4 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen 2016"

Transkriptio

1 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) Aika , klo 16:00-17:23 Paikka Kunnantalon johtokeskus Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Elinkeinotoimen talousarvio Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen Kangasniemen tapahtumien taloudelliset vaikutukset 6 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus 7 Tiedoksisaatettavat

2 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) Saapuvilla olleet jäsenet Johanna Klemola, puheenjohtaja Arja-Liisa Kuparinen, poistui 17:15 Arto Tommola Tapio Viljanen Timo Seppälä Anne Puikkonen, varajäsen Muut saapuvilla olleet Paula Pylvänäinen, sihteeri Jukka Siikonen, esittelijä Poissa Sirpa Sappinen, 1. varapuheenjohtaja Kuisma Hänninen Allekirjoitukset Johanna Klemola Puheenjohtaja Paula Pylvänäinen Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Anne Puikkonen Tapio Viljanen Pöytäkirjan nähtävänäolo Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet/ valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävillä keskiviikkona klo Kangasniemen Kunnantalon neuvonnassa. Paula Pylvänäinen

3 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asialista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi. Elinkeinolautakunta hyväksyi esityksen.

4 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) 2 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Sirpa Sappinen ja Tapio Viljanen. Pöytäkirjan tarkastuspäivä on tiistai klo Paikkana Kangasniemen Kunnantalon neuvonta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet/valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävillä keskiviikkona klo Kangasniemen Kunnantalon neuvonnassa. Elinkeinolautakunta hyväksyi esityksen sillä muutoksella, että pöytäkirjan tarkastajana toimivat Anne Puikkonen ja Tapio Viljanen.

5 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) 3 Elinkeinotoimen talousarvio 2017 KNGDno Valmistelija / lisätiedot: Johanna Luukkonen johanna.luukkonen@kangasniemi.fi Liitteet 1 Elinkeinotoimi_talousarvio_2017.pdf Kunnassa talousarviot käyvät lausuntokierroksella syksyllä, jonka jälkeen budjetit kasataan koko kuntatasolle ja ne viedään kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi loppuvuonna. Kangasniemen kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille Toiminta- ja hallintosäännön 30 :n mukaisesti kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvat käyttötaloussuunnitelmat. Elinkeinolautakunnan alaisen elinkeino- ja maaseututoimen täsmentynyt käyttötalousarvio 2017 on pöytäkirjan liitteenä. Elinkeinolautakunnan tiedoksi ja hyväksymistä varten saatettiin esitys elinkeinotoimen talousarviosta vuodelle Nyt tiedoksi saatetaan lautakunnalle täsmentynyt kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio 2017 elinkeinotoimen osalta. Elinkeinolautakunta on saanut tiedoksi täsmennetyn elinkeinotoimen käyttötalousarvion Elinkeinolautakunta hyväksyi esityksen. Tiedoksi kunnanhallitus

6 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) 4 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen 2016 KNGDno Valmistelija / lisätiedot: Johanna Luukkonen johanna.luukkonen@kangasniemi.fi Liitteet 1 Elinkeinotoimi_toimintakertomus_2016.pdf Elinkeinopalvelujen toimintaa vuonna 2016 kuvaavat tulosteet: toimintakertomus 2016 (sis. valtuuston ja elinkeinolautakunnan asettamat tavoitteet) ovat esityslistan liitteenä. Talouden toteuma 2016 esitellään seuraavassa elinkeinolautakunnan kokouksessa tilinpäätöstietojen valmistuttua. Elinkeinolautakunta merkitsee toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen tiedokseen vuodelta Talouden lopulliset toteumatiedot esitellään seuraavassa elinkeinolautakunnan kokouksessa tilinpäätöksen valmistuttua. Elinkeinolautakunta hyväksyi esityksen. Tiedoksi kunnanhallitus

7 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) 5 Kangasniemen tapahtumien taloudelliset vaikutukset KNGDno Valmistelija / lisätiedot: Jukka Siikonen jukka.siikonen@kangasniemi.fi Liitteet 1 Tapahtumat_talousvaikutukset_raportti pdf 2 Tapahtumat_talousvaikutukset_yhteenveto pdf Kangasniemen kunta/elinkeinotoimi toteutti Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijaprojektityönä syksyn aikana 2016 selvityksen Kangasniemen kunnassa järjestettävien tapahtumien talousvaikutuksista. Raportti valmistui joulukuun lopussa Tulokset on esitelty oheisissa liitteissä. Selvitys tehtiin sähköposti- ja puhelinkyselynä. Kyselyyn osallistui 18 tapahtumajärjestäjää. Kyselyyn ei saatu vastauksia neljältä tapahtumajärjestäjältä. Kyselylomakkeessa kysyttiin tapahtuman perustietojen lisäksi kävijämäärää, arviota kävijärakenteesta, muista sidosryhmistä, tapahtuman hinnoittelusta sekä arviota siitä, kuinka paljon tapahtumakävijät jättävät rahaa kuntaan vierailun aikana. Lisäksi kyselyssä oli mahdollisuus antaa palautetta kunnalle. Kävijämäärien, talousvaikutuksien ja kävijöiden kotipaikan (Kangasniemeltä vai ulkopaikkakunnasta) arvioinnissa haasteena on todellisten kävijöiden määrän arvioiminen, toteutuneiden palvelujen ostojen määrä/arvo sekä kävijöiden kotipaikkakunnan arvioiminen. Tarkkoja talousvaikutustietoja on saatavissa pääasiallisesti vain kävijämäärä-tiedot niistä tapahtumista, joissa on ollut käytössä lipunmyynti/maksulliset tapahtumat. Mikäli pystyttäisiin arvioimaan tarkasti yksittäisen tapahtumien taloudellisia vaikutuksia, olisi jokaisen tapahtuman osalta tehtävä oma tutkimus, jossa henkilöhaastattelujen ja -kyselyjen kautta saataisiin selville kävijän palvelujen todellinen ostokäyttäytyminen. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että jokainen tapahtuma tuo oman merkittävän, niin taloudellisen kuin elinvoimaisuutta ja vireyttä lisäävän vaikutuksen kuntaan. Mitä enemmän kävijöitä tapahtumat aikaansaavat ja mitä pidemmän aikaa kävijät viettävät aikaa kunnassa, sitä enemmän niillä on myös taloudellisia vaikutuksia kauppa-, ravintola-, majoituspalvelujen ym. käyttöön. Selvityksessä mukana olleiden tapahtumien osalta eniten kävijöitä saavuttivat Syvälahden lavatanssit (n kävijää/kesäkausi 2016), Kaikkien rotujen koiranäyttely (n kävijää/2000 koiraa), Maitolaituri (n kävijää), Musiikkiviikko (n kävijää), Kesän Avaus (n kävijää), Puula- Cuppi (n kävijää), Kalskeen ikärit (n kävijää/osallistujaa), KaPa-51 (n kävijää/katsojaa) ja Koko yön kupsajaiset (n kävijää). Selvityksen johtopäätöksinä ja palautteena mainittiin seuraavia asioita: yleisenä toiveena on yhteistyön lisääminen kunnan ja tapahtumien välillä. Vaikka kunta ei ole kaikissa tapahtumissa mukana, toivottiin esimerkiksi suosituille kylätapahtumille markkinoinnin puolesta avustusta, esimerkkinä kunta voisi mainostaa näitä tapahtumia markkinoinnissaan, kuten matkailulehdessä. Lisäksi myös toivottiin rahallisen tuen lisäämistä ilmaistapahtumille, esimerkiksi lehti-ilmoitusten tukemisella. Monet järjestäjistä olivat tyytyväisiä yhteistyöhön kunnan kanssa. Elinkeinoasiamies

8 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) ja markkinointisihteeri saivat palautetta aktiivisesta toiminnasta, mutta enemmän yhteistyötä toivottiin muista yksiköistä, jotta ulkopaikkakuntalaisia ja mökkiläisiä voitaisiin houkutella vakituisiksi asukkaiksi tapahtumien avulla. Osa tapahtumajärjestäjistä kokee, että tapahtumia kohdellaan eriarvoisesti. Kunnalta siis toivotaan tasa-arvoisempaa kohtelua tapahtumiin liittyen. Elinkeinolautakunta on saanut tiedoksi Kangasniemen tapahtumien taloudelliset vaikutukset -raportin. Elinkeinolautakunta hyväksyi esityksen ja esitti edelleen, että elinkeinotoimi yhdessä nuorisotoimen kanssa selvittäisi kangasniemeläisten nuorten mahdollisuutta osallistua tapahtumakohtaisten tutkimusten tekemiseen tapahtumien aikana sekä kunnan nettisivujen yritysluettelon päivittämiseen yrittäjien puolesta. Tiedoksi kunnanhallitus

9 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) 6 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus elinkeinoasiamies 1 YRITYSTULKKI, VUOKRAKOMPENSAATIO/Kangasniemen Fysica Ky, KOULUTUSTUKI/Rotomon Oy, KOULUTUS- JA KEHITTÄMISTUKI/Sepon Konttori, KYLÄAVUSTUS/Koittilan seudun kyläseura ry, KYLÄAVUSTUS/Synsiön seudun kyläseura ry, Elinkeinolautakunta merkitsee tiedokseen elikeinoasiamiehen tekemät viranhaltijapäätökset ajalta ja päättää ettei käytä kuntalain 51 mukaista otto-oikeuttaan. Elinkeinolautakunta hyväksyi esityksen.

10 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) 7 Tiedoksisaatettavat Minustako Yrittäjä? -tilaisuus Kangasniemen kunta/elinkeinotoimi järjestää yhdessä Mikkelin seudun Uusyrityskeskus Dynamon kanssa kangasniemeläisille yritystoiminnan aloittamisesta kiinnostuneille henkilöille Minustako Yrittäjä-tilaisuuden klo kunnantalo/johtokeskus, jossa esitellään mm. Starttiraha, yrityksen perustamisen vaiheet. Paikalla asiantuntijana Uusyrityskeskus Dynamon toimitusjohtaja. Elinkeinolautakunta hyväksyi esityksen.

11 Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (11) Muutoksenhakukielto 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 Muutoksenhakukielto Muutoksenhakukieltoja koskevista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

31 Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

31 Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Kangasniemi Pöytäkirja 5/2016 1 (12) Aika 20.10.2016, klo 16:06-17:04 Paikka Kunnantalon johtokeskus Käsitellyt asiat 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan tarkastus 31 Valtuuston

Lisätiedot

21 Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen /Elinkeinotoimi

21 Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen /Elinkeinotoimi Kangasniemi Pöytäkirja 4/2017 1 (10) Aika 31.05.2017, klo 16:00-17:00 Paikka m/s Sisko Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Perustetut yritykset 1.1.-30.4.2017

Lisätiedot

17 Sopimus omistajanvaihdospalvelusta/proagria Etelä-Savo ry

17 Sopimus omistajanvaihdospalvelusta/proagria Etelä-Savo ry Kangasniemi Pöytäkirja 3/2017 1 (7) Aika 16.05.2017, klo 16:00-16:30 Paikka Kunnantalon johtokeskus Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus 17 Sopimus omistajanvaihdospalvelusta/proagria

Lisätiedot

20 Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

20 Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Kangasniemi Pöytäkirja 3/2016 1 (10) Aika 09.06.2016, klo 16:01-17:07 Paikka Kunnantalon johtokeskus Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Elinkeinolautakunnan

Lisätiedot

6 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta Elinkeinotoimen laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat

6 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta Elinkeinotoimen laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat Kangasniemi Pöytäkirja 1/2016 1 (16) Aika 04.02.2016, klo 16:05-17:31 Paikka Kunnantalon johtokeskus Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 4H-avustus /haja-asutusalueen

Lisätiedot

10 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen Sopimus omistajanvaihdospalvelusta/proagria Etelä-Savo ry

10 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen Sopimus omistajanvaihdospalvelusta/proagria Etelä-Savo ry Kangasniemi Pöytäkirja 2/2017 1 (11) Aika 20.04.2017, klo 16:04-17:06 Paikka Kunnantalon johtokeskus Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10 Elinkeinotoimen

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 3/ (12) Elinkeinolautakunta Aika , klo 15:59-17:31. Kunnantalon johtokeskus.

Kangasniemi Pöytäkirja 3/ (12) Elinkeinolautakunta Aika , klo 15:59-17:31. Kunnantalon johtokeskus. Kangasniemi Pöytäkirja 3/2015 1 (12) Aika 27.08.2015, klo 15:59-17:31 Paikka Kunnantalon johtokeskus Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Yritysvaikutusten

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (7) Kunnanhallituksen kehittämisjaosto Aika , klo 13:30-14:52

Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (7) Kunnanhallituksen kehittämisjaosto Aika , klo 13:30-14:52 Kangasniemi Pöytäkirja 1/2018 1 (7) Aika 12.03.2018, klo 13:30-14:52 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 2/ ( 8) Kunnanhallituksen kehittämisjaosto

Kangasniemi Pöytäkirja 2/ ( 8) Kunnanhallituksen kehittämisjaosto Kangasniemi Pöytäkirja 2/2018 1 ( 8) Aika 27.08.2018, klo 13:00-14:59 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

12 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta Vetovoimaa maaseudulle yhteistoiminnalla ja verkostoitumalla -hanke

12 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta Vetovoimaa maaseudulle yhteistoiminnalla ja verkostoitumalla -hanke Kangasniemi Pöytäkirja 2/2016 1 (12) Aika 21.04.2016, klo 16:02-16:53 Paikka Kunnantalon johtokeskus Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastus 12 Elinkeinotoimen

Lisätiedot

220 Valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen

220 Valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Kangasniemi Pöytäkirja 15/2016 1 (12) Aika 26.09.2016, klo 15:05-16:20 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 218 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 219 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 15:16-16:00. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kangasniemi Pöytäkirja 1/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 15:16-16:00. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Kangasniemi Pöytäkirja 1/2016 1 (9) Aika 26.01.2016, klo 15:16-16:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

16 Talousarvion seuranta / I kolmannesvuosiraportti / tukipalvelulautakunta

16 Talousarvion seuranta / I kolmannesvuosiraportti / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 24.05.2017, klo 16:56-17:10 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan tarkastus 16 Talousarvion

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

37 Mikkelin maaseututoimen toimintakatsaus 2016/Kangasniemi. 39 Palvelututkimus 2016 / Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

37 Mikkelin maaseututoimen toimintakatsaus 2016/Kangasniemi. 39 Palvelututkimus 2016 / Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta Kangasniemi Pöytäkirja 6/2016 1 (17) Aika 15.12.2016, klo 16:02-18:32 Paikka Kunnantalon johtokeskus Käsitellyt asiat 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Pöytäkirjan tarkastus 37 Mikkelin maaseututoimen

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta Laihia Pöytäkirja 1/2017 1 (15) Aika 24.01.2017, klo 18:25-18:45 Paikka Nuorisotoimisto, Rauhalantie 2 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

15 Talousarvion toteutuminen / II kolmannesvuosiraportti / tielautakunta

15 Talousarvion toteutuminen / II kolmannesvuosiraportti / tielautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 3/2015 1 (8) Aika 04.11.2015, klo 16:28-16:37 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjan tarkastus 15 Talousarvion

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 11/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Tuusulan kunta Pöytäkirja 11/ ( 10) Tarkastuslautakunta Tuusulan kunta Pöytäkirja 11/2019 1 ( 10) Aika 20.05.2019, klo 17:30-18:42 Paikka Tuusulan kunnantalo, Vidnoje- huone Käsitellyt asiat 50 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 51 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

26 Haastattelutyöryhmän nimeäminen / tukipalvelulautakunta

26 Haastattelutyöryhmän nimeäminen / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 5/2016 1 (8) Aika 21.06.2016, klo 17:00-17:33 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Pyhä Käsitellyt asiat 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 Pöytäkirjan tarkastus 26 Haastattelutyöryhmän

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 12) Aika 20.02.2019, klo 17:04-17:20 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Kokouksen

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

22 Talousarvion toteutuminen / I kolmannesvuosiraportti / tukipalvelulautakunta

22 Talousarvion toteutuminen / I kolmannesvuosiraportti / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (9) Aika 25.05.2016, klo 17:00-17:28 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Pyhä Käsitellyt asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan tarkastus 21 Koivisto-Rissanen

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta

Kangasniemi Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kangasniemi Pöytäkirja 4/2018 1 ( 11) Aika 26.06.2018, klo 15:00-17:10 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Talouskatsaus

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 2/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 15:30-15:44. Kunnantalo, johtokeskus.

Kangasniemi Pöytäkirja 2/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 15:30-15:44. Kunnantalo, johtokeskus. Kangasniemi Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 28.03.2017, klo 15:30-15:44 Paikka Kunnantalo, johtokeskus Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastus 13 Rakennuslupahakemukset

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 8/ ( 11) Perusturvalautakunta Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 8/ ( 11) Perusturvalautakunta Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 8/2018 1 ( 11) Aika 19.09.2018, klo 19:00-20:46 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 68 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Aika 19.02.2018, klo 18:00-18:17 Paikka Valtuustosali, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

12 Valtuutettujen ja kunnan asukkaiden aloitteet v Eron myöntäminen kunnanhallituksen jäsenyydestä/tapani Kuusela

12 Valtuutettujen ja kunnan asukkaiden aloitteet v Eron myöntäminen kunnanhallituksen jäsenyydestä/tapani Kuusela Kangasniemi Pöytäkirja 2/2017 1 (14) Aika 27.03.2017, klo 18:00-19:04 Paikka Kangasniemen kunnantalo, Kangasniemi-sali Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

58 Lautakunnan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

58 Lautakunnan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 1 (13) Aika 10.10.2017, klo 15:00-17:50 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 53 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 54 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 8/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:54. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone

Kangasniemi Pöytäkirja 8/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:54. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone Kangasniemi Pöytäkirja 8/2017 1 (12) Aika 07.11.2017, klo 14:00-16:54 Paikka Kangasniemen kunnantalo, takkahuone Käsitellyt asiat 61 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 62 Pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ ( 10) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 4/ ( 10) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 4/2019 1 ( 10) Aika 24.04.2019, klo 13:03-15:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 30 Kokouksen avaus 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen

Lisätiedot

Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Sivistyslautakunta Aika , klo 13:00. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone. Käsiteltävät asiat

Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Sivistyslautakunta Aika , klo 13:00. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone. Käsiteltävät asiat Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Aika 20.02.2017, klo 13:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, takkahuone Käsiteltävät asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus 17 Päiväkodin

Lisätiedot

22 Hallintopalveluiden vuoden 2017 talouden käyttösuunnitelma

22 Hallintopalveluiden vuoden 2017 talouden käyttösuunnitelma Kangasniemi Pöytäkirja 2/2017 1 (16) Aika 30.01.2017, klo 15:00-16:57 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 3/2018 1 (13) Aika 19.04.2018, klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/ ( 11) Tarkastuslautakunta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/ ( 11) Tarkastuslautakunta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2019 1 ( 11) Aika 19.02.2019, klo 08:30-11:37 Paikka Tammerkoski Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastajat 10 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

14 Talouden toteutuminen 30.6.2015 / tukipalvelulautakunta. 15 Talousarvio 2016 / käyttötalous / tukipalvelulautakunta

14 Talouden toteutuminen 30.6.2015 / tukipalvelulautakunta. 15 Talousarvio 2016 / käyttötalous / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 3/2015 1 (9) Aika 11.08.2015, klo 17:30-18:16 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan tarkastus 14 Talouden

Lisätiedot

32 Talousarvion toteutumisen seuranta 2017, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta

32 Talousarvion toteutumisen seuranta 2017, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Mikkeli Pöytäkirja 4/2017 1 (10) Aika 26.04.2017, klo 16:59-18:01 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone, 2. krs. Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 6/ (9) Vesiliikelaitoksen johtokunta Aika , klo 17:20-18:40. Käsitellyt asiat

Mikkeli Pöytäkirja 6/ (9) Vesiliikelaitoksen johtokunta Aika , klo 17:20-18:40. Käsitellyt asiat Mikkeli Pöytäkirja 6/2016 1 (9) Aika 29.06.2016, klo 17:20-18:40 Paikka Tertin kartano Käsitellyt asiat 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjan tarkastus 34 Ilmoitusasiat 35 Vesilaitoksen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 13.4.2012 klo 9.00-14.20 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä 30 34 Tuomi Vilho varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/ ( 9) Tarkastuslautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2018 1 ( 9) Aika 25.10.2018, klo 18:00-20:40 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Herman - kokoustila Käsitellyt asiat 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 49 Pöytäkirjan

Lisätiedot

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 18.01.2017, klo 17:00-17:48 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Adressi Mäntyharjun

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 6) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 6) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 6) Aika 28.02.2019, klo 16:45-17:30 Paikka Tuusulan Seurakuntakeskus, Rykmentintie 34 Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 9/ (13) Sivistyslautakunta Aika , klo 17:55-18:10. Kunnantalo, kokoushuone Lahna.

Mäntyharju Pöytäkirja 9/ (13) Sivistyslautakunta Aika , klo 17:55-18:10. Kunnantalo, kokoushuone Lahna. Mäntyharju Pöytäkirja 9/2016 1 (13) Aika 15.11.2016, klo 17:55-18:10 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 76 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 77 Pöytäkirjan tarkastus 78 Talousarvion

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 7/2018 1 ( 10) Aika 19.12.2018, klo 17:00-18:06 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 40 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 9) Aika, klo 15:01-16:34 Paikka Kaupunginteatteri, Kauppakatu 14 Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjan tarkastus 15 alueteatteri

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

20 Talousarvion toteutuminen / II kolmannesvuosiraportti / tukipalvelulautakunta

20 Talousarvion toteutuminen / II kolmannesvuosiraportti / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (8) Aika 06.10.2015, klo 17:41-18:11 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Arviointikertomus

Lisätiedot

Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, Kajaani

Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, Kajaani Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 27.02.2017, klo 13:01-15:20 Paikka Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (10) Tekninen lautakunta Oikaisuvaatimusohjeet, valitusosoitus ja kokouksen päättäminen

Laihia Pöytäkirja 5/ (10) Tekninen lautakunta Oikaisuvaatimusohjeet, valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Laihia Pöytäkirja 5/2017 1 (10) Aika 10.05.2017, klo 18:00-19:59 Paikka Teknisen osaston kokoushuone Käsitellyt asiat 40 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 41 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 16

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 16 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 16 Tarkastuslautakunta 2013-2016 31.03.2015 AIKA 31.03.2015 18:02-19:29 PAIKKA Kunnanhallituksen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 18 13

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli Mikkeli Pöytäkirja 24/2016 1 (9) Aika 21.04.2016, klo 14:05-15:17 Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (12) Vapaa-aikalautakunta

Laihia Pöytäkirja 4/ (12) Vapaa-aikalautakunta Laihia Pöytäkirja 4/2017 1 (12) Aika 16.05.2017, klo 18:00-18:45 Paikka Nuorisotoimisto, Rauhalantie 2 Käsitellyt asiat 34 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 2/ (15) Perusturvalautakunta Oikaisuvaatimusohjeet, valitusosoitus ja kokouksen päättäminen

Laihia Pöytäkirja 2/ (15) Perusturvalautakunta Oikaisuvaatimusohjeet, valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Laihia Pöytäkirja 2/2017 1 (15) Aika 16.02.2017, klo 18:00-20:25 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 13 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika 15.02.2018, klo 16:29-19:03 Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 23.03.2016 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 23.03.2016 keskiviikko klo 16:15-18:50 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta

Kangasniemi Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta Kangasniemi Pöytäkirja 3/2019 1 ( 12) Aika 19.03.2019, klo 15:00-15:57 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (11) Rakennus- ja ympäristölautakunta

Laihia Pöytäkirja 4/ (11) Rakennus- ja ympäristölautakunta Laihia Pöytäkirja 4/2017 1 (11) Aika, klo 17:00-19:02 Paikka Teknisen osaston kokoushuone Käsitellyt asiat 35 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 8/ ( 8) Kaupunginhallitus

Mikkeli Pöytäkirja 8/ ( 8) Kaupunginhallitus Mikkeli Pöytäkirja 8/2019 1 ( 8) Aika 18.03.2019, klo 14:01-14:58 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 129 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 130 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja

Mäntyharju Pöytäkirja Mäntyharju Pöytäkirja 11/2016 1 (11) Aika 14.12.2016, klo 16:46-18:37 Paikka Kunnantalon kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 67 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68 Pöytäkirjan tarkastus 69 Talousseuranta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 11:00-13:20 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (7) Aika 16.02.2017, klo 16:30-17:19 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan

Lisätiedot

TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, Tampere. 25 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, Tampere. 25 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Tampere Pöytäkirja 4/2016 1 (12) Aika 14.12.2016, klo 08:05-09:45 Paikka TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, 33800 Tampere Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen

Lisätiedot

141 Aloite / toisen ottoautomaatin saaminen Mäntyharjun keskustaan

141 Aloite / toisen ottoautomaatin saaminen Mäntyharjun keskustaan Mäntyharju Pöytäkirja 15/2015 1 (7) Aika 07.12.2015, klo 16:00-16:28 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 138 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 139 Pöytäkirjan tarkastus 140 Lainan

Lisätiedot

23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta. 24 Teknisen johtajan ajankohtaiskatsaus / tukipalvelulautakunta

23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta. 24 Teknisen johtajan ajankohtaiskatsaus / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Aika 29.10.2015, klo 17:30-18:39 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen Laihia Pöytäkirja 4/2018 1 (10) Aika 26.04.2018, klo 14:00-16:33 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/ Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2019 12 Tarkastuslautakunta Aika 19.03.2019 klo 10:00-12:18 Paikka Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Elinkeinolautakunta Nro 3 29.4.2015 18. Henkilökohtaiset varajäsenet:

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Elinkeinolautakunta Nro 3 29.4.2015 18. Henkilökohtaiset varajäsenet: KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3 29.4.2015 18 Kokousaika 29.4.2015 klo 19.00-20.12 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

15 Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys kaupungin- ja kunnanhallituksille toimintavuodelta 2014

15 Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys kaupungin- ja kunnanhallituksille toimintavuodelta 2014 Mäntyharju Pöytäkirja 3/2015 1 (9) Aika 30.06.2015, klo 16:07-16:58 Paikka Villa Aurora, Tervaniementie 2 Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan tarkastus 14 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 31.03.2017 klo 13:00-14:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 30-35 Otsikko Sivu 30 Kokouksen

Lisätiedot

Tämä asiakirja on sähköisesti hyväksytty Kirkkonummi asianhallintajärjestelmässä

Tämä asiakirja on sähköisesti hyväksytty Kirkkonummi asianhallintajärjestelmässä Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2018 1 ( 9) Aika 10.09.2018, klo 16:32-17:33 Paikka Kunnantalo, Mathilda kokoustila, 4. kerros Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/2019 1 ( 9) Aika 09.04.2019, klo 12:30-15:40 Paikka Kunnanviraston 1. kerroksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (11) Aika 23.03.2016, klo 16:30-16:46 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Laskujen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 15.10.2016 klo 9.00 11.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2009 90 Sivistyslautakunta 15.09.2009 Aika 15.09.2009 klo 18:00-20:22 Paikka Haukkamäen koulu Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 92

Lisätiedot

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi.

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.03.2015 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo jäsen Väisänen Raija jäsen MUUT

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (8) Vammaisneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (8) Vammaisneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (8) Aika 24.10.2017, klo 17:07-17:31 Paikka Kokoushuone Ervast Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Vammaisneuvoston

Lisätiedot

Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula* Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x)

Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula* Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 28.02.2017 Kokousaika Tiistai 28.02.2017 klo 17.00-17.55. Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

10 Paikallinen sopimus ns. ylipitkien työvuorojen käyttämisestä terveyskeskuksen vuodeosastoilla

10 Paikallinen sopimus ns. ylipitkien työvuorojen käyttämisestä terveyskeskuksen vuodeosastoilla Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 18.12.2017, klo 15:31-16:24 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10 Paikallinen sopimus ns. ylipitkien

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta 18.02.2015 Aika Keskiviikko 18.02.2015 klo 18:00-19:49 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (9) Vammaisneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (9) Vammaisneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika 06.03.2018, klo 16:59-18:36 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast, 1 krs. Käsitellyt asiat 5 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 6 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU 20.03.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro

Lisätiedot

Porin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Porin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 10) Tarkastuslautakunta Porin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 ( 10) Aika 22.01.2019, klo 16:00-17:55 Paikka Kaupungintalo, KH:n kokoushuone 1. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4 1 Tarkastuslautakunta AIKA 10.03.2015 klo 14:00 16:10 PAIKKA Kunnantalo, kokoushuone Pyhä ASIAT Sivu Otsikko 1 Tarkastuslautakunnan esittelijä vuonna 2015 3 2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.johtaja

SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.johtaja PÖYTÄKIRJA 1/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 23.03.2016 klo 15.00 16.45 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.johtaja Jyrälä Arja

Lisätiedot