Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Talman koulun väistötilat / Tillfälliga utrymmen för Talman koulu 107/12.02/2017 SIVVLK 29 Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja/bildningsdirektör Kurt Torsell, kurt.torsell(at)sipoo.fi Talven aikana Talman koululla tehtiin laajat rakenteiden, sisäilman sekä LVIA-tekniikan kuntotutkimukset. Ennen tätä on koululla tehty erilaisia sisäilmaan liittyviä tutkimuksia sekä korjauksia. Koululla on viime vuoden aikana tehty kuntotutkijoiden suosittelemat sisäilman laatua parantavat korjaustoimenpiteet. Loppuvuonna 2016 tehtiin sisäilman seurantatutkimus ja oirekysely oppilaille. Seurantatutkimuksen ja oirekyselyn tuloksia esiteltiin huoltajille helmikuussa Oppilaille tehdyn oirekyselyiden perusteella oireilu oli vähentynyt keväällä 2016 tehdyn tutkimukseen verrattuna. Huoltajille järjestetyssä kokouksessa sovittiin, että maalis- huhtikuussa tehtäisiin oppilaille uusi oirekysely sekä selvitettäisiin henkilöstön tilannetta myös. Huhtikuun loppuun menneessä saataisiin myös loppuraportti korjaustöiden onnistumisen varmistamisesta jota tutkittiin Tähtiranta Oyn toimesta. Alustavat tulokset kuitenkin näyttivät, että korjaukset olisi onnistuneet toivotulla tavalla. Oppilaiden uusi oirekysely tehtiin maaliskuussa 2017 ja tulokset on koottu sosiaali- ja terveystoimen toimesta, ja tulokset on lähetetty ympäristöterveydenhuollolle, joka tulee antamaan lausuntonsa kokonaistilanteen perusteella. Tulokset jotka valmistuivat näyttävät kuitenkin, että oppilaiden oireilu on lisääntynyt. Tästä syystä on tarpeen reagoida ja varmistaa, että oppilaille saadaan terveet ja turvalliset tilat käyttöön. Sivistysjohtajan ehdotus Sivistysvaliokunta pyytää teknistä valiokuntaa/tekniikka ja ympäristötoimea käynnistämään toimenpiteet tarvittavien väistötilojen hankkimiseksi sekä tekemään arvion kustannuksista, aikataulusta, vaihtoehdoista sekä mahdollisista muista vaikutuksista. Mahdollisesti tarvittavasta lisämäärärahasta tehdään erillinen esitys valtuustolle, kunhan kustannukset ovat tiedossa. Bildningsdirektörens förslag Bildningsutskottet ber tekniska utskottet/teknik- och

2 miljöavdelningen påbörja nödvändiga åtgärder för att införskaffa erforderliga tillfälliga lokaler samt göra en utredning överkostnader, tidtabell, olika alternativ samt eventuella andra konsekvenser. Ifall det visar sig behövas ett tilläggsanslag görs en skild framställning till fullmäktige om detta, så snart kostnaderna klarlagts. Päätös Sivistysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Tämän lisäksi sivistysvaliokunta edellyttää, että väistötilat ovat käytettävissä mahdollisimman pian syksyllä Beslut Bildningsutskottet godkände enhälligt föredragandens förslag. Dessutom förutsätter bildningsutskottet att de tillfälliga lokalerna kan tas i bruk så snart som möjligt på hösten SIVVLK 40 Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja/bildningsdirektör Kurt Torsell, kurt.torsell(at)sipoo.fi Sivistysvaliokunta päätti kokouksessaan varmistaakseen Talman koulun oppilaiden käyttöön terveelliset ja turvalliset tilat, pyytää Teknistä valiokuntaa käynnistämään toimenpiteet tarvittavien väistötilojen hankkimiseksi sekä tekemään arvion kustannuksista, aikataulusta, vaihtoehdoista sekä mahdollisista muista vaikutuksista. Tämän lisäksi sivistysvaliokunta edellyttää, että väistötilat ovat käytettävissä mahdollisimman pian syksyllä Toimitilat on selvittänyt tältä pohjalta eri vaihtoehtoja Talman koulun tilatarpeeseen. Talman koulun sisäinen vuokra on tällä hetkellä euroa vuodessa. Vuokra koostuu ylläpitokuluista ja pääomavuokrasta. Talman koululle on tehty laajoja kunnostustoimia, joilla on pyritty varmistamaan tilojen terveellisyys ja turvallisuus. Kaikkia toimenpiteitä ei ole vielä tehty, esimerkiksi vuodelle 2017 on aikataulutettu B ja C osien välisen seinän rakenteiden uusiminen ja ilmanvaihdon toiminnan kehittäminen rakennuksen kaikissa osissa. Yksi vaihtoehto onkin, että Talman koulu jatkaa nykyisissä tiloissa ja korjaustöitä edelleen jatketaan ja rakennusta edelleen parannetaan nykyaikaiset vaatimukset paremmin täyttäväksi. Toisena vaihtoehtona on, että Talmaan hankitaan tilapäiset tilat, niin sanottu paviljonki, joihin siirretään ainakin sellainen toiminta, jossa oppilaat ja opettajat oleskelevat samoissa tiloissa pääosan päivästä. Sivistysosasto esittää, että korvaavia tiloja tarvitaan vähintään kuusi luokkatilaa, sekä erityisopetus, käsityö, opettajahuone, kanslia, monistus/varastotila, OHR-tila (kuraattori, psykologi) sekä terveydenhoitajan tila. Nykyinen ruokala, liikuntasali ja teknisentyön tilat, voitaisiin pitää käytössä, sillä niissä oleminen ei ole päivän aikana pitkäaikaista,

3 eikä liikuntasalin ja teknisen käsityön osalta oppilaan kohdalla edes päivittäistä. Myös esikoulu ja iltapäivätoiminta jatkaisivat nykyisissä tiloissa. Lisätilat sijoitettaisiin puretun entisen päiväkodin tontille, nykyisen koulun välittömään pihapiiriin. Markkinatilanteen vaikutus aikatauluun Selvityksen mukaan, toimittajilla on valmiuksia toimittaa joitakin tiloja jo syyslukukaudelle Lisätilat ovat tällöin todennäköisesti käytettyjä, eikä huonejärjestelyihin ja rakennuksen ulkonäköön voida vaikuttaa. Myös koulun toiminta joudutaan suunnittelemaan siten, että osa tarveselvityksessä mainituista toiminnoista jatkaisi nykyisissä tiloissa. Ei siis ole todennäköistä, että toivottuja tiloja saadaan hankittua ja käyttöön vuoden 2017 syyslukukaudeksi. Lisätilojen vaihtoehtoratkaisut ja niiden aikataulut Vaihtoehto 1 Toimitilat esittää vaihtoehtona yksi, tilapäisten niin sanottujen parakki -tilojen hankkimista siten, että tiloihin sijoitetaan kuusi luokkaa, sekä opettajanhuone ja kansliatilat. Erityisopetus, käsityö, OHR-tila (kuraattori, psykologi) sekä terveydenhoitajan tilat järjestettäisiin nykyisistä tiloista siten, kuinka on tarkoituksenmukaisinta. Nykyinen ruokala, liikuntasali ja teknisentyön tilat jatkaisivat niin ikään nykyisissä tiloissa. Vaihtoehdon pohjaratkaisuesimerkki on esitetty liitteessä 1. Vaihtoehdon perustamiskustannuksiksi arvioidaan euroa ja markkinaselvityksen mukaan tilojen vuokraksi muodostuisi noin 15 kuukaudessa kymmenen vuoden sopimuksella. Tilojen ylläpitokustannukseksi arvioidaan 6,30 euroa kuukaudessa per bruttoneliö. Tilojen sisäiseksi vuokraksi muodostuu siten perustamiskustannusten pääomavuokrineen noin euroa vuodessa, joka on noin 23 neliölle kuukaudessa. Vaihtoehto 2 Vaihtoehto kaksi on laajempi ja siten kustannuksiltaan korkeampi, mutta vastaa koulun esittämään tarpeeseen kattavammin. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan saada markkinatilanteesta johtuen käyttöön syksynä 2017, vaan kevätlukukaudeksi Liitteessä 2 on esitetty pohjaratkaisumalli, jossa parakit asennetaan kahteen kerrokseen. Vaihtoehdossa tilapäisiin tiloihin saadaan sijoitettua vähäisin järjestelyin kuusi luokkaa, sekä erityisopetus, käsityö, opettajahuone, kanslia, OHR-tila (kuraattori, psykologi) sekä terveydenhoitajan tilat. Ruokala, liikuntasali ja teknisentyön tilat jatkaisivat nykyisissä tiloissa. Vaihtoehdon perustamiskustannukset, laajuuteen perustuva ylläpito ja tilaelementtien vuokra ovat samaa tasoa kuin vaihtoehdossa yksi. Tilojen sisäiseksi vuokraksi muodostuu siten

4 perustamiskustannusten pääomavuokrineen noin euroa kuukaudessa, joka on noin 23 neliölle kuukaudessa. Muut vaikutukset Vaihtoehdoissa lähdetään siitä, että lisätilat kalustetaan nykyisten tilojen kalusteilla. Kalusteet ja laitteet tulee puhdistaa siirron yhteydessä asianmukaisesti. Tällä varmistutaan siitä, että tiettyjä henkilöitä mahdollisesti altistavat tekijät eivät siirry kalusteiden mukana tilapäisiin tiloihin. Puhdistamisesta ja muutosta aiheutuu kustannuksia sivistystoimelle. Oppimateriaali, jota koulu käyttää lukuvuodesta toiseen, jouduttaneen uusimaan siirron yhteydessä. Lisäksi vaihtoehdossa kaksi, jouduttaneen lukuvuosittain hankittava materiaali hankkimaan kahteen kertaan, jos siirtyminen tapahtuu lukuvuoden aikana. Näitä kustannuksia ei ole vielä arvioitu. Ruokalan ja teknisen työn tilojen siirtämistä tilapäisiin tiloihin ei ole tarveselvityksessä esitetty, mutta sekin on mahdollista, jos tällainen tarve olisi. Tällöin tilapäiset tilat eivät kuitenkaan mahtuisi sijoituspaikaksi suunnitellulle puretun päiväkodin tontille, vaan vähintään osa tiloista, mahdollisesti kaikki, jouduttaisiin sijoittamaan nykyisen koulun pihalle. Tämä vaikuttaisi koulun välituntijärjestelyihin, joskin ne lienevät järjesteltävissä. Myöskään liikuntasalin väliaikaiset tilat eivät liene pohtimisen arvoinen realiteetti. Kustannuksia näiltä osin ei ole selvitetty. Puretun päiväkodin totilla jouduttaneen lisäksi tekemään joitakin toimenpiteitä liittyen maaperän PIMA -selvitykseen sekä lisäksi joitakin kulkuväyliin ja viherrakentamiseen liittyviä rakennustöitä. Nämä työt jouduttaisiin kuitenkin tekemään jossain vaiheessa joka tapauksessa, riippumatta tontin tulevasta käyttötarkoituksesta. Nämä kustannukset on sisällytetty tilapäisten tilojen perustamiskustannuksiin. Vertailutaulukko vaihtoehtojen kustannuksista Liitteet / Bilagor Liite / Bilaga 1 / 40. SIVVLK: Talman koulun lisätilojen hankeselvitys, pohjakuvamalli, L Liite / Bilaga 2 / 40. SIVVLK: Talman koulun lisätilojen hankeselvitys, pohjakuvamalli 2, K Liite / Bilaga 3 / 40. SIVVLK: Talman koulun lisätilojen hankesselvitys vaihtoehdoista. Sivistysjohtajan ehdotus Sivistysvaliokunta päättää tilata vaihtoehto 2. esitetyt tilapäiset tilat Talman koululle ja esittää lisäksi kunnanhallitukselle esitettäväksi lisämäärärahan vuodelle 2017 tilakustannusten sekä mahdollisten oppimateriaalien ja muiden tästä tilaratkaisusta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi - arviolta vuonna 2017 joka vastaa 4 kk vuokraa ( /vuosi) ja materiaalikustannuksia n.

5 Bildningsdirektörens förslag Bildningsutskottet beslutar beställa tillfälliga lokaler för Talman koulu enligt alternativ 2 och föreslår därtill att man för kommunstyrelsen föreslår att den föreslår åt fullmäktige att ett extra anslag för år 2017 beviljas för lokalkostnader samt för att eventuellt täcka kostnader för läromaterial och övriga kostnader som det här orsakar, enligt uppskattning euro år 2017, vilket motsvarar 4 månaders hyra ( euro/år) samt undervisningsmaterialkostnader. Päätös Sivistysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Beslut Bildningsutskottet godkände enhälligt föredragandens förslag.

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 101 17.12.2018 110 18.12.2018 7 22.01.2019 Lukuvuoden 2019-2020 työ- ja loma-ajat Sipoon

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 106 09.12.2015 265 15.12.2015 43 20.04.2016 214 26.04.2016

Lisätiedot

Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret

Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 66 08.06.2016 265 21.06.2016 Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret 1600/10.00.00/2016

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta / Budgetändring 2011/Bildningsutskottet

Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta / Budgetändring 2011/Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 53 14.02.2012 Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta / Budgetändring 2011/Bildningsutskottet 15/02.02.00/2012 SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta/Bildningsutskottet 16.1.2012

Lisätiedot

Kerava-Sipoo Monitoimihallin esiselvitys / Förutredningen för Kervo-Sibbo Allaktivitetshallen

Kerava-Sipoo Monitoimihallin esiselvitys / Förutredningen för Kervo-Sibbo Allaktivitetshallen Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektio nen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 48 28.05.2019 61 04.06.2019 229 18.06.2019 Kerava-Sipoo Monitoimihallin esiselvitys / Förutredningen

Lisätiedot

Tässä Laki taiteen perusopetuksesta kokonaisuudessaan.

Tässä Laki taiteen perusopetuksesta kokonaisuudessaan. Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen 47 23.05.2018 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 58 20.06.2018 Oikaisuvaatimus Sipoon musiikkikoulun opetussuunnitelman hyväksyminen taiteen perusopetuksen piiriin

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Tekninen valiokunta/tekniska utskottet

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Tekninen valiokunta/tekniska utskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 79 18.12.2017 Tekninen valiokunta/tekniska utskottet 4 23.01.2018 Söderkullan koulukeskuksen sisäilmatilanne ja väistötilasuunnitelma / Söderkulla skolcentrums situation

Lisätiedot

Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen

Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 74 26.02.2019 Palveluverkkosuunnitelman selvitysten toimeenpanosuunnitelma / Plan för genomförande av utredningar i samband med servicenätplanen 1203/00.01/2015 KH 74 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 41 31.01.2012 7 15.01.2013 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle Saariston ja rannikon osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä jätetyistä

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 64 23.09.2015

Lisätiedot

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo. Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 66 09.06.2010 Leppätien koulun uudisrakennuksen luonnospiirustukset 198/05.06.02/2009 KOULJAOS

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 34 27.03.2019 Jokipuiston koulun sisäilmatilanne ja opetuksen järjestäminen kuntoselvitysten ja korjausten ajaksi / Inneluftssituationen i Jokipuiston koulu samt

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 9 29.01.2014 43 11.02.2014 72 27.08.2014 6 09.09.2014

Lisätiedot

Mandi Alaterä ja Heikki Vestman sekä 19 muuta valtuutettua jättivät aloitteen, jossa he vaativat, että

Mandi Alaterä ja Heikki Vestman sekä 19 muuta valtuutettua jättivät aloitteen, jossa he vaativat, että Valtuusto 121 13.06.2016 Tekninen valiokunta/tekniska 128 07.12.2016 utskottet Aloite sisäilmaoireita aiheuttavien tilojen nopeaksi korvaamiseksi, Mandi Alaterä ja Heikki Vestman / Motion om att snabbt

Lisätiedot

Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa/ Ibruktagande av servicesedel inom småbarnsfostran

Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa/ Ibruktagande av servicesedel inom småbarnsfostran Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 64 13.10.2015 210 19.10.2015 Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa/ Ibruktagande av servicesedel inom småbarnsfostran SIVVLK

Lisätiedot

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat: Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel

Lisätiedot

Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus

Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus Miten asioissa edetty Kattopalkista löydetty ongelmia alkukesästä 2013 Kuntotutkimus valmistunut 27.8.2013 Raportti lähetetty terveydensuojelulle 27.8.2013

Lisätiedot

Kerava-Nikkilä radan henkilöraideliikenteen tarveselvitys / Behovsutredning över persontrafik på Kervo-Nickby-banan

Kerava-Nikkilä radan henkilöraideliikenteen tarveselvitys / Behovsutredning över persontrafik på Kervo-Nickby-banan Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 101 09.12.2015 5 12.01.2016 Kerava-Nikkilä radan henkilöraideliikenteen tarveselvitys / Behovsutredning över persontrafik på Kervo-Nickby-banan

Lisätiedot

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ 96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Pähkinälehdon

Lisätiedot

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne Tila- ja asuntojaosto 22.4.2013 Carl Slätis Asialista 22.4.2013 Tapiolan koulu / Miestentie Sisäilmaongelman laajuus Sisäilmaongelman hoitaminen Espoon kaupungilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektio nen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 15 01.03.2016 32 21.03.2016 Lausuntopyyntö/Sipoo-talon toiminta- ja hinnoittelumalli / Begäran om utlåtande/verksamhets- och prissättningsmodell

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 15 06.03.2017 63 14.03.2017 Lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi / Utlåtande

Lisätiedot

Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 126 07.10.2013 Tekninen valiokunta/tekniska 29 17.03.2014 utskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 126 22.04.2014 Aloite kunnan tilojen käytöstä kolmannen sektorin tarpeisiin/sosialidemokraattinen

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad Valtuusto 95 16.05.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 250 07.06.2016 sen Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad 1293/10.00.02/2015

Lisätiedot

Nikkilän Sydämen päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen / Projektplanens godkännande av Nickby Hjärtas daghem

Nikkilän Sydämen päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen / Projektplanens godkännande av Nickby Hjärtas daghem Tekninen valiokunta/tekniska utskottet 109 11.10.2016 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 84 19.10.2016 Tekninen valiokunta/tekniska 121 26.10.2016 utskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 345 01.11.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖPÄÄLLIKKÖ Sodankylän kunta

MAANKÄYTTÖPÄÄLLIKKÖ Sodankylän kunta MAANKÄYTTÖPÄÄLLIKKÖ Sodankylän kunta Haemme nyt reippaaseen joukkoomme Teknisen toimen toimialalle vakituiseen virkaan MAANKÄYTTÖPÄÄLLIKKÖÄ vastaamaan maankäytön vastuualueen toiminnasta ja kehittämisestä.

Lisätiedot

Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektio nen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 80 20.10.2015 71 24.11.2015 Uudenmaan kuntien yhteinen kirjastojärjestelmä ja asiakasliittymä / Gemensam biblioteksdatabas och

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 133 02.06.2015 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen Itä-Uudellamaalla/Sipoon kunnan linjaukset / Ordnande av yrkesutbildning på andra stadiet i östra Nyland/Sibbo

Lisätiedot

Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektio nen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 80 20.10.2015 71 24.11.2015 17 02.02.2016 Uudenmaan kuntien yhteinen kirjastojärjestelmä ja asiakasliittymä

Lisätiedot

Tekninen valiokunta/tekniska utskottet

Tekninen valiokunta/tekniska utskottet Tekninen valiokunta/tekniska utskottet 112 11.10.2016 Teknisen valiokunnan talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019/Investointiosa / Tekniska utskottets budget 2016 och ekonomiplan 2017-2019/Investeringsdel

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 9/2017 1 Kokouskutsu Möteskallelse Päivämäärä Datum Klo Kl. 17:30 Paikka Plats Kuntalan kh-2 kokoushuone Sipoossa Sibbo 22.11.2017 Antti Skogster sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ordförande för bildningsutskottet

Lisätiedot

Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta. Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto

Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta. Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto Nyt on tavoite päättää siirtotilojen hankinnasta Järvenpään kaupunginhallitus päätti 30.10.2017 ( 124 Kansakoulunkadun väistötilan

Lisätiedot

Tekninen valiokunta/tekniska utskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 96 14.08.2018 62 20.08.2018 Sivistysvaliokunnan lausunto, Talousarvion 2019-2021 investointiosa, tekninen valiokunta / Bildningsutskottets

Lisätiedot

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Maria Lähdemäki Projektipäällikkö Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala 9.5.2018 1 Tilanne loppuvuodesta

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 64 13.10.2015 210 19.10.2015 14 01.02.2016 Sipoon varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan

Lisätiedot

319 11.12.2012 14 04.06.2013. 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon Karpalo

319 11.12.2012 14 04.06.2013. 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon Karpalo Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 319 11.12.2012 14 04.06.2013 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon

Lisätiedot

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi Valtuusto 72 10.09.2012 Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen 281/10.03.02/2012 281/10.03.02/2012 KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto 23.4.2012 Valmistelija: opetusjohtaja Annelie

Lisätiedot

Linnalan koulun äkillinen väistötilaratkaisu kevät 2019

Linnalan koulun äkillinen väistötilaratkaisu kevät 2019 Linnalan koulun äkillinen väistötilaratkaisu kevät 2019 Vanhempainilta 27.11.2018 Mari Routti Illan tavoitteet ja aikataulu Informoida vanhempia - äkillisen väistötilaratkaisun valmistelusta ja väistösuunnitelmasta

Lisätiedot

Koulukuljetusten hankinta Hankintapäätökset / Upphandlingsbeslut, skolskjutsar

Koulukuljetusten hankinta Hankintapäätökset / Upphandlingsbeslut, skolskjutsar Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 43 24.04.2019 Koulukuljetusten hankinta 2019-2022 Hankintapäätökset / Upphandlingsbeslut, skolskjutsar 2019-2022 312//2012 SIVVLK 43 Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet

Lisätiedot

Sisällysluettelo KVA, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo KVA, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo KVA, 18:00, Esityslista 1 108 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 1 109 Pöytäkirjan tarkastajien vaali... 2 110 Valkeavuoren koulun A- ja B-rakennuksen väistötilojen

Lisätiedot

Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016

Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016 Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016 Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 31.3.2016 Usean vuoden vireillä ollut yhtenäiskouluhanke saadaan päätökseen kesällä 2016. Kivijärven koulun vuosiluokan 1-6 ja Simpeleen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 22 03.05.2016 Sivistyslautakunta 29 30.05.2016 KOULUKESKUKSEN D-OSASSA ANNETTAVAN OPETUKSEN SIIRTYMINEN VÄISTÖTILOIHIN 11.8.2016 ALKAEN 139/12.01/2016 SIVLTK 22 (Asian valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet

Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen 8 03.02.2011 Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen 85 01.11.2011 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 98 21.11.2011 Sipoon kunnan osallistuminen vapaan sivistystyön rakenteita

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 21 03.03.2014 73 11.03.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä / Utlåtande

Lisätiedot

10 16.01.2012. Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu

10 16.01.2012. Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 10 16.01.2012 Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare:

Lisätiedot

Valiokuntien ja jaostojen lausunnot Sipoo-talon toimintaja hinnoittelumallista sekä vastaukset niihin

Valiokuntien ja jaostojen lausunnot Sipoo-talon toimintaja hinnoittelumallista sekä vastaukset niihin 1 (9) Valiokuntien ja jaostojen lausunnot Sipoo-talon toimintaja hinnoittelumallista sekä vastaukset niihin Vapaa-ajanjaoston lausunto: Lausuntopyyntö/Sipoo-talon toiminta- ja hinnoittelumalli / Begäran

Lisätiedot

Nikkilän Sydämen laajentaminen, vaihe 2, hankesuunnitelman hyväksyminen / Utvidgningen av Nickby Hjärta, fas 2, projektplanens godkännande

Nikkilän Sydämen laajentaminen, vaihe 2, hankesuunnitelman hyväksyminen / Utvidgningen av Nickby Hjärta, fas 2, projektplanens godkännande Tekninen valiokunta/tekniska utskottet 111 11.10.2016 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 86 19.10.2016 Tekninen valiokunta/tekniska 123 26.10.2016 utskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 344 01.11.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 76 13.10.2014 Teknisen valiokunnan talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017, Investointiosa, sivistysvaliokunnan lausunto / Tekniska utskottets budget 2015

Lisätiedot

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 54 09.05.2011 Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä 1395/00.00.09/2010 KV 89 Valtuusto 27.9.2010 Yhteisen Sipoomme

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen 09.01.2017 Sivu 1 / 1 4885/2016 10.03.02 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäntynen, puh. 043 826 8978 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

6 20.01.2016 25 02.02.2016

6 20.01.2016 25 02.02.2016 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 6 20.01.2016 25 02.02.2016 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen asettaminen Pohjois-Paippisten osayleiskaava-alueelle / Utfärdande

Lisätiedot

T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos / T7B Detaljplaneändring för Sibbovikens skolcentrum

T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos / T7B Detaljplaneändring för Sibbovikens skolcentrum Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 18 13.02.2017 42 28.02.2017 107 09.05.2017 T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos /

Lisätiedot

Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 108 09.09.2013 Tekninen valiokunta/tekniska 16 24.02.2014 utskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 77 11.03.2014 Aloite kaksoisviemäröintijärjestelmään siirtymisestä/sami Virpiö / Motion angående

Lisätiedot

JOHANNA IHANAMÄKI Johanna Ihanamäki puheenjohtaja ja esittelijä

JOHANNA IHANAMÄKI Johanna Ihanamäki puheenjohtaja ja esittelijä Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ke 24.7.2019 klo 18.00 Paikka Kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 38 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 4 18.01.2016 5 14.06.2016 5 Ostopalvelupäivähoitosopimusten optiovuoden käyttö vuonna 2017-2018/Användande av optionsår år

Lisätiedot

OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi. Hallituksen jäsenet Ruokoniemi Kimmo hallituksen puheenjohtaja

OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi. Hallituksen jäsenet Ruokoniemi Kimmo hallituksen puheenjohtaja LAPPEENRANNAN KUNTAKIINTEISTÖT OY PÖYTÄKIRJA NRO 6/2017 1 KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai Paikka Sähköpostikokous OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi sihteeri Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 162 10.05.2011 Aloite yhteisöille myönnettävien avustusten myöntämiskriteereiden yhdenmukaistamiseksi / Motion om samordnande av kriterierna för beviljande av bidrag till

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Muukonniemen koulun väliaikaiset tilat 369/ /2013

Kasvatus- ja opetuslautakunta Muukonniemen koulun väliaikaiset tilat 369/ /2013 Kasvatus- ja opetuslautakunta 47 09.06.2014 Muukonniemen koulun väliaikaiset tilat 369/10.03.02.03.02/2013 KOLA 47 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, puh. 0400

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk 15 06.03.2017 Lausuntopyyntö luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi / Begäran om utlåtande om utkast till valfrihetslagstiftning

Lisätiedot

Koulutoiminnan kokonaisselvitys/ Helhetsutredning för skolverksamheten. Iltakoulu/Aftonskola

Koulutoiminnan kokonaisselvitys/ Helhetsutredning för skolverksamheten. Iltakoulu/Aftonskola Koulutoiminnan kokonaisselvitys/ Helhetsutredning för skolverksamheten Iltakoulu/Aftonskola 6.4.2016 Ohjelma klo 18.00-20.30/Program kl. 18.00-20.30 - Tervetuloa, kaupunginvaltuuston pj. Arja Isotalo/Välkommen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmistä lapset siirtyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lavolan kouluun.

Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmistä lapset siirtyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lavolan kouluun. Tekninen lautakunta 99 19.03.2014 Tekninen lautakunta 120 02.04.2014 Tekninen lautakunta 133 16.04.2014 Uus-Lavolan esiopetustilat 454/10.03.02.04/2014 TEKLA 99 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja

Lisätiedot

JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN

JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 173 20.05.2019 JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN 2930/58/2019 KH 20.05.2019 173 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje

Lisätiedot

Tekninen valiokunta/tekniska utskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 111 11.10.2016 86 19.10.2016 Sivistysvaliokunnan lausunto, Nikkilän Sydämen laajentaminen, vaihe 2, hankesuunnitelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 241 30.08.2011

Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 241 30.08.2011 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 241 30.08.2011 Kunnan ilmoitusten tiedoksisaattaminen vuosina 2011-2012/Selitys Helsingin hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä jätetyn valituksen johdosta / Sättet

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 7.9.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.9.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämijärven keskuskoulu, taideluokka 191 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Nikkilän Sydämen päiväkoti, hankesuunnitelman hyväksyminen / Nickby Hjärtas daghem, godkännande av projektplanen

Nikkilän Sydämen päiväkoti, hankesuunnitelman hyväksyminen / Nickby Hjärtas daghem, godkännande av projektplanen Tekninen valiokunta/tekniska utskottet 109 11.10.2016 Nikkilän Sydämen päiväkoti, hankesuunnitelman hyväksyminen / Nickby Hjärtas daghem, godkännande av projektplanen 1656/10.03.02/2016 TEKVLK 109 Tekninen

Lisätiedot

TEKVLK 109 Tekninen valiokunta Valmistelija: talotekniikkainsinööri Pekka Nirhamo, pekka.nirhamo(at)sipoo.fi

TEKVLK 109 Tekninen valiokunta Valmistelija: talotekniikkainsinööri Pekka Nirhamo, pekka.nirhamo(at)sipoo.fi Valtuusto 142 07.11.2016 Nikkilän Sydämen päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen 1656/10.03.02/2016 TEKVLK 109 Tekninen valiokunta 11.10.2016 Valmistelija: talotekniikkainsinööri Pekka Nirhamo, pekka.nirhamo(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Mansikkalan koulun Linnalan toimipisteen opetuksen siirtäminen äkillisesti väistötiloihin kevätlukukaudeksi 2019

Mansikkalan koulun Linnalan toimipisteen opetuksen siirtäminen äkillisesti väistötiloihin kevätlukukaudeksi 2019 Mansikkalan koulun Linnalan toimipisteen opetuksen siirtäminen äkillisesti väistötiloihin kevätlukukaudeksi 2019 IMR/1650/05.00.00.01/2018 Valmistelija: Routti Mari Imatran kaupungin sisäilmatyöryhmä on

Lisätiedot

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 92 18.11.2015 240 01.12.2015 Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015 1333/10.02/2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby

Sosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby Sosiaali- ja terveyslautakunta 149 03.09.2014 Sosiaali- ja terveystoimen Kruunupyyn yksiköiden talousarvioesitys 2015 Förslag till budget 2015 för social- och hälsovårdsväsendets enheter i Kronoby 537/02/02/00/2014

Lisätiedot

74 12.09.2011. Vuoden 2012 talousarvio ja vuosien 2012-2014 taloussuunnitelma / Budget 2012 och ekonomiplan 2012-2014

74 12.09.2011. Vuoden 2012 talousarvio ja vuosien 2012-2014 taloussuunnitelma / Budget 2012 och ekonomiplan 2012-2014 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 74 12.09.2011 Vuoden 2012 talousarvio ja vuosien 2012-2014 taloussuunnitelma / Budget 2012 och ekonomiplan 2012-2014 1890/02.01.00/2011 SIVVLK 74 Sivistysvaliokunta/Bildningsutskottet

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille 24.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus, Virpi Lehmusvaara, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

Sali-neuvotteluhuone, Sote-talo / Mötesrummet Salen, Sote-huset

Sali-neuvotteluhuone, Sote-talo / Mötesrummet Salen, Sote-huset 9/2018 1 Aika/Tid 03.10.2018, Klo/Kl. 17:30-21:25 Paikka/Plats Osallistujat/Deltagare Sali-neuvotteluhuone, Sote-talo / Mötesrummet Salen, Sote-huset Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg Läsnä/Närv. Skogster

Lisätiedot

Niinisalon koulu ja päiväkoti tarveselvitys

Niinisalon koulu ja päiväkoti tarveselvitys Niinisalon koulu ja päiväkoti tarveselvitys 29.5.2018 päivitetty 8.8.2018 2 Sisällys Tarveselvitystyöryhmä... 3 1 LÄHTÖKOHTA... 3 2 NYKYTILANNE... 4 3 ALUEEN PALVELUTARVE JA PALVELUN JÄRJESTÄMISTAPA...

Lisätiedot

Valiokuntien, jaostojen ja viranhaltijoiden päätökset / Utskottens, sektionernas och tjänsteinnehavarnas beslut

Valiokuntien, jaostojen ja viranhaltijoiden päätökset / Utskottens, sektionernas och tjänsteinnehavarnas beslut Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 252 03.10.2017 Valiokuntien, jaostojen ja viranhaltijoiden päätökset / Utskottens, sektionernas och tjänsteinnehavarnas beslut KH 252 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 3.10.2017

Lisätiedot

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen alkaen / Ändringar i rätten till småbarnsfostran fr.o.m. 1.8.

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen alkaen / Ändringar i rätten till småbarnsfostran fr.o.m. 1.8. Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 21 29.02.2016 47 08.03.2016 Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen 1.8.2016 alkaen / Ändringar i rätten till småbarnsfostran fr.o.m. 1.8.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3857/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3857/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 36 17.5.2017 186 Asianro 3857/10.03.02.01/2017 Maaningan uuden päiväkodin hankesuunnitelma Päätöshistoria Kasvun ja oppimisen lautakunta

Lisätiedot

Jupperin Koulu/Kohdekohtainen sisäilmaryhmä, 1. kokous

Jupperin Koulu/Kohdekohtainen sisäilmaryhmä, 1. kokous MUISTIO 1 (5) Jupperin Koulu/Kohdekohtainen sisäilmaryhmä, 1. kokous Aika, klo 8 9 Paikka Paikalla Jupperin koulun ruokasali, Veininkatu 24, 02730 ESPOO Holopainen Jouni, rehtori, Jupperin koulu Heiskanen

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad Valtuusto 114 13.06.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 346 01.11.2016 sen Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Lisätiedot

39 19.05.2015. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

39 19.05.2015. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 39 19.05.2015 Aloite toisen kotimaisen kielen opetuksen aikaistamisesta Sipoon kouluissa/christel Liljeström ym. / Motion om tidigareläggning av det andra inhemska

Lisätiedot

Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus

Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Tiivistyskorjaukset 2015-2016 Koulusiiven julkisivukorjaukset 2017 Kysymykset ja vastaukset Tiivistystyöt

Lisätiedot

108 18.12.2013 10 28.01.2014

108 18.12.2013 10 28.01.2014 Tekninen valiokunta/tekniska utskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 108 18.12.2013 10 28.01.2014 Kahden toimen muuttaminen / Ändring av två befattningar TEKVLK 108 Tekninen valiokunta / Tekniska utskottet

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU D OSAN VÄISTÖTILASUUNNITELMAN JA E OSAN SISÄYMPÄRISTÖN INFO-TILAISUUS 3.12.2018 D - OSA VÄISTÖTILASUUNNITELMA SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT 3DESIGN / TEEMU PALOMÄKI / TILASUUNNITTELU

Lisätiedot

SIPOON NUORISOVALTUUSTO SIBBO UNGDOMSFULLMÄKTIGE KOKOUSKUTSU MÖTESKALLELSE

SIPOON NUORISOVALTUUSTO SIBBO UNGDOMSFULLMÄKTIGE KOKOUSKUTSU MÖTESKALLELSE SIPOON NUORISOVALTUUSTO SIBBO UNGDOMSFULLMÄKTIGE KOKOUSKUTSU MÖTESKALLELSE Aika / Tid Tiistaina/ Tisdagen 16.4.2019 klo/kl. 16.30 Paikka / Plats Nuorisopalveluiden toimisto, Iso Kylätie 8/ Ungdomstjänsternas

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET 1 Kirkkokadun koulu Käyttösuunnitelman tavoitteet 2016 Jukka Ikonen rehtori 2 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA - Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapausten lukumäärä

Lisätiedot

Liittyminen maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueeseen / Anslutande till ett samarbetsområde för landsbygdsförvaltningen

Liittyminen maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueeseen / Anslutande till ett samarbetsområde för landsbygdsförvaltningen Tekniikka- ja ympäristövlk/ Utsk. f 25 22.02.2010 tekn. och miljö Tekniikka- ja ympäristövlk/ Utsk. f 116 27.10.2010 tekn. och miljö Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 337 16.11.2010 Liittyminen maaseutuhallinnon

Lisätiedot