Teoriaopintojen ja käytännön yhdistyminen kevään harjoittelussa (mm. kasvatustieteen ja monialaisten opintojen osalta)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teoriaopintojen ja käytännön yhdistyminen kevään harjoittelussa (mm. kasvatustieteen ja monialaisten opintojen osalta)"

Transkriptio

1 Kooste perusharjoittelun palautekyselystä KASLOH2 kevät 2016 Teoriaopintojen ja käytännön yhdistyminen kevään harjoittelussa (mm. kasvatustieteen ja monialaisten opintojen osalta) Palautteen perusteella lähes kaikki opiskelijat pitävät monialaisia opintoja hyödyllisinä ja jatkumona harjoittelulle. Kasvatustieteen opintoja vain osa on ilmoittanut tarvinneensa / käyttäneensä harjoittelun tukena. Monialaiset opinnot ovat antaneet paljon eväitä käytännön opetukseen. Materiaalia on kertynyt hyvin kevään aikana opetuksen tueksi ja harjoittelussa on päässyt käyttämään erilaisia harjoitteita ja opetusmenetelmiä. Harjoittelussa on niin kiinni käytännössä, että taustalla olevaa teoriaa ei juuri osaa yhdistää omaan opetukseen. Koen, että monet yliopiston tarjoamista teoriaopinnoista jäävät hyvin irrallisiksi enkä koe niitä kovinkaan hyödyllisiksi itse opettamisen kannalta. Tietenkin joku punainen lanka löytyy joidenkin teorioiden ja käytännön osalta, mutta koen tämän melko vähäiseksi. Monialaiset opinnot ovat olleet hyödyllisempiä ja niistä on saanut materiaalia ja ajatuksia omaan opetukseen. Niihinkin toivoisin kuitenkin vielä paljon lisää didaktista puolta ja opettamisen opettelua. Vaikean ryhmän kanssa tietämys ryhmädynamiikasta, psykologiasta ja lapsen kehityksen vaiheista tulivat tarpeeseen. Kasvatustieteiden teoria antoi välineitä käsitellä ilmiöitä, joihin ryhmässä törmäsi. Monialaiset auttoivat tavoitteiden asettamisessa, tuntien suunnittelussa, opetustilanteissa ja arvioinnissa. Useat menetelmälliset asiat otettiin käyttöön harjoittelun aikana. Kasvatustieteen teoriaopinnot kävivät monesti mielessä, kun suunnittelimme omalle luokallemme soveltuvia tehtäviä ja harjoituksia. Monialaisten harjoitustunneista oli paljon hyötyä niin ikään tunteja suunniteltaessa. Sovelsimme monia harjoituksia opetuksessamme. Oli mielekästä pohtia erityisesti opiskelumotivaatiota ja panostaa opetuksessa sen monipuoliseen toteuttamiseen ja vahvistamaan oppilaan sisäistä motivaatiota koulunkäyntiin. Vasta harjoittelussa aloin ymmärtää erilaisten teorioiden ja menetelmien merkityksen. Teoriaopinnot ja käytäntö yhdistyivät siis tarkoituksenmukaisesti. Itselleni ei ollut vaikeaa soveltaa kasvatustieteen teoriaa ja käytäntöä keskenään. Monialaisten opinnoista oli tavallaan hyötyä monia ongelmia pohtiessa, mutta oma harjaantuneisuus opetettaviin aineisiin oli mielestäni suurempi tekijä tuttuja aineita opettaessa. Musiikin opetuksessa käytimme monialaisissa opinnoissa käytettyjä harjoituksia hyväksemme. Pyrimme myös eriyttämään opetusta niin, että jokainen pystyisi hyödyntämään musiikin tunneilla omia vahvuuksiaan.

2 Ympäristötiedossa pääsin käyttämään monialaisten opintojen tehtäviä, soveltaen ne kolmasluokkalaisille. Lisäksi käsityössä pyrimme parini kanssa soveltamaan uutta opetusohjelmaa erityisesti yhteisöllisen oppimisen ja ilmiölähtöisyyden kautta. Kuvataiteen opintoja pystyi hyvin hyödyntämään harjoittelun kuvataiteen opetuksessa; osasi tehdä itse tehtäviä töitä ja tiesi hyviä niksejä töiden tekoon. Kevään harjoittelussa pääsin ohjaajamme avustuksella pohtimaan erilaisia oppimiskäsityksiä ja sitä, millaista pedagogiikkaa haluaisin mahdollisesti itse opetuksessani toteuttaa. Erityisesti liikunnan ja musiikin osalta monialaiset opinnot ovat tarjonneet harjoitteluun konkreettisia vinkkejä ja toimintatapoja oppitunneille. Harjoittelun ohjauksissa pääsimme hieman käsittelemään opettajan roolia yhteiskunnassa, joka on mielestäni tärkeä aihe ja jota kävimme yliopistollakin. Kummastuttaa kuitenkin, ettei harjoittelussa käyty läpi lainkaan kysymystä: mikä on kasvatuksen tärkein tehtävä ja kuka siitä tehtävästä päättää. Kysymys on tärkeä, koska se ohjaa eniten opettajan toimintaa. Olisi tärkeää käydä tarkoin ja pohtien kysymys läpi, jotta voisi seurata, miten kasvatuksen tehtävän toteutumisen tavoite näkyy opetuksessa. Mielestäni harjoittelussa ei oteta tarpeeksi huomioon kriittisten ajattelun taitojen kehittymistä, vaikka se on mielestäni yksi tärkeimmistä opettajan taidoista. Opettajalla on mahdollisuus nähdä koko ikäluokan kasvaminen ja samalla sen ongelmat. Miten ohjaus vastasi odotuksiasi ja tarpeitasi? Mitä puutteita tuli ilmi? Missä onnistuttiin? Ohjaukseen oltiin jälleen hyvin tyytyväisiä. Aika moni opiskelija kuitenkin kaipaisi vielä henkilökohtaista palautetta. Tällä he käsittääkseni viittaavat siihen, että heitä kohdellaan parina eikä yksilöinä. Ohjaus on ollut hyvin työskentelyä ja opettamista tukevaa. Olen saanut paljon apua ja käytännön vinkkejä opetustilanteisiin ja -ratkaisuihin liittyen. Yhteistyö on ollut antoisaa ja tuntuu, ettei missään vaiheessa olisi ollut "yksin" mieltä askarruttavien kysymysten kanssa. En osannut odottaa mitään, mutta yllätyin positiivisesti ohjauksen tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä. Ohjaus oli tosi hyvää ja ohjaava opettaja erittäin asiantunteva ja motivoitunut ohjaamaan. Joissain tilanteissa olisi kuitenkin voinut antaa enemmän kritiikkiä ja parannusehdotuksia, sillä nyt se jäi melko vähäiseksi. Oman luokanopettajan ohjaus herätti ristiriitaisia tunteita, sillä opettajan ohjauksista oli toisinaan hyötyä kun piti saada tietoa esimerkiksi oppilaiden taustoista. Ohjaava opettaja antoi paljon positiivista ja kannustavaa palautetta mikä oli oman kehittymiseni kannalta hyvä asia. Toisaalta erilaiset näkemykset pedagogisissa kysymyksissä ja arvoissa aiheuttivat itselleni huolta ja stressiä. Ohjaavan luokanopettajan omaleimainen tapa kommunikoida vei huomattavan paljon energiaa, kun piti pohtia miten sähköpostiviestejä pitäisi tulkita ja lukea tai miten voin ottaa eri asioita puheeksi ja esille ohjauksessa.

3 Ohjaus oli riittävää ja kehittävää. Välillä ohjausta tuntui olevan jopa yli omien käsittelyrajojen, jolloin aiheiden prosessointi ei ollut yhtä jäsenneltyä ja tehokasta. Ohjaus onnistui siitä syystä, että meille asetettiin riittävän haastavia suorituksia, palaute oli rakentavaa ja saimme myös riittävästi vapautta toteuttaa omia ideoitamme. Jaksosuunnitelmien rakentaminen toki vaatisi vielä enemmän ohjausta. Sarakkeet eivät "ilmoita" riittävän tarkasti, mitä niihin tulee täyttää. Odotukset olivat korkealla eikä ohjaus aivan täysin vastannut tarpeitani. Huomattavia eroja ohjauksen suhteen muodostui myös siinä, että esimerkiksi itselläni kaikki opetettavat aineet olivat harjoitteluluokkani opettajan opettamia, joten sain kokemusta vain hänen ohjauksestaan didaktikkojen lisäksi. Muilla taas saattoi olla oman opettajan lisäksi kaksi muuta eri opettajaa opetettavien aineiden ohjaajana, joten he saivat varmasti paljon monipuolisemmin kokemusta ja ohjausta. Lisäksi varsinkin alussa tuntui olevan jonkinasteisia haasteita kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa. Sain kuitenkin myös hyvin palautetta ja ohjauskeskusteluissa kävimme asioita ja eri aihealueita kattavasti läpi. Oli erittäin harmillista, että osalla didaktikoilla on omaa opetusta niin paljon päällekkäin harjoittelun kanssa, eivätkä he pääse seuraamaan kaikkia. Harjoitteluluokan opettajan ohjaukselta olisin toivonut enemmän aitoa vuorovaikutteisuutta ja joustavuutta opiskelijoiden omille aloitteille. Myös jonkinlainen parempi perehdytys luokan asioihin olisi ollut paikallaan. Ohjaus on ollut laadukasta ja tärkeää alusta saakka. Ohjauksia on ollut tarpeeksi ja olen oppinut niistä paljon. Omasta toiminnasta oppii enemmän, kun joku toinenkin on tehnyt havaintoja toiminnasta. Keväällä meillä oli huomattavasti enemmän ohjauksia, kuin syksyllä. Tämä oli mielestäni erittäin positiivinen asia! Pidin siitä, että saimme myös monesti palautteen heti tunnin jälkeen, jolloin tunnin kulku oli vielä tuoreessa muistissa. Ohjausten aiheet olivat myös mielestäni tärkeitä, kun keskityimme mm. arviointiin ja wilman käyttöön. Ohjaus vastasi osittain toiveitani. Sain paljon vinkkejä luokan hallintaan sekä ainedidaktiikkaan liittyen, mutta toisinaan olisin kaivannut myös kannustavaa palautetta enemmän. Ohjaus vastasi hyvin, joissain aineissa ohjausta vain olisi kaivannut enemmän. Toisilta opettajilta tuntui myös saavan enemmän rakentavaa kuin positiivista palautetta, oikein sen enempää selittämättä. Joissain asioissa olisi toivonut myös enemmän ehdotuksia, mitä olisi voinut tehdä toisin ja miten parantaa omaa opetusta. Alussa olisi saanut olla enemmän aikaa yleiseen ohjaukseen (johtuen siitä, että me B5:set olimme vasta ensimmäisessä harjoittelussamme ja kaikki käytännön asiat olivat meille uusia). Myös yleisempää oman opettajuuden pohdintaa olisi voinut olla enemmän, nythän ohjaukset olivat pitkälti ainedidaktisia. Keskustelu opettajien ja muiden opiskelijoiden kanssa avarsi omia näkemyksiä. Olisi ollut mukavaa, että kaikki didaktikot olisivat käyneet seuraamassa tuntejamme. Ohjausaikojen joustavuudesta plussaa.

4 Kävimme läpi yleisiä asioita (tarvehierarkioita yms.) ja oli hienoa kun luokanlehtori luotti meihin ja otti meidät osaksi opettajatiimiä. Henkilökohtaista (tai parikohtaista) palautetta emme kuitenkaan juuri saaneet ja en siis tiedä oliko tuntimme onnistuneita, ja jos, niin miltä osin vai menimmekö täysin metsään. Omat vahvuudet ja heikkoudet jäivät siis täysin oman arvuutteluni varaan. Ohjauksia oli kyllä ajallisesti monta, mutta ne toistivat itseään enkä koe hyötyneeni niistä hirveästi. Ohjaajan palautteessa puutteita, ("tämä oli OK"-tyyliin kirjoittanut tuntisuunnitelmaan). Oli mukavaa saada ohjausta monelta taholta, moni niistä oli ihan hyödyllistäkin! Ohjaus vastasi melko hyvin tarpeitani, koska ohjaus oli kannustavaa ja se sai minut yrittämään vielä enemmän. Kävimme hieman opettajan asemaa ja etiikkaa läpi, mutta tätä keskustelua olisin tarvinnut vielä enemmän ja myös pohdintaa siitä, miten oma arvomaailma näkyy opetuksessa. Ohjauksessa tuli hyviä käytännön ohjeita ja kommentteja parannettavista asioista. Olisin kaivannut enemmän tsemppejä opettajalta, en oikein osannut ikinä sanoa menikö tunti hyvin vai ei. Ohjaavan opettajan ohjaus oli erinomaista, palautetta ja kehitysvinkkejä saatiin paljon, ja kaikki keskustelut ja palaverit auttoivat kehittämään opettajaidentiteettiä. Miten kehittäisit harjoittelua edelleen? Enemmän yhteistyötä myös muiden luokkien harjoittelijoiden kanssa, näin saataisiin vertaistukea ja hyvät ideat laajempaan käyttöön. Työtä on niin suunnittelussa kuin tuntien seuraamisessa ja edelleen kaiken tämän reflektoimisessa. Vaikka harjoittelua ei opintopisteiden eteen tehdäkään, työmäärän perusteella pisteitä voisi tulla enemmänkin. Harjoittelun aikana ei tulisi olla mitään muita kursseja, sillä ne vaikeuttavat kovin paljon aikatauluttamista ja esim. jaksosuunnitelmien tekoon jää liian vähän vapaata aikaa. Nopeuttajien osalta aloitus oli hyvin sekava ja koin jääneeni joiltakin osin puutteellisen tiedon varaan jakson alussa. Olisimme tarvinneet siis yksityiskohtaisempaa ohjausta esimerkiksi harjoittelun käytännön asioista, sillä näitä ei käyty infossa riittävästi tai ollenkaan läpi. Olen pohtinut Norssin toimivuutta nykyisenä opetusharjoittelusysteeminä: tuntuu, että jatkuva harjoittelijoiden vaihtuvuus tekee oppilaista levottomia, eikä heidän opetuksessaan ole pysyvyyttä tai tietynlaista turvaa. Joskus myös oppilaiden omat kommentit ovat olleet tämän suuntaisia ("Mä haluun kouluun, jossa ei oo miljoonaa opettajaa"). Jo ihan lasten kannalta mietin, olisiko joskus tulevaisuudessa opetusharjoittelu mahdollista suorittaa useammassa oikeasti "normaalissa" koulussa. Seuraamiseen olisi hyvä kuulua tuntien seuraamisia myös muissa kouluissa, sillä loppupelissä normaalikoulu ei kuitenkaan ole normaali koulu. Ja olisi hyvä avartaa näkemystä siitä, miten eri tavoin eri käytännön asiat ja järjestelyt on järjestetty eri

5 paikoissa. Vertaispalautteen antaminen ja saaminen on ollut todella antoisaa. Sitä on hyödynnetty vain muutamien aineiden kohdalla, minusta sen voisi yhdistää kaikkiin harjoittelussa opetettavien aineiden kohdalle! On todella hyödyllistä seurata toisten harjoittelijoiden opetusta. Samalla opiskelijat kehittyisivät myös palautteen antajina ja vastaanottajina. Raportin kirjoittaminen ei tuntunut tuovan enää omaan osaamiseen juurikaan lisäarvoa. Tuntui, että omia tavoitteita, kehittymistä ja tavoitteiden saavuttamista oli ehtinyt pohtia jo muutenkin harjoittelun kuluessa riittävästi. Raporttia kirjoitetiin enemmän jotakuta muuta varten kuin itselle. Reflektointia tapahtuu muutenkin jatkuvasti harjoittelun puitteissa - suunnitellessa, opetusta arvioidessa, harjoitteluparin ja ohjaajan kansa keskustellessa. Säännölliset ohjausajat ovat mielestäni toimiva osa harjoittelua, joissakin aineissa ohjauksista pidettiin säännöllisesti kiinni, mutta joissakin palaute jäi melko vähäiseksi. Olisi mielestäni hyvä käytäntö sopia säännöllinen ohjausaika kaikkiin oppiaineisiin Välillä tuntui, että itse piti vaatia yhteistä aikaa opettajalta, kun aikataulut menivät ristiin, eikä opettajilta aina saanut vastakaikua. Infoa ja käytännön järjestelyitä erityisesti kolmen harjoitteluparin luokissa. Erityisesti syksyllä oli melko epäselvää ja "kaoottista" Ryhmänhallintataidot osaksi opintoja. Koska kaikki aika ja energia meni niiden opetteluun, en saanut irti mitään ainedidaktiikasta ym. Harjoitteluluokkien ja opetettavien aihekokonaisuuksien saaminen opiskelijoiden tietoon jo aiemmin: nyt tuntui, että kaikki tuli kovin kiireellä (johtuen vielä välissä olevasta pääsiäisestä) Keskittäisin ehkä enemmän tunteja samoille päiville. Nyt tuli aivan liian kiire ja ei ollut aikaa punnita ja pohtia eri vaihtoehtoja, vaan oli tartuttava ensimmäiseen ideaan, koska jaksarin suunnitteluun oli varattu vain muutamia päiviä, jolloin meillä oli muutakin opetusta ja kiireitä. Tuntien seuraamiselle pitäisi myös varata oma aikansa, ja ne pitäisi saada rauhassa suorittaa ennen harjoittelun alkua. Se, että joka tunnille täytyi keksimällä keksiä tavoitteet ja arvioinnit tuntui luonnottomalta ja oli varmasti monelle vain pakollista sanahelinää. Moniko opettaja oikeasti miettii esimerkiksi arviointeja JOKA tunnilla? Palautteen saaminen sekä didaktikoilta että ohjaavilta opettajilta tuntuu riippuvan siitä kenet sattuu tuohon hommaan saamaan. Eikö opettajille voisi saada jotain yhtenäistä lomaketta tms. jonka avulla he voisivat arvioida opetusta? Joustavuudesta iso plussa. Olisi hienoa päästä myös opettamaan pari yläasteen oppituntia, tämä selventäisi ymmärrystä koko peruskoulusta ja hahmottamaan sen paremmin kokonaisuutena. Oli todella mukava ja opettavainen harjoittelu. Paljon tuli opittua uutta ja oli mielestäni toimiva systeemi, että syksyllä aloitettiin reaaliaineilla ja vasta keväällä otettiin käsittelyyn

6 taito-ja taideaineet. Tällöin luokka oli jo valmiiksi tuttu ja oppilaidenkin oli varmasti turvallisempi olo näyttää omia taitojaan ja uskaltaa olla omia itsejään rohkeasti. KASLOH2 kevät 2016 Diagrammit osoittavat, että opiskelijat ovat kokeneet edistyneensä hienosti harjoitteluun liittyvien tavoitteiden mukaisesti. Selkeästi näkyy, että uusi opetussuunnitelma on otettu jo useimmissa luokissa käyttöön ja näin olemme saaneet opiskelijoista tulevan OPS:n soveltajia. Eriyttäminen on aina hiukan hankalampaa ja se näkyy juuri taide- ja taitoaineissa, mutta ei tämäkään huonolta näytä

7 3. 4.

8 5. 6.

9 7. 8.

10 9. 10.

11 11.

Miten teoriaopinnot ja käytäntö yhdistyivät kevään harjoittelussa (mm. kasvatustieteen ja monialaisten opintojen osalta)?

Miten teoriaopinnot ja käytäntö yhdistyivät kevään harjoittelussa (mm. kasvatustieteen ja monialaisten opintojen osalta)? Miten teoriaopinnot ja käytäntö yhdistyivät kevään harjoittelussa (mm. kasvatustieteen ja monialaisten opintojen osalta)? - Erityisesti monialaiset opinnot tukivat kevään harjoittelua. Käytännön harjoitukset

Lisätiedot

Perusharjoittelun palaute syksyltä 2014 Syksyn 2014 perusharjoitteluun osallistui 65 opiskelijaa, joista 43 vastasi palautekyselyyn.

Perusharjoittelun palaute syksyltä 2014 Syksyn 2014 perusharjoitteluun osallistui 65 opiskelijaa, joista 43 vastasi palautekyselyyn. Perusharjoittelun palaute syksyltä 2014 Syksyn 2014 perusharjoitteluun osallistui 65 opiskelijaa, joista 43 vastasi palautekyselyyn. Palautelomakkeessa oli 11 väittämää, joihin pyydettiin vastaamaan asteikolla

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35 Normaalikoulun

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 1 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu Opetusharjoittelu 2 OKLA3029 (6 op) Osaaminen ja asiantuntijuus 2 1 Aikatauluja A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-14 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 24.10.2017 klo

Lisätiedot

Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke Hankeraportti 1/2011

Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke Hankeraportti 1/2011 Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke Hankeraportti 1/2011 Pekka Tulkki Helsingin yliopisto Viikin normaalikoulu 28.4.2011 Sisällysluettelo 1 Hankeraportin tarkoitus 2 Yhteistyötahojen

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( )

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( ) PHYSA Sähkömagnetismi (NG) (060 0600). Yleisarvioni kurssista kokonaisuutena =i perusteita vastata, =Välttävä, =Tyydyttävä, =Hyvä, =rittäin hyvä, =rinomainen Number of respondents: 0 6 8 0 6 8 0 6. Tapa,

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelut 29.10.2016 Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelu Oppilas on oman oppimisensa, opettaja opettamisen ja huoltaja vanhemmuuden asiantuntija, ja keskustelutilanteessa he jakavat

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

HARJOITTELUSUUNNITELMA. Yhteiskunnalliset aineet

HARJOITTELUSUUNNITELMA. Yhteiskunnalliset aineet HARJOITTELUSUUNNITELMA Yhteiskunnalliset aineet 2015-2016 Yleistä Opetusharjoittelu koostuu kolmesta opintojaksosta, jotka ovat PEDA 4 Perusharjoittelu 6 op, PEDA5 Tutkiva harjoittelu 8 op ja PEDA6 Laajentava

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KUVATAIDE // SYVENTÄVÄ HARJOITTELU kevät 2011 HELSINGIN NORMAALILYSEO

KUVATAIDE // SYVENTÄVÄ HARJOITTELU kevät 2011 HELSINGIN NORMAALILYSEO RYHMÄNOHJAUKSET ensimmäistä lukuun ottamatta kuvataiteen luokassa B414; á 75min (yht.450min) 1. Ti 15.2. TAIK / Yleistietoa koulusta ja harjoittelusta, harjoitteluohjelma yms. 2. Ma 7.3. klo 10.00-11.15

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin Sisältö 1. Johdanto...2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?...3 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen...4 4. Väittämien toteutuminen...5 5.

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 HY:n Viikin normaalikoulu 20.10.2014 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

HARJOITTELUSUUNNITELMA. Historia ja yhteiskuntaoppi

HARJOITTELUSUUNNITELMA. Historia ja yhteiskuntaoppi HARJOITTELUSUUNNITELMA Historia ja yhteiskuntaoppi 2015-2016 Yleistä Opetusharjoittelu koostuu kolmesta opintojaksosta, jotka ovat PEDA 4 Perusharjoittelu 6 op, PEDA5 Tutkiva harjoittelu 8 op ja PEDA6

Lisätiedot

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Syksyn 2016 arviointikyselyt Seinäjoen perusopetus Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Tässä yhteenvedossa on käyty läpi kaksi kyselyä. Ensin tarkastellaan perusopetuksen opettajille

Lisätiedot

Lausuntoja tuntijaosta

Lausuntoja tuntijaosta Turun Lasten Parlamentti 11.11.2014 Pitäisikö kaikissa koulussa opettaa eri oppiaineita yhtä paljon? Kyllä. Mille luokille lisätunti liikunnassa pitäisi lukujärjestyksessä sijoittaa? 5 6 luokille. Kenen

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 HY:n Viikin normaalikoulu 21.10.2013 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu Opetusharjoittelu 3 OKLS535 (8 op) syksy 2017 Sirpa Eskelä-Haapanen 2 1 Harjoittelun tavoitteet Sitoutuminen harjoitteluun Opetussuunnitelmaan perustaen: 1. Oman toiminnan tavoitteellistaminen ja tavoitteiden

Lisätiedot

AmAk Opettajakysely - Perusraportti

AmAk Opettajakysely - Perusraportti AmAk Opettajakysely - Perusraportti 1. Yksikkö? 2. Osaamisala? 3. Kuinka monta Ammattiakatemian opiskelijaa on ollut ryhmässäsi? 4. Montako opiskelijaa on ryhmässäsi kokonaisuudessaan? (numeerinen vastaus)

Lisätiedot

SIMUPEDA -ohjaajakoulutuksen esittely, ohjaajan opas ja mentorointi

SIMUPEDA -ohjaajakoulutuksen esittely, ohjaajan opas ja mentorointi SIMUPEDA -ohjaajakoulutuksen esittely, ohjaajan opas ja mentorointi 19.3.2014 Eeva Haavisto Birgitta Ojala Savon ammatti- ja aikuisopisto SIMUPEDA ohjaajakoulutus (2op.) Kohderyhmänä on sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULU ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS OPETUSHARJOITTELIJAN KANSIO Perusharjoittelu syksyllä 2007 Hyvä äidinkielen ja kirjallisuuden opetusharjoittelija, tervetuloa Helsingin

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Ongelma-Ratkaisu. Malli työssä oppimiseen. Petteri Elo OPS-koulutus 2016

Ongelma-Ratkaisu. Malli työssä oppimiseen. Petteri Elo OPS-koulutus 2016 - Malli työssä oppimiseen Yhteystiedot Petteri Elo petteri.elo@pedanow.com +358405506020 www.pedanow.com Twitter: @PetteriElo Työpajan ohjelma 1. Aloitus - Kontekstin luominen työpajalle: Yksinkertainen

Lisätiedot

OPETUSHARJOITTELU 1, 5op. Lukuvuosi Osaaminen ja asiantuntijuus (KTKP030)

OPETUSHARJOITTELU 1, 5op. Lukuvuosi Osaaminen ja asiantuntijuus (KTKP030) OPETUSHARJOITTELU 1, 5op. Lukuvuosi 2016-2017 Osaaminen ja asiantuntijuus (KTKP030) Opetusharjoittelu jatkuu läpi lukuvuoden 2016-2017 Ole paikalla: Rehtorin tunti 12.10. kello 14.30-16.00 alakoulun ruokalassa

Lisätiedot

Ajatuksia oppimisesta

Ajatuksia oppimisesta Ajatuksia oppimisesta Turun normaalikoulun kouluttajat Tampereen normaalikoulun 3. 6. sekä 7. 9. luokkalaiset Tampereen yliopiston 2.vsk luokanopettajaopiskelijat OPPIMINEN ON MUUTOS. Luonto ja opetus

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Turku

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Turku Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 20.3.2017, Turku #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - 1 Oppijalähtöisyys Opiskelurauha Osallistaminen Innostuminen koulun käymisestä,

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu -opetusharjoittelu 1

Jyväskylän normaalikoulu -opetusharjoittelu 1 Opetusharjoittelu 1, 5op. Osaaminen ja asiantuntijuus (KTKP3019) Lukuvuosi 2017-2018 1 Opetusharjoittelu jatkuu läpi lukuvuoden 2017-2018 Ole paikalla: Aloitusinfo ti 26.9.2017 klo 12.30-14.00 (L303) ja

Lisätiedot

Ryhmän tavoitteet ja yksilölliset kehityskulut

Ryhmän tavoitteet ja yksilölliset kehityskulut Ohjauksen koulutus Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Ryhmän tavoitteet ja yksilölliset kehityskulut Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Helena Puhakka Esitys perustuu artikkeliin: Puhakka, H. & Koivuluhta,

Lisätiedot

Millainen on hyvä harjoittelu? Mitä harjoittelujaksosta voi ja kannattaa ottaa irti?

Millainen on hyvä harjoittelu? Mitä harjoittelujaksosta voi ja kannattaa ottaa irti? Millainen on hyvä harjoittelu? Mitä harjoittelujaksosta voi ja kannattaa ottaa irti? 9.6.2015 Merja Enkovaara-Pälvi Urapalvelut 9.6.2015 1 ESITYKSEN TAVOITTEENA ON SELVITTÄÄ Mitä lisäarvoa harjoittelu

Lisätiedot

OKLP515 OPETUSHARJOITTELU 1

OKLP515 OPETUSHARJOITTELU 1 OKLP515 OPETUSHARJOITTELU 1 4op. Itseymmärryksestä vuorovaikutukseen lukuvuosi 2011 2012 TAVOITTEET (OPS) Itseymmärryksestä vuorovaikutukseen Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa havainnoida luokkayhteisön

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Arviointi ja palaute käytännössä

Arviointi ja palaute käytännössä Arviointi ja palaute käytännössä Merja Ellilä Arvioinnista Oppimista ohjaavan arvioinnin merkitys ohjattavan oppimisen tukemista ja suuntaamista tietojen, taitojen ja asenteiden arvioimista ohjattavan

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

OH4-harjoittelu Norssi viikot 45-51 2014 / Pira Jaakkola Ohjeet harjoittelijalle Laajuus: 8 op

OH4-harjoittelu Norssi viikot 45-51 2014 / Pira Jaakkola Ohjeet harjoittelijalle Laajuus: 8 op OH4-harjoittelu Norssi viikot 45-51 2014 / Pira Jaakkola Ohjeet harjoittelijalle Laajuus: 8 op Harjoittelun laajuus ja opiskelutavat Tavoite: Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää opettajan ammatin

Lisätiedot

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue Sivu 1 / 5 Tässä raportissa kuvaan Opintojen ohjaajan koulutuksessa oppimaani suhteessa koulutukselle asetettuihin tavoitteisiin ja osaamisalueisiin. Jokaisen osaamisalueen kohdalla pohdin, miten saavutin

Lisätiedot

2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO

2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO /.. : syksyn Klassikan opiskelijakysely -. opintovuosi YHTEENVETO Vastauspäivät:. -.. Tarkasteltavat kyselyt ( kpl): Kysely Vastauksia. opintovuoden opiskelijoiden kysely syksy Yhteensä: Perustiedot. Sukupuoli....

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot

Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2014

Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2014 Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2014 HY:n Viikin normaalikoulu 3.3.2014 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa on

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy

Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy 1. Koulutusryhmä johon osallistuin (mikäli osallistuit päiviin eri ryhmistä vastaa 1. koulutuspäivän osalta) 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 17: Turku 6. ja

Lisätiedot

Osaamisen kehittämisen kautta työmarkkinoille suuntaavat -teemaryhmä

Osaamisen kehittämisen kautta työmarkkinoille suuntaavat -teemaryhmä Kysely Välkky-projektin teemaryhmätyöskentelystä 2010-2011 Osaamisen kehittämisen kautta työmarkkinoille suuntaavat -teemaryhmä Vastuuhenkilöt: Kari Anttila ja Atso Juote, Kehityspiikki Consulting Oy 1.

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Ajankohta 2014

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Ajankohta 2014 1 Kuopion vertaisohjaajien kouluttaja koulutusten palautteet Kouluttaja: Mirja Heikkilä Ajankohta 2014 2 Avita Kaveria hanke YHTEENVETO 1. Millä paikkakunnalla osallistuit Avita Kaveria peruskoulutukseen?

Lisätiedot

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia 1 SOHO - Training Course 16.-20.10.2013 Sigulda, Latvia Eija Kauniskangas Keravan nuorisopalvelut eija.kauniskangas@kerava.fi p. 040 3182196 2 SOHO - European Training Course Siguldassa, Latviassa pidetty

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?... 4 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen... 5 4. Väittämien toteutuminen... 7 5. Miten

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Pienryhmäopetuksen soveltuminen fysiikan opetukseen: Tapaustutkimus Oulun normaalikoululta keväältä 2013

Pienryhmäopetuksen soveltuminen fysiikan opetukseen: Tapaustutkimus Oulun normaalikoululta keväältä 2013 Pienryhmäopetuksen soveltuminen fysiikan opetukseen: Tapaustutkimus Oulun normaalikoululta keväältä 2013 11. joulukuuta 2013 Tapio Hansson, Jani Lappalainen ja Otto Mankinen Tausta Perusharjoittelussa

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista

Lisätiedot

AJATUKSIA OPETTAJAKSI KASVUSTA JA KÖYDENPUNOJAN PEDAGOGIIKASTA AMMATILLISESSA OPETTAJANKOULUTUKSESSA

AJATUKSIA OPETTAJAKSI KASVUSTA JA KÖYDENPUNOJAN PEDAGOGIIKASTA AMMATILLISESSA OPETTAJANKOULUTUKSESSA AJATUKSIA OPETTAJAKSI KASVUSTA JA KÖYDENPUNOJAN PEDAGOGIIKASTA AMMATILLISESSA OPETTAJANKOULUTUKSESSA Tässä kirjoitelmassa kerron omasta opettajaksi kasvun alkutaipaleesta HAMK:n osaamisperustaisessa ammatillisessa

Lisätiedot

Osaaminen ja asiantuntijuus (KTKP030)

Osaaminen ja asiantuntijuus (KTKP030) OPETUSHARJOITTELU 1, 5op. Lukuvuosi 2016-2017 Osaaminen ja asiantuntijuus (KTKP030) Opetusharjoittelu jatkuu läpi lukuvuoden 2016-2017 Ole paikalla: Rehtorin tunti 29.9. kello 14.30-16.00 alakoulun ruokalassa

Lisätiedot

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori Prosessin seuranta tutkimuspäiväkodeissa, tutkijatohtori Prosessinseurannan tarkoitus Kaikki kerätty tieto pyritään palauttamaan vastaajille hyödynnettäväksi omassa kehittämistyössään (siksi nimellisenä)

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen keskeyttäminen Sari Mettiäinen 6.5.009 Miksi tällainen kysely? Arviolta noin 9 % VirtuaaliAMK:n opintojaksoille vuonna 008 hyväksytyistä opiskelijoista jäi ilman opintosuoritusta

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO Jari Paajanen Auralan kansalaisopisto Kurssiarviointi 2017 1 (7) Kyselyn vastausprosentti oli 41,1 %, joka oli ihan hyvä ja viimevuotisen kyselyn perusteella olikin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Katariina Vuorensola Luento-opetuksen tulevaisuus Oppimisseikkailu 2017 Analytiikan kurssi Analytiikan perusteet, 4 op Maisterivaiheen

Lisätiedot

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20 1 Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka Kevätlukukausi 20 Oppilaan nimi Tämä vihkonen on osa arviointikeskustelua, joka käydään oppilaan, huoltajien ja oman luokanopettajan välillä. Mukana voi olla myös

Lisätiedot

MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona. Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa. PedaForum-päivät, Jyväskylä,

MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona. Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa. PedaForum-päivät, Jyväskylä, MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa PedaForum-päivät, Jyväskylä, 17.8.2016 Visa Immonen Apulaisprofessori Helsingin yliopisto Joanna Veinio Koulutussuunnittelija

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa

Lisätiedot

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA Hyvät harjoittelunohjaajat, Åbo Akademin psykologian ja logopedian laitos (IPL) työskentelee projektin parissa, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

LKAS3101 Ohjattu kenttäharjoittelu (6op) HARJOITTELUOPAS

LKAS3101 Ohjattu kenttäharjoittelu (6op) HARJOITTELUOPAS LKAS3101 Ohjattu kenttäharjoittelu (6op) HARJOITTELUOPAS Ohjattu kenttäharjoittelu osana luokanopettajakoulutuksen ohjattuja harjoitteluja Lapin yliopiston luokanopettajakoulutuksen opintoihin sisältyy

Lisätiedot

Kädentaidot ja tuotteistaminen. Pauliina Sirkeinen ja Sanna Ala Seppänen

Kädentaidot ja tuotteistaminen. Pauliina Sirkeinen ja Sanna Ala Seppänen Kädentaidot ja tuotteistaminen Pauliina Sirkeinen ja Sanna Ala Seppänen Kohderyhmä lapset Halusimme opettaa lapsia, koska lasten kanssa työskentely on meille molemmille mielekästä. Halusimme luoda elämyksen

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014 Koulun nimi: Kunnas Arvioinnin luonne ja yleiset periaatteet Oppimisen arvioinnissa arvioinnin kohteena on oppilaan oppimisen edistyminen ja tavoitteiden toteutuminen tarkasteltavan ajanjakson päättyessä.

Lisätiedot

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Esimerkkinä Palvelujen markkinointi kurssin verkkototeutus Virpi Näsänen 16.11.2016 Lähtökohtatilanne Sovimme Aalto-yliopiston

Lisätiedot

OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos

OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos Jyväskylän yliopiston linjaukset opetussuunnitelmiin ja opetusohjelmiin lukuvuosille 2017-2020

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan

Lisätiedot