Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus. Luonnos toimintamalliksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus. Luonnos toimintamalliksi"

Transkriptio

1 Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus Luonnos toimintamalliksi

2 Mikä on kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus malli? SOSTEn organisoima ja järjestöille suunnattu vuoden kestävä, yhteisöllinen kehittämiskokonaisuus, jossa Käydään läpi taloudellisen arvioinnin perusteita. Harjoitellaan oman toiminnan mallintamista ja arviointikohteen toimintalogiikan kuvaamista. Etsitään oman toiminnan / hankkeen taloudelliseen arviointiin soveltuvia arviointityökaluja ja menetelmiä. Opitaan toisilta ja tuetaan toisia taloudellisen arvioinnin toteuttamisessa.

3 Toimintamallin kehittäminen Kustannusvaikuttavuuden vertaissparrausta on kehitetty ja testattu keväästä 2016 alkaen. Mukana viisi nuorten parissa toimivaa järjestöä. Vuoden 2016 tapaamiset olleet toukokuussa, syyskuussa ja joulukuussa. Vuonna 2017 yht. 2-3 tapaamista. Toimintamallin laatiminen pilotin pohjalta kevään 2017 aikana. Syksyllä 2017 haku uusille toimijoille ja mallin toteuttaminen suunnitelman mukaan.

4 Pilottitoimijoiden palaute Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus -toiminnalle on ollut selkeä tarve. Mahdollistaa yhteisen keskustelun, ei tarvi yksin miettiä näitä Hyvällä tavalla pakottaa miettimään näitä kun tietää, että tapaaminen on tulossa. Olen saanut paljon jäsennystä omaan työhöni tätä kautta. Kyllä näihin sisältöihin olisi vaikea lähteä syventymään ilman tätä tukea.

5 Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus -toimintamalli

6 Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus toiminnan vaiheet ja aikataulu Marras-joulukuu - Toimintaan hakeminen ja valintaprosessi Marraskuu - Kustannusvaikuttavuuden laskeminen Tammikuu Tarpeiden ja tavoitteiden määrittely Syyskuu Toiminnan vaikuttavuuden osoittaminen Maaliskuu - Toimintalogiikan kuvaaminen Toukokuu Tuloksellisuuden mittaaminen

7 Toimintaan hakeminen ja valintaprosessi Haku marras-joulukuussa, valitut järjestöt / toimijat tiedossa joulukuussa. Hausta tiedotetaan SOSTEn jäsenkirjeessä sekä eri verkostoissa. Vuosittain vaihtuvat teemat, esim. nuorten tai ikääntyneiden parissa toimivia järjestöjä, menetelmälähtöiset (esim. SROI) teemat. Mukaan otetaan 3-6 järjestöä. Jos halukkaita on paljon, suoritetaan arvonta tai muu valintamenettely. Edellytyksenä pidetään, että mukaan hakevalla järjestöllä on tiedossa konkreettinen toiminta, jonka kustannusvaikuttavuutta halutaan arvioida.

8 Tarpeiden ja tavoitteiden määrittely Täsmennetään jokaisen mukana olevan järjestön tarpeet ja tavoitteet valitun toiminnan kustannusvaikuttavuuden arviointiin. Laaditaan: yhteinen aikataulutus koko verkostolle sekä yksilölliset työsuunnitelmat kullekin järjestölle. Sovitaan konsultointi- ja tukikäytänteet SOSTEn rooli, tehtävät ja vastuut. Järjestöjen roolit ja odotukset.

9 Toimintalogiikka ja vaikuttavuusketju Varmistetaan kaikille loogisesti etenevä ja arvioinnin näkökulmasta tarpeelliset osaalueet huomioivat toimintalogiikan ja vaikuttavuusketjun kuvaukset. Kuvataan vaikuttavuusketju. Esitellään ne toisille osallistujille. Yhteinen läpikäyminen ja keskustelu laadunvarmistamiseksi. Esimerkki Vaikuttavuusketjusta Tarve: tupakoinnilla on negatiivisia vaikutuksia suomalaisten terveyteen Tavoite: tupakoivien määrä vähenee Interventio: toimenpide, joka tähtää tupakoinnin lopettamiseen Tuotos: 100 ihmistä osallistuu Tulos: 10 ihmistä lopettaa tupakoinnin Vaikutus: Lopettaneiden terveys paranee Vaikuttavuus: Kansanterveys hyötyy

10 Tuloksellisuuden mittaaminen Vastataan järjestökohtaisesti seuraaviin kysymyksiin: Mikä on haluttu muutos, jota seurataan? Mikä osoittaa muutoksen, mistä muutoksen tietää? Miten (menetelmä tai väline sekä aineisto) muutosta voi mitata tai todentaa? Mitä haasteita ja mahdollisuuksia mittaamiseen liittyy?

11 Vaikuttavuuden osoittaminen Tulos / vaikutus / vaikuttavuus termien yhteinen ymmärrys. Löydetään mukana oleville toimijoille ja arviointikohteille menetelmät ja aineistot, joilla osoittaa, mitä vaikutuksia arvioitavalla toiminnalla on ollut. Vrt. ero mittaamiseen ja vaikuttavuuden osoittamiseen ks. vaikuttavuusketju

12 Kustannusvaikuttavuuden laskeminen Löydetään erilaisia tapoja laskea arvioitavan toiminnan osoitettuja vaikutuksia rahassa. Työssä hyödynnetään jo tiedossa olevia arviointi- ja laskentamalleja, kuten SROI:ta. Kartoitetaan pehmeiden tulosten rahamääräistämisen edellyttämiä erilaisia korvikemuuttujia ja kootaan niitä Innokylän työtilaan myös muiden hyödynnettäväksi. Suoritetaan laskentaan liittyviä herkkyysanalyysejä, joilla saadaan tietoa toiminnan kustannusvaikuttavuuteen vaikuttavista elementeistä.

13 Muuta: Innokylä työtilana Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus toiminnan kotipesä on Innokylässä. Siellä on - Jokaisella pilotilla oma työtila - Yhteinen keskustelu teemaan liittyen - Yleinen ja jatkuvasti kehittyvä teeman tietopankki Innokylässä keskustelu ja kokonaisuus pysyy koossa. Helppo seurata ja ohjata. Yhteisöllinen toimintatapa.

14 Tervetuloa mukaan kehittämään ja kehittymään! Lisätietoja Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus -toiminnasta: Antti Pelto-Huikko

Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä Antti Pelto-Huikko, erityisasiantuntija

Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä Antti Pelto-Huikko, erityisasiantuntija Vaikuttavuusketju toiminnan jäsentämisessä ja arvioinnin suunnittelussa - pohjaa maakunnallisten Järjestö 2.0 - hankkeiden vaikuttavuusketjun laadintaan Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä 13.11.2017 Antti Pelto-Huikko,

Lisätiedot

Liikkuja polku verkostotapaaminen

Liikkuja polku verkostotapaaminen Liikkuja polku verkostotapaaminen 29.11.2018 Antti Pelto-Huikko Juha Heikkala Järjestön strateginen johtaminen Vaikuttavuuden arviointi Järjestöjen vaikuttavuus Vaikuttavuusketjut Vaikuttavuusketju on

Lisätiedot

Kokemuksia järjestöjen ja kunnan yhteistyötä tukevan toiminnan taloudellisten vaikutusten arvioinnista

Kokemuksia järjestöjen ja kunnan yhteistyötä tukevan toiminnan taloudellisten vaikutusten arvioinnista Kokemuksia järjestöjen ja kunnan yhteistyötä tukevan toiminnan taloudellisten vaikutusten arvioinnista Taloudellisen arvioinnin (menetelmä)verkoston tapaaminen 2.6.2016 Tiivistetään verkoston nimeä ja

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus, sidosryhmäketjut Soste Elina Karvinen ja Pirjo Kalmari

Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus, sidosryhmäketjut Soste Elina Karvinen ja Pirjo Kalmari Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus, sidosryhmäketjut Soste 23.5.2018 Elina Karvinen ja Pirjo Kalmari 21.5.2018 Al Toiminnan vaikuttavuusketju: Tehoharjoittelu

Lisätiedot

Tulokset ja vaikuttavuus järjestötyössä

Tulokset ja vaikuttavuus järjestötyössä Antti Pelto-Huikko 050 553 0736 antti.pelto-huikko@ajatustalo.fi Tulokset ja vaikuttavuus järjestötyössä Sote-järjestöjen alueverkoston tapaaminen 19.2.2019 Arvioinnin kehityskaaria Suomessa 90-luvulla

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus, sidosryhmäketjut Soste Elina Karvinen ja Pirjo Kalmari

Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus, sidosryhmäketjut Soste Elina Karvinen ja Pirjo Kalmari Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus, sidosryhmäketjut Soste 23.5.2018 Elina Karvinen ja Pirjo Kalmari 30.8.2018 Al Toiminnan vaikuttavuusketju: Tehoharjoittelu

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet

Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet Verkoston tapaaminen 21.4.2015 SOSTE Mervi Aalto-Kallio & Kiril Häyrinen Yhdessä enemmän ja useammalle

Lisätiedot

Yhteenveto työpajojen keskusteluista

Yhteenveto työpajojen keskusteluista Yhteenveto työpajojen keskusteluista Työpajoissa käsiteltiin seuraavia sisältöjä: 1. Tiedontuotanto 2. Viestintä 3. Digihankkeet 4. Lähtötason määrittely Työpajoille 1 ja 2 esitettiin kysymys, mikä SOSTEn

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Kuntoutuspotentiaalia ei hyödynnetä

Kuntoutuspotentiaalia ei hyödynnetä Motivoi muutokseen. Kuntoutuspotentiaalia ei hyödynnetä OMA OSALLISUUS EI TOTEUDU KUNTOUTUS VAI SÄILYTYS? TYÖNTEKIJÖILLÄ EI OLE AIKAA IHMISELLE TALOUDELLISESTI KESTÄMÄTÖN TILANNE Katso video: https://youtu.be/s9ujwhnxqcm

Lisätiedot

Mittaamisen maailmasta muutamia asioita. Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori

Mittaamisen maailmasta muutamia asioita. Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori Mittaamisen maailmasta muutamia asioita Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori SISÄLTÖ 1. Mittari vs. indikaattori vs. menetelmä - mittaaminen 2. Luotettavat mittarit 3. Arvioinnin

Lisätiedot

Pienjarjestöt-verkosto: syyskuun 2018 tapaamisen ryhmätyöt

Pienjarjestöt-verkosto: syyskuun 2018 tapaamisen ryhmätyöt Pienjarjestöt-verkosto: syyskuun 2018 tapaamisen ryhmätyöt Pienjarjestot_syyskuunRyhmaTyot.pdf Vaikuttavuuden arviointi Ryhmä 1 Arvioinnin keinot STEA-prosessit" Osallistaminen Opitaan muilta Arviointilomakkeet

Lisätiedot

Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL

Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL 1 Hankekohelluksesta ketterään ja kokeilevaan toimintatapojen kehittämiseen Hankesuunnittelu, -arviointi ja -raportointi on usein

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Toiminnan kehittämisen kehä Kehittämistyö ei tapahdu tyhjiössä toimintaympäristön ja asiakkaiden,

Lisätiedot

Tulokset ja niiden rahamääräistäminen. Ennakkotehtävä kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus

Tulokset ja niiden rahamääräistäminen. Ennakkotehtävä kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus Tulokset ja niiden rahamääräistäminen Ennakkotehtävä kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus 15.6.2017 Taustatiedot Music Against Drugs -kokonaisuuden kehittämisprojektista Projektissa kehittämisvuosi

Lisätiedot

Hyvän käytännön kuvaus 1

Hyvän käytännön kuvaus 1 Hyvän käytännön kuvauksen malli, Stakesin mallia mukaillen Lisää Sosiaaliportin yhteydessä olevilla Hyvä käytäntö - verkkosivuilla (www.hyvakaytanto.fi). Hyvän käytännön kuvaus 1 Hyvän käytännön kuvauksen

Lisätiedot

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill Niemi, Petri. 2006. Kehittämishankkeen toteuttaminen peruskoulussa toimintatutkimuksellisen kehittämishankkeen kuvaus ja arviointi. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan lisensiaatintutkimus.

Lisätiedot

Onko käsitteillä väliä? Käsiteltävänä vaikutus ja vaikuttavuus

Onko käsitteillä väliä? Käsiteltävänä vaikutus ja vaikuttavuus Onko käsitteillä väliä? Käsiteltävänä vaikutus ja vaikuttavuus Taloudellisen arvioinnin verkostotapaamisen 5.9.2016 AINEISTOT Kuvat: ilmainen kuvapankki https://pixabay.com/en/ Miten tämä liittyy taloudelliseen

Lisätiedot

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018 Vuosi 2018 1 TAMMIKUU 2018 8.1. Hanketiimi 12.1. Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (THL) aloitusseminaari 12.1. Suppea ohjausryhmä 16.1. Hanketyökokous 16.1. Valtakunnallinen koulukotiseminaari 17.1.

Lisätiedot

Tervetuloa Innokylään

Tervetuloa Innokylään Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,

Lisätiedot

Vaikuttavuusinvestoiminen resursseja hyvinvointiongelmien ehkäisemiseen. Heidi Humala

Vaikuttavuusinvestoiminen resursseja hyvinvointiongelmien ehkäisemiseen. Heidi Humala Vaikuttavuusinvestoiminen resursseja hyvinvointiongelmien ehkäisemiseen Heidi Humala Slush yhteiskunnallisten yritysten työpaja 1.12.2016 Sitra x.x..2016 2 Sitra x.x..2016 3 Sitra ja vaikuttavuusinvestoiminen

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Tavoitteena on asiakkaan osallisuuden lisääminen, sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toiminnallisen integraation kehittäminen,

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta?

Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta? Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta? Kunta-järjestö yhteistyöseminaari, 23.9.2015 Jussi Ahokas, pääekonomisti, Hyvinvointitalous-tiimin päällikkö, SOSTE Esityksen sisällys 1. Mitä on hyvinvointitalous?

Lisätiedot

luustoliitto.fi/kuntoutus #rakastaluitasi #hoitopolutkuntoon #kukkarokiinni

luustoliitto.fi/kuntoutus #rakastaluitasi #hoitopolutkuntoon #kukkarokiinni KUSTANNUSVAIKUTTAVUUDEN VERTAISSPARRAUS: Kuntoutumiskurssi osteoporoosia sairastaville Yhteenvetoa koko prosessista Marraskuu 2018 Pauliina Tamminen luustoliitto.fi/kuntoutus #rakastaluitasi #hoitopolutkuntoon

Lisätiedot

Neuvoa-antava (palveluketju)

Neuvoa-antava (palveluketju) TAUSTAA Mallia yksityispuolelta Alusta lähtien yhteistyö eri toimijoiden kesken Suurin haaste asiakkaiden löytäminen Palvelu suunnattu erityisesti vähän liikkuville Yksilö- ja ryhmäohjausta saatavana Pyritään

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

Mistä tiedämme, että tavoiteltuja tuloksia syntyy? Nuorten Palvelu ry / Nuorten oma järjestyksenvalvoja (NOJV)

Mistä tiedämme, että tavoiteltuja tuloksia syntyy? Nuorten Palvelu ry / Nuorten oma järjestyksenvalvoja (NOJV) Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus pilottiverkosto Mittaaminen ja tulosten osoittaminen Tehtävä 15.3. tapaamiseen liittyen KYSYMYS: Mistä tiedämme, että tavoiteltuja tuloksia syntyy? Nuorten Palvelu

Lisätiedot

Jalkautuvat erityishuollon palvelut

Jalkautuvat erityishuollon palvelut Jalkautuvat erityishuollon palvelut Jalkautuvat erityishuollon palvelut ovat PKSSK:n Honkalampi-keskuksen palvelu, Pilotin yhteyshenkilöt jolla tuetaan alueen kehitysvammaisia, heidän läheisiään ja lähipalveluja

Lisätiedot

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjohdon sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämisfoorumi 30.1.2009 Lahti www.jarvi-hanke.fi Sisältö ja toteutus 30.1. Klo 8.30

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013

Lisätiedot

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 KEINOlaiset 18.9.2018 KEINO 1 Sisältö o KEINOsta lyhyesti o Ajankohtaista: o Tilaajaryhmätoiminta käynnistyy! o Muutosagenttien haku alkaa! o Kestävien

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

TERVETULOA LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTOTILAISUUTEEN

TERVETULOA LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTOTILAISUUTEEN TERVETULOA LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTOTILAISUUTEEN Käythän alkuverryttelyksi esittelemässä itsesi jollekin sellaiselle henkilölle, jota et entuudestaan tunne! Esimerkki vaikuttavasta verkostotyöstä Moni

Lisätiedot

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen Tavoiteltu tulos: Lasten ja nuorten palveluneuvonta ja ohjausyksikkö on löytänyt sellaiset työmuodot, jotka vaikuttavat asiakkaiden elämään myönteisesti. Asiakasvalikointi Asiakasvalikoitumisesta seurantatietoa

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori

toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori KTO puiteohjelmasta toiminnaksi, 2008-2015 Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori TULE-parlamentti parlamentti, Helsinki 4.12.2008 2008 Mieleen palauttamiseksi Tarve: tule-ongelmien

Lisätiedot

KEHITTÄJÄASIAKKAAT JA TYÖNTEKIJÄT PALVELUIDEN KEHITTÄMISEN VOIMAVARANA

KEHITTÄJÄASIAKKAAT JA TYÖNTEKIJÄT PALVELUIDEN KEHITTÄMISEN VOIMAVARANA KEHITTÄJÄASIAKKAAT JA TYÖNTEKIJÄT PALVELUIDEN KEHITTÄMISEN VOIMAVARANA PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT- HANKE 1.5.2015-31.10.2017 KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA LAPIN HANKEOSIOSSA YHTEINEN

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten

Lisätiedot

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN RANTAKYLÄN HYVINVOINTIASEMA pilotti 2016 MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN - Joensuun palveluohjelmat ja hyvinvoinnin integroidun toimintamallin kuntakokeilu * asiakaslähtöiset ja moniammatilliset toimintamallit

Lisätiedot

Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko

Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko 1.9.2016 1. Kehittämisverkostojen käynnistämisen tausta 2. Yhteinen ymmärrys lähtökohtiin 3. Toiveet, tarpeet ja osaamisen

Lisätiedot

Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea

Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea Lääkevalmisteiden arviointi Onko lääke tehokas ja turvallinen; täyttääkö se laatuvaatimukset? Lääkehoitojen arviointi

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin työryhmän tapaaminen klo 8-11 Pikassos Nanna Miettunen ja Maria Antikainen. Pirkanmaan LAPE Pippuri

Monitoimijaisen arvioinnin työryhmän tapaaminen klo 8-11 Pikassos Nanna Miettunen ja Maria Antikainen. Pirkanmaan LAPE Pippuri Monitoimijaisen arvioinnin työryhmän tapaaminen 7.11.2017 klo 8-11 Pikassos Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 7.11.2017 Aamun ohjelma 1. Monitoimijaisen arvioinnin kokonaisuus - mallin esittelyä ja keskustelua

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Innokylän verkkopalvelun konsepti

Innokylän verkkopalvelun konsepti Innokylän verkkopalvelun konsepti Merja Ukkola / Innokylän päätoimittaja/ THL 8.2.2019 Asiakasymmärrys Uuden Innokylän konseptin perusta Tehty työ Konseptointityö tehtiin yhdessä pääkohderyhmien ja organisaatioiden

Lisätiedot

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu (Alustava aikataulu, täydentyy sitä mukaa kun kuntien kanssa saadaan sovittua asioista) Hankeaika: 1.10.2013-31.10.2014 (+ 30.9.2013) Syyskuu Länsi-Pohjan

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden verkostotapaaminen

Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden verkostotapaaminen Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 10.-11.1.2018 Hankkeen päätyttyä 1. Järjestöt toimivat monimuotoisena älykkäänä verkostona kumppaneidensa kanssa 2. Jokaisessa maakunnassa

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN. Innovatiivisuusmittarin kehitystyö. www.hamk.fi/aokk

HUIPUT KEHIIN. Innovatiivisuusmittarin kehitystyö. www.hamk.fi/aokk HUIPUT KEHIIN Innovatiivisuusmittarin kehitystyö HUIPUT KEHIIN projektin tavoitteena on luoda pysyviä, alueellisia, ammatillista huippuosaamista kehittäviä yhteistyöverkostoja ja tuottaa malleja huippuosaamisen

Lisätiedot

Vaikutusten operationalisointi (OPE) mistä OPE:ssa on kyse ja mitä sillä tavoitellaan?

Vaikutusten operationalisointi (OPE) mistä OPE:ssa on kyse ja mitä sillä tavoitellaan? 1 Vaikutusten operationalisointi (OPE) mistä OPE:ssa on kyse ja mitä sillä tavoitellaan? Tienpidon vaikutusten hallinnan seminaari II (26.1.2005) Anton Goebel Tiehallinto 2 Esityksen sisältö Operationalisoinnin

Lisätiedot

Vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi. Arviointiverkoston tapaaminen 2.9. Folkhälsan Mervi Aalto-Kallio ja Niina Haake, erityisasiantuntijat

Vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi. Arviointiverkoston tapaaminen 2.9. Folkhälsan Mervi Aalto-Kallio ja Niina Haake, erityisasiantuntijat Vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi Arviointiverkoston tapaaminen 2.9. Folkhälsan Mervi Aalto-Kallio ja Niina Haake, erityisasiantuntijat Päivän ohjelma Lämmittely- ja tutustumisosuus 12.00 Tutustumista

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari 30.11.2017 Kati Lounema Hallitus päätti kevään kehysriihessä tukea reformin toimeenpanoa yhteensä 30 miljoonalla eurolla vuosina 2018 ja 2019.

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot

Järjestöjen yhteishanke ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi TeTe

Järjestöjen yhteishanke ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi TeTe Järjestöjen yhteishanke ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi 2011 2015 TeTe Projektipäällikkö Juha Mikkonen [juha.mikkonen @ elamantapaliitto.fi] Elämäntapaliitto ry Terveys ry Elämä on parasta

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

FOOD$FROM$FINLAND$ VIENTIOHJELMALLA$ SUOMALAISTA$RUOKAA$MAAILMALLE$ Esa!Wrang,!Toimialajohtaja,!Finpro!ry!

FOOD$FROM$FINLAND$ VIENTIOHJELMALLA$ SUOMALAISTA$RUOKAA$MAAILMALLE$ Esa!Wrang,!Toimialajohtaja,!Finpro!ry! FOODFROMFINLAND VIENTIOHJELMALLA SUOMALAISTARUOKAAMAAILMALLE EsaWrang,Toimialajohtaja,Finprory Elintarvikkeidenvien>ohjelmantaustaa FoodfromFinland7elintarvikevien;ohjelmantoteu=amiseenonosallistunutTeam

Lisätiedot

pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1

pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1 SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1 Ohjelma 12.30-13.45 Päiväkahvi sekä hankkeen ja osallistujien esittäytyminen 13.45 14.15 Aloituslomakkeet 14.15

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

8.2.2012. Yhteyshenkilö - nimi Niina Patrikainen - sähköposti niina.patrikainen@kpedu.fi - puhelin 044 725 0019

8.2.2012. Yhteyshenkilö - nimi Niina Patrikainen - sähköposti niina.patrikainen@kpedu.fi - puhelin 044 725 0019 Toimintasuunnitelma 1 (8) LAMPPU-hankkeen partnerin tarkennettu toimintasuunnitelmat Yhteistyökumppanin tiedot Koulutuksen järjestäjä: Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä Yhteyshenkilö - nimi Niina Patrikainen

Lisätiedot

Erkki Moisander 27.5.2015

Erkki Moisander 27.5.2015 Erkki Moisander 27.5.2015 Haluamme siirtää vakuutusyhtiöt sairauksien ja tapaturmien korvaamisesta hoitoketjun alkupäähän ennakoimiseen ja hyvinvoinnin luomiseen. Uskomme, että suomalaiset saavat parhaat

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

Valtakunnallinen maakunta visio

Valtakunnallinen maakunta visio Valtakunnallinen maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto

Lisätiedot

Yhteinen keittiö -hanke

Yhteinen keittiö -hanke Yhteinen keittiö -hanke 2017-2018 Yhteinen keittiö -hanke toteuttaa osaltaan hallituksen kärkihankkeen tavoitteita Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Hyvät käytännöt pysyvään

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit

Lisätiedot

Turku 20.11.2013/Anu Nurmi

Turku 20.11.2013/Anu Nurmi Turku 20.11.2013/Anu Nurmi Toiminnan taustaa Kehitetty Lohjan erityisnuorisotyössä 2007-2011. Koulutettu suuri määrä nuorten parissa toimivia ammattilaisia ympäri Suomen. Linkki-toiminta järjestänyt Turussa

Lisätiedot

Järjestö 2.0 verkostotapaaminen Anne Astikainen Anu Hätinen

Järjestö 2.0 verkostotapaaminen Anne Astikainen Anu Hätinen Järjestö 2.0 verkostotapaaminen 16.11.2018 Anne Astikainen Anu Hätinen Tuemme järjestöjä maakunta- ja sote-uudistuksen mukaan tuomassa toimintaympäristö muutoksessa. Vaikuttamisen kohteet Luodaan järjestöjen,

Lisätiedot

suositukset rahoittajille

suositukset rahoittajille EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat suositukset rahoittajille

Lisätiedot

Keski-Suomen perhekeskustoiminnan pelikirja

Keski-Suomen perhekeskustoiminnan pelikirja Keski-Suomen perhekeskustoiminnan pelikirja Tukemaan toiminnan suunnittelua, toteutusta ja arviointia Elämä on joukkuepeliä. 20.12.2018 Petri Oinonen ja Sari Paananen Kunta tai alue (väkiluku) PERHEKESKUSTOIMINNAN

Lisätiedot

Vaikutusten ostaminen maakuntien strategisen johtamisen ytimessä

Vaikutusten ostaminen maakuntien strategisen johtamisen ytimessä Vaikutusten ostaminen maakuntien strategisen johtamisen ytimessä Projektijohtaja Mika Pyykkö Kasvupalvelun markkinan rakentamisen ja ohjauksen seminaari 30.8.2017 Vaikuttavuusinvestoiminen (engl. impact

Lisätiedot

YHDEN JÄTE ON TOISEN RAAKA-AINETTA Biotalouden asiantuntijatyöskentely 28.2.2014

YHDEN JÄTE ON TOISEN RAAKA-AINETTA Biotalouden asiantuntijatyöskentely 28.2.2014 YHDEN JÄTE ON TOISEN RAAKA-AINETTA Biotalouden asiantuntijatyöskentely 28.2.2014 Aikataulu 12.00 Tervetuloa 12.10 Biotalouden määritelmä ja rajaus 12.45 Biotalouden nykytila 13.30 Biotalouden megatrendit

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

JÄRJESTÖT, VAIKUTTAVUUS JA RAHA

JÄRJESTÖT, VAIKUTTAVUUS JA RAHA JÄRJESTÖT, VAIKUTTAVUUS JA RAHA YHTEISKUNNALLISTEN HYÖTYJEN MITTAAMINEN SROI- MENETELMÄLLÄ V A I K U T U S T E N A R V I O I N N I N M E N E T E L M Ä S E M I N A A R I S E T L E M E N T T I 1 4. 6. 2

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

RAHOITUKSEN HAKEMINEN HENKILÖKOHTAISEN BUDJETIN KOKEILUUN

RAHOITUKSEN HAKEMINEN HENKILÖKOHTAISEN BUDJETIN KOKEILUUN RAHOITUKSEN HAKEMINEN HENKILÖKOHTAISEN BUDJETIN KOKEILUUN Meneillään olevan Ylä-Savon SOTE:n palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois- Savon maakunnassa JOHDANTO Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut

Lisätiedot

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 2.12.2014 Anne-Marie Välikangas KUNTIEN TUOTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN VAIKUTTAVIA

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7

Lisätiedot