Keurusseudun Luonnonystävät ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keurusseudun Luonnonystävät ry"

Transkriptio

1 Keurusseudun Luonnonystävät ry Lahopuita Pyhä-Häkin kansallispuistossa, MS Jäsenkirje 2 / 2009

2 Hyvät luonnonystävät Kesä on taas ohi, hieno syksy meneillään ja talvi lähestymässä. Luonnonystävälle riittää aina mielenkiintoista tehtävää ja seurattavaa. Kesällä voi havainnoida kasvien, lintujen, perhosten ym. elävien toimintaa ja vaiheita. Seurattaviahan löytyy joka puolelta: puutarhasta, tienvarsilta, niityiltä, metsistä jne. Syksyllä ilahduttavat marjat, sienet, ruska, muuttolinnut ja monet muut. Mutta viimeistään jouluna maan tulee olla valkoisena. Silloin voi ruokkia lintuja, seurata lumijälkiä tai vaikka lukea hyviä luontokirjoja, joita ilmestyy tasaiseen tahtiin. Kokeilkaapa vaikka Lasse Kylänpään kirjaa Tie vie (Maahenki). Keurusseudun Luonnonystävät ovat taas vuoden aikana tarjonneet omalta osaltaan monenlaisia toimintoja ja virikkeitä. Kesällä järjestimme retkiä, leirejä ja muita tapahtumia (mm. luontoillan), niitimme niittyjä, väsäsimme lausuntoja kaavoista ja turvesoista, seurasimme perhosia ja muita ötököitä, myös Suur-Keuruun kesäkisan merkeissä. Haapamäen vaihtotorikin saatiin sitkeiden vaiheiden jälkeen jälleen toimimaan. Kymmenet ihmiset ovat olleet vetohommissa, ja sadat muuten mukana, unohtamatta niitä, jotka ovat tukeneet toimintaamme vain olemalla jäseninä. Yhteensä meitä jäsenluonnonystäviä on Keuruulla ja Multialla nyt n.200, ja muita luonnonystäviä sitten lukematon määrä. Kiitos kaikille. Töitä mm. kestävän kehityksen periaatteiden ja luonnon hyvinvoinnin edistämiseksi riittää. PS Syyskokous Keurusseudun Luonnonystävien syyskokous pidetään keskiviikkona klo 18 ravintola Mirjamissa. Sääntömääräisissä asioissa käsitellään lähinnä ensi vuoden suunnitelmia. Lopuksi katselemme tavanomaisesti luontokuvia. Kahvitkin tarjoillaan. Tervetuloa. Ötökkäkisa Järjestimme kesällä Suur-Keuruun kanssa kesäkisan, jossa etsimme tällä kertaa pieniä selkärangattomia eläimiä: hyönteisiä, hämähäkkejä, nilviäisiä, matoja jne. Vastauksia kisaan tuli kohtalaisesti, eniten perhosista ja niiden toukista, mutta myös kovakuoriaisista, etanoista, simpukoista, heinäsirkoista ja hämähäkeistä. Pääosa vastauksista tuli sähköpostitse, ja niissä oli myös kuva mukana. Harvinaisimpia ja erikoisimpia lajeja ehkä olivat sarvikuonokas, juomu- ja viherkukkajäärä, ukkoetana, riikinkukkokehrääjän toukka, isot vaeltajaperhoset amiraali ja ohdakeperhonen, ukkonuijapistiäinen, töpökatti ja aitoristimähäkki. Jäimme kaipaamaan havaintoja mm. suursukeltajista, jouhimadoista, sireenikiitäjistä, simpukoista, kotiloista, lapamadoista, jääristä jne. Kuitenkin oli mielenkiintoista todeta, että toimialueeltamme löytyi aika monta ötökkäharrastajaa, joista erikseen mainittakoon Ossi Nieminen Asunnalta, Sirpa Mäkelä Pihlajavedeltä, Eino Majaniemi Huttulasta sekä Pirkko Halkilahti ja Anja Ström Multialta, unohtamatta Haapamäen perhoslaskentaporukkaa (Sulkavat & Aallot). Kisasta oli laajempi selostus Suur-Keuruussa ja sama teksti löytyy myös nettisivuiltamme ( PS

3 Lumo 2010 Luonnon monimuotoisuus (lumo) tarkoittaa sitä, että on runsaasti erilaisia luontotyyppejä (metsiä, soita, niittyjä) ja niillä runsaasti erilaisia lajeja (kasveja, eläimiä, sieniä). Mitä monimuotoisempi luonto on, sitä paremmin se selviää mm. erilaisista poikkeustilanteista ja ongelmista, esimerkiksi ilmaston muutoksesta, taudeista tai tuhohyönteisistä. Ihmisen toimien seurauksena luonnon monimuotoisuus on nyt kaikkialla maailmassa romahdusmaisesti vähenemässä. Esim. englantilainen Dr Mike Rands, joka on pitkään toiminut kansainvälisen lintuharrastusjärjestön BirdLifen johtotehtävissä, totesi erotessaan nyt toimestaan, että kaikista ponnisteluista huolimatta maailman luonnon monimuotoisuus on nyt suuremmassa vaarassa kuin koskaan ja lajeja häviää nopeammin kuin koskaan. Tämä koskee mm. lintulajeja, joita menetetään useita joka vuosi. Myös Suomessa, ympäristöministeriön virallisten katsausten mukaan, uhanalaisten lajien määrä jatkuvasti lisääntyy. Miljoonien vuosien evoluution tuottamat lajiston hienoudet uhkaavat vääjäämättä hävitä. Näyttää siltä, että tilanne ei ole yhtään parantunut, vaikka valtiot, myös Suomi, ovat kansainvälisellä sopimuksella luvanneet lopettaa lajiston köyhtymisen vuoteen 2010 mennessä. On loppukirin aika. Suomessa uhanalaisia lajeja on eniten metsissä, itse asiassa n Metsälajien suojelu kaipaisi lisään suojelualueita, sekä isoja että pieniä. Ja itse asiassa nyt ollaan asian hyväksi jotain tekemässäkin. Ensi vuonna ns. Metsoohjelma pyörähtää varsinaisesti käyntiin, ja ympäristökeskuksilla on suojelualueiden hankkimiseen melko hyvin rahaakin. Tarkoitus on reilusti lisätä suojelualueita eteläisessä Suomessa (n.oulusta etelään päin). Homman onnistuminen riippuu nyt metsänomistajista. Onko jossain vielä suojelunarvoista, riittävän luonnonmukaista metsää ja haluaako sen omistaja rauhoittaa sen, joko myydä tai vuokrata? Tällä hetkellä pallo on mm. Keuruun seurakunnan päättävillä elimillä. Seurakunta laatii parhaillaan uutta metsätaloussuunnitelmaa, jonka laatimisessa yhdistystämme on edustanut Risto Sulkava. Seurakunnan metsissä olisi useita luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä, suojelun arvoisia alueita, joista myös Keski-Suomen ympäristökeskus on kiinnostunut Metsoohjelman puitteissa. Saas nähdä, millaisia päätöksiä sieltä tulee. Toiseksi eniten häviämässä olevia lajeja on niityillä ja pihoilla. Siellä avainasemassa ovat puutarhurit ja pihojen hoitajat. Jos pihoille ja puistoihin voitaisiin jättää edes pieniä alueita ruohonleikkurilla ajamatta, voisi moni pikkueläjä (esim. kukkakasvi tai perhonen) selvitä. Ja jos vielä pihalta tai puistosta kaadettavasta puusta jätettäisiin pystyyn pitkä, esim.1-3 metrin kanto, selviäisivät monet käävät, kukkajäärät ja muut taas vähän aikaa. Lahopuun puute on lajeille pahin uhka metsissä, mutta myös muualla. Yhdistyneet kansakunnat (YK) on julistanut ensi vuoden (2010) maailman biodiversiteettivuodeksi. Kyse on siitä, voitaisiinko esim. sademetsien, merien, arojen ja muiden alueiden eliölajien tuhoutumista jotenkin hillitä. Myös Suomen luonnonsuojeluliiton ensi vuoden erityisteemana on luonnon monimuotoisuus, Lumo Tarkoitus on löytää keinoja, joilla luonnon köyhtyminen saataisiin pysähtymään niin meillä kuin muuallakin, jos nyt ei ihan vuonna 2010, niin edes PS

4 Luontonäkymiä Loppusyksyn aikana pihlajissa tulee olemaan vilskettä, rastaita, tilhiä, taviokuurnia ym., sillä marjasato on kohtalainen paitsi pihlajilla myös mustikalla ja puolukalla. Myyrävuosi alkaa olla lopussa, vaikka vesimyyriä ja päästäisiä näyttikin vilistävän ainakin elokuussa paikoin yhä melko runsaasti. Pöllöillä ja muilla pikkunisäkkäitä syövillä pedoilla on ennätyshienon kesän jälkeen tulossa ankeat ajat. Osa vaeltaa pois, mutta osa yrittää sinnitellä täällä. Kanalintukannat ovat riistamiesten laskentojen mukaan romahtaneet parin vuoden takaisista huipuista hyvinkin alas. Riekkoa ei taida Keuruulta löytyä enää ollenkaan, eikä monta Multialtakaan. Kuusissa käpyjä on vähän, joten käpytikoilla, käpylinnuilla ja oravilla on myös edessä tiukat ajat. Osa oravista ja tikoista selviää tietysti lintulautojen avulla, ja männyissä on aina jonkin verran käpyjä. Kaiken kaikkiaan talvesta on lintumielessä tulossa ehkä aika vaatimaton, elleivät sitten jotkin vaelluslinnut ja vastaavat kiertelijät (hakit, nakkelit ym.) sitä vähän piristä. PS Pihlajan oksa. Kuva Maija Salo

5 Perhoslaskenta Haapamäen perhoslaskentaa jatkettiin suunnilleen entisellä teholla. Petäisjärvi kierrettiin haavin kanssa parisen kymmentä kertaa, huhtikuusta syyskuuhun. Perhosia kirjattiin muistiin yht. n yksilöä, jotka edustivat 38 lajia. Edellisenä kesänä nähtiin vain n perhosta ja 37 lajia. Kesä 2009 oli hieno poutakesä, 2008 surkea sadekesä. Sää siis vaikuttaa voimakkaasti laskentatuloksiin. Niinpä useimpia lajeja nähtiin tänä vuonna reilusti enemmän kuin viime vuonna. Kuitenkin tesma- ja sitruunaperhoset vähenivät selvästi, ja useita sinisiipilajejakin nähtiin edellisvuotta vähemmän. Myös useimpia valkoisia lajeja oli keskimääräistä vähemmän. Kaikkein suurin yllätys, ja laskennan historiassa ainutlaatuinen tapaus, oli ohdakeperhosten valtava määrä (laskennoissa 176 yks.). Ohdakeperhonen ei talvehdi Suomessa, mutta niitä alkoi toukokuussa valua etelästä, ja niiden lisääntyminen onnistui täällä todella hienosti, mikä johti siihen, että elokuussa niitä oli kuhisemalla joka paikassa. Melko nopeasti ne sitten kyllä alkoivat kadotakin, ja ilmeisesti suuri osa niistä lähti vaeltamaan etelään. Ja matkaahan niillä riittää, sillä ne eivät kestä pientäkään pakkasta eli niiden on mentävä Etelä-Eurooppaan saakka, siis Alppienkin yli tai ympäri. Toista komeaa vaellusperhosta, amiraalia, oli liikkeellä selvästi vähemmän. Toinen kesän yllättäjä oli nokkosperhonen. Niitä on kymmenkunta vuotta ollut niukanlaisesti, ja samanlaiselta alkukesä vaikutti nytkin. Mutta nokkosperhosillakin lisääntyminen onnistui hienosti, ja heinäkuussa niitä alkoi ilmaantua suorastaan laumoittain. Edellisen kerran niitä oli runsaasti kesällä Kun nokkosperhosen lähisukulaisella neitoperhosellakin oli melko hyvä vuosi, oli loppukesän perhoskasveilla, pelto-ohdakkeilla, kallionauhuksilla, punatähkillä ym, ajoittain runsaasti todella upeaa katseltavaa. Kesän runsaimmat päiväperhoset Haapamäellä olivat nokkosperhonen (laskennoissa 422), niittyhopeatäplä (204), ohdakeperhonen (178), metsänokiperhonen (167), lauhahiipijä (138), kangasperhonen (127), loistokultasiipi (120), tesmaperhonen (110) ja lanttuperhonen (107). Vähälukuisimpia olivat täpläpapurikko (1), kaaliperhonen (1), ratamoverkkoperhonen (2), ritariperhonen (3), pikkukultasiipi (3) ja pihlajaperhonen (4). Hohtosinisiipi on hiljalleen hiipunut nollaan. Myös metsäpapurikko ja haapaperhonen jäivät nyt kokonaan näkemättä. Melko vähälukuisista lajeista virnaperhonen, mustatäplähiipijä, saraikkoniittyperhonen ja rämehopeatäplä yllättivät positiivisesti, eli niitä nähtiin tavanomaista enemmän. PS Raiskin myllymaisema raiskauksen kohteena Vuoden 1830 paikkeilla rakennettiin Pihlajaveden Karimon Raiskinlammen puroon pieni jalkamylly. Vuosiluku on myllyn seinässä, mutta mylly voi olla vanhempikin. Jalkamylly nimi tulee myllyn kiviä pyörittävästä pystyakselista, jonka alapään siipiin kosken vesi johdettiin. Mylly on niin pienessä purossa, että se näin kuivana syksynä 2009 vain vaivoin lirisee. Toimiakseen mylly tarvitsee vuolaasti virtaavaa vettä ja sitä saadakseen yläpuolisen suon ja Raiskinlammen vesi padottiin. Pato avattiin myllyn toiminnan ajaksi ja vuolas vesi johdettiin puuruuhella myllyn alla oleviin siipiin. Jauhatus tapahtui keväällä, kun vettä oli eniten. Ehkä joskus syyssateillakin vettä kerääntyi jauhatuksen tarpeiksi. Myllyn kyljessä

6 on vieläkin lahonnut iso puinen siipirataspyörä, jota vesi myös pyöritti. Pyörän vaakasuorassa oleva akseli liikutti edestakaisin kulkevaa terää, jolla tehtiin päreitä. Mylly on pidetty sisältä kunnossa ja peltikatto suojaa rakennuksen. Vesiruuhesta on kannatinkivet paikoillaan. Mylly on auki satunnaisille matkailijoille ja vieraskirja on ahkerassa käytössä. Myllylle ei ole tietä eikä viitoitusta, joten sinne ei tuntematon löydä. Monista kartoistakin se puuttuu. Myllylle pääsee Alkulantieltä, jolta pistää metsäautotie 300 metrin päähän. Tien päästä johtaa pieni polku myllylle. Tänä kesänä kuitenkin Myllykallion ja Myllyvuoren ympärille ilmestyivät punaiset nauhat. Ja syksyllä monitoimikoneet parturoivat kymmenien hehtaarien metsäalueen myllyn ympäriltä. Myös myllyn vierestä kaikki vanhat kuuset kaadettiin maanomistajan pelätessä niiden kaatuvan myllyn päälle. Olisin kuitenkin ollut eri mieltä puiden vaarallisuudesta. Kuuset kaatuvat kyllä usein aukon reunasta, mutta jos suoja-alue olisi ollut myllyn ympärillä viitisenkymmentä metriä, niin tiheä kuusikko olisi suojannut myllyä mm. auringon hirsiä polttavalta vaikutukselta. Ko. kaltaisen suojametsän mahdollisesti kaatuvat reunakuuset eivät olisi ylettyneet myllylle. Myllyn miljöö erämaamyllynä olisi samalla säilynyt. Oheinen kuva kertoo nykytilanteen. - Jouko Pihlainen Raiskin myllyn ympäristö on hakattu. Kuva Jouko Pihlainen.

7 Perinnemaisemat Niittyjä hoidettiin Keuruulla viimevuotiseen tapaan runsaasti. Keski-Suomen ympäristökeskuksen, EU:n ja kaupungin tuella toimivat LAPE-miehet niittivät Vuorelassa, Pohjalassa, Hirvikylällä ja Haapamäen asemalla. Luonnonsuojeluliiton ja VR:n perinnemaisemaprojektin tuella niitettiin kolmea radanvarsiniittyä Haapamäen seudulla. Projektissa hääri vetäjänä Matti Aalto ja kesätyöläisinä Erika Sulkava ja Roope Ruokonen. Kyseinen kolmikko kävi myös täydentämässä niittoa Pohjalassa ja Haapamäen asemalla sekä vieraili niittotöissä kolmella muulla kohteella Keski-Suomessa. Kamanan ja Punnosen niityt Keuruun keskustassa ovat vielä tätä kirjoittaessa hoitamatta, mutta seurakunta ja kaupunki saadaan varmaankin taas hätistettyä niitä hoitamaan. Pihlaisen Jouko sai hommattua Heinäsen ja Hirvon hirvenkellopaikoille Ei tienvarsiniittoa kyltit, ja kellot säilyivätkin hyvin pystyssä ainakin tänä kesänä. Kukkakasvien, perhosten, kukkakärpästen, kukkajäärien, pistiäisten, heinäsirkkojen ja muiden kauniiden niittylajien onneksi monet hoitavat myös osaa omasta pihastaan niittynä. Lisää niityistä ja niiden hoidosta voit lukea yhdistyksemme nettisivuilta: -MAa Vaihtotori Haapamäellä on jälleen vaihtotori. Sopivien tilojen löytyminen otti kyllä lujalle, mutta nyt vaihtotori on ollut avoinna jo kuukauden verran. Vaihtari sijaitsee melkein Haapamäen korkeimmalla kohdalla, vesitornin lähellä, mutta sinne kuljetaan Lääkärintietä terveyskeskuksen ja vanhainkoti Metsätähden kautta. Keuruun vanhainkotisäätiö luovutti jo pitkään tyhjillään olleet tilat käyttöömme. Kaupunki on luvannut aurata talvella tien ja maksaa sähkölaskut. Kiitos avusta. Toimintaa pyörittää talkootyönä nelisenkymmentä vapaaehtoista. Olemme tietysti osa jätehuoltoa, edustamme tavaroiden kierrätystä ja uusiokäyttöä puhtaimmillaan. Ovet ovat avoinna lauantaisin klo 10-12, ainakin tavaran tuojille erikseen sopien muulloinkin. Vaihtarille voi tuoda itselleen tarpeetonta ehjää ja puhdasta tavaraa. Vaatteet, kirjat, leikkikalut, astiat ja kojeet ovat tervetulleita. Isoimmat huonekalut (ainakaan sohvat) eivät mahdu, joten niitä kannattaa tarjota Kisakaarteelle tai kirpputoreille. Rahaa torilla siis ei käytetä, tavara tuodaan ja viedään ilmaiseksi. Sinne voi myös tuoda viemättä ja sieltä viedä tuomatta. Talkooapua siellä tarvitaan aina, lähinnä tavaran esille asettelussa ja muissa järjestelyissä. Jos ehdit, jää avittamaan. Torille kertyvää ylimääräistä tavaraa kuljetamme edelleen mm. Jyväskylän Ekocenteriin. Silloin tällöin torilla myydään kahvia ja joskus tosi luonnonystävän vessapaperiakin. Niiden tuloilla yritetään peittää menoja. Torin vastuuvetäjänä toimii Raija Sulkava, puh PS

8 Nettisivut - Yhdistyksemme nettisivut ovat olleet noin vuoden uudessa osoitteessa. Sivuilla on melko kattavasti asiaa yhdistyksemme toiminnasta ja alueemme luonnosta, mutta lisääkin sinne mahtuu. Jos sinulla on ideoita tai valmiiksi kirjoitettuja sivuille sopivia juttuja, niin niitä voi lähettää ylläpitäjälle osoitteeseen aallonmatti@hotmail.com. Nettisivuja on viime aikoina päivitetty kerran-pari kuukaudessa. Uusimmat päivitykset näkyvät etusivun ajankohtaista listassa. Muista myös, että jäsenkirjeet voi tilata pelkästään sähköisessä muodossa. Jos niin haluat, ilmoita asiasta Ari Aallolle. MaA Nuorten pyöräretkileiri Retkelle lähdettiin perjantai-iltapäivällä Haapamäeltä viiden leiriläisen ja yhden ohjaajan voimin. Suuntasimme ensimmäiseksi yöksi Kolhon Loilanniemeen, Ukonselän rantaan. Matkalla pysähdyimme Kankamolla vesilintuja tarkkailemassa ja Ristimäessä varpuspöllön pesällä. Loilanniemessä olimme jo iltaseitsemältä. Auringonpaiste komisti hienoa hiekkarantaista niemeä entisestään. Rannalla oli mukava kahlailla ja käydä vilpoisassa vedessä uimassakin. Myös vesilintuja liikkui mukavasti niemen lähistöllä. Yöllä saimme kuunnella kaulushaikaroiden puhaltelua sekä härkälintujen äänekästä soidinta. Lauantaina suuntasimme Kolhon keskustaan, jossa söimme porukalla pari litraa jäätelöä Kaijanselän rannassa Kaarelan laiturilla, jälleen komeassa auringonpaisteessa ja vesilintujen esittäytyessä lähistöllä. Kaarelasta lähdimme Kankaanpään suuntaan. Kolme lapasotkaa ja mustakurkku-uikku olivat Pilkanlammen harvinaisuusanti tällä kertaa. Pilkanlammelta suuntasimme Keurusselän rantaan Riihiniemen lähteelle, jossa keittelimme lounasta. Osalla ruoka maistui Sinolille ja yhdellä oli liikaa mausteita, mutta onnistuneitakin kokkeja löytyi. Riihiniemestä siirryimme yöpaikalle Lintusaareen, jossa ohjaaja ja innokas leiriläinen yrittivät vähistä madoista huolimatta onkia lokeille kaloja kuvausta ja mahdollisia rengastettuja lintuja varten. Muut ottivat aurinkoa nauttien leppoisasta leirielämästä. Aamulla äsken mainittu aktiivinen kaksikko heräsi ennen viittä ja lähti viiden tunnin metsäkierrokselle lähistön todella komeisiin vanhoihin metsiin. Monista hyvistä lintu- ja kasvihaviksista voisi mainita kolme laulavaa pikkusieppoa ja viirupöllön. Kun saavuimme telttapaikalle, muutkin olivat heränneet aamupalalle. Meillekin aamupuuro maittoi tyhjällä vatsalla tehdyn aamulenkin jälkeen. Myös lokit tulivat aamupalalle, kun heitimme edellisenä päivänä saamamme kaksi ahventa ja kaksi särkeä veteen. Pakattuamme tavarat suuntasimme kohti Haapamäkeä. Matkalla pysähdyimme keittelemään ruokaa Hyyrynlammella ja ihmettelemään turpeenkaivuuta Permisuolla. Aurinko jaksoi mollotella mukavasti viimeisenäkin retkipäivänä. Retken pyöräilyt sujuivat vauhdikkaasti ja ohjaaja tyytyi aiemmista vuosista poiketen peränpitäjän paikkaan lähes koko matkan ajan. Pyöräilymatkaa kertyi noin 65 km. Toiset tarkkailivat luontoa innokkaasti ja toiset vain nauttivat hyvistä keleistä luonnon helmassa. Erilaisista kiinnostuksen kohteista huolimatta kaikki olivat tyytyväisiä retken antiin. Ensi vuodeksi suunnittelimme alustavasti retkeä Helvetinjärven kansallispuistoon. -MAa

9 Lasten luontoleiri Lasten luontoleiri pidettiin aurinkoisissa keleissä Riihon leirikeskuksessa. Leiriläisiä oli tällä kertaa 28, apuohjaajia 2 ja ohjaajia 6. Leirin ohjelma oli perinteisen monipuolinen: tutkittiin vesiötököitä, pyydystettiin perhosia, seurattiin lepakoita, katseltiin lintuja, määritettiin kasveja, tehtiin linnunpönttöjä, kalastettiin, laitettiin pikkueläimille kuoppapyydyksiä, harjoiteltiin suunnistusta, tehtiin itse ruokaa retkikeittimillä jne. Edellä lueteltuja luontotutkimuksia tehtiin vieläpä monenlaisissa elinympäristöissä: pyöräretket suuntautuivat kosken rannalle, suolle, uimarannalle ja lintutornille. Tutuksi tuli totta kai myös pihapiirin luonto ja lähistön maalaismaisema. Havaittu lajisto kirjattiin muistiin viimeistään illalla ja lopulta saatiinkin varsin kattava lista leirikeskuksen vieraskirjaan. Mielenkiintoisimpia lajeja olivat lepakkoretken vesisiipat, ötökkähommissa löydetty puuntuhoojan toukka, lintutorniretken mehiläishaukka ja vapaaehtoisen aamuretken harmaahaikara. Muita mieleenpainuvia ja suosittuja juttuja olivat ainakin lepakkoleikki (jossa oppii hyvin lepakkojen saalistustapaa) ja poikien turvekylpy suolammessa. Sekä leiriläisiltä että ohjaajilta tullut palaute oli sen verran positiivista, että ensi kesän leiriajankohtakin on jo varattu, Maa Reissattiin retkiä Keurusseudun Luonnonystävien retkilista oli taas pitkä ja monipuolinen. Tätä kirjoittaessa vielä syysretki ja Hiljan päivän retki ovat vielä tekemättä. Kevättalvella aloitimme koskikarahiihdolla Pihlajaveden reitille. Vanhan formaatin mukaan jaoimme hiihtoporukan kahtia. Alavirran miehet sivakoivat Kotalasta Karansalmelle, välillä autoakin käyttäen. "Saaliina" heillä oli 9 koskikaraa. Ylävirralla, Mämmikoskesta Liesjärvelle, nähtiin 11 karaa. Pertsa "törmäsi" saukkoon Köminkoskella ja saukkojen jälkiä näkyi useita muuallakin. Myös majavat olivat ahkeroineet ja rakentaneet uuden komean pesän Ryönänkoskelle Pöllöilimme isolla porukalla Suojoella kuuntelemassa helmipöllöä ja Lankkualla viirupöllön kumeaa puhaltelua. Huhtikuussa Ajelimme Riihon peltoja halkovalle tielle joutsenretkelle. Eikä turhaan, pelloilla ruokaili peräti 150 valkeaa pitkäkaulaa Menimme uudestaan, nyt kesäkelillä, Pihlajaveden Valkeajärven Ryönänkoskelle majavan pesälle. Löytyi komea pesä ja kaunis koski, mutta pesän asukkaita emme nähneet Havainnoimme lintujen kevätmuuttoa Riihon uudesta lintutornista ja Asunnan Kolonmäen sorakuopan reunalta. Sää oli lintujen muutolle erittäin huono. Kova pohjoistuuli oli pysäyttänyt muuton. Kolonmäellä olimme sitkeästi aamuviidestä yhteen, vaikka myrskyksi äitynyt tuuli pöllytti soramontusta hienoa hiekkaa päällemme Suurien puitten retki kierrettiin Keuruun keskustan suuria puita ihaillen. Vanhan kirkon luutalatvalehtikuusi on Suomen suurin ja pappilan rannan sembramänty on Keuruun suurin lajissaan. Toukokuussa 1.5. Lintutorniretki suuntautui lähiretkenä Ketveleen kannakselta Kaivoslahden lintutornille. Melkein tornin juurella olevaa joutsenen pesintää saimme seurata aitiopaikalta Vaelsimme Roosinpohjasta Lintusyrjälle Limpsingin rotkon ja Huhkojärven kallioitten

10 kautta. Tällä luonnonkauniilla retkellä oli mukana myös pieni kissanpentu, joka matkasi omassa repussaan emäntänsä selässä Kävimme ihailemassa Vesilahdensuota, joka on Keuruun suurin avosuo Lintumiesten kanssa osallistuimme lintutornien keskinäiseen kilpailuun havaittujen lintulajien määrästä. Kilpailimme kahdella tornilla, Riihossa ja Kömin Isorimpillä. Riihon torni sijoittui Suomenselän Lintutieteellisen yhdistyksen kilpailussa kärkipäähän Valkeisjärvien retkisarja jatkui. Nyt kävimme Mahlakorven Valkeisella, jonka kirkkaassa matalassa vedessä lepää lukematon määrä liekopuita Keräsimme porukat linja-autoon ja suuntasimme kevätretkelle Poriin Reposaareen ja Yyteriin. Reposaaressa muistelimme Eino Gröniä ja näimme aidon näköisen merirosvolaivan. Yyterissä puolestaan patikoimme hiekkaa kengissämme pitkälti hiekkarantaa. Palatessamme oikaisimme metsän kautta autolle. Metsässä osuimme merkitsemättömälle nudistialueelle, jossa muutamia miehiä otti nakuina aurinkoa muurahaisten ja muurahaisleijonien seassa. Mahtoikohan nipistellä? Vanhan metsän retki tehtiin Riihon Karjuvuoren komeaan kuusikkoon, jossa helmipöllö ihmetteli meitä haavan kolostaan Taivaanrantojen tiirailuretki suuntautui Keski-Suomen korkeimmalle paikalle Multian Kiiskilänmäen näkötornille. Maisemien ihailun lisäksi patikoimme Lauttajärven rantaan ulottuvan Konkarin kierroksen. Konkarinsuolla on hyvät pitkospuut. Kesäkuussa 5.6. tehtiin Lähiluontoretki Manniskylän Karjovuoreen, josta on hyvät näkymät Keuruun keskustaan ja Kalettoman suuntaan Lähdimme kuuntelemaan yöllä laulavia lintuja. Liukossa saimme ihailla taitavan luhtakerttusen konserttia pellon reunan pensaikosta Luonnonkukkien retki suuntautui jo perinteisesti Lautaperän niityille. Uutena kasvina niityltä bongattiin ketonoidanlukko Perhosretkellä kierrettiin Sulkavien vakioreitti eli Petäisjärven kierros. Haaveihin saatiin hopeatäpliä ja piippopaksupäitä ynnä muita ötököitä oltiin Yöretkellä. Kohon Risto vei meidät Uivelo -veneellään Keurusselän Raaskan saaren rantaan. Auringonlasku järvenselällä oli hieno Astuimme bussiin ja suuntasimme kohti lähintä merta eli Selkämeren rantaa. Kohteena oli Kaskinen ja sieltä moottorivenekyydillä Sälgrundin saareen. Retki oli onnistunut. Vanha kaupunki oli viihtyisä ja saari avomeren tuntumassa tarjosi komeat maisemat. Aallot löivät komeita pärskeitä rantakallioihin. Nuotiopaikka majakan vieressä oli viimeisen päälle huollettu.

11 Heinäkuisella retkellä Sälgrundin saarella ihailtiin merta. Kuva Jouko Pihlainen. Retkeläisiä Sälgrundin kallioilla. Kuva Jouko Pihlainen.

12 Loppukesä: Lepakkoretki tehtiin Vääriskoskelle Riihoon, jossa vesisiipat lentelivät sillan alta lamppujemme valoista välittämättä Sieniretki Tiusalan Honkavuoreen oli märkä. Rankka sade ei meitä häirinnyt, vaan keräsimme sieniä melkoisen määrän Lintutornikisaan miehitimme Kiiskilänmäen ja Riihon tornit. Voimakas etelätuuli piti linnut paikoillaan ja lintujen muutto tyrehtyi Jokamiespäivän retket kärsivät osanottajakadon. Tosin ilmoittelukin oli puutteellista. Parhaillaan ilmoittaudutaan syysretkelle kotiseutukierrokselle Multian koskille ja Pihlajaveden järville. Syysruska on juuri alkamassa, joten matkan maisemat tulevat olemaan näkemisen arvoiset. - Jouko Pihlainen

JÄSENKIRJE 2/06 Keurusseudun Luonnonystävät Ry

JÄSENKIRJE 2/06 Keurusseudun Luonnonystävät Ry JÄSENKIRJE 2/06 Keurusseudun Luonnonystävät Ry Hyvät luonnonystävät, yksi helteinen kesä viuhahti taas ohi. Luonnonystävien toiminta jatkui tavanomaisen vilkkaana. Jouko ohjaili moninaisia retkiä eri puolille,

Lisätiedot

Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa

Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Matti Aalto 2010 (kuva Ari Aalto) Selkälokkeja on tutkittu Keuruun ja Mänttä-Vilppulan järvillä yhtäjaksoisesti kymmenkunta vuotta. Ensimmäinen hyvä parimäärälaskenta

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Osallistujat: Raimo Hämäläinen Vantaa Aulis Nikkanen Aarne Talikka Helsinki Salo yksinsoutuvene. Veneet: Sulkavan soutumalliset vuorosoutuvene ja Aloitimme kierroksen Tammenlahden

Lisätiedot

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ?

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? MITÄ OVAT JOKAMIEHENOIKEUDET? Suomessa jokainen lapsi ja aikuinen saa nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa. Jokamiehenoikeudet eivät katso

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Hirviniemi HIRVINIEMI

Hirviniemi HIRVINIEMI Hirviniemi HIRVINIEMI 62 09,3' N 29 09,5' E Kaunis niemenkärki pitkän ja kapean järvenselän etelärannalla. Kallioiden vieressä pieni ja viihtyisä lahden poukama. Lisäksi kalliossa on kiinnityslenkit. Satamaan

Lisätiedot

Keurusseudun Luonnonystävät ry

Keurusseudun Luonnonystävät ry Keurusseudun Luonnonystävät ry Jäsenkirje 1/ 2010 Hyvää alkanutta vuotta Edellinen vuosi, siis 2009, ei ollut luonnonsuojelun kannalta mitenkään hyvä. Varsinkin hallinnon puolella mentiin takapakkia: lopetettiin

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Keurusseudun Luonnonystävät ry

Keurusseudun Luonnonystävät ry Keurusseudun Luonnonystävät ry Jäsenkirje 2 /2011 Heipä taas, Syksy tulee rymisten, sataa ja tuulee ja lehdet lentelee. Hyvä sienivuosi alkaa olla suppilovahverovaiheessa, marjavuosi puolukkavaiheessa

Lisätiedot

MATKALLA MAISEMAAN - LUONNOLLISESTI

MATKALLA MAISEMAAN - LUONNOLLISESTI MATKALLA MAISEMAAN - LUONNOLLISESTI Suomen Luonnonsuojeluliiton ja VR:n perinnemaisemaprojekti Keski-Suomessa 2008 2009 Matti Aalto Luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri 1. Johdanto Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Keurusseudun Luonnonystävät ry

Keurusseudun Luonnonystävät ry Keurusseudun Luonnonystävät ry Jäsenkirje 2 / 2008 Kesän kuulumisia Kesä 2008 oli säiden puolesta vaihtelevainen. Sadekuuroja tuli lähes päivittäin, mutta välillä aurinkokin pilkahteli. Luonto sopeutui

Lisätiedot

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Piirroakuvat: Jari Kostet ja Tom Björklund. Valokuvat: Sami Tossavainen Vaihettumisvyöhykkeet Tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin reuna-

Lisätiedot

Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Helsingin luonnon monimuotoisuus Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti kääpiä. MARKKU HEINONEN

Lisätiedot

Köyhtynyt maatalousluonto Miksi biodiversiteetti katoaa Suomen maataloudessa? Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskus

Köyhtynyt maatalousluonto Miksi biodiversiteetti katoaa Suomen maataloudessa? Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskus Köyhtynyt maatalousluonto Miksi biodiversiteetti katoaa Suomen maataloudessa? Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskus Esityksen rakenne Miten maatalousluontomme on köyhtynyt? Mitkä syyt ovat luonnon köyhtymisen

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011 Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi

Lisätiedot

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto: LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Suomenselän lintutieteellinen yhdistys ry Keurusseudun Luonnonystävät ry c/o Matti Aalto c/o Pertti Sulkava Samuli Rajantie 20 as 2 Lampilantie 8 42720 Keuruu 42800 Haapamäki puh. 040 574 3645 puh. 040

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

Taustaa puustoisista perinneympäristöistä

Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Laitila 4.- 5.9.2012 Hannele Kekäläinen ylitarkastaja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Maatalousympäristöt Suomen viidenneksi

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Saksanahon puron tutkimus retki

Saksanahon puron tutkimus retki Saksanahon puron tutkimus retki 11.08.2010 Kaksi muuan urkkia päätti lähteä tutkimusmatkalle saksanahon purolle. Mikä olisi se väline, jolla pääsee puiden yli ja aamukaste vaikuttaisi helpottavasti matkan

Lisätiedot

Keurusseudun Luonnonystävät ry

Keurusseudun Luonnonystävät ry Jäsenkirje 1/2014 Keurusseudun Luonnonystävät ry Puheenjohtajan turinoita Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin. Toivottavasti se on kaikilla alkanut hyvin tai ainakin mukiinmenevästi. Ja toivottavasti vuosi

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

MÄTÄOJAN LUONNONSUOJELUALUE

MÄTÄOJAN LUONNONSUOJELUALUE MÄTÄOJAN LUONNONSUOJELUALUE VANTAAN LUON- NONHELMEKSI Vielä ajanlaskun alun aikoihin Vantaanjoki laski mereen nykyisen Mätäojan kautta. Sitä perua ovat esihistoriallisen ajan merkit asutuksesta Mätäojanlaaksossa

Lisätiedot

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle Liperin päiväkoti Pihatouhuja ja sään tutkimista Meidän päiväkotimme on ihan niin kuin Huvikumpu! Siinä on kaksi kerrosta, se on keltainen ja se seisoo korkean kummun päällä. Päiväkodin pihalla pääsee

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä

Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä Annika Uddström Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin 2019 julkistus 8.3.2019 Säätytalo, Helsinki Uhanalaiset lajit eri elinympäristöissä Uhanalaisten lajien

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Kairankutsun lintubongausretket

Kairankutsun lintubongausretket Kairankutsun lintubongausretket Luonnon ja lintujen tarkkailu retkeilymuodossa on yksi parhaista rentoutumiskeinoista kiireisen maailmanmenon keskellä. Tähän Pyhä-Luoston kansallispuisto ja Itä-Lapin lumoava

Lisätiedot

Lataa Lapsen oma luontoretki - Titta Kuisma. Lataa

Lataa Lapsen oma luontoretki - Titta Kuisma. Lataa Lataa Lapsen oma luontoretki - Titta Kuisma Lataa Kirjailija: Titta Kuisma ISBN: 9789524928595 Sivumäärä: 81 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.49 Mb Suositun luontokirjasarjan uusin teos vie lapsen retkelle

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 5.-6. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä

Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Aino Juslén Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto Diat Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö ja

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan

Lisätiedot

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille HAMINAMÄKI Kuopiontie 131 Lapinlahti, Finland Paikan esittelyyn osallistuivat: Arkkitehtuurin-

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa

Lisätiedot

Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit. - turvaamistoimia ja rajauspäätökset

Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit. - turvaamistoimia ja rajauspäätökset Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit - turvaamistoimia ja rajauspäätökset Luonnonsuojeluosasto ylitarkastaja Iiro Ikonen 15.12.2016 22.12.2016 Kiireellisesti suojeltavien lajien neuvottelut

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

Villantuoksuinen elämysloma perinnemaisemien ja monimuotoisuuden hyväksi

Villantuoksuinen elämysloma perinnemaisemien ja monimuotoisuuden hyväksi Kuva: Mirja Nylander / Metsähallitus Villantuoksuinen elämysloma perinnemaisemien ja monimuotoisuuden hyväksi Lammaspaimenviikot suojelualueilla Metsähallitus Anneli Suikki 9.11.2017 Kuva: Vesa Simonen

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Leena Lehtomaa, naturvårdsenheten 17.9.2011 1 Hyvin hoidettu monimuotoinen

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

Lataa Lähde linturetkelle! Lataa

Lataa Lähde linturetkelle! Lataa Lataa Lähde linturetkelle! Lataa ISBN: 9789522403179 Sivumäärä: 372 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.58 Mb Helsingin ja lähialueiden linnusto on monipuolinen. Jo Helsingin kantakaupungista löytyy erilaisia

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Keurusseudun luonnonystävät

Keurusseudun luonnonystävät Keurusseudun luonnonystävät Jäsenkirje 1 / 2011 Erämaan tuntua Pihlajaveden Kivisuolla Kuva: Ari Aalto Luonnolla ei mene hyvin Haukat ovat yksi lajiryhmä, jota Keurusseudulla on seurattu ja tutkittu pitkään.

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset

Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maatalouden ympäristösopimus maisemanhoitoon Perinnebiotoopin, luonnonlaitumen

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi TARTON RETKI 12.- 14.9.2017 Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi Sadehan tietää onnea, mutta tässä sateessa oli sitä jo hiukan liikaakin. Laiva oli satamassa odottamassa innokkaita matkustajia

Lisätiedot

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Tämä metsä on meille tärkeä! Draaman keinoin: Tarina Onnellisten eläinten metsästä

Tämä metsä on meille tärkeä! Draaman keinoin: Tarina Onnellisten eläinten metsästä Tämä metsä on meille tärkeä! Draaman keinoin: Tarina Onnellisten eläinten metsästä Olemme eskareita Satakunnan Köyliön kunnasta, Kepolan koululta. Meitä on 13 lasta ja eläimet meidän metsästä. Elokuun

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta

Lisätiedot

LEPAKOITA TARKKAILEMAAN!

LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! Tiedote 17.8.2009 Risto Lindstedt LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mikä on Lepakkoyö? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädäntöön vaikuttamalla,

Lisätiedot

ristöjen hoito - Vesilinnut

ristöjen hoito - Vesilinnut Elinympärist ristöjen hoito - Vesilinnut Vesilintuelinympärist ristöt t = vesiensuojelu + maisema + luonnon Piirrokset: Jari Kostet ja MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

Keurusseudun Luonnonystävät ry. Jäsenkirje 1 / 2009

Keurusseudun Luonnonystävät ry. Jäsenkirje 1 / 2009 Keurusseudun Luonnonystävät ry Jäsenkirje 1 / 2009 Kansikuvassa koskikara (kuva: Ari Aalto) Tulevan vuoden toiminnasta Keurusseudun luonnonystävien toiminta näyttäisi jatkuvan tänä vuonna suunnilleen entiseen

Lisätiedot