ICT Leaders. tietohallinnon johtamisen ammattilaiset. Talouskasvun seuraava askel vaatii uutta otetta johtamiseen Reino Myllymäki
|
|
- Simo Aho
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ICT Leaders tietohallinnon johtamisen ammattilaiset Talouskasvun seuraava askel vaatii uutta otetta johtamiseen Reino Myllymäki
2 Reino Myllymäki Nyt: Leading Mentor, CxO Mentor Oy Puheenjohtaja, IT Forum Päätoimittaja, Tietohallinnon Johtamisen Käsikirja Tiedotusvastaava, ICT Leaders Finland ry Takana: Konsulttina Tietohallinnon johtotehtävissä Liiketoiminnan kehitystehtävissä Koulutus: DI 1992, JOKO 2003, Coaching Diplomi 2011 CxO Mentor Oy 2012
3
4 Työpanoksen vähetessä talouskasvu jää yksinomaan työn tuottavuuden kasvun varaan. Sekin on viime vuosina hidastunut kolmen prosentin vauhdista kahteen prosenttiin. Hidastuminen uhkaa jatkua, sillä tuottavuuden kasvun lähteet ovat ehtymässä. Matti Pohjola Lähde: Matti Pohjola: Tieto- ja viestintäteknologia tuottavuuden kasvun lähteenä. Teknologiateollisuus, 2008.
5 Tulevaisuudessa tieto- ja viestintäteknologian valmistuksen merkitys vähenee väistämättä sitä mukaa, kun sitä siirtyy meiltä ulkomaille. ICT-pääoman kasvukin pysähtyy ennen pitkää investointien aleneviin tuottoihin. Matti Pohjola Lähde: Matti Pohjola: Tieto- ja viestintäteknologia tuottavuuden kasvun lähteenä. Teknologiateollisuus, 2008.
6 Tuottavuuteen voidaan kuitenkin vaikuttaa. Tuottavuuden kasvun seuraava vaihe on tieto- ja viestintäteknologian osalta vielä kokematta. Matti Pohjola Lähde: Matti Pohjola: Tieto- ja viestintäteknologia tuottavuuden kasvun lähteenä. Teknologiateollisuus, 2008.
7 Uuden teknologian mahdollistama toimintatapojen muutos on tuottavuuden lähteenä tärkeämpi kuin valmistus tai hyödyntäminen pääomapanoksena. Nämä hyödyt eivät kuitenkaan toteudu automaattisesti, ja niiden saavuttaminen saattaa kestää kauan aikaa. Sähkön osalta tähän kului yli 50 vuotta. Matti Pohjola Lähde: Matti Pohjola: Tieto- ja viestintäteknologia tuottavuuden kasvun lähteenä. Teknologiateollisuus, 2008.
8 IT:n hyödyntämisen haasteita ICT Leaders CxO Mentor Finland Oy
9 1. Liiketoiminnan johtajat eivät läheskään aina tunnista IT:n hyödyntämismahdollisuuksia
10 IT:n rooli korostuu % % liiketoiminnan % IT:n vastaajista vastasi, että IT:n rooli kilpailutekijänä korostuu (2011: 89 %) (IT 2012: 92 %)* hyödyntäminen innovaatioissa ja liiketoimintaprosesseissa on tärkeää tulevaisuudessa (IT 2012: 90 %)* IT tuottaa tässä suhteessa lisäarvoa jo nyt (IT 2012: 85 %)* 54 % IT:n lisäarvo osataan mitata (IT 2012: 51 %)* * IT-barometri 2012
11 Meillä ei ole osaamista hyödyntää teknologiaa. Ongelma ei ole IT-johdossa vaan siinä osassa liiketoimintajohtoa, joka on sitä mieltä, ettei IT-asiat sille kuulu. Tomi Dahlberg IT-barometrin julkistustilaisuus
12 2. Tietohallinnon mahdollisuudet kehittää liiketoimintaa ovat rajalliset.
13 Kaikkien liiketoiminnan johtajien ei tarvitse ymmärtää kaikkia IT:n päätöstilanteita, mutta johtoryhmässä tulisi olla ainakin yksi liiketoiminnan johtaja, joka ymmärtää IT:n lainalaisuudet. Jos tällaista johtajaa ei ole, paraskaan tietohallintojohtaja (CIO) ei pysty asioita yksin ajamaan. Hannu Salmela ym. Ketterän organisaation IT, 2010
14 Yhteistä näillä molemmilla oli, että kun he yrittivät sitten hoitaa näitä uusia vastuualueitaan, he saivat vastaansa kommentteja tyyliin: Mitä sinä IT-johtaja näihin asioihin puutut? tai Mitä tämä tietohallinnolle kuuluu? Kahden lisävastuita saaneen CIO:n kertomaa syksy 2012
15 3. Liiketoiminnalle IT-palvelut eivät ole strateginen voimavara, vaan ostettavissa oleva hyödyke.
16 IT-palvelujohtaminen kuuluu ns. dynaamisiin kyvykkyyksiin, joiden avulla yritys kykenee uudistamaan toimintaansa menestyksellisesti muuttuvilla markkinoilla Pelkkä kilpailutus ja sopimusten valvonta eivät riitä tämän dynaamisen kyvykkyyden aikaansaamiseen. Hannu Salmela ym. Ketterän organisaation IT, 2010
17 4. Tietohallinto ja IT-palvelut eivät toimi optimaalisesti
18 Tehokkuus ja luotettavuus: puhevaltaa "ICT value is based on trust and evidence, metrics provide the evidence." Reliability liberates you to talk about the business. It s not the end game. Unknown CIO, according to Lauri Vihonen, former CIO of Itella Oyj CIO, BankCo, according to Tina Nunno, Gartner
19 4. Liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistyö ei ole tasavertaista, eivätkä osapuolet kunnioita toisiaan
20 Liiketoiminnan ja IT:n suhde Business Business Strategy vaatii mahdollistaa vaatii IT IT Strategy toteuttaa Lähde: Tomi Dahlberg, 2009
21 Keinoja IT:n hyödyntämisen parantamiseen ILF 1. Liiketoiminnalle IT- ja IT:lle liiketoimintakoulutusta AMK- ja tiedekorkeakoulutasolla 2. Tietohallinnon koulutus 3. Liiketoiminnan johtajille IT- ja tietohallintojatkokoulutusta 4. IT Governancen parhaat käytännöt käyttöön 5. Tietotekniikan innovatiiviset hyödyntämisesimerkit jakoon 6. Keskustelua IT:n ja liiketoiminnan menestyksellisestä yhteistoiminnasta
22
23 Mikä ICT Leaders Finland on? ICT Leaders Finland (ILF) on tietohallinnon johtamisen ammattilaisille suunnattu valtakunnallinen teemayhdistys. Yhdistys perustettiin ja rekisteröitiin Yhdistys hyväksyttiin TTL:n jäsenyhdistykseksi marraskuussa Yhdistys on suunnattu lähinnä tietohallinnon ja liiketoiminnan johtamisessa työskenteleville henkilöille sekä tietohallintoasioista kiinnostuneille henkilöille ja yrityksille. Myös tutkijoille, opettajille, opiskelijoille, yrittäjille ja yritysten johdolle.
24 Yhteiskunnallinen oikeutus ILF haluaa olla toiminnallaan raivaamassa tietä ICT:n mahdollistamille toimintatapamuutoksille madaltamalla esteitä tietohallinnon ja liiketoiminnan yhteistyön tieltä osoittamalla ICT:n mahdollisuuksia tukemalla ICT:n menestyksellistä hyödyntämistä levittämällä tietoa tietohallinnon hyvistä toimintatavoista.
25 Toiminta ja toimintatavat ILF tuottaa jäsenilleen laadukasta sisältöä ja arvokkaita verkostoitumismahdollisuuksia yleisötilaisuuksia seminaareja ILF toimii yhteistyössä paikallisyhdistysten ja muiden valtakunnallisten teemayhdistysten kanssa järjestäessään toimintaa ympäri Suomen.
26 Hallitus Anne-Maritta Talaslahti, puheenjohtaja Maarit Laakkonen, varapuheenjohtaja Heikki Saarinen, talousvastaava Reino Myllymäki, tiedotusvastaava Merja Savenius, sihteeri Soile Honkanen, jäsen Mirjami Laitinen, jäsen Aki Sipola, jäsen Ted Varila, jäsen
27 Tapahtumia Business haastaa & ICT mahdollistaa TTL 60 vuotta Road Show Rovaniemi TTL 60 vuotta Road Show Oulu Tietohallinnon iltapäivä / ICTexpo TTL 60 vuotta Road Show Joensuu TTL 60 vuotta Road Show Jyväskylä 6.6. TTL 60 vuotta Road Show Turku Informaatiohallinnon päivät, Rovaniemi
28 Miten mukaan? ILFin jäseneksi pääset Tietotekniikan liiton jäsenyyden kautta joko valitsemalla ILF ensisijaiseksi jäsenyhditykseksi tai lisäjäsenyhdistykseksi (+14 /vuosi) Tietotekniikan liiton jäsenyys maksaa halvimmillaan (ilman lehtiä) henkilöjäsenille 55 /vuosi nuorille opiskelijoille 19 /vuosi aikuisopiskelijoille ja senioreille 49 /vuosi
29
30 Työuria pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta. sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko Kunta.tv
31 Työpanoksen lisäämisen haasteet suomalaisen johtamisen parantaminen mentorointi Nuorten syrjäytyminen Asevelvollisuus Kesken jätetyt opinnot Pitkittyneen opinnot, kaksoistutkinnot Sairauspoissaolot Henkinen tyhjäkäynti työpaikoilla Masennuksesta johtuva eläköityminen Urakierron ongelmat Eläköitymisen ongelmat
32 CxO Mentor Oy:n palvelut Asiakkaamme ovat kehittysmishaluisia ja luovat palveluidemme avulla menestystarinoita Ammattimentorointi Vertaisfoorumit Mentorointivalmennus & Koulutus CxO Mentor Oy 2013
33 CxO Mentor Oy 2012
34 Armi Westin Börje Uimonen J-P Nenonen Liisa Tiainen Reino Myllymäki Jyrki Autio Jaakko Hirvensalo Jarkko Hämäläinen Tomi Dahlberg Vesa Keskinen Merja Bäckman Jyrki Kontio Jorma Vainikainen Pekka Kantola Vesa Tiirikainen CxO Mentor Oy 2012
35 CxO Mentor Oy 2012
CxO Mentor Oy. Viisi vinkkiä, joilla voit parantaa IT:n arvoa organisaatiossasi. 22.1.2014 Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2014
CxO Mentor Oy CxO Mentor Oy Viisi vinkkiä, joilla voit parantaa IT:n arvoa organisaatiossasi 22.1.2014 Reino Myllymäki Lehti, Matti, Rouvinen, Petri ja Ylä-Anttila, Pekka (2012). Suuri Hämmennys: Työ
tietohallinnon johtamisen ammattilaiset
ICT Leaders tietohallinnon johtamisen ammattilaiset Talouskasvun seuraava askel vaatii uutta otetta johtamiseen 5.11.2013 Reino Myllymäki Reino Myllymäki Nyt: Leading Mentor, CxO Mentor Oy Puheenjohtaja,
CxO Mentor Oy. Teknologian mahdollistamat toimintatapamuutokset eivät tule itsestään tarvitaan asennemuutosta johtamisessa! Reino Myllymäki
CxO Mentor Oy Teknologian mahdollistamat toimintatapamuutokset eivät tule itsestään tarvitaan asennemuutosta johtamisessa! 21.3.2013 Reino Myllymäki CxO Mentor Oy 2012 Reino Myllymäki Nyt: Leading Mentor,
Vuosikokouksen asialista
Vuosikokouksen asialista 7.2.2019 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja
Vuosikokouksen asialista
Vuosikokouksen asialista 26.2.2018 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja
CxO Mentor Oy. Business haastaa ja IT mahdollistaa - vai miten päin se oli? Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2013
CxO Mentor Oy Business haastaa ja IT mahdollistaa - vai miten päin se oli? 5.2.2013 Reino Myllymäki Esityksen kolme lähtökohtaa IT:n hyödyntämisen tilanne? Miten liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistyö
Tietohallinnon aamupäivä 24.3.2011 Helsingin Messukeskus, Kongressitilat
Helsingin Messukeskus, Kongressitilat Helsingin tietojenkäsittely-yhdistyksen Tietohallintokerho toteutti liiketoiminnan ja tietohallinnon sekä tietotekniikan ammattilaisille kohdistetun tilaisuuden, joka
Johtamiskulttuurin puutteet tärkeimmät liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistoiminnan esteet
Johtamiskulttuurin tärkeimmät liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistoiminnan esteet CxO Academy tutki yhteistyössä IT Forumin ja IT Governance Forumin kanssa liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistoiminnan
CxO Mentor Oy. Relationship Management Kuinka luon toimivan tuottavuuskumppanuuden? Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2013
CxO Mentor Oy Relationship Management Kuinka luon toimivan tuottavuuskumppanuuden? 9.5.0 Reino Myllymäki Reino Myllymäki Nyt: Leading Mentor, CxO Mentor Oy Puheenjohtaja, IT Forum Päätoimittaja, Tietohallinnon
CxO Mentor Oy. IT:n mahdollistamat toimintatapojen muutokset eivät synny itsestään! 7.11.2013 Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2013
CxO Mentor Oy CxO Mentor Oy IT:n mahdollistamat toimintatapojen muutokset eivät synny itsestään! 7.11.2013 Reino Myllymäki Reino Myllymäki Nyt: Leading Mentor, CxO Mentor Oy Puheenjohtaja, IT Forum Päätoimittaja,
Liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistyö tutkimusten valossa
1.2. Liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistyö tutkimusten valossa Reino Myllymäki Päätoimittaja Leading Mentor, DI CxO Mentor Oy 1. Tietotekniikan asema liiketoiminnan tulevaisuudessa Suomen talouskasvusta
CxO Mentor Oy. Muutokset eivät synny itsestään! Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2013
CxO Mentor Oy CxO Mentor Oy Muutokset eivät synny itsestään! 18.9.2013 Reino Myllymäki Reino Myllymäki Nyt: Leading Mentor, CxO Mentor Oy Puheenjohtaja, IT Forum Päätoimittaja, Tietohallinnon Johtamisen
CxO Academy Miksei IT-kuluista säästäminen tarkoita samaa kuin tehokkuuden ja tuottavuuden lisääminen? Tomi Dahlberg
CxO Academy CxO Academy Miksei IT-kuluista säästäminen tarkoita samaa kuin tehokkuuden ja tuottavuuden lisääminen? Tomi Dahlberg Kuva: D Sharon Pruitt IT-kulujen kaksi puolta 1. Hyödynnämmekö tietotekniikkaa
Tervetuloa! Tietohallinnon rajapinnat ja organisointi
Tervetuloa! Tietohallinnon rajapinnat ja organisointi Reino Myllymäki CxO Mentor Oy johtava mentori, päätoimittaja / Tietohallinnon johtaminen 20.11.2014 Reinon aikajana IT-LT-yhteistyö 2.0 Muutosjohtaminen
Ketterän. Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT
Ketterän Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT Talentum Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1505-0 Kansi: Jarkko Nikkanen Taitto:
Tietotekniikan Liitto ry:n IT-barometri 2013 julkistus
Tietotekniikan Liitto ry:n IT-barometri 2013 julkistus Ulos taantumasta tietotekniikkaa hyödyntämällä 17.12.2013 TTL ry ja Tomi Dahlberg 1 Mikä on IT-barometri-tutkimus? Tietotekniikan Liitto ry:n vuosittainen
Digitalisaatiobarometri 2015: Digitalisaatio etenee katseet vielä vanhassa
Digitalisaatiobarometri 2015: Digitalisaatio etenee katseet vielä vanhassa Digitalisaatiokysely toteutettiin CxO Professional Oy:n, IT Forumin ja ICT Leaders Finland ry:n yhteistyönä. Ajalla 18.11.2015
TIETOTURVA LIIKETOIMINNAN MAHDOLLISTAJANA
TTL 60 vuotta Roadshow, Tampere 5.11.2013 TIETOTURVA LIIKETOIMINNAN MAHDOLLISTAJANA Antti Pirinen, Tietoturva ry Antti Pirinen Tietoturva ry Hallituksessa 2009 -> Sihteeri 2013 Työkokemus: 2012 -> KPMG:n
CxO Mentor Oy. Trendit, analogiat ja innovaatiot Miten organisaatio voi hankkia etua oppimalla muilta? Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2013
CxO Mentor Oy CxO Mentor Oy Trendit, analogiat ja innovaatiot Miten organisaatio voi hankkia etua oppimalla muilta? 3.10.2013 Reino Myllymäki Reino Myllymäki Nyt: Leading Mentor, CxO Mentor Oy Puheenjohtaja,
CxO Academy. CxO Mentor Oy. Liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteispeli. 16.6.2010 Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2010. Kuva: Tomas Castelazo
CxO Academy CxO Mentor Oy Kuva: Tomas Castelazo Liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteispeli 16.6.2010 Reino Myllymäki YHTEINEN PÄÄTÖKSENTEKO Tietohallintotapa Hyvä tietohallintotapa on osa organisaation
CxO Mentor Oy. Muutostahdon synnyttäminen ja ylläpitäminen. 10.12.2013 Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2013
CxO Mentor Oy CxO Mentor Oy Muutostahdon synnyttäminen ja ylläpitäminen 10.12.2013 Reino Myllymäki Reino Myllymäki Nyt: Leading Mentor, CxO Mentor Oy Puheenjohtaja, IT Forum Päätoimittaja, Tietohallinnon
CxO Mentor Oy. Käytännön toimenpiteitä liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistyön parantamiseksi Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2011
CxO Mentor Oy CxO Mentor Oy Käytännön toimenpiteitä liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistyön parantamiseksi 13.4.2011 Reino Myllymäki Tietotekniikan merkitys kasvaa ja liiketoiminta tietää sen! 89 %
ICT:n johtamisella tuloksia
Tuottava IT ICT:n johtamisella tuloksia Data: Tietohallintojen johtaminen Suomessa 2012 Tietääkö liiketoimintajohto mitä IT tekee? Ei osaa sanoa tietääkö Ei tiedä Osittain Tietää 0 % 10 % 20 % 30 % 40
CxO Mentor Oy. Liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistyön esteet käyvät yrityksille kalliiksi! Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2011
CxO Mentor Oy CxO Mentor Oy Liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistyön esteet käyvät yrityksille kalliiksi! 21.9.2011 Reino Myllymäki CxO:n tuore tutkimus Tutkimus tehtiin yhteistyönä IT Forumin ja IT
Suuret Hyödyt Suuri IT-palveluiden tehokkuus
Ratkaisukeskeiset Toimialojen kehittäjät ja IT-osaajat vertaiskehittämisen mallit OY - ja yhteistyössä it -yhteistyössä Suuret Hyödyt Suuri IT-palveluiden tehokkuus OPPIMISYMPÄRISTÖKEHITTÄJIEN JA IT OSAAJIEN
Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä
Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta hankkeen seminaari 14.12.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Pääministeri Jyrki Kataisen
CxO Academy. Paras neuvoni johtamiseen ikinä. 5.10.2011 Toni Hinkka. CxO Mentor Oy 2011
CxO Academy Paras neuvoni johtamiseen ikinä 5.10.2011 Toni Hinkka Sisältö Kirja Teidän neuvonne Parhaat neuvot 1-10 Keskustelua Yhteenveto Paras neuvoni johtamiseen ikinä! - kirja Teidän neuvonne 1. "Ole
Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen
26.1.2014 Joulukuussa 2013 toteutetun kyselyn tulokset Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen hyödyntämistä ja tietohallintoa koskeva kysely Tomi Dahlberg Karri Vainio Sisältö 1. Kysely, sen toteutus,
IT- ja digitalisointibarometri 2015 - tulosten julkistus. Miten palauttaa Suomi digitalisaation edelläkävijäksi johtamista kehittämällä?
IT- ja digitalisointibarometri 2015 - tulosten julkistus Miten palauttaa Suomi digitalisaation edelläkävijäksi johtamista kehittämällä? IT-barometri on nyt IT- ja digitalisointibarometri Tieto- ja viestintätekniikan
Mitä IT vastaavan tulisi tietää pilvipalveluista
Mitä IT vastaavan tulisi tietää pilvipalveluista Ajankohta: 30.11.2011 Ohjelma 12:00 ilmoittautuminen ja kahvi 12:30 Avajaissanat, Robert Serén / Tietotekniikan liitto ry 12:40 Pilvipalvelut - 10 syytä
TIETOTURVA LIIKETOIMINNAN MAHDOLLISTAJANA
TTL 60 vuotta Roadshow, Joensuu 26.4.2013 TIETOTURVA LIIKETOIMINNAN MAHDOLLISTAJANA Antti Pirinen, Tietoturva ry Antti Pirinen Tietoturva ry Hallituksessa 2009 -> Sihteeri 2013 Työkokemus: 2012 -> KPMG:n
Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy
5G suomalaisten yritysten näkökulmasta Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy 12.9.2019 Aineisto ja tiedonkeruu Yritystutkimuksen suunnittelusta, tiedonkeruusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior
Digitalisaatio: mistä siinä on oikeasti kyse?
Tervetuloa! Webinaari alkaa klo 10:00. Digitalisaatio: mistä siinä on oikeasti kyse? Reino Myllymäki CxO Professional Oy Tuottavuusaktivisti, Päätoimittaja, Tietohallinto 2 Webinaarin kulku Esityksen aikana
CxO Academy. IT Governance käytännössä IT:n johtamisen apuna Tomi Dahlberg. CxO Mentor Oy 2010
CxO Academy IT Governance käytännössä IT:n johtamisen apuna 20.10.2010 Tomi Dahlberg IT Governancea koskeva ymmärrys on vasta syntyvaiheessa CxO:n liiketoimintakeskeinen tapa miettiä IT:n hallintatapaa
Torstai Mikkeli
Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla
Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013
Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013 Seppo Kalli Digital Media Finland Selvitys Suomalainen pilvimaisema Liikenne- ja viestintäministeriö Julkaisuja
Tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta valtionhallintoon. Tieto talouden ja innovaatioiden moottorina 18.11.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori
Tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta valtionhallintoon Tieto talouden ja innovaatioiden moottorina 18.11.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Kansantalouden tuottavuuden kasvu - talouskasvun keskeinen
Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys
Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Raportti 21.06.2006 1.0 Perustietoja kyselystä Vastausprosentti oli: 20.1 %. Oheiset ZEF-taulut on prosessoitu normitettuina niin, että keskiarvot asettuvat keskelle
ICT-ala muuttuu Miten pysyä siinä mukana! IT-Networking Day
CT-ala muuttuu Miten pysyä siinä mukana! T-Networking Day 5.5.2015, Hub 13 Robert Serén TVA 5.5.2015 Robert Seren/ T Networking Day Mentorointiohjelma TVA tarjoaa jäsenilleen laadukkaan ja innostavan mentorointiohjelman,
Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit
Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
Tietotekniikan liitto ryjäsentyytyväisyystutkimus 09-2012
Tietotekniikan liitto ryjäsentyytyväisyystutkimus 09-2012 Onway Oy2012 Jäsentyytyväisyystutkimus Tutkimusprosessi ja rakenne Jäsentyytyväisyystutkimuksessa vastaajaa pyydetään arvioimaan liiton toimintaa
Digitalisaatiobarometri 2016: Liiketoiminnan halu kyseenalaistaa vanhat toimintatavat kasvoi
Digitalisaatiobarometri 2016: halu kyseenalaistaa kasvoi Digitalisaatiokysely toteutettiin CxO Professional Oy:n, IT Forumin ja SME IT Forumin yhteistyönä. Ajalla 9.12.2016 15.2.2016 saatiin yhteensä 33
Suomi jäämässä jälkeen kilpailijamaistaan ICT:n käytössä - mitä tehdä suunnan kääntämiseksi? Tomi Dahlberg TIVIA TALKS 7-8.5.2014
Suomi jäämässä jälkeen kilpailijamaistaan CT:n käytössä - mitä tehdä suunnan kääntämiseksi? Tomi Dahlberg TVA TALKS 7-8.5.2014 1. Kaksi kuvaa T:n ja digitaalisen tiedon käytöstä Suomessa 2. T-Barometri
Ohjelma, perjantai klo
Ohjelma, perjantai 9.12. klo 8.30-15.00 Valmentajat: Marikka Heikkilä ja Hilkka Halla, Turun kauppakorkeakoulu, Timo Makkonen, Koneyrittäjien liitto. 8.30 Mikä on tärkeää metsäalan liiketoiminnassa? Osallistujien
Vastausten ja tulosten luotettavuus. 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen
Vastausten ja tulosten luotettavuus Vastaukset 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen Kansainväliset IT:n hallinnan hyvät käytännöt. Luotettavuusnäkökohdat Kokemukset ja soveltamisesimerkit
Juha Suutala 6.9.2007
Juha Suutala 6.9.2007 iiketoiminnan ja IT:n yhteistyö -case Tapiola Sisältö Toimintaympäristön kuvaus IT:n rooli yhtiöryhmässä IT:n ja liiketoiminnan yhteistyö Liiketoimintastrategiasta IT-strategiaan
Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle
Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle Viikko-seminaari 27.9.2007 Lauri Byckling, Deloitte Mitä on arvo Arvon määritelmiä: Hyöty suhteessa hintaan Laatu suhteessa odotuksiin Saatu lisähyöty Tietohallinnon
Tietotekniikan liitto ry
Tietotekniikan liitto ry Puolueeton, valtakunnallinen ICT-alan asiantuntija Jäsenyhdistystensä kattojärjestö, joka kehittää jäsenistön ammatillista osaamista ja arvostusta Lähes 30 paikallis- ja teemayhdistystä
CxO Mentor Oy. Muutostahdon synnyttäminen ja ylläpitäminen Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2014
CxO Mentor Oy CxO Mentor Oy Muutostahdon synnyttäminen ja ylläpitäminen 16.12.2014 Reino Myllymäki Reino Myllymäki Nyt: Johtava mentori, CxO Mentor Oy Puheenjohtaja, IT Forum Päätoimittaja, Tietohallinnon
Innovaatioiden pilotointi infrahankkeissa. Uusien ratkaisuiden käyttöönoton nopeuttaminen Laura Apilo
Innovaatioiden pilotointi infrahankkeissa Uusien ratkaisuiden käyttöönoton nopeuttaminen Laura Apilo 30.3.2006 Pilotointitoiminnan tavoitteet Käytännön kokeilujen tarkoituksena on tukea innovaatioiden
CxO Academy CxO Mentor Oy
CxO Academy CxO Mentor Oy Miksi projektit epäonnistuvat? 13.11.2012 Reino Myllymäki 2011 Reino Myllymäki, DI CxO Mentor Oy Keskeiset saavutukset ja erityisosaaminen tietohallinnon organisointi ja strategiatyö
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen
Teknologiateollisuuden ympäristölinjaus
Teknologiateollisuuden ympäristölinjaus Ympäristölinjaus: Tavoitteet 1. Osoitetaan yrityksille ympäristöosaamisen ja -teknologioiden keinot vahvistaa kilpailukykyä ja varmistaa toimintaedellytykset tulevaisuudessa.
CxO Mentor Oy. Onko tilaaja-toimittaja -malli tullut tiensä päähän - sellaisena kuin sen tunnemme? Tomi Dahlberg. CxO Mentor Oy 2011
CxO Mentor Oy Onko tilaaja-toimittaja -malli tullut tiensä päähän - sellaisena kuin sen tunnemme? 30.3.2011 Tomi Dahlberg 1. Sisältö Miten tässä näin pääsi käymään? Olipa kerran ja mitä sitten tapahtui?
Kohti yrityksen voimavarahallitusta
Kohti yrityksen voimavarahallitusta Harri Lukander asianajaja, varatuomari OSAKEYHTIÖN HALLITUKSEN TEHTÄVÄT 2 Hallituksen tehtävät osakeyhtiön hallitus huolehtii ja vastaa kaikista niistä yhtiöoikeudellisista
Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin
Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme
CxO Mentor Oy. MDM-työpaja -esittely. Luonnos (08/2011) Luonnos - CxO Mentor Oy 2011
CxO Mentor Oy CxO Mentor Oy MDM-työpaja -esittely Luonnos (08/2011) Miksi? IT/ICT, IT-palvelut ja niillä käsiteltävä tieto ovat nykyään tuottavuuden lisäämisen, innovaatioiden ja kasvun tärkein lähde.
Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset
Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten yritysten käytäntöjä Talent Managementissa ja liiketoiminnan tilanteen vaikutusta valittuihin
Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?
Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko? Ville Valovirta Miten liiketoimintaa sosiaalisista innovaatioista? -seminaari 23.1.2013 2 1. Miten
ICT Palvelut Juhani Suhonen
ICT Palvelut Juhani Suhonen Megatrendejä ICT-maailmassa Mobiili Social Pilvipalvelut Kuluttajistuminen Big data 2 2 Taustoitus : Yritysmaailman ICT kysely Kuinka merkittävinä pidätte seuraavia kehityssuuntia
CxO Mentor Oy. Run IT Like Business. 28.5.2014 Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2014
CxO Mentor Oy Run IT Like Business 28.5.2014 Reino Myllymäki Aina silloin tällöin kuulee sanottavan, että tietohallintoa ja ITpalveluja pitäisi hoitaa kuin bisnestä. Mutta mitä tuolla kannanotolla oikein
Tietohallinnon liiketoimintalähtöinen toiminnanohjaus IT-ERP
Tietohallinnon liiketoimintalähtöinen toiminnanohjaus IT-ERP 27.9.2007 Juha Berghäll Efecte Oy juha.berghall@efecte.fi / +358 40 589 5121 Kuka puhuu? z Juha Berghäll z Country Manager Finland z Laaja kokemus
Liiketoimintalähtöinen IT-strategiatyö
CxO Mentor Academy Oy Liiketoimintalähtöinen IT-strategiatyö 17.11.2010 Reino Myllymäki Strategia = oppi sodan voittamiseksi Strategian laadinnalle on sekä liiketoiminnan että tietohallinnon johtamisessa
Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä
CxO Mentor Oy. Miksi IT-projekti epäonnistuu miten epäonnistumiset estetään? 13.10.2011 Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2011 2010
CxO Mentor Oy Miksi IT-projekti epäonnistuu miten epäonnistumiset estetään? 13.10.2011 Reino Myllymäki 2010 Onnistunut tietojärjestelmäprojekti -kirjan julkistus ellemme epäonnistu ;-) CxO Mentor Oy 2010
Tuottavuuden kasvu ja ICT
Pääjohtaja Erkki Liikanen Tuottavuuden kasvu ja ICT Helsinki, 10.10.2006 Tuottavuuden kasvu ja ICT Talouskasvu on nuori ilmiö Tuottavuuden nousun avain ensin sähkö, nyt ICT ja sen käyttöönotto ICT-investoinneista
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen
Johtamisen haaste kokonaisarkkitehtuuri menestyksen mahdollistajako?
Johtamisen haaste kokonaisarkkitehtuuri menestyksen mahdollistajako? JÄRJESTÄJÄ SAVO Q AIKA 14.11.2018 Kokonaisarkkitehtuurin määrittelyä Tekijä(t) Armour, F. & Kaisler, S. 2017. Introduction to Enterprise
FINANCIAL IT 13 25.-26.9.2013. Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, Helsinki
Finanssiyritysten IT-maisema: trendit, suuntaukset ja taloussyklien vaikutukset Finanssialan sähköiset kuluttajatrendit millaisia edellytyksiä on luotava? Miten menestyvät yritykset hyödyntävät IT:tä innovaatioiden
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA JA TAVOITTEET VS. TOTEUTUS
Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA 7.-8.9.2017 JA 18.-20.4.2018 TAVOITTEET VS. TOTEUTUS Lukuvuosi 2017-2018 Toiminnan tavoite 1. Ohjaajakoulutusten suunnittelu ja toteuttaminen
Seminaari IT-hallinnan parhaista käytännöistä 21.3.2012
08.03.2012 Uutiskirjeen sisältö Seminaari IT-hallinnan parhaista käytännöistä 21.3.2012 Tervetuloa kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä IT-hallinnan parhaista käytännöistä ja niiden hyödyistä keskiviikkona
Jokainen meistä. Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014
Jokainen meistä Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014 Suomen hyvinvoinnin tila murroksessa Tarve julkisten palveluiden tuottavuuden parantamiseen Kunta- ja SoTe -palvelurakenteet keskellä murrosta
Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!
Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena
CxO Mentor Oy. Miksi tietojärjestelmäprojekti Reino Myllymäki. CxO Mentor Oy 2010
CxO Mentor Oy Miksi tietojärjestelmäprojekti epäonnistuu? 7.10.2010 Reino Myllymäki Reino Myllymäki Koulutus Diplomi-insinööri, TKK Työkokemus Leading Mentor, - Business Director, Wedo Consulting Oy 2009-2010
Antti Ylä-Jarkko Tietohallintojohtaja Vantaan kaupunki. Epäsovinnaisia tuottavuusratkaisuja kuntakentässä 15.1.2015
Antti Ylä-Jarkko Tietohallintojohtaja Vantaan kaupunki Epäsovinnaisia tuottavuusratkaisuja kuntakentässä 15.1.2015 Miten lisätä tuottavuutta ITn avulla? Rakenteet murroksessa Metropolikaupunki Poliittisen
CIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009
CIO Forum Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009 Tervetuloa Taloudellisen tilanteen haasteet voidaan kääntää mahdollisuuksiksi vahvalla
Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä
Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut
Osaamisesta Edellytyksiä ja kyvykkyyttä projektien onnistumiselle
Projektipäivät 2012 Seminaari 9 Millä eväillä parannetaan projektien onnistumisen todennäköisyyttä tulevaisuudessa? Osaamisesta Edellytyksiä ja kyvykkyyttä projektien onnistumiselle 13.11.2012 Anne-Maritta
Itä-Suomen Ammattitaito ry.
Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät
Eviralaisia ajatuksia Henkilöstötietotiedolla vaikuttamiseen.
Eviralaisia ajatuksia Henkilöstötietotiedolla vaikuttamiseen henkilöstöjohtaja @MaaritHilden Työtyytyväisyys tulevaisuuden rakentamisen työkaluna VTML 1.2.2016 Tulevaisuuden työelämä haastaa Työ Verkostot
PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma
PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4
Digitaalinen tieto ja IT organisaatioiden strategiatyössä ja johtamisjärjestelmissä Tarve hyville käytännöille Tomi Dahlberg
Digitaalinen tieto ja IT organisaatioiden strategiatyössä ja johtamisjärjestelmissä Tarve hyville käytännöille Tomi Dahlberg IT:n hallinnan ja johtamisen hyvät käytännöt 22.10.2014 tomi.dahlberg@utu.fi
Kenen digikärjet? Mika Helenius. 24.11.2015 Helsinki
Kenen digikärjet? Mika Helenius 24.11.2015 Helsinki Esittely: Mika Helenius (DI) Tutkija, ohjelmajohtaja, johdon neuvonantaja, ja hallitus ammattilainen http://www.linkedin.com/in/mikahelenius 2009 Aalto
Yhteiskunnallinen yrittäjyys. Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari Katja Rinne-Koski
Yhteiskunnallinen yrittäjyys Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari 7.2.2017 Katja Rinne-Koski Ruralia-instituutti 29.5.2017 1 Kaiken takana on kehittämishanke
AVOIN LÄHDEKOODI JA SEN MERKITYS LIIKETOIMINNASSA
DIMENTEQ OY SALORANKATU 5-7 24240 SALO FINLAND WWW.DIMENTEQ.FI AVOIN LÄHDEKOODI JA SEN MERKITYS LIIKETOIMINNASSA SKOL ja FLIC, 29.10.2015 Teemu Virtanen, Dimenteq Oy DIMENTEQ OY Tietotekniikan palveluyritys,
OPPORTUNITY INNOVATION PUBLICITY NOVEL PRODUCT POINT TECHNOLOGY. 070320 / HN Stratox Oy / POINT ver 1.1
Tämä on hankekuvaus tai tarkemmin luonnos, jota jalostamme kevään 2007 aikana. Hanke käynnistyy ensi syksynä ja päättyy vuonna 2011 kun Turun kulttuuripääkaupunkihanke on toteutunut. Tervetuloa mukaan
Strateginen tavoite ilman odotettua tulosta ja sitä osaltaan mahdollistavaa toiminnan tavoitetilaa on vain ylevä toive.
Strateginen tavoite ilman odotettua tulosta ja sitä osaltaan mahdollistavaa toiminnan tavoitetilaa on vain ylevä toive. Opetus- ja kulttuuriministeriö KOTA-seminaari 27.8.2019 Pääarkkitehti Ari Lehtiö,
HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013
ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa
RAIN RAKENTAMISEN INTEGRAATIOKYVYKKYYS Loppuseminaari Miten tästä eteenpäin?
RAIN RAKENTAMISEN INTEGRAATIOKYVYKKYYS Loppuseminaari 11.12.2018 Miten tästä eteenpäin? Onko pakko muuttua? Jos on, miten? ARVON TUOTTO Video https://www.youtube.com/watch?v=uligi3lagao RAIN-hanke 2015-2018
Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo
Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa
Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa
Strateginen suunta Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa mobiili Liiketoimintaprosessien ja asioinnin digitalisoituminen on merkittävä globaali trendi Digitalisaatio luo uusia
Teknisen Kaupan koulutuskokonaisuus myynnin ja huollon henkilöstölle: Menesty ratkaisumyynnillä.
Teknisen Kaupan koulutuskokonaisuus myynnin ja huollon henkilöstölle: Menesty ratkaisumyynnillä. Edunvalvonta Toimintaympäristön seuranta Osaamisen ja kilpailukyvyn kehittäminen Ratkaisumyynti: mahdollisuuksia
Liity edellä- kävijöihin
TIETOHALLINTOJOHTAMISEN VALMENNUSOHJELMA Helmi-kesäkuussa 2015 Liity edellä- kävijöihin Liity edelläkävijöihin To improve is to change; to be perfect is to change often. Winston Churchill Miksi ICT-akatemiaan?
Yritysesittely. Metsäteho Oy 2015
Yritysesittely Metsäteho Oy 2015 Toimintaperiaatteet Metsäteho tukee soveltavan tutkimuksen avulla osakkaidensa puunhankinta- ja puuntuottamistoimintojen kehittämistä sekä edistää puuhuollon toimintaedellytyksiä.
Eduskunnan työ- ja elinkeinojaosto
Eduskunnan työ- ja elinkeinojaosto Tekesin lausunto Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Tiivistetty ajankohtaiskatsaus Business Finlandin perustamisesta; mahdolliset riskikohdat
Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy
Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy k Agenda Kansallinen kilpailukyky: Tietoalojen kasvu ja kilpailukyky Liiketoiminnan odotukset tietohallinnolle:
Korkeakoulujen IT muutoksessa. Trendejä ja vaikutuksia maailmalta ja meiltä
Korkeakoulujen IT muutoksessa Trendejä ja vaikutuksia maailmalta ja meiltä Miksi me välitämme Trendeistä? Globaalit macro trendit Toimialakohtaiset trendit Teknologia trendit Oma synteesi ja tutkimus Lisää