KASVATUSTIETEIDEN VALINTAKOE / KASVATUSTIEDE Tämän kasvatustieteiden koulutuksen valintakokeen osan enimmäispistemäärä on 12 pistettä.

Transkriptio

1 KASVATUSTIETEIDEN VALINTAKOE / KASVATUSTIEDE Mallivastaukset ja niiden pisteitys Tämän kasvatustieteiden koulutuksen valintakokeen osan enimmäispistemäärä on 12 pistettä. TEHTÄVÄ 1. Selosta lyhyesti, mitä tarkoitetaan seuraavilla käsitteillä (enintään 2 p.): a) pedagoginen paradoksi (½ p.) Pedagoginen paradoksi viittaa pakon ja vapauden jännitteeseen, joka on ominainen kasvatuksen ja sivistyksen väliselle suhteelle. Kasvatus merkitsee aina jonkinasteista pakkoa, kasvatettavan vapauden ja itsenäisyyden rajoittamista, mutta kasvatustoiminnassa itsenäisen toiminnan vaatimuksena tulisi edistää kasvatettavan vapautta ja itsenäisyyttä. Ristiriidan ydin on siinä, että kasvatuksen tulisi tehdä itsensä tarpeettomaksi ja vapauttaa kasvatettava ohjausvallasta, mitä kasvatus hänelle merkitsee. b) sosialisaatioparadoksi (½ p.) Sosialisaatioparadoksi viittaa ongelmaan, miten sosiaalistaa kasvatettavaa sellaiseen yhteiskuntaan ja elämänmuotoon, jota samalla tietoisesti kyseenalaistetaan tai pyritään purkamaan? Kasvatustieteessä ongelma on teoreettinen ja ratkeamaton, mutta sillä on myös käytännöllinen merkitys. Sosialisaatio merkitsee sitä, että kasvatettava omaksuu sosiaalisesti hyväksytyt toimintatavat ja säännöt siinä määrin, että tulee hyväksytyksi yhteisössään, mutta toisaalta tämä sisäistäminen saattaa merkitä sitä, että halu muutokseen häviää. c) transsendentaalinen idealismi (½ p.) Transsendentaalinen idealismi on determinismille vastakkainen käsitys, jonka mukaan ihmisen toiminta on aina periaatteessa vapaata. Ihmisen katsotaan perusolemukseltaan olevan vapaa ja aktiivinen toimija, joka ohjaa itse itseään. Ihmistä eivät määrää luonto tai toinen ihminen vaan hän itse. Ihminen on siis vapaa toteuttamaan oman kasvu- ja kehitysprosessinsa. Herbartin mukaan transsendentaalinen idealismi johtaa kasvatuksen kieltämiseen. Jos ihminen on täysin vapaa, itse itseään määräävä subjekti, ei kasvatus ole mahdollista eikä sitä edes tarvita. d) itsesäätelyn paradigma (½ p.) Erilaisia oppimiskäsityksiä voidaan ryhmitellä itsesäätelyn ja ulkoisen säätelyn paradigmoiksi. Ryhmittely tehdään sen perusteella, missä määrin oppimisen ajatellaan olevan omaehtoista ja missä määrin siihen ajatellaan voitavan vaikuttaa ulkopuolelta. Itsesäätelyn paradigmassa oppimisen oletetaan perustuvan ensi sijassa oppijan omaan toimintaan ja hänen piilevään kehityspotentiaaliinsa, jolloin pedagogisen toimijan rooli jää toissijaiseksi. Itsesäätelyn paradigma perustuu rationalistiselle ajatteluperinteelle, jonka edustajia ovat esim. Immanuel Kant ja Jean Piaget.

2 TEHTÄVÄ 2. Ohessa on Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 (Opetushallitus) pohjalta mukailtu teksti. Tehtäväsi on eritellä ja arvioida teksti kasvatuksen kolmen perustehtävän, sivistys-, sosialisaatio- ja identiteettitehtävän käsitteitä käyttäen. Menettele seuraavasti: a) Erittele ensin Siljanderin kirjaan perustuen kasvatuksen käsitteen sekä sen kolmen perustehtävän keskeisiä määritteleviä piirteitä tai korostuksia, jotka ovat hyödyllisiä tarkasteltavan tekstin analysoinnin kannalta. (enintään 4 p.) Kasvatuksen käsitteestä tulee mainita vähintään 2 seuraavista piirteistä (à ½ p., enintään 1 p.): - Kasvatus on toimintakäsite. - Intentionaalisuus: vaikka kasvatus on tavoitteellista toimintaa, sen on päämäärä avoin: ennakolta ei voida sanoa, mikä on toiminnan lopputulos. - Vaatimus itsenäiseen toimintaan: kasvatus on kasvattajan ja kasvatettavan ja laajemmin myös kasvattavan sukupolven ja kasvatettavan sukupolven välistä pedagogista interaktiota, jossa kasvattajalla on erityinen pedagoginen vastuu tuottaa ja kehittää kasvatettavan valmiuksia ja itsenäistä toimintakykyä. - Pedagogisen interaktion asymmetrisyys: Kasvatustoiminnassa on kokoajan otettava huomioon vuorovaikutussuhteen asymmetrisyys, kasvattajan on toisaalta rajoitettava omaa toimintavapauttaan, vältettävä toimimasta aikuisten säännöillä (pedagogisesti suodatettava aikuisten kulttuuri lapselle), mutta toisaalta pyrittävä saattamaan kasvatettava aikuisten maailmaan, sen täysivaltaiseksi jäseneksi. - Pakon ja vapauden ristiriita: pohdinnat pakon ja vapauden antagoniasta tulisi ohjata kaikkea kasvatusta ja kasvattajia: vaatimus itsenäiseen toimintaan merkitsee aina jonkin asteista pakkoa, kasvatettavan vapauden ja itsenäisyyden rajoittamista. Pedagogisessa toiminnassa vaatimuksen itsenäiseen toimintaan tulisi juuri edistää kasvatettavan vapautta ja kasvatettavan itsenäistä toimintakykyä. Kasvatuksen tehtävä onkin tehdä itsensä tarpeettomaksi ja vapauttaa kasvatettava siitä ohjausvallasta, mitä kasvatus kasvatettavalle aina merkitsee. - Kasvatuksella pyritään ylittämään olemassa oleva yhteiskunta ja elämämuoto: vallitsevaa yhteiskuntaa ja elämänmuotoa pyritään tavoitteellisesti kehittämään, muuttamaan ja luomaan utopioita paremmasta tulevaisuudesta, sekä toimimaan utopioiden toteuttamiseksi. - Kasvatuskäsitteen etymologinen/sivistyshistoriallinen tarkastelu Sivistystehtävästä tulee tuoda esiin vähintään 2 seuraavista piirteistä (à ½ p., enintään 1 p.): - Sivistys on prosessikäsite, mutta ei luonnonprosessien merkityksessä. Sivistys edellyttää ulkoista determinaatiota, eikä tapahdu sattumalta, eli sivistys on riippuvaista kasvatuksesta. - Sivistyskäsitteen perusantinomia: vapaus ja järjellinen itsemääräytyvyys vs. vierasmääräytyvyys: yksilön tulee omassa sivistysprosessissaan sovittaa sisäisen ja ulkoisen, itsemääräytyvyyden ja vierasmääräytyneisyyden ristiriitaa. - Subjektiivisen ja objektiivisen välityssuhde: sivistyksessä on yleisesti kysymys yksilön ja sosiokulttuurisen maailman välisestä vastavuoroisesta määrittelysuhteesta, jossa pyritään kehittämään itseä ja ulkoista ympäristöä. Näin ollen sivistys on luova, olemassa olevaa elämänmuotoa ylittävä prosessi.

3 - Sivistysprosessin avoimuus (ei-affirmatiivisuus): moderni sivistysajattelu kyseenalaistaa nykyisyyden, mutta on tulevaisuuden suhteen avoin: ihmiseksi tulemisen prosessilla ei ole loppua. - Yleisyys: sivistys on ihmisyyteen liittyvä yleinen velvoite ja prosessi, joka koskee kaikkia syntyperästä, sosiaalisesta taustasta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Yleisyys viittaa myös siihen, että sivistyksessä ei ole kysymys mistään erityisestä tiedollisesta tai taidollisesta valmiudesta. - Sivistyskäsitteen etymologinen/sivistyshistoriallinen tarkastelu Sosialisaatiotehtävästä tulee tuoda esiin vähintään 2 seuraavista piirteistä (à ½ p., enintään 1 p.): - Kasvatuksen sosialisaatiotehtävän perustarkoituksena on valikoida, siirtää ja ylläpitää kulttuurin merkityksellisinä pidettyjä toimintarakenteita. - Sosialisaatio tehdään jatkuvaa tietoista ja tiedostamatonta kulttuurisisältöjen valintaa: tietoista kulttuurin siirtämisen valintaa ohjataan kasvatuksen ja koulutuksen avulla. - Sosialisaatioon liittyy siis aina vaatimus olemassa olevan säilyttämisestä ja siihen sopeuttamisesta, mutta toisaalta myös vallitsevan ylittämisestä. - Sosialisaation kulttuuria uudistava näkökulma läheneekin sivistyksen käsitettä, koska sen mukaan ihminen kehittyy toimintakykyiseksi subjektiksi, joka kykenee itse määrittämään asemansa muihin ihmisiin, kulttuuriin ja traditioon. Näin sosialisaatio ymmärretään prosessiksi, jossa yksilö aktiivisesti luo ja muokkaa ympäristöään. - Sosialisaatiossa toteutuvat samanaikaisesti, sekä yksilöllistyminen, että yhteiskunnallistuminen, vaikka pääpaino on jälkimmäisessä. - Sosialisaatio voidaan nähdä prosessikäsitteenä, kun taas kasvatus toimintakäsitteenä, niinpä kasvatusta ja sosialisaatiota ei voi määritellä hierarkkisesti toistensa ylä- ja alakäsitteiksi. - Sosialisaatioparadoksi: miten sosiaalistaa kasvatettavaa sellaiseen, mitä tietoisesti kyseenalaistetaan tai puretaan? (vallitsevan tilan ja mahdollisen tulevan tilan välinen jännite). Identiteettitehtävästä tulee tuoda esiin vähintään 2 seuraavista piirteistä (à ½ p., enintään 1 p.): - Oleellista on huomata kasvatuksen identiteettitehtävän liittyvän kiinteästi kasvatuksen sivistystehtävään ja sosialisaatiotehtävään. - Kasvatuksen sivistystehtävän näkökulma: korostaa yksilön sivistyskykyisyyttä: kasvatettava on sivistettävyytensä ja sivistyskykyisyytensä vuoksi aina eräällä tavalla arvoitus, ennakolta ei voida tietää, minkälainen kasvatettava on sivistyssubjektina tai oppijana tai mikä hänestä tulee, vaan tämä voidaan todeta vasta kasvattajan, kasvatettavan ja yhteiskunnan välisessä pedagogisessa vuorovaikutuksessa. - Sivistystehtävän mukaisesti pedagogisessa toiminnassa luodaan edellytyksiä kasvatettavan sivistysmahdollisuuksien toteutumiselle, mutta toisaalta pyritään välttämään ennakko-oletuksia kasvatettavan oppimiskyvystä. Ainoa ennakko-oletus kasvatettavan identiteetin luonteesta on kasvatettavan tunnustaminen sivistyväksi olennoksi. - Kasvatuksen sivistystehtävä tähdentää sitä, että sivistysprosessin kuluessa kasvatettavasta kehittyy itsenäinen subjekti, joka kykenee uutta luovaan, produktiiviseen toimintaan. - Kasvavan persoonallisuus eli subjektiivinen identiteetti ei rakennu vain opituista tiedoista, taidoista, asenteista ja sosiaalisista kompetensseista, vaan myös itsenäisestä kyvystä ja tahdosta määrittää omaa suhdetta ympäröivään yhteiskunnan arvoihin ja toimintatapoihin

4 - Kasvatustieteen perustajien mukaan, (esim. J. F. Herbart) yksilöllisen identiteetin rakentumisen kannalta ei ollut olennaista erillisten tietojen ja taitojen oppiminen vaan siveellisen luonteen kehitys. Herbartille tällainen luonne ei tarkoittanut synnynnäistä, eikä geeneihin koodattua ominaisuutta, vaan sivistyksellisissä vuorovaikutussuhteissa muotoutuvaa ja kehittyvää hyvän tahdon periaatetta, eli luonnetta, joka sitoutuu hyvään. - Kasvatuksen sivistystehtävä painottaa, että kasvavan itsenäiseksi subjektiksi tulemiselle, eli yksilöllisen identiteetin muodostumiselle ei riitä sitoutuminen olemassa oleviin arvo- ja normijärjestelmiin tai mukautuminen sosiaalisen ympäristön tarjoamiin rooleihin, rooliodotuksiin tai asemiin, vaan se on myös tahtoa ja kykyä ylittää ne, olla enemmän. - Sosialisaatiotehtävän näkökulma: kasvatus ohjaa tietoisesti identiteetin muotoutumista, siten että kasvatettavan kehittyminen yksilölliseksi persoonaksi tapahtuu sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla ja yhteisön asettamien ja määräämien sosiaalisten reunaehtojen varassa: kasvatettavan sivistettävyys ei toisin sanoen ole perintötekijöihin koodattu ominaisuus, joka määrää kasvu- ja kehitysprosessia, vaan se on ihmisten välinen sosiokulttuurinen ilmiö, jota määrittävät tietyt yhteiselämän puitteet. Identiteetti on riippuvainen ympäröivästä kulttuurista. b) Erittele ja arvioi teksti hyödyntäen kohdassa a) esittämiäsi näkökohtia. Kiinnitä huomiota myös siihen, mitkä kasvatuksen, sivistyksen, sosialisaation ja identiteetin käsitteisiin liittyvät teemat jäävät tarkastelun kohteena olevassa tekstissä mahdollisesti käsittelemättä. (enintään 6 p.) 1. Kasvatuksen, sivistyksen, sosialisaation ja identiteetin käsitteiden soveltaminen tekstin erittelyssä ja arvioinnissa: vastauksessa on hyödynnetty a)-kohdassa eriteltyjen käsitteiden keskeisiä määritteleviä piirteitä. (à ½ p., enintään 4 p.) 2. Käsittelytapa (à ½ p., enintään 2 p.): 0 p. = tunnistaa em. näkökohdat tekstistä, mutta ei varsinaista pohdintaa, systemaattista vertailua tms. 0,5 2 p. = edellisen lisäksi vertailee ja analysoi tekstissä esiintyviä näkemyksiä em. näkökohtien ja kriteerien pohjalta, havaitsee eroja ja yhtäläisyyksiä, arvioi kriittisesti tekstissä esiintyviä näkemyksiä kasvatuksen kolmen perustehtävän, sivistys- sosialisaatio ja identiteettitehtävien pohjalta. Edellä mainitut kriteerit täyttävä vastaus voi olla eri tavoin kirjoitettu ja eri näkökohtia painottava. Ilmaisutapa voi myös vaihdella. Oleellista on, että vastauksessa eritellään omin sanoin a)-kohdassa esitettyjen kriteerien pohjalta Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 pohjalta mukailtua tekstiä. Seuraavassa esitetään mallivastaus. Vastauksen ei edellytetä olevan tarkasti esitetyn mukainen. Johtopäätökset voivat myös perustellusti poiketa tässä esitetyistä. Mallivastaus: Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 pohjalta mukaillun tekstin alussa kuvataan lapsuuden ja lapsen erityisarvoa, jonka mukaan jokaisella lapsella on oikeus olla juuri sellainen kuin hän on. Tekstin mukaan jokaisella lapsella on myös oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Tässä tulee hyvin ilmi sivistyskäsitteeseen sisältyvä yleisyyden vaatimus: sivistys kuuluu kaikille ja koskee kaikkia, syntyperästä, sosiaalisesta taustasta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Samaisessa tekstin kohdassa perusopetuksen pedagoginen tehtävä kiinnitetään edellä määriteltyyn sivistyskäsitteeseen maininnalla, että oppilaan oikeus kasvaa täyteen mittaansa edellyttää kannustusta ja yksilöllistä tukea, toisin sanoen sivistys edellyttää aina pedagogista tukea.

5 Sivistyskäsitettä ja kasvatuksen sivistystehtävää luonnehtivia muitakin piirteitä on helposti löydettävissä tekstistä. Esimerkiksi sivistysprosessille ominaista utooppista pyrkimystä ylittää vallitsevaa todellisuutta ja suuntautua kohti sivistyneempää elämänmuotoa luonnehditaan tekstissä toteamalla, että kasvua ihmisyyteen kuvaavat vallitsevan todellisuuden kanssa väistämättä ristiriidassa oleva pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Näin määritelty perusopetuksen sivistyspyrkimys liittyy läheisesti myös kasvatuksen identiteettitehtävään hyvin klassisessa moraalikasvatuksellisessa merkityksessä, eli kasvatuksen tehtävä on mahdollistaa siveellisen luonteen (Herbart) kehittyminen. Mainittuihin arvoihin sitoutumista kuvataan nimittäin taitona käsitellä syntyviä ristiriitoja eettisesti ja myötätuntoisesti ja rohkeutta puolustaa hyvää. Toisin sanoen, kasvatuksen identiteettitehtävä perustuu tekstissä hyvän opetuksen ja arvokasvatuksen tuloksena syntyvään oppimisprosessiin, jossa oppilas oppii tunnistamaan ja kriittisesti pohtimaan vallitsevia arvoja ja luomaan eettisesti ja esteettisesti kestävän suhteen itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan, luontoon ja eri kulttuureihin. Teksti tuo siis hyvin esille kasvatuksen identiteettitehtävään kuuluva sivistystehtävän näkökulman, jonka mukaan kasvavan itsenäiseksi subjektiksi tulemiselle eli yksilöllisen identiteetin muodostumiselle ei riitä sitoutuminen olemassa oleviin arvo- ja normijärjestelmiin tai mukautuminen sosiaalisen ympäristön tarjoamiin rooleihin, rooliodotuksiin tai asemiin, vaan se on myös tahtoa ja kykyä ylittää ne, olla enemmän. Tekstissä kuvataan kasvatuksen sosialisaatiotehtävää niin, että perusopetuksen tulisi rakentua ihmisoikeuksille, hyvinvoinnille, demokratialle, aktiivisen kansalaisuuden ideoille ja tasa-arvolle. Toisaalta perusopetus rakentuu moninaiselle suomalaiselle kulttuuriperinnölle, mutta kohtaa ja on avoin kulttuuriselle moninaisuudelle luoden tällä tavalla perustaa maailmankansalaisuudelle. Perusopetuksen tulisi ylittää kieli- kulttuuri- uskonto- ja katsomusrajoja ja rohkaista toimimaan myönteisten muutosten puolesta. Tekstistä on siis löydettävissä ainekset sosialisaation kahteen ulottuvuuteen. Toisaalta perusopetus pyrkii säilyttämään ja uusintamaan merkityksellisiksi ja arvokkaiksi koettua moninaista suomalaista kulttuuriperintöä, mutta myös uudistamaan perinteistä kulttuuria monipuolisen dialogin ja ahtaita kulttuurirajoja ylittävällä opetuksella. Viittauksessa toiminnasta myönteisten muutosten puolesta voidaan nähdä kasvatuksen sosialisaatiotehtävän keskeinen idea: monikulttuurisuus ja kulttuurirajat ylittävä opetusaines nähdään tärkeänä pedagogisena haasteena kasvavalle sukupolvelle. Sosialisaatioparadoksin näkökulmasta tekstin kuvaama kulttuurien välitys on haasteellinen: kuinka oppilaat voidaan kasvattaa alati muuttuvaan ja sellaiseen kulttuuriin, jota halutaan muuttaa ja kehittää. Perusopetuksen opetus- ja oppimiskäsitys korostaa voimakkaasti oppimisen itsesäätelyä. Korostus on jopa niin voimakas, että syntyy vaikutelma, että kasvatuksen asymmetrialuonne on tekstissä osin häivytetty taka-alalle. Tätä voitaneen pitää kasvatus- ja sivistyskäsitteen klassisten määrittelevien piirteiden näkökulmasta ongelmallisena, koska moderni kasvatus- ja sivistysperinne rakentuu ajatukselle, että sivistystä ei voida ymmärtää luonnonprosessien kaltaiseksi organismin kehitys- ja kasvuprosessiksi, vaan vaatii kasvatusta. Sinällään kasvattajan täytyy arvostaa lasta sellaisena kuin hän on esim. persoonallisuuden piirteiltään, mutta se ei pelkästään riitä: kasvattajan täytyy alituiseen asettaa kasvavalle vaatimuksia, joiden avulla lapsesta voi kehittyä, jotakin mitä hän ei vielä ole. Eli kuvainnollisesti kasvatusta ja sivistystä ilmentää alituinen tyytymättömyys nykyiseen vallitsevaan tilaan. Se millainen lapsi on nyt, ei vielä riitä, vaan kasvattajan fokuksen tulisi olla aina siinä, mitä lapsesta voi vielä tulla.

6 Toisaalta tekstissä huomioidaan tämä siten, että tunnustetaan oppilaan tarvitsevan kannustusta ja yksilöllistä tukea, sekä kokemuksen siitä, että kouluyhteisössä häntä kuunnellaan ja arvostetaan ja hänen oppimisesta ja hyvinvoinnista välitetään. Tekstissä ei kuitenkaan käytetä kasvatuksen käsitettä niin eksplisiittisesti ja tarkasti kuin Siljander sen määrittelee. Erityisesti tekstin loppuosa herättää jopa kysymyksen, onko opetussuunnitelman perusteissa kasvatuksen käsite osin korvautunut oppimisen ja oppimaan oppimisen käsitteillä. Kasvatus ja opetus rinnastetaan tekstissä sosiaalisiin interaktioihin kiinnittämättä huomiota siihen, että pedagogista suhdetta ja interaktiota leimaa sille ominainen asymmetria: kasvattajalla on erityinen pedagoginen vastuu tuottaa ja kehittää kasvatettavan vielä vajavaisia valmiuksia, sekä samalla kehittää kasvavan itsenäistä toimintakykyä.