ASUMINEN JA ELÄMÄNTAPA UUDELLA PIENTALOALUEELLA. Kyselytutkimus Kuopion Saaristokaupungista v. 2007

Transkriptio

1 ASUMINEN JA ELÄMÄNTAPA UUDELLA PIENTALOALUEELLA Kyselytutkimus Kuopion Saaristokaupungista v Sonja Toivanen Pro gradu -tutkielma Sosiaalipolitiikka Kuopion yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsykologian laitos Toukokuu 2008

2 KIITOKSET Erityisellä lämmöllä haluan kiittää ohjaajiani yliassistentti Veli-Matti Poutasta sekä tutkimusprofessori Anneli Junttoa. Heidän asiantuntevan tukensa johdosta pystyin saattamaan tutkimukseni kunnialla loppuun saakka. Osoitan kiitokseni myös Kuopion kaupungin asuntotoimelle ja asuntotoimenjohtaja Hannu Harjunheimolle, jotka antoivat kipinän tutkimuksen aloittamiselle ja osaltaan mahdollistivat tutkimuksen teon. Lämpimät kiitokset myös suunnittelija Katri Hiltuselle tutkimukseeni liittyvästä avusta. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin kyselyyn vastanneille Saaristokaupungin asukkaille, jotka tekivät tutkimukseni mahdolliseksi. Lisäksi rakkaat kiitokset perheelleni, avomiehelleni Samille ja pojalleni Sebastianille, kärsivällisyydestä tämän pitkän tutkimusprosessin aikana. Yhteisestä vapaa-ajastamme sain voimia myös tutkimukseni tekemiseen. Aurinkoisena toukokuun päivänä 2008 Sonja Toivanen

3 KUOPION YLIOPISTO, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsykologian laitos, sosiaalipolitiikka TOIVANEN, SONJA: Asuminen ja elämäntapa uudella pientaloalueella. Kyselytutkimus Kuopion Saaristokaupungista v Pro gradu -tutkielma 87 sivua, 1 liite (10 sivua) Tutkielman ohjaajat: Tutkimusprofessori Anneli Juntto, Yliassistentti Veli-Matti Poutanen Toukokuu 2008 Avainsanat: asuminen, asuinympäristö, pientaloalueet, asukkaat, elämäntapa Suomalainen elämäntapa ja asuminen ovat kokeneet suuria muutoksia 1900-luvun puolivälistä 2000-luvulle tultaessa. Elämäntavat ja asumisvalinnat ovat moninaistuneet ja erilaistuneet. Asumisessa on siirrytty tarpeentyydytyksestä yksilölliseen kuluttamiseen. Nykyajan asumista määrittävät asukkaiden erilaiset elämäntavat, elinvaiheet ja tulot ja varallisuus, joiden mukaan asumisen voidaan nähdä erilaistuvan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella asumista ja elämäntapaa uudella, luonnonläheisellä ja kaupunkimaisella pientaloalueella. Uudet pientaloalueet tarjoavat kiinnostavan esimerkin suomalaisten asumismallien ja asuinalueiden erilaistumisesta. Kyse on yhtä vastarakennettua pientaloaluetta koskevasta tutkimuksesta, mutta tutkimuksen kautta voidaan kuvata yleisemminkin elämää ja asumista uusilla, kaupunkimaisilla pientaloalueilla. Tutkimuskohteeksi valittiin Kuopion Saaristokaupungin pientaloalue, joka edustaa uutta, luonnonläheistä ja kaupunkimaista pientaloasumista. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia ovat Saaristokaupungin asukkaat ja heidän asumisensa. Tutkimuksessa tarkastellaan Saaristokaupunkiin muuton syitä, asumistyytyväisyyttä ja -viihtyvyyttä, asuinalueen naapuruussuhteita ja asukasosallistumista sekä asukkaiden juurtumista asuinalueelleen. Asukkaiden elämäntavan tarkastelulla pyritään selvittämään, mitkä elämäntavan ulottuvuudet painottuvat asukkaiden keskuudessa, eli millaisen elämäntavan omaavat ihmiset ovat valinneet Saaristokaupungin asuinalueekseen. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena Saaristokaupungin omakoti- ja rivitaloasukkaille. Tutkimuksen aineisto kerättiin postikyselynä kevään 2007 aikana. Kysely lähetettiin 890 kotitalouteen, joista kyselyyn vastasi 68 %. Kyseessä on kokonaistutkimus. Tutkimus on luonteeltaan kuvailevaa. Analyysivaiheessa aineistoa käsitellään tilastollisten menetelmien avulla. Aineistoa kuvataan pääasiassa käyttäen prosenttiosuusesitystä. Lisäksi käytetään faktorianalyysia liittyen asukkaiden elämäntavan tarkasteluun. Tutkimustulosten perusteella Saaristokaupungin asukkaat ovat pääosin työssäkäyviä, hyvätuloisia, nuoria ja nuorehkoja kahden vanhemman lapsiperheitä. Saaristokaupunkiin muuttoon vaikuttivat erityisesti alueen rauhallisuus, viihtyisyys ja luonnonläheisyys sekä hyvät ulkoiluja liikuntamahdollisuudet. Nämä olivat myös asuinalueen ominaisuuksia, joihin oltiin kaikkein tyytyväisimpiä. Tyytymättömyyttä aiheutti asuinalueen etäisyys palveluista. Asukkaat kokivat Saaristokaupungin viihtyisäksi asuinalueeksi, jossa asuminen sopii heidän elämäntapaansa. Asukkaiden elämäntavassa painottui vahvimmin koti- ja perhekeskeisyys ja asukkaat arvostivat vakaata ja turvallista elämää. Uuden, luonnonläheisen ja kaupunkimaisen pientaloasumisen Saaristokaupungissa voidaan katsoa vastaavan hyvätuloisten lapsiperheiden asumistoiveisiin ja -tarpeisiin.

4 SISÄLLYS 1 TUTKIMUKSEN TAUSTAA JA TUTKIMUKSEN TARKOITUS Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset ASUMINEN JA ELÄMÄNTAPA Asumisen muutos ja haasteet Erilaistuva ja yksilöllistyvä asuminen Asukkaiden elämäntavan tutkiminen Elämäntavan muutos ja sen vaikutus asumiseen Pientaloasuminen Omakotitaloasuminen Elämän yksityistyminen ja omakotitalotoiveet Rivitaloasuminen Tiivis ja matala rakentaminen kaupunkimainen pientaloasuminen Millainen on hyvä asuinalue? Asukaslähtöisyys suunnittelun lähtökohdaksi TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Saaristokaupunki tutkimuskohteena Tutkimusaineiston keruu Analyysimenetelmät TUTKIMUSTULOKSET Vastaajien taustatiedot Asunnon valintaan vaikuttaneet tekijät Tyytyväisyys asuntoon ja asuinalueeseen Tyytyväisyys asuntoon Tyytyväisyys asuinalueeseen Tyytyväisyys palvelujen saavutettavuuteen Naapuruussuhteet ja asukasosallistuminen Asuinalueen naapuruussuhteet Asukasosallistuminen... 60

5 4.5 Asuinalueelle juurtuminen Asukkaiden elämäntapa YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET Yhteenveto tuloksista Johtopäätökset LÄHDE- JA KIRJALLISUUSLUETTELO LIITE LIITE 1: Kyselylomake... 95

6 5 1 TUTKIMUKSEN TAUSTAA JA TUTKIMUKSEN TARKOITUS 1.1 Tutkimuksen taustaa Suomalainen elämäntapa ja asuminen ovat kokeneet suuria muutoksia 1900-luvun puolivälistä 2000-luvulle tultaessa. Suomalainen yhteiskunta, ihmisten arkielämä, suomalainen elämäntapa ja siihen liittyen asuminen ovat muuttuneet nopeasti sotien jälkeen. Suomi on lyhyessä ajassa siirtynyt maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta elintasoltaan korkeaan jälkiteolliseen yhteiskuntaan. Vielä viime vuosisadan puolivälissä elämäntavoiltaan ja asumiseltaan yhteneväiset suomalaiset elivät maatalousyhteiskunnassa. Asumista määrittivät useiden sukupolvien yhteisasuminen, alhainen asumistaso ja ahtaat asuinolot. Aineellinen niukkuus oli ihmisten elämän arkipäivää. Asumisen voi nähdä olleen vain yksi ihmisen perustarpeita täyttävä hyödyke. Suomen teollistumisen myötä suomalaisten elämäntapa ja asuinympäristö kokivat valtavan muutoksen. Teollistumisen aiheuttaman suuren muuton myötä suuri osa suomalaisista muutti maaseudulta kaupunkien betonilähiöihin. Suomalaisten elämäntapa muuttui maaseutumaisesta kaupunkimaiseksi. Kaupungistumisen myötä asumistaso ja asumisväljyys paranivat. Työn muuttuminen palkkatyöksi kasvatti suomalaisten tuloja ja varallisuutta, mikä vähitellen synnytti myös kuluttamisen ilmiön. Kuluttaminen levisi myös asumisen osa-alueelle, kun keskiluokkaiset suomalaiset alkoivat käyttää kasvavia tulojaan kotiensa sisustamiseen. Kaupungistumisen myötä alkoi myös suomalaisten elämäntapojen moninaistuminen. (Esim. Kortteinen 1982.) Nykyajan Suomessa voidaan havaita kasvavaa elämäntapojen moninaistumista ja erilaistumista, mikä vaikuttaa myös asumiseen liittyvien toiveiden ja tarpeiden moninaistumiseen ja erilaistumiseen. Asukkaan elämäntapa vaikuttaa hänen asumistoiveisiinsa ja -tarpeisiinsa ja tehtyihin asumisvalintoihin. Elämäntavan lisäksi nykyajan suomalaisten asumisvalintoihin vaikuttavat eri elinvaiheet, eli ikä ja perhetyyppi, sekä tulot ja varallisuus. Suomen talouskasvu ja korkea elintaso sekä kansalaisten kasvavat tulot ja varallisuus vaikuttavat myös asumiseen liittyviin valintoihin. Taloudellisen hyvinvoinnin kasvaessa ihmisten omien valintojen

7 6 merkitys asumista ohjaavana tekijänä on korostunut. Asumisessa on siirrytty tarpeentyydytyksestä kuluttamiseen. Suomi on pitkään ollut hyvin yhtenäisten arvojen ja suhteellisen pienten sosioekonomisten erojen yhteiskunta. Nyt odotettavissa on erilaistuva kehitys; erot kasvavat niin elämäntavoissa kuin tuloissa ja varallisuudessakin. Tulevaisuudessa on nähtävissä asuntokuntien erilaistuminen, mikä ilmenee iän ja elämäntapojen mukaisten asumistapojen ja -mallien heterogeenisuuden kasvuna. Suomalaisten asumisen voi nähdä erilaistuvan niin elämäntavan ja elinvaiheen kuin tulojen ja varallisuudenkin mukaan. (Juntto 2007, 6, 7.) 2000-luvun asumistoiveissa ja -valinnoissa korostuvat yksilöllisyyden merkitys ja yksilölliset valinnanmahdollisuudet. Asukkaiden erilaiset elämäntavat ja niihin liittyvät yksilölliset arvostukset, mieltymykset, toiveet ja tarpeet ohjaavat asumisen valintoja. Lisäksi kuluttamisen merkityksen kasvu vaikuttaa myös asumiseen liittyvien ratkaisujen yksilöllistymiseen. Nykyajan asumisessa tärkeää on koettu valinnan mahdollisuus ja oman tilanteen hallinta, vaikka valinnat olisivatkin ajassa hyvin samanlaisia. (Juntto 2007, 7.) Asumisen taso eriytyy entistä selvemmin myös elinvaiheen mukaan. Asukkaan elinvaihe, eli ikä ja perhetyyppi, vaikuttaa kotitalouden asumistarpeisiin ja -valintoihin. Eri asukasryhmillä, kuten nuorilla, lapsiperheillä, lapsettomilla pareilla tai ikääntyneillä, on kaikilla erilaisia tarpeita asumisensa suhteen ja nämä tarpeet vaikuttavat tehtyihin asumisvalintoihin. Lisäksi kotitalouden käytettävissä olevat taloudelliset resurssit vaikuttavat asumista koskeviin ratkaisuihin; ne tuovat realistisuutta asumisvalintoihin ja ratkaisevat pitkälti ihmisten mahdollisuudet toteuttaa asumistoiveitaan. Valinnanmahdollisuudet ovat hyvin erilaiset, sillä ne ovat seurausta kotitalouksien käytettävissä olevista resursseista. (Juntto 2007, 10, 41.) Nykyajan asuinympäristöihin liittyvä yhteiskuntatieteellinen tutkimus lähenee väistämättä kulttuuri- ja elämäntapatutkimusta. Asumisen kokonaisympäristö koostuu paitsi fyysisistä ja tilallisista elementeistä, kuten asunnoista, rakennuksista ja lähiympäristöstä, myös asukkaiden elämäntavoista ja asumiseen liitetyistä kulttuurisista piirteistä. Ihmisen ja fyysisen ympäristön välistä suhdetta tarkasteltaessa täytyy ottaa huomioon, että yksilöt ja yhteisöt jäsentävät ympäristöään elämäntapojensa ja elämänvaiheidensa pohjalta eri tavoin. Erilaiset elämäntavat ja -tyylit ja niiden yhteys asumiseen ovat olennaisia asumista määrittävinä tekijöinä. Asukasrakenteella ja asukkaiden elämäntavoilla on suuri vaikutus syntyviin asumiskäytäntöihin. (Manninen & Hirvonen 2004, 10, 12, 14.)

8 7 1.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella asumista ja elämäntapaa uudella, luonnonläheisellä ja kaupunkimaisella pientaloalueella. Uudet pientaloalueet tarjoavat kiinnostavan esimerkin suomalaisten asumismallien ja asuinalueiden erilaistumisesta. Tämän tutkimuksen kohdalla on kyse yhtä vastarakennettua pientaloaluetta koskevasta tutkimuksesta, mutta sen voidaan katsoa kuvaavan yleisemminkin elämää ja asumista uusilla, kaupunkimaisilla pientaloalueilla. Tutkimuskohteeksi valittiin Kuopion Saaristokaupungin pientaloalue, joka edustaa uutta, luonnonläheistä ja kaupunkimaista pientaloasumista. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia ovat Saaristokaupungin asukkaat ja millaista on heidän asumisensa. Tutkimuksessa käsitellään Saaristokaupunkiin muuton syitä, asumistyytyväisyyttä ja -viihtyvyyttä, asuinalueen naapuruussuhteita ja asukasosallistumista sekä asukkaiden juurtumista asuinalueelleen. Asukkaiden elämäntavan tarkastelulla pyritään selvittämään, mitkä elämäntavan ulottuvuudet painottuvat asukkaiden keskuudessa, eli millaisen elämäntavan omaavat ihmiset ovat valinneet Saaristokaupungin asuinalueekseen. Asukkaiden ominaisuuksien ja elämäntavan tarkastelun kautta voidaan kuvata, millaiset ihmiset hakeutuvat asumaan uudelle pientaloalueelle. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena Kuopion Saaristokaupungin Rautaniemen, Savolanniemen ja Jynkänvuoren asuinalueiden omakoti- ja rivitaloasukkaille. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin postikyselynä kevään 2007 aikana. Kysely lähetettiin yhteensä 890 kotitalouteen, joista kyselyyn vastasi 68 % (n= 601). Tutkimus on toteutettu Kuopion kaupungin asuntotoimen toimeksiannosta. Tutkimus tarjoaa Kuopion kaupungille tietoa siitä, millaisia ovat uuden pientaloalueen asukkaat ja heidän näkemyksensä, kokemuksensa ja toiveensa koskien heidän omaa asuinympäristöään. Tutkimuksella saadaan tietoa asukkaille tärkeistä asioista kuten myös asuinalueen epäkohdista. Tutkimuksen perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä asuinalueen vahvuuksista, puutteista ja tulevaisuuden kehittämistarpeista. Asukaspalautetta voidaan hyödyntää Saaristokaupungin asuinalueen kehittämisessä tulevaisuudessa. Lisäksi tutkimustuloksia voidaan käyttää hyödyksi uusia asuinalueita suunniteltaessa.

9 8 Tutkimuksen viitekehyksessä keskitytään kuvaamaan yleisellä tasolla suomalaista asumista ja elämäntapaa. Tarkoituksena on tarkastella asumisen ja elämäntavan yhteyttä sekä asumisen ja elämäntavan muutosta 1900-luvun puolivälistä 2000-luvulle tultaessa. Viitekehyksessä käsitellään sitä, miten suomalaisen elämäntavan muuttuminen ja elämäntapojen moninaistuminen ja erilaistuminen ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat suomalaisten asumiseen ja asukkaiden toiveisiin, tarpeisiin ja toteutettuihin asumisvalintoihin. Viitekehyksessä pyritään kuvaamaan nykyajan asukkaiden toiveita, tarpeita ja asumiseen liittyviä arvostuksia. Lisäksi pyritään kuvaamaan sitä, miten asukkaiden toiveisiin ja tarpeisiin tulisi pyrkiä ja pyritään asuntosuunnittelussa ja asuinrakentamisessa vastaamaan. Tutkimuksen pääaineiston, kyselyaineiston, avulla pyritään vastaamaan asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Asumista ja elämäntapaa uudella, kaupunkimaisella pientaloalueella, eli tässä tapauksessa Kuopion Saaristokaupungissa, on tarkoitus tarkastella seuraavien tutkimuskysymysten kautta: 1) Millaisia Saaristokaupungin asukkaat ovat? 2) Millaisia ovat Saaristokaupunkiin muuton syyt ja asumistyytyväisyys? 3) Millaisia ovat asuinalueen naapuruussuhteet ja asukasosallistuminen sekä asukkaiden juurtuminen asuinalueelleen?

10 9 2 ASUMINEN JA ELÄMÄNTAPA 2.1 Asumisen muutos ja haasteet Kun Suomesta ryhdyttiin toisen maailmansodan jälkeen rakentamaan modernia hyvinvointivaltiota, asumisen haasteet olivat selvästi hahmotettavissa. Sodan jälkeisen asuntopolitiikan tavoitteena oli lähes 30 vuoden ajan nostaa asumistasoa, asuttaa ja rakentaa. Asuntorakentamisen kiivas vauhti loppui 1970-luvun puolenvälin jälkeen sisäisen muuttoliikkeen vähenemisen, kaupunkien kasvun hiipumisen, öljykriisin ja taloudellisen laman seurauksena. Asuntorakentamisen voi nähdä hiipuneen myös hyvinvointivaltiokehityksen ja elintason nousun seurauksena. Puutteellinen ja ahdas asuminen oli 30 vuodessa taltutettu. Asumisesta puhuminen ja asuntopolitiikka poistuivat ajankohtaisesta politiikasta 1970-luvun puolenvälin jälkeen. (Ilmonen 2005, 49, 50.) Viime aikoina asumisesta puhuminen ja asuntorakentaminen ovat taas lisääntyneet. Ketkä ovat nyt asumisen kohderyhmät ja mitä nykyajan asukkaat haluavat? Enää ei ole kysymys asumisen ahtauden torjumisesta eikä asunnon varustetason lisäämisestä luvun Suomessa asuminen ei ole enää vain välttämättömyys, vaan tarpeentyydytyksestä on siirrytty kuluttamiseen myös asumisen osa-alueella. (Ilmonen 2005, 50.) 1970-luvulta 2000-luvulle tultaessa suomalaisten asumisvarallisuus on kasvanut. Puutteellisen asumisen ongelmat eivät enää ole ajankohtaisia, vaan 2000-luvun ongelmat ja haasteet koskevat mm. yksilöllisiä asumisen valintoja, käyttäjälähtöisyyttä, asumisen laatukysymyksiä, asumisen ja ympäristön suhdetta, asumisen ja kaupunkisuunnittelun tiiviimpää yhteyttä ja asumisen rahoitusratkaisuja. (Ilmonen ym. 2005, 5.) Kun modernismin aikana rakennettiin asumisuraa, jossa kerättiin pääsääntöisesti asuntoneliömetrejä, on jälkiteollisessa yhteiskunnassa kysymys monimutkaisemmista asumisen valinnoista. On ennemminkin kysymys elämänlaatuasujista, jolloin asumisen valintoihin vaikuttavat myös ympäristö ja yksilölliset mahdollisuudet toteuttaa omaa osaamista ja persoonallisuutta on kysymys asumisen tekemisestä itsensä näköiseksi. Asumisen on vastattava haluttua elämäntapaa. (Ilmonen 2005, 55.)

11 10 Kodin, perheen ja asumisen merkitys ihmisten hyvinvoinnille kasvaa jatkuvasti. Asuminen on yhä tärkeämpi ja palkitsevampi elämänalue. Työn merkitys suomalaisille on vähentynyt, ja tilalle on noussut perheen, asumisen ja vapaa-ajan lisääntynyt arvostaminen. Kiireisen ja stressaavan työelämän vastapainoksi halutaan rentouttavaa ja elvyttävää asumista ja vapaaajanviettomuotoja. Moni suomalainen ei enää asu käydäkseen töissä vaan käy töissä voidakseen rahoittaa asumistaan ja monipuolista vapaa-aikaansa. (Strandell 2005; Juntto 2007, 6, 9.) Suomen kohonnut elintaso ja suomalaisten kasvaneet palkkatulot ja lisääntynyt varallisuus ovat tuoneet kuluttamisen ilmiön myös asumisen osa-alueelle. Asukkaat kuluttajina vaativat yhä parempaa asumistasoa, suurempia asuntoja ja väljyyttä niin asunnossa kuin asuinympäristössäkin. Asukkaat vaativat myös yhä enemmän valinnanvapautta ja valinnanmahdollisuuksia asumisen suhteen. (Juntto 2007, 7.) Nykyajan suomalaisten asumisvalintoihin vaikuttavat tarpeiden lisäksi arvot, asenteet ja mielihalut, jotka ovat yhteydessä ihmisen elämäntapaan ja sitä kautta asumista koskeviin valintoihin. Asukkaan elämäntavan ja elämäntilanteen mukaisesti vaihtelevat yksilölliset toiveet ja tarpeet ohjaavat asumisen valintoja luvun asumisessa korostuvat yksilölliset valinnanmahdollisuudet. (Juntto 2007; Wiik 2005, 9, 13.) Nykyisin asukkaiden toiveisiin, -tarpeisiin ja tehtyihin asumisvalintoihin vaikuttavat elämäntavan lisäksi eri elinvaiheet. Vielä 1900-luvun puolivälissä suomalaiset kotitaloudet olivat pääosin hyvin samanlaisia: suuria lapsiperheitä, joiden kanssa samassa taloudessa asuivat niin nuoret, vanhemmat kuin isovanhemmatkin. Kaupungistumisen myötä suomalaiset perheet ovat erilaistuneet ja tätä kautta myös asuminen erilaistuu. Nykyisin asukkaan elinvaihe, eli ikä ja kotitalouden perhetyyppi, vaikuttaa asumistoiveisiin ja -tarpeisiin, jotka ohjaavat asumisvalintoja. (Esim. Juntto 2007; Karisto & Takala 1990, 127; Wiik 2005.) Suomalaisessa väestössä tapahtuvat muutokset synnyttävät asumisen vaihtoehtojen lisäämisen tarpeen. Kotitalouksien koko on pienentynyt: yhden ja kahden hengen talouksien osuus on huomattavasti yli puolet suomalaisista kotitalouksista. Yksinasuvien nuorten ja yksinasuvien ikääntyneiden määrä kasvaa jatkuvasti: nuoret muuttavat yhä aiemmin kotoa, lisäksi suomalaiset elävät yhä vanhemmiksi ja ikääntyneet asuvat pääosin kotona. Lapsiperheiden muuttuvat asumistarpeet näkyvät mm. uusioperheiden ja yksinhuoltajaperheiden määrän kasvussa. Nämä yhteiskunnalliset muutokset tuovat lisää erilaisuutta asumistarpeisiin. Väestössä tapah-

12 11 tuviin muutoksiin pitäisi pystyä vastaamaan asumista ja asuinympäristöä kehittämällä. (Esim. Juntto 2007, 109; Wiik 2005, 6.) Vaikka nykyajan asumisessa korostuvat yksilölliset, asukkaiden elämäntavan ja elinvaiheen mukaiset valinnat, kotitalouden tulot ja varallisuus kuitenkin ratkaisevat viime kädessä kotitalouden todelliset mahdollisuudet toteuttaa asumistoiveitaan. Kasvaneet tuloerot ja työttömyys luovat eriarvoisuutta asukkaiden valinnanmahdollisuuksiin. Lisäksi kasvaneesta asumisväljyydestä huolimatta etenkin lapsiperheet asuvat yhä ahtaasti. (Esim. Juntto 2007.) Kotitalouksien taloudellisten resurssien aiheuttamat erilaiset valinnanmahdollisuudet ovat yksi nykyajan asumisen haasteista luvun asumisen kuva on monipuolisempi: nykyajan asumistarpeet ja mahdollisuudet erottautuvat yhä enemmän niin yksilöllisten mieltymysten kuin elinvaiheen, perhetyypin ja taloudellisten resurssienkin mukaan. Väestö- ja perherakenne eriytyvät yhä enemmän, ja asunnontarvitsijayksiköt ovat erilaisempia. Ympäristöministeriön julkaisemat Asukasbarometrit osoittavat selkeästi, että eri väestöryhmillä on erilaisia tarpeita asumisen ja asuinympäristön suhteen riippuen iästä, perhetyypistä, sosio-ekonomisesta asemasta ja elämäntilanteesta. Eri väestöryhmillä on myös erilaiset mahdollisuudet tyydyttää asumistarpeitaan. Viimeaikaisessa asuntopoliittisessa keskustelussa onkin puhuttu paljon asumisen vaihtoehtojen lisäämisestä. (Juntto 2007, 7, 79; Wiik 2005, 5.) Jotta asuinrakentamisessa pystytään vastaamaan asukkaiden muuttuneisiin ja yhä muuttuviin tarpeisiin, asukkaan näkökulmasta tarvitaan jatkossa enemmän ja parempaa tietoa. Asumisen tutkimuksessa on perinteisesti tutkittu asumisen rakenteita ja -politiikkaa, ei asujien tavoitteita tai toiveita, joihin nyt tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. (Ilmonen 2005, 55.) Tulevaisuudessa tulisikin kenties puhua asumistutkimuksesta eikä asuntopoliittisesta tai edes asumispolitiikan tutkimuksesta. Tällä voisi pyrkiä irrottamaan asumista koskevan tutkimuksen tuotantopoliittisesta näkökulmasta ja siirtämään sitä lähemmäksi käyttäjänäkökulmaa. Asumistutkimuksen käsitteen käyttämisellä voitaisiin kiinnittää huomiota siihen, että asumisen tutkimus on muutakin kuin politiikkaa ja rakenteita. Asuminen on kompleksinen ja monitahoinen alue. (Ilmonen ym. 2005, 6.)

13 Erilaistuva ja yksilöllistyvä asuminen Arvaamattomien ja vaikeasti ennustettavien taloudellisten kehityssuuntien ohella asumisen kehitystä on aina vahvasti hallinnut demografia ja ihmisten elämäntapojen muuttuminen (Juntto 2007, 7). Asumisen sektorilla nykyajan suurimpana muutosagenttina ovatkin väestö ja elämäntavat. Tulevaisuudessa asukkaiden elämäntavat ja -tyylit tulevat määrittelemään myös asumisen yksilölliset tarpeet. Asumisessa tulee korostumaan yksilöllisten arvojen ja asenteiden merkitys. Kuluttajien preferenssit tulevat näin ollen myös olemaan asuntosuunnittelun lähtökohtana ja vaikuttamaan asuinrakentamiseen nykyistä selkeämmin. (Asumisen kehitysnäkymät , ) Elämäntapojen ja elämäntyylien erilaistuminen ja rinnakkaisuus on tuonut mukanaan aikaisempaa monipuolisempia ja vaikeammin ennustettavia asumistoiveita ja vaatimuksia. Tulevaisuuden asumistoiveissa ja -valinnoissa asukkaiden yksilöllisten ratkaisujen ja valinnanvapauden merkitys korostuvat, mikä synnyttää tarpeen monipuolistaa asumisen vaihtoehtoja ja asuntotarjontaa. Tarpeiden ja arvojen voidaan katsoa ilmentyvän elinympäristössä yksilöllisten valintojen ja elämäntyylien myötä. Asuinalueiden voidaan näin ajatella löytävän oman profiilinsa ja erityisyytensä eri elämäntyylien ja -tapojen ja yhteisten arvojen ja tarpeiden pohjalta. (Tiuri 1998; Wiik 2005, 9, 13.) Asumisen voidaan siis nähdä erilaistuvan yhä enemmän asukkaan elämäntavan mukaan (Juntto 2007, 7). Nykyajan asuminen erilaistuu myös asukkaiden elinvaiheiden, eli iän ja perhetyypin, mukaan. Suomalaiset perheet ovat erilaistuneet ja tätä kautta myös asuminen on erilaistunut kotitaloustyypin mukaan. Nykyisin asukkaan elinvaihe vaikuttaa kotitalouden asumistoiveisiin ja - tarpeisiin. Eri elinvaiheessa olevilla väestöryhmillä, kuten nuorilla, lapsiperheillä (perinteisillä ydinperheillä, uusioperheillä ja yksinhuoltajaperheillä), yksinasuvilla, lapsettomilla pareilla ja ikääntyneillä, on asumisensa suhteen erilaisia toiveita ja tarpeita, jotka vaikuttavat tehtyihin valintoihin. Kaikilla näillä ryhmillä on myös erilaiset mahdollisuudet toteuttaa asumistoiveitaan ja -tarpeitaan. Tämä asuntokuntien erilaistuminen synnyttää tarpeen erilaisille asumisen ratkaisuille. (Juntto 2007, 87.) Nykyajan asumiseen vahvasti vaikuttavia tekijöitä ovat myös asukkaan tulot ja varallisuus. Asumistavoitteiden ja toiveiden realistisuus ja toteuttamismahdollisuudet liittyvät kotitalouk-

14 13 sien taloudellisiin mahdollisuuksiin. Varallisuus ja tulot ovat ratkaisevia tekijöitä kotitalouden saavuttamalle asumistasolle ja asumismuodon, eli asunnon hallintamuodon ja talotyypin, valinnalle. Asumiseen liittyvät valinnanmahdollisuudet ovat lopulta hyvin erilaiset, ne ovat seurausta kotitalouksien käytettävissä olevista resursseista. (Juntto 2007, 3, 7.) Näin ollen asuminen erilaistuu myös tulojen ja varallisuuden mukaan. Erilaistuva ja yksilöllistyvä asuminen synnyttää uudenlaisen asuntosuunnittelun tarpeen. Asuntoja on rakennettu Suomessa viime vuosikymmenten aikana pääsääntöisesti eräänlaiselle tilastoasukkaalle. Asuinalueiden ja asuntojen rakentaminen on ollut vahvasti grynderipohjaista, jolloin asukkaat ovat olleet asuntojen suunnittelun tuntemattomia objekteja sen sijaan, että olisivat subjekteina itse voineet vaikuttaa asuinalueiden toteutukseen. Asunnot on pyritty suunnittelemaan sellaisiksi, että ne sopivat mahdollisimman monille. Asukkaita on asuntosuunnittelussa tarkasteltu erilaisten demografisten ryhmien jäseninä, esimerkiksi lapsiperheinä tai vanhuksina. Tarkastelutapa on peittänyt näkyvistä näiden ryhmien sisällä vaikuttavat erilaiset arvot, mitkä nyt pitäisikin nostaa esiin asunto- ja asuinaluesuunnittelussa. (Syrjänen 1993, 11; Tiuri 1998.) Koska nykyajan asumisvalintoihin keskeisesti vaikuttavat yksilölliset elämäntavat ja asukkaiden erilaiset arvot ja mieltymykset, on nämä yksilölliset tarpeet otettava huomioon asunto- ja asuinaluesuunnittelussa ja -rakentamisessa. Tulevaisuuden asuinrakentamisessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota eri väestöryhmien toiveisiin ja tarpeisiin ja siihen, että vielä näiden ryhmien sisälläkin vaikuttavat erilaiset arvot, jotka ovat yhteydessä asumisen valintoihin. Asuntosuunnittelussa on näin ollen käytettävä laaja-alaista katsantokantaa ja pyrittävä monipuolistamaan asuntotarjontaa asukkaiden yksilöllisiä tarpeita vastaavasti. Tässä apuna voidaan käyttää asukasnäkökulman liittämistä osaksi suunnittelua.

15 Asukkaiden elämäntavan tutkiminen Koska asukkaan elämäntavallinen orientoituminen vaikuttaa suuresti nykyajan asumiseen, asumista koskevassa tutkimuksessa voidaan käyttää hyödyksi asukkaiden elämäntavan tarkastelua. Tässä luvussa pyritään aluksi avaamaan elämäntavan käsitettä, jonka jälkeen pyritään kuvaamaan sitä, miten asukkaiden elämäntavan tutkimista voidaan hyödyntää asumisen tutkimuksessa, ja miten sitä on hyödynnetty tässä tutkimuksessa. Elämäntapa on käsite, jonka avulla voidaan kuvata sitä, miten ihmiset elävät. Elämäntavan voidaan sanoa muodostuvan yksilöiden, perheiden, sosiaalisten ryhmien, luokkien tai koko yhteiskunnan jäsenten kasvu- ja elinolosuhteiden, elämänvaiheen, elämäntoimintojen, keskinäisen vuorovaikutuksen ja tietoisuuden (arvojen, normien, elämää koskevien arviointien) muodostamasta järjestäytyneestä kokonaisuudesta. Elämäntapa on yhteydessä mm. elämäntyyliin, elämisen laatuun, hyvinvointiin, ajankäyttöön ja kulutukseen, jotka kukin valaisevat jotakin elämäntavan osaa. (Roos 1985, 31.) Elämäntapa on empiirinen käsite, joka viittaa siihen, että arkielämän erilaiset toiminnot ovat enemmän tai vähemmän vakiintuneita ja samanlaisina toistuvia. Elämäntapaan liittyvät myös kulttuuriset arvo- ja merkitysjärjestelmät. Lisäksi elämäntapaan liittyvät taloudelliset määreet, jotka viittaavat taloudellisten suhteiden arkea muovaavaan vaikutukseen. Näin ollen elämäntapa on sekä talouden että kulttuurin puitteissa mahdollinen elämän jäsentämisen tapa. (Kortteinen 1982, 293.) Elämäntavassa on kyse ihmisten tavasta elää elämäänsä, sen edellytyksistä ja pyrkimyksistä. Siinä yhdistyy yksilöiden oma toiminta yhteiskunnan kehitykseen ja sen luomiin ehtoihin. Elämäntapaa säätelevät siis ulkoiset rajoitukset ja ne muodot ja sisällöt, joita elämiselle halutaan antaa. (Ilmonen 1988, 14.) J.P. Roos selittää arkielämän muotoutumista elämäntavaksi toimivan yksilön subjektiivisuuden perustalta. Elämäntavasta on Roosin mukaan kysymys, kun otetaan huomioon se, kuinka toimivan yksilön oma subjektiivisuus, tai subjektiviteetti, jäsentää hänen arkielämäänsä johdonmukaiseksi, joltakin kannalta merkitykselliseksi kokonaisuudeksi. Subjektiviteetilla tarkoitetaan mm. ihmisen arvomaailmaa, arvioita omasta elämästään ja tärkeitä elämänalueita. Yksilö kiinnittää arkensa erilaisiin toimintoihin erilaisia merkityksiä, jotka muodostavat näistä toimista subjektiivisesti mielekkään kokonaisuuden, elämäntavan. Elämäntapa jäsentyy ennen

16 15 kaikkea toimintojen ja niiden arvostuksen kautta. (Kortteinen 1982, 278; Roos 1985, 38; Roos 1988, 13.) Elämäntapa voi olla yksilön, perheen, sosiaalisen ryhmän, sukupuolen, sukupolven tai luokan elämäntapa tarkastelun yleisyydestä riippuen. Monet elämäntavan tutkijat ovat pitäneet perhettä keskeisenä elämäntapayksikkönä. (Roos 1988, 12, 32.) Myös asumisen ja elämäntavan yhteyden tutkimuksessa voidaan elämäntapayksikkönä käyttää perhettä, kuten myös tässä tutkimuksessa on menetelty. Miten sitten asumisen tutkimuksessa voidaan käyttää hyödyksi asukkaiden elämäntavan tarkastelua? Asumistutkimukseen yhdistettynä asukkaiden elämäntavan tarkastelun kautta voidaan ensinnäkin selvittää, millaisia arvoja ja elämäntavan osa-alueita asukkaat arvostavat. Tätä kautta voidaan tarkastella, mitkä elämäntavan ulottuvuudet painottuvat asukkaiden keskuudessa, eli millaisia asukkaat ovat elämäntavoiltaan. Tämän kautta voidaan tarkastella esimerkiksi sitä, miten tietyn elämäntavan omaavat asukkaat asuvat, millaisia ovat heidän asumisvalintansa ja mitä he asumisessaan arvostavat. Asukkaiden elämäntavan tarkastelun kautta voidaan siis selvittää, miten erilaiset elämäntavan ulottuvuudet vaikuttavat asukkaiden asumiseen liittyviin toiveisiin, tarpeisiin ja tehtyihin asumisvalintoihin. Asukkaiden elämäntavan tutkimista voidaan soveltaa asumisen tutkimuksessa, jolloin sen avulla saadaan nostettua esiin eri elämäntaparyhmien asumiseen liittyviä tarpeita. Koska nykyajan asumisen toiveet ja tarpeet pohjautuvat paljolti asukkaan elämäntapaan ja asukkaiden elämäntavoilla on tärkeä merkitys syntyviin asumiskäytäntöihin, on asumisen tutkimukseen olennaista liittää asukkaiden elämäntavan tarkastelu. Tässä tutkimuksessa asukkaiden elämäntapaa tarkastellaan, jotta saataisiin selville, millaisia ihmisiä elämäntavoiltaan asuu uudella, luonnonläheisellä ja kaupunkimaisella pientaloalueella, tässä tapauksessa Kuopion Saaristokaupungissa. Asukkaiden arvostusten ja elämäntavan tekijöiden kautta pyritään saamaan selville, millaiset arvostukset ja elämäntavan tekijät ovat ominaisia Saaristokaupungin asukkaille ja mitkä elämäntavan ulottuvuudet painottuvat asukkaiden keskuudessa. Tätä kautta voidaan selvittää, minkä tyyppisen elämäntavan omaavat ihmiset ovat valinneet Saaristokaupungin asuinalueekseen.

17 16 Tässä tutkimuksessa asukkaiden arvostuksia ja elämäntavan osa-alueita koskevien kysymysten ja muuttujien kautta pyritään hakemaan laajempia elämäntavan ulottuvuuksia, joiden voidaan katsoa kuvaavan asukkaiden elämäntapaa. Asukkaiden elämäntapaa koskevien kysymysten muotoilua pohjustettiin hakemalla aiemmasta elämätapatutkimuksesta kuvauksia siitä, miten ihmisten elämäntapoja on aiemmissa tutkimuksissa tyypitelty. Näitä tyypittelyjä sovellettiin ja muokattiin tähän tutkimukseen sopiviksi, jolloin elämäntavan ulottuvuudet ovat kuvattavissa lomakkeen elämäntapamuuttujien avulla. Tässä tutkimuksessa muodostettiin alustavasti seitsemän elämäntapaluokkaa, joiden perustana käytettiin seuraavia Mooren (1982) ja Zetterbergin (1977, Knuutin 1995 mukaan) luokituksia. Moore (1982), joka selitti muuttoon liittyvää päätöksentekoa elämäntyylien vaihtelulla, nimesi perhekeskeisen, urakeskeisen, kulutuskeskeisen ja yhteisökeskeisen muuttajatyypin, joilla oli erilaiset vaatimukset asuinympäristönsä suhteen. Ruotsalaisten elämäntyylejä tutkinut Zetterberg (1977, Knuutin 1995 mukaan) taas jakoi ruotsalaiset yhdeksään elämäntyyliluokkaan, jotka olivat: työihmiset, perhekeskeiset, seuraihmiset, kuluttajat, ruokaihmiset, yhteiskunnallisesti suuntautuneet, luontoihmiset, uskonnolliset ja kuntoilijat. (Kytö ym. 2006, 18.) Tässä tutkimuksessa aineistosta oletettiin muodostuvan seitsemän elämäntavan ulottuvuutta, jotka kuvaisivat koti- ja perhekeskeisiä ihmisiä, työkeskeisiä ihmisiä, kulutuskeskeisiä ihmisiä, seuraihmisiä, luontoihmisiä, kuntoilijoita ja yhteiskunnallisesti suuntautuneita ihmisiä. Nämä elämäntavan ulottuvuudet eivät ole toisiaan poissulkevia luokkia, vaan pikemminkin osittain päällekkäisiä elämäntavan ulottuvuuksia. Tutkimuksessa asukkaita ei siis pyritä luokittelemaan tiettyyn elämäntapaluokkaan kuuluviksi, vaan tarkastellaan sitä, mitkä elämäntavan ulottuvuudet painottuvat asukkaiden keskuudessa.

18 Elämäntavan muutos ja sen vaikutus asumiseen Suomalaisten elämäntapa on kokenut suuria muutoksia 1900-luvun puolivälistä 2000-luvulle tultaessa. Muutokset ovat kohdistuneet elämän kolmeen keskeisimpään osa-alueeseen, työhön, asumiseen ja perheeseen, jotka maaltamuuton, kaupungistumisen ja palkkatyöläistymisen myötä ovat kokeneet valtavia muutoksia. Maatalousyhteiskunnassa suomalaisten elämää määrittivät aineellinen niukkuus, työn, vapaaajan ja perhe-elämän tiukka yhteen kietoutuminen ja elämän yhteisöllisyys. Keskeinen elämänsisältö suomalaisille oli työ, jonka ympärille koko elämä rakentui. Suomalaisten enemmistön arkielämä kulki samansuuntaisesti; suomalainen elämäntapa oli suurelle osalle väestöstä yhteinen. Suomalaisten asumista hallitsivat alhainen asumistaso, ahtaat asumisolot ja useiden sukupolvien yhteisasuminen. Asuminen oli vain yksi ihmisen perustarpeita täyttävä hyödyke. Suomalaiset kokivat sotien jälkeisen teollistumisen myötä elämäntavan ja asuinympäristön laajan muutoksen. Teollistumisen aiheuttaman suuren muuton myötä suuri osa suomalaisista muutti maaseudun tuvista kaupunkien lähiöihin kerrostaloasuntoihin. Suomalaisten elämäntapa muuttui maaseutumaisesta kaupunkimaiseksi. Suomalainen perhe pieneni usean sukupolven perheyhteisöstä vanhemmat ja lapset käsittävään ydinperheeseen. Kaupungistumisen myötä asumistaso ja asumisväljyys paranivat. Työn muuttuminen palkkatyöksi kasvatti suomalaisten tuloja ja varallisuutta, mikä vähitellen synnytti myös kuluttamisen ilmiön. Kuluttaminen alkoi näkyä myös asumisen osa-alueella, kun keskiluokkaiset suomalaiset alkoivat käyttää kasvavia tulojaan kotiensa laittamiseen ja sisustamiseen. Kaupungistumisen myötä alkoi myös suomalaisten elämäntapojen moninaistuminen ja erilaistuminen. (Esim. Kortteinen 1982.) Kaupungistuminen myötä maaseudun paikallisyhteisöt hajosivat ja suomalainen perhe joutui uuden tilanteen eteen. Se lähiyhteisö, joka oli ennen ollut kylän tai suurperheen laajuinen, tiivistyi vähitellen ydinperheen kokoiseksi. Perheenjäsenet alkoivat yhä enemmän turvautua vain toisiinsa ja erkanivat laajemmasta yhteisöllisyydestä. Kun naapuriapu ei ollut taloudellisesti välttämätöntä, entiset tavat muuttuivat, ja maalta muuttaneetkin omaksuivat kaupunkimaisen, yksityistymiseen perustuvan elämäntavan. Koti- ja perhekeskeinen elämäntapa

19 18 yleistyi, ja elämä keskittyi ydinperheen ympärille. (Karisto & Takala 1990, ; Kortteinen 1982.) Tämä kaupungistumisen myötä alkunsa saanut elämän yksityistyminen on vaikuttanut myös nykyajan asumiseen, jossa korostuvat yksityisyyden arvostaminen sekä koti- ja perhekeskeisyys. Koska teollisen ajan Suomessa ja asuinlähiöissä ei ollut tarjolla juurikaan palveluja tai harrastusmahdollisuuksia, perheiden elämä työajan ulkopuolella keskittyi suureksi osaksi koteihin. Voisi nähdä, että tuon ajan keskiluokkaiset perheet aloittivat asumiseen liittyvän kuluttamisen, kun he alkoivat sisustaa kotejaan ja kilpailla asumistason paremmuudesta. Näissä perheissä elämäntapaa määrittämään nousi keskeiselle sijalle suuntautuminen kulutukseen. Keskiluokkaiset perheet tavoittelivat hienostunutta elämäntyyliä, mistä seurauksena oli naapureista eristyminen ja yksilöllisyyden korostaminen. (Karisto & Takala 1990, 134; Kortteinen 1982.) Tämä kaupungistumisen myötä alkunsa saanut elämän yksityistyminen on myös vaikuttanut nykyajan asumiseen, jossa perhekeskeisyyden ja yksityisyyden voidaan nähdä korostuvan. Teollisesta jälkiteolliseen yhteiskuntaan siirryttäessä suomalaisten tulot ja elintaso ovat kasvaneet suuresti. Tämän myötä kuluttaminen on noussut yhdeksi keskeiseksi elämän osaalueeksi. Kuluttamisella nykyajan ihmiset voivat parhaiten ilmaista elämäntapaansa. Kulutus tarjoaa elämänsisältöjä, ja jotkin hyödykkeet, kuten auto, kodinkoneet, viihde-elektroniikka tai vaatteet, ovat suoranaisia elämäntavan tunnuksia. Myös asumisessa on siirrytty tarpeentyydytyksestä kuluttamiseen. Asumisella on elämän alkuvaiheessa marginaalinen merkitys, mutta elämän vakiintumisen myötä sen merkitys kasvaa ja siitä tulee ennen kaikkea elämäntavan tulkki, tiivistetty ilmaisija. Asumisen halutaan vastaavan omaa elämäntapaa, jolloin yksilölliset valinnanmahdollisuudet asumisessa korostuvat. (Roos 1985, 34; Roos 1988, 65.) Ajan kuluessa työ on muuttunut elämäntavan keskeisestä tekijästä ihmisen tietoisuudessa yhä vähemmän tärkeäksi asiaksi. Työn luonne on kehittynyt suorastaan päinvastaiseen suuntaan muiden elämänalueiden kanssa: se on yksitoikkoistunut ja eristynyt. Työn kanssa kilpailevien elämäntavan tekijöiden määrä on kasvanut. Tilalle ovat tulleet perheeseen ja asumiseen liittyvät toiminnat, tärkeimpinä asunnonhankinta, kulutus ja perheessä tapahtuvat vapaaajanviettomuodot. (Roos 1985, 33.) Yhä vaativampi työelämä luo vapaa-ajan, rentoutumisen ja palautumisen tarvetta. Onkin alettu puhua elvyttävästä (Esim. Strandell 2005) ja rentoutta-

20 19 vasta asumisesta, josta nautitaan työkiireiden vastapainoksi ja niistä toipumiseksi. (Juntto 2007, 6.) Nykysuomalaisten keskeiset elämänsisällöt liittyvät siis asumiseen. Usean suomalaisen toiveissa ja tavoitteena on omakotitalo, mutta vielä tärkeämpää on oman asunnon hankkiminen, mikä on yksi keskeisimmistä työn tilalle tulleista elämäntavan perustekijöistä. Vuokraasumisen ollessa kallista ja tilavien, perheille sopivien vuokra-asuntojen tarjonnan ollessa heikkoa vuokra-asuntojen merkitys suomalaisille on vähäistä ja yhä useampi on joutunut hankkimaan perheelleen oman asunnon. (Roos 1985, 34.) Nykyaikana ilmenevä elämäntapojen moninaistuminen ja erilaistuminen ilmenee myös asumiseen kohdistuvien toiveiden ja tarpeiden moninaistumisena ja erilaistumisena. Näitä yksilöllisiä toiveita ja tarpeita pyritään toteuttamaan kasvaneiden tulojen ja varallisuuden myötä. 2.5 Pientaloasuminen Suomi on Euroopan harvaan asutuin ja metsäisin maa ja suomalainen elämänmuoto pohjautuu elämiseen ja asumiseen maaseudulla. Vaikka suomalaiset asuvat jo nykyaikaisissa kaupungeissa, kansan luonteeseen on painanut lähtemättömän leimansa entisaikain maaseutuelämä. (Bird & Snitt 2005, 11; Pallasmaa 2005, 7, 8.) Suomalaisten kiintymys luontoon on myötäsyntyistä. Suomalaisuutta voisi luonnehtia metsistä syntyneeksi kulttuuriksi, ja yhteiskunnan kaupungistumisen keskelläkin suomalaiset ovat säilyttäneet vahvat siteensä luontoon. Urbaanin elämäntyylin ja luonnonläheisen maalaishengen yhdistelmä kuuluu kiinteästi suomalaiseen elämäntapaan. Nykyajan ihminen tarvitsee kiireisen ja vaativan työelämän vastapainoksi luonnon rauhoittavaa elinvoimaa. Luonnolla on kyky tyynnyttää urbaanin stressin aiheuttamaa hermostuneisuutta ja palauttaa ihmisen mielenrauha. (Bird & Snitt 2005, 43, 47.)

21 20 Edelliseen viitaten on helppo ymmärtää, miksi suomalaiset arvostavat pientaloasumista enemmän kuin kerrostaloasumista. Pientaloasumiseen liittyvä luonnonläheisyys ja rauhallisuus ovat tekijöitä, jotka osaltaan selittävät pientaloasumisen laajaa suosiota. Viime aikojen asuntopoliittista keskustelua onkin hallinnut talotyyppi. Asumisessa halutaan mennä yhä enemmän kohti omakoti- ja rivitaloasumista. (Juntto 2007.) 1970-luvulta lähtien asuinrakentamisessa on siirrytty kerrostalotuotannosta kohti matalampia ratkaisuja. Erillispientalot nousivat 1980-luvun alussa suosituimmiksi. (Lankinen 1996, 54.) Tulevaisuudessa kysyntä suuntautuu yhä enemmän pientaloihin. Kuluttajat haluavat suurempia asuntoja ja väljyyttä sekä asunnossa että asuinympäristössä. (Juntto 2007, 7; Kytö ym. 2006). Monet suomalaiset ovat asettaneet ensisijaiseksi tavoitteekseen pientaloasumisen. Tämä ilmenee useista asumistoiveita kartoittavista tutkimuksista. Esimerkiksi laajan pääkaupunkiseudulle kohdistuneen kyselytutkimuksen tulokset vahvistavat sen, että on olemassa sellainen asumista koskeva yhtenäiskulttuuri, jossa pientalovaltaisuus, luonnonläheisyys ja rauhallisuus korostuvat. Vaikka kaikki eivät halua asua pientaloissa, kohdistuu suurin osa asumistoiveista pientaloasumiseen. Pientaloasumisen hyvinä puolina nähdään asunnon suora liittyminen ulkotiloihin, oma piha, asumistilan laajempi hallinta ja mahdollisuus asuinympäristön muokkaamiseen omatoimisesti. (Manninen & Hirvonen 2004, 7; Vaattovaara 2005, 21.) Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, tehdyt kyselytutkimukset osoittavat, että pientalot ovat selvästi suositumpia kuin kerrostalot. Eri talotyyppien hyviä ja huonoja puolia on selvitetty monella taholla. Yhdestä merkittävimmästä, englantilaisen Alice Colemanin luvulla tekemästä laajasta tutkimuksesta käy ilmi, että ihmisillä on luontainen taipumus hankkia asunto, jossa voi toteuttaa myös omaa identiteettiään, yksilöllisyyttään. Tämä onnistuu parhaiten pientaloissa, joihin liittyy myös omaa pihaa. Pientalojen Coleman katsoi tyydyttävän ihmisen kahta peruspyrkimystä: kontrolloida omaa reviiriä ja erottautua joukosta. Kerrostalot tarjoavat tähän huomattavasti heikommat edellytykset. Pientaloissa toteutuu käytännön tasolla myös paljon toistettu iskulause inhimillinen mittakaava. Siihen kuuluvat oma sisäänkäynti, oma pieni puutarha ja tilaa toteuttaa itseään monin tavoin mutta naapureita häiritsemättä. (Coleman 1985; Virtanen 2005, 41, )

22 21 Nykyajan ihminen tarvitsee vaativan ja kiireisen työelämän vastapainoksi rentouttavaa ja toiminnallista vapaa-aikaa. Nykyajan ihmiset arvostavat vapaa-ajan rentoutumismahdollisuuksia ja toimintaa, jonka avulla voi ladata akkujaan. (Florida 2005, 267.) Tähän rentoutumiseen ja virkistävään vapaa-ajan toimintaan pientaloasuminen luo mainiot edellytykset. Pientaloalueiden luonnonläheisyyttä, rauhallisuutta ja alueiden hyviä ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksia arvostetaan, koska ne tarjoavat hyvät puitteet rentoutumiseen ja itsensä toteuttamiseen. Luonnon merkityksellisyyttä asumiseen liittyen on selitetty havaitulla luonnon persoonallisuutta elvyttävällä ja uusintavalla vaikutuksella (Ilmonen 2000, 207). Pientalotoiveet voivat myös olla seurausta siitä, ettei muita asumisvaihtoehtoja ole riittävästi kehitetty ja ajanmukaistettu (Juntto 2007, 111). Voi olla, että kerrostaloissakin viihdyttäisiin ja haluttaisiin asua, mutta esimerkiksi tilavia perheasuntoja ei kerrostaloissa ole riittävästi saatavilla. Tämä voi osaltaan selittää erityisesti lapsiperheiden pientalo- ja omakotitalotoiveiden yleisyyden. Lisäksi uudet, tilavat kerrostaloasunnot ovat hinnaltaan kalliimpia verrattuna uuteen omakotitaloon. Myös kerrostalopihojen ankeus voi vaikuttaa siihen, etteivät erityisesti lapsiperheet halua muuttaa kerrostaloon. Kerrostalopihojen kehittäminen lapsiperheiden ja muidenkin asukkaiden tarpeita vastaavaksi voisi olla yksi keino kehittää kerrostaloasumista haluttavammaksi asumismuodoksi Omakotitaloasuminen Pientaloista kysyntä kohdistuu pääsääntöisesti omakotitaloihin. Junton (2007) tekemän asumistutkimuksen mukaan erityisesti omakotitaloasuminen on monen suomalaisen toiveissa. Junton tutkimuksen mukaan hieman yli puolella (56 %) suomalaisista tavoiteasunnon talotyyppi oli omakotitalo. Omakotitaloa tavoittelevien osuus oli Junton mukaan korkein (yli 70 %) aktiivisessa lapsiperheiässä olevien vuotiaiden viitehenkilöiden kotitalouksissa. Pientalotoiveet alkoivat kuitenkin vähetä jo vuotiailla. Ikääntyneistä, 65 vuotta täyttäneistä, omakotitaloa piti tavoiteasuntonaan enää 30 %. (Juntto 2007, 84 85, 103.)

23 22 Omakotiasuminen onkin erityisesti vakiintuneemmassa lapsiperhevaiheessa olevien, vuotiaiden ja keski-ikäisten, suosiossa. Kahden vanhemman lapsiperheillä tavoitelluin talotyyppi oli omakotitalo. Junton tutkimuksen mukaan lapsiperheistä % asetti tavoitteekseen omakotitalon. Lasten lukumäärän kasvu nosti osuutta. Perheenperustamisiässä olevat arvostavat etenkin rauhallisuutta ja luonnonläheisyyttä asuinaluetta valitessaan, ja omakotiasumisessa näiden ominaisuuksien katsotaan toteutuvan parhaiten. (Juntto 2007, 21, 71, 88.) Pientaloalue keskustan ulkopuolella voi houkuttaa, koska siellä asuu paljon saman elämänvaiheen omaavia perheitä, mikä synnyttää yhteisyyden ja turvallisuuden tunteen. Lapsiperheet arvostavat asuinalueen rauhallisuutta. Kyseessä saattaa olla lapsiperheiden hyvin perhekeskeinen elämäntapa ja ideaalikuva hyvästä asumisesta. Lapsiperheille tärkeitä ovat asuinalueen luonnonläheisyys ja rauhallisuus ja myös julkiset palvelut, kuten koulut ja päiväkodit. Suosituin tavoiteasunnon aluetyyppi on taajama tai lähiö, joissa haluaisi asua 43 % suomalaisista. Kaupungin tai muun kunnan keskustassa haluaisi asua vain joka neljäs. Omakotiasumista taajamassa tai lähiössä voidaan kutsua niin sanotuksi kauppakeskusmalliksi, missä palvelut joudutaan hankkimaan automatkan päästä, ja tämä ilmeisesti sopii monille autoileville lapsiperheille. (Juntto 2007, ) Kyselytutkimukset ovat osoittaneet, että omakotitalojen asukkaat pitävät asumismuotonsa vahvuutena asumisen itsenäisyyttä. Tätä kuvastaa myös vanha sanonta oma tupa, oma lupa. Myös asunnon suora liittyminen ulkotiloihin ja mahdollisuus yksityisen pihan muokkaamiseen ovat omakotiasumisen vahvoiksi koettuja ominaisuuksia. (Manninen 2005, 59.) Työn ja vapaa-ajan eroaminen toisistaan ja työn yksitoikkoistuminen ovat synnyttäneet ihmisille tarpeen toteuttaa itseään vapaa-ajalla. Ihmiset kaipaavat tekemistä; työn vastapainoksi nousee halu puuhastella jotakin. (Esim. Kortteinen 1982.) Ihmiset kaipaavat monipuolista ja toiminnallista ympäristöä, jossa on hyvät mahdollisuudet tehdä vapaa-aikana jotakin sellaista, jonka kokee henkilökohtaisesti merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Omakotiasumisen voi nähdä tarjoavan tähän puuhasteluun ja itsensä toteuttamiseen paremmat mahdollisuudet kuin kerrostaloasuminen. Omakotiasuminen, varsinkin jos asukas rakentaa tai rakennuttaa talonsa itse, mahdollistaa omien tarpeiden ja toiveiden mukaisen asumisen. Kodista on mahdollista tehdä omia, yksilöllisiä tarpeita vastaava, oman elämäntavan mukainen. Koska yksilöllisyyttä ja valinnanvapaut-

24 23 ta arvostetaan nykypäivän asumisessa ja omakotitaloasuminen mahdollistaa näiden toteutumisen, tämä voi osaltaan selittää omakotiasumisen saamaa suurta suosiota. Jo omakotitalon suunnitteluvaiheessa asukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa asumisen ratkaisuihin. Kerrostalotai rivitaloasunnon hankkiminen ei mahdollista yhtä suurta päätäntävaltaa oman asumisen suhteen Elämän yksityistyminen ja omakotitalotoiveet Nykyihmisten elämän kokonaisuus on muuttunut kaupungistumisen myötä yksityistyneemmäksi. Elämäntapa on muotoutunut privatisoituneeksi. Yksityissfäärin ja julkisuuden välinen kulissi tai muuri on kasvanut merkittävällä tavalla. Samaan aikaan ihmissuhteet, ennen kaikkea perheen sisäiset emotionaaliset suhteet, ovat korostuneet voimakkaasti. Elämän vallitsevana piirteenä on perhekeskeinen elämäntapa. (Kortteinen 1982, ; Roos 1988, ) Nykyajan ihmisen elämässä ja asumisessa korostuvat perheen ja yksityisyyden merkitys. Voisi nähdä, että omakotiasuminen mahdollistaa yksityisyyden toteutumisen laajemmin kuin kerrostalo- tai rivitaloasuminen. Omakotitalossa asuessa oman kodin ja perhe-elämän rajaaminen yksityiseksi onnistuu paremmin kuin muissa asumismuodoissa. Omakotiasuminen mahdollistaa asumisen suuremman häiriöttömyyden, mikä lisää yksityisyyden tunnetta. Yksityisyys vaatii toteutuakseen häiriöttömyyttä. Tämä puolestaan edellyttää riittävän suurta fyysistä tilaa ja äänten kuulumattomuutta ennen kaikkea eri asuntojen välillä. Omakotitaloissa ongelmaa ns. normaalien elämisen äänten kuulumisesta naapureiden välillä ei ole. Vapaus elää oman tyylinsä mukaisesti voikin olla yksi syy muuttaa asumaan nimenomaan omakotitaloon. Nykyajan ihmiset haluavat hallita ajankäyttöään omaehtoisesti. Omasta ajankäytöstä ja laajemmin koko elämänrytmistä päättäminen tukee yksityisyyden kokonaisvaltaista toteutumista. (Bäcklund & Korhonen 1998, ) Olennaista yksityisyydessä näyttääkin olevan mahdollisuus itse vaikuttaa omaan asumiseensa ja elämiseensä kokonaisvaltaisesti ilman ulkopuolisten puuttumista siihen. Viime kädessä koti paikkana ja perheenjäsenten yhteinen elämä kodissa ovat niitä asioita, joita pyritään aktiivi-

25 24 sesti rajaamaan yksityisiksi. Tästä tilan ja sosiaalisen vuorovaikutuksen hallinnasta rakentuu asumiseen oma rauha. Oma rauha yksityisyyden synonyyminä ei kuitenkaan tarkoita muista ihmisistä piittaamatonta itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä. Tämän osoittavat mm. erilaisten naapurisovun, naapuriavun ja vastavuoroisuuden käytäntöjen tunnustaminen tärkeiksi, kaikkien osapuolten asumista helpottaviksi tekijöiksi. Painopiste ei ole sanassa rauha vaan nimenomaan sen henkilö- ja tilannekohtaisuudessa siinä, että se on itse luotu, oma. (Bäcklund & Korhonen 1998, 29.) Nykyajan yksityisyyttä arvostavat asukkaat haluavat säilyttää tietyn etäisyyden naapureihinsa. Nämä ns. heikot siteet naapureiden välillä turvaavat yksityisyyttä ja mahdollistavat kaupunkiasumisessa anonymiteetin tarjoaman vapauden mutta myös yhteisyyden silloin kun asukas sitä itse haluaa. Yksityisyys ei siis tarkoita vuorovaikutuksen puuttumista vaan pikemminkin tasapainoa naapureiden välisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Yksityisyys sisältää asukkaiden aktiivisia valintoja siitä, kuinka paljon ja millaista erillisyyttä ja yhteisyyttä he naapurustossaan haluavat. (Granowetter, Bäcklund & Korhosen 1998, mukaan.) Naapuruston väliset heikot siteet mahdollistavat yksityisyyden säilyttämisen, mutta samalla nämä naapuruston väliset siteet ovat tärkeitä turvallisuutta, kotona olemisen tunnetta, sosiaalista tukea ja käytännön apuakin tuovia tekijöitä. (Bäcklund & Korhonen 1998, 25.) Elämän yksityistyminen ja omakotitalotoiveiden yleisyys voivat olla yhteydessä toisiinsa siten, että omakotiasuminen voi synnyttää suuremman yksityisyyden tunteen kuin kerrostalotai rivitaloasuminen. Omakotiasumiseen liittyvä suurempi asumisen häiriöttömyys, omaehtoinen ajankäytön ja elämänrytmin hallinta ja vapaus elää oman tyylinsä mukaisesti lisäävät yksityisyyden toteutumista ja voivat olla osittain syynä omakotiasumisen saamaan laajaan suosioon. Omakotitalossa asuminen luo mahdollisuuden itse vaikuttaa omaan asumiseensa ja elämiseensä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.