVELUN AVULLA
ULKOASIAINMINISTERIÖ 10.1.2014 1(5) OHJE KAKSIKÄYTTÖTUOTTEIDEN VIENTIVALVONTA ASIOINTIPALVELUN AVULLA Kaksikäyttötutteiden vientivalvntaan liittyvät ilmitukset ja hakemukset jätetään sähköisiä lmakkeita
Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.
Muistilista tasa-arvtyön laadunvalvntaan Muistilistan tarkitus: Valvtaan lain tteutumista sekä tavitteiden, timenpiteiden ja kulun tasa-arvtyön seurantamenettelyn laatua. Jhdant: Muistilistat timivat usein
LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA
LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,
TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12
TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia
Välkky-hanke. Työvalmennus ja työnetsinta. 8.6. Päätösseminaari. Työvalmennuksen ja työnetsinnän hyvät käytännöt sekä niiden jalkauttaminen
Välkky-hanke Työvalmennus ja työnetsinta 8.6. Päätösseminaari Työvalmennuksen ja työnetsinnän hyvät käytännöt sekä niiden jalkauttaminen Sari Puurtinen Net Effect Oy Ajatuksia hyvistä käytännöistä Hyvät
B2C KOHDERYHMÄPALVELUT PALVELUKUVAUS
PALVELUKUVAUS 1 (5) 14.5.2012 Ulkinen B2C KOHDERYHMÄPALVELUT PALVELUKUVAUS Itella Psti Oy Osite Puh. 020 4511 Asiakas- ja verkkratkaisut PL 6 Ktipaikka: Helsinki Khderyhmä- ja rekisteripalvelut 00011 ITELLA
LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT
TARJOUSPYYNTÖ 1(4) LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta ja sen hallinnima InnKas -prjekti (S 12115) tarjaa prjektissa mukana
Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku
Tervetula Liikkujan plku verkstn klmanteen verksttapaamiseen! #liikkujanplku Meitä n paljn, vanhja tuttuja ja aivan uusia kasvja. Olette kaikki yhtä lämpimästi tervetulleita! http://www.sprt.fi/verkstt/liikkujan-plku-verkst
Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja
1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät
35 NORMAALIN HAUN HAKUEHTOJEN TARKISTAMINEN TAI MUOKKAAMINEN
Sivu 1 / 5 35 NORMAALIN HAUN HAKUEHTOJEN TARKISTAMINEN TAI MUOKKAAMINEN Ankkurissa n Nrmaali-raprttivalinnan alla Sumen Ladun jäsenpalvelun tekemiä raprtteja, jita et vi pistaa. Lisäksi Nrmaaleissa näkyvät
LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA koulutus Hakuaika päättyy 15.1.2010
LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA kulutus Hakuaika päättyy 15.1.2010 Khderyhmä: Varsinaiset sallistujat: Alkupetuksen erityispettajat Luentjäsenet: Varsinainen sallistuja vi lisäksi nimetä työkavereistaan
Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta.
FIN_Annex III_mnbeneficiary_v20140604.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle LIITE III TALOUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT I. JOHDANTO Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen
Hävitä kaikki käyttämättömät säiliöt, joita tämä markkinoilta poistaminen koskee.
5.7.2013 Medtrnic-viite: FA586 Hyvä Paradigm-insuliinipumpun käyttäjä Tällä kirjeellä ilmitamme, että Medtrnic MiniMed pistaa vapaaehtisesti markkinilta Paradigminsuliinipumpuissamme käytettävien MMT-326A-mallin
Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Uniapneaireyhtymää sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital
Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Aluetimist: Phjis-Karjala Keskeiset alueelliset timinnt ja timenpiteet vunna 2014 Asiakirja liitetään Sumen Nurisseurat ry:n timintasuunnitelman liitteeksi. 1. KULTTUURI-, HARRASTUS-
FC HONKA AKATEMIAN ARVOT
FC HONKA AKATEMIAN ARVOT JOHDANTO... 3 FC HONKA AKATEMIAN ARVOT... 4 YHTEISÖLLISYYS & YKSILÖ... 5 MEIDÄN SEURA, TOIMIMME YHDESSÄ, VOITAMME YHDESSÄ... 5 YKSILÖN KEHITYS JA YKSILÖN ONNISTUMISET PARANTAVAT
30 YSK2020, uudenlaisen toiminta- ja organisaatiomallin rakentaminen yhteiseen seurakuntatyöhön
485/2018 30 YSK2020, uudenlaisen timinta- ja rganisaatimallin rakentaminen yhteiseen seurakuntatyöhön Päätösehdtus Seurakuntayhtymän jhtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkneuvst päättää 1) käynnistää tulevaisuushuneen
Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio
Rekrytinti- ja perehdytyskansi Kansi n tarkitettu apuvälineeksi erilaisiin tilaisuuksiin, jissa järjestöämme ja timintaamme tehdään tutuksi uusille ihmisille. Ajatuksena n, että jkainen hyödyntää sitä
KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.
KITI - kilpailu anmuksesta ajn Ohjeistus kilpailujen anmisesta ja mukkaamisesta KITIssä. Kilpailun anminen kalenteriin KITIssä Kilpailun vi ana kalenteriin KITIssä henkilö, jlla n jäsenrekisterin ylläpitäjän
20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011.
SUOJAVAATEPALVELUHANKINTA Peruspalvelukeskus Oiva liikelaits kuuluu Hlllan kunnan rganisaatin ja tuttaa ssiaali- ja perusterveydenhullnpalvelut yhteistiminta-alueen kuntien (Asikkala, Hllla, Hämeenkski,
LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT
5_ FI_Annex III_mnbeneficiary_updated_with_v300714 I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä
NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 12.5.2014
NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 12.5.2014 BDO Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bd.fi BDO Oy, a limited liability cmpany
Omaishoitajienkuntoutuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Omaishitajienkuntutuskurssit Omaishitajien kuntutuskurssit, Omaishitajien kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän
Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.
1 (6) 22.1.2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsujelun valvntahanke vusina 2012-2015 ( Turvallinen, terveellinen ja tuttava kuntatyö 2015 ) HANKESUUNNITELMA Tausta Kuntasektrilla n tapahtunut ja tapahtuu
PalveluLuotsi. Kehitä asiakaskokemusta
PalveluLutsi Kehitä asiakaskkemusta PalveluLutsi Tavitteena asiakas- ja palvelukkemuksen kehittäminen Analysi eri tutkimusmenetelmin ja yrityksen maa tutkimusaineista hyödyntäen asiakaskhtaamisten kriittiset
OHJAAJAN STARTTI. Mahtavaa, että olet ohjaajana meidän seurassa, tervetuloa!
OHJAAJAN STARTTI Mahtavaa, että let hjaajana meidän seurassa, tervetula! Tähän pakettiin n kerätty yleistä infa liittyen Muuramen Sykkeeseen ja seurassamme timimiseen. Muuramen Syke n vunna 2009 perustettu
Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Autismia sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Autismia
VIRIILI KUHMOINEN STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT
VIRIILI KUHMOINEN Kuhmisissa n luntaista elinvimaa, tekemistä ja laadukkaita palveluita ihmisille ja yhteisöille. Kuhmisten tunnetusti lunnnkauniissa ympäristössä arki ja vapaa-aika sujuvat sekä yhteydet
Edelliset kirjeet löydät tarvittaessa Purkista: purkki.partio.fi > Piiri palvelee > Kuksa-jäsenrekisteri
KUKSA-KIRJE 3 26.11.2014 1 (8) HEI! Tämä n syksyn 2014 aikana klmas Pääkaupunkiseudun Partilaisten tuttama Kuksa-kirje eli lyhyt apuväline lippukunnille Kuksan käyttöönttn. Edellisissä kirjeissä n hjeistettu:
Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan
Yhteenveto Päivä liitossa päivästä
Päivä liitssa päivä järjestettiin 2.10.2014 Val-talssa Helsingin Pasilassa. Päivään sallistui pääkaupunkiseudun urheiluseurjen päätimisia timihenkilöitä sekä yleisurheilukuluhjaaja. Tähän yhteenvetn n
KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.
KITI - kilpailu anmuksesta ajn Ohjeistus kilpailujen anmisesta ja mukkaamisesta KITIssä. Kilpailun anminen kalenteriin KITIssä Kilpailun vi ana kalenteriin KITIssä henkilö, jlla n jäsenrekisterin ylläpitäjän
LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA
LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA Ssiaali- ja terveysministerid n valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvitteiden jatkamisesta. Kunta-ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa
OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA
elkuu 2015 OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA OPPILAAN SÄÄNNÖLLISEN KOULUNKÄYNNIN TURVAAMINEN JA TUKEMINEN Kulun aikuisten tehtävä n tukea tasapulisesti jkaista ppilasta tämän kasvussa ja kehityksessä
Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011
Lutu 29.12.2011 13:26:00 29.12.2010 Henkilöstöpalveluiden tiedte 5/2011 KEVÄÄN REKRYTOINTIEN AIKATAULUT Kevään 2012 keskitetyt rekrytinnit tteutetaan seuraavan aikataulun mukaan: Tammikuussa täyttölupa-anmusten
Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku
Liikkujan plku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPlku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat
REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa
Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan
Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö, 1. kehittämisseminaari, MUISTIO
Lapin ssiaalityön kehittämisyksikkö, 1. kehittämisseminaari, MUISTIO - Trstai 17.8.2006 kl 10 15 - Lapin ylipist, ls 21, Rvaniemi - Läsnä 25 henkilöä: Kaisa Kstam-Pääkkö, Asta Niskala, Maarit Pirttijärvi,
KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )
KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) YLEINEN TUKI Yleinen tuki n jkaiselle lapselle annettavaa esipetusta, jssa hänen yksilölliset tarpeensa ja ppimisedellytyksensä humiidaan yhteistyössä
KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN
KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN Maapörssi Maapörssi n alittanut nettiphjaisen tiedn välittämisen ylijäämä maa-ainesten kierrätyksen edistämiseksi
Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta
Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustalite Fennviman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuustalite Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustkysymys 31.8.2015/Selntek Fennviman hankkeesta ja siihen valmistautumisesta:
HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA
HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA HANKKEEN AVULLA EDISTETÄÄN KAUPUNGIN ELINKEINOELÄMÄÄ JA YMPÄRISTÖTAVOITTEITA YRITYSTEN TOIMINTA = YRITYSTEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Kehittämisen sa-alueet:
Asuinrakennuksen pelastussuunnitelman malli Tähän talonyhtiön nimi ja osoite Alle voi lisätä kuvan omasta talonyhtiöstä
Asuinrakennuksen pelastussuunnitelman malli Tähän talnyhtiön nimi ja site Alle vi lisätä kuvan masta talnyhtiöstä SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 1.1 Talnyhtiön asukkaat, yhteystiedt ja lukukuittaus...
Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018
Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta
Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän
TARJOUSPYYNTÖ 1(5) Projektiin osallistuu 50 alueen kasvuhakuista, innovoivaa ja/tai kansainvälistyvää yritystä.
TARJOUSPYYNTÖ 1(5) KASVUINNO-PROJEKTIN GRAAFISEN ILMEEN JA MARKKINOINTIMATERIAALIEN SEKÄ KASVUINNO- PROJEKTIN WWW SIVUSTON SUUNNITTELU JA TEKNINEN TOTEUTUS Hankkeen päätteuttajana timii Lestijärven kunta
Ystävän apuri. Palveluihin ohjaamisen opasvihko ikäihmisen ystävälle. Ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojekti 2012-
Ystävän apuri Palveluihin hjaamisen pasvihk ikäihmisen ystävälle Ystävätiminnan alueellisen tuen kehittämisprjekti 2012- TAVALLISEN IHMISEN TAIDOIN Oppaan sisällöstä: Opas n tarkitettu Punaisen Ristin
UINTIJAOSTON! TOIMINTAOHJE
UINTIJAOSTON TOIMINTAOHJE 1 Sisältö SEURAN JA UINTIJAOSTON ESITTELY... 3 TOIMINTAOHJEET... 4 UINTIKAUSI... 4 VAKUUTUKSET... 5 BLUE CARD LISENSSI... 5 KAUSIMAKSUT... 5 VALMENTAJIEN JA HUOLTAJIEN VUOROVAIKUTUS...
Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?
Ongelma : Mistä jihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Miten vidaan pelata algritmisesti? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Onk mahdllista pelata ptimaalisesti? 0-0 Lasse
Lausuntopyyntökysely
SOSIAALI-JA 1 0 TERVEYSMINISTERIÖ Lausuntpyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylmakkeessa vi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kyselyssä n mahdllista edetä vastaamatta
Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Lasten niveltulehdusta sairastavien speutumisvalmennuskurssit Nurten speutumisvalmennuskurssit, sittaiset t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012
VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4
VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen
Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi
Kalatalusalueen ensimmäinen kkus ja vusi Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä perjantaina 23.11.2018 Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Uuden kalatalusalueen alku
Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.
EKOTUKIKITOIMINNAN PERUSKOULUTUS OSA II MAANANTAI 13.2.2012 Kulutustilaisuudessa tehtiin klme ryhmätyötä. Seuraavassa n knti ryhmätöiden tulksista. Alussa phdittiin mitä tulee mieleen kestävästä kuluttamisesta.
Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta
www.penspace.fi inf@penspace.fi 15.6.2015 1 Ominaisuus- ja timintkuvaus Idea/Kehityspankki - svelluksesta 1. Yleistä Kun jäljempänä puhutaan prjektista, tarkitetaan sillä mitä tahansa kehittämishjelmaa
Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat
Kalastusalueiden timinnan päättäminen ja muut ajankhtaiset asiat Pirkkalan kalastusalueen kkus Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Mitä täytyy hitaa vunna 2018 Kalastusalueen varsinainen
Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?
Ongelma : Mistä jihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Miten vidaan pelata algritmisesti? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Onk mahdllista pelata ptimaalisesti? 0-0 Lasse
Tilannekatsaus 17.11.2015 Eero Ehanti
Tilannekatsaus 17.11.2015 Eer Ehanti Muse 2015 visit Museiden sähköiset aineistt ja tiedt säilyvät, liikkuvat ja avautuvat! Standardeihin perustuvat Museiden luettelintihjeet kertvat mitä ja missä mudssa
PITKÄAIKAISSÄILYTYKSEN AINEISTOJEN PAKETOINNIN PILOTIN SUUNNITELMA
PITKÄAIKAISSÄILYTYKSEN AINEISTOJEN PAKETOINNIN PILOTIN SUUNNITELMA V0.1 Tämä määrittely n sa petusministeriön Kansallinen digitaalinen kirjast hanketta (hankenumer OPM039:00/2008) SISÄLTÖ 1 Jhdant... 3
Suomi 100 -tukiohjelma
Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman
Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1
Ajankhtaiskatsaus, Pelttuki 2016.1 Sftsal Oy huhtikuu 2016 Seuraa Pelttuen alkuruudun Tiedtteet-timinta ja sivustn www.sftsal.fi ajankhtaistiedtteita! Lyhyesti Muista palauttaa 5 vuden viljelysuunnitelma
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 7 Perhekeskuspiltin valmistelutilanne HEL 2015-004845 T 06 00 00 Päätösehdtus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedksi perhekeskuspiltin valmistelun tilanteen.
SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014
SAK ry Ohje 1 (3) Liitt- ja jäsenpalvelusast Esk Grekelä/Anitta Leiks 2.12.2014 PAIKALLISJÄRJESTÖN PURKAMINEN TOIMENPITEET 1. Ilmitus SAK:n alueelliseen timipisteeseen välittömästi, kun paikallisjärjestön
Kestävien ja innovatiivisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO
PUHDAS SISÄILMA Kestävien ja innvatiivisten hankintjen verkstmainen saamiskeskus KEINO Kehittäjäryhmätilaisuus 7.3.2019 VTT, Esp 8.3.2019 1 Puhdas sisäilma -kehittäjäryhmä Agenda 7.3. 13:00 16:00 13.00
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti
Phjis-Phjanmaan sairaanhitpiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän lppuraprtti 7.1.2010 Sisällysluettel 2(7) 1. Työryhmän timeksiant... 3 2. Yhteistyömahdllisuudet... 4 2.1. Tila-asiat
LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT
FINvs3_Annex III_mnbeneficiary_updated_with_v300714.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä
TOIMINTASUUNNITELMA 2013
TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry:n timinnan tavitteena n säilyttää Lapin puhdas ja viihtyisä ympäristö. Päämäärään pyrimme valistustiminnalla, kulutuksella, jätehulln kehittämisellä,
VAPAAEHTOISTOIMINTA OPPIMISKOKEMUKSENA
1 Auttamallakin pitaan VAPAAEHTOISTOIMINTA OPPIMISKOKEMUKSENA Aineist n kehitetty Opetushallituksen rahittamassa kulutushankkeessa ja se perustuu kansainvälisen Cmenius-prjektin Eubis tulksiin. Aineist
Kuntien vammaisneuvostojen työpaja
Kuntien vammaisneuvstjen työpaja 31.10.2018 Yhteenvet: 1. Maakunnan vammaisneuvstn asettaminen Mitä näkökulmia maakunnan vammaisneuvstn kknpanssa tulisi humiida? (esim. eri vammaisryhmien sallisuus, kielijakauma,
2. Kun kohdassa 1. mainitut tehtävät on tehty, luo asiointitili käyttöösi osoitteessa
KAKSIKÄYTTÖTUOTTEIDEN VIENTIVALVONTA ASIOINTIPALVELUN AVULLA Kaksikäyttötutteiden vientivalvntaan liittyvät ilmitukset ja hakemukset jätetään sähköisiä lmakkeita käyttäen ulkasiainministeriön asiintipalvelun
Webinaari Maailman MS päivän tapahtuman järjestäjille Ideoita tapahtuman järjestämiseen Tapahtumasta tiedottaminen ja median lähestyminen
Webinaari Maailman MS päivän tapahtuman järjestäjille Ideita tapahtuman järjestämiseen Tapahtumasta tiedttaminen ja median lähestyminen Maailman MS päivää tukevat: OSA 1: Ideita tapahtuman järjestämiseen
TeliaSoneran eettiset toimintaperiaatteet
2015-03-16 1 (6) TeliaSneran eettiset timintaperiaatteet TeliaSnera n hyväksynyt yhteiset periaatteet knsernimme timinnan perustaksi. Odtamme TeliaSneran kaikkien työntekijöiden nudattavan päivittäisessä
YLEISTAVOITTEET 21.12.2010
YLEISTAVOITTEET 21.12.2010 Kaupunkiseutua (kk rakennemallin aluetta) kskevat yleistavitteet Aluerakenteella vastataan glbalisaatin mukanaan tumiin haasteisiin ja tetaan humin maakunnan asema Itämeren alueella
Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto
Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015 Liikkujan plku -verkst Tapaamisen tavitteet kirkastaa yhteistä Urheillen terveyttä seurassa viestiä ja viestintää saada tukea man piltin/hankkeen käytäntöön
Opinpaletin koulutustarjonta
JOULUKUU 2014 KE 3.12.2014, kl 10 16: Alustja ja appseja aineryhmittäin (yhteiskuntatieteelliset aineet, maantiet ja bilgia) MARRASKUU 2014 TO 20..2014, kl 9 15: Verkktyövälineiden sveltaminen hjaus ja
Windows Nordicin maksunpalautus loppukäyttäjille ("Kampanja") Microsoftin kampanjaehdot
Windws Nrdicin maksunpalautus lppukäyttäjille ("Kampanja") Micrsftin kampanjaehdt Kampanjaehdt Kelpuutettavat laitteet Windws kannettava tietkne, jssa n ait Micrsft Windws 10 Hme tai Windws 10 S käyttöjärjestelmä,
KELAN MÄÄRÄÄMÄT TYÖKYVYN ARVIOINTITUTKIMUKSET (SVL 15 L 13 JA KEL 61 ) VUOSINA 2015 2016
TEOS TUMA Palvelukuvaus Liite 1 KELAN MÄÄRÄÄMÄT TYÖKYVYN ARVIOINTITUTKIMUKSET (SVL 15 L 13 JA KEL 61 ) VUOSINA 2015 2016 Palvelukuvaus Liite 1 Kela KANSANELÄKELAITOS FOLKPENSIONSANSTALTEN 0 (31) PL 450,
MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013
1 (25) MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 Sisällysluettel OSA I: ELÄKEMENOTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE... 3 YLEISTÄ...
Fysiikan labra Powerlandissa
Fysiikan labra Pwerlandissa Bumper Cars Bumper Cars n suuri autrata jka spii niin vanhille kuin nurillekin kuljettajille. Autt vat varustetut turvavöin ja autja vi ajaa yksin tai pareittain. Lievemmät
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016
Kupin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 7 Asianr 201/10.00.02.01/2016 Puijnlaaksn etelärinteen tnttien luvutusehdt Kiinteistöjhtaja Jari Kyllönen Maamaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Tekninen lautakunta
JFunnel: Käytettävyysohjatun vuorovaikutussuunnittelun prosessiopas
Versi 2/2010 JFunnel: Käytettävyyshjatun vurvaikutussuunnittelun prsessipas Kirjittaja n timinut käytettävyysasiantuntijana, - tutkijana ja -kuluttajana 15 vuden ajan. Hän n kehittänyt ja sveltanut käytettävyyssuunnittelun
Tuomasmessu on rukoileva messu. Messua valmistellaan rukoillen ja itse messussa on sijaa monenlaiselle rukoukselle. Anna-Maija Raittila
Päivitetty 26.3.2014 1 (5) MESSUN KOKOAJA Tumasmessu n rukileva messu. Messua valmistellaan rukillen ja itse messussa n sijaa mnenlaiselle rukukselle. Anna-Maija Raittila SIUNAUSTA TEHTÄVÄÄSI, KIITOS ETTÄ
Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänvikaa sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012