Sähköverkkojen aiheuttamat sähkö- ja magneettikentät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sähköverkkojen aiheuttamat sähkö- ja magneettikentät"

Transkriptio

1 Sähköverkko 1(6) Esa Niemelä Sähköverkkojen aiheuttamat sähkö- ja magneettikentät Sähkön siirto ja jakelu Suomessa Suomen sähköjärjestelmä koostuu voimalaitoksista, sähkön siirto- ja jakeluverkoista sekä sähkön kulutuslaitteista. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että voimalaitoksilta sähkö siirretään ensin koko maan kattavaan siirtoverkkoon, jonka jännite on 110, 220 tai 400 kilovolttia (kv). Siirtoverkko liittyy jakeluverkkoon sähköasemilla, joista sähkö kulkee eteenpäin keskijänniteverkossa, jonka jännite on yleensä 20 kv. Keskijännitejohdoista sähkö siirretään edelleen jakelumuuntamoihin, joista se siirretään asiakkaille pienjännitejohdoissa. Sähkö- ja magneettikenttiä esiintyy kaikkialla, missä sähköä tuotetaan, siirretään tai käytetään. Sähköjärjestelmän hallinnassa hyödynnetään myös radiotaajuisia kenttiä käyttäviä tiedonsiirtojärjestelmiä. Kentät ovat suurimmillaan lähteen vieressä ja ne pienenevät nopeasti etäisyyden kohteeseen kasvaessa. Sähkö- ja magneettikentille suositellut enimmäisarvot Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asetus (294/2002) ionisoimattoman säteilyn väestölle aiheuttaman altistumisen rajoittamisesta tuli voimaan Asetuksessa vahvistetaan enimmäisarvot ultraviolettisäteilylle, radiotaajuiselle säteilylle ja lasersäteilylle sekä suositusarvot pientaajuisille sähkö- ja magneettikentille. Asetuksen valmistelutyössä oli pohjana Euroopan unionin neuvoston suositus sähkömagneettisille kentille altistumisen rajoittamisesta. Asetuksen mukaan väestön altistuksen suositusarvo vaihtosähkölaitteiden sähkökentälle on 5 kv/m (kilovolttia metrille) ja magneettikentälle 100 μt (mikrotesla), kun altistuminen kestää merkittävän ajan. Kun altistus ei kestä merkittävää aikaa, arvot ovat 15 kv/m ja 500 μt. Direktiivit ja asetukset perustuvat tunnettuihin, sähkömagneettisten kenttien aiheuttamiin suoriin ja epäsuoriin biofysikaalisiin vaikutuksiin. Sähkö- ja magneettikenttiä koskevia suositusarvoja ja niiden perusteita on tarkasteltu säännöllisesti Euroopan unionin ja kansainvälinen ionisoimattoman säteilyn toimikunnan (ICNIRP) toimesta, mutta tarvetta suositeltujen enimmäisarvojen muuttamiselle ei ole todettu, koska tutkimustulokset eivät ole antaneet asiasta uutta tietoa. Energiateollisuus ry Fredrikinkatu B, Helsinki PL 100, Helsinki Puhelin: (09) , faksi: (09)

2 Voimajohtojen sähkö- ja magneettikentät 2(6) Kantaverkko Voimajohtojen synnyttämä sähkö- ja magneettikenttä esiintyy ainoastaan voimajohtojen välittömässä läheisyydessä. Magneettikenttä on verrannollinen voimajohdoissa kulkevaan virtaan, joka on suurin 400 kv jännitteisissä johdoissa. Kuitenkin väestölle asetettu magneettikenttäaltistuksen suositeltu enimmäisarvo 100 µt ei ylity edes suoraan johtojen alla, missä magneettikenttä on suurimmillaankin alle neljäsosa enimmäisarvosta. Magneettikenttä laskee suurimmillaankin alle sadasosaan väestölle asetetusta enimmäisarvosta noin metrin päässä 400 kv johdon keskilinjasta ja noin metrin päässä 110 kv johdon keskilinjasta. Sähkökentän arvo 5 kv/m pitkäaikaiselle altistumiselle (merkittävä aika) ei ylity johtoalueen (23 31 metriä johdon keskilinjasta) ulkopuolella. Johdon alla kyseinen arvo ylittyy Tampereen teknillisen yliopiston tekemien mittausten mukaan noin 30 prosentissa 400 kv jännitteisten avojohtojen pylväsväleistä, mutta tämä ei kuitenkaan rajoita lyhytaikaista (ei merkittävä aika) oleskelua kuten marjojen poimimista tai maanviljelyja metsätöiden tekemistä voimajohtojen alla. 110 kv ja 220 kv jännitteisillä avojohdoilla sähkökentälle suositellut enimmäisarvot eivät ylity edes suoraan johdon alla. Voimajohdon sähkökentän ominaisuuksiin kuuluu, että sen läheisyydessä olevat maasta eristetyt, sähköä johtavat esineet metallilapiot, työkalut jne. varautuvat sähköisesti. Myös ihminen varautuu työskennellessään johdon alla. Tavallisesti tätä ei huomaa, mutta käyttäessä paksupohjaisia jalkineita, esimerkiksi kumisaappaita, saattaa ihminen tuntea heikon kipinän koskiessaan maadoitettuun esineeseen, esimerkiksi metalliseen aitatolppaan. Ilmiö on samanlainen ja yhtä vaaraton kuin tekokuituisen puseron riisumisen yhteydessä syntyvä kipinä. Myös esimerkiksi sateenvarjon kipinöiminen voimajohdon alla on vaaratonta ja johtuu sähköisestä varautumisesta. Sydämentahdistimien ja rytmihäiriötahdistimien häiriintyminen voimajohtojen alla ei ole todennäköistä, mutta on mahdollista. Tästä syystä tahdistinpotilaiden on syytä välttää voimajohdon alla oleskelua ja pyrkiä maastossa liikkuessaan alittamaan voimajohdot kohdista, joissa johtimien etäisyys maasta on suurin, eli läheltä pylväitä. Jakeluverkko Sähkökentän arvo 5 kv/m pitkäaikaiselle altistumiselle (merkittävä aika) ei ylity jakeluverkossa käytetyillä alemmilla jännitetasoilla. Jakeluverkon (keski- ja pienjänniteverkot) avojohtojen ja kaapeleiden aiheuttamat magneettikentät ovat johdon rakenteesta riippuen 0,01 0,1 µt/a johdon keskilinjalla. Kyseisten johtojen huippukuorman aikanakaan ei väestölle asetettu magneettikenttäaltistuksen suositeltu enimmäisarvo 100 µt ylity. Varsinkin kaapeleilla kentänvoimakkuus pienenee jyrkästi siirryttäessä kauemmaksi kaapelin keskilinjasta. Jo metrin etäisyydellä kaapelin keskilinjasta kentät jäävät alle sadasosaan asetetusta enimmäisarvosta eikä jakeluverkon kaapeleilla ole näin pääsääntöisesti vaikutuksia alueilla, joissa oleskellaan pidempiaikaisesti.

3 Tiiviissä kaupunkirakenteessa joudutaan sijoittamaan kiinteistön ja lähiseudun taloihin sähköä jakava 20/0,4 kv tai 10/0,4 kv jakelumuuntamo rakennuksen yhteyteen luvun lopulla ja luvun alussa näiden kiinteistömuuntamoiden aiheuttamia magneettikenttiä tutkittiin. Etenkin joidenkin vanhojen kiinteistömuuntamoiden osalta mitattiin yli 100 μt arvoja muuntamon yläpuolella olevassa tilassa. Useissa tutkimushankkeissa kartoitettiin tilanne kiinteistömuuntamoiden osalta ja luotiin muuntamoiden kategorisointiin soveltuva menetelmä sekä ohjeistus muuntamoiden rakenteista. Menetelmän avulla on voitu priorisoida kiinteistömuuntamoiden uusimistarve ja ohjeiden mukaisilla muuntamorakenteilla voidaan päästä selvästi suositusarvojen alapuolelle. Uusissa muuntamoissa magneettikentät on saatu niin pieniksi, että oikein asennettuna muuntamo ei lisää magneettikentän tasoa asuintiloissa. Jos mahdollista, muuntamot pyritään sijoittamaan kiinteistön alueella asuinrakennuksesta erilleen esimerkiksi jätekatoksen tai vastaavan ulkorakennuksen yhteyteen. Etäluettavat mittarit Säteilyturvakeskus (STUK) on antanut Energiamarkkinaviraston pyynnöstä lausunnon etäluettavien sähkömittareiden sähkömagneettisista kentistä ( ). Etäluettavat mittarit altistavat väestöä hyvin heikolle radiotaajuiselle säteilylle, joka alittaa selvästi voimassaolevat altistumisrajat. Säteilyn määrä on verrattavissa tilanteeseen, jossa matkapuhelimella lähetetään tekstiviesti. Mikäli käytetään lyhyen kantaman radioverkkoja, lähetystehot ovat pienempiä kuin matkapuhelimella. Sähkömittarit on usein sijoitettu tiloihin, joissa ei oleskella, kuten erillisiin mittauskeskuksiin kerros- ja rivitaloissa tai sähköpääkeskuksen yhteyteen omakotitaloissa. Sisällä asunnoissa olevat mittarit ovat usein esimerkiksi eteisessä. Yhtiöstä ja tiedonsiirtomallista riippuen mittarit käyttävät tiedonsiirtoyhteyttään joko kerran tai useampia kertoja päivässä. Edellä mainituista syistä etäluentajärjestelmän aiheuttama altistuminen on lähetyksen hetkelläkin hyvin vähäistä. STUK:n lausunnon mukaan tämän suuruisella altistumisella ei ole haitallisia terveysvaikutuksia. 3(6) Maankäyttö voimajohtojen ympärillä ja uusien johtoreittien sijoittaminen STM:n asetus ei edellytä jättämään suoja-aluetta johtoalueen ulkopuolelle eikä Suomessa ole olemassa virallisia sähkö- ja magneettikenttiin perustuvia voimajohtojen sijoittamista koskevia ohjeita tai määräyksiä. Voimajohtojen läheisyyteen ei kuitenkaan haluta sellaista toimintaa, joka mahdollisesti lisää sähköturvallisuusriskiä tai jossa voimajohtojen läheisyys aiheuttaa esim. magneettikenttiin liittyviä pelkoja. Tästä syystä sähköverkkoyhtiöt voivat ohjeistaa maankäytön suunnittelua ja kaavoitusta. Sähköverkkoyhtiöillä ei ole kuitenkaan juridisia oikeuksia rajoittaa rakentamista voimajohdon johtoalueen ulkopuolella. Edellä kuvattuja pyrkimyksiä on kuitenkin vaikea aina saavuttaa, mikäli uusien johtojen sijoittelussa noudatetaan Maankäyttö- ja rakennuslain

4 4(6) (132/1999) 22 :n mukaista valtioneuvoston päätöstä valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista (VAT). Siinä muun muassa todetaan, että voimajohtojen linjauksissa on ensisijaisesti hyödynnettävä olemassa olevia johtokäytäviä. Tämä tarkoittaa uusien johtojen sijoittamista joko vanhojen johtojen paikalle tai niiden rinnalle. Näin syntyy tilanteita, joissa johto tulee pakostakin lähemmäksi vanhan johdon ympärille muodostunutta toimintaa ja asutusta. Pienistä magneettikentistä keskustellaan Suomessa korkeajännitteisiä 110 kv voimajohtoja on rakennettu luvulta lähtien ja ensimmäiset 400 kilovoltin voimajohdot rakennettiin 1950-luvulla. Sähkö- ja magneettikenttien vaikutusta terveyteen on tutkittu 1970-luvulta lähtien. Tehtyjen tutkimusten perusteella määriteltyjen suositusten perustana on, että annetut suositusarvot suojaavat riittävän hyvin merkittävän ajan kestävän sähkö- ja magneettikenttäaltistuksen kaikilta tunnetuilta mahdollisilta haittavaikutuksilta. Suositusarvot on johdettu sähkömagneettisten kenttien osoitettujen lyhytaikaisten vaikutusten perusteella. Suositusarvoissa on otettu huomioon turvamarginaali, mistä johtuen suositusarvojen katsotaan kattavan epäsuorasti myös mahdolliset pitkän aikavälin vaikutukset. Maailman terveysjärjestön WHO:n kansainvälinen syöväntutkimuskeskus IARC on luokitellut pientaajuiset magneettikentät luokkaan 2B, eli mahdollisesti syöpää aiheuttaviin. Luokitus ei tällöinkään tarkoita sitä, että syöpien esiintymissä tapahtuisi jokin merkittävä kasvu. Luokkaan 2B kuuluvat pientaajuisten magneettikenttien lisäksi esimerkiksi kahvi ja pakokaasu. Riskin lisäystä tai syy-seuraussuhdetta ei tälle luokalle kuitenkaan ole tieteellisesti osoitettu. Ei esimerkiksi tunneta sellaista biologista vaikutusmekanismia, jolla magneettikenttien mahdollinen kyky aiheuttaa syöpää olisi selitettävissä. Joissakin tutkimuksissa on saatu myös viitteitä, että magneettikentillä saattaisi olla vaikutuksia selvästi pienemmilläkin altistumistasoilla kuin mitä STM:n asetuksen suosittelemat enimmäisarvot ovat. Eniten keskustelua ovat herättäneet tutkimushavainnot, joiden mukaan lasten leukemiaa voisi esiintyä hieman normaalia enemmän silloin, kun magneettikentän vuontiheys asunnossa on yli 0,4 μt. Erilaisten syöpien ja 0,4 µt tasoisen magneettikenttäaltistuksen välisestä yhteydestä onkin tehty kymmeniä kansainvälisiä lisätutkimuksia, mutta selkeää näyttöä yhteydestä ei ole havaittu. Myöskään eläinkokeiden yhteydessä magneettikenttäaltistus ei ole aiheuttanut koe-eläimissä syöpää. On myös otettava huomioon, että 0,4 µt taso ylittyy jo useimpien sähköisten kodinkoneiden ja -laitteiden läheisyydessä, joten arvon soveltaminen nykyisessä sähköön perustuvassa yhteiskunnassa on käytännössä mahdotonta. Sähkö- ja magneettikenttiin liittyvää tutkimusta seurataan järjestöjen ja viranomaisten toimesta jatkuvasti. Yksittäisten tutkimusten perusteella ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä, etenkään jos tulokset ovat ristiriidassa muiden tehtyjen tutkimusten kanssa, eikä syy-seuraussuhdetta voida tieteellisesti perustella. Alalla noudatetaan viranomaisten

5 asettamia määräyksiä ja rajoitetaan kenttiä tarvittaessa näitäkin pienemmiksi siltä osin, kuin se on saavutetut hyödyt ja aiheutuvat haitat huomioiden järkevää. 5(6) Sähkö- ja magneettikentät ovat osa jokapäiväistä elämäämme Sähköstä on tullut viimeisen vuosisadan aikana välttämätön osa arkipäiväämme. Sähkö on energiamuotona helposti käsiteltävää ja kustannustehokkaasti ja puhtaasti siirrettävää. Sähköä käytetään niin kotitalouksissa, teollisuudessa kuin liikenteessäkin. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa asuva kansalainen joutuu sähkölaitteiden synnyttämien sähkömagneettisten kenttien ympäröimäksi, varsinkin taajama- ja kaupunkialueella. Taustakenttien lähteitä ovat esimerkiksi sähköjohdot (myös näkymättömissä olevat maakaapelit), rakennuksiin sijoitetut muuntamot ja sähkökeskukset, rakennusten sähköverkot, kotien sähkölaitteet, tietokoneet, junien sähkömoottorit virransyöttöjärjestelmineen, kauppojen tuotesuojaportit, radioasemat sekä matkapuhelimet ja niiden tukiasemat. Myös teollisuudessa ja lääketieteessä käytetään voimakkaita sähkömagneettisia kenttiä synnyttäviä laitteita. Merkittäviä luonnon lähteitä ovat maapallon oma magneettikenttä, salamointi sekä aurinko, joka lähettää voimakkaita sähkömagneettisia aaltoja laajalla aallonpituusalueella. Asunnoissa esiintyvä vaihtosähköstä aiheutuva taustamagneettikenttä on yleensä hieman alle 0,1 μt. Useimmiten magneettikenttä on peräisin kodin omaan sähköverkkoon kytketyistä sähkölaitteista sekä erityisesti sähköverkossa ja maadoituksissa kulkevista harhavirroista. Myös sähkölattialämmitys voi nostaa asunnon taustamagneettikenttää tasolle 1-2 μt. Kodinkoneille ja kodinelektroniikalle on tyypillistä, että niiden aiheuttama magneettikenttä vaimenee voimakkaasti etäisyyden kasvaessa. Vaikka magneettikenttä aivan laitteen pinnalla olisi melko suuri (100 - jopa μt), kenttä vaimenee tasolle (0-0,6 μt) jo alle metrin etäisyydellä laitteesta. Myös sähköjunissa ja raitiovaunuissa esiintyy sähkö- ja magneettikenttiä. Matkustajavaunuissa, joihin ei ole sijoitettu merkittäviä sähkölaitteita, magneettikentän voimakkuus on alle 0,5 μt. Sen sijaan vaunuissa, joissa sijaitsee sähkölaitteita, magneettikentän voimakkuus on välillä 3-10 μt. Sähköverkossa käytettävät laitteistot ovat siis vain yksi sähkö- ja magneettikenttien lähteistä, eikä tutkimusten mukaan ole löydetty yhteyttä suositeltuja enimmäisarvoja pienempien magneettikenttien aiheuttamille terveydellisille haitoille. Sähköverkkoyhtiöiden nykyisten käytäntöjen mukaisesti toimittaessa sähkö- ja magneettikentät jäävät selvästi alle STM:n asetuksessa suositeltujen enimmäisarvojen.

6 Lähteet 6(6) Euroopan unionin neuvosto Neuvoston suositus väestön sähkömagneettisille kentille (0 Hz 300 GHz) altistumisen rajoittamisesta (1999/519/EY). Euroopan yhteisöjen virallinen lehti, 199, s Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/35/EU terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (sähkömagneettiset kentät) aiheutuville riskeille. Euroopan unionin virallinen lehti, 179, Korpinen L Yleisön altistuminen pientaajuisille sähkö- ja magneettikentille Suomessa. Helsinki, Sosiaali- ja terveysministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:12, 64 s. Korpinen, L., Kuisti, H., Elovaara, J. & Virtanen,V. 2012: Cardiac Pacemakers in Electric and Magnetic Fields of 400-kV Power Lines", PACE, April 2012, Vol. 35, pp Nyberg H. ja Jokela K Sähkömagneettiset kentät. Helsinki. Säteilyturvakeskus. 555 s. Sosiaali- ja terveysministeriö Väestön ionisoimatonta säteilyaltistusta rajoittavan sosiaali- ja terveysministeriön NIRasiantuntijaryhmän muistio. Helsinki, Sosiaali- ja terveysministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita, 38, 64 s. Säteilyturvakeskus. 2011: Voimajohdot ympäristössämme. Säteily- ja ydinturvallisuuskatsauksia. Tampereen teknillinen yliopisto. 2011: Voimajohtojen sähkö- ja magneettikentät. Terveysvaikutuksista keskustellaan. Esite. Mitigation techniques of power-frequency magnetic fields originated from electric power systems. CIGRE Brochure 373. Working Group C February 2009.

Voimajohtojen sähkö- ja magneettikentät. Terveysvaikutuksista keskustellaan

Voimajohtojen sähkö- ja magneettikentät. Terveysvaikutuksista keskustellaan Voimajohtojen sähkö- ja magneettikentät Terveysvaikutuksista keskustellaan Sähköjärjestelmä aiheuttaa ympärilleen sähkö- ja magneettikenttiä. Mahdollisia terveysvaikutuksia on tutkittu paljon. Tutkimustiedon

Lisätiedot

VOIMAJOHTOJEN SÄHKÖ- JA MAGNEETTIKENTÄT. Terveysvaikutuksista keskustellaan

VOIMAJOHTOJEN SÄHKÖ- JA MAGNEETTIKENTÄT. Terveysvaikutuksista keskustellaan VOIMAJOHTOJEN SÄHKÖ- JA MAGNEETTIKENTÄT Terveysvaikutuksista keskustellaan Sähköjärjestelmä aiheuttaa ympärilleen sähkö- ja magneettikenttiä. Mahdollisia terveysvaikutuksia on tutkittu paljon. Tutkimustiedon

Lisätiedot

Sähkö fysiologiset vaikutukset Osa 2 Sähkö- ja magneettikentät

Sähkö fysiologiset vaikutukset Osa 2 Sähkö- ja magneettikentät Sähkö fysiologiset vaikutukset Osa 2 Sähkö- ja magneettikentät 1 Tarina Kotona on useita sähkömagneettisten kenttien lähteitä: Perhe Virtanen on iltapuuhissa. Rouva Virtanen laittaa keittiössä ruokaa ja

Lisätiedot

Voimalinjat terveydensuojelulain näkökulmasta

Voimalinjat terveydensuojelulain näkökulmasta Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Yyterin kylpylähotelli 5.5.2015 Voimalinjat terveydensuojelulain näkökulmasta Ylitarkastaja Lauri Puranen Säteilyturvakeskus lauri.puranen@stuk.fi

Lisätiedot

4 Suomen sähköjärjestelmä

4 Suomen sähköjärjestelmä 4 Suomen sähköjärjestelmä Suomen sähköjärjestelmä koostuu voimalaitoksista, siirto- ja jakeluverkoista sekä sähkön kulutuslaitteista. Suomen sähköjärjestelmä on osa yhteispohjoismaista Nordel-järjestelmää,

Lisätiedot

3 Yhteenveto sosiaali- ja terveysministeriön asetuksesta (294/2002) 'ionisoimattoman säteilyn väestölle aiheuttaman altistuksen rajoittamisesta'

3 Yhteenveto sosiaali- ja terveysministeriön asetuksesta (294/2002) 'ionisoimattoman säteilyn väestölle aiheuttaman altistuksen rajoittamisesta' 3 Yhteenveto sosiaali- ja terveysministeriön asetuksesta (294/2002) 'ionisoimattoman säteilyn väestölle aiheuttaman altistuksen rajoittamisesta' Tähän lukuun on poimittu pientaajuisia sähkö- ja magneettikenttiä

Lisätiedot

5. Sähkönsiirto- ja jakelujohtojen sähkö- ja magneettikentät

5. Sähkönsiirto- ja jakelujohtojen sähkö- ja magneettikentät 5. Sähkönsiirto- ja jakelujohtojen sähkö- ja magneettikentät 5.1 Asetuksen määrittelemät suositusarvot Uudessa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asetuksessa ionisoimattoman säteilyn väestölle aiheuttaman

Lisätiedot

Sähkömagneettisten kenttien terveysvaikutukset

Sähkömagneettisten kenttien terveysvaikutukset Sähkömagneettisten kenttien terveysvaikutukset Tommi Toivonen Laboratorionjohtaja Ionisoimattoman säteilyn valvonta Säteilyturvakeskus Sisältö Säteilyturvakeskuksen tehtävät Ionisoimattoman säteilyn valvonta

Lisätiedot

SÄHKÖMAGNEETTISTEN KENTTIEN BIOLOGISET VAIKUTUKSET, TERVEYSRISKIT JA LÄHTEET

SÄHKÖMAGNEETTISTEN KENTTIEN BIOLOGISET VAIKUTUKSET, TERVEYSRISKIT JA LÄHTEET Atomiteknillinen seura 28.11.2007, Tieteiden talo SÄHKÖMAGNEETTISTEN KENTTIEN BIOLOGISET VAIKUTUKSET, TERVEYSRISKIT JA LÄHTEET Kari Jokela Ionisoimattoman säteilyn valvonta Säteilyturvakeskus Ionisoimaton

Lisätiedot

IONISOIMATTOMAN SÄTEILYN VALVONTA NIR

IONISOIMATTOMAN SÄTEILYN VALVONTA NIR IONISOIMATTOMAN SÄTEILYN VALVONTA NIR Ylitarkastaja Lauri Puranen 1 IONISOIMATON SÄTEILY Röntgensäteily Gammasäteily Alfasäteily Beetasäteily Neutronisäteily 2 MITEN IONISOIMATON SÄTEILY TUNKEUTUU JA VAIKUTTAA

Lisätiedot

Aumala O., Kalliomäki K. 1985. Mittaustekniikka I: Mittaustekniikan perusteet. Otakustantamo, 112 s.

Aumala O., Kalliomäki K. 1985. Mittaustekniikka I: Mittaustekniikan perusteet. Otakustantamo, 112 s. Kirjallisuusviitteet Adato Energia Oy. 2001. Sähkö ja Kaukolämpö 2001. 64 s. Ahlbom A., Feychting M., Koskenvuo M., Olsen J.H., Pukkala E., Schulgen G., Verkasalo P. 1993. Electromagnetic fields and childhood

Lisätiedot

Pientaajuisten kenttien lähteitä teollisuudessa

Pientaajuisten kenttien lähteitä teollisuudessa Pientaajuisten kenttien lähteitä teollisuudessa Sähkö- ja magneettikentät työpaikoilla -seminaari, Pori 11.10.2006 Sami Kännälä, STUK RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY TYÖNANTAJAN VELVOITTEET EU:N

Lisätiedot

Voimajohdot ympäristössämme

Voimajohdot ympäristössämme SÄTEILY- JA YDINTURVALLISUUSKATSAUKSIA Voimajohdot ympäristössämme Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority Voimajohdot ympäristössämme Voimajohtojen sähkö- ja

Lisätiedot

SM-direktiivin perusteet ja altistumisrajat

SM-direktiivin perusteet ja altistumisrajat SM-direktiivin perusteet ja altistumisrajat Sähkö- ja magneettikentät työpaikoilla Tommi Alanko Työterveyslaitos Työympäristön kehittäminen Uudet teknologiat ja riskit 11.10.2006 SM-direktiivi Euroopan

Lisätiedot

Yleisön altistuminen pientaajuisille sähkö- ja magneettikentille Suomessa

Yleisön altistuminen pientaajuisille sähkö- ja magneettikentille Suomessa Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:12 Leena Korpinen Yleisön altistuminen pientaajuisille sähkö- ja magneettikentille Suomessa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2003 3 TIIVISTELMÄ Leena

Lisätiedot

SÄHKÖMAGNEETTISTEN KENTTIEN BIOLOGISET VAIKUTUKSET JA TERVEYSRISKIT

SÄHKÖMAGNEETTISTEN KENTTIEN BIOLOGISET VAIKUTUKSET JA TERVEYSRISKIT Sähkö- ja magneettikentät työpaikoilla 11.10. 2006, Teknologiakeskus Pripoli SÄHKÖMAGNEETTISTEN KENTTIEN BIOLOGISET VAIKUTUKSET JA TERVEYSRISKIT Kari Jokela Ionisoimattoman säteilyn valvonta Säteilyturvakeskus

Lisätiedot

Yleisön altistuminen pientaajuisille sähkö- ja magneettikentille Suomessa

Yleisön altistuminen pientaajuisille sähkö- ja magneettikentille Suomessa Yleisön altistuminen pientaajuisille sähkö- ja magneettikentille Suomessa Leena Korpinen TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Sähkötekniikka ja terveys -laboratorio Tutkimus on tehty sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Sähkönjakelutekniikka osa 1. Pekka Rantala

Sähkönjakelutekniikka osa 1. Pekka Rantala Sähkönjakelutekniikka osa 1 Pekka Rantala 27.8.2015 Opintojakson sisältö 1. Johdanto Suomen sähkönjakelun rakenne Kantaverkko, suurjännite Jakeluverkot, keskijännite Pienjänniteverkot Suurjänniteverkon

Lisätiedot

Sähkö- ja magneettikenttien terveysvaikutuksista kysellään yliopistolta

Sähkö- ja magneettikenttien terveysvaikutuksista kysellään yliopistolta Leena Korpinen, professori, LT, TkT Tampereen teknillinen yliopisto Sähkötekniikka ja terveys -laboratorio Sähkö- ja magneettikenttien terveysvaikutuksista kysellään yliopistolta 10 Sähkö- ja magneettikenttiin

Lisätiedot

SÄHKÖMAGNEETTISET KENTÄT

SÄHKÖMAGNEETTISET KENTÄT Riskiviestinnän työpaja, SOTERKO 28.5.2013 SÄHKÖMAGNEETTISET KENTÄT Kari Jokela, tutk. prof. Ionisoimattoman säteilyn valvonta Säteilyturvakeskus 27.5. 2013/KJo SISÄLTÖ Mitä sähköherkkyys on?. Sähkömagneettisten

Lisätiedot

Sähkömagneettisia päästöjä ja häiriönsietoa koskeva valmistajan ilmoitus. Sivulla S8 / S8 Sarja II / VPAP Sarja III 1 3 S9 Sarja 4 6

Sähkömagneettisia päästöjä ja häiriönsietoa koskeva valmistajan ilmoitus. Sivulla S8 / S8 Sarja II / VPAP Sarja III 1 3 S9 Sarja 4 6 Sähkömagneettisia päästöjä ja häiriönsietoa koskeva valmistajan ilmoitus Sivulla S8 / S8 Sarja II / VPAP Sarja III 1 3 S9 Sarja 4 6 Sähkömagneettisia päästöjä ja häiriönsietoa koskeva valmistajan ilmoitus

Lisätiedot

Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva - Uusnivala vierelle pylväsvälillä 67-68

Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva - Uusnivala vierelle pylväsvälillä 67-68 LAUSUNTO 1 (3) Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja 22.4.2015 AE-1 893-8-13 Kokkolan kaupunki Minna Torppa minna.torppa@kokkolaji Lausuntopyyntö 16.4.2015, RN:o 272-421-3-79 Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva

Lisätiedot

2x110 kilovoltin voimajohdon ympäristövaikutusselvitys välillä Honkalanmäki-Vienola (Riihimäki)

2x110 kilovoltin voimajohdon ympäristövaikutusselvitys välillä Honkalanmäki-Vienola (Riihimäki) 17.2.2012 1 (5) Hikiä (Hausjärvi) Forssa 400+110 kv voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (2008) ja sen lisäselvityksen (2010) täydennysosa 2x110 kilovoltin voimajohdon ympäristövaikutusselvitys

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 17.1.2017 MULTISILLAN KOULUN ALUE YMPÄRISTÖINEEN: UUSI ASUINKORTTELI JA PÄIVÄKOTI. Asemakaava nro 8647. Diaarinumero: TRE: 6202/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

aiheuttamat sydämentahdistimien ja

aiheuttamat sydämentahdistimien ja Kipinäpurkausten mahdollisesti aiheuttamat sydämentahdistimien ja rytmihäiriötahdistimien toimintahäiriöt Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 18.10.2012 Prof Leena Korpinen Ympäristöterveys Prof. Leena

Lisätiedot

Kartoitus pientaajuisista sähkökentistä elin- ja työympäristössä

Kartoitus pientaajuisista sähkökentistä elin- ja työympäristössä Kartoitus pientaajuisista sähkökentistä elin- ja työympäristössä Leena Korpinen, Jari Isokorpi, Tommi Keikko Tampereen teknillinen korkeakoulu Tutkimus on tehty Teknologian kehittämiskeskuksen tuella Julkaistu

Lisätiedot

PIENTAAJUISTEN KENTTIEN ALTISTUMISRAJAT

PIENTAAJUISTEN KENTTIEN ALTISTUMISRAJAT ELEC-E5770 Sähkömagneettisten kenttien ja optisen säteilyn biologiset vaikutukset ja mittaukset Syksy 2016 PIENTAAJUISTEN KENTTIEN ALTISTUMISRAJAT Lauri Puranen Säteilyturvakeskus Ionisoimattoman säteilyn

Lisätiedot

PIENTAAJUISET SÄHKÖ- JA MAGNEETTIKENTÄT HARJOITUSTEHTÄVÄ 1. Pallomaisen solun relaksaatiotaajuus 1 + 1

PIENTAAJUISET SÄHKÖ- JA MAGNEETTIKENTÄT HARJOITUSTEHTÄVÄ 1. Pallomaisen solun relaksaatiotaajuus 1 + 1 Aalto-yliopisto HARJOITUSTEHTÄVIEN Sähkötekniikan korkeakoulu RATKAISUT Sähkömagneettisten kenttien ja optisen säteilyn biologiset 8.1.016 vaikutukset ja mittaukset ELEC-E770 Lauri Puranen Säteilyturvakeskus

Lisätiedot

Laura Huurto, Heidi Nyberg, Lasse Ylianttila

Laura Huurto, Heidi Nyberg, Lasse Ylianttila 7 UV- säteilyn altistumisrajat Laura Huurto, Heidi Nyberg, Lasse Ylianttila SISÄLLYSLUETTELO 7.1 Johdatus UV-säteilyn altistumisrajoihin... 256 7.2 Väestön altistumisrajat... 257 7.3 Työntekijöiden altistumisrajat...

Lisätiedot

FINGRID LAUSUNTO 1 (3) AE Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja

FINGRID LAUSUNTO 1 (3) AE Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja LAUSUNTO 1 (3) 3.11.2017 AE-1400-8-23 Tampereen kaupunki Kirjaamo kirjaamo@tampere.fi Tiedoksi Tampereen kaupunki kaavainsinööri Merja Kinos merja.kinos@tampere.fi Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Liittymismaksuhinnasto. Caruna Espoo Oy

Liittymismaksuhinnasto. Caruna Espoo Oy Liittymismaksuhinnasto Caruna Espoo Oy 1.4.2018 Liittymismaksu Jakeluverkkoon liittymisestä laskutetaan tämän hinnaston mukainen liittymismaksu. Uuden sähköliittymän liittymismaksuun sisältyy jakeluverkostoon

Lisätiedot

Ionisoimaton säteily ja ihminen

Ionisoimaton säteily ja ihminen Ionisoimaton säteily ja ihminen S ÄTEILY- JA YDINTURVALLISUUSKATSAUKSIA Ionisoimaton säteily on sähkömagneettista aaltoliikettä. Sähkömagneettisia kenttiä hyödynnetään esimerkiksi mikroaaltouuneissa, langattomassa

Lisätiedot

Ionisoimaton säteily ja ihminen

Ionisoimaton säteily ja ihminen Ionisoimaton säteily ja ihminen SÄTEILY JA YDINTURVALLISUUSKATSAUKSIA Ionisoimaton säteily on sähkömagneettisia kenttiä ja aaltoliikettä. Sähkömagneettisia kenttiä hyödynnetään esimerkiksi mikroaaltouuneissa,

Lisätiedot

MITTAUSRAPORTTI. Mittausten kuvaus

MITTAUSRAPORTTI. Mittausten kuvaus MITTAUSRAPORTTI Mittausten kuvaus Sähköherkkyyssäätiö mittasi sähkömagneettisten kenttien voimakkuutta 26.6.2017, 30.6.2017 ja 4.8.2017 osoitteessa Liisankatu 27 B, 00170 Helsinki sijaitsevassa huoneistossa,

Lisätiedot

SAAPUNUT 1 2. 02. 2B

SAAPUNUT 1 2. 02. 2B fc r E3-9(o/l SAAPUNUT 1 2. 02. 2B Valtioneuvoston päätös Fingrid Oyj:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977,

Lisätiedot

Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy TURVALLISUUS RAIVAUS-JA METSÄTÖISSÄ SÄHKÖLINJOILLA OULUN ENERGIA SIIRTO JA JAKELU OY

Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy TURVALLISUUS RAIVAUS-JA METSÄTÖISSÄ SÄHKÖLINJOILLA OULUN ENERGIA SIIRTO JA JAKELU OY Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy TURVALLISUUS RAIVAUS-JA METSÄTÖISSÄ SÄHKÖLINJOILLA OULUN ENERGIA SIIRTO JA JAKELU OY SÄHKÖLINJAT TUNNISTAMINEN Suurjännite 110 400 kv. OESJ:llä omaa 110 kv:n alueverkkoa

Lisätiedot

SÄTEILYLÄHTEET JA ALTISTUMINEN

SÄTEILYLÄHTEET JA ALTISTUMINEN 9 SÄTEILYLÄHTEET JA ALTISTUMINEN Kari Jokela, Leena Korpinen, Maila Hietanen, Lauri Puranen, Laura Huurto, Harri Pättikangas, Tim Toivo, Ari-Pekka Sihvonen, Heidi Nyberg SISÄLLYSLUETTELO 9.1 Johdanto...

Lisätiedot

Lausunto Energiamarkkinaviraston luonnoksesta sähköverkkotoiminnan tunnuslukuja koskevaksi määräykseksi

Lausunto Energiamarkkinaviraston luonnoksesta sähköverkkotoiminnan tunnuslukuja koskevaksi määräykseksi SÄHKÖVERKKO LAUSUNTO 1(5) Tuomas Maasalo 14.12.2011 Energiamarkkinavirasto virasto@emvi.fi Viite: Lausuntopyyntö 25.11.2011 dnro 963/002/2011 Lausunto Energiamarkkinaviraston luonnoksesta sähköverkkotoiminnan

Lisätiedot

Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Diaarinumero: TRE:6612/10.02.01/2014

Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Diaarinumero: TRE:6612/10.02.01/2014 Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Diaarinumero: TRE:6612/10.02.01/2014 Kooste aloitusvaiheen lausunnoista ja mielipiteistä 7.5.2015 DIAR: 138/2015 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen

Lisätiedot

Liittymismaksuhinnasto. Caruna Oy

Liittymismaksuhinnasto. Caruna Oy hinnasto Caruna Oy 1.4.2018 Jakeluverkkoon liittymisestä laskutetaan tämän hinnaston mukainen liittymismaksu. Uuden sähköliittymän liittymismaksuun sisältyy jakeluverkostoon liittäminen ja yhden energiamittarin

Lisätiedot

SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE. Otaniemessä 13.4.2015

SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE. Otaniemessä 13.4.2015 SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE Otaniemessä 13.4.2015 Sisältö Yritystietoa Helen Oy Helen Sähköverkko Oy Sähkö tuotteena Sähkön siirto Sähkön myynti Sähkönjakelujärjestelmän perusrakenteita Sähkövoimajärjestelmät

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 4.5.2005 KOM(2005) 189 lopullinen 1992/0449 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS

YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS Kantaverkon 110 kilovoltin voimajohdon uusiminen Tihisenniemi - Katerma Kajaani - Kuhmo 2012 Tihisenniemi - Katerma 110 kv voimajohdon uusiminen YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS

Lisätiedot

VASTINE Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Toimitusinsinööri Lasse Ojala Koulukatu HÄMEENLINNA

VASTINE Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Toimitusinsinööri Lasse Ojala Koulukatu HÄMEENLINNA VASTINE 1 Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Toimitusinsinööri Lasse Ojala Koulukatu 13 13100 HÄMEENLINNA LAUSUNTO HIKIÄ-FORSSA 400/110 kv:n VOIMAJOHTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSESSA TN:O 2013-453234

Lisätiedot

Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon 110kV johdon Kangasala Hervanta läheisyyteen pylväsvälille Hervannassa

Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon 110kV johdon Kangasala Hervanta läheisyyteen pylväsvälille Hervannassa Lausunto 1 (3) 31.8.2017 A-0-78382 Tampereen kaupunki Kiinteistötoimi Marjut Malo-Siltanen marjut.malo-siltanen tampere,fi Lausuntopyyntö 23.5.2017 Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon

Lisätiedot

N a a p u r i n a vo i m a j o h t o

N a a p u r i n a vo i m a j o h t o Naapurina voimajohto 1 Sisällys Fingrid Oyj...2 Fingrid ja voimajohdot...2 Käyttöoikeus johtoalueisiin...2 Korvaukset johtoalueesta...2 Voimajohdon rakenne ja johtoalue...3 Voimajohdon kunnossapito...4

Lisätiedot

Siirtyisikö sähkö vielä luotettavammin maan alla? Käyttövarmuuspäivä 2.12.2010 Johtaja Jussi Jyrinsalo Fingrid Oyj

Siirtyisikö sähkö vielä luotettavammin maan alla? Käyttövarmuuspäivä 2.12.2010 Johtaja Jussi Jyrinsalo Fingrid Oyj Siirtyisikö sähkö vielä luotettavammin maan alla? Käyttövarmuuspäivä Johtaja Fingrid Oyj 2 Taustaa myrskyjen haitat synnyttäneet vaateita kaapeloimisesta kantaverkossa kaapeleita ei käytetä poikkeuksena

Lisätiedot

Diplomityö: Kaapeliverkkoon varastoituneen energian vaikutukset kytkentäylijännitteisiin

Diplomityö: Kaapeliverkkoon varastoituneen energian vaikutukset kytkentäylijännitteisiin Diplomityö: Kaapeliverkkoon varastoituneen energian vaikutukset kytkentäylijännitteisiin Aleks Tukiainen, Tampere, 23.11.2018 Työn taustatiedot ja tavoite Työ tehtiin sähköverkkoyhtiö Elenia Oy:lle Verkko-omaisuus

Lisätiedot

1. JOHDANTO. 3. KASVILLISUUSMITTAUSTEN TOTEUTUS 3.1. Perusmittaukset

1. JOHDANTO. 3. KASVILLISUUSMITTAUSTEN TOTEUTUS 3.1. Perusmittaukset 1. JOHDANTO 2. SÄHKÖKENTÄT 2.1. Sähkökenttälähteitä 2.2. Sähkön siirto- ja jakelujohtojen kenttien mittaaminen 2.3. Voimajohtojen sähkökenttien laskenta 3. KASVILLISUUSMITTAUSTEN TOTEUTUS 3.1. Perusmittaukset

Lisätiedot

Ehdotus Säteilyturvakeskuksen määräykseksi ionisoimattoman säteilyn. säteilyn käytöstä kosmeettisessa tai siihen verrattavassa toimenpiteessä.

Ehdotus Säteilyturvakeskuksen määräykseksi ionisoimattoman säteilyn. säteilyn käytöstä kosmeettisessa tai siihen verrattavassa toimenpiteessä. Säteilyturvakeskus Perustelumuistio 1 (8) Ehdotus Säteilyturvakeskuksen määräykseksi ionisoimattoman säteilyn käytöstä kosmeettisessa tai siihen verrattavassa toimenpiteessä Ehdotuksen pääasiallinen sisältö

Lisätiedot

4 in1 SUOJAA LÄHEISESI SÄHKÖKENTILTÄ. NoEM ELECTRO PROTECTOR 4IN1 on maailman ensimmäinen tuote, joka suojaa absorboimalla haitallisen säteilyn.

4 in1 SUOJAA LÄHEISESI SÄHKÖKENTILTÄ. NoEM ELECTRO PROTECTOR 4IN1 on maailman ensimmäinen tuote, joka suojaa absorboimalla haitallisen säteilyn. SUOJAA LÄHEISESI SÄHKÖKENTILTÄ 4 in1 SÄHKÖKENTTÄSUOJA VALKOINEN MAALI ANTISTAATTINEN PINNOITE POHJAMAALI NoEM ELECTRO PROTECTOR 4IN1 on maailman ensimmäinen tuote, joka suojaa absorboimalla haitallisen

Lisätiedot

Sähkö- ja magneettikentät työpaikoilla

Sähkö- ja magneettikentät työpaikoilla 1 2 Alustuksen aiheet Sähkö- ja magneettikentät työpaikoilla sähkömagneettisia kenttiä koskevan direktiivin 2004/40/EY voimaansaattaminen Suomessa alustus perustuu valmisteltavana olevan asetuksen luonnokseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8138/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8138/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 100 Asianro 8138/10.03.00.00/2018 Sähköjohdon sijoittaminen tilan 297-435-13-65 (Tolmu) alueelle / Savon Voima Verkko Oy:n hakemus Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen

Lisätiedot

1 JOHDANTO. 2 SÄHKÖKENTÄT 2.1 Sähkökenttälähteitä 2.2 Sähkökenttien mittaaminen 2.3 Voimajohtojen sähkökenttien laskenta

1 JOHDANTO. 2 SÄHKÖKENTÄT 2.1 Sähkökenttälähteitä 2.2 Sähkökenttien mittaaminen 2.3 Voimajohtojen sähkökenttien laskenta 1 JOHDANTO 2 SÄHKÖKENTÄT 2.1 Sähkökenttälähteitä 2.2 Sähkökenttien mittaaminen 2.3 Voimajohtojen sähkökenttien laskenta 3 TTKK:N AIKAISEMMAT SÄHKÖKENTTÄMITTAUKSET 400 kv JOHDOILLA 3.1 Mittausvälineet 3.2

Lisätiedot

ESITYS SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI IONISOIMATTOMAN SÄTEILYN VÄESTÖLLE AIHEUTTAMAN ALTISTUKSEN RAJOITTAMISESTA

ESITYS SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI IONISOIMATTOMAN SÄTEILYN VÄESTÖLLE AIHEUTTAMAN ALTISTUKSEN RAJOITTAMISESTA MUISTIO 1137106 v. 2 1(8) 12.06.2017 2388/2017 ESITYS SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI IONISOIMATTOMAN SÄTEILYN VÄESTÖLLE AIHEUTTAMAN ALTISTUKSEN RAJOITTAMISESTA Ehdotuksen pääasiallinen sisältö

Lisätiedot

Turvallinen työskentely tukiasemien lähellä

Turvallinen työskentely tukiasemien lähellä Turvallinen työskentely tukiasemien lähellä Teksti: Tommi Alanko ja Maila Hietanen Kuvat: Tommi Alanko ja Patrick von Nandelstadh TYÖTERVEYSLAITOS Työympäristön kehittäminen -osaamiskeskus Uudet teknologiat

Lisätiedot

Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki

Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki 27.8.2014 1 Taustatiedot Suonenjoen kaupungin keskustassa on käynnissä asemakaavatyö, jonka

Lisätiedot

SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE. Otaniemessä

SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE. Otaniemessä SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE Otaniemessä 11.4.2016 Sisältö Yritystietoa Helen Oy Helen Sähköverkko Oy Sähkö tuotteena Sähkön siirto Sähkön myynti Sähkönjakelujärjestelmän perusrakenteita Sähkövoimajärjestelmät

Lisätiedot

Säteilylakiluonnos. Säteilyturvakeskus SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY

Säteilylakiluonnos. Säteilyturvakeskus SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Säteilylakiluonnos Säteilyturvakeskus Säteilylakiluonnos Parantaa säteilyturvallisuutta Kaikkien säteilyaltistustilanteiden huomioiminen Oikeutusperiaatteen käyttöön tarkennuksia Toiminnan harjoittajan

Lisätiedot

Kiinteistön sähköverkko

Kiinteistön sähköverkko Kiinteistön sähköverkko Pekka Rantala k2015 Mikä on kiinteistö? Sähköliittymä jakeluyhtiön sähköverkkoon tehdään kiinteistökohtaisesti. Omakotitalo on yleensä oma kiinteistö. Rivi- ja kerrostalo ovat kiinteistöjä

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus 15-6-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Österby

Oikaisuvaatimus 15-6-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Österby Rakennus- ja ympäristölautakunta 73 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-6-OIK viranhaltijapäätöksestä 9.3.2015 84 / Suunnittelutarveratkaisu 14-62-POI / Österby 498-2-87 Rakennus- ja ympäristölautakunta 73 Asia

Lisätiedot

PUBLIC. Brysel,24.kesäkuuta1999(12.07) (OR.f) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO 9028/99 LIMITE PV/CONS36 SAN86

PUBLIC. Brysel,24.kesäkuuta1999(12.07) (OR.f) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO 9028/99 LIMITE PV/CONS36 SAN86 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,24.kesäkuuta1999(12.07) (OR.f) 9028/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS36 SAN86 EHDOTUSPÖYTÄKIRJAKSI Neuvoston2188.istunto (TERVEYS) Luxemburg,8.kesäkuuta1999 DGI 1 SISÄLLYS

Lisätiedot

Liittymismaksuhinnasto. Fortum Sähkönsiirto Oy 1.6.2013

Liittymismaksuhinnasto. Fortum Sähkönsiirto Oy 1.6.2013 Liittymismaksuhinnasto Fortum Sähkönsiirto Oy 1.6.2013 Mitä liittymismaksulla tarkoitetaan? Liittymismaksulla katetaan jakeluverkon rakennuskustannuksia liittämiskohtaan saakka. Jakeluverkoston rakentamiskustannuksilla

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 8.3.2017 2016/0021(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi elohopeaa koskevan

Lisätiedot

Muistio LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI)

Muistio LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI) Muistio 7.2.2017 TEM/1498/05.03.03/2015 LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset LähiTuuli Oy (jäljempänä

Lisätiedot

PKS Sähkönsiirto Oy 2011

PKS Sähkönsiirto Oy 2011 Pohjois-Karjalan Sähkö Oy (PKS) PKS Sähkönsiirto Oy (PKSS) Eero Puoskari Antti Varis PKS Sähkönsiirto Oy 2011 Liikevaihto 44 milj. Investoinnit 15 milj. Sähkön siirto 1 160 milj. kwh Asiakkaita 87 000

Lisätiedot

Maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka

Maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka Maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka Sisältö Fingridin maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka... 3 Voimajohdot... 4 Sähköasemat ja varavoimalaitokset... 6 Maankäytön suunnittelu, johtoalueiden käyttöoikeudet

Lisätiedot

Säteilylakiluonnos. Säteilyturvakeskus SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY

Säteilylakiluonnos. Säteilyturvakeskus SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Säteilylakiluonnos Säteilyturvakeskus Säteilylakiesitys Parantaa säteilyturvallisuutta Kaikkien säteilyaltistustilanteiden huomioiminen Toiminnan harjoittajan vastuu korostuu ja valvonta entistä riskiperäisemmäksi

Lisätiedot

110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ

110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ 110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ Tällä ohjeella määritetään ulkopuolisille toimijoille erilaisten kaavoitus- ja rakentamishankkeiden yhteydessä Turku Energia Sähköverkot Oy:n (TESV)

Lisätiedot

Lauri Puranen Säteilyturvakeskus Ionisoimattoman säteilyn valvonta

Lauri Puranen Säteilyturvakeskus Ionisoimattoman säteilyn valvonta LC-577 Sähömagneettisten enttien ja optisen säteilyn biologiset vaiutuset ja mittauset Sysy 16 PINTAAJUIST SÄHKÖ- JA MAGNTTIKNTÄT Lauri Puranen Säteilyturvaesus Ionisoimattoman säteilyn valvonta SÄTILYTURVAKSKUS

Lisätiedot

Sähkömagneettisia päästöjä ja häiriönsietoa koskeva valmistajan ilmoitus

Sähkömagneettisia päästöjä ja häiriönsietoa koskeva valmistajan ilmoitus Sähkömagneettisia päästöjä ja häiriönsietoa koskeva valmistajan ilmoitus Suomi Sivulla AirSense 10 AirCurve 10 1-3 S9 Sarja 4-6 Stellar 7-9 S8 & S8 Sarja II VPAP Sarja III 10-12 AirSense 10 AirCurve 10

Lisätiedot

LAUSUNTO HIKIÄ-FORSSA 400/110 kv:n VOIMAJOHTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSESSA TN:O KÄYTETTÄVISTÄ KORVAUSPERUSTEISTA TAMMELAN KUNNASSA.

LAUSUNTO HIKIÄ-FORSSA 400/110 kv:n VOIMAJOHTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSESSA TN:O KÄYTETTÄVISTÄ KORVAUSPERUSTEISTA TAMMELAN KUNNASSA. VASTINE 1 Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Toimitusinsinööri Lasse Ojala Koulukatu 13 13100 HÄMEENLINNA LAUSUNTO HIKIÄ-FORSSA 400/110 kv:n VOIMAJOHTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSESSA TN:O 2013-453629

Lisätiedot

Pienjännitejakeluverkko

Pienjännitejakeluverkko Sähkönjakelutekniikka, osa 3 Pienjännitejakeluverkko Pekka Rantala 20.9.2015 Johto ja johdin Johto Koostuu yksittäisistä johtimista, sisältää yleensä 3 vaihetta + muuta Johdin = yksittäinen piuha päällystetty

Lisätiedot

BL20A0500 Sähkönjakelutekniikka

BL20A0500 Sähkönjakelutekniikka BL20A0500 Sähkönjakelutekniikka Maasulkusuojaus Jarmo Partanen Maasulku Keskijänniteverkko on Suomessa joko maasta erotettu tai sammutuskuristimen kautta maadoitettu. pieni virta Oikosulku, suuri virta

Lisätiedot

LAUSUNTO RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄSTÄ

LAUSUNTO RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄSTÄ Tärinä Raportti PR TÄR1276 1 Sivu 1 (6) Vihdin kunta Matti Hult Turku 31.12.2013 LAUSUNTO RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄSTÄ Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Porvoonkatu 9 A 00510 HELSINKI

Lisätiedot

Sähköurakoitsijapäivä

Sähköurakoitsijapäivä Sähköurakoitsijapäivä 14.3.2018 Toimitusvarma verkko Tuomo Hakkarainen Taustaa Kehittämissuunnitelma Kehittämissuunnitelma KSOY-V Keskijänniteverkkoa 4 800 km ja pienjänniteverkkoa 8 000 km. Keskijänniteverkon

Lisätiedot

KESKIJÄNNITELASKUTUSMITTARIN MITTAROINTIOHJEET

KESKIJÄNNITELASKUTUSMITTARIN MITTAROINTIOHJEET Ohje SUM7 1 (8) KESKIJÄNNITELASKUTUSMITTARIN MITTAROINTIOHJEET Ohje SUM7 2 (8) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vastuut... 3 2.1 Liittyjän vastuut... 3 2.2 Vantaan Energian vastuut... 3 3 Tekniset ohjeet...

Lisätiedot

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle OPAS OMAKOTITALON rakentajalle RAKENTAJAN 1. Tämän oppaan tarkoituksena on antaa oleellisimpia neuvoja omakotitalorakentajalle sähköistämiseen liittyvissä asioissa. Tarkempia tietoja sähköliittymän rakentamisesta,

Lisätiedot

Säteilyturvakeskuksen määräys ionisoimattoman säteilyn käytöstä kosmeettisessa tai siihen verrattavassa toimenpiteessä

Säteilyturvakeskuksen määräys ionisoimattoman säteilyn käytöstä kosmeettisessa tai siihen verrattavassa toimenpiteessä MÄÄRÄYS S/5/2018 Säteilyturvakeskuksen määräys ionisoimattoman säteilyn käytöstä kosmeettisessa tai siihen verrattavassa toimenpiteessä Annettu Helsingissä 20.12.2018 Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

NUMMELAN TAAJAMAN LINNANNIITUN ASEMAKAAVAEHDOTUS, KAAVA 82. LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSESTA SEKÄ EHDOTUKSET VAS TINEIKSI 27.03.

NUMMELAN TAAJAMAN LINNANNIITUN ASEMAKAAVAEHDOTUS, KAAVA 82. LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSESTA SEKÄ EHDOTUKSET VAS TINEIKSI 27.03. Ympa 17.4.2007 Oheismateriaali NUMMELAN TAAJAMAN LINNANNIITUN ASEMAKAAVAEHDOTUS, KAAVA 82. LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSESTA SEKÄ EHDOTUKSET VAS TINEIKSI 27.03.2007 1. Uudenmaan ympäristökeskus

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

Kansainvälisen ionisoimattoman säteilyn toimikunta ICNIRP uudisti ohjearvonsa

Kansainvälisen ionisoimattoman säteilyn toimikunta ICNIRP uudisti ohjearvonsa www.leenakorpinen.fi Tämä Tilannekatsaus on luettavissa myös html-muodossa. Kansainvälisen ionisoimattoman säteilyn toimikunta ICNIRP uudisti ohjearvonsa Tilannekatsaus: 2 / 2010 - julkaistu 31. joulukuuta

Lisätiedot

AED Plus. Trainer2. Ohjeet ja valmistajan ilmoitus Sähkömagneettinen säteily Sähkömagneettisen ilmoitus Suositeltu etäisyys siirrettävien

AED Plus. Trainer2. Ohjeet ja valmistajan ilmoitus Sähkömagneettinen säteily Sähkömagneettisen ilmoitus Suositeltu etäisyys siirrettävien AED Plus Trainer2 Ohjeet ja valmistajan ilmoitus Sähkömagneettinen säteily Sähkömagneettisen ilmoitus Suositeltu etäisyys siirrettävien VAROITUS Lääkinnällisissä sähkölaitteissa vaaditaan sähkömagneettisuuteen

Lisätiedot

Määräys POSTILAATIKKOJEN SIJOITTELUSTA. Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2011

Määräys POSTILAATIKKOJEN SIJOITTELUSTA. Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2011 1 (7) Määräys POSTILAATIKKOJEN SIJOITTELUSTA Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 29 päivänä huhtikuuta 2011 annetun postilain (415/2011) 48 :n nojalla 1 luku Yleiset

Lisätiedot

Maankäyttöja ympäristöpolitiikka

Maankäyttöja ympäristöpolitiikka Maankäyttöja ympäristöpolitiikka Sisältö Fingridin maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka... 3 Voimajohdot... 3 Sähköasemat ja varavoimalaitokset... 5 Maankäytön suunnittelu, johtoalueiden käyttöoikeudet ja

Lisätiedot

Kiinteistön sähköverkko. Pekka Rantala Syksy 2016

Kiinteistön sähköverkko. Pekka Rantala Syksy 2016 Kiinteistön sähköverkko Pekka Rantala Syksy 2016 Suomen sähköverkon rakenne Suomen Kantaverkko Jakeluverkko Jakeluverkko Fingrid Jakeluverkko Voimalaitos Voimalaitos kiinteistöjen sähköverkot Sähkön tuotanto

Lisätiedot

Huutokoski - Kontiolahti 400 kv voimajohto

Huutokoski - Kontiolahti 400 kv voimajohto Huutokoski - Kontiolahti 400 kv voimajohto Selvitys maakuntakaavoitusta varten 26.10.2006 Fingrid Oyj 2006 1 (12) Huutokoski - Kontilahti 400 kv voimajohto Sisällysluettelo 1 Hankkeen kuvaus...2 2 Ympäristön

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto. Energia- ja prosessitekniikan laitos. Raportti 192

Tampereen teknillinen yliopisto. Energia- ja prosessitekniikan laitos. Raportti 192 Tampereen teknillinen yliopisto. Energia- ja prosessitekniikan laitos. Raportti 192 Tampere University of Technology. Department of Energy and Process Engineering. Report 192 Leena Korpinen Työntekijöiden

Lisätiedot

Johdatus EMC:hen ja EMCdirektiiviin

Johdatus EMC:hen ja EMCdirektiiviin Johdatus EMC:hen ja EMCdirektiiviin TkT Mikko Kuisma LUT EMC Sähkömagneettinen yhteensopivuus (electromagnetic compatibility) tarkoittaa laitteen tai järjestelmän kykyä toimia sähkömagneettisessa ympäristössä

Lisätiedot

Kiinteistön sähköverkko. Pekka Rantala Kevät 2016

Kiinteistön sähköverkko. Pekka Rantala Kevät 2016 Kiinteistön sähköverkko Pekka Rantala Kevät 2016 Suomen sähköverkon rakenne Suomen Kantaverkko Jakeluverkko Jakeluverkko Fingrid Jakeluverkko Voimalaitos Voimalaitos kiinteistöjen sähköverkot Erilaisia

Lisätiedot

Rakentamisen uudet energiamääräykset. Uusi ja Vanhaan Omakotitaloon 2017

Rakentamisen uudet energiamääräykset. Uusi ja Vanhaan Omakotitaloon 2017 Rakentamisen uudet energiamääräykset Uusi ja Vanhaan Omakotitaloon 2017 Mikä on energiatodistus? Energiatodistus on työkalu rakennusten energiatehokkuuden vertailuun ja parantamiseen myynti- ja vuokraustilanteessa.

Lisätiedot

Sähköä ilmassa! Turvallisuus ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä

Sähköä ilmassa! Turvallisuus ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä Sähköä ilmassa! Turvallisuus ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä Työmailla sähkölinjojen läheisyydessä on vakava sähköiskun vaara. Varmista työmaan ympäristön ja kuljetusreitin turvallisuus etukäteen*.

Lisätiedot

Turvallinen toiminta sähköverkkojen lähellä. Esittelijän nimi

Turvallinen toiminta sähköverkkojen lähellä. Esittelijän nimi Turvallinen toiminta sähköverkkojen lähellä Esittelijän nimi SISÄLTÖ 1. Tausta ja tavoitteet 2. Sähköverkon rakenteet 3. Vaaratilanteiden läpikäynti 4. Henkilövahingon sattuessa 5. Yhteenveto 1. TAUSTA

Lisätiedot

Väestön altistuminen laajakaistaisille sähkö- ja magneettikentille. Tuomas Sauramäki, Tommi Keikko, Leena Korpinen

Väestön altistuminen laajakaistaisille sähkö- ja magneettikentille. Tuomas Sauramäki, Tommi Keikko, Leena Korpinen Väestön altistuminen laajakaistaisille sähkö- ja magneettikentille Tuomas Sauramäki, Tommi Keikko, Leena Korpinen TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Sähkötekniikka ja terveys -laboratorio Tampere 2002 Tutkimus

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta 2004 2. maaliskuuta 2004 PE 324.279/6-29 TARKISTUKSET 6-29 Luonnos suositukseksi toiseen käsittelyyn (PE 324.279) Manuel Pérez Álvarez Neuvoston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6832/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6832/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 99 Asianro 6832/10.03.00.00/2018 Sähköjohdon sijoittaminen tilan 476-405-21-7 (Seilajoki) alueelle / Savon Voima Verkko Oy:n hakemus Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen

Lisätiedot

VASTINE Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Toimitusinsinööri Lasse Ojala Koulukatu HÄMEENLINNA

VASTINE Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Toimitusinsinööri Lasse Ojala Koulukatu HÄMEENLINNA VASTINE 1 Maanmittauslaitos, Hämeenlinnan palvelupiste Toimitusinsinööri Lasse Ojala Koulukatu 13 13100 HÄMEENLINNA LAUSUNTO HIKIÄ-FORSSA 400/110 kv:n VOIMAJOHTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSESSA TN:O 2013-453632

Lisätiedot

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv)

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Muistio 31.3.2017 TEM/2453/05.03.03/2015 EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset EPV Tuulivoima Oy

Lisätiedot

TERO HAAPALA SYDÄMENTAHDISTIMIEN JA RYTMIHÄIRIÖTAHDISTIMIEN TESTAUS SÄHKÖASEMALLA JA VOIMAJOHDON ALLA

TERO HAAPALA SYDÄMENTAHDISTIMIEN JA RYTMIHÄIRIÖTAHDISTIMIEN TESTAUS SÄHKÖASEMALLA JA VOIMAJOHDON ALLA TERO HAAPALA SYDÄMENTAHDISTIMIEN JA RYTMIHÄIRIÖTAHDISTIMIEN TESTAUS SÄHKÖASEMALLA JA VOIMAJOHDON ALLA Diplomityö Tarkastajat: professori Leena Korpinen ja professori Seppo Valkealahti Tarkastajat ja aihe

Lisätiedot

Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys

Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys R e u n a p u i d e n k ä s i t t e l y vo i m a j o h t o a l u e i l l a Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys Fingrid vastaa Suomen päävoimansiirtoverkosta. Huolehdimme siitä, että Suomi saa sähkönsä

Lisätiedot