Hailuoto Olsyn ja Helsyn retki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki"

Transkriptio

1 Hailuoto Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun asemalaiturille pikku pakkasessa ja etsimme katseellamme Hannua, joka tuota pikaa löytyikin. Alkajaisiksi etsiydyimme kauppahalliin aamupuurolle ja kahville. Strategiapalaverin jälkeen ahtauduimme autoon ja kohti mustakaularastasta. Oulu on suuri kaupunki, rastaan talvehtimispaikkaan olikin melkoinen matka. Perillä viimeiset nuotit ja oikean talon kohdalla isäntä säntäsi pihalle kertomaan, että idän ihme oli nostanut kytkintä viikkoa aikaisemmin. Kevät oli ehtinyt jo Ouluun saakka, eikä lumesta ollut kuin rippeet jäljellä. Pettymys oli mitä vähäisin, sillä kevätaurinko helotti täysillä ja Haililuoto odotti valloittajiaan. Pienen kaupunkikiertoajelun jälkeen ruokatankkaukseen lähikauppaan ja Hannulta mukaan tytär ja tavarat ja eikun menoksi. Matkalla väen tasausta huoltoaseman pihalla ja pikataival Hailuodon lautalle. Päivä senkun petrasi, lämpötila nousi aste asteelta ja huikaisevan valkoiset jääkentät peittivät Perämerta silmänkantamattomiin. Lauttamatkan hyljeluodoilla oli vain ahtojäitä mutta jäätiellä oli sitäkin enemmän elämää. Huolimatta aikaisesta keväästä tietä käyttivät autoilijat ahkerasti omalla vastuullaan. Hailuodossa kävimme vielä tankkaamassa paikallista leipää Hailuodon leipä & lammas myymälästä. Retkellä tärkeintä ovat eväät.

2 Marjaniemeen saavuimme puolen päivän jälkeen ja kahvin jälkeen lähdimme Kallen kanssa jääkävelylle. Sukset olimme jättäneet kotiin, koska lumeton jää ei välttämättä ole paras hiihtoalusta. Jäällä oli hiljaista, häikäisevän kirkasta ja todella kuuma. Lämpötila nousi iltapäivällä yli 10 asteen ja tyynessä jäästä heijastuva auringonpaiste poltti naamaa. Myöhemmin illalla saunassa huomasi saaneensa aurinkoa ainakin tarpeeksi. Muutama tiainen touhusi rantametsissä, muuten ei elämää jäälakeudella ollut. Pari hiihtäjää tuli vastaan ja yksi näkyi kauempana jääkentällä. Puhelimen pirinä keskeytti retkeilymme ja Hannu ilmoitti madesopan vähitellen valmistuvan. Suunta takaisin kohti Marjaniemeä, joka siinsi horisontissa udun keskellä. Perämeren tutkimusasemalla Hannu oli muuttanut aamulla hallista ostetut madefileet keitoksi ja lisää olsyläisiä oli saapunut meidän ulkoillessa paikalle. Aikansa odotettua parikymmenpäinen joukko nautiskeli hartaasti erinomaista keittopäivällistä.

3 Ennen illan hämärtymistä istuskelimme rannalla ja seurasimme auringon katoamista horisontin taakse ja majakan valon syttymistä. Naisten saunottua pääsimme nauttimaan lempeistä löylyistä ja rupattelemaan oululaisten kanssa niin retkeilystä kuin vanhoista hyvistä ajoista. Illan istumiset jäivät lyhyeen, saunan jälkeen lauloimme retkilauluvihosta muutamia suosikkeja ja vetäydyimme yöpuulle, kuka mihinkin monista rakennuksista. Uusi aamu valkeni viileänä ja tuulisena. Poissa oli edellisen päivän aurinko ja lämpö. Aamulla dyyneillä kierteli pulmusparvia, joutsenet huutelivat jostain kaukaa ja jokunen lokki muutti merellä. Aamupalan jälkeen pakkasimme autot ja siirryimme kirkonkylälle Eino Merilän luo Lesken taloon. Maalaistalo oli muuttunut kotimuseoksi, piharakennukset pursuivat muistoja menneiltä vuosikymmeniltä, niin arkipäiväistä tavaraa kuin kasoittain tieteellistä kirjallisuutta tai vaikkapa luotsipäiväkirjoja.

4 Siinä ihmetellessä vierähti tovi jos toinenkin ja välillä käytiin pihalla katselemassa lähellä kierteleviä pulmusia. Museokierroksen jälkeen kaffeelle tupaan missä tarinat menneistä retkistä ja suojelukiistoista jatkuivat isännän värikkäällä tyylillä. Haikea oli paikkaa jättää, mutta ihmisen elo on lyhyt ja viikonloppu vieläkin lyhyempi. Siis kokat kohti Kirkkosalmea. Lintutornilla kuulimme, että edellisenä päivänä oli muuttanut yhteensä 12 maa- ja merikotkaa. Nyt muutto oli seis ja pari töyhtöhyyppää värjötteli jäällä kevään etenemistä odotellen. Samoin kuulimme, että valkopäätiainen oli ollut saaren pohjoisrannalla edellisenä päivänä. Perioululaiseen tapaan taas syötiin, nyt oli makkaranpaiston vuoro. Kun makkarat oli paistettu, niin suunniteltiin jo seuraavaa ruokaa. Ja koska edellispäiväistä madesoppaa oli kattilassa, piti vielä etsiä kamiina, jossa se lämmitettäisiin. Niinpä lautalle mennessä poikkesimme Ulkokarvoon, mihin Hailuoto-laiva ajoi ennen maantielauttojen tuloa.

5 Vanhalla kivilaiturilla ruokaili parvi pulmusia viiman paljastamassa maassa ja pari pilkkijää uhmasi kylmyyttä ulompana jäällä. Me sen sijaan siirryimme Ulkokarvon Petsamon kämppään lämmittelemään ja nauttimaan viimeinen ateria ennen lautalle ja junalle kiirehtimistä. Huonomminkin voi viikonloppua viettää kuin Hailuodossa etenkin kun sää suosi ja saa olla itseään paremmassa seurassa. Ana & Riba Helsystä

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 Tervehdys 2cv immeiset! Mennyt kesä on ollut mitä otollisin 2cv:llä cruisailuun. Ne joilla on avattava katto ovat saaneet nauttia auringosta täysin siemauksin. Me joilla katto

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Muistoja ja muinaistekniikkaa

Muistoja ja muinaistekniikkaa Muistoja ja muinaistekniikkaa Elämyksellisen oppimisen jäljillä Liedon Nautelankosken museossa Elsa Hietala & Leena Viskari Nautelankosken museo Liedon paikallismuseo Jatkaa 1950-luvulla perustetun Liedon

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö Merisuo & Storm 1 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Hiiri räätälinä (kansansatua mukaellen).............. 5 Tiainen ja karhu (kansansatua mukaellen)............ 7 Taikapata (kansansatua

Lisätiedot

Lapponia-saunamökit 06-07. Paras paikka kesäihmisille

Lapponia-saunamökit 06-07. Paras paikka kesäihmisille Lapponia-saunamökit 06-07 Paras paikka kesäihmisille 1 Maailman paras paikka! Oma kesäpaikka: vapaa-ajanasunto, huvila tai saunamökki on suomalaisille suvantopaikka arjen keskellä. Piilopirtti metsän keskellä

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

OULUN SEUDUN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEET JA REITIT

OULUN SEUDUN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEET JA REITIT Hailuoto Alue 23 Matikanniemen kalastajakylä 3 Alue 24 Korkea Sunikari 3 Alue 25 Iso Sunikari ja Fiskin Sunikari 3 Alue 28 Rautaleton kalastajakylä 3 Alue 52 Hyyppä 3 Alue 53 Ulkokarvo 3 Alue 54 Ryöppäänoja

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5. Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.2008 Anna Launonen Opintojen aloitus Rehjassa Osa opintojaksoa: Opiskelu ja

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA. matkasuunnitelmia. 1925. SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia

RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA. matkasuunnitelmia. 1925. SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia Imatra Savonlinna Punkaharju SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia matkasuunnitelmia. RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA 1925. Allaviitotut matkasuunnitelmat ovat aiotut ohjeiksi kesämatkoja suunniteltaessa ja voidaan

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Experimental Fly In Kuhmo 20.07. 22.07.2012

Experimental Fly In Kuhmo 20.07. 22.07.2012 Experimental Fly In Kuhm 20.07. 22.07.2012 Kuhm, peurjen, karhujen ja susien luvattu maa, jssa myös niiden kuvaaminen n mahdllista Samaan aikaan alueella n kansainvälinen kamarimusiikkifestivaali ja taatusti

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE Tavoite: Tarkkaillaan auringon vaikutusta valon lähteenä ja sen vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Oppilaat voivat tutustua myös aurinkoenergian käsitteeseen.

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Millainen olo sinulle tulee saunassa?

Millainen olo sinulle tulee saunassa? Millainen olo sinulle tulee saunassa? hyvä rauhallinen rento nälkäinen lämmin virkeä huono kiireinen kireä janoinen viluinen väsynyt CC Kirsi Alastalo 2016 Sauna-tekstiin liittyviä kysymyksiä Jos keskustelua

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Valmistelija matkailukoordinaattori

Valmistelija matkailukoordinaattori Kunnanhallitus 92 08.04.2013 Kunnanhallitus 110 06.05.2013 Vanhan luotsiaseman (ns. punaisten tupien) vuokrahinnastoehdotus 2013 Khall 08.04.2013 92 Valmistelija matkailukoordinaattori Kunnanhallitukselle

Lisätiedot

Keski- Karjalan joulunaika. Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu

Keski- Karjalan joulunaika. Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu Keski- Karjalan joulunaika Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu Tervetuloa Keski- Karjalaan! Keski-Karjalan joulunaika on aitoja makuja ja upeita tapahtumia täynnä. Alueen neljän

Lisätiedot

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti. Faijan BMW Tunnin roolipeli menetetystä nuoruudesta. Pelaajien hahmot (3-5 pelaajaa) olivat kavereita yläkoulussa ja vielä muutaman vuoden senkin jälkeen. Sitten jatko-opiskelut ja työelämä heittivät hahmot

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

S Y Y - S E U R A U S kysymyskortteja

S Y Y - S E U R A U S kysymyskortteja S Y Y - S E U R A U S kysymyskortteja pohditaan mikä on esitetyssä tilanteessa olevan seurauksen syy. Harjoitellaan vastaamaan MIKSI -kysymyksiin. Mitä tapahtuu (SYY), entä mitä tapahtuu syyn SEN SEURAUKSENA?

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kamarikuoron matka Espanjan Kataloniaan Barcelonan lähelle paikkaan nimeltä Calella.

Keski-Pohjanmaan kamarikuoron matka Espanjan Kataloniaan Barcelonan lähelle paikkaan nimeltä Calella. Matkapäiväkirja 11.-19.6.2012 Keski-Pohjanmaan kamarikuoron matka Espanjan Kataloniaan Barcelonan lähelle paikkaan nimeltä Calella. 6th International Folk Festival City of Calella 12.6.2012 tiistai Lähdimme

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014

SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014 SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014 Linja-autolla kohti opintomatkan seikkailuja, kuvassa mukana olleet opiskelijat. Aarre-kuski mahdollisti meille turvallisen matkan. Riitta-ope toimi matkanjärjestelijänä.

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Laivamatka Lähdimme Kupittaan koululta seitsemältä ja odotimme terminaalissa tuskastuneesti laivaa. Laivalla kirmasimme heti tax freehen ja muihin kauppoihin.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1 www.kimara.fi 1 Kimara mallisto on laajentunut kattamaan myös hieman kevyemmistä hirsistä toteutetut piharakennukset. Tyylikkäät ja laadukkaat rakennukset on suunniteltu nimenomaan isompien Kimara rakennusten

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Nautiskelijoiden viikonloppu Virroilla syyskuuta 2012

Nautiskelijoiden viikonloppu Virroilla syyskuuta 2012 Nautiskelijoiden viikonloppu Virroilla 21.-23. syyskuuta 2012 Aurinkoisena perjantai-iltana linja-autolastillinen nautiskelijoita starttasi Järvenpäästä tasan klo 17.00. Perillä Lomasaari Marttisessa olimme

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi Oppitunti 21 - Audio - osa 1 1 paperikassi paperikassi, ostoskassi kaksi ostoskassia ostoskärry monta ostoskärryä ostoskori Ostoskori on tyhjä. Ostoskorissa ei ole mitään. laatikko Laatikko on tyhjä. Laatikossa

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Lumi on hyvä lämmöneriste, sillä vastasataneessa lumessa on ilmaa.

Lumi on hyvä lämmöneriste, sillä vastasataneessa lumessa on ilmaa. Nimeni: Eliöt ja lumi Vastaukset löydät seuraavista paikoista: tammikuu: karhun vuosi karhunpesä hangen suojassa marraskuu: lumisateet lumimuodostumat joulukuu: selviytyminen kylmyydestä Lumi on hyvä lämmöneriste,

Lisätiedot

Tunturikerho Kuokte. Kerhokirje 1 / 2006

Tunturikerho Kuokte. Kerhokirje 1 / 2006 Tunturilatu ry Tunturikerho Kuokte Kerhokirje 1 / 2006 Ruskaa Tenniöjoella KERHOTOIMIKUNTA JA MUUT TOIMIHENKILÖT 2006 Matti Häppölä, puh. joht. 019 724302 (k) Kirveskatu 7, 11130 Riihimäki 050 4903897

Lisätiedot

TALLINNA (OSA 1)

TALLINNA (OSA 1) TALLINNA (OSA 1) 26.-29.5.2016 HOTELLI JA BALETTI SAVOY BOUTIQUE HOTEL VAKIOMESTAMME TALLINNASSA Saavuttuamme Pärnusta luksusbussilla (2 euroa/hlö) kävelimme reilun kilometrin päähän hotelliimme Savoy

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma 1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA

PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA Julkaistu: 29.3.2016, http://www.lumipallo.fi/rinnepesue/2016/03/29/pienta-luksusta-vuokatti-suites-huoneistossa/ Vuoden 2015 Skiexpossa voitimme neljän vuorokauden

Lisätiedot

M.J. Metsola. Taimentukka. Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista

M.J. Metsola. Taimentukka. Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista M.J. Metsola Taimentukka Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista Taimentukka Mikko Juhana Metsola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-264-4 Auringossa

Lisätiedot

VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE RAISIO, MAATILA 2 4h+tupak+kph/khh+s+ph+talli+pihatto+ratsastuskenttä, 136 m, 498 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA

Lisätiedot

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin osasto, Puustudio, Moderni puukaupunki hanke Diplomityön esittely 16.06.2008

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

poppy.razzi -kokoelma

poppy.razzi -kokoelma 2012 poppy.razzi -kokoelma I travel incognito, but always bring poppy razzi. Mihin sitten menetkin, ota poppy razzi mukaasi. Huipputrendikkäillä neonsävyilläni saat kynsistäsi salamana upean näköiset.

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot