Mika Hemmo: Sopimusoikeus IIImonografia

Transkriptio

1 Mika Hemmo: Sopimusoikeus IIImonografia 1. Teoksen pääkohdat Sopimustekniikan lähtökohdat ja sopimuksen tekeminen Teos alkaa sopimustoiminnan määrittelyllä jossa sopimustoiminta kuvataan muodostuneen sopimustekniikasta, sopimushallinnosta ja sopimustaktiikasta. Sopimustekniikka muodostuu pääosin sopimukseen sovellettavista sopimusehdoista, sopimustaktiikassa viitataan niihin keinoihin joita sopimuksen tekijä voi käyttää ja sopimushallinnolla taas tarkoitetaan koko yrityksen sopimustoiminnan hallinnointia. Liiketoiminnan lähtökohdat antavat lähtökohdan sopimustekniikalle eli tavoiteltavat sopimusehdot määräytyvät liiketoiminnan vaatimuksista. Sopimustaktiikkaan kuuluu neuvotteluvoima joka muodostuu useasta eri muuttujasta pelkästään esim. yrityksen koko ei sitä määritä vaan esim. markkinaasemalla voi olla merkittävä painoarvo. Sopimuksen valmisteluun kuuluu mm. sopimuskumppanin valinta ja siihen liittyvä arviointi kuten maksukyky ja muu luotettavuus. Sopimuskonfliktien välttämisessä tärkeää on molempien osapuolien halu sitoutua sopimukseen ja osapuolten keskinäinen lojaalius. Sen sijaan sopimusneuvotteluissa tärkeää on tiedostaa neuvotteluihin osallistuvien roolit sekä varmistaa neuvotteluja käyvän yrityksen sisäinen tiedonkulku. Sopimuksen valmisteluvaiheessa voidaan myös laatia erillinen prekontraktuaalinen sopimus jossa sovitaan neuvottelussa käytetystä menettelystä ja neuvottelukustannusten jakamisesta. Letter of intent dokumentilla voidaan todeta vahva sopimuksentekopyrkimys jolloin siinä voidaan mm. mainita neuvottelujen alustava tulos. Letter of intentin sopimussidonnaisuus voidaan määritellään heikoksi, toisin kuin esisopimus, joka sitoo sopimuksen lailla. Osapuolten välillä on olemassa neuvotteluvastuu jonka mukaan osapuolen on syytä tiedostaa, että sopimuksen valmisteluvaiheen tapahtumat voivat johtaa vastuuvaikutuksiin jos osapuolten väitetään menetelleen moitittavasti. Sopimussisällön hallinta ja muutokseen varautuminen Vakioehtoja laadittaessa osapuolen tarkoituksena on soveltaa niitä lukuisiin tuleviin sopimuksiin. Sopimustekniikka joudutaan rakentamaan pääosin vakioehtojen varaan silloin kun asiakaskunta on laaja. Vakioehtojen asemaa harkittaessa on hyvä huomioida, että sopimusta tulkitaan laatijansa vahingoksi. Vakioehtojen sitovuudelle on asetettu tiukempia ehtoja, joten ehtojen laatijan on tärkeää huolehtia asianmukaiseen sopimuksentekoprosessiin kuuluvien menettelymuotojen noudattamisesta, kuten siitä, että sovellettaviin vakioehtoihin tulee nimenomaisesti viitata ja asiakkaalla tulee olla mahdollisuus tutustua ehtoihin. Vakioehtojen käyttäjän tulee myös tunnistaa sopimusehtoihinsa sisältyvä mahdollisesti ankarana

2 tai yllättävänä pidettävä aines, huolehtia niiden esilletuomisesta ja varmistettava että ehtoja koskeva erityisen tiedonannon toimeenpaneminen voidaan tarvittaessa näyttää toteen. Sitovuushäiriöihin luetaan mm. klassiset pätemättömyysperusteet jotka on mainittu OikTL 3 luvussa. Edustusvaltakysymyksissä kyse voi olla esim. tilanteesta jossa yrityksen työntekijä päättää sopimuksen ilman yksilöityä valtuutusta ilman että hänen asemavaltuutuksensa riittää tähän. Ennen sopimuksen päättämistä onkin hyvä selvittää, miten sopimuskumppanin edustamisen tulee tapahtua, jotta pätemättömyysongelmia ei synny. Tärkeä edustustapa on käyttää kaupparekisteriin merkittyjä nimenkirjoittajia sopimusasiakirjan allekirjoittamisessa. Eräiden sopimustyyppien kuten kiinteistökaupan osalta on noudatettava muotosidonnaisuuksia, jolloin niiden noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa sitomattomuuden. Kilpailuoikeuden vastaisuuden seurauksena voi myös seurata sopimuksen tai sen yksittäisten ehtojen pätemättömyys. Kohtuullistamisriskin kohdalla kyse on siitä, että tietty osa ehdoista käy sitomattomaksi ja korvautuu lakimääräisellä normistolla. Erityisen osan kohtuullistamisessa muodostavat kuluttajasopimukset, jossa tärkeänä seikkana on se, millaisessa tiedollisessa ja taloudellisessa asemassa sopimuksen toinen (heikompi) osapuoli on. Olosuhteiden muutoksia koskevan problematiikan ytimenä on kysymys siitä, kuuluuko muutos toisen osapuolen sopimuksella kannettavakseen ottamien riskien piiriin vai voiko sen johdosta saattaa esim. sopimussidonnaisuus lakata. Sopimuksissa voidaan käyttää kiinteätä muutosmekanismia taikka neuvottelumenettelyä. Sopimusten suunnittelussa on usein tarpeellista ottaa huomioon se, että osapuolten oikeushenkilörakenteessa tai omistuksessa voi tapahtua muutoksia: sulautumisen yhteydessä sopimuksen jatkuvuus fuusion yhteydessä ei edellyttäne sopimuskumppanin suostumusta jakautumisessa keskeisenä tekijänä on jakautumissuunnitelma, jonka perusteella ratkeaa kuka jakautumisen jälkeen on sopimuksen osapuolena. Suoritusesteen määrittely voidaan aloittaa ottamalla perustaksi esim. jokin force majeure tyyppinen määritelmä. Keskeisiä moderneja häiriöitä aiheuttavia tekijöitä ovat esim. tietojärjestelmäongelmat, konetai laiterikot ja työtaistelut. Kansainvälisissä sopimuksissa viitataan usein taloudelliseen liikavaikeuteen eli hardship:iin. Sillä viitataan suorituskustannusten nousuun tai vastaanotettavan tavaran arvon alenemiseen jonka johdosta sopimustasapaino on oleellisesti muuttunut. Suoritusesteen normaali tarkoitus on ainakin tilapäinen vastuusta vapautuminen. Suoritusesteeseen vetoava on normaalisti näyttövelvollinen vastuusta vapauttavan seikan olemassaolosta. Suoritusvelvollisuuksien täsmentäminen ja vastuun hallinta Suorituksen sisältöön liittyviä asioista ovat mm. suoritusaikataulusta ja hinnoittelusta sopiminen. Suoritusaikataulun merkitystä voidaan vahventaa korostamalla aikataulun tärkeyttä toiselle osapuolelle. Hinnoittelussa voidaan käyttää kiinteää hinnoittelua tai joustavampaa hinnoittelumallia. Sopimuksen sisältöön liittyvä asia on myös maksuehdosta ja maksutavasta sopiminen. Itse tuotteen määrittelyyn liittyy kolme keskeistä asiaa: millaiset ominaisuudet tuotteella tulee olla luovutusajankohtana, millaiseen käyttöön tuotteen tulee soveltua ja millainen vastuu myyjällä on sopimuskohteen kestävyydestä. Vastuun hallinnassa takuuehdot ovat usein vaativa neuvottelukohde. On kuitenkin tärkeää huomata, että myyjällä on tietty vastuu sopimuskohteen käyttökelpoisuuden säilymisestä ilman sopimistakin. Takuuseen voidaan yhdistellä myös kaupallisia päämääriä. Asiantuntijapalveluissa vastuuta ei sen sijaan usein sidota

3 tietyn tuloksen saavuttamiseen vaan palvelua koskeva vaatimustaso jätetään täsmentämättä. Tiedonantovelvollisuus korostuu varsinkin asiantuntijapalveluissa joissa vallitsee epätasapaino osapuolten välillä. Tietojen antaminen on hyvä pystyä myös näyttämään toteen jälkeenpäin. Vastuun hallintaan liittyvät myös suorituksen laadun tarkistaminen sekä reklamaatioiden tekeminen. Reklamaatiotapauksessa hyvä sopimuskäytäntö edellyttää ennen kaikkea aktiivisuutta, jolloin kriittisenä seikkana on aika. Reklamaatio on myös syytä tehdä aina kirjallisesti toteen näyttämisen vuoksi. Sopimusrikkomuksen kohteeksi joutuneella on useita keinoja sopimuksen mukaisen oikeustilan tai hyvityksen saamiseksi. Luontoistäyttö on mahdollinen, mikäli se ei ole mahdotonta suorituksen luoteesta johtuen. Vahva ensisijaisuus käytettävänä oikeuskeinona sen sijaan on sopimusrikkomuksen oikaisulla tai korjauksella. Sopimuksen purkaminen on ankara oikeuskeino. Purkamisedellytyksistä sopimuksista on yleensä sen osapuolen intressissä, joka haluaa madaltaa purkamiskynnystä. Sopimussakko on velkojan kannalta käyttökelpoinen väline, koska se ei edellytä näyttöä aiheutuneesta vahingosta ja sen määrästä. Hinnanalennus tulee kysymykseen myös ilman lisäedellytyksiä kun suorituksessa on virhe eikä siihen sisälly sääntelytarvetta muuten kuin korjauksen ja hinnanalennuksen välisen suhteen osalta. Vastuunrajoitusehdoissa korvattavien vahinkojen sisältöä tai laajuutta koskeva rajoitusehdot lähtevät joko siitä, että tiettyjä vahinkolajeja ei korvata tai niistä on asetettu enimmäismäärä korvausvastuulle. Vastuunrajoitusehtoja käytettäessä on syytä ottaa huomioon ehtojen sitomattomuuden mahdollisuus. Vakuutuksia voidaan käyttää vakuutuskelpoisien riskien hallinnassa. Erityisenä sopimusoikeudellisena vastuuriskeinä voidaan pitää tuotevastuuta, kilpailuoikeudellisia vastuuriskejä ja ympäristöriskejä. Tuotevastuussa voi olla kyse yksittäisestä valmistusvirheestä, ohjevirheestä (tuoteinformaation puutteellisuus), suunnitteluvirheestä tai tuotteen säilytyksestä, kuljetuksesta tai muusta käsittelystä johtuvasta virheestä. Kilpailuoikeudellisessa vastuussa tyyppiesimerkki on määräävän markkina-aseman väärinkäyttö. Ympäristöriskinä voidaan pitää esimerkiksi tilannetta, jossa ympäristölle haitallinen toiminta ulottaa vaikutuksensa muihin kuin sopimuskumppaneihin jolloin sopimustekniset vastuunhallintakeinot eivät tule kysymykseen. Lisänäkökulmia sopimuksen voimassaolo, sopimushallinto, boilerplate ehdot ja riidanratkaisu Sopimuksen voimassaolo eli sopimuksen keston hallinta voidaan toteuttaa usealla eri tavalla. Sopimus voi esim. päättyä tiettynä määrähetkenä, se voidaan irtisanoa välittömästi tai sovitun irtisanomisajan jälkeen tai se voi raueta itsestään tietyn tapahtuman seurauksena. Perusvalinta kestosopimuksen suhteen on se, tehdäänkö määräaikainen tai toistaiseksi voimassaoleva sopimus joissa määräaikainen sopimus raukeaa automaattisesti määräaikana kun taas toistaiseksi voimassa oleva sopimus päätetään irtisanomisella. Sopimuksen päättymisen keskeisin oikeusvaikutus on se, että sopimuksen mukaiset päävelvoitteet lakkaavat. Sopimushallinnolla tarkoitetaan yrityksen sisäisiä prosesseja tehokkaan sopimustoiminnan eri ulottuvuuksien hallinnaksi, jolloin tarkastellaan sopimusten koko elinkaarta. Pitkäaikaisissa sopimuksissa keskeistä on osapuolten välinen vuorovaikutus ja keskinäinen ymmärrys. Sopimusasiakirjojen hallinta ja säilytys on myös oleellinen osa sopimushallintoa. Hyvään sopimushallintoon kuuluu niinikään henkilöstön riittävä koulutus ja ohjeistaminen sopimusten tekemisessä. Sopimukset edellyttävät täyttämisvaiheessa usein niiden seurantaa että erilaisten ilmoitusten tekemistä sopimuskumppaneille.

4 Boilerplate ehdot sääntelevät sopimusta teknisenä konstruktiona toisin kuin sopimuksen aineelliset ehdot, jotka ohjaavat sopimuksen kohteena olevan yhteistoiminnan sisältöä. Boilerplate ehdot ovat ominaisia nimenomaan anglo-amerikkalaiselle sopimustekniikalle. Boilerplate ehtoina voivat olla esim. erilaiset määritelmät sopimuksessa käytettävistä termeistä tai oikeuksista luopumista koskeva ehto (no waiwer). Sopimusriidoille altistavina seikkoina pidetään sopimuksen epäselvää tai monitulkintaista muotoilua, olosuhteiden muuttumista, tilanteita joita ei ole osattu ottaa huomioon sopimusta tehdessä sekä viivästysja laatuongelmia. Sovintoneuvottelut ovat eräs riidanratkaisukeino ja niitä voidaan käydä joko osapuolten kesken taikka ulkopuolisen välittäjän avustuksella. Erilaiset lautakunnat tarjoavat mahdollisuuden suositusluonteisten ratkaisujen saamiseen ilman tarvetta lakimiehen käyttämiseen ja tuomioistuinmenettelyä nopeammin. Keskeisimpiä sopimusriitoja käsitteleviä lautakuntia ovat kuluttajavalituslautakunta, vakuutuslautakunta ja arvopaperilautakunta. Lautakuntien tehtävät rajoittuvat usein kulutushyödykkeen tyypin tai yrityksen toimialan perusteella. Välimiesmenettely on laajalti käytetty riitojen ratkaisutapa elinkeinoelämän sopimuksissa. Välimiesmenettelyn etuina ovat mm. sen nopeus, joustavuus ja asiantuntevuus. Haittapuolina sen sijaan on se, että välimiesoikeudella on suppeammat todisteiden hankkimiskeinot kuin tuomioistuimella. Kansainvälisissä sopimuksissa on tärkeää sopia myös välimiesmenettelyn paikasta että sovellettavasta lainsäädännöstä. 2. Argumentaatiotavasta Kyseessä oleva teos oli luonteeltaan kuvaava yleisesitys sopimustekniikasta ja sopimuksen teosta yrityksissä. Siinä edettiin loogisesti sopimuksen teon mukaisessa aikajärjestyksessä. Kirjoittaja käsitteli jokaista aihetta helppolukuisesti ja niin, että hän kävi läpi oikeudellisia asioita, joita pitää huomioida kunkin pääkappaleen kohdalla. Hän toi esille sovellettavan lainsäädännön sekä asiasta kirjoitettua oikeuskirjallisuutta. Kirjoittaja käsitteli sopimuksentekoprosessin osia sopimuksentekijän näkökulmasta jolloin hän antoi suosituksia, mitkä asiat ovat tärkeitä huomioida missäkin sopimusprosessin vaiheessa. Tämä teki kirjasta käytännönläheisen eli sitä on helppo soveltaa suoraan vaikkapa myynti- tai ostotoiminnassa. Lähteiden osalta kirjoittaja käytti paljon sekä KKO:n ennakkopäätöksiä että oikeuskirjallisuutta. Ennakkopäätösten käsittely linkitti lakitekstin ja käytännön sopimustoiminnan välille, koska ennakkopäätösten avulla oli mahdollista ymmärtää lakitekstin tulkintaa tuomioistuimissa. Vaikea sanoa, kuinka paljon kirjoittajalla on kokemusta käytännön työstä kuten sopimusten teosta yrityksissä, mutta ainakin sellainen kuva tuli, että kirjoittaja oli hyvin perillä niihin liittyvistä ongelmista ja haasteista. Useissa kohdin kirjoittaja viittasi ikään kuin ulkopuolisena joihinkin vaikutuksiin tietylle ryhmälle (esim. etenkin pienyrittäjille on toisinaan aiheutunut ongelmia ) jonka perusteella saattoi päätellä, että kirjoittaja on tutkinut kyseistä aluetta ja hänellä on siitä faktatietoa. Kirja on mielestäni lainopillinen, koska pääajatus teoksella on kuitenkin esitellä sopimuksen tekemiseen soveltuvaa lainsäädäntöä, sen tulkintaa ja sen soveltuvuutta. Kirjoittaja käytti mielestäni paljon reaalisia argumentteja, koska hän nimenomaan tarkasteli eri toimien huomioimisen tai huomioimatta jättämisen vaikutuksia sopimussuhteelle esimerkiksi tietty toimi saattoi kirjoittajan mukaan olla juridisesti kannatettava ostajalle mutta samalla hän kommentoi, että myyjä siihen tuskin suostuu taikka, että tietty toimi X kannattaa suorittaa koska se suojaa etua Y sopimuksenteossa.

5 Kirjoittajan lainopillinen ote oli mielestäni pitkälti lakisidonnainen: hän lähti tarkastelussa liikkeelle lainsäädännöstä ja sen tulkinnasta. Tämän perusteella hän tuli päätelmiin siitä, miten tuon lainsäädännön vaikutuksesta tulisi sopimustoiminnassa toimia ja mikä olisi esim. ostajan/myyjän kannalta hyödyllinen lähestymistapa. En havainnut kirjoituksessa niinkään kritiikkiä muita kohtaan vaan teksti perustui niihin johtopäätelmiin, joihin kirjoittaja oli itse päätynyt omalla tutkimuksellaan. 3. Kielellisistä ja kirjoitusteknisistä ratkaisuista Kirjoittajan käyttämä kieli oli helppo lukuista. Tähän vaikutti se, että lauserakenteet olivat yksinkertaisia eivätkä lauseet olleet liian pitkiä. Lisäksi kappalejako oli hyvä, samoin otsikointi vastasi hyvin sitä, mistä kirjoitettiin. Luettuani kirjan kokonaisuudessaan, siitä oli suhteellisen helppo muodostaa kokonaiskuva. Tekstiä kerratessa ei tarvinnut hyppiä paljoa paikasta toiseen vaan asiat oli esitetty loogisessa järjestyksessä. Kirjoittaja käytti paljon alaviitteitä. Osaksi niissä tarkennettiin kirjoitettua päätekstiä, osin taas niillä viitattiin lähteisiin kuten ennakkoratkaisuihin. Mielestäni kirjoittajan ratkaisu alaviitteiden suhteen oli hyvä, koska varsinaisessa tekstistä ilmeni itse pääasia ja mikäli lukija halusi syventää tietoa jostakin kohdin, alaviitteestä sai hyvin lisätietoa. Kirjoittajalla oli myös sellainen tapa, että jokaisen pääluvun alussa mainittiin kyseiseen päälukuun liittyvää kirjallisuutta. Tämä oli erinomainen idea, koska se antaa ainakin opiskelijoille hyvät eväät tutkielmavaiheessa kirjalistan suhteen. Lähteitten käyttö alaviitteissä toteutettiin niin, että alaviitteessä mainittiin teos ja itse lähdeluettelo oli teoksen alussa. Tämä järjestely toimi aivan hyvin vaikka yleisemmin olen kohdannut järjestelmän, jossa alaviitenumerolla itsessään löytää tarkemmat tiedot alaviitteessä olevasta teoksesta nyt teos piti hakea lähdeluettelosta kirjan kirjoittajan nimellä. Oikeustapausaineisto oli iso ja laaja ja se löytyi kirjan lopusta yhtenäisenä luettelona. Kirjassa käytettiin sisennyksiä ja fonttikokojen muutoksia vaihtelevissa paikoissa. Yksittäiset luettelot oli sisennetty mikä erotti ne hyvin varsinaisesta tekstistä. Monesti sisennyksillä ja pienemmällä fonttikoolla syvennettiin jonkin asian käsittelyä. Kokonaisuudessaan teos oli erittäin mielenkiintoinen ja siinä esitetty informaatio on helposti sovellettavissa käytännön sopimusneuvotteluihin tai sopimustenhallintaan. Teoksen antamat ohjeet ja vinkit olivat myös hyvin käytännönläheisiä.